
1 minute read
UUSI NORMAALI
TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
KULUNEEN VUODEN AIKANA ALUKSI OMITUISELTA TUNTUNEESTA ETÄILYSTÄ ON TULLUT UUSI NORMAALI. TILANTEET VOIVAT SIIS MUUTTUA NOPEASTIKIN JA KAIKKEA EI VOI ENNAKOIDA.
Advertisement
Kun vuosi sitten vietimme pääsiäistä mökillä perheen kesken ja etätöihin totutellen, olisin tuskin uskonut, jos joku olisi silloin kertonut saman etätyömoodin jatkuvan vielä seuraavanakin keväänä. Kuluneen vuoden aikana aluksi omituiselta tuntuneesta etäilystä on tullut uusi normaali.
Maailma on täynnä erilaisia skenaarioita ja valmiussuunnitelmia, mutta siitä huolimatta koronapandemia pääsi yllättämään meidät. Kevään 2021 maailmankaupan sotkeneen yllätyksen järjesti puolestaan Suezin kanavan lähes viikon ajaksi tukkinut Ever Given. Tilanteet voivat siis muuttua nopeastikin ja kaikkea ei voi ennakoida.
Aloitimme kauppakamarimme toiminnan muokkaamisen välittömästi koronapandemian voimistuttua Suomessa maaliskuussa 2020.
Siirsimme verkkoon tapahtumia ja koulutuksia, joiden katsottiin onnistuvan myös etänä. Useita tilaisuuksia jouduttiin myös perumaan. Verkkotapahtumat vakiintuivat vuoden kuluessa ja vuosi sujui tilanteeseen nähden kohtuullisen hyvin.
Vuosi 2020 oli kaiken kaikkiaan muutosten vuosi. Työskentelytapamme, muun muassa valiokuntatoiminta ja vaikuttamistyö, uudistuivat merkittävästi. Toimistomme muutto pienempiin, mutta samalla toimivampiin, tiloihin oli suunnitteilla jo ennen koronaa. Muutto toteutui suunnitellusti elokuun lopulla. Päivittäinen työskentelymme yhdessä saman katon alla muuttui Teams-tapaamisiksi ja puheluiksi. Kaiken onnistuminen vaati henkilökunnaltamme joustavuutta ja sopeutumista. Onnistuimme kokonaisuudessa hyvin ja siitä annan tiimillemme suuret kiitokset.
Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen toimintavuosi myös yrityksille. Olemme seuranneet alueemme yritysten tilannetta aktiivisesti mm. luottamushenkilöidemme kautta. Valiokuntien varsinaisten kokousten lisäksi olemme mm. kokoontuneet ns. epävirallisiin Teams-kokouksiin kuulemaan yritysten ja toimialojen terveisiä ja tarpeita. Tunnelmat ovat olleet kaksijakoiset toimialasta riippuen.
Ajantasainen tiedottaminen nousi entistäkin tärkeämpään rooliin. Oikea-aikaisen ja selkokielisen tiedon välittämiselle oli selkeästi tarvetta läpi toimintavuoden. Yhteistyö Keskuskauppakamarin ja alueellisten kamareiden välillä tiivistyi entisestään, mikä osaltaan mahdollisti laadukkaan tiedon jakamisen.
Katsomme luottavaisina tulevaisuuteen haasteellisista ajoista huolimatta. Odotan innolla päivää, jolloin saan taas kutsua toimistomme väen kahvikuppien kera pystypalaveriin pyöreän pöytämme ääreen. MARIKA KIRJAVAINEN
TOIMITUSJOHTAJA