Kummit-lehti 2/2022

Page 37

Tässä juttusarjassa tutustutaan Kummivaikuttajiin

KUMMI-KAVERIKIRJA

TEKSTI LAURA KOLJONEN

”Lapset ovat kaiken keskipiste, mutta on myös ollut tärkeää kohdata potilaiden vanhempia” Näyttelijä Sanna Saarijärvi on ollut mukana Kummien toiminnassa 1990-luvulta asti. Hänelle erityisen läheisiä tukikohteita ovat potilasviihtyvyys ja laitehankinnat. Olen ollut mukana Kummien toiminnassa….

1990-luvulta eli alusta asti. Ensimmäinen iso tapahtumani kummina oli Olympiastadionilla Elämä lapselle -konsertin juontaminen kesällä 1994. Olen vuosien varrella juontanut ja laulanut lukuisissa Kummien tapahtumissa, sekä ajanut rallia, keilannut ja tehnyt vaikka mitä. Erityisen tärkeä osa-alue Kummien toiminnassa on… useampi

osa-alue, mutta henkilökohtaisesti olen kokenut voimakkaimmin potilasviihtyvyyden ja laitehankinnat. Olen kierrellyt Lastenklinikoilla esiintymässä lapsille ja ollut mukana järjestämässä erilaisia aktiviteetteja tuomaan iloa ja helpotusta pienten potilaiden sairaalaarkeen. Laitehankinnoista tulee mieleeni keskoskaappi, jonka saimme hankittua organisoimallani joulutapahtumalla pienellä esiintyjäporukalla. Oli liikuttavaa päästä näkemään keskoskaappi myöhemmin toiminnassa Lastenklinikalla.

vaikea sanoa. Lähes 30 kummivuoteeni liittyy paljon hyviä muistoja ja kohtaamisia. Lapset ovat kaiken keskipiste, mutta on myös ollut tärkeää kohdata potilaiden vanhempia ja olla tuomassa iloa ja hengähdystaukoja heidän haastavaan arkeensa. Usein siihen on liittynyt teatteri. Näyttelijänä on ollut hienoa olla järjestämässä vanhempien tapahtumia juuri teatterissa.

Mieleenpainuvin muistoni on.

i (oik.) osallistui muun Vuonna 2021 Sanna Saarijärv ssa Teemu-nallen muassa Kummit Golfiin. Kuva Pirjo Nuotio. (Kuva: kanssa poseeraa uutisankkuri Laura Koljonen)

Lastenklinikoiden Kummina haluan vaikuttaa /

kaikin tavoin. Kummitoiminta on laajaa ja olen osallistunut lukuisiin näkyviin tapahtumiin. Mutta aivan yhtä tärkeää ovat olleet monet pienet näkymättömät tapahtumat esimerkiksi tärkeiden yhteistyökumppaneiden kanssa tai ne pienet kummivierailut sairaalassa. Usein tunteet ovat olleet pinnassa, ja välillä on ollut vaikeaa käsitellä näkemäänsä ja kokemaansa. Varsinkin sen jälkeen, kun itse sain lapsia. tukea / auttaa…

Minulle kummityössä on merkityksellisintä…

kokemus, että työpanoksellani ja osallistumisellani pystyn auttamaan – ja se tuntuu hyvältä ja merkitykselliseltä. Lapset ovat tärkeintä, heidän auttaminen ja tukeminen. Kummit tuntuu edelleen parhaalta hyväntekeväisyyskohteelta.

Kummi-kaverikirja • ww.kummit.fi

37


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.