Kettis on täynnä historiaa TEKSTI: TARJA MERIVIRTA | KUVAT: KARI UITTOMÄKI JA KETTIKSEN ARKISTO Kettutien nuorisotalo ”Kettis” lienee monelle Herttoniemessä kasvaneelle tuttu paikka. Joko siellä käytiin nuorena itse, tai sitten se oli paikka, johon olisi halunnut mennä, mutta vanhemmat eivät päästäneet. Kettiksen historia on monella lailla merkityksellinen – nyt yli neljäkymmentä vuotta palvellutta nuorisotilaa odottaa muutto uusiin Hertsin tiloihin. Sali, jossa on tanssittu, soitettu, näytelty, pelattu ja seurusteltu, puretaan ja nuoret siirtyvät kirjaston mukana uuteen paikkaa lähelle metroasemaa. Minkälaiseksi toiminta muodostuu siellä, ei vielä kukaan tiedä.
Kettiksen pitkäaikaisella nuoriso-ohjaa jalla Kari Ruonelalla on paljon kerrot tavaa nuorisotyöstä ennen ja nyt sekä siitä, miltä tuleva näyttää. Entisen ”Kettisnuori” Lea Packalén myös muis telee aikaa 70- ja 80- lukujen vaihteessa. 1 4 | H E R T TO N I E M E L Ä I N E N
Kettis löytyi kun uteliaina menimme ihastuksen perässä kuikuilemaan, että voitaisiinkohan mekin alkaa pyöriä siellä. Ikää oli 13 vuotta. Huijasimme olevamme jo 14-vuotiaita, sillä silloin jaettiin nuoriso ns. nappuloihin sekä isoihin ja vasta 14-vuotiaina pääsi mukaan iltarientoihin. Joku ohjaajista otti meidät ystävällisesti vastaan eikä jännittänyt enää yhtään. Ikäkysymyksessäkin joustettiin. Olimme jo muutaman kerran aikaisemmin käyneet kurkkimassa ikkunasta kun yksillä ihanilla pojilla oli bändi. Triona ne harjoitteli salin lavalla tiukasti: ”Keep on knockin but you can´t come in”. Se ei ollut mitenkään viesti meille, vaan oltiin entistä varmempia siitä, että sisään oli päästävä. Kettis avasi nuorille ovensa vuonna 1972. Siitä tuli nopeasti paikka, johon mentiin heti koulun jälkeen viettämään aikaa, palaamaan ja juttelemaan kaverei den ja myös ohjaajien kanssa. Monille nuorille silloin isäntänä toiminut Palti lan Pekka sekä Vilma olivat läheisempiä
Nuoriso-ohjaaja Kari Ruonela on itsekin Kettis-nuori, ja hän on tehnyt nuorisotyötä 80-luvulta saakka.
