FinUnions 25 vuotta palkansaajien asialla Brysselissä

Seppo Tamminen

FinUnions 25 VUOTTA PALKANSAAJIEN ASIALLA BRYSSELISSÄ

113

FinUnions

Seppo Tamminen

FinUnions 25 vuotta palkansaajien asialla Brysselissä

Sisällys

Pioneerihenkeä ja viisaita päätöksiä Lukijalle Lyhenteitä

6 8 10

LUKU 1: YHTEINEN EUROOPPA-PROJEKTI Lähtölaukaus Länsi-Euroopan sisämarkkinoille Euroopan ammattiliitot yhtykää TEPE – teollisuusliitot lähtevät liikkeelle KEY perustetaan Euroopan integraatio tutuksi ETA – vain väliaikainen vaihe Tähtäimessä EY Työ EU-jäsenyyden puolesta alkaa Kansa sanoo kyllä

13 16 16 21 24 29 32 37 40

LUKU 2: BRYSSELIN TIETOTOIMISTO ”Tuntosarvi EU-päätöksenteon sydämessä” Verkostojen luomista ja tiedotustoimintaa Huomio tiedotukseen Eurooppa-euforiaa Uusi vuosituhat Arki astuu kuvaan Perhe-elämää Uusi toimintamalli

45 49 52 56 60 66 69 70

4

LUKU 3: FINANSSIKRIISISTÄ KORONAKRIISIIN Vaikuttaminen osaksi toimenkuvaa Mukana Brysselin ay-verkostossa Euroalue kriisissä EU:n solidaarisuuden kriisi Euroopan ilmapiiri muuttuu FinUnionsista rekisteröity yhdistys Muuttuva Euroopan unioni Paikalla olon välttämättömyys Asiantuntijana Brysselissä

73 76 78 81 85 89 91 94 97

Viitteet Lähdeluettelo

100 108

KEY – KEY-Finland – FinUnions johtajat

110

KEY – KEY-Finland – FinUnions assistentit ja tiedottajat

110

5

Pioneerihenkeä ja viisaita päätöksiä

S

uomen lähentyminen Eurooppaan ja lopulta EU-jäsenyys tapahtuivat näin jälkikäteen arvioiden vauhdilla. Tämä vaati suomalaiselta palkansaajaliikkeeltä nopeita toimia ja kaukokatseisuutta. Tiedon tarve Euroopan yhteisöstä ja sen vaikutuksista työmarkkinoihin, työllisyyteen, työehtosopimuksiin ja talouteen oli huutava. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuudet - luottamus sekä kyky ja halu laajaan vuoropuheluun - varmistivat sen, että palkansaajaliike pysyi tietoisena valtiollisten asioiden kehityksestä ja kykeni muodostamaan oman kantansa Euroopan yhdentymiseen ja Suomen EU-jäsenyyteen tiedon pohjalta.

Liioittelematta voi sanoa, että Suomen EU-jäsenyys oli palkansaajaliikkeen käsissä. Ilman ammattiyhdistysliikkeen suopeaa suhtautumista jäsenyyteen kansanäänestyksen tulos olisi voinut olla toinen. Nyt voimme vain kuvitella, mikä olisi ollut vaihtoehtoinen historia, jos vuoden 1994 kansanäänestyksessä peukalo olisi osoittanut EU-jäsenyydelle alaspäin.

Kuten aikalaiset FinUnionsin historiassa kuvaavat, EU-jäsenyyden alku oli uteliasta ja innostunutta, uuden luomista ja suhteiden solmimista. Se myös hitsasi palkansaajakeskusjärjestöt uudenlaiseen yhteistyöhön. EU-edunvalvonta vaati uusia voimavaroja ja yhteistyöllä niitä saatiin aikaan. Saavutuksista merkittävin oli Brysselin yhteinen edunvalvontatoimisto, joka on nyt toiminut jo neljännesvuosisadan. Aina ei yhteisen sävelen löytyminen ole ollut helppoa, ja valitettavasti vuosien saatossa keskusjärjestöjenkin yhteistyö on hapertunut.

SAK ja STTK näkevät edelleen yhteistyön olevan voimaa EU-edunvalvonnassa.

Bryssel on vuosien mittaan arkipäiväistynyt, mutta siellä tehdään merkittäviä suomalaista palkansaajaa koskevia päätöksiä. Siksi siellä on oltava läsnä ja myös paikan päällä. Ihmiset, suhteet ja verkostot ovat EU-edunvalvonnan verisuonisto, ja niistä on pidettävä hyvää huolta - asiasisältöjä tietenkään unohtamatta.

Euroopan tulevaisuus on jälleen kerran punninnassa. Finanssikriisi jätti syvän kolhun eurooppalaiseen perheeseen, eikä koronapandemia ole helpottanut tilannetta. Tietä eteenpäin ja ylöspäin haetaan uudenlaisessa taloudellisessa ja suur6

valtapoliittisessa tilanteessa. Kiina ja USA kilpailevat globaalista hegemoniasta ja Venäjä pullistelee alueellisena suurvaltana. Euroopalla on näytön paikka selvitä uudessa tilanteessa, kun se samalla on sisäisesti hajallaan ja taloudellisissa haasteissa.

Yhtenäinen ja vahva Eurooppa on Suomen etu. Syrjäinen ja viennistä riippuvainen pieni maa hyötyy monenkeskisestä ja sääntöpohjaisesta kansainvälisestä yhteistyöstä. Suomi ei siihen yksin pysty, mutta EU on riittävän suuri toimija edistämään tavoitteitamme. Palkansaajien on yhdessä Euroopan ja kansallisella tasolla huolehdittava meille tärkeiden asioiden edistymisestä unionissa. Siihen tarvitaan myös FinUnionsia vielä tulevinakin vuosina.

Lausumme parhaimmat kiitoksemme tutkija FM Seppo Tammiselle. Hän on kirjoittanut ansiokkaan ja eheän historian. Taitava tarinankerronta ja oivaltava kuvitus kuljettavat lukijaa alkuvaiheista nykypäivään.

Kiitämme Seppo Tammista ja vanhempi asiantuntija FM Veijo Åbergia Spiritus Historiae Oy:stä erinomaisesta yhteistyöstä.

Kiitämme SAK:n eläkkeellä olevaa kansainvälisten asioiden johtaja Marjaana Valkosta ja Työttömyysvakuutusrahaston eläkkeellä olevaa lakiasiainjohtaja Jorma Skipparia historiatyöryhmän jäsenyydestä. Heidän näkemystensä ja tukensa merkitys on ollut korvaamattoman suuri. FinUnions ry:n johtaja Katja Lehto-Komulainen on toiminut yhteyshenkilönä. Suosittelemme kirjan lukemista jokaiselle Euroopan integraatiosta kiinnostuneelle.

Kiitokset!

Helsingissä 14.6.2021 Jarkko Eloranta puheenjohtaja, SAK

Antti Palola puheenjohtaja, STTK

7

Lukijalle

B

ryssel – tuo suomalaisten arkeen täysin kuulumaton mutta myös tiiviisti kuuluva Euroopan pääkaupunki – herättää ihmisissä monenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia. Yksi lähes kaikkia suomalaisia yhdistävä fakta on kuitenkin se, että me emme tiedä Brysselistä ja siitä mitä siellä tehdään, läheskään riittävästi. Minun tietämykseni nousi tämän projektin ansiosta aivan uudelle tasolle, ja nyt voin ehkä sanoa, että tiedän, mistä Brysselissä on kyse. Se on kaupunki, jossa tehdään tärkeää työtä suomalaisten ja muiden eurooppalaisten hyväksi, ymmärrämme/hyväksymme sen tai emme.

Suomalaisella ay-liikkeellä on tärkeä rooli Brysselin palapelissä. Tämä kirja keskittyy kuvaamaan tätä roolia tiukasti FinUnionsin ja sen edeltäjien KEY-Finlandin ja KEYn näkökulmasta. Tämä ei siis ole yleisteos suomalaisen ay-liikkeen kansainvälisestä toiminnasta tai edunvalvonnasta. Se kaipaa oman kirjansa joskus tulevaisuudessa. Toivon tämän kirjan herättävän innostusta moniin uusiin tutkimuksiin aiheen parissa.

Kertomus alkaa jo ennen kuin Suomi liittyi EU:n jäseneksi vuonna 1995. Luku yksi käsitteleekin palkansaajakeskusjärjestöjen työskentelyä Suomen saamiseksi mukaan Länsi-Euroopassa edenneeseen integraatioon. Tätä varten vuoden 1991 alussa käynnistettiin projekti nimeltä Keskusjärjestöjen Eurooppa-yhteistyö – KEY. KEYn ensimmäinen johtaja Pekka O. Aro korosti työssään, että suomalaisten palkansaajien tuli tietää, mitä silloisessa Euroopan yhteisössä päätetään. Tärkeää oli myös vaikuttaa siellä, missä päätöksiä tehtiin. Kirjaa tehdessäni ovat eräät henkilöt jopa todenneet, että aika ennen vuotta 1995 oli kaikista tärkein: Suomi piti saada EU:n jäseneksi! Vaihtoehtona oli jäädä yksin, eikä se tuntunut heistä houkuttelevalta ajatukselta.

Luku kaksi keskittyy KEY-Finlandin toimiston perustamiseen ja toiminnan vakiinnuttamiseen. Luku tuo esille sen euforisen ilmapiirin, jossa toimintaa alku8

vuosina tehtiin, mutta myös 2000-luvun puolella tapahtuneen toiminnan arkipäiväistymisen. Luvussa kolme esiin nousee ennen kaikkea edunvalvonnan kasvava merkitys Euroopan parlamentin roolin kasvaessa, mutta myös monet erilaiset kriisit, jotka Eurooppaa ravistelivat. Tällöin FinUnions ryhtyi menestykselliseen yhteistyöhön eri meppien ja komissaarien sekä muiden sidosryhmien kanssa. Luku päättyy koronapandemian aikaan, joka näin kesäkuussa 2021 on yhä edelleen Euroopan kiusana.

Tämän kirjan kirjoittaminen on ollut mielenkiintoinen kokemus, sillä se on antanut hienon mahdollisuuden tutustua suomalaisten toimintaan Brysselissä.

Hyvästä yhteistyöstä haluan kiittää FinUnionsin historiatyöryhmää, johon kuuluivat Katja Lehto-Komulainen, Jorma Skippari ja Marjaana Valkonen sekä projektin alkuvaiheessa Tiina Huotari. Tärkeän panoksen lopputulokseen antoivat myös haastatteluihin osallistuneet ja kirjallisia tiedonantoja lähettäneet henkilöt sekä Toimihenkilöarkiston Arto Alajoutsijärvi ja Työväen Arkiston Jani Kaunismäki.

Lisäksi haluan huomioida kollegani Laura Puron ja Veijo Åbergin, jotka antoivat arvokasta palautetta tekstistä. Kaikille iso kiitos kirjan tekoon osallistumisesta.

Kiitos myös kirjan graafisen ilmeen luoneelle ja taiton tehneelle Timo Setälälle, jonka panos oli kirjan kannalta keskeinen.

Munkkiniemessä 9.6.2021 Seppo Tamminen Oy Spiritus Historiae Ab

9

Lyhenteitä

DDR DGB EAY EEC EFTA EK EMU EPP ETA ETSK ETUC ETUCE ETUI EU EY FO HVK ICEF ILO ITUH KEY KTM KT KTV

Saksan demokraattinen tasavalta Deutscher Gewerkschaftsbund Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö European Economic Community European Free Trade Association, Euroopan vapaakauppajärjestö Elinkeinoelämän keskusliitto Euroopan talous- ja rahaliitto, Economic and Monetary Union Euroopan kansanpuolue Euroopan talousalue Euroopan talous- ja sosiaalikomitea European Trade Union Confederation (EAY) European Trade Union Committee for Education European Trade Union Institute Euroopan unioni Euroopan yhteisö Confédération Générale du Travail - Force Ouvrière Hallitusten välinen konferenssi Kansainvälinen kemian ja energia-alan liitto International Labour Organization International Trade Union House Keskusjärjestöjen Eurooppa-yhteistyö Kauppa- ja teollisuusministeriö Kuntatyönantajat Kunta-alan ammattiliitto 10

LO LTK MTK PAY PSKJ PT RIF S&D SAK STL STTK TCO TEK TEPE TT TUC TVK UNICE VAKL YTN ÖGB

Landsorganisasjonen i Norge, Landsorganisationen i Sverige Liiketyönantajain Keskusliitto Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto Pohjolan ammatillinen yhteisjärjestö Palkansaajakeskusjärjestöt Palkansaajien tutkimuslaitos Représentation de l’ Industrie Finlandaise Euroopan parlamentin sosialistien ja demokraattien Edistysallianssi Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliitto Tjänstemännens centralorganisation Tekniikan akateemiset Teollisuuden palkansaajien Eurooppa-projekti Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto (British) Trades Union Congress Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen Keskusliitto L´Union des industries des pays de la Communauté européenne Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälinen liitto Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö Österreichischer Gewerkschaftsbund

11

LUKU 1:

YHTEINEN EUROOPPAPROJEKTI

Lähtölaukaus LänsiEuroopan sisämarkkinoille

K

un Single European Act allekirjoitettiin, minulle valkeni, että sillä tuli olemaan suuri merkitys Euroopalle. Sen taloudelliset vaikutukset olivat nähtävissä, kuten myös sen vaikutukset työntekijöiden asemaan ja koko sopimusjärjestelmään”, muistelee Kemian Työntekijäin Liiton puheenjohtajana tuolloin toiminut Heikki Pohja. Hän keskusteli asiasta opiskelukaverinsa Pekka O. Aron kanssa, joka työskenteli Kansainvälisen kemian ja energia-alan liiton (ICEF) varapääsihteerinä Brysselissä. ”Ymmärsimme, että tämä tulee myös Suomeen ja jollain tavalla suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen pitäisi tähän varautua”, Pohja jatkaa.1 Euroopan yhteisön (EY) komissio esitteli kesällä 1985 Valkoisen kirjan, joka sisälsi 282 toimenpidettä, joilla luotaisiin jäsenmaiden yhteiset sisämarkkinat.

Vuonna 1986 EY-maat sopivat yhtenäisasiakirjasta (Single European Act), joka oli ensimmäinen merkittävä uudistus EY:n perustamissopimukseen eli vuoden 1957 Rooman sopimukseen. Heinäkuussa 1987 voimaan tulleessa yhtenäisasiakirjassa asetettiin tavoitteeksi sisämarkkinoiden toteuttaminen vuoden 1992 loppuun mennessä. Toimenpiteellä haluttiin poistaa kaikki tekniset, hallinnolliset, verotukselliset ja muut vastaavat esteet sisämarkkinoiden tieltä. Samalla käynnistyisi ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääomien vapaa liikkuvuus.2 Suomesta tuli vuonna 1986 Euroopan vapaakauppajärjestön (EFTA) täysjäsen, ja Suomessa ryhdyttiin myös seuraamaan Euroopan integraation etenemistä.

Vuonna 1987 ulkoasiainministeriön kauppapoliittisella osastolla perustettiin EFTA-EY-seurantatoimikunta ja sen alaisuuteen eri asiakokonaisuuksia varten 25 valmistelujaostoa, joissa oli mukana viranomaisia sekä elinkeinoelämän ja ammattiyhdistysliikkeen edustajia. Jaostoista tärkein oli EFTA/EY-valmistelujaosto, jonka puheenjohtajana toimi osastopäällikkö Veli Sundbäck. Hän kiersi vuonna 1988 apulaisosastopäällikkö Antti Satulin ja toimistopäällikkö Eikka Kososen kanssa ympäri Suomea kertomassa kansalaisille EY:stä. Suomi myös osallistui EFTA:n ja EY:n välisiin neuvotteluihin, ja yksi järjestöjen välisistä vuoden 1988 kolmesta ministerikokouksesta järjestettiin Tampereella.3 Myös suomalaiset poliitikot heräsivät Länsi-Euroopan integraatioon vuonna 1988. Harri Holkerin hallitus käynnisti Suomen lainsäädännön sopeuttamisen EY:n säädöksiä vastaavaksi. Marraskuun alussa hallitus esitteli eduskunnalle Län13

Euroopan komission puheenjohtaja Jacques Delors (vasemmalla) ajoi voimakkaasti Länsi-Euroopan sisämarkkinoita. Ranskalaisena sosialistipoliitikkona hän myös ymmärsi ay-liikkeen tärkeyden hankkeen onnistumiseksi. Jotta eurooppalainen ay-liike saatiin mukaan sisämarkkinoiden kehittämiseen, keksittiin sen toteuttamiseksi sosiaalinen dialogi, josta sovittiin vuonna 1985. Delors neuvonpidossa irlantilaisen sosiaaliasioiden komissaari Pádraig Flynnin kanssa vuonna 1993.

si-Euroopan taloudellisesta yhdentymiskehityksestä selonteon. Se ei kuitenkaan avannut laajempaa poliittista keskustelua integraatiosta, koska aihe oli Suomen virallisen ulkopolitiikan linjauksen vuoksi arka. Keskusteluja käytiinkin pääasiassa ”kulisseissa”, esimerkiksi yritysten ja ammattiyhdistysliikkeen piirissä.4 Euroopan komission puheenjohtaja Jacques Delors vieraili Suomessa 22. heinäkuuta 1988. Hän tapasi palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajia ja kansainvälisten asioiden sihteereitä Kalastajatorpalla. Kesälomien vuoksi kaikki puheenjohtajat eivät päässeet paikalle, myöskään tulkkia ei onnistuttu samaan tilaisuuteen.

Tulkin tehtäviä hoiti SAK:n kansainvälisten asian sihteeri Kari Tapiola, joka myös piti SAK:n puheenvuoron. Tapiolalle tilaisuudesta jäi päällimmäiseksi mieleen ”Delorsin viesti, että olisi mukavaa, jos muuallakin Euroopassa ay-liike toimisi yhdessä ja suhtautuisi samalla tavalla asioihin kuin Suomessa.”

Vaikka Delorsin tapaaminen oli luonteeltaan lähinnä symbolinen, avasi se monien silmät integraation nopeaan kehitykseen. Akavalle tilaisuus oli ensimmäinen konkreettinen kosketus integraatioon. Tämän seurauksena Akavan hallitus päätti elokuussa 1988, kuultuaan puheenjohtaja Raimo Lehtisen ja järjestö14

Ay-liikkeen piirissa oli henkilöitä, jotka olivat hyvissä ajoin perillä Euroopan integraation merkityksestä. Tammikuussa 1989 SAK:ssa tapasivat Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön instituutin vanhempi tutkija Heikki Aintila (vasemmalla), Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön varapääsihteeri Markku Jääskeläinen, SAK:n integraatioasioiden yhdyshenkilö Peter J. Boldt ja juuri Suomeen palannut entinen Kansainvälisen kemian ja energia-alan liiton varapääsihteeri Pekka O. Aro.

päällikkö Risto Piekan selostuksen tapaamisesta, järjestää EY-asioita käsittelevän teemakokouksen. Myös keskusjärjestöistä pienin STTK kiinnostui asiasta sen verran, että helmikuussa 1989 se päätti perustaa oman EY-seurantaryhmän ja hieman myöhemmin aloittaa koulutustilaisuuksien järjestämisen jäsenilleen.

TVK puolestaan palkkasi ulkoministeriöstä Anja-Riitta Ketokosken hoitamaan integraatiotiedotusta ja seurantaa. SAK:ssa integraatiosta kiinnostunein oli talouspoliittinen osasto.5 Keskusjärjestöt heräsivät varsin verkkaisesti Länsi-Euroopan yhdentymiseen, ja aktiivisimpia integraatioasioissa olivat teollisuuden ammattiliitot. Esimerkiksi Metallityöväen Liitolla oli pitkä perinne yhteistyöstä alan eurooppalaisten liittojen kanssa, ja se ottikin integraatioon kantaa muita aikaisemmin. Se myös järjesti 30. tammikuuta 1989 Korpilammella EY-seminaarin, jossa sen jäsenille tarjottiin aiheesta koulutusta. Kemian Työntekijäin Liiton puheenjohtaja Heikki Pohja taas piti itse aktiivisesti yhteyttä Länsi-Saksan vastaavan liiton kanssa, ja oli siksi perillä integraation etenemisestä. Tällä oli suuri merkitys suomalaisen ay-liikkeen heräämisessä EY:n sisämarkkinoiden luomaan uuteen tilanteeseen.6 15

Euroopan ammattiliitot yhtykää

V

apaiden ammattiyhdistysten kansainvälisellä liitolla (VAKL) oli 1970-luvun alussa kaksi silloin tällöin kokoontuvaa eurooppalaista alueorganisaatiota: yksi EEC-maiden keskusjärjestöille ja toinen EFTA-maiden keskusjärjestöille. 1970-luvun alussa virinnyt Länsi-Euroopan integraatiokehitys herätti EEC-maiden keskusjärjestöjen piirissä ajatuksen eurooppalaisesta keskusjärjestöstä. Ensimmäiset keskustelut tästä käytiin kesäkuussa 1971 Frankfurtissa. Varsinaiset neuvottelut käynnistyivät marraskuussa 1971 Oslossa, jolloin mukana oli myös EFTA-maiden keskusjärjestöjä. Kokoukseen osallistui 16 keskusjärjestöä 14 Länsi-Euroopan maasta.

Vuoden 1972 mittaan neuvotteluissa käytiin kovaa debattia siitä, otetaanko perustettavaan Euroopan ammatilliseen yhteisjärjestöön (EAY) jäseniksi vain EEC-maiden keskusjärjestöjä vai myös EFTA-maiden keskusjärjestöjä. Kun EAY:n perustava kongressi pidettiin helmikuussa 1973 Brysselissä, mukana oli EEC- ja EFTA-maiden keskusjärjestöjä. EAY:n pääsihteerin tehtävä päätettiin antaa EEC-maasta tulevalle ja varapääsihteerin tehtävä EFTA-maasta tulevalle henkilölle.

EAY:n perustavassa kokouksessa suomalaisista keskusjärjestöistä paikalla olivat SAK ja TVK. Niistä vain TVK liittyi heti EAY:n jäseneksi. SAK:n kvsihteeri Kari Tapiola sen sijaan ilmoitti kokouksessa, että SAK tekee päätöksen liittymisestä myöhemmin. SAK:sta tuli jäsen vuonna 1974, kun järjestö oli ensin sisäisesti selvittänyt kantansa liittymiseen. SAK:ssa oli vahva Euroopan integraation vastainen rintama, jolle EAY edusti EEC:n kantoja. EAY:ssä ryhdyttiin nimittäin pian perustamisen jälkeen edistämään poliittisesti integroitua Länsi-Eurooppaa. Syvemmän integraation takana olivat varsinkin Länsi-Saksan DGB, Ranskan FO, Italian sekä Benelux-maiden ammattiliitot. Länsi-Euroopan integraatio otti vauhtia kuitenkin vasta 1980-luvun jälkipuolella, ja EAY:ssä tätä kehitystä seurattiin tarkasti.

TEPE – teollisuusliitot lähtevät liikkeelle

K

un Pekka O. Aro vuonna 1988 palasi Brysselistä Suomeen, jatkoivat Aro ja Heikki Pohja keskustelujaan Länsi-Euroopan integraatiosta. Ennen pitkää heille syntyi ajatus projektista, jolla kartoitettaisiin EY:n sisämarkkinoiden synnyn vaikutuksia suomalaiseen teollisuuteen sekä selvitettäisiin, mitä johtopäätöksiä ja toimenpiteitä tulisi tämän vuoksi teollisuuden palkansaajia 16

Aivan 1980-luvun lopulla integraatio nousi myös suomalaisten keskusjärjestöjen agendalle. Tilanne oli hankala TVK:lle, joka oli siihen asti pitänyt huolen siitä, että Akava ja STTK pysyivät EAY:n ulkopuolella. Neljän keskusjärjestön syksyllä 1990 käynnistynyt yhteistyö ETA-neuvotteluiden osalta lisäsi kuitenkin painetta päästää Akava ja STTK EAY:n jäseniksi. Vuoden 1990 lopulla Akava päättikin hakea jäsenyyttä ja hyväksyttiin EAY:n jäseniksi syksyllä 1991. STTK:n osalta tämä tapahtui vuonna 1993.7

Markku Jääskeläinen (oikealla) valittiin vuonna 1988 EAY:n varapääsihteeriksi pohjoismaiselta mandaatilta. Hänen vastuulleen kuuluivat muun muassa suhteet kolmanteen maailmaan. Jääskeläinen kävi tämän vuoksi muun muassa Sambian Lusakassa yhdessä itävaltalaisen EAY:n puheenjohtajan Fritz Verzetnitschin (toinen vasemmalta) kanssa.

edustavien ammattiliittojen tehdä. Näin sai alkunsa Teollisuuden palkansaajien Eurooppa-projekti, TEPE.8 Pekka O. Aro valmisteli projektia pitkin vuotta 1989, ja virallisesti TEPE käynnistyi 1. lokakuuta 1989. SAK:sta mukaan tuli liittoja, joilla oli kokemusta kansainvälisen ay-liikkeen toiminnasta sekä omien jäsentensä asioiden hoidosta ulkomailla. Metallityöväen Liitto ei kuitenkaan TEPEen osallistunut. Projektiin haluttiin mukaan myös SAK:n ulkopuolisia liittoja, jotka osallistuivat kansainvälisten ammattisihteeristöjen toimintaan ja joilla tästä syystä oli omaa kokemusta kansain17

välisistä suhteista. SAK:sta projektiin osallistui aluksi kahdeksan ammattiliittoa, TVK:sta ja STTK:sta molemmista yksi.9 Projektin johtajaksi palkattiin itseoikeutetusti vankan kansainvälisen kokemuksen omaava ja Euroopan asioista hyvin perillä ollut Aro. TEPEn kestoksi sovittiin 15 kuukautta.

Aron tehtävänä oli kerätä Euroopan integraatioon liittyvää tietoa ja selvittää EY:n sisämarkkinoiden vaikutuksia suomalaisen teollisuuden työntekijöiden asemaan ja edunvalvontaan. Tämän lisäksi projektilla haluttiin parantaa kansainvälisten asioiden tiedotusta ja koulutusta sekä toimia taustatukena liitoille näiden kehittäessä omaa kansainvälistä yhteistyötään. Tiedotustoiminnassa Aro hyödynsi liittojen lehtiä, ja tarvittaessa hän myös toi esille huolensa ay-liikkeen hitaasta etenemisestä integraatioasiassa. Esimerkiksi Paperiliitto-lehdessä hän vaati teollisuusliitoilta nopeampaa reagointia Länsi-Euroopan vauhdilla etenevään integraatioon, sillä ”Euroopan yhdentymistä emme voi estää”.10 Myös liittojen puheenjohtajat osallistuivat tiedottamiseen. Esimerkiksi Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton (STL) Tuulikki Väliniemi selitti Teto-lehdessä jäsenille projektin päämääriä: ”Tavoitteena on yhdessä lisätä tietämystämme teollisuuden kansainvälistymisen sekä Euroopan integraatiokehityksen vaikutuksista omaan arkeemme. Sen tavoitteena on niin ikään lisätä valmiuttamme vetää oikeita johtopäätöksiä tapahtumista ja olla aloitteellisia, eikä ajopuu Eurooppa-virrassa.” Väliniemen mukaan TEPE piti perustaa, koska EY-keskustelu oli lähtenyt Suomessa liian hitaasti ja myöhään liikkeelle. Teollisuudella ja sen työntekijöillä ei ollut aikaa odottaa.11 Toki Pekka O. Aro puhui asiasta myös TEPEn ulkopuolisille tahoille. Yksi näistä oli syyskuussa 1989 perustettu Euroklubi, josta muodostui merkittävä Eurooppapolitiikan keskustelufoorumi. Euroklubin keulakuvana toimi ulkoministeriön lehdistöneuvos Lasse Lehtinen ja sen jäsenistö muodostui talouselämän, etujärjestöjen ja akateemisen maailman merkkihenkilöistä. Ainoa poliitikko oli Esko Aho. Toukokuussa 1990 Etelärannassa majaansa pitävä Euroklubi kutsui vieraakseen Aron. Tilaisuudessa hän kritisoi palkansaajakeskusjärjestöjä, jotka eivät olleet kunnolla paneutuneet integraatioon. Hän vaati ay-toimitsijoiden perustietoihin huomattavasti lisää tietoutta integraatiosta sekä kilpailijamaiden työehdoista, palkkauksesta ja työajoista. Näiden selvittäminen edellytti Aron mukaan yhteyksiä muiden maiden ammattiliittoihin.12 Tarve hankkia tietoa integraatiosta oli toukokuuhun 1990 mennessä muuttunut entistä ajankohtaisemmaksi, koska EFTA ja EY olivat käynnistämässä neuvotteluja Euroopan talousalueesta (ETA).13 Suomen hallitus reagoi tapahtuneeseen, kun se antoi marraskuussa 1989 tiedonannon tulevista ETA-neuvotteluista. Hallitus ilmaisi olevansa asialle myötämielinen sillä edellytyksellä, että EY:n ja EFTA:n yhteistyön kehittäminen ei vaaranna Suomen virallista puolueettomuuspolitiikkaa. Koska eduskunta hyväksyi tiedonannossa esitetyt toimenpiteet, saattoi Suomi osallistua ETA-neuvotteluihin.

Maaliskuussa 1990 hallitus antoi vielä 125-sivuisen selonteon ”Suomi ja Euroopan talousalue”. Kun sitä käsiteltiin eduskunnassa, totesi ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen avauspuheessaan, että ”EFTA-maat ja EY ovat yhdessä toden18

Pekka O. Aro lokakuussa 1989 työhuoneessaan Merihaan ammattiliittojen osuuskunnan tiloissa.

Aro oli TEPE- ja KEY-hankkeiden keskeinen valmistelija sekä KEYn ensimmäinen johtaja vuosina 1991–1992.

neet, että tavoitteet ovat parhaiten saavutettavissa ottamalla Euroopan talousaluetta koskevan järjestelyn oikeudelliseksi pohjaksi EY:n määräykset ja niiden vakiintuneet tulkinnat”. Näin Suomen hallitus siis tiedosti, että neuvottelut käytiin pitkälti EY:n ehdoilla.14 Myös palkansaajakeskusjärjestöt ottivat tässä vaiheessa kantaa ETA-neuvotteluihin. Kari Tapiola sekä SAK:n ekonomisti Peter Boldt ja TVK:n ekonomisti Iikko B. Voipio julkaisivat muistion nimeltä ”Euroopan yhdentyminen etenee Suomesta riippumatta”. Kirjoittajien mielestä Suomen kannalta tärkeää oli ymmärtää, miten ”osallistuminen vaikuttaa talouskehitykseemme verrattuna siihen vaihtoehtoon, että jättäydymme tämän yhdentymiskehityksen ulkopuolelle”. SAK:n ja TVK:n talouspoliittisilla osastoilla työskennelleet Boldt ja Voipio osallistuivat Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön (EAY) ja EFTA:n kokouksiin, joten heillä oli integraatiosta vankkaa tietoa.15 SAK, TVK, Akava ja STTK esittivät 13. maaliskuuta 1990 yhteisen kannanoton, jossa ne antoivat tukensa Suomen osallistumiselle ETA-neuvotteluihin. Keskus19

Kemian Työntekijöiden Liiton Heikki Pohja (vasemmalla), Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liiton Tuulikki Väliniemi, Teknisten Liiton Riitta-Liisa Lappeteläinen ja Pekka O. Aro TEPE-projektin loppuraportit käsissään.

järjestöjen mielestä Suomen oli tärkeää mennä mukaan, koska ETA:n ”ulkopuolelle jättäytyminen rajoittaisi Suomen päätöksentekoa enemmän kuin siihen osallistuminen”. Kannanotossa korostettiin sitä, että kysymyksessä oli laaja yhteiskunnallinen prosessi, johon kuului työllisyyden, hyvinvoinnin, kansalaisten oikeuksien ja mahdollisuuksien parantaminen. Tärkeää oli myös huolehtia siitä, että EFTA-maiden ay-liikkeillä olisi yhtäläiset ja todelliset vaikutusmahdollisuudet osallistua päätöksentekoon.16 Kesäkuussa 1990 käynnistyneiden ETA-neuvotteluiden päämääränä oli synnyttää vuoden 1993 alussa yhteinen markkina-alue, ilman että EFTA-maat joutuisivat hakemaan EY:n jäsenyyttä. EY:llä oli samaan aikaan käynnissä myös muita neuvotteluja, joilla oli vaikutuksia ETA-neuvotteluihin. EY valmisteli ihmisten vapaata liikkumista helpottavaa Schengen-sopimusta, joka allekirjoitettiin 19. kesäkuuta 1990 – päivä ennen ETA-neuvottelujen alkua.

Heinäkuussa 1990 Itävalta ilmoitti hakevansa EY:n jäsenyyttä, ja syksyllä saman ilmoituksen antoi myös Ruotsi. Kahden EFTA-maan halulla siirtyä EY:n jäseneksi oli haitallisia vaikutuksia ETA-neuvotteluihin, joiden epäiltiin jopa kariutuvan.

Vasta keväällä 1991 neuvottelut pääsivät taas vauhtiin.17 20

Tätä kehitystä Pekka O. Aro seurasi tarkkaan ja tiedotti siitä TEPEn jäsenliitoille. Hän myös keskusteli asiasta SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalaisen ja STTK:n puheenjohtaja Esa Swanljungin kanssa. Selvää oli, että keskusjärjestöjen oli nyt otettava Euroopan integraatio paremmin huomioon. Aro ehdottikin, että Eurooppa-projekti siirrettäisiin keskusjärjestöjen vastuulle, jolloin mukaan saataisiin koko ay-liike. Tätä Tuulikki Väliniemi oli jo ehdottanut lokakuun 1989 kirjoituksessaan. Koska TEPE oli vain hieman yli vuoden projekti, jäi keskusjärjestöille Väliniemen mukaan Eurooppa-projektia ”yllin kyllin”.18 TEPE piti kuitenkin viedä maaliin. Maaliskuussa 1991 julkaistiin Pekka O. Aron ”Teollisuuden palkansaajat ja Euroopan yhdentyminen – TEPE-raportti”. Siinä teollisuuden palkansaajat peräsivät yrityksiltä selkeitä kantoja Euroopan integraatioon liittyvistä näkymistä. Suomessa oli noin 40 herkkää toimialaa, joille integraatio tulisi asettamaan erityisiä haasteita. Raportin keskeinen kysymys olikin, miten suomalaiset yritykset aikovat pitää huolta kilpailukyvystään ja menestyä uudessa markkinatilanteessa.

Neuvottelujen alla olevan ETA-sopimuksen oletettiin myös tuovan suuria muutoksia suomalaiseen sopimusjärjestelmään. Tästä syystä teollisuusliitot esittivät, että ne yhdessä työnantajaliittojen ja valtiovallan kanssa selvittäisivät tarvittavia toimia, kuten esimerkiksi uuden lainsäädännön tarvetta. Vaikka kyseessä oli loppuraportti, jatkui TEPEn toiminta liittojen puheenjohtajien kokouksin. Osittain TEPE-yhteistyön pohjalta perustettiin vuonna 1993 Teollisuuden palkansaajatneuvottelukunta.19

KEY perustetaan

”K

EY oli suoraa jatkoa TEPElle. Kun liitot olivat aloittaneet tämän, niin oli luonnollista, että se vedettiin keskusjärjestötasolla KEYn kautta”, muistelee Kari Tapiola siirtymää uuteen Eurooppa-projektiin. Asian valmistelu tuli kv-sihteerien vastuulle, jotka olivat aiemmin hoitaneet yhteisesti suhteita Neuvostoliiton ay-liikkeeseen. Tapiolan mukaan tapaamisissa oli toki myös keskusteltu Länsi-Euroopan integraatiosta, mutta vain puolivakavasti. Kun integraatio ja ETA-neuvottelut olivat jo nousseet keskusjärjestöjen puheenjohtajien kokousten agendalle, oli kv-sihteerien siltä pohjalta helppo lähteä rakentamaan keskusjärjestöjen yhteistä Eurooppa-projektia Pekka O. Aron kanssa.20 Aron uudesta projektista laatima muistio ”Suomalaisten palkansaajien Eurooppa-projekti” on kirjattu syyskuun 19. päivälle 1990. Siinä hahmoteltiin jo varsin pitkälle hankkeen suuntaviivoja. Kari Tapiolan mukaan muistio oli kv-sihteerien hyväksymä, mutta ”sitä ei haluttu laittaa kenenkään nimiin, vaan se haluttiin keskusteluja varten”. Tarkoitus oli, että keskusjärjestöt voisivat muodostaa kantansa projektin toteuttamisesta. Näin myös tapahtui ja vieläpä nopeasti.

Vain kaksi päivää myöhemmin sekä STTK että TVK käsittelivät asiaa. STTK:n liittohallituksen työvaliokunta valtuutti kokouksessaan puheenjohtaja Esa Swan21

Palkansaajakeskusjärjestöt järjestivät vuodesta 1978 lähtien puheenjohtajien (PSKJ-puheenjohtajat) neuvotteluja. Kyseessä oli yhteistyö, jossa ”neljän kopla” käsitteli ajankohtaisia työmarkkina-asioita sekä laajempia aihekokonaisuuksia, jotka koskivat neuvottelujärjestelmää, eri henkilöstöryhmien välisiä suhteita, jäsenrajaongelmia, työelämän uudistamista ja työtaistelujen aikana noudatettavia menettelytapoja. Keskusjärjestöt olivat mukana tasaveroisina. Neuvotteluissa oli mukana keskusjärjestöjen puheenjohtajien lisäksi myös suurimpien liittojen puheenjohtajia. Kuvassa PSKJpuheenjohtajisto on koolla elokuussa 1991 keskustelemassa yhteiskuntasopimuksesta.

Vasemmalla SAK:n, edessä STTK:n, sitten Akavan ja ylhäällä keskellä TVK:n edustajat.

ljungin selvittämään yhteistä Eurooppa-projektia siltä pohjalta, että STTK voi osallistua siihen. TVK:n liittyminen meni kv-sihteerinä toimineen Päivikki Lindroosin mukaan ”läpihuutojuttuna, koska idea oli niin hyvä. Se esiteltiin ja päätettiin, että tähän mennään”. SAK:n hallitus teki vastaavan päätöksen lokakuun 1. päivänä Lauri Ihalaisen aloitteen mukaisesti.21 SAK:n, TVK:n, STTK:n ja Akavan kv-sihteerit valmistelivat asiaa kahteen otteeseen järjestetyissä tapaamisissa. 18. lokakuuta 1990 valmistui lopullinen muistio, joka neljä päivää myöhemmin esiteltiin palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajistolle (PSKJ-puheenjohtajat eli niin sanottu neljän kopla). Esa Swanljungin mukaan asia oli ”valmisteltu sillä tavalla, että varsinaista keskustelua ei syntynyt.

Se oli pedattu ja mietitty etukäteen valmiiksi”. Muistion pohjalta puheenjohtajat päättivät perustaa Suomalaisten palkansaajien Eurooppa-projektin. ”Pekka laittoi kyselyn sopivaksi nimeksi ja heitin kehiin KEYn. Tosin ajattelin sitä enemmän sitä kautta, että lyhenne kuvasi hankettamme avaimena Eurooppaan”, kirjoittaa STTK:n silloinen kv-sihteeri Pirkko Nikula. Tämän jälkeen TVK:n kv-sihteeri Päivikki Lindroos keksi Nikulan mukaan lyhenteeseen sopivan auki kirjoituksen: Keskusjärjestöjen Eurooppa-yhteistyö. Projektin johtajaksi valittiin Pek22

ka O. Aro ja budjetin loppusummaksi sovittiin 750 000 markkaa, josta SAK:n osuus oli 45, TVK:n 26, Akavan 16 ja STTK:n 13 prosenttia.22 KEYn toimintasuunnitelma käsiteltiin PSKJ-puheenjohtajien kokouksessa joulukuun 12. päivänä 1990. KEYlle määriteltiin kolme päätehtävää: tehostaa integraatiota koskevan tiedon hallintaa suomalaisessa ay-liikkeessä, tukea ay-liikkeen tiedonhankintaa ja -välitystä integraation vaikutuksista sekä laajentaa Suomen ayliikkeeseen vaikuttavien kansainvälisten muutosten seurantaa. Projekti ei korvaisi keskusjärjestöjen tai liittojen omaa integraation seurantaa, mutta se tehostaisi keskusjärjestöjen yhteistoimintaa niissä asioissa, joissa kysymykset ja edut olivat selvimmin yhteisiä.23

KEYlle määriteltiin kuusi varsinaista työaluetta: 1) 2) 3) 4) 5) 6)

keskusjärjestöjen ja liittojen johdon informointi palkansaajakeskusjärjestöjen välisen tiedonkulun ja yhteyksien edistäminen toimitsijoiden ja luottamusmiesten koulutukseen osallistuminen ay-liikkeen hyväksymien näkemysten esille tuominen tiedotusja koulutustilaisuuksissa pienimuotoinen tutkimus- ja selvitystyö integraation vaikutuksista EY-seurantajärjestelmän mallin tuottaminen keskusjärjestöille ja liitoille, eri sektorit huomioon ottaen

KEYn hallinto ja talous päätettiin järjestää mahdollisimman kevyeksi. Talousarvion, toimintasuunnitelman ja tilinpäätöksen osalta päätösvalta annettiin PSKJpuheenjohtajistolle, johon kuuluivat SAK:n Lauri Ihalainen, TVK:n Matti Kinnunen, Akavan Raimo Lehtinen (jonka tilalle kesällä 1991 tuli Voitto Ranne) ja STTK:n Esa Swanljung. Varsinaisen hallinnon hoitaisi kv-sihteerien kokous puheenjohtajien ohjeiden mukaan. Tähän ryhmään kuuluivat SAK:n Kari Tapiola, TVK:n Päivikki Lindroos, STTK:n Pirkko Nikula ja Akavan Risto Piekka, ja kokouksiin saattoi osallistua myös muita henkilöitä, kuten Hannu Ohvo ja Peter Boldt SAK:sta sekä Kaija Kaarnakorpi TVK:sta.24 Toimintasuunnitelmassa esitettyjen KEYn tehtävien määrittelyssä näkyi Pekka O. Aron kädenjälki. Hänen ensi vaiheen suunnitelmansa oli tutustuttaa ayliikkeen hallinnossa toimivat ja ay-liikkeen kantoihin vaikuttavat henkilöt sekä kentän aktiivit Euroopan integraatioon. Tätä varten KEY perustaisi yhteysryhmän, jolle järjestettäisiin kokouksia ja keskustelutilaisuuksia. KEY ryhtyisi myös 23

Pekka O. Aro esiintyi usein sanomalehtien sivuilla. Hän myös itse kirjoitti integraatiosta lehtiin.

Viesti oli aina sama ja selvä: ”EY ei ole uhka” tai ”EY:hyn on mentävä”.

Kuvan artikkeli oli Metsäteollisuusuutiset-lehdessä syyskuussa 1991.

tekemään omaa tiedotetta, jota jaettaisiin keskusjärjestöjen ja liittojen omia kanavia käyttäen.25 Pekka O. Aro aloitti työnsä KEYn johtajana 1. helmikuuta 1991 ja sihteeriksi palkattu Maisa Vuorenmaa jo pari viikkoa aikaisemmin. Molemmat solmivat työsopimukset SAK:n kanssa. KEY sai toimitilat SAK:n kansainvälisestä yksiköstä Hakaniemessä, mistä Aro ja Vuorenmaa kuitenkin jo lokakuun alussa muuttivat TVK:n toimitaloon Itä-Pasilaan. Päivikki Lindroosin mukaan syy muuttoon johtui siitä, että TVK pystyi tarjoamaan paremmat tilat, minkä lisäksi toimiminen TVK:sta käsin antoi neutraalimman vaikutelman.26

Euroopan integraatio tutuksi

K

EYn toimintasuunnitelma oli Kari Tapiolan mukaan ”selkosanainen mielipiteen rakennusohjelma”, jolla Pekka O. Aro lähti tutustuttamaan ammattiliittojen hallintoja ja kentän aktiiveja Euroopan integraatioon. ”KEY oli informaatiotyötä. Lähtökohtana oli, ettei kukaan voinut sanoa, etteivät he olleet saaneet tietoa”, Tapiola jatkaa. Päivikki Lindroosilla oli sama näkemys: 24

Ministeri Pertti Salolainen (edessä) ja SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen vuonna 1992.

”TVK:ssa EY-jäsenyydestä haluttiin saada mahdollisimman paljon tietoa ja myös perustelut kaikelle.”27 Informaatiota odottivat myös PSKJ-puheenjohtajat. He velvoittivat Pekka O. Aron laatimaan muistion EY-EFTA-politiikasta sekä valmistelemaan keskusjärjestöille ja jäsenliitoille kirje, jossa esitettiin velvoite yhteistoiminnasta KEYn kanssa. Lisäksi Aro valtuutettiin tapaamaan säännöllisesti keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen puheenjohtajia.28 Pekka O. Aron tehtäväksi tuli myös sopia neuvottelu ulkomaankauppaministeri Pertti Salolaisen kanssa hänen ja PSKJ-puheenjohtajien vuoropuhelun käynnistämiseksi. Salolainen toimi vuodet 1990–1993 Suomen ETA-neuvotteluvaltuuskunnan puheenjohtajana. Aro valmisti tilaisuutta varten perusteellisen muistion, jossa oli tulevaan ETA-sopimukseen liittyviä ja ay-liikettä koskevia kysymyksiä. Maaliskuun 6. päivän 1991 tapaamisessa nousi esille muun muassa kysymys ETA-lainsäädännön ja Suomen TES-järjestelmän suhteista.29 Vuoropuhelusta Salolaisen kanssa tuli säännöllistä tämän jälkeen. PSKJ-puheenjohtajat tapasivat Salolaista parin kuukauden välein. Aro valmisteli aina etukäteen muistion neuvotteluissa esille otettavista asioista sekä myös kirjoitti neuvotteluista jälkikäteen muistion. Tapaamisista tuli neljän koplalle tärkeä infor25

maatiokanava ETA-neuvottelujen etenemisestä. Keskustelu Salolaisen kanssa oli avointa, ja ay-liike pysyi reaaliaikaisesti mukana Euroopan tapahtumista. Tapaamiset Pertti Salolaisen kanssa jatkuivat vuoteen 1994 asti.30 KEYn toimintasuunnitelmassa mainitun yhteysryhmän perustava kokous järjestettiin 8. maaliskuuta 1991 Kunta-alan ammattiliiton (KTV) tiloissa. Kokoukseen kutsuttiin keskusjärjestöjen ja liittojen kansainvälisistä ja integraatiokysymyksistä vastaavat toimihenkilöt ja asiantuntijat. Asian tärkeyttä korostettiin sillä, että kokouskutsussa tuotiin esille PSKJ-puheenjohtajien kanta, jonka mukaan yhteysryhmän oli tarkoitus varmistaa saumaton tiedonkulku ETA-neuvotteluja varten asetetuissa jaostoissa toimivien ay-liikkeen edustajien välillä. Paikalle perustavaan kokoukseen saapui 46 henkilöä.

Uutta oli, että tiedonkulku KEYn ja yhteysryhmän välillä järjestettäisiin merkittäviltä osin TELEBOX-järjestelmässä eli Elisa-sähköpostilla. Tämä edellytti riittävien valmiuksien järjestämistä tiedon vastaanottamiseksi. KEY oli jo maaliskuun alussa järjestänyt atk-koulutustilaisuuden, jossa vaadittavia taitoja opetettiin. Koska sähköposti oli valtaosalle ihmisiä 1990-luvun alussa vielä täysin vieras yhteydenpitoväline, lähetettiin yhteysryhmälle tiedotteita myös perinteisin keinoin eli liittojen sisäisessä postissa ja faksilla. Yhteysryhmän postituslistalla oli parhaimmillaan lähes 200 henkilöä kaikista keskusjärjestöistä – puheenjohtajista kentän luottamusmiehiin sekä muita yhteiskunnallisia vaikuttajia.31

Sosiaalidialogista vastannut EAY:n varapääsihteeri Jean Lapeyre (vasemmalla) ja Pekka O. Aro yhteysryhmän tilaisuudessa marraskuussa 1991.

Yhteysryhmälle järjestettiin luento- ja keskustelutilaisuuksia, joissa kerrottiin ETA-neuvotteluiden etenemisestä. Puhujina tilaisuuksissa kävivät muun muassa Veli Sundbäck, Antti Satuli ja Eikka Kosonen ulkoministeriöstä sekä Suomen EYedustuston työvoimaneuvos Tuuli Raivio. Ensimmäinen ulkomaalainen vieras oli EAY:n sosiaalidialogista vastuussa ollut varapääsihteeri Jean Lapeyre, joka vieraili Suomessa marraskuussa 1991. Huhtikuussa 1992 vieraana oli EY-parlamentin Suomi-valtuuskunnan puheenjohtaja Gary Titley.32 Tiedotustoiminnan osalta tärkeäksi välineeksi tuli KEY Tiedote. KEY sai lehden julkaisemiseen 280 000 markkaa tukea kauppa- ja teollisuusministeriöltä (KTM).

Ensimmäinen KEY Tiedote ilmestyi kesäkuussa 1991 ja siinä selostettiin tarkemmin kaksivuotisen KEYn päämäärät. Pekka O. Aro myös huomautti lehdessä, että ”meihin vaikuttavat kansainväliset rakenteet muuttuvat jo tämän ajan kuluessa tavalla, jota nyt ei voi yksityiskohtaisesti ennustaa”. Aro sai lehden kirjoittajiksi henkilöitä, jotka olivat paitsi hänen tuttujaan, myös osasivat ETA- ja EY-asiat. Tulevat KEY Tiedotteet sisälsivätkin perusteellisia artikkeleita muun muassa sosiaalisesta ulottuvuudesta, ETA-lainsäädännöstä ja ETA-neuvottelujen etenemisestä. Tietysti lehdessä kerrottiin myös KEYn tulevasta toiminnasta.

KTM:n rahoilla julkaistiin kaikkiaan kahdeksan KEY Tiedotetta, joiden painos oli 40 000–46 000 kappaletta. Pääosa KEY Tiedotteista jaettiin ammattiliittojen luottamusmies- tai vastaavan postituksen kautta ja loput koulutustilaisuuksissa.

Lehteä lähetettiin myös valtionhallintoon ja eduskuntaan sekä teollisuuden ja työnantajien leiriin. Toukokuussa 1992 rahat oli kuitenkin käytetty loppuun. Siksi Pekka O. Aro ohjeisti SAK:n Lauri Ihalaista ja Akavan Voitto Rannetta – kun nämä tapasivat ministeri Pertti Salolaisen toukokuun lopulla – että valtio voisi jatkossakin tukea KEY Tiedotteen julkaisua, ja tarvittavan rahoituksen tulisi olla vähintään 400 000 markkaa. Tämä onnistui tällä kertaa ulkoministeriön kautta.33 Kari Tapiolan mukaan Pekka O. Aron päämääränä oli jo TEPEä perustettaessa ollut, että ”kun päätöksiä integraatioratkaisuista tehdään, niin jokainen liittojen hallinnon jäsen olisi fyysisesti käynyt Brysselissä ja tutustunut asioihin omin silmin”. KEY järjestikin jo huhtikuussa 1991 Brysselissä kolmipäiväisen34 PSKJ-integraatiokurssin, joka sisälsi lukuisia integraatiota käsitteleviä esitelmiä ja sellaisten henkilöiden tapaamisia, jotka sittemmin tulivat ay-liikkeelle tutuiksi. EY-edustustossa tavattiin suurlähettiläs Erkki Liikanen ja Tuuli Raivio sekä työnantajien Brysselin toimiston johtaja Kari Jalas.

Jalas myös otti vuosittain tavaksi kutsua PSKJ-puheenjohtajat kotiinsa illalliselle. ”Tämä oli Karille tärkeä tilaisuus. Puheenjohtajat olivat aidosti ilahtuneita ja arvostivat Karin vieraanvaraisuutta”, kertoo TT:n toimiston kakkosmieheksi vuonna 1993 tullut Jukka Ahtela.35 Päivien kuluessa tutustuttiin myös eurooppalaiseen ay-liikkeeseen, Vapaiden ammattiyhdistysten kansainväliseen liittoon (VAKL), Euroopan parlamenttiin ja komissioon. Brysselin opintomatkalle osallistui 29 osanottajaa. Tämä oli alku tavalle, jolla KEY vei erilaisia ryhmiä tutustumaan Brysseliin. ”Brysseliin vietiin liittojen hallinnon jäseniä. Siellä he tapasivat sekä oman alansa palkansaajien 27

Vuonna 1992 KEY valmisti yhteistyössä Uudet Palvelut Oy:n kanssa ETA-kalvosarjan. Sitä voitiin käyttää johdantona koulutus- ja muissa tilaisuuksissa ETA:n vaikutuksista käytävään keskusteluun. Kalvosarja sisälsi luentorungon ja ajankohtaisen tilannekatsauksen. Vuonna 1993 uudistettu kalvosarja sai rinnalleen myös työkirjan.

että työnantajien edustajia”, muistelee Kari Tapiola.36 Yksi KEYn tärkeimmistä tehtävistä oli koulutus. KEY järjesti 28. toukokuuta 1991 koulutus- ja informaatiotilaisuuden keskusjärjestöjen toimitsijoille, jotka tulisivat toimimaan luennoitsijoina tai kouluttajina integraatioon liittyvissä asioissa.

Pääasiassa KEY vain osallistui muiden järjestämien integraatiokoulutusten suunnitteluun ja sisällön tuottamiseen. Tällaisia olivat esimerkiksi SAK:n kehittämiskeskuksen järjestämä yhden päivän ”Perustietoa integraatiosta” -kurssi sekä yhdeksän päivää kestävä koulutusohjelma ”Ay-liike ja yhdentyvä Eurooppa”, jotka rakennettiin ay-liikkeen henkilökunnan tarpeisiin.

Työväen Sivistysliiton kanssa KEY suunnitteli viikonloppukurssin ”Ay-liike ja Euroopan yhdentyminen” ja Työväen Akatemian kanssa kolme jaksoa käsittävän ”Ammattiyhdistysliike Euro-murroksessa” -kurssin, jossa analysoitiin Euroopan taloudellisen, poliittisen ja sosiaalisen kehityksen merkitystä ay-liikkeelle. Yksi jaksoista järjestettiin Ruskin Collegessa Oxfordissa. Myös TVK-opisto ja KTVopisto järjestivät integraatiokoulutusta jäsenilleen keväällä 1992.37 KEY myös teki ja teetti integraatiotutkimusta. Heti keväällä 1991 Työväen taloudellinen tutkimuslaitos sai työministeriöltä rahoituksen vuoden kestävään hankkeeseen, jossa tutkija Paula Repo selvitti pääomien kansainvälistymisen ja työmarkkinoita säätelevien normien yhtenäistymisen vaikutuksia ay-liikkeeseen. Työsuojelurahasto myönsi vuoden lopulla KEYlle apurahan, jolla tutkija Jukka Kallio käynnisti hankkeen nimeltä ”Integraatio ja työsuojelu”. Kallion tavoitteena oli selventää ay28

liikkeen jäsenistölle integraation aiheuttamia muutoksia työsuojelussa. KEY myös välitti eri tahojen tekemiä tutkimuksia ja raportteja keskusjärjestöjen käyttöön.38

ETA – vain väliaikainen vaihe

E

Y:n ministerineuvosto ja EFTA:n ministerikokous hyväksyivät 22. lokakuuta 1991 Luxemburgissa ETA-sopimuksen. Euroopan talousalueen oli tarkoitus tulla voimaan vuoden 1993 alussa. Monille ay-liikkeen toimijoille alkoi kuitenkin jo olla selvää, että ETA olisi vain välivaihe matkalla EY:hyn. Itävallan ja Ruotsin jäsenhakemukset sekä Sveitsin ilmoitus jäsenyystavoitteesta pakottivat EFTAmaat arvioimaan suhteensa EY:n kanssa uudelleen. Myös Neuvostoliiton romahtaminen syksyn 1991 kuluessa muutti kansainvälistä tilannetta Euroopassa. Ilmassa alkoi olla vahvoja viitteitä siitä, että Esko Ahon hallitus jättäisi presidentti Mauno Koiviston tuella EY-jäsenhakemuksen vuoden 1992 alkupuoliskon kuluessa.39

Helmikuussa 1992 PSKJ-puheenjohtajat kokoontuivat keskustelemaan ETA-neuvottelujen etenemisestä ja mahdollisesta Suomen EY-hakemuksesta. Samalla he pohtivat yhteisen toimiston perustamista Brysseliin. Asian tiimoilta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa mukana olivat SAK:n kv-sihteeri Kari Tapiola (seisomassa) ja pöydän takana Esa Swanljung, Matti Kinnunen, Lauri Ihalainen, Voitto Ranne ja Pekka O. Aro.

Myös ay-liikkeessä vahvistui ajatus ETA:n väliaikaisuudesta ja EY-jäsenyyden hakemisen tarpeesta. Akavan edustajakokous oli jo 12. kesäkuuta 1991 ottanut myönteisen kannan Suomen EY-jäsenyyteen. Marraskuussa aiheeseen tarttuivat muut keskusjärjestöt. STTK:n liittohallituksen mielestä Suomen tuli pikaisesti hakea EY-jäsenyyttä. TVK:n hallitus puolestaan hyväksyi kannanoton, jonka mukaan TVK suhtautui myönteisesti sekä EY-hakemukseen että -jäsenyyteen.

Myös SAK:n valtuustolle esitettiin myönteistä suhtautumista, mutta se lopulta vain suositteli valmistautumaan mahdolliseen EY-jäsenyyteen.40 Tietoisuus ETA:sta vain välivaiheena oli selvää myös Pekka O. Arolle. Tämä näkyi KEYn vuoden 1992 toimintasuunnitelmasta, jossa hän kuvasi KEYn tavoitteita integraatiopolitiikan painopisteiden suhteen. Aron mukaan vuotta 1992 tulisi hallitsemaan kaksi asiakokonaisuutta, jotka olivat ETA-sopimuksen voimaansaattaminen sekä keskustelu EY-jäsenyyden hakemisesta. Aro esitteli lyhyesti sekä ETA-sopimukseen liittyviä toimenpiteitä että keskeisiä huomioita EY:n jäsenyyskeskustelua silmällä pitäen. ”Me seurasimme tapahtumia hyvin läheltä ja tajusimme, ettei ETA:sta tule mitään. Sitten me orientoiduimme siihen, että Suomi hakee jäsenyyttä hyvinkin nopeasti. Kaikki voimavarat tähdättiin siihen”, muistelee Päivikki Lindroos. KEY toimi Lindroosin mukaan siten, että EY-jäsenyydestä pyrittiin tietoisesti löytämään myönteisiä puolia. Lisäksi KEYssä koettiin tärkeäksi myös kuuluminen eurooppalaiseen arvoyhteisöön.41 Esko Ahon hallitus antoi 9. tammikuuta 1992 eduskunnalle selonteon ”Suomi ja Euroopan yhteisön jäsenyys”. Asiasta käydyn perusteellisen keskustelun jälkeen hallitus antoi eduskunnalle 16. maaliskuuta tiedonannon, jonka mukaan Suomi hakee EY:n jäsenyyttä. Hallitus lupasi järjestää asiasta neuvoa-antavan kansanäänestyksen. Eduskunta äänesti asiasta kahta päivää myöhemmin, jolloin 133 kansanedustajaa kannatti hakemusta ja 60 vastusti. Presidentti Mauno Koivisto allekirjoitti EY-jäsenyyshakemuksen vielä samana päivänä eli 18. maaliskuuta 1992, ja Veli Sundbäck vei sen saman tien Brysseliin.42 Samaan aikaan Euroopan integraatiokehitys otti isoja askelia. 7. helmikuuta 1992 EY:n jäsenmaat allekirjoittivat sopimuksen Euroopan unionista (EU), joka tuli tunnetuksi Maastrichtin sopimuksena. Sopimus tuli voimaan marraskuun 1. päivänä 1992, jolloin myös käynnistyi puhe EY:n kolmesta pilarista: yhteisö, yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä yhteistyö oikeus- ja sosiaaliasioissa. Näistä viimeisin oli eurooppalaiselle ay-liikkeelle tärkein.43 KEY oli alun perin perustettu kaksivuotiseksi projektiksi, eli kestämään ETAneuvottelujen ja sen voimaansaattamisen ajan. Suomen päätös hakea EY:n jäsenyyttä muutti tilanteen. PSKJ-puheenjohtajille laatimassaan muistiossa Pekka O. Aro toikin esille Eurooppa-projektin jatkon, joka käsittäisi Suomen EY-jäsenyysneuvottelut. Projektia piti siis jatkaa vielä toiset kaksi vuotta.44 Akavan pääsihteeri Risto Piekka laati maaliskuussa 1992 muistion, jossa hän hahmotteli projektin jatkoa ja toimiston perustamista Brysseliin. Pekka O. Aro ryhtyi selvittämään asiaa ja laati 6. huhtikuuta muistion, jossa hän pohti tilojen 30

Pekka Ahmavaara KEYn toimistossa vuonna 1993. Ahmavaara toimi KEYn johtajana vuosina 1992–1996.

vuokraamista VAKL:n tulevasta ay-talosta tai Ruotsin LO:n talosta. TVK:n Päivikki Lindroos sai samaan aikaan tehtäväkseen perehtyä Ruotsin LO:n ja TCO:n yhteisen Brysselin toimiston toimintaan, mistä hän laati raportin 8. huhtikuuta. Toukokuussa asiaa käsiteltiin neljän koplan kokouksessa, jolle Aro teki perusteelliset laskelmat toimiston taloudesta ja tehtävistä. Toimistoa ei tässä vaiheessa Brysseliin vielä kuitenkaan perustettu.45 Pekka O. Aro päätti kesällä 1992 hakea ILO:n uuden Budapestin toimiston asiantuntijatehtäviin. Kari Tapiolan mukaan Aro innostui tehtävästä, koska ”se tarjosi taas uuden rakennuskohteen. Pekka teki sittemmin Keski- ja Itä-Euroopan ayliikkeen auttamisessa ison työn”. Aro aloitti Budapestissa lokakuun alussa 1992.

Elokuussa kv-sihteerien kokouksessa asetettiin suppea työryhmä46 hakemaan KEYlle uusi johtaja. Samalla todettiin, että tavoitteena oli KEYn jatko samassa laajuudessa niin, että kustannukset pysyisivät nykytasolla.

KEYn uudeksi johtajaksi valittiin SAK:n hallinto- ja kehittämisosaston päällikkö Pekka Ahmavaara, joka tuli SAK:n vasemmistoliittolaisesta siivestä. Hän oli 31

myös vuosia toiminut SAK:n toisena sihteerinä. Ennen lähtöään Budapestiin Pekka O. Aro opasti Ahmavaaran KEYn johtajan tehtäviin.47 Johtajahaun ollessa käynnissä TVK, toiseksi suurin palkansaajakeskusjärjestö, meni konkurssiin syyskuun alussa 1992. Tämä merkitsi välittömästi sitä, että KEYlle oli haettava uusi toimisto. Se löytyi nopeasti Pohjoisrannasta STTK:n tiloista, missä KEY toimi vuoden 1994 loppuun asti. KEY teki sopimuksen tarvittavista palveluista STTK:n kanssa.

KEYn uudistettu hallinto, johon kuuluivat pääsihteeri Seppo Junttila STTK:sta, johtaja Tuulikki Kannisto SAK:sta ja pääsihteeri Risto Piekka Akavasta, piti ensimmäisen kokouksensa STTK:n tiloissa 2. lokakuuta 1992. Hallinnon pöydällä tärkeimmät kysymykset olivat TVK:n konkurssin takia perusteiltaan uusiksi mennyt budjetti sekä TVK:lta saamatta jääneen osuuden jakoperusteet. Jakoperusteeksi niin TVK:lta saamatta jääneen summan kuin vuoden 1993 budjetin osalta sovittiin, että 25 prosenttia kustannuksista jaettiin tasan kolmen keskusjärjestön kanssa ja loput jaettiin jäsenmäärien mukaan. Vuoden 1993 budjetiksi sovittiin 875 000 markkaa. KEYn kirjanpito puolestaan päätettiin siirtää SAK:lta STTK:n hoidettavaksi vuoden 1993 alusta.

Kokouksessa päätettiin myös palkata TVK:n kv-sihteerinä toiminut Päivikki Lindroos KEYn projektisihteeriksi vuoden 1993 alusta lähtien. Pekka Ahmavaaralle Lindroosin palkkaaminen oli hyvä asia, koska hänen mukaansa ”Päivikki oli substanssin suhteen siihen aikaan pätevämpi ja taitavampi kuin minä”. Ahmavaaran kokemus kansainvälisten asioiden hoidosta oli aikaisemmin rajoittunut lähinnä Neuvostoliittoon. KEYn sihteerinä työskennellyt Maisa Vuorenmaa siirtyi vuoden 1992 lopulla takaisin SAK:hon.48

Tähtäimessä EY

J

oulukuussa 1992 Edinburghissa pidetty EY:n huippukokous avasi Suomelle, Ruotsille, Norjalle ja Itävallalle tien virallisiin jäsenyysneuvotteluihin. Päätöstä osattiin odottaa, koska EY halusi näyttää ulkomaailmalle, että se oli dynaaminen ja kehityshaluinen. Suomen ja EY:n väliset jäsenyysneuvottelut käynnistyivät 1. helmikuuta 1993, ja niitä käytiin kolmella tasolla, ministerien, korkea-arvoisten virkamiesten ja asiantuntijoiden voimin.

Vuoden 1993 alkaessa avautuivat myös EY:n sisämarkkinat, mikä käynnisti ihmisten, tavaroiden, palvelujen ja pääomien vapaan liikkuvuuden EY:n alueella.

Myös ETA-sopimuksen oli tarkoitus tulla voimaan vuoden 1993 alussa, mutta tavoite kaatui joulukuussa 1992, kun Sveitsin kansanäänestys hylkäsi liittymisen ETA:an. Tästä käynnistyi uusi ETA-sopimuskierros, jonka seurauksena sopimus tuli voimaan vasta vuoden 1994 alussa. Tällöin Suomi, Ruotsi, Norja, Itävalta ja Islanti pääsivät mukaan Länsi-Euroopan sisämarkkinoille.49 Pekka Ahmavaara lähetti 4. tammikuuta 1993 KEYn yhteysryhmälle kirjeen, jossa totesi KEYn toiminnassa olleen vuoden 1992 lopulla ”lieviä käyntivaikeuksia 32

Samaan aikaan KEY-projektin kanssa Suomi paini historiansa pahimman laman kourissa. Tämä vei ay-liikkeen toiminnassa päähuomion. Lama ei kuitenkaan vaikuttanut KEYn toimintaan. Päivikki Lindroos muistelee, että ”elimme kyllä ympäröivässä yhteiskunnassa, mutta olimme vähän irrallaan lamasta, kun painoimme omaa sektoriamme. Ei me lamaa käsitelty omissa tiedotteissamme ja toiminnassamme.” Kuvassa palkansaajien neljän keskusjärjestön suurmielenosoitus Senaatintorilla 3. lokakuuta 1991.

henkilömuutosten ja sisäänajon johdosta”. Myös taloudellisten resurssien eli rahan puute hillitsi toimintaa. Yhteysryhmälle lähettämässä kirjeessä Pekka Ahmavaara myös totesi, että uusi vuosi avataan KEYn toiminnan ”virkistämisen merkeissä”.

Toiminnan perusedellytykset olivat olemassa, budjetti vuodelle 1993 oli kunnossa, ja Päivikki Lindroos oli aloittanut projektisihteerinä.

KEYn hallinnon kokoonpano oli uudistunut syksyllä 1992. Nyt vuorossa oli sen roolin muuttaminen suhteessa toimintaympäristöön (PSKJ-puheenjohtajakokous eli uusi kolmen kopla – liittojen EY-vastaavat – kv-sihteerit – EY/ETA-valmistelukoneistot), jotta integraation seuranta tulisi tehokkaammaksi ja KEYn rooli selkeytyisi.

Hallinnon kokoukset muuttuivat säännöllisiksi, ja niissä käsiteltiin hallintoa koskevien asioiden lisäksi myös integraation sisältökysymyksiä. Hallinnon työjärjestyk33

seen tulivat nyt Euroopan integraatiokehityksen seuranta, ETA-lainsäädäntöön ja EY-neuvotteluihin vaikuttaminen sekä tiedonvälitykseen liittyvät asiat.50 Kevään 1993 kaksi suurta asiakokonaisuutta olivat ETA-sopimuksen lainsäädännön valmistelu ja EY-neuvottelut. Tässä KEYn vaikuttamiskanavana olivat neuvotteluihin osallistuvat ay-liikkeen valmistelujaostojen jäsenet, joille KEY järjesti yhteiskokouksia. EY-neuvottelujen käynnistyttyä KEY ryhtyi kokoamaan ja jäsentämään suomalaisten palkansaajien kannalta tärkeitä tavoitteita, joita olivat työehdoista sopiminen, vierastyövoima ja työeläke.

Hallinnon tammikuun kokouksessa päätettiin myös työnjaosta, jossa puheenjohtajat pitävät yhteyttä ulkomaankauppaministeri Pertti Salolaiseen ja ulkoministeri Paavo Väyryseen, KEYn hallinto puolestaan alivaltiosihteeri Veli Sundbäckiin. Hallinto myös osallistui jatkossa korkean virkamiestason informaatiotilaisuuksiin.

KEY järjesti jo helmikuun 3. päivänä 1993 tapaamisen Pertti Salolaisen kanssa, jossa keskusjärjestöjä edustivat Voitto Ranne (Akava), Aarno Aitamurto (SAK) ja Martti Reuna (STTK). Tilaisuudessa Salolainen korosti ay-liikkeen ratkaisevaa merkitystä EY-jäsenäänestyksen kannalta. Keskusjärjestöjen edustajat toivat esille huolensa sopimusjärjestelmän mahdollisesta romuttumisesta EY:n myötä. Ranne kuitenkin korosti, että palkansaajat suhtautuivat myönteisesti EY-sopimusneuvotteluihin. Lopuksi Salolainen ehdotti, että jatkossa KEY esittäisi etukäteen teemat, joista keskustellaan.51 Myös yhteysryhmän kokoonpano tarkistettiin vastaamaan keskusjärjestöjen integraatioseurannan organisaatioita. Yhteysryhmään kuuluivat nyt PSKJ-puheenjohtajiston jäsenet, KEYn hallinto, keskusjärjestöjen kv-elimet ja EU-elimet, valmistelujaostojen jäsenet sekä edustaja kustakin ammattiliitosta. Yhteysryhmän tiedotuslista käsitti noin 180 nimeä ja sen kokouksiin osallistui keskimäärin 20– 70 henkeä. Yhteysryhmän vastaavana henkilönä toimi Päivikki Lindroos.

Vuoden 1993 yhteysryhmäkokoukset aloitettiin ulkoministeri Paavo Väyrysen alustuksella EY-jäsenyysneuvotteluista. Kesäkuussa alustajana oli ulkoministeriön kaupallinen neuvos Reijo Kemppinen ja syyskuussa uusi ulkoministeri Heikki Haavisto. Syksyllä 1993 yhteysryhmän jäsenille ryhdyttiin myös kokeiluluontoisesti lähettämään Eurooppa-kysymyksiä koskevia uutiskirjeitä ja muistioita.52 Pekka Ahmavaaran mukaan yhteysryhmästä tuli KEYn toiminnan tärkein osa, jolla oli iso vaikutus liittojen sisällä: ”Harvoin yhteysryhmässä kävi puheenjohtajia, mutta siellä oli liittojen keskeisiä kv-vaikuttajia.” Yhteysryhmän puhujista Ahmavaara nosti esille EY-asioihin perehtyneet Reijo Kemppisen ja Jaakko Kianderin. ”Nämä kaksi olivat asiantuntevia ja fiksuja ihmisiä, joiden puheet menivät näissä tilaisuuksissa läpi. He osasivat esittää asiansa vakuuttavasti ja monipolvisesti”, muistelee Ahmavaara.

Myös Päivikki Lindroosin mukaan yhteysryhmän toimintaa arvostettiin liitoissa suuresti, koska tiedon tarve oli suuri. ”Liitoissa ihmisillä ei ollut kontakteja, ja he saivat tietoa tätä kautta”, Lindroos toteaa. Hienoa oli Lindroosin mukaan myös se, että ”yhteysryhmän kokouksissa kukaan ei ollut hirveän kriittinen. Esitettiin hyviä kysymyksiä ja saatiin tyhjentäviä vastauksia”.53 34

KEY Tiedote oli tärkeä osa ay-liikkeen Eurooppa-tiedotusta. Siinä seurattiin tarkkaan Suomen Eurooppaintegraation etenemistä.

Tärkeä tehtäväalue oli myös ay-liikkeen jäsenistöön kohdistuva tiedonvälitys.

Tavoitteena oli, että ay-liikkeen jäsenet saattoivat ratkaista EY-jäsenyyttä koskevan kantansa mahdollisimman vankoin asiaperustein. KEY Tiedotetta julkaistiin säännöllisesti, minkä lisäksi luotiin liittolehtiä tukeva artikkelipalvelu sekä kehitettiin opetusaineistoja.

KEY Tiedote suunnattiin erityisesti palkansaajakeskusjärjestöjen kenttävaikuttajille, minkä seurauksena sen sisältöä muutettiin ja siirryttiin teemanumeroihin, joissa käsiteltiin EU-jäsenyyden kannalta olennaista tai pulmallista aihekokonaisuutta. Pekka Ahmavaara keräsi kirjoittajiksi henkilöitä, joilla oli käytäntöön liittyviä kokemuksia ja mielipiteitä. Lehti julkaistiin vuoden 1993 aikana neljä kertaa.54 Toukokuun 1993 numerossa julkaistiin laaja kyselytutkimus, jossa yli 30:ltä ayvaikuttajalta kysyttiin kantoja Suomen EY-jäsenyyteen. SAK:n ja sen liittojen puheenjohtajista ja muista johtajista kymmenen kannatti jäsenyyttä, varapuheenjohtaja Aarno Aitamurto oli epävarma, ja vain Elintarviketyöläisten Liiton Ritva Savtschenko vastusti. Akavan ja sen liittojen sekä STTK:n ja sen liittojen kaikki 35

puheenjohtajat ja muut johtajat kannattivat EY-jäsenyyttä. Lähes kaikille oli selvää, että Suomi ei pärjää eristäytyneenä Pohjolan perukoille. Ainoat huolenaiheet liittyivät sosiaaliturvan ja työmarkkinajärjestelmän säilymiseen.55 Vaikka pääosa Euroopan integraatiota koskevasta informaatiosta saatiin yhä Suomesta, kasvoi Brysselin rooli tiedonlähteenä huomattavasti. Sieltä saadun tiedon päälähteinä olivat EAY, ammattisihteeristöt ja Suomen EY-edustusto. Tämä tarkoitti lisääntyvää matkustamista Brysseliin, jossa Pekka Ahmavaara ja PSKJpuheenjohtajat sekä KEYn hallinnon edustajat osallistuivat EAY:n hallituksen kokouksiin ja muihin vastaaviin keskeisiin tilaisuuksiin.

Kun PSKJ-puheenjohtajat matkasivat Brysseliin maaliskuun lopulla, tapasivat he muun muassa EAY:n pääsihteeri Emilio Gabaglion, Suomen kanssa käytävien laajenemisneuvottelujen EY:n johtaja Steffen Smidtin, Euroopan parlamentin jäseniä sekä Suomen EY-edustuston henkilökuntaa mukaan lukien suurlähettiläs Erkki Liikanen.56 KEYn piirissä pohdittiin myös uusia yhteistyömuotoja ay-liikkeen kanssa. Kesällä 1993 SAK:n projektisihteeri Simo Komulainen värvättiin tekemään kartoitus, jolla selvitettiin keinoja yhteyksien tiivistämiseksi järjestölehtiin. Kysymys kuului, miten KEY voisi entistä tehokkaammin jakaa tietoa Euroopan integraatiosta liittojen jäsenistölle. Yli 30 järjestölehteä käsittäneellä haastattelukierroksella selvisi, että lehdet halusivat EY-kysymyksen tiimoilta artikkeleita ja lehtijuttuja, jotka puhuttelivat kunkin liiton omaa jäsenkuntaa mahdollisimman hyvin ja läheltä.

Tämä tarkoitti, ettei yleisluontoisille artikkeleille ollut kysyntää.

KEY ryhtyi ajatuksesta toimeen ja kutsui viisi toimittajaa keskustelemaan systeemistä, jossa KEY ylläpitäisi juttuideapankkia, jota järjestölehdet voisivat hyödyntää. Marraskuussa 1993 hanke oli edennyt jo niin pitkälle, että Pekka Ahmavaara tiedotti järjestölehtien päätoimittajille KEYn juttuideapankin käynnistymisestä.

Näin syntyi järjestelmä, jossa KEY toimitti järjestölehdille säännönmukaisesti tietoa siitä, mitkä asiat olivat kulloinkin keskeisesti esillä tai nousemassa mielenkiinnon kohteeksi. Näistä järjestölehdet tekivät tai teettivät KEYn identifioimilla toimittajilla artikkeleita, jotka palvelivat oman jäsenistön tiedontarpeita. Järjestölehdille tehtiin myös valmiita sivuja. KEY järjesti myös järjestölehtien oman integraatiotilaisuuden, joka pidettiin 17. tammikuuta 1994.57 Tammikuussa 1994 Päivikki Lindroos irtisanoutui KEYn projektisihteerin tehtävästä ja siirtyi Pohjoismaiden neuvoston kansainvälisten asiain sihteeriksi. KEY palkkasi sihteeriksi Kaija Kaarnakorven, joka oli aikaisemmin toiminut Lindroosin ja TVK:n puheenjohtaja Riitta Prustin yhteisenä sihteerinä. KEYn toimistoon otettiin tällöin työharjoittelijaksi Maarit Harjusalmi, joka oli saanut Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen euroneuvojakoulutuksen. Hän vastasi muun muassa järjestölehtipalvelusta. Pian tämän jälkeen KEYn riveissä aloitti myös Tom Saxén, joka työskenteli konsulttipohjalla KEY Tiedotteen parissa sekä järjesti tulevia tilaisuuksia ja opintomatkoja.58

36

Työ EU-jäsenyyden puolesta alkaa

S

uomi ja Euroopan unioni pääsivät 1. maaliskuuta 1994 neuvottelutulokseen Suomen jäsenyydestä EU:ssa. Tiukoissa neuvotteluissa viimeiseksi saatiin sopu aikaan maataloudesta ja aluepolitiikasta. Pääministeri Esko Aho arvioi, ettei ratkaisu antanut aihetta riemuun eikä synkkyyteen. Historialliseen päivään mahtui myös Martti Ahtisaaren kauden aloitus tasavallan presidenttinä.59 Pekka Ahmavaaran mukaan KEY oli ollut neuvottelujen etenemisestä koko ajan perillä, kiitos Pertti Salolaiselta, Veli Sundbäckiltä ja Antti Satulilta saadun informaation. Siksi Ahmavaara saattoi jo hyvissä ajoin laatia KEYn vuoden 1994 toiminnalle suuntaviivat.60 Tammikuun lopulla KEYn ja palkansaajakeskusjärjestöjen vieraana kävi Ivor L. Roberts Euroopan komission tiedotustoiminnan pääosastosta. Ahmavaara tapasi

EAY:n pääsihteeri Emilio Gabaglio oli toukokuussa 1994 pidetyn ”Uusi Eurooppa ja työelämä” -seminaarin pääpuhuja. SAK:n Palkkatyöläinen-lehteen haastateltu Gabaglio totesi, että ay-liikkeen vaikutus tulee kasvamaan EU:ssa. Alkamassa oli uusi vaihe eurooppalaisessa edunvalvonnassa.

Robertsin myös helmikuussa Brysselissä, kun hän kävi sopimassa komission myöntämästä rahoituksesta KEYlle. Rahaa oli luvassa hieman vajaa miljoona markkaa, ja niillä oli määrä viedä valtuuskuntia Brysseliin tutustumaan EU:hun.

Helmikuun lopulla STTK jätti Valtioneuvoston kanslialle KEYn puolesta EU-tiedotusanomuksen. Anottu summa oli 1,3 miljoonaa markkaa, jolla oli tarkoitus kattaa kaikki keskusjärjestöjen jäsenistölleen antama Euroopan integraatiota ja EUkansanäänestystä koskeva tiedotustoiminta. KEY sai vain 210 000 markkaa.61 Toimintasuunnitelman mukaisesti KEY perusti EU-koordinaatioryhmän, johon kuului kolme edustajaa SAK:sta, STTK:sta ja Akavasta sekä KEYn Ahmavaara, Kaarnakorpi ja Harjusalmi. Sen ensimmäinen kokous pidettiin jo 21. helmikuuta 1994, eli ennen kuin EU-jäsenyysneuvottelujen tulos oli selvillä. Tästä huolimatta kokouksessa tehtiin jo pitkälle meneviä suunnitelmia. Lisäksi päätettiin, että PSKJ-tiedottajaryhmä valmistelisi palkansaajanäkökulman esille tuomista valtakunnallisessa lehdistössä ja sähköisessä mediassa. EU-koordinaatioryhmän kokouksia pidettiin tämän jälkeen kuukauden välein ja niissä seurattiin tarkkaan suunnitelmien toteutumista.62 EU-koordinaatioryhmän alaisuuteen perustettiin työryhmiä. Näistä yksi alkoi Tom Saxénin johdolla koota KEYn tietoavainta sosiaaliturvasta. Nopeasti edenneen työn tuloksena syntyikin julkaisu ”EU:n sosiaalipolitiikan vaihtoehdot”.

Toinen työryhmä valmisti KEY tietoavaimen nimeltä ”EU:n talousnäkymiä ja Valkoinen kirja” ja kolmas työryhmä huhtikuun KEY Tiedotteen tasa-arvosta. Lisäksi oli radioryhmä, jonka tavoitteena oli saada syksyyn mennessä aikaiseksi radioohjelmasarja, jossa käsiteltäisiin SAK:n, STTK:n ja Akavan asettamia tavoitteita ja ideoimia aiheita. Toukokuussa EU-koordinaatioryhmä järjesti TV-esiintymisja väittelykoulutusta, johon saattoi jokaisesta keskusjärjestöstä osallistua kahdeksan henkilöä. Myös väittelyaineiston tuottamista varten perustettiin työryhmä.63 KEYn yhteysryhmän toiminta tiivistyi huomattavasti vuonna 1994. Sen jäsenet pysyivät EU-asioista ajan tasalla heille lähetetyn ryhmäkirjeen ansiosta, minkä lisäksi heille järjestettiin kuukausittain kokouksia arvovaltaisine vieraineen. Helmikuun kokouksessa esitelmöitsijänä oli ministeri Pertti Salolainen, maaliskuussa EU:n Iso-Britannian Lontoon toimiston päällikkö Geoffrey Martin ja European Trade Union Committee for Educationin (ETUCE) pääsihteeri Alain Mouchoux.

Muita esitelmöitsijöitä olivat muun muassa Antti Satuli, Jaakko Kiander, Pekka O. Aro ja MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä.

Elokuussa ryhmän jäsenet pääsivät tutustumaan EU-rintamalinjan eri puolien näkemyksiin, kun vieraina olivat Parempi vaihtoehto – Eurooppalainen Suomi ry:n toiminnanjohtaja Matti Tukiainen ja Ei-EU:lle -kampanjan toiminnanjohtaja Timo Kaunisto.64 Touko-kesäkuun kuluessa KEY järjesti komission rahoituksella Brysseliin kolme opintomatkaa, joiden osanottajina olivat ay-lehtien toimittajat, opistojen opettajat ja kouluttajat sekä suurten työpaikkojen luottamushenkilöt. Syksyllä KEY järjesti vielä yhden opintomatkan pienten ja keskisuurten yritysten luottamushenkilöille.

38

Liittyminen EU:hun oli sekä palkansaajakeskusjärjestöjen että työnantajien päämäärä. SAK, STTK ja Akava sekä työnantajien TT ja LTK antoivat 9. kesäkuuta 1994 yhteisen julkilausuman, ”Työmarkkinoiden keskusjärjestöjen kannanotto Euroopan taloudellisesta yhdentymisestä ja kansallisen yhteistyön lähtökohdista”. Asiakirjaan tiivistyivät palkansaajien ja työnantajien yhteiset tavoitteet ja integraatioyhteistyö. Yhteisellä ulostulolla oli suuri merkitys yleiseen mielipiteeseen. Vasemmalla Akavan Voitto Ranne, TT:n Tapani Kahri, SAK:n Lauri Ihalainen, STTK:n Esa Swanljung ja LTK:n Jarmo Pellikka.

Opintomatkoilla oli tiivis neljän päivän ohjelma, josta vastasi matkojen johtajana toiminut Tom Saxén.65 KEY järjesti toukokuun 23. päivänä Helsingin Messukeskuksessa valtakunnallisen EU-seminaarin nimeltä ”Uusi Eurooppa ja työelämä”. Pekka Ahmavaaran mukaan tilaisuuden tarkoitus oli ”propagoida EU:n puolesta”. Paikalle kutsuttiin noin 200 osanottajaa, jotka olivat pääasiassa keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen johtohenkilöitä sekä kentän aktiiveja. Tilaisuudessa haluttiin vahvasti vaikuttaa heidän näkemyksiinsä EU:sta – myönteiseen suuntaan.

Seminaarin puhujia olivat ay-liikkeen edustajina Tuulikki Kannisto, Esa Swanljung ja Risto Piekka. Työnantajien puheenvuorosta vastasi Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton (TT) johtaja Seppo Riski. Pääpuhujat olivat sosiaali- ja terveysministeri Jorma Huuhtanen, komission työ- ja sosiaaliasioiden pääosaston osastopäällikkö Luc Wallyn sekä EAY:n pääsihteeri Emilio Gabaglio. Gabaglio varoitti puheessaan suomalaisia palkansaajia uskomasta, että jäämällä EU:n ulkopuolelle voitaisiin turvata saavutettu sosiaaliturvan taso. Hänen mukaansa paras tapa puolustaa sosiaaliturvaa oli vahvistaa sitä laajalla rintamalla Euroopassa.66 39

Jokainen palkansaajakeskusjärjestö antoi touko-kesäkuussa julkisuuteen Suomen EU-jäsenyyttä tukevan kannanoton. Yksikään niistä ei kuitenkaan kehottanut jäseniä äänestämään puolesta tai vastaan. Jäsenistöä kehotettiin aktiivisesti itse selvittämään kantansa ja käyttämään äänioikeuttaan. Puheenjohtajat eivät myöskään antaneet julkisuuteen henkilökohtaisia kannanottoja.67 Kesän kohokohta oli komission puheenjohtaja Jacques Delorsin tulo KEYn ja TT:n vieraaksi Pori Jazziin. ”Delorsin saaminen Suomeen oli aikamoinen homma.

Me teimme sihteeritasolla paljon töitä ja Erkki Liikanen vaikutti myös siihen. Sitten me järjestimme Porissa palkansaajatilaisuuden, jossa puheenjohtajat olivat paikalla. Delors oli otettu”, muistelee Risto Piekka. Porissa järjestetyssä seminaarissa Delors puhui työmarkkinoiden roolista ja sosiaalipolitiikan asemasta EU:ssa.

Hän myös rauhoitteli ay-väkeä, ettei sen tarvinnut pelätä Suomen mahdollisen jäsenyyden lisäävän työttömyyttä tai vähentävän työmarkkinajärjestöjen roolia.68

Kansa sanoo kyllä

S

TTK jätti kesäkuussa 1994 Valtioneuvoston kanslialle uuden hakemuksen KEYn puolesta EU-tiedotusta varten. Valtioneuvoston kanslia myönsi rahaa EU:hun myönteisesti ja kielteisesti suhtautuvien ryhmien tiedotukseen, mutta myös neutraaleille tahoille, jollaiseksi KEY laskettiin. KEY sai haetusta 1,5 miljoonasta markasta 670 000 markkaa, mikä käytettiin kahden KEY Tiedotteen julkaisuun, radio-ohjelmien tekoon ja eri puolilla Suomea järjestettyjen tiedotustilaisuuksien kustannuksiin. Valtion tuella jatkettiin myös Tom Saxénin ja Maarit Harjusalmen työsuhteita lokakuun loppuun asti.

Valtioneuvoston kanslialle jätetyssä hakemuksessa mainittiin KEYn pyrkimys välittää ay-liikkeen jäsenistölle tietoa sekä EU-jäsenyyden vaikutuksia että niistä vaikutuksia, joita Suomelle koituisi, mikäli se jäisi EU:n ulkopuolelle. Tarkoitus oli, että sen pohjalta ay-liikkeen jäsenistö voisi itse muodostaa oman kantansa Suomen EU-jäsenyyteen.69 KEY ei hakemuksen mukaan suositellut kumpaakaan vaihtoehtoa. ”Jakamamme informaatio perustui haastatteluihin, mielipiteisiin ja tosiasioihin. Siinä ei haettu kielteisiä tai myönteisiä puolia, mutta kokonaispaino oli EU-jäsenyydelle myönteinen. Tosiasiat puhuivat sen puolesta. Kyllä meillä lähtökohtana oli, että EU-jäsenyys on Suomen kannalta hyvä asia”, muistelee Pekka Ahmavaara. KEYlle myönnetystä rahoituksesta tehtiin myös valitus, koska se oli saanut neutraalien rahaa. Valituksen mukaan KEY ei ollut neutraali, vaan EU-myönteinen. Lopulta asia tutkittiin ulkoministeriössä, joka totesi, ettei väite pitänyt paikkaansa.70 KEY julkaisi uudella rahoituksella kaksi KEY Tiedotetta, joiden toimituksesta vastasi Tom Saxén. Molempien painosmäärä oli 60 000. Elokuun numero oli 20sivuinen tietopaketti, joka käsitteli erityisesti ETA-sopimuksen, EU-jäsenyyden ja yleisen kansainvälisen integraation vaikutuksia ja keskinäissuhteita. Syyskuun 24sivuinen numero käsitteli suomalaisten tavoitteita uudessa Euroopassa pidemmäl40

Syyskuun 1994 KEY Tiedote oli täynnä positiivisia kirjoituksia EU:sta, mutta sisälsi myös EU:hun kielteisesti suhtautuvia näkemyksiä.

lä aikavälillä. Ay-liikkeen ruotsinkielisiä jäseniä varten julkaistiin myös EU-fakta, jonka painosmäärä oli 30 000.

Syyskuun KEY Tiedotteessa oli lukuisia positiivisia näkemyksiä EU:sta. Esa Swanljungin mielestä tärkein liittymisen syy oli ”oikeus olla muiden eurooppalaisten kansojen kanssa mukana päättämässä EU:n tulevaisuudesta ja siitä, mihin ja miten maanosamme kehittyy”. Samaa korosti Voitto Ranne: ”Unionin ulkopuolelle jääminen tarkoittaisi Suomen sopeutumista toisten tekemiin päätöksiin.”

Tuulikki Kannisto puolestaan muistutti, että vaikka EU sääteli monia asioita, oli kuitenkin paljon jätetty kansallisen päätöksenteon varaan. Kanniston mielestä Suomen EU-jäsenyys lähettäisi ulospäin signaalin siitä, että kuulumme ”Länteen”.

Kari Tapiola halusi poistaa vallalla olleita käsityksiä, joiden mukaan Suomen itsemääräämisoikeus tai yhteiskunnallinen tasa-arvo heikentyisi EU:n myötä. Asiaa olikin Tapiolan mukaan tarkasteltava puhtaasti edunvalvonnan valossa, jolloin tärkein kysymys oli se, missä ja miten palkansaajiin kohdistuvat kielteiset seuraukset torjuttaisiin.71 KEY valmisti yhdessä Uutispalvelun kanssa 12 EU:ta koskevaa kolmen minuutin pituista radio-ohjelmaa paikallisradioita varten. Ohjelmien koordinoinnista vastasi Maarit Harjusalmi. Jokaisessa kolmen minuutin jaksossa yksi puhuja esitteli 41

Alkusyksyllä 1994 KEY järjesti eri puolilla Suomea keskusjärjestöjen yhteisiä EU-tilaisuuksia, joista yksi oli 20. syyskuuta Joensuussa.

näkemyksiä jostain teemasta. Sarjan aloittivat puheenjohtajat Esa Swanljung, Voitto Ranne ja Lauri Ihalainen, jotka kertoivat STTK:n, Akavan ja SAK:n näkökantoja EU:sta. Heidän jälkeensä Ursula Engelen-Kefer esitteli Saksan ay-liikkeen toimintaa. Loput ohjelmat käsittelivät tasa-arvoa, yleissitovuutta, Eurotupoa, aivovientiä, sosiaalietuja, työttömyyttä, julkista sektoria ja tutkintojen vastaavuutta. Ohjelmat julkaistiin syyskuun 1. päivän ja lokakuun 11. päivän välillä, ja tutkimuksen mukaan niitä lähetettiin arviolta noin 200 kertaa.72 Alkusyksyn kuluessa KEY järjesti eri puolilla Suomea 11 keskusjärjestöjen yhteistä EU-tilaisuutta, joista viisi oli erityisesti naisille suunnattuja tilaisuuksia. KEY järjesti myös kunkin keskusjärjestön jäsenkunnalle omia tilaisuuksia. SAK:n jäsenille oli 21 alustustilaisuutta pääasiassa pienillä paikkakunnilla eri puolella Suomea. Näiden lisäksi Kuopiossa oli toritilaisuus ja Jyväskylässä päivän kestänyt tilaisuus kävelykadulla. STTK:n jäsenille oli kuusi alustustilaisuutta niin ikään eri puolella Suomea. Akavan jäsenille sen sijaan järjestettiin Mikkelissä kaksipäiväinen EU–ay-seminaari ja KTV:n jäsenille iltatilaisuus Helsingissä. Tilaisuuksien järjestämisestä ja alustajien hankinnasta vastasi Maarit Harjusalmi.

42

SAK:n osastopäällikkö Marjaana Valkonen oli joissain tilaisuuksissa puhumassa palkansaajan näkökulmasta. ”Tärkeää oli luoda positiivinen henki ja luottamus, eikä pelotella yksittäisillä asioilla. Pahin vaihe alkoi jo olla takana ja ilmassa oli toiveikkuutta. Vastustajia oli silti paljon ja epäröijiä”, muistelee Valkonen.73 KEY järjesti syyskuun alussa myös aamupäiväseminaarin, jonka vieraiksi saapuivat Saksan ammatillisen keskusjärjestön DGB:n varapuheenjohtaja Ursula Engelen-Kefer ja kv-sihteeri Walter Überbach. Tämän lisäksi yhteysryhmän vieraaksi saapui Iso-Britannian ammatillisen keskusjärjestön TUC:n pääsihteeri John Monks, josta sittemmin tuli EAY:n pääsihteeri. Kari Tapiolan mielestä Monksin perusviesti meni hyvin perille: ”Tässä on brittien ay-puheenjohtaja, joka tuntee Margaret Thatcherin ajan. Hän oli tapellut EU:n sosiaalipolitiikan tuella konservatiivihallitusta vastaan.” Monks siis kertoi yleisölle, miten EU:n tuki muutti TUC:n kannan ja mitä hyötyä siitä oli ollut ay-liikkeelle.

Tapiola oli sopinut Monksin kanssa, että hänen matkansa olisi puhdas propagandamatka, ”sillä me tiesimme, että Thatcher-tausta menee läpi julkisuudessa”.

Monks oli itse innoissaan Suomen mahdollisesta EU-jäsenyydestä, koska ”suomalaiset keskusliitot olivat parhaimpia ja menestyneimpiä Euroopassa.”74 Kun neuvoa-antava kansanäänestys EU-jäsenyydestä järjestettiin 16. lokakuuta 1994, kävi vaaliuurnilla 2,9 miljoonaa suomalaista eli noin 74 prosenttia äänioikeutetuista. Heistä 56,9 prosenttia äänesti kyllä ja 43,1 prosenttia ei. Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari tulkitsi tuloksen merkitsevän, että selvä enemmistö halusi Suomen liittyvän Euroopan unioniin. Päätöksen liittymisestä teki kuitenkin eduskunta, joka EU:ta vastustavien kansanedustajien pitkien jarrutuspuheenvuorojen jälkeen äänesti asiasta marraskuun 18. päivänä. Äänin 152–45 eduskunta päätti Suomen liittymisestä osaksi EU:ta.75 Neuvoa-antavan kansanäänestyksen lopputulokseen vaikutti suuresti se, miten ay-liike äänesti. ”Jos yksikin keskusjärjestöistä olisi ottanut kielteisen kannan, olisi se kaatanut Suomen EU-jäsenyyden,” arvelee Risto Piekka. Myös Esa Swanljungin mielestä ay-liikkeen EU-myönteisyydellä oli suuri merkitys: ”Ay-johtajat olivat silloin eri tavalla tunnettuja, koska olimme käyneet läpi niitä lama-ajan yleislakkohankkeita. Olimme esillä mediassa ja suorastaan julkkiksia”. Äänestäjien joukossa oli syksyllä 1994 vielä paljon epävarmoja. Mutta kun kaikki ay-johtajat sanoivat selkeästi mielipiteenään, että EU on hyvä, oli sillä suuri vaikutus yleiseen ilmapiiriin – semminkin kun myös työnantajat edustivat samaa linjaa.

KEYn roolia äänestystuloksessa ei myöskään voi vähätellä. Kari Tapiolan mielestä KEY oli tarpeisiin suunniteltu propagandatoimi, jolla oli selkeä tarkoitus: ”Malli toimi, ja se toteutti sen tarkoitusperän. Vihoviimeinen vaihtoehto olisi ollut, että Suomessa ay-liikkeen vuoksi kansanäänestys olisi estänyt jäsenyyden”.76

43

LUKU 2:

BRYSSELIN TIETOTOIMISTO

”Tuntosarvi EU-päätöksenteon sydämessä”

S

iinä oli yhteinen käsitys, että jos Suomesta tulee EU:n jäsen, niin on aivan välttämätöntä olla Brysselissä. Mutta jos ei tule, niin sitten se on vieläkin tärkeämpää”, muistelee Pekka Ahmavaara palkansaajakeskusjärjestöjen Eurooppa-projekti KEYn toiminnan jatkamista Brysselissä. Suomesta tuli Euroopan unionin jäsen lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 1. tammikuuta 1995 ”jäyhästi ilman juhlallisuuksia”, kuten Helsingin Sanomissa asia todettiin. Katukuvassa näkyvin muutos olivat lippusalkojen EU-liput. Suomen rajoilla jäsenyys ilmeni Tallinnan laivoilla tulleiden matkustajien mukanaan tuomissa täysissä EU-alkoholilasteissa ja ruokakaupoissa halventuneina hintoina.77 Pekka Ahmavaara ryhtyi selvittämään toimiston perustamista Brysseliin jo ennen neuvoa-antavaa kansanäänestystä lokakuussa 1994. Vaihtoehtoina toimitiloiksi olivat Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisen liiton uusi ay-talo, Ruotsin LO:n talo tai sijoittuminen muualle. Näistä VAKL:n talo, International Trade Union House, osoittautui parhaaksi huolimatta siitä, että se oli Ahmavaaran mielestä ”kolkko ja kallis”. Hyvinä puolina olivat mahdollisuus suunnitella KEYlle ideaalit tilat sekä talon tarjoamat erinomaiset kokoustilat ja toimistopalvelut. ”Kun kerran menimme seuraamaan EU:n kehitystä, niin paras paikka oli ay-liikkeen talo”, kertoo Ahmavaara.78 Keskusjärjestöt päättivät joulukuussa 1994 KEY-projektin jatkosta Brysselissä.

Budjetin maksuperusteeksi sovittiin 3–2–1-mallia, jossa SAK maksoi toimiston kuluista puolet, STTK kolmasosan ja Akava kuudesosan. KEYn hallintoon valittiin Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön hallituksen jäsenet, SAK:n johtaja Tuulikki Kannisto, STTK:n puheenjohtaja Esa Swanljung ja Akavan puheenjohtaja Voitto Ranne, joka kesällä 1995 vaihtui Mikko Viitasaloon. Pekka Ahmavaara nimitettiin toimiston johtajaksi, ja sinne myös päätettiin palkata sihteeri. Brysselin toimiston nimeksi annettiin KEY–Finland, SAK–STTK–Akava, ja toimitilat vuokrattiin VAKL:n ay-talosta.79 Pekka Ahmavaara avasi KEY-Finlandin toimiston 1. helmikuuta 1995. Toiminnan aloitus vei kuitenkin oman aikansa, minkä Ahmavaara toi esille helmikuun lopun muistiossa Qlku qinq hqnkqlqq: ”Olen nyt ollut kolme viikkoa Brysselissä käynnistämässä SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteistä Brysselin toimistoa. On komea toimisto: katto, lattia, seinät ja huonekalut. Kaksi kolmesta puhelimesta toimii jo 45

Koska lankapuhelinten asentaminen tuotti ongelmia, oli Pekka Ahmavaaran turvautuminen matkapuhelimeen Brysselin toimistossa talvella 1995.

– ainakin toistaiseksi – telefax välittää viestejä ja mikron avulla alan saada tekstiäkin aikaan. Toimistotarvikkeita pitäisi käydä ostamassa ja arkisto avata.” Lopuksi hän totesi aloittaneensa työjakson, ”jonka aikana minun pitäisi hoitaa myös sellaisia asioita, joita en alkuunkaan osaa”.80 Lopulta väite, ettei Brysselissä mikään toimi sovitun mukaisesti, piti paikkansa: ”No, takapakkia on sitten kyllä tullut ja varoitukset ovat osoittautuneet oikeiksi.

Puhelimiemme loppuun asentaminen ei näyttänyt onnistuvan millään”, kirjoitti Ahmavaara maaliskuun lopulla. Suurimmat vaikeudet liittyivät atk-yhteyksiin.

Keskusjärjestöjen atk-asiantuntijoiden suosittelema ”hitaasti asennettu, hitaasti toimiva ja kalliiksi osoittautunut” kaapeliyhteys Suomeen oli toimintakelvoton.

Tästä syystä tiedotteita ja muistioita lähetettiin Suomeen perinteisesti faksilla. Kun loput toimistotarvikkeet oli ostettu, tietokoneet asennettu, Suomi-aiheiset taulut seinille laitettu ja verhot ikkunoihin, pääsi Ahmavaara töihin käsiksi.

Alussa toimiston sihteerin töitä hoiti parin kuukauden ajan paikalta palkattuna Pirkko Tenhunen–Koskinen. Aprillipäivänä 1995 sihteerinä aloitti Suomesta pal-

Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisen liiton talo (ITUH), Boulevard Emile Jacqmain 155, 1210 Bruxelles. Muutaman vuoden kuluttua osoite muuttui muotoon Boulevard du Roi Albert II 5, 1210 Bruxelles, vaikka talo pysyi samana. KEY-Finland, sittemmin FinUnions, on koko olemassaolonsa ajan toiminut ITUH:n talossa.

47

kattu Aila Seppälä. Hän hoiti toimiston byrokratiaa sekä seurasi ja käänsi tiedotteita Ahmavaaran ohjeiden mukaan. Ahmavaara myös opetti Seppälän ”surffaamaan netissä”, minkä lisäksi he tutustuivat kaupungissa toimiviin EU:n toimielimiin.

Ahmavaara muistelee, että ”Aila oli ihan uskomaton sihteeri. Hänen ranskan kielensä ja englannin kielensä olivat aivan loistavia, ja hän äänsi kuin paikallinen.

Se oli hyvä, koska minun kielitaitoni ei ollut kovin vahva”. Seppälän mukaan työt Ahmavaaran kanssa käynnistyivätkin oikein hyvin: ”Me pystyimme keskustelemaan kaikista asioista, ja jos jokin painoi mieltä, senkin saattoi tuoda esille.”81 KEYn toimisto oli kooltaan noin 80 neliötä. Siinä oli huoneet johtajalle ja sihteerille sekä kahden hengen huone keskusjärjestöjen ja liittojen lähettämien asiantuntijoiden ja harjoittelijoiden käyttöön. Keskusjärjestöjen yhteistyön symbolina huoneessa oli kolmisiipinen työpöytä. Huonetta saattoivat käyttää myös ulkopuoliset harjoittelijat, kunhan heidän kulunsa maksettiin ja heidän työstään olisi hyötyä myös palkansaajille. Ensimmäiset huoneen hyödyntäjät olivatkin juuri ulkopuolisia harjoittelijoita. Huone oli myös suomalaisten ay-edustajien käytössä näiden Brysselin kokousmatkoilla.82 KEYn kannalta tärkeä seikka oli Norjan LO:n toimiston tulo naapuriin. Toimiston johtaja Knut Arne Sanden oli työskennellyt Brysselissä pitkään ja siksi osasi tiensä kaupungin byrokratiassa sekä tunsi ”oikeat ihmiset”. Tästä oli apua Ahmavaaralle. Hän puolestaan pääsi EU-maan edustajana käsiksi lähteisiin, jotka olivat norjalaisen Sandenin ulottumattomissa. Näin yhteistyö hyödytti molempia. Toimistoilla oli myös yhteinen varastotila.

Oma lukunsa olivat alkuvuosien perjantai-iltapäivät. ” Knut Arne keksi, että LO ja meidän toimistomme lopettavat työt iltapäivällä. Sitten juttelimme, joimme viiniä ja söimme juustoa. Se oli hirveän tärkeää, koska siinä saatettiin keskustella kaikenlaisista asioista ja tutustua toisiimme”, muistelee Aila Seppälä.83

KEY–Finlandin tehtävät: • • • • •

Toimii palkansaajakeskusjärjestöjen yhteisenä toimistona Brysselissä Euroopan integraatioon liittyvissä asioissa.

Seuraa palkansaajia koskevien asioiden kehitystä ja informoi siitä Suomeen.

Toimii suomalaista palkansaajaliikettä koskevien ja kiinnostavien EU-asioiden valmistelun varhaispäätteenä.

Kehittää ja ylläpitää yhteysverkostoa, jonka avulla tiedonvälitys toimii.

Edustaa suomalaisia palkansaajakeskusjärjestöjä edunvalvontatehtävissä niin erikseen sovittaessa.

48

Toukokuussa 1995 harjoittelijana ollut toimittaja Ilkka Lehtinen teki yhteenvedon KEYn toimiston tilanteesta kotimaahan lähettämässään faksissa: ”KEY-Finland on runsaan neljän kuukauden valmistelun ja sisäänajon jälkeen valmis taistoon. Toisin sanoen se on valmis täyttämään sitä tehtävää, mikä sille on annettu, eli olemaan SAK:n, Akavan ja STTK:n sekä samalla myös kaikkien suomalaisten palkansaajien ’tuntosarvi’ EU-päätöksenteon sydämessä.”84

Verkostojen luomista ja tiedotustoimintaa

P

ekka Ahmavaara määritteli helmikuussa 1995 tehtävänsä Unionimedian toimittaja Leena Marttiselle näin: ”Se on kanavien aukomista ja avoinna pitämistä siten, että suomalaiset ay-päättäjät ja EU-toimijat voivat viestiä keskenään.” Kanavien aukominen olikin Ahmavaaran alkuaikojen tehtävistä tärkein. Tätä varten järjestettiin muun muassa kaksi vastaanottoa. Näistä ensimmäinen oli KEYn ja Norjan LO:n avajaisvastaanotto 4. huhtikuuta 1995. Tilaisuus järjestettiin EAY:n hallituksen kokouksen yhteydessä, ja paikalle kutsuttiin noin 400 brysseliläistä vaikuttajaa. Toinen vastaanotto pidettiin 10. toukokuuta, jolloin KEY kutsui paikalle EU:n parlamentin suomalaiset jäsenet eli mepit avustajineen sekä suomalaisia Brysselin-toimittajia ja tiedottajia.85 Pekka Ahmavaara keskittyi aluksi yhteyksien luomiseen EU:n piirissä toimiviin suomalaisiin, kuten muiden etujärjestöjen toimistojen työntekijöihin. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitolla (TT), Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitolla (MTK), Keskuskauppakamarilla ja Kuntaliitolla oli Brysselissä omat toimistot. Toimistojen välisestä hyvästä yhteistoiminnasta kertoi Ahmavaaran mukaan esimerkiksi se, että hän ja TT:n Kari Jalas jakoivat keskenään asioita, joita ”voitiin hyvin hoitaa ilman mitään ristiriitoja”.

• • • • •

Avustaa tarvittaessa PSKJ-edustajia mm. talous- ja sosiaalikomiteassa ja sosiaalidialogissa selvittämällä taustoja ja toimittamalla tarpeellista aineistoa.

Välittää tietoa Suomeen ja keskusjärjestöjen käyttöön sähköpostien, tiedotteiden ja raporttien välityksellä.

Järjestää työskentelypisteen välineineen keskusjärjestöjen lähettämille asiantuntijaharjoittelijoille sekä tukee heidän työskentelyään.

Tarjoaa tilojaan tilapäiseksi työskentelypisteeksi erikseen sovittavalla tavalla.

Avustaa Brysseliin suuntautuvia opinto- ja työmatkoja perustelluista syistä.

49

Tavaksi muodostui myös, että toimistojen johtajat tapasivat säännöllisesti Euroopan komission jäsentä Erkki Liikasta ja hänen kabinettiaan sekä suurlähettiläs Antti Satulia ja Suomen EU-edustuston virkamiehiä. Liikanen ja Satuli kävivät tapaamisissa aina huolella läpi ajankohtaisia EU-asioita.

Muita Brysselin suomalaisia olivat EAY:n tutkimuslaitoksen (ETUI) vanhempi tutkija Heikki Aintila sekä Rakennus- ja puualan federaation palveluksessa työskennellyt Jari Hellsten ja Kemian ja energia-alan ammattiliittojen federaation palveluksessa ollut Jyrki Raina. Heidän lisäkseen tulivat vielä komission suomalaiset virkamiehet, kuten DG V:n eli työ- ja sosiaaliasioiden pääosaston työllisyyspolitiikasta vastaava osastopäällikkö Juhani Lönnroth sekä Euroopan parlamentin suomalaiset jäsenet eli mepit. Jälkimmäisten osalta Ahmavaara kuitenkin totesi vuoden 1995 toimintakertomuksessa, että yhteistyösuhteet olivat ”tarpeellisempia mepeille kuin toimistolle”.86 Koska KEY ja EAY sijaitsivat samassa talossa, olisi voinut kuvitella, että yhteistyö niiden välillä olisi ollut tiivistä. Näin ei kuitenkaan ollut, koska EAY:n pääsihteeri Emilio Gabaglio suhtautui kansallisiin toimistoihin ”käenpoikasina” eikä siksi pitänyt niihin juuri yhteyttä. Pekka Ahmavaara muistaa, miten Gabaglio kerran pukkasi häntä ja kysyi: ”Miksi ette anna rahoja suoraan minulle.” Ahmavaaran mukaan Gabaglio olisi halunnut, että hänellä olisi ollut iso toimisto.

Vuoden 1995 lopulla kansalliset toimistot alkoivat yhdessä hakea yhteyksiä EAY:hyn. Tuloksia tuli melko nopeasti, sillä seuraavana vuonna EAY päätti, että toimistojen edustajat saavat vapaasti osallistua EAY:n kokouksiin varsinaisten kokousedustajien lisäksi. Vuonna 1997 Emilio Gabaglio kutsui kansallisten toimistojen edustajat yhteiseen kokoukseen, jossa päätettiin perustaa kerran kuussa kokoontuva yhteysryhmä, jota veti EAY:n varapääsihteeri Eric Carslund.87 EU-tiedon tarve oli Suomen ay-liikkeessä valtaisa, ja Ahmavaaran työnkuvaan kuului raportoida kaikista työntekijöitä koskevista asioista. Ahmavaara käyttikin runsaasti aikaa erilaisten tarpeellisten tietolähteiden selvittämiseen ja saatavuuden varmistamiseen. Yksi keskeiseksi muodostuva tiedonlähde oli vuotta aikaisemmin perustettu komission DG V:n informaatio- ja julkaisuyksikkö. Ahmavaara tapasi sen päällikön Richard Nobbsin ensimmäisen kerran toukokuun lopulla 1995.

Tietolähteiden selvitystyössä auttoi myös Ilkka Lehtinen, joka harjoittelujaksonsa aikana laati raportin KEY-Finland ja tiedonlähteet. Hän haastatteli 14 Brysselissä työskentelevää henkilöä, ja tuloksena oli listaus eri tietolähteistä. Näitä olivat komission RAPID- ja ECLAS-tietokannat, parlamentin tiedotusosaston INFOMEMO -julkaisu, ministerineuvoston tiedotustilaisuudet, talous- ja sosiaalikomitea, Euroopan yhteisöjen tuomioistuin, ETUI, muut kansalliset ay-toimistot, ERIStietopalvelun aineisto sekä päivittäin ilmestyvä Agence Europe -lehti, joka oli yhteenveto kaikesta EU:n ympärillä tapahtuvasta toiminnasta.88 EAY:n kahdeksas edustajakokous pidettiin toukokuussa 1995 Brysselissä. Käsiteltävien asioiden joukossa oli muun muassa Itä-Euroopan ay-järjestöjen jäsensuhteen muutos tarkkailijajäsenistä täysjäseniksi. Entisen ”Itäblokin” maiden ayjärjestöt liittyivät EAY:n täysjäseniksi vuosien 1995 ja 1996 kuluessa. EAY myös 50

Suomen EU-edustuston suurlähettiläs (1995–2001) Antti Satuli oli KEYlle yksi sen historian tärkeimmistä yhteistyökumppaneista.

määritteli kantansa vuoden 1996 hallitusten välisen konferenssin tavoitteisiin, tärkeimpänä sosiaaliasioiden kehittäminen. Euroopan komission asialistalle oli tulossa vanhempainlomaa koskeva direktiivihanke, josta syystä komissio kysyi EAY:n ja UNICE:n kantoja.

Jäsenvaltioiden hallitusten välinen konferenssi (HVK) valmistelee muutokset EU:n perussopimuksiin. Sen käynnistää ministerineuvosto jonkin jäsenvaltion tai komission aloitteesta. Koska asia oli suomalaisille uusi, päätti Pekka Ahmavaara selvittää HVK:n merkityksen ja vaikutukset suomalaisille palkansaajille hyvissä ajoin ennen vuotta 1996. Tämän vuoksi hän pyysi kolmen kuukauden harjoittelujaksolla ollutta Pia Sirolaa perehtymään asiaan. Sirola laati eri tahojen HVK-tavoitteista Vertaileva raportti -nimisen yhteenvedon, joka lähetettiin syyskuussa 1995 keskusjärjestöjen tiedottajille ja kansainvälisistä asioista vastaaville henkilöille.89 Pekka Ahmavaara teki marraskuussa 1995 omasta toiminnastaan arvioinnin, joka käsitti 13 huomiota. Suurimmat ongelmat liittyivät työn määrään ja siitä joh51

tuvaan ajan puutteeseen sekä sen määrittelyyn, mikä työssä oli olennaista ja mihin tuli keskittyä. Ahmavaara arveli, että lopullisen käsityksen luominen toimiston tehtävistä veisi vielä ainakin vuoden päivät. Tästä syystä hän totesi oman puolentoista vuoden määräaikaisen pestin olevan työnantajan kannalta huono investointi ja ehdotti, että uuden johtajan kausi olisi pitempiaikainen.

Hyvänä asiana hän piti useiden opintovaltuuskuntien vierailuja sekä sitä, että Brysselissä kokouksissa käyneet ay-liikkeen edustajat olivat hyvin löytäneet toimiston ja ottaneet sen vierailijoille tarkoitetun huoneen tukikohdakseen. Tiedonvälitystä Suomeen taas haittasi se, että EU-tiedotusta ei ollut vielä organisoitu missään keskusjärjestössä. Tilanteen korjaamiseksi Ahmavaara ryhtyi rakentamaan tiedotussysteemiä, joka perustui internet-kotisivun varaan. Vuoden 1996 puolella Ahmavaara teki sopimuksen Belgiassa toimivan Reticon Oy:n kanssa KEYn internetkotisivujen tekemisestä. Internetissäkin oli omat ongelmansa, sillä Suomessa ei sitä vielä kaikilla organisaatioilla ollut.90 Pekka Ahmavaaran pesti KEYn johtajana päättyi 31. heinäkuuta 1996. Hänen kaudellaan toimiston perusasiat saatiin toimimaan, ja suomalaisten palkansaajien Euroopan integraatioon liittyvä edunvalvonta ja sitä koskeva tiedonvälitys käynnistyivät. Kun toimistosta vielä muodostui Brysselissä vierailleille ay-liikkeen edustajille luonteva tukikohta, ”saattoivat Suomen päässä keskusjärjestöjen johtajat olla tyytyväisiä”, kertoo Risto Piekka. Pekka Ahmavaara valittiin kesällä 1996 SAK:n varapuheenjohtajaksi, missä tehtävässä hän oli usein tekemisissä KEY-Finlandin kanssa, kunnes jäi eläkkeelle vuonna 2004.91

Huomio tiedotukseen

K

EYn uudeksi johtajaksi valittiin entinen Kemianliiton puheenjohtaja Heikki Pohja, joka siirtyi Brysseliin Suur-Helsingin Osuuspankin pankinjohtajan virasta. Pohja otti pienen harkinnan jälkeen tehtävän vastaan, koska ”Bryssel ja EU olivat minulle läheisiä asioita ja ajattelin, että se olisi mielenkiintoinen kokemus”. SAK:n hallitus teki nimittämisestä päätöksen jo lokakuussa 1995, jolloin STTK joutui tapahtuneen eteen. Heikki Pohja oli jo kolmas SAK-taustainen KEY-johtaja, ja STTK:ssa ajateltiin, että järjestö olisi tällä kertaa saanut nimetä johtajan. Pohjan nimittämisestä ei kuitenkaan noussut erimielisyyksiä, koska Esa Swanljung tunsi vanhan opiskelukaverinsa hyvin: ”Koska tiesin hänen sovittelevan luonteensa, niin se teki sen hyväksyttäväksi.”92 Heikki Pohja kävi Brysselissä huhtikuussa 1996 PSKJ-puheenjohtajiston mukana. Kun virallinen ohjelma oli ohi, Pohja jäi Brysseliin järjestelemään käytännön asioita ja etsimään asuntoa. Työt hän aloitti heinäkuun alussa. ”Pekka oli rakentanut toimiston ihan valmiiksi, joten minun oli helppo tulla siihen”, Pohja kertoo.

Sisäänajovaiheen aikana Pohja ja Ahmavaara työskentelivät toimistolla pari viikkoa yhdessä. ”Pekka järjesti tapaamisia ja esitteli työtä. Minulle valkeni nopeasti, että siinä oli yhdellä ihmisellä aika paljon hommaa.”93 52

Heikki Pohja VAKL:n talon edustalla Brysselissä. Pohja toimi KEY-Finlandin johtajana vuosina 1996–2000.

Heikki Pohjan aloittaessa kautensa työlistalla oli tiedonvälityksen tehostaminen. Vaikka KEY oli ottanut internetin kotisivut käyttöön vuoden 1996 alkupuolella, välitti Pohja tiedotteita aluksi faksilla. Kun sähköpostin käyttö Suomessa yleistyi, alkoi se toimia pääasiallisena tiedonvälityskanavana. ”Sähköpostijakelussa oli eri kategorioita: puheenjohtajajakelu, kansainvälisten asioiden hoitajat ja joskus kaikki listalle ilmoittautuneet. Sain sen menemään yhdellä napin painalluksella”, kertoo Pohja. KEYn sähköpostijakelussa oli 1990-luvun lopulla yli 200 nimeä.

KEYn tietolähteenä oli pääasiassa EU-asioista kertova Agence Europen päivittäinen uutisliuska, josta Pohja merkitsi tärkeimpiä kohtia kuultokynällä ja Aila Seppälä käänsi tekstin. Muita lähteitä oli ERIS-tietopalvelun aineisto ja EU:n omien toimielinten julkaisut. Seppälä käänsi eri tahojen aineistoja suomeksi pääasiassa englannista, mutta myös ranskan-, saksan- ja pohjoismaisista kielistä.

Tärkeitä tietolähteitä olivat myös Brysselissä toimivat suomalaiset, joiden kanssa saattoi keskustella asioista. Heikki Pohjan mukaan suuri apu oli Jari Hellstenistä: ”Jarilla oli tosi hyvä juridinen osaaminen alan kysymyksissä. Me puhuimme paljon Jarin kanssa ja hän informoi minua siitä, mitä oli tapahtumassa ja mikä kysymys oli oleellinen. Hän seurasi myös Euroopan yhteisön tuomioistuimessa vireillä olevia juttuja ja tuomioita.”

Internet muutti tiedonvälitystä ratkaisevasti 1990-luvun lopulla. Sen avulla voitiin kätevästi välittää ajankohtaista tietoa keskusjärjestöjen, liittojen ja niiden jäsenten sekä muiden KEYn toiminnasta kiinnostuneiden tahojen käyttöön. Vuon53

Heikki Pohja teetti KEY-Finlandista esitteen, jossa sen toiminnasta kerrottiin sekä englanniksi että ranskaksi. Lyhyet esittelyt saivat myös sen kolme jäsenjärjestöä. Kuvassa Aila Seppälä ja Heikki Pohja.

na 1997 käytännöksi muodostuikin, että käännetty aineisto siirrettiin kotisivuille samassa yhteydessä, kun se lähti sähköpostilla Suomeen. KEYlle tehtiin myös englanninkieliset kotisivut välittämään tietoa Suomesta ja KEYn suomalaisilta jäsenjärjestöiltä ulkomaalaisille tahoille.94 Sähköpostilla ja internetillä jaetut tiedotteet ja uutiset eivät Heikki Pohjan mielestä kuitenkaan olleet riittävä ratkaisu, vaan tiedottamista ja raportointia keskusjärjestöjen ja KEYn välillä ja vastaavasti keskusjärjestöjen kesken piti täsmentää.

KEYn hallinto päättikin antaa keskusjärjestöjen tiedotuksesta vastaavien tehtäväksi laatia toimenpide-ehdotukset yhdessä Pohjan kanssa.

Kesäkuussa 1997 PSKJ-tiedottajat Hilkka Jukarainen (SAK), Sinikka Hintikka (STTK) ja Tiina Miettinen-Luck (Akava) sekä erikseen vielä STTK-J:n tiedottaja 54

Risto Kousa vierailivat Brysselissä, missä he tutustuivat Englannin, Itävallan, Ruotsin ja Tanskan kansallisten toimistojen viestintään. PSKJ-tiedottajat ja Kousa laativat vierailuistaan omat muistiot, joissa he totesivat tarpeen erilliselle tiedotteelle olevan olemassa.95 KEYn hallinto asetti elokuussa 1997 työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää tiedotustoiminnan kehittämismahdollisuudet. Työryhmään nimitettiin Seppo Junttila (STTK), Markku Lemmetty (Akava), Hilkka Jukarainen (SAK) ja Heikki Pohja.

He päättivät luoda ay-liikkeen luottamushenkilöille tiedotteen, jossa käsiteltäisiin suomalaisen ay-liikkeen näkökulmasta kiinnostavia ajankohtaisia aiheita.

Tiedotetta kirjoittamaan päätettiin koota viisihenkinen ay-lehtien toimittajaryhmä, johon valittiin Merja Aulaskari, Ahti Honkanen, Anja Kosonen, Risto Kousa ja Ilona Sundell. Heille järjestettiin marras-joulukuussa 1997 viikon kestänyt koulutusjakso, jonka aikana he tutustuivat Brysselissä toimiviin EU- ja ay-organisaatioihin ja niiden tiedotustoimintaan. Risto Kousan mukaan vierailu oli osoitus tuon ajan hyvästä hengestä: ”Me olimme hyvin innostuneita ja meidän yhteistyömme sujui äärettömän hyvin. Suomalaisen ay-liikkeen viisaimpia juttuja oli, että ruvettiin tekemään yhteistyötä. Sitä kautta saimme asian haltuun.”

Kaiken valmistelutyön seurauksena syntyi palkansaajien keskusjärjestöjen EUtiedote, EU-Kolmio, joka ilmestyi ensimmäisen kerran 15. joulukuuta 1997. Sen päätoimittajana oli Heikki Pohja, jota viisi edellä mainittua toimittajaa avusti vapaaehtoistyönä. EU-Kolmio lähetettiin Brysselistä sähköisessä muodossa ja Helsingissä se laitettiin jakeluun paperisena. Sitä levitettiin keskusjärjestöjen ja järjestöaktiivien lisäksi lehtien toimituksiin, eduskuntaryhmille, ulkoministeriön EUsihteeristölle sekä meppien toimistoihin. Toimittajaryhmästä oli vuonna 1999 jäljellä enää vain Ilona Sundell, joka myös vastasi julkaisun taitosta. Vuonna 1999 EUKolmio alkoi ilmestyä KEYn kotisivuilla.96 Tiedotettavaa Brysselin 1990-luvun lopun tapahtumista riitti. Päällimmäisinä asioina olivat Euroopan työllisyys, sosiaalinen dialogi eli työmarkkinavuoropuhelu sekä työntekijöiden tiedottaminen ja kuuleminen, joita EAY ajoi komission työlistalle. Yhtä tärkeää oli tiedottaa EAY:n neuvotteluista työnantajajärjestöjen UNICE:n ja CEEP:n välillä.

Vuonna 1997 neuvoteltiin menestyksellä osa-aikatyötä koskeva sopimus, jonka yhteydessä Heikki Pohja ja TT:n Jukka Ahtela saivat yhteistyössä neuvoteltua luonnokseen muutoksen, jotta suomalainen sairausvakuutusjärjestelmä ei joutuisi vaikeuksiin tulevan direktiivin johdosta. Vuonna 1998 käynnistyivät neuvottelut määräaikaisista työsopimuksista sekä työntekijöiden tiedottamisesta ja kuulemisesta.

Ensimmäisestä tuli neuvoston direktiivi jo vuonna 1999. Myös jälkimmäisestä komissio lähti laatimaan direktiiviä, joka tuli voimaan vuonna 2002.97 EU-Kolmion vakioaiheita olivat EU:n huippukokoukset sekä komission asiat.

Iso tapaus oli parlamentin kovan arvostelun jälkeen tapahtunut Jacques Santerin komission ero 16. maaliskuuta 1999. Samaan aikaan Brysselissä kokoontui EAY:n hallitus, joka arvioi parlamentin toiminnallaan osoittaneen edustavansa demokraattista ulottuvuutta EU:n päätöksenteossa. Parlamentti oli saanut lisää valtaa 55

lokakuussa 1997 allekirjoitetulla ja toukokuussa 1999 voimaan tulleella Amsterdamin sopimuksella. Santerin komissiota seurasi Romano Prodin komissio, jonka suomalaisena komissaarina jatkoi Erkki Liikanen.98

Eurooppa-euforiaa

B

ryssel kiinnosti suomalaisia suuresti 1990-luvun loppuvuosina. EU oli uutta ja ihmeellistä, ja ilmassa oli jopa innostuneita tuntemuksia. Joulukuusta 1999 lähtien STTK:n puheenjohtajana toimineen Mikko Mäenpään mielestä ”euforiaa oli hirvittävän paljon, koska EU:ta pidettiin ykkösjuttuna. Omissa puheissanikin eurooppalaiset termit ja EU esiintyivät entistä enemmän. Oli uusi aika, ja me olimme siinä mukana.” Myös Heikki Pohja tunnisti ajan hengen, joka huipentui Suomen EU-puheenjohtajakauteen vuonna 1999: ”Brysselin suomalainen yhteisö sähköistyi ja tilaisuuksia järjestettiin paljon. Se oli vähän euforista.”99

Euroopan komission ensimmäinen suomalainen jäsen Erkki Liikanen oli yksi tärkeimmistä tietolähteistä Brysselissä vierailleille PSKJ-puheenjohtajille ja muille ay-liikkeen vierailijoille.

56

Liikealan ammattiliiton edustajat kävivät Brysselissä 1990-luvun jälkipuoliskolla ja pääsivät osallistumaan mielenosoitukseen.

Kiinnostus EU:ta kohtaan näkyi hyvin myös PSKJ-puheenjohtajien Brysselin työmatkoissa sekä vuosina 1997 ja 1999 toteutetuissa Strasbourgin vierailuissa.

Käytännössä ne olivat opintomatkoja, joiden yhteydessä oli aina täysi ohjelma.

Suomen EU-edustustossa kuultiin esitelmiä ajankohtaisista työelämän asioista, maataloudesta, aluepolitiikasta, Suomen ja EU:n suhteista ja tietysti Euroopan talous- ja rahaliitto EMU:sta. EAY:ssä alustusten painopiste oli ay-asioissa. Komissiossa keskusteltiin EU:n toimintaan liittyvistä asioista. Strasbourgissa tutustuttiin parlamentin toimintaan ja suomalaisiin meppeihin sekä heidän avustajiinsa.

Puheenjohtajien matkojen yhteydessä järjestetyillä iltavastaanotoilla oli aina hyvä osanotto. Meppien tapaamisessa oli kuitenkin yksi huomionarvoinen seikka, nimittäin lounaalle tai illalliselle ei kutsuttu kaikkia meppejä. Heikki Pohjan mukaan ohjeet tulivat Helsingistä: ”Ei haluttu niin sanottuja änkyröitä samaan keskustelupöytään. Me tapasimme heidät erikseen.”

PSKJ-puheenjohtajat tapasivat yleensä myös Antti Satulin ja Erkki Liikasen.

Tapaamiset olivat puheenjohtajille tärkeitä, sillä ”ne auttoivat hahmottamaan sitä mitä oli tapahtumassa. Se oli sisäpiiritietoa ja henkilökohtaisia arvioita siitä, miten eri asiat toimivat tai vaikuttavat”, kertoo Esa Swanljung.100 57

Valtaisa kiinnostus EU:ta kohtaan näkyi KEYn toimistossa vierailevien ryhmien lukumäärässä. Esimerkiksi vuonna 1997 siellä kävi noin 1 300 vierasta, ja vuonna 1998 peräti 56 ryhmää. Periaatteena oli, ettei KEY osallistunut matkojen järjestämiseen, vaan siitä olivat vastuussa lähettävät organisaatiot. KEY otti osaa ainoastaan ohjelmien rakentamiseen.

Heikki Pohja esitteli KEYn toimintaa, mitä varten hän oli tehnyt uuden kalvosarjan ja laatinut esitteen KEYstä. Hän myös luennoi EU-edunvalvonnasta sekä työ- ja sosiaalilainsäädännöstä. ”Rakensin esityksen sen mukaan, minkälaista väkeä tuli. Perustietoa annettiin niille, jotka tulivat vain tutustumaan Brysseliin.

Sitten oli asiantuntijaryhmiä, jotka tarvitsivat eri tavalla tietoa”, muistelee Pohja.

Hän myös vieraili Suomessa keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa pitämässä esitelmiä eri tilaisuuksissa.101 KEYn toimistoa hyödynsivät myös EAY:n ja sen ammattisihteeristöjen kokouksissa käyneet ay-liikkeen edustajat. Mahdollisuus käyttää KEYn tiloja tukikohtana koettiin tärkeäksi, kuten myös KEYn mahdollisesti järjestämät ohjelmat ja tapaamiset: ”Aina kun STTK:laiset menivät Brysseliin kokoukseen, KEY järjesti ohjelmaa tai osallistui sen tekoon. KEY järjesti kontakteja, ja sitä kautta aukesivat ovet siltä osin kuin se oli mahdollista”, kertoo Esa Swanljung.102 Sen sijaan toimiston hyödyntäminen erilaisiin hankkeisiin tai harjoittelijoiden koulutuspaikkana yleistyi hitaasti. Ensimmäisenä siihen tarttui Pohjoismainen Metalli103, joka vuonna 1997 vuokrasi työhuoneen yhden työpisteen joka kuukausi viikon ajaksi. Kaiken kaikkiaan kuuden ensimmäisen vuoden aikana toimiston vierailijahuoneessa työskenteli noin 20 Suomesta lähetettyä asiantuntijaa tai harjoittelijaa, jotka keskittyivät omiin hankkeisiinsa.104 Suomen ja suomalaisen ay-liikkeen Eurooppa-historian merkkipaalu oli vuosi 1999, jolloin Bryssel tuli Suomeen. Vuotta leimasi kaksi tärkeää tapahtumaa: Suomen EU-puheenjohtajuus vuoden jälkipuoliskolla ja EAY:n 9. edustajakokous kesäisessä Helsingissä. Näitä suurtapahtumia edelsi 20. toukokuuta EU:n puheenjohtajamaa Saksan DGB:n järjestämä troikan kokous, jossa mukana olivat edellisen puheenjohtajamaan Itävallan ÖGB ja tulevan puheenjohtajamaan Suomen keskusjärjestöt.

Tilaisuus järjestettiin Saksan uusien osavaltioiden tiloissa eli entisessä DDR:n suurlähetystössä, ja siihen osallistui useampi sata osanottajaa. Illan pääpuhuja oli Emilio Gabaglio. ”Tilaisuus oli iso ja merkittävä tapahtuma ay-liikkeelle, ja KEY oli siinä mukana. Pekka Ahmavaara piti SAK:n puolesta puheen, ja sitten vuorossa olivat Esa Swanljung ja Mikko Viitasalo”, muistelee Heikki Pohja.105 EAY:n edustajakokous järjestettiin Finlandia-talossa 29.6.–2.7.1999, ja siihen osallistui noin 700 jäsenjärjestöjen valitsemaa kokousedustajaa. Helsingin kokous oli suuren optimismin aikaa. Tämä näkyi yleispäätöslausumassa, jossa hahmoteltiin muun muassa eurooppalaista yhteiskuntamallia, täystyöllisyyttä ja työntekijöiden uusia oikeuksia, sosiaaliturvajärjestelmän tulevaisuutta, EU:n laajentumista sekä entistä tehokkaampaa ja demokraattisempaa unionia.

Esa Swanljungin mukaan edustajakokouksen aikaan ihmisillä oli vielä intoa kehittää Eurooppaa: ”Silloin pohdittiin jopa rajat ylittäviä työehtosopimuksia.”

58

SAK:n edustajia Helsingin EAY:n 9. edustajakokouksessa kesällä 1999: vasemmalla osastopäällikkö Marjaana Valkonen, Eurooppa-sihteeri Markku Jääskeläinen, varapuheenjohtaja Pekka Ahmavaara ja Rakennusliiton puheenjohtaja Pekka Hynönen.

Heikki Pohjan mielestä ”silloin oltiin haukkaamassa isoa palasta ja kuviteltiin suuria. Minä olin itsekin ruokkimassa sitä, että syntyi oikeudellista pohjaa eurooppalaisille yleissopimuksille. Silloin oli Saksan, Belgian ja Luxemburgin kesken ylikansallista palkkakoordinaatiota. Minä vähän tulkitsin, että se olisi esimerkki siitä, mihin ollaan menossa”. Swanljungin, Pohjan ja muiden optimismia ruokki Helsingin kokouksessa laadittu raportti Kohti eurooppalaista työmarkkinajärjestelmää.

2000-luvun puolella tulokset jäivät ylikansallisen palkkakoordinaation osalta kuitenkin vaatimattomaksi.106 Suomen EU-puheenjohtajuuteen valmistauduttiin huolella monella rintamalla, myös Brysselissä. Suomen EU-edustuston palvelukseen vuonna 1998 työelämä- ja työllisyysasioista vastaavaksi erityisasiantuntijaksi tullut Päivi Kairamo tapasi säännöllisesti Heikki Pohjaa ja TT:n toimiston johtaja Jukka Ahtelaa. ”Pohdimme yhdessä, miten ja missä pyrkisimme vaikuttamaan asioihin siten, että Suomen omat sisällölliset tavoitteet tulisivat huomioiduksi EU-tason neuvotteluissa sekä jäsenvaltioiden kesken että järjestöissä”, muistelee Kairamo. Varsinaisen puheenjohtajakauden päämääränä kuitenkin oli – hyvin suomalaiseen tapaan – viedä 59

EU:n tavoitteita ja asialistaa eteenpäin, eikä suinkaan Suomen omia tavoitteita.

Suomen puheenjohtajuus alkoi 1. heinäkuuta 1999, ja se huipentui joulukuussa Helsingissä järjestettyyn huippukokoukseen. Puheenjohtajuudella ei olisi voinut olla huonompi onni ajoituksen suhteen, sillä kun Santerin komissio keväällä erosi, päättyi uusien lainsäädäntö- ja muiden esitysten antaminen. Prodin komissio aloitti vasta syyskuun puolivälin jälkeen, mutta se ei saanut aikaiseksi toimintaohjelmaa. Kesäkuussa oli järjestetty EU:n parlamenttivaalit, jolloin noin puolet mepeistä vaihtui. Varsinainen parlamenttityö käynnistyi vasta syys- ja lokakuun kuluessa, kun Suomen puheenjohtajakaudesta oli kulunut jo puolet. Heikki Pohja kuitenkin totesi EU-Kolmiossa, että Suomen kaudella työllisyysasiat saivat ansaitsemansa huomion.107 Työllisyyskysymysten rinnalla Euroopan talous- ja rahaliitto (EMU) oli ay-liikkeelle vuosituhannen vaihteen keskeinen kysymys. Vuonna 1990 päätetty ja kolmessa vaiheessa vuoteen 2002 mennessä toteutettu EMU toi uuden yhteisvaluutan, euron. EMU merkitsi mukana olevien maiden talouspolitiikan yhteensovittamista ja todellisten sisämarkkinoiden syntymistä. Se loi myös painetta luoda yhtenäistä vero- ja sosiaalipolitiikkaa. Samalla yhteinen valuutta tuli helpottamaan palkka-, hinta- ja muita kustannusvertailuja euroa käyttävien maiden välillä. Palkansaajille siirtyminen yhteisen valuutan käyttöön oli merkittävää, sillä euro tuli vakauttamaan inflaation ja korkomarkkinat.108

Uusi vuosituhat

H

eikki Pohjalla oli KEY-Finlandin johtajan pestistä toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Marraskuussa 2000 Pohja valittiin uuden Työttömyysvakuusrahaston toimitusjohtajaksi, joten oli aika etsiä KEYlle uusi johtaja.

Sellainen löytyi helposti, ja mieskin oli entuudestaan tuttu: STTK:n vastaava lakimies Jorma Skippari. Hän oli ensimmäinen STTK:n valitsema henkilö KEYn johtajana.109 Jorma Skippari oli jo työskennellyt KEYn toimistossa kolme kuukautta syksyllä 1999, kun hän avusti Heikki Pohjaa Suomen puheenjohtajankauden aikana. Skipparille kuukaudet olivat ”ympäristöoppia, kun kuljin Heikin mukana ja hän esitteli minua ihmisille eri paikoissa. Siinä tulivat tutuksi toimintakäytännöt ja -kaaviot, jotka Pekka oli luonut ja Heikki oli kehittänyt eteenpäin”. Skipparin tehtävänä oli perehtyä edessä oleviin asioihin, joita olivat seuraava HVK, EU:n perussopimuksen uudistaminen sekä perusoikeuskonventio, jonka tehtävänä oli laatia EU:n perusoikeuskirja. Tästä Skippari myös laati raportin Kansalaisten ja ammattiyhdistysten perusoikeudet.

Jorma Skippari vieraili tällöin Luxemburgissa komission työsuojeluosastolla. ”Aiheutin sydämentykytyksiä portugalilaiselle toimistopäällikölle, kun marssin sisään ja esittelin itseni. Sanoin, että meillä Suomessa on tapana keskustella. Se oli ensimmäinen konkreettinen kohtaaminen eurooppalaiseen virastokulttuuriin, jos60

Viestintäalan ammattiliiton hallitus Brysselissä Euroopan parlamentin talossa toukokuussa 2000 meppi Ulpu Iivarin seurassa (edessä keskellä). Ryhmä vieraili myös KEY-Finlandin toimistossa.

sa nuorempi virkamies voi sanoa tietävänsä jonkin asian, mutta ei saa puhua siitä, koska ei ole saanut lupaa”, muistelee Skippari.110 Heikki Pohja oli vuonna 2000 Brysselistä lähtiessään pohtinut toimiston tulevaisuutta ja todennut, ettei kahden henkilön malli ollut toiminnan kehittämiseksi riittävä. Yhteyksien hoito EU:n virkamiehiin, parlamenttiin ja toimittajiin sekä asioiden tarkempi seuranta vaativat lisävoimia. Asiaan kiinnittivät huomiota myös PSKJ-tiedottajat, jotka syyskuussa 2000 laativat esityksen tiedottajan palkkaamiseksi KEYn toimistoon. Lisävoimia ei kuitenkaan tullut, eli toimisto jatkoi kahden henkilön mallilla.111 Jorma Skippari peri toimiston, jonka asema Brysselissä oli vakiintunut ja jonka tiedotustoiminta oli hyvällä mallilla. Tämä oli tärkeä asia, sillä EU-jäsenyyden vaikutukset alkoivat toden teolla näkyä palkansaajien jokapäiväisessä toiminnassa.

Skipparin kausi käynnistyi paikallisille yhteistyökumppaneille järjestetyllä cocktail-tilaisuudella 23. tammikuuta 2001 VAKL:n talossa.

Tämän jälkeen alkoi jalkatyö: ”Ensimmäisenä vuonna minulla oli määrätynlainen agenda. Kävin kevään aikana läpi alueiden komitean kaikki valtuuskunnat.

Sanoin, että olen Jorma Skippari Helsingistä ja olen Heikki Pohjan seuraaja. Mitä te täällä teette? Nimeni jäi ihmisten mieleen, koska se on aika erikoinen”, kertoo Skippari. Hänen mielestään Brysselissä oli haasteena se, että parlamentissa, neu61

Kun pitkä työpäivä oli ohi, saattoi Jorma Skippari kodissaan keskittyä lukemaan päivän sanomalehdet. Skippari toimi KEY-Finlandin johtajana vuosina 2001–2004.

vostossa ja komissiossa asioiden esittelytapa oli kussakin omanlaisensa. ”Se ei riittänyt, että tiesi ihmiset, piti ymmärtää kyseisen instanssin logiikka.”

KEYn naapurina oli yhä Norjan LO:n toimisto, ja yläkertaan oli muuttanut Tanskan LO:n toimisto. ”Meillä oli tapana, että maanantaisin suomalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset joivat aamukahvia yhdessä. Vaihdoimme viikon agendan ja sovimme tarvittavista sijaisuuksista”, muistelee Skippari. Pian aamiaiset tosin muuttuivat kuukausittain järjestettäviksi lounastapaamisiksi, ja nyt myös ruotsalaiset osallistuivat tilaisuuksiin.112 Vuoden 2001 kuluessa KEYn hallinto vaihtui kokonaan. KEYn toiminnan vakiintuessa puheenjohtajat saattoivat jättää hallinnon muiden hoidettavaksi.

Ensimmäisenä jättäytyi pois eläkkeelle jäänyt SAK:n johtaja Tuulikki Kannisto, jonka tilalle tuli hyvät verkostot omaava kansainvälisen osaston johtaja Marjaana Valkonen. Hän oli myös EAY:n hallituksen jäsen. Syyskuussa Akavan puheenjohtaja Risto Piekka kertoi jättävänsä paikkansa KEYn hallinnossa. Hänen tilalleen tuli Brysselin hyvin tunteva Akavan uusi kansainvälisten asioiden päällikkö Markus Penttinen, joka oli työskennellyt aikaisemmin sekä Suomen EU-edustuston että komission palveluksessa.

Myöhemmin syksyllä myös STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää jäi pois, ja tilalle tuli edunvalvontayksikön johtaja Leila Kostiainen. Jokainen hallinnon jäsen toimi edelleen puheenjohtajan valtuuksin. Hallinto kokoontui yleensä kaksi tai kolme kertaa vuodessa.113 62

Moni asia jatkui Skipparin kaudella entiseen tapaan, kuten PSKJ-puheenjohtajien vierailut. Niiden ohjelmat tosin lyhenivät, koska Bryssel ja Strasbourg olivat jo tulleet tutuksi. Lokakuussa 2001 PSKJ-puheenjohtajien vierailun yhteydessä järjestettiin KEYn Suomessa aloittamisen 10-vuotisvastaanotto.

Niin ikään vierailut Suomen EU-edustustossa jatkuivat entiseen tapaan. Jorma Skippari kävi yhdessä TT:n Jukka Ahtelan, KT:n Jorma Palolan ja MTK:n Markku Suojasen kanssa kuulemassa Antti Satulin ja kesästä 2003 lähtien uuden suurlähettilään Eikka Kososen katsauksia ajankohtaisista asioista. Skippariin teki ihan aluksi vaikutuksen se, että lähettiläällä oli runsas tunti aikaa käydä asioita varsin perusteellisesti läpi: ”Välillä lähettiläs sanoi, että tämän asian voi kyllä kertoa puheenjohtajille, mutta ei välttämättä kahdelle miljoonalle palkansaajalle”.

Skipparia työllistivät myös Brysseliin saapuneet opintoryhmät sekä kaksi kertaa kuukaudessa tehdyt Suomen vierailut: ”Menin Brysseliin aikana, jolloin oli vielä yleistä kiinnostusta EU:ta kohtaan. Kun keskusjärjestöjen toimijat järjestivät Suomessa erilaisia tilaisuuksia, sinne haluttiin mukaan Brysselin terveiset. Se oli ajan henki.” 114 Keskusjärjestöt ja ammattiliitot alkoivat 2000-luvun puolella lopultakin lähettää asiantuntijoitaan ja harjoittelijoitaan enemmän KEYn toimistoon, vaikka Skipparin mukaan heitä ei edelleen ollut ”jonoksi asti”. Vierashuoneessa oli kuitenkin lähes koko ajan yksi henkilö, ja parhaimpina aikoina jopa kaksi yhtä aikaa. Jaksot kestivät yleensä yhdestä kuukaudesta kolmeen kuukauteen, mutta Metalliliiton neuvottelupäällikkö Jorma Löhman vietti huoneessa viisi kuukautta vuonna 2002.

Lyhyempiä jaksoja siellä työskentelivät muun muassa Lääkäriliiton kv-asioiden sihteeri Mia Mäkinen, STTK:n tiedotuspäällikkö Risto Kousa sekä Insinööriliiton Markus Mäkinen. Huoneen ahkerin käyttäjä oli Insinööriliitto, joka lähetti vuonna 2003 kuusi henkilöä tutustumaan Brysseliin. Vierailijoiden olosuhteet paranivat selvästi vuonna 2003, kun huoneen tietokoneet uusittiin ja käyttöön otettiin uudenlainen ADSL-yhteys eli laajakaista yhdessä Norjan LO:n kanssa.115 Tiedotustoimintaa Jorma Skippari jatkoi pääpiirteissään edeltäjänsä tavoin, mutta yhden asian hän muutti: EU-Kolmio jatkoi nimellä KEY-Finland tiedote, kunnes se vuonna 2002 lakkautettiin. Julkaisussa päätoimittaja Skippari käsitteli ajankohtaisia asioita, kuten euron merkitystä eurooppalaisille palkansaajille, eurooppalaista sopimusstrategiaa ja yritysten sosiaalista vastuuta.

Brysselistä lähetettiin sähköpostitse Suomeen toki myös muita raportteja ja katsauksia, joissa käsiteltiin laajaa kirjoa ajankohtaisia asioita. Näitä olivat muun muassa vuosituhannen alun taloustaantuma, EU:n tulevaisuuskonventti ja Irakin sota heijastusvaikutuksineen sekä tietysti palkansaajia koskevat direktiivit, kuten direktiivi palveluista sisämarkkinoilla ja direktiivi työajan järjestämistä koskevista seikoista.116 Aila Seppälä – nyt assistentin nimikkeellä – sai vuonna 2001 luvan suorittaa Markkinointi-instituutin puolitoista vuotta kestävän tiedottajan tutkinnon. Vuonna 2002 valmistui opinnäytetyö Selvitys palkansaajakeskusjärjestöjen Brysselin toimistojen toiminnasta, jossa hän tutki mihin Ruotsin, Tanskan, Hollannin, Saksan, Iso63

Euroopan parlamentin uusi rakennus, joka otettiin Strasbourgissa käyttöön joulukuussa 1999.

Britannian, Ranskan ja Espanjan järjestöt sekä KEY-Finland käyttivät kansallisia toimistojaan sekä mitkä olivat niiden menettelytavat ja resurssit tiedotustoiminnan näkökulmasta. Seppälä laati opinnäytetyöstä myös palkansaajakeskusjärjestöjen käyttöön tarkoitetun 29-sivuisen raportin Kahdeksan ay-toimistoa Brysselissä, jossa hän teki ehdotuksia KEY-Finlandin toiminnan kehittämiseksi. Tämän jälkeen Aila Seppälän rooli tiedotustoiminnan hoidossa alkoi kasvaa.117 Jorma Skipparin kauden isoimpia tapahtumia oli EU:n laajentuminen kymmenellä jäsenmaalla vappuna 2004. EAY otti varaslähdön laajenemisen huomioimisessa, kun sen kymmenes edustajakokous järjestettiin toukokuussa 2003 Prahassa.

Tsekin tasavalta oli yksi EU:n uusista jäsenmaista. Kokouksessa EAY:n johto vaihtui, kun Emilio Gabaglio jäi pääsihteerin tehtävästä pois ja hänen tilalleen valittiin John Monks.

Myös KEY otti asian huomioimisessa ennakkoa, kun hallinto päätti 21. lokakuuta 2002 Markus Penttisen ehdotuksesta ottaa Viron keskusjärjestöt KEY-tiedotuksen piiriin. Penttisen mukaan taustalla vaikutti se, että virolaisilla ”ei ollut Tallin64

KEY-Finlandin kolme ensimmäistä johtajaa yhteiskuvassa vuonna 2003 STTK:ssa. Vasemmalta lukien Heikki Pohja, Jorma Skippari ja Pekka Ahmavaara.

nassa samanlaista EU-jaostojärjestelmää kuin mitä suomalaisilla järjestöillä oli ministeriöiden kanssa Helsingissä. He olivat liikaa tiedotusvälineiden varassa.”

Kun KEY Tiedotteessa raportointiin virolaisia kiinnostavasta asiasta, halusivat he usein keskustella siitä suomalaisten kanssa. ”Tämä lisäsi luontevalla tavalla suomalaisten ja virolaisten yhteistyötä. He saivat raportteja ja me tapasimme heidän edustajiaan Brysselissä EAY:n hallituksen kokouksissa ja komiteoissa”, Penttinen jatkaa.118 Yhteistyön käynnistämiseen liittyi myös KEYn hallinnon ja johtajan vierailu Virossa tammikuussa 2003, jolloin virolaisten keskusjärjestöjen kanssa sovittiin niiden mukaan ottamisesta KEYn sähköpostiuutisten jakeluun. Tämä oli mahdollista, koska moni virolaisten keskusjärjestöjen edustaja osasi suomea.

He olivat myös tulleet henkilöinä tutuiksi 1990-luvulla, jolloin SAK:lla oli ollut yhteistyötä Viron keskusjärjestöjen kanssa, ja muun muassa Marjaana Valkonen oli käynyt kouluttamassa virolaisia. Jorma Skippari oli puolestaan tutustunut Raivo Paavon ja Tiit Kaadun kanssa ILO:n Geneven konferensseissa. Skipparin mukaan kyse oli siitä, että ”haluttiin sympatisoida veljeskansaa. Ja kun siellä oli tuttuja, niin KEY halusi pikkuisen antaa tähän kokonaisuuteen ja käydä kertomassa asioista, kun olimme jo olleet Brysselissä muutaman vuoden.”119 EU:n laajentumisen iso kysymys oli työvoiman liikkuvuus. Vanhoissa jäsenmaissa oli syvä huoli siitä, että ”puolalaiset putkimiehet” vievät työpaikat. Myös Suomessa käynnistyi asiasta laaja keskustelu, sillä suomalaisia huolettivat virolaiset rakennusmiehet. EU:ssa oli vuonna 1996 voimaan tullut direktiivi, jossa esitettiin 65

luettelo työoloista, jotka lähetetyille työntekijöille oli myönnettävä siinä maassa, johon heidät oli lähetetty. Direktiivi myös määräsi, että näissä tapauksissa noudatetaan työntekomaan työehtosopimuksia.

Koska tämä ei ollut yrityksille taloudellisesti kannattavaa, syntyi Länsi-Eurooppaan laajat laittoman ja harmaan työvoiman markkinat. Samaan aikaan esiin nousi populistisia puolueita, jotka maalailivat uhkakuvia miljoonien maahanmuuttajien tulvasta. Nämä puolueet haastoivat perinteiset työväenpuolueet ja ay-liikkeen kilpailuun työntekijöiden kannatuksesta.120

Arki astuu kuvaan

J

orma Skipparin määräaikaisen pestin oli tarkoitus päättyä vuoden 2003 lopulla, mutta se jatkuikin heinäkuuhun 2004. Tämän johtui seuraajan aloituksen viivästymisestä. Uuden johtajan valinta tehtiin kyllä hyvissä ajoin kesällä 2003.

Tehtävään nimitettiin Paperiliiton puheenjohtajan tehtävät jättävä Jarmo Lähteenmäki.

Lauri Ihalainen esitteli ajatuksen Lähteenmäen nimityksestä muille puheenjohtajille, ja asiasta neuvoteltiin muutamaan otteeseen. Asia ei ollut helppo, sillä Lähteenmäki oli Paperiliiton puheenjohtajana kiistelty henkilö. Mikko Mäenpään mukaan yllättäen tullut esitys sai ristiriitaisen vastaanoton sen vuoksi, että ”ei voitu kuvitella, että sinne lähteekin joku teollisen liiton puheenjohtaja”. Lopulta Mikko Mäenpää ja Risto Piekka suostuivat Lähteenmäen nimitykseen. KEYn hallinto vahvisti asian 25. kesäkuuta 2003.121 Jarmo Lähteenmäen kausi alkoi elokuussa 2004. Lähteenmäki tuli paikalle kuitenkin jo huhtikuussa. Hän työskenteli vierashuoneessa ja keskittyi viimeistelemään ranskankielisen post graduate LL.M-tutkintonsa Brysselin katolisessa yliopistossa. Lähteenmäki oli jo kesällä 2003 kertonut KEYn johtajan pestin mahdollistavan hänen oikeustieteellisen jatko-opintotyönsä loppuun saattamisen, mikä olisi ollut mahdotonta Paperiliiton puheenjohtajalle. Lähteenmäki saikin tehtyä työnsä ohessa loppuun suomalaisen kollektiivisen työoikeuden muutostekijöitä käsittelevän lisensiaattityönsä.122 Jarmo Lähteenmäen kauteen ajoittui EU:n arkipäiväistyminen. Jos 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun alussakin palkansaajakeskusjärjestöjen yhteistoiminnan leimaavana piirteenä oli ollut vahva Eurooppa-optimismi ja yhdessä tekeminen, niin 2000-luvun puoliväliin tultaessa tällainen orientaatio oli selvästi heikentynyt.

Tähän vaikutti muun muassa Euroopan integraation syveneminen, mikä johti siihen, että ay-liikkeen toiminta alkoi eriytyä tavoitteiden eriytyessä.

Vuonna 2005 KEY-Finlandin hallintoon STTK:n edustajana tulleen Risto Kousan mukaan ”ay-liikkeen toiminnasta tuli tällöin konkreettisempaa. Samalla kun se syvensi tulokulmaa, alkoi kokonaiskuva rapistua”. Mikko Mäenpää muistaa, miten EU-vaikuttaminen arkipäiväistyi keskusjärjestöissä ja myös ministeriöiden eri työryhmissä. ”Keskusjärjestöt eivät kyenneet hakemaan vaikuttamiselle uutta 66

Jarmo Lähteenmäki toimi Paperiliiton puheenjohtajana kymmenen vuotta ennen nimitystään KEY-Finlandin johtajaksi. Lähteenmäki johti Brysselin toimistoa vuosina 2004–2006.

strategiaa. Tämä olisi pitänyt ottaa haltuun ja perustaa joku ’nyrkki’, joka olisi pitänyt keskusteluyhteyttä ministeriöiden ja valtioneuvoston kanslian virkamiehiin palkansaajien kannalta tärkeissä asioissa”, kertoo Mäenpää.123 Myös PSKJ-puheenjohtajien Brysselin vierailut arkipäiväistyivät 2000-luvun puolella, eikä niiden yhteydessä enää järjestetty juuri muuta ohjelmaa. Jopa perinteiset lounastapaamiset Brysselin viiteryhmien kanssa loppuivat 2000-luvun puolivälissä. KEYn vieraina ei myöskään enää kovin usein käynyt ay-liikkeen valtuuskuntia. Aila Seppälän mukaan ”ne, jotka olivat kansainvälisessä toiminnassa ayliikkeessä, olivat jo tutustuneet EU:n instansseihin ja EAY:hyn”. Bryssel oli siis nähty. Pääasiassa Brysselissä kävivät meppien vieraat, jotka saivat matkustaa sinne parlamentin rahoilla.124 2000-luvun puolivälissä Aila Seppälän rooli tiedottajana kasvoi, sillä Jarmo Lähteenmäki oli usein Suomessa kokouksissa tai muilla matkoilla. ”Kun Agence Europe -lehdestä ei saanut kaikkea tietoa, minun piti alkaa penkoa komission, parlamentin ja neuvoston sivuja. Lisäksi juttelin EK:n, EAY:n infopisteen ja Tanskan LO:n ihmisten kanssa siitä, mitkä asiat olivat tärkeitä. Sitten meillä oli komission suomalaisia henkilöitä, joille saattoi soittaa ja pyytää selvittämään tiettyjä asioita”, muistelee Seppälä. Tämän jälkeen Seppälä laati päivittäisen tiedotteen, lähetti sen 67

EAY:n pääsihteeriksi vuonna 2003 tullut John Monks (oikealla) keskustelee Barroson komissiossa työllisyydestä, sosiaaliasioista ja tasa-arvosta vastanneen Vladimir Špidlan kanssa. John Monks huolestui varhaisessa vaiheessa Euroopan kehityssuunnasta: ”Suhtauduin pakkomielteisesti kapitalismin kehitykseen. Sen aggressiivisuuteen, epätasa-arvoon, rikkaiden tultua entistä rikkaammiksi.

Halusin, että ay-liike ottaisi aloitteen ja kehittäisi uusia ideoita tilanteen korjaamiseksi.”

sähköpostilistalla Suomeen ja laittoi nähtäville internetiin. Vuonna 2005 internetin kotisivut uudistettiin ja paremman tekniikan ansiosta niiden päivittäminen helpottui ja käyttö nopeutui.125 Jarmo Lähteenmäen toiminnan painopisteenä oli komissioon ja parlamenttiin suuntautuva edunvalvonta sekä yhteistyö talous- ja sosiaalikomitean ja erityisesti sen työntekijäpuolta edustavan ryhmän kanssa. Työelämän kannalta tärkeimmät valmistelussa olevat asiat olivat aiemmin mainitut palvelu- ja työaikadirektiivit.

Myös EU:n laajeneminen vaati huomiota, sillä se nosti pintaan jäsenvaltioiden lainsäädännön suuren vaihtelun työoikeuden osalta. Myös työpaikkojen siirtyminen uusiin jäsenmaihin työllisti kansallisia toimistoja, sillä vanhoissa EU-maissa tämä lisäsi työttömyyttä. Hyvä taloustilanne kuitenkin helpotti tilannetta.

Jose Manuel Barroson vuonna 2004 aloittaneen komission asialistalla talouteen liittyvät asiat olivat vahvasti etusijalla. Jarmo Lähteenmäki avasi tilannetta Lakimiesuutisissa: ”EU-junassa talouden vaunu on aina ollut poliittisen, sosiaalisen ja työelämävaunujen edellä. Kansalaisyhteiskunnat ovat ajaneet määrätietoisesti sosiaalista Eurooppaa, mutta sen kehittäminen on jäänyt liikaa juhlapuheiden tasolle.

Ay-liike sen sijaan halusi tuoda sosiaalisen ulottuvuuden vahvemmin esille.”126 68

Perhe-elämää

”T

ytär muutti tänne kaksi viikkoa sitten ja on juuri aloittanut koulunkäyntinsä. Koiravanhuksemme hain tänne (lentokoneen ruumassa!) viime viikonloppuna. Vaimo tulee huomenna puolenpäivän aikoihin. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen mahdollisuudet ovat siten omalta kohdaltani olemassa. Jotta alku olisi mahdollisimman hyvä, on jätettävä juttu vähän kesken ja lähdettävä siivoamaan kämppä kuntoon”, kirjoitti Pekka Ahmavaara raporttiinsa syyskuussa 1995.

Ahmavaaran kirjoitus kertoo tärkeästä Avenue des Alouettes 12, Woluwe St. Pierren esikaupungissa sijainulottuvuudesta KEY-Finlandin johtajan nut 1920-luvun alussa valmistutyössä: usein mukana seuraa perhe. Ahma- nut ”kodikas, mutta talvisin vaaran vaimo sai omasta työstään vuoden vetoinen” talo toimi neljän KEYFinlandin johtajan asuntona. virkavapauden, joten hän saattoi lähteä Brysseliin. Tytär puolestaan pääsi Brysselin Eurooppakouluun. ”Se oli perheen kannalta oikein mukava kokemus”, muistelee Ahmavaara.

Heikki Pohjan puoliso sen sijaan ei saanut virkavapaata työstään, joten perhe asui kahdessa paikassa. Lapsista nuorin, tytär, lähti Brysseliin ja opiskeli Eurooppakoulussa. Syksyllä 2000 Pohja jutteli Lauri Ihalaisen kanssa jatkosta: ”Kun vaimo oli Helsingissä ja tytär oli lähtenyt Englantiin yliopistoon, jäin silloin yksin.” Yksin olo Brysselissä ei houkuttanut, oli aika palata Suomeen. Myöskään Jorma Skipparin perhe ei tullut Brysseliin. Erossa elämistä helpottivat tällöin kuitenkin halvat lennot Helsingin ja Brysselin välillä, sillä lentoja tarjosi kolme lentoyhtiötä. Viikonloppureissun saattoi tehdä sadalla eurolla, mikä mahdollisti vaimon ja tyttären useat vierailut Brysseliin.

Aika Brysselissä saattoi tarjota puolisolle myös mahdollisuuksia. Ari Åbergin vaimo lähti mielellään miehensä mukana Brysseliin. ”Hän oli Suomi-klubin johtokunnan jäsen ja lehden toimittaja. Sitten hän oli merimieskirkon kirjastossa kirjastotätinä. Se oli vapaaehtoistoimintaa. Hänellä oli laaja ystäväpiiri siellä”, kertoo Åberg.

Kulttuurikaupunki Bryssel tarjosi myös paljon tekemistä vapaa-aikana, minkä lisäksi lyhyen matkan päästä löytyi hienoja matkakohteita, kuten Ardennien vuoristo, Normandian rannikko tai Champagnen seutu. ”Sitä vain otti auton alle ja polkaisi moottoritielle”, muistelee Åberg. Jorma Rusasen puoliso puolestaan vietti Brysselissä viikonloppuja ja lyhyitä jaksoja, jolloin Rusasen ja Åbergin perheet järjestivät yhteisiä tapaamisia ja illallisia.127

69

Uusi toimintamalli

K

EYn toiminta käytännössä seisahtui syksyllä 2006. Aila Seppälä siirtyi heinäkuussa Helsinkiin Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahosen sihteeriksi, eikä hänen tilalleen palkattu uutta assistenttia. Jarmo Lähteenmäen kausi keskeytyi syksyllä henkilökohtaisten syiden vuoksi. Tämän seurauksena toimistoa ylläpidettiin lokakuun lopulta seuraavan helmikuun puoliväliin asti sijaisuuksin.

KEYn hallinto etsi järjestöistä henkilöitä, jotka olivat valmiita lähtemään Brysseliin. Toimistoa ”vahtivat” SAK:n Jorma Rusanen, Akavan Erityisalojen Leena-Maija Talikka ja Lääkäriliiton Jukka Siukosaari. SAK:n Eurooppa-sihteeri Markku Jääskeläinen teki kaksi päivystyspestiä.128 Samaan aikaan KEYn hallinnossa ja keskusjärjestöissä mietittiin Brysselin toimiston tulevaisuutta. Hallinto laati 27. kesäkuuta 2006 muistion, jossa käsiteltiin perusteellisesti KEYn jatkoa. Selvää oli, että yhteistyön tavoitteita ja toimintatapoja tuli uudistaa. Toimiston henkilökunnan vaihtuminen antoi tähän hyvän tilaisuuden.

Hallinto esitti, että KEYlle laaditaan johtosääntö, minkä lisäksi PSKJ:n kansallinen valmistelu tuli uudistaa ja Brysselin toimistolle tuli taata riittävät tukitoiminnot, joista vastaisi keskusjärjestöjen kv-yhteistyöverkosto. Hallinto myös esitti, että Brysselin toimistoon lähetettäisiin johtaja ja asiantuntija aikaisemman johtajan ja sihteerin sijasta. Molemmat hoitaisivat itsenäisesti asiantuntijatehtäviä.

Malli muistutti Englannin TUC:n toimiston mallia, jossa oli johtaja ja asiantuntija, joilla oli omat tehtäväalueet.129 Jarmo Lähteenmäen kauden lähestyessä loppuaan Akavassa nähtiin, että nyt olisi heidän järjestönsä vuoro saada oma henkilö KEYn johtoon. Risto Piekan mukaan ”asia oli Akavalle tärkeä, koska meillä ei ollut siellä yhteisessä palveluksessa ketään ja jäsenjärjestöissä katsottiin, että me rahoitamme kahta muuta keskusjärjestöä”. Tämä ei kuitenkaan sopinut SAK:lle. Järjestöjen välillä käytiin tiukkoja neuvotteluja, ja lopulta asia sovittiin Ruotsissa PAY:n puheenjohtajien kokouksen tauolla: jatkossa KEYn toimistoon nimitettäisiin kaksi johtajaa.

Akava esitti tehtävään TEK:n viestintäjohtaja Ari Åbergiä ja SAK päälakimies Jorma Rusasta. KEYn hallinto vahvisti nimitykset 6. lokakuuta 2006. Tällöin myös päätettiin alustavasti työnjaosta, jossa Rusasella oli päävastuu työ-, sosiaali- ja tasaarvoasioista ja Åbergillä elinkeino-, koulutus- ja talouspolitiikasta. Lisäksi päätettiin, että Rusanen vastaisi hallinnollisista asioista heinäkuun 2008 loppuun asti, minkä jälkeen hallinnollinen vastuu siirtyisi Åbergille. Lopullinen työnjako sovittiin helmikuussa 2007.

Hallinnon lokakuun kokouksessa päätettiin myös käynnistää KEYn johtosäännön valmistelu. Tehtävä annettiin Risto Kousalle. Johtosäännössä oli tarkoitus täsmentää hallinnolliset asiat, joihin kuuluivat talousarvion valmistelu ja toteutumisen seuranta, toimintasuunnitelman valmistelu ja toimintakertomuksen tekeminen, KEYn johtoryhmän kokousten valmistelu ja päätösten toimeenpano, vastuu 70

talousasioista, arkistointi ja päivittäiset juoksevat asiat. Hallinto muuttui nyt johtoryhmäksi, jonka tehtävät ja vastuut määriteltiin johtosäännössä. Myös toimiston nimi muutettiin: Suomen palkansaajajärjestöjen EU-edustusto, Finnish Trade Unions – EU representation. Sittemmin siitä alettiin käyttää lyhennettä FinUnions.130

Kansainvälinen työjärjestö (ILO) perustettiin vuonna 1919, ja suomalaiset ovat olleet mukana sen toiminnassa siitä lähtien. ILO on yksi tärkeimmistä työelämää käsittelevistä kansainvälisistä foorumeista. Suomen delegaatioon osallistuivat ILO:n kolmikantaperiaatteen mukaisesti valtiovallan, työnantajien ja työntekijöiden edustajat. Suomen edustajia vuoden 2007 kongressissa olivat eturivissä oikealta työntekijädelegaatti Marjaana Valkonen, hallitusdelegaatti Matti Salmenperä työministeriöstä, hallitusdelegaatti Riitta Kangasharju, työnantajadelegaatti Anu Sajavaara EK:sta.

Takana oikealta työntekijädelegaation neuvonantaja Katja Lehto-Komulainen ja varatyönantajadelegaatti Harri Hietala.

71

LUKU 3:

FINANSSIKRIISISTÄ KORONAKRIISIIN

72

Vaikuttaminen osaksi toimenkuvaa

K

un menimme Brysseliin, painoimme kaasun pohjaan”, muistelee Ari Åberg kautensa aloitusta yhdessä Jorma Rusasen kanssa kevättalvella 2007.131 Miehillä oli yhteinen tavoite: saada palkansaajakeskusjärjestöjen yhteinen Brysselin edustusto, FinUnions, täyteen iskuun. Edellytykset olivat hyvät, sillä molemmilla oli pitkä kokemus kansainvälisistä ay-tehtävistä.

Ari Åbergin mielestä oli oikea päätös valita edustajistoon kaksi johtajaa: ”Kokonaisuuden kannalta se oli hyvä, koska minä ja Jorma edustimme vähän eri puolen asioita. Täydensimme toisiamme hyvin.” Jorma Rusanen jatkaa: ”Arin kanssa meillä oli omat suunnat, kun tuotimme tietoa ja olimme eri elimissä vaikuttamassa ja hakemassa ideoita. Meille syntyi hyvä dynamiikka.” Kahden johtajan malli mahdollisti joustavamman toiminnan ja kattavamman osallistumisen erilaisiin tilaisuuksiin. Ja jos toinen oli käymässä Suomessa, saattoi toinen hoitaa asian, vaikka se ei omaa aluetta ollutkaan.132 Toiminnan tehostaminen oli myös johtoryhmän asialistalla. Johtoryhmä päätti muun muassa, että FinUnionsille palkataan Norjan LO:n toimiston Kristin Hansen osa-aikaiseksi toimistosihteeriksi hoitamaan rutiineja. Aila Seppälä lähetettiin kolmeksi viikoksi Brysseliin auttamaan Rusasta ja Åbergiä käytännön asioiden hoidossa, kuten vero-, pankki- ja asuntoasioissa. Myös puitteet laitettiin kuntoon, kun edustusto remontoitiin ja sinne hankittiin uusia kalusteita ja tietotekniikkaa.

TEK:n Katariina Sammalkangas oli huhtikuussa 2007 pari viikkoa Brysselissä laittamassa tietojärjestelmiä ja uudistettuja internet-sivuja käyttökuntoon.

Uudistetun edustuston avajaisia vietettiin 18. huhtikuuta 2007. Tilaisuuteen saapui paljon väkeä ja tunnelma oli hyvä. Rusaselle ja Åbergille avajaiset tarjosivat hyvän verkostoitumismahdollisuuden. Åbergin mukaan tilaisuus olikin kaikin puolin mukava: ”Sain sieltä paljon yhteyksiä. Tällöin tutustuin Lasse Antero Lehtiseen, jonka kanssa aloitin keskustelun ruokaresepteistä.” Europarlamentaarikko Lehtisestä tuli sittemmin Åbergille ja Rusaselle keskeinen yhteistyökumppani Brysselissä.133 FinUnionsin toiminnassa nousi aikaisempaa selvemmin esille edunvalvonta ja vaikuttaminen. Tässä auttoivat miesten hyvät kontaktit parlamentin suurimpiin ryhmiin, Åbergillä Euroopan kansanpuolueeseen (EPP) ja Rusasella sosialistien ja 73

FinUnionsin johtajan kulmahuone oli ensin Jorma Rusasen käytössä, koska hänellä oli hallinnollinen vastuu heinäkuun 2008 loppuun. Sitten huone tuli Ari Åbergin käyttöön.

demokraattien ryhmään (S&D). FinUnionsin naapurin Norjan LO:n toimiston johtaja Knut Arne Sandenin mukaan Åbergin suhteet EPP:hen olivat eurooppalaisen ay-liikkeen näkökulmasta harvinainen asia. Myös Rusasen vahva tietämys EU:n lainsäädännöstä oli Sandenin mukaan FinUnionsin vahvuus.

Suhteet komissaari Olli Rehniin ja hänen kabinettiinsa taas edesauttoivat FinUnionsin vaikuttamismahdollisuuksia. ”Teimme yhteistyötä niiden kanssa, jotka Rehnin kabinetissa hoitivat sellaisia asioita, jotka meidän kannaltamme olivat kiinnostavia. Saimme sieltä asiakirjoja, jotta pystyimme valmistautumaan tuleviin asioihin. Luottamus oli välttämätöntä”, muistelee Jorma Rusanen.134 Direktiivien osalta tärkein vaikuttamisen kohde olivat mepit ja heidän avustajansa. Rusanen ja Åberg kävivät Strasbourgissa seuraamassa parlamentin istuntoja, jolloin he tapasivat meppejä ja avustajia työlounailla ja illallisilla. Jorma Rusasen mukaan ”vaikuttaminen kannatti rajata sellaisiin meppeihin, jotka olivat saaneet tehtäväkseen jonkin järkevän raportin. Silloin oli mahdollisuus vaikuttaa ja saada joitain meidän tekemiä rivejä raporttiin.” Läheisin yhteistyö syntyi Lasse Lehtisen, Sirpa Pietikäisen, Ville Itälän ja Anneli Jäätteenmäen sekä vuoden 2009 vaalien jälkeen 74

Suomalaiset ovat osallistuneet harvoin EAY:n mielenosoituksiin. Tässä suomalaiset keskusjärjestöt ovat mukana EAY:n mielenosoituksessa syyskuussa 2010.

parlamentin työ- ja sosiaaliasiainvaliokunnan jäsenen Liisa Jaakonsaaren kanssa.135 Rusanen ja Åberg saivat Strasbourgissa käydessään käyttää Lasse Lehtisen työhuonetta ja -välineitä, jotta he saattoivat hoitaa edunvalvontaan liittyviä töitään.

2000-luvun lopulla uudistuksen alla oli vuodelta 1993 peräisin ollut työaikadirektiivi, joka sisälsi muun muassa 48 viikkotunnin enimmäistyöajan. Ylemmät toimihenkilöt eivät kuitenkaan kuuluneet enimmäistyöajan piiriin, seikka, jonka erityisesti Akava halusi muuttaa.

Ari Åberg ja Lehtisen avustaja Mika Domisch kirjoittivat uuden ehdotuksen direktiivin artiklaan 17.1. Siinä työaikasuojelun ulkopuolelle jäi enää vain yrityksen ylin johto. Lasse Lehtinen oli parlamentin työ- ja sosiaaliasiainvaliokunnan varajäsen, ja siksi hänellä oli mahdollisuus esittää muutosta. Lehtinen kuitenkin halusi, että esityksen ensimmäinen allekirjoittaja olisi valiokunnan varsinaisen jäsen. Sellaiseksi löytyi tanskalainen Ole Christensen, joka lyhyen keskustelun jälkeen allekirjoitti muutosesityksen.136 Valiokuntakäsittelyn aikana vuonna 2008 Ari Åberg oli yhteydessä EPP:n valiokunnan jäseneen, saksalaiseen Elmar Brokiin sekä valiokunnan varapuheenjohta75

jaan, portugalilaiseen José Silva Penedaan. Sekä valiokunta että parlamentti äänestivät ylempien toimihenkilöiden 48 viikkotunnin enimmäistyöajan puolesta. Sen sijaan ministerineuvosto ei sitä hyväksynyt, vaan sen oma esitys sisälsi niin sanotun opt-outin, eli mahdollisuuden poiketa työaikasopimuksella 48 viikkotunnin enimmäistyöajasta. Parlamentin ja neuvoston yhteisessä sovittelumenettelyssä vuoden 2009 alkupuolella ei yhteistä kantaa lopulta löytynyt. Neuvotteluja työaikadirektiivin uudistamisesta yritettiin vielä vuosina 2012–2014, mutta sitä ei saatu nytkään aikaiseksi.137 FinUnions osallistui vuosina 2006–2007 EY-tuomioistuimessa käsiteltävänä olleeseen Viking Linen ja Merimies-Unionin tapaukseen liittyvään vaikuttamisja tiedotustoimintaan. Viking Line halusi siirtää Viking Rosellan Viron lipun alle ja palkata alukselle halvemman virolaisen miehistön. Ulosliputuspäätökseen vaikutti mahdollisuus korvata kansallisiin työehtosopimuksiin sidottu oman maan työvoima huonommilla työehdoilla toimivalla vierastyövoimalla. Merimies-Unioni uhkasi Viking Linea lakolla, ellei uudelle miehistölle taata riittäviä työehtoja.

Viking Line peruutti ulosliputuksen mutta vei Merimies-Unionin ja myös kuljetusalan kansainvälisen kattojärjestön oikeuteen.

Jo vuonna 2006, ennen asian siirtymistä EY-tuomioistuimeen, Jorma Rusanen istui EAY:n pääsihteeri John Monksin työryhmässä, joka selvitti, miten asian kanssa edetään ja tiedotetaan. Joulukuussa 2007 EY-tuomioistuin vahvisti lakko-oikeuden kuuluvan EU:n perusoikeuksiin, vaikka se rajoittaisikin työvoiman vapaata liikkuvuutta. Seuraavien kuukausien kuluessa EY-tuomioistuin antoi vastaavat päätökset kolmessa muussa tapauksessa. Näiden jälkeen ei ole enää ole tullut vastaavia tapauksia, eli eurooppalaisen ay-liikkeen lakko-oikeutta ei ole kyseenalaistettu.138

Mukana Brysselin ay-verkostossa

J

orma Rusasen ja Ari Åbergin tärkeimmät kontaktit EAY:ssa olivat työ- ja sosiaaliasioista vastannut Catelene Passchier ja parlamenttisuhteista vastannut Wolfgang Kowalsky, joka myös veti kerran kuukaudessa järjestettäviä EAY:n koordinointikokouksia. Ari Åbergilla oli myös heidän valtuutuksensa, kun hän kävi parlamentissa neuvottelemassa Elmar Brokin tai José Silva Penedan kanssa.

Rusanen ja Åberg osallistuivat lisäksi EAY:n eri työryhmien ja komiteoiden kokouksiin, joissa käsiteltiin EAY:n hallituksen niille osoittamia asioita. Jorma Rusasen mukaan tästä oli suurta etua: ”Koska olimme tämäntyyppisessä työssä mukana, tiesimme asioista enemmän. Saimme myös päätösehdotuksiin informaatiota pureksittuna suomalaisesta suusta.”139 Muiden maiden toimistoista tärkeimpiä yhteistyökumppaneita olivat samassa talossa majaansa pitävät Norjan LO, Tanskan LO ja Britannian TUC. Muista toimistoista läheisimpiä kumppaneita olivat Saksan DGB, Itävallan ÖGB sekä Ruotsin LO ja TCO. ”Koska ruotsalaisilla oli kunnon tilat, pidettiin siellä usein kokouk76

Vierailut Suomen EU-edustustossa jatkuivat myös pysyvän edustajan Jan Storen (toinen oikealta) kaudella. Kuvassa vasemmalta FinUnionsin Ari Åberg, Kuntaliiton Hannela Häkkinen, EK:n Ulla Sirkeinen, FinUnionsin Jorma Rusanen, pysyvän edustajan sijainen Marja Rislakki, Jan Store ja MTK:n Tapio Kytölä. Åberg ja Rusanen johtivat FinUnionsin toimistoa vuosina 2007–2010.

sia. Ja koska siellä oli aivan ihana sisäpiha puiden alla, oli meillä tapana juoda siellä kahvia ja turista asioista”, muistelee Rusanen.

Pohjoismaisilla toimistoilla oli tapana järjestää vuorotellen yhteisiä joululounaita ja vappujuhlia, jotka Rusasen mukaan olivat ”legendaarisia”. Tämä käytäntö on jatkunut aina vuoteen 2020 asti, jolloin koronaviruspandemia keskeytti sen.

Yhteistyö muiden toimistojen kanssa on ollut tärkeä palanen KEY-Finlandin ja FinUnionsin johtajien toimintaa, sillä johtajan työ on melko yksinäistä ja töitä on valtavasti, eikä ympärillä ole kotimaan työskentelystä tutuksi tullutta oman työyhteisön tukea.140 Vierailujen osalta edustuston aktiviteetti kasvoi Jorma Rusasen ja Ari Åbergin kaudella huomattavasti. Muun muassa käytäntö järjestää EAY:n hallituksen kokouksen yhteydessä PSKJ-puheenjohtajien lounas elvytettiin. Puheenjohtajille järjestettiin myös laajempaa ohjelmaa heidän vieraillessaan Brysselissä. Esimerkiksi syksyllä 2009 puheenjohtajat tapasivat Suomen NATO-edustustossa suurlähettiläs 77

Aapo Pölhön, EU-edustustossa suurlähettiläs Jan Storen, komissaari Olli Rehnin sekä EAY:n pääsihteeri John Monksin. Monksiin nämä tilaisuudet tekivät vaikutuksen: ”Suomalaiset järjestivät näitä säännöllisemmin ja ne olivat perusteellisempia kuin muilla. Se oli heille opiskeluväline.”141 Edustustossa kävi pitkästä aikaa myös useita ay-liikkeen valtuuskuntia sekä Kuntaliiton ryhmiä ja meppien vieraita. Vuonna 2008 ryhmiä oli 30 ja seuraavana vuonna 18. Rusanen ja Åberg pitivät niille esitelmiä edustuston toiminnasta, edunvalvontatyöstä Brysselissä sekä EU:n ajankohtaisista asioista. He myös vierailivat EK:n edustuston vastaavissa tilaisuuksissa puhumassa. ”Meillä oli hyvä yhteistyö.

Kun heillä oli tilaisuuksia, minä tai Ari kävimme kertomassa meidän suunnaltamme, mitä Euroopassa tapahtuu”, kertoo Rusanen.142 Myös FinUnionsin tiedotuksessa meni päälle uusi vaihde, kun sitä alkoi tehdä kaksi henkilöä. Keväällä 2007 käyttöön otettiin uusi ohjelmisto sähköpostia, uutiskirjettä ja internet-sivuja varten. Tärkein viestintämenetelmä oli yhä sähköposti. Sähköpostilistalla oli tässä vaiheessa yli 400 nimeä. Tiedotettavaa riitti, sillä työn alla olivat yritysneuvostodirektiivin, palveludirektiivin ja peräti kuusi vuotta valmistelussa olleen vuokratyödirektiivin täytäntöönpanot sekä rikkidirektiivin, työaikadirektiivin ja kuljettajien työaikadirektiivien valmistelu.143

Euroalue kriisissä

M

aailmantalous ajautui ongelmiin Yhdysvalloista vuonna 2008 käynnistyneen finanssikriisin seurauksena. Euroopassakin kriisi vaikutti monella tapaa, mutta laajemmin vasta seuraavien vuosien kuluessa. Vuonna 2009 käytyjen Euroopan parlamenttivaalien jälkeen poliittinen virta vei vahvasti oikealle. Vuonna 2010 aloittaneen komission johdossa jatkoi Jose Manuel Barroso, ja suomalaiseksi komissaariksi komissioon nimitettiin Olli Rehn. Pian komissio sai eteensä Kreikan katastrofaalisen velka- ja taloustilanteen, joka johti koko euroalueen kriisiin.

Eurokriisi pakotti Barroson komission luomaan erilaisia vakausmekanismeja.

Se puolestaan oli omiaan nostattamaan laajan keskustelun siitä, mikä oli EU:n jäsenvaltioiden vastuu omasta taloudestaan ja miten yhteisvastuu tulisi ottaa käyttöön. Talouskriisin keskiössä oli talouskomissaarina toiminut Olli Rehn, joka joutui eurooppalaisen ay-liikkeen hampaisiin.144 SAK, STTK ja Akava sopivat kesällä 2009, että FinUnions palaa yhden johtajan malliin ja että johtaja valitaan vuorotellen eri keskusjärjestöistä. Ensin vuorossa olisi STTK, vuonna 2013 SAK ja vuonna 2016 Akava. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan tämä johtui siitä, että ”FinUnionsin toimintaan haluttiin saada kiertoa”. Paluu yhden johtajan malliin oli seurausta taantuman aiheuttamasta taloudellisten resurssien riittämättömyydestä. Syksyllä 2009 FinUnionsin uudeksi johtajaksi nimitettiin johtoryhmässä toiminut STTK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Risto Kousa. Samalla STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen palasi johtoryh78

Reijo Paananen (vasemmalla), Pirkko Nikula ja Risto Kousa mukana Euroopan toimintapäivän mielenosoituksessa vuonna 2010. Kousa toimi FinUnionsin johtajana vuosina 2010-2012. Mielenosoituksessa nostettiin esille palkansaajien vaikeaa tilannetta talous- ja työllisyyskriisissä.

män jäseneksi. Kahta vuotta myöhemmin johtoryhmään tuli SAK:n kehittämisjohtaja Eija Hietanen, kun Marjaana Valkonen jäi eläkkeelle.

Jorma Rusasen kausi johtajana päättyi tammikuussa 2010 ja Ari Åbergin maaliskuussa. Risto Kousan kausi Brysselissä alkoi maaliskuussa, jolloin hän työskenteli pari viikkoa yhdessä Åbergin kanssa. SAK lähetti Brysseliin myös oman EUasiantuntijansa Reijo Paanasen, joka työskenteli siellä puolet työajastaan. SAK halusi pitää Brysselin pään vahvana ja laittaa sinne resursseja poikkeuksellisissa olosuhteissa. SAK myös huolehti Paanasen kustannuksista. Myös Akavalla oli sopimuksen mukaan mahdollisuus lähettää Brysseliin oma asiantuntija, mutta se ei tähän tilaisuuteen tarttunut.145 Kousan ja Paanasen työnjaossa päädyttiin siihen, että asiantuntijalle osoitettiin tiettyjä selkeitä painopistealueita. Tällaisia olivat pääkaupunkiseudun ulkopuolisen ay-kentän EU-edunvalvontaan liittyvä toiminta sekä Euroopan parlamentin työn ja täysistuntojen seuranta. Parlamentista oli joulukuussa 2009 voimaan tul79

Tasavallan presidentti Tarja Halonen oli EAY:n vieraana vuonna 2011. Hän keskusteli siellä kestävästä kehityksestä ja ilmastonmuutoksesta EAY:n pääsihteeri Bernadette Ségolin (vasemmalla) ja asiantuntijoiden kanssa. Kuvassa oikealla liittosihteeri Judith Kirton-Darling, josta vuonna 2014 tuli Euroopan parlamentin jäsen.

leen Lissabonin sopimuksen myötä tullut entistä tärkeämpi vaikutuskanava, minkä vuoksi oli tarpeen lisätä lobbausta siihen suuntaan.

Paananen tapasikin meppejä usein, varsinkin S&D:n meppejä. Johtoryhmän Markus Penttinen muistaa Paanasen todenneen, että ”hän oli demarimepeille poliittinen seurustelusihteeri”. Lauri Lylyn mukaan SAK:lle oli tärkeää pitää koko ajan yhteyttä kaikkiin europarlamentaarikkoihin ja kertoa heille kotimaan tilanteesta. FinUnionsilla oli näin ollen hyvät suhteet myös konservatiivien EPP:n ja keskustaliberaalien Alden meppeihin.

Kolmas asiantuntijan tehtävä liittyi viestintään. ”Koska olimme molemmat viestintäihmisiä, asetimme Reijon kanssa tavoitteeksi, että parannamme FinUnionsin yleisilmettä. Halusimme muuttaa internet-sivuilla näkyvät logot ja muutenkin uudistaa sisältöä”, muistelee Kousa.

Tiedonvälitystä kehitettiin uudistamalla FinUnionsin internet-sivut, jotta keskeisen tiedon etsiminen helpottui. Sivuja laajennettiin siten, että sieltä löytyivät muun muassa edustukset EAY:n ja EU:n eri työ- ja valmisteluryhmissä, jolloin niissä käsitellyt asiat ja muut tiedot olivat helposti hyödynnettävissä. Viestintää myös keskitettiin uutiskirjeeseen sekä aloitettiin laajempien edunvalvontaan liittyvien katsausten laatiminen. Reijo Paananen rakensi uutiskirjeille alustan, jolle 80

oli helppo tuottaa aineistoa. Myös perinteinen sähköpostilista oli yhä käytössä.146 Risto Kousa halusi eri keinoin lisätä suomalaisten ay-johtajien ja muiden vaikuttajien mielenkiintoa EU:ta kohtaan. Tässä tarkoituksessa Kousa päätti järjestää työmarkkinaseminaarin, jonka korkeatasoisella ohjelmalla hän halusi luoda hyvät puitteet palkansaajien EU-poliittiselle keskustelulle. ”Tavoitteena oli, että saataisiin liiaksi arkipäiväistynyt EU-keskustelu sytytettyä semmoiseksi, mitä se oli ollut 1990-luvulla. Tästä tuli ajatus järjestää seminaari, jonne kutsuttiin suomalaisen ay-liikkeen kova ydin”, kertoo Kousa. Seminaarilla haluttiin myös kohottaa FinUnionsin profiilia. Paikalla olleen STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpään mukaan seminaarista muodostui arvovaltainen tilaisuus: ”Vieraat ja puhujat olivat sen kaltaisia, että lippu oli korkealla.”

Kaksi päivää kestänyt seminaari järjestettiin tammikuussa 2011. Puhujina olivat muun muassa EAY:n tuleva pääsihteeri Bernadette Ségol, EPP:n Ville Itälä, S&D:n Liisa Jaakonsaari, komissaari Rehnin neuvonantaja Vesa Vihriälä, komission varapääjohtajat Anneli Pauli ja Antti Peltomäki, EK:n Jukka Ahtela ja Minna Etu-Seppälä sekä ministerineuvoston viestinnästä vastaava pääjohtaja Reijo Kemppinen.

Seminaariin osallistui noin 20 keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen johtajaa ja asiantuntijaa. Helmikuussa 2012 järjestettiin samantyyppinen tilaisuus teemalla ”Onko sosiaalinen Eurooppa utopia”, jossa käsiteltiin Eurooppaa talouskriisin valossa.147 Suomalaisille mepeille ja heidän avustajilleen FinUnions järjesti helmikuussa 2011 seminaarin ”Kotimainen työlainsäädäntö ja ajankohtaiset EU-hankkeet”. Sen päämääränä oli lisätä kohderyhmän tietämystä ay-liikkeelle tärkeistä teemoista.

Seminaarissa puhuivat keskusjärjestöjen edunvalvontajohtajat sekä EK:n lainopillinen asiamies. Esityksiä kommentoivat etujärjestöjen henkilöt ristiin. Risto Kousan mukaan ”tämä oli yksi esimerkki FinUnionsin ja EK:n yhteistyöstä Brysselissä”.

Vastaavanlainen tilaisuus järjestettiin myös vuotta myöhemmin, jolloin käsiteltiin EU:n talouspolitiikkaa, ammattipätevyysdirektiiviä ja työsuojelua.148 Risto Kousa lounasti muutaman kerran EAY:n pääsihteeri John Monksin kanssa. ”Monks tykkäsi käydä meidän kerroksessamme lounaalla. Jos suomalaiset olivat joissain asioissa aktiivisia, pystyin välittämään hänelle näitä näkemyksiä”, muistelee Kousa. Tämänlaiset epäviralliset tapaamiset olivat tärkeitä Monksille itselleenkin, mutta hän ymmärsi niiden merkityksen myös lounasseuralaiselle: ”Se oli aina tilaisuus kansallisille toimistoille. Niiden johtajat olivat usein hieman yksinäisiä ja omissa oloissaan.”149

EU:n solidaarisuuden kriisi

K

eväällä 2012 Kousa keskeytti pestinsä henkilökohtaisten syiden vuoksi.

FinUnionsille piti löytää uusi johtaja nopeasti. Huhtikuussa 2012 tehtävässä aloitti STTK:n kansainvälisten asioiden asiantuntija Marianne Muona, jolle Bryssel oli tuttu kaupunki. Hän oli 2000-luvun puolella toiminut Euroopan nuorisofoorumissa ja Euroopan demarinuorten varapuheenjohtajana.

81

Marianne Muona oli aikaisemmin toiminut Miapetra Kumpula-Natrin ja Johannes Koskisen eduskunta-avustajana sekä PAY:ssä toimitsijana. Koska Kumpula-Natri ja Koskinen olivat olleet suuren valiokunnan jäseniä, olivat EU-asiat tulleet Muonalle tutuiksi. Muona toimi FinUnionsin johtajana vuosina 2012–2014.

Lähtö tuli Muonalle täytenä yllätyksenä: ”Olin ostanut asunnon kolme päivää ennen kuin minua pyydettiin siirtymään. Sen vuoksi toimin niin, että menin Brysseliin lähetettynä työntekijänä. Tein neljänneksen työajasta Suomessa, eli olin kolme viikkoa Brysselissä ja viikon Helsingissä.” Helsingissä Muona kiersi keskusjärjestöjä ja kävi puhumassa tilaisuuksissa eri teemoista, kuten lähetettyjen työntekijöiden asemasta, lobbaamisesta ja EU-edunvalvonnasta. ”Ajattelin myös, että oli tärkeää olla läsnä Helsingissä ja tavata ihmisiä joka kuukausi. Se toimi yllättävän hyvin.” Koska Muonasta tuli tällöin myös Euroopan talous- ja sosiaalikomitean (ETSK) jäsen, maksoi ETSK matkat.150 Marianne Muona tunsi vanhastaan osan suomalaisista mepeistä, ja komissiossakin oli jokunen tuttu töissä: ”Halusin olla Brysselissä tosi aktiivinen ja luoda suhteet kaikkiin meppeihin. Tapasin heitä säännöllisesti ja komission suuntaan pyrin koko ajan laajentamaan kontakteja.” Euroopan komission jäsenen Olli Rehnin kabinettiin hän oli yhteydessä usein ja siellä erityisesti Taneli Lahteen. Muonan mukaan oli tärkeää vaikuttaa EU-päätöksiin oikeaan aikaan ja monen kanavan kautta. Oikea hetki oli se, kun valiokuntakäsittelyssä tehtiin muutosehdotuksia.

Hyvää yhteistyötä tässä syntyi erityisesti Liisa Jaakonsaaren ja Sirpa Pietikäisen kanssa. Muona järjesti myös säännöllisesti meppien avustajille aamiaistilaisuuksia.

Niissä käsiteltiin asioita, joihin saattoi tehdä muutosehdotuksia.151 Ennen Brysseliin lähtöä Muona oli laatinut STTK:lle EU-vaikuttamissuunnitelman, joka otettiin FinUnionsissa käyttöön sellaisenaan. ”Sen ideana oli, miten kolme keskusjärjestöä voivat koordinoida yhteistä kantaansa keskeisissä asioissa.

Silloin oli keskustelussa julkisten hankintojen uusi lainsäädäntö ja talouspolitiikan ohjausjakso”, muistelee Muona.

Keskusjärjestöjen yhteinen koordinaatio tuli esille muun muassa julkisten hankintojen direktiivin käsittelyssä vuonna 2012. Vanhassa ja yhä voimassa olevassa direktiivissä ei ollut säädetty työntekijöiden asemasta ja työehtojen turvaamisesta mitään. Nyt ay-liike halusi saada näitä asioita kirjatuksi uuteen direktiiviin. Koska komissio ei niitä esityksessään kuitenkaan huomioinut, laativat SAK, STTK ja Akava kesällä 2012 suomalaisille mepeille neljä muutosehdotusta mietintöluonnokseen. Vuoden lopulla laaditussa sisämarkkinavaliokunnan mietinnössä työehtonäkökulma tulikin esille useammassa kohdassa. Kesällä 2013 asiassa päästiin 82

FinUnionsin viestintästrategia vuodelta 2012.

FinUnionsin viestintästrategiaa ei aikaisemmin ollut tehty kirjallisessa muodossa.

sopuun myös parlamentin ja neuvoston välillä, minkä seurauksena julkisten hankintojen uudessa EU-lainsäädännössä oli mukana sosiaalinen lauseke.152 Toukokuussa 2012 FinUnionsin edustustossa aloitti työt myös viestintäassistentti Matleena Virkkunen. Hänen vastuulleen tuli iso osa FinUnionsin viestinnästä, mikä tarkoitti uutiskirjeiden ja uusien EU-katsausten teknistä koordinaatiota eri alustoille. Hän myös laati FinUnionsin viestinnän toimintastrategian vuosiksi 2012 ja 2013. Siinä määriteltiin viestinnän osa-alueet ja tavoitteet sekä kohde- ja sidosryhmät. Viestinnässä uutena välineenä käyttöön otettiin Facebook, jonka avulla haluttiin lisätä FinUnionsin näkyvyyttä ja tunnettuutta.153 Saatuaan FinUnionsin viestintästrategian valmiiksi lokakuussa 2012 Matleena Virkkunen siirtyi ulkoministeriön palvelukseen. Uudeksi viestintäassistentiksi palkattiin Meiju Keksi. Marianne Muona ja Meiju Keksi ottivat tällöin viestinnässä linjaksi sen, että ”jos oli mielenkiintoista ja päivänvalon kestävää sanottavaa, oli parempi laittaa liikaa tietoa kuin liian vähän”. Meiju Keksi myös uudisti FinUnionsin internet-sivut yhdessä vierailujaksolla olleen SAK:n tiedottaja Sanni Hallaahon kanssa vuoden 2013 puolella. Tämän jälkeen internet-sivuilla ryhdyttiin julkaisemaan blogikirjoituksia, joita laativat FinUnionsin kanssa tekemisissä olevat henkilöt. Myös mepit kirjoittivat blogeja ajankohtaisista asioista.154 83

Vuonna 2013 EAY täytti 40 vuotta. Yksi juhlavuoden tilaisuuksista oli paneelikeskustelu, jossa mukana olivat taloudesta vastannut Euroopan komission jäsen Olli Rehn (keskellä mikrofonin kanssa) ja STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (toinen oikealta). Paikalla ollut FinUnionsin johtaja Marianne Muona muistaa, miten eräät ETUC:n ”vääräleuat” kuumottivat tilaisuudessa Rehniä ”aika kovasti”.

Edunvalvonnan ja vaikuttamisen näkökulmasta selvä uudistus oli FinUnionsin kärkihankkeiden valinta. Marianne Muona laati heti keväällä 2012 kymmenen hankkeen listan, joista valittiin tärkeimmät. ”Ehdotin, että pitää olla joku pohja sille, mitä ajetaan. Se jalostui erilaisten keskustelujen kautta, joissa Mikko Mäenpää oli aktiivisesti mukana. Lisäksi sain Sirpa Pietikäiseltä mielipiteitä hyvästä lobbauksesta, kun hän oli Helsingissä puhumassa siitä”, muistelee Muona.

Kärkihankkeita piti kuitenkin priorisoida, koska kaikkien listalla olleiden asioiden perusteelliseen seurantaan ei ollut aikaa. Vuodeksi 2013 tehtiin uusi lista, ja kärkihankkeiksi valittiin talouspolitiikan ja työllisyyden koordinaation kolmikannan vahvistaminen, EU:n työsuojelustrategian edistäminen ja nuorisotakuun edistäminen.155 Marianne Muona esiintyi aika ajoin myös keskusjärjestöjen internet-sivujen palstoilla ja lehdissä. Kesäkuussa 2013 hän kertoi SAK:n sivustolla Brysselin arjesta, jossa äärimmäiset tuloerot näkyivät kaikkialla. Brysselissä kuuli myös laajemmin Euroopan tilanteesta siellä asuvien eri maalaisten ihmisten kautta. Lohduttomin tilanne oli kreikkalaisilla, jotka elivät työttömyyden, romahtaneen terveydenhuollon ja koulutusjärjestelmän kurimuksessa. Muonan mukaan talouskriisi oli kiteytettynä solidaarisuuden kriisi, sillä vastuu yhteisöstä oli päässyt unohtumaan liian monelta 84

taholta. Tämä yhdessä globalisaation kanssa oli ajanut ay-liikkeen hankalan paikan eteen. Muonan mielestä ay-liikkeen olikin aika uudistaa solidaarisuuden käsite sekä löytää keinot uudenlaiseen, rajat ylittävään joukkuepeliin. 156

Euroopan ilmapiiri muuttuu

V

uonna 2013 tuli SAK:n vuoro nimittää FinUnionsin johtaja. Tehtävästä vastuun otti SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntija Pekka Ristelä, joka oli vuodesta 2012 edustanut SAK:ta Euroopan talous- ja sosiaalikomiteassa. Ristelä ehti olla tammikuun 2014 alussa edustustossa yhtä aikaa Marianne Muonan kanssa. ”Montaa päivää emme olleet yhdessä, mutta sinä aikana sain kysyä häneltä neuvoa. Ohjeet, joita sain, olivat säntillisiä ja hyviä. Hän oli hoi-

Pekka Ristelä oli mukana EAY:n ilmastonmuutos ja oikeudenmukainen siirtymä -kampanjassa vuonna 2019. Ristelä toimi FinUnionsin johtajana vuosina 2014–2016.

85

2010-luvun alkupuolen vuodet olivat vaikeaa aikaa Euroopalle ja ammattiyhdistysliikkeelle. Vuonna 2014 EAY:n kampanja kysyi Euroopan komission rakennuksen ulkopuolella, kuka jatkossa johtaa Eurooppaa. Jean-Clauden Junckerin komission nimityksen myötä Euroopan suunta muuttui ayliikkeelle myönteiseksi.

tanut asiat mallikkaasti”, muistelee Ristelä johtajanvaihdosta Brysselin edustustossa. Samassa yhteydessä myös FinUnionsin tilijärjestöksi muuttui SAK.157 Meiju Keksi jatkoi Ristelän johtajakaudella töitä FinUnionsissa, nyt tiedottajan nimikkeellä ja vakinaisessa työsuhteessa. Keksi vastasi tiedottamisen lisäksi hallinnollisista rutiineista ja viestinnästä tarvittavasta tekniikasta. Myöhemmin vuonna 2014 Keksin työnkuvaan tulivat uutena asiana keskeisten eurooppalaisten vaikuttajien ja parlamentaarikkojen haastattelut, joita julkaistiin FinUnionsin internet-sivuilla ja myös liittolehtien sivustoilla.158 Bryssel oli Pekka Ristelälle tuttu kaupunki. ”Olin käynyt Brysselissä eri töissä jo vuodesta 2002 lähtien, joten sopeutumista ei tarvittu. Osasin liikkua ja toimia kaupungissa”, muistelee Ristelä kautensa aloitusta. Työnkuvaan kuului alussa ihmisiin tutustuminen: ”Harva ihmisiä entuudestaan tuntee, eli piti tutustua. En esimerkiksi tuntenut osaa suomalaisista mepeistä ja menin tapaamaan heitä. Sitten kävin läpi henkilöitä EAY:ssä ja muissa kansallisissa toimistoissa.”

Pekka Ristelä tapasi säännöllisesti myös EK:n, MTK:n ja Kuntaliiton edustajia: ”Tämä nelikko tapasi aika säännöllisesti. Yhtenä puheenaiheena oli se, että ennen 86

oli säännölliset tapaamiset EU-edustustossa. Sitten ne olivat loppuneet.” Ristelän mukaan kutsuja Suomen EU-edustustoon tuli joskus, ja silloin pääsi keskustelemaan pysyvän edustajan kanssa.159 Kun Pekka Ristelä aloitti kautensa Brysselissä, oli Barroson komission kausi lopuillaan. Vuoden 2014 alkupuolella sen kaikki linjaukset oli tehty, ja viimeisten asioiden käsittelykin oli loppusuoralla. Päällimmäiseksi Barroson komission kaudesta jäi se, että työntekijöiden asemaa parantaneet uudistukset olivat harvassa.

Esimerkiksi työsuojelua koskeva strategia ei edennyt, vaikka tapana oli uudistaa se noin viiden–seitsemän vuoden välein.

Toki poikkeuksiakin oli, kuten lähetettyjen työntekijöiden täytäntöönpanodirektiivi, liikkuvien työntekijöiden oikeuksien käyttöä koskeva direktiivi ja kausityödirektiivi, jotka kaikki olivat ay-liikkeen mielestä kuitenkin vain puolivillaisia yrityksiä parantaa työntekijöiden asemaa. Työelämää ja hyvinvointia heikentäviä päätöksiä komissio sen sijaan teki useita. Esimerkiksi velkakriisin runtelemia maita komissio painosti purkamaan työmarkkinoiden lainsäädäntöä ja sopimisen rakenteita.

Kesällä 2014 käytiin seuraavat Euroopan parlamentin vaalit, joiden seurauksena valtaan nousi Jean-Claude Junckerin komissio. Tällöin oli havaittavissa muutos ilmapiirissä, mitä edesauttoi puhe edellisen komission liian pitkälle menneistä toimenpiteistä talouskriisin ratkaisussa. Oli aika muuttaa kurssia ja investoida kasvuun. Tätä tuki Euroopan koheneva taloustilanne. Junckerin johtaman uuden komission ohjelmassa investointipolitiikka nostettiin kärkeen. Vastuun investointipaketin valmistelusta sai uuden komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen.

Komission vaihtuessa myös suhtautuminen ay-liikkeeseen muuttui. Luxemburgilainen Juncker ymmärsi sen tarpeita edeltäjäänsä paremmin, olihan hän terästehtaan luottamusmiehen poika.160 Junckerin ohella Ristelän kauden tärkein komissaari FinUnionsin kannalta oli belgialainen työllisyyskomissaari Marianne Thyssen, joka oli vakituinen vierailija monissa EAY:n ja ETSK:n kokouksissa. Ristelä myös tapasi Thysseniä: ”Hän tunsi ay-liikettä hyvin ja ymmärsi sen tavoitteita, koska belgialaiseen traditioon kuului se, että työmarkkinaosapuolet neuvottelivat keskenään.”

Euroopan komissio antoi vuonna 2016 esityksen lähetettyjen työntekijöiden direktiivin uudistamisesta. Vaikka alkuperäisessä direktiivissä oli määritelty se, minkä maan lakeja lähetettyihin työntekijöihin sovellettiin, syntyi kiistatilanteita, joita ratkottiin Euroopan unionin tuomioistuimessa. Esimerkiksi vuonna 2015 EYtuomioistuin antoi ratkaisun, jossa toisesta EU-maasta Suomeen tulevan yrityksen oli noudatettava yleissitovien työehtosopimusten palkkamääräyksiä. Kyseessä olivat Olkiluoto 3:n puolalaiset sähköasentajat. EU-tuomioistuin määräsi, että heille oli maksettava työehtosopimuksen mukaiset lomarahat, urakan takuupalkka, päivärahat ja muut edut.

Junckerin komissio linjasi, että samassa paikassa tehtävästä samasta työstä on maksettava sama palkka. Tämä päämäärä vastasi myös ay-liikkeen vaatimuksia, ja sitä ajoi voimakkaasti myös Ranska, joka tasavallan presidentin puoluetaustasta 87

Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari sisältää 20 periaatetta. Keväällä 2021 pilari oli vielä työn alla, mutta lähellä toteutumista. Ursula von der Leyenin komissio esitteli tällöin konkreettisen toimenpide- ja lainsäädäntöohjelman pilarin tavoitteiden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä.

riippumatta on aina pitänyt lähtökohtanaan sosiaalisemman Euroopan rakentamista. Selvää oli, että työnantajapuoli, mukaan lukien EK, oli asiasta eri mieltä.

Myös itäisen Euroopan maat vastustivat, koska ne kokivat kilpailuetunsa kärsivän.

Euroopan parlamentti ja ministerineuvosto sopivat kantansa lokakuussa 2017.

EU:n trilogin neuvottelut alkoivat marraskuussa ja sopu asiasta löytyi seuraavana vuonna kevään alkaessa. Direktiivi annettiin kesäkuussa 2018.161 Komissio käynnisti myös Euroopan työviraston perustamisen. Sen tehtävänä on muun muassa puuttua lähetettyjen työntekijöiden kohtaamiin epäkohtiin esimerkiksi silloin, jos työntekomaassa ei makseta sosiaalimaksuja ja vakuutusmaksuja, tai mikäli yhtäläiset työehdot eivät toteudu. European Labour Authorityn toiminta toiminta käynnistyi vuonna 2021 Bratislavassa.162 Syyskuussa 2015 Junckerin komissio teki ehdotuksen sosiaalisten oikeuksien pilarista, jonka tarkoitus oli täydentää EU:n perusoikeuksia työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan osalta. Komissio julkaisi esityksensä eurooppalaista työelämää ja hyvinvointia parantavista uudistuksista huhtikuussa 2017. Pekka Ristelän mukaan 88

”esityksessä koottiin yhteen työntekijöiden ja kansalaisten oikeudet, jotka EU:n lainsäädäntö ja perussopimukset antoivat, sekä asetettiin jäsenmaille ja EU:lle tavoitteita niiden paremmasta toteuttamisesta”. Komissio tunnusti, että kasvava osa Euroopan työntekijöistä työskenteli perinteisen työsuhteen ulkopuolella ja siksi he jäivät myös oikeuksien ulkopuolelle.

Komissio julkaisi huhtikuussa 2017 sosiaalisten oikeuksien toimenpidepaketin sisällön, joka käsitti seitsemän kohtaa. Sosiaalisten oikeuksien pilari oli kohta yksi.

Muut kohdat olivat tulevia direktiiviehdotuksia. EU järjesti ylimääräisen epävirallisen huippukokouksen 17. marraskuuta 2017 Göteborgissa. Kokouksessa EU:n johtajat sitoutuivat sosiaalisten oikeuksien pilarin toteuttamiseen. Samalla aloitettiin vuosien työ pilarin sisällön luomiseksi. EAY järjesti huippukokouksen yhteydessä asiasta oman seminaarin.163

FinUnionsista rekisteröity yhdistys

K

eskusjärjestöjen sopimuksen mukaisesti Akavan oli määrä nimittää FinUnionsin johtaja vuonna 2016. Pekka Ristelä odotti tietoa uudesta johtajasta, sillä oletuksena oli, että Akava nimittäisi tämän. Syyskuussa Akavan suunnalta tuli kuitenkin uutispommi, kun puheenjohtaja Sture Fjäder ilmoitti Akavan jättävän FinUnions-yhteistyön. Kun asiasta oli äänestetty, 13 Akavan liittoa kannatti eroamista. Insinööriliitto, Tekniikan akateemiset, Lakimiesliitto ja Tradenomiliitto kannattivat asian jättämistä pöydälle. Akavan Erityisalat äänesti tyhjää. Fjäder korosti Helsingin Sanomissa, että ”Akava oli edelliset vuodet hoitanut EU-edunvalvontaa suorin kontaktein ja yhteistyössä kansainvälisten ay-järjestöjen kanssa”. FinUnionsin jäsenyys ei siis ollut enää tarkoituksenmukainen.

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola oli osannut lukea tilanteen, eikä Akavan irtautuminen tullut hänelle yllätyksenä. Silti Palolaa ihmetytti se, että ”tässä taloudellisessa tilanteessa ja suuressa työelämän murrosvaiheessa Akava halusi jättäytyä palkansaajien yhteistyöstä”. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta harmitteli sitä, että yhteiset resurssit vähenivät. Akavan irtaantuminen vaatikin perusteellisen tilannearvion.

Pekka Ristelälle ero tuli yllätyksenä, koska Akava oli ollut mukana FinUnionsin kehittämisessä ja johtamisessa. Asia ei mitenkään ollut tullut esille myöskään johtoryhmän kokouksissa. Akavan erossa oli osaltaan kysymys työmarkkinamallin laajemmasta muutoksesta, mihin liittyi myös Akavan halu irtaantua keskusjärjestöjen yhteisestä Palkansaajien tutkimuslaitoksesta (PT) sekä Pohjoismaisesta yhteistyöstä (PAY). PT:stä Akava ei lopulta eronnut.164 Akavassa eroa eivät kaikki hyväksyneet, varsinkaan kun sitä ei valmisteltu juuri lainkaan. Joulukuussa 2016 Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö YTN ilmoitti jatkavansa FinUnions-yhteistyötä. YTN:ssä oli 22 jäsenliittoa, eli enemmistö Akavan 37 jäsenliitosta. YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi korosti Helsingin Sanomissa, että ”Akavan hallitus ei ollut yksimielinen eroamisesta. Ehkä 89

FinUnionsin asiantuntija Tiina Huotari ja johtaja Aleksi Kuusisto Euroopan parlamenttitalon edustalla Brysselissä. Huotari työskenteli FinUnionsissa vuosina 2016–2021, ja Kuusisto johti FinUnionsin toimistoa 2017–2019.

yksityinen sektori näkee EU-vaikuttamisen tärkeämpänä kuin julkinen sektori”.

YTN ei kuitenkaan maksanut yhtä suurta osuutta kuin Akava oli maksanut FinUnionsin vuosittaisesta budjetista. YTN erosi FinUnionsista vuoden 2019 lopuksi, koska Akava oli aikeissa perustaa vuonna 2020 oman toimiston Brysseliin.165 FinUnionsin oli valittava uusi johtaja muualta kuin Akavasta. Loppuvuonna 2017 tehtävään rekrytoitiin SAK:n kansainvälisten asioiden asiantuntija Aleksi Kuusisto, joka oli SAK:ssa keskittynyt erityisesti kansainvälisen kaupan kysymyksiin. FinUnionsin edustustossa oli tätä ennen tapahtunut toinenkin henkilövaihdos. Meiju Keksi oli kesällä 2016 irtisanoutunut, ja hänen tilalleen palkattiin Tiina Huotari, jonka titteliksi sittemmin tuli asiantuntija.166 Aleksi Kuusisto tarttui uudessa tilanteessa härkää sarvista ja laati edustuston toiminnasta suunnitelmat, jotka hän esitteli johtoryhmän kokouksessa 12. tammikuuta 2017. Suunnitelmien pohjalta hän hahmotteli vuoden 2017 strategiset painopisteet ja niihin liittyvät kärkihankkeet. Nämä neljä strategista painopistettä olivat työllisyyttä ja kasvua tukeva EMU ja sosiaalinen Eurooppa, avoimet ja reilut sisämarkkinat, avoimet ja reilut kansainväliset markkinat sekä turvallinen työympäristö.

90

Kuusisto laati myös viestinnälle uudet periaatteet ja toimintatavat otsikolla ”FinUnions vaikuttajana – välittäjänä – keskustelijana”. Kuusiston mukaan viestintä oli erottamaton osa vaikuttamistyötä. Myös FinUnionsin rooli EU-keskustelijana oli tärkeä. Uusi viestinnän tyyli edellytti muutoksia internet-sivujen sisältöön. FinUnionsin internet-sivuille luotiin kärkihankkeille omat työtilat helpottamaan ayliikkeen asiantuntijoiden työskentelyä. Myös aikaisemmin vähälle huomiolle jäänyttä läsnäoloa sosiaalisessa mediassa päätettiin jatkaa ja vahvistaa. Uutiskirjeen lähettäminen päätettiin sen sijaan keskittää keskusjärjestöjen henkilöille ja liittojen jäsenille, minkä lisäksi se suunnattiin tarvittaessa ilmestyväksi, ei-säännölliseksi.167 Vuoden 2017 alussa FinUnionsista päätettiin muodostaa rekisteröity yhdistys.

Asian valmistelun otti tehtäväkseen SAK:n Eija Hietanen. FinUnions oli perustamisestaan lähtien toiminut keskusjärjestöjen luoman verkoston yhteisenä edustustona, jolla oli muodolliset sitoumukset ja hallinto. Hallinto oli puolestaan järjestetty niin, että kukin keskusjärjestö vuorollaan vastasi edustuston kirjanpidosta ja tileistä. Koska FinUnions ei ollut oikeudellinen henkilö, piti viralliset sopimukset tehdä jonkin keskusjärjestön nimissä. Pekka Ristelän mukaan hankalaksi koettiin erityisesti se, että ”hallintoa ja tilinpitoa piti pistää uusiksi aina kolmen vuoden välein. Keskittämisen kannalta pidettiinkin parempana, että FinUnions olisi oma yhdistys.”

FinUnions ry perustettiin johtoryhmän kokouksessa 18. joulukuuta 2017. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ja varapuheenjohtajaksi STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin SAK:n Annika Rönni-Sällinen, STTK:n Katarina Murto sekä YTN:n Teemu Hankamäki ja Jenni Karjalainen. Aleksi Kuusiston mukaan FinUnionsin muuttaminen rekisteröidyksi yhdistykseksi vei toiminnan vakaammalle pohjalle. Se myös lopetti johtajien kierrätyksen keskusjärjestöjen kesken. Jatkossa johtaja haettaisiin avoimella haulla.168

Muuttuva Euroopan unioni

I

so-Britanniassa järjestettiin kansanäänestys EU-jäsenyydestä kesäkuussa 2016. Äänestyksessä voiton veivät EU-eroa vaatineet populistit ja konservatiivit. Virallisen eropäätöksen Brexitistä teki Iso-Britannian parlamentti seuraavana vuonna. Aleksi Kuusiston mukaan Brexit pakotti puuttumaan populismin perimmäisiin syihin. Suomessa populismin aallonharjalla olivat perussuomalaiset, joiden EU-kritiikkiä FinUnions yhdessä EK:n kanssa pyrki torjumaan. ”Brexit toi FinUnionsin ja EK:n edustuston toimintaan uutta kosketuspintaa, sillä sekä palkansaajien että työnantajien yhteinen etu oli puolustaa ja vahvistaa EU:ta Brexitin tullessa voimaan vuonna 2020”, kertoo Kuusisto. FinUnions ja EK järjestivät yhdessä Euroopan komission kanssa lokakuussa 2017 korkean tason konferenssin ”Millaisen EU:n haluamme? – Muuttuva unioni ja sen uudet ytimet”.

Paikaksi valittiin Helsingin yliopiston pieni juhlasali.169 91

Palkansaajien edustajat valmistautumassa kevään 2019 Tripartite Social Summitiin EAY:n tiloissa.

Tripartite Social Summit on Euroopan komission ja neuvoston sekä työmarkkinaosapuolten korkeatasoinen kokous, joka järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Kokoukseen osallistuvat edustajat EU:n puheenjohtajamaasta sekä edellisestä ja tulevasta puheenjohtajamaasta. Suomi toimi EU:n puheenjohtajana vuoden 2019 jälkimmäisen puolen. Suomen edustajina keväällä 2019 olivat SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ja SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Pekka Ristelä (pöydän vasemmalla puolella, toinen ja kolmas vasemmalta). Pöydän oikealla puolella EAY:n pääsihteeri Luca Visentini valkoisessa paidassa ja hänen edessään varapääsihteeri Katja Lehto-Komulainen.

Aleksi Kuusiston kauden erikoisuus oli se, että EAY:n sihteeristössä työskenteli pitkästä aikaa suomalainen. SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Katja Lehto-Komulainen valittiin joulukuussa 2016 EAY:n varapääsihteeriksi. Suomeen palanneen Pekka Ristelän mukaan Lehto-Komulaisen nimitys ”tarjosi suomalaiselle ay-liikkeelle mahdollisuuden saada tietoa ja ymmärtää EAY:n sisäistä toimintaa huomattavasti aikaisempaa paremmin. Hän oli myös takeena sille, ettei EAY:ssä linjattu Suomelle haitallisia asioita sen vuoksi, ettei siellä ymmärretä, minkälainen suomalainen järjestelmä oli.”

Katja Lehto-Komulaisen työnkuvaan kuuluivat muun muassa työllisyyteen, talouspolitiikkaan ja talouden ohjausjaksoon liittyvät asiat. Näissä yhteyksissä 92

FinUnionsin hallitus luxemburgilaisen Euroopan komission jäsenen Nicolas Schmitin (vasemmalla edessä) vieraana joulukuussa 2019. Schmitin vastuulla ovat työllisyys ja sosiaaliset oikeuden. Pöydän vastakkaisella puolella ovat STTK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Maria Häggman, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ja SAK:n kansainvälisten asioiden päällikkö Pekka Ristelä. Häggman ja Ristelä valittiin FinUnionsin hallitukseen keväällä 2019.

tapaamisia oli koko ajan komission jäsenten ja korkeiden virkamiesten kanssa.

Makroekonomisesta dialogista hän vastasi yhdessä pääsihteerin kanssa. ”Näin sisältäpäin, miten makroekonominen dialogi toimi ja miten korkealla tasolla sitä käytiin. Sitten ymmärsin, että minulla oli valtaa katsoa, keitä tulee eri delegaatioihin. Otin suomalaisia mukaan”, muistelee Lehto-Komulainen.

Muuten hän tapasi suomalaisia paikan päällä pääasiassa EAY:n hallituksen ja muiden EAY:n kokousten yhteydessä. Lehto-Komulainen halusi korostaa myös kokousten epävirallisen osuuden merkitystä. Tällöin oli mahdollista saada kuulla jäsenjärjestöjen näkemyksiä. ”Pitää tavata epävirallisesti, mutta asiat edellä.”170 Aleksi Kuusistoa FinUnionsin johtajana seurasi syyskuussa 2019 juuri Katja Lehto-Komulainen. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun johtaja valittiin avoimella haulla ja hakijat haastateltiin. Lehto-Komulaisen etuna oli kokemus Brysselistä ja EAY:stä, hän osasi ranskaa ja verkosto oli olemassa. FinUnionsilla olikin nyt entistä enemmän sellaisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voitiin jakaa näkemyksiä EU:n kehittämisestä. FinUnions ryhtyi myös rakentamaan kokonaan uusia verkostoja.

Syksy 2019 oli erityinen. Suomen kolmas EU-puheenjohtajuuskausi oli käynnissä. Euroopan parlamentin vaalit oli pidetty keväällä ja parlamentti järjestäytyi 93

kesän aikana. Komission uudeksi puheenjohtajaksi valittiin saksalainen Ursula von der Leyen. Uusi komissio aloitti kautensa joulukuun alussa 2019. Suomesta komission jäseneksi tuli Jutta Urpilainen, jonka vastuualueeksi tulivat kansainväliset kumppanuudet.171 Lehto-Komulainen järjesti kattavan ohjelman, kun FinUnionsin hallitus tuli joulukuussa 2019 Brysseliin. Ohjelmassa oli muun muassa tapaaminen Jutta Urpilaisen kanssa. Myös meppien ja heidän avustajiensa kanssa oli tapaaminen parlamentissa. Myöhemmin joulukuussa Brysselissä oli vielä Jarkko Elorannan ja Antti Palolan isännöimä tapaaminen median kanssa.

Lisäksi FinUnions kutsui koolle parlamentissa uudenlaisia matalan kynnyksen tilaisuuksia, joihin kutsuttiin meppejä ja heidän avustajiaan. Ne mahdollistivat tutustumisen uusiin meppeihin. Niissä jaettiin tietoa muun muassa komission valmistelusta liittyen aloitteeseen riittävät vähimmäispalkat EU:ssa.

Lehto-Komulaisen mielestä ”tervetullutta oli nyt se, että komissiosta oli pitkästä aikaa luvassa uusia työelämää koskevia avauksia”. Lainsäädäntöehdotukset koskivat vähimmäispalkkoja ja tasa-arvon edistämistä palkkojen läpinäkyvyyden parantamisella. Lisäksi komission agendalla oli sitovalla tavalla alustatalouden työntekijöiden tilanteen parantaminen ja työsuojelun kehittäminen. Komissiolta odotettiin myös yhteisiä esityksiä ilmastonmuutoksen torjuntaan, vihreän kasvun mahdollistamiseen ja digitalisaatioon.172

Paikalla olon välttämättömyys

K

un FinUnionsin toimiston perustamisesta tuli helmikuussa 2020 kuluneeksi 25 vuotta, rantautui Kiinasta koronavirusepidemia. Eurooppa sulkeutui ja rajat menivät kiinni. Euroopan parlamentti siirtyi virtuaalisiin kokouksiin, jolloin mepit pystyivät äänestämään kotimaastaan käsin. Työelämässä käynnistyi etäaika, jolloin tapaamisia ja palavereja alettiin hoitaa tietoliikenneyhteyksien välityksellä Microsoft Teamsilla tai muilla etätyöskentelyyn sopivilla sovelluksilla. FinUnionsissa sekä Katja Lehto-Komulainen että Tiina Huotari siirtyivät etätyöhön.

Tämä on myös pakottanut muuttamaan FinUnionsin toimintaa. ”Koronan aikana olemme tehneet muun muassa tiiviitä meppi-infoja. Se on ollut toimiva tapa työskennellä. Kun tehdään virtuaalisesti, se voi olla tehokasta, mutta sitten jää se kaikki muu pois”, kertoo Lehto-Komulainen.

Korona on myös vähentänyt Brysseliin matkustamista valtavasti. ”Konkreettinen muutos on ollut se, että kun ennen kävin Brysselissä kaksi kolme kertaa kuukaudessa, niin nyt se on poissa. Käytäntö on tullut ihan toisenlaiseksi. Se on muuttanut työntekotapaa, mutta ei tavoitteita ja asioita”, toteaa Pekka Ristelä. Ihmiset kyllä työskentelevät yhä EU:n instituutioissa, ja EU:n lainsäädäntöäkin tehdään edelleen. Parlamentin valiokuntien kokouksiakin voi seurata internetin välityksellä, koska ne ovat julkisia.173 94

MEP Miapetra Kumpula-Natri, Suomen S&D-delegaation vetäjä ja FinUnionsin johtaja Katja LehtoKomulainen Euroopan parlamentissa. Koronaviruspandemia lopetti tämänlaiset henkilökohtaiset tapaamiset, kun parlamentti siirtyi etätyöhön. Lehto-Komulainen aloitti FinUnionsin johtajana vuonna 2019.

Fyysinen paikalla olo on kuitenkin välttämättömyys FinUnionsin kaltaiselle toimijalle. Brysselissä johtajina olleet ovat henkilökohtaisesti havainneet, että ay-liikkeelle on tiedon hankinnan ja välityksen kannalta tärkeää olla läsnä siellä, missä tapahtuu. Pekka Ristelä tuo esille sen, että ”Brysselin ja EU:n päätöksentekijöiden ja eri intressiryhmien verkostossa voi olla sisäpiirin jäsen vain olemalla siellä paikalla.” Paikalla olo mahdollistaa epävirallisia tapaamisia lounailla sekä satunnaisia käytäväkeskusteluja. ”Vaikuttamisen kannalta on oleellista, onko naama tuttu ja keskusteluyhteys luonteva.”174 Myös Helsingistä katsoen Brysselin edustusto on puolustanut paikkaansa. Risto Piekan mielestä ”hyöty oli se, että KEY-Finlandin palveluksessa olevat kertoivat mitä asioita oli tulossa esille ja mistä Suomessa pitäisi olla kiinnostunut. Ja kun jäsenjärjestöt toivat hallituksen paikalle, niin siellä oli suomalainen, joka kertoi tapaamisissa keskeiset pointit. Se oli kuin meidän suurlähetystömme siellä.” Mikko Mäenpään mukaan omalla edustustolla on ollut ratkaiseva merkitys tiedon tuottamisen kannalta. Hänen mukaansa FinUnions on myös vuosien aikana hitsannut palkansaajakeskusjärjestöjä yhteistyöhön.

Lauri Lyly korostaa FinUnionsin roolia suomalaisen ay-liikkeen silminä ja korvina asioiden valmistelun ja päätöksenteon ytimessä: ”Kun on mukana tällaisessa 95

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (vasemmalla), Euroopan komission jäsen Jutta Urpilainen ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola.

kansainvälisessä orgaanissa, niin sieltä saa koko ajan tietoa myös kotimaan edunvalvontaan.” Hän tuo esille vielä näkökulman, joka usein unohtuu: ”Kun työskentelee tällaisessa verkostossa, niin sieltä saa jotain edunvalvontamielessä. Minä myös totesin, että minun Eurooppa-tietämykseni kasvoi, niin yleistietämys kuin sisältötietämyskin.” Lyly myös muistuttaa, että Brysseliin lähetettyjen ihmisten työkalupakki on paljon isompi, kun he tulevat takaisin Suomeen.175

96

Bryssel ei kuitenkaan ole helppo paikka toimia. Kaupungissa itsekin pitkään töitä tehnyt Markus Penttinen tuo esille sen, että ”Bryssel on kuin lihamylly. Siellä valmistelu- ja päätöksentekokoneistot ovat monikymmenkertaisia verrattuna johonkin Suomen ministeriöön tai järjestöön, jossa kaikki tuntevat toisensa. Siellä on tuhansia ja taas tuhansia virkamiehiä.” Toinen elementti on Brysselin hierarkkisuus. ”Bryssel on myös hierakkinen maailma, ja statuksella on merkitystä. Myös sillä on merkitystä, että tunnetaan ja tunnet systeemit ja ihmiset”, korostaa Katja Lehto-Komulainen.176 Norjan LO:n Brysselin toimiston johtajana on toiminut Knut Arne Sanden yhtäjaksoisesti siitä lähtien, kun toimisto perustettiin International Trade Union Houseen vuonna 1995. Sinä aikana suomalaisten edustustossa on ollut 11 johtajaa.

Sanden tuokin tämän esille merkittävänä erona Norjan ja Suomen toimistojen välillä. Myös Ruotsin toimistossa oli pitkään sama johtaja. ”Me olemme olleet enemmän vakiintuneita. Joskus te olette löytäneet erinomaisen henkilön, aina ette.

Kun alussa ei ole opetusta täällä työskentelyyn, on itse opeteltava. Kun henkilö alkaa osata toimia ja ymmärtää jotain, niin hänen täytyy lähteä pois.” Kenties tässä on kehityskohde seuraavalle 25 vuodelle?177

Asiantuntijana Brysselissä

K

EY-Finlandin toimiston perustamisesta lähtien vuonna 1995 ay-liike on lähettänyt Brysseliin henkilöitä, jotka ovat voineet hyödyntää toimiston työhuonetta ja johtajien luomia verkostoja. Eri aikoina vieraiden määrä on vaihdellut melkoisesti, esimerkiksi vuosien 2008 ja 2009 aikana edustuston tiloja käytti yhteensä kymmenen asiantuntijaa. Välillä taas on ollut vuosia, jolloin työhuoneessa ei ole ollut juuri ketään. Jaksojen pituudet ovat vaihdelleet parista viikosta muutamaan kuukauteen.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) erityisasiantuntija Sari Bäcklund oli Brysselissä syksyllä 2012. Hänellä oli vapaat kädet sen suhteen, minkälaisia asioita seuraisi Euroopan parlamentin työssä. ”Marianne Muona järjesti minulle tutustumiskäynnit lähes kaikkien suomalaisten meppien luokse. Oli hienoa käydä keskusteluja kahden kesken meppien kanssa ja kuulla heidän näkemyksiään”, muisteli Bäcklund. Hän kävi myös valiokuntien istunnoissa: ”Tunsin itseni kovin tärkeäksi vierailijatarra rinnassa salissa istuessani.” Yllätyksen tarjosivat toimiston vanhat tietokoneet ja pätkivät internet-yhteydet. Onneksi FinUnions hankki työhuoneeseen pian kaksi uutta kannettavaa tietokonetta ja näyttöä.

97

Pohjoismaisen Kuljetustyöntekijäin Federaation pääsihteeri Anu Koljonen toimi eurooppalaisen lentoliikenteen työntekijöiden puheenjohtajana vuosina 2017–2018. ”FinUnionsin toimistolta löytyi oivallinen työhuone tukiasemakseni, ja Aleksi Kuusisto ja Tiina Huotari olivat korvaamaton apu paikallisten käytäntöjen ja kulttuurin tulkkeina sekä kontaktien luojina. FinUnionsin kautta pääsin suoraan osaksi suurempaa yhteisöä ja sain jalkani monen oven väliin”, kirjoitti Koljonen ajastaan Brysselissä.

Kun Katja Lehto-Komulainen aloitti FinUnionsin johtajana syksyllä 2019, hän käynnisti sosiaalisessa mediassa kampanjan työkierron mahdollisuudesta ay-liikkeen asiantuntijoille. Tilaisuuteen tarttui STTK:n ekonomisti Antti Koskela, joka oli tammikuussa 2020 kaksi viikkoa Brysselissä. ”Tutustumisia, kontakteja ja kielten sekamelskaa oli monin verroin enemmän kuin uskalsin odottaa. Kahden viikon aikana ehdin myös tutustua parlamenttiin ja komissioon. Sisäänpääsy oli haastavaa, sillä turvajärjestelyt olivat terrorismin myötä tiukentuneet”, kertoi Antti Koskela. Pian Eurooppaan saapui korona, ja kaikki suunnitellut työkiertojaksot siirrettiin tulevaisuuteen.178

Paperiliiton assistentti Hanna-Kaisa Siimes (vasemmalla) oli alkuvuonna 2020 kolme kuukautta työkierrossa Brysselissä. Siimes osallistui FinUnionsin toimintaan ”Twitteristä uutiskirjeisiin, kokousraporteista edustustehtäviin” sekä päivitti työkierto-ohjeen seuraaville työkiertolaisille. Työkiertonsa loppupuolella hän haastatteli Euroopan parlamentin varapuhemies, MEP Heidi Hautalaa yritysvastuuasioista. Pian tämän jälkeen parlamentti suljettiin vierailijoilta koronan vuoksi.

98

99

Viitteet 1 2

3 4

5

6 7

8 9

10

Heikki Pohjan haastattelu.

Single European Act, Office Journal of the European Communities, No L (169); https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_ yhten%C3%A4isasiakirja; https://en. wikipedia.org/wiki/Single_European_ Act; Korhonen, 84–85; Muiluvuori, s. 354.

Korhonen, s. 85–91.

Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen suhtautumisesta Länsi-Euroopan taloudelliseen yhdentymiskehitykseen, Helsinki 1988; Eduskunnan pöytäkirja 3/1988, s. 3141–3145; Bergholm (2013), s. 80.

Muiluvuori, s. 353–354; Korhonen, s. 133; Riitta-Liisa Lappeteläinen, STTK ja ETA/EY muistio 8.11.1991; Kari Tapiolan haastattelu; Esa Swanljungin haastattelu; Päivikki Lindroosin haastattelu.

Heikki Pohjan muistio 16.8.2002; Korhonen, s. 133, 184–189.

Kirjoitus perustuu seuraaviin lähteisiin: Christophe Degryse: 1973–2013, 40 years on history of the European Trade Union Confederation; Jukka Muiluvuori: Akava 1950–2000. Oma ja yhteinen etu; Kari Tapiolan haastattelu; Markku Jääskeläisen haastattelu; Päivikki Lindroosin haastattelu; Risto Piekan haastattelu; Esa Swanljungin haastattelu.

Heikki Pohjan haastattelu; Heikki Pohjan muistio 16.8.2002.

TEPEen liittyi pian perustamisen jälkeen yksi liitto, näin ollen siinä vuoden 1989 lopulla mukana olleet liitot olivat: Kemian Työntekijäin Liitto, Kumi- ja Nahkatyöväen Liitto, Lasi- ja Posliinityöväen Liitto, Paperiliitto, Puutyöväen Liitto, Rakennustyöväen Liitto, Suomen Kirjatyöntekijöiden Liitto, Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto (STL), Suomen Sähköalan Työntekijäin Liitto, Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto ja Teknisten Liitto (STTK). Teollisuuden palkansaajat ja Länsi-Euroopan yhdentyminen. TEPE-raportti.

11 12 13

14

15

16

17

18

19

20 21

22

100

Paperiliitto 17.10.1989; Heikki Pohjan muistio 16.8.2002; Heikki Pohjan haastattelu; Kari Tapiolan haastattelu.

Teto 13.10.1989.

Korhonen, s. 221–223; Kauppalehti 17.5.1990.

Ensin puhuttiin EES-neuvotteluista, mutta sitten käyttöön vakiintui ETAneuvottelut. Käytän tässä koko ajan ETAtermiä, vaikka vuonna 1990 puhuttiin vielä EES-neuvotteluista ja sopimuksesta.

Suomi ja Euroopan talousalue. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen suhtautumisesta Länsi-Euroopan yhdentymiskehitykseen 1990. Helsinki 1990; Eduskunnan pöytäkirja 1/1990, s.

627–629; Korhonen, s. 150–153.

Muistio hallituksen integraatioselonteosta palkansaajakeskusjärjestöille, Kari Tapiola, Iikko B. Voipio ja Peter J. Boldt, 12.3.1990; Päivikki Lindroosin haastattelu.

Palkansaajakeskusjärjestöjen kannanotto hallituksen selontekoon ”Suomi ja Euroopan talousalue”, 13.3.1990.

Kauppalehti 17.5.1990; Korhonen, s. 150– 153; Helsingin Sanomat 21.12.1990; Kari Tapiolan haastattelu.

Teto, 3.10.1989; Heikki Pohjan haastattelu; Kari Tapiolan haastattelu; Korhonen, s. 198.

Teollisuuden palkansaajat ja LänsiEuroopan yhdentyminen. TEPE-raportti; Paperiliitto-lehti 16.10.1989; Helsingin Sanomat 13.3.1991; Korhonen, s. 263, 268.

Kari Tapiolan haastattelu; Esa Swanljungin haastattelu.

Kari Tapiolan haastattelu; STTK:n liittohallituksen työvaliokunnan kokouspöytäkirja 21.9.1990, liite; Päivikki Lindroosin haastattelu; Korhonen, s. 187.

Suomalaisten palkansaajien Eurooppaprojekti, muistio 18.10.1990; PSKJpuheenjohtajakokouksen muistio, 22.10.1990; Pirkko Nikulan kirjallinen tiedonanto 7.4.2021; Esa Swanljungin haastattelu; Kokouksessa asiasta päättä-

23

24

25

26

27 28 29

30

31

mässä olivat Pertti Viinanen, Aarno Aitamurto, Lauri Ihalainen ja Pekka Ahmavaara SAK:sta, Matti Kinnunen, Riitta Prusti ja Timo K. Vertanen TVK:sta, Esa Swanljung, Tenho Olin ja Seppo Junttila STTK:sta sekä Raimo Lehtinen, Voitto Ranne, Alari Kujala, Antti Tuomi, Olli Saariaho ja Risto Piekka Akavasta.

Keskusjärjestöjen Eurooppa-yhteistyö KEY. Toimintasuunnitelma ja talousarvio. PSKJ-puheenjohtajakokoukselle 12.12.1990.

Keskusjärjestöjen Eurooppa-yhteistyö KEY. Toimintasuunnitelma ja talousarvio. PSKJ-puheenjohtajakokoukselle 12.12.1990; Palkansaajakeskusjärjestöjen kansainvälisten asiain sihteerien kokousmuistio 19.2.1991.

Kari Tapiolan haastattelu; Keskusjärjestöjen Eurooppa-yhteistyö KEY. Toimintasuunnitelma ja talousarvio. PSKJpuheenjohtajakokoukselle 12.12.1990.

Kansainvälisten asiain sihteerien kokousmuistio 19.2.1991, 9.9.1991 ja 24.9.1991; Päivikki Lindroosin haastattelu.

Kari Tapiolan haastattelu; Päivikki Lindroosin haastattelu.

PSKJ-puheenjohtajien kokousmuistio, 13.2.1991.

PSKJ-puheenjohtajakokouksen muistio, 13.2.1991; Muistio palkansaajakeskusjärjestöille ministeri Salolaisen kanssa esiin otettavista asioista, 18.2.1991; Kansainvälisten asiain sihteerien kokousmuistio 8.3.1991; Korhonen, s. 154.

Muistiot PSKJ-puheenjohtajien tapaamisesta ministeri Pertti Salolaisen kanssa 9.4.1991, 20.6.1991 ja 23.9.1991; Kari Tapiolan haastattelu; Esa Swanljungin haastattelu.

Sähköpostin käyttö ei kuitenkaan saanut kovin suurta suosiota ja sen käyttö tiedotustoiminnassa lopetettiin kesällä 1993. KEY-projektin alku ja yhteysryhmän kokous, kutsu, 14.2.1991; Kansainvälisten asiain sihteerien kokous-

32

33

34 35

36

37

38

39

101

muistio 8.3. ja 4.4.1991; KEY hallinnon kokous 16.1.1993, liite ”KEYn yhteysryhmän kokoonpano” 13.1.1993, 25.8.1993.

Muistio KEYn hallinnon kokouksesta 20.1.1992, liite; KEY-postia kv-sihteereille, 15.7.1991; Päivikki Lindroosin haastattelu; Korhonen, s. 263.

KEY Tiedotteet kesäkuu 1991 – toukokuu 1992; Pekka Ahmavaaran haastattelu; Muistio Voitot Ranteelle ja Lauri Ihalaiselle, PO Aro 21.5.1992.

Alun perin sen piti kestää viisi päivää.

Opintomatka Brysseliin 5.4.–12.4.1991, alustava ohjelma 8.3.1991; Jukka Ahtelan haastattelu.

Opintomatka Brysseliin 5.4.–12.4.1991, alustava ohjelma 8.3.1991; Kansainvälisten asiain sihteerien kokousmuistio 4.4.1991, liite; Kari Tapiolan haastattelu; Korhonen, s. 192, 264.

Kansainvälisten asiain sihteerien kokousmuistio 4.4.1991, 9.5.1991 ja 29.5.1991; KEY hallinnon kokous 1.4.1993; KEY Tiedote kesäkuu 1991 – toukokuu 1992.

Kansainvälisten asiain sihteerien kokousmuistiot 19.2.1991 ja 8.3.1991; Tutkimuksen suorittamissopimus, 16.4.1991; VATT lehdistötiedote 12.6.1991; Muistio KEY hallinnon kokouksesta 20.1.1992; KEYpostia kv-sihteereille 15.7.1991; KEY Tiedote kesäkuu 1991.

Esimerkiksi STTK:n hallitukselle tehtiin 8. marraskuuta esitys, jossa vaadittiin Suomen hakevan EY:n jäsenyyttä. Esitys laadittiin KEYn kv-sihteerien kokouksessa. Marraskuun 18. päivä Tuulikki Kannisto ja Kari Tapiola esittelivät SAK:n hallituksen kokouksessa luonnoksen ”SAK:n kannanotto Euroopan yhdentymiseen”. Paperissa todettiin, että ”Suomi voi parhaiten osallistua Euroopan kehitykseen hakemalla EY:n jäsenyyttä”. SAK:ssa ymmärrettiin hyvin se, että ETA-sopimuksen myötä valtaosa EYsäädöksistä tuli voimaan Suomessa, mutta vain jäsenyyden kautta Suomi pääsisi itse osallistumaan säädösten

40 41

42 43 44

45

46

47

48

49 50

51

sisältöön. SAK:n valtuusto käsitteli ja hyväksyi luonnoksen kuun lopulla.

Suomen haettava EY-jäsenyyttä, esitys STTK:n hallitukselle 8.11.1991; KEY Tiedote marraskuu 1991 ja joulukuu 1991; Korhonen, s. 193–195, 262.

KEY Tiedote joulukuu 1991; Korhonen, s. 193, 262.

ETA-sopimuksesta neuvottelutulos, Pekka O. Aron tiedote 25.10.1991; KEYn toimintasuunnitelma 1992; KEY Tiedote marraskuu 1991 ja tammikuu 1992; Päivikki Lindroosin haastattelu.

Helsingin Sanomat 10.1.1992, 17.3.1992 ja 19.3.1992.

KEY Tiedote maaliskuu 1992; Korhonen 229–231.

Muistio KEY hallinnon kokouksesta 20.1.1992, liite; Palkansaajakeskusjärjestöjen yhteistyön painopisteet 1992, muistio 22.1.1992.

Muistio KEY-projektista ja vaihtoehtoja sen jatkamiseksi, 27.3.1992; Alustavia havaintoja Brysseliin perustettavaksi harkittavan toimiston taloudesta, muistio 8.4.1992; Muistio Ruotsin LO:n ja TCO:n toimistosta Brysselissä, 6.4.1992; Kansainvälisten asiain sihteerien kokousmuistio 10.4.1992; Alustavia havaintoja Brysseliin perustettavaksi harkittavan toimiston taloudesta ym., muistio 4.5.1992.

Työryhmään kuuluivat Kari Tapiola, Päivikki Lindroos, Risto Piekka ja Matti Hynynen.

Kari Tapiolan haastattelu; Pekka Ahmavaaran haastattelu; Kansainvälisten asiain sihteerien kokousmuistio 19.8.1992 ja 2.10.1992.

Sopimus KEYn palveluista STTK:lta, 1.10.1992; KEY hallinnon kokous 2.10.1992; Päivikki Lindroosin haastattelu; Pekka Ahmavaaran haastattelu.

KEY Tiedote joulukuu 1992; Helsingin Sanomat 1.2.1993; Korhonen, s. 229–230.

Pekka Ahmavaaran kirje ”Hyvät yhteysryhmän jäsenet”, 4.1.1993; Toimintasuunnitelma vuodelle 1993, 2.11.1992; KEY hallinnon kokous 16.1.1993, 4.2.1993 ja 9.3.1993, liite.

KEY hallinnon kokous 16.1.1993; Muistio

52

53

54

55 56

57

58

59 60

61

102

Pertti Salolaisen tapaamisesta, 3.2.1993.

Pekka Ahmavaaran kirje ”Hyvät yhteysryhmän jäsenet”, 4.1.1993; Päivikki Lindroosin kirje ”KEYn yhteysryhmä”, 9.2.1993, liite; Yhteysryhmäkirje 2.6.1993, 17.8.1993, 1.10.1993 ja 29.10.1993.

KEY hallinnon kokous 16.1.1993, liite ”KEYn yhteysryhmän kokoonpano” 13.1.1993; Päivikki Lindroosin haastattelu; Pekka Ahmavaaran haastattelu.

Toimintasuunnitelma vuodelle 1993, 2.11.1992; KEY hallinnon kokous 16.1.1993, liite ”KEYn tiedotustoiminta ja sen rahoitus” 14.1.1993; Pekka Ahmavaaran haastattelu.

KEY Tiedote toukokuu 1993.

KEY hallinnon kokoukset 16.1.1993 ja 9.3.1993; Korhonen, s. 268. Matkalle osallistuivat Lauri Ihalainen, Tuulikki Kannisto ja Raimo Kantola SAK:sta, Voitto Ranne, Risto Piekka, Alari Kujala ja Erkki Kangasniemi Akavasta, Seppo Junttila ja Mikko Mäenpää STTK:sta sekä Pekka Ahmavaara ja Päivikki Lindroos.

Pekka Ahmavaaran muistio, 4.9.1993; Pekka Ahmavaaran kirje jakelussa mainituille, 11.10.1993; Pekka Ahmavaaran kirje päätoimittajille 12.11.1993, liitteet, 11.1.1994; Ammattiliittolehtien integraatiotilaisuus 17.1.1994, KEY 7.1.1994.

KEY hallinnon kokous 14.1.1994 ja 31.1.1994; Päivikki Lindroosin haastattelu.

Helsingin Sanomat 2.3.1994. ”Palkansaajajärjestöjen toimintasuunnitelma EU-jäsenyyttä koskevaa kansanäänestystä varten”, 9.2.1994; Pekka Ahmavaaran haastattelu.

KEY hallinnon kokoukset 31.1.1994, 15.3.1994 ja 29.4.1994; Pekka Ahmavaaran haastattelu; EU-koordinointiryhmän kokous 21.2.1994; Hakemus Euroopan integraatioon liittyvän tiedotuksen valtionavustukseksi, STTK 25.2.1994; Valtionavustuksen myöntäminen, Valtioneuvoston kanslia 5.4.1994; Selvitys valtion tuen käytöstä Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi toimitettavan kansanäänestyksen vaihtoehdoista

62 63

64 65

66

67

68

69

70

71

tiedottamiseen, KEY 20.1.1995, liite.

EU-koordinointiryhmän kokous 21.2.1994 ja 29.3.1994.

EU-koordinaatioryhmän kokous 29.3.1994 ja 22.4.1994; KEY tietoavain ”EU:n sosiaalipolitiikan vaihtoehdot”; KEY tietoavain ”EU:n talousnäkymiä ja Valkoinen kirja”; Radioryhmän kokous, muistio 1, 22.3.1994 ja 26.4.1994.

Yhteysryhmäkirje 1/94, 3/94, 4/94, 5/94, ja 9/94; Pekka Ahmavaaran haastattelu.

KEY hallinnon kokous 10.5.1994 ja 20.6.1994; Osanottajalista Brysselin EUopintomatkalle 17.–20.5.1994; Opintomatka Brysseliin 7.–10.6.1994; Opintomatka Brysseliin 14.–17.6.1994; Opintomatka Brysseliin 13.–16.9.1994.

Kutsu seminaariin, 28.4.1994; EU-seminaari ”Uusi Eurooppa ja työelämä”, ohjelma; Pekka Ahmavaaran haastattelu; Helsingin Sanomat 24.5.1994.

Korhonen, s. 274–275, 287–288; Keskusjärjestöjen Eurooppa-yhteistyö KEYlle myönnetyn valtionavustuksen (670 000,-) käytöstä, KEY 9.9.1994; KEY hallinnon kokous 6.10.1994.

KEY hallinnon kokous 23.6.1994; Sosiaalinen ulottuvuus ja työmarkkinoiden rooli, työmarkkinatapaaminen Porissa torstaina 21.7.1994, ohjelma; Turun Sanomat 22.7.1994; Hämeen Sanomat 22.7.1994; Risto Piekan haastattelu; Pekka Ahmavaaran haastattelu; Korhonen s. 237.

Hakemus valtion tuesta Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi toimitettavan neuvoa-antavan kansanäänestyksen vaihtoehdoista tiedottamiseen, KEY 13.6.1994.

Hakemus valtion tuesta Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi toimitettavan neuvoa-antavan kansanäänestyksen vaihtoehdoista tiedottamiseen, KEY 13.6.1994; Selvitys valtion tuen käytöstä Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi toimitettavan kansanäänestyksen vaihtoehdoista tiedottamiseen, KEY 20.1.1995; Pekka Ahmavaaran haastattelu.

Selvitys valtion tuen käytöstä Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi

72

73

74

75 76

77 78

79

80 81

82

83

103

toimitettavan kansanäänestyksen vaihtoehdoista tiedottamiseen, KEY 20.1.1995; KEY Tiedote 5/1994 ja 7/1994.

Arvoisa paikallisradion päätoimittaja, kirje 8.8.1994; Selvitys valtion tuen käytöstä Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi toimitettavan kansanäänestyksen vaihtoehdoista tiedottamiseen, KEY 20.1.1995; lista radio-ohjelmista; Esa Swanljungin haastattelu.

Selvitys valtion tuen käytöstä Suomen liittymisestä Euroopan unionin jäseneksi toimitettavan kansanäänestyksen vaihtoehdoista tiedottamiseen, KEY 20.1.1995, liite Kaija Kaarnakorpi muistio 14.12.1994; Marjaana Valkosen haastattelu.

Arvoisa toimitus, 18.8.1994; Yhteysryhmäkirje 1/94; Pekka Ahmavaaran haastattelu; Kari Tapiolan haastattelu; John Monksin haastattelu.

Helsingin Sanomat 17.10.1994 ja 19.11.1994; Korhonen, s. 238.

Risto Piekan haastattelu; Esa Swanljungin haastattelu; Kari Tapiolan haastattelu.

Pekka Ahmavaaran haastattelu; Helsingin Sanomat 2.1.1995.

Pekka Ahmavaaran haastattelu; Brysselin toimisto, vaihtoehtoja ja kustannusarvioita, muistio 18.10.1994; KEYn Brysselin toimisto, päätettäviä asioita, muistio 21.11.1994.

Palkansaajakeskusjärjestöjen Brysselin toimistoa koskeva valmistelu, muistio 1.12.1994, liite; Pekka Ahmavaaran haastattelu.

Pekka Ahmavaara: ”Qlku qinq hqnkqlqq”, ei päivämäärää.

Pekka Ahmavaara: ”Asettumassa Brysseliin”, 24.3.1995; Toimintakertomus 1995; KEY-Finlandin hallinnon kokous 5.10.1995; Pekka Ahmavaaran haastattelu; Aila Seppälän haastattelu.

Toimintakertomus 1995; KEY-Finlandin hallinnon kokous 6.4.1995; Pekka Ahmavaara: ”Asettumassa Brysseliin”, 24.3.1995.

Pekka Ahmavaara: ”Asettumassa Brysseliin”, 24.3.1995; KEY-Finlandin hallinnon kokous 6.4.1995; Toimintakertomus 1995;

84 85

86

87

88

89

90

91

92

93

94

95

Pekka Ahmavaaran haastattelu; Aila Seppälän haastattelu.

Ilkka Lehtisen faksi, ”Keskusjärjestöjen EU-pesä tiedon lähteillä”, 6.6.1995.

Leena Marttisen faksi, ”Pekka Ahmavaara aukoo kanavia Brysselissä”, 21.2.1995; KEY-Finlandin hallinnon kokous 6.4.1995; Toimintakertomus 1995.

KEY-Finlandin hallinnon kokous 6.4.1995; Toimintakertomukset 1995 ja 1996; Pekka Ahmavaaran haastattelu.

Toimintakertomukset 1995, 1996 ja 1997; Pekka Ahmavaaran haastattelu; Heikki Pohja, ”EAY:lle ja kansallisille ay-toimistoille säännölliset kokoukset”, 10.2.1997.

Pekka Ahmavaara, ”Muistio tapaamisesta DG V:ssä, informaatio- ja julkaisuyksikön päällikkö Richard Nobbsin kanssa”, 31.5.1005; Ilkka Lehtinen, ”KEY-Finland ja tiedonlähteet”, raportti 24.5.1995; Pekka Ahmavaarna haastattelu.

Pekka Ahmavaaran muistio, ”Asettumassa Brysseliin”, 24.3.1995; Pekka Ahmavaaran muistio, ”Lomien jälkeen lomat kuntoon”, 15.9.1995; Degryse, s. 74; Pekka Ahmavaaran muistio ”Työllisyys Euroopan sydämen asiaksi”, 3.5.1995; Pia Sirola, ”Vertaileva raportti”, syyskuu 1995; Pekka Ahmavaara keskusjärjestöjen tiedottajille, 20.9.1995.

Pekka Ahmavaara, muistio Seppo Junttilalle, 3.11.1995; KEY-Finlandin hallinnon kokous 2.2.1996; Pekka Ahmavaarna haastattelu.

Toimintakertomus 1996; Risto Piekan haastattelu; Esa Swanljungin haastattelu; Pekka Ahmavaaran haastattelu.

Pekka Ahmavaaran haastattelu; Heikki Pohjan haastattelu; Esa Swanljungin haastattelu; Toimintasuunnitelma 1996.

KEY-Finlandin hallinnon kokous 2.2.1996 ja 22.4.1996; Toimintakertomus 1996; Heikki Pohjan haastattelu.

Toimintakertomukset 1996 ja 1997; Toimintasuunnitelma vuodelle 1997; Heikki Pohjan haastattelu; Aila Seppälän haastattelu.

KEY-Finlandin hallinnon kokous 22.8.1996 ja 15.4.1997; Risto Kousa, ”Muistiinpanoja tutustumiskäynnistä neljän maan ay-liikkeen kansallisissa

Brysselin toimistoissa 16.–17. kesäkuuta”, 25.6.1997; PSKJ-tiedottajat, ”KEY-Finlandin tiedotuksen kehittäminen”, 4.7.1997.

96 KEY-Finlandin hallinnon kokous 18.8.1997; Pöytäkirja KEYn tiedotustyöryhmän kokouksesta 29.8.1997; Training for Trade Union Journalists in Brussels 29.11.–5.12.1997, ohjelma 25.11.1997; Toimintakertomus 1997; Risto Kousan haastattelu; Heikki Pohjan haastattelu; EU-Kolmio 1/1997 ja 5/1998.

97 Euroopan yhteisöjen virallinen lehti, 10.7.1999, L 175/43 ja 23.3.2002, L80/29; Jukka Ahtelan haastattelu.

98 EU-Kolmio 1/1997, 1/1998, 2/1998, 5/1998, 2/1999, 4/1999 ja 5/2000; Työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevat EU:n yleiset säännöt, direktiivi 2002/14/EY; Heikki Pohjan haastattelu.

99 Mikko Mäenpään haastattelu; Heikki Pohjan haastattelu.

100 PSKJ-puheenjohtajakokouksen osanottajien opintomatka Brysseliin 21.4.–23.4.

1996; PSKJ-matka Strasbourgiin 9.–11.4.

1997 ja 4.–5. 10.1999; Toimintakertomukset 1996 ja 1997; Heikki Pohjan haastattelu; Risto Piekan haastattelu; Esa Swanljungin haastattelu.

101 Sinikka Hintikan muistio, ”KEY-Finlandin toiminta 1996”, 12.10.1995; Toimintakertomukset 1995–1999; KEY-Finlandin hallinnon kokous 5.3.1998 ja 5.10.1998; Aila Seppälän haastattelu; Heikki Pohjan haastattelu.

102 Toimintakertomukset 1996–1999; Esa Swanljungin haastattelu.

103 Pohjoismaisen Metallissa suomalaisia jäseniä olivat Metallityöväen Liitto, Teknisten Liitto, Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto, Tekniikan akateemiset ja Insinööriliitto.

104 KEY-Finlandin hallinnon kokous 8.11.1996 ja 5.10.1998; Aila Seppälä: ”Kahdeksan ay-toimistoa Brysselissä”.

105 KEY-Finlandin hallinnon kokous 10.3.1999; KEYn toimintasuunnitelma vuodelle 1999; Heikki Pohjan faksi, 12.2.1999; Heikki Pohjan haastattelu.

106 KEYn toimintasuunnitelma vuodelle 1999; EAY:n edustajakokous 29.6.– 2.7.1999, yleispäätöslausuma; EAY

104

Congress, Helsinki 99, Kohti eurooppalaista työmarkkinajärjestelmää; Heikki Pohjan haastattelu, Esa Swanljungin haastattelu.

107 EU-Kolmio 7/1999; Päivi Kairamon kirjallinen tiedonanto.

108 Heikki Pohjan haastattelu; Esa Swanljungin haastattelu.

109 Heikki Pohjan haastattelu; KEY-Finlandin hallinnon kokous 19.12.2000.

110 KEY-Finlandin hallinnon kokous 10.3.1999; Jorma Skippari: ”Kansalaisten ja ammattiyhdistysten perusoikeudet”, 23.11.1999; Jorma Skipparin haastattelu.

111 Heikki Pohjan esitelmä ”Kokemuksia Brysselin vuosilta 1996–2000”; Hilkka Jukarainen, Sinikka Hintikka ja Pia Nissinen: ”Tiedottajan palkkaaminen KEYn toimistoon”, 28.9.1999.

112 Jorma Skipparin kirje, 12.1.2001; Jorma Skipparin haastattelu.

113 KEY-Finlandin hallinnon kokous 11.9.2001 ja 5.11.2001; Marjaana Valkosen haastattelu; Risto Piekan haastattelu; Markus Penttisen haastattelu.

114 KEY-Finlandin hallinnon kokous 11.9.2001; Jorma Skippari, ”Euroopan ammatillinen keskusjärjestö EAY – palkansaajien ääni Euroopan unionissa”, OPK:n hallintoneuvoston työvaliokunta Brysselissä 16.1.2004; Jorma Skippari, keskustelumuistio 2/01, 6.3.2001; Jorma Skippari, keskustelu EU-suurlähettiläs Eikka Kososen ja etujärjestöjen välillä 8.6.2003 Brysselissä; Jorma Skipparin haastattelu.

115 KEY-Finlandin hallinnon kokous 12.3.2002, 21.10.2002 ja 14.3.2003; Jorma Skippari: ”KEYn vierashuoneen varaustilanne” 20.10.2003; Jorma Skipparin haastattelu.

116 KEY-Finland tiedote 4/2001, 1/2002, 2/2002; KEY-Katsaus, toukokuu 2002; Jorma Skippari: ”Arvioita Euroopan tulevaisuuskonventin luonnoksesta”, 6.10.2003; Jorma Skippari: ”Ajankohtaista sisämarkkinapolitiikkaa”, 27.1.2004; Pauli Vento: ”KEYn sähköisen viestinnän kehittämisehdotuksia”, 27.10.2004.

117 KEY-Finlandin hallinnon kokous 13.3.2001; Seppälä, s. 1–4; Aila Seppälä:

”Kahdeksan ay-toimistoa Brysselissä”; Aila Seppälän haastattelu; KEY_Finlandin hallinnon kokous 12.3.2002: 118 Jorma Skippari, ”KEY-katsaus”, 16.5.2003; KEY-Finlandin hallinnon kokous 21.10.

2002; Markus Penttisen haastattelu.

119 Toimintakertomus 2003; Jorma Skippari: ”KEYn hallinto Tallinnassa 20.1.2003”, 22.1.2003; Marjaana Valkosen haastattelu; Jorma Skipparin haastattelu.

120 Jorma Skippari: ”Ei niin rajattomat työmarkkinat”, esitelmä, 2003; Direktiivi 96/71/EY palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon.

121 KEY-Finlandin hallinnon kokous 25.6.2003; Helsingin Sanomat 26.6.2003; Mikko Mäenpään haastattelu.

122 KEY-Finlandin hallinnon kokous 25.6.2003 ja 27.10.2003; Helsingin Sanomat 26.6.2003; Lakimiesuutiset, arkistot 7.1.2014; Jorma Skipparin haastattelu; Katja Lehto-Komulaisen kirjallinen tiedonanto 26.3.2021.

123 KEY-Finlandin hallinnon kokous 3.2.2005; Risto Kousan haastattelu; Markus Penttisen haastattelu.

124 Risto Piekan haastattelu; Aila Seppälän haastattelu; Toimintakertomus 2006.

125 Aila Seppälän haastattelu; KEY-Finlandin hallinnon kokous 1.11.2004 ja 3.2.2005; Pauli Vento: ”KEYn sähköisen viestinnän kehittämisehdotuksia”, 27.10.2004.

126 Lakimiesuutiset, arkistot 7.1.2014; Aila Seppälän haastattelu.

127 Kirjoitus perustuu seuraaviin lähteisiin: Pekka Ahmavaara: ”Lomien jälkeen lomat kuntoon”, 15.9.1995; Pekka Ahmavaaran haastattelu; Heikki Pohjan haastattelu; Jorma Skipparin haastattelu; Ari Åbergin haastattelu; Jorma Rusasen haastattelu.

128 KEY-Finlandin hallinnon kokous 27.10.2006 ja 9.1.2007; Toimintakertomus 2006; Marjaana Valkosen haastattelu; Markku Jääskeläisen haastattelu.

129 Marjaana Valkonen, Markus Penttinen ja Risto Kousa: ”PSKJ:n yhteisen KEY-yhteistyön uudelleen organisointi”,

105

27.6.2006; Aila Seppälän haastattelu.

KEYn järjestelyihin liittyvää 27.6.2006 muistiota täydentävä neuvottelumuistio, 21.9.2006; KEY-Finlandin hallinnon kokous 6.10.2006, 4.12.2006 ja 5.2.2007; Risto Piekan haastattelu; Markus Penttisen haastattelu; Ari Åbergin haastattelu; Risto Kousan haastattelu.

131 Ari Åbergin haastattelu.

132 Ari Åbergin haastattelu; Jorma Rusasen haastattelu.

133 Toimintakertomus 2007; FinUnionsin johtoryhmän kokous 9.1.2007 ja 19.4.2007; Ari Åbergin haastattelu; Jorma Rusasen haastattelu.

134 Markus Penttisen haastattelu; Knut Arne Sandenin haastattelu; Jorma Rusasen haastattelu.

135 Toimintakertomus 2007; Ari Åberg: ”Tiivistyvän edunvalvonnan aikaa, 2007– 2010”; Jorma Rusasen haastattelu; Ari Åbergin haastattelu.

136 Valtonen, s. 196–199; Ari Åbergin haastattelu; Risto Piekan haastattelu.

137 Valtonen, s. 196–199; Ari Åbergin haastattelu.

138 Toimintakertomukset 2006, 2007 ja 2008; Helsingin Sanomat 24.5.2007 ja 12.12.2007; Degryse, s. 135–137; Jorma Rusasen haastattelu; John Monksin haastattelu.

139 Jorma Rusasen haastattelu; Ari Åbergin haastattelu.

140 Jorma Rusasen haastattelu; Ari Åbergin haastattelu; Knut Arne Sandenin haastattelu; Toimintakertomukset 2007, 2008 ja 2009.

141 FinUnionsin johtoryhmän kokous 3.2.2009; Ari Åbergin haastattelu; Jorma Rusasen haastattelu; John Monksin haastattelu.

142 Toimintakertomukset 2007, 2008 ja 2009; Ari Åbergin haastattelu; Jorma Rusasen haastattelu.

143 Toimintakertomukset 2007, 2008 ja 2009; Jorma Rusanen, ”Vuokratyödirektiivi”, 15.5.2009; Jorma Rusanen, ”Ajankohtaista EU:ssa: direktiivimuutokset”, 29.10.2009; Jorma Rusanen, ”Ajankohtaista EU:ssa: Lissabonin sopimus voimaan”, 3.12.2009; Ari Åbergin haas-

tattelu.

Risto Kousa: ”Talouskurimuksesta kohti talouskuria”; Ay-katsaus 7.9.2011; FinUnionsin uutiskirje 27.5.2011.

145 Toimintakertomukset 2009 ja 2010; Marjaana Valkonen, taustamuistio, 3.9.2009; FinUnionsin johtoryhmän kokous 21.10.2009; Risto Kousa: ”Toiminnan painopisteet 2010” ja ”Johtajan ja EU-asiantuntijan työnjako”; Lauri Lylyn haastattelu; Risto Kousan haastattelu; Marjaana Valkosen haastattelu.

146 Risto Kousa: ”Toiminnan painopisteet 2010” ja ”Johtajan ja EU-asiantuntijan työnjako”; ”FinUnions uudisti nettisivunsa”, uutiskirje 4.7.2010; Markus Penttisen haastattelu; Lauri Lylyn haastattelu; Risto Kousan haastattelu.

147 Risto Kousa: ”Toiminnan painopisteet 2010”; Risto Kousan sähköposti Ville Itälälle, 16.12.2010; Palkansaajien EU-seminaari, 27.–28.1.2011, ohjelma; Palkansaajien EU-seminaari, 2.–3.2.2012, ohjelma; Toimintasuunnitelma 2012; Risto Kousan haastattelu.

148 Kotimainen työlainsäädäntö ja ajankohtaiset EU-hankkeet-seminaari torstaina, 10.2.2011, ohjelma; FinUnionsin tiedotustilaisuus Euroopan parlamentin jäsenille ja asiantuntijoille 24.1.2012, ITUH, ohjelma; Risto Kousan haastattelu.

149 Risto Kousan haastattelu; John Monksin haastattelu.

150 Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on EU:n neuvoa-antava instituutio.

ETSK:ssa on jäseninä työnantajien, palkansaajien ja muiden kansalaisjärjestöjen edustajia. Suomesta on vuodesta 1995 lähtien ollut yhdeksän jäsentä, kolme työnantajien, kolme palkansaajakeskusjärjestöjen ja kolme muiden kansalaisjärjestöjen edustajaa. ETSK:n tehtävänä on antaa lausuntoja komission esityksistä tai asioista, joista EU:n puheenjohtajamaa pyytää. ETSK:n täysistunto kokoontuu kerran kuussa hyväksymään lausuntoja, joita sen eri jaostot ovat valmistelleet. Jokainen ETSK:n jäsen kuuluu johonkin jaostoon, jonka kokouksia on pari kertaa kuukau-

130

144

106

dessa. FinUnionsin johtoryhmän kokous 19.11.2012; Toimintasuunnitelma 2013; Marianne Muonan haastattelu; Pekka Ristelän haastattelu.

151 Marianne Muonan haastattelu.

152 Eurokriisin seurauksena käyttöön otettiin talouspolitiikan EU-ohjausjakso, jolla EU koordinoi ja valvoo vuosittaista talous- ja finanssipolitiikkaa. Akavalainen 1/2013; FinUnionsin EU-katsaus 28. kesäkuuta 2012 ja 31. tammikuuta 2013; FinUnionsin uutiskirje heinäkuu 2013; Marianne Muonan haastattelu.

153 Matleena Virkkunen, ”FinUnionsin viestinnän toimintastrategia vuosille 2012–2013”, 25.10.2012; Toimintasuunnitelma 2013; FinUnionsin johtoryhmän kokous 19.11.2012; Marianne Muonan haastattelu.

154 FinUnionsin johtoryhmän kokous 19.11.2012, 22.3.2013 ja 26.8.2013; FinUnionsin EU-katsaus 13. marraskuuta 2012; Marianne Muonan haastattelu; Markus Penttisen haastattelu; www.finunions.org.

155 FinUnionsin johtoryhmän kokous 19.11.2012 ja 15.1.2013; Toimintasuunnitelma 2013; Akavalainen 1/2013; Marianne Muonan haastattelu.

156 Marianne Muona: ”Solidaarisuuden kriisi”, SAK 11.6.2013; FinUnionsin uutiskirje lokakuu 2013.

157 https://www.sak.fi/ajankohtaista/ uutiset/finunionsin-johtajaksi-pekka-ristela; FinUnionsin johtoryhmän kokous 30.10.2013; Raportti FinUnionsin toiminnasta vuonna 2014; Pekka Ristelän haastattelu.

158 Raportti FinUnionsin toiminnasta vuonna 2014; Pekka Ristelän haastattelu.

159 Marianne Muonan haastattelu, Pekka Ristelän haastattelu.

160 Raportti FinUnionsin toiminnasta vuonna 2014; Pekka Ristelä: ”Sosiaalisen Euroopan käännettä todistamassa”, FinUnions blogi 26.8.2020; FinUnionsin uutiskirje joulukuu 2013; Marianne Muonan haastattelu; Pekka Ristelän haastattelu.

161 FinUnionsin uutiskirje 13.2.2015; FinUnions uutiset 16. marraskuuta 2017; Aleksi

Kuusisto: ”Onnistuuko Macron työelämäuudistuksissa?”, FinUnions blogi 31.8.2017; Aleksi Kuusisto: ”Lähetettyjen työntekijöiden asema paranee – ja Euroopan parlamentin linjalla sitä parannettaisiin vielä enemmän”, FinUnions blogi 31.8.2017; Pekka Ristelä: ”Sosiaalisen Euroopan käännettä todistamassa”, FinUnions blogi 26.8.2020; Pekka Ristelän haastattelu.

162 https://eur-lex.europa.eu/legalcontent/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32018 L0957&from=FR; https://www.europarl.europa.eu/committees/fi/empl/about; https://yle.fi/uutiset/3-9184831; Pekka Ristelän haastattelu; Meiju Keksi: ”Työllisyyskomissaari Marianne Thyssen: Lainsäädäntöä on mukautettava, jotta työntekijöiden riittävä suoja voidaan taata”, STTK:n uutishuone 27.10.2015.

163 FinUnionsin uutiskirje, 11.9.2015; FinUnions uutiset 3. toukokuuta 2017; Taina Vallander, ”Etujoukkoon, reserviin vai perävaunuun”, FinUnionsin blogi 21.3.2016; Pekka Ristelä, ”Komissio on sosiaalisessa pilarissa oikealla asialla – mutta kuka päättäisi ja mistä?”, FinUnionsin blogi 27.4.2017; Pekka Ristelän haastattelu; https://ec.europa.eu/info/publications/so cial-summit-fair-jobs-and-growth-factsheets_en.

164 FinUnionsin johtoryhmän kokous 23.8.2016; Helsingin Sanomat 17.9.2016, 21.9.2016, 23.9.2016 ja 14.11.2016; Pekka Ristelän haastattelu.

165 FinUnionsin johtoryhmän kokous 23.8.2016; Helsingin Sanomat 14.12.2016; https://yle.fi/uutiset/3-9184831; Valtonen, s. 317–318; https://ytn.fi/ajankohtaista/ akava-uudistaa-eu-edunvalvontaansa/; Pekka Ristelän haastattelu.

166 FinUnionsin johtoryhmän kokous 23.8.2016; Pekka Ristelän haastattelu.

167 FinUnionsin johtoryhmässä päätetyt asiat 12.1.2017 ja 16.2.2017; Vuoden 2017 strategiset painopisteet ja niihin liittyvät EU-hankkeet, luonnos 10.2.2017; FinUnionsin viestintä 2017, 14.2.2017.

168 FinUnionsin johtoryhmässä päätetyt

107

173

asiat 12.1.2017, 16.2.2017 ja 18.12.2017; Pekka Ristelän haastattelu; Aleksi Kuusiston kirjallinen tiedonanto 12.4.2021; Katja Lehto-Komulaisen haastattelu.

169 Aleksi Kuusisto: ”Brexitin kautta kohti vahvempaa Eurooppaa?”, FinUnions blogi 28.3.2017; ”Millaisen EU:n haluamme? – Muuttuva unioni ja sen uudet ytimet”, 11.10.2017, ohjelma; Aleksi Kuusiston kirjallinen tiedonanto 12.4.2021.

170 Pekka Ristelän haastattelu; Katja LehtoKomulaisen haastattelu.

171 FinUnions uutiset 31.toukokuuta 2019; FinUnions ry:n vuosikertomus 2019; SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan korkean tason kokoukset ja tapaamiset Brysselissä, keskiviikkona 11.12.2019, ohjelma; Katja Lehto-Komulaisen haastattelu; Katja Lehto-Komulaisen kirjallinen tiedonanto.

172 FinUnionsin vuosikertomus 2019; Katja Lehto-Komulaisen haastattelu; Katja Lehto-Komulaisen kirjallinen tiedonanto.

174

175 176 177 178

FinUnionsin vuosikertomus 2020; Katja Lehto-Komulaisen haastattelu; Pekka Ristelän haastattelu.

Pekka Ahmavaaran haastattelu; Heikki Pohjan haastattelu; Jorma Rusasen haastattelu; Marianne Muonan haastattelu; Pekka Ristelän haastattelu.

Risto Piekan haastattelu; Mikko Mäenpään haastattelu; Lauri Lylyn haastattelu.

Markus Penttisen haastattelu; Katja Lehto-Komulaisen haastattelu.

Knut Arne Sandenin haastattelu.

Kirjoitus perustuu seuraaviin lähteisiin: KEY-Finlandin hallinnon kokous 12.3.2002; FinUnionsin johtoryhmän kokous 19.11.2012; Toimintakertomukset 2008 ja 2009; FinUnions ry:n vuosikertomukset 2019 ja 2020; Anu Koljosen kirjallinen tiedonanto; Antti Koskelan kirjallinen tiedonanto; Hanna-Kaisa Siimeksen kirjallinen tiedonanto.

Lähdeluettelo ARKISTOLÄHTEET

KEYn ja KEY-Finlandin alustukset, kirjelmät ja luennot KEYn kalvosarjat KEYn EU-kansanäänestysmateriaalit ja EU-koordinointiryhmän kokousmuistiot KEYn ja KEY-Finlandin kiertokirjeet KEYn ja KEY-Finlandin muistiot ja kannanotot Opinto- ja seminaarimatkojen ohjelmat Pekka O. Aron materiaalit

FinUnionsin arkistomateriaalit Toimihenkilöarkistossa: FinUnions blogit FinUnionsin sähköpostit FinUnionsin säännöt FinUnionsin uutiskirjeet ja uutiset Hallinnon/johtoryhmän/hallituksen pöytäkirjat ja liitteet Keskusjärjestöjen kv-sihteerien kokousmuistiot ja liitteet Lähetetyt ja saapuneet kirjeet, faksit Toimintakertomukset ja vuosikertomukset Toimintasuunnitelmat Keskusjärjestöjen kannanotot

STTK:n arkistomateriaalit Toimihenkilöarkistossa: STTK ja ETA/EY muistio STTK:n liittohallituksen työvaliokunnan kokouspöytäkirja 21.9.1990, liite

108

MUUT ALKUPERÄISLÄHTEET

Olli Rehn: Myrskyn silmässä. Keuruu 2012.

Anitta Valtonen: Ja edessä oli umpihankea.

Ylempien toimihenkilöiden tie neuvottelupöytiin. Porvoo 2019.

Pekka O. Aro: Teollisuuden palkansaajat ja Länsi-Euroopan yhdentyminen. TEPEraportti. Helsinki 1991.

Eduskunnan pöytäkirjat 1988–1990.

Palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä työhön toiseen jäsenvaltioon, direktiivi 96/71/EY. Single European Act, Office Journal of the European Communities, No L (169), 29.6.1987.

Suomi ja Euroopan talousalue. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen suhtautumisesta Länsi-Euroopan yhdentymiskehitykseen 1990. Helsinki 1990.

Työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevat EU:n yleiset säännöt, direktiivi 2002/14/EY. Työntekijöille tiedottamista ja heidän kuulemistaan koskevat EU:n yleiset säännöt, direktiivi 2002/14/EY. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle Suomen suhtautumisesta Länsi-Euroopan taloudelliseen yhdentymiskehitykseen.

Helsinki 1988.

RAPORTIT, MUUT TUTKIMUKSET JA KIRJOITUKSET EAY Congress, Helsinki 99, Kohti eurooppalaista työmarkkinajärjestelmää.

EAY:n edustajakokous 29.6.–2.7.1999, yleispäätöslausuma.

Sinikka Hintikka ja Heli Mäki: EU-tiedon kanavat, matkaraportti, 23.9.–8.10.1995.

Ilkka Lehtinen: KEY-Finland ja tiedonlähteet, 24.5.1995.

Risto Piekka: Akava vaikuttajana. Akava 2000–2010.

Aila Seppälä: Selvitys palkansaajakeskusjärjestöjen toimistojen toiminnasta. Helsinki 2002.

Pia Sirola: Vertaileva raportti, syyskuu 1995.

LEHDET Akavalainen EU-Kolmio Euroopan yhteisöjen virallinen lehti Helsingin Sanomat Insinööri Kauppalehti KEY Tiedote Lakimiesuutiset Maaseudun tulevaisuus Palkkatyöläinen Paperiliitto Teto

KIRJALLISUUS Tapio Bergholm: Laatua ja vapaa-aikaa. Tulopolitiikan aika II. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö vuodesta 1977. Porvoo 2018.

Tapio Bergholm: SAK:n historia. Valkeala 2013.

Christophe Degryse: 1973–2013, 40 years on history of the European Trade Union Confederation. Bryssel 2013.

Ilkka Levä: Akava reloaded – Vallan käytäviltä kabinetteihin 1995–2010. Helsinki 2011.

Erkki Liikanen: Brysselin päiväkirjat, 1990– 1994. Keuruu 1995.

Olli Korhonen: Integraatiomyönteisten etujärjestöjen linjat ja toiminta ennen Suomen EU-jäsenyyttä. Turun yliopiston julkaisuja, Turku 2017.

Kari Kulovaara: Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY ja strategiset valinnat. Identiteetit, ideologiat ja diskurssit. Jyväskylä 2012.

Jukka Muiluvuori: Akava 1950–2000. Oma ja yhteinen etu. Vammala 2000.

INTERNET https://eur-lex.europa.eu/legalcontent/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32018L0 957&from=FR https://www.europarl.europa.eu/committees/fi/empl/about https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_yhte n%C3%A4isasiakirja https://en.wikipedia.org/wiki/Single_European_Act https://yle.fi/uutiset/3-9184831

109

https://ytn.fi/ajankohtaista/akava-uudistaaeu-edunvalvontaansa Akavan internetsivut FinUnionsin internetsivut SAK:n internetsivut STTK:n internetsivut

Katja Lehto-Komulainen: 14, 46, 71, 93, 95, 96 Pirkko Nikula: 75, 79 SAK: 82 Hanna-Kaisa Siimes: 98 Jorma Skippari: 62, 69 Toimihenkilöarkisto: 20, 65 Työväen Arkisto: 42, 51, 57, 61, 67 Työväen Arkisto/Harri Aiho: 19, 25, 26, 31 Työväen Arkisto/Reijo Forsberg: 15, 22 Työväen Arkisto/Ullamaija Hämäläinen: 37 Työväen Arkisto/Kari Hulkko: 29 Työväen Arkisto/Sixten Johansson: 56 Työväen Arkisto/Arja Jokiaho: 39 Työväen Arkisto/Hilkka Jukarainen: 47, 53 Työväen Arkisto/Kalevi Keski-Korhonen: 33 Marjaana Valkonen: 59 Ari Åberg: 77

HAASTATTELUT Pekka Ahmavaara Jukka Ahtela Markku Jääskeläinen Risto Kousa Katja Lehto-Komulainen Päivikki Lindroos Lauri Lyly John Monks Marianne Muona Mikko Mäenpää Markus Penttinen Risto Piekka Heikki Pohja Pekka Ristelä Jorma Rusanen Knut Arne Sanden Aila Seppälä Jorma Skippari Esa Swanljung Kari Tapiola Marjaana Valkonen Ari Åberg

20.1.2021 28.4.2021 16.3.2021 25.3.2021 23.4.2021 19.2.2021 28.4.2021 3.5.2021 26.4.2021 25.3.2021 24.3.2021 26.1.2021 22.1.2021 20.4.2021 12.3.2021 5.5.2021 5.3.2021 8.12.2020 29.1.2021 9.2.2021 8.12.2020 17.3.2021

KEY – KEY-FINLAND – FINUNIONS JOHTAJAT Pekka O. Aro Pekka Ahmavaara Heikki Pohja Jorma Skippari Jarmo Lähteenmäki Jorma Rusanen Ari Åberg Risto Kousa Marianne Muona Pekka Ristelä Aleksi Kuusisto Katja Lehto-Komulainen

KIRJALLISET TIEDONANNOT Sari Bäcklund Päivi Kairamo Aleksi Kuusisto Anu Koljonen Antti Koskela Katja Lehto-Komulainen Pirkko Nikula Hanna-Kaisa Siimes

9.4.2021 13.4.2021 12.4.2021 21.4.2021 12.3.2021 31.5.2021 7.4.2021 22.3.2021

2/1991–9/1992 10/1992–6/1996 7/1996–12/2000 1/2001–7/2004 8/2004–9/2006 3/2007–1/2010 4/2007–3/2010 3/2010–3/2012 4/2012–1/2014 1/2014–12/2016 1/2017–8/2019 9/2019–

KEY – KEY-FINLAND – FINUNIONS ASSISTENTIT JA TIEDOTTAJAT

KUVALÄHTEET JA KUVAAJAT

Aila Seppälä Katri Eeva Matleena Virkkunen Meiju Keksi Tiina Huotari

ETUC: 80, 84, 85, 86, 92 EU: 68 Euroopan parlamentti: 64 FinUnions/Tiina Huotari: 74 FinUnions/Johanna Hellsten: 90 Markku Jääskeläinen: 17

110

4/1995–7/2006 1/2010–8/2010 5–10/2012 11/2012–7/2016 8/2016–3/2021

Julkaisija: FinUnions ry Kirjoittaja: Seppo Tamminen Ulkoasu: Timo Setälä Kirjapaino: Otavan Kirjapaino, Keuruu 2021 ISBN 978-952-94-5726-7

Suomalaiset palkansaajakeskusjärjestöt ymmärsivät 1990-luvun käynnistyessä, että Suomen oli mentävä mukaan Euroopan yhdentymiseen. Tässä kirjassa aikalaiset kertovat, millaista keskustelua palkansaajaliike kävi yhdentymisen merkityksestä Suomelle ja suomalaisille työpaikoille. Keskustelussa päädyttiin siihen, että vain täysjäsenyys takaa Suomelle kuuluvan vaikutusvallan, kun palkansaajia koskevia eurooppalaisia ratkaisuja tehdään. Tätä vuorovaikutusta käytiin myös hyvässä yhteistyössä työnantajapuolen kanssa.

Euroopan unionin jäsenyyden myötä vuonna 1995 Brysseliin perustettiin palkansaajien EU-edustusto, josta kehittyi suomalaisen ay-liikkeen oma tuntosarvi, tietokanava ja tukikohta Euroopan ytimessä. Samaan aikaan kotimaassa monen keskusjärjestön asiantuntijan tehtävänkuvat muuttuivat, kun vastuulle tulivat myös EU-asiat.

FinUnions edustaa Brysselissä 1,4 miljoonaa SAK:n ja STTK:n jäsenliittoihin kuuluvaa suomalaista palkansaajaa. Tämä kirja kertoo FinUnionsin 25-vuotisen historian ja samalla osan Suomen EU-jäsenyyden historiaa.