Yhteiset Lapsemme 1/2023

näköistä tukiperhetoimintaa

Lasten kysymykset olivat pääosassa ystävänpäivän vaalitentissä

Aktiivisuus muuttuvassa maailmassa

Marjan ja Maryaman

Pääkirjoitus Ovatkohan lasten oikeudet päättäjien mielessä?

Hallituksen palsta Etuoikeutetut Kolumni Eksynyt

Marjan ja

Maryaman näköistä tukiperhetoimintaa

Aktiivisuus muuttuvassa maailmassa

Neljän eurooppalaisen maan selvitykset kansainvälisistä adoptioista

Näyttelyvierailu: Koko kuva – Tarinoita maahanmuuton takaa

Ystävyyden ja perheiden juhla

Lasten kysymykset olivat pääosassa ystävänpäivän vaalitentissä

Ihmisoikeuksien ja vapaaehtoistyön puolestapuhuja –Fatim Diarra

Kuva:

Selvitykset saamelaisja romaninuorten oikeuksien toteutumisesta

Kirja-arvostelu: Hävitys – tapauskertomus Lahjoita lapsille ja nuorille

Yhteystiedot

Tuija Lehesvirta kirjoittaa sivulla 4 matkastaan Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnan pariin.

Anastasia Taldrik

Pääkirjoitus

Ovatkohan lasten oikeudet ehdokkaiden mielissä?

Vaalikevät on paras mahdollinen ajankohta puhua lapsista ja nuorista ja heidän tulevaisuudestaan. Parhaillaan keskustelua käydään etenkin kouluun liittyvistä teemoista, kuten painotetun opetuksen tulevaisuudesta ja inkluusiosta. Myös sateenkaarinuorten asiat ovat olleet esillä ja huolta aiheuttavat kysymykset jengiytymisen lisääntymisestä. On asioita, joihin poliitikot voivat vaikuttaa ja toisaalta paljon asioita, joissa on hyvä luottaa ammattilaisten omaan ammattitaitoon ja joista kansanedustajat eivät edes päätä, kuten oppilaiden arvosanoista. Arvokeskusteluakin tarvitaan, vaikka kyse ei ole päätösasiasta. Yhteiskunnan johtavien toimijoiden arvot presidentistä lähtien heijastuvat kuitenkin ihmisten elämään ja mielipiteisiin. Kun opitaan kunnioittamaan kaikkien muiden ihmisten ihmisarvoa, voidaan oppia kunnioittamaan myös lapsen oikeuksia. Lapsen edun ensisijaisuus, lasten kuuleminen ja osallisuus sekä lapsivaikutusten arviointi ovat vahvasti arvopohjaisia asioita, ja toisaalta myös konkreettisesti poliittisten päättäjien vaikutuspiirissä.

Aikuisten ääni kuuluu yhteiskunnassa, toisin kuin lasten ja nuorten. Lapsiystävällisyys ei itsessään maksa mitään, olennaista on priorisointi.

Lapsen oikeuksien sopimuksen 2. artiklan mukaan valtioiden tulee taata kaikki sopimuksessa mainitut oikeudet kaikille ilman minkäänlaista erottelua. Yhteiset Lapsemme ry haluaakin, että kaikkien puolueiden ehdokkaat suhtautuvat lapsen oikeuksiin juuri näin, että ne koskevat kaikkia taustasta riippumatta. Haastamme ehdokkaat sitoutumaan tähän päättäväisesti. Vaalitavoitteidemme mukaan jokaiselle lapselle tulee varmistaa oikeus turvallisuuteen, yhdenvertaisuuteen sekä aitoon osallisuuteen. Varhaiskasvatuksessa, koulutuksessa ja työelämässä esiintyvä rakenteellinen rasismi pitää tunnistaa ja sitä pitää ehkäistä. Mielestämme myös kotoutumisen tuen valtavirtaistamisen pitää olla seuraavan hallituksen

keskeinen tavoite ja toimia sen eteen täytyy resursoida riittävällä tavalla. Erityistä huomiota pitää kiinnittää haavoittuvassa asemassa olevien lasten tilanteeseen. Heitä ovat muun muassa vanhemmistaan erossa asuvat, kuten sijaishuollon asiakkaat tai ilman huoltajaa Suomessa olevat.

Aikuisten ääni kuuluu yhteiskunnassa, toisin kuin lasten ja nuorten. Lapsiystävällisyys ei itsessään maksa mitään, olennaista on priorisointi. Eduskuntavaalien lähestyessä huomio kannattaa suunnata siihen, mitä lapsille kuuluu. Parhaan vastauksen saa kysymällä asiasta suoraan lapsilta ja nuorilta. Tämä vinkki tarjotaan ilmaiseksi kaikille ehdokkaille! Suomen tulee sitoutua edelleen myös päättäväiseen tukeen Ukrainan puolesta. Luotamme siihen, että myös tuleva eduskunta ja hallitus tuomitsevat yksituumaisesti Venäjän julmat sotatoimet, joiden vuoksi myös lapsia on vaarassa, joka päivä.

Markus Söderlund, päätoimittaja ja Yhteiset

Lapsemme ry:n toiminnanjohtaja

Hallituksen palsta

Etuoikeutetut

Teksti: Tuija Lehesvirta

Vuonna 1998 minusta tuli äiti. Järisyttävä käänne, vuosien odotus ja lapsettomuus loppui ja meistä tuli lapsiperhe. Valtava tunneryöppy, arjen mullistus ja identiteetin murros. Toisen lapsen saatuamme saatoin sanoa monikossa ”lapset” ja kolmannen tultua jo ”kaikki lapsemme”. Mikään ei ollut mitään sen rinnalla, että meillä oli lapsia ja minusta oli tullut äiti. En ollut enää lapseton, en odottaja tai hakija – olin kolmen lapsen adoptioäiti ja se oli huimaa!

Aloin harrastaa adoptiota. Liityin jäseneksi jokaiseen mahdolliseen yhdistykseen ja osallistuin kaikkiin saatavilla oleviin koulutuksiin ja seminaareihin. Luin kaiken mitä aiheesta käsiini sain, kaikilla niillä kielillä, joita pystyin lukemaan. Olin käynnistämässä adoptioäitien vertaisryhmää, järjestämässä maatapaamisia, organisoin adoptiojärjestöjen messuosallistumisia, ryhdyin adoptiovalmennuskurssiohjaajaksi ja osallistuin kaikkiin mahdollisiin nettikeskusteluihin. Uskoin tietäväni kansainvälisestä adoptiosta ”kaiken”. Adoptioäitiys oli tehnyt minusta adoptioaktiivin. Suomi on muuttunut paljon 25 adoptioäitivuoteni aikana. Adoptioneuvonnassa 1990-luvun puolivälissä olimme vakuuttuneita siitä, että lapsemme kasvavat aikanaan yhteiskunnassa, jossa kulttuurinen monimuotoisuus on itsestään selvää, jossa katukuva on moniarvoinen ja josta rasistinen ajattelu on kadonnut. Ymmärrettävää optimismia. Muutama vuosi sitten yksi perheemme nuorista totesi koulupäivän aikana oppineensa, että ”yli puolet meidän luokan pojista on rasisteja”. Johtopäätös perustui yhteiskuntaopin tunnilla käytyyn pohdintaan siitä, kuka on suomalainen. ”Mä en siis niiden mielestä voi olla suomalainen.”

Niin raastava kuin tämä havainto olikin, viisas lapseni sanoi silti olevansa iloinen siitä, että näkee tämänkin osan ympäröivästä todellisuudesta. Hän koki olevansa etuoikeutettu ja totesi tietävänsä yhteiskunnastamme omakohtaisesti jotain sellaista, mitä kaverit eivät koskaan voi tietää.

Miten vähän tietäisin minäkään ilman lapsiani. Ja miten neuvoton ja yksin olisin ilman Yhteiset Lapsemme -kurssitoimintaa tai koulutuksia. Vuosien varrella adoptiovalmennuksessa on rasismin teemaa käsitelty monin eri tavoin. Takavuosina kuuli toisinaan mielipiteitä siitä, mahtaako rasismista olla tarpeen keskustella adoptiovalmennuksessa, koska se tuskin

on ongelma enää sitten, kun osallistujien lapset tulevat kouluikään. Ja siitä, mahtaako suomalaisen yhteiskunnan rasismi sittenkin olla vain kukkahattutätien keksimä peikko. Ymmärrettävää optimismia – vai sokeutta niiltä, jotka eivät olleet etuoikeutettuja näkemään?

Yhteiset Lapsemme ry:n Ole rohkea ja reilu® -toiminta kouluttaa vapaaehtoisia, tuottaa opetusmateriaaleja, järjestää työpajoja kouluille ja koulutuksia vaikkapa työyhteisöille. Ole rohkea ja reilu® -toiminnan avulla voimme tulla etuoikeutetuksi eli nähdä, oppia, ymmärtää ja jopa saada rohkeutta ja keinoja puuttuaksemme ja vaikuttaaksemme!

En ole koskaan pitänyt itseäni varsinaisena järjestöihmisenä. Ajattelin, että kokouksissa istuminen tai talkoo- ja vapaaehtoistyö eivät varsinaisesti rikastuta vapaa-aikaani. Aktiivisuuteni alkoikin aikanaan oman napani ympäriltä: tarvitsin yhteisön, jonka kanssa sai puhua samaa kieltä, jossa sai jakaa omia kokemuksiaan, riemuja, pelkoja, onnistumisia ja epävarmuuksia. Sellaisen olen totisesti saanut. Vertaisryhmät, valmennukset, messuständit ja koulutukset, hulvattomat illanistujaiset, siekailematon sisäpiirihuumori, kaikki nämä ystävät... mitä kaikkea adoptioäitiys onkaan tuonut elämääni! Miten paljon olen oppinut, kokenut, nauranut, itkenyt ja iloinnut yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa! Miten etuoikeutettu olenkaan saadessani jakaa kaiken tämän samaa kieltä puhuvien ihmisten kanssa.

Yhteiset Lapsemme täyttää tänä vuonna 35 vuotta ja yksi vuoden päätavoitteista on vapaaehtoistyön vahvistaminen. Jos haluat olla yksi etuoikeutetuista ja tehdä maailmasta paremman, vapaaehtoisuus järjestössä on hyvä vaihtoehto. Se mikä alkaa oman navan ympäriltä, voi parhaassa tapauksessa kasvaa etuoikeudeksi olla osa jotain suurempaa. Eduskuntavaalien alla teemojamme ovat kaikkien lasten turvallisuus, yhdenvertaisuus ja aito osallisuus. Kaikkien lastemme. All Our Children. Våra Gemensamma Barn.

Kirjoittaja on äiti, henkilöstöjohtamisen ammattilainen sekä yksi pitkäaikaisimmista adoptiovalmennuskurssiohjaajista Yhteiset Lapsemme ry:ssä. Hän toimii myös yhdistyksen hallituksessa varajäsenenä.

Eksynyt

Teksti: Rojin Birzoi

Maahanmuuttajataustaisten nuorten haasteet ovat ajoittain otsikoissa ja monesti vastakkainasettelu hallitsee julkista keskustelua voimakkaasti. Itse maahanmuuttajataustaisena suomalaisena koen, että asioita käsitellään usein hyvin yksipuolisesti: maahanmuuttajataustaisista nuorista puhutaan ongelmanuorina, ymmärtämättä taustatekijöitä tai haluamatta ratkaista syitä ongelmien takana.

Maahanmuuttajataustaiset nuoret kokevat painetta kahden tai useamman kulttuurin odotuksista. Toisen polven maahanmuuttajat jäävät myös helposti kahden maailman väliseen kuiluun, jolloin oman paikan löytäminen ja identiteetin rakentaminen voi olla vieläkin haastavampaa kuin normaalisti. Tämä jo itsessään voi lisätä syrjäytymisriskiä.

Lisäksi nuoren elämään saattavat vaikuttaa ylisukupolvistuneet haasteet, pakolaisuus, oppimisvaikeudet, ulkopuolisuuden tunne ja rasismi. Nuoren on vaikea saada elämäänsä hallintaan, jos tukea ei ole tarjolla kotona eikä muualla yhteiskunnassa. Jos kokee Suomessa ulkopuolisuuden tunnetta, eikä vanhempienkaan kotimaa tunnu omalta, voi nuori joutua aikamoiseen pyörremyrskyyn.

Sisäinen ristiriita ja ulkopuolisuuden tunne kasvavat, kun nuori kokee itsensä erilaiseksi, eivätkä ympäristön odotukset ja oma ajatusmaailma kohtaa keskenään. Rikkinäinen nuori kaipaa turvaa ja yhdenkuuluvuuden sekä hyväksytyksi tulemisen tunnetta. Nämä tarpeet voivat olla niin suuria, ettei nuori näe nenäänsä pidemmälle ja saattaa ajautua rikollisiin ja väkivaltaisiin porukoihin. Hän ei välttämättä ymmärrä tämän vaikutusta tulevaisuutensa. Kun samaan aikaan mediassa maahanmuuttajanuorten ongelmia eksotisoidaan korostamalla väkivaltaa ja jengi-ilmiöitä, voi nuorella asioiden vakavuuden ymmärtäminen jäädä täysin taka-alalle.

Julkisessa keskustelussa nuoren ongelmat liitetään lähes aina hänen taustaansa. Jos kuitenkin maahanmuuttajataustaa pidetään syynä kaikkiin ongelmiin, on vaikeaa nähdä itseään yhteiskunnan tasavertaisena

jäsenenä. Maahanmuuttajanuorten ongelmia tarkastellessa heidät tulisikin ottaa mukaan keskusteluun. Meidän täytyisi pysähtyä ja nähdä nuoret yksilöinä, ilman ennakkoluuloja. Vihanlietsomisella ja hyökkäävillä asenteilla ei saada kestäviä muutoksia aikaan, vaan ainoastaan vieraannutetaan maahanmuuttajataustaiset nuoret yhteiskunnasta ja vahvistetaan heidän tunnettaan ulkopuolisuudesta.

Olisi todella tärkeää, ettei julkisessa keskustelussa luotaisi vastakkainasettelua nuorten ja yhteiskunnan sääntöjen välille. Sen sijaan tarvittaisiin ymmärrystä, empatiaa ja kohtaamisia, mikäli nuorten hyvinvointia ja osallisuutta halutaan aidosti parantaa. Keskusteluissa nuorten oireilua politisoidaan, mutta heidän hyvinvointinsa edistämiseksi ei tehdä konkreettisia toimia. Nuorten terveyden edistämiseksi hyvinvointipalvelujärjestelmien resursseja tulisi lisätä nykyisestä. Olisi myös syytä selvittää, mistä nuorten yksinäisyys ja henkinen pahoinvointi johtuvat. Ei oletuksia. Jokainen nuori on erilainen ja tulee eri lähtökohdista. Monisyisiin ongelmiin tarvitaan moninaisia ratkaisuja.

Vapaaehtoistyö

Marjan ja Maryaman näköistä tukiperhetoimintaa

Yhteiset Lapsemme järjestää vapaaehtoista tukiperhe- ja tukihenkilötoimintaa, jonka tarkoitus on tukea maahan muuttaneiden lasten ja nuorten kotoutumista ja kotiutumista. Tässä jutussa Maryama ja Marja kertovat omasta tukisuhteestaan.

Teksti: Martina Dahm

70-vuotias Marja tapasi 18-vuotiaan Maryaman kesällä 2022. Ennen tapaamista Marja oli käynyt Yhteiset Lapsemme ry:n tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnan koulutuksen. Marja ja Maryama viihtyvät yhdessä ja tekevät tavatessaan monenlaisia asioita. Marjan lapsenlapset ovat usein mukana tapaamisissa.

Maryama:

”Halusin tukiperheen koska olin yksinäinen Suomessa ilman perhettäni, ja halusin apua ja seuraa. Tänään minulle kuuluu hyvää.”

”Marja on mielestäni hyvä tukiperhe minulle. Ensitapaamisessa Marja kyseli minulta paljon kysymyksiä, kuten mikä nimeni on ja mitä minulle kuuluu. Minulle tuli olo, että tässä on hyvä tukiperhe kyseessä.”

”Olen tykännyt käydä Marjan kanssa viikonloppuisin uimahallilla. Kerran kävimme retkellä Korkeasaaressa, jossa näimme leijonan. Se on vain Marjalle eksoottinen eläin. Tulevaisuudessa haluaisin jatkaa piirtämistä ja maalaamista yhdessä Marjan kanssa. Hän auttaa opintoihini liittyvien kotitehtävien kanssa. En puhu vielä hyvin suomea, joten saan apua häneltä myös siinä.”

”Haluaisin sanoa Marjalle, että hän on hyvä ihminen ja pidän hänestä kovasti.”

Marja:

”Maryama on hyvin tarmokas ja sinnikäs. Hän on ollut kolme vuotta yksinään alaikäisenä kaukana kotoa ja asunut ulkomailla. Maryamalla on selkeä päämäärä ja korkealle tähtäävä tavoite: korkeakoulututkinto. Pidän siitä, että hän on aina valmis kaikkeen. Meillä on paljon ideoita siitä, mitä voimme yhdessä tehdä: mennäänkö uimaan tai mennäänkö konserttiin… ja keksimmepä mitä hyvänsä, Maryam tarttuu aina ideoihin.”

“Tapasimme ensimmäistä kertaa minun kotonani. Mukana oli tulkki, nuoren ohjaaja ja Yhteiset Lapsemme ry:n työntekijä. Maryama oli todella sympaattinen ja miellyin heti häneen tukinuorenani.”

“Olen ollut vuosien saatossa mukana monikulttuurisuus-, maahanmuuttaja- ja romanityössä, ja olen ollut tukiperheenä monelle maahan muuttaneelle ja romaniperheelle. Kun näin Yhteiset Lapsemme ry:n ilmoituksen tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnasta, innostuin ja ajattelin, että tämä voisi olla sellaista mistä minä tykkään, ja on tuttua hommaakin.”

”Tykkään retkistä ja konserteista, ja käyn Maryaman kanssa mielelläni taidenäyttelyissä. Minulla on liikuntaeste, mutta rollaattorilla olemme päässeet kaikkialle. Kesän koittaessa menemme varmasti uimarannalle ja nyt jännitetään milloin Kuusijärven grillipaikka valmistuu. Lintubongailua emme ole ehtineet vielä paljoa tekemään, mutta siitä on puhuttu. Myös Maryama tykkää lintubongailusta ja minulla on meille molemmille omat kiikarit. Meillä on myös yhteinen maalausharrastus. 13-vuotiaat lapsenlapseni ovat kympin piirtäjiä ja he ovat usein mukana taidetuokioissa.”

”Viime syksynä suunnittelimme menevämme yhdessä taidekurssille, mutta Maryamalla ei ollut aikaa, kun opintojen takia oli paljon viikonlopputehtäviä. Hänellä oli tosi vaikeita tehtäviä, kun me niitä yhdessä katsoimme. Tulevaisuudessa teemme varmasti paljon samaa mitä tähänkin mennessä. Lapsenlapseni harrastavat musiikkia ja minulla olisi Maryamalle sähköurutkin, jos hän haluaa harjoitella – voisimme musisoida kaikki yhdessä.”

”Mielestäni tukisuhteessamme ei ole mitään hankaluuksia, mutta haasteena on suomen kieli, jota Maryama vasta opettelee. Usein vaihdammekin kielen englantiin, se on helpompaa. Pitäisi kuitenkin kurinalaisesti pysyä suomen kielessä, niin Maryama oppisi nopeammin.”

”Haluaisin sanoa sellaisille, jotka pohtivat tukiperheeksi tai tukihenkilöksi ryhtymistä, että tulkaa innolla mukaan! Liikkeelle voi lähteä pohtimalla, mikä harrastus tai tekeminen kiinnostaa itseä ja mikä kiinnostaisi tuettavaa nuorta tai lasta. Näin voi löytyä innostus yhteiseen tekemiseen tuettavan kanssa. Yhteiset

Lapsemme ry järjestää vapaaehtoisille erinomaisen koulutuksen, jonka kautta pääsee sinuksi vapaaehtoisuuden kanssa ja ymmärtää mikä toiminnassa on tärkeää. Toimintaan on helppoa tulla mukaan ja ajattelen, että kaikenlaiset perheet voivat ryhtyä tähän, olipa sitten yhden hengen talous tai isompi perhe. Itse olen tässä tukiperheenä, vaikka asun itsekseni.”

”Olen saanut tukisuhteesta itse paljon iloa. Käytännön tasolla olen oppinut muun muassa ruuanlaittovinkkejä: pidämme Maryaman kanssa molemmat esimerkiksi riisistä ja sen päälle voi laittaa paksua jogurttia, josta saa riisille hyvän kastikkeen. Kuuntelemme myös yhdessä somaliräppiä – se on minusta tosi kivaa, en ole kuunnellut sitä aikaisemmin!”

”Maryamalle haluan toivottaa paljon voimia ja tsemppiä! Omat unelmat ja hienot tavoitteet täytyy olla, kuten hänellä onkin: hän haluaisi kouluttautua lastenlääkäriksi ja se on mielestäni erittäin hieno tavoite.”

Maryamaa ja Marjaa haastatteli Marjan

13-vuotias lapsenlapsi

Haemme uusia vapaaehtoisia tukiperheitä ja tukihenkilöitä maahan muuttaneille lapsille ja nuorille pääkaupunkiseudulla ja lähiympäristössä, Vihdissä, Lohjalla ja Keski-Uudellamaalla.

Toivomme vapaaehtoisilta pitkäkestoista sitoutumista toimintaan ja tuettavan lapsen tai nuoren näkemistä noin 2–4 kertaa kuukaudessa.

Lisätietoa toiminnasta ja kevään koulutuksista löydät osoitteesta www.yhteisetlapsemme.fi

Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat kysyä lisää:

Meeri Lindroos, tukiperhetoiminnan suunnittelija meeri.lindroos@yhteisetlapsemme.fi

puh. 044 7211244

Martina Dahm, tukiperhetoiminnan suunnittelija martina.dahm@yhteisetlapsemme.fi

puh. 044 7292033

KIINNOSTAAKO TUKIPERHE- JA TUKIHENKILÖTOIMINTA?

Lapsen oikeudet

Lasten kysymykset olivat pääosassa ystävänpäivän vaalitentissä

Teksti: Elina Tossavainen Kuva: Meeri Lindroos

Ystävänpäivänä 14.2. Helsingin Sanomatalolla järjestettiin Lasten oma vaalipaneeli, jossa lapset pääsivät esittämään poliitikoille kysymyksiä esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, varhaiskasvatuksesta, lastensuojelusta ja nuorten mielenterveydestä. Välillä lapsiyleisö sai äänestää asioista punaisilla tai vihreillä lapuilla. Ystävänpäivän kunniaksi poliitikot laitettiin myös kehumaan vierustovereitaan.

Paneelissa kysymyksiin olivat vastaamassa Li Andersson (vas), Sari Essayah (kd), Harry Harkimo (liik), Silja Borgarsdóttir Sandelin (rkp), Petri Honkonen (kesk), Sanna Marin (sd), Riikka Purra (ps), Maria Ohisalo (vihr) sekä Petteri Orpo (kok). Tilaisuutta oli seuraamassa paikan päällä noin sata henkilöä, ja se striimattiin Helsingin Sanomien kanavissa.

Kysymyksen rasismiin ja kiusaamiseen liittyen esittivät Maatullin peruskoulun 4C-luokan oppilaat, jotka tulivat mukaan Yhteiset Lapsemme ry:n pyynnöstä.

Vastauksissaan päättäjät olivat yksimielisiä siitä, ettei rasismi tai kiusaaminen ole koskaan oikein. He myös muistuttivat puheenvuoroissaan siitä, että aikuisten ja etenkin poliitikkojen tulisi miettiä ensisijaisesti omaa käytöstään, sillä lapset ottavat mallia aikuisista.

Myös juonnoissa kuultiin lasten ääntä

Paneelin järjestivät Lastensuojelun keskusliitto yhteistyössä HS:n Lasten uutisten kanssa. Tilaisuuden juonsivat Lasten uutisten toimittaja Kukka Andersson sekä 10-vuotias Silja Lindroos. Tapasimme vaalitentin jälkeen lapsijuontaja Siljan, joka kuvaili fiiliksiään vapautuneiksi jännittävän tehtävän päätyttyä:

”Jännitin aivan järkyttävän paljon! Etenkin kun istuin siinä penkissä just ennen kun se alkoi. Jännitys vaan kasvoi, kun ihmisiä tuli koko ajan lisää, ja varsinkin kun päättäjät tuli paikalle. Ehkä noin puolessa välissä vähän rentouduin ja pystyin sitten nauttimaankin siitä kokemuksesta.”

Silja kertoi saaneensa kutsun juontajapestiin koulun juhlan jälkeen, jossa oli ollut luokkakavereidensa kanssa juontamassa. Yleisössä oli sattunut olemaan paikalla Helsingin Sanomien työntekijä, joka oli bongannut taitavan nuoren esiintyjän. Silja innostui kuullessaan mahdollisuudesta, eikä epäröinyt lähteä mukaan.

Siljan mielestä tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä, jotta myös lapset saavat tietoa tärkeistä aiheista. Hän ajattelee, ettei lasten ja nuorten ole välttämättä helppoa saada ääntänsä kuuluviin päätöksenteossa, mutta kertoo kuitenkin tietävänsä joitain keinoja:

”Lapset voi saada äänensä kuuluviin esimerkiks sanomalla opettajalle asioista, jotka ei toimi. Meidän opettaja on sanonut, et jos meidän koulussa on vaikka asiat huonosti, niin me voidaan mennä ihan käymään siellä eduskuntatalolla.”

Silja kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että uskaltautui juontamaan näin ison tapahtuman, vaikka se jännittikin. Hän sai kerrytettyä esiintymiskokemusta, tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja olla mukana tapahtuman järjestämisen kulisseissa. Silja ei vielä tiedä, mikä hänestä tulee isona, koska kiinnostavia vaihtoehtoja on niin paljon:

”Mä oon ikuisuuden jo miettinyt mikä musta voisi tulla, ja tossa tilanteessa kun tuolla olin, niin mietin että vois joskus vaikka asettua ehdolle noihin eduskuntavaaleihin! Sitten mulle tuli yhtäkkiä sellanenkin mieleen, että voiko siinä samalla tehdä myös jotain muuta? Kun on niin monta, miljoona hyvää vaihtoehtoa niin en mä osaa yhtään valita!” hän nauraa.

Lasten vaalipaneelista on katsottavissa tallenne Helsingin Sanomien verkkosivuilla.

THL:N VERKKOKOULUTUS ANTIRASISMISTA YHDESSÄ ILMAN RASISMIA -KOULUTUKSET

Koulutus koostuu 16 videoluennosta, jotka käsittelevät rasismia ja sen ilmenemismuotoja suomalaisessa yhteiskunnassa.

Koulutuksessa opetellaan tunnistamaan rasistisia rakenteita omassa työssä, kehittämään antirasistisempia toimintatapoja ja käsittelemään aiheiden mahdollisesti herättämiä tunteita.

Koulutus sopii erityisesti sosiaali- ja terveysalan, kasvatus- ja opetusalan sekä turvallisuusalan ammattilaisille ja opiskelijoille, mutta myös kaikille, jotka haluavat vahvistaa antirasistista tietämystään ja työotettaan.

Koulutus on maksuton eikä edellytä ilmoittautumista, ja sen voi suorittaa omaan tahtiin. Koulutusmateriaali on kokonaisuudessaan esillä THL:n verkkosivuilla allaolevassa osoitteessa:

thl.fi/web/maahanmuutto-ja-kulttuurinenmoninaisuus/tyon-tueksi/verkkokoulutusantirasismista-ammattilaisille

Tilaa maksuton, osallistava Yhdessä ilman rasismia -koulutus luokallesi tai koulullesi tälle keväälle tai ensi syksyksi. Syksylle koulutuksia on tarjolla myös 7. luokille. Koulutusvierailuja tehdään ympäri Suomea!

Koulutuskokonaisuuteen kuuluu etänä pidettävä starttitunti ja syventävä lähityöpaja.

Lisäksi opettajille on tarjolla materiaalia aiheen käsittelyyn luokassa.

Koulutuksen tarkoitus on lisätä oppilaiden ja opettajan ymmärrystä rasismista sekä vahvistaa antirasistista toimintaa ja asenteita kouluyhteisössä. Antirasistinen työ alkaa meistä jokaisesta!

Lue lisää ja tilaa koulutus: www.yhdessailmanrasismia.fi

Satu Carlson, Hankekoordinaattori satu.carlson@koulutuselamaan.fi

Salla Kallio, Hankesuunnittelija salla.kallio@yhteisetlapsemme.fi

Yhdessä ilman rasismia -hanketta toteutetaan yhteistyönä Koulutus Elämään Säätiön kanssa.

Ihmisoikeuksien ja vapaaehtoistyön puolestapuhuja – Fatim Diarra

Teksti: Elina Tossavainen Kuva: Assi Pulkkinen

Fatim Diarra on monelle tuttu nimi sekä politiikan ken tältä että työstään tasa-arvon ja antirasismin hyväksi. Diarra on toiminut Vihreiden puolueessa jo vuosien ajan ja tehnyt vaikuttavaa kampanjointia lukuisien tärkeiden asioiden eteen. Hänet on nähty vierailemassa tv-ohjelmissa ja hänen kantaaottavia postauksiaan jaetaan sosiaalisessa mediassa laajalti. Tänä vuonna Diarra aloitti lisäksi Yhteiset Lapsemme ry:n puheenjohtajana.

Matka tämän päivän Fatuksi

Fatim eli Fatu on 36-vuotias Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu, varakansanedustaja, järjestötoimija sekä Suomen vanhimman naisten oikeuksia puolustavan järjestön Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja.

Lapsena Fatim ei haaveillut poliitikon työstä tai johtajapesteistä. vaan sai keskittyä rauhassa lapsen työhön eli leikkiin. Hän vei ruokaa metsään keijuille ja tontuille, koska ajatteli niiden olevan nälkäisiä ja tarvit sevan apua.

”Nykysinkin mulla on tosi villi mielikuvitus, pelkään esimerkiksi pimeää ja kummituksia edelleen näin 36-vuotiaana. Lapsena en oikeastaan miettinyt mitään ammatteja, vaan ajattelin eleleväni keijujen ja muiden satuhahmojen kanssa Mikä-Mikä-Maassa. Kiinnostus muiden auttamiseen on kyllä aina ollut läsnä.”

Fatimin koulupolku alkoi Helsingin ranskalais-suomalaisesta koulusta, jossa hän suoritti peruskoulun päätteeksi kymppiluokan ennen lukioon siirtymistä.

”Mä en ollut mikään Suomen paras oppilas, olin ennemminkin sellanen angstinen teini. Mun opettajat koitti kovasti rohkaista, että kai sä tajuat ettei sun paikka oo täällä, että sä oot fiksumpi.”

Kymppiluokan jälkeen hän lähti vuodeksi vaihtoon Kanadaan. Siellä hän koki harppauksen itsenäistymisessä ja tulevaisuuden suunta alkoi tuntua selkeämmältä.

”Mun piti vähän kasvaa siinä välissä ja päästä angstista eroon”, Fatim nauraa.

Lukioaikana Fatim toimi Lukiolaisten liiton varapuheenjohtajana ja alkoi kiinnostua entistä enemmän poliittisesta vaikuttamisesta. Politiikassa hänelle

yhdenvertaisuuteen, antirasismiin ja feminismiin. Ihmisarvon ja ihmisoikeuksien puolustaminen saavat hänet innostumaan eniten tänäkin päivänä.

Myöhemmin opinnot veivät Fatimin Jyväskylän yliopistoon yhteiskuntapolitiikan pariin ja tänä keväänä hän valmistuu Helsingin yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Pro gradu -tutkielmansa hän kirjoitti naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä. Kun Fatimia pyytää kuvailemaan itseään, hän kertoo suhtautuvansa elämään ja ihmisiin suurella uteliaisuudella ja riemulla ja pyrkivänsä jatkuvasti eteenpäin kaikessa mitä tekee.

”Haluan aina etsiä iloa arkisista asioista – ja sitä pitää siis välillä tosiaan vähän etsiä, varsinkin näin tammikuussa, kun on pimeää ja kaikilla on märät sukat!”, hän nauraa ja jatkaa: ”Ittelleen ei pidä myöskään olla inhottava, koska muu maailma hoitaa sen kuitenkin!”

Fatim kertoo olleensa nuorempana huomattavasti epävarmempi, mutta ymmärtäneensä vaihtovuoden jälkeen pystyvänsä mihin tahansa ryhtyykään. Toinen asia, jonka hän kokee muovanneen luonnettaan, on partio.

”Kun on viettänyt partiossa koko nuoruutensa, on oppinut kantamaan oman rinkkansa kukkulan toiselle puolelle. Jos jää odottamaan että joku muu sen kantaa, jää tönöttämään paikoilleen. Kukaan muu ei tee asioita sun puolesta, eikä asiat edisty itsekseen.”

Yksi piirre on paistanut Fatimin luonteesta aina vahvasti: hän ei pysty katsomaan väärinkohtelua tai epäoikeudenmukaisuutta sormien läpi. Se on ollut eteenpäin vievä voima niin politiikassa kuin elämässä muutenkin.

Anteeksipyytelemättömät sisarukset ja turvalliset konfliktit

Fatimin äiti on kotoisin Suomen Lapista ja isä Malilta, Afrikasta. Hänellä on kolme pikkuveljeä ja lisäksi puolisisaruksia. Samanlainen huumorintaju ja temperamentti on yhdistänyt sisaruksia aina.

”Me ollaan tosi erilaisia, mutta on meissä samaakin: kaikki tekee omaa juttuaan ja meitä kiinnostaa aika vähän se, mitä muut meistä ajattelee. Se on äidiltä opittu asenne – ei varmasti ollut helppoa olla se ainoa ruskeiden lasten äiti Jakomäen lähiössä 80-luvulla. Anteeksipyytelemätön asenne on johtanut tosi hienoihin ja erilaisiin uriin: esimerkiksi yksi pikkuveljeni pyörittää menestyksekästä vaatebrändiä ja toinen on hallintotieteiden maisteri, joka haluaa pienen kunnan kunnanjohtajaksi ja tykkää vaellella koiran kanssa Lapissa.”

Iso perhe on aina ollut Fatimin mielestä rikkaus, sillä kotona on totuttu käymään tiukkojakin keskusteluita. Jo pienenä on saanut opetella perustelemaan kantansa ja olemaan säikähtämättä konflikteja. Perheessä on aina saanut suuttua, koska on tiedetty, että riidat sovitaan ja niiden jälkeen halataan.

”Mehän tapellaan ja otetaan usein yhteen, ja sen jälkeen kerrotaan kuinka rakkaita ollaan toisillemme, ja osoitetaan sitä välittämistä. On turvallista ottaa yhteen kun tietää, ettei se koskaan johda oikeaan välirikkoon.”

Vapaaehtoistyö paikkaa yhteiskunnan valuvikoja

Fatimille on tärkeää tehdä palkkatyön ohella myös vapaaehtoistyötä. Hän kokee, että vapaaehtoistyön avulla voi antaa jotain takaisin yhteisölle. Yhteiset

Lapsemme ry:n toimintaan hän lähti mukaan, koska yhdistyksen arvot ovat lähellä hänen sydäntään.

Ammatillista osaamista Fatimilta löytyy etenkin viestinnästä. Tällä hetkellä hän on opintovapaalla työstään viestinnän vanhempana asiantuntijana

Pohjoisranta BCV:ssä. Puheenjohtajakaudellaan

Yhteiset Lapsemme ry:ssä Fatim aikoo käyttää viestinnän taitojaan tuodakseen yhdistyksen tekemän tärkeän työn laajemmin ihmisten tietoisuuteen ja saadakseen sille enemmän näkyvyyttä.

”Ajattelen, että vapaaehtoistyö paikkaa yhteiskunnan valuvikoja ja antaa yksilöille mahdollisuuden tehdä oman osansa. Mä ajattelen, että silloin kun ihmisellä on aikaa ja mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnan ylläpitoon ja tehdä omasta halukkuudestaan lähteviä tekoja, jotta maailmassa olisi asiat vähän paremmin, niin silloin se pitää vaan tehdä."

Fatim kokee, että vapaaehtoistyön kautta omaan elämäänsä voi saada kaipaamaansa merkityksellisyyden tunnetta ja sisältöä. Hän haluaakin rohkaista ihmisiä kokeilemaan erilaisia vapaaehtoisuuden muotoja löytääkseen itselleen sopivimman tavan kantaa kortensa kekoon. Fatim ajattelee, että yleensä elämässä harmittavat eniten sellaiset asiat, jotka ovat jääneet tekemättä, eivätkä ne, joihin on lähtenyt ennakkoluulottomasti mukaan. Lopuksi hän muistuttaa, ettei ole myöskään häpeä pitää huolta jaksamisestaan ja ottaa tarvittaessa taukoa kaikesta ylimääräisestä.

”Myös itsestään pitää pitää huolta. Jos rikkoo itsensä, ei pysty muuttamaan maailmaa!”

FATUN SUOSIKIT

Lempiruoka: Tällä hetkellä sellanen oikein hyvä napolilainen pitsa ja kaikki Lähi-idän mössöt, tahnat ja soossit.

Harrastukset: Kuntosalilla käynti – on ihanaa kilpailla itseään vastaan ja ylittää itsensä. Saliharrastus on tällä hetkellä ainoa asia, jota teen vain itseni takia ja itseni kanssa. Kun muuten elämä on niin sosiaalista, niin salilla saa olla yksin omassa kuplassaan ja kuunnella musaa, se on tosi ihanaa!

Kirjasuositukset: Let’s Talk About Race. Kertoo eri ihonväreistä ja etnisyyksistä. Luin tämän etenkin koska olen lähdössä Jenkkeihin työmatkalle ja halusin olla siellä entistäkin valmiimpi puhumaan näistä aiheista.

Myös Miksi en enää puhu valkoisille rasismista on loistava kirja! Ja Näkymättömät naiset! Kaikille – etenkin kaikille miehille – tekisi hyvää lukea tämä!

Kehittyvä maailma

Aktiivisuus muuttuvassa maailmassa

Teksti: Riina Nykänen

Muutama vuosi sitten 11 000 tieteilijää 153 maasta julistivat ilmastohätätilan ja varoittivat ”sanoinkuvaamattomista kärsimyksistä”, joita ilmastokriisi aiheuttaa paitsi ihmisille myös kaikille muille maapallolla eläville olennoille ja ekosysteemeille. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo kaikkialla maailmassa, maalla, ilmakehässä ja vesistöissä. Muutokset ovat ennennäkemättömän laajoja ja nopeita ja vaikuttavat kipeimmin niihin, jotka ovat kriisiin vähiten syyllisiä. Ristiriita omien arvojeni ja toimintani välillä sai minut lähtemään mukaan spontaaniin kansalaistoimintaan.

Meni pitkään ennen kuin ryhdyin ajattelemaan itseäni aktivistina. En oikeastaan vieläkään esittele itseäni toisille aktivistina, vaikka ymmärränkin, että aktivismi sopii toimintani kuvaukseksi. Ajattelin pitkään, että "olla aktivisti" vaatisi jotakin enemmän kuin mitä olen tai mitä osaan olla; jotakin suurempaa, rohkeampaa, voimakkaampaa, ehkäpä hieman pelottavaa, vaikutusvaltaista, äänekästä ja ennen kaikkea varmaa itsestään. Ajattelin, että aktivistit olisivat tietynlaisia ihmisiä ja että aktivismi vaatisi hyvin tietynlaista toimijuutta.

Juuri aktivismi ei siis varsinaisesti ollut näkökentässäni, kun ujosti lähestyin Elokapinaa ensimmäisen kerran. En motivoitunut aktivismin viehätyksestä tai siitä, että olisin kokenut itseni toimijaksi, vaikuttajaksi tai edes aktiiviseksi. Hitaahko siirtymiseni toimintaa kohti oli seurausta siitä, että koin voimakasta ristiriitaa arvojeni ja toimintani, ajatusteni ja käytäntöni välillä; tunsin voimakkaasti, ettei toimintani ole riittävää ilmastokriisin ja siihen kytkeytyvän epäoikeudenmukaisuuden vastustamiseksi.

Toisin sanottuna suuntani kohti aktivismia pohjasi tunteelle siitä, että ilman välitöntä kollektiivista toimintaa ilmastokriisi jatkaa eskaloitumistaan. Tässä mielessä lähtökohdat aktivoitumiseen olivat yksinkertaiset ja, kuten pian huomasin, yhteiset monen muun aktivistin kanssa; kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, toive paremmasta ja tarve toimia. Se, mikä Elokapina on tai mitä aktivismi ylipäätään on, oli siis vielä vailla vastausta.

Kypsyessäni, oppiessani ja poisoppiessani, perspektiivini ja prioriteettini ovat olleet jatkuvassa muutoksessa – muutoksessa, jonka koen olevan tervetullutta Elokapinan sisällä ja toisaalta tervetullutta todellisuudessa, jossa kaivataan radikaalia muutosta nykyiseen, rakenteellisesti sortavaan järjestelmään. Vaadittavaan muutokseen ei nähdäkseni riitä pelkästään Elokapinan tai vastaavien ympäristöliikkeiden toiminta, vaan yhteistyö lukemattomien muiden kansanliikkeiden, kansalaisjärjestöjen ja valtarakenteita purkavien tahojen kanssa.

Koenkin voimakkaasti, ettei ilmastokriisiä voi pysäyttää ymmärtämättä sen yhteyttä erinäisiin historiallisesti rakentuneihin ja rakennettuihin sortaviin ja syrjiviin rakenteisiin. Ne eivät aiheuta pelkästään ilmastokriisin kaltaista suurtuhoa, vaan ovat nyt ja ovat historiallisesti olleet syvässä yhteydessä lukemattomiin sorron muotoihin – oli kyse mustiin ja ruskeisiin ihmisiin, naisiin, lapsiin, köyhiin, vammaisiin, queer-ihmisiin, maahanmuuttajiin, tai mihin tahansa muuhun marginalisoituun ryhmittymään kohdistuvasta sorrosta.

Esittelen lyhyesti yhtä niistä lukemattomista spontaanin kansalaisliikehdinnän muodoista, joiden toivon yhteisvoimin luovan muutosta olemassa oleviin

epäoikeudenmukaisiin rakenteisiin: laajan ympäristöliikkeen yksittäistä osaa, Elokapinaa.

Elokapina spontaanina kansalaistoimintana

Elokapina on itseorganisoituva ruohonjuuritason kansalaisliike, joka pyrkii väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta hyödyntäen luomaan järjestelmätason muutosta ympäristö- ja ilmastopolitiikkaan. Toiminnan keskiössä on siten pyrkiä moninaisin vaikutuskeinoin saamaan hallitukset toimimaan ilmasto- ja ympäristökriisin vaatimalla tavalla.

Suhteessa ilmastokriisiin ja sen hidastamisen vaatimiin nopeisiin ja radikaaleihin muutoksiin on tullut selväksi, etteivät tavanomainen toiminta ja totutut vaikuttamismuodot enää riitä. Tämä tavanomaisen toiminnan riittämättömyys on tullut niin selväksi, että sadat tutkijat ovat yhteisessä julistuksessaan painottaneet, ettei väkivallaton kansalaistottelemattomuus ole enää ainoastaan oikeutettua, vaan myös välttämätöntä mahdollisimman laajan poliittisen paineen luomiseksi.

Kansalaistottelemattomuus on vaikuttamisen keino, johon tartutaan, kun muut keinot on todettu riittämättömiksi. Väkivallaton kansalaistottelemattomuus tarkoittaa suoraa toimintaa, jolla pyritään saamaan aikaan nopea vaikutus tai puuttuminen johonkin havaittuun epäkohtaan. Kansalaistottelemattomuuteen liittyy tietoinen ja tarkoituksenmukainen päätös rikkoa tiettyjä lakeja – esimerkiksi pysäyttämällä jonkin kadun liikenne, kiinnittämällä itsensä johonkin objektiin, valtaamalla jokin kielletty alue tai pysäyttämällä jokin epäoikeudenmukaiseksi koettu toiminta. Väkivallattomalla kansalaistottelemattomuudella, rauhanomaisella protestoinnilla, on pitkä ja monipuolinen historia sekä ympäristöliikkeessä että taisteluissa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Vaikutuskeinona väkivallaton kansalaistottelemattomuus on todistetusti tehokas malli, josta kuuluisimpia esimerkkejä ovat Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliike, Intian itsenäisyysliike ja naisten äänioikeutta ajanut liike.

Kuten kansalaistoiminta tyypillisesti, Elokapinakin sai alkunsa siitä, kun joukko ihmisiä huomasi yhteiskunnallisen epäkohdan, johon koettiin voimakasta tarvetta puuttua. Vuonna 2018 Iso-Britanniassa perustettiin Extinction Rebellion -liike, jonka Suomen solu – Elokapina – seurasi perässä jo samana vuonna. Nykyään Extinction Rebellion toimii lähes sadassa maassa, Elokapina taas yli kymmenessä Suomen kaupungissa. Jokaisen Extinction Rebellionin paikallisen solun toiminta määritellään suhteessa tiettyyn toimintaympäristöön, joten Elokapina, vaikka onkin osa tätä maailmanlaajuista ilmastoliikettä, tekee päätöksensä ja määrittelee tilannekohtaiset toimintatapansa itsenäisesti – siis suhteessa juuri Suomen kontekstiin.

Rakenteeltaan Elokapina on hajautettu: sillä ei ole johtajia, johtoryhmiä eikä hierarkkisia rakenteita. Se koostuu monista autonomisista pienyksiköistä, joista jokaisella on omat vastuualueensa. Lukuisat eri kaupunkien paikallisryhmät sekä kansalliset työ- ja yhteisöryhmät työskentelevät samanaikaisesti haastaakseen nykyisiä ilmastokriisiä ja eriarvoisuutta ylläpitäviä rakenteita. Esimerkkejä työ- ja yhteisöryhmistä ovat muun muassa uusiutuvan kulttuurin, yhteisön ja kasvun, median ja viestinnän, taiteen, sissiviljelyn, strategiaehdotusten, antirasismin ja metsäkapinan työryhmät sekä eläinkapinan, kasvattajien, antifasististen kapinallisten, 45+ ikäisten, lääkärien, lapsiperheiden, psykologien, sote-alalla toimivien, queer-ihmisten, ruotsinkielisten kapinallisten ja tieteilijöiden yhteisöryhmät. Näiden lukuisten Elokapinan sisäisten ryhmien lisäksi kuka tahansa henkilö tai ryhmittymä voi toimia Elokapinan nimissä.

Kansalaistoiminta ei rajoitu pelkkään aktivismiin. Laaja-alainen yhteiskunnallinen muutos edellyttää sitä, että yhteiskunnan jokaisessa kolkassa tehdään itsenäisiä, tietoisia, arvopohjaisia valintoja, joilla pyritään haastamaan eriarvoistavia hierarkioita.

Yhteistä näille kaikille toimijoille – työryhmille, itsenäisille toimijoille, Elokapinan nimissä organisoituville, yksittäisille kapinallisille – ovat Elokapinan arvot, periaatteet ja vaatimukset. Yhteiset arvot ja periaatteet pyrkivät pitämään huolen siitä, että liike pysyy muovautumiskykyisenä, itseään haastavana ja uutta oppivana. Keskeistä on tietoinen pyrkimys valtarakenteiden purkamiseen, uusiutuvan toimintakulttuurin luomiseen ja laajan osallistuvuuden mahdollistamiseen. Yhteiset vaatimukset sen sijaan pyrkivät pitämään keskiön jaetussa tavoitteessa luoda maailma, joka on elinkelpoinen nykyisille ja tuleville sukupolville.

Saapuessani ensimmäisen kerran Elokapinan tapahtumaan, odotin kai kohtaavani tiettyjä valmiiksi annettuja rakenteita ja toimintamalleja, joihin liikkeessä toimijan tulee mukautua ja tiettyjä valmiiksi annettuja tietoja ja taitoja, jotka liikkeessä toimijan on opittava. Mitä sen sijaan kohtasin, on toimintamalleiltaan dynaaminen, kriittinen, muovautuva ja joustava yhteisö. Sen sisällä pystyin etsimään ja löytämään toimintatapoja, jotka tuntuivat luontevilta juuri minulle. Ymmärrettyäni

ja hyväksyttyäni liikkeen arvot ja periaatteet, pystyin toimimaan näiden hengessä itsenäisesti.

Monta toimijaa, yhteinen tavoite

Elokapina on osa laajaa kirjoa ympäristötoimijoita – se on esimerkki suorasta toiminnasta, aktivismista ja puoluepolitiikan ulkopuolisesta ympäristöliikehdinnästä. Elokapina yhdessä lukemattomien muiden toimijoiden kanssa pyrkii mahdollistamaan sen, että yhteinen planeettamme olisi elinkelpoinen nykyisille ihmisille, puhumattakaan lapsistamme ja lapsenlapsistamme. Yhteiskuntiemme toimintamallien nykyinen suunta on eittämättä synkkä ja pelottava, mutta vaikka kuinka kliseiseltä se kuulostaakin, toimiessamme yhdessä voimme saada aikaan muutosta.

Ilmastokriisissä on kyse meneillään olevasta, ylisukupolvisesta ja globaalista epäoikeudenmukaisuudesta, jonka haitat eivät jakaudu tasaisesti ihmisten kesken, eikä sen aiheuttajia ole tasaisesti kaikki ihmiset. Ainoa keino saada aikaan vaadittua muutosta, on tunnustaa tämä laajalle levinnyt historiallinen epäoikeudenmukaisuus ja toimia tämän tunnustuksen pohjalta. Tällainen toiminta tarkoittaisi esimerkiksi ekologista jälleenrakennusta, siirtymistä pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja luonnonvarojen kulutuksen laskemista globaalisti kestävälle tasolle. On siis valtava ja kiireellinen tarve laaja-alaiselle rakennemuutokselle, jonka tulee tapahtua sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.

Mikä tahansa muutos tai sopeutumisyritys ei kuitenkaan ole oikeudenmukainen. Vaadittava rakennemuutos voi olla sosiaalisesti oikeudenmukainen vain, jos ilmastokriisin lähtökohtainen epäoikeudenmukaisuus ymmärretään ja jos yhteiskuntamme perustavat välttämättömät ilmastotoimensa monipuolisia tahoja osallistaville, syrjimättömille ja yhdenvertaisille prosesseille. Viedäksemme ilmastopolitiikkaa mielekkääseen, syrjimättömään ja aidosti elinkelpoisen tulevaisuuden mahdollistavaan suuntaan, tarvitaan mahdollisimman paljon ihmisiä toimimaan mahdollisuuksiensa rajoissa.

Kansalaistoiminta ei missään nimessä rajoitu pelkkään aktivismiin ja oletus siitä, että vain aktivistit voivat vaatia parempaa maailmaa on virheellinen ja ehdottoman vahingollinen. Laaja-alainen yhteiskunnallinen muutos vaatii sitä, että yhteiskunnan jokaisessa kolkassa tehdään itsenäisiä, tietoisia, arvopohjaisia valintoja, joilla pyritään haastamaan eriarvoistavia hierarkioita.

Tarvittavan poliittisen paineen luominen edellyttää sitä, että mahdollisimman moni osallistuu mielenosoituksiin ja kansalaistottelemattomuuteen, kampanjointiin, lobbaukseen, materiaalin julkaisemiseen, yhteistyöhön poliittisten päättäjien kanssa, mediatyöhön, järjestötoimintaan, koulutukseen, tai vastaavaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ei kuitenkaan ole yhtä

tiettyä roolia, jossa muutosta voi saada aikaiseksi: on tärkeää, että ihmiset ylipäätään miettivät omia arvojaan ja tottumuksiaan, kohtaavat toisiaan arvostavasti, oppivat itsestään, toisistaan ja historiasta, pitävät huolta itsestään, kuuntelevat muiden kokemuksista ja pyrkivät jokapäiväisessä elämässään pitämään mielessään sen, että kamppailussa paremman maailman puolesta ei olla yksin, vaan osana historiallista, kollektiivista, monipuolista, maailmanlaajuista muutosaaltoa.

Nyt kun olen ollut aktiivinen jo parisen vuotta, ajatukseni kansalaisliikkeistä ovat hieman erilaisia kuin ennen aktivoitumistani. Kun pohdin ympäristöliikettä, vaikuttavuutta, aktivismia tai kansalaisliikehdintää ylipäätään, teemoista ylitse muiden nousee yhteisöllisyys. Voin tuskin painottaa liikaa, mikä merkitys yhteisöllä ja yhdessä tekemisellä kansalaisliikehdinnän kontekstissa on. Olen herkistynyt lukemattomia kertoja siitä käsittämättömästä ja itselleni ennennäkemättömästä voimaantumisesta, jonka yhdessä vaikuttaminen luo.

Elokapina, vain yhtenä esimerkkinä lukemattomista muutosta vaativista toimijoista ja toimintatiloista, ei olisi mitään ilman toisista liikkeistä ja liikkeen sisällä olevien ihmisten ajatuksista oppimista, eivät mitään ilman yhteistyötä. Eikä ole syytä ajatella, että ilmastokriisiä pysäytetään ilman yhteistyötä, sillä juuri yhteistyö pitää yllä toivon elinkelpoisesta tulevaisuudesta. Ympäristöliikkeessä emme ole yksittäisiä atomeja, sankarimyyttisiä aktivisteja, vaan olemme kollektiivisena joukkona aktiivisia: aktivisteja ei niinkään olla, vaan aktivismia tehdään. Juuri tämä yhteinen aktiivisuus on se, mikä kansalaisliikkeiden vaikuttavuuden synnyttää.

MITEN VOIT VAIKUTTAA?

Opiskelija, asukas, kuntalainen, kansalainen, EU-kansalainen ja maailmankansalainen voi vaikuttaa monin tavoin:

1. Mielenilmaus

2. Verkostot

3. Yhdistystoiminta, liitot

4. Yhteydenotto viranhaltijaan

5. Neuvottelut

6. Adressit ja vetoomukset

7. Some

8. Suunnitteluryhmiin osallistuminen

9. Delegaatiot

10. Tapahtumat, työpajat

11. Mielipidekyselyt

12. Palautejärjestelmät

13. Kuulemistilaisuudet

14. Asukastoiminta

15. Mielipidekirjoitus, artikkelit

16. Oppilaskunta, opiskelijatoimikunta

17. Osallisuus- ja vaikuttajaryhmät

18. Lobbaus

19. Valtuustoaloite

20. Kuntalaisaloite

21. Kunnallinen kansanäänestysaloite

22. Kansalaisaloite

23. Eduskunta-aloite

24. EU-kansalaisaloite

25. Vetoomus Euroopan parlamentille

Kuva: Ali Delphi

Adoptio

Neljän eurooppalaisen maan selvitykset kansainvälisistä adoptioista

Teksti: Anja Wikstedt

Kansainvälisiä adoptioita koskeva selvitys on osa kansallisen lapsistrategian toimeenpanoa ja se on tehty yhteistyössä STM:n ja lapsistrategian kanssa. Selvitys julkaistiin marraskuussa 2022 ja sen on laatinut OTM Reetta Peltonen. Selvityksessä kuvataan Hollannissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Sveitsissä tehtyjä ja tekeillä olevia kartoituksia kansainvälisistä adoptioista, ja siihen sisältyy yhteenvetoa ja huomioita Suomen näkökulmasta. Myös Suomessa käydään keskustelua kansainvälisestä adoptiosta ja selvityksen tavoitteena on tuoda lisätietoa ja selkeyttä tämän keskustelun tueksi. Peltonen esitteli raportin Yhteiset Lapsemme ry:n webinaarissa 31. tammikuuta 2023. Keskustelemassa ja kommentoimassa olivat myös edustajat adoptiolautakunnasta sekä Interpedia ry:stä, Pelastakaa Lapset ry:stä ja Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmästä.

yhteistyömaita on tulee olemaan vähemmän. Valtion ohjaavaa ja valvovaa roolia vahvistetaan. Adoptoiduille ja adoptioperheille tarjottavaa tukea kehitetään perustamalla kansainvälisen adoption osaamiskeskus.

Ruotsi

Ruotsissa julkaistiin tammikuussa 2021 Valtionkonttorin raportti maan kansainvälisten adoptioiden nykyjärjestelmästä sekä mahdollisista muutostarpeista. Raportissa päädyttiin siihen, että nykyinen adoptiojärjestelmä pystyy turvaamaan lapsen edun ja oikeudet eri vaihtoehdoista parhaiten eikä adoptiotoimintaa ole syytä lakkauttaa. Toiminnassa on kuitenkin useita kehittämistarpeita liittyen mm. adoptionhakijoiden soveltavuuden arviointiin, lupa- ja valvontaviranomaisen MFoF:n toimintaan sekä itsenäisiin adoptioihin. Valtionkonttorin selvitys ei sisältänyt arvioita yhteistyömaiden käytännöistä.

Hollanti

Hollannissa helmikuussa 2021 julkaistu raportti kansainvälisistä adoptioista sai runsaasti julkisuutta ja johti siihen, että kansainväliset adoptiot keskeytettiin. Raportissa haettiin vastauksia väärinkäytösten ja laittomuuksien määriin sekä siihen, miten laajasti viranomaiset ja toimintaan osallistuneet ovat olleet niistä tietoisia. Tarkastelun kohteena olivat erityisesti Brasilia, Indonesia, Kolumbia, Sri Lanka ja Bangladesh vuosina 1967–1998. Johtopäätöksissä pohdittiin mm. sitä, mitä menneisiin adoptiotapauksiin liittyvistä ongelmista voidaan oppia ja miten adoptoituja voidaan parhaiten tukea. Hallitus myönsi epäonnistuneensa kansainvälisen adoption valvonnassa sekä epäkohtiin, laittomuuksiin ja väärinkäytöksiin puuttumisessa, ja esitti anteeksipyyntönsä. Adoptoiduille luvattiin järjestää tukea adoptioprosessien selvittämisiin. Kevään 2022 vaalien jälkeen uusi hallitus päätti, että adoptiotoimintaa jatketaan, joskin tiukennetuin ehdoin. Aiemmin adoptiopalvelunantajia oli neljä, vastaisuudessa vain yksi, ja

Ruotsissa on ollut adoptiokriittistä keskustelua jo vuosikymmenien ajan. Chilen menneiden vuosikymmenien adoptioihin liittyvät rikokset ja rikosepäilyt ovat olleen erityisen huomion kohteena. Myös muissa maissa tapahtuneet väärinkäytökset ovat olleet laajasti julkisuudessa, etenkin aikuisten adoptoitujen taholta. Lokakuussa 2021 Ruotsin hallitus päätti aloittaa kansainvälisistä adoptioista laajan selvitystyön, mikä tulee kattamaan kansainvälisen adoptiotoiminnan historian 1950-luvulta tähän päivään saakka. Selvityksen on määrä valmistua keväällä 2024. Sen tavoitteena on selvittää, missä määrin mahdolliset väärinkäytökset ovat olleet systemaattisia ja rakenteellisia ja miten nykyistä adoptiojärjestelmää voidaan kehittää.

Tanska

Tanskassa on julkaistu raportti koskien adoptioita Chilestä vuosina 1978–1988. Aloite selvityksen tekemiseen tuli aikuisilta adoptoiduilta, jotka epäilivät laittomuuksia omissa prosesseissaan. Valvontaviranomaisen Ankestyrelsenin arvion mukaan epäilyihin oli perusteita. Chilen tilanteen lisäksi arvioitiin adoptiotoiminnan

valvontaa 1970- ja 1980-luvuilla verrattuna nykytilanteeseen. Selvityksen johtopäätös oli, että laittomuuksia ei voida poissulkea, ja että Chilessä adoptiotoiminnan rakenteet olivat kyseisenä ajankohtana puutteelliset. Hollannin selvityksessä ilmenneiden tietojen jälkeen Tanskassa päätettiin tehdä neljä lyhyempää selvitystä menneiden vuosikymmenien adoptioista. Tanskan historiallisen alhaiset adoptioluvut ovat johtaneet siihen, että tarkastelun kohteeksi on otettu myös kansainvälisen adoption tulevaisuus. Ankestyrelsenin asiaa koskeva selvitys valmistui vuonna 2019, ja syksyllä 2020 tehtiin poliittinen päätös jatkaa adoptiotoimintaa pääpiirteiltään vanhalla järjestelmällä.

Sveitsi

Sveitsissä julkaistiin marraskuussa 2020 raportti, jossa käsiteltiin adoptiotoimintaa Sri Lankasta vuosina 1973–1997. Selvitystyön käynnisti liittoneuvostoon kuuluneen jäsenen aloite, ja sitä edelsi asian saama laaja mediahuomio. Raporttia varten yliopistolta (ZHAW) tilattiin historiallinen analyysi menneiden vuosikymmenien adoptioista. Liittoneuvoston johtopäätös oli, että valvonta on ollut riittämätöntä eikä tiedossa olleisiin epäkohtiin oltu puututtu. Liittoneuvosto on esittänyt pahoittelunsa adoptoiduille ja heidän perheilleen. Raportissa on käsitelty myös adoptoitujen oikeutta ja mahdollisuuksia oman alkuperän selvittämiseen sekä nykyisen adoptiotoiminnan kehittämistä. Liittoneuvoston näkemyksen mukaan historiallista tutkimustyötä on syytä laajentaa Sri Lankan lisäksi myös muiden maiden adoptioihin. Tämän katsotaan kuuluvan vapaan akateemisen tutkimustyön tehtäväksi ja liittoneuvosto on antanut toimeksiannon kymmenen lähtömaan osalta.

(1993) edeltävältä ajalta. Tuolloin ei ollut nykyisenlaisia määritelmiä laittomista adoptioista ja monessa maassa adoptiolainsäädäntö oli hyvin ohuella pohjalla tai sitä ei ollut lainkaan.

Suomen adoptiohistoria

Suomen kansainvälinen adoptiotoiminta poikkeaa monen eurooppalaisen maan tilanteesta. Suomi muuttui adoptiolapsia luovuttavasta maasta lapsia vastaanottavaksi maaksi vasta 1970-luvulla. 1970- ja 1980-luvulla kansainvälisesti adoptoitujen lasten määrät olivat hyvin pieniä. Vuonna 1985 tuli voimaan laki kansainvälisistä adoptioista sisältäen säännökset adoptiopalvelusta sekä lupamenettelystä. Suomessa ei siis ole ollut tilannetta, jossa olisi ollut laajamittaista adoptiotoimintaa ohuella sääntelyllä. Adoptoitujen määrät poikkeavat suuresti monista muista maista: Suomessa ulkomailta adoptoituja on runsaat 5000, kun Ruotsiin on adoptoitu yli 60 000 lasta ja Hollantiin yli 40 000 lasta. Myös yhteistyömaiden määrä on aina ollut suhteellisen pieni ja yhteistyön aloittamista on edellyttänyt pitkä ja tarkka harkinta. Suomen erityisyytenä voidaan pitää myös pitkää kokemusta kotimaan adoptiosta, mm. jälkipalvelun kehittämisen osalta.

Webinaarin aikana käydyssä keskustelussa sekä palautteissa tuotiin esiin näkökulmia koskien mahdollista selvitystä Suomen kansainvälisistä adoptioista. Kysymyksiä oli enemmän kuin vastauksia. Miten voidaan selvittää adoptioperheiden ja ennen kaikkea adoptoitujen mielipide asiasta mahdollisimman kattavasti? Onko syytä valita vain tietyt maat? Odotetaanko Ruotsin uuden selvityksen valmistumista? Jos tarkastellaan menneiden vuosikymmenien adoptioita, vaarantuuko adoptoitujen yksityisyyden suoja adoptoitujen pienen määrän vuoksi? Miten suunnata adoptiotoimintaan käytettävissä olevat resurssit?

Yhteenvetoa

Adoptoitujen omalla aktiivisuudella on ollut suuri merkitys selvitysten käynnistymisille. Tarkastelluilla mailla on ollut pitkä ja laaja adoptiohistoria. Itsenäisten adoptioiden osuus on ollut suuri. Selvitysten laajuuksissa sekä niiden tekijöiden taustoissa on suuria eroja. Selvitysten johtopäätös on ollut, että kansainvälisessä adoptiotoiminnassa on ollut laittomuuksia ja väärinkäytöksiä. Näistä vakavimmat ovat Haagin adoptiosopimusta

Keskustelua on syytä jatkaa – tätä puoltaa myös palautelomakkeessa annettu arvio tilaisuuden merkityksellisyydestä. Tilaisuudessa oli lähes 140 osallistujaa ja kerätyn palautteen perusteella eurooppalaisia adoptioselvityksiä koskevan tilaisuuden järjestäminen koettiin erittäin tärkeäksi.

Neljän eurooppalaisen maan selvitykset kansainvälisistä adoptioista, Yhteenvetoa ja huomioita Suomen näkökulmasta, Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2022:16.

julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164408

Näyttelyvierailu: Koko kuva – Tarinoita maahanmuuton takaa

Teksti ja kuva: Karmen Hellenurm

Yhteiset Lapsemme vieraili erään helmikuisen työvii kon päätteeksi kulttuurikeskus Stoassa, Helsingissä, tutustumassa Koko kuva – Tarinoita maahanmuuton takaa -valokuvanäyttelyyn.

Suomen Pakolaisavun ja valokuvaaja Julius Töyrylän yhteisnäyttely tarjoaa avartavaa näkökulmaa maahanmuuttoa usein varsin yksipuolisesti käsittele vään kuvastoon. Arkisten tuokioiden äärelle keskittyvä näyttely saa katsojan pohtimaan muun muassa sitä, mitkä asiat saavat uuden kotimaan tuntumaan kodilta ja mikä merkitys ihmissuhteilla on kotoutumiselle.

Näyttelyn kuvat ja tekstit avaavat meille kuusi erilaista tarinaa, joiden päähenkilöt ovat matkanneet Suomeen esimerkiksi pakolaisena tai vaikkapa pari suhteen vuoksi. Tarinoiden lomassa kerrotaan myös maahanmuuttofaktoja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n keräämän datan pohjalta.

Pohdimme Stoassa muun muassa sitä, miten ko toutumiseen voi vaikuttaa konkreettisesti esimerkiksi ikä, aiemmat elämänkokemukset sekä se, muuttaako uuteen maahan perheen tai kumppanin kanssa.

Eräs näyttelyn kuvissa esiintyvä henkilö toteaa tekstissä, että vaikka on aktiivisuutensa ja eteenpäin vievien verkostojensa ansiosta saanut rakennettua elämästään omannäköistään, ei kotoutuminen ole ollut ongelmatonta.

Näyttelyssä esitellään myös suomalais-somalialainen perheyhteisö, jonka sanoin monikulttuurinen ja yhteisöllinen perhe tuo turvaa ja vakautta uudessa kotimaassa. “Monimuotoisempi perhe auttaa näkemään elämän ja yhteiskunnan laajemmin kuin vain yksilön näkökulmasta. Tällainen perhe on auttanut löytämään tasapainoa suomalaisen ja somalialaisen kulttuurin väliltä. Perhe tarkoittaa arjen läsnäoloa, asioiden jakamista, yhteistä puuhaa sekä tanssia ja naurua”, kertovat perheenjäsenet yhteisesti.

Valokuvaaja Julius Töyrylän tallentamissa hetkissä vallitsee rauhallinen ja lämmin tunnelma ja kuvattavien rentoutumisen voi hyvin aistia. Näyttely onkin toteutettu kuvattavien ehdoilla ja valokuvat on otettu heille merkityksellisissä ympäristöissä.

Kuvien lomassa keskustelimme myös omista taustoistamme ja kokemuksistamme ja peilasimme niitä valokuvissa ja teksteissä avattuihin kokemuksiin. Näyttely tavoittaakin lisää tasoja, kun siihen tutustuu yhdessä muiden kanssa ajatuksia vaihtaen.

Fyysinen näyttely oli esillä Helsingin Stoassa 26. helmikuuta saakka. Näyttelykokonaisuus matkaa seuraavaksi Rovaniemelle, jossa se on esillä Rovaniemen kaupunginkirjastossa 20.6.–16.7. Kuviin ja teksteihin voi tutustua myös Suomen Pakolaisavun sivuilla, osoitteessa pakolaisapu.fi.

Koko kuva -näyttely tarjoaa avartavaa näkökulmaa maahanmuuttoa käsittelevään kuvastoon. Näyttelyn kuviin ja tarinoihin voi tutustua myös osoitteessa pakolaisapu.fi.

Ystävyyden ja perheiden juhla

Teksti: Anette Ahonen Kuvat: Elina Tossavainen

Lauantaina 18. helmikuuta juhlittiin ystävyyden ja perheiden merkitystä Kalliolan Setlementtitalolla Helsingissä. Tapahtuman tavoitteena oli luoda iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta maahan tulleille lapsille, nuorille sekä perheille. Juhlaan osallistui noin 60 henkilöä, joista puolet oli lapsia. Joukossa oli ukrainalaisia lapsia ja perheitä, sekä perheitä Punavuoren vastaanottokeskuksesta.

Ohjelmassa oli ystävyysaiheista askartelua, käsikorupaja sekä glitterpiste, josta sai hakea koristuksia käsiin tai kasvoihin. Juhlassa esiintyi ukrainalaisten lasten tanssiryhmä koreografi Oleksandra Sandblomin johdolla. Tanssijat olivat iältään 7–13-vuotiaita. Esitystä oli harjoiteltu monta viikkoa ja se näkyi: vauhdikas koreografia luonnistui hienosti ja näytti siltä, että esiintyjillä oli yhtä hauskaa kuin katsojillakin.

Livemusiikkia juhlassa tarjoili solisti David Dawkins Anttoni Särkän säestäessä kitaralla. Duo esitti lopuksi yleisön toivekappaleen Bob Marleylta, ja sen sanat ”Don’t worry about a thing, ’cause every little thing is gonna be alright” koskettivat varmasti jokaista osallistujaa.

Tapahtumassa vallitsi iloinen ja yhteisöllinen tunnelma, ja osallistujat kiittivät lähtiessään mukavasta iltapäivästä yhdessä sekä yhdistyksen sydämellisestä työstä. Tanssijoiden vanhemmat kertoivat, että lapset vaikuttivat onnellisilta ensimmäistä kertaa sodan alun jälkeen. Sen parempaa kiitosta tuskin voi saada. Valtava kiitos kaikille osallistujille ja esiintyjille!

Lapsen oikeudet

Selvitykset saamelais- ja romaninuorten hyvinvoinnista ja oikeuksien toteutumisesta tämän päivän Suomessa

Teksti: Elina Tossavainen Saamelaislapset toivovat Suomeen lisää ymmärrystä saamelaisuudesta

Maanantaina 6. helmikuuta vietettiin saamelaisten kansallispäivää, jonka ympärillä järjestettiin tänä vuonna erilaisia oppitunteja ja tilaisuuksia liittyen saamelaiskulttuuriin ja -kieleen. Tilaisuuksia pystyi seuraamaan etäyhteyksien avulla helposti ympäri Suomea.

Kansallispäivää seuraavana päivänä 7.2. järjestettiin avoin julkistustilaisuus selvityksestä koskien saamelaislasten hyvinvointia ja oikeuksien toteutumista Suomessa. Selvityksen toteutti Lapsiasiavaltuutetun toimisto vuoden 2022 aikana, ja sen mahdollisti kansallisen lapsistrategian rahoitus. Selvitys tehtiin yhteistyössä saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa. Julkistus oli kovin odotettu, sillä edellisestä selvityksestä oli ehtinyt vierähtää jo kymmenen vuotta.

Viikkoa myöhemmin eli ystävänpäivänä 14.2. järjestettiin samanlainen julkistustilaisuus toisesta selvityksestä, joka käsitteli puolestaan romanilasten hyvinvointia ja oikeuksien toteutumista Suomessa. Selvityksen eettisinä lähtökohtina pidettiin lasten omia näkemyksiä ja tietoa sekä luottamuksen rakentamista romaniyhteisön kanssa. Tuloksilla haluttiin antaa tietoa myös takaisin lapsille ja romaniyhteisöille.

Julkistustilaisuudet pidettiin etäyhteyksillä ja selvityksistä olivat puhumassa niiden laatijat Elina Weckström, Karri Kekkonen ja Outi Kekkonen. Lisäksi tilaisuuksissa kuultiin lapsiasiavaltuutettu Elina

Pekkarista, kansallisen lapsistrategian pääsihteeri

Johanna Laisaarta sekä saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston puheenjohtaja Anni-Sofia Niittyvuopiota, Marko Stenroosia THL:ltä ja romaninuorisotyönohjaaja Jasmina Palmia. Molemmissa selvityksissä tarkasteltiin lasten hyvinvointia ja oikeuksien toteutumista heidän itsensä kertomana.

Vaikka saamelaisia on tutkittu ajan saatossa paljon, ei tutkimuksia ole toteutettu aina yhteisön omista lähtökohdista tai sen hyödyksi. Siksi olikin tärkeää ja merkittävää, että tässä selvityksessä saamelaislapset eivät olleet vain tutkittavina, vaan itsekin aktiivisina osallistujina. Selvityksen verkkokyselyyn osallistui 83 iältään 11–17-vuotiasta saamelaislasta, joista 55 asui saamelaisten kotiseutualueilla ja 28 muualla Suomessa. Saamelaiskäräjien arvion mukaan noin 70 % saamelaislapsista asuu nykyisin kotiseutualueen ulkopuolella.

Lasten ja nuorten vastauksissa korostuivat vahva luontosuhde sekä huoli ympäristöstä ja oman kielen katoamisesta. Kotiseutualueilla asuvat lapset puhuivat jotain saamen kielistä aina kun se oli mahdollista, muualla asuvat lähinnä kielten oppitunneilla. Saamen kielten käyttö lasten elämässä vahvistaa heidän saamelaista identiteettiään ja yhteenkuuluvuuden tunnettaan. Saamelaisten oikeuksista lapset toivatkin esille kieleen liittyviä oikeuksia ja huolta aiheuttivat saamen kielten asema ja turvaaminen tulevaisuudessa.

Lapset kokivat, että saamelaisuudesta, saamen kielistä ja kulttuurista tiedetään Suomessa edelleen liian vähän. Vahva luontosuhde vahvistaa lasten hyvinvointia, mutta vastausten mukaan lapset joutuvat myös välttelemään saamelaisuutensa esille tuomista tietyissä tilanteissa. Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa huolta aiheuttivat etenkin harrastusmahdollisuuksien väheneminen sekä elinkeinojen kuten poronhoidon tulevaisuus.

Lasten näkökulmasta ratkaisuja nykyongelmiin olisivat esimerkiksi tiedon lisääminen saamelaisuudesta,

saamenkieliset oppimateriaalit ja opettajien pätevyyden lisääminen saamelaisasioihin liittyen. Saamelaisten kotiseutualueille nuoret toivoisivat parempia julkisia liikenneyhteyksiä. Toiveissa olisi myös paremmin kuulluksi tuleminen sekä luontosuhteen ja saamelaisten elinkeinojen tukeminen.

Romanilapset kohtaavat syrjintää, mutta saavat tukea vahvoista verkostoistaan

Myös romanilasten selvitys toteutettiin haastatteluilla ja sähköisen kyselylomakkeen avulla, ja selvityksen teossa avustivat romaniyhdistykset ja -toimijat. Haastatteluun osallistui 18 romanilasta eri puolilta Suomea ja kyselyyn tuli vastauksia 93 lapselta. Kysymyksissä käsiteltiin vapaa-aikaa, koulua, hyvinvointia, ihmissuhteita ja tulevaisuutta. Selvityksen tuloksia on huomioitu myös Suomen romanipoliittisen ohjelman (2023–2030) suunnittelussa.

Tulokset antavat varsin myönteisen kuvan romanilasten elämästä Suomessa, vaikkakin syrjinnän ja rasismin kokemukset ovat myös vahvasti läsnä. Romanilapset kertoivat vastauksissaan monenlaisista tulevaisuudensuunnitelmista, joissa koulutusta ja ammattiin valmistumista pidettiin tärkeänä. Kouluttautumisesta huolimatta lapset tunsivat epävarmuutta työllistymisen ja toimeentulonsa suhteen.

Tärkeänä pidettiin sitä, että lapset saisivat koulussa vahvistusta ja konkreettista ohjausta unelmiensa toteuttamiselle. Selvityksen mukaan romanilasten hyvinvointia heikentää etenkin lasten kohtaama syrjintä, joka ilmenee esimerkiksi koulussa ryhmästä ulossulkemisena. Syrjintäkokemukset lannistivat lapsia ja vaikuttivat esimerkiksi opiskelumotivaatioon. Ne aiheuttivat myös huolta ja pelkoa tulevaisuudesta. Syrjintä tulee näkyväksi elämän erilaisissa nivelkohdissa, esimerkiksi

lapsen aloittaessa koulun, siirtyessä yläkouluun, pukeutuessa romaniasuun ja pohtiessa toisen asteen opintoja.

Erityisenä voimavaratekijänä romanilasten hyvinvoinnille näyttäytyi tiivis perhe ja suku, joiden kanssa etenkin nuoremmat kertoivat olevansa hyvin avoimia ja läheisiä. Lapset viettävät paljon aikaa perheensä kanssa ja tukiverkostoissa on runsaasti läheisiä ihmisiä. Tulosten mukaan romanilapset ovat ylpeitä romanikulttuurista ja valtaosa haluaisi opiskella romanikieltä. Romaniasuun pukeutuminen on monelle nuorelle edelleen kunnia-asia, vaikka sen tiedetään lisäävän ennakkoluuloja.

Romanilastenkin toiveena olisi lisätä tietoutta omasta kulttuurista kouluissa ja mediassa sekä saada enemmän tukea kielen oppimiseen. Lapset ja nuoret myös haluaisivat, että heidät kohdattaisiin yksilöinä, eikä aina vain kulttuurinsa edustajina. Romaniperheiden hyvinvoinnin tukemiseen toivottiin panostusta.

Asennemuutosta kaivataan pääväestön edustajilta

Molemmista selvityksistä käy ilmi, että lapset ja nuoret toivoisivat suomalaisilta parempaa ymmärrystä kulttuurejaan kohtaan. Mahdollisina ratkaisuina nähtiin tietouden lisääminen sekä yhteiset kohtaamiset valtaväestön kanssa, jotka voisivat auttaa ymmärtämään ja arvostamaan erilaisuutta ja edistämään tunkkaisten asenteiden muuttumista. Kulttuuri-identiteetin vahvistumista ja kuulluksi tulemista toivoivat selvitysten tulosten mukaan sekä romani- että saamelaislapset.

Molempien selvitysten pysyvät julkaisut löytyvät Valtioneuvoston yhteisestä julkaisuarkistosta Valtosta.

Kulttuuri

Kirja-arvostelu: Hävitys –tapauskertomus (2022, Siltala)

Teksti: Heini Aaltonen

Iida Rauman autofiktiivinen Hävitys – tapauskertomus on tärkeä kirja, muttei päästä lukijaansa helpolla. Finlandia-palkittu Hävitys kertoo hengästyttävästi etenevällä tempolla A:n ja Iran tarinaa kouluväkivallan kyllästämästä lapsuudesta ja aikuisuudesta, jossa mikään ei ole edelleenkään ohi.

Teoksen päähenkilö A törmää Iraan sattumalta Turun öisillä kaduilla. Siitä alkaa katsaus A:n ja Iran yhteiseen jaettuun lapsuuteen hyljeksittyinä ja koulukiusattuina lapsina. Pelastusta toivoisi musiikkiluokanopettaja Anskulta, mutta Ansku katsoo väkivaltaa läpi sormien ja kiusaa yhtä lailla mukana. Kun kukaan muukaan aikuinen ei puutu asioihin, on koko kouluajan kestävä ja aikuisuuteen saakka kantava painajainen valmis.

A:n ja Iran suhde on erikoislaatuinen. Toisaalta heidän kokemuksensa ovat hyvin samankaltaisia: molemmat ovat olleet samaisen musiikkiluokan hyljeksimiä, vaikka heidän kokemansa väkivalta on saanut hieman eri sävyjä. Luulisi heidän voivan löytää jaetuista kokemuksistaan lohtua, mutta A kavahtaakin Iraa, ikään kuin tämän kokemukset muistuttaisivat häntä liikaa omistaan. Mutta kuka Ira oikeastaan on?

A on kaikista mahdollisista työpaikoista päätynyt juuri koulumaailmaan tekemään historianopettajan sijaisuuksia. A:n ja Iran tarinan lomassa Rauma kuvaa Turun kaupungin loiston vuosia, hävitystä ja nykyistä rappiotilaa taidokkaasti. Hävityksen totaalisuutta korostavat vielä viittaukset käynnissä olevaan ilmastokriisiin ja planeetan vähittäiseen tuhoon.

Kirjan kieli on intensiivistä ja täynnä kielikuvia. Se on ylimittainen vihakirje, mutta sellaisenaan ihailtava taidonnäyte. Lukija ei saa armoa, vaan tarina puristaa otteessaan loppuun saakka. Lisäarvoa tuo kirjan kuuntelu ääniteoksena, sillä lukija Karoliina Niskanen lukee kiihkeää tekstiä Turun murteineen vangitsevasti ja sopivan eleettömästi.

Tämä kirja tulisi jokaisen koulumaailmassa työskentelevän lukea. Jokaisen vanhemman. Jokaisen entisen koulukiusaajan tai väkivaltaa sormien läpi katsoneen. Jokaisen, jolla on valtaa vaikuttaa siihen, miten lasten asiat ovat yhteiskunnassamme nyt ja tulevaisuudessa. Jokaisen, joka korjaa rikkinäisen lapsuuden jättämiä jälkiä aikuisissa. Jotta kenenkään lapsen ei tarvitsisi kokea niitä kauhuja, jotka olivat A:lle ja Iralle arkipäivää.

Hävitys – tapauskertomus on vuoden 2022 kaunokirjallisuuden Finlandia-voittaja.

Lahjoita lapsille ja nuorille

Voit tukea Yhteiset Lapsemme ry:n työtä tekemällä lahjoituksen juuri sinulle sopivalla tavalla ja itse valitsemallasi summalla. Varat käytetään rahankeräyslupamme mukaisesti lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön. Pienikin lahjoitus auttaa!

TEKSTIVIESTI

Esimerkiksi 10 euron lahjoituksen teet lähettämällä tekstiviestin 10 YL numeroon 16588. Saat paluuviestinä vahvistuksen siitä, että lahjoituksesi on tullut perille. Voit valita itse sopivan summan.

MOBILEPAY

Tee lahjoitus puhelimen MobilePay-sovelluksella Yhteiset Lapsemme ry:n keräysnumeroon 74263.

FACEBOOK-VARAINKERUUKAMPANJA

Voit aloittaa Facebookissa esimerkiksi syntymäpäiväkeräyksen Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnan hyväksi. Varat tilitetään lyhentämättöminä, eivätkä lahjoittajien tiedot tallennu Yhteiset Lapsemme ry:n tietokantoihin. Lisätietoja ja ohjeet kampanjan perustamisesta löydät Facebookista.

Yhteiset Lapsemme -lehden julkaisija

Yhteiset Lapsemme ry

Päätoimittaja

Markus Söderlund

Toimitussihteeri

Elina Tossavainen

Toimitusneuvosto

Susanna Ahonen-Coly, Pekka Iivonen, Harri Junttila, Kristiina Ikonen, Anja

Wikstedt, Hanna-Leena Ylönen, Heini

Aaltonen, Irma Marttinen

Ulkoasu / taitto

Kathleen Dieme / Karmen Hellenurm

Kansikuva

Elina Tossavainen, 2022

TESTAMENTTILAHJOITUS

Testamentit ovat järjestöille jo melko yleinen varainhankinnan muoto. Yhdistysten saamista testamenttilahjoituksista ei tarvitse maksaa perintöveroa. Mahdollistamme maksuttoman testamentin tekemisen, kun se laaditaan yhteistyökumppanimme Lakiasiaintoimisto Pro Laki Oy:n kanssa.

YRITYSYHTEISTYÖ

Onko yrityksesi kiinnostunut yhteiskunnallisesti tärkeän työn tukemisesta tai vapaaehtoistyön mahdollistamisesta työntekijöilleen? Yhteiset Lapsemme ry on kiinnostunut niin pienemmistä kuin pitkäaikaisemmistakin yhteistyöprojekteista yhteiskuntavastuusta kiinnostuneiden yritysten kanssa. Ota yhteyttä: Markus Söderlund, toiminnanjohtaja, puh. 040 7626 809, markus.soderlund@yhteisetlapsemme.fi.

Yhteystiedot

Painatus

KTMP Group Oy, Mustasaari

ISSN 2343-2152

Yhteiset Lapsemme ry Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 00260 Helsinki toimisto@yhteisetlapsemme.fi www.yhteisetlapsemme.fi

Kummi- ja avustustili

FI25 1011 3000 2110 44

Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu, rasismia vastaan toimiva ja kulttuurista moninaisuutta puolustava lastenoikeusjärjestö.

Arvot

Rohkeus, yhdenvertaisuus ja välittäminen.

Visio

Kaikkien lasten oikeudet toteutuvat Suomessa yhdenvertaisesti.

To 20.4. klo 9.30–15.30

Kulttuurikeskus Caisa, Helsinki / Teams

Yhteiset Lapsemme ry järjestää maksuttoman hybridikoulutuspäivän, jonka tavoitteena on lisätä peruskoulun opettajien ammatillisia valmiuksia representaatioiden moninaisuuden huomioimisessa opetustyössään. Tilaisuus sopii myös opiskelijoille ja kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Koulutuspäivässä puhumassa mm. Hai Nguyen, Mona Eid, Alice Jäske ja Fatim Diarra.

Ilmoittaudu 3.4. mennessä osoitteessa: www.yhteisetlapsemme.fi

Seuraa meitä somessa!

@yhteiset_lapsemme

@YLapsemme

fb.com/YLapsemme