Hallituksen palsta: Etuoikeutetut

Teksti: Tuija Lehesvirta

Vuonna 1998 minusta tuli äiti. Järisyttävä käänne, vuosien odotus ja lapsettomuus loppui ja meistä tuli lapsiperhe. Valtava tunneryöppy, arjen mullistus ja identiteetin murros. Toisen lapsen saatuamme saatoin sanoa monikossa ”lapset” ja kolmannen tultua jo ”kaikki lapsemme”. Mikään ei ollut mitään sen rinnalla, että meillä oli lapsia ja minusta oli tullut äiti. En ollut enää lapseton, en odottaja tai hakija – olin kolmen lapsen adoptioäiti ja se oli huimaa!

Aloin harrastaa adoptiota. Liityin jäseneksi jokaiseen mahdolliseen yhdistykseen ja osallistuin kaikkiin saatavilla oleviin koulutuksiin ja seminaareihin. Luin kaiken mitä aiheesta käsiini sain, kaikilla niillä kielillä, joita pystyin lukemaan. Olin käynnistämässä adoptioäitien vertaisryhmää, järjestämässä maatapaamisia, organisoin adoptiojärjestöjen messuosallistumisia, ryhdyin adoptiovalmennuskurssiohjaajaksi ja osallistuin kaikkiin mahdollisiin nettikeskusteluihin. Uskoin tietäväni kansainvälisestä adoptiosta ”kaiken”. Adoptioäitiys oli tehnyt minusta adoptioaktiivin. Suomi on muuttunut paljon 25 adoptioäitivuoteni aikana. Adoptioneuvonnassa 1990-luvun puolivälissä olimme vakuuttuneita siitä, että lapsemme kasvavat aikanaan yhteiskunnassa, jossa kulttuurinen monimuotoisuus on itsestään selvää, jossa katukuva on moniarvoinen ja josta rasistinen ajattelu on kadonnut. Ymmärrettävää optimismia. Muutama vuosi sitten yksi perheemme nuorista totesi koulupäivän aikana oppineensa, että ”yli puolet meidän luokan pojista on rasisteja”. Johtopäätös perustui yhteiskuntaopin tunnilla käytyyn pohdintaan siitä, kuka on suomalainen. ”Mä en siis niiden mielestä voi olla suomalainen.”

Niin raastava kuin tämä havainto olikin, viisas lapseni sanoi silti olevansa iloinen siitä, että näkee tämänkin osan ympäröivästä todellisuudesta. Hän koki olevansa etuoikeutettu ja totesi tietävänsä yhteiskunnastamme omakohtaisesti jotain sellaista, mitä kaverit eivät koskaan voi tietää.

Miten vähän tietäisin minäkään ilman lapsiani. Ja miten neuvoton ja yksin olisin ilman Yhteiset Lapsemme -kurssitoimintaa tai koulutuksia. Vuosien varrella adoptiovalmennuksessa on rasismin teemaa käsitelty monin eri tavoin. Takavuosina kuuli toisinaan mielipiteitä siitä, mahtaako rasismista olla tarpeen keskustella adoptiovalmennuksessa, koska se tuskin on ongelma enää sitten, kun osallistujien lapset tulevat kouluikään. Ja siitä, mahtaako suomalaisen yhteiskunnan rasismi sittenkin olla vain kukkahattutätien keksimä peikko. Ymmärrettävää optimismia – vai sokeutta niiltä, jotka eivät olleet etuoikeutettuja näkemään?

Yhteiset Lapsemme ry:n Ole rohkea ja reilu® -toiminta kouluttaa vapaaehtoisia, tuottaa opetusmateriaaleja, järjestää työpajoja kouluille ja koulutuksia vaikkapa työyhteisöille. Ole rohkea ja reilu® -toiminnan avulla voimme tulla etuoikeutetuksi eli nähdä, oppia, ymmärtää ja jopa saada rohkeutta ja keinoja puuttuaksemme ja vaikuttaaksemme!

En ole koskaan pitänyt itseäni varsinaisena järjestöihmisenä. Ajattelin, että kokouksissa istuminen tai talkoo- ja vapaaehtoistyö eivät varsinaisesti rikastuta vapaa-aikaani. Aktiivisuuteni alkoikin aikanaan oman napani ympäriltä: tarvitsin yhteisön, jonka kanssa sai puhua samaa kieltä, jossa sai jakaa omia kokemuksiaan, riemuja, pelkoja, onnistumisia ja epävarmuuksia. Sellaisen olen totisesti saanut. Vertaisryhmät, valmennukset, messuständit ja koulutukset, hulvattomat illanistujaiset, siekailematon sisäpiirihuumori, kaikki nämä ystävät... mitä kaikkea adoptioäitiys onkaan tuonut elämääni! Miten paljon olen oppinut, kokenut, nauranut, itkenyt ja iloinnut yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa! Miten etuoikeutettu olenkaan saadessani jakaa kaiken tämän samaa kieltä puhuvien ihmisten kanssa.

Yhteiset Lapsemme täyttää tänä vuonna 35 vuotta ja yksi vuoden päätavoitteista on vapaaehtoistyön vahvistaminen. Jos haluat olla yksi etuoikeutetuista ja tehdä maailmasta paremman, vapaaehtoisuus järjestössä on hyvä vaihtoehto. Se mikä alkaa oman navan ympäriltä, voi parhaassa tapauksessa kasvaa etuoikeudeksi olla osa jotain suurempaa. Eduskuntavaalien alla teemojamme ovat kaikkien lasten turvallisuus, yhdenvertaisuus ja aito osallisuus. Kaikkien lastemme. All Our Children. Våra Gemensamma Barn.

Kirjoittaja on äiti, henkilöstöjohtamisen ammattilainen sekä yksi pitkäaikaisimmista adoptiovalmennuskurssiohjaajista Yhteiset Lapsemme ry:ssä. Hän toimii myös yhdistyksen hallituksessa varajäsenenä.