Utain 1/2017

Page 9

ajassa kartalla luotain näkymä media 9

PETRI HUHTINEN

Nollat ja ykköset muistavat käyttäjän klikkaukset ALGORITMIT Tiedonhaun tulosten järjestystä hallinnoidaan

algoritmeilla. Utain testasi, miten nopeasti hakukone oppii tunnistamaan käyttäjän profiilin. VANHA VIISAUS kuuluu, että tieto on valtaa. Jos tämä on totta, sen kahvassa ovat tällä hetkellä valtavat, monikansalliset yritykset, kuten Google. Muutaman muun jätin kanssa yritys hallitsee leijonanosaa koko maailman tietoliikenteestä. Google on ensisijainen tiedonhaun lähde lukemattomille ihmisille. Hakukone toimii porttina ihmisten ja tiedon välillä. Periaatteet, joiden mukaan tieto löytyy tai on löytymättä, ovat tärkeitä valtaisan käyttäjämäärän takia. Näitä periaatteita hallitsevat algoritmit. Tampereen yliopiston viestintätieteiden tiedekunnan yliopistotutkija Heikki Keskustalo ja yliopistonlehtori Paavo Arvola vääntävät rautalangasta, mitä mystisillä algoritmeilla tarkoitetaan. – Algoritmi on peräkkäisrakennetta, valintaa ja toistoa, eli kaavamaista menettelytapaa, Keskustalo selventää. Arvola kuvailee algoritmin toimivan kuin ruuanlaitto-ohje. Siinä kuvaillaan, mitä pitää tehdä ja millä tavalla halutun lopputuloksen saamiseksi. Mitä pidemmälle teknologia kehittyy, sitä monimutkaisempia algoritmeja koneille voi opettaa. Samalla niiden olemassaolosta tulee entistä huomaamattomampaa. Tietokoneen kyky muodostaa profiili sen

Johannes Blom

LOIN ESSI TESTI -nimisen profiilin 48 tunnin ajaksi testatakseni algoritmien toimintaa käytännössä. Essi aloitti raivokkaan fitness-aiheisten sivujen ja nopeiden laihdutuskeinojen etsimisen Googlesta. Facebookissa Essi liittyi kaikkiin painonpudotusryhmiin, joita löysi, ja tykkäsi kaikesta kehonrakennukseen liittyvästä. Testissä huomasin, että algoritmi sopeutuu uuteen käyttäjään nopeasti. Kokeilun ensimmäiset tunnit Facebook ehdotti Essille ryhmiä, jotka sopivat aiempaan selaushistoriaani. Vegaanista ruokavaliota ja kierrätystä koskevat ehdotukset vaihtuivat kuitenkin pian. Mitä useammasta fitnesskropan saavuttamiseen ohjeistavasta ryhmästä Essi tykkäsi, sitä vähemmän algoritmi tarjosi entisen kaltaista sisältöä. YKSI ENSIMMÄISISTÄ tunnetuista algoritmeista on Eukleideen algoritmi. Sen avulla ratkaistaan kahden kokonaisluvun suurin yhteinen nimittäjä käyttäen jakoyhtälöä. Ennen algoritmeja käytettiin matemaattis-

ten pulmien ratkaisuun, nyt niiden avulla optimoidaan sisältöä kunkin käyttäjän mieltymyksiin sopivaksi. – Algoritmit ja niiden toimintaperiaatteet ovat liikesalaisuuksia. Todennäköisesti niitä muutetaan ja kehitetään jatkuvasti, Keskustalo kertoo. HAKUKONETULOSTEN näkyvyysjärjestys perustuu Keskustalon mukaan lähes aina muutamaan seikkaan. Käyttäjän profiloinnin lisäksi tuloksiin vaikuttaa esimerkiksi se, onko sivulle linkkejä muilta sivuilta ja löytyykö sivulta hakukoneeseen syötettyjä sanoja. Lisäksi tuloksiin vaikuttavat sivun latautumisnopeus ja soveltuvuus mobiililaitteille. Palataanpa vielä testiin. Essi kokeili lisätä kaveriksi pari ystävääni. Samassa tarjonta muuttui täysin. Kaikki laihdutukseen ja kehonrakennukseen liittyvät ehdotukset katosivat ja tilalle tuli yliopisto-opiskelijoille suunnattuja ryhmiä sekä bändien sivuja. Kavereilla oli selvästi valtavan suuri vaikutus siihen, millaisia arvoja algoritmi ajatteli Essin edustavan.

Anni Huttunen

KUVANKÄSITTELY: ONNI OJALA

ELÄIMIÄ tuodaan kaupunkiin, että ihmiset voivat oppia niistä. Monet yllättyvät siitä, ettei kana olekaan aina perinteisen kanan näköinen. Kaupungissa asuvalle saattaa olla yllätys, ettei aapiskukko ei olekaan väritykseltään vain mielikuvituksen tuotetta. – Eräs täällä vieraillut opettaja sanoi kerran, että oli aina kuvitellut aapiskukon olevan vain taiteilijan näkemys, sillä kukot ovat oikeasti valkoisia, Hämäläinen kertoo. Kanat ovat tuttuja kaupunkilaisille usein vain kuvista. Sorsapuistossa voi seurata kanojen toimintaa ja ymmärtää paremmin niiden elämää. Monille ainut kontakti kanaan tulee kaupan munahyllyltä.

käyttäjästä perustuu esimerkiksi IP-osoitteeseen ja evästeisiin. Näiden lisäksi selaimen käyttö Gmail-tiliin kirjautuneena antaa Googlelle luvan pitää kirjaa kaikista hauista ja vierailluista sivuista.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.