TURUN SEUDUN EKONOMIEN JÄSENLEHTI 3/2020

Page 6

TEEMA

Johtaminen tukee kriisistä selviytymisessä

YHDESSÄ ETEENPÄIN

ANU KELTANIEMI teksti PEXELS.COM kuva

Kevään aikana koronaviruspandemiaan on vastattu voimakkailla rajoitteilla, jotka ovat johtaneet maailmanlaajuiseen taloustaantumaan ja haastaneet sekä julkista taloutta että elinkeinoelämää rajusti. Yrityksissä taistellaan eloonjäämisestä. Yritysten kykyä selviytyä talouskriisistä on tutkittu paljon. Tutkimuksissa on noussut esille, että parhaiten kriisistä toipuvat ne yritykset, jotka kehittävät uutta, etsivät uusia tukijalkoja, panostavat koulutukseen ja pitävät kiinni osaavasta henkilöstöstään. Vielä paremmin yritys selviää silloin, kun se varautuu toimintaympäristön muutoksiin. Kriisi tarjoaa aina mahdollisuuden uuteen ja toimii muutoksen vauhdittajana. Muutoskykyinen yritys on elastinen ja talouskriisin väistyttyä se on paremmissa asemissa kuin ne kilpailijansa, jotka ovat uuden kehittämisen sijaan keskittyneet olemassa olevien toimintojen ylläpitoon. Muutoksen johtaminen vaatii yrityksen johdolta vahvaa visiota ja yrityksen henkilöstön tuntemista, sillä ilman yhteistä ymmärrystä muutoksen tarpeesta ja sen syistä muutoksen toteuttaminen voi epäonnistua.

”KRIISI TUO ESILLE SEN, OVATKO YRITYKSEN STRATEGIA, MERKITYS JA ARVOT LINJASSA TODELLISUUDEN KANSSA.” 6


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.