
4 minute read
TOIMISTO Yhdistyksen toimistossa vaihtui valta

Yhdistyksen toimistossa vaihtui valta
Advertisement


JAANA MÄÄTTÄLÄ teksti ja kuvat
Työnantajalle merkittävänä etuna ovat sitoutuneet ja pitkän työsuhteen omaavat työntekijät. Tämä on erityisen tärkeää varsinkin yhdistystoiminnassa, jossa usein ainoana pysyvänä tekijänä vuosien varrella on toimistosihteeri. Saumaton yhteistyö vaihtuvien hallitusten ja muiden toimihenkilöiden kanssa on erityisen tarpeellinen taito toimistosihteeriltä.
Turun Seudun Ekonomien toimistossa on jäsenistöä palvellut 16 vuoden ajan Marjatta Postinen. Noin 45-vuotias Marjatta aloitti paikallisyhdistyksemme toimistossa keväällä 2004. Marjatta on opittu tuntemaan näiden vuosien aikana rentona, ystävällisenä ja lämminhenkisenä naisena, joka haluaa aina auttaa ja palvella yhdistyksen jäseniä. Tällainen palveluasenne on tärkeää yhdistystoiminnassa, joka on hallituksen ja työryhmien jäsenille kuitenkin vapaaehtoista harrastetoimintaa.


Marjatta on alun perin syntynyt Lappeenrannassa ja Turkuun hän tuli aikoinaan piirrustuskouluun. Hän on koulutukseltaan kuvataideohjaaja ja laajentanut osaamistaan mm. merkonomikoulutuksen iltakursseilla ja Åbo Akademin kursseilla. Marjatta työskenteli läänin taidetoimikunnassa ennen yhdistykseemme siirtymistä. Taiteellinen nainen kertoi nähneensä ja oppineensa Turun Seudun Ekonomitoiminnassa paljon uutta. Hän on tavannut ja oppinut tuntemaan ihania ihmisiä vuosien varrella. Varsinkin jäsenten palautteet ovat lämmittäneet mieltä ja ne ovat seuranneet mukana myös vapaalle.


”TURUN SEUDUN EKONOMIT KIITTÄÄ MARJATTA POSTISTA KULUNEISTA VUOSISTA JA TOIVOTTAA HYVIÄ ELÄKEPÄIVIÄ!”
Alusta asti Marjatan työn ”MARJATTA johtotähtenä on ollut luottamuksellisuus sekä jäsenistöä että yhdistyksen – AINA VALMIINA AUTTAMAAN .” toimihenkilöitä kohtaan. Ammattiyhdistyksen säännötkin sen jo velvoittavat. Toimistotyö on nykyisinkin paljolti samanlaista, mutta ennen toimistossa poikkesi enemmän jäsenistöä paikan päällä, kun taas nykyisin asiat hoidetaan pääosin sähköpostitse.


Eläkepäiviään Marjatta siirtyi viettämään kesäkuussa 2020. Edessä odottaa monia kotiprojekteja ja kenties vielä joskus taiteen tekemistäkin. Eläkepäivien haaveena olisi opetella valokuvaamaan lähiluontoa ja erityisesti lintuja.



Taiteellinen Marjatta haaveilee eläkepäivinään luonnon valokuvaamisesta. .

”YHTEISTYÖSSÄ JA ILOISELLA MIELELLÄ PALVELLAAN TURUN SEUDUN EKONOMEJA MYÖS JATKOSSA.”




”MARI ON VALMIINA VETOVASTUUSEEN.” Mari Tiitinen aloitti työnsä Turun Seudun Ekonomien toimistossa helmikuun lopulla. Mari on koulutukseltaan ympäristösuunnittelija ja hän on opiskellut myös kirjastotradenomin tutkinnon. Ennen kuin Mari aloitti perehtymisen Turun Seudun Ekonomien toimiston tehtäviin, hän on kerännyt kokemusta monipuolisissa toimistotehtävissä: hän on työskennellyt muun muassa osastosihteerinä Helsingin yliopistollisessa sairaalassa sekä Turun kaupungilla Fölissä ja varhaiskasvatuksessa.

Mari on kotoisin Helsingistä, mutta Turussa hän on asunut yhteensä yli 10 vuotta. 36-vuotiaan Marin vapaa-aika kuluu valokuvauksen ja maalauksen parissa sekä puolison kanssa aktiivisesti luonnossa liikkuen.
Mari kuvaa tapaansa tehdä töitä ennakoivaksi, tunnolliseksi ja järjestelmälliseksi. Marjatan tavoin myös Mari on ystävällinen, ja hänen vahvuuksinaan ovat atk-taidot, visuaalisuus, luovuus ja viestintä. Yhdistys on työpaikkana Marille uusi, vaikka hän on toki itsekin jäsenenä muutamassa yhdistyksessä.

Marjatta kehuu Maria ja sanoo hänen olevan paras henkilö jatkamaan toimistossa. Mari myöntää hieman jännittävänsä jäädessään nyt yksin vastuuseen toimistosta ja sen tehtävistä. Vaikka koronakevät sekoitti hieman perehdytysvaihetta, on hallitus ehtinyt vakuuttua Marin taidoista. ”Ei kannata stressata, koska jokaiseen ongelmaan löytyy aina ratkaisu”, kertoi Marjatta vinkkinä Marille.

Toimistosihteerin tehtäviin kuuluu jäsenpalvelu, kokous- ja tapahtumajärjestelyitä, maksatusta, laskutusta, viestintää sekä toimistorutiinien lisäksi koko toimistohuoneiston huolto. Tehtävien runkona toimii yhdistyksen vuosikokoukset, lehden ja talouden vuosikellot, hallituksen kokoukset ja ta

”HALLITUS TOIVOTTAA MARIN TERVETULLEEKSI MUKAAN TOIMINTAAN!”
pahtumatyöryhmän suunnitelmat. Mari odottaa työtehtäviltään sitä, että ne olisivat monipuolisia, vaihtelevia, sosiaalisia ja itsenäisiä. Tätä kaikkea on työskentely Turun Seudun Ekonomeilla. Ajan myötä työtehtävät tulevat muotoutumaan vielä enemmän Marin osaamisalueita vastaaviksi.
Yhdistystoiminta vaatii yhteistyötaitoja kaikilta mukana olevilta henkilöiltä hallituksessa, työryhmissä ja toimistossa parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Marjatta kertoi haastattelun yhteydessä Marille, että yhdistyksessä mukana olleet henkilöt ovat antaneet paljon omaa vapaa-aikaansa yhdistyksen toimintaan ja toiminnan kehittämiseen. Jokainen hallitus on omanlaisensa ja sen mukaisesti kunkin vuoden toiminta rakentuu.


Ispoisten uimarannan lähiluonnossa tehdyn haastattelun lopuksi Marjatta halusi kiittää yhdistyksen jäsenistöä ja johtokunta-/hallitus- ja työryhmätyöskentelyssä toimineita henkilöitä yhteistyöstä ja toivottaa kaikille hyvää jatkoa!
MARIN TAVOITTAA toimisto@turunseudunekonomit.fi ja puh. (02) 469 0680.

TOIMISTON (Käsityöläiskatu 17) aukioloajat: ma–to klo 9–14, perjantai suljettu.
Marille luonto on tärkeä paikka.

