Suomi-Mongolia-seura_Jasenlehti_2_2019

JÄSENLEHTI 2/2019

Tour Mongolia - Vastuullinen matkanjärjestäjä

Mongolian sininen taivas, arot ja vuoret, rikas historia ja kulttuuri sekä Länsi-Mongolian

Altai-vuoriston jylhät

maisemat kutsuvat seikkailuun

Tšingis-kaanin kotimaahan –kurkkulaulun sydänmaille.

Tungalag Ayush

puh. +358 504148441

e-mail: aum.mongolia@gmail.com

www.tourmongolia.com

www.micemongolia.travel

Matkailumessilla Helsingissä

17.-19.1.2020 osasto 6n90

Sisällysluettelo

Muista maksaa jäsenmaksusi

Jäsenmaksu ennallaan:

15 euroa vuodessa

Tilinumero: FI09 5780 0720 3585 35

Saaja: Suomi-Mongolia-Seura ry.

Viitenumero: 2118

Huom!

Viestiin maksajan nimi ja osoite

Julkaisija: Suomi – Mongolia-Seura ry.

c/o Ronny Rönnqvist, Lansantie 23a A 10

02630 ESPOO

suomi.mongolia.seura@gmail.com

jäsenmaksu 15 €, yhteisöjäseniltä 35 €

FI09 5780 0720 3585 35

www.facebook.com/suomimongolia

Jäsenlehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

ISSN: 2342-5520

Taitto: Sauli Heikkilä

Kansi: Guinnes World Record -höömiisuoritus, worldrecordacademy.or 2

Saatteeksi

Suomi-Mongolia-Seura ry:llä on pitkä ja kunniakas historia. Se perustettiin jo 1969 ja rekisteröitiin yhdistykseksi 1970, joten ensi vuonna voimme viettää seuran 50-vuotisjuhlaa. Suunnittelemme siksi juhlatilaisuutta, paikkana ehkä Helsingin kaupunginkirjasto Oodi. Asiasta tiedotetaan aikanaan seuran FB-sivuilla ja tietenkin jäsenlehdessä.

Seuran oma julkaisu on ilmestynyt alusta alkaen lähes tauotta: yleensä monisteena tai lehtisenä, mutta vuodesta 1997 kaksi kertaa vuodessa ammattimaisesti taitettuna ja osin värillisenä 20-sivuisena lehtenä. Matkan varrella on tosin ollut lyhyitä katkoksia. On kuitenkin muistettava, että lehteä on tehty talkootyönä eikä minkäänlaisia palkkioita ole koskaan maksettu sen tekijöille.

Nyt ovat käsillä ratkaisun hetket, sillä lehti elää jäsenmaksuistaan ja on jäsenkato. Lehden kustantamisessa maksavat painatus ja postitus, mikä vaatii myös työtä. Lisäksi postimaksut ovat nousseet 10 vuodessa yli 200 %. Toista vuotta Suomen Mongolian -kunniakonsulaatissa jokaiselle Mongolian-viisumin hankkineelle on jaettu seurasta esite, mutta sitäkään kautta ei ole tullut uusia jäseniä.

Yksi mahdollisuus olisi tehdä jäsenlehdestä verkkojulkaisu, jolloin työmäärä ja kulut vähenisivät. Kaikki sivut näkyisivät myös väreissä ja totta kai lehden voisi tulostaa itselleen. Mutta tyytyvätkö kaikki jäsenet nettilehteen? Katoavatko loputkin maksavat jäsenet vaikka jäsenmaksu on vaatimaton 15 euroa vuodessa? Entä käyttääkö vanhempi sukupolvi aina internetiä? Lehdessä on myös ISSN-numero eli se talletetaan Kansalliskirjaston kokoelmiin. Mitä sanotte hyvät seuramme lehden lukijat: olisiko tämä ratkaisu tilanteeseen? Kannanottoja voi lähettää osoitteeseen: suomi.mongolia.seura@gmail.com

Suomi-Mongolia-Seuran jäsenlehti on pienen ystävyysseuran julkaisuksi poikkeuksellisen korkeatasoinen. Siitä kertoo myös tämä numero. Olen henkilökohtaisesti saanut kehuja lehdellemme muun muassa seuraavien ryhmien edustajilta: eläkeläinen, insinööri, opettaja, opiskelija, postimies, professori, rakennustyömies, rekankuljettaja, sairaanhoitaja, sorvaaja, sosiaalityöntekijä, taiteilija, telakkatyöntekijä, työtön ja yliopiston tutkija. Seura on pitkälti yhtä kuin lehtensä. Jos lehden julkaiseminen loppuu, päättyy myös

Suomi-Mongolia-Seura ry:n pitkä historia. Kaikki Mongolian-ystävät ovat lämpimästi

tervetulleita seuran toimintaan, lehden kirjoittajakuntaan ja KAIKKI MUKAAN JÄSENTALKOISIIN!

Suomi-Mongolia-Seura ry:n puolesta Antti RuotsAlA

Suomalaistutkimusmatkailijoiden jalanjäljissä Mongolian aroilla

Oula Seitsonen ja mongolialainen arkeologi Bayarsaikhan Jamsranjav

seurasivat G.J. Ramstedtin ja Sakari Pälsin jalanjälkiä 110 vuotta

myöhemmin nähdäkseen miten maisemat, muinaisjäännökset ja elinolot olivat muuttuneet.

Kirjoitin vuonna 2018 Suomi-Mongolia-Seuran jäsenlehteen suomalaisten tutkimusmatkailijoiden retkistä Mongoliassa vuonna 1909. Tuona kesänä kielitieteilijä G.J. Ramstedt ja nuori arkeologi Sakari Pälsi taivalsivat lähes 1500 kilometrin matkan arojen halki muinaisjäännöksiä etsien ja dokumentoiden. Matka oli monessa mielessä uraauurtava, ja erityisen merkittävä Sakari Pälsin myöhemmän tutkijanuran kannalta.

Samanaikaisesti maantieteilijä J.G. Granö oli omalla tutkimusretkellään lännempänä Altain alueella, mutta joutui keskeyttämään matkansa hänen apumiestensä varastettua retkikunnan hevoset. Tämän takia Granö ja hänen siperiansuomalainen matkakumppa-

ninsa Tapani (Stepan) Unkuri joutuivat palaamaan kamelikaravaanin kyydissä silloiseen Urgaan, nykyiseen Ulaanbaatariin. Tämän odottamattoman vastoinkäymisen johdosta näiden kahden suomalaisen retkikunnan tiet kuitenkin kohtasivat keskisessä Mongoliassa. Valitettavasti Pälsin ja Ramstedtin tutkimusmatkastaan suunnittelema tieteellinen teos jäi julkaisematta toisin kuin Granön tutkimukset. Sen saksankielinen käsikirjoitus löydettiin sattumalta vuosikymmenien päästä ja julkaistiin Harry Halénin toimittamana vasta 1982. Julkaisemattomuuden takia tämä merkittävä arkeologinen retki on jäänyt lähes täysin tuntemattomaksi sekä Suomessa että ulkomailla (mikä toimii hyvänä muistutuksena nykytiede-

Vuoden 2019 retkikunnan reitti, punaiset pisteet ovat reitin varrella havaittuja arkeologisia kohteita.

Hulsajaiin dawaa -solassa vuonna 1909.

Jamsranjav

miehille!). Tämä on erityisen valitettavaa, koska Pälsi dokumentoi ensimmäisenä arkeologina maailmassa monia myöhemmin ikonisiksi muodostuneita muinaisjäännöstyyppejä, kuten Mongolian pronssikautisia khirigsuurkumpuhautoja ja niin sanottuja peurakiviä,

joihin on kaiverrettu kuvia lentävistä peuroista. Kansainvälisesti näiden muinaisjäännöstyyppien varhaisin dokumentointi liitetään 1920-luvun amerikkalaisiin tutkimusmatkoihin.

Kesällä 2019, 110 vuotta myöhemmin, kirjoittaja ja mongolialainen arkeologi

Sakari Pälsi ja mongolialainen apumies Dardzaa

G.J. Ramstedt/ Museovirasto CC BY 4.0

Oula Seitsonen ja Bayarsaikhan

Khanuin laaksossa.

Natalia Equéz

Lounastauko

Bayarsaikhan Jamsranjav saivat Nordenskiöld samfundetilta rahoituksen Pälsin ja Ramstedtin jälkien seuraamiseen. Tavoitteena oli kulkea mahdollisimman uskollisesti vuoden 1909 retkikunnan reitti ja tarkastella reilussa vuosisadassa muinaisjäännöksissä, maisemassa, elinoloissa ja elinkeinoissa tapahtuneita muutoksia. Lisäksi toiveena oli tehdä vuoden 1909 retki ja sen tulokset paremmin tunnetuksi maailmalla.

Pälsin ja Ramstedtin reitillä 2019: muinaisjäännöksiä ja tuhottuja luostareita

Vuoden 2019 tutkimusmatka toteutettiin toukokesäkuussa 2019. Lähdin matkaan Suomesta samana päivänä kuin Pälsi ja Ramstedt 110 vuotta aiemmin, 5. toukokuuta. Vuonna 1909 matkaan Urgaan kului viikkoja, mutta nyt olin

jo seuraavana päivänä perillä Ulaanbaatarissa. Lupa- ja muiden käytännönjärjestelyjen selvittelyyn meni viikon päivät ja sitten pääsimmekin

Khangai-vuorilla paimenessa olevan paikallisen kanssa.

Oula Seitsonen

Oula Seitsonen

Neljä vuodenaikaa yhdessä päivässä: mongolialainen sää voi olla erittäin vaihtelevaa.

jo arolle etsimään Pälsin ja Ramstedtin jälkiä. Oppaana matkassa toimivat Pälsin Mongolian matkallaan tekemät muistiinpanot sekä Halénin toimittama ”Memoria secularis Sakari Pälsi” -teos.

Reissua taitettiin vaihtelevissa olosuhteissa aina toukokuisista lumimyrskyistä kesäkuun paahtavaan helteeseen. Matkan aluksi onnistuimme heti paikantamaan ensimmäiset Pälsin ja Ramstedtin löytämät arkeologiset kohteet, pari khirigsuuria ja samanaikaisia niin sanottuja rinnehautoja. Lisäksi paikalla oli nähtävissä edelleen vanha kärrypolku, jota pitkin taivaltaessaan he nämä muinaisjäännökset mitä ilmeisemmin huomasivat. Paikansimme matkan kuluessa valtaosan Pälsin 1909 kartoittamista kohteista, mikä osoittaa suomalaisten 110 vuotta sitten tekemän dokumentoinnin korkeatasoisuuden. Muutamia kohteita emme enää kyenneet paikantamaan ja osa niistä olikin ilmeisesti tuhoutunut täysin myöhemmän maankäytön, esimerkiksi villin kaivostoiminnan, niin sanottujen ”ninjakaivosten”, vaikutuksesta. Lisäksi paikansimme yli 200 aiemmin tuntematonta kohdetta, jotka muuttavat mielenkiintoisesti käsitystä Mongolian erityyppisten arkeologisten kohteiden levinnästä. Käytimme kohteiden dokumentoinnissa nykyaikaisia menetelmiä, kuten drone-kuvausta ja fotogrammetrista mallinnusta. Näiden avulla voimme tuottaa muinaisjäännöskohteista tarkkoja karttoja ja esimerkiksi kolmiulotteisia malleja. Mallinnukset ja kartat on jatkossa tarkoitus saada verkkoon avoimesti kaikkien tarkasteltaviksi.

Yksi tarkastelemistamme kysymyksistä olivat myös buddhalaisluostarit ja niiden kohtalot.

Vuonna 1909 suurin osa retkikunnan pysähdyspaikoista oli luostareita, jotka olivat tuohon aikaan arojen asutus- ja kulttuurikeskuksia.

Neuvostovallan 1930-luvulla toteuttamassa ”Suuressa puhdistuksessa” (Их Хэлмэгдүүлэлт) kuitenkin tuhottiin tuhatkunta mongolialaista luostaria ja tapettiin lähes 20 000 munkkia, mikä muutti merkittävästi arojen maisemaa

ja kontaktiverkostoja. Tämän joukkotuhon vaikutukset arojen asutukseen, rakennettuun ympäristöön, uskontoon ja kulkureitteihin olivat valtavat.

”Suuri puhdistus” pyyhki vuosikymmeniksi piiloon merkittävän osan mongolialaista hengellistä kulttuuriperintöä, joka on alkanut toipua kokemastaan iskusta vasta neuvostovallan murruttua. 1990-luvulta lähtien monet ryhmät ovat pyrkineet palauttamaan pyhiä paikkoja vanhaan asuunsa sekä rakentamaan uudelleen tuhottuja temppeleitä. Tämä työ on edelleen käynnissä ja esimerkiksi Bayarsaikhanin kotikylän temppeli valmistui uudelleenrakennettuna viime vuonna. Kyläläiset olivat kätkeneet rakennuksen pystyrungon paalut vuorille luolaan, kun temppeli tuhottiin 1930-luvulla ja rakensivat uuden pyhätön vanhojen paalujen ympärille. Vastaavia kertomuksia pyhien esineiden ja temppelien osien pelastamisesta ja kätkemisestä löytyy monia eri puolilta Mongoliaa.

Erityisen mielenkiintoinen kohde matkan varrella oli esimerkiksi 1930-luvulla tuhotun Lamiin-gegeeniin-luostarin uudelleen paikantaminen. Tutkijat olivat aiemmin olettaneet

Tuhotusta Lamiin-gegeeniin-luostarista pelastettuja patsaita.

Oula Seitsonen

sen sijainneen läheisessä asutuskeskuksessa sijaitsevan uuden luostarin paikalla, mutta paikallisten haastattelut paljastivat, että tuhottu luostari ja sitä 1909 ympäröinyt vilkas asutuskeskus sijaitsivatkin noin kymmenen kilometrin päässä asumattomassa laaksossa. Alueen paikallismuseolla oli myös runsaasti ihmisten ennen luostarin tuhoa henkensä uhalla pelastamaa esineistöä, esimerkiksi pyhiä patsaita ja pienesineistöä, jotka olivat olleet kätkettynä kaivoon koko neuvostoajan.

Toisella merkittävällä luostarikohteella, Dzajiin-gegeeniin-luostarilla (nykyinen Tsetserleg), saimme tietoomme ainoan mahdollisen muistitiedon Pälsin ja Ramstedtin matkasta. Munkeilla oli perimätietona muisto vuonna 1909 paikalla käyneestä saksalaisesta(?) tutkimusmatkailijasta, joka oli kuvannut heitä

ja luostarin rakennuksia. Tämä saattaa olla vääristynyt muistuma suomalaisten vierailusta. Muuten emme tavanneet paikallisilta mitään muistitietoa vuoden 1909 retkestä. Tähän ovat osaltaan vaikuttaneet neuvostoaikana toteutetut laajamittaiset väestönsiirrot. Yritimme esimerkiksi paikantaa Pälsin valokuvaaman shamaani Ötsir-böön jälkeläisiä (böö tarkoittaa shamaania), siinä kuitenkaan onnistumatta. Ilmeisesti Ötsir-böön heimo joutui väestönsiirtojen kohteeksi, eikä palannut entiselle kotiseudulleen 1990-luvulla, toisin kuin monet muut mongolialaissuvut. Neuvostovallan jälkeen mongolialaiset muuttivat suurin joukoin neuvostokommuuneista vanhoille sukumailleen ja palasivat entisten, vuotuiskiertoon perustuneiden paimentolaiselämäntapojen pariin.

Olin jo aiemmilla tutkimusmatkoillani

Bayarsaikhan Jamsranjav kysyy paikalliselta mieheltä tietoja muinaisjäännöksistä ”Memoria secularis Sakari Pälsi” -teoksen avulla.

Oula Seitsonen

huomannut, että Pälsinkin 1909 havainnoima tapa uhrata ”kiviukoille”, rautakautisille hautapatsaille, on edelleen voimissaan. Neuvostoaikana traditiota harjoitettiin salassa, mutta 1990-luvulta lähtien myös se on kokenut uuden nousun. Tämä tapahtuu esimerkiksi hieromalla patsaiden kasvoihin ja suuhun rasvaa tai tupakkaa, sekä lahjoittamalla niille rahaa, ruokaa ja tarvekaluja. Äärimmäisissä tapauksissa patsaat on siirretty alkuperäisiltä paikoiltaan, puvustettu ja niille on voitu rakentaa asumukseksi myös oma pieni temppeli.

Kirja ja tulevaa

kulttuuriperintöyhteistyötä

Vuoden 2019 tutkimusretken pohjalta on tarkoitus laatia muutamia tieteellisiä artik -

keleita sekä kirjoittaa yleistajuinen tietokirja. Kirjassa on tarkoitus esitellä sekä 1909 että 2019 retkikuntien matkaa ja merkitystä useammalla kielellä (englanniksi, mongoliaksi ja toivottavasti myös suomeksi). Matkan myötä syntyi myös uusia ajatuksia tulevasta suomalaismongolialaisesta kulttuuriperintöyhteistyöstä. Mongolialaisia tutkijoita kiinnostaa erityisesti varhaisten tutkimusmatkailijoiden Suomen Kansallismuseoon toimittamien mongolilaisten esineiden dokumentointi. Niiden digitoiminen avoimesti kaikkien saataville sekä mahdollisesti joidenkin esineiden palautus kotimaahansa on jatkossa ajankohtainen yhteistyönaihe.

Oula Seitsonen on arkeologi ja maantieteilijä Helsingin ja Oulun yliopistoissa. Hän on työskennellyt vuosikymmenen ajan Mongolian arkeologian parissa, muiden tutkimusaiheidensa ohella.

Pyhä rautakautinen kiviukko, jolle on rakennettu arolle oma pieni talo. Patsaan kasvot ovat täysin niihin hierotun rasvan peitossa ja patsas on sonnustettu omaan deel-takkiinsa. Etualalla näkyy uhreja ja nurkassa kiviukon morin khuur -hevosenpääviulu, jota tämän voi kuulemma välillä kuulla soittavan.

Tšingis-kaani – sotaisa mulkero

vai suvaitsevainen valtiomies?

Kuluvana vuonna ilmestyi Ari Turusen tietokirja Mulkerot. Patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja, jossa Tšingis-kaani liitetään ihmiskunnan vastenmielisten ”suurmiesten”, oikeastaan hirviöiden joukkoon. Tiedelehdessä julkaistiin puolestaan toimittaja ja kirjailija

Artemis Kelosaaren artikkeli Tšingis-kaani julmuri ja sankari, jossa hänet tuodaan esiin myös suvaitsevaisena rauhanrakentajana. Missä kulkee totuus?

Ari Turusen teos esittelee antiikin ajoista 1900-luvulle elämäntarinan ihmiskunnan 27 mulkerosta, joiden muistomerkkejä, usein ratsastajapatsaita, yhä vaalitaan. Kaikki ovat ymmärrettävästi miehiä, sillä naisilla on ollut harvemmin mahdollisuuksia

olla laajemmissa puitteissa valloittajia, tappajia, alistajia ja kolonialisteja. Yksi mulkeroista on Tšingis-kaani (1162-1227).

Kaikki Mongolian-kävijät havaitsevat Tšingis-kaanin keskeisyyden mongolien nykyisyydessä ja identiteetissä. Hänen mukaansa

Maailman suurin ratsastajapatsas.

Antti RuotsAlA

on nimetty muun muassa Ulaanbaatarin lentokenttä, olutmerkkejä, hiphop-yhtyeitä ja hänen kuvansa koristaa seteleitä. Myös häntä koskeva uskonnollinen esi-isien kultti on herännyt eloon. Hätkähdyttävä on Ulaanbaatarin lähistöllä sijaitseva, teräksinen Tšingis-kaania esittävä maailman suurin ratsastajapatsas, jonka sisällä on museo, ravintola ja matkamuistomyymälöitä. Patsaan huipulta avautuvat mahtavat näkymät vuoristoiselle arolle.

Mongolit kyllä myöntävät Tšingis-kaanin valloitusten aiheuttaman tuhon ja verisyyden. He vertaavat häntä kuitenkin usein Aleksanteri Suureen (niin ikään yksi Turusen kirjan mulkeroista) todeten myös: Voiko luku- ja kirjoitustaidottomalta paimentolaiselta odottaa samaa kuin vaikkapa Hitleriltä ja Stalinilta? Tämä on mielestäni hyvä argumentti: esimerkiksi Tšingiskaanin suvun keskiaasialaisen seuraajan, häntäkin julmemman Timur Lenkin/Tamerlanin (k. 1405) sivilisoitumistaso oli paljon korkeampi.

On huomioitava, että Mongolia on hieman yli 3 miljoonan asukkaan maa, jolla on vain kaksi rajanaapuria: Kiina ja Venäjä. Tšingiskaania kunnioitetaan erityisesti mongolien kansakunnan perustajana ja yhdistäjänä. Onneksi mongoleilla on muitakin identiteettinsä rakennuspuita kuten mahtava luonto, perinteinen paimentolainen elämäntapa, omaleimainen kulttuuri ja kieli sekä perinteiset uskonmuodot Tiibetin buddhalaisuus ja šamanismi. Näistä kaikista seikoista he ovat oikeutetusti ylpeitä.

Tšingis-kaanin elämänkaarta leimasi kieltämättä alituinen ja häikäilemätön pyrkimys valtaan, joka juontui ehkä osin hänen ankarasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Hänen elämäänsä selostaessaan Turunen nojaa kuitenkin liikaa mongolien kuuluisaan eeppis-mytologiseen kronikkaan Mongolien salaiseen historiaan, joka toisin kuin hän esittää, kirjoitettiin pääosin jo 1220-luvulla. Sen yksittäisiä tapahtumia ei voi aina ottaa kirjaimellisesti sellaisenaan (kuten ei Raamatunkaan) vaan myös symbolisesti

ja vertauskuvallisesti. Salainen historia ei ole myöskään pelkästään ”karua tekstiä” vaan yksi ihmiskunnan eeposkirjallisuuden klassikoista, josta osin runomuodossa avautuu nykylukijalle kiehtova, monitasoinen maailma ja elämäntapa. Siihen kuului paitsi väkivaltaa myös keskinäistä myötätuntoa ja huolenpitoa – nomadikulttuurissa myös molempien sukupuolten välillä. Turusen kirjassa vilisevät monen mulkeron kohdalla luvut sotajoukkojen koosta ja verilöylyissä teurastetuista. En lainkaan epäile verilöylyjen ja raiskausten totuudellisuutta, mutta niistä kertovat lähteet ovat yleensä ja myös Tšingis-kaanin kohdalla vastapuolen kirjoittamia. Luonnollisesti on korostettu vastustajan kauheutta ja tuotu liioitellen esiin omia kärsimyksiä. Näin tehtiin kaikissa tuon ajan kulttuureissa. Toisaalta on myös rehennelty. Kuka uskoo esimerkiksi nykyään, että Simson tappoi 1000 filistealaista pelkällä aasin leukaluulla (Tuom. 15:14-17).

Ari Turusen mukaan hänen esittelemänsä pronssiin valetut suurmiehet eivät koskaan olleet omasta mielestään väärässä. Tšingis-kaanin suhteen tämä ei pidä täysin paikkaansa. Salaisessa historiassa hän julistaa, että kaikki huopateltoissa asuvat (paimentolaiset) ovat yhtä mongolien kansaa erotuksena niistä, joilla on asumuksissaan puiset ovet (kaupunkilaiset ja talonpojat) (SHM §203). Artemis (= Zeuksen tytär ja metsästyksen jumalatar) Kelosaari tuo artikkelissaan esiin muutoksen Tšingis-kaanin maailmankatsomuksessa, mikä periytyi hänen seuraajilleen. Ilman sitä maailmanhistorian

Tšingis-kaani 20 000 tugrikin (mong. tögrög) setelissä.

suurimman mannerimperiumin perustaminen ei olisi onnistunut.

Tšingis-kaanin aikana mongolit omaksuivat luku- ja kirjoitustaidon sekä kehittivät oman kirjallisen lainsäädäntönsä nimeltään jasa. Tämä merkitsi myös kaikkialle ulottuvan hallintokoneiston, byrokratian syntyä väestönlaskentoineen ja verottamisineen. Virkamiehiä värvättiin lähinnä valloitettujen sivilisaatioiden joukosta. Imperiumia pyrittiin pitämään rauhantilassa usein sotatilassa olevia ulkoreunoja lukuun ottamatta. Ymmärrettiin jatkuvan tuhoamisen järjettömyys. Esimerkiksi hunnit eivät tähän aikoinaan kyenneet.

Mongolien ajattelutapaan kuului myös kaikkien muiden uskontojen kunnioitus, mikä vahvistettiin heidän lainsäädännössään.

Šamanistista luonnonuskontoaan harjoittavina polyteisteinä heille oli selvää, että maailma oli täynnä yliluonnollisia voimia, joita kaikkia oli syytä sekä kunnioittaa että valjastaa ne palvelemaan mongolivaltakunnan etuja. Tšingiskaanikin oli tietoinen kristittyjen Jumalasta, sillä Mongolian alueen paimentolaisten joukossa oli paljon niitä, jotka olivat omaksuneet idän kristinuskon, lännessä harhaoppina pidetyn nestoriolaisuuden.

Artemis Kelosaaren lukeneisuus Tšingiskaanista on ymmärrettävästi syvempää kuin Ari Turusen, jonka on täytynyt keskittyä kirjassaan 27 mulkeroon. Kelosaaren populaariartikkeli on mielestäni kokonaisuudessaan ansiokas. Pidän myös Turusen kirjan perusajatusta kaikenlaisten ”sotasankarien” palvonnan kritiikistä täysin oikeana. Ja onpa ollut muunkinlaisia mulkeroita kuten Turusen esittelemä Martti Luther, jonka hillittömällä juutalaisvihalla on varmasti ollut jälkivaikutuksensa.

Ehkä seuraava kuvaus Mongolien salaisesta historiasta avaa näkymän siihen maailmaan, jossa Tšingis-kaani eli ja millainen ihminen hän oli: Tšingis-kaani nousee pyhälle Burkhan Khaldun -vuorelle, jossa koko mongolien suku on saanut

alkunsa. Hän uhraa vuoressa asustavalle jumaluudelle. Sitten hän kääntyy kohti Aurinkoa, riisuu alamaisuutensa merkiksi päähineensä sekä vyönsä, lyö rintaansa ja polvistuu kohti Aurinkoa yhdeksän kertaa (onnea tuottava, pyhä luku). Lopuksi hän uhraa Auringolle tammanmaitoa ja rukoilee (SHM §113).

Kirjallisuutta:

Kelosaari Artemis, Tšingis-kaanijulmurijasankari.Tiede 1/2019, s. 50-57.

TheSecretHistoryoftheMongols.AMongolianEpic ChronicleoftheThirteenthCentury.Translated with a Historical and Philological Commentary by Igor de Rachewiltz. Volume I-II. (Brill’s Inner Asian Library). Leiden – Boston 2004. = SHM

Ratchnevsky, Paul, Činggis-Khan.SeinLebenundWirken. (Münchener ostasiatische Studien; Band 32) Wiesbaden 1983. (Engl. 1991)

Turunen, Ari, Mulkerot.Patsaallekorotettujensuurmiesten elämäkertoja.Into. Helsinki 2019.

Kuva 3. Monen mongoli-kodin seinällä on painojäljennös kiinalaisesta, 1300-luvulla maalatusta Tšingis-kaanin muotokuvasta.

Kurkkulaululla

Guinnes World Record

Lokakuun lopussa tehtiin Mongoliassa höömiihistoriaa, kun yli 1308 laulajaa viisivuotiaasta 83-vuotiaaseen lauloi yhtä aikaa Ulaanbaatarissa itsensä Guinnesin ennätysten kirjaan. Guinnes

World Recordsin Angela Y. Peggi Lu Englannista oli valvomassa tapahtumaa ja luovutti suorituksen jälkeen virallisen todistuksen

– Olemme ylpeitä höömii-laulajien vanhasta sukupolvesta, joka on säilyttänyt arvokkaan kultuuriperintömme ja siirtänyt sen uudelle sukupolvelle. Mongolien höömii kuuluu nyt koko maailmalle, kertoo yksi tapahtuman järjestäjistä, Maailman Höömiiyhdistyksen puheenjohtaja Dangaa Khosbayar, taiteilijanimeltään Hosoo.

Mongolei Online, InfoMongolia ja muista lähteistä kokosi Ronny Rönnqvist

Mongolian uutisista saksittua

Mongolian talousnäkymät

Mongolian talous on taas menossa parempaan suuntaan. Kymmenen  vuotta sitten se kasvoi niin että kohisi. Mutta sitten kuparin ja malmin maailmanmarkkinahinnat romahtivat samalla kun Mongolia tiukensi ulkomaisten kaivosyhtiöiden toimintamahdollisuuksia. Tästä seurasi monta laihaa vuotta ja maa alkoi jo olla konkurssin partaalla. Nyt kuitenkin Ojuu Tolgoin kupari- ja kultakaivostoiminta vetää hyvin. Suurin toimija on australialais-englantilainen Rio Tinto -kaivosyhtymä. Aasian kehityspankin mukaan Mongolian bruttokansantuote nousi 1,6% vuonna 2016, mutta vuonna 2017 jo 5,1%. Vuonna 2018 tuli 3,8% takapakkia, mutta vuodelle 2019 ennustetaan taas 4,35 %:n kasvua. Tilannetta ovat ratkaisevasti auttaneet Mongolian Kansainväliseltä valuuttarahastolta

saamat avustukset. Kehityspankin mukaan raaka-ainehintojen ennustetaan pysyvän vakaina ja näin ulkomailta tulleiden sijoitusten odotetaan lisääntyvän tulevina vuosina. Myös Mongolian rahayksikkö tugrik on voimistunut 2,5% dollariin nähden. Edelleen syyskuussa Vladivostokissa pidetyn 5. Idän talousfoorumin yhteydessä Venäjä lupasi Mongolialle 100 miljardin ruplan luoton (2,37 miljardia euroa) nimenomaan infrastruktuuria parantamaan. Lisäksi suuret venäläiset yhtiöt kuten Gazprom, Rosseti ja Venäjän valtionrautatiet tulevat osallistumaan yhteisiin projekteihin.

Kaksi przewalskinhevosta Korkeasaaresta Mongoliaan

Kaksi Korkeasaaren przewalskinhevosta eli mongolianvillihevosta on päässyt heinäkuus-

Akateemikko Tsendiin  Damdinsürenin (1908-1986) patsas.

sa vaeltamaan vapaasti Gobin autiomaahan muiden villien lajitovereidensa pariin. Prahan eläintarhan aloittamassa projektissa hevoset Hanna ja Helmi lennätettiin viime vuonna ensin Suomesta Tšekkiin, missä ne pääsivät tutustumaan niin ikään Mongoliaan lähetettäviin tovereihinsa. Prahasta kaikki hevoset lennätettiin Mongoliaan Gobin hiekka-aavikoille ja tarkkailun jälkeen ne päästettiin vapaaksi. Melkein sukupuuttoon kuollutta villinä elävää przewalskinhevosen populaatiota yritetään tällä tavoin vahvistaa. Nykyään przewalskinhevosia arvioidaan olevan ympäri maailmaa noin 1500, joista 400 elää Gobin autiomaassa.

Damdinsürenin patsas

paljastettu Ulaanbaatarissa

Toukokuussa vihittiin Ulaanbaatarin Kansallispuistossa akateemikko Tsendiin  Damdinsürenin (1908-1986) patsas. Aloitteen muistomerkistä teki presidentti Kh. Battulga, ja paljastustilaisuuteen osallistuivat Ulaanbaatarin kaupungin johtohenkilöt pormestari S. Amarsaikhanin

johdolla. Damdinsüren tunnetaan palkittuna tutkijana ja kirjailijana. Hän on myös kääntänyt Mongolien salaisen historian nykymongoliksi sekä laatinut Mongolian kansallislaulun sanat.

Ulaanbaatarin uusi

lentokenttä kohta käyttöön

Ulaanbaatarin uusi lentokenttä on viittä vailla valmis ja otetaan käyttöön vielä tänä vuonna. Uusi kenttä sijaitsee 52 km etelään Ulaanbaatarista ja saanee englanninkieliseksi nimekseen Chinggis Khan International Airport. Japani on antanut 40 vuoden luoton hankkeelle, jonka kustannukset ovat noin 560 miljoonaa dollaria.  Lentokenttärakennuksessa on viisi ulkomaan matkustajaterminaalia ja yksi kotimaan lennoille. Terminaalin vuotuinen kapasiteetti on 3 miljoonaa matkustajaa. Lentokentän yhteyteen on suunnitteilla Aero City -niminen kaupunginosa, jonne aiotaan rakentaa 7 koulua, 12 päiväkotia, sairaala sekä muita palveluita. Hankkeen on määrä valmistuavuonna 2023.

Ulaanbaatarin uusi lentokenttä.

Buddhalainen

rauhankonferenssi

Ulaanbaatarissa

Kesäkuussa pidettiin Gandanin luostarissa Aasian Buddhalaisen rauhankonferenssin täysistunto. Avajaisiin osallistuivat muun muassa presidentti Kh. Battulga, kulttuuriministeri Yo Baalarbileg sekä Ulaanbaatarin pormestari S. Amarsaikhan. Gandanin luostarin päälama (Khamba Lama) D. Choijamts, joka on vuodesta 2003 toiminut rauhankonferenssien presidenttinä, valitti puheessaan lisääntyvää itsekkyyttä ja varoitti sodan vaarasta. ”Meidän buddhalaisten täytyy vielä voimakkaammin vaalia buddhalaisuuden myönteistä uskonnollista perintöä sekä buddhalaista kulttuuria”, hän totesi. Konferenssissa oli 150 osanottajaa 14 maasta, muun muassa Intiasta, Etelä-Koreasta, Venäjältä, Sri Lankasta ja Japanista.

Presidentti Battulga USA:ssa

Presidentti Kh. Battulga teki 29.7. - 3.8.2019 ensimmäisen valtiovierailunsa USA:han. Agendalla oli muun muassa maitten välinen yhteistyö, kauppapolitiikka sekä kansainväliset kysymykset. Heinäkuun 31. päivänä presidentti Donald Trump vastaanotti Battulgan Valkoisessa talossa.

Vierailun  yhteydessä presidentti Battulga lahjoitti Trumpin nuorimmalle pojalle Baronille

(13 v.) mongolialaisen hevosen, joka sai nimekseen Victory. Jo aiemmin puolustusministerit Donald Rumsfeld sekä Chuck Hagel olivat saanet lahjaksi hevosia heidän Mongolianvierailunsa yhteydessä, kuten myös tuolloinen varapresidentti Joe Biden.

Vuoden 2019 Naadam-juhlat

Perinteistä Naadamin pääjuhlaa vietettiin Ulaanbaatarissa 11. - 15.7.2019. Tilaisuus alkoi keskusstadionilla kello 11.00, jolloin 9 mongolien suurvaltakauden asuissa ollutta ratsusotilasta toi hallituspalatsista stadionille 9-häntäisen valtionstandaarin. Presidentti Kh. Battulga avasi juhlat, joilla kunnioitettiin ensimmäisen Mongolian valtion 2238. vuosipäivää, SuurMongolian 813. ja Mongolian itsenäisyyden 108. vuosipäivää. Avajaisten jälkeen alkoivat perinteiset painiottelut, jousiammunta sekä noppainheitto mongolialaisittain. Huipentumana olivat tietenkin laukkakilpailut, joiden lähtö oli Khui Dolon Khudagissa. Naadamin aikaan järjestettiin myös useita musiikkitapahtumia sekä tanssiesityksiä eri puolilla kaupunkia. Jo 29. kesäkuuta, siis ennen varsinaista Naadamia, oli ulkomaalaisille Besreg Naadam (Pieni Naadam). Tapahtuman tarkoitus oli tutustuttaa turistit Mongolian kulttuuriin ja varsinkin jousiammuntaan, painiin ja ratsastamiseen.

Niin aikuisilla kuin lapsillakin oli tilaisuus itse osallistua näihin perinteisiin taitolajeihin. Lisäksi esitettiin mongolialaista musiikkia ja muutakin kansanperinnettä.

Arvokas lahjoitus Vatikaanista

Heinäkuussa 2019 Mongolian Italian suurlähettiläs Ts. Jambaldorj vastaanotti viralliset kopiot katolisen kirkon ja mongolihallitsijoiden välisestä 1200-luvun kirjeenvaihdosta. Näitä alkuperäiskirjeitä säilytetään Vatikaanin Arkistossa.

Kyseessä olivat paavi Innocentius IV:n kirje (1245) Tšingis-kaanin pojanpojalle, suurkaani Güyükille, paavi Urbanus IV:n (1263) Persian ilkaani Hulegülle, ilkaani Abaqan (1268) paavi Clemens IV:lle, paavi Nikolaus III:n (1278) Abaqalle, kaksi  paavi Nikolaus IV:n (1288 ja 1289) ilkaani Arghunille ja yksi Arghunin (1290) paavi Nikolaus IV:lle lähettämä kirje. Niiden ohella luovutettiin Mongolian valtiolle myös kopio ilkaani Abaqan vuonna 1279 myöntämästä matkustusluvasta katolisille kerjäläisveljille, papeille ja munkeille.

Mongolian valtiosääntöuudistus

Monta vuotta valmisteilla ollut Mongolian valtiosäännön muutostyö eteni pari pykälää eteenpäin kun nk. työryhmä D 6.7. julkisti ehdotuksensa uudeksi valtiosäännöksi. Heinäkuussa presidentti Kh. Battulga esitti lisäksi oman ehdotuksensa. Molempia ehdotuksia työstetään nyt rinnakkain. Parlamentin edustajien määrää

Suuressa huraalissa (Mongolian parlamentissa) esitetään korotettavaksi nykyisestä 76:sta

108:aan (Battulga) tai 99:ään (Mongolian kansanpuolueen kanta). Edustajat valittaisiin viideksi vuodeksi nykyisen neljän sijasta.  Vaalitavaksi tulisi ns. sekajärjestelmä, siten että 76 edustajaa valittaisiin suoralla vaalilla ja 23 puoluelistojen mukaisesti (Mongolian kansanpuolueen ehdotus). Demokraattinen

puolue on ehdottanut lakiehdotuksesta kansanäänestystä.

150 vuotta Bogd-kaanin syntymästä

VIII Bogd Javsandamba Khutagt Agvaanluvsanchoijinnyam (1869-1924), oli Mongolian ylin poliittinen ja uskonnollinen hallitsija 1911 – 1924. Lokakuun 13:ntena hän olisi täyttänyt 150 vuotta. Bogd-kaani, jolla nimellä hänet hallitsijana tunnetaan, oli kommunistivallan aikana Mongoliassa unohdettu henkilö, mutta nykyään hänen ansionsa Mongolian itsenäistymisessä tunnustetaan. Hänen asemansa lamabuddhalaisuuden hengellisenä johtajana oli eittämätön.

Juhlavuoden kunniaksi pidettiin 11:ntenä lokakuuta kansainvälinen tieteellinen konferenssi. Presidentin toimisto, opetus-, kulttuuri-, tiede- ja urheilu-ministeriö, tieteelliset tahot sekä Bogd-kaanin museo olivat organisoijina. Edellisenä päivänä avattiin Bogd-kaanin palatsimuseossa näyttely, jossa oli harvoin tai ensi kertaa esillä olleita VIII Bogd gegenin kirjoituksia ja säädöksiä, muun muassa vuoden 1911 itsenäisyysjulistuksesta.

Suoria lentoja USA:han

Mongolian kansallinen lentoyhtiö MIAT on US Air Lease Corporationin kanssa tehnyt esisopimuksen yhden Boeing 787-9 Dreamliner -tyyppisen lentokoneen vuokraamisesta suoria lentoja varten Ulaanbaatarista Yhdysvaltoihin. Tämä kone kuluttaa 20% vähemmän polttoainetta kuin vastaavat konetyypit. Lentokone luovutettaisiin MIAT:ille vuonna 2021, jonka jälkeen liikenne voitaisiin aloittaa. Vielä neuvotellaan vuokraehdoista ja hinnasta.

Taiteellista naisenergiaa Mongoliasta

Viime numerossa esittelin kaksi mongolialaista taitelijaa, jotka osallistuivat toukokuussa naistaiteilijoiden kansainväliseen näyttelyyn. Toiset kaksi ovat nyt vuorossa.

Bolormaa Bazarsad on syntyisin keskisestä Mongoliasta Arhangaista, mutta työskentelee nyt omassa ateljeessaan Ulaanbaatarissa. Hän on

valmistunut Mongolian taideyliopistosta 2002 ja osallistunut siitä lähtien useisiin yhteisnäyttelyihin Norjassa, Tanskassa, Ranskassa, Belgiassa, Taiwanissa ja Etelä-Koreassa. Ulaanbaatarissa hänen teoksiaan on ollut jatkuvasti nähtävillä mm. Zanabazarin museossa ja yksityisnäyttelyissä monissa gallerioissa. Abstrakteissa maalauksissa hän kuvaa luonnon mysteerejä sisäisten tuntojensa kautta. Bolormaan teokset ovat sekatekniikkaa. Hän on koloristi. Maailmassa on myriadeja värejä, joita voi sijoittaa universumin lukemattomiin muotoihin. Bolormaa asuu poikansa ja äitinsä kanssa Ulaanbaatarissa.

Purevsuren Javkhlant on monipuolinen taiteilija, kuvanveistäjä ja maalari. Hän on syntynyt 1982 Ulaanbaatarissa ja valmistunut taiteen maisteriksi 2012. Kuvanveiston opetus Lasten harrastuskeskuksessa 2005 – 2013 poiki hänelle kunniamitalin. Hänellä on ollut yhteisnäyttelyitä Etelä-Koreassa ja muissa maissa, Ulaanbaatarissa mm. Sotamuseossa ja yksityisgallerioissa. Tälle vuodelle Javkhlantilla oli suunnitteilla pronssiveistosten yksityisnäyttely. Hän työskentelee Mongolian taiteilijaliiton tiloissa, omaa ateljeeta hänellä ei vielä ole. Moskovan näyttelyssä sekatekniikalla syntynyt työ oli nimeltään Sateenkaarilapset. Siinä tyttö- ja poikasikiöt ovat vahvassa liikkeessä sateenkaaren värikkäässä kohdussa. Javkhlantilla on aviomies ja poika.

Kaikki Moskovassa tapaamani neljä taiteilijaa Mongoliasta edustivat kauniilla tavalla, miten Mongolian omintakeinen kulttuuri kansainvälisiin taidevirtauksiin yhdistyneenä synnyttää kiinnostavia teoksia.

Bolormaa Bazarsad

Purevsuren Javkhlant

Bolormaa Bazarsad, Syksy, öljy kankaalle , 120x150