Tšingis-kaani – sotaisa mulkero

vai suvaitsevainen valtiomies?

Kuluvana vuonna ilmestyi Ari Turusen tietokirja Mulkerot. Patsaalle korotettujen suurmiesten elämäkertoja, jossa Tšingis-kaani liitetään ihmiskunnan vastenmielisten ”suurmiesten”, oikeastaan hirviöiden joukkoon. Tiedelehdessä julkaistiin puolestaan toimittaja ja kirjailija

Artemis Kelosaaren artikkeli Tšingis-kaani julmuri ja sankari, jossa hänet tuodaan esiin myös suvaitsevaisena rauhanrakentajana. Missä kulkee totuus?

Ari Turusen teos esittelee antiikin ajoista 1900-luvulle elämäntarinan ihmiskunnan 27 mulkerosta, joiden muistomerkkejä, usein ratsastajapatsaita, yhä vaalitaan. Kaikki ovat ymmärrettävästi miehiä, sillä naisilla on ollut harvemmin mahdollisuuksia olla laajemmissa puitteissa valloittajia, tappajia, alistajia ja kolonialisteja. Yksi mulkeroista on Tšingis-kaani (1162-1227).

Kaikki Mongolian-kävijät havaitsevat Tšingis-kaanin keskeisyyden mongolien nykyisyydessä ja identiteetissä. Hänen mukaansa on nimetty muun muassa Ulaanbaatarin lentokenttä, olutmerkkejä, hiphop-yhtyeitä ja hänen kuvansa koristaa seteleitä. Myös häntä koskeva uskonnollinen esi-isien kultti on herännyt eloon. Hätkähdyttävä on Ulaanbaatarin lähistöllä sijaitseva, teräksinen Tšingis-kaania esittävä maailman suurin ratsastajapatsas, jonka sisällä on museo, ravintola ja matkamuistomyymälöitä. Patsaan huipulta avautuvat mahtavat näkymät vuoristoiselle arolle.

Mongolit kyllä myöntävät Tšingis-kaanin valloitusten aiheuttaman tuhon ja verisyyden. He vertaavat häntä kuitenkin usein Aleksanteri Suureen (niin ikään yksi Turusen kirjan mulkeroista) todeten myös: Voiko luku- ja kirjoitustaidottomalta paimentolaiselta odottaa samaa kuin vaikkapa Hitleriltä ja Stalinilta? Tämä on mielestäni hyvä argumentti: esimerkiksi Tšingiskaanin suvun keskiaasialaisen seuraajan, häntäkin julmemman Timur Lenkin/Tamerlanin (k. 1405) sivilisoitumistaso oli paljon korkeampi.

On huomioitava, että Mongolia on hieman yli 3 miljoonan asukkaan maa, jolla on vain kaksi rajanaapuria: Kiina ja Venäjä. Tšingiskaania kunnioitetaan erityisesti mongolien kansakunnan perustajana ja yhdistäjänä. Onneksi mongoleilla on muitakin identiteettinsä rakennuspuita kuten mahtava luonto, perinteinen paimentolainen elämäntapa, omaleimainen kulttuuri ja kieli sekä perinteiset uskonmuodot Tiibetin buddhalaisuus ja šamanismi. Näistä kaikista seikoista he ovat oikeutetusti ylpeitä.

Tšingis-kaanin elämänkaarta leimasi kieltämättä alituinen ja häikäilemätön pyrkimys valtaan, joka juontui ehkä osin hänen ankarasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Hänen elämäänsä selostaessaan Turunen nojaa kuitenkin liikaa mongolien kuuluisaan eeppis-mytologiseen kronikkaan Mongolien salaiseen historiaan, joka toisin kuin hän esittää, kirjoitettiin pääosin jo 1220-luvulla. Sen yksittäisiä tapahtumia ei voi aina ottaa kirjaimellisesti sellaisenaan (kuten ei Raamatunkaan) vaan myös symbolisesti ja vertauskuvallisesti. Salainen historia ei ole myöskään pelkästään ”karua tekstiä” vaan yksi ihmiskunnan eeposkirjallisuuden klassikoista, josta osin runomuodossa avautuu nykylukijalle kiehtova, monitasoinen maailma ja elämäntapa. Siihen kuului paitsi väkivaltaa myös keskinäistä myötätuntoa ja huolenpitoa – nomadikulttuurissa myös molempien sukupuolten välillä. Turusen kirjassa vilisevät monen mulkeron kohdalla luvut sotajoukkojen koosta ja verilöylyissä teurastetuista. En lainkaan epäile verilöylyjen ja raiskausten totuudellisuutta, mutta niistä kertovat lähteet ovat yleensä ja myös Tšingis-kaanin kohdalla vastapuolen kirjoittamia. Luonnollisesti on korostettu vastustajan kauheutta ja tuotu liioitellen esiin omia kärsimyksiä. Näin tehtiin kaikissa tuon ajan kulttuureissa. Toisaalta on myös rehennelty. Kuka uskoo esimerkiksi nykyään, että Simson tappoi 1000 filistealaista pelkällä aasin leukaluulla (Tuom. 15:14-17).

Ari Turusen mukaan hänen esittelemänsä pronssiin valetut suurmiehet eivät koskaan olleet omasta mielestään väärässä. Tšingis-kaanin suhteen tämä ei pidä täysin paikkaansa. Salaisessa historiassa hän julistaa, että kaikki huopateltoissa asuvat (paimentolaiset) ovat yhtä mongolien kansaa erotuksena niistä, joilla on asumuksissaan puiset ovet (kaupunkilaiset ja talonpojat) (SHM §203). Artemis (= Zeuksen tytär ja metsästyksen jumalatar) Kelosaari tuo artikkelissaan esiin muutoksen Tšingis-kaanin maailmankatsomuksessa, mikä periytyi hänen seuraajilleen. Ilman sitä maailmanhistorian suurimman mannerimperiumin perustaminen ei olisi onnistunut.

Tšingis-kaanin aikana mongolit omaksuivat luku- ja kirjoitustaidon sekä kehittivät oman kirjallisen lainsäädäntönsä nimeltään jasa. Tämä merkitsi myös kaikkialle ulottuvan hallintokoneiston, byrokratian syntyä väestönlaskentoineen ja verottamisineen. Virkamiehiä värvättiin lähinnä valloitettujen sivilisaatioiden joukosta. Imperiumia pyrittiin pitämään rauhantilassa usein sotatilassa olevia ulkoreunoja lukuun ottamatta. Ymmärrettiin jatkuvan tuhoamisen järjettömyys. Esimerkiksi hunnit eivät tähän aikoinaan kyenneet.

Mongolien ajattelutapaan kuului myös kaikkien muiden uskontojen kunnioitus, mikä vahvistettiin heidän lainsäädännössään.

Šamanistista luonnonuskontoaan harjoittavina polyteisteinä heille oli selvää, että maailma oli täynnä yliluonnollisia voimia, joita kaikkia oli syytä sekä kunnioittaa että valjastaa ne palvelemaan mongolivaltakunnan etuja. Tšingiskaanikin oli tietoinen kristittyjen Jumalasta, sillä Mongolian alueen paimentolaisten joukossa oli paljon niitä, jotka olivat omaksuneet idän kristinuskon, lännessä harhaoppina pidetyn nestoriolaisuuden.

Artemis Kelosaaren lukeneisuus Tšingiskaanista on ymmärrettävästi syvempää kuin Ari Turusen, jonka on täytynyt keskittyä kirjassaan 27 mulkeroon. Kelosaaren populaariartikkeli on mielestäni kokonaisuudessaan ansiokas. Pidän myös Turusen kirjan perusajatusta kaikenlaisten ”sotasankarien” palvonnan kritiikistä täysin oikeana. Ja onpa ollut muunkinlaisia mulkeroita kuten Turusen esittelemä Martti Luther, jonka hillittömällä juutalaisvihalla on varmasti ollut jälkivaikutuksensa.

Ehkä seuraava kuvaus Mongolien salaisesta historiasta avaa näkymän siihen maailmaan, jossa Tšingis-kaani eli ja millainen ihminen hän oli: Tšingis-kaani nousee pyhälle Burkhan Khaldun -vuorelle, jossa koko mongolien suku on saanut alkunsa. Hän uhraa vuoressa asustavalle jumaluudelle. Sitten hän kääntyy kohti Aurinkoa, riisuu alamaisuutensa merkiksi päähineensä sekä vyönsä, lyö rintaansa ja polvistuu kohti Aurinkoa yhdeksän kertaa (onnea tuottava, pyhä luku). Lopuksi hän uhraa Auringolle tammanmaitoa ja rukoilee (SHM §113).

Kirjallisuutta:

Kelosaari Artemis, Tšingis-kaanijulmurijasankari.Tiede 1/2019, s. 50-57.

TheSecretHistoryoftheMongols.AMongolianEpic ChronicleoftheThirteenthCentury.Translated with a Historical and Philological Commentary by Igor de Rachewiltz. Volume I-II. (Brill’s Inner Asian Library). Leiden – Boston 2004. = SHM

Ratchnevsky, Paul, Činggis-Khan.SeinLebenundWirken. (Münchener ostasiatische Studien; Band 32) Wiesbaden 1983. (Engl. 1991)

Turunen, Ari, Mulkerot.Patsaallekorotettujensuurmiesten elämäkertoja.Into. Helsinki 2019.