Verkkovalmentaja 3-2021

Page 4

Asiantuntijatoiminta huippu-urheilun toimintaympäristöissä

Pia Pekonen

Huippu-urheilun osaamisvaatimukset kasvavat, urheilu ammattimaistuu ja ammattilaistuu. Jos haluamme pysyä kansainvälisessä kilpailussa mukana ja menestyä, tulee meidän kyetä uudenlaiseen toimintakulttuuriin. Valmentajien ja urheilijoiden tueksi tarvitaan eri alojen asiantuntijoita tuomaan tarvittavaa osaamista valmentautumiseen. Valmentajan ei tarvitse osata tai pystyä tekemään kaikkea yksin. Asiantuntijatoiminta linkittyy osaksi urheilijoiden, joukkueiden ja lajien valmennusta. Tavoitteena on menestystä ja tuloksen tekemistä tukeva toimintakulttuuri, jossa jokainen toimija työskentelee yhteisten tavoitteiden suunnassa. Valmentaja johtaa prosessia, jossa asiantuntijat ovat mukana lisäämässä valmentautumisen laatua omalla asiantuntijuudellaan. Eri alojen asiantuntijoita hyödyntämällä, moniammatillisen asiantuntijatoiminnan kautta, voimme tuottaa jotakin paljon enemmän kuin valmentaja tai asiantuntija yksin. Ei kuitenkaan ole sitä parempi, mitä enemmän asiantuntijoita urheilijan ja valmentajan ympärillä on. Joskus vähemmän on jopa enemmän.

4

Verkkovalmentaja 3/2021


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Verkkovalmentaja 3-2021 by Suomen Jalkapallovalmentajat - Issuu