Palopäällystö-lehti 4/2020

Page 3

Puheenjohtajan tervehdys

Palopäällystöliitto kutsui, jäsenet vastasivat: uutta verta johtokunnissa! S

ääntöjenmukaiset jaostokokoukset järjestettiin syys-marraskuun aikana. Erovuorossa olivat kaikkien kuuden jaoston puheenjohtajat. Näistä peräti viisi oli sellaisia, että jatkokausi ei ollut mahdollinen tai henkilö ei ollut enää käytettävissä. Yhteensä johtokuntapaikkoja oli jaossa 18. Lisäksi viisi paikkaa oli avoinna liittohallituksessa. Näistäkin 10 johtokuntapaikkaa ja kaksi liittohallituspaikkaa olivat ”pakkovaihtoja”. Palopäällystöliiton sääntöjen mukaisesti henkilö voi toimia kussakin luottamustoimessa korkeintaan kaksi perättäistä, täyttä kolmivuotiskautta. Valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia oli tarjolla, ja kiinnostuneita löytyi kiitettävästi. Varautuminen ja väestönsuojelu -jaoston johtokunnan puheenjohtajaksi valittiin Katja Ahola. Vapaaehtoispalokuntatoiminta-jaoston uutena puheenjohtajana aloittaa Mikko Nurmi. Pelastustoiminta-jaoston puheenjohtajana jatkaa Ville Mensala. Hallinto- ja tukipalvelut -jaoston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Peter Johansson, Riskienhallintajaoston puheenjohtajaksi Teemu-Taavetti Toivonen ja Yritysturvallisuus-jaoston puheenjohtajaksi Kalle Seppänen. Katso tiedot johtokuntien kaikista jäsenistä lehden sivulta 22. Onneksi olkoon kaikille uusille luottamushenkilöille, ja tervetuloa mukaan! Väistyviä luottamushenkilöitä kiitän lämpimästi. Upeaa, että olette antaneet aikaanne ja asiantuntijuuttanne Palopäällystöliiton toimintaan. Nyt tapahtunut luottamushenkilöiden rotaatio osoitti, että muutama vuosi sitten tehty Palopäällystöliiton sääntöjen uudistus oli onnistunut. Kuuden vuoden jälkeen luottamushenkilön on aika siirtyä sivuun, ja tehdä samalla tilaa uusille innokkaille jäsenille. Uudet luottamushenkilöt tuovat uutta ajattelua ja uusia tuulia. Suomen Palopäällystöliitto

on vanha ja perinteikäs, mutta haluamme olla kaikkea muuta kuin sammaloitunut. Lisäksi, mitä useampi jäsenistä on työuransa aikana ollut mukana Palopäällystöliitossa myös luottamushenkilönä, sen parempi. Silloin järjestö tuntuu enemmän omalta. Näin joka rotaatiolla rakennamme vahvempaa, yhteistä Palopäällystöliittoa. Pelastusalan arvoissa sana ”inhimillisesti” pitää sisällään ajatuksen siitä, että kohtelemme ja palvelemme jokaista yhdenvertaisesti. Arvot eivät erittele sitä, että yhdenvertaisuuden pitäisi kohdentua vain asiakkaisiin. Myös työtoveri on oikeutettu yhdenvertaiseen, suvaitsevaiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun. Koko toimialalla yhdenvertaisuuden tulee olla sisäänrakennettua. Lehden sivuilta 6 alkaen voit lukea ajatuksia yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvosta sekä tietoa pelastustoimen kansallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän työstä. Pelastusalan arvoissa myös julistetaan, että osana ammatillisuutta haluamme toimia yhteistyökykyisesti ja -haluisesti. Haluaisin pistää paremmaksi. Pidän sanasta yhteistyöhakuisuus. Sana kuvastaa proaktiivista toimintaa. Haemme yhteistyötä sen sijaan että vain odottaisimme laidalla tanssiinkutsua. Väkimäärältään pienen maan väkimäärältään pienen toimialan vahvuus löytyy kyvystä tehdä yhteistyötä. Palopäällystöliiton toiminnalle tunnusomaista on edellä mainittu yhteistyön hakeminen. Tästäkin lisää lehden sivuilla. Vuodenaika on synkkä, mielen ei tarvitse sitä olla. Ulkoilkaa, pysykää terveinä ja tapaamisiin taas kasvokkainkin sitten, kun korona tämän ilon meille suo. Veli-Pekka Ihamäki puheenjohtaja

3

3


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.