Hanko Kompass 2022

Page 22

VENEILYÄ VIDEOILLA HANGOSTA HELSINKIIN, ÖRÖSTÄ KASNÄSIIN

T

ikTok on nopeimmin kasvava so­ siaalisen median alusta. Petri Järvinen on ottanut Lepsu66 -nimi­ merkillä sen vahvasti haltuun. Videoilla on yhteenlaskettuna kymmeniä miljoonia näyttökertoja. Järvinen liikkuu paljon saaristossa, kuvaaminen ja esiintyminen ovat tulleet tutuiksi Kompass-lehtien ja Saaristoradion kautta. – Skidit sanoivat, että olen liian vanha TikTokiin, mutta tämä on mun juttu. Tässä yhdistyy kaikki mistä tykkään, Petri nauraa.

Jo toinen Petrin tekemä TikTok -video lähti viraaliksi, katselukertoja alkoi tulla tuhansia, kymmeniätuhansia ja lopulta satojatuhansia. TikTokissa videot ovat lyhyitä, niissä asia kerrotaan nopeasti. Petrin mukaan vi­ deon tekemiseen menee muutamasta mi­ nuutista muutamaan tuntiin. Ne kuvataan pääasiassa puhelimella. Petri kertoo käyt­ tävänsä puhelinta myös videoiden käsitte­ lemiseen. Kaikki sisältö Lepsu66 -kanavalla on tuotettu itse. Tarvittaessa kaverit auttavat kuvaamisessa. Järvisen genre on vahvasti saaristo ja veneily. Kompass-lehtien an­ sioista Petri on paljon liikkeellä, ja usein merellisissä maisemissa, sisältöä tehdään saaristo, meri ja luonto edellä. Ideat tule­ vat usein arkisista tilanteista, hyvästä biisistä tai vaikka tapahtumasta.

KUN LIIKKUU JA TEKEE TIK TOK VIDEOITA NÄKEE SAARISTON IHMEITÄ JOISTA POIKII MYÖS KUVIA JA JUTTUJA KOMPASS-LEHTIIN

2 2 | H A N KO KO M PA S S

TEKSTI JERKER JOKINIEMI KUVAT PETRI JÄRVINEN

– Kun ajoin kivelle, niin tein siitäkin ensimmäisenä videon. TikTokissa seuraajat ovat usein nuoria, mikä asettaa tietysti omat vaatimuksensa materiaalille. Turvallisuus on tärkeää, ja vesillä liikkuessa Petrillä on pelastusliivit päällä, mutta aina sekään ei riitä vakuutta­ maan some-alustan moderaattoreita. – Tein videon, kun olin pelastuspuvus­ sa jäällä kertomassa miten jäistä pääsee ylös, niin TikTok poisti muutamassa minuu­ tissa kymmeniä tuhansia katselukertoja keränneen videon vaarallisena. Nykyään sosiaalisessa mediassa kes­ kustellaan paljon rahasta. Suomenkielisillä videoilla ei pääse helposti tienaamaan. – Ilmeisesti yli 500 miljoonaa katselua tuo muutamia euroja, yleensä ainoat tulot tulevat tuoteyhteistyöstä, Petri taustoittaa. Jotkut ihmiset haluavat ottaa selfieitä Petrin kanssa venetapahtumissa, mutta vi­ deoiden tekeminen on tosiasiassa tekosyy päästä merelle. – Vaikuttajamaailma ja some­ julkkiksena oleminen ei ole pääasia, vaan se, että itsellä on hauskaa ja pääsee merelle ja tutustumaan uusiin ihmisiin.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Hanko Kompass 2022 by Kompass-lehdet - Issuu