2 minute read

TROPPIINEN TUULAHDUS BYPIASIN TYYLIÄ HANGON KESÄÄN

Trooppinen tuulahdus BYPIASIN TYYLIÄ HANGON KESÄÄN

TEKSTI JA KUVAT BYPIAS

BYPIASille varmin kesän merkki on se, kun brändin Hangon liikkeet herätellään eloon talviuniltaan. Mrs. BYPIASin eli Pia Erlundin mukaan tänä vuonna käynnistyy jo kuudes kesä Hangossa, josta on matkan varrella tullut hänen perheelleen myös rakas vapaaajan viettopaikka. Koko viime talven käynnissä ollut kaupunkikotiprojekti on viimeistelyn alla ja se ankkuroi Pian Hankoon vahvasti myös tulevana kesäkautena. Hangon yrittäjillä oli myös sormensa pelissä vuonna 2020, kun BYPIAS heidän nimittämänään ehdokkaana palkittiin Vuoden valtakunnallisena yrittäjänä.

BYPIAS on Erlundin käsialaa oleva kotimainen lifestyle-konsepti ja kokonaisvaltainen elämys, jossa muoti ja sisustus yhdessä muodostavat lumoavan, harmonisen maailman. Aikanaan pellavavaatteistaan tunnetuksi tullut brändi on pinkaissut kasvuun niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin ja verkkokauppatoiminnan lisäksi Suomessa BYPIASilla on tällä hetkellä 11 omaa elämyksellistä kivijalkamyymälää. Suosion salaisuutena piilee rennon boheemit ja ajattoman naiselliset vaatteet, jotka on suunniteltu nimenomaan suomalaisen naisen muodoille. Lisäksi valikoima kattaa myös tyylikkään miesten pellavavaatemalliston.

Hangossa BYPIASilla on kolme kesäistä, toisistaan poikkeavaa pop up -myymälää. Lippulaivana toimii Hangon kauppakatuna tunnetun Tornikadun ”White House”, joka avasi ovensa viikonloppuvieraille jo huhtikuun puolivälissä. Lisäksi BYPIASin tuotteisiin voi törmätä Itäsataman rantakojuilla sekä Erlundin stailaamassa Coco Hanko Signature Boutiquessa, joka on Satamakadulla sijaitseva upea, välimerellinen Lounge Bar cocktaileineen ja pikkupurtavineen.

Hangon vierailijat ovat saattaneet bongata edellisinä kesinä katukuvasta myös hauskan valkoisen tuk-tukin. Tämä hohtava, sähköinen menopeli kuljettaa kesävierailijoita shoppailu- ja elämyskierrokselle BYPIASin Hanko-maailmaan. Reitti kiertää myymälöiden kautta BYPIAS Beach Lounge Bariin Plageniin, jossa on mahdollisuus kokea valkoista hiekkaa ja trooppista tunnelmaa bambupedeillä loikoillen sekä drinkkejä nautiskellen.

Coco Hanko avataan virallisesti lauantaina 11.6. Suuren Catwalk Shown merkeissä klo 12 ja 14. Tuolloin silmänruoaksi tarjoillaan muotia ja viihdettä Beach Style -hengessä. Tapahtumallinen kesä saa jatkoa heinäkuussa, jolloin lauantaina 16.7. järjestetään Latin Dance Party Weekend sekä Plagen Beach Lounge Barissa että Coco Hangossa klo 14 alkaen.

BYPIASin kesä Hangossa huipentuu heinäkuun lopussa la 23.7. järjestettävään suosittuun White Partyyn. Lippuja voi edelleen hankkia sekä verkosta että BYPIASin myymälöistä tähän Suomessa ainutlaatuiseen rantatapahtumaan, jossa Plagen Beachille nousee iso, valkoinen juhlateltta ja sisälle katetaan upea, balilainen Grazing Table eksoottisine herkkuineen. White Partyyn odotetaan osallistuvan yhteensä 200 juhlavierasta. Hanko White Party alkaa klo 16 ja tunnelmalliset juhlat jatkuvat rannalla myöhään yöhön asti.

Merellinen Hanko elää kesästä ja on BYPIASin ehdottomia suosikkilomakohteita Suomessa. ”Muotivaatteiden lisäksi haluamme tarjota ja kokea myös elämyksiä yhdessä asiakkaidemme kanssa sekä luoda uudenlaista beach-kulttuuria Suomen ykkösrantakaupunkiin BYPIASin omintakeiseen tyyliin”, Pia Erlund päättää ja toivottaa kaikki tänä kesänä tutustumaan Hangon tapahtumarikkaaseen miljööseen, vaikkapa sitten tuk-tukin letkeällä kyydillä.

This article is from: