4 minute read

UUDISKOHTEET TUOVAT HELPOTUSTA HANGON KUUMILLE ASUNTOMARKKINOILLE

UUDISKOHTEET TUOVAT HELPOTUSTA

Hangon kuumille asuntomarkkinoille

KUVAT HIMA & HUVILA

Kova Hankobuumi jatkuu asuntomarkkinoilla jo kolmatta vuotta. Kun muualla maassa asuntomarkkinat ovat jonkinlaisessa odotustilassa, Hankoon tuntuvat haluavan kaikki. – Ehkäpä epävarmassa maailmantilanteessa Hanko on juuri sellainen paikka, jonne halutaan tulla rauhoittumaan ja rentoutumaan, Hima&Huvila LKV:n yrittäjä Nana Hyry pohtii.

Koronavuosina asuntojen hinnat nousivat Hangossa selvästi ja etenkin omakotitalot vietiin lähes käsistä. Millaiset asunnot kiinnostavat nyt ostajia? – Oikeastaan ihan kaikenlaiset asunnot. Ostajia on niin paljon, että kaikille asunnoille on oma ostajakuntansa – kunhan hinta vain on oikea. Uudehkot omakotitalot ja toisaalta satavuotiaat huvilat ovat todella haluttuja, kuten myös romanttiset puutaloosakkeet. Myös ihan peruskerrostaloasunnot menevät hyvin kaupaksi, Hyry tietää.

Suurin osa Hangossa myytävistä asunnoista päätyy kakkosasunnoiksi. Niitä kuitenkin käytetään nykyään todella paljon – ja ympäri vuoden. Samalla vaatimukset kakkosasunnoista ovat muuttuneet. – Moni tekee kakkosasunnollaan nykyisin myös etätöitä, joten asunnossa täytyy olla rauhaisa soppi myös sitä varten. Lisäksi moni haaveilee muuttavansa Hankoon jossain vaiheessa pysyvästi, joten kakkosasuntoa katsotaan myös sillä silmällä. Tällöin esim. säilytystiloja täytyy löytyä, Hyry kertoo.

Mielenkiintoisia uudiskohteita

Hima&Huvilan välittäjillä on ollut kova työ yrittää löytää oma Hankokoti edes osalle asunnonetsijöistä, sillä myytävistä kohteista on ollut kova pula. Nyt siihen on kuitenkin tulossa helpotusta. Myyjät ovat tänä vuonna selvästi aktivoituneet ja myytäviä kohteita on enemmän markkinoilla kuin parina aikaisempana vuonna. Lisäksi Hankofaneja hellitään mielenkiintoisilla uudiskohteilla, joista osassa asutaan jo tänä vuonna.

Hima&Huvila LKV:sta on noussut parissa vuodessa Hangon merkittävin uudiskohteiden välittäjä. Kiinteistönvälitysliikkeellä on tälläkin hetkellä viisi uudiskohdeprojektia myynnissä tai tulossa myyntiin.

1.

3. 2.

4. 1. HANKO TOWNHOUSE -kaupunkitalot nousevat Sibeliuspuiston laitaan ja yhdeksästä talosta enää yksi on jäljellä. Kaksikerroksiset talot ovat saaneet inspiraationsa Tanskasta ja sopivat hyvin Hangon huvilatyyliin. Jokaisella talolla on iso terassi ja oma piha-alue. Talot valmistuvat jo alkukesästä 2022.

2. HANGON LOKKI on seitsemän kytketyn pientalon kokonaisuus Furuvikin mäntymetsien äärellä. Nämä pikkutalot ovat todellisia tilaihmeitä ja kätevää lisätilaa saadaan parvella. Taloilla on isot terassit ja jopa yhteinen uima-allasalue! Hangon Lokissa asutaan syksyllä 2022.

3. AS OY HANGON SANTALANTIELLE on saneerattu kolme kaunista puutaloasuntoa vanhaan huvilaan. Päädyissä on kaksikerroksiset asunnot ja keskellä pienempi kaksio. Jokaisella asunnolla on oma terassi. Pihapiirissä on myös taloyhtiöön kuuluva komea erillistalo sekä varasto- ja saunatilat. Asunnot valmistuvat alkukesästä 2022.

4. AS OY HANGÖ LOTSGÅRDEN on kahden komean Designtalon paritalon kokonaisuus. Täällä asutaan rauhallisella omakotitaloalueella lähellä Slaktiksen lapsiystävällistä rantaa. Huoneistot ovat tilavia ja toteutettu laadukkaasti. Arvioitu valmistuminen kesä 2023.

5. AS OY HANGON TORNI on Tornikadun ja Oikokadun kulmaan nousevat näyttävä puurunkoinen 3-kerroksinen asuintalo, johon tulee kymmenen erikokoista huoneistoa. Päätyasunnoissa on kaunis kaareva terassi ja jokaisessa asunnossa myös parveke ja autopaikka. Laadukasta asumista aivan Hangon keskustassa! Kohteen ennakkomarkkinointi alkaa kesällä 2022.

5.

Hankotuulahduksia edelliseltä vuodelta

KUVA: BYPIAS KUVA: BYPIAS

KUVA: BYPIAS

KUVA: PETRI JÄRVINEN

KUVA: PETRI JÄRVINEN

This article is from: