Kaltio 4/2019

Page 4

Kannessa: Composition 260419 Kansitaiteilijamme on tällä kertaa rovaniemeläinen Tuomas Korkalo, jonka yksityisnäyttely Kemin taidemuseossa on siirtynyt remontin takia kuukaudella. Avajaisia juhlittaneen torstaina 12.9. Teksti: PAAVO J. HEINONEN

R

ovaniemellä syntynyt, asuva ja työskentelevä Tuomas Korkalo valmistui kuvataiteilijaksi Imatran taidekoulusta vuonna 2008. Korkalo tekee taidetta monin tavoin, piirtämällä ja maalaamalla, rakentamalla installaatioita tai ympäristötaiteen menetelmin. ”Pohdin taiteessani usein värin ja valon ominaisuuksia tilassa, sekä kuvataiteen teorian matemaattisia lainalaisuuksia suhteessa taiteen kaoottisen maailmaan.” Korkalo kertoo uusimpien teostensa lähtökohtien periytyvän Venäjän avantgar-

Composition 260419, 2019. Vesiväri, japanilainen tussi ja akryyli kankaalle, 70 × 44 × 2 cm.

2

de-ajan maalauksista ja veistoksista. Bauhausin koulukunnan estetiikasta Korkalon erottaa vesivärinkaltaisten tekniikoiden käyttö: teoksiin tulee näin myös keventävä ulottuvuus. Geometriset ja värikkäät asetelmat toimivat itsellisesti luoden muodon ja symmetrian puhtaudesta kehittyvää turvallisuuden tunnetta. Yksilötyöskentelyn ohella Korkalo tekee taidetta myös erilaisissa ryhmissä. Hän on muun muassa ollut perustamassa Pellon Orankiharjun vuosittaista Oranki Art -ympäristötaidetapahtumaa vuonna 2001 ja järjestelyissä mukana siitä lähtien.

Tuomas Korkalo: Composition 180419, 2019, 70 x 44 cm

Acrylic, water colour and sumi-ink on canvas, Composition 180419, 2019. Vesiväri, japanilainen tussi ja akryyli kankaalle, 70 × 44 cm.

Kaltio 4/2019

Korkalon teoksia on muun muassa Jenny ja Antti Wihurin rahaston taidekokoelmassa Rovaniemen taidemuseolla, Aineen taidemuseolla, Pärnun nykytaiteen museon kokoelmissa sekä Karjalan tasavallan taidemuseolla Petroskoissa. Hän on Taidemaalariliiton ja Lapin taiteilijaseuran jäsen.  PJH

Tuomas Korkalo Kemin taidemuseossa (Marina Takalon katu 3) 13.9.–10.11.

Tuomas Korkalo: Cubes, 2018, 73 x 53 cm

Acrylic, water colour and sumi-ink on canvas, Cubes, 2018. Vesiväri, japanilainen tussi ja akryyli (in private collection in Espoo, Finland) kankaalle, 73 × 53 cm.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

KALTION TEKIJÄT

2min
pages 66-68

AJANKOHTAISTA

20min
pages 59-65

KIRJAT: MAAILMANTUSKA VIRKOAA ELÄMÄÄN / PÄIVÄKIRJAMERKINTÖJÄ JA ELÄMÄN POHDISKELUA / KEISARI SUOMESSA / POLKUPYÖRÄLLÄ ON HAUSKA MATKATA / NE JYRÄÄ MEITIN / LEINON RUNOILLA HÖYSTETTY DEKKARI / PERÄPOHJOLASTA SKOONEEN / JOS MAAILMA LOPPUISI

17min
pages 52-57

OHJELMISTOT

2min
page 58

KUVATAIDE: MIETTEITÄ MÄNTÄN KUVATAIDEVIIKOILTA

3min
pages 49-51

LAST MAN FISHING

1min
pages 45-48

EESTI KIRJAVAHETAJALT: HARRY EGIPTIN KAUNIIT NAISET

3min
pages 43-44

KIRJOITTAJAKURSSILLA PÄÄTALO-INSTITUUTISSA

2min
page 42

KREIVI CREUTZIN PALUU HISTORIAN HÄMÄRÄSTÄ

16min
pages 27-33

PÄÄTALON KALLEN 100-VUOTISJUHLAT

1min
page 41

TÄRKEÄ KYSYMYS ELÄMÄN TÄRKEIMMÄSTÄ ASIASTA

8min
pages 37-40

MUSTARINDA: YLÖS JA ALAS JA LOPUSSA TASAN

5min
pages 34-35

POSTIKORTTEJA OXFORDISTA: ILOINEN HYVÄSTIJÄTTÖ

2min
page 36

VIHREÄSTÄ KAMARISTA ÖISELLE HAUTUUMAALLE

5min
pages 24-26

VARDAN ONNI

4min
pages 21-22

HIBBO

9min
pages 14-18

TAIKABOXIN TARINA ELÄÄ VAHVANA

9min
pages 6-12

UMMET JA LAMMET: PÄÄTÖNTÄ KAUPUNKIKULTTUURIA KULTTUURIKAUPUNGISSA

2min
page 23

Ensikertalaisena elokuvajuhlilla

4min
pages 19-20

Agfacolorin viehätys, valhe ja viaton erotiikka

1min
page 13

Kannessa: Composition 260419

1min
page 4

Pääkirjoitus: Liike ja kuva, liikkuva

1min
page 5
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.