hkty.fi 1/2022

Page 3

Pääkirjoitus VOIKO MISSÄÄN PAHASSA OLLA MITÄÄN HYVÄÄ? ONKO VÄHEMMÄN ENEMMÄN? Vanha sanonta siitä, ettei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin tuntuu tällä hetkellä aika epäuskottavalta. Kahden koronavuoden jälkeen elämme ajassa, jolloin keskellä Eurooppaa riehuu sota.

Näiden edellisten lisäksi puuttuu enää vain se kolmas,

Kuva Cervi Talotekniikka Oy

jonka Balkanin Nostradamus Baba Vanga on ennustanut tälle vuodelle tapahtuvaksi, muukalaisten invaasio avaruudesta. Jos joku olisi pari vuotta sitten sanonut näin, olisi hän saanut täysylläpidon ja varmuudella hyvän lääkityksen. Nyt itsekin tekisi mieli välillä vilkuilla taivaalle, jospa siellä näkyykin liikettä.

Mutta tosiaan, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Kyseessä on vanha sanonta, joka on luonut uskoa tule-

vaan ja lohduttanut historiassa niin, että sanonta on jäänyt meille jälkipolville ohjeeksi elämään. Tämä totuus on osoittautunut aikojen kuluessa aina todeksi, sateen jälkeen paistaa aurinko, tästäkin laaksosta mennään läpi, kolhuitta tai kolhuilla, läpi mennään kuitenkin.

Ja se hyvä, mitä se sitten on, mitä hyvää tästä voisi kehittyä. Sodan vaikutuksesta esimerkiksi energian hinnan

kallistuessa räjähdysmäisesti on tullut tarve korvata fossiilisia polttoaineita nopeammalla aikataululla ja kehittää vaihtoehtoisia ratkaisuja. Tämä on hyvä asia luonnollisesti. Hiilijalanjälki pienenee. Syksyllä voimme olla historiallisessa tilanteessa, jossa esimerkiksi katkaisijaa painamalla valot eivät sytykään. Voidaan joutua säännöstelemään energiaa, tavalla tai toisella. Toisaalta aina kun mietimme mistä saisimme energiaa lisää, olisi varmasti järkevämpää miettiä omia tottumuksiamme ja ponnekkaammin sitä, kuinka kuluttaisimme vähemmän.

Olen tyttärieni kasvatuksessa käyttänyt usein mieli- ja

vertauskuvia. Uskon, että seuraavan tarinan avulla saatte kiinni mistä puhun.

Kiinteistöt ovat suurin energiasyöppö, jotka kuluttavat

noin 40 % kaikesta energiasta ja vastaavasti niissä käytetystä energiasta 40 % menee taivaan tuuliin ilmanvaihdon kautta. Tämä voitaisiin estää esimerkiksi lämmöntalteenotolla, kuitenkin harmillisen monessa kiinteistössä tilanne on seuraavanlainen.

Tänäkin aamuna Puolassa kaivosmiehet heräsivät ja val-

mistautuivat kaivokseen töihin. Heidän louhimansa kivihiili lastataan junaan, kuljetetaan satamaan, puretaan junasta ja lastataan laivaan, kuljetaan laivalla Hanasaareen, puretaan laivasta, varastoidaan ja käytetään energiana kaukolämmön tuottamiseen, toimitetaan putkia pitkin kiinteistöön, lämmitetään talo ja puhalletaan taivaan tuuliin… Tästä kaikesta

saisimme ilmanvaihdon lämmöntalteenotolla otettua talteen kolme neljännestä, siis 75 %. Ihan älytöntä. Me mietimme, että mistä saisimme lisää kivihiiltä.

Vastuullisuus, kestävä kehitys, kierrättäminen. Aika

monelle käsityöläiselle itsestään selviä asioita. Arvoja, jotka ovat olleet aikoinaan vahvoja, teollistumisen ja tavarapaljouden myötä unohtuneet ja nyt ymmärryksen kasvettua taas nousseet pinnalle.

Taantuma, talouden jäähtyminen, johon kohtuullisella

varmuudella törmäämme syksyllä, muuttanee myös kulutustottumuksiamme vastuullisempaan suuntaan.

Omalta osaltani pohdin nykyään jopa kahvia keittäessäni

tarkkaan, kuinka monta kuppia juon. Kuulostaa hölmöltä. Mutta jos joka kerran keittäisin neljä kuppia ja juonkin vain kolme, menisi hukkaan neljännes? Niin? Kun miettii koko ketjua tässäkin, kuten kivihiilessä. Pavut kerätään pensaasta, kuljetetaan satamaan, lastataan laivaan, puretaan laivasta ja toimitetaan paahtimoon, pakkaaminen, kuljetus myymälään, kuljetus kotiin, kahvin keitto ja neljännes viemäriin. Saman tien voisin jättää yhden paketin neljästä ostamatta.

Ollaan isojen asioiden äärellä. Ei niin pahaa, ettei jotain hyvää.

Vastuullista kesää, nautitaan lämmöstä, investoidaan itseemme ja kerätään energiaa talteen. Petri Valve Cervi Talotekniikka Oy HKTY:n valtuuston ja johtokunnan jäsen hkty.fi 1�2022


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
hkty.fi 1/2022 by hkty - Issuu