TUTTI!
Siskokset soittavat yhdessä Kotistudioon heti soittoharrastuksen alussa
– Ensi jouluna ajattelimme kirjoittaa ihan oman joululaulun, Hilla kertoo.
Ä
änitteet koostuvat monesta eri soitto- ja lauluraidasta, joista jokainen äänitetään erikseen. Yleensä täytyy yrittää muutaman kerran, ennen kuin kaikki menee oikein. Sen jälkeen raidat editoidaan ja liitetään yhteen. Nämä hommat ovat Mikon erikoisalaa. Onnistuneesta äänitteestä tuntuu kivalta saada kehuja ja kiitoksia.
Hi l la lä hdöss ä esii ntym ää n musii kki-i ltaa n.
i Niet u la n luokass a. Hertta tru mpettit u nni l la Tom
Jou lu lau luää nitystä kotist udios sa ta lvel la 2019.
Soittokaveri ihan vieressä Saana ja Sofia Suontama ovat pianoa soittavat siskokset. Miltä yhteismusisointi siskon kanssa tuntuu? – Hyviä puolia on esimerkiksi se, että opimme kuuntelemaan toista paremmin, koska meillä on mahdollisuus harjoitella nelikätisiä kappaleita yhdessä kotona. Lisäksi kuulemme myös toistemme soolokappaleiden harjoittelua. Ehkä juuri kuuntelu auttaakin meitä edistymään joissain kappaleissa, olivat ne nelikätisiä tai eivät, Saana kertoo. – Haastavuudet tulevat yleensä esiin, kun yritetään päättää milloin ja miten soitetaan. Molemmilla on erilaisia näkemyksiä oikeasta soittotyylistä, jo nuorina olimme ihan erilaiset soittajat. Nelikätisissä kappaleissa on yleensä haastavinta olla neuvomatta tai auttamatta toista. Kun jompikumpi meistä haluaa harjoittaa jotain tiettyä kohtaa nuotissa, niin toinen saattaa neuvoa miten se kohta hänen mielestään pitäisi soittaa. Tästä on toki apua silloin, kun toinen ei oikeasti muista tai tiedä, miten vaikkapa jokin sointukulku menee, Sofia pohtii. 26
Saana (vas.) ja Sofia Suontama
Kuva: Mikko Kotola
H
illa ja Hertta Kotola aloittivat soiton syksyllä 2019. Hilla soittaa alttoviulua ja Hertta trumpettia. Soittotuntien, orkesterin ja mupen lisäksi tytöt äänittävät Mikko-isän avustuksella omassa kotistudiossaan kappaleita sukulaisten ja tuttujen iloksi. Ensimmäinen äänite syntyi jouluna 2019. Vuonna 2020 he esiintyivät Trumpettien joulusoitto -koosteessa nimellä Kotolan kotiorkesteri, kappaleenaan Sylvian joululaulu. Seuraava projekti on jo suunnitelmissa: