3 minute read
On vain pulahdettava musiikin virtaan ja annettava sen viedä
Olen 26-vuotias jazzkitaristi Jonas Metsäkylä ja mielestäni musiikki on parasta mitä tiedän!
Advertisement
Huomasin jo varhain hakeutuvani mielelläni musiikin äärelle ja viihtyväni sen parissa loistavasti. Aika on musiikissa keskeinen elementti ja paradoksaalisesti musiikilla on myös kyky häivyttää ajan taju: Kyky innostua ja haltioitua musiikista sen lajeista riippumatta tuntikausiksi päivittäin on mielestäni tärkeä ominaisuus nuorelle muusikon alulle. A loitin kitaransoiton opiskelun Lahden Musiikkiopistossa Ilkka Räisäsen johdolla kolmetoistavuotiaana. Yhteistyö Ilen kanssa onkin sittemmin jatkunut poikkeuksellisen pitkään. Tuota yhteistyötä kuvasimme tarkemmin kahdella Musiikkiopiston kevään pajaviikon tarjontaan liittyvällä videollamme.
Tulin nuoruuden musiikkiopistovuosinani kävelleeksi paljon portaita ylös- ja alaspäin! Kerran viikossa nimittäin kapusin portaat ylimpään kerrokseen Ilen aurinkoiseen kitaraluokkaan ja vastaavasti kerran viikossa laskeuduin kellariin johtavat portaat Kimmo Parviaisen bänditunneille auringonvalon saavuttamattomiin. Bändiohjauksen myötä yhteissoitosta tuli musiikkielämäni itsestään selvä osa, mikä myös tuki luontevasti omaehtoisen bänditoiminnan kehittämistä.
Muistellessani musiikkiopiston vaikutusta ja roolia elämässäni, haluaisin soitto- ja bändituntien lisäksi nostaa hyvin merkityksellisinä esiin ne lukuisat minua valtavasti inspiroineet konserttielämykset, joita sain lapsena Kalevi Aho -salissa kokea.
Vuonna 2013 tuoreena ylioppilaana en suoralta kädeltä onnistunut pääsemään Helsingin Metropolian AMK:iin jatkamaan kitaraopintojani. Ile ymmärsi tukalan tilanteeni ja otti minut siipensä suojiin ja suunnitteli välivuoteni täyteen tehokasta harjoittelua. Selkeä tavoite oli saada seuraavalla yrityksellä se yksi pääsykokeissa puuttumaan jäänyt piste ”plakkariin”. Välivuoden jälkeen pääsinkin sisään Metropoliaan.
Tuohon aikaan jokainen kevät merkitsi keskittymistä Sibelius-Akatemian pääsykokeisiin,
missä yhteydessä jazzkitaransoitossa kehittymisen lisäksi pohdimme paljon muusikoille yleistä pääsykokeissa ja muissa ”arjesta poikkeavissa tilanteissa” esiintyvän jännityksen hallintaa. Ile tutustutti minut ajatukseen ”normisuorituksesta”, siis asennoitumisesta, jossa korostetaan sitä, että esiintyessä ja erityisesti pääsykokeiden kaltaisissa epäluontevissa tilanteissa ei saa yrittää soittaa ”eri tavalla”, kuin harjoitellessa. Pitää vain hyväksyä senhetkinen perustaitotaso ja toistaa koetilanteessa se minkä on harjoitellessa satoja kertoja onnistunut soittamaan. ”Nyt näytän niille” -ajattelua tulee toisin sanoen välttää. Ileltä oppimani analyyttinen asenne on tuottanut hyvää tulosta uran kannalta tärkeissä pääsykokeissa ja esiintymisissä ja pääsin lopulta myös Sibelius-Akatemian jazzosastolle vuonna 2017.
Viime vuodet olen keskeisenä kehitysprojektina luotsannut bändiäni Jonas Metsäkylä Trioa, jossa bassoa soittaa kalifornialaisesta suomalaiseksi vähitellen muuntuva Nathan Francis ja rumpuja Oulusta kotoisin oleva Teemu Mustonen. Olemme esiintyneet lukuisia kertoja Helsingissä ja myös vuoden 2019 Lahden Jazztorilla. Tulevana kesänä jatkamme esiintymistä ja ohjelmistomme kehittämistä. Tarkoitus on ottaa mukaan myös itse sävellettyä materiaalia.
Opiskelu Lahden musiikkiopistossa ei ole ohi, vaan jatkuu tätä nykyä Ilen kanssa tehdyn työn lisäksi myös Igor Rogalevin erittäin antoisilla sävellystunneilla. Koen olevani hyvin onnekas ja etuoikeutettu, kun saan päivittäin tava musiikin virtaan ja annettava sen viedä – on kuunneltava mitä musiikki haluaa.
Aamukahvin tippuessa Ludvig van Beethovenin Appassionata-pianosonaatti herättää minut. Beethoven koputtaa matalalta ja korkealta, kovaa ja hiljaa, raskaasti ja kevyesti, eri sävellajeissa. Kuulenko minä? Säveltäessään Appassionataa vuosina 1804-06 Beethoven ei kuullut ulkoisesti enää mitään, mutta sisäisesti ”sielunsa korvin” sitäkin kirkkaammin!
Trumpetisti Clifford Brown oli kuollessaan vain 25-vuotias. Siitä huolimatta hänen pulppuavan energinen soittonsa on vielä vuosikymmenten päästä omaa luokkaansa ja esimerkkinä meille, hänen seuraajilleen.
Elämässä mikään ei ole itsestään selvää. Tulee siis käyttää aika hyvin. Daahoud!
uppoutua musiikin maailmaan, ja haluankin tässä yhteydessä osoittaa kiitollisuuteni kaikille hienoille opettajahahmoille ja kanssamuusikoille, joiden kera olen saanut vuosien varrella musiikissa kasvaa. Erityiskiitos siitä, että olen tällä hetkellä musiikin harjoittelijana näin hyvässä tilanteessa, kuuluu ehdottomasti Ilkka Räisäselle. Nykyään asiaa hieman laajemmasta perspektiivistä tarkastelemaan pystyen voin todeta, että Lahden musiikkiopisto on antanut minulle erinomaiset musiikilliset eväät kehittymisen ja pärjäämisen pohjaksi.
Kun opiskelen musiikkia, niin mitä oikeastaan opiskelen? Tällä hetkellä, nykyisen ymmärrykseni kera vastaan omaan kysymykseeni seuraavasti: Miellän ensisijaisesti tutkivani sitä, miten kaikki harjoittelemani sormenpäissä kihelmöivät skeemat, kuulemani musiikki, ajatukseni ja elämänkokemukseni assosioivat keskenään. Koetan ymmärtää ja jäsentää sitä, millaista tarinaa nuo osatekijät kertovat kauttani tästä ihmeellisestä maailmasta, ja toki yritän myös aktiivisesti vaikuttaa tuohon tarinaan. Samaan aikaan ymmärrän, että viime kädessä on vain pulahdet-
JONAS METSÄKYLÄ, JAZZ-KITARISTI
