Ykköslehti 2023

Page 12

12

YKKÖSKODIT Elinvoimainen työyhteisö

Elinvoimainen työyhteisö

syntyy yhdessä tekemällä Yhteinen ajattelu kiteytetään hyveiksi, jotka ohjaavat päivittäistä toimintaa ja päätöksentekoa.

KIRJOITTAJAT: HARRI KANKARE, KAIJA VIRJONEN

V

iime keväänä käynnistyi prosessi ’’Elinvoimaiset työyhteisöt’’ (EV-prosessi). Lähes puolitoistavuotisen prosessin aikana vahvistetaan kahta hyvän hoidon ja palvelun peruselementtiä: hyvin toimivaa ja hyvinvoivaa työyhteisöä ja yhtenäistä näkemystä hyvästä asiakastyöstä. Laatutyön ideana on jatkuva parantaminen (Demingin periaate), niinpä näitä keskeisiä laadun tuottamisen komponentteja arvioidaan ja ’’jumpataan’’ koko prosessin ajan. Lisäksi osana prosessia kartoitetaan yhteisön vahvuudet. Hyvänä lopputulemana kaikesta on siis työyhteisö, jota ohjaavat hyveet ja joka hyödyntää omia vahvuuksiaan voimavaranaan ja profiloituu niiden mukaisesti.

Työyhteisöjen kulttuuria muotoillaan yhdessä Elinvoimaisuusprosessin taustalla on tosiasia: työyhteisön toiminnan ja asiakastyön kulttuuri on olemassa, vaikka sitä ei olisi määritelty. Ilman yhteistä määrittelyä kulttuuri näyttäytyy tilannekohtaisena ja henkilöstä riippuvana. Yhtenäisempi ja tietoisesti valittu kulttuuri ei synny yhdessä yössä – eikä yksinomaan johdon toimesta. Kulttuurin kehittämiseen ja ehkä osittaiseen uudelleensuuntaamiseen tarvitaan

Ratkotaan haasteita.

Ihmiset puhuvat enemmän siitä millaisissa työpaikoissa he ovat töissä kuin siitä millaista työtä he tekevät. koko yhteisöä, myös asiakkaita. EV-prosessissa jokaisen ääni on tärkeä, jokainen voi vaikuttaa. Kun tavoiteltava hyvä muotoillaan yhdessä, siitä tulee ”meidän juttumme”, se ei tule ylhäältä eikä sivusta, vaan yhteisesti jaetusta ajattelusta. Kulttuuri konkretisoituu kohtaamisiin, tapaan, jolla työyhteisön jäsenet, asiakkaat

ja heidän läheisensä kohdataan. Yhdessä määritellyt hyveet antavat ohjeen siitä, mitä odotetaan ja mikä on toivottavaa. Yhteiseen ajatteluun syntyy ’’hyve-uria’’ ja yhteisössä voidaan luottaa siihen, että kaikki sitoutuvat hyveiden mukaiseen toimintaan. Voidaan ehkä ajatella, että tällainen kulttuuria selkiyttävä ja tiivistävä prosessi on mahdollista silloin, kun työyhteisöllä menee hyvin. Myös työyhteisön murros- ja muutoskohdat kaikessa haastavuudessaan ovat otollisia hetkiä nostaa esiin uusia ajattelumalleja, koska vanhat jumittavat ja kapeuttavat tulevaisuusnäkökulmia. Uusille urille voidaan päästä vain yhdessä.

Työ jatkuu Mistään täysin uudesta asiasta ei ole kysymys. Ykköskodeilla on tehty pitkään työtä toipumisorientaation, laadun, vahvuuksien ja voimavarojen esiinnostamisessa. – Käytännössä suurimpana oivalluksena tämän prosessin ja hyvetyöskentelyn kautta


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.