1 minute read

AAPELINHOVI, tarinasta todeksi

Tämä tarina alkaa vuosien takaa. Tarina kertoo asukkaista, jotka haluavat huomisesta paremman.

Advertisement

Tarina kertoo myös sitoutuneesta työryhmästä, jolle asukkaiden hyvinvointi on työssä tärkeintä. Tarina alkaa vanhasta 1900-luvun alun talosta, joka on parhaat vuotensa nähnyt todennäköisesti jo ennen sotia. Tarina alkaa Heinolasta Lusin kylästä, kaukaa palveluista ja julkisen liikenteen ulottumattomista.

Itse tulen tarinaan mukaan helmikuussa 2021. Tuolloin tarinassa tapahtuu odotettu käänne. Eikä tuo käänne johdu siitä, että tulen tarinaan mukaan. Päinvastoin. Tulen tarinaan mukaan, koska eräs toiveiden täyttymys näyttää vihdoin tapahtuvan, yksikössä on nimittäin jo pitkään odotettu uusia tiloja.

Kuntalaiset kuulolla

Alkuvuodesta 2021 julkistettiin ensimmäiset hahmotelmat uudesta Ykköskodista,

Olemme tuksia sekä esitettiin alustavia suunnitelmia aikatauluista ja kerrottiin Ykköskoti Paavalin toiminnan muuttamisesta näihin tiloihin.

Tuolloin toiminnan ennakoitiin alkavan kesään 2022 mennessä. Kuntalaisille annettiin tilaisuus keskustella aiheesta rakentajan, kunnan virkamiesten sekä Mehiläisen edustajien kanssa. Keskustelussa nousi esiin paljon ennakkoluuloja asiakasryhmää kohtaan, mutta myös positiivisia ajatuksia ja ymmärrystä asiasta.

Tavoitteena kodinomaisuus joka sijaitsisi Heinolassa Aapelinpellon kaupunginosassa, vain noin puolitoista kilometriä Heinolan torilta. Tuolloin Heinolan asukkaille järjestettiin ensimmäinen tiedotus- ja keskustelutilaisuus asiasta. Heille näytettiin havainnekuvia ja piirus-

Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä luotsaamaan muutosta ja tartuin tilaisuuteen. Heti helmikuussa 2021 aloitimme valmistautumisen uuteen yksikköön. Aloimme kehittämään työn sisältöä sellai- seksi, joka vastaisi tulevia kodinomaisempia tilojamme. Laitosmaisuudesta pyrittiin pääsemään eroon ja toipumisorientaatio osui tähän saumaan paremmin kuin hyvin. Asukkaiden ääni nousi kuuluvaksi ja muutoksia tehtiin heidän toiveitaan kuunnellen.

Ryhmätoimintaa kehitettiin ja uusia toiminnallisia sekä näyttöön perustuvia ryhmiä startattiin. Omaohjaajan toimenkuvaa pohdittiin yhdessä työryhmän ja asukkaidenkin kanssa. Yhdessä mietimme myös, mitä ammatillisuus on meidän työssämme ja työryhmässämme. Näitä työstäessämme työryhmän dynamiikka hioutui entisestään ja opimme puhaltamaan vahvasti samaan hiileen.

Aapelinhovi löytyi nimikilpailusta

Alusta lähtien asukkaita ja heidän omaisiaan tiedotettiin rakentamisen eri vaiheista. Myös tärkeimpien kuntakumppaneiden kanssa käytiin tiivistä keskustelua uuteen yksikköön liittyen. Yksikössä järjestettiin nimikilpailu, missä työryhmän jäsenet saivat ehdottaa uudelle yksikölle nimeä. Hienoja ehdotuksia

Aapelinhovi

n Osoite: Puistolankatu 1, 18200 Heinola n Asukaspaikkoja: 26 ympärivuorokautista asumista ja 10 yhteisöllistä asumista n Henkilökuntaa (kun asukaspaikat täynnä): 16 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista, joista AMKkoulutettuja (sosionomi/sairaanhoitaja) neljä, yksi keittiötyöntekijä, yksi siistijä n Koostuu kahdesta talosta: Puistola on ympärivuorokautista asumista ja Metsola on yhteisöllistä asumista. n Yksikönjohtaja: Kari-Matti Lehtonen n Palvelujohtaja: Kirsi Roininen toiminnan aloittamisesta on lykkääntynyt useita kertoja, eikä vähiten sen vuoksi, että rakentaja hakeutui ensin yrityssaneeraukseen ja myöhemmin konkurssiin. Jännitys on ollut korkealla projektin kaikissa vaiheissa. Hienoa on kuitenkin ollut nähdä työryhmän valmius ottaa uudet tilat ja uusi toiminta vastaan samaan tahtiin, kun rakennuskin on noussut. tuli useita, mutta ylivoimaiseksi voittajaksi äänestyksessä ylsi Ykköskoti Aapelinhovi.

Niin kuin ei elämä yleensäkään, ei tämäkään projekti ole edennyt suoraviivaisesti. Monta mutkaa on ollut matkassa. Aikataulu

Nyt tätä kirjoittaessani 24. lokakuuta 2023 toiminnan aloittamiseen on enää hieman reilu kuukausi. Joulukuun ensimmäisenä päivänä tänä vuonna alkaa uusi luku tätä tarinaa. Tuolloin asukkaat pääsevät muuttamaan Ykköskoti Aapelinhoviin. Olemme valmiit tekemään asukkaidemme huomisesta paremman.

This article is from: