Tilaa nyt Ole rohkea ja reilu -työpaja lapsiryhmälle!
Keskiaukeama: Opettajan huoneentaulu
Ulkomailta adoptoitujen lasten nukkuminen ensimmäisinä vuosinaan Suomessa
Ruotsin raportti: Sillä on väliä, miten adoptio toteutuu
19
Mulla on asiaa Vinkkejä vanhemmille
Lukuvinkkejä Palkittu tietokirja kertoo nuorista, jotka jäivät yhteiskunnan ulkopuolelle
Kaksikieliset sadut avaavat romanikulttuuria
22
Uudet toimistokasvot
Lasten ja nuorten mielestä rasismiin ei puututa kouluissa riittävästi
18
Yhteiset Lapsemme ry:n adoptiovalmennukset jatkuvat
23
22 11
Lahjoita lapsille ja nuorille
Lastensuojelu Moninaisuus Pakolaisuus Antirasismi ja rasismi
Ihmisoikeudet
Kehittyvä maailma
Koulu ja kasvatus
Adoptio
Vapaaehtoistyö Maahanmuutto
Leikkaukset
järjestösektorille ovat lyhytnäköistä
politiikkaa
Petteri
Orpon hallituksen päätös leikata sosiaalija terveysjärjestöjen valtionavustuksia jopa 140 miljoonalla eurolla vaalikauden aikana on kova isku suomalaisen kansalaisyhteiskunnan sydämeen. Leikkaukset iskevät erityisen kovaa meihin pienempiin järjestöihin, joilla ei ole suurta varainhankintakoneistoa tai pääomaa rahastoissa. Järjestöt tekevät korvaamatonta työtä haavoittuvassa asemassa olevien hyväksi. Järjestöissä annetaan ääni heille, joiden ääni ei muuten kuulu, ja joiden tarpeet jäävät helposti julkisen sektorin palveluiden ulkopuolelle.
Leikkaukset iskevät erityisen kovaa pienempiin järjestöihin, joilla ei ole suurta varainhankintakoneistoa tai pääomaa rahastoissa.
Sosiaali- ja terveysjärjestöt tarjoavat mm. vertaistoimintaa, matalan kynnyksen neuvontaa, kriisiapua, tukiperheitä lapsille ja harrastusmahdollisuuksia vähävaraisille. Järjestöt kouluttavat ja kehittävät sekä ideoivat uusia toimintamalleja tuottaen uutta tietoa ja innovaatioita. Monet julkiset palvelut ovat saaneet alkunsa järjestöjen kokeiluista. Ne täydentävät julkisia palveluita ja tavoittavat ihmisiä, joita viranomaiset
Katja Mannerström
eivät aina osaa tai ehdi auttaa. Leikkaamalla näiltä järjestöiltä hallitus ei vain säästä, vaan siirtää ongelmat tulevaisuuteen muuttaen ne kalliimmiksi ja vaikeammiksi ratkaista.
Kansalaisyhteiskunta on demokratian selkäranka. Järjestöt tarjoavat ihmisille mahdollisuuden osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Samalla ne vahvistavat yhteisöllisyyttä, luottamusta ja osallisuutta. Nämä ovat arvoja, joita ei voi mitata euroissa, mutta joiden puute näkyy syrjäytymisenä, epäluottamuksena ja yhteiskunnallisena polarisaationa. Kun heikennämme kansalaisyhteiskuntaa, niin samalla heikennämme demokratian toimivuutta.
Vallanpitäjien tarve leikata on ymmärrettävä. Ei kuitenkaan ole kohtuullista, että joltain yhteiskunnan sektorilta viedään parissa vuodessa noin puolet koko rahoituksesta. Järjestöjen rahoitus perustuu osin parlamentaariseen sopuun, jonka mukaan valtionavustusten taso vuosille 2024–2026 olisi turvattu. Orpon hallitus on nyt rikkomassa tämän sopimuksen. Se ei ole vain poliittinen virhe, vaan se on luottamuksen pettämistä. Lapset ja nuoret eivät saa olla säästötoimien maksajia. Heidän hyvinvointinsa on yhteinen asiamme, ja sen puolustaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan.
Katja Mannerström päätoimittaja
NAIMA MOHAMUD
Syntynyt vuonna 1987 Mogadishussa, Somaliassa.
Ohjannut kolme lyhytelokuvaa: 14e (2011), Fatima (2013), Breaking the Cycle (2014)
Palkittu Fatimasta mm. Chicagon lastenelokuvafestivaaleilla.
Opiskellut elokuvan käsikirjoittamista ja ohjaamista Lontoon Metropolitan Universityssa ja Etelä-Kalifornian yliopistossa USC:ssa.
Työskennellyt myös toimittajana Lontoossa BBC:llä 2016–2020
Elokuva suurista tunteista ja pienistä sattumuksista
Teksti: Irma Marttinen Kuva: Janet Ylinikka
Elokuvaohjaaja Naima Mohamud, 37, on tekemässä ensimmäistä pitkää elokuvaansa. Halima on fiktiivinen elokuva, joka perustuu tekijänsä tunnemuistoihin kasvamisesta 1990-luvun Suomessa. Se kertoo 10-vuotiaasta tytöstä, joka rakastaa tanssia, popmusiikkia ja Leonardo DiCapriota. Halima saa ensi-iltansa vuoden 2027 aikana.
Yksi kirja voi olla käänteentekevä. Neljätoistavuotiaana Naima luki Sirpa Tabetin Tähkäyön. Se teki suuren vaikutuksen. Tarina alkoi elää vahvoina kuvina. ”Miksi kukaan ei ole tehnyt tästä elokuvaa?”, hän mietti.
Kirjan lukeminen sai hänet päättämään tulevaisuudesta. Hänestä tulisi elokuvaohjaaja.
Somaliassa syntynyt ja kaksivuotiaasta Suomessa 10-lapsisessa perheessä kasvanut ja täällä koulunsa käynyt Naima Mohamud on nyt ottamassa tärkeää askelta. Hän on tekemässä ensimmäistä pitkää elokuvaansa. Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt Halima-elokuvan tekemiseen 700 000 euron rahoituksen.
Lähtökohtana tarina
Lapsuudessa Naimalla olivat ensin kirjat ja tarinat. Vasta sen jälkeen tulivat elokuvat.
”Minusta on äärettömän tärkeää, että lapset lukevat. Se kehittää niin monia aivojen osa-alueita. Mitä
enemmän lukee, sitä enemmän lapsen mielikuvitus kehittyy”, Naima sanoo.
Lukiessa lapsi joutuu itse rakentamaan sen maailman, joka elokuvissa on valmiina. Suomessa ja usein länsimaissa lapsille luetaan iltasatuja. Afrikkalaisessa kulttuurissa tarinan kerronnalla on vahvat perinteet.
”Meillä isä kertoi paljon tarinoita. Joka aamu saimme kuulla aamutarinan ennen kouluun lähtöä. Somalialaisessa kulttuurissa tarinat elävät sukupolvelta toiselle. Se tekee hyvää muistille; minäkin osaan isoisieni nimet kymmenen sukupolvea taaksepäin”, Naima naurahtaa.
”Nykyisin kerronnan taito on katoamassa, kun ollaan yhä enemmän kännykällä. Se on valitettavaa”, Naima sanoo.
Kaikilla elokuvantekijöillä ei ole samanlaista lähtökohtaa.
”Elokuvien tekijöitä on kahdenlaisia. Toiset lähtevät tekemään elokuvaa valmiista kuvista käsin, toiset lähtevät kuvittamaan tarinaa. Tarinan kuvittaminen elokuvaksi vaatii paljon enemmän mielikuvitusta”, Naima sanoo.
Opinnot ja lyhytelokuvat
Naiman tie elokuvantekijäksi on pitkä. Sitä ovat edeltäneet elokuvataiteen opinnot Lontoossa ja alan huippuosaajien opissa Yhdysvalloissa. Kolmen lyhytelokuvan lisäksi hänelle on kertynyt neljän vuoden mielenkiintoinen ja avartava työkokemus BBC:llä toimittajana.
”Los Angelesissa opin varmasti vuodessa enemmän kuin kolmessa vuodessa Lontoossa”, Naima sanoo ja kertoo legendaarisista elokuvantekijöistä. Yksi heistä oli Jon Landau, joka on ollut tuottajana monissa Naiman ihaileman elokuvaohjaaja James Cameronin elokuvissa.
”James Cameron on niin mieletön elokuvantekijä. Hän hallitsee sekä teknisen että taiteellisen puolen.
”Haliman keskeinen viesti on, että aina on parempi avata sydämensä muille ja olla positiivinen, eikä antaa valtaa pelolle.”
- Naima Mohamud
Hän maalaa ja luo kuvia, ja samalla käyttää taitavasti kameroita. Cameronin Titanic (1997) on yksi monista lempielokuvistani. Se on klassikko, jota tullaan katsomaan vielä sadan vuoden jälkeen”, Naima sanoo.
Naima kertoo, että hänen ensimmäinen merkittävä työ opintojen jälkeen oli lyhytelokuva 14E. Sen kuullessa sydän läikähtää rinnassa, koska Yhteiset Lapsemme ry sai olla mukana tässä projektissa.
”Se oli ensimmäinen kerta, kun mä koin, että osaan ohjata ja tehdä elokuvaa.”
Itähelsinkiläisen kerrostalorapun 14E lapsista kertova lyhytelokuva valmistui 2011. Se on elokuva lasten rohkeudesta, välittämisestä ja ystävyydestä yli kulttuurirajojen.
Sen jälkeen valmistuivat Naiman lyhytelokuvat Breaking the Cycle (2013) ja Fatima (2014). Fatima palkittiin Chicagon lastenelokuvafestivaaleilla.
Rohkea käänne
Nyt tekeillä olevasta pitkästä esikoisesta ensimmäinen idea syntyi jo kymmenisen vuotta sitten, kun Naima muisteli yhtä kummallista tapahtumaa lapsuudestaan.
Naima Mohamud 14E-lyhytelokuvasta:
”Se oli ensimmäinen kerta, kun mä koin, että osaan ohjata ja tehdä elokuvaa.”
”Kerroin mun kaverille, miten mun sisko lukittiin taloon Jyväskylässä. Apua! Onkohan tämä nyt juonispoileri,” hän nauraa.
Tämän tapahtuman ympärille rakentuneeseen tarinaan Naima sai 2017 tukea lyhytelokuvan käsikirjoittamiseen, mutta ei kuitenkaan myöhemmin tuotantotukea.
Siemen Halimasta oli kuitenkin kylvetty.
Naiman elämä Lontoossa ja työntäyteiset ja kiireiset vuodet BBC:n toimittajana tulivat väliin. Näiden vuosien aikana ajatukset elokuvasta ja sen teemoista muhivat ja kehittyivät.
Alkuvuodesta 2020 Naima teki rohkean päätöksen: hän päätti ottaa lopputilin BBC:ltä. Monen unelmatyö uutistoimittajana ei tuntunut enää omalta, eikä oikealta paikalta. Neljään vuoteen oli mahtunut monien kiinnostavien ihmisten haastatteluja, tapaamisia poliitikkojen ja ulkomaalaisten valtiomiesten kanssa. Ihania työkavereita, ja paljon uutta opittua. Samalla naiivius oli karissut, ja maailman rumat puolet oli myös
nähty. Jotain puuttui, ja jokin ei ollut kohdallaan.
”En ollut onnellinen”, Naima sanoo.
”Se oli elämäni pelottavin kokemus. Kahden viikon päästä tuli korona, ja kaikki sovitut duunit menivät alta, eikä ollut mitään tuloja. Suunnitelmat menivät täysin uusiksi”, Naima kertoo.
Kohtalokas päätös oli ratkaiseva käänne Naiman elokuvauralla.
”Koronakeväänä lähdin miettimään uudestaan, jos jo kirjoittamani lyhytelokuvan pohjalta tehtäisiinkin televisiosarja. YLE lähti mukaan sarjan tekemiseen, ja sitten jossakin vaiheessa tulikin idea, että mitä jos 9-osaisesta sarjasta tehtäisiinkin elokuva!”
Surusta lämpimällä huumorilla
Vuonna 1998 Mohamudin koko iso perhe muutti Jyväskylään. Muutto oli yksi perheen monista muutoista Suomeen tulon jälkeen. Muutot jättivät jälkensä lapseen.
”Mulle muutot toivat sellaisen tunteen, että mitä järkeä
Kuva: Matti Eerikäinen, 2011
on ystävystyä, kun pitää kohta lähteä ja jättää ystävät. En voinut kokea, että olen täysin näiden kaverien kanssa, vaan tuntui paremmalta olla yksin”, Naima kertoo
Halimassa pääroolissa olevalla 10-vuotiaalla tytöllä on tämä sama mielentila.
”Haliman idea lähtee mun siskon tapauksesta, mutta se koko Jyväskylän vuosi oli niin täynnä kaikenlaista, että ajattelin, että tästä kouluvuodesta saan jotain tehtyä”, Naima kertoo.
Naima sanoo, että Halima on emotionaalisesti totta, mutta siinä on myös paljon fiktiota. Elokuvassa on hänen omia ja sisarusten kokemuksia, yhteentörmäyksiä ja koomisia tapahtumia. Kyse ei kuitenkaan ole autofiktiosta.
Halima kertoo lapsen surusta, ja sen taustalla on isän kuolema ja traagisia tapahtumia, mutta ne kuvataan lämpimällä huumorilla.
Suru kuuluu myös lasten elämään, ja sitä on tärkeä käsitellä.
”Halima kertoo pakolaisperheestä, ja olisi epärealistista, jos taustalla ei olisi surua. Se on komedia surusta, jos näin voi sanoa. Se on mun tapa suhtautua elämään, naurun kautta. En halua tehdä mitään masentavaa”, Naima sanoo.
Elokuvan keskeinen viesti katsojalle on, että on aina parempi avata sydämensä toisille ihmisille ja ajatella positiivisesti, eikä antaa valtaa pelolle.
Lapsinäyttelijät
Kaikissa Naiman aiemmissakin elokuvissa on ollut näyttelijöinä lapsia ja nuoria. Hän nauttii työskentelystä lasten kanssa. Aikuisten kanssa voi olla haastavampaa; näyttelijöiden ei ole aina helppoa päästä irti omista piintyneistä maneereistaan.
”Ehkä mussa itsessäkin elää iso lapsi, ja mun on helppo kommunikoida lasten kanssa”, hän nauraa.
Pääroolia Halimassa tulee esittämään Suomessa syntynyt ja kasvanut 9-vuotias somalityttö.
”Olen todella onnekas, että olen löytänyt hänet! Hän on ihastuttava lapsi. Ei ole helppoa löytää lasta, joka osaa ja haluaa näytellä, ja jonka vanhemmat tukevat sitä”, Naima kertoo.
Lapsinäyttelijälle vanhempien tuki on äärettömän tärkeää. Rooli on koko perheen yhteinen tehtävä. Vanhemmat auttavat vuorosanojen opettelussa, kuljettavat ja tukevat jaksamisessa.
Naimalle somaliperheen kanssa kommunikointi on luontevaa. Se herättää luottamusta, kun puhuu samaa kieltä ja tuntee kulttuuriset tavat.
”Sitä ymmärtää asioita, joita suomalainen ohjaaja ei välttämättä aina ymmärtäisi. Pitää olla aika sensitiivinen, ja miettiä tarkasti, mikä sopii roolihahmolle ja mikä on kulttuurisesti hyväksyttävää”, Naima pohtii.
Ensi-ilta tulossa
Haliman kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä Helsingissä. Elokuva tulee ensi-iltaan vuoden 2027 aikana, tarkkaa päivämäärää ei vielä tiedetä.
”Minusta on ihanaa, jos elokuva saa lapsikatsojia, jotka voivat käsitellä samoja tunteita ja teemoja, joita olen itse käynyt läpi”, Naima toteaa. Silti tärkeintä on, että tarina kantaa.
”Ei ole naisten tai maahanmuuttajien tarinoita, on vain hyvin kirjoitettuja henkilöhahmoja ja hyviä tarinoita. Jos tarina on hyvä, siihen pystyy ihan kuka tahansa samaistumaan. Ja tämän haluan myös näyttää.”
Kiitos Naima, jäämme odottamaan.
HALIMA
Käsikirjoitus ja ohjaus: Naima Mohamud
Kuvaus: Sari Aaltonen
Tuotanto: No-Office & It’s Alive
Tulossa ensi-iltaan 2027
Elokuvasta ei ole vielä pressikuvia.
Rasismi ja nuorten yksinäinen arki
Teksti: Sanna Saarto & Leena Suurpää
Kuva: Susanna Ahonen
Yksinäisyys ja rasismi kietoutuvat toisiinsa nuorten arjessa. Rasismi voi eristää nuoren yhteisöistä, ja yksinäisyys tekee rasismin kokemuksesta entistä raskaamman.
Nuoret elävät, kasvavat ja aikuistuvat yhteiskunnassamme liian yksin. Yksinäisyys on juurtunut yhteiskuntaamme tavalla, joka tekee siitä samaan aikaan näkymättömän ja näkyvän. Liian monen nuoren elämästä puuttuvat kannattelevat sosiaaliset verkostot ja luotettava ihminen. Moni nuori jätetään yhteisöjen ulkopuolelle. Yhteiskunnan ahtaat normit tuottavat nuorille vakavia yksinäisyyden kokemuksia.
Suomi – yksinäisten nuorten yhteiskunta
Yksinäisyyden kokemukset ovat yleisiä ja monimutkaisia, mutta eivät sattumanvaraisia. Punaisen Ristin vuosittain teettämä Yksinäisyysbarometri tältä vuodelta osoittaa, että eniten yksinäisyyttä,
Antirasismi ja rasismi
eristäytyneisyyttä ja ulkopuolelle jätetyksi tulemista kokevat nuoret ja nuoret aikuiset.
Yksinäisyyden kokemukset nivoutuvat niin ihmisen henkilökohtaisiin tunne-elämän haasteisiin kuin yhteiskunnan rakenteellisiin ongelmiin, kuten rasismiin, syrjintään ja kiusaamiseen. Valtion nuorisoneuvoston tutkimuskooste (2023) osoittaa, että yksinäisyyden kokemukset ovat yleisempiä ja tyytyväisyys elämään harvinaisempaa ulkomaalaistaustaisilla nuorilla suomalaistaustaisiin verrattuna.
Muiden kuin suomen- tai ruotsinkielisten yksinäisyyden kokemukset ovat erityisen yleisiä ja pitkäkestoisia tänä vuonna julkaistun Yksinäisyysbarometrin mukaan.
Miltei neljännes vieraskielisistä vastaajista kokee yksinäisyyttä vähintään viikoittain ja pidempiä aikoja kuin vastaajat keskimäärin. Yhtä moni kokee itsensä ulkopuolelle jätetyksi. Niin ikään muiden kuin suomentai ruotsinkielisten kokemus siitä, ettei ympärillä ole ymmärtäviä ihmisiä, on kaikkia vastaajia suurempi.
Vieraskieliset kertovat muita vastaajia useammin mielenterveyden ongelmistaan yksinäisyyden taustalla tai yksinäisyyden syynä. Yli kolmannes vieraskielisistä mainitsee muuton uudelle paikkakunnalle tai uuteen maahan aiheuttaneen yksinäisyyttä. Selvästi yli puolet vieraskielisistä vastaajista kertoo erilaisuuden ja ulkopuolisuuden aiheuttavan yksinäisyyttä.
Nuorten yksinäiset rasismikokemukset
Kuten yksinäisyys, myös rasismi näkyy nuorten elämässä kaikkialla: kouluissa, työpaikoilla, perheissä, palveluissa, mediassa, kaduilla, verkossa, harrastuksissa.
Nuoret jäävät liian yksin sekä yksinäisyyden että rasismikokemustensa kanssa. Yksinäisyysbarometrin mukaan lähes kolmannes yksinäisyyttä kokeneista nuorista vastaajista ei usko saavansa apua yksinäisyyden kokemuksiinsa.
Näin ei voi jatkua. Meillä on valtavasti tietoa siitä, miten merkityksellisiä kannattelevat sosiaaliset suhteet ja helposti saatavilla oleva apu ovat nuoruudessa – katsottiinpa identiteettiä ja kasvua, hyvinvointia, terveyttä ja pärjäämistä, luottamusta itseen, toisiin ja yhteiskuntaan tai tyytyväisyyttä elämään. Jokaisella on mahdollisuus auttaa ja ohjata yksinäinen nuori tarpeenmukaisen avun äärelle.
Rasismiin on puututtava – aina ja kaikkialla
Nuoret toivovat näkyvää ja johdonmukaista rasisminvastaisuutta niin palveluissa kuin kaikkialla yhteiskunnassa. Jos nuori kertoo esimerkiksi ystävien puutteesta, on tärkeää, että aikuinen osaa tarvittaessa tunnistaa ja sanoittaa rasismia, sekä arjessa että yhteiskunnan rakenteissa.
Punaisen Ristin tänä vuonna teettämään kyselyyn vastanneista 81 % pitää lasten ja nuorten kokemaa rasismia vakavana ongelmana, ja 92 % pitää tärkeänä, että lasten ja nuorten kokemaan rasismiin puututaan. Silti vain neljännes vastaajista on puuttunut rasismiin.
Yli kolmannes vastaajista kertoo, ettei puutu rasismiin, koska ei tiedä, miten pitäisi toimia. Jokaisella aikuisella on velvollisuus oppia tunnistamaan rasismi ja puuttumaan siihen. Nuorten kokemaa rasismia ja yksinäisyyttä ei kuitenkaan ratkaista pelkästään aikuisten koulutuksilla tai yksittäisille nuorille tarjottavalla tuella. Kyse on koko yhteiskuntamme arvoista ja teoista. Kukin voi omassa toimintaympäristössään edistää nuorten pääsyä mukaan yhteisöihin sekä purkaa ahtaita normeja. Rakennamme nuorille ja meille kaikille inhimillisen elinympäristön, kun huolehdimme siitä, että jokainen yhteiskunnassa tehty päätös ja teko vähentävät nuorten yksinäisyyttä ja rasismia.
Leena Suurpää toimii Suomen Punaisen Ristin hyvinvointi- ja järjestökehitysjohtajana, ja työssä yhdistyy yli kahden vuosikymmenen kokemus kansalaisjärjestöistä, tiedolla vaikuttaminen sekä vahva sitoutuminen yhdenvertaisuuden ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tukemiseen.
Sanna Saarto toimii Suomen Punaisen Ristin rasisminvastaisen toiminnan asiantuntijana, edistäen moninaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä sekä järjestön sisällä että yhteiskunnassa laajemmin.
Punaisen Ristin aineistoja yksinäisyydestä ja rasismiin puuttumisesta:
Suomen Punaisen Ristin Yksinäisyysbarometri: Nuorten ja nuorten aikuisten yksinäisyys on lisääntynyt entisestään
Punaisen Ristin tutkimus: suuri enemmistö pitää tärkeänä, että lasten ja nuorten kokemaan rasismiin puututaan – alle neljännes on puuttunut siihen Valtion nuorisoneuvoston julkaisema kooste ulkomaalaistaustaisten nuorten hyvinvoinnista:
Ulkomaalaistaustaisten nuorten hyvinvointi tutkimusten ja tilastojen valossa
Punainen Risti tarjoaa monenlaista apua nuorille ja heidän läheisilleen:
Apua yksinäisyyteen: Apua yksinäisyyteen - Punainen Risti
Apua Nuorten turvataloista: Nuorelle apua arjen ongelmiin - Punainen Risti
Testaa reaktiosi - tietoa ja toimintaohjeita rasismiin puuttumiseksi: Nuorten Tunnista ja toimi -navigaattori
Tilaa nyt OLE ROHKEA JA REILU -työpaja
lapsiryhmälle!
Kuva: Vilma Pimenoff
Ole rohkea ja reilu -työpajoissa käsitellään moninaisuutta, rasismia ja siihen puuttumista, ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä. Teemoja lähestytään taidelähtöisten ja toiminnallisten menetelmien sekä ohjatun keskustelun avulla. Menetelmät antavat lapsille mahdollisuuden eläytyä erilaisiin tilanteisiin ja rooleihin sekä käsitellä teemoja etäännytetysti ja turvallisessa ympäristössä.
Päiväkodit, koulut ja vapaa-ajan ryhmät voivat tilata työpajoja ryhmilleen.
Työpajat ovat maksuttomia ja niitä ohjaavat Yhteiset Lapsemme ry:n kouluttamat ohjaajat pareittain. Ryhmän oman työntekijän tulee osallistua työpajaan.
Antirasismi ja rasismi
Pienten lasten työpajat
Leikin ja liikkeen työpajassa edistetään leikin ja liikkeen sekä sadun keinoin moninaisuuden arvostusta ja vahvistetaan itsetuntoa, ryhmähenkeä ja ystävyyttä. Liikunnallisten leikkien lomassa lapset kuulevat sadun, joka kannustaa lapsia pohtimaan toisen huomioon ottamista sekä tunnistamaan ja ilmaisemaan tunteitaan.
Työpaja on tarkoitettu 4-6-vuotiaille. Suositus osallistujamääräksi 10 lasta / työpaja. Kesto n. 4560min. Työpaja on hyvä toteuttaa jumppasalissa tai vastaavassa tilassa, missä lapset mahtuvat liikkumaan kunnolla.
Koululaisten draamatyöpaja
Draamatyöpaja on suunnattu 6–9-vuotiaille. Työpajassa lapset pääsevät seikkailulle yhdessä supersankarien kanssa. Työpajassa käsitellään draamatarinan avulla ennakkoluuloja, toisen huomioon ottamista ja ystävyyttä sekä vahvistetaan itsetuntoa ja luokan ryhmähenkeä. Työpajan kesto n. 60 minuuttia.
Suositus osallistujamääräksi n. 15-20 lasta / työpaja. Työpaja on hyvä toteuttaa liikuntasalissa tai luokkahuoneessa, missä lapset mahtuvat liikkumaan kunnolla.
Lasten ja nuorten mielestä rasismiin ei puututa kouluissa riittävästi
Uusia työkaluja rasismiin puuttumiseen
Teksti: Irma Marttinen
Monet lapset ja nuoret kohtaavat koulussa syrjintää ja rasismia. Koulussa koettu rasismi vaikuttaa haitallisesti lapsen ja nuoren elämään ja tulevaisuuteen.
Ennakkoluulot, stereotypioihin pohjautuva vitsailu sekä koulun aikuisten harjoittama kokemusten vähättely aiheuttavat rasismia kokeville turvattomuutta, stressiä, poissaoloja ja syrjäytymistä.
Rasismilla on laajoja vaikutuksia sitä kokevan lapsen tai nuoren mielenterveyteen ja hyvinvointiin. Rasismi lisää myös yleistä turvattomuuden tunnetta koulussa ja koko yhteiskunnassa.
Rasismi ei katoa itsestään, vaan siihen tulee puuttua aktiivisesti. Oikeusministeriön julkaiseman Kukaan ei synny vihaamaan (2023) -raportin mukaan lapset ja nuoret kokevat erityisen haitallisena sen, jos opettajat ja koulun muu henkilökunta eivät puutu rasismiin. Antirasistinen työ on kaikkien vastuulla, mutta koululla on sen lisäksi lakisääteinen velvollisuus puuttua rasismiin.
Etelä-Suomen alueellinen etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) on kehittänyt kouluille käytännön ratkaisuja rasismiin puuttumiseksi. Yhteiset Lapsemme ry:n antirasistisen kasvatuksen asiantuntijat Salla Kallio, Hanna-Leena Ylönen ja Hodan Mohamed ovat olleet aktiivisesti mukana tässä yhteistyössä valmistamalla Rasismiin puuttumisen oppaan ja opettajan huoneentaulun kouluihin.
Rasismiin puuttumisen työkalut perustuvat nuorten omiin ideoihin, jotka ovat syntyneet ETNOn Movement ry:lle järjestämässä työpajassa.
Ota käyttöösi uudet aineistomme verkkosivuiltamme
Opas rasismiin puuttumiseksi kouluissa 2025
Opettajan rasismiin puuttumisen huoneentaulu 2025
Huom. Opettajan huoneentaulu löytyy lehden keskiaukeamalta – Ota irti ja laita opettajanhuoneen seinälle!
Adoptio
Ulkomailta adoptoitujen lasten nukkuminen ensimmäisinä vuosinaan Suomessa
FinAdo -tutkimuksen tuloksia
Teksti: Anna-Riitta Heikkilä
Kuva: Yhteiset Lapsemme ry:n kuva-arkisto
Monissa tutkimuksissa kansainvälisesti adoptoiduilla lapsilla ja nuorilla on raportoitu uniongelmia. Selittävinä tekijöinä on pidetty varhaislapsuuden kokemuksia, syntymävanhempien hylkäämäksi joutumista, adoptiota edeltäviä lastenkotiolosuhteita ja adoption aikaisia muutoksia. Aiemmat tutkimukset ovat olleet kyselylomaketutkimuksia, mitkä perustuvat pääosin vanhempien arvioon lapsen nukkumisesta.
Väitöskirjani on osa suomalaista FinAdo-tutkimusta (Finnish Adoption Study) ja väitöskirjani yksi osa käsitteli ulkomailta adoptoitujen lasten nukkumista. Vuonna 2012 alkaneessa FinAdo 2 -seurantatutkimuksessa alle kouluikäisinä Suomeen tulleiden 78 adoptiolapsen nukkumista selvitettiin ranteeseen kiinnitetyllä kiihtyvyysanturilla eli aktigrafilla. Ensimmäiset mittaukset tehtiin keskimäärin 10 kk lapsen Suomeen saapumisen jälkeen ja toiset vuosi myöhemmin 22 kk Suomeen saapumisesta. Vertailuryhmänä oli Turun seudun päiväkodeista kerätty 99 syntymävanhempiensa kanssa asuvan lapsen ryhmä.
Lapsen
liikkeen seuranta
Aktigrafin kiihtyvyysanturi rekisteröi fyysistä liikettä ja tulkitsee liikkumattomat jaksot nukkumisena. Aktigrafiranneke kiinnitettiin lapsen ei-dominanttiin käteen viikon ajaksi ja vain suihkun, saunan ja kontaktilajien yhteydessä laite otettiin kädestä
pois. Vanhempia ohjeistettiin merkitsemään kiihtyvyysanturin tapahtumapainiketta painamalla lapsen nukkumaan meno- ja heräämisajankohdat. Vanhemmat pitivät samanaikaisesti myös unipäiväkirjaa. Aktigrafin rekisteröimästä datasta käytimme seuraavia määreitä: yöllinen unen kesto, sängyssä vietetty aika, 24 tunnin aikainen unen kesto, nukahtamisen viive, unen tehokkuus, unen katkonaisuus ja päiväaikaisen aktiivisuushuipun ajankohta.
Tutkimustulokset osoittivat, että adoptiolapset eivät nukkuneet huonommin kuin syntymävanhempiensa kanssa asuvat päiväkoti-ikäiset lapset. Ensimmäisessä mittauspisteessä 1–7-vuotiaat adoptiolapset (keskiikä 3.6 vuotta) viettivät enemmän aikaa sängyssä (11.8 h vs 11.0 h) ja nukkuivat enemmän (9.2 h vs 8.6 h) kuin vertailuryhmän 2–6-vuotiaat lapset (keski-ikä 4.8 vuotta). Muuten heidän nukkumisensa ei eronnut merkittävästi vertailuryhmän lapsista.
Vuoden seurannan aikana adoptiolasten sängyssä vietetty aika ja nukkumisen kesto lähestyivät vertailuryhmän lasten nukkumista, eikä merkitsevää eroa vertailuryhmän lapsiin nähden ollut enää millään aktigrafian osa-alueella. Vertailut ryhmien välillä eivät poissulje sitä vaihtoehtoa, että jollakin yksittäisellä lapsella mitattu nukkuminen voisi olla poikkeavaa.
Uniongelmat ja niiden raportointi
Väitöskirjassani pohdin mahdollisia syitä sille, miksi vanhemmat usein raportoivat adoptoiduilla lapsilla olevan uniongelmia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että
lapsen syntymä heikentää vanhemman nukkumista keskimäärin kuudeksi vuodeksi. Syntymävanhempi tottuu lapsen kasvaessa lapsen erilaiseen ja muuttuvaan unirytmiin kun taas adoption kautta vanhemmaksi tuleva joutuu sopeutumaan hetkessä muidenkin isojen muutosten keskellä pienen lapsen unirytmiin, mikä poikkeaa aikuisen vakiintuneesta unirytmistä.
FinAdo-ryhmässä tehdyssä LT Hanni Rönnlundin väitöskirjassa osoitettiin, että ne vanhemmat, joilla itsellä oli uniongelmia, kokivat herkemmin uniongelmia olevan myös lapsillaan, vaikka aktigrafialla mitattuna lapsen nukkumisessa ei havaittu poikkeavaa.
Väitöskirjassani pohdin myös mahdollisia syitä ensimmäisessä mittauksessa havaitulle adoptoitujen lasten pidemmälle uniajalle vertailuryhmän lapsiin verrattuna. Ensimmäisen vuoden aikana adoptiovanhempi oli kotona perhevapaalla, perheen päivärytmi oli hieman myöhäisempi päiväkodissa oleviin lapsiin verrattuna ja perheissä oli mahdollisuuksia nukkua riittävästi lapsen tarpeiden mukaisesti.
Adoptiolasten nukkuminen usein ikätasoista
Vuoden seurannan aikana adoptoidut lapset olivat aloittaneet päiväkodin ja adoptoitujen lasten nukkuminen ei enää eronnut merkittävästi vertailuryhmän lasten nukkumisesta. Toisaalta lasten adoptiota edeltävät kokemukset ja adoptioon liittyvät muutokset saattaisivat selittää adoptoitujen lasten suurempaa unen tarvetta ensimmäisessä mittauksessa. Lastenkotiolosuhteissa lapset olivat saattaneet myös tottua selkeään unirytmiin.
Lähteet:
Johtopäätöksenä oli, että adoptoitujen lasten nukkuminen on ikätasoista.
Muut väitöskirjani osat käsittelivät ulkomailta Suomeen adoptoitujen lasten tulovaiheen kroonisen suolistoloisinfektion yhteyttä myöhempiin käytösoireisiin ja kehityksellisen koordinaatiohäiriön (Developmental Coordination Disorder, DCD) esiintyvyyttä ulkomailta adoptoiduilla lapsilla 6 kk ja 18 kk Suomeen tulon jälkeen.
Kirjoittaja on lastentautien erikoislääkäri, joka työskentelee HUSin Lasten ja nuorten sairaudet -osastolla. Hän väitteli Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta. Väitöskirja Health, development, and sleep of internationally adopted children in their early years in Finland : A FinAdo substudy on luettavissa linkistä: https://helda.helsinki.fi/items/0d7c7890a889-4709-8952-3f86c10fa818
1 Heikkilä AR, Lapinleimu H, Virtanen I, Rönnlund H, Raaska H, Elovainio M. Changes in objectively measured sleep among internationally adopted children in 1-year follow-up during the first years in new families. Front Pediatr. 2022;10:948010. Published 2022 Sep 9. doi:10.3389/fped.2022.948010
2 Heikkilä AR, Elovainio M, Raaska H, Matomäki J, Sinkkonen J, Lapinleimu H. Intestinal parasites may be associated with later behavioral problems in internationally adopted children. PLoS One. 2021 Jan 25;16(1):e0245786. doi:10.1371/journal.pone.0245786
3 Heikkilä AR, Elovainio M, Raaska H, Lapinleimu H. One-third of children had clinical signs of developmental coordination disorder 6 months after their international adoption. Acta Paediatr. 2025 Feb;114(2):310-318. doi: 10.1111/apa.17428
4 Meltzer LJ, Montgomery-Downs HE, Insana SP, Walsh CM. Use of actigraphy for assessment in pediatric sleep research. Sleep Med Rev.2012;16(5):463-475. doi:10.1016/j.smrv.2011.10.002.
5 Richter D, Krämer MD, Tang NKY, Montgomery-Downs HE, Lemola S. Long-term effects of pregnancy and childbirth on sleep satisfaction and duration of first-time and experienced mothers and fathers. Sleep.2019;42(4)doi:10.1093/sleep/zsz015
6 Rönnlund H, Elovainio M, Virtanen I, Matomäki J, Lapinleimu H. Poor Parental Sleep and the Reported Sleep Quality of Their Children. Pediatrics.2016;137(4)doi:10.1542/peds.2015-3425
7 Sahlberg L, Lapinleimu H, Elovainio M, Rönnlund H, Virtanen I. Normative values for sleep parameters in pre-schoolers using actigraphy. Clin Neurophysiol. 2018;129(9):1964-1970. doi:10.1016/j.clinph.2018.06.027
Adoptio
Sillä on väliä, miten adoptio toteutuu
Teksti: Irene Pärssinen-Hentula
Kuva: Unplash /Pixabay
Lapselle kansainvälinen adoptio on viimesijainen vaihtoehto, jonka pitää toteutua lainmukaisesti ja lastensuojelullisista syistä. Adoption pitää perustua suostumukseen, eikä kukaan saa hyötyä siitä taloudellisesti. Adoptioiden eettisyydestä on kannettu huolta pitkään. Ruotsin kansallinen selvitys osoittaa, että huolet eivät ole olleet aiheettomia.
Kansainvälisen adoption historia ulottuu 1950-luvulta 2020-luvulla eli seitsemälle vuosikymmenelle. Monissa maissa toiminta yleistyi 1970- ja 1980-luvuilla. Vuonna 1993 valmistunut Haagin kansainvälinen adoptiosopimus jäsensi toimintaa uudelleen.
Valtiot liittyivät sopimuksen jäseniksi ja mukauttivat lainsäädäntöään ja adoptiokäytäntöään siihen, kukin maa omaan tahtiinsa. Sopimuksen toteuttamista on seurattu viiden vuoden välein Haagin jäsenvaltioiden Special Commission kokouksessa, ja viime vuosina erityishuomiota on saanut laittomien adoptioiden ennaltaehkäisy.
Suomi, joka lukeutuu myöhään toiminnan aloittaneisiin valtioihin, on mahdollisesti osin välttynyt alkuvuosikymmenten adoptioiden ongelmilta ja toisaalta myös suurien volyymien vaikutuksilta. Suomessa puhumme toisen sukupolven adoptoiduista, monissa muissa vastaanottajamaissa jo 3. tai 4. sukupolven adoptoiduista. Siitä huolimatta, että adoptiokontekstimme on joiltakin osin eri, huolet ja riskit kansainvälisen adoption ympärillä tulee huomioida meillä Suomessa.
Huolet eivät ole aiheettomia
Adoptio merkitsee jokaiselle sen kokeneelle yksilöllisiä asioita, mutta jokaista adoptoitua sekä biologista vanhempaa yhdistää äärimmäinen menetyskokemus.
Adoptio on hyväksyttävää ainoastaan oikeassa kontekstissa ja oikeista syistä. Adoptioita ei voi sallia tapahtuvan muuta kuin lainmukaisesti, lastensuojelullisista syistä, riittävään tietoon perustuvasta suostumuksesta, ilman taloudellista hyötymistä ja kansainvälisen adoption kohdalla - vain viimesijaisena vaihtoehtona. Sillä on siten väliä, miten adoptiot on toteutettu.
Eri puolilta maailmaa aikuisten adoptoitujen kokemukset tuovat tietoisuuteemme, että niin itsenäisesti toteutetuissa adoptioissa kuin myös virallisen adoptiojärjestelmän kautta toteutuneisiin adoptioihin on liittynyt epäselvyyksiä. Näitä on tullut esille erityisesti siellä, missä adoptiovolyymit ovat olleet suuria ja adoptiotoimintaan on kytkeytynyt muuta avustustoimintaa ja adoptioista on tullut kannattavia lapsia lähettäville maille.
Viimeisimpänä julkaistu Ruotsin laaja kansallinen selvitys osoittaa, että huolet adoptioiden laillisuudesta ja eettisyydestä eivät ole olleet turhia. Ruotsin selvityksessä havaitut ongelmat eivät ole rajoittuneet yksinomaan varhaisten vuosikymmenten tai yksityisesti toteutettuihin adoptioihin. Ongelmat ovat voineet olla joko yksittäisen adoption prosesseissa olleita epäkohtia tai laittomuuksia tai luonteeltaan toiminnan rakenteista löytyviä.
Suomessa kansainvälinen adoptio on alkanut myöhemmin kuin Ruotsissa. Adoptioiden määrät ovat olleet pienempiä, ja kohdemaita on ollut vähemmän. Myös ns. itsenäisiä adoptioita on toteutettu vähän.
Kansainvälisiin adoptioihin varhaisina vuosina usein kytkeytynyt muu avustustoiminta on voinut tehdä kansainvälisestä adoptiosta liian houkuttelevaa ja synnyttänyt riippuvuutta, minkä johdosta kansainvälinen adoptio on ollut käytännössä ensisijaista, vaikka sen tulisi olla viimesijainen vaihtoehto. Lisäksi Ruotsin esimerkki osoittaa, että myös toiminnan valvonnassa on ollut puutteita. Ruotsin selvitystyöryhmän puheenjohtaja antoi henkilökohtaisen suosituksensa lopettaa toiminta nykyisessä muodossaan tai vaihtoehtoisesti uudelleen järjestellä koko toiminta julkiseksi palveluksi, joka mahdollistaisi adoptioita kansainvälisissä konteksteissa vain hyvin kapeasti rajatuissa tapauksissa, jolloin käytännössä luovuttaisiin vieraslapsiadoptioista kansainvälisissä konteksteissa. Keskustelu selvityksen johtopäätöksistä jatkuu Ruotsissa.
Suojaavat tekijät Suomessa
Suomen adoptiohistoriassa on omat erityispiirteensä, toisin kuin Ruotsissa Suomeen ei ole koskaan toteutettu suurta määrää ns. itsenäisiä adoptioita, adoptiomäärät ovat olleet maltillisia, kohdemaavalikoima pieni ja toiminta on alkanut myöhemmin. Nämä kaikki voidaan nähdä suojaavina tekijöinä. Lisäksi, toisin kuin muissa maissa, Suomessa aikuiset adoptoidut eivät ole suurissa määrin tuoneet esille, että heidän adoptioissaan olisi ilmennyt epäkohtia, mikä voisi puhua sen puolesta, että joiltakin ongelmilta on vältytty. Näistä asioita huolimatta, adoptiotyön ollessa osa kansainvälistä adoptiojärjestelmää, emme voi kokonaan sulkea pois mahdollisuutta, etteikö epäkohtia voisi löytyä adoptioista Suomeen.
Adoptioselvityksiä toteuttaneet maat eivät ole yksinomaan selvittäneet, vaan sen rinnalla myös vahvistaneet adoptoiduille tarjottavaa tukea. Adoptiolakimme mukaista adoptoitujen oikeutta itseään koskevaan tietoon ja psykososiaaliseen tukeen tietojen käsittelyssä on tärkeä tarjota jatkossakin matalan kynnyksen palveluna osana lakisääteistä adoptioneuvontaa adoption jälkeen sekä kansainvälisen adoptiopalvelunantajan kautta saatavaa jälkipalvelua. Mikäli oman adoption selvittämisessä herää epäily laittomuudesta tai muusta epäkohdasta,
adoptiolautakuntaan voi olla matalalla kynnyksellä yhteydessä. Tällöin lautakunta voi varmistaa, että oikeat viranomaiset lähtevät selvittämään asiaa.
Valvontaa vahvistettu
Adoptiolautakunta on viimeisten vuosien aikana tiivistänyt palvelunantajien toimilupien tarkastelua 2–3 vuoden välein tapahtuvaksi arvioinniksi. Tarkasteluvälin tiivistäminen on yksi keino lisätä valvontaa Suomeen toteutuvissa adoptioissa. Adoptioviranomaiset adoptioneuvonnassa, kansainvälisessä adoptiopalvelussa sekä adoptiolautakunnassa toimivat omista lakisääteisistä viranomaistehtävistään käsin adoption portinvartijoina, jotta yksittäinen adoptio on lainmukainen ja ennen kaikkea, lapsen edun mukainen.
Toivotan hyvää syksyä kaikille Yhteiset Lapsemme -lehden lukijoille sekä menestystä yhdistyksen tärkeälle työlle monikulttuuristen lasten hyvinvoinnin eteen.
Irene Pärssinen-Hentula Päällikkö, adoptiolautakunnan puheenjohtaja Adoptiolautakunta
Adoptiolautakunta myöntää toimiluvat kansainvälisen adoption palvelunantajille sekä näiden ulkomaisille yhteistyötahoille.
Ulkomaisella adoptioyhteistyökumppanilla on oltava omassa maassaan toimivalta hoitaa kansainväliseen adoptioon kuuluvia tehtäviä voidakseen tehdä yhteistyötä suomalaisen palvelunantajan kanssa.
Yhteistyökumppanin on hoidettava tehtäviä ammattitaitoisesti, pitkäjänteisesti, luotettavasti, lapsen edun mukaisesti ja kansainvälisessä oikeudessa tunnustettuja lapsen oikeuksia kunnioittaen sekä ilman, että kukaan saa adoptioista oikeudetonta taloudellista tai muuta hyötyä. Lisäksi yhteistyötä on voitava pitää perusteltuna ottaen erityisesti huomioon kansainvälisen adoption tarve kyseisessä valtiossa.
Yhteiset Lapsemme ry:n adoptiovalmennukset jatkuvat
Adoptiotoimintaan haetaan uutta rahoitusta
Teksti: Katja Mannerström Kuvat: Julius Töyrylä
Yhteiset Lapsemme ry jatkaa toimintaansa adoptoitujen ja adoptioperheiden tukena, vaikka adoptiokuraattorin palvelut ovat päättyneet sosiaali- ja terveysministeriön rahoitusleikkausten seurauksena. Jo vuosikymmeniä järjestämämme adoptiovalmennukset adoptionhakijoille jatkuvat ilman keskeytyksiä. Valmennusten laadusta ja kehittämisestä vastaa asiantuntijamme Jenni Heinonen Valmennuksissa toimivat samat kurssiohjaajat kuin aikaisemminkin, eikä kurssien sisältöihin tule muutoksia.
Adoptiovalmennukset järjestetään pääsääntöisesti toimistollamme Etu-Töölössä, jotta voimme pitää hinnat kohtuullisina valtionavustuksen päättymisestä huolimatta. Tulemme jatkossa järjestämään adoptiovalmennuksia kysynnän mukaan noin viidestä kuuteen valmennusta vuodessa.
Adoptio
Toimintaa adoptoiduille ja adoptioperheille
Haemme myös aktiivisesti uusia rahoituksia, jotta voimme jatkaa tuen tarjoamista adoptionhakijoiden lisäksi adoptoiduille sekä adoptioperheille. Haluamme vastata niin lasten, nuorten kuin perheiden tarpeisiin erityisesti nykytilanteessa, jossa adoptioon liittyvät selvitykset saattavat herättää huolta ja kysymyksiä. Adoptiotoiminta on ollut yhdistyksen ytimessä sen perustamisesta lähtien, ja on sitä edelleen myös tulevaisuudessa.
Syksyllä 2025 järjestämme kaksi adoptiovalmennusta. Kevään 2026 adoptiovalmennuksista tiedotamme verkkosivuillamme. Lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet löytyvät sivuiltamme.
VINKKEJÄ VANHEMMILLE
Monissa perheissä keskustellaan lasten ja nuorten kanssa yhteisistä pelisäännöistä koskien kotiintuloaikoja, kotitöiden ja läksyjen tekemistä ja ruutuaikaa. Tässä kolmasluokkalaisen Milan sekä kuudesluokkalaisten Zoen ja Noelin vinkkejä ja näkökulmia keskusteluun.
Haastattelut: Irma Marttinen Kuvakollaasi: Tiiu Vainio
Mitä vanhemman pitää muistaa, kun sovitaan ruutuajasta?
“Vanhempien pitää muistaa ruutuajan koodi. Vanhempien pitää kattoo mitä lapset tekee ruutuajalla, ettei saa kattoo semmosia juttuja mitkä on kiellettyjä.”
– Mila
“Netin ääressä voi olla hauskaa viettää aikaa ja se on tapa olla kavereiden kanssa. Jos lapsella menee hermot, niin silloin ruutuaikaa kannattaa rajoittaa.”
- Zoe
“Ei pitäis laittaa rajotuksii viestisovelluksiin tai puheluihin. Et voi saada aina yhteyttä.”
- Noel
Mitä vanhemman tulisi ottaa huomioon, kun sovitaan kodin yhteisistä säännöistä, kotitöistä ja kotiintuloajasta?
“Jos tapahtuu aina et lapsi tulee myöhässä sovitusta kotiintuloajasta, niin vanhempi voi ottaa jonkun jutun pois, esimerkiksi vähentää ruutuaikaa. Niin, että me opittaisi tulemaan ajoissa. Vanhemmilla voi tulla huoli.”
– Mila
“Aina ei jaksa tai pysty tehdä kotitöitä, varsinkin jos on kuormittunut koulusta. Kotiintuloaika ei saa olla liian aikaisin, olisi kiva, että se olisi melkein samaan aikaan kuin kavereilla.”
– Zoe
“Kotitöistä pitäisi antaa jotakin palkkaa.”
- Noel
Mitä vanhemman pitää ottaa huomioon, kun hän kysyy sinulta koulusta, läksyistä ja koulukavereista?
“Kun äiti kysyy, miten päivä on mennyt ja vastaan että hyvin, pitäisi äitin ottaa huomioon mun ääni ja naama. Jos näkee mun naamasta, että ei ookaan kaikki hyvin. Pitää aina kysyy onks tehnyt läksyt, eikä saa kattoo telkkaria ennenku on tehnyt läksyt.”
– Mila
“Koulusta lapsi ei aina jaksa kertoa heti koulun jälkeen. Läksyt lapset osaa yleensä huolehtia. Läksyt voivat myös aiheuttaa lapselle stressiä.
Kavereista ei voi udella kaikkia tietoja, lapsella on myös omia yksityisiä asioita.”
– Zoe
“Ei kannata heti koulun jälkeen kysellä. Kun ollu koko päivän koulussa, eikä haluaisi puhuu taas koulusta.”
- Noel
Palkittu tietokirja kertoo nuorista, jotka jäivät yhteiskunnan ulkopuolelle
Teksti: Maria Boman
“Ulkopuolisuus, rasismin sietäminen ja vihan kohteena oleminen normalisoituvat ja muodostuvat osaksi elämää ja identiteettiä”, todetaan kirjan alkusanoissa. Kuin veljet – Totuus Suomen katujengeistä antaa äänen niille, joita on aiemmin katsottu ulkopuolelta ja näyttää, mitä keskustelun varjoon on jäänyt.
Kuin veljet – Totuus Suomen katujengeistä (Johnny Kniga, 2024) on Anne Kantolan, Jecaterina
Mantsisen sekä Omos Okohin kirjoittama tietokirja, joka raottaa ovea katujengien sisään ja asettaa valokeilan suomalaisen yhteiskunnan sokeisiin pisteisiin. Vuonna 2021 keskustelu katujengeistä nousi pinnalle, ja oli pelkoa väkivallan eskaloitumisesta ja nk. “Ruotsin tiestä”. Kirja antaa äänen heille, joilta se aiemmin puuttui, eli katujengiläisille sekä heidän läheisilleen ja paljastaa millaista todellisuutta keskustelu ei tavoittanut.
Kirjassa päästään seuraamaan nuorten miesten elämää haastatteluiden kautta. Teos kuvaa, miten tavallisesta lähiöstä tie on johtanut katujengeihin. Taustalla vaihtelevat motivaatiot menestyksen tavoittelusta, ulkopuolisuuden tunteesta sekä ylpeydestä. Vuosia myöhemmin poliisiautojen takaovet on suljettu, vankilan ovet käyneet ja keskustelu jatkuu.
Jengi vaihtoehtona ulkopuolisuudelle
Kirjassa kuullaan 16 nuorta miestä, joista suurin osa esiintyy anonyyminä. Poikkeuksen kuitenkin tekee katujengipomoksikin kutsuttu Milan Jaff, joka esiintyy omalla nimellään. Kirjassa kuvataan tapahtumia, jotka johtivat poliisin mukaan suomalaisten katujengien väkivaltaiselle kostonkierteelle. Teoksessa tarkastellaan poliisin tapaa määritellä katujengiläisyys, joka terminä näyttäytyy ajoittain epämääräisenä
ja ongelmallisena. Esiin nousee myös, kuinka niin kutsutut katujengit voivat tietyillä alueilla olla nuorelle ainoa keino kokea kuuluvansa yhteisöön. Usein näitä ryhmiä kutsutaan jengeiksi, ryhmien todellisuudessa muistuttaen enemmän kaveriporukoita, jotka ovat keskenään päällekkäisiä tai rinnakkaisia.
”Ei meillä päin valita ystäviä.
Se on vaan luonnollista”
Kirjassa kerrotaan monipuolisesti katujengeiksi leimattujen paikallisten rikosverkostojen sisäisestä toiminnasta, kuten populaarikulttuurin jäljittelemisestä, sosiaalisen median käytöstä sekä yksilöllisyyden ja yhteisön tärkeydestä. Myös katujengien vaikutuksista yhteiskuntaan keskustellaan laajasti, esimerkiksi poliittisessa keskustelussa sekä suomalaisessa rapkulttuurissa.
Anne Kantola on Helsingin Sanomien rikostoimittaja. Jecaterina Mantsinen on STT:n rikos- ja oikeustoimittaja. Omos ”Opa” Okoh on entinen rikollinen ja huumekauppias, joka on nykyään monipuolinen luovan työn ammattilainen. Kantola, Mantsinen ja Okoh saivat teoksesta vuoden 2025 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon.
Kuin veljet – Totuus Suomen katujengeistä on julkaistu painettuna, e-kirjana sekä Matti Leinon lukemana äänikirjana.
Kaksikieliset sadut avaavat romanikulttuuria
Teksti: Maria Boman
”Sas rassako tiija, tšerhi glimmude apre apo deula ta jiu tšakradas phuu. Besko vandriboskero liijas juula, so jou naa tšekkar na bristadas // Yö tummui, tähdet tuikkivat taivaalla ja lumi peitti maan. Pikku kulkuri sai joulun, joka ei koskaan unohtunut hänen mielestään.” Kiiltonahkakengät satukokoelma tarjoaa 15 kaksikielistä tarinaa, jotka käsittelevät ystävyyttä, rohkeutta ja toivon merkitystä lapsen näkökulmasta.
Kiiltonahkakengät - Glimmibosko mortšune tiehh, Satuja tarinoita romanielämää - Paramisi balamija romano dživiba (Aviador 2025) on Helli Karimuksen kirjoittama ja Seija Rothin romanikielelle kääntämä kaksikielinen satukirja, joka tempaisee lukijan taruolentojen ja romanikulttuurin maailmaan. Kirja sisältää 15 erilaista satua, joista kaikki sadut on kirjoitettu suomeksi sekä romanikielellä. Saduissa seikkailee erilaisia hahmoja, kuten ihmislapsia, peikkoja ja haltijoita. Tarinat on kirjoitettu elävästi ja selkeästi, välittäen opetuksia ystävyyden, anteliaisuuden, rohkeuden ja erilaisuuden teemoista. Kirjassa käsitellään teoksessa esiintyvien romanilasten kautta haastaviakin teemoja, kuten köyhyyttä, eriarvoisuutta sekä orpoutta. Valfrid Åkerlundin kuvitus kutsuu lapset uppoutumaan vielä syvemmälle satujen maailmaan. Teos on Suomen kulttuurirahaston tukema.
Kiiltonahkakengät - Glimmibosko mortšune tiehh, Satuja tarinoita romanielämää on julkaistu pehmeäkantisena painoksena.
Hayati, rakkaani
Teksti: Irma Marttinen
Amani Al-mehsen’in esikoisteos Hayati, rakkaani (Otava, 2025) on kirjailijan äidin tarinasta inspiraationsa saanut romaani. Se kertoo ystävyydestä, rakkaudesta ja naisesta, joka ei luovuta, vaan uskoo hyvän voittoon taistelussa koti vapautta.
Romaani on myös kertomus matkasta Lähi-idän auringosta hiljaiseen, kylmään pohjoiseen.
Kirjan päähenkilö Amal syntyy Irakissa 1962 ja kasvaa sisartensa kanssa veljiensä varjossa. Yliopistossa hän kohtaa suuren rakkauden, mutta sota tulee heidän väliinsä. Aviomies on toisenlainen mies. Pakolaisleirille Amal kävelee yksin lastensa kanssa.
Amani Al-mehsen (s. 1995) on arvostettu kolumnisti, journalisti ja ihmisoikeusasiantuntija. Hän syntyi pakolaisperheeseen Kuopiossa ja asuu nykyään Helsingissä. Hänen teksteissään ihmisyyden perusolemus ja elämän todelliset arvot nousevat esiin.
Kirjailijana hän todistaa, että tarinat elävät pidempään kuin ihmiset.
Amani Al-mehsen
Uudet toimistokasvot
Tuoreet osaajat tuovat toimistoon uusia näkökulmia, ja tarttuvat kehittämistehtäviin kokeneiden työntekijöiden rinnalla.
Harjoittelu tarjoaa mahdollisuuden syventää osaamista ja löytää oma suunta alalla.
Teksti ja kuvat: Tiiu Vainio
Maria Boman aloitti elo-syyskuun vaihteessa toimistotyöntekijänä, ja jatkaa tehtävässä aina vuoden loppuun asti. Hän on aiemmin työskennellyt ravintolakokkina, kerhonohjaajana ja Suomen Opiskelija-Allianssi –OSKU ry:llä kaksi vuotta varapuheenjohtajana, sekä opiskellut ravintola- ja catering-alan perustutkinnon. Maria on kiinnostunut tulevaisuudessa opiskelemaan sosionomiksi, ja työskentelemään lastensuojelun kentällä.
Inka Kopomaa palasi toimistolle syyskuun alussa asiantuntijaksi kotoutumisen tuen tiimiin, jossa hän oli myös talvella 2023–2024 viestinnän korkeakouluharjoittelijana. Hän on koulutukseltaan sosionomi (AMK) ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Inka haluaa syventyä seuraavan puolen vuoden aikana kotoutumisen tuen hankkeisiin ja päästä hyödyntämään osaamistaan niissä entistä aktiivisemmin.
Tilda Huff on elokuun puolivälistä aina lokakuun loppupuolelle asti harjoittelijana, ja työskentelee kotoutumisen tuen tiimissä. Hän on taustaltaan sosionomiopiskelija, ja opiskelee toista vuotta Laureassa. Lisäksi hänellä on taustaa lähihoitajana sekä kilpaurheilijana. Tilda kuvailee tehneensä aina monipuolisesti kaikkea, mutta toivoo erityisesti syksyn aikana löytävänsä harjoittelun myötä alalta ”oman jutun”, josta lähteä jatkamaan oman urapolun rakentamista.
Tiiu Vainio aloitti syyskuun alussa neljän kuukauden korkeakouluharjoittelun viestinnässä. Hän viimeistelee kuvataidekasvatuksen maisterin tutkintoaan Aalto-yliopistossa, ja on aiemmin toiminut niin koulutuksen kentällä kuvataiteen opettajana, kuin järjestötoiminnassa. Tiiu haluaa olla tekemässä saavutettavampaa ja näkyvämpää viestintää, joka tavoittaa entistä paremmin kohdeyleisönsä.
Lahjoita lapsille ja nuorille
Voit tukea Yhteiset Lapsemme ry:n työtä tekemällä lahjoituksen juuri sinulle sopivalla tavalla ja itse valitsemallasi summalla. Varat käytetään rahankeräyslupamme mukaisesti lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön. Pienikin lahjoitus auttaa!
Rasismista vapaa lapsuus on jokaisen oikeus
Rasismi ja turvattomuus varjostavat liian monen lapsen elämää Suomessa. Jokainen lapsi on yhtä arvokas ja jokaisella lapsella on oikeus hyvään ja valoisaan lapsuuteen.
Me teemme joka päivä työtä sen varmistamiseksi, etteivät kaikista heikoimmassa asemassa olevat lapset jää yksin. Me autamme lapsia, jotka ovat joutuneet eroon perheestään pakolaisuuden takia ja kasvavat Suomessa ilman omia vanhempia. Tarjoamme lapsille, nuorille ja ammattilaisille työkaluja, joilla voi puuttua tehokkaasti rasismiin ja toimimaan sitä vastaan arjessaan.
Tule mukaan tukemaan työtämme lasten ja nuorten hyvinvoinnin, yhdenvertaisuuden ja antirasismin edistämiseksi. Pienelläkin lahjoituksella on iso merkitys!
Tee kertalahjoitus tai ryhdy kuukausilahjoittajaksi
