Yl lehti 04 2015

• Monikulttuuristen lasten asialla jo vuodesta 1988. •

• Talvinumero 2015

Adoptiolapsi ja huostaanotto

s.14

Turvapaikanhakijalapset – vapaaehtoistyötä, hankkeita ja koulunkäyntiä

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

TÄSSÄ NUMEROSSA

Nordic Adoption Council’in järjestämässä seminaarissa teemana oli erityisen tuen tarpeessa olevien lasten adoptiot. s. 16

Yhteiset LAPSEMME -lehden julkaisija: Yhteiset Lapsemme ry Toimitusneuvosto: Susanna Ba, Pekka Iivonen, Kristiina Ikonen, Marja Kurikka, Anja Wikstedt Päätoimittaja: Tuula Kumpumäki

Puuhakassit ovat tuoneet iloa jo sadoille lapsille vastaanottokeskuksissa.

Toimitussihteeri: Irma Marttinen Ulkoasu ja taitto: Pia Lehtinen / Simberg & Partners Oy Kansikuva: MaximilianV, Jordan 2013, Syyrian pakolaislapsi Dana Painatus: Kyriiri Oy, Helsinki ISSN: 2343-2152

Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu, poliittisesti, uskonnollisesti ja ideologisesti sitoutumaton lastensuojelujärjestö.

Missio Yhteiset Lapsemme edistää monikulttuuristen lasten hyvinvointia vaikuttamalla suomalaisessa yhteiskunnassa sekä antaa tuen tarpeessa oleville lapsille mahdollisuuksia hyvään elämään.

Visio Yhteiset Lapsemme on johtava monikulttuuristen lasten hyvinvoinnin edistäjä Suomessa sekä luotettava ja aktiivinen lasten asioiden puolestapuhuja myös kansainvälisesti.

Kummi- ja avustustili FI25 1011 3000 2110 44

s. 8

Rwanda är ett land med tusen berg och miljoner leenden. s. 18

Sisältö • Talvinumero 2015 Ystäväperhe Bagdadista . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 4 Turvapaikanhakijalapset Visuveden koulussa Ruovedellä. . . . . . s. 7 Puuhakassit tuovat leikkimisen iloa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 8 Turvapaikanhakijoiden vertaisryhmät . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 10

Bolivia

La Morenassa viihdyttiin!. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 12

Adoptio ja huostaanotto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 14 NAC: Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten adoptio .. . . . . s. 16 Kirjaesittely: Lapsi uusissa oloissa .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 17 Rwanda .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 18 Kummikylähanke Romaniassa .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 22 Toisenlaiset joulukortit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 23

•2•

PÄÄKIRJOITUS

Yksinäisyydestä »Ihminen on tunteilla elävä olento. Turvallisuuden kokeminen on erittäin tärkeää. Yksinäisyyteen pitäisi puuttua jo ennen kuin se iskee.» Näin sanoo vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Satu Helin (HS 23.11.2015). Yksinäisyys on vakava ongelma vanhusten keskuudessa, ja on erittäin tärkeää, että se on tunnistettu. Mutta mitä vanhusten yksinäisyydellä on tekemistä lastensuojelun kanssa?

yksintulo Suomeen, yksineläminen Suomessa ja yksinjääminen tähän maahan.

Olemme jo siis tunnistaneet yksinäisyyden aiheuttamat seuraukset vanhusten keskuudessa.

Samoin lasten ja nuorten yksinäisyydestä puhutaan. Myös yksintulleiden nuorten yksinäisyyden kokemukset osana asettumista Suomeen ansaitsevat oman huomionsa. Suomessa tarvitaan osaamisen vahvistamista niin tämän yksinäisyyden tunnistamiseksi kuin myös sen kohtaamiseksi yhteiskunnan palveluverkostoissa.

Maahanmuuttoviraston mukaan Suomeen on tullut marraskuun loppuun mennessä yli 2 500 alaikäistä turvapaikanhakijaa ilman huoltajaa. Vuosien 2006–2014 aikana Suomeen on tullut alaikäisenä, yksin ja ilman huoltajaa yhteensä noin 2 500 lasta.

Yksinäisyyden seurauksista on riski syrjäytymiseen. Tunnistamme jo myös monia syrjäytymisen aiheuttamia ongelmia. Turvaamalla Suomeen yksintulleille ja tänne yksinjääville nuorille heidän tarvitsemansa ammatillisen tuen, nämä ongelmat ovat ehkäistävissä.

Nämä lapset ovat tehneet vaarallisen matkan kotimaastaan Suomeen. He ovat matkustaneet yksin, ilman läheisiään. Matka on voinut kestää vuosia – välillä on pitänyt pysähtyä ansaitsemaan rahaa seuraavaa etappia varten. Vihdoin päädyttyään Suomeen he ovat iältään jo noin 16–17-vuotiaita.

Eli juurikin niitä kovasti parjattuja nuoria miehiä.

Tyttöjä ei vastaaville matkoille lähetetä.

Tuula Kumpumäki, päätoimittaja

»Olin 10-vuotias kun juoduin pom mituksessa eroon vanhemmistani. Her äsin sair aalassa ja vanhempani olivat poissa. Tuosta päivästä lähtien olen pärjännyt yksin. Aluksi elin kad ulla, mutta pääsin erään ystävällisen miehen muk ana naapurimaahamme. Hän lupasi auttaa min ua kunnes saisin töitä ja oppisin kielen. Hän kuitenk in katosi. Olin yksin vier aassa kaupungissa, en osan nut kieltä.

Nukuin puistossa ja itkin, itkin…

Pääsin kuitenkin töihin rakennuksille. Useita vuosia myöhemmin sain mahdollisuuden hakea turvapa ikkaa vielä toisesta maasta. Maksoin salakuljetta jalle ja pääsin Eurooppaan. Matka kesti kuukau sia. Matkalla kuulin maasta nimeltä Finlandia, joss a kukaan ei puhu mitään, ja joka on iso, mut ta siellä asuu vähän ihmisiä. Päätin lähteä sinne.

Olin 16-vuotias kun tulin Suomeen.»

Suomeen tultuaan yksintulleet lapset ja nuoret asuvat turvallisesti ensin ryhmäkodeissa, ja mahdollisen oleskeluluvan myöntämisen jälkeen perheryhmäkodeissa. He saavat toivottavasti kavereita ja voivat elää tavallista nuoren elämää – käyvät koulua, siirtyvät työelämään ja mahdollisesti perustavat oman perheen.

Vaikka nuoret eivät välttämättä ole konkreettisesti yksin, he kantavat yksinäisyyttä mukanaan.

Toiveista ja yrityksistä huolimatta nämä nuoret myös joutuvat elämään loppuelämänsä ilman syntymäperheensä läheisiä. Nykyinen lainsäädäntömme varmistaa hyvin sen, että heidän läheisensä eivät, mitä suurimmalla todennäköisyydellä, pääse Suomeen. Osalla läheiset eivät ole edes hengissä.

Yksinäisyyden kokemukset jäävät näiden nuorten elämänmittaiseksi taakaksi - yksin tehty matka,

Katkelma Kotona Suomessa –kirj assa julkaistusta tarinasta (Yhteiset Lapsemme ry, 2010)

•3•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

PAKOLAISAPU

Yhdessä leikkimiseen ei tarvita välttämättä yhteistä kieltä.

Ystäväperheemme

Bagdadista En tiedä mikä pakahdutti eniten. Oliko se jatkuva uutistulva pakolaisvirroista Eurooppaan, jolle antoivat kasvot Kreikan Lesboksen saaren rantavesistä kuivalle maalle raahautuvat irakilaiset ja syyrialaiset perheet? Vai vihapuhe internetissä, jota levittivät sekä kansanedustajat että inhimillisyytensä hukanneet kansalaiset? Vai joidenkin poliitikkojen puhe, jonka mukaan Suomi romahtaisi taloudellisesti, kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti, jos antaisimme 30 000–50 000 sotaa pakenevalle ihmisille mahdollisuuden päästä elämän syrjään kiinni maassamme.

•4•

Jossakin vaiheessa vain tiesin haluavani aivan heti tehdä itse jotain ja antaa toisenlaisen, myötätunnon ja rakkauden kielen, puhua teoissani. Päätin tutustua pakolaisperheeseen. En tiennyt, että arkeamme tulisi rikastuttamaan ihastuttava irakilainen perhe, jonka kanssa vastavuoroisuus on luontaista. Meistä ei tullut pakolaisperhettä ja auttajaa. Enkä ole tehnyt vapaaehtoistyötä, vaan olemme viettäneet yhdessä vapaa-aikaa.

Aluksi en ollut varma, mitä voisin tehdä äitinä, joka juoksee kodin, työn, koulun iltapäiväkerhon, lasten harrastusten ja ruokakaupan väliä. Minulla ei ollut aikaa SPR:n kursseille ja halusin, että lapseni

Oikealla: Saatuaan oman keittiön perheen äiti kokkasi kaksi päivää ja kutsui kaikki suomalaiset ystävät juhla-aterialle.

pääsevät mukaan toimintaan. En myöskään halunnut vain lahjoittaa rahaa tai tavaroita, koska se on liian kasvotonta.

Luin juttuja kohtaamisista turvapaikanhakijoiden kanssa seurakuntien aterioilla ja mietin, minne voisin mennä, jotten häiritsisi ratkeamispisteessä olevien vastaanottokeskusten henkilökuntaa.

Tilaisuuteni tuli, kun Helsingissä järjestettiin syyskuussa Finland says Welcome to Refugee -piknik Kansalaistorilla. Keitin termarin täyteen kahvia ja kasasin piknik-korin. Lähdin Forumin Kanniston leipomoon, josta ostin oman syntymäpäiväni kunniaksi kaikki leivokset ja kakut, joita teki mieleni. Olin aina halunnut tehdä sen!

si kuullut kaikkea.

Seitsemänvuotias tytär oli ollut pelastusliiveissä ja osasi uida. Myöhemmin hänkin oli kävellyt Kreikasta Serbiaan ja Unkariin. He tulivat sinne kaksi viikkoa ennen kuin Unkari sulki eteläisen rajansa. Perheellä oli vielä rahaa maksaa salakuljettajille automatkasta Itävaltaan.

KANSALAISTORIN PIKNIKILLÄ TUTUKSI

YHTEYDENPITOA ÄLYPUHELIMELLA JA ENGLANNIN KIELELLÄ

Aurinko lämmitti mukavasti usean tuhannen ihmisen tapahtumapaikalla, mutta tyttäreni alkoi kyllästyä leikkikaverin puuttuessa. Silloin näin kaukana soppatykin luona perheen oloisen ryhmän, jossa oli mukana tyttäreni ikäinen tyttö. He kävelivät hernekeittolautasten kanssa väärään suuntaan.

Juoksin perään ja kutsuin heidät huovallemme. He rentoutuivat, kun näkivät että siellä oli pieni tyttökin odottamassa.

Vain puoli tuntia ensi näkemisen jälkeen tyttäreni leikki perheen tytön kanssa täyttä päätä. Kahden kuukauden jälkeen heillä ei ole edelleenkään montaa yhteistä sanaa, mutta se ei menoa haittaa. Pieni ystävämme odottaa aina ikkunassa, kun näkee meidän tulevan. Ja lelujen jakotalouskin on hyväksi kummallekin!

Perheen vanhimmat pojat oli lähetetty Irakista aiemmin turvaan Turkkiin, missä toinen oli oppinut hieman englantia. En koskaan kysynyt perheeltä mitään, vaan odotin, että he kertoisivat itse. Piknikillä kuulin, että he olivat tulleet Suomeen edellisenä päivänä, jolloin äiti oli täyttänyt 41 vuotta. Lauloimme syntymäpäivälaulut arabiaksi ja suomeksi.

Kuukauden kuluttua sain kuulla heidän tarinansa. Melkein toivoin, etten oli-

Perheen jäsenistä vain yksi lukee kunnolla meidän aakkosiamme. Perheellä ei ole varaa puhelinkorttiin, joten kommunikoimme englantia puhuvan 17-vuotiaan pojan kanssa. Hänellä on WhatsApp-sovellus älypuhelimessaan ja vastaanottokeskuksissa on langaton verkko.

Ilman älypuhelinta he olisivat olleet monta kertaa hukassa Euroopassa, mutta myös täällä Helsingissä. Ne jotka valittavat älypuhelimista eivät tajua, että pakolaiset eivät ole paossa keskiaikaa, vaan sotaa.

Arabian kielen tulkin avulla olemme sopineet, ettei puhelinnumeroani saa antaa kenellekään muulle. En ole vielä antanut perheelle osoitettani, sillä pelkään, että puolen vuoden kuluttua ovellani voi seisoa käännytetty perhe.

KÄVELYRETKIÄ JA YHTEISIÄ ATERIOITA Ensimmäisellä kävelyllä menimme Helsingin keskustaan, sillä ystäväperheeni halusi nähdä »ison valkoisen kirkon».

Unioninkadulla ihastelimme turistiliikkeen poroa. Kun kauppias kuuli, että tässä oli pakolaisperhe, he sanoivat tavanneensa

•5•

ensimmäiset pakolaisensa ja lahjoittivat sinisormisille lapsille lapaset.

Vein perheen myös lohikeitolle Cafe Engeliin. Paikan valinta tapahtui nopeasti, sillä pelastauduimme kahvilaan viime tingassa Aleksia pitkin kulkevien Rajat kiinni -mielenosoittajien jaloista.

En ole koskaan pelännyt Helsingissä yhtä paljon kuin näiden mielenosoittajien ohittaessa meidät myöhemmin Senaatintorilla. Hädissäni heitin käteni perheen lähimpien jäsenien vyötäisille tuttavallista ’me ollaan ystäviä’-ryhmäkuvaa varten, ja mustavaatteiset mielenosoittajat jättivät meidät rauhaan.

Tuomiokirkossa perhe rukoili muslimien tavalla, kämmenet taivasta kohti.

Sytytimme kynttilän äskettäin kuolleille isovanhemmille Bagdadissa.

Toisella tapaamisella kävelimme syksyiseen puistoon eväiden kanssa ihailemaan merta ja lintuja. Näin perheen vanhempien ottavan toinen toisiaan kädestä kiinni ja hymyilevän. Olin silloin saanut sen, mitä olin hakenut. Leiriin mennessä haaveiltiin taas suomen kurssista, työharjoittelusta ja käytetyn pyörän ostosta.

Myöhemmin aterioimme yhdessä irakilaisittain. Mukaan oli löytynyt arabiaa osaavia opiskelijoita Helsingin yliopistosta.

Olemme myös tutustuneet nuorten suomalaisten Futurice-firmassa kehittä-

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

Jokainen tällainen kohtaaminen, vaikka vain kerran vastaanottokeskuksen parkkipaikalla ikea-kassia antaessa, antaa voimaa.

Finland says Welcome to Refugee -pikinillä Kansalaistorilla turvapaikanhakijat ja helsinkiläiset kohtasivat syyskuussa.

mään ilmaiseen suomenkielisiä lauseita arabiaksi opettavaan ohjelmaan (http://futurice.com/press/finnish-arabic-course).

Aivan varmasti jossain vaiheessa tutustumme Docventuresin työnvälitystoimistoon turvapaikanhakijoille. Tämä perhe haluaa turvapaikkapäätöstä odottaessaan oppia suomea ja mennä töihin.

KUKA TAHANSA VOI OLLA PAKOLAINEN Pakolainen voi olla kuka tahansa. Isoäitini äiti oli lankarullatehtailija Sortavalassa ennen kuin lähti evakkoon Karjalasta.

Irakilaisperheemme isä oli taksia ajava pöytälaatikkomaalari. Kun pommi tippui katosta läpi, ja aseistetut miehet kävivät isoisän luona, oli aika säilöä arvoesineet enolle, ottaa perhekuvista kännykkäkuvat mukaan ja myydä kaikki irtoava pakomatkan rahoittamiseksi.

Helsingissä pakolaisperheen isä rakastaa onkimista, eikä siihen tarvita kalastuslupaa. Siima-koukku -settejä saa bensa-asemilta. Kalat tuovat tärkeän lisän keittiöön. Noin puolentoista kuukauden jälkeen kaksi nuorinta lasta ovat päässeet kouluun. Omat koululaukut näyttävät auttavan paljon, omat kynät ja penaali ovat ylpeyden aihe.

Perheen kaksi vanhinta poikaa ovat ulospäin suuntautuneita ja opettelevat

suomea netistä ja Kampissa hengaamalla.

Aikuisiän saavuttanut poika käyttää reilusti yli puolet vastaanottorahastaan bussilippuun, jotta hän voi saattaa nuoremmat sisarukset kouluun.

Viikon Suomessa oltuaan koko perhe olisi jo halunnut kovasti opetella suomea.

Kaksi ja puoli kuukautta maassa oltuaan he saivat kuulla, että jokainen perheen ei-koulua käyvä jäsen saa osallistua kaksi kertaa viikossa vastaanottokeskuksessa suomen kielen tunneille. Tunnit ovat seurakunnan järjestämiä ja opettajina toimivat eläkkeellä olevat kielten opettajat.

Mikä riemu!

Perheen äiti on ollut kotiäiti, mutta nyt hän haaveilee kampaamoalan koulutuksesta samoin kuin yksi pojista. Vanhin poika haluaisi mihin tahansa ammattikouluun. En ole uskaltanut kertoa hänelle, ettei lehtien mukaan hänen kaltaisilleen ole aloituspaikkoja. Yritämme ehkä löytää yhdessä sen espoolaisen taksiyrityksen omistajan, joka tarjoutui kieli- ja taksikouluttamaan pari sataa pakolaista.

Perheen isä on maalannut tai piirtänyt upean muotokuvan kaikista heidän luokseen tuomistani ystävistä, jotka ovat jakaneet vanhoja vaatteita, urheilutavaroita, yksi toi jopa ruokakasseja halal-ruokakaupasta.

Vastaanottokeskuksesta lattiapatjoilta omaan kahden makuuhuoneen ja keit-

•6•

tiön asuntoonsa päästyään oli perhe niin onnellinen, että äiti kokkasi kaksi päivää kutsuakseen suomalaiset ystävänsä irakilaiselle juhla-aterialle. Perhe on jakanut takaisin niin kuin vain voi.

KOHTAAMISEN TÄRKEYS Olen oppinut kaksi tärkeää asiaa pakolaisiin tutustumisesta. Ensinnäkin, että jokaisella meillä on itsekunnioitus, jota tulee varjella ja unelmia, joita voi ruokkia vaikka ainoa, mitä voi antaa, olisi oma aika.

Toiseksi, jokaiselle auttajalle on tärkeää henkilökohtainen kontakti ja se, että voi paiskata kättä toisen ihmisen kanssa häntä silmiin katsoen, ja sillä tavalla sanoa: tervetuloa.

Jokainen tällainen kohtaaminen, vaikka vain kerran vastaanottokeskuksen parkkipaikalla ikea-kassia antaessa, antaa voimaa. Sen kantamana voi uida vastavirtaan epäluuloja ja pelkoja, jopa suoranaista vihaa vastaan.

Sini Castrén

MITÄ TYÖHÖSI KUULUU?

Kulttuurien kohtaamista kauriin jälkien äärellä

Visuveden kyläkoulun arkea ovat syksyn ajan rikastuttaneet turvapaikanhakijoina Suomeen tulleet lapset.

Työskentelen opettajana Visuveden pienellä kyläkoululla Ruoveden kunnassa.

Maaseudun idyllissä vuosikymmeniä samankaltaisena jatkunut kouluarki koki suuren muutoksen, kun syyskuussa noin 30 maahanmuuttajataustaista oppilasta aloitti opinahjossamme valmistavassa opetuksessa. Saman tien koulumme oppilasmäärä lähes tuplaantui. Vaikka muutos on merkittävä, suuret linjat kouluarjessa ovat kolahtaneet tuttuihin uomiinsa erinomaisesti. Hyvin suuri kiitos tästä kuuluu koko henkilökunnan ennakkoluulottomalle asenteelle, jolla muutos ja uusi asetelma on toivotettu Visuveden arkeen tervetulleeksi.

HEITTÄYTYMISTÄ JA HUUMORIA Suuria linjoja enemmän hämmästystä ovat aiheuttaneet arjen pienet ja tavallisesti jopa huomaamattomat asiat. Haastavinta on ehdottomasti yhteisen kielen puuttuminen. Tuntien tarkasta ennakkosuunnittelemisesta turvaa ja varmuutta saava opettaja onkin joutunut opettelemaan valtavasti heittäytymistä.

Koulupäivää suunnitellessa ei koskaan voi tietää, miten tehtävänannon saa kerrottua oppilaille niin, että se tulee ymmärretyksi oikein. Tai edes sinne päin!

Usein täytyy soveltaa soveltamisen perään. Monesti huomaakin ihmettelevänsä sitä, miten hyvin elekielellä selviääkään.

Kun sekä oppilailla että opettajilla on huumorintajua, eikä pikkuasioita oteta turhan vakavasti, viesti menee perille hymyjen ja naurun saattelemana.

Jo sen miettiminen, miten selitän esimerkiksi sanat ja, sekä tai myös oppilaille ravistelee omaakin ajattelua. Jatkuvasti saa

miettiä sanojen merkitystä ihan uudelta kantilta, jotta ne voi selittää kunnolla oppilaille. Omaan ilmaisuun, äänensävyyn ja olemukseen kiinnittää myös ihan eri tavalla huomiota kuin aiemmin. Välillä yliartikulointi jää päälle, ja kaupan kassallakin olen huomannut selittäväni asioita myyjälle kuin viihdesketsissä.

OPPIMISEN ILOA JA TULEVAISUUDEN HAAVEITA Suomalaisena on välillä vaikea ymmärtää, miten joku ei osaa pukea talvella tarpeeksi lämpimiä vaatteita tai miten ei voi ymmärtää, että jos lumihankeen hyppää polviaan myöten, housut kastuvat ja tulee kylmä. Toisaalta ensilumen ihanuus tai kauriin jälkien ihmettely lumihangessa saa opettajankin innostumaan uudelleen jo tutuksi tulleista asioista. Sen sijaan että arjessa jatkuvasti ihmettelisi kulttuurien välistä erilaisuutta, huomaa ajattelevansa, kuinka samanlaisia lapset kulttuuriin katsomatta ovatkaan: jokaisella on into oppia

•7•

uutta, saada kavereita ja haaveilla tulevaisuudesta.

Vaan kyllä ne arjen pikkujututkin välillä aiheuttavat harmaita hiuksia: esimerkiksi tavalliset metsäretken eväät. Kun kalkkunamakkarat oli hankittu, mieleen muistuu, ettei tilattujen sämpylöidenkään välissä saa olla kinkkua. Ja onko vaahtokarkeissa käytetty sian liivatetta? Näitä pieniä haasteita ei kuitenkaan edes muista, kun saa katsella miten kantasuomalaiset ja muista maista tulleet lapset pelaavat jalkapalloa tai hyppivät hyppynarua yhdessä välitunnilla. Tai miten oppitunnin päätyttyä luokan ulkopuolella odottaa joukko suomalaisia poikia sitä luokkamme »niin siistiä tyyppiä» leikkimään. Ei siihen kieltä aina tarvita, muillakin keinoin pystyy kommunikoimaan.

Ihanat, reippaat lapset!

Suvi Ala-Pässäri Kirjoittaja toimii Visuveden koulussa valmistavan luokan opettajana.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

VAPAAEHTOISTYÖ

Leikki on jokaisen lapsen oikeus Puuhakasseja pakolaislapsille vastaanottokeskuksiin Oletko miettinyt, mitä voisit tehdä Suomesta turvapaikkaa hakevien perheiden hyväksi?

Kiinnostaako sinua vapaaehtoistyön tekeminen mukavassa porukassa, jonka toimintaan voit osallistua itse valitsemallasi tavalla ja ajalla?

Puuhakassi pakolaislapselle -ryhmämme on lähes 250 jäsenen vapaaehtoisryhmä, jonka toimintaa koordinoidaan Facebookissa. Toiminnan tarkoituksena on kerätä ja valmistaa talkoovoimin monenlaisia virikkeitä sisältäviä Puuhakasseja Suomesta turvaa hakeville lapsille.

LÄMMÖLLÄ VALMISTETUT AURINKONAAMAKASSIT Puuhakassi-idean syntyyn vaikutti Refugee Hospitality -ryhmässä virinnyt tarve tehdä pikaisesti jotain konkreettista vastaanottokeskuksissa elävien lasten hyväksi. Tarvittavan alkusysäyksen toiminnan

•8•

aloittamiseen antoi yhden vastaanottokeskuksen henkilökunnan esittämä pyyntö. He toivoivat lapsille jotain mielekästä puuhaa, mikä edistäisi lasten hyvää oloa haastavassa elämäntilanteessa ja hyvinkin haastavissa ja ahtaissa olosuhteissa.

Tästä pyynnöstä syntyi idea Puuhakassista, jonka tarkoituksena on tuoda iloa ja ajanvietettä paitsi lapsille, jotka joutuvat viettämään aikaa pienissä tiloissa päivästä toiseen, myös vanhemmille, jotka saavat epävarmassa elämänvaiheessa pieniä hengähdystaukoja ja iloa, kun lapsilla on mukavaa tekemistä. Puuhakassin logoksi valitsimme iloisen aurinkonaaman, joka löytyy aplikoituna tai kangasvärein painet-

Jokainen kassi on lämmöllä valmistettu ja kuvioinniltaan ainutlaatuinen.

Iloisen värisiä puuhakasseja on jo jaettu 450 lapselle eri vastaanottokeskuksiin.

tuna jokaisesta lahjoittamastamme kassista. Jokainen kassi on lämmöllä valmistettu ja kuvioinniltaan ainutlaatuinen.

PUUHAKASSEJA LAHJOITETTU SADOILLE LAPSILLE Ensimmäiset Puuhakassi-talkoot pidimme alkusyksystä Pasilan Rauhanasemalla, ja tuon tapaamisen jälkeen toimintamme on laajentunut valtakunnalliseksi niin, että meillä on omat toimintaryhmänsä nyt myös Jyväskylässä, Raaseporissa, Hämeenkyrössä ja Porvoossa pääkaupunkiseudun lisäksi. Innokkaita Puuhakassien tuunajia löytyy tosin muualtakin Suomesta.

Puuhakasseja on jaettu nyt jo 450 lapselle viiteen eri vastaanottokeskukseen, eikä loppua talkoilulle taida ihan lähivuosina tulla. Olemme iloisia siitä, että olemme pystyneet pyörittämään toimintaa näinkin tehokkaasti vapaaehtoisvoimin tähän saakka. Jatkossa hyvälle sponsorille ja yhteistyökumppanille olisi kuitenkin tarvetta.

VAPAAEHTOISTYÖ ANTAA ILOA KAIKILLE Vapaaehtoistyö on antanut meille ryhmäläisille paitsi uusia ystäviä myös mukavan tunteen työmme tarpeellisuudesta.

Toimintaamme on voinut ja voi osallistua monin tavoin: osa meistä somistaa aurinkonaamoilla kasseja, osa hankkii sponsoreita ja kerää sisältöjä kasseihin, muutamat hoitavat kassien jakamiseen liittyvää logistiikkaa ja kokoavat lahjoitetuista tavaroista talkoissa ihania, aurinkoisia lahjakasseja pienille maahanmuuttajille.

Tällä hetkellä suuri osa jäsenistämme on kannattajajäseniä, jotka seuraavat toimintaamme ja jakavat tietoa toiminnastamme lähipiirilleen, mikä sekin on tärkeää.

Salla Laari-Abdulhamed Maija Baijukya

MITÄ PUUHAKASSIT SISÄLTÄVÄT? Puuhakassien sisällöiksi on kerätty piirustusvälineitä (huopakyniä, liituja, puuvärejä, lyijykyniä, kumeja, teroittimia ja vihkoja), puuha- ja värityskirjoja, selkeitä, lyhyesti tekstitettyjä kuvakirjoja, pehmoleluja, askartelutarvikkeita, helposti ymmärrettäviä pelejä, palloja, palapelejä, heijastimia ja muita pieniä yllätyksiä.

Oleellisen tärkeä osa kassiamme on suomalaisten lasten maahanmuuttajalapsille tekemät tervetuliaiskortit!

Uusimpana tuotteena olemme lisäämässä kassiin lasten kuvasanakirjaa, josta on toivon mukaan iloa niin suomen kielen omaksumiseen kuin oman kotikielenkin ylläpitämiseen. 130 kuvasanakirjan yhteistilauksen onnistumisesta kuuluu suuri kiitos joukolle yksityisiä lahjoittajia. Tarkastelemme myös aika ajoin Puuhakassin sisällön tarkoituksenmukaisuutta ja olemme avoimia sisältöön liittyvien toiveiden suhteen.

Tervetuloa joukkoomme nauttimaan antamisen ilosta!

Kirjoittaja on Puuhakassi pakolaislapselle –ryhmän aktiivinen jäsen.

•9•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

PAKOLAISAPU

Suomen Pakolaisavun Koskelan ryhmän vertaisohjaajia ja vapaaehtoisia.

Huoli vaihtuu tyytyväisyyteen turvapaikanhakijoiden vertaistukiryhmissä Suomen Pakolaisavun turvapaikkatoiminnan koordinaattori Minna Lähteenmäellä on vauhti päällä. Hän pakkaa mehutiivisteitä Pakolaisavun toimistolla ja kertoo samalla: »Mehuostokset ovat huomisaamun vertaisryhmää varten. Tänään iltapäivällä olen menossa yksintulleiden nuorten kanssa toimintakeskus Happeen tutustumaan Pelitaloon, jonka jälkeen meillä on kynttilätyöpaja.»

Hilja Aunela

• 10 •

»Aivan ihanaa on, että vakavina ja huolissaan tulleet ihmiset lähtevät ensimmäisen kerran jälkeen tyytyväisinä pois.»

Minna Lähteenmäki

OMANKIELISTÄ APUA NUORILLE Lähteenmäen mainitsemat ryhmätapaaminen ja vierailu Happeen ovat osa Pakolaisavun uutta toimintaa, jossa järjestetään vertaistukea turvapaikanhakijoille neljän eri vastaanottokeskuksen yhteydessä Helsingissä. Toiminnan ideana on tarjota omankielistä keskusteluapua. Tällä hetkellä ryhmissä puhutaan arabian, darin, somalin, kurdin ja englannin kielillä. Lisäksi tapaamisten aikana tarjotaan muuta oheistoimintaa. Yksi ryhmistä on suunnattu ilman huoltajaa Suomeen tulleille 16–17 -vuotiaille turvapaikanhakijoille, yksi miehille ja kaksi sekä yksintulleille aikuisille että perheille. Ryhmät kokoontuvat 1–2 kertaa viikossa.

Suomalaiset ovat innokkaasti osoittaneet halukkuuttaan auttaa turvapaikanhakijoita; pelkästään tänä syksynä yli 700 ihmistä on ilmoittautunut Pakolaisavun uusiksi vapaaehtoisiksi. Vertaistoiminta pyrkiikin yhdistämään avuntarjoajat sitä kaipaaviin. Mukana on 22 hankkeen toimesta koulutettua vapaaehtoista sekä kuusi jo aiemmin turvapaikanhakijoiden parissa työskennellyttä vertaisohjaajaa.

Turvapaikanhakijoita on Lähteen-

mäen mukaan ollut mukana joka kerta 15 ja 40 välillä. Lähes kaikki osallistujat ovat saapuneet Suomeen viimeisen kahden kuukauden sisällä. Ryhmät ovat avoimia, koska hakijoiden tilanteet muuttuvat nopeasti ja vaihtuvuus vastaanottokeskuksissa on suuri. »Aivan ihanaa tässä työssä on, kuinka aluksi toiminnan alkaessa vertaisryhmiin tulevat ihmiset ovat usein kovin vakavia ja huolissaan, ja heillä on hirveästi asioita, joista he haluavat puhua ja kuulla. Jo ensimmäisen kerran jälkeen he lähtevät tyytyväisinä pois. Etenkin nuoret ovat pysyneet mukana toiminnassa alusta alkaen.»

TOIMINTAA VASTAANOTTOKESKUKSEN ULKOPUOLELLA Koska vastaanottokeskukset ovat ruuhkautuneita, järjestetään toiminta niiden ulkopuolella. Tämä on Lähteenmäen mukaan hyvä asia: tilat ovat isommat, mikä mahdollistaa monipuolisemman toiminnan. Lisäksi julkisilla liikennevälineillä tehdyt yhteiset matkat ovat olleet mukavia. Se on ollut toimiva tapa tehdä sekä Helsinkiä, kaupungilla liikkumista ja kaupungin tarjoamia mahdollisuuksia tutuiksi ryhmäläisille.

• 11 •

Aiemmilla kerroilla ryhmissä on muun muassa pelattu eri pelejä, opeteltu suomen kieltä, tehty yhdessä kotimaan ruokaa ja järjestetty sirkustyöpaja Sirkus Magentan ohjaajien johdolla. Pienille lapsille on järjestetty leikkitoimintaa sillä aikaa, kun vanhemmat ovat keskustelemassa.

Osallistujat ovat päässeet itse suunnittelemaan ohjelman sisältöjä omien kiinnostustensa ja harrastustensa pohjalta.

Lähteenmäki muistuttaa, että monipuolinen ohjelma on valttia: »Ihmiset ovat erilaisia. Yhtenä kertana menimme nuorten kanssa tutustumaan erääseen nuorisotaloon. Aluksi tuntui, ettei paikka herättänyt suurta kiinnostusta, mutta niin vain kävi, että kaksi nuorta innostuikin räppäämään.

Nykyään he käyvät omatoimisesti nuorisotalolla harjoittelemassa.»

UUSIA VAPAAEHTOISIA HAETAAN Nykyiset vapaaehtoiset ovat sitoutuneet toimintaan tämän vuoden loppuun asti.

Vertaisryhmätoiminnasta kiinnostuneille Lähteenmäki vinkkaa, että uusia vapaaehtoisia aletaan rekrytoida joulukuussa. »Toiminta jatkuu ainakin ensi syksyyn asti. Tämä on myös vapaaehtoisille palkitsevaa.»

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

La Morenassa herkuteltiin, viihdyttiin ja tuettiin Bolivian lasten oikeuksia Helsingin Niemenmäessä sijaitsevassa perulaisessa ravintola La Morenassa vietettiin bolivialaista iltapäivää sunnuntaina 18. lokakuuta.

Paikan isäntä Rodrigo Rodriguez toivotti osallistujat tervetulleiksi – ja vastasi myös iltapäivän ihanasta musiikista yhdessä Mikko Nousiaisen ja Pedro Castellónin kanssa! Herkullisesta buffetista vastasi La Morenan toinen omistaja, Rodrigon vaimo ja »keittiön sielu» René Porkka.

Sunnuntaista iltapäivää ei olisi voinut paremmin viettää! Osallistujia oli viitisenkymmentä, ja puheensorinasta ja kommenteista päätellen olimme asiasta yhtä mieltä. Sokerina

pohjalla iltapäivän päätteeksi oli vielä kaksi hienoa Pasos de Fuego –tanssiryhmän esitystä!

Yhteiset Lapsemme kiittää Bolivian lasten puolesta La Morenan omistajapariskuntaa Renétä ja Rodrigoa, Pasos de Fuegon tanssijoita, muusikoita sekä kaikkia mukana olleita!

La Morena: Niemenmäentie 2, Helsinki Pasos de Fuego: www.pasosdefuego.com

• 12 •

Ole yksi sadasta – lahjoita 20 euroa lasten oikeuksien hyväksi tehtävään työhömme Boliviassa!

Yhteiset Lapsemme ry tukee DNI-Bolivian hanketta, joka toteutetaan kouluissa ja lasten omilla asuinalueilla Oruron maakunnassa Boliviassa.

Autamme lapsia ja nuoria osallistumaan, toteuttamaan omia unelmiaan, uskomaan itseensä sekä tulemaan tietoisiksi omista oikeuksistaan.

TULE MUKAAN KAMPANJAAN! Lahjoita 20 euroa vuoden 2015 loppuun mennessä Yhteiset Lapsemme ry:n tilille FI25 1011 3000 2110 44 / viesti: BOLIVIA. Lähetämme kaikille lahjoittajille kiitokseksi myanmarilaista käsityötä! Kirjoita viestikenttään osoitteesi, niin saat kiitoslahjan.

»Olen hyvä oppilas koulussa, ja haluan auttaa muita oppilaita niin että hekin oppivat enemmän ja tulevat vastuullisiksi.

Liityin oman korttelini San Juan de Dios -ryhmään vuonna 2014.

Ryhmässä olen oppinut vastustamaan syrjintää ja kiusaamista ja olen oppinut esiintymään.

Me autamme toinen toisiamme eikä ketään jätetä yksin, me toimimme yhdessä.

Me olemme oppineet että me osaamme vaikka mitä!»

Keräyslupa Poliisihallitus nro POL-2014-1491

– Elizabeth Ramos, 10 vuotta

• 13 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

»Toivo on tärkeämpi kuin tuhat tukitoimea.

Toivon menettäminen on vaarallista.

Toivon ylläpitäminen on pelottavaa.

On uskallettava silti.»

Ote Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Kasperin ja Sininauhaliiton julkaisusta »Kun joka makaroniin pitää mahtua pöytätavat» - Hetkiä ja tarinoita huostaanotettujen lasten vanhempien elämästä. Otavan kirjapaino, Keuruu 2014.

Kasper ry:n Voikukkia hankkeen motto on »Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus voi kukkia».

Lisätietoja tästä.

Vanhemmat

voimavarana

huostaanotetulle adoptiolapselle Adoptionhakijat valmentautuvat ja valmistautuvat monenlaisiin tilanteisiin odotusaikana.

Lapset ovat omissa maissaan adoptioon luovutettuja ja – nykyään yhä useammin – lastensuojeluviranomaisten huostaan ottamia lapsia.

Kaikki lapset ovat kokeneet eroja ja menetyksiä. Osa lapsista on saanut ensimmäisessä kotimaassaan olosuhteisiin nähden hyvää hoivaa ja huolenpitoa, osalla on taustallaan vaikeita ja traumaattisia kokemuksia: laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua, väkivaltaa. Aina ei ole tiedossa, mitä kaikkea lapsi on joutunut kokemaan ennen uuteen perheeseen tuloa.

TUEN HAKEMINEN ON VAHVUUTTA Monet adoptiolapset ja -vanhemmat tarvitsevat jossain vaiheessa perheen ulkopuolista tukea. Adoptoidut lapset ansaitsevatkin vahvat vanhemmat, jotka osaavat

• 14 •

ja uskaltavat hakea apua. Joskus tilanteet kärjistyvät niin pitkälle, että päädytään lapsen sijoittamiseen perhehoitoon tai laitokseen.

Lasta toivoville hakijoille adoptio on perheen perustamista, ei lastensuojelutoimenpide. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuluu yhteinen perhe-elämä, ei päätyminen lastensuojelupalvelujen piiriin. Vaikka päätös huostaanotosta olisi tehty yhteistyössä vanhempien ja viranomaisten kanssa, on todennäköistä, että vanhemmat ovat huostaanottotilanteessa ja heti sen jälkeen syvässä kriisissä ja erittäin ahdistuneita. »Tuntuu kuin olisin joutunut helvettiin, enkä ikinä pääsisi sieltä pois…», kuvaa erään nuoren vanhempi tuntojaan.

Ruotsissa toimii ulkomailta adoptoituihin nuoriin erikoistunut sijaishuollon yksikkö, Folåsa behandlingshem. Siellä huostaanottojen taustalla on usein erittäin tulehtuneet välit nuoren ja vanhemman tai vanhempien välillä sekä kouluongelmat.

Osa vanhemmista kertoo, että kiintymyssuhteen ongelmia on ollut alusta asti.

Yhtä monen kokemus on se, että alkuajan sopeutumisajan jälkeen on seurannut monta hyvää vuotta, ja ongelmat ovat kärjistyneet esimurrosiässä tai murrosiässä.

Folåsassa on todettu jo vuosia sitten, että vanhemmat ovat kaikesta huolimatta nuoren paras ja tärkein voimavara. Vanhempien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä.

VANHEMMAT OVAT OIKEITA JA VANHEMMUUS JATKUU Suomessa ei ole tietoa huostaanotettujen adoptiolasten määristä, tiedetään että heitä on. Monet vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä adoptiokuraattori Kerstin Raumaan siinä vaiheessa, kun ongelmat alkavat kasaantua.

Kerstin kertoo, että huostaanottojen taustalla olevat syyt ovat samoja kuin Ruotsissa. Lähes kaikki Kerstinin kanssa keskustelleet vanhemmat ovat itse pyytäneet apua lastensuojelusta tilanteiden kärjistyttyä. Päätös huostaanotosta on tehty yhteisymmärryksessä sosiaalityöntekijän kanssa. Usein vanhemmat ovat pyytäneet huostaanottoa viimeisenä keinona auttaa rankasti oireilevaa nuorta.

Valitettavan usein vanhemmat ovat huostaanoton jälkeen kokeneet, että heitä ei pidetä »oikeina» vanhempina ja heidän vanhemmuutensa kyseenalaistetaan. Vanhempien kertoman mukaan ammattilaiset eivät aina tunnista lasten rankkojen taustojen merkitystä. Etsitään syitä vanhemmista silloinkin, kun lapsi on saattanut

vaurioitua jo varhain niin pahasti, että tavallinen hyvä vanhemmuus ei riitä.

Huostaanoton jälkeen moni adoptiovanhempi kokee jäävänsä yksin. He kuvittelevat olevansa ainoa »ongelmaperhe» adoptioperheiden joukossa. Monen vanhemman toive on, että he voisivat olla enemmän mukana nuoren elämässä myös huostaanoton aikana ja että heitä pidettäisiin voimavarana, ei ongelmien aiheuttajina.

PERHE VAI LAITOS? Yleisesti ottaen perhesijoitusta pidetään parempana vaihtoehtona kuin laitossijoitusta. Kerstin toteaa, että aina ei näin ole.

Ei ole tarkoitus, että adoptiolapsi saa uuden perheen, jos tilanne on se, että huostaanoton taustalla olevat syyt ovat kovin syvällä varhaisissa vaiheissa, eikä niinkään vanhemmuudessa. Laitossijoitus ja tiivis yhteistyö vanhempien kanssa Folåsan tapaan voi olla paras vaihtoehto. Kuten aina lastensuojelussa, jokainen tapaus on omanlaisensa. Kyseessä voi olla lapsi, joka varsin pian Suomeen tulon jälkeen sijoitetaan uuteen perheeseen, jossa vanhemmilla on paremmat voimavarat vastata lapsen tarpeisiin.

Kerstinillä on kokemuksia vanhemmista, jotka kertovat huostaanoton olleen hyvä ja oikea ratkaisu, myös adoptoidun mielestä. Elämä on mallillaan ja suhteet vanhempien ja nuoren tai jo aikuistuneen adoptoidun välillä ovat hyvät.

Anja Wikstedt Artikkeli perustuu vastaavaan artikkeliin, joka on julkaistu Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n järjestölehdessä Yhdessä enemmän 1/2015.

KIRJAESITTELY

Lapsi uusissa oloissa

– Tietoa sijaishuollosta ja adoptiosta Miten sijoitettu tai adoptoitu lapsi selviää uudessa tilanteessa?

Kuinka hänet tulisi kohdata sosiaali- ja terveyshuollossa? Miten lapsi pystyy muodostamaan uusia turvallisia kiintymyssuhteita? Näitä kysymyksiä pohditaan ja niihin etsitään vastauksia LT, lasten- ja nuorisopsykoterapeutti Jari Sinkkosen ja psykologi, psykoterapeutti Kaisa Tervonen-Arnkillin toimittamassa kirjassa Lapsi uusissa oloissa - Tietoa sijaishuollosta ja adoptiosta.

Monet lapset kasvavat muiden kuin biologisten vanhempiensa kanssa.

Osa lapsista adoptoidaan tai sijoitetaan perhehoitoon tai lastenkotiin muutaman kuukauden iässä, ja osa vasta aikuisuuden kynnyksellä. Yhteistä kaikille on katkokset kiintymyssuhteissa.

Lapsi uusissa oloissa -kirjassa suomalaiset asiantuntijat valottavat lasten ja nuorten adoptioprosessiin ja sijoituksiin liittyviä käytännön kysymyksiä. Kirja tarjoaa ajankohtaista ja käytännön työhön sovellettavaa tietoa adoptio- ja sijaisvanhemmille, lastensuojelun työntekijöille sekä sosiaali-, kasvatus- ja terveydenhuollon ammattilaisille, jotka työskentelevät adoptoitujen tai sijoitettujen lasten kanssa.

Adoptiokuraattori Kerstin Rauma 050 313 5066 (arkisin klo 9-16)

Irma Marttinen

Adoptiokuraattorille soittaminen on luottamuksellista ja soittaa voi myös nimettömänä.

Folåsa behandlingshem www.stat-inst.se/folasa Tuettu vertaisryhmä adoptiovanhemmille, joiden lapsi on otettu huostaan tai huostaanottoa harkitaan. Kokoontuu Vantaan Tikkurilassa. Lisätietoja Seija Poikonen, Adoptioplus, seija.poikonen@ adoptioplus.fi tai 045 258 4211.

»Adoptio on erinomaista lastensuojelua.»

Lapsi uusissa oloissa - Tietoa sijaishuollosta ja adoptiosta Jari Sinkkonen, Kaisa TervonenArnkil (toim.)

1. painos 2015, n. 250 sivua, nidottu ISBN 978-951-656-499-2 Kustantajan suositushinta 34,00 €

Jari Sinkkonen toteaa kirjassa.

• 15 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

ADOPTIO

»Rajoitteet – todellisia vai vain meidän mielissämme?»

Pohjoismaisten adoptiojärjestöjen kattojärjestö Nordic Adoption Council´n (NAC) tämän kertainen Nordic Meeting järjestettiin syyskuussa Oslossa. Nordic Meeting ja sen yhteydessä oleva adoptiotoimijoille ja –perheille tarkoitettu avoin seminaaripäivä järjestetään joka toinen vuosi. Seuraavan kerran, vuonna 2017, järjestämisvuorossa ovat NAC:n suomalaiset jäsenjärjestöt.

Jokainen adoptiolapsi yksilö, jolla on omat yksilölliset tarpeensa.

»TYTTÄREMME EI OLE ERITYISTARPEINEN LAPSI. HÄN ON TÄYDELLINEN LAPSI»

»MIKSI ODOTTAA VUOSIA, KUN NIIN MONI LAPSI JO ODOTTAA?»

»BE PREPARED – FOR WHAT?»

Tämän kertaisen seminaarin teemana oli erityisen tuen tarpeessa olevien lasten adoptiot. Teemaa käsiteltiin laajasti niin adoptiovanhempien kuin myös ammattilaisten näkökulmasta. Kaikkien Pohjoismaiden tilannekatsauksissa näiden lasten adoptioiden määrä on viime vuosina suhteellisesti kasvanut.

Samalla kun puhutaan tästä erityisestä adoptiolasten ryhmästä, on muistettava, että jokainen ulkomailta adoptoitava on jossain määrin erityisen tuen tarpeessa.

Ns. special need child on yleinen kansainvälisessä adoptiossa käytetty nimitys lapselle, jolla on jotain vaativampaa hoitoa tai huomioita tarvitseva fyysinen tai psyykkinen vamma tai kehitysviive. Näin usein määritellään myös ne lapset, jotka ovat iältään jo hieman vanhempia (yleensä yli 5-vuotiaat) sekä monilapsisina sisarussarjoina adoptoitavat lapset. Ei kuitenkaan ole olemassa yksiselitteistä määritelmää sille, kuka on ns. erityistarpeinen tai erityisen tuen tarpeessa oleva lapsi, tai lapsi, jolla on erityisiä haasteita.

• 16 •

»KAIKKEA EI VOI TIETÄÄ ETUKÄTEEN, KAIKKEEN EI VOI VARAUTUA ETUKÄTEEN» Jokainen adoptiolapsi on viime kädessä yksilö, jokaisella lapsella on yksilölliset tuen tarpeensa, ja jokainen adoptioperhe voi antaa omien voimavarojensa mukaisen, yksilöllisen tukensa lapsensa kasvulle.

Adoptiovanhemmat myös kokevat lasten mukanaan tuomat mahdolliset haasteet kovin eri tavoin. Oslossa saimme kuulla kokemuksia ns. erityistarpeisten lasten adoptioista.

Tässä kirjoituksessa esitetyt lainaukset ovat seminaarissa esiintyneiden adoptiovanhempien puheenvuoroista. Näihin perheisiin on adoptoitu hyvin erilaisia lapsia: yksi lapsista käyttää pyörätuolia, yhdellä lapsella on jalkaproteesi, yhdellä suuren leikkauksen vaatinut sydänvika ja yhdellä kuulo-ongelmia. Lisäksi osa näistä lapsista oli tullut perheeseen iältään vanhempana.

»EMME TUNNE EDESSÄMME OLEVAA TIETÄ, MUTTA OSAAMME SUUNNISTAA JA OSAAMME AJAA.» Vanhempien kertomusten, kuvien ja kokemusten kautta kuulijoille piirtyi kuvia persoonallisista, sympaattisista, iloisista ja vahvoista lapsista. Selviytyjistä ja rakastetuista lapsista. Samalla piirtyi kuva vahvoista, sitoutuneista ja omiin voimavaroihinsa uskovista adoptiovanhemmista. Selviytyjistä ja rakastavista vanhemmista.

Vanhempien kertomusten, kuvien ja kokemusten kautta kuulijoille piirtyi kuvia persoonallisista, sympaattisista, iloisista ja vahvoista lapsista.

LINKKEJÄ Dokumentti Norjan TV2 on tehnyt dokumenttielokuvan perheestä joka adoptoi neljän vanhemman lapsen (7 – 15 v.) sisarussarjan.

Elokuva on katsottavissa tästä.

Englanninkielinen teksti elokuvaan löytyy tästä. Se on word-tiedosto, joka avautuu »click for English »subtitles» Seminaari Osa seminaarin esityksistä on luettavissa täältä: www.nordicadoption.org

Samalla kun puhutaan tästä erityisestä adoptiolasten ryhmästä, on muistettava, että jokainen ulkomailta adoptoitava on jossain määrin erityisen tuen tarpeessa.

Tuula Kumpumäki YL-arkisto

• 17 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

PÅ SVENSKA

Rwanda

Ira Grandén vid Kigali Genocide Memorial.

– landet med tusen berg och miljoner leenden Rwanda är det lilla landet (26,338 km2) i Centralafrika, med ett oerhört förflutet, men med en socioekonomisk utveckling de senaste 20 åren, som lett till att landet toppar statistiken på hela den afrikanska kontinenten.

Landet, som är beläget i ett bergigt område med vulkaner i nordväst, regnskog i sydväst och savann i öst, har ett ytterst behagligt tropiskt höglandsklimat. Temperaturen växlar enligt höjdskillnaden, men i huvudstaden Kigali mitt i landet är medeltemperaturen kring 21°C. Jag besökte landet i juli 2015, den tiden på året när landet har sin torra period (maj–oktober) och regnskurar är ovanliga, för att bekanta mig med det för många okända landet eller som då enbart är känt för folkmordet, som skedde under 100 dagar år 1994.

En fråga, som dyker upp i diskussioner om Rwanda, är hur tryggt och säkert lan-

• 18 •

det kan vara. Landet, som endast för 21 år sedan upplevde ett av den moderna historiens grymmaste folkmord. Här visar det lilla landet sin storhet och detta har varit en förutsättning för den snabba samhälleliga utvecklingen i landet. Enligt gallupundersökningar är Rwanda det tryggaste afrikanska landet att bo i och över 90 % av invånarna upplever sitt land som tryggt.

I hela världen har Rwanda rankats på 9:nde plats när det gäller nationell trygghet, jämfört med Finlands 29:nde placering. Som turist på resande fot kan man känna sig trygg och säker i olika situationer och med olika människor. Det finns

Kvinnovåldet och våldtäkterna var planerade och systematiska och användes som ett vapen i utrensningen av alla tutsier.

Traditionell dans, Volcanoes National Park.

alltid en eller flera människor, som räcker en hjälpande hand, vare sig man befinner sig på hotell, på gator, restauranger, busstationer eller i bussarna, som korsar landet från ort till ort. Inte för intet talas det om rwandiernas vänlighet.

Kigali, Rwandas huvudstad med 1,26 miljoner invånare, är enligt gallupundersökningar den tryggaste och renaste staden på den afrikanska kontinenten. En stor del av stadens centrala områden har byggts upp i snabb takt efter förstörelsen under folkmordet, och byggtakten har fortsatt, vilket syns i gatubilden. Regeringen har bl.a. satsat på att utveckla landets infrastruktur, vilket syns både i Kigali och runtomkring i landet i ett bra och väl underhållet nätverk av fina vägar.

KIGALI GENOCIDE MEMORIAL Kigali har ett minnescentrum för det 100 dagar långa folkmordet år 1994, då närmare 1 miljon tutsier och moderata hutuer massakrerades av hutuer, som innehade den styrande och militära makten i landet. På minnescentrets gård ligger 259 000 offer från folkmordet begravda. Det urskillningslösa och grymma slaktande av tutsier hade byggts upp i årtionden allt sedan belgiernas kolonialvälde från början av 1900-talet tog slut år 1962 då Rwanda blev självständigt. Belgien hade officiellt delat upp folket i tre sociala kategorier, hutu,tutsi och pygméfolket twa, vilket syntes som en stämpel i allas ID-papper.

Hutuerna, som var i minoritet, övertog

makten i samhället och detta ledde till en allt omfattande diskriminering och ojämlik behandling av tutsier. Tusentals tutsier blev mördade under de första åren av självständigheten och sammanlagt blev 150 000 av dem utdrivna ur landet till grannländerna. Diskrimineringen och rasismen var etablerad bl.a. i den statliga och militära maktfördelningen, i skolorna, i läromedlens framställande av tutsierna som lägre stående människor och i radioprogram, som har jämförts med nazisternas propaganda under 1930-talet, där tutsierna benämndes som kackerlackor.

Före folkmordet år 1994 byggde makthavarna medvetet under flera års tid upp en strategi, som utgick på en etnisk utrensning och utrotning av tutsierna, bl.a. genom att skola milisgrupper i massakrering av människor. På en planerad kommando efter att landets president blivit mördad började då detta folkmord den 6. april 1994 och fortgick i 100 dagar. Tutsierna lämnades åt sitt grymma öde, där ingen som inte lyckades fly eller gömma sig besparades oavsett ålder eller kön, när FN med sin redan tidigare minimala närvaro snabbt drog bort sin militärpersonal.

Trots att FN långt tidigare i flera repriser blivit förvarnad av Romeo Dallaire, kommendören för FN:s fredsbevarare i landet, om vad som var på gång i Rwanda, valde man att först inte ingripa och sedan fly.

Många ledande länder vägrade länge kalla händelserna ett folkmord, trots vetskapen om grymheterna, och såg bara till att rädda sina egna medborgare ur landet.

• 19 •

Världen vände Rwanda ryggen. Enskilda modiga människor, både utlänningar och lokalbefolkning, stannade ändå i landet trotsande risken att själva bli dödade, och gjorde heroiska insatser genom att gömma och rädda tusentals utsatta tutsier samt hutuer, som vägrade ställa upp på slaktandet. Våldet under folkmordet tog en extrem könsspecifik form, där upp till 1/2 miljon kvinnor utsattes för våldtäkt, könsstympning och mord. Kvinnovåldet och våldtäkterna var planerade och systematiska och användes som ett vapen i utrensningen av alla tutsier.

Folkmordet tog slut då RPF, en oppositionspolitisk och militär grupp av tutsier i exil i Uganda, under ledning av nuvarande president Paul Kagame, besegrade regeringsstyrkorna och Interahawmemilisen efter tre månaders inbördeskrig, eller frihetskrig som många rwandier nu säger.

Efter folkmordet fanns det 300 000 föräldralösa barn och mängder av ensamstående mödrar samt skadade och traumatiserade överlevande. Kvinnovåldet förde också med sig att upp till 20 000 krigsbarn föddes som ett resultat av våldtäkterna.

Hur har landet kunnat gå vidare efter folkmordet? Är det möjligt att kunna reparera och hela det som förstörts, efter alla förluster och allt lidande, att ena landets hela befolkning? Det här har landet, regeringen och hela folket aktivt arbetat på med olika medel. Indelningen av människor i hutuer och tutsier har avskaffats och istället är alla rwandier, man har satsat på en jämlik skolgång för alla barn, människor har tagit

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

Rwanda är ett land med ett oerhört förflutet, men med en försonad och livskraftig nutid och med en stor tro på framtiden.

Lake Kivu, Gisenyi.

ett kollektivt ansvar över de föräldralösa barnen, stöd och rehabilitering för de som överlevde folkmordet har utvecklats, enande samhälleliga aktiviteter ordnas och så har man låtit sätta upp över 50 Genocide Memorial Center i hela landet.

Landet har satsat mycket på att förbättra kvinnornas situation i landet och regeringen har uppgjort ett jämställdhetsprogram, som beaktas i samhällsutvecklingen. Kvinnor har en uppskattad jämlik position både i lokal- ock rikspolitik med 62 % av kvinnor i riksdagen, vilket är det högsta antalet i hela världen. Kvinnorna är aktiva i affärslivet och många har etablerat småföretag. De har också en fortgående kampanj mot familjevåld samt etablerat stöd och rehabilitering för de kvinnor, som utsattes för våldtäkt och annat sexuellt våld under folkmordet. Dessutom har man aktivt satsat på förebyggande hälsovård och -kunskap i bekämpningen av HIV/ AIDS, som för tillfället ligger på 2,8 % av hela befolkningen.

Det rwandiska folket värdesätter fred och försoning och har förbundit sig till att bekämpa ideologin bakom folkmord. Det gör de genom att minnas, lära sig av det förflutna, försonas och se till att detta aldrig sker igen. Det här är också ett synnerligen viktigt exempel för oss i Europa och Finland,som vi kan ta lärdom av – att befrämja allas rätt till mänskliga rättigheter samt ingripa i och motarbeta diskriminering och rasism. Därför har Rwanda också kunnat utvecklas socioekonomiskt i snabb takt samt bli det tryggaste landet i Afrika.

SKOLAN Rwandas skolsystem har under de senaste 21 åren utvecklats mycket för att skapa förutsättningar för alla barn att gå i skola och studera. Den 6-åriga lågstadieskolan (Primary School) samt det 3-åriga högstadiet (Junior Secondary School) är obligatoriska och undervisningen sker både i statliga och privata skolor. Den obligato-

• 20 •

riska statliga undervisningen är avgiftsfri sedan 2004. Över 70 % av befolkningen är nuförtiden läs- och skrivkunnig (män 73 % och kvinnor 68 %) eftersom mängden elever snabbt ökat i lågstadiet. Studielängden beräknas för både pojkar och flickor vara 10 år för tillfället. Ändå återstår utmaningen att en del av eleverna inte fortsätter i högstadiet och att andra orsaker än avgiftsfri utbildning påverkar beslutet att skicka barn till skolan. Det finns både brist på behöriga lärare samt skolmaterial i högstadieskolorna, och skolböcker bekostas långt via olika utomstående fondmedel.

Regeringen i Rwanda har dock utvecklat en nationell strategi för informations- och kommunikationsteknologi (ICT), som Undervisningsministeriet implementerar genom att utveckla ICT-undervisning i högstadiet,men också i lågstadiet, genom projektet One Laptop Per Child.

Rwanda är ett land med ett oerhört förflutet, men med en försonad och livskraftig nutid och med en stor tro på fram-

RWANDA Rwandas grannländer är Burundi, Demokratiska Republiken Congo (DRC), Uganda och Tanzania.

Rwanda är en republik med presidentval vart sjunde år (nästa val 2017) och med ett mångpartisystem. Parlamentet med 53 medlemmar valda för en åtta års period består av två kammare; The Senate samt the Chamber of Deputies.

Landets naturresurser utgörs av guld, mineraler så som kassiterit (tennsten) och wolframit, metangas, vattenkraft och odlingsbar mark. Jordbruksmarkens andel av landet är 74,5 % medan 18 % är skogsmark. Ett av landets miljöutmaningar är att förhindra avskogning och jorderosion p.g.a. tidigare okontrollerad skogsavverkning för bränsleanvändning. Rwanda har förbundit sig till flera internationella miljöprogram gällande t.ex. klimatförändring (bl.a. Kyoto), utrotningshotade arter,farligt avfall, skydd av ozonlagret och skydd av våtmarker.

Landet har tre nationalspråk, det främsta är kinyarwanda och två andra franska och engelska. Över 90.% av befolkningen är kristna. Folkmängden är 12,6 miljoner, varav ca. 60.% är under 25 år, och den förväntade livslängden är 60 år. Den urbana befolkningens andel är 29 %. Rwanda är det folktätaste landet i Afrika.

tiden, ett land med en rik kultur och tradition, en mäktig natur samt med vänliga och glada människor. »The Land of the Thousand Hills and the Million Smiles».

Ira Grandén

De dimhöljda bergens gorillor I slutet på 1980-talet läste jag en bok om Dian Fossey (1932-1985) och hennes livsverk; att forska I samt bevara de utrotningshotade bergsgorillorna och deras levnadsmiljö i Rwandas vulkanområde. Hennes nästan 30-åriga liv, forskning och arbete bland dessa ståtliga och vänliga primater var enastående.

Filmen »Gorillas in the Mist» baserar sig på Fosseys levnadshistoria.

Skribenten är en 53-årig kvinna, mamma och ergoterapeut, som bor i Helsingfors.

Hennes intresse för Rwanda väcktes via hennes goda vän kriminalöverkommissarie Thomas Elfgren, som adopterat 6 rwandiska ungdomar under sin arbetstid i landet. Hon ville bättre förstå hur ett land med ett så grymt förflutet har kunnat enas och byggt upp ett samhälle, som är Afrikas tryggaste och som har en av kontinentens snabbaste socioekonomiska utveckling på gång.

Ett av resans mål var att få delta i en gorillavandring i Volcanoes National Park, i nordvästra delen av landet, och som noga regleras av myndigheterna.

För det behöver man anhålla om ett vandringstillstånd. Kostnaden för detta tillstånd används till upprätthållandet av nationalparken och till att befrämja och sysselsätta den lokala befolkningen. Upplevelsen av dessa mäktiga djur, vars genetiska arvsanlag nästan är identisk med människans, är svår att beskriva i ord. Rwanda har gjort ett viktigt och långsiktigt arbete med att bekämpa tjuvskytte och bevara denna utrotningshotade art.

• 21 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

ROMANIT

Kummikylähanke Romaniassa

Vuonna 2014 käynnistyi Helsingin Diakonissalaitoksen ja Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen kummikylähanke (2014–2017). Hanketyötä tehdään Valea Seacan kylässä Romaniassa.

Kummikylähankkeen tavoitteena on edistää romanityttöjen ja –naisten asemaa sekä saada heidän äänensä kuuluviin ja tarpeensa näkyviin. Pitkällä aikavälillä tavoitteena on vaikuttaa yhteisön rakenteisiin niin, että ongelmat saadaan ratkaistua.

Yksi erityisesti romaneja koskettava ongelma on henkilöllisyyspapereiden puuttuminen. Romaniassa elää arviolta jopa 100 000 ihmistä ilman henkilöllisyystodistusta ja kansalaisoikeuksia.

Kummikylähankkeessa käytetään yhteisöllisiä ja osallistavia menetelmiä, eikä työtä tehdä ihmisten puolesta vaan heidän kanssaan. Valea Seacassa on järjestetty esimerkiksi luentoja niistä aiheista, jotka paikalliset naiset ovat kokeneet tärkeiksi. »Romaninaiset eivät ole voimattomia.

Heiltä ei vain koskaan kysytä, mitä he haluavat ja miten he näkevät asiat», sanoo romanialainen Carmen Gheorghe.

Gheorge on nainen, nuori ja romani. Hän johtaa E-Romnja -järjestöä, joka

• 22 •

taistelee saadakseen romaninaisten asiat kansalliselle agendalle. Hanke toteutetaan yhteistyössä E-Romnjan kanssa, joka on ensimmäinen romaninaisten oma järjestö Romaniassa.

Hanketta rahoittavat Helsingin Diakonissalaitos ja Helsingin seurakuntayhtymä. Rahoittajien ohella hankkeen ohjausryhmään kuuluvat Helsingin kaupunki, Kirkkohallitus ja Suomen Romanifoorumi.

Lisätietoja: HDL-raportti (pdf) e-romnja.org

Korttisarja maksaa 5 euroa. Sarjassa on kuusi upeaa korttia.

Tuotto suoraan korttimyyjille.

Toisenlaiset joulukortit

Joulukortteja myydään Rautatieaseman edessä, Kampin Narinkka torilla, Vaasan aukiolla ja monessa muussa paikassa.

tuovat joulun sanoman Helsingin kaduille Suuri osa Itä-Euroopassa asuvista romaneista elää absoluuttisen köyhyysrajan alapuolella. Heillä ei ole varaa perustarpeisiin kuten ruokaan, vaatteisiin ja asumiseen.

Moni matkustaa ulkomaille, jotta voisi elättää perheensä: kerjäämisestä on tullut elinkeino.

Joulun alla Toisenlaiset joulukortit ovat yksi konkreettinen vaihtoehto kerjäämiselle. Korttien tuotto menee suoraan myyjille, jotka ovat Itä-Euroopan romanisiirtolaisia.

Romanisiirtolaiset ovat tehneet kuuden kortin sarjan yhdessä suomalaisten taiteilijoiden kanssa. Projektissa mukana ovat olleet taiteilijat Outi Heiskanen, Anu Nirkko, Satu Kalliokuusi, Elviira Davidow, Jarmo Ihanainen ja Kikka Rytkönen.

Tänä vuonna kortit tehtiin Vehmaalla Outi Heiskasen taiteilijakodissa.

KORTIT ON TOTEUTETTU VAPAAEHTOISTYÖNÄ.

Romanialainen Calin Elena, 34, toivoo saavansa joulukorttien tuotolla ruokaa ja lämpöä: »Jos joulukorttien myynti onnistuu, voimme ostaa lapsille ruokaa, talvivaatteita, kengät ja koulutarvikkeita. Itse haaveillen myös siitä, että saisin sähköä kotiimme ja pyykinpesukoneen. Mutta saa nähdä, onnistuuko se. Ensiksi ruokaa ja puuta lämmittämään koti, kun talvet ovat pitkiä.

Vasta sitten muuta.»

Irma Marttinen

Joulukorttisarja tehtiin Outi Heiskasen taiteilijakodissa Vehmaalla.

• 23 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

101858

• Talvinumero 2015

ADOPTIOPÄIVÄ HAKIJOILLE JA VANHEMMILLE LA 30.1. KLO 9.15–16.30 Yhteiset Lapsemme ry, Interpedia rf ja Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmä järjestävät lauantaina 30.1. Kiltasalissa Satakuntatalossa, os. Lapinrinne 1, Helsinki, seminaaripäivän, joka on tarkoitettu adoptionhakijoille ja adoptiovanhemmille.

Osallistumismaksu 60 € (sis. lounaan sekä aamu- ja iltapäiväkahvit) Ilmoittautumiset ja lisätiedot www.yhteisetlapsemme.fi

YHTEISET LAPSEMME RY: TOIMISTO MUUTTAA ETU-TÖÖLÖÖN

Joulukorttirahat Boliviaan!

Lahjoitamme tänä vuonna joulukortteihin varatut rahat lasten oikeuksien hyväksi tehtävään työhön Boliviassa.

Toivotamme kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille Rauhallista Joulunaikaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2016!

Yhteiset Lapsemme ry

Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto muuttaa joulukuun puolivälissä EtuTöölöön. Uusi osoitteemme on Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 6. krs., 00260 Helsinki. Muut yhteystiedot pysyvät ennallaan.

SEURAA MEITÄ!

ADOPTIOILTA ISOVANHEMMILLE JA PERHEEN LÄHEISILLE MA 14.3. KLO 16–19.30 Pelastakaa Lapset ry:n Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki. Tilaisuus on tarkoitettu adoptiolasten isovanhemmille ja adoptiolastenlasta odottaville tuleville isovanhemmille sekä perheiden muille läheisille. Myös hakijat ja vanhemmat ovat tervetulleita mukaan.

Osallistumismaksu 35 € (sis. kahvitarjoilun), ilmoittautumiset (19.2. mennessä) www.yhteisetlapsemme.fi.

ADOPTIOVALMENNUS TOISTA LASTA ODOTTAVILLE TI 16.2. KLO 17–20 ALKAA Adoptiovalmennuskurssi on tarkoitettu hakijoille, joiden perheessä on jo yksi tai useampi adoptiolapsi. Ryhmässä jaetaan kysymyksiä ja kokemuksia siitä, miten perhesuhteet muuttuvat, ja haetaan uusia näkökulmia odotukseen. Tapaamiset tiistaisin 16.2., 1.3., 15.3. ja 29.3. klo 17-20.

Hinnat: 175 € / henkilö. Lisätiedot ja ilmoittautumiset (25.1. mennessä): anja. wikstedt@yhteisetlapsemme.fi tai puhelimitse 050 3782 462.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

Facebookissa https://www.facebook.com/ Yhteiset-Lapsemme Twitterissä https://twitter.com/YLapsemme

Tilaa lehti!

Yhteiset Lapsemme -lehden saat tilattua liittymällä jäseneksi 25 euron vuosimaksulla. Täytä lomake kotisivuillamme!

Kaikki tapahtumat ja uutiset: www.yhteisetlapsemme.fi