Yhteiset Lapsemme talvinumero 3-2016

• Monikulttuuristen lasten asialla jo vuodesta 1988. •

• Talvinumero 2016

Oppimassa ja opettamassa

Keniassa

s.8

Retkistä iloa pakolaisperheille

s.16

Adoptiolapset ja rasismi

s.4

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

Liisa Krantz

TÄSSÄ NUMEROSSA

s.8

s.16

Adoptiolapset ja rasismi

s. 4

s.4

Yhteiset LAPSEMME -lehden julkaisija: Yhteiset Lapsemme ry Toimitusneuvosto: Susanna Ba, Pekka Iivonen, Harri Junttila, Kristiina Ikonen, Marja Kurikka, Anja Wikstedt Päätoimittaja: Tuula Kumpumäki Toimitussihteeri: Irma Marttinen Ulkoasu ja taitto: Pia Lehtinen / Simberg & Partners Oy Kansikuva: Kuvaaja: Pia Ukura, Kuvassa: St Josephin koulun oppilas Kenia 2016 Painatus: Next Print Oy, Helsinki ISSN: 2343-2152

Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu, poliittisesti, uskonnollisesti ja ideologisesti sitoutumaton lastensuojelujärjestö.

Käsiin kirjottu

s.18

Ihmiskaupan lapsiuhrit Keniassa s. 10

valokuva: Caius Bruun

21.11.–18.12.2016 Hanke on saanut rahoitusta opetuskulttuuriministeriöltä

ja

Sisältö • Talvinumero 2016 Adoptiolapset ja rasismi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

s. 4

Pia Erikssonin väitöskirja adoptioprosessista. . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 7 Matkalla paremmaksi opettajaksi . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 8 Ihmiskaupan lapsiuhrit Keniassa. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 10

Missio Yhteiset Lapsemme edistää monikulttuuristen lasten hyvinvointia vaikuttamalla suomalaisessa yhteiskunnassa sekä antaa tuen tarpeessa oleville lapsille mahdollisuuksia hyvään elämään.

Retkistä iloa turvapaikanhakijaperheille . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 12

Visio Yhteiset Lapsemme on johtava monikulttuuristen lasten hyvinvoinnin edistäjä Suomessa sekä luotettava ja aktiivinen lasten asioiden puolestapuhuja myös kansainvälisesti.

Käsiin kirjottu -näyttely .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 18

Kummi- ja avustustili FI25 1011 3000 2110 44

Kirjaesittelyssä: Yhden lapsen kansa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 15 Vanha ja uusi suomalaisuus kohtaavat . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 16

Joululahja Boliviaan! .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 20 Toisenlaiset joulukortit myynnissä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 21

•2•

PÄÄKIRJOITUS

Hyvä elämä monikulttuuriselle lapselle Uuden strategiamme punaisena lankana on monikulttuurisen lapsen hyvän elämän edellytysten toteutuminen. Ajattelemme, että monikulttuurisen lapsen hyvän elämän mahdollistaa sellainen yhteiskunta, joka arvostaa moninaisuutta ja osoittaa ymmärrystä haavoittuvassa asemassa olevan tuen tarpeesta. Yhteiskunta, jossa toteutuvat syrjimättömyys, vertaisuus ja osallisuus. Monikulttuurisen lapsen kasvuympäristöön kuuluvat tarvittaessa myös osaavat ammattilaiset, jotka tunnistavat yksilöllisen ja erityisen tuen tarpeen.

Syksyn 2016 aikana Suomessa tapahtunutta: apulaisvaltakunnansyyttäjä on nostanut syytteet kansanedustajaa, kansanedustajan avustajaa ja poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtajaa vastaan. Heidät jokainen on asetettu syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Nuorisojärjestön puheenjohtajaa syytetään myös uskonrauhan rikkomisesta.

Nämä ovat ihmisiä, joiden kuuluisi asemassaan olla kannustajia, innostajia, hyvän puolestapuhujia, ihmisen puolella. Olin juuri kuuntelemassa puheenvuoroa vaikuttamisesta. Puhuja oli vahvasti sitä mieltä, että politiikassa kukaan ei ole tekemässä pahaa, vaan lähtökohtaisesti hyvää. Meillä jokaisella vaan on oma näkemyksemme siitä, mitä tämä hyvä on.

Tämä on se hyvä, jota Yhteiset Lapsemme ry toiminnallaan vahvistaa. Toivoisi, että hyvällä olisi samanlainen merkitys myös jokaiselle meistä.

Niin arjen pieninä tekoina kuin myös yhteiskunnan suurempina päätöksinä.

Vihapuhe, rasistinen ja syrjivä käytös, jopa suorainen rasismi on valitettavasti saanut suuren jalansijan suomalaisessa yhteiskunnassa. On luvallista julkisesti puhua apinoista ja ali-ihmisistä, kun viitataan maahanmuuttajiin. Lapsia nimitellään. Missä tässä on se hyvä, jonka puolesta vaikutusvaltaisiin tehtäviin valitut henkilöt toimivat?

Tuula Kumpumäki, päätoimittaja

Yhteiset Lapsemme

Missio

Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry aloittaa tulevasta vuodesta uuden strategiakauden. Strategiaa on työstetty reilun vuoden mittaan niin yhdistyksen henkilökunnan ja hallituksen voimin kuin myös August Associates Oy:n strategiatyön ammattilaisten arvokkaan pro bono -panoksen siivittämänä. Kiitos jokaiselle prosessissa mukana olleelle!

Visio

Hyvinvoivat monikulttuuriset lapset ja perheet Suomessa.

Arvot

• Moninaisuuden arvostaminen • Vertaisuus ja osallisuus • Vastuu ja välittäminen

•3•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

” Miten kaks valkosta voi pitää kahta tummaa lasta? ”

Kansainvälinen adoptio yleistyi Suomessa 1980-luvun puolivälistä lähtien. Ulkomailta adoptoituja on tänä päivänä yhteensä noin 4 700.

•4•

ADOPTIO

Tämän kysymyksen Kolumbiasta adoptoitu tyttäreni esitti isälleen 4-vuotiaana. Isä taisi vastata: »Ihan hyvin, meille kävisi vaikka olisitte vihreitä.» Tästä tilanteesta on 23 vuotta, joten en muista mitä itse ajattelin juuri silloin. Varmaankin jotain siihen suuntaan, että meille te olette maailman rakkaimmat lapset, värillä ei ole väliä. Ystäväperheessä 5-vuotias poika ilmoitti ennen etelänmatkaa pitävänsä koko loman ajan talvihaalarin päällä. Ettei rusketu enempää. Värillä on väliä.

Tyttäreni kysymys oli aivan relevantti, joskin Suomi oli joiltain osin varsin erilainen maa 80-luvulla kuin tänä päivänä.

Historiallisesti Suomesta on muuttanut ihmisiä pois enemmän kuin mitä Suomeen on muutettu.

Toisen maailmansodan aikana Suomesta toteutettiin maailman tähän mennessä suurin lasten »siirto», kun noin 80 000 lasta siirrettiin turvaan muihin Pohjoismaihin, suurin osa Ruotsiin. Suurin osa lapsista palasi kotiin ja vanhempiensa luokse sodan jälkeen, noin 15 500 lasta jäi pysyvästi uuteen maahan, etenkin Ruotsiin.

Muutto Ruotsiin jatkui 60- ja 70-luvuilla, jolloin monet suomalaiset muuttivat sinne työn perässä. Tilanne muuttui 90-luvun alussa, kun Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Suomi otti vastaan suuren joukon inkeriläisiä paluumuuttajia, ihmisiä, joiden sukujuuret olivat sotaa edeltävien aikojen suomalaisalueilla.

Pakolaisten vastaanottaminen oli alkanut 70-luvulla, vuonna 1973 Suomeen muutti noin 200 ihmistä Chilestä. Vuonna 1979 otettiin vastaan ensimmäiset pakolaiset Vietnamista. Seuraava suurempi ryhmä olivat Neuvostoliiton kautta Suomeen tulleet somalialaiset vuonna 1990. Ulkomaalaisten määrät olivat edelleen hyvin pieniä, vuonna 1990 Suomessa asui noin 30 000 ulkomaalaista. Vuonna 2015 heitä oli noin 231 300.

Kansainvälinen adoptio on kulkenut Suomessa hieman eri polkuja kuin muissa Pohjoismaissa. Kotimaan adoptio oli meillä etenkin 1970-luvulla varsin yleistä, ja siihen aikaan suomalaisia vauvoja adoptoitiin myös ulkomaille, etenkin Ruotsiin ja Tanskaan.

Ensimmäiset lapset kansainvälisen adoption kautta tulivat samalla vuosikymmenellä, ja heitä arvioidaan tulleen vuoteen 1980 mennessä noin 60. Lapset tulivat pääasiassa Koreasta, Thaimaasta ja Vietnamista. 1980-luvulla kansainvälinen adoptio yleistyi jonkin verran, ja Suomeen saatiin kansainvälisiä adoptioita säätelevä laki ensimmäisen kerran vuonna 1985.

Vuoteen 2005 asti kansainvälisten adoptioiden määrä kasvoi tasaisesti. Vuonna 1985 Suomeen tulleiden lasten määrä oli 11, vuonna 1985 heitä oli 308. Viime vuonna Suomeen saapui 93 lasta. Tällä hetkellä Suomessa asuu noin 4 700 ulkomailta adoptoitua.

OPTIMISMISTA REALISMIIN Kun Yhteiset Lapsemme ry perustettiin vuonna 1988, me perustajat emme olleet niinkään huolissaan rasismista kuin tietämättömyydestä ja ennakkoluuloista.

Järjestössä uskottiin, että oikean tiedon välittäminen on tehokas keino vähentää ennakkoluuloja, ja sitä kautta voidaan myös ennaltaehkäistä rasismia. Tietoa

•5•

Kotimaan adoptio oli meillä etenkin 1970-luvulla varsin yleistä, ja siihen aikaan suomalaisia vauvoja adoptoitiin myös ulkomaille, etenkin Ruotsiin ja Tanskaan.

tarvitaan edelleen, ja näinä päivinä oikean tiedon välittäminen on yhtä tärkeää kuin ennenkin.

On kuitenkin selvää, että se ei riitä.

Lapsiin ja nuoriin kohdistuu rasismia, ennakkoluuloja ja syrjintää, ja tarvitaan monenlaisia keinoja. Rasismia tulee vastustaa taiteen ja musiikin kautta, ihmisille tulee tarjota mahdollisuuksia elämyksellisiin kokemuksiin, rasismia ja syrjintää itse kokeneiden äänen pitää tulla kuulluksi.

Maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen, pakolaisuuteen ja etnisten vähemmistöjen asemaan liittyviä teemoja tulee pitää yllä ja järjestää tilaisuuksia ja koulutusta niin lapsille kuin aikuisille.

Yhteiset Lapsemme ry on järjestänyt adoptiovalmennuskursseja vuodesta 1990 lähtien. Kysymystä »Miten kaks valkoista

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

ADOPTIO

” Miten kaks valkosta voi pitää kahta tummaa lasta? ” voi pitää kahta tummaa lasta» on käsitelty vaihtelevissa määrin ja erilaisin keinoin.

Valmennuskursseilla on tapahtunut asennemuutos 2010-luvulla, samaan aikaan kun ilmapiiri maassamme alkoi muuttua.

Sananvapauden määritelmä on saanut erikoisia tulkintoja ja monet ihmiset, jopa kansanedustajat, ovat sitä mieltä, että rasistiset kommentit kuuluvat sen piiriin.

Rasismitutkijat ovat saaneet aiempaa enemmän vihaviestejä ja uhkailuja. Monet rasismia jo aiemmin kokeneet kertovat, että avoin rasismi ja hyökkäävä käytös ovat lisääntyneet. Yksi jos toinenkin on ilmoittanut olevansa maahanmuuttokriittinen, ja sana sisältää monenlaisia tulkintoja.

Viime syksyn turvapaikanhakijatilanne on näkynyt monin tavoin kaikkialla Euroopassa. Keskustelu on polarisoitunut, vastakkainasettelut ovat lisääntyneet. Valmennuskursseilla ei enää kuule sellaista optimistista käsitystä, että Suomi olisi niin monikulttuurinen, että rasismia ei esiinny.

Rasismin vastustaminen koetaan yhteiseksi asiaksi, nyt haetaan ja mietitään keinoja, miten sitä voisi tehdä.

AINA VOI OPPIA Anna Rastaan väitöskirjan aihe vuodelta 2007 on Rasismi lasten ja nuorten arjessa. Tutkimuksen kohdejoukkoon valituilla lapsilla ja nuorilla on siteet sekä Suomeen että jonnekin muualle. Osalla heistä toinen vanhemmista on suomalaissyntyinen ja

… jokainen lapsi ja nuori, joka kokee rasismia ja syrjintää, tarvitsee ympärilleen läheisiä, joiden kanssa he voivat jakaa ja käsitellä kokemuksiaan.

osa on suomalaisiin perheisiin adoptoituja lapsia ja nuoria.

Luvussa Kuinka suomalaista on suomalainen rasismi? Rastas vertailee Suomessa asuvien lasten sekä muissa maissa (Iso-Britannia, Ruotsi ja Kanada) asuvien lasten kokemuksia. Kokemukset rasismista tai siitä, miten heidän kuulumisensa ympäröivään yhteiskuntaan kyseenalaistetaan, ovat hyvin samankaltaisia kuin Rastaan omassa tutkimuksessa.

Edellä mainituissa maissa on Suomeen tai toinen toisiinsa verrattuna hyvin erilaiset siirtolaishistoriat, väestörakenteet, monikulttuurisuuspolitiikat ja osittain myös erilaiset perinteet käsitellä julkisuudessa rasismikysymyksiä. Näistä seikoista huolimatta nuorten kokemukset ympäröivän yhteiskunnan tavoista kyseenalaistaa jonkun kuuluminen siihen yhteiskuntaan, jossa hän elää, sekä kokemukset avoimesta rasismista ovat hyvin samankaltaisia: tietynlaiset katseet, jatkuvat utelut alkuperästä, vaatimukset henkilöhistorian avaamisesta ventovieraille, nimittelyt, koulukiusaaminen, väkivallan uhka.

Yhtäläisyyttä löytyy myös eri maiden nuorten näkemyksissä aikuisten, niin omien vanhempien kuin opettajien, kyvyttömyydestä tunnistaa ja ymmärtää lasten ja nuorten rasismin kokemuksia ja niiden vaikutuksia heidän hyvinvointiinsa.

Suomalaiset adoptiovanhemmat kuuluvat usein siihen adoptiovanhempien enemmistöön, jota Anna Rastas kuvaa näin: Ra-

•6•

sismin tuottamissa yhteiskuntasuhteissa etuoikeutetun asemaan asemoituneen on vaikeaa, tai mahdotonta, siirtyä sellaiseksi lähimmäiseksi, joka »ymmärtää siksi, että on itse kokenut samanlaisia asioita.»

Rastaan johtopäätös on, että jokainen lapsi ja nuori, joka kokee rasismia ja syrjintää, tarvitsee ympärilleen läheisiä, joiden kanssa he voivat jakaa ja käsitellä kokemuksiaan. Suomessa on nykyään monenlaisia mahdollisuuksia monikulttuurisiin kohtaamisiin, myös kohtaamisiin joissa rasismin kysymykset ovat läsnä. Näistä kohtaamisista me voimme oppia ja muuttaa omia asenteitamme.

KIRJALLISUUTTA Rastas, Anna (2007). Rasismi lasten ja nuorten arjessa. Tampereen yliopisto ja Nuorisotutkimusverkosto.

Souto, Anne-Mari (2011). Arkipäivän rasismi koulussa. Nuorisotutkimusverkosto.

Koskinen, Maarit, Sarkkinen, Sari-Maaria, Svala, Marjaana (toim.)

(2014). Kansainvälinen adoptio Suomessa. Jyväskylän yliopisto.

Ruohio, Heidi (2016). Suomalaiset kansainvälisesti adoptoidut. Nuorisotutkimusverkosto.

VÄITÖSKIRJA Prospective adoptive parents within pre-adoption services: – An interplay of emotions and power in social interaction

Asiakas ja ammattilainen adoptioprosessissa SANOISTA TEKOIHIN Vanhempien tuki ja ymmärrys on ensiarvoisen tärkeää. Lapsen tulee voida luottaa siihen, että rasistiset tilanteet koetaan perheen yhteiseksi asiaksi ja että vanhemmat ottavat ohjat käsiinsä ja puuttuvat ja puolustavat, tilanteen mukaan.

On adoptoituja, jotka eivät ole kokeneet rasismia. On myös adoptiovanhempia, joiden henkilökohtaisessa elämässä rasismi on varsin pienessä osassa. Kukaan ei voi kuitenkaan välttyä siltä tosiasialta, että rasismia esiintyy.

Me adoptiovanhemmat voimme tukea lapsiamme puuttumalla, ottamalla kantaa, oppimalla lapsiltamme, olemalla avoimia ja uteliaita, kyseenalaistamalla omat ennakkoluulomme. Voimme vaikuttaa omaan ja lastemme lähipiiriin ja omalta osaltamme, omalla tavallamme olla mukana siinä joukossa, joka haluaa, että Suomi on moniarvoinen, erilaisuutta hyväksyvä ja turvallinen maa kaikille.

Anja Wikstedt Glenn Beltz

Marraskuussa Helsingin yliopistossa väitellyt Pia Eriksson nostaa väitöskirjassaan »Prospective adoptive parents within pre-adoption services: An interplay of emotions and power in social interaction» keskeiseksi teemaksi adoptionhakijoiden ja ammattilaisten välisen valtadynamiikan.

Työssä on tutkittu aiemmin usein huomiotta jäänyttä ammattilaisten ja asiakkaiden välistä suhdetta. Tekemillään ratkaisevilla päätöksillä ammattilaiset ovat kuitenkin merkittävässä roolissa luomassa adoptioperhettä. Pia Erikssonin tutkimus tarkastelee sitä, kuinka adoptionhakijat asiakkaina kokevat adoptioita edeltävät palvelut, lakisääteisen adoptioneuvonnan ja adoptiopalvelun. Lisäksi tutkimus tekee analyysia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvasta tuenteiden ja vallan yhteen kietoutumisesta palvelukontekstissa. Tutkimuksessa adoptiohakijoiden kokemukset on myös nivottu laajempiin keskusteluihin sosiaalityöstä ja kansainvälisestä adoptiosta.

Adoptioprosessissa nousevat esiin tunteet – stressaavat tunteet, pelon kokemukset, suuttumus. Tunteet nousevat esiin prosessissa, jossa asiakas kokee haavoittuvuutta ja riippuvuutta. Pelkoa toivotun lapsen menettämisestä, hylätyksi tulemisesta soveltuvuusarvioinnissa tai prosessin keskeytymisestä. Adoptioprosessissa keskustelevat keskenään asiakkaan »lapsen haluaminen» ja ammattilaisen »kodin tarjoaminen».

Tutkimuksen tulosten perusteella on suositeltavaa tunnustaa adoptionhakijoiden tunteet, haavoittuvuus ja riippuvainen asema.

Tarvitaan myös lisää asiakasosallisuutta yhteisen ymmärryksen ja dialogisempien käytäntöjen luomiseksi. Tutkimuksen mukaan ennen adoptiota tulisi, sen sijaan, että arvioidaan mahdollisia riskejä, keskittyä yhteiseen adoptionhakijoiden valmiuksien arviointiin.

Tuula Kumpumäki

•7•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

Viime vuonna aloitimme hitaasti luomalla ensin luottamussuhdetta työpariemme kanssa. Vaikka työparit ovat vaihtuneet, luottamus meihin eurooppalaisiin on valmiina.

Tulokset puhuvat puolestamme.

Opettaja Piia Ukura St Josephin koulun oppilaiden ympäröimänä.

•8•

MITÄ TYÖHÖSI KUULUU?

Matkalla paremmaksi opettajaksi »Äitiii», huutaa poika leveä hymy kasvoillaan, juoksee luokseni ja hyppää vauhdista syliini. Hän painaa päänsä olalleni ja rutistaa. Nauru pulppuaa. »Äitii!» Ja minä rakastan takaisin. Ero on ollut pitkä.

Kaksi viikkoa pojan synnyinmaassa Keniassa on takana. Olen ollut kouluttamassa sikäläisiä opettajia toisena kesänä peräkkäin.

On sadonkorjuunaika. Loputtomalta tuntuvien kaiken näkyvyyden peittävien sokeriruokoviljelysten keskellä olevan pienen St.Josephin koulun pihaan saapuessamme, näen heti, että vuodessa on tapahtunut edistystä. Opettajainhuoneeseen menee nyt sähköjohto, pihassa on kaksi uutta koulurakennusta ja vanha savirakennuskin on saanut peltiä seiniinsä. Nämä ovat vain ulkoisia muutoksia. Se, mitä näen luokissa, saa minut kananlihalle. Muistan, miksi olen täällä.

Pulpetit luokissa on järjestetty ryhmiksi. Oppilailla on istumajärjestys. Joka ryhmässä on eritasoisia oppilaita, jotta he voivat tukea toinen toisiaan. Opettajan sanoja ei toisteta kuorossa eikä hänen kirjoituksiaan kopioida. Ja kun opettaja neuvoo oppilaita keskustelemaan ryhmissä, he keskustelevat. Oppilaat ajattelevat. Näen, että viimevuotisia oppeja on harjoiteltu.

Työparini hoputtaa heti töihin. Hän janoaa palautetta. Hän haluaa suunnitella kaikki tunnit yhdessä. Viime vuonna aloitimme hitaasti luomalla ensin luottamussuhdetta työpariemme kanssa. Vaikka työparit ovat vaihtuneet, luottamus meihin eurooppalaisiin on valmiina. Tulokset puhuvat puolestamme. Oppilaat sekä oppivat että viihtyvät tunneilla entistä paremmin.

Opettajat haluavat oppia lisää.

World Teacher -projektissa samat koulut opettajineen, rehtoreineen ja vanhempainyhdistyksineen kehittävät niin koulunsa käytänteitä kuin opetustaan suomalaisten ja hollantilaisten ammattilaisten avustuksella. Joka vuosi vapaaehtoiset mentorit auttavat kullakin koululla yhden viikon, minkä jälkeen koulujen on tehtävä toimintasuunnitelma tulevaksi vuodeksi. Seuraavana vuonna mentorit palaavat.

Samoin sitä seuraavana. Kolmen vuoden jälkeen heitä ei enää tarvita ja he voivat aloittaa yhteistyön uusien koulujen kanssa.

Suunnittelemme ja pidämme yhdessä tunteja. Oppilaat saavat kokeilla eri tunneilla luovaa kirjoittamista, toiminnallisia ja käytännönläheisiä harjoituksia, roolileikkejä, aktivoivia lukustrategioita ja sanastoharjoituksia, pistetyöskentelyä, käytännön kokeita sekä ilmaisutaitoa. Tämähän on uutta opetussuunnitelmaamme parhaimmillaan. Digiloikkakin on otettu.

Rehtorin läppäristä ei lopu sähköjen tultua enää akku kesken päivän. Luokissa ei vielä sähköjä ole, mutta se ei ole este laadukkaalle opetukselle.

Kehitysyhteistyötä kuulee usein kritisoitavan, eikä pidä kieltää, etteikö huonoja-

•9•

kin projekteja olisi historiassa ollut. Tänä päivänä kuitenkin tiedetään, että toiminta vieraassa maassa vaatii perusteellista tutustumista maan politiikkaan, arvomaailmaan ja sosiaalisiin sidonnaisuuksiin.

Määräaikaisista projektiavuista on siirrytty koko yhteisön sitouttaviin kestävään kehitykseen tähtääviin projekteihin, sillä vain niiden avulla saavutetaan nopeita ja kestäviä tuloksia köyhyyden vähentämisessä.

World Teacher -projekti on nykyaikaista oikeusperustaista kehitysapua parhaimmillaan. Olen ylpeä, että saan olla yksi Maailman Opettajista. Meillä Suomessa on maailman paras koulutusjärjestelmä.

Ilmainen sellainen. Antamalla osaamistani sitä tarvitseville voin maksaa takaisin osan siitä, mitä olen saanut. Ja samalla saan parasta mahdollista täydennyskoulutusta.

Oppiihan parhaiten opettamalla.

Katsomme pojan kanssa kuvia matkaltani. »Tuossa olen minä. Olenko minä tuossa? Missä minä olen? Heillä on samanlaiset hiukset kuin minulla», tämä kommentoi. Niin, sinä voisit olla yksi heistä, ajattelen. »Niin, he ovat myös syntyneet Kenian auringossa», vastaan. Sinun takiasi minä haluan olla mukana tässä. Sinun takiasi minä haluan antaa muille sitä, mitä minulla on. Sinun takiasi minä haluan olla yhä parempi opettaja.

Piia Ukura World Teacher -projektin vapaaehtoinen, suomi toisena kielenä -opettaja ja adoptioäiti.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

LAPSIKAUPPA

Lapset, joilla on hintalappu –

lapsikauppa Keniassa Heinäkuinen aurinko lämmittää Nairobin vilkkaalla kadulla. Painavia ostoskasseja kantava 10-vuotias tyttö kävelee piennarta pitkin. Hän ohittaa nuoren pojan, joka istuu kadunkulmassa toivoen almuja eteensä asetettuun muoviastiaan. Ohi ajaa maaseudulle suuntaava bussi, jonka ikkunasta katsoo ulos joukko iloisesti nauravia poikia.

• 10 •

Bussi pysähtyy pysäkille ja ulos astuu nuori tyttö koulureppu selässään. Hän katselee uteliaana ja innokkaana rakennuksia ja ohikulkevaa väkijoukkoa. Tyttö ohittaa viimeisillään raskaana olevan naisen, joka huojuu eteenpäin valtavaa vatsaansa pidellen.

Tämä on varsin tavallinen päivä ja näky vilkkaassa Nairobissa. Se, mikä jää näkemättä on, että nämä lapset voivat mahdollisesti olla ihmiskaupan uhreja.

KYMMENIÄ TUHANSIA LAPSIUHREJA Keniassa on arviolta 200 000 ihmiskaupan uhria vuosittain. Tämä luku vastaa koko Oulun asukaslukua. Näistä noin 20 000 on lapsia. Luotettavia arvioita löytyy vain vähän ja todellisten lukujen uskotaan olevan huomattavasti korkeampia.

Ihmiskaupan muotoja on myös Keniassa monia. Lapsikaupan uhrit työllistetään yleisimmin kotitalouksiin, maatiloille sekä bordelleihin. Lapsia ja fyysisesti vammautuneita henkilöitä sijoitetaan kadunkulmiin kerjäämään rahaa, mutta tienatut rahat päätyvät päivän päätteeksi toisiin taskuihin.

Pienissä sairaaloissa vastasynnyttäneille äideille saatetaan uskotella lapsen kuolleen synnytyksessä, kun samaan aikaan lasta kenties viedään takaoven kautta kohti laittomia adoptiomarkkinoita. Toisaalla nuoria tyttöjä naitetaan avioliittoihin aikuisten miesten kanssa. Lapsilta evätään oikeus koulunkäyntiin, työstä ei aina makseta mitään tai hyvin vähän ja lapset kohtaavat usein fyysistä ja henkistä väkivaltaa, joskus myös seksuaalista hyväksikäyttöä.

Lapsi päätyy usein ihmiskaupan uhriksi valehtelun tai kidnappauksen kautta. Köyhän perheen vanhemmat saattavat myydä yhden lapsistaan yrittäen näin pitää loput lapsistaan ruokittuina ja hengissä.

Toisinaan taas vanhemmille uskotellaan, että lapsi viedään isompaan kaupunkiin opiskelemaan stipendillä. Kun lapsi on saatu matkaan, ääni muuttuu kellossa.

Koulun sijaan lapsi saattaa löytää itsensä talosta, jossa hänen tulee toimia kotiapulaisena, peltotyöläisenä tai tuotteena, jota myydään miehille bordellien suljettujen

ovien takana. Etenkin Mombasassa seksiturismi kukoistaa ja lapsista on kova kysyntä. Todella harvat näistä lapsista tulevat ikinä pelastetuiksi.

VÄHÄN OIKEAA TIETOA Ihmiskauppa on Keniassa ilmiö, josta tiedetään vain vähän. Jopa medialla on tapana sekoittaa ihmiskaupan ja muiden rikosten termistöt keskenään, näin ollen lisäten epätietoisuutta entisestään.

Keniassa on myös olemassa ihmiskaupan vastainen laki, mutta sen toimeenpano on heikkoa juristien, syyttäjien ja tuomarien keskuudessa. Osakseen hämmennystä aiheuttaa myös se, että ihmiskauppaan ei aina liity järjestäytyneitä rikollisryhmiä.

Monesti ihmiskauppiaat ovatkin tuiki tavallisia ihmisiä, jopa sukulaisia. Tädit ja sedät, mummit ja vaarit, isät ja äidit – kuka tahansa näistä saattaa päätyä myymään lapsen eteenpäin toisinaan tietämättä, mitä lapselle tämän jälkeen tapahtuu.

Keniassa ihmiskaupan vastaista työtä tehdään todella vähän. Tästä kertoo muun muassa se, että maan suurin yksinomaan ihmiskaupan torjuntaan keskittyvä toimija on alle kymmenen palkallisen työntekijän ylläpitämä järjestö nimeltä Awareness Against Human Trafficking (HAART Kenya).

Tämä järjestö auttaa vapauttamaan uhreja sekä kotimaassa että ulkomailla ja tarjoaa selviytyjille henkistä, taloudellista sekä oikeudellista apua. Lisäksi järjestö on parhaillaan perustamassa vapautetuille uhreille tarkoitettua turvataloa Nairobiin.

Lisätäkseen ymmärrystä ihmiskaupasta ilmiönä järjestö teettää myös tutkimusta ihmiskaupan eri muodoista ja ilmentymistä. Toinen tällä hetkellä tekeillä olevasta kahdesta tutkimuksesta on oma pro gradu -tutkielmani, joka keskittyy ihmiskauppaan ja katulapsiin Keniassa.

LAPSIKAUPPA JA ELÄMÄ KADULLA Aiempi tutkimus lapsikaupasta Keniassa paljasti muun muassa sen, että katulapset ovat haavoittuvaisia ihmiskaupalle puuttuvien turvaverkostojen vuoksi. Ensi vuonna julkaistava tutkimus löysi asiantuntijahaastattelujen pohjalta uutta tietoa siitä, miten

• 11 •

Tämä on varsin tavallinen päivä ja näky vilkkaassa Nairobissa.

Se, mikä jää näkemättä on, että nämä lapset voivat mahdollisesti olla ihmiskaupan uhreja. lapsia haetaan toisinaan suoraan kaduilta ihmiskaupan tarkoituksiin.

Mielenkiintoista oli myös se, että monet lapsista olivat päätyneet kadulle nimenomaan siksi, että he olivat päässeet pakenemaan ihmiskauppiaan kynsistä.

Ihmiskauppa voi siis johtaa myös muihin köyhyyden ja kurjuuden ilmiöihin kuten elämään kadulla.

Vaikka lapsikaupan tarina on surullinen ja moni tuntee itsensä voimattomaksi sen edessä, toivoa on kuitenkin olemassa.

Jo tietoisuuden levittäminen tuo mukanaan paljon hyvää. Kun ihmiset ymmärtävät lapsiin kohdistuvan ihmiskaupan eri puolia paremmin, he osaavat myös tarkkailla ympäristöään tietoisemmin. Tieto ei vain lisää tuskaa, vaan ihmiskaupan uhrin tunnistaminen saattaa johtaa onnistuneeseen pelastusoperaatioon ja yhdenkin elämän pelastuminen on voitto.

Katariina Ainamo Amanda Fisher Kirjoittaja suoritti alkuvuodesta puolen vuoden työharjoittelun Nairobissa HAART Kenya:lla ja kirjoittaa nyt pro gradu -tutkielmaansa ihmiskaupasta ja katulapsista Keniassa. Lisää tietoa Awareness Against Human Trafficking (HAART Kenya) organisaatiosta ja sen tekemästä tutkimuksesta www.haartkenya.org.

Info

Kansainväliset adoptiot Keniasta on maan hallituksen päätöksellä keskeytetty vuonna 2014. Päätös on tehty kansainvälisen raportin perusteella, jonka mukaan ihmiskauppa on ongelma Keniassa. Kenia ei ole enää myöskään suomalaisten adoptiopalvelunantajien kontaktimaa.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

VAPAAEHTOISTYÖ

Retket tuovat

iloa ja vaihtelua turvapaikanhakijaperheille

Veimme perheet Luonnontieteelliseen museoon katsomaan mammutteja, sekä Suomen ja maailman luontoa ja eläimiä.

• 12 •

Helsingin leikkiluolassa retken suosikkikohde oli pallomeri – tottakai!

Viime vuoden aikana Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, joista yli 5 000 oli lapsia.

Kotinsa ja kaiken tavaransa menettäneiden lapsien iloksi Puuhakassi Pakolaislapselle -vapaaehtoisverkosto aloitti tervetuliaiskassien tekemisen syyskuussa 2015.

Yhteiset Lapsemme ry:n avulla puuhakassitoiminta on jatkunut ja kehittynyt, ja aloittamamme uusi retkitoiminta turvapaikanhakijalapsille- ja perheille on käynnistynyt sujuvasti. Puuhakassi-toiminnan aikana luotujen verkostojen avulla aloitimme retkitoiminnan kahdessa pääkaupunkiseudun vastaanottokeskuksessa. Huhti- ja toukokuun aikana olemme järjestäneet turvapaikanhakijaperheille kulttuuri- ja liikuntaretkiä, sekä leikkipäiviä. Retkikohteita on ollut muun muassa Helsingin Leikkiluola, Luonnontieteellinen museo, nukketeatteri ja Helsingin Lammassaari.

Järjestimme myös vappujuhlat helsinkiläisen lähiön omakotitalon puutarhassa, jossa tarjosimme perheille vappuherkkuja ja kerroimme heille suomalaisesta vapusta.

Suurin osa retkistä on sujunut mutkattomasti, mutta välillä kommelluksiakin on sattunut. Nukketeatteri-retkellämme myöhästyimme teatterin alusta niin paljon, että emme olleet ehtiä teatteriin ollenkaan.

Lopputulema oli kuitenkin se, että vaikka alku jäi näkemättä, niin kaikki pääsivät katsomaan teatteria, ja lapset saivat onnekseen vielä ilmapallot ja ruusut teatterin päätteeksi.

Retket Helsingin vihreään omakotitalo-lähiöön ja Lammassaaren kauniiseen luontoon, saivat perheet yllättymään iloisesti huomatessaan, kuinka paljon luontoa Helsingistä löytyykään. Olemme kuulleet perheiltä retkitoiveita, mutta esimerkiksi kielimuurin takia olemme välillä joutuneet arvailemaan, mistä paikoista perheet voisivat tykätä. Perheet eivät myöskään välttämättä ole osanneet toivoa mitään, koska eivät tiedä, minkälaisiin paikkoihin on mahdollisuus päästä.

Ensimmäisellä retkellä veimme perheet Helsingin Leikkiluolaan, jossa lapset pelailivat, pomppivat, kiipeilivät ja ryömivät innoissaan.

Retkitoiminta on ollut todella mukavaa ja kaikin puolin antoisaa. Perheet ovat olleet erittäin kiitollisia ja olemme saaneet heiltä hyvää palautetta, joko sanojen, tai eleiden ja ilmeiden kautta. Olemme saaneet tutustua ihaniin perheisiin, ja nauttia olosta heidän kanssaan eri retkikohteissa, sekä olemme saaneet kuulla tarinoita heidän kulttuureistaan ja myös pitkästä matkastaan Suomeen.

Puuhakassi-verkoston kanssa retkitoimintaa on tarkoitus jatkaa ainakin tämän vuoden loppuun asti.

Inka Jäntti ja Iina Kuuttila Stiftelsen 7:nde Mars Fonden tukee Yhteiset Lapsemme ry:n järjestämää retkitoimintaa vuonna 2016.

Aika vierähti nopeasti pomppulinnoissa ja pallomerissä peuhatessa, mutta kaiken tämän energian purkamisen jälkeen lapset palasivatkin jo mielellään takaisin kotiin päiväunille.

• 13 •

Lammassaaressa perheet ihailivat Suomen vihreyttä!

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

Retki Lasten kaupunkiin. Lapset pääsivät leikkimään 70-luvun keittiössä.

Huomasimme, ettei perheiden mukaan saaminen ole itsestäänselvyys.

Heidän suunnitelmansa muuttuvat nopeasti, sillä he elävät päivä kerrallaan ja epävarmuudessa tulevaisuuden suhteen.

VAPAAEHTOISTYÖ

Retkitoiminnan uudet tuulet syksyllä Saimme harjoittelutehtäväksemme jatkaa Yhteiset Lapsemme ry:ssä keväällä aloitettua retkitoimintaa turvapaikanhakijalapsille ja heidän perheilleen sekä nuorille. Tartuimme ilolla työhön, ja lokakuun lopulla toteutimme ensimmäisen retken.

Vuonna 2015 Eurooppaan saapui yli miljoonaa turvapaikanhakijaa. Myös Suomeen tuli ennennäkemätön määrä turvapaikanhakijoita. Lähdön takana on erilaisia syitä: ihmiset lähtevät pakoon sotaa, vainoa sekä turvattomuutta. Suomeen saavuttuaan turvapaikanhakijaperheet viettävät paljon aikaa vastaanottokeskuksissa ja alle kouluikäiset lapset eivät pääse varhaiskasvatukseen päiväkotiin.

Turvapaikanhakijat ovat kokeneet paljon vaikeita asioita ja heidän tukiverkkonsa on kaukana. Pelko läheisten, erityisesti lasten, hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta aiheuttavat suurta huolta. Lisäksi turvapai-

kanhakuprosessi on pitkä, mikä aiheuttaa turhautumista, epävarmuutta ja turvattomuutta.

Näistä syistä asetimme retkitoiminnan tavoitteiksi ilon tuomisen, erilaisen yhdessä tekemisen sekä kohtaamisen mahdollisuuksien järjestämisen perheille vastaanottokeskuksien ulkopuolella. Toiminnalla uskomme olevan perheitä voimaannuttavia ja syrjäytymistä ehkäiseviä vaikutuksia.

Retkien suunnitteluvaiheessa päämääränämme oli erityisesti tavoittaa ihmisiä, joille on vähemmän toimintaa tarjolla ja jotka asuvat syrjemmässä. Saimme luotua yhteyksiä kahteen uuteen vastaanottokeskukseen ja yhteen perheryhmäkotiin.

Retkiä suunnitellessamme valitsimme kohteita, joiden ajattelimme vastaavan tavoitteitamme. Pyrimme myös kuulemaan perheiden toiveita, mutta kielimuuri ja tiedon puute mahdollisista aktiviteeteista vaikeuttivat asiakaslähtöisyyttä ja sen toteuttamista. Järjestimme kaikki toiminnat sisätiloissa, sillä huomasimme kylmän ja kolean sään olevan iso haaste ihmisille.

Syksyllä olemme käyneet lapsiperheiden kanssa muun muassa Lasten kaupungissa, Sea Lifessa ja sisäseikkailupuisto Naurusaaressa. Lisäksi pidimme talviaiheisen askartelupajan perheille.

• 14 •

Nuorille järjestimme mahdollisuuden osallistua capoeira-tunnille.

Huomasimme, ettei perheiden mukaan saaminen ole itsestäänselvyys. Heidän suunnitelmansa muuttuvat nopeasti, sillä he elävät päivä kerrallaan ja epävarmuudessa tulevaisuuden suhteen. Myös esimerkiksi kylmyys tai kova sade saa heidät helposti jäämään kotiin. Näistä seikoista huolimatta toteutuneet retket ovat kuitenkin onnistuneet hyvin. Mukana olleet lapset ja aikuiset ovat nauttineet yhdessäolosta ja uusista elämyksistä meidän kanssamme. Eleet, ilmeet ja hymyt ovat kertoneet vanhempien sekä lasten ilosta, jota retket ovat tuoneet heille. Toiminta on tarjonnut heille mahdollisuuden osallistua suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan.

Merkityksellisimmäksi koimme kuitenkin aidon, lämpimän kohtaamisen ihmisten välillä. Tulemme aina muistamaan halaukset ihmisiltä, joiden kanssa emme osanneet sanaakaan yhteistä kieltä.

Marja Kivilahti ja Ildikó Váradi-Sievers Marja Kivilahti Kirjoittajat ovat Metropolian sosionomiopiskelijoita, jotka suorittavat työharjoittelua Yhteiset Lapsemme ry:ssä.

Onnea!

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa ­– Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret.

Atena 2016

Mari Mannisen teos Yhden lapsen kansa palkittiin marraskuun lopussa tietokirjallisuuden Finlandiapalkinnolla.

KIRJAESITTELY

Valtio makuuhuoneessa

Muutenkin viranomaisten toiminta hirvittää. Jokaisessa kylässä oli syntyvyydensääntelystä vastaava henkilö, jonka tehtävä on viedä valtion perhesuunnittelupolitiikkaa jokaiseen makuuhuoneeseen. Manninen kertoo Armottomat-kappaleessa rouva Dongista, jonka tehtävä oli valvoa naapurien kuukautisia ja patistaa heitä abortteihin, mutta toisaalta myös pitää huolta siitä, että kyläläisten ehkäisyasiat ovat kunnossa.

Suomessa tiedetään Kiinasta ainakin kiinalainen horoskooppi, ruudin keksiminen ja hurja talouskasvu. Ja luonnollisesti tiedetään Kiinan yhden lapsen politiikka – tai ainakin sen virallinen puoli. Suomessa yhden lapsen politiikka näkyy parhaiten adoptioissa: Kiinasta on adoptoitu 1990-luvulta lähtien Suomeen noin tuhat tyttölasta.

Vuosia Kiinassa asuneen toimittajan Mari Mannisen kirja Yhden lapsen kansa avaa kiinnostavasti yhden lapsen politiikan vaikutuksen tavallisiin kiinalaisiin: niin väestöpolitiikan kaltoin kohtelemiin vanhempiin kuin heidän lapsiinsa ja muihin sukulaisiin.

Manninen kertoo kirjassa parinkymmenen ihmisen tarinan yhdeksässä eri kappaleessa. Kappaleiden nimet: Paperittomat, Syntymättömät, Perheettömät, Vaimottomat, Lapsettomat ja niin edelleen kertovat kaikki jonkin vaille jäämisestä.

Suomalaisesta näkökulmasta kiinalaisen väestöpolitiikan kouriin joutuneiden vanhempien kohtalot ovatkin pääasiassa todella surkeita. Syntymättömät-kappaleessa kerrotaan rouva Zhangin pakkoabortista, jossa seitsemän kuukautta vanha sikiö tapettiin kohtuun. Yhden lapsen politiikkaa rikkonut äiti joutui synnyttämään kuolleen lapsen.

Kaiken surkeuden keskellä Manninen esittelee myös yhden lapsen politiikan voittajia, eli ainokaisia, joiden eteen vanhemmat ovat valmiita tekemään mitä tahansa.

Heidän joukossaan on luonnollisesti myös paljon tyttöjä, vaikka kiinalainen kulttuuri onkin ollut aina poikien puolella. Veljettömät-kappaleessa Cecily Huangin tarina vahvistaa, että varsinkin kaupunkilaistyttöjen asema parani yhden lapsen politiikan myötä. Länsimaissa tosin uskottiin päinvastaista, ja kiinalaisia tyttöjä säälittiin – ja säälitään yhä.

Yhden lapsen kansa avaa kiinalaiseen todellisuuteen ikkunoita, joista monella ei ole mitään tietoa. Hämmentävää on huomata, että monet Mannisen haastateltavat eivät juurikaan kritisoi heidän elämänsä mullistaneita viranomaisten toimia.

Manninen kirjoittaa eloisasti ja empaattisesti, ja tulee samalla kertoneeksi tarinoita, jotka avartavat lukijansa maailmankuvaa.

Harri Junttila

• 15 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

Monikulttuurisen Koti Laurilan lapset ja Hyvinkään Karjala-Seuran vapaaehtoiset kokoontuivat tekemän vanhan ajan teeman mukaisia asioita.

Tuloksena syntyi käpylehmiä ja karjalanpiirakoita sekä paljon muuta.

LAURILA

Vanha ja uusi suomalaisuus kohtaavat Monikulttuuriset lapset ja Karjala-Seuran väki innostuivat yhdessä tekemisestä

• 16 •

Karjala-Seuran naisten kanssa leipoessa lapset huomasivat, että Fazer ei ole ainoa eikä alkuperäinen karjalanpiirakoiden tekijä.

Aurinkoisena kevätpäivänä viisi sosionomiopiskelijaa kokoontui Hyvinkäällä Välenojan nuorisotalolla valmistelemaan vaikuttamistapahtumaa. Tapahtuma oli osa meidän koulun opintojaksoa, jossa tehtiin yhteistyötä Yhteiset Lapsemme ry:n Monikulttuurisen Koti Laurilan ja Hyvinkään Karjala-Seuran kanssa. Nuorisotalon saimme käyttöön yhteistyökumppanilta Hyvinkään nuorisotoimelta.

Suunnitelmissa oli tutustua toisiimme ja tehdä kaikkea vanhan ajan teemalla lasten ja Karjala-seuran väen kanssa.

Ensin paikalle saapui kaksi reipasta lasta innosta puhkuen. Ensimmäisenä he pääsivät leipomaan karjalanpiirakoita yhdessä Karjala-seuran naisten kanssa.

Lapset keksivät heille lempinimen »Fazerin naiset». Tämä tuli heille mieleen siitä, koska kaupasta saa Fazerin valmistamia karjalanpiirakoita, joita he ovat sieltä ostaneet. Lapset kaulitsivat ja rypyttivät karjalanpiirakoita innoissaan hymyssä suin.

Seuraavaksi he pääsivät rakentelemaan käpylehmiä, nappihyrriä ja tuohisormuksia. Rakentelun touhussa lapset saivat maistaa myös raikkaita suomalaisia marjoja. Käpyleikeistä syntyi sammaloituneista lehmistä aina isojalkaisiin dinosauruslehmiin, joilla oli haasteellista pysyä pystyssä. Lehmien ja nappihyrrien rakentamisen seassa kävi mukava puheen sorina ja naurun remakka.

Aikansa askartelua tehtyä tuli lapsille into päästä ulos kauniiseen auringon paisteeseen leikkimään. Lapset olivat innoissaan, kun ehdotettiin Kymmenen tikkua laudalla -peliä tai polttopalloa. Lapsilla oli pelaamiseen yksi ehto, että me aikuiset tu-

lemme mukaan. Ja mehän totta kai olimme yhtä innoissamme, joten aloimme pelata Kymmentä tikkua laudalla auringon paisteessa arpoen kuka kerää tikut ensin. Nauru raikui, kun tikut lensivät ensimmäistä, toista ja kolmatta kertaa ja etsijä sai kerätä ne uudelleen ja uudelleen.

Pian olikin aika kolmen pienemmän lapsen saapua paikalle ja oli yhteisen välipalan aika. Välipalalla saimme maistaa lasten ja Karjala-seuran naisten leipomia karjalanpiirakoita kera omatekoisen mummon mehun, marjojen ja hedelmien. Ja kaikille maistui hymyssä suin suussa sulavat piirakat ja jäi niitä kotiinkin vietäväksi, jotta iltapalle olisi vielä hyvää päivän herkkua naposteltavaksi.

Välipalan jälkeen teimme pientä kylvötyötä, jota maamme historiassa on paljon harjoitettu ennen koneellistumista. Tällöin kodit olivat omavaraisia ruuan suhteen.

Kylvimme pieneen jugurtti- ja viilipurkkeihin auringonkukkaa, sokerihernettä ja papuja. Mullan koskettelu oli kivaa, mutta vielä mukavampaa oli saada siemenet kellumaan siinä, kun kaatuikin »hupskeikkaa» liikaa vettä astiaan! Vaatteetkin hiukan kastuivat, mutta onneksi kesäkeli kuivasi ne nopeasti!

Sen jälkeen maalasimme sormiväreillä isolle kartongille käsien kuvia, johon aikaisemmin oli piirretty maapallo, jonka ympärillä oli erilaisia lapsia käsi kädessä. Teoksen ajatuksena on, että kaikki maailman lapset ovat yhteisiä ja ystäviä keskenään.

Vaikka olemme erilaisia, me tarvitsemme toisiamme ja olemme toisiamme varten.

Tämä ajatus syntyi Yhteiset Lapsemme ry:n vuonna 2013 toteutetun kampanjan

• 17 •

viestistä Ole rohkea ja reilu – Uskalla välittää! Pohjan taiteelle loi myös yhdistyksen nimi Yhteiset Lapsemme, jotka tarvitsevat turvallisen kasvuympäristön kasvaa ja kehittyä ihon väriin tai muuhun ominaisuuteen katsomatta.

Maalauksen jälkeen pienet pääsivät auringon paahteesta sisälle askartelemaan ja isojen kanssa jatkettiin pelailemista ulkona. Ensin pelattiin pari kierrosta polttopalloa ja sitten lopuksi Kymmentä tikkua laudalla. Meillä oli hauskaa ja ilmeet monenkirjavat, kun kulman takaa yllätettiin joko etsijä tai etsittävä ja alkoi kilpajuoksu laudalle.

Sitten olikin kotiinlähtö edessä. Halauksien ja kiitoksien kera mukaan kerättiin kylvökset, taideteos ja loput karjalanpiirakat sekä muut jäljelle jääneet eväät. Lapset kovasti toivoivat, että nähtäisiin uudelleen esimerkiksi juhlien merkeissä.

Kiitos kaunis ja kumarrus Karjala-seuran naisille, Laurilan lastenkodille ja Hyvinkään kaupungin kulttuuri-ja vapaa-ajan palveluille toiminnan toteuttamisen mahdollisuudesta. Lapset askartelivat kiitoskortin kaikille mukana olleille, mutta erityiset kiitokset Karjala-seuran naisille.

Opiskelijaryhmä

Yhteiset Lapsemme ry:n Monikulttuurisen Koti Laurilan toiminta on päättynyt loppuvuodesta 2016 kymmenen toimintavuoden jälkeen. Parhaat kiitoksemme työntekijöille, yhteistyötahoille sekä muuten toiminnassa mukana olleille! Lämpimät muistot elävät.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

n i i s ä K kirjottu

valokuva: Caius Bruun

21.11.–18.12.2016 Hanke on saanut rahoitusta opetuskulttuuriministeriöltä

ja

Itä-Euroopan romanisiirtolaisten perinnekäsityöpajat pidettiin Lapinlahden vanhan sairaalarakennuksen idyllisessä miljöössä viime kesänä.

NÄYTTELY

Elämänlangat on

kirjottu käsiin

Sunnuntaina 20.11. avattiin Annantalossa Käsiin kirjottu –näyttely. Näyttely antaa lapsille ja nuorille tietoa Itä-Euroopan romanien elämästä, etnisestä syrjinnästä sekä köyhyyden ja liikkumisen taustoista. Näyttelyssä on esillä romanien perinnekäsitöitä, vanhoja ja uusia ammatteja, sekä historiaa ja nykypäivän todellisuutta.

Näyttelytilan keskellä on kauharivistö.

Kauhat ovat perinteisiä käyttöesineitä, joita on tehty jo aikojen alusta joka puolella maailmaa. Kauha on myös käden jatke.

Tämän näyttelyn kauhat on valmistettu Itä-Euroopan romanisiirtolaisille järjestetyissä perinnekäsityöpajoissa viime ke-

sänä. Jokaiseen kauhaan on kuvioitu myös tekijänsä oma tarina.

Kauhojen yläpuolella on Caius ­Bruunin ottama valokuva Lapinlahden vanhan sairaalan sisäpihalta. Kuvassa on perinnekäsityöpajoihin osallistuneita romanisiirtolaisia. Se kertoo paremmin kuin tuhat sanaa

• 18 •

niistä tunnelmista, joissa perinnekäsityötaitoja opeteltiin Lapinlahden Lähteellä.

Käsiin kirjottu –hankkeen koordinaattorin, taiteilija Elviira Davidowin kolme pienoisnäyttämöä esittelevät romanien perinteisiä ammatteja, taideammatteja sekä kodin, koulun ja työn maailmaa nykypäivänä.

Jokaiseen kauhaan on kuvioitu sen tekijän oma tarina.

Käsiin kirjottu

-hanke vahvistaa Itä-Euroopasta tulevien romanisiirtolaisnuorten voimavaroja.

Näyttelyssä on esillä myös kuvanveistäjä Matti Pekosen Vaivaismummo-patsas, joka kertoo köyhyydestä ja sen kohtaamisesta yhteiskunnassa menneinä aikoina ja nykypäivänä. Jokainen kävijä voi jättää oman viestinsä pudottamalla sen patsaan sisälle.

Käsiin kirjottu –näyttely on elämyksellinen kokonaisuus ja sen yhteydessä järjestetään esityksiä ja työnäytöksiä. Itä-Euroopan romaneja on mukana näyttelyssä tekemässä kirjontatöitä ja koruja näyttelyn aukioloaikoina – oman aikataulunsa ja muiden menojensa mukaan.

Käsiin kirjottu –hankkeen koordinaattori, taitelija Elviira Davidowin varjoteatteriesitys Viisaan Hevosen tarina johdattaa lapset Euroopan romanien historiaan.

Viisaan Hevosen matkassa kierretään eri

maissa ja perinteiset ammatit vaihtuvat tämän päivän toimeentulon haasteisiin.

Sunnuntaiesitykset perheille 27.11. klo 14 ja 18.12. klo 14. Esitys soveltuu yli 6-vuotiaille. Lisätietoja esitysajoista: www.yhteisetlapsemme.fi.

Irma Marttinen Caius Bruun

Käsiin kirjottu -näyttely on avoinna 21.11.– 18.12.2016 Annatalossa, 2. kerros, Lasipääty, os. Annankatu 30, Helsinki. Näyttely on suunniteltu kiertäväksi, ja se on mahdollista tilata vuonna 2017 mm. kulttuuritaloihin, kirjastoihin ja kouluihin.

Lisätietoja: www.yhteisetlapsemme.fi.

• 19 •

Romanisiirtolaiset osallistuvat työpajoihin, joissa opetetaan perinteisten käsitöiden tekemistä.

Käsityötaitoja oppimalla romaninuorten tulevaisuuden näkymät ja toimeentulomahdollisuudet kasvavat. Hankkeen tarkoituksena on myös romanien oman perinnekäsityötaidon elvyttäminen. Perinnekäsityömallit on haettu Romanian ja Bulgarian romaniyhteisöistä.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Yhteiset Lapsemme ry:n, Vapaa liikkuvuus –verkoston ja Helsingin Diakonissalaitoksen Päiväkeskus Hirundon kanssa. Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

Joululahja Boliviaan!

Yhteiset Lapsemme ry tukee DNI-Bolivian hanketta, joka toteutetaan kouluissa ja lasten omilla asuinalueilla Oruron maakunnassa Boliviassa.

Autamme lapsia ja nuoria osallistumaan, toteuttamaan omia unelmiaan, uskomaan itseensä sekä tulemaan tietoisiksi omista oikeuksistaan.

TULE MUKAAN TYÖHÖMME – ANNA LAHJASI BOLIVIAN LAPSILLE! Yhteiset Lapsemme ry:n tilille FI25 1011 3000 2110 44 / viestikenttään: BOLIVIA. Keräyslupa Poliisihallitus nro POL-2014-1491

• 20 •

JOULUKORTIT

Toisenlaiset joulukortit myynnissä Helsingin kaduilla

Itä-Euroopan romanisiirtolaiset myyvät myös tänä vuonna joulun alla Toisenlaisia Joulukortteja. Korttien myyjät ovat vähävaraisia ja asunnottomia EU-siirtolaisia Romaniasta ja Bulgariasta.

Kuuden kortin sarja maksaa viisi euroa ja myyjä saa siitä itsellensä neljä euroa. Vuoden 2016 Toisenlaiset Joulukortit on valmistettu varjotekniikalla. Upea korttisarja on tehty yhteistyössä romanisiirtolaisten ja suomalaisten taiteilijoiden kanssa.

Korttitaiteilijat ovat Pia Kalenius, Elina Lajunen ja Elviira Davidow, Annu Kapulainen, Anna Korhonen ja Hanna K. Walldén. Korttien valokuvaaja on Caius Andreas Bruun.

Toisenlaisten joulukorttien aiheet ovat Itä-Euroopan romaneiden elämäntarinoista ja –kokemuksista. Kortit on valmistettu varjotekniikalla ja niitä ovat olleet toteuttamassa taitelijat nukketeatterin, animaation ja kuvataiteen kentiltä. Kortit on valokuvannut Caius Andreas Bruun.

• 21 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

Amnesty International

CHAT FÖR ADOPTERADE VAD? Chat för adopterade är till för alla adopterade som fyllt 13 år.

PANEELIKESKUSTELU

I chatten får du prata i förtroende med skolade och frivilliga vuxna som själva är adopterade.

”Miksi tuo täti istuu tuossa?”

Via chaten kan du få stöd och hjälp i frågor som gäller adoption.

NÄR & VAR? Du hittar chatten på adressen www.yhteisetlapsemme.fi

– Itä-Euroopan romanien ahdinko lapsen kanssa keskusteluna

Chatten är öppen måndagar och torsdagar kl. 18:00–20:00

Keskiviikkona 14.12. klo 15–17 Annantalon auditoriossa, 2. krs, Annankatu 30, Helsinki Keskustelussa mukana Inka Hetemäki Suomen Unicefista, Markus Himanen Vapaa liikkuvuus –verkostosta, Marko Stenroos Helsingin Nuorisoasiainkeskuksesta, Veera Nurmenniemi Amnestyn Romanien oikeudet –verkostosta ja Anca Enache Päiväkeskus Hirundosta.

Moderaattorina tutkija Heini Puurunen.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

• 22 •

Adoptoitujen chat MITÄ?

MISSÄ ja milloin?

Adoptoitujen chat on tarkoitettu kaikille adoptoiduille, alaikäraja 13 vuotta.

Chattiin pääset osoitteesta: www.yhteisetlapsemme.fi

Chat on avoinna maanantaisin ja torstaisin kello 18:00­20:00.

Chatissa pääset juttelemaan luottamuksellisesti koulutettujen vapaaehtoisten adoptoitujen aikuisten kanssa.

Chatin kautta voit saada vertaistukea ja apua adoptioon liittyvissä kysymyksissä.

• 23 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

101858

• Talvinumero 2016 YHTEISET LAPSEMME RY:N

TOIMISTO ETU-TÖÖLÖSSÄ

Monikulttuurinen ystävänpäiväjuhla SUNNUNTAINA 12.2. KLO 13–16, ANNANTALOLLA Monikulttuurisessa Ystävänpäiväjuhlassa kohtaavat suomalaiset lapsiperheet ja turvapaikanhakijaperheet. Ohjelmassa musiikkia, tanssia, sirkusesityksiä, ystävänpäiväkortti-

en piirtämistä, ystävyysranneketjujen punomista ja paljon muuta! Koko ohjelma julkaistaan kotisivuillamme alkuvuodesta 2017.

Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto sijaitsee Etu-Töölössä osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 6. krs., 00260 Helsinki. Tervetuloa käymään! www.yhteisetlapsemme.fi

Lämpimästi tervetuloa!

SEURAA MEITÄ!

TAPAHTUMAKALENTERI RÄISKYYKÖ? – TUNNE- JA VUOROVAIKUTUSTAITOJA ADOPTIONUORTEN VANHEMMILLE, Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto (31.1., 28.2., 21.3., 25.4., 23.5. klo 17.00–19.30 ). Ryhmään voi osallistua yhden tai useamman kerran! Lisätiedot ja ilmoittautumiset: anja.wikstedt(a)yhteisetlapsemme.fi.

OLE ROHKEA JA REILU –TYÖPAJOJEN OHJAAJAKOULUTUS 18.–19.2, Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto, lisätiedot, Anna-Kaisa Cronstedt puh. 044-7211 246, pajatoiminta(a)yhteisetlapsemme.fi.

ADOPTIOVALMENNUSKURSSI, Tampere 4.–5.2. ja 4.–5.3. Varalan urheiluopisto. Osallistumismaksu 330 €, lisätiedot: anja.wikstedt(a)yhteisetlapsemme.fi.

ADOPTIOTILAISUUS PERHEIDEN LÄHEISILLE 13.3. klo 16.00–19.30, Pelastakaa Lapset ry:n Tiukula-talo, lisätietoja kotisivuiltamme.

ADOPTIOVALMENNUSKURSSI, Helsinki 25.–26.3. ja 22.–23.4. on täynnä, siihen voi ilmoittautua varasijoille: anja.wikstedt(a)yhteisetlapsemme.fi.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.yhteisetlapsemme.fi Yhteiset LAPSEMME | Nro 3-2016

Facebookissa https://www.facebook.com/ Yhteiset-Lapsemme Twitterissä https://twitter.com/YLapsemme

Tilaa lehti!

Yhteiset Lapsemme -lehden saat tilattua liittymällä jäseneksi 25 euron vuosimaksulla. Täytä lomake kotisivuillamme!

Kaikki tapahtumat ja uutiset: www.yhteisetlapsemme.fi