Yhteiset Lapsemme 2/2015

• Monikulttuuristen lasten asialla jo vuodesta 1988. •

• Kesänumero 2015

Sonya Lindfors ottaa kantaa

tanssilla

s.4

Lapsen edun ensisijaisuus kv-adoptiossa

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

s.12

TÄSSÄ NUMEROSSA • Monikulttuuristen lasten asialla jo vuodesta 1988. •

• Kesänumero 2015

Sonya Lindfors ottaa kantaa

tanssilla

s.4

Lapsen edun ensisijaisuus kv-adoptiossa

s.12

Sonya Lindfors avaa afrosuomalaisten nuorten kokemuksia tanssitaiteella. s.4

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

Romanien kesäkortit

Adoptio ja lapsen edun ensisijaisuus s.12

s.20

Iloa yhdessä olemiseen s.16

Sisältö • Kesänumero 2015 Yhteiset LAPSEMME -lehden julkaisija: Yhteiset Lapsemme ry

Taiteilija jolla on paljon sanottavaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 4

Toimitusneuvosto: Susanna Ba, Pekka Iivonen, Kristiina Ikonen, Marja Kurikka, Anja Wikstedt

Taiteiden yö! . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 8

Päätoimittaja: Tuula Kumpumäki

Kolumni: Laura Eklund Nhaga . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 7 Koko Hubara

Ruskeat tytöt .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

s. 9

Jakobstad . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 10

Toimitussihteeri: Irma Marttinen

Nolltolerans mot rasism . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 11

Ulkoasu ja taitto: Pia Lehtinen / Simberg & Partners Oy

Lapsen etu kv-adoptiossa .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 12

Kansikuva: Maria Grazia Montagnari Painatus: Kyriiri Oy, Helsinki ISSN: 1236-2271

Afrikka Suomessa -näyttely avattiin Tampereella . . . . . . . . s. 15 Kesällä on aikaa yhteiselle ilolle . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 16 Myanmarin rohingot . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 18

Kesäkortit!

Taitoa ja tietoa liikkuvalle väelle . . . . . . . . . . . s. 21

Maailma kylässä 2015 .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 22

•2•

PÄÄKIRJOITUS

Tulevaisuuden tekijöitä Tässä kohdassa Suomen historian aikajanalla ajankohtaisena on uusi hallitusohjelma. Sen ensimmäisellä sivulla maalataan kuvaa tulevaisuuden Suomesta vuonna 2025. Aikaa tuon kuvan mukaisen Suomen rakentamiseen on siis kymmenen vuotta.

Kokosin joitakin näkymiä tuosta tavoiteltavasta kuvasta ja annoin niille kaveriksi poimintoja tämän hetkisestä todellisuudesta. Tämä todellisuus on rakennettu RASMUS- valtakunnallisen rasismin ja muukalaispelon vastaisen verkoston Facebook-sivuilla toukokuun 2015 aikana julkaistuista eri tiedotusvälineiden, kolumnien ja blogien otsikoista.

• Maahanmuuttovastaiset kiusaavat yhä Lieksan sosiaalityöntekijöitä – »Sompanssien hyysääjä» • Äärioikeistoliike kahakoi Kirkkopäivillä Suomi on avoin ja kansainvälinen, kieliltään ja kulttuuriltaan rikas maa. Avoin ja positiivinen asenne toisiimme sekä ympäröivään maailmaan tekee Suomesta ainutlaatuisen, hyvän maan.

• Vähemmistönuoret kokevat kaikenlaista syrjintää • Suomen somalit toivovat, että suomalainen yhteiskunta avaa silmänsä • Finland välkomnar nyttiga invandrare

Hallitusohjelma: Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä. Yhteiskunnassamme vallitsee luottamus.

Samaiselta RASMUS-verkoston sivuilta löytää ilokseen myös toisenlaisia otsikoita. Näiden takana on Suomessa koulunsa käyneitä monikulttuurisia nuoria. Suomen tulevaisuuden tekijöitä.

• »Kyse on lapsista, ei paketeista» – Suomi käännyttää alaikäisiä turvapaikanhakijoita Dublin-sopimuksen perusteella • Hallitusneuvottelija vihjaa: pakolaiskiintiöitä voidaan sittenkin leikata • … varavaltuutettu vaatii pakkosterilisaatiota afrikkalaisille miehille

• Tuore ylioppilas kehuu kouluopetusta • Korealaistyttö opetteli suomen kielen kolmessa vuodessa – sai lauantaina valkolakin • Kolmoistutkinto on todellinen hattutemppu Hyvää kesää!

Meillä on vahva yhteenkuuluvuuden tunne. Kunnioitamme toisiamme.

Tuula Kumpumäki, päätoimittaja

•3•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

Heidi Strengell

Vaalipyykistä puhallettu ajatus punavihreästä kuplasta puhkeaa, kun helsinkiläinen tanssija ja koreografi Sonya Lindfors kertoo kuulumisiaan. Hän on juuri palannut neljän viikon opetustehtävästä Pohjois-Karjalan ammattiopistosta Outokummusta. Opiston tanssilinjan viisitoista nuorta naista ovat pohtineet ja purkaneet naiseutta ja sen representaatioita Lindforsin ohjauksessa.

»Eletään muka kuplassa, mä koen kyllä ihan päinvastoin!», Sonya Lindfors puuskahtaa. »Taiteilijana pääsen työskentelemään hyvin erilaisiin ympäristöihin ja tapaamaan eri taustoista tulevia ihmisiä, vaikka tässä tapauksessa opiskelijat olikin suomalaisia. Henkilökohtaisella tasolla on itsestään selvää, että lähipiiriimme valikoituu ihmisiä, jotka jakavat saman arvomaailman. Sen sijaan taiteilijan pitää heittäytyä ja kohdata, puhkaista kuplat ja uudelleen määritellä.»

Outokummussa Sonya asui neljä viikkoa samassa rakennuksessa, jossa oli pe-

russuomalaisten vaalitoimisto, eikä hän nähnyt koko aikana kylän raitilla yhtään tummaihoista, itsensä näköistä ihmistä. »Joo, kyllä autot hidastivat mun kohdalla ja katsottiin vähän pidempään.»

Kohtaaminen, erilaisen elämänmenon näkeminen on valtavan tärkeää. Se on polttoainetta työlle, jota taiteilija tekee. Totutun järjestyksen myllertäminen, uudelleen ajatteleminen, antaa energiaa myös koko kylälle tai pikkukaupungille. »On ihan hirveän tärkeää, että taidekouluja on pienillä syrjäisillä paikkakunnilla. Siellä, jos missä tarvitaan erityyppistä energiaa ja olemisen tapaa. Esimerkiksi

Koreografina ja ohjaajana Sonya Lindfors haluaa rikkoa rajoja taiteenkentällä. »Tärkeintä on mennä aihe edellä», hän sanoo.

Taiteilija jolla on paljon

sanottavaa

Outokummun koulussa tehdään paljon myös yhteisötaidetta, jolla on vaikutusta laajemmin koko yhteisöön», Sonya miettii.

TILAA KASVAA JA UNELMOIDA Sonya Lindfors kasvoi tanssijaksi omien sanojensa mukaan vähän vahingossa. Lapsuuden perheessä musiikki soi ja tanssi ja kehollisuus olivat läsnä. »Mun äiti on tanssin harrastaja ja taiteen ystävä ja kamerunilaiselle isälle musiikki ja tanssi kuuluvat arkeen.»

Kolmevuotiaana tanssitunnit aloittaneen Sonyan opintie kulki Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun ja Kallion lukion kautta Teatterikorkeakoulun tanssilaitokselle, josta hän valmistui tanssitaiteen maisteriksi. Jo viisitoistavuotiaana teinityttönä hän keikkaili ja opetti tanssia koulun ohessa. Lääkärivanhemmat antoivat tilaa unelmille ja oman polun valitsemiselle.

Lapsena perheen kanssa tehdyt lukuisat matkat ja myöhemmin työreissut eri puolille maailmaa toivat vieraat kulttuurit, elämäntavat ja monenlaiset elinolot lähelle. Elämisen kauneuden ja toisaalta myös köyhyyden, erilaisuuden ja eriarvoisuuden näkeminen kasvattivat empatiakykyä. »Halu muuttaa maailmaa tulee kyllä paljon perhetaustasta. Mun äiti on maailmanparantaja ja olen oppinut häneltä sen eetoksen, että we can make a difference», Sonya sanoo.

Pedagogina Sonya Lindfors tahtoo kannustaa nuoria uskomaan itseensä, eikä halua nähdä heitä työnnettävän valmiisiin rooleihin. »Nuorille pitää antaa tilaa onnistua ja epäonnistua. Heitä pitää rohkaista unelmoimaan isommin. Itse yritän nähdä oppilaani määrittämättä heitä ennalta, jotta he voivat kasvaa, muuttua ja murtaa omat lokeronsa.» »Opettajina meidän pitäisi olla super­ staroja; voimaannuttaa, ohjata, rohkaista ja antaa uskoa», Sonya sanoo ja pohtii samalla keinoja välttää uupumusta opettajan työssä.

TAITEEN RAJAPINNOILLA Koreografina ja ohjaajana Sonya Lind­ forsilla on paljon sanottavaa. Sonyalle tärkeintä on teoksen aihe ja sen suhde yhteiskuntaan ja ympäröivään yhteisöön.

Nykytaide, pop- ja hiphop-kulttuuri ovat lähellä katutanssitaustan omaavan taiteilijan sydäntä. »Olen kiinnostunut eri taidemuotojen rajapinnoista ja haluan taiteessakin välttää turhaa lokerointia. Tärkeintä on mennä aihe edellä ja löytää sen esille tuomiseen paras esitystapa», Sonya sanoo. »Olen työskennellyt vuosia eri tanssinkentillä, ja monipuolisuus on vahvuuteni. Eri työskentelytavoista voin valita parhaiten teokseen sopivan», hän täsmentää.

•5•

Taiteilijana Sonya Lindfors näkee myös velvollisuudekseen käsitellä afrosuomalaisten kokemuksia, erilaisuutta ja sortavia valtarakenteita.

Sonya haluaa tuoda monikulttuurista näkökulmaa myös taiteenkentälle; siis avoimuutta ja arvostusta erilaisille ilmaisutavoille ja tekniikoille. »Yläkulttuuriin ja alakulttuuriin jako on keinotekoinen.

Miksi vaikkapa baletti tai katutanssi pitäisi nähdä eriarvoisina?», hän kysyy.

Suomessa tummaihoisena kasvaneelle nuorelle naiselle erilaisuuden, ulkopuolisuuden ja häpeänkin kokemukset ovat arjen todellisuutta, mutta ne ovat myös materiaalia, josta voi ammentaa työhönsä. »Kaikki mitä olen nähnyt ja kokenut, vaikeatkin asiat, ovat tuoneet minut tähän pisteeseen, missä nyt olen. Marginaalissa oleminen on vahvistanut kykyäni asettua toisen asemaan», Sonya pohtii.

Sonya Lindfors peräänkuuluttaa niiden kuulemista, jotka tietävät, miten syrjintä satuttaa ja miltä tuntuu, kun suljetaan pois yhteisöstä. »Miksi rasismikeskustelua kommentoivat eniten keskiluokkaiset, keski-ikäiset valkoiset miehet?», hän heittää.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

»Me olemme suomalaisia, aikuisia, ammattilaisia, akateemisia, artikuloituja ja älykkäitä. Voimme itse käsitellä näitä teemoja», hän painottaa.

©uupi2013 Sonya Lindforsin tanssiteos Noir? käsittelee mustuutta, juurettomuutta ja erilaisuuden kokemusta.

NOIR? – HENKILÖKOHTAISTA JA POLIITTISTA Suomessa tummaihoisten suomalaisten ammattitanssijoiden kaarti on harvalukuinen. Kun loppuvuodesta 2013 Uuden tanssin keskus Zodiakin näyttämöllä nähtiin Lindforsin tanssiteos Noir? (suomeksi musta), lavalle nousi ensimmäistä kertaa Zodiakin historiassa yhtä aikaa neljä suomalaista mustaa tanssijaa.

Noir? käsittelee mustuutta, erilaisuuden ja juurettomuuden kokemusta sekä yhteiskunnan valtarakenteita ja mustien historiaa. Se on henkilökohtainen ja voimaannuttava teos, mutta samalla myös puheenvuoro populismia, vihapuhetta ja rasismia vastaan.

Noir?’illa on selkeä poliittinen agenda: »Otimme itsellemme vallan käsitellä sitä, mitä on olla tummaihoinen suomalainen, emmekä alistuneet uhrin rooliin. Tässä teoksessa teemme taidetta omista lähtökohdistamme ja kokemuksistamme käsin», Sonya sanoo.

Lindfors kertoo, että ajatus teoksesta lähti itämään jo opiskeluaikana, mutta vasta valmistumisen jälkeen hän tunsi olevansa kypsä käsittelemään sen teemoja syvällisemmin. »Se on pidempi prosessi, jossa yhtenä alkusysäyksenä oli opintokurssi teemasta minä-materiaalina. Olen kipuillut oman identiteetin kanssa koko nuoruuteni, enkä ole halunnut korostaa erilaisuuttani enempää kuin mitä se muutenkin on jo esillä. Se on ollut tabu, johon en ole halunnut kajota.»

Sonya Lindforsin Noir? ei päästä katsojaa helpolla. Teos on monitasoinen, ja sen voi ymmärtää ja sitä voi katsoa monella tavalla. »Ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta. Teos on merkitysten ja viittausten avaruus, jonka jokainen näkee omalla tavallaan. Jokainen katsoja – esimerkiksi mun pikkuveli, mummo tai kollega – saa siitä erilaisen kokemuksen. Teos on matka, joka käydään eri tavoin jokaisen yleisön kanssa», hän sanoo.

•6•

JATKOA LUVASSA Sonya Lindfors kertoo, että Noir?’in jälkeen työryhmällä on paljon materiaalia, jonka pohjalta on tekeillä uusi tanssiteos Noble Savage (suomeksi jalo villi). Se on temaattisesti jatkoa Noir?’ille ja siinä on tarkoitus nostaa esille rotuun ja sen representaatioihin liittyviä teemoja sekä leikitellä niillä. Teoksessa tuodaan myös näkyväksi yhteiskunnan hierarkiaa ja valtarakenteita.

Noble Savage –teosta työstää Noir?’in aikana yhteen hioutunut työryhmä. Lind­ fors toimii koreografina ja ohjaajana ja esiintyjinä ovat Esete Sutinen ja Ima Iduozee, Julian Owusu, Amira Khalifa ja muusikko Deogracias Masomi. Yhteistä kaikille on tumma ihonväri, vaikka siteet Afrikkaan ovat kullakin erilaiset.

Irma Marttinen

KOLUMNI

Kun näyttää tältä On vaikea selittää, mitä tummaihoisuus minulle merkitsee, mutta vaikeiden henkisen kehityksen vaiheiden jälkeen siitä on tullut yksi lempipiirteistäni. Rakastan sitä, että olen afrikkalainen, vaikka en vielä toistaiseksi tunnekaan sitä puolta itsestäni kovin hyvin. Olen ylpeä siitä. Ja yhteisöllisyys on hyvin tärkeä osa tummaihoisuuttani, varsinkin ihmisryhmälle, joka historiallisesti on kohdannut valtavasti sortoa oman ulkonäkönsä takia. Oma yhteisöni on vielä toistaiseksi olemassa lähinnä netissä, missä seuraan mustia muotiblogeja, luen afrohiusten hoitoon liittyviä artikkeleja ja katson spoken word-esityksiä, tietenkin. Minä olen musta, minusta on ihanaa olla musta. Rakastan ihoni sävyä, hiusteni tekstuuria ja mustia silmiäni.

suomalaisuudestani. Siitä kun tuppaa joutua tappelemaan, että saako sitä olla suomalainen vai ei, kun näyttää tältä.

Kun kuuluu kahteen yhteisöön, välillä tuntuu, ettei kuulu kumpaankaan kokonaan. Suomalaisten mielestä en ole tarpeeksi suomalainen, mutta en minä kyllä guinea-bissaulaisestakaan käy. Minulla ei ole yksiselitteistä joukkoa, johon voisin itseni pistää.

Tai mihin muut voisivat pistää minut.

Minä kuitenkin tiedän, kuka olen. En suostu ajattelemaan, että olisin jotenkin vähemmän suomalainen, tai sen puoleen vähemmän guinea-bissaulainenkaan.

Olen molempia tasaisesti ja yhtä paljon, identiteettini ei rajoitu yhteen. En tiedä, mitä se merkitsee vielä, sillä me »sekarotuiset» olemme vielä täällä jotenkin niin uusi juttu, ettei meidän olemassaoloamme muisteta. Meillä ei ole omaa yhteisöä. Ja osaltaan se on raskasta, joutua aina väkivaltaisesti vastustamaan mielikuvia ja määrittämään itsensä väkisin. Mutta toisaalta se on siistiä, sillä me saamme nyt itse määritellä itsemme. Me saamme päättää, keitä olemme ja vain taivas on rajana.

Sitten muistan, etten ole koskaan käynyt Afrikassa, eikä käsitykseni isäni kotimaan kulttuurista oli minkäänmoinen. Olenko teeskentelijä? Sillä mikään määrä afrikkalaisia koruja tai kankaita ei muuta sitä, että minä olen pohjoisen lapsi. Helsinki on minun kotini ja sukuni on Pohjanmaalta. Olen kasvanut metsässä, sillä asun aivan Keskuspuiston kainalossa, ja suomen kieli, minun äidinkieleni, määrää ajattelutapaani ja maailmankuvaani, vaikka kuinka opettelisin swahilia. Minä olen niin kovin rintaa raastavan suomalainen, että ollessani vaihto-oppilaana kuuntelin säännöllisin väliajoin Dave Lindholmin Pieni ja hento ote -kappaletta saadakseni viikoittaisen melankolia-annokseni. Ja olen ylpeä siitäkin.

En ehkä tiedä vielä mitä olen, mutta sen voin sanoa mitä en ole: pelkkää väriä.

Laura Eklund Nhaga

Mutta juuri nyt tämä maa ei tunnu haluavan minua.

Julkinen keskustelu maahanmuutosta, ja sen rivien välissä keskustelu rodusta, saa minut ahdistumaan

Laura Eklund Nhaga on 18-vuotias aktivisti Helsingistä. Vapaa-ajallaan hän näyttelee, kirjoittaa ja tekee musiikkia.

•7•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

Taiteiden yö 20.8. Café Engelissä klo 18.30–20.30

”Mä puhun samaa kieltä” – Spoken Word -esityksiä Miltä tuntuu katse, jolla ei tarkoiteta mitään hyvää?

Kallion lukion opiskelijat esittävät rasismiin, muukalaisvihaan ja toiseuden kokemukseen pureutuvia spoken word -esityksiä Café Engelin sisäpihalla. Eläydy nuorten verestäviin kokemuksiin ja kohtaa monikulttuurinen suomalaisuus. Tule kuuntelemaan painavaa, puhuttua sanaa!

Tilaisuuden järjestävät Kirjakallio ja Yhteiset Lapsemme ry. Café Engel on tapahtuman aikana auki normaalisti. Tapahtumaan on esteetön pääsy.

Tapahtumaa suositellaan yli 12-vuotiaille.

BLOGI

Ruskea tyttö, joka bloggaa

täysillä

Koko Hubara on 31-vuotias toimittaja ja äiti.

Suomalainen, joka on syntynyt ja kasvanut täällä.

Blogissaan Ruskeat tytöt hän pohtii, kuka saa olla suomalainen. Kysymystä, johon hän on koko ikänsä joutunut ottamaan kantaa. Halusipa tai ei.

Ruskeat tytöt –blogissa on myös paljon muuta. Nuoren naisen ja äidin arkea, elämää. Akateemista sivistystä, jossa on räppiä ja rohkeutta. Koko Hubara on opiskellut sosiaalityötä ja englantilaista filologiaa, jossa hän keskittyi Pohjois-Amerikan tutkimukseen ja afroamerikkalaiseen kirjallisuuteen.

Koko H. aloitti Ruskeat tytöt -bloginsa helmikuussa 2015 ja se keräsi pian yli 40 000 seuraajaa. Kysymys tummaihoisen suomalaisuudesta ja arjen rasismista kiinnostaa monia. Suomessa on monta ruskeaa tyttöä ja poikaa, jotka miettivät samoja asioita. Miksi minulle puhutaan englantia? Miksi vartija seuraa kaupassa juuri minua? Miksi viereeni ei istuta bussissa?

Toimittaja Koko Hubara kirjoittaa taitavasti, kevyellä kynällä painavaa asiaa. Teksti elää ja koukuttaa. Faktat on tarkistettu ja lähteet pitävät, mutta myös tunne – suru, raivo ja suuttumuskin – saavat tilaa.

Ruskeat tytöt -blogia seurataan ja kommentoidaan. Kommentit kertovat jaetuista kokemuksista. Monet nuoret fanittavat Kokoa, mutta ilkeitä ja ala-arvoisia kommenttejakin löytyy. Niitä Koko H. ei poista, jotta kaikki saavat nähdä, minkälaista puhetta tummaihoiset ihmiset joutuvat tässä maassa kuulemaan.

Blogien maailma on nuorten. Se on yksityistä julkisuutta. Se raottaa kokemuksen verhoa, jonka taakse on hyvä kurkistaa.

Siis nyt, äidit ja isät, opet ja muut: netti auki ja selaimeen Ruskeat tytöt!

MIKSI BLOGGAAN?

Koko H. Ruskeat tytöt 14.5.2015 18:49 »Siksi, että jos rodullistettu tyttö haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi omilla ehdoillaan, tai puhutella suoraan muita ruskeita tyttöjä Herran vuonna 2015, on mediatila otettava itse haltuun.» »Siksi, että minä haluan kirjoittaa sellaista blogia, jota itse lukisin: rikkinäistä, meikitöntä, hermostunutta, poliittista, runollista, kiusaannuttavaa, etuoikeutettua, uteliasta, tavallista.” »Siksi, että minä teen työkseni nettivertaistukeen liittyviä asioita, ja tiedän, miten tärkeää olisi, että jokainen saisi kuulla, että »hei mä tiedän miltä susta tuntuu». Varsinkin niihin kaikkein häpeällisimpiin ajatuksiin ja itsestä riippumattomimpiin tilanteisiin.»

»Siksi, että Suomessa on paljon rasismia.» »Siksi, että minä osaan kirjoittaa.»

Irma Marttinen

»Siksi, että sinulla olisi jotain luettavaa työajallasi ja vessassa.»

•9•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

PÅ SVENSKA

Adoptionskväll i Jakobstad Våra Gemensamma Barn ordnade den 5. maj tillsammans med Interpedia och Jakobstads social- och hälsovårdsverk en kväll för intresserade kring ämnet adoption. Ett stort antal adoptivsökande, adoptivföräldrar samt släktingar och vänner till adoptivfamiljerna hade slutit upp för att delta i kvällen.

Elisabeth kom till vår familj från samma barnhem och samtidigt som Khalid. Nu Khalid och Elisabeth i början av 80-talet. är båda dessa barn från barnhemmet i Bangladesh själva föräldrar. Vart har tiden tagit vägen? Jag fick bli mamma till en flicka född i Bangladesh och på samma gång fick jag vänner för livet, familjen Wikström. Utan våra adoptivbarn skulle vi troligtvis inte känna varandra idag.

Marika Elmeranta och Malla Jauhiainen från Interpedia förevisade i ord och bild ett av kvällens teman, Adoption – barnets möjlighet till familj. Barn behöver föräldrar och adoptivsökande längtar efter att bli föräldrar. Arbetet för att barnen och föräldrarna skall bli familj är ett arbete som inte sker på löpande band utan det handlar mycket mera om skräddarsytt arbete.

Kvällens andra inslag var besök av en vuxen adopterad och hans föräldrar. Khalid Wikström kom till kvällen med sina adoptivföräldrar Ulla-Brita och Karl-Erik och sin son Tim. Ulla-Brita berättade om vägen till att bli adoptivföräldrar och Karl-Erik berättade om några episoder från de år han haft förmånen att vara Khalids pappa. Karl-Eriks text finns i boken Tio adoptivfamiljer, tio berättelser (Våra Gemensamma Barn, 2006).

Khalid berättade om olika händelser i sitt liv, många fina upplevelser men också om mindre trevliga episoder han mött. Khalid fick många frågor att besvara. Khalids svar på frågan vad han vill säga till blivande adoptivföräldrar lämnade inte många ögon torra: » Öppna ert hjärta och ta emot ert barn» var Khalids ord. Familjen Wikströms besök avslutades med spontana applåder och åhörarnas varma tacksamma ord över att familjen delat med sig av sina erfarenheter.

Efter adoptionskvällen satte jag mig i bilen för att börja min hemresa med en känsla av nostalgi och tacksamhet. Min dotter

Kerstin Rauma adoptivmamma, adoptionskurator

Det finns människor som kommer in i våra liv och lämnar det igen.

Det finns människor som stannar.

Alla lämnar fotspår i våra hjärtan.

Och vi är aldrig mer desamma. (förf. okänd)

• 10 •

Visa nolltolerans mot rasism!

Det här hände för några veckor sedan någonstans i Svenskfinland. Två pojklag spelade fotboll och det ena lagets målvakt var en adopterad pojke från utlandet. Han har mörk hudfärg och ett härligt, krulligt svart hår. Matchen går bra för hans lag och de vinner klart.

På vägen hem konstaterar hans mamma att pojken inte är glad trots att de vunnit och hon undrar vad det beror på. Pojken berättar att han under hela matchen blivit utsatt för hån och gliringar från en grupp pojkar och flickor, som stod bakom hans mål. De flesta kommentarerna berörde hans hudfärg. När någon kom med nya hånfulla kommentarer skrattade de andra högt.

Men det fanns inte bara pojkar och flickor bland dem som stod bakom målet.

Där fanns också en hel del vuxna, flera av dem högst antagligen föräldrar till barnen. Ingen av de vuxna reagerade på pojkarnas och flickornas rasistiska tillmälen!

Om jag är rätt informerad har händelsen rapporterats till berörda ledare och personer i ledande ställning inom juniorfotbollen. Motståndarlagets ledning har också beklagat händelsen och lovat att ta itu med saken.

Bra så, men vi måste gå vidare och djupare än så. Det är vårt ansvar som vuxna och föräldrar att lära våra barn att alla, oavsett hudfärg, nationalitet och religion, är lika värda. Att vi bemöter alla med samma respekt som vi själva vill bli bemötta.

Vi måste också våga ingripa direkt när vi konfronteras med rasism. Att tiga ger en signal om att rasismen är legitim.

Kymmenen tarinaa adoptio­vanhem­ muudesta Tio adoptiv­ familjer, tio berättelser (Våra Gemensamma Barn, 2006) I boken berättar åtta adoptivmammor och två adoptivpappor sin egen historia om att vara förälder. Berättelserna vittnar om omsorg, omtanke, olikhet och ett starkt behov av att förstå barnet. De förmedlar kärlek och lycka men också smärta och ångest – de många dimensionerna av föräldrarskapet.

Kirjassa kahdeksan adoptioäitiä ja kaksi adoptioisää kertovat oman tarinansa vanhemmuudesta. Tarinat ovat kuvauksia huolehtimisesta, välittämisestä, erilaisuudesta ja suuresta tarpeesta ymmärtää lasta. Niissä on rakkautta ja onnea mutta myös tuskaa ja hätää – vanhemmuuden monia ulottuvuuksia.

Boken kan beställas via e-post toimisto(a)yhteisetlapsemme.fi mot leverensavgift 6 e.

Kirja on tilattavissa sähköpostitse toimisto(a)yhteisetlapsemme.fi 6 euron toimituskuluja vastaan.

Skärpning! Visa nolltolerans mot rasism!

Karl-Erik Wikström Adoptivpappa och adoptivfarfar.

• 11 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

ADOPTIO

YK:n lapsen oikeuksien komitean mukaan kansainvälisessä adoptiossa lapsen etu on »kaikessa tärkeimpänä huomioon otettava seikka.»

Lapsen edun ensisijaisuus kansainvälisissä adoptioissa OTM, adoptiolautakunnan sihteeri Jonna Salmela esitteli Yhteiset Lapsemme ry:n tutkimusseminaarissa 28.5. pro gradu -tutkielman ulkomailta adoptoidun lapsen edusta ja sen merkityksestä ensisijaisena ratkaisuperiaatteena.

Anja Wikstedt James Southorn s. 12 Francisco Osorio s. 13

Lapsen edulle ei ole olemassa yleispätevää ja yleismaailmallista määritelmää.

Sen arvio tulee aina tehdä tapauskohtaisesti ja jokaisen tapauksen erityispiirteet huomioiden. Merkittävää on, että lapsen edun ensisijaisuus on lapsioikeuden keskeisin lähtökohta ja velvoittaa laajasti kaikkia aikuisia, jotka ovat lasten kanssa tekemisissä ja tekevät päätöksiä lasten asioissa. Jotta tämä on mahdollista, tulee viranomaisten ja muiden toimijoiden tuntea ulkomailta adoptoivan lapsen edun sisältö.

Adoptio ilmiönä on vuosituhansia vanha. Aiemmin sen tarkoituksena on ollut ennen kaikkea suvun nimen jatkuminen ja omaisuuden siirtäminen tilanteissa, joissa ei ollut biologisia jälkeläisiä. Nykyään adoptio nähdään lapsilähtöisesti, lapselle halutaan turvata pysyvä perhe ja sovelias kasvuympäristö. Muutos lapsilähtöiseen ajatteluun alkoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin Euroopassa oli suuri

• 12 •

määrä orpolapsia. Lapsilähtöistä on myös nykyinen suuntaus entistä suurempaan avoimuuteen.

KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET JA ADOPTIOLAKI Lapsen edun ensisijaisuuden periaate saa tukensa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta, ja se koskee kaikkia sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten ja lainsäädäntöelinten toimia. Suomi on myös mukana useissa adoption kannalta merkittävissä kansainvälisissä sopimuksissa. Eurooppalaisen yleissopimuksen kansainvälisistä adoptioista tarkoituksena on yhdenmukaistaa lainsäädäntöä ja adoptiomenettelyä Euroopan neuvoston jäsenvaltioissa ja yleissopimukseen liittyneissä muissa maissa. Lisäksi Suomi on mukana ns. Haagin sopimuksessa, joka on yleissopimus lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa.

Euroopan unionilla ei ole adoptiota koskevaa lainsäädäntöä.

Suomessa vuonna 2012 voimaantulleen adoptiolain tarkoituksena on edistää lapsen edun toteutumista. Muutoksilla kehitettiin myös kotimaista adoptioprosessia mm. saattamalla kotimaiset adoptiot lupamenettelyn piiriin. Kansainvälisten adoptioiden osalta tärkeä muutos oli ns. itsenäisten, ilman palvelunantajaa tapahtuvien adoptioiden estäminen. Adoption­ hakijoiden oikeusturvaa parannettiin laajentamalla oikeutta hakea muutosta prosessin eri vaiheissa tehtäviin päätöksiin. Lakiin tuli myös 50 vuoden yläikäraja jo aiemmassa laissa olevan 25 vuoden alaikärajan lisäksi.

YK:n lapsen oikeuksien komitea on useissa yleiskommenteissaan selvittänyt lapsen edun sisältöä. Komitean tavoitteena on edistää todellista asennemuutosta, joka johtaa lasten täysimääräiseen kunnioittamiseen oikeuksien haltijoina. Yleiskommentissa todetaan, että lapseksiottamisen yhteydessä lapsen etu ei ole pelkästään »ensisijaisesti huomioitava seikka», vaan »kaikessa tärkeimpänä huomioon otettava seikka». Lapsen etu tulisi nähdä ns. kattoperiaatteena, jonka alla ovat kaikki lapsen oikeudet. Se sisältää mm. sen, että lapsen näkemys on, ikä ja kehitysaste huomioiden, otettava huomioon.

Haagin sopimuksessa ei ole määritelty lapsen edun sisältöä. Sopimukseen perustuvassa hyvien käytäntöjen oppaassa (Guide to Good Practice) syyksi todetaan se, että lapsen edun määrittely vaihtelee yksittäistapauksissa, ja siinä huomioitavia tekijöitä ei pidä rajata.

Näitä ovat esimerkiksi subsidiariteettieli läheisyysperiaate, jonka mukaan on lapsen edun mukaista etsiä perhe ensin läheltä ennen kansainväliseen adoptioon sijoittamista, tarvittavien suostumusten hankinta (useimmiten biologisilta vanhemmilta), lapsen adoptoitavuuden varmistaminen (se, että lapsi on todella adoption tarpeessa), adoptiovanhemmiksi haluavien soveltuvuuden perusteellinen arviointi ja sopivan lapsen ja adoptionhakijan yhdistäminen (matching).

adoptoitavista lapsista olemassa olevaa tietoa. Ensimmäiseksi tulisi arvioida niitä erityisolosuhteita, jotka tekevät lapsesta ainutlaatuisen. Isobritannialainen adoptioasiantuntija Nigel Cantwell on laatinut lapsen edun määrittelyä varten listan. Hänen mielestään olisi otettava huomioon adoptioprosessin jokainen vaihe alkaen siitä, että lapsi on adoptoitavissa siihen asti, että lapsi ja perhe saavat oikeuden tarvittaviin jälkipalveluihin. Cantwell on ottanut esille myös lapsen oikeuden saada tietoa alkuperästään, joka linkittyy hänen mielestään lapsen oikeuteen omaan identiteettiin.

Salmela on tullut tutkielmassaan siihen johtopäätökseen, että on perusteltua väittää, ettei adoptio- ja biologista vanhemmuutta voida täysin rinnastaa toisiinsa. Adoptiolautakunta on adoptiolupaprosessissa jo vakiintuneesti kiinnittänyt huomiota siihen, että ulkomailta adoptoitavat lapset ovat aina jossain määrin erityistarpeisia, ja hakijoiden voimavaroihin on tarpeen kiinnittää tarkkaan huomiota.

Lapsilla on taustallaan mm. useita erokokemuksia ja he ovat usein aliravittuja, sairaita tai muutoin hoidon puutteesta kärsineitä. Kiintymyssuhteen ongelmat, koettu turvattomuus ja suuret elämänmuutokset vaikuttavat läpi kehityksen ja muovaavat lapsen käytöstä myös myöhemmin elämässä.

Mikäli adoptioneuvonnan aikana ja luvanhakuvaiheessa vaikuttaa siltä, että adoptionhakijan elämässä on liikaa riski-

tekijöitä (kuten mielenterveyden ongelmat tai päihteiden käyttö), adoption ei katsota olevan lapsen edun mukainen. Myös hakijan taipumus uupua kuormittavissa elämäntilanteissa voi muodostaa riskin adoption toteutumiselle.

Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä puhuu adoptiovanhemmuudesta korjaavana vanhemmuutena. Korjaavan aikuisen on oltava tietoinen lapsen erityisistä tarpeista ja oltava aktiivinen tarjoamaan lapselle korjaavaa ja eheyttävää kokemusta.

LAPSEN OIKEUS TULLA ADOPTOIDUKSI Adoption tarkoitus on edistää lapsen parasta vahvistamalla lapsen ja vanhemman suhde adoptoitavan ja adoptionhakijan välillä. Lapselle etsitään sopivat vanhemmat, ei päinvastoin. Kansainväliset sopimukset ja lainsäädäntö eivät sisällä aikuisen adoptio-oikeutta, ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan päätynyt siihen, että ihmisoikeussopimus ei sellaisenaan turvaa oikeutta adoptoida.

Salmelan mukaan adoptio kuitenkin aika ajoin nähdään aikuisen oikeutena. Hän näkee mm. vammaisten oikeuksien esiin nostamisen adoption yhteydessä ongelmalliseksi. Vammaisuus ei ole sinänsä este adoptiolle. Se voi olla jopa eduksi, koska vammaisella henkilöllä voi olla taustastaan johtuen erityistä herkkyyttä ymmärtää ja tukea lasta. Adoptioneuvonnan antamisesta ei voi kieltäytyä, mutta vammaisella ei

ADOPTIONEUVONNAN MERKITYS Kansainvälisessä adoptiossa on useimmiten kyse vieraan lapsen adoptiosta.

Lapsen henkilöllisyys ei ole tiedossa ennen adoptiota. Lapsen etua arvioitaessa tuleekin käyttää apuna kansainvälisesti

Adoption tarkoitus on edistää lapsen parasta etsimällä hänelle sopivat vanhemmat.

• 13 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

ADOPTIO

Suomessa on tällä hetkellä noin 4 600 adoptoitua.

Palvelunantajat: Interpedia ry, Pelastakaa Lapset ry, Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto Lisätietoja adoptiosta myös Adoptiolautakunnalta.

ole sen enempää kuin kenelläkään muulla oikeutta adoptoida, ja jokaisen kohdalla lupa myönnetään harkinnan perusteella.

Adoptiolain mukaisista ikärajoista voidaan poikkeustapauksissa joustaa. Lain valmisteluvaiheessa hallituksen esityksessä ikärajoista poikkeamiseksi esitettiin erityisen painavia syitä. Eduskunnan lakivaliokunnan mietinnön seurauksena poikkeamiseen vaaditaan painavia syitä, ja yläikärajasta voidaan joustaa herkemmin. Salmela esittää, että eduskunnan näkemyksessä korostui aikuisen näkökulma, mm. pitkittyneiden lapsettomuushoitojen vaikuttaminen adoptioprosessin aloittamiseen sekä eliniänodotteen yleinen nousu.

Salmela ottaa tutkielmassaan adoptionhakijoiden terveydentilaa koskevan arvioinnin erityiseen tarkasteluun. Kaikkien adoptionhakijoiden on toimitettava lääkärintodistus adoptioneuvonnan antajalle. Mikäli hakijalla on jokin krooninen sairaus, lääkärintodistus toimitetaan myös adoptiolautakunnalle.

Lautakunnan tehtävä on arvioida hakijan voimavarat lapsen edun näkökulmasta.

Lääkärinlausunnoissa tulisi ottaa huomioon adoptiovanhemmuuden erityiset haasteet. Käytännössä on huomattu, että lääkärinlausunnot ovat hakijoiden kannalta erityisen myönteisiä jopa silloin, kun adoptionhakijan terveydentila muodostaa selkeän riskin lapsen edun toteutumiselle.

Salmela toteaa, että Tanskan tavoin myös

Suomessa lain tasoinen ohjeistus voisi olla hyödyllinen, niin lapsen edun näkökulmasta kuin myös adoptionhakijoiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta.

ITSENÄISTEN ADOPTIOIDEN RISKIT Kansainvälisen adoptiopalvelunantajan mukanaolo adoptioprosessissa on erittäin merkittävä lapsen etua edistävä ja itsenäisiä adoptioita ehkäisevä tekijä. Palvelunantajien tehtävät ja velvollisuudet määritellään adoptiolaissa ja asetuksessa sekä Haagin sopimuksessa.

Itsenäisesti toteutetuissa adoptioissa viranomaiskontrolli on puutteellista ja lapsen etu vaarantuu. Maailmassa arvioidaan jopa 1,2 miljardin lapsen joutuvan vuosittain lapsikaupan uhriksi. Lapsikaupassa liikkuu joka vuosi noin 8,7 miljardia euroa.

Nämä lapset päätyvät mm. prostituutioon, sotilaiksi ja huumekuriireiksi sekä myös adoptioon. Adoptoitavien lasten määrän väheneminen ja pitkät ja epävarmat prosessit lisäävät itsenäisen adoption houkuttavuutta. Nigel Cantwellin mukaan adoptiojärjestelmän väärinkäytöksiä havaitaan huomattavia määriä ja jatkuvasti enemmän. Myös sinänsä lailliselta vaikuttavaan adoptiotoimintaan voi liittyä laittomuuksia. Amerikkalainen oikeustieteen professori David Smolin käyttää termiä »lapsipesu» (child laundering). Lapsi vie-

• 14 •

dään laittomin keinoin vanhemmiltaan, ja tämän jälkeen kaikki dokumentit vaikuttavat oikeilta ja aidoilta.

Johtopäätöksissään Salmela toteaa, että käsitys lapsen edusta vaihtelee. Se, mitä adoptioviranomainen pitää lapsen etuna, ei välttämättä vastaa adoptionhakijan tai esim. hoitavan lääkärin käsitystä.

Salmela suhtautuu kriittisesti tilanteisiin, joissa aikuisten oikeuksien korostuminen on heikentänyt lapsen edun ensisijaisuuden periaatetta.

KANSAINVÄLISESSÄ ADOPTIOSSA LAPSEN EDUN TOTEUTUMINEN EDELLYTTÄÄ: »» ymmärrystä siitä, että kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta adoptoida, vain lapsella on oikeuksia »» aidosti lapsilähtöistä ajattelutapaa, jossa lapsen etu asetetaan kaikkien muiden intressien yläpuolelle »» ulkomailta adoptoidun lapsen edun sisällön hyvää ja laaja-alaista tuntemusta Tieto ja ymmärrys on mahdollista saavuttaa esimerkiksi koulutuksen kautta, mutta myös asennemuutosta tarvitaan.

Lapsen edun ensisijaisuus kansainvälisissä adoptioissa, OTM-tutkielma, Jonna Salmela, Helsingin yliopisto, Yksityisoikeuden laitos, Perhe- ja jäämisoikeuden projekti 2014-2015

TOIMITUS SUOSITTELEE

Afrikka Suomessa -näyttelyn avasi Jani Toivola (vas.). YTT Anna Rastas on näyttelyn käsikirjoittaja ja tutkimushankkeen johtaja.

Afrikka Suomessa Työväenmuseo Werstaalla Tampereella 29.4.–8.11.2015, vapaa pääsy

»Afrikka on ollut ihollani koko elämäni, vaikka olen kasvanut suomalaiseksi», Jani Toivola sanoi näyttelyn avauspuheessa Werstaalla. Hän on yksi niistä monista nykysuomalaisista, joilla on juuret tai side Afrikkaan. Vasta aikuisena Toivola tutustui afrikkalaiseen puoleensa käydessään isänsä kotimaassa.

• 15 •

Työväenmuseo Werstaan Afrikka Suomessa -näyttely käsittelee laajasti afrikkalaisten diasporaa Suomessa. Se vastaa osaltaan kysymykseen, millaista Suomen afrikkalaisten elämä on ja miten he ovat muuttaneet suomalaisuutta.

Afrikka Suomessa -näyttely on tehty yhdessä Suomen afrikkalaisyhteisöjen kanssa ja sen on käsikirjoittanut African Presence in Finland -tutkimushankkeen johtaja YTT Anna Rastas Tampereen yliopistosta.

Irma Marttinen

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

Tiedämme, miltä tuntuu, kun yhteinen tekeminen on teennäistä »nyt meillä on kivaa» tai kun yhteinen tekeminen on kivireen perässä raahaamista, kun perheen lapsista ja nuorista näkee päälle »EVVK».

Kenelläkään ei ole kivaa.

Tyttäreni kuvaavat tätä seuraavasti. »Tämä on turhauttavaa. Vaikka tehdään yhdessä, se ei ole sellaista kuin pitäisi olla.

Ei olla iloisia. Ei tee yhtään mieli. Jotkut voivat olla tekoiloisia. Toisen takia iloisia.

Ei ole omaa iloisuutta. Ryhmässä ei ole intoa. Kaikki haluaa olla pomoja.» Toinen tyttäreni sanoi. »Tämä on kuin keskellä olisi yksi ja muut on ympärillä. Yksi on pomo. Täällä kaikki tehdään yksin vaikka ollaan yhdessä.»

TEKEMISEN ILO KATOAA Yhdessä koetut onnelliset hetket tuovat iloa elämään.

Kesällä on aikaa

yhteiselle ilolle

Yhdessä tekemisen taidot ovat ihmisyyden perustaitoja.

Ne ovat taitoja, joilla saamme asioita aikaiseksi kotona, koulussa, harrastuksissa ja työssä. Ne ovat taitoja, joiden avulla saamme yhteyden toiseen ihmiseen ja saamme tuntea yhteenkuuluvuutta, rentoutta, iloa ja yhteisen onnistumisen tunnetta.

Jaana Ovaska

ILOA JA YHTEENKUULUVUUTTA Yhteinen tekeminen on samaa päämäärää kohti kulkemista, rentoa yhdessä oloa, jossa jokainen saa olla mukana omanlaisenaan. Jokainen meistä tietää, miltä se tuntuu. Kysyin tyttäriltäni 11 v ja 14 v, millaista hyvä yhteinen tekeminen on. »Kun on hyvää yhteistä tekemistä, on kuin aurinko paistaisi. Kaikki nauttii ja kaikkien mielestä on hauskaa. Kaikki nauraa. Kaikki haluavat tulla paikalle vaikka toiselta puolelta maailmaa lentäen tai kävellen. Täällä on palava intohimo.» Toinen

tyttäreni soittaa viulua ja rakastaa yhteissoittoa. »Se on just sitä! Kaikki on ihan kuin yhteisessä ringissä. Tasavertaisina.

On paljon iloa.»

Perheessä nämä hetket ovat kultaa.

Kahdestaan tai useamman yhteisinä. Kun on kiirettä, voi alkaa tuntua siltä, että jotain puuttuu.

IRRALLISUUTTA Varsinkin vapaa-aikana, lomilla ja kesällä tulee halu tehdä yhteisiä asioita perheen kanssa ja tuntea iloa ja yhteenkuuluvuutta.

Joskus tämä onnistuu ja joskus ei.

• 16 •

Lapset ja nuoret ovat taitavia. Kun he tapaavat ystäviään he osaavat heittäytyä hyvään, yhteisen tekemisen tunteeseen. Ei ihme, että vanhemman »nyt tehdään jotain kivaa yhdessä» ei aina sytytä. Mikä menee pieleen?

Kysyin tyttäriltäni, mitä tarvitsee tehdä, että yhteisen tekemisen tunteen ja ilon saa katoamaan. Neuvot ovat hyviä: Muista neuvoa, määrätä, älä kysy muiden mielipidettä, älä pyydä apua, älä anna tilaa, tee itse kaikki, torju apu, korjaa toisten tekemistä, omi kunnia onnistumisesta.

Ja täytyy myöntää. Kaiken tämän osaan. Ja kun päälle laitetaan valmis, vanhemman suunnitelma, josta haluan pitää kiinni, on yhteisen tekemisen ilo karannut jo kauas. Usein tiedämme jo heti alkuun, että näin emme tule onnistumaan.

YHTEISEEN ILOON Onneksi aina voi ottaa aikalisän ja vaihtaa suuntaa ja omaa tekemisen tapaa.

Suunnitelmasta voi luopua. Lapsilta ja nuorilta voi oppia, että suunnitelman ei tarvitse olla valmis, täydellinen eikä varsinkaan yksin tehty. Joskus sitä ei tarvita ollenkaan. Mennään tyhjällä päällä.

Kannattaa luopua lopputuloksen tavoitteesta ja kiinnittää huomiota yhteisen tekemisen tapaan. Työelämässä olemme voineet oppia tavoittelemaan lopputuloksia sen sijaan, että tavoittelisimme iloisen ja rennon tekemisen tunnetta.

Voimme kysyä kaikilta, mitä haluamme ja erityisesti millaista yhdessä tekemistä haluamme. Kun kuuntelemme aidon kiinnostuneesti jokaisen ajatuksia, otamme toiset mukaan ja haemme yhteisen suunnan. Kun yhteinen suunta on selvil-

NÄKYMÄTÖN LANKA Yhdessä tekeminen on hauskempaa.

lä, voimme heittäytyä yhteisen tekemisen imuun. Voimme auttaa ja olla autettavina.

On hyvä muistaa, että aina voi tehdä myös korjausliikkeen. Ota aikalisä. Luovu suunnitelmasta. Luovu pomon roolista.

Luota kaikkien osaamiseen. Hyväksy epätäydellinen. Nauti suunnittelemattomuudesta.

Tyttäreni neuvoi, miten tilanne saadaan korjatuksi. »Jos on turhauttavaa tekemistä, voi ottaa pienimmän asian ja alkaa tehdä sitä yhdessä. Voi vaikka pyytää pientä apua toiselta. Silloin saa kontaktin toiseen ja syntyy yhteys. Silloin kaikki pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan.

Alkaa syntyä yhteinen lopputulos. Kannattaa pyytää apua.»

YHTEINEN ILO ON LASTEN PERUSTAITO Lapset ja nuoret osaavat kaiken tämän.

He löytävät yhteisen tekemisen ilon ja onnistumisen tunteen ystävien kanssa. Heillä ei ole aina tarkkaa suunnitelmaa, jossa pitää pysyä. He menevät tyhjällä päällä.

Tätä taitoa voimme vahvistaa itsessämme ja lapsissamme, kun heittäydymme mukaan. Samalla vahvistamme lasten ja nuorten taitoa tulevaisuutta ja elämää varten.

Luottamus omiin yhdessä tekemisen taitoihin lisää itseluottamusta ja luottamusta toisiin.

Kirjoittaja on kasvatustieteiden maisteri ja NLPkouluttaja, joka toimii myös Yhteiset Lapsemme ry:n kurssiohjaajana.

– yhteys ja vuorovaikutus

Löydä voimaa ja väriä vanhemmuudesta. Lisää iloa ja rentoutta vuorovaikutukseen. Löydä uudenlaisia sanoja arkeen. Vahvista lapsen itseluottamusta olla omanlainen. Tunnista omia ja yhteisiä taitoja ja vahvuuksia. Näe uusia mahdollisuuksia. Anna tilaa itsellesi ja lapsellesi. Näe oma ja lapsesi monipuolisuus.

MAISTIAISIA NÄKYMÄTÖN LANKA -RYHMÄSTÄ

Tervetuloa tiistaina 1.9.2015 klo 17.30-19.30 tutustumaan kaikenikäisten adoptoitujen ja sijoitettujen lasten vanhemmille tarkoitettuun Näkymätön Lanka -valmennukseen Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimistolle, Iso Roobertinkatu 1 A 5, 3 krs, Helsinki. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Ilmoittautumiset 26.8. mennessä: anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi.

NÄKYMÄTÖN LANKA -VALMENNUS SYKSYLLÄ 2015

Näkymätön Lanka kokoontuu syksyllä 22.9., 6.10., 20.10. ja 10.11. klo 17.0020.00 Yhteiset Lapsemme ry:n toimitiloissa. Hinta 240 €, sisältää kahvitarjoilun.

Ryhmään mahtuu 10 osallistujaa. Ohjaajina toimivat Jaana Ovaska ja Anja Wik­ stedt Yhteiset Lapsemme ry:stä. Lisätietoja ja ilmoittautumiset (8.9. mennessä) sähköpostilla: anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi, 050 3782 462.

»Olen oppinut paremmin ymmärtämään lasteni oppimistyylejä. Olen myös alkanut tiedostaa, miten kaikki perheenjäsenemme käyttävät eri aistijärjestelmiä samanlaisissa tilanteissa, ja tämä tieto auttaa minua sekä ymmärtämään muiden viestejä että saamaan omat viestini perille tulematta väärinymmärretyksi.»

– Ryhmässä mukana ollut adoptioäiti

• 17 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

Rohinga-perhe matkalla Sittwen leirille.

Myanmarin vainotut rohingat Myanmarin Rohinga-kriisi on ollut viime kuukausina paljon esillä niin kotimaisessa kuin kansainvälisessäkin mediassa.

Nina Keres Jarmo Kuuttila

Rohingat ovat Myanmarin ja Bangladeshin rajaseudun asukkaita. Näitä islaminuskoisia, bengalin kieltä puhuvia, ja vailla kansalaisuutta eläviä ihmisiä on Myanmarissa noin miljoona. Monet heistä ovat asuneet maassa jo usean sukupolven ajan. Täällä kuitenkin väitetään, etteivät rohingat ole kansallinen vähemmistö vaan laittomia maahanmuuttajia, joiden pitäisi palata Bangladeshiin. Siellä täkäläisiin rohingoihin taas suhtaudutaan myanmarilaisina eikä bangladeshilaisina. Myanmarin rohingat itse haluavat identifioitua yksinkertaisesti etnisinä rohingoina, muiden Myanmarin etnisten vähemmistöjen määritelmien mukaan. Tätä maan hallitus

• 18 •

ei hyväksy, vaan vaatii, että he tunnustautuisivat bengaleiksi ts. bangladeshilaisiksi.

Tällöin heillä olisi teoreettinen mahdollisuus saada Myanmarissa edes osittaiset kansalaisoikeudet.

Rohinga-kysymys on erittäin monimutkainen vyyhti historiallisine rasitteineen, ääribuddhalaisuuden nousuineen ja Rakhinen osavaltion alkuperäisen arakankansan ja burmalaisten välisine riitoineen.

Ylpeät arakanit hallitsivat aikoinaan vuosisatojen ajan suvereenisti laajoja alueita Läntisessä Myanmarissa, mutta hävisivät lopulta burmalaisille, Nyky-Myanmarin enemmistökansalle ja valtaa pitävälle eliitille. Arakaneja jäytää pelko siitä, että

Rohinga-kriisi perustuu yhden kansanosan vainoon etnisen taustan ja uskonnon perusteella.

burmalaisten lisäksi monilapsiset rohingat ovat pian enemmistönä heidän maillaan.

Rohingoja ei enää vain syrjitä, vaan vainotaan ja syytetään milloin mistäkin rikoksista mm. omien kotiensa polttamisesta provokaationa.

KURJAT OLOT LEIREILLÄ Rähinöitä paenneet tai niissä kotinsa menettäneet rohingat on suljettu kurjille leireille, joilla ei ole lääkäri- tai muita palveluja eikä lainkaan liikkumisvapautta, ja jossa ihmiset elävät YK:n ruoka-apujärjestön, World Food Programmen niukkojen ruoka-annosten varassa, koska useimmat muut ulkomaalaiset järjestöt on karkotettu paikalta.

Myös mellakoissa kotinsa menettäneille arakaneille on leirejä, mutta ne ovat lähinnä uusia, hyvin varustettuja kyliä, joissa on siistit terveyskeskukset, koulut ja kaupat. Kansainvälisiä järjestöjä on syytetty rohingojen suosimisesta arakaniväestön kustannuksella ja osittain tässä varmaan onkin perää, ovathan leirien olosuhteet aivan eri planeetoilta.

Myanmarin rohingojen tilanne on siis järkyttävän huono ja Rakhinen osavaltiossa vellookin vakava ja pitkittynyt humanitaarinen kriisi, jota Myanmarin hallitus

ei osaa tai ei halua ratkaista. Esimerkiksi uusia perheasioita ja avioliittoa koskevia lakeja pidetään yleisesti islaminuskoisia, erityisesti rohingoja syrjivinä ja äärinationalistisina. Niissä rajoitetaan muun muassa lapsilukua ja avioliiton solmimista eri uskontokuntien välillä. Ääribuddhalaisiin vihanlietsojiin on liittynyt vähitellen myös monia ns. tavallisia ihmisiä. Tuhannet rohingaperheet ovatkin lähteneet pakosalle meriteitse kohti islaminuskoista Malesiaa ja Indonesiaa turvapaikan toivossa.

IHMISKAUPAN UHRIT Viimeiset uutiset toukokuussa vahvistavat tuhansien rohingojen joutumisen sekä ihmissalakuljetuksen että ihmiskaupan uhreiksi. Sen jälkeen kun Thaimaa hiljattain alkoi koventaa otettaan salakuljetukseen, salakuljettajat ovat hylänneet kymmeniä aluksiaan merelle ihmislastissa. Tuhansia rohingoja ja siirtolaisiksi lähteneitä bangladeshilaisia kuljettavia aluksia on ajelehtinut merellä ilman miehistöä jopa kuukausien ajan. Alueen valtiot ovat pallotelleet keskenään täpötäysiä aluksia ja niiden laivastot ovat hinanneet salakuljetuslaivoja rannikoltaan takaisin avomerelle oman onnensa nojaan. Tälläkin hetkellä merellä arvioidaan olevan noin 8000 huonokuntoista rohingaa ja bangladeshilaista. YK:n pääsihteerin vedottua alueen valtioihin Malesia ja Indonesia lupasivat vihdoin järjestää tulijoille vuoden määräaikaisen turvapaikan, mutta ne odottavat sen jälkeen kansainvälisen yhteisön jakavan vastuun.

Monelle Myanmarista paenneelle rohingalle päätös väliaikaisen turvapaikan saamisesta tulee liian myöhään. Etelä-Thaimaan ja Malesian rajalta on löytynyt useita ulkomaalaisten joukkohautoja.

Ihmiskauppiaiden epäillään pitäneen satoja, ellei tuhansia ihmisiä vankeinaan rajaviidakossa ja kiristäneen lunnaita heidän perheiltään. Tilanne muistuttaa USA:n ja Meksikon rajan rikollisliigojen toimintaa.

Myös sieltä on löydetty siirtolaisten joukkohautoja. Tutkimukset paljastavat aikanaan kuinka moni Malesian joukkohautojen vainaja osoittautuu rohingaksi.

neuvoteltua useimpien vähemmistökansallisuuksien armeijakuntien ja hallituksen kesken, on lopullinen rauhansopimus vielä iso kysymysmerkki. Hallituksen joukot kahakoivat edelleen raja-alueiden vähemmistökansallisuuksien omien armeijoiden kanssa mm. luonnonvarojen ja maan hallinnasta.

Rohinga-kriisi on kuitenkin hyvin erilainen kuin muut meneillään olevat konfliktit, sillä se perustuu yhden kansanosan syrjintään ja vainoon etnisen taustan ja uskonnon perusteella.

Rasismi ja kiihkonationalismi ja niiden seuraukset eivät tosiaankaan ole vain länsimaiden ongelma. Yhden kansanosan järjestäytynyttä vainoa tapahtuu valitettavan usein juuri kehitysmaissa. Samoin raakaa ja järjestäytynyttä sekä ihmisten hädänalaista asemaa hyväksi käyttävää rikollisuutta, joista pahimpia on ihmiskauppa.

Dialogia rohingojen aseman parantamiseksi on edelleen pidettävä kaikin keinoin yllä eri osapuolten kesken ja kansainvälisen yhteisön tulee puuttua tilanteeseen entistä päättäväisemmin. Rohingoja ei saa jättää yksin.

Nina Keres Yangon, Myanmar Kirjoittaja on Yhteiset Lapsemme r.y:n perustajäsen ja pitkäaikainen hallituksen jäsen. Hän asuu Myanmarissa ja toimii People in Need -järjestössä ohjelmapäällikkönä.

Tuhannet rohinga-perheet ovat lähteneet meriteitse pakoon kohti islaminuskoista Malesiaa ja Indonesiaa.

ERILAINEN KUIN MUUT KRIISIT Myanmarilla on sotainen historia ja lähes 50 vuotta kestänyt sotilasdiktatuuri päättyi vasta vuonna 2011. Rohinga-kriisi ei ole maan ainoa akuutti konflikti. Vaikka alustava rauhansopimus saatiin vastikään

• 19 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

Maailma kylässä -festivaalissa myytiin kierrätysmateriaaleista valmistettuja koruja, onnenpäreitä sekä kesäkortteja.

Nuorten romanisiirtolaisten taidehanke päättyy

kesäkortteihin

Kuluneen talven ja kevään aikana Itä-Euroopan romanisiirtolaisnuorille on järjestetty osallistavaa taide- ja kulttuuritoimintaa Vapaa liikkuvuus –verkoston ja Yhteiset Lapsemme ry:n Taitoa ja tietoa liikkuvalle väelle –hankkeessa.

Hankkeen koordinaattorina ja idearikkaana hengettärenä on toiminut yhteisötaitelija Elviira Davidow.

Hankkeen tarkoituksena on ollut tarjota vaihtoehtoja kerjäämiselle sekä parantaa ulkomaalaisten romaninuorten sosiaalista asemaa ja oikeuksia. Toiminnassa on ollut mukana vähäosaisia ja asunnottomia Romanian ja Bulgarian romaneja.

Euroopan perusoikeusviraston mukaan Romaniassa joka viides peruskouluikäinen romani on koulutuksen ulkopuolella. Nuoria romanisiirtolaisia onkin saapunut Suomeen viime vuosina etsimään

töitä, kerjäämään ja musisoimaan. Vain harvat heistä ovat saaneet työpaikan ja päässeet peruspalvelujen piiriin.

Joulun alla romanisiirtolaiset ja suomalaiset taiteilijat valmistivat toisenlaiset joulukortit, jotka saavuttivat suuren suosion. Joulukorttien katumyynti onnistui yli odotusten. Korttimyyntiä vauhditti myös Rautatieasemalla järjestetty joulukonsertti, jossa Kimmo Pohjonen ja useat muut muusikot esittivät perinteisiä joululauluja.

Kevään aikana Taitoa ja tietoa liikkuvalle väelle -hanketta jatkettiin ystäväpäivän korujen tekemisellä. Työpaja toteutettiin yhteisyössä romaninuorten ja Snellman-korkeakoulun opiskelijoiden kanssa Päiväkeskus Hirundossa.

Maaliskuussa hanke oli mukana Suomen Punaisen Ristin Asennematkan päätöskonsertissa YK:n rasisminvastaisena päivänä 21.3. Savoy-teatterissa Helsingissä. Konsertin 400 osallistujasta moni piipahti myös hankkeen ständillä kuulemassa romaneihin kohdistuvasta systemaattisesta syrjinnästä eri puolilla Eurooppaa sekä sen vakavista seurauksista.

Huhtikuun lopussa Sosiaalifoorumi kokosi ruotsinkielisen työväenopiston Arbiksen tiloihin järjestöjä ja ihmisiä vaihtamaan ajatuksia ajankohtaisista yhteiskunnallisista teemoista. Tapahtumassa

• 20 •

… Romaniassa joka viides peruskouluikäinen romani on koulutuksen ulkopuolella.

romanit myivät työpajoissa valmistettuja koruja sekä valmistivat kierrätysmateriaaleista lisää nappisormuksia ja kaulakoruja.

Päivän aikana nähtiin monia hienoja kohtaamisia!

Helatorstaina järjestettiin Alppilan kirkossa Tiedon ja taidon -piknik, johon osallistui noin 50 Itä-Euroopan romania.

Päivän aikana valmistettiin ahkerasti nappisormuksia, onnenpäreitä ja solidaarisuuseläinkoruja myytäväksi toukokuun lopussa Maailma kylässä –festivaalissa.

Maailma kylässä –myyntipöytään saatiin korujen ja muiden käsitöiden lisäksi myös uunituoreet toisenlaiset kesäkortit!

Viiden kortin upea sarja, jossa jokaisen kortin takana on tärkeää tietoa Euroopan romanien tilanteesta. Korttien myyntitulot menevät joulukorttien tapaan suoraan romanimyyjille.

Lämpimät ja isot kiitokset kaikille hankkeessa mukana olleille!

Irma Marttinen

Miksi romanivähemmistön jäsenet lähtevät kauas kotoaan ja jättävät lapsensa sukulaisten huomaan? Yli kolmasosassa Etelä- ja Kaakkois-Euroopan romaniperheistä jonkun on täytynyt mennä nukkumaan nälkäisenä vähintään kerran viimeisen kuukauden aikana, koska ruokaan ei ole ollut varaa. Monet romanisiirtolaisista lähettävätkin täällä ansaitsemansa rahat kotiin perheelleen ja sukulaisilleen, jotta nämä pärjäisivät talven yli.

Romanit kohtaavat Euroopassa vakavaa syrjintää kaikilla elämänalueilla kuten työnhaussa, terveydenhuollossa ja koulutuksessa.

Romanilapsia sijoitetaan kehitysvammaisille tarkoitettuihin erityiskouluihin ja syrjitään opetuksessa Tšekissä ja Slovakiassa. Romaniassa joka viides peruskouluikäinen romani on koulutuksen ulkopuolella. Romanien yhdenvertaisuus ei toteudu ennen kuin romanien syrjintä lopetetaan koko Euroopassa.

Pakotettu liikkumaan / Annu Kapulainen Valokuva: Jere Leskinen

Julianan tarina / Satu Kalliokuusi youtube/jos aistit niin oivallat Valokuva: Jere Leskinen

ROMANIEN

kesäkorttisarja KATUMYYNNISSÄ

Toisenlaiset joulukortit ovat saaneet jatkoa! Uusi upea ja informatiivinen kesäkorttisarja on nyt myynnissä kaduilla!

Korttisarjan on ideoinut yhteisötaitelija Elviira Davidow ja suomalaiset kuvataiteilijat ovat työstäneet korttien kauniit kuvat Jere Lehtisen valokuvien pohjalta. Sarjassa on viisi korttia, jotka kertovat Itä-Euroopan romanien elämästä, toimeentulon etsimisestä Euroopassa, köyhyydestä, asunnottomuudesta ja lasten asemasta.

Kaakkois- ja Etelä-Euroopassa yli 80 prosenttia romaniperheistä elää köyhyydelle alttiissa oloissa. Romanit liikkuvatkin löytääkseen palkkatöitä, mutta joutuvat usein etsimään elantonsa kadulta esittämällä musiikkia, kerjäämällä tai pulloja keräämällä. Kaduilla työskentely tuo toimeentuloa, mutta myös näkyviin sen, mikä muuten pysyisi piilossa: syrjinnän ja köyhyyden seuraukset ja sen, että ihmiset eivät kaikesta huolimatta alistu ja luovuta.

Soitan Satumaan / Milla Risku

Romanien tilanne Euroopassa on monessa suhteessa toivoton. Romaniassa noin kahdessa kolmasosassa romanien asunnoista ei ole viemäröintiä tai juoksevaa vettä, ja monilta puuttuu myös sähkö ja lämmitys. Romanit kuitenkin toivovat samoja asioita kuin suuri osa ihmisistä: parempaa tulevaisuutta lapsilleen, pysyvää toimeentuloa ja omaa kotia. Romanien toiveiden toteutuminen edellyttää meiltä rasismin ja kieltojen sijaan yhteistyötä liikkuvien romanien kanssa ja heidän perusoikeuksiensa turvaamista.

Toivo / Kikka Rytkönen Valokuva: Jere Leskinen

Oikeus asianmukaiseen asumiseen on useiden kansainvälisten sopimusten takaama perus- ja ihmisoikeus. Se on myös edellytys taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien toteutumiselle, kuten koulunkäynnille ja vakituiselle työskentelylle. Romaniyhteisöt joutuvat kuitenkin jatkuvasti pakkohäätöjen kohteeksi sekä Itä-Euroopassa että Länsi- ja Etelä-Euroopassa.

Siellä nukun, missä kuljen / Anu Nirkko Valokuva: Jere Leskinen

Korttisarja maksaa 5 euroa ja sen tuotto menee romanimyyjille.

HUOM. Myymme myös omakustannushintaan pienen erän korttisarjoja painokulujen kattamiseksi yksityisille ihmisille, järjestöille, kaupoille, gallerioille, kahviloille ja muille toimijoille myytäväksi eteenpäin!

Tilaukset: Irma Marttinen, puh. 050 3782 463 tai irma.marttinen@yhteisetlapsemme.fi.

Kesäkorttien tekstit: Markus Himanen, Vapaa liikkuvuus -verkosto

• 21 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

MAAILMA KYLÄSSÄ

Maailma oli kylässä

20. kerran!

Maailma kylässä –festivaali kokosi 23.–24. toukokuuta Helsingin Kaisaniemen puistoon ja Rautatientorille noin 77 000 kävijää nauttimaan kansainvälisestä tunnelmasta, upeasta ja monipuolisesta ohjelmasta ja herkullisista ruuista.

Pyysimme festivaalivieraita vastaamaan kolmeen kysymykseen: 1) Miksi olette täällä tänään?

2) Mikä on parasta Maailma kylässä –festivaalissa?

3) Miksi Maailma kylässä –festivaali on tärkeä?

Sabrina, 30 , ja Suad, 28, Somaliasta 1. Pidämme hauskaa. Täällä on hyvää ruokaa ja musiikkia ja lastenohjelmaa.

Lapsilla on hauskaa!

2. Täällä on paljon ihmisiä yhdessä ja se on hauskaa!

3. Täällä ovat iloisesti yhdessä kaikki ihmiset ja kulttuurit.

Täällä on erilaisia ihmisiä ja ihania käsitöitä. Tällainen maailman pitäisi olla – paikka, jossa ei ole syrjintää.

Ritva, 77, ja Jorma 78, Helsingistä

Aino, 15, ja Ida-Lotta, 15, Helsingistä

1. Olemme käyneet täällä joka vuosi melkein alusta lähtien.

2. Täällä on erilaisia ihmisiä ja ihania käsitöitä. Tällainen maailman pitäisi olla – paikka, jossa ei ole syrjintää.

3. Raha ei ole pääasia, vaan ihmiset!

1. Halusimme tulla katsomaan tunnelmaa, etsimään vaatteita ja syömään.

2. Täällä näkee erilaisia ihmisiä ja kulttuureja.

3. Suomalaiset saa tietoa, millaista muualla maailmassa on ja samalla saa tietoa eri järjestöistä kuten esimerkiksi Amnestyn toiminnasta.

Pyakyiti, 21, ja Hiya, 35, Nepalista 1. Tulemme katsomaan tapahtuman joka vuosi.

2. Pidän siitä, että täällä on erilaisia ihmisiä ja erilaista ruokaa.

3. Suomessa ihmiset eivät ole yhdessä usein ja siksi on tärkeää, että festivaalissa kahden päivän ajan kaikki ovat yhdessä.

• 22 •

Esa, 75, ja Leila, 72, Suomesta 1. Olemme täällä joka kerta! Olemme asuneet itse aiemmin Afrikassa ja Afganistanissa. Olemme iloisia tästä tapahtumasta. Tämä on rohkaisevaa uusi suomalaisille, jotka ovat erivärisiä kuin me.

2. Parasta on tunnelma, ruuat, konsertit, käsityöt ja kansainvälisyys, ja täällä tapaa paljon tuttuja!

3. Maailma kylässä kokoaa hienosti eri kulttuureja ja on puheenvuoro harmonian puolesta.

Lumi, 35, Koreasta (asunut Suomessa kaksi vuotta) 1. Tulin tapaamaan ystäviäni ja olen täällä ensimmäistä kertaa.

2. Täällä on paljon ystäviä!

3. Pidän musiikista ja sirkusesityksistä lapsille. Täällä on myös paljon muuta ohjelmaa lapsille.

Heidi, 32, Helsingistä 1. Olemme myymässä nepalilaisia käsitöitä 2. Täällä on monesta eri maasta ihmisiä ja monenlaisia kulttuureja 3. Ihmiset kuulevat eri kieliä ja oppivat erilaisista kulttuureista.

Nabou, 32, ja Fallou, 5, Senegal

Minni, 26 ja Annika 25, Suomesta

1. Aurinko paistaa ja täällä on paljon ihmisiä. Ei stressiä.

2. Paljon erilaista ruokaa, erilaisia ihmisiä ja kulttuureja.

3. Kesä tulee ja ihmiset tykkäävät olla ulkona yhdessä kaikkien kanssa.

1. Tulimme hyvä ruuan ja musiikin takia.

Täällä on live-musiikkia!

2. Hyvä ja kansainvälinen tunnelma.

Hyvää vietnamilaista ruokaa.

3. Kiva ulkoilmatapahtuma kesän aloitukseen.

Abdoulaye, 35, Senegal ja Riina, 32, Suomi 1. Riina: Haluamme nauttia kansainvälisestä tunnelmasta ja tutustua eri kulttuureihin.

Abdoulaye: Täällä on paljon afrikkalaisia ja hyvää ruokaa.

2. Riina: Parasta on tunnelma.

Abdoulaye: Konsertit ovat parasta!

3. Riina: Maailma kylässä tuo tutuksi erilaisia kulttuureja ja tapoja.

Abdoulaye: Afrikkalaiset ovat mukana täällä!

Arame, 16, Senegal

Jemina, 13, ja Reeta, 13, Porvoosta 1. Olemme täällä pitämässä hauskaa!

2. Ihmiset ovat parasta, ja tunnelma.

3. Koska täällä kerätään varoja ja tukea tärkeää työhön.

Arame Casse ja Irma Marttinen

• 23 •

1. Olen täällä, koska haluan tavata paljon ihmisiä. Täällä on paljon iloa ja monia artisteja, jotka laulavat hyvin eri kielillä.

2. Maailman kylässä on parasta erilaiset kulttuurit.

3. Maailman kylä on tärkeä, koska sinne tulee paljon erilaisia ihmisiä. Kaikki suomalaiset voivat ymmärtää erilaiset kulttuurit ja se on tärkeää, koska Suomessa on paljon stressiä, kun talvi tulee. Täällä voimme tutustua moniin ihmisiin.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

101858

Suomen somalit

• Kesänumero 2015 16 000 suomalaista puhuu äidinkielenään somalia. Silti heidän kulttuurinsa ja elämänsä on tuntematonta monelle.

Mitä somalit ajattelevat Suomesta ja suomalaisista? Mitä uskonto, suku ja sukupolvet merkitsevät eri-ikäisille Suomen somaleille? Kokevatko he itsensä suomalaisiksi? Millaista on suomalainen rasismi? Mikä on naisen asema somaliyhteisössä? Millaista ruokaa somaliperheissä kokataan? Suomen somalit perustuu lähes sataan haastatteluun, tilastoihin ja tutkimuksiin.

Into, 2015, hinta: 24.00 € e-kirja: 15.90 € ISBN: 978-952-264-363-6 e-kirja ISBN: 9789522644718 (epub)

NÄKYMÄTÖN LANKA –RYHMÄ ALKAA 22.9.

Näkymätön lanka on käytännönläheinen ja vuorovaikutteinen ohjattu ryhmä eri-ikäisten lasten adoptio- ja sijaisvanhemmille.

Ryhmän tapaamiset alkaen 22.9. klo 17-20 Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimistossa.

Osallistumismaksu 240 €. Lisätietoja anja. wikstedt@yhteisetlapsemme.fi

Adoptiovalmennuskurssit Syksyllä 2015 järjestämme adoptiovalmennuskurssit Korsholmissa Pohjanmaalla (ruotsinkielinen kurssi), Espoossa ja Tampereella. Lisätietoja www.yhteisetlapsemme.fi, ilmoittautumiset anja.wikstedt@ yhteisetlapsemme.fi.

Visio Yhteiset Lapsemme on johtava monikulttuuristen lasten hyvinvoinnin edistäjä Suomessa sekä luotettava ja aktiivinen lasten asioiden puolestapuhuja myös kansainvälisesti.

Kummi- ja avustustili FI25 1011 3000 2110 44

Cuppila Rohkea & Reilu on avoinna Iso Roba 1:n kohdalla. Lämpimästi tervetuloa!

Tarkkaile kotisivuja, menu julkaistaan myöhemmin.

Taiteiden yö 20.8. klo 18.30-20.30

»MÄ PUHUN SAMAA KIELTÄ» – SPOKEN WORD –ESITYKSIÄ Kallion lukion opiskelijat esittävät rasismiin, muukalaisvihaan ja toiseuden kokemukseen pureutuvia spoken word -esityksiä Café Engelin sisäpihalla, Aleksanterinkatu 26, Helsinki. Järjestäjät: Kirjakallio ja Yhteiset Lapsemme ry.

JUURET, ADOPTIO JA SOME La 19.9.2015 klo 13-16

Steinerkoulu Virkkulassa, Asemakatu 3, Kuopio. Seminaarin alustajina filosofian opettaja Niko Noponen, terveydenhuollon lehtori Taina Majuri, adoptiovastaava Riikka Westman Pelastakaa Lapset ry:stä ja adoptoitu nuori aikuinen Irina Heinonen.

Osallistumismaksu 20€ (sisältää kahvitarjoilun). Ilmoittaudu sähköpostitse 1.9.2015 mennessä osoitteeseen psnuortentreffit@ gmail.com. Järjestäjät: Adoptioperheet ja Pelastakaa Lapset ry.

Tilaa lehti!

Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu, poliittisesti, uskonnollisesti ja ideologisesti sitoutumaton lastensuojelujärjestö.

Missio Yhteiset Lapsemme edistää monikulttuuristen lasten hyvinvointia vaikuttamalla suomalaisessa yhteiskunnassa sekä antaa tuen tarpeessa oleville lapsille mahdollisuuksia hyvään elämään.

RAVINTOLAPÄIVÄ SU 16.8. KLO 13

SEURAA MEITÄ!

Facebookissa https://www.facebook.com/Yhteiset-Lapsemme Twitterissä https://twitter.com/YLapsemme

Yhteiset LAPSEMME | Nro 2-2015

Yhteiset Lapsemme -lehden saat tilattua liittymällä jäseneksi 25 euron vuosimaksulla. Täytä lomake kotisivuillamme!

Kaikki tapahtumat ja uutiset: www.yhteisetlapsemme.fi