• Monikulttuuristen lasten asialla jo vuodesta 1988. •

• Kevätnumero 2017

Lapsen oikeuksien edistämistä

Boliviassa

#adoptioniloa jaetaan somessa

s.12

s.4

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

TÄSSÄ NUMEROSSA

s.12

Adoption iloa!

s. 4

s.4

Ystävänpäiväjuhlat! s.8 Yhteiset LAPSEMME -lehden julkaisija: Yhteiset Lapsemme ry Toimitusneuvosto: Susanna Ba, Pekka Iivonen, Harri Junttila, Kristiina Ikonen, Marja Kurikka, Anja Wikstedt

Yhdessä koettua

s. 16

Päätoimittaja: Tuula Kumpumäki Toimitussihteeri: Irma Marttinen Ulkoasu ja taitto: Pia Lehtinen / Simberg & Partners Oy Kansikuva: Vilma Pimenoff, Bolivia 2017 Painatus: Next Print Oy, Helsinki ISSN: 2343-2152

Sisältö • Kevätnumero 2017 #adoptioniloa jaetaan somekampanjassa .. . . . . . . . . . .

s. 4

Teatterinaamioita tehdessä vahvistettiin luottamusta . . . . . . s. 6 Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu, poliittisesti, uskonnollisesti ja ideologisesti sitoutumaton lastensuojelujärjestö. Missio Yhteiset Lapsemme edistää monikulttuuristen lasten hyvinvointia vaikuttamalla suomalaisessa yhteiskunnassa sekä antaa tuen tarpeessa oleville lapsille mahdollisuuksia hyvään elämään. Visio Yhteiset Lapsemme on johtava monikulttuuristen lasten hyvinvoinnin edistäjä Suomessa sekä luotettava ja aktiivinen lasten asioiden puolestapuhuja myös kansainvälisesti. Kummi- ja avustustili FI25 1011 3000 2110 44

Monikulttuurinen ystävänpäiväjuhla. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 8 Jaime Potenzen muistolle. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 9

Capoeira angola

tukee lasten kehitystä . . . . . . . . . . . . . s. 10

Tuoreita kuulumisia Boliviasta. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 12 Kiinan naiset ja kansainvälinen adoptio . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 14 Yhdessä koettua -hanke . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 16 Villasukat adoptoiduille lapsille . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 18 Adoptiolapset ja lastensuojelu . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 20 Vertaistukea adoptionuorten vanhemmille . . . . . . . . . . . . . . . s. 22 Rasisminvastainen #minäpäätän -kampanjan avaus Narinkkatorilla . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 23 •2•

PÄÄKIRJOITUS

AVOIN KIRJE

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtajalle Kuten huomaatte, meidän kulttuurissamme aikuisetkin lapset kuuluvat perheeseen. Heidän ei myöskään oleteta pärjäävän omillaan heti kun 18 vuotta kilahtaa mittariin. Perhe myös voidaan määritellä itse, ja siihen voi kuulua muitakin henkilöitä kuin vain ns. perinteisen mallin mukaisesti ajateltuja. Eiköhän tämä ole ihan tuttu kuva Teillekin.

Arvoisa Esko Repo. Helsingin Sanomat julkaisi 18.2.2017 artikkelin irakilaisperheen tapauksesta, jossa Maahanmuuuttovirasto on päättänyt erottaa täysi-ikäiset lapset Suomessa turvapaikan saaneesta muusta perheestään. Kommentoitte päätöstä mm. seuraavasti: »Tässä tullaan takaisin siihen kysymykseen, miten perhesiteet eri kulttuureissa koetaan. Meidän kulttuurissamme täysi-ikäiset lapset eivät kuulu enää perheeseen. Lähdemme siitä oletuksesta, että terveet nuoret aikuiset pärjäävät omillaan».

Lapset ovat vanhempiensa lapsia aikuisinakin. On oikein toivoa heidän pärjäävän omillaan. Yhtä oikein on olla välillä hieman huolissaan, auttaa ja tukea. Jokaisessa kulttuurissa. On tutkimuksessakin (mm. THL), todettu, että asettumisessa uuteen maahan ja kulttuuriin, kotoutumista tukeva ja hyvinvointia vahvistava voimavara on perhe. Jos tavoitteena on, että keskustelua herättäneessä tapauksessa Suomeen jäävät perheenjäsenet voivat tulevaisuudessa hyvin, heille ei tule antaa taakaksi huolta epämääräisiin olosuhteisiin palautetuista lapsistaan.

Jaoin kommenttinne sosiaalisessa mediassa. Hämmentyneenä. Moni muukin teki samoin. Emme tunnista mainitsemaanne kulttuuria meidän kulttuuriksemme: »Aikamoinen ajatus, ettei omat lapset enää kuuluisi perheeseen.» »Tytär tuli juuri Turusta »kotona» käymään. Kyllä se E perheeseen kuuluu.»

Minulle ja monelle muulle Suomessa asuvalle meidän kulttuuri on sitä, että myös täysi-ikäiset lapset kuuluvat perheeseen. Tämä mahdollisuus tulee antaa myös heille, jotka ovat vasta asettumassa osaksi meidän kulttuuriamme.

»Meillä kuuluu. Ja mummo ja pappakin kuuluvat.» »Jopa yli 5kymppiset ovat vanhempiensa lapsia, otaksun.» »Ja anoppikin sanoo kuuluvansa perheeseen.» »Meillä käy aina säännöllisesti joku kolmesta kotona – tilanne voi olla mikä tahansa ja aina on ovi avoinna ja aina voi tulla päiväksi tai vaikka vuodeksi. Voi tuoda mukanaan myös ketä tahansa.»

Ystävällisin terveisin, Tuula Kumpumäki, päätoimittaja

»Meillä on lisäksi perheeseen valittuja henkilöitä, kai me itse saadaan määritellä oma perheemme.»

•3•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

on i t p o Ad ! a o l i ADOPTIO

PELIKAVEREITA

Tyttäremme Pinja ja Olivia, 13 v, ovat adoptoitu Kiinasta vuoden ikäisinä, ja he ovat pelanneet jalkapalloa 5-vuotiaista asti. Minä isän ja apuvalmentajan ominaisuudessa olen lähes aina mukana matseissa ja harjoituksissa. Automatkat peleihin ja turnauksiin ovat mielenkiintoinen mahdollisuus kurkistaa nuorten maailmaan. Usein autoni on täynnä pelureita ja minä yritän vain istua hiljaa. Välillä tytöt eivät muista, että autoa ajaa aikuinen. Kerran, pari vuotta sitten, pelimatkalta palatessamme kyydissä oli Pinjan ja

Olivian pelikaveri, joka oli pelannut yhtä kauan samassa joukkueessa. Kaveri kertoi sukulaisestaan, joka asui Espanjassa. Saatuaan puheenvuoron Pinja ja Olivia alkoivat puhua juuristaan Kiinassa. Tähän kaveri hämmästeli oletteko te adoptoituja, ja vielä Kiinasta? Pinja ja Olivia vastasivat; etkö sinä tiennyt? Tähän kaveri huudahti, että miten minä voin tietää, jos te ette ole kertoneet! Jarmo Eklund, kolmen Kiinasta adoptoidun tyttären isä.

REHELLISTÄ YSTÄVYYTTÄ Ensimmäiset ystävyydet syntyivät jo ennen lasta. Odotimme yhdessä, tunsimme kaikki muutkin Kolumbian-jonossa olijat. Vinkkasimme toisillemme halvimmat lentoreitit ja ymmärsimme pahimmatkin pelot. Entä jos lapsi vihaa minua? Jos se ei koskaan opi kävelemään? Mitä jos sillä on narkomaanin geenit? Kun lapset sitten tulivat ja kasvoivat, syntyivät uudet ystävyydet. Adoptioleireillä, pikkujouluissa, kesätapaamisissa, missä milloinkin. Kyllähän lapsi koulussakin pärjäsi ja sai kavereita. Ei tullut kiusatuksi, eikä adoptiotaustaakaan liiemmin ihmetelty - paitsi se yksi luokkakaveri, joka kertoi

kotonaan, että hänen luokallaan on tyttö, joka on »marinoitu Kolumbiasta». Mutta adoptoitujen kavereiden kanssa oli erilaista. Ne ymmärsivät sanomattakin. Ne olivat ja ovat ainoita, joiden kanssa voi huoletta miettiä, haluaako joskus lähteä etsimään juuriaan. Lapsella on kaverinsa, äideillä ja isillä omansa. Adoptioäitien ryhmät ovat ehkä rehellisimmät keskusteluryhmät, joihin olen koskaan osallistunut. Mitä vanhemmiksi lapset kasvoivat, sen rehellisempiä meistä äideistä tuli. Viimeksi koin sen ennen joulua porukassa, jossa oli teini-ikäisten ja jo aikuisten adoptoitujen vanhempia.

•4•

Jollakulla lapsi huostassa, toisella neuvottelut sosiaalitoimen kanssa kesken, kolmas ei saanut lastaan menemään kouluun aamuisin. Missä vanhemmat voivat tällaisista puhua ilman että kukaan paheksuu tai besserwisseröi? Ei missään muualla kuin adoptiovanhempien porukoissa. Satu Vasantola, Kolumbiasta adoptoidun tyttären äiti

Adoption iloa

ja elämää adoptioperheissä

»Familjelivet ger balans till vardagen! Livets stora glädje - att uppleva och följa med då ens barn växer, och deras funderingarnas finurligheter», säger Muluken Cederborg, tillsammans med Benyam.

ISÄN KANSSA

Ennen paluutamme adoptiomatkalta Keniasta Suomeen lähdimme lomamatkalle Kenian rannikolle, Lamuun. Aatos oli ollut perheemme jäsen jo lähes yhdeksän kuukautta, ja puhui, isoveljensä opettamana, hyvin suomea. Olimme kahdestaan kävelyllä siinä kylän rannassa. Puista oli tippunut joitain valkoisia kukkia läjäpäin, ja Aatos keräili niitä. Pian poika väsähti, joten nostin hänet hartioilleni. Yksi kukka jäi käteen. – Iskä, tämän minä annan äidille, kun me päästään hotelliin. Sinne me sitten käveltiin, isä ja poika, toinen toista kantaen. Harri Junttila, Keniasta adoptoidun pojan isä.

Adoptio on osa tuhansien suomalaisten perheiden elämäntarinaa. Vuoden 1985 jälkeen Suomeen on adoptoitu noin 5 000 lasta ulkomailta. Kotimaisen adoption historia on pidempi, ja se koskettaa vielä useampia perheitä monen vuosikymmen ajalta. Viime vuonna Suomeen adoptoitiin 58 lasta ulkomailta, ja vuosittain noin 30 suomalaista lasta saa adoptiokodin. #Adoptionilo-kampanja 13.–19.3.2017 kannustaa ihmisiä jakamaan sosiaalisessa mediassa hetken omasta adoptioarjestaan. Kampanja alkaa Adoptoitujen päivänä 13. maaliskuuta. Kampanjan järjestävät Adoptioperheet ry, Interpedia ry, Pelastakaa Lapset ry ja Yhteiset Lapsemme ry. »Kun adoptiosta puhutaan julkisesti, esiin nousevat usein pitkät adoptioprosessit tai vaikeista ongelmista kärsivät perheet. Kampanjalla muistutetaan, että adoption kautta perheellistyminen on iloinen ja hieno asia», kampanjan järjestäjät toteavat. Adoptiokuraattori Anja Wikstedt haluaa myös tuoda esille, että adoptiolapset ovat ennen kaikkea lapsia muiden joukossa ja adoptioperheissä eletään suureksi osaksi tavallisen lapsiperheen arkea nukkumaanmenoineen, aamupuuroineen, leikkeineen ja läksyineen. Lasten erityisen tuen tarpeet pitää tietenkin huomioida. #Adoptionilo-kampanjan kasvoiksi on lupautunut joukko tunnettuja suomalaisia henkilöitä, joita kokemus adoptiosta eri tavoin yhdistää. Mukana ovat muun muassa Eva Biaudet, Timo Harakka ja omasta adoptiostaan kirjan kirjoittanut Reetta Kurjonen. Kampanjassa kutsutaan eri-ikäisiä adoptoituja, adoptiovanhempia, adoptioisovanhempia sekä adoptioperheiden läheisiä mukaan jakamaan #adoptioniloa sosiaalisessa mediassa. Kampanjaan voi osallistua ottamalla kuvan onnellisesta hetkestä ja jakamalla sen pienen tarinan kanssa hashtagilla #adoptionilo Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä. Irma Marttinen

•5•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

Jokainen työpaja vei turvapaikanhakijanuorten ja suomalaisten nuorten vuorovaikutusta eteenpäin.

TURVAPAIKANHAKIJAT

Yksin tulleiden turvapaikanhakijanuorten kuuluvuuden tunnetta tutkimassa Syksyllä 2016 saimme ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua Yhteiset Lapsemme ry:n ja Nukketeatteri Ofelian järjestämään taidetyöskentelyyn. Työskentelyä ohjasivat taiteilijat Anne Lihavainen ja Rosamaría Bolom. Taidetyöpajat järjestettiin koulussa ja niihin osallistuivat valinnaista kuvaamataidon kurssia opiskelevat 8-9-luokkalaiset suomalaiset ja valmistavalla luokalla opiskelevat yksin Suomeen tulleet turvapaikanhakijanuoret.

•6•

TEATTERINAAMIOITA JA YHDESSÄ TEKEMISTÄ Työpajoissa tehtiin meksikolaisia paperimassamaskeja ja näiden valmistuttua pieniä esityksiä. Kokoonnuimme yhteensä neljä kertaa koulussa ja kerran yksin tulleiden poikien ryhmäkodilla. Työskentely huipentui Yhteiset Lapsemme ry:n pikkujouluesitykseen, jossa nuoret yhdessä esittivät lyhyitä näytelmiä maskeihin sonnustautuneina. Taideprojekti oli antoisa ja avartava kokemus, ja se mahdollisti nuorten kanssa yhdessä tekemisen. Ennen kaikkea saimme mahdollisuuden tutustua yksin tulleiden nuorten arkeen koulussa ja kotona. Osallistuimme taidetyöpajoihin kolmen tutkijan voimin. Tutkijatiimimme kuuluu Suomen Akatemian rahoittamaan TRUST-kärkihankkeeseen (www.transculturaltrust.net). Tutkimushankkeemme nimi »trust» viittaa luottamukseen, sillä olemme erityisesti kiinnostuneet ylikulttuurisen luottamuksen rakentumisesta ja sen merkityksistä yksin tulleiden turvapaikanhakijanuorten arjessa. Tutkimuksen laajempana tavoitteena on kehittää tapoja ja käytänteitä, joissa kuuluvuuden tunnetta voidaan tukea asumisessa, koulussa ja vapaa-ajalla. Taidetyöpajat olivat yksi tapa kerätä tutkimustietietoa nuorten kuulumisesta ja sen haasteista.

SOSIAALISIA ROOLEJA JA VUOROVAIKUTUSTA Ensimmäinen työpaja toteutettiin lokakuussa 2016. Tutkijoina toimimme työpajan ohjaajien apukäsinä ja teimme havaintoja työskentelyn ohessa. Työpajojen edetessä koululuokassa syntyi erilaisia sosiaalisia vuorovaikutustilanteita. Ensimmäisessä työpajassa kontaktia suomalaisten ja afgaaninuorten välillä ei juurikaan ollut, mutta kohtaamiset lisääntyivät työskentelyn edetessä. Havaintojemme mukaan jokainen työpaja vei nuorten vuorovaikutusta eteenpäin. Mielenkiintoista olikin havaita, että koululuokka oli eräänlainen näyttämö, jossa oppilaat valitsivat erilaisia rooleja asettuakseen joskus näkyville ja toisissa tilanteissa pikemminkin taka-alalle. Roolit saattoivat vaihtua nopeasti ja yllättävästi. Suomalaisille nuorille omatoiminen työskentely oli selkeämmin sisäistetty työskentelytapa. Tämä ilmeni usein asettumisena taka-alalle ja keskittymisenä maskin työstämiseen. Näkyväksi tulemisen

hetket olivat tällöin vain ajoittaisia. Yksin tulleet pojat puolestaan neuvottelivat omalla tavallaan jatkuvasti siitä, pitääkö heidän osallistua tekemiseen ja millaisella työpanoksella. Erityisesti älypuhelimeen uppoutuminen ja mobiilipelien pelaaminen oli tapa paeta sosiaalisia tilanteita ja asettua tarkkailemaan sivummalle. Tätä näkymisen ja vetäytymisen neuvottelua tulkitsimme valmistavan luokan nuorten haluksi vaikuttaa omaan elämäänsä. Omassa arjessaan heillä on tähän vähän mahdollisuuksia, niinpä läsnäolosta ja poissaolosta, osallistumisesta ja osallistumattomuudesta tulee tapoja, joilla nuoret osoittavat olevansa aktiivisia toimijoita ja omaavansa valtaa omaan elämäänsä.

MONIKIELINEN YMPÄRISTÖ Turvapaikanhakijanuorten keskuudessa kielellä on erityinen rooli, sillä se kertoo omasta identiteetistä ja kulttuurista. Arabian, darin, suomen ja englannin erilaiset ilmaukset ja yksittäiset sanat sekoittuivat toisiinsa. Havaintomme mukaan nuoret poimivat monikielisessä ympäristössä helpommin erilaisia kielellisiä rooleja. Osalla oli epävarmuutta omasta kielellisestä osaamisestaan ja he jättäytyvät tämän vuoksi usein sanallisen vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Toisaalta osa nuorista halusi hauskuuttaa kielellisillä valinnoillaan. Erityisen mielenkiintoinen rooli oli niillä nuorilla, jotka toimivat tulkkeina kavereilleen. Muut nuoret tukeutuivat heihin silloin, kun tarvittiin »asiantuntijaa» välittämään viestiä ja tai selittämään jotakin epäselvyyttä. »Vertaistulkeilla» olikin oma tärkeä rooli kaveriyhteisössä.

LUOTTAMUKSEN JA PYSYVYYDEN TÄRKEYS Havaintojemme mukaan nuorilla on suuri huoli ihmissuhteiden jatkuvuudesta ja pysyvien, turvallisten aikuisten läsnäolosta. Näin huolimatta siitä, että yksin tulleiden nuorten arjessa työskentelee lukuisia aikuisia ja hoivaa antavia ammattilaisia. Näiden ammattilaisten tarjoama tuki jää kuitenkin usein väliaikaiseksi ja toisinaan myös riittämättömäksi. Erityisesti luotetuilla aikuisilla, esimerkiksi opettajalla, on valtava merkitys paitsi nuoren oppimisessa myös arjen kuuluvuuden tunteen tukemisessa. Toisaalta on selvää, että yksittäisen opettajan mahdollisuudet tukea nuoria ovat rajalliset.

•7•

Turvapaikanhakijanuorilla on suuri huoli ihmissuhteiden jatkuvuudesta ja pysyvien, turvallisten aikuisten läsnäolosta.

Taidetyöskentelyn aikana turvapaikanhakijanuoret olivat mielellään aikuisten läheisyydessä ja etsivät keskustelukumppania. Suomalaisille nuorille aikuiset tuntuivat olevan etäisempiä ja enemmän työskentelyn organisaattoreita ja ohjaajia. Ensimmäisen työpajan jälkeen eräs valmistavan luokan nuori kysyikin suoraan tutkimustiimimme jäseneltä: »Tuletteko te vielä takaisin?» Kommentti osoittaa raastavasti sen epävarmuuden, joka nuorten elämässä on läsnä. Aikuiset tulevat ja menevät, mutta epätietoisuus omasta elämästä ja sen järjestymisestä Suomessa pysyy.

TAIDETYÖSKENTELY EDISTÄÄ YMMÄRRYSTÄ Me tutkijat haluamme painottaa, että monikulttuurisen ymmärryksen ja vuorovaikutuksen kehittyminen vaatii aikaa – se ei synny hetkessä. Yksintulleiden nuorten näkökulmasta erityisen tärkeää olisi luoda tilanteita ja mahdollisuuksia vuorovaikutukseen muiden nuorten kanssa. Samalla tulisi pyrkiä luomaan pysyviä aikuiskontakteja nuorten arkeen. Taidetyöskentely oli oivallinen tapa ymmärtää yksin tulleiden sisäisiä maailmoja, kerätä tutkimusaineistoa ja havainnoida sosiaalisen vuorovaikutuksen kehittymistä. Haluamme lämpimästi kiittää kaikkia työskentelyyn osallistuneita. Erityisesti kiitämme työpajan taiteilijoita, koulun henkilökuntaa ja kaikkia nuoria, joiden kanssa olemme saaneet viettää aikaa. Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen, Kristiina Korjonen-Kuusipuro ja Jaakko Tuominen Kristiina Korjonen-Kuusipuro

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

Duo Tyvenin esityksessä käsiteltiin erilaisuuden kohtaamista värien avulla.

Monikulttuurista ystävyyttä juhlimassa Yhteiset lapsemme järjesti yhdessä Annantalon ja Puuhakassi pakolaislapselle -verkoston kanssa monikulttuurisen ystävänpäiväjuhlan Annantalolla sunnuntaina 12.2. Koko perheen tapahtuma Ystävyyttä yli rajojen kokosi yhteensä 342 osallistujaa eri kulttuuritaustoista.

Tapahtuman avasi Nykyteatteriryhmä Duo Tyvenin näytelmä »Sininen ja vihreä», joka käsitteli erilaisuuden ja suvaitsevaisuuden teemoja draaman keinoin. Yleisöä mukaan osallistava näytteleminen sai lapsilta innostuneen ja aktiivisen vastaanoton, ja esityksen jälkeinen viuhkojen askartelu Dj Hidegkutin soittaman maailmanmusiikin ja toivekappaleiden säestyksellä yltyi iloiseksi tanssituokioksi. Sirkus Magentan esitys saavutti suuren suosion ja keräsi salin täyteen perheitä, ja lapset pääsivät myös harjoittelemaan sirkustemppuja esiintyjien opastuksella. Esitysten lisäksi tapahtumassa oli erilaisia työpajoja, joissa tehtiin ystävänpäiväkortteja, ystävyysrannekkeita ja teatterinaamioita. Lapsille oli ohjelmassa myös kasvomaalausta. Iltapäivä huipentui Tule minulle ystäväksi -tansseihin. Yleistunnelma tapahtumassa oli iloinen, lämmin ja avoin. Juhlaan osallistui lapsia ja aikuisia eri kulttuuritaustoista, ja mukaan oli kutsuttu turvapaikanhakijoita muun muassa Uudenmaankadun ja Kaarlenkadun vastaanottokeskuksista. Saimme osallistujilta runsaasti kiitoksia ja positiivista palautetta. Järjestäjien kanssa keskustelleet turvapaikanhakijat kertoivat tarpeestaan tutustua suomalaisiin oppiakseen suomen kieltä ja päästäkseen sisään suomalaiseen yhteiskuntaan, ja tapahtumassa he onnistuivatkin luomaan uusia kontakteja.

•8•

Iiris Nikanne Marjukka Rauhala

Lasten työpajoissa tehtiin ystävänpäivä kortteja, ystävyysrannekeita ja teatteri naamioita.

MUISTOKIRJOITUS

Jaime Potenze Rio de Janeirossa maaliskuussa 2016.

Jaime Potenzen muistolle Jaime Potenze kuoli Helsingissä sunnuntaiaamuna 15. tammikuuta, rauhallisesti, vaimon Teijan ja tyttären Sonjan saattamana. Sitkeä kamppailu vakavaa sairautta vastaan oli päättynyt. Jaime syntyi 30.4.1949 Buenos Airesissa Argentiinassa. Perheessä oli neljä poikaa, heistä Jaime oli toiseksi vanhin. Kulttuuriperheen isä oli lakimies sekä myös teatteri- ja elokuvakriitikko – sieltä juontaa juurensa Jaimen rakkaus ja innostus elokuvaan. Äiti oli kirjallisuuskriitikko, myös Jaime oli intohimoinen lukija. Jaime valmistui taloustieteen lisensiaatiksi Buenos Airesin yliopistosta vuonna 1974. Hän oli aktiivinen opiskelijapolitiikassa, mikä oli vaarallista toimintaa vahvan diktatuurin ajan Argentiinassa. Jaime muutti Suomeen vuonna 1978, ja työskenteli espanjan opettajana mm. Porvoon matkailuoppilaitoksessa, Hankenilla, ulkoministeriössä ja eduskunnassa. Jaime perusti vaimonsa Teijan kanssa Espanjan kielipalvelun vuonna 1990. Jaimen yhteiskunnallinen aktiivisuus jatkui Suomessa. Hän oli yksi vuonna

1986 perustetun Latinalaisen Amerikan kulttuurikeskuksen alkuunpanijoista ja pitkäaikainen puheenjohtaja. Keskuksen tavoitteena on ollut alusta asti edistää maahanmuuttajien toimintaa sekä pyrkiä antamaan Latinalaisesta Amerikasta pinttyneitä kliseitä syvempi ja totuudenmukaisempi kuva. Jaimen kyky tutustua ja ystävystyä erilaisten ihmisten kanssa oli poikkeuksellinen. Hän oli aktiivisesti mukana monessa: Club Gabriela Mistral, Moniheli, radio-ohjelma Moliendo Café ja myöhemmin Ventana al Sur. Hän oli latinalaisamerikkaisen elokuvan yhdistyksen Cine Maissín pitkäaikainen johtaja ja tärkeä tukipilari. 1990-luvulla Jaime oli Vihreiden edustajana ehdolla eduskuntaan. Hänen vaaliteemojaan olivat monikulttuurisen Suomen rakentaminen, ihmisoikeuksien ja suvaitsevaisuuden puolustaminen sekä toiminta rasismia ja kaikkea syrjintää vastaan. Nämä samat teemat olivat oleellinen osa Jaimea koko hänen elämänsä ajan. Tutustuin Jaimeen ja Teijaan vuonna 1992, kun he osallistuivat Yhteiset Lap-

•9•

semme ry:n adoptiovalmennuskurssille ja olin itse kurssin ohjaaja. Jaime ja Teija saivat kansainvälisen adoption kautta kaksi poikaa Kolumbiasta, Juan Pablon ja Diegon. Tästä alkoi ystävyytemme sekä Jaimen ja Teijan aktiivinen osallistuminen Yhteiset Lapsemme ry:n tapahtumiin ja toimintaan. Jaime teki vapaaehtoistyötä yhdistyksen Bolivian-hankkeen hyväksi, oli mukana kehitysyhteistyön ja Kolumbiaan suuntautuvan kummitoiminnan varainhankinnassa ja osoitti mieltään rasismin vastaisissa tapahtumissa. Me ystävät muistamme Jaimen poikkeuksellisen valoisana ja lämpimänä ihmisenä, rakkaana ystävänä, jolla oli aina aikaa kuunnella ja auttaa. Kaikkein tärkeintä Jaimelle oli oma perhe, vaimo Teija, tytär Sonja, pojat Juan Pablo ja Diego sekä pienet lapsenlapset Mia Catalina ja Xavier Antonio. Anja Wikstedt Yhteiset Lapsemme ry

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

CAPOEIRA

Brincadeira de Angola on lapsille tarkoitettu capoeiran pedagoginen menetelmä, jonka avulla kehitetään lapsen kehollisia, musikaalisia, kulttuurisia ja sosiaalisia taitoja.

Brincadeira de Angola

Brasiliasta maailmalle levinnyt capoeira angola tukee lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä Capoeira angola on afrobrasilialainen taistelutanssi, jonka afrikkalaiset orjat kehittivät saavuttuaan uudelle mantereelle vuosisatoja sitten. Itsepuolustusliikkeet naamioitiin tanssiksi, jotta maanomistajaisännät eivät kieltäisi sen harrastamista. Musiikki ja laulu kuuluvat erottamattomasti capoeira-peliin. Vapauden kaipuulla on ollut capoeira angolassa perustavanlaatuinen merkitys ja capoeira-taitoja on hyödynnetty orjuudesta vapautumiseksi. Edelleen laji liittyy afrobrasilialaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamiseen sekä arvostukseen ja se vaikuttaa harjoittajan itsetuntoa kohottavasti.

LEIKIN KAUTTA OPPIEN Brincadeira de Angola eli angola leikki on lapsille kohdistettu capoeiran pedagoginen menetelmä, jonka avulla pyritään systemaattisesti kehittämään lapsen kehollisia, musikaalisia, kulttuurisia ja sosiaalisia taitoja. Menetelmän kehittäjä, Omri Breda, eli Mestre Ferradura on 25-vuotisen

• 10 •

capoeira-uransa lisäksi opiskellut kasvatustieteitä ja kehittänyt metodologiaa 15 vuotta. Hänen capoeira-mestarillaan Mestre Marromilla ja hänen oppilaidensa ryhmissä on pitkät perinteet opettaa capoeiraa lapsille. Pääosin Rio de Janeirossa, mutta myös kansainvälisesti he opettavat noin 1500-2000 lasta yhteensä noin 40 opettajan voimin 20 koulussa.

Capoeira piirin voi nähdä elämän pienoismallina. Capoeirassa opittuja asioita voi hyödyntää elämässä piirin ulkopuolella.

Capoeira angolaa on opetettu myös sosiaalisten hankkeiden myötä vähäosaisille ja syrjäytymisvaarassa oleville lapsille faveloissa pisimmillään 15 vuoden ajan. »Nykyisin hankkeille on kuitenkin paljon vaikeampi saada rahoitusta ja moni hanke on jouduttu keskeyttämään», Ferradura sanoo. Mestre Ferradura on luomassa maanlaajuista opistoa capoeira-kasvatusta varten, Instituto Brasileiro Capoeira Educacão (IBCE), jossa kursseja ja oppimoduuleja on mahdollista suorittaa myös verkossa. Brincadeira de Angola -menetelmän tavoitteena on luovuuden, autonomian ja yhdessä toimimisen kehittäminen erilaisten leikkien kautta. Menetelmällä on neljä filosofista perustaa: »» Esi-isien perimä ja sukupolvien jatkumo pedagogisena juurena, suullinen opetus ja yhteisön merkitys »» Rauhan kulttuuri ja konfliktien väkivallaton ratkaisu »» Demokratisointi. Capoeiran leviäminen maan sisällä ja kansainvälisesti. Erilaisuuksien hyväksyminen. Pedagogisten suhteiden horisontaalisuus. »» Autonomia. Asioiden tekeminen itse ja tietoisuus omista kyvyistä.

APUNA KRIISITYÖSSÄ JA ARJESSA Capoeiran harjoittelun voimaannuttavia ominaisuuksia on hyödynnetty myös

kansainvälisesti, esimerkiksi Lähi-Idän pakolaisleireillä, Haitin maanjäristykseltä evakuoitujen keskuudessa, Australian afrikkalaisten siirtolaisten parissa, sekä Kongon lapsisotilasveteraanien kuntoutuksessa. Monella capoeiraa opettavalla ja sillä toimeentulonsa hankkivalla nykyisellä mestarilla voi olla oma raskas taustansa, josta capoeira on auttanut selviytymään. Mestre Pedrinhon mukaan hänen harjoitellessaan pihallaan capoeiraa kaikki muu unohtui, ongelmat mukaan lukien. Mestre Plinion mukaan usein ajatellaan, että capoeiraa harjoitellaan capoeira peliä/ piiriä, eli rodaa varten, jossa taitoja toteutetaan käytännössä. »Oikeastaan capoeira piirin nähdään olevan elämän pienoismalli ja capoeirassa opitut asiat hyödyttävät harrastajia myös piirin ulkopuolella sovellettavaksi», hän sanoo.

PELIN HENKI Capoeira ei sinänsä ole kilpailua, vaan yhteistä leikkiä tai hauskanpitoa, vadiação. Toki vastapelaajasta voidaan ottaa mittaa, mutta tärkeintä on pelin sulava eteneminen, jossa molemmat voivat tuoda parhaat puolensa esiin. Näin ollen eritasoiset pelaajat lapsesta vanhaan mestariin voivat silti saada aikaan mielekkään pelin, joka on yleisölle ja muille osallistujille viihdyttävää seurata.

• 11 •

Vaikka peliin kuuluvat notkeat ja akrobaattiset liikkeet, voi kokenut ja iäkäs mestari johtaa peliä oveluudellaan ja pelinlukutaidoillaan. Tosin vielä yli 80-vuotiaatkin mestarit voivat liikkua tavalla, johon ei moni nuorempana kangistunut enää yllä. Capoeira sopii siis kaikille, ikään, sukupuoleen tai kulttuuritaustaan katsomatta.

KIELLOISTA JA VAINOISTA IHMISKUNNAN KULTTUURIPERINNÖKSI Capoeiran harjoittaminen oli aikanaan kriminalisoitu Brasiliassa vuoteen 1930 asti. Capoeira-tyyliä kehitellyt Mestre Bimba esitteli tuolloin liikkeitä silloiselle presidentti Getúlio Vargasille, joka piti näkemästään niin paljon, että julisti capoeiran Brasilian kansallislajiksi. Perinteikkäämmän capoeira angolan arvostus on kasvanut oikeastaan vasta viime vuosikymmeninä, nykyisin jo maailmanlaajuisesti. Vuonna 2014 UNESCO julisti capoeira rodalle ihmiskunnan kulttuuriperinnön aseman. Capoeiraa harrastetaan ympäri Suomea. Helsingissä Mestre Marromin oppilaat, Contra-Mestret Carcará ja Bom Cabelo vetävät capoeira angola -kursseja myös lapsille ja nuorille. Jaakko Lavonius

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

BOLIVIA

Pumas-lapsiprikaatin jäseniä Boliviassa.

Tuoreita kuulumisia

Boliviasta

Hankkeen seurantamatka antaa tietoa paikanpäältä Yhteiset Lapsemme ry:n ja Defensa de Niñas y Niños Internacional Sección Bolivia (DNI):n yhteinen kehitysyhteistyöhanke »Oruron lapset ja nuoret toiminnan keskiössä» kohdistuu lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamiseen ja heidän oikeuksiensa toteutumiseen.

• 12 •

Yhteiset Lapsemme ry:n edustajat Jaakko Lavonius ja Vilma Pimenoff pääsivät tutustumaan DNI:n laajaan toimintaan ja yhteiskunnalliseen työhön käytännössä helmi-maaliskuussa 2017.

Seurantamatkan päivät ovat ohjelmantäyteisiä, usein kellon ympäri, mutta todella antoisia. Informaatiota eri tahoilta tulee valtavasti, ja sen taltiointi vie myös oman aikansa. DNI:n presidentti pappi Enrique on vierailumme aikana hyödyntänyt tilaisuutta ja tutustunut kanssamme järjestön laaja-alaiseen toimintaan kentällä eri puolilla. Hän on ollut loistavaa matkaseuraa ja keskustelumme ovat olleet todella mielenkiintoisia.

DNI:n kouluttajilla on hyvä ote lapsiin ja nuoriin. Tärkeitä teemoja käsitellään dynaamisten leikkien ja käytännön tekemisen kautta. Olemme päässeet tapaamaan eri-ikäisiä ja vaihtelevan aikaa toimintaan osallistuneita lapsia ja nuoria eri paikoissa. Heidän itsevarmuutensa ja olemuksensa sekä valaisevat lausuntonsa puhuvat puolestaan hankkeen tuloksellisuudesta.

Prikaattien ja oppilasneuvostojen lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan ja verkostoitumaan kunnallisissa, alueellisissa ja kansallisissa kokoontumisissa. Näissä käsitellään konkreettisia teemoja, kuten lapsia ja nuoria koskevaa lainsäädäntöä sekä tehdään vaikuttamistyötä yhdessä päättäjien kanssa.

DNI:n on verkostoitunut laajamittaisesti eri julkisten tahojen ja järjestöjen kanssa. Vierailimme Oruron lasten ja nuorten asioista vastaavan oikeusasiamiehen luona, joka kertoi heidän tekevän nyt sitä työtä minkä DNI on alun perin aloittanut. Vastaava kunnallinen taho puolestaan kertoi, miten sen määrärahoja on leikattu edellisvuonna 32 % ja tänä vuonna 72 %, joten kansalaisjärjestöjen panokselle on vielä valtava tarve.

Lasten itsevarmuus ja olemus sekä valaisevat lausunnot puhuvat hankkeen tuloksellisuuden puolesta.

Vastaanotot kouluissa ovat usein todella juhlavia ja niiden järjestelyihin on panostettu. Koulujen johto, vanhempainyhdistykset, opettajat ja oppilasneuvostot suunnittelevat yhdessä toimintaa ja DNI:n tekemää kasvatustyötä arvostetaan suuresti.

Oruron Los Angeles -prikaatin nuoria jäseniä hankkimassa näkyvyyttä ja uusia jäseniä lähinaapurustossa hyvä kohtelu -tarrojen jakamisen, banderollin ja kovaäänisten avulla. Jaakko Lavonius Vilma Pimenoff

• 13 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

ADOPTIO

Kansainvälisen adoption tarpeessa ovat Kiinassa ensisijaisesti lapset, joilla on jokin erityisen tuen tarve.

Kiinan naiset ja äidit – ilmiöitä kansainvälisen adoption rajapinnassa Yhdistelmä Kiina ja kansainvälinen adoptio vie helposti ajatukset yhden lapsen politiikkaan ja hylättyihin tyttölapsiin. Se onkin yksi kuva Kiinassa valitettavasti vallitsevasta epätasa-arvosta naisten ja miesten välillä. Jo syntymästään lukien poika arvotetaan tyttöä arvokkaammaksi. Vaikka Kiinassa talouskasvu etenee, naisten arjessa suurin haaste on edelleen köyhyys. Kiinan 50 miljoonasta köyhästä suurin osa on naisia. Maassa on periaatteessa palkkatasa-arvo, mutta talouskasvu ja markkinatalous on johtanut mm.

miesten ja naisten välisen palkkakuilun kasvuun viimeisten 20 vuoden aikana. Äkkiseltään voidaan ajatella, että kiinalaisten naisten alhainen eläkeikä (50 v. teollisuudessa ja 55 v toimistotyössä) olisi ilolla tervehdittävä asia. Se on kuitenkin osoittautunut mm. naisten ylennyksiä estäväksi tekijäksi ja sitä kautta siihen, että naisia on vähemmän mukana taloudellisessa ja poliittisessa päätöksenteossa. Naisista erityisen haavoittuvassa asemassa ovat yksinhuoltajaäidit, ja heistä erityisesti yksin lapsen saavat äidit. Yksinhuoltajat syrjäytyvät helposti yhteisöistään. Avioerojen myötä maahan »syntyy» vuosittain suuri määrä yksinhuoltajia. Esimerkiksi vuonna 2015 Kiinassa päättyi avioeroon 3,84 miljoonan parin avioliitto. Kiinassa arvioidaan olevan viisi miljoonaa yksinhuoltajanaista ja seitsemän miljoonaa yksinhuoltajamiestä. Miesten enemmistö tässä ryhmässä voi yllättää. Selitys on kiinalaisen lastenhoitokulttuurin näkö-

• 14 •

kulmasta looginen – miehet saavat huoltajuuden taloudellisin perustein, mutta käytännössä lasten hoidosta vastaavat isovanhemmat. Varhaisen eläkeiän turvin isovanhemmat - ja muut läheiset - ovatkin monen kiinalaisen yksinhuoltajaäidin (kuin myös kahden vanhemman lapsiperheen) pelastus maassa, jossa työelämän joustot pääsääntöisin puuttuvat. Sukulaiset voivat tehdä jopa niinkin isoja ratkaisuja omassa elämässään, kuten esimerkiksi jäädä varhaiseläkkeelle hoitamaan yksinhuoltajaksi jääneen sisaren lasta. Naisten tasa-arvotilanteessa on kuitenkin pikkuhiljaa tapahtunut kohentumista. Erityisesti kiinalaisten naisten asema terveys-, koulutus- ja kulttuurimittareilla mitattuna on hyvä. Naisten elinikä on kasvanut, ja naiset kouluttautuvat tasavertaisesti miesten kanssa. Myös naisten työllisyysaste on hyvä. Positiivista kehitystä naisten asemas-

Taloudellisen tilanteen paraneminen ja elintason nousu ovat syitä kotimaisen adoption kasvuun Kiinassa.

sa edustaa viime vuonna mahdollistettu kahden lapsen politiikka. Se ei kuitenkaan toivotusti lisännyt syntyvyyttä. Tässäkin esteeksi on noussut talous ja työelämän joustamattomuus. Alle kouluikäisten lasten hoito on erityisen vaikea järjestää. Naisten arjesta kuitenkin poistui yksi valtiollisen kontrollin elementti. Samoin viime vuonna maassa hyväksyttiin perheväkivallan kriminalisoiva laki. Laki huomioi avioparien lisäksi niin avoparit kuin myös samaa sukupuolta olevat parit. Kansainvälisten adoptioiden määrä on viime vuosien aikana laskenut monissa maissa, näin myös Kiinassa. Kotimaisten adoptiomäärien kasvaessa, kansainvälisen adoption tarpeessa ovat ensisijaisesti lapset, joilla on jokin erityisen tuen tarve. Yleisen taloudellisen tilanteen vahvistumisen ja yksittäisten kansalaisten elintason nousun arvioidaan olevan yksi syy kotimaisten adoptioiden määrän kas-

vuun Kiinassa. Kiinan adoptiokeskusviranomaisen mukaan oman taloudellisen tilan kohentuessa, sen lisäksi, että halutaan perheeseen lapsi, ollaan myös valmiimpia tekemään hyvää heikompien puolesta. Kun vuonna 2015 Kiinasta adoptoitiin ulkomaille yhteensä noin 3000 lasta, kotimaisten adoptioiden määrä oli kymmenkertainen. Viranomaisten mukaan hyvä taloudellinen tilanne edesauttaa osaltaan myös terveiden lasten syntymää. Näin lapsia hylätään entistä vähemmän. Terveelle lapselle löytyy myös helposti adoptioperhe kotimaassaan.

Naisista erityisen haavoittuvassa asemassa ovat yksinhuoltajaäidit, ja heistä erityisesti yksin lapsen saavat äidit.

Tuula Kumpumäki Kirjoitus perustuu adoptiolautakunnan edustajien Kiinaan 27.11.-2.12.2016 tekemän matkan aikana saatuihin tietoihin (mm. Suomen Pekingin suurlähetystö, Kiinan adoptiokeskusviranomainen CCCWA).

• 15 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

»Kielletty katse» kuuluu Niina Vehmaan Tuiki Tähtönen -valokuvasarjaan, joka on esillä Yhdessä koettua -kiertueen näyttelyssä Tampereelle.

Yhdessä koettua LASTENSUOJELU

–hanke tuo esille sijoitetun lapsen omaa kokemusta • 16 •

Yritämme omalla toiminnallamme edesauttaa sitä, että lastensuojelusta voisi jatkossa puhua julkisesti, ilman häpeää.

Lastensuojeluun liittyvä leima on edelleen olemassa, vaikka sen poistamiseksi on tehty vuosien ajan töitä. Ennakkoluulot leimaavat helposti asiakkaina olevia lapsia, nuoria ja heidän läheisiään. Ne rajoittavat lasten ja nuorten elämää ja kapeuttavat valintojen tekemistä esimerkiksi koulutuksen ja työelämän suhteen. Negatiivinen leima vaikuttaa myös siihen, että lastensuojelun asiakkaina olleet eivät usein ole halua kertoa kokemuksistaan. Työntekijöitä puolestaan sitoo vaitiolovelvollisuus. Näistä syistä lastensuojelu näyttäytyy julkisuudessa usein traagisina kohtaloina, ja siitä on vaikea saada tietoa. Tämä vahvistaa negatiivista leimaa ja luo vaikenemisen noidankehän.

ENNAKKOLUULOJEN PURKAMISTA Yhdessä Koettua –hankkeen tehtävänä on vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja ennakkoluuloihin. Ihanteellista olisi, että juuri ne ihmiset, joilla ei välttämättä ole kauheasti kokemusta tai tietoa lastensuojelusta, löytäisivät tiensä eri tapahtumiin. Tapahtumakokonaisuuden avulla pyrimme tuomaan esiin lasten, nuorten ja

perheiden moninaiset tarinat sijaishuollossa. Lastensuojelun asiakkaina olevat lapset ja nuoret ovat monesti ihan tavallisia lapsia ja nuoria, mutta silti edelleen ennakkoluulot ja väärinkäsitykset saattavat värittää sitä, miten ihmiset suhtautuvat heihin. Lastensuojelu on muuttunut todella paljon jo pelkästään viimeisten viiden vuoden aikana. Nuoret ja lapset ovat alkaneet saamaan ääntänsä kuuluviin. Yritämme omalla toiminnallamme edesauttaa sitä, että lastensuojelusta voisi jatkossa puhua julkisesti, ilman häpeää. Tieto hälventää ennakkoluuloja ja vahvistaa lasten ja nuorten unelmia sekä toiveikkuutta elämää kohtaan. Avoin keskustelu lisää myös palveluiden läpinäkyvyyttä sekä lastensuojelun piirissä olevien lasten ja nuorten turvallisuutta ja hyvinvointia. Haluamme myös luoda toivoa. Lastensuojelu ei ole maailmanloppu. Sen tehtävänä olisi nimenomaan olla tukemassa lasten ja nuorten kasvua ja auttaa heitä pääsemään kohti unelmiaan ja tavoitteitaan elämässään, siitäkin huolimatta, että heillä saattaa olla taustalla koviakin kokemuksia. Parhaiten lasten ja nuorten ääni tulee kuuluviin, kun heitä aktiivisesti kannustetaan tuomaan esiin mielipiteitään. Olemme vuosien aikana reflektoineet satojen nuorten kanssa heidän kokemuksiaan lastensuojelusta keräten samalla palautetta siitä, miten he lastensuojelun ovat kokeneet.

VERTAISTUESTA VAIKUTTAMISEEN Selviytyjät –ryhmässä olemme käyneet läpi lastensuojelua monesta eri näkökulmasta: sijoituksen alkuvaiheesta aina

• 17 •

jälkihuoltoon asti. Oma mottomme toiminnassamme niin yksittäisten nuorten kanssa kuin aloittelevien ryhmien mentorina on ollut, että aktiiviset nuoret tarvitsevat tuekseen aktiivisia aikuisia. Lisäksi nuoria usein auttaa kertomaan kokemuksistaan se, että niitä saa jakaa ja pohtia yhdessä vertaisten kanssa. Koska nuoret jakavat yhteisen tunnekokemuksen, samaistumisen ja kuulumisen tunteet korostuvat ja erilaisuuden tunne pienenee. Olemme Nuorten foorumeissa huomanneet, että nuorilta nuorille toteutetussa toiminnassa on helpompi avautua lyhyessäkin ajassa toisille. Tärkeää on myös se, että kun pyydämme nuoria ja lapsia avaamaan omaa kokemusmaailmaansa, teemme sen eettisesti kestävällä tavalla. Haluamme, että toimintamme voimauttaa nuoria, auttaa heitä käsittelemään kokemuksiaan ja rakentamaan toivoa. Viemme myös aina nuorten tuottamat viestit eteenpäin. Raportoidessa nuorten kanssa tehdystä työstä kerromme samalla myös aina millaista työskentelyä nuorten kanssa on tehty. Lähtökohtana on se, että nuoret saavat vapaasti ilmaista itseään puhumalla, kirjoittamalla, piirtämällä tai muulla heille luonnollisella tavalla.

TAITEEN KEINOIN Taiteen käyttäminen kokemusten läpi käymisessä korostaa oikeutta monipuoliseen itseilmaisuun. Taidelähtöisten menetelmien avulla omien tunteiden ja kokemusten esittäminen on tuonut eheytymistä monille nuorille ja lapsille. Taiteen avulla lapset ja nuoret ovat saaneet tulla kohdatuiksi ja nähdyiksi

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

tavalla, jolla he ovat itse halunneet ja pystyneet itseään ilmaisemaan. Taidelähtöisyys nivoutuu yhteen lapsen ja nuoren osallisuuteen, kokemusasiantuntijuuteen ja aikuisten ja lasten yhdessä toimimiseen. Eri ilmaisutaitoihin perustuva työskentely on yksi tapa auttaa lasta kohti omaa tarinaa. Lapsen kertomuksellisessa lähestymisessä on myös tiedon tuottamisen mahdollisuus. Kertominen tuottaa tietoa erityisesti lapselle itsellensä, mutta myös kuulijalle ja se synnyttää yhteisiä tarinoita. Yhdessä koettua –kiertueella olemme nähneet tästä jo esimerkin, jossa 6–10 -vuotiaat lapset työskentelivät koti-teeman ympärillä sijaisvanhemman kanssa. Kaksi muutaman tunnin kertaa yhdessä pohtien kotia ja lapselle tärkeitä asioita selkeästi näyttäytyivät lapsille ja aikuisille merkittävinä. Lisäksi lapset saivat askartelemalla vapaasti ilmaista ajatuksiaan ja tuntemuksiaan, samalla aiheesta keskustellen, jos siltä tuntui.

LASTENSUOJELUN KOKEMUKSET ERI SUKUPOLVISSA Yhdessä koettua –hankkeen ohjelmaa suunnitellessamme olemme pyrkineet ottamaan eri sukupolvet huomioon. Meillä on Salapoliisi Mäyrän johdolla vietettyjä Salapoliisi-päiviä lapsille, joissa tutkitaan lapsille tärkeitä asioita, kuten kotia ja turvallisuutta. Nuoret voivat osallistua heille suunnattuihin työpajoihin ja foorumeihin pitkin vuotta. Hankkeen aikana järjestämme myös kohtaamisen foorumeita ja työpajoja, joihin ovat tervetulleita myös vanhemmat sukupolvet, joilla on lastensuojelutaustaa. Kohtaamisen foorumeissa haluamme kuulla, mitä olemme jo oppineet lastensuojelussa ja mitä pitäisi vielä kehittää. Näemme arvokkaana asiana myös sen, että lastensuojelun entiset asiakkaat saavat areenan, jossa he voivat luottamuksellisesti käydä yhdessä läpi kokemuksiaan, ja että näin saadut viestit saatetaan muillekin tiedoksi.

Helena Inkinen ja Marjukka Koskenkorva Niina Vehmaa

Kohtaamisen foorumeissa haluamme kuulla, mitä olemme jo oppineet lastensuojelussa ja mitä pitäisi vielä kehittää.

Ainoa määräys on, että sukkien tulee olla sinivalkoiset, kaikki sinisen ja valkoisen sävyt käyvät. YHDESSÄ KOETTUA – 100-VUOTIAS SUOMI SIJOITETTUJEN LASTEN SILMIN Pesäpuu ry yhteistyökumppaneineen juhlistaa Suomen itsenäisyyttä tuomalla juhlavuoden keskiöön sijoitettujen lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä tarinat. Yhdessä Koettua on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017. Yhdessä Koettua -tapahtumakokonaisuus sisältää seminaareja, taidenäyttelyitä, konsertteja ja kohtaamisen foorumeita Helsingissä, Tampereella, Porissa, Jyväskylässä, Kuopiossa sekä Oulussa. Kiertue huipentuu Helsingissä pidettävään päätösjuhlaan YK:n Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2017 Yhteiset Lapsemme ry on yksi hankkeen kumppanijärjestöistä Helsingissä. Lisätietoa: www.yhdessäkoettua.fi

• 18 •

Info

Pelastakaa Lapset ry ja Interpedia ry ovat lupautuneet ottamaan sukkia vastaan ja jakamaan niitä eteenpäin. VALMIIT SUKAT TULEE TOIMITTAA POSTITSE: Pelastakaa Lapset ry Laura Holmi PL38 00601 Helsinki, tai Interpedia Malla Jauhiainen Asemamiehenkatu 4 B 00520 Helsinki Kuoreen tunnus »villasukkakeräys»

ADOPTIO

Villasukat

juhlavuonna 2017 suomeen adoptoitaville lapsillle »Sinivalkoiset lahjasukat ovat käsityöihmisten kunnianosoitus 100 -vuotiaalle Suomelle.» Näillä sanoilla on Facebookissa jo kesällä 2016 alkanut käsityökampanja, jossa on tarkoitus neuloa sinivalkoiset villasukat jokaiselle Suomessa vuonna 2017 syntyvälle vauvalle. Vauvat saavat sukkansa synnytyssairaalassa. Kampanja on levinnyt myös Suomen ulkopuolelle, ainakin Ruotsissa, Saksassa, Espanjassa, Isossa Britanniassa ja Yhdys-

valloissa, jopa Australiassa saakka neulotaan sukkia joko tänne Suomeen tai näissä maissa syntyville suomalaistaustaisille vauvoille (Villasukkakeräys juhlavuonna syntyville lapsille -ryhmä Facebookissa). Entäpä Suomeen tänä vuonna adoptoitavat lapset? Erään adoptioäidin tuohtuneesta lausahduksesta Paljostako vetoa, että adoptiolapset eivät saa!» lähti ajatus neuloa sukkia myös tänä vuonna Suomeen adoptoitaville lapsille. Neulontahaastetta on jaettu Facebookin eri adoptio- ja käsityöryhmille sekä käsitöitä tekeville ystäville työ- ja opiskelupaikoilla. Haasteen ovat vastaanottaneet myös käsitöitä tekemättömät henkilöt ostamalla sinistä ja valkoista lankaa neuloville ystävilleen. Ilahduttavan moni adoptiota tuntematonkin on lupautunut mukaan todeten, ettei ole merkitystä, kasvoiko lapsi sydämen alla vai sydämessä. Haasteeseen osallistuminen on help-

• 19 •

poa ja aikaa on koko vuosi 2017. Sukkien neuloja päättää itse, mitä lankaa hän käyttää, minkä kokoiset tai minkä malliset sukat hän neuloo. Perusvillasukka on aivan yhtä hyvä ja arvokas kuin kirjoneule- palmikko- tai pitsisukka, lämmöllä ja ajatuksella neulottu. Ainoa määräys on, että sukkien tulee olla sinivalkoiset, kaikki sinisen ja valkoisen sävyt käyvät. Sukkia tarvitaan noin 60 paria eri-ikäisille lapsille vuoden vanhasta alakouluikäiseen, koot vaihtelevat 22-34. Jos neulojan kotona on eläimiä, pitää villasukat pakata muovipussiin ja kirjoittaa pussin päälle »eläintalous.» Lisäksi sukkia on syytä pitää pakastimessa noin kaksi vuorokautta ennen palvelunantajille lähettämistä. Sukkien yhteyteen on hyvä laittaa käytetyn langan nimi sekä pesuohje, halutessasi voit laittaa henkilökohtaiset onnittelut ja vaikka nimesi. Varpu Kekkonen

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

ADOPTIO

Ruotsissa ulkomailta adoptoitujen nuorten sijaishuoltoon erikoistuneessa yksikössä on todettu, että vanhemmat ovat kaikesta huolimatta nuoren paras ja tärkein voimavara.

Vanhemmat

voimavarana

huostaanotetulle adoptiolapselle Adoptionhakijat valmentautuvat ja valmistautuvat monenlaisiin tilanteisiin odotusaikana. Lapset ovat omissa maissaan adoptioon luovutettuja ja – nykyään yhä useammin – lastensuojeluviranomaisten huostaan ottamia lapsia.

Kaikki lapset ovat kokeneet eroja ja menetyksiä. Osa lapsista on saanut ensimmäisessä kotimaassaan olosuhteisiin nähden hyvää hoivaa ja huolenpitoa, osalla on taustallaan vaikeita ja traumaattisia kokemuksia: laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua, väkivaltaa. Aina ei ole tiedossa, mitä kaikkea lapsi on joutunut kokemaan ennen uuteen perheeseen tuloa.

TUEN HAKEMINEN ON VAHVUUTTA Monet adoptiolapset ja -vanhemmat tarvitsevat jossain vaiheessa perheen ulkopuolista tukea. Adoptoidut lapset ansaitsevatkin vahvat vanhemmat, jotka osaavat

• 20 •

ja uskaltavat hakea apua. Joskus tilanteet kärjistyvät niin pitkälle, että päädytään lapsen sijoittamiseen perhehoitoon tai laitokseen. Lasta toivoville hakijoille adoptio on perheen perustamista, ei lastensuojelutoimenpide. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuluu yhteinen perhe-elämä, ei päätyminen lastensuojelupalvelujen piiriin. Vaikka päätös huostaanotosta olisi tehty yhteistyössä vanhempien ja viranomaisten kanssa, on todennäköistä, että vanhemmat ovat huostaanottotilanteessa ja heti sen jälkeen syvässä kriisissä ja erittäin ahdistuneita. »Tuntuu kuin olisin joutunut helvettiin, enkä ikinä pääsisi sieltä pois…», kuvaa erään nuoren vanhempi tuntojaan. Ruotsissa toimii ulkomailta adoptoituihin nuoriin erikoistunut sijaishuollon yksikkö, Folåsa behandlingshem. Siellä huostaanottojen taustalla on usein erittäin tulehtuneet välit nuoren ja vanhemman tai vanhempien välillä sekä kouluongelmat. Osa vanhemmista kertoo, että kiintymyssuhteen ongelmia on ollut alusta asti. Yhtä monen kokemus on se, että alkuajan sopeutumisajan jälkeen on seurannut monta hyvää vuotta, ja ongelmat ovat kärjistyneet esimurrosiässä tai murrosiässä. Folåsassa on todettu jo vuosia sitten, että vanhemmat ovat kaikesta huolimatta nuoren paras ja tärkein voimavara. Vanhempien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä.

VANHEMMAT OVAT OIKEITA JA VANHEMMUUS JATKUU Suomessa ei ole tietoa huostaanotettujen adoptiolasten määristä, tiedetään että heitä on. Monet vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä adoptiokuraattori Kerstin Raumaan siinä vaiheessa, kun ongelmat alkavat kasaantua. Kerstin kertoo, että huostaanottojen taustalla olevat syyt ovat samoja kuin Ruotsissa. Lähes kaikki Kerstinin kanssa keskustelleet vanhemmat ovat itse pyytäneet apua lastensuojelusta tilanteiden kärjistyttyä. Päätös huostaanotosta on tehty yhteisymmärryksessä sosiaalityöntekijän kanssa. Usein vanhemmat ovat pyytäneet huostaanottoa viimeisenä keinona auttaa rankasti oireilevaa nuorta. Valitettavan usein vanhemmat ovat huostaanoton jälkeen kokeneet, että heitä ei pidetä »oikeina» vanhempina ja heidän vanhemmuutensa kyseenalaistetaan. Vanhempien kertoman mukaan ammattilaiset eivät aina tunnista lasten rankkojen taustojen merkitystä. Etsitään syitä vanhemmista silloinkin, kun lapsi on saattanut

KYSELY

»Toivo on tärkeämpi kuin tuhat tukitoimea. Toivon menettäminen on vaarallista. Toivon ylläpitäminen on pelottavaa.

On uskallettava silti.»

Adoptioperhe lastensuojelun asiakkaana – opas valmisteilla

Ote Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Kasperin ja Sininauhaliiton julkaisusta »Kun joka makaroniin pitää mahtua pöytätavat» - Hetkiä ja tarinoita huostaanotettujen lasten vanhempien elämästä. Otavan kirjapaino, Keuruu 2014.

vaurioitua jo varhain niin pahasti, että tavallinen hyvä vanhemmuus ei riitä. Huostaanoton jälkeen moni adoptiovanhempi kokee jäävänsä yksin. He kuvittelevat olevansa ainoa »ongelmaperhe» adoptioperheiden joukossa. Monen vanhemman toive on, että he voisivat olla enemmän mukana nuoren elämässä myös huostaanoton aikana ja että heitä pidettäisiin voimavarana, ei ongelmien aiheuttajina.

PERHE VAI LAITOS? Yleisesti ottaen perhesijoitusta pidetään parempana vaihtoehtona kuin laitossijoitusta. Kerstin toteaa, että aina ei näin ole. Ei ole tarkoitus, että adoptiolapsi saa uuden perheen, jos tilanne on se, että huostaanoton taustalla olevat syyt ovat kovin syvällä varhaisissa vaiheissa, eikä niinkään vanhemmuudessa. Laitossijoitus ja tiivis yhteistyö vanhempien

kanssa Folåsan tapaan voi olla paras vaihtoehto. Kuten aina lastensuojelussa, jokainen tapaus on omanlaisensa. Kyseessä voi olla lapsi, joka varsin pian Suomeen tulon jälkeen sijoitetaan uuteen perheeseen, jossa vanhemmilla on paremmat voimavarat vastata lapsen tarpeisiin. Kerstinillä on kokemuksia vanhemmista, jotka kertovat huostaanoton olleen hyvä ja oikea ratkaisu, myös adoptoidun mielestä. Elämä on mallillaan ja suhteet vanhempien ja nuoren tai jo aikuistuneen adoptoidun välillä ovat hyvät.

Anja Wikstedt Thomas Lok

Artikkeli on julkaistu aiemmin Yhteiset Lapsemme 4/2015 verkkolehdessä.

ADOPTIOPERHEET RY VALMISTELEE OPASTA ADOPTIOPERHEESTÄ LASTENSUOJELUN ASIAKKAANA Oppaan tekemistä varten kerätään adoptioperheiden kokemuksia ja ajatuksia siitä, millaista tukea he tarvitsisivat. Vastauksia toivotaan perheiltä, jotka ovat etsineet apua lapsen oireiluun ja mahdollisesti olleet lastensuojelun asiakkaina. Vastaamalla anonyymiin nettikyselyyn adoptiovanhemmat voivat edesauttaa tekemään oppaasta sellaisen, että se palvelee apua etsiviä adoptioperheitä mahdollisimman hyvin. Adoptioperhe lastensuojelun asiakkaana -opas on suunnattu sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille että adoptioperheille vertaiskäyttöön. Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö on myöntänyt oppaan tekemiseen rahoituksen. Osallistu anonyymiin kyselyyn ja auta oppaan laatimisessa. Kysely löytyy Adoptioperheet ry:n kotisivuilta www.adoptioperheet.fi/tiedotteet-uutiset

Info

Adoptiokuraattori Anja Wikstedt 050 313 5066 (arkisin klo 9-16) Adoptiokuraattorille soittaminen on luottamuksellista ja soittaa voi myös nimettömänä. Folåsa behandlingshem www.stat-inst.se/folasa

• 21 •

Vastauksia toivotaan perheiltä, jotka ovat etsineet apua lapsen oireiluun ja mahdollisesti olleet lastensuojelun asiakkaina.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

VANHEMMALTA VANHEMMALLE

Adoptionuorten vanhempien ryhmässä jaetaan kokemuksia Murrosikäisten lasten kodeissa on monenlaisia irtiottoja erilaisina ilmiöinä. Murrosikä ja irtiotto ovat tärkeitä sekä nuorellemme että meille itsellemme. Jokainen suhde on erilainen. Se mikä toimii yhden kanssa, ei toimi toisen kanssa. Parhaimmat käytännön keinot löytyvät usein samantapaisissa tilanteissa olleilta toisilta vanhemmilta. Adoptionuorten vanhempien tapaamisissa mahdollistamme näiden arvokkaiden kokemusten jakamisen. Osallistujat poimivat tarvitsemansa. Tilaisuudet ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, joissa pureudumme johonkin itsenäistymisen ja irtaantumisen aihealueeseen vuorovaikutuksen ja tunteiden näkökulmasta. Tapaamiset on toteutettu ohjatusti. Osallistua voi yhteen tai useampaan kertaan.

PIENI MUUTOS VAIHTAA SUUNTAA Kännykän käyttö, kouluun lähteminen ja koulussa viihtyminen, läksyt, valvominen, kotiintuloajat, suihkussa käynnit, ruokailuajat, rahan käyttö, kavereilla kyläilyt, viikonlopun vietto, lomat jne. Kaikki ovat

sekä ilon että ristiriitojen lähteitä. Joskus päädymme tahtomattamme siihen, että sama tilanne toistuu toistumistaan ja koemme, että lopputulos on aina samanlainen. Samalla tavalla toimiminen tuottaa samanlaiset tulokset. Jos mikään ei muutu, on turha odottaa muutoksia. Ja ainoa, johon voin todella vaikuttaa, olen minä itse. Se tyyppi, joka katsoo aamulla peilistä. Miten voin itse löytää uusia keinoja toistuviin tilanteisiin? Miten saada pidettyä ristiriidat ohimenevänä niin, että kodin ilmapiiri on edelleen sellainen kuin haluamme sen olevan? Miten vahvistaa nuorta kasvussa aikuisuutta kohti? Miten pysyä hyvänä mallina nuorelle?

HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ ONNISTUMISISTA Tapaamisissa ammennamme onnistumisista. Kun fokustamme tilanteisiin, jotka toimivat, löydämme hyviä käytäntöjä sekä itseltämme että muilta osallistujilta. Hyvän vuorovaikutuksen kautta pystymme vaikuttamaan omiin tunteisiimme ja jopa koko kodin ilmapiiriin. Kun oikaisemme omia toimintatapojemme edes pienesti, saamme muutosketjun liikkeelle.

OHJATUT TAPAAMISET Tapaamisia on ollut viime syksystä lähtien viisi. Mukana on ollut yhteensä viisitoista eritaustaista vanhempaa. Joka kerta

• 22 •

Tapaamisissa olemme sekä itseämme että toisiamme varten. Ilmapiiri on avoin ja luottamuksellinen.

on ollut joitakin uusia mukana. Kiitos kaikille osallistujille, jotka ovat tuoneet kokemuksensa, ajatuksensa ja hyvät käytäntönsä kanssakulkijoiden avuksi! Tapaamiset perustuvat ajatukseen, että olemme niissä itseämme ja toisiamme varten. Ilmapiiri on avoin ja luottamuksellinen. Vanhemmat löytävät keinoja sekä toisiltaan että ryhmän vetäjiltä. Ryhmään voi osallistua, jos tuntuu siltä että keinot ovat vähissä ja/tai siksi, että on itse onnistunut jossakin haastavassa tilanteessa ja haluaisi jakaa tätä kokemusta muillekin. Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Jaana Ovaska YL-arkisto Lisätietoja: www.yhteisetlapsemme.fi

YHTEISET LAPSEMME MUKANA NARINKKATORILLA

RASISMIA VASTAAN

Rasisminvastainen viikko starttaa Narinkkatorilta Suomen Punaisen Ristin rasisminvastaisen viikon avaustapahtuma järjestetään maanantaina 20.3. Kampin Narinkkatorilla Helsingissä. Ohjelmassa on muun muassa musiikkia, pelejä, näytöksiä ja erilaista ohjelmaa lapsille. Myös lukuisat järjestöt esittelevät omaa toimintaansa. #MINÄPÄÄTÄN -KAMPANJA JA RASISMINVASTAINEN VIIKKO Narinkkatorin tapahtuma on osa SPR:n rasisminvastaisen viikon kampanjaa #minäpäätän (#jagbestämmer #idecide). Kampanjan tarkoituksena on tuoda esille jokaisen mahdollisuutta luoda yhdenvertaista, turvallista ja kaikille avointa yhteisöä ja yhteiskuntaa. Rasisminvastaisen viikon aikana rohkaistaan ihmisiä kertomaan, miten hyvien päätösten, positiivisten mielikuvien, tarinoiden, ystävyyssuhteiden ja kohtaamisten kautta luodaan syrjimätöntä ilmapiiriä kaikille. Kampanjan suojelijana toimii Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö. #minäpäätän -kampanja ottaa kantaa siihen, miten yhteiskuntaa rakennetaan

käytännön teoilla ja päätöksillä. Kampanjaviikolla tehdään päätöksiä, jotka luovat yhdenvertaisempaa koulua, työpaikkaa, asuinpaikkaa, kaupunkia ja yhteiskuntaa. Viikolla pyritään vahvistamaan kuvaa Suomesta avoimena ja hyvänä maana ja suomalaisista ystävällisinä ja avoimina ihmisinä. Kuka tahansa voi osallistua kampanjaan tekemällä rasisminvastaisen päätöksen. Päätös voi olla toimintaa tai lupaus siitä, miten kaikille turvallista ja avointa yhteiskuntaa rakennetaan paikallisesti. Se voi olla esimerkiksi solmittu ystävyyssuhde, tempaus rasismia vastaan tai lupaus puuttua kiusaamiseen. Oma päätös julkaistaan sosiaalisessa mediassa tunnisteella #minäpäätän tai ruotsiksi #jagbestämmer tai englanniksi #idecide. Kampanjatoimintojen tueksi voi tilata ja ladata kaikille ilmaista materiaalia Punaisen Ristin verkkokaupasta sekä nettisivuilta eirasismille.fi. Lisätietoa ja ideoita saa lähemmin myös RedNetin Rasisminvastainen viikko- ryhmästä.

MONIPUOLISTA OHJELMAA Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen avaa Narinkkatorin tapahtuman klo 15.30. Esiintyjinä nähdään muun muassa Benjamin Peltonen, Mikko Harju, Emilia Sisco & Robbie Hill Duo, Street Soul Studio, Es-Ow, Hassan Maikal sekä Suora Lähetys.

• 23 •

Marjukka Rauhala ja Iiris Nikanne Irma Marttinen

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

Yhteiset Lapsemme ry:n teltassa on ohjelmaa lapsille ja lapsiperheille. Lapset saavat toimia asiantuntijoina lyhyessä osallistavassa draamatarinassa, jossa hahmot Ärri ja Purri tarvitsevat apua tunteidensa hallinnassa. Lapset pääsevät jättämään omasta neuvostaan myös visuaalisen jäljen, joista muodostuu yhteinen värikäs teos tapahtuman aikana. Yhteiset Lapsemme ry:n teltassa on myös kasvomaalausta ja yhteislaulutuokioita lapsille. Yhteiset Lapsemme ry:n työntekijöitä ja vapaaehtoisia on paikan päällä keskustelemassa ja kertomassa yhdistyksen toiminnasta.

KAMPANJASSA MUKANA: Kampanjan yhteistyökumppaneina toimii suuri joukko erilaisia järjestöjä ja muita toimijoita, joihin voi tutustua tapahtumassa: Helsingin Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ry Ihmisoikeusliitto ry Allianssi ry – Ei vihapuheelle Yhteiset Lapsemme ry YleX (mediakumppani) Romano Missio ry Pelastakaa Lapset ry RASMUS ry ETNO/om Liikkukaa - Sports for All ry Monika-Naiset liitto ry Rauhankasvatusinstituutti ry SETA ry Miessakit ry Helsingin Pelastuslaitos Helsingin Poliisi Puolustusvoimat (somekampanja) Ruuti, Safe Stadi/Helsingin Nuorisoasiainkeskus Punainen kortti rasismille Adoptioperheet ry EHYT ry Taekwondo liitto Lentopalloliitto Suomen Olympiakomitea Suomen Paralympiakomitea Helsingin kaupunki Setlementti/Kalliola Rikosuhripäivystys (RIKU) Moniheli ry Suomen Partiolaiset (some) Kirkon Ulkomaanapu Amnesty Suomen osasto Monik ry Kulttuurikameleontit ry MLL SPR / useat yksiköt Urheilijoita ja urheiluseuroja VR (työntekijä videolla) K-market (työntekijä videolla) JS Sound Group Oy (työntekijä videolla)

101858

• Kevätnumero 2017

Rasisminvastaisen #minäpäätän Yhteiset Lapsemme on mukana SPR:n Ei rasismille! -hankkeen ja kumppanijärjestöjen sekä monien muiden toimijoiden järjestämässä #minäpäätän – kampanjan avaustapahtumassa maanantaina 20.3. klo 15.30-19.00 Kampin Narinkkatorilla Helsingissä. Kampanjan tavoitteena on kannustaa kaikkia ihmisiä tekemään päätöksiä, jotka edistävät syrjinnänvastaista ja myönteistä ilmapiiriä yhteiskunnassamme.

– KAMPANJAN AVAUS NARINKKATORILLA 20.3.

YHTEISET LAPSEMME RY:N

TOIMISTO ETU-TÖÖLÖSSÄ

Ohjelmassa on musiikkia, pelejä, urheilijoita, lapsille omaa ohjelmaa, ilmapalloja! Esiintyjinä muun muassa Benjamin Peltonen, Mikko Harju, Emilia Sisco & Robbie Hill Duo, Street Soul Studio, Es-Ow, Hassan Maikal sekä Suora Lähetys. Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen avaa tapahtuman klo 15.30. Lämpimästi tervetuloa!

TAPAHTUMAKALENTERI #ADOPTIONILO-KAMPANJA 13.–19.3.2017 kannustaa ihmisiä jakamaan sosiaalisessa mediassa vilauksen omasta adoptioarjestaan. Tule sinäkin mukaan! Jaa oma arkinen ilonhetkesi somessa! TUNNE- JA VUOROVAIKUTUSTAITOJA ADOPTIONUORTEN VANHEMMILLE, Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto (21.3., 25.4., 23.5. klo 17.00–19.30 ). Ryhmään voi osallistua yhden tai useamman kerran! Lisätiedot ja ilmoittautumiset: anja.wikstedt(a) yhteisetlapsemme.fi OLE ROHKEA JA REILU –TYÖPAJOJEN OHJAAJAKOULUTUS Jyväskylässä, 1.–2.4. Pesäpuu ry:n toimisto, Ilmarisenkatu 17, Jyväskylä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: pajatoiminta(a)yhteisetlapsemme.fi TEATTERI-ILTA BOLIVIAN LASTEN OIKEUKSIEN HYVÄKSI 5.4. KOM-teatterissa Kokki, varas, vaimo ja rakastaja. Liput 35€ ja lipputilaukset anja.wikstedt(a)yhteisetlapsemme.fi. Tuotto Boliviaan! MAAILMA KYLÄSSÄ –FESTIVAALI 27.–28.5. Kaisaniemen puisto, Helsinki. Olemme jälleen mukana tässä loppukevään upeassa tapahtumassa! Lisätietoja myöhemmin.

ADOPTIOVALMENNUSKURSSIT SYKSYLLÄ 2017: HELSINKI, 21.–22.10. ja 18.–19.11., Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto. Ilmoittautumiset sähköpostilla anja.wikstedt(a)yhteisetlapsemme.fi. SVENSKSPRÅKIG KURS i Smedsby, Korsholm 8.–10.9, förfrågningar och anmälningar anja.wikstedt(a)yhteisetlapsemme.fi

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.yhteisetlapsemme.fi Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2017

Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto sijaitsee Etu-Töölössä osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 6. krs., 00260 Helsinki. Tervetuloa käymään! www.yhteisetlapsemme.fi

SEURAA MEITÄ! Facebookissa https://www.facebook.com/ Yhteiset-Lapsemme Twitterissä https://twitter.com/YLapsemme

Tilaa lehti!

Yhteiset Lapsemme -lehden saat tilattua liittymällä jäseneksi 25 euron vuosimaksulla. Täytä lomake kotisivuillamme!

Kaikki tapahtumat ja uutiset: www.yhteisetlapsemme.fi