Yhteiset Lapsemme Kevätnumero 2015

• Monikulttuuristen lasten asialla jo vuodesta 1988. •

• Kevätnumero 2015

Kehitysyhteistyöllä edistetty lasten hyvinvointia s.4

Kansainvälinen adoptio Bulgariasta s.10 Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

© UNICEF/DENM2014-00544/Strange, Malawi 2014

TÄSSÄ NUMEROSSA • Monikulttuuristen lasten asialla jo vuodesta 1988. •

• Kevätnumero 2015

Kehitysyhteistyöllä edistetty lasten hyvinvointia s.4

Kansainvälinen adoptio Bulgariasta s.10

Kehitysyhteistyöllä on edistetty lasten hyvinvointia

s.4

Juurten etsintää somessa s.13

s.22

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

Kansainvälinen adoptio Euroopassa s.10

Vuosi 2014

Sisältö • Kevätnumero 2015 Yhteiset LAPSEMME -lehden julkaisija: Yhteiset Lapsemme ry

Kehitysyhteistyöllä on parannettu lasten asemaa .. . . . . . s. 4

Toimitusneuvosto: Susanna Ba, Pekka Iivonen, Kristiina Ikonen, Leena Virtanen, Anja Wikstedt

Globaalikasvatus avaa lasten silmät .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 8

Päätoimittaja: Tuula Kumpumäki Toimitussihteeri: Irma Marttinen Ulkoasu ja taitto: Pia Lehtinen / Simberg & Partners Oy

Erilaiset päivät -valokuvanäyttely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 9 Adoptio­yhteistyö ­Bulgarian kanssa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 10 Juurten etsintää somessa .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 13 Satupajoja pienille lapsille .. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 15 Kolumni: Seppo Sauro . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 17

Kansikuva: Anita, Sofia Bulgaria

Koulussa Etelä-Afrikassa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 18

Painatus: Kyriiri Oy, Helsinki

Afrikka Suomessa -hanke ja näyttely . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 20

ISSN: 1236-2271

Spoken word

-esityksillä rasismia vastaan . . . . . . . . . . . . . s. 21

Katsaus vuoden 2014 toimintaan . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 22

•2•

PÄÄKIRJOITUS

Rohkeutta ja välittämistä Tämän pääkirjoituksen kirjoittavat puolestani kaksi rohkeaa ja välittävää miestä, Helsingin Sanomien toimittaja Kimmo Oksanen sekä pappi ja kirjailija Jaakko Heinimäki. Oksaselta on juuri ilmestynyt kirja Kasvonsa menettänyt mies ja Heinimäki on kirjoittanut arvion tästä, kasvonsa sairauden johdosta menettäneen miehen, kirjasta. Sekä Oksasen tarina että kirja-arvio on julkaistu Helsingin Sanomissa helmikuussa 2015.

Kimmo Oksanen kirjoittaa välittämisestä ja lähimmäisenrakkaudesta lässyttämättä tavuakaan.

Oksanen kertoo nostavansa työssään esiin asioita, jotka vaivaavat häntä. »Kun on tässä asemassa, olisi suuri synti olla tekemättä niin.» Hän sanoo pitävänsä ymmärrettävänä, jos joku pitää itsekeskeisenä omasta sairastumisesta kirjoittamista. »On Syyria ja on Kongo. On ebola, Irak, Pariisi ja Tanska. Ja silti jätkä kirjoittaa 280 sivua omasta naamastaan. Mutta maailman suurimmissakin kriisipesäkkeissä jokainen kärsimys kärsitään kerrallaan ja jokainen lohtu otetaan vastaan kerrallaan.»

Heinimäki kirjoittaa arviossaan: »Syrjään sysätyistä ihmisistä kiinnostunut reportteri kirjoittaa edelleen heistä, jotka voivat huonosti. Kertoessaan omasta sairaudestaan Oksanen kirjoittaa myös asunnottomista, päihderiippuvaisista, mieleltään järkkyneistä. Ja romanikerjäläisiä hän pitää sydämellään yhä määrätietoisemmin. Sairastuminen ja rujoksi muuttuminen, leirin ulkopuolelle joutuminen, vain syventää hänen osallisuuttaan syrjäytettyihin, ulkopuolisiin. Kasvonsa menettänyt mies marssittaa eteemme kasvoja hädälle ja huono-osaisuudelle. Oksanen kirjoittaa välittämisestä ja lähimmäisenrakkaudesta lässyttämättä tavuakaan.»

Tuula Kumpumäki, päätoimittaja

•3•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

© UNICEF/ETHA2013_00379/Ose, Etiopia 2013

Kehitysyhteistyöllä on edistetty lasten hyvinvointia Viime kuukausina kehitysyhteistyökeskustelu on saanut uutta pontta ulkoasiainneuvos Matti Kääriäisen kohua aiheuttaneen Kehitysavun kirous -teoksen julkaisun myötä. Keskustelun keskiössä eivät kuitenkaan ole olleet kaikkein haavoittuvaisimmat ja heikoimmat eli lapset.

Miten kehitysyhteistyöllä on parannettu lasten asemaa, oikeuksia ja hyvinvointia vuosien varrella?

•4•

Heidi Laukkasuo UNICEF kuva-arkisto ja Heidi Lakkasuo

Suomen UNICEFilla ohjelma- ja vaikuttamistyön johtajana työskentelevällä Inka Hetemäellä on vahva ihmisoikeus- ja järjestötausta. Kaikki alkoi kansainvälisten asiain sihteerinä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa vuonna 1990, jossa harjoitettiin vahvasti kehitysyhteistyöpolitiikkaa.

Tie vei nykyään kolmen lapsen äidin Pakolaisneuvonnan ja Amnestyn kautta Suomen UNICEFille, jossa hän on elokuussa ollut 15 vuoden ajan. Ohjelma- ja vaikuttamistyön toiminta on jakautunut kahteen tiimiin, kotimaiseen ja kansain-

VASEMMALLA • Terveysavustaja tarkastelee 2-vuotiaan Odjua Adjuluatin kämmeniä, sillä niiden väri voi antaa viitteitä, kärsiikö poika anemiasta.

OIKEALLA • Inka Hetemäki on pitkän linjan kehitysyhteistyön ja lapsen oikeuksien asiantuntija. Kuva: Heidi Laukkasuo.

ALHAALLA • Koululaiset pesevät käsiään Länsi-Bengalissa, Intiassa.

väliseen. Kotimaan tiimi keskittyy lapsen oikeuksiin Suomessa. Kansainvälinen tiimi hoitaa kehitysmaiden lasten asioita.

LAPSEN OIKEUDET GLOBAALIIN KESKUSTELUUN

KEHITYSTAVOITTEISTA TULOKSIIN 1990-luvulla alettiin luoda vuosituhattavoitteita, joita mitattiin vuosina 2000–2015. Vuosituhattavoitteiden myötä alettiin mitata ja seurata kehitystavoitteita, kuten lapsikuolleisuus, puhtaan veden saanti, aliravitsemus sekä äitiyskuolleisuus. Näissä on tapahtunut radikaali muutos. Lapsikuolleisuus on puoliintunut vuodesta 1990 vuoteen 2013, vaikka lapsiväkiluku on jatkuvasti noussut. Äärimmäinen köyhyys on laskenut hurjasti: vuonna 1990 maailman ihmisistä 47 prosenttia eli äärimmäisessä köyhyydessä, nyt luku on enää 18 prosenttia.

Aliravitsemuksesta kärsivien lasten määrä on vähentynyt 37 prosentilla vuodesta 1990 vuoteen 2012. Polio on poistettu 99 prosenttisesti maailmasta ja lapsityö on vähentynyt kolmanneksella 2000-luvun aikana.

UNICEF vastasi vielä 1990-luvun alussa 80 prosenttisesti kehitysmaiden lasten perusrokotuksista, nyt enää 38 prosenttisesti. Yhä useampi lapsi pääsee

Lapsen oikeuksien sopimus on vahva missioni.

kouluun: vuonna 1990 noin 102 miljoonaa lasta jäi koulun ulkopuolelle, vuonna 2011 heitä oli enää 57 miljoonaa.

»On vaikea osoittaa, onko Suomi globaalisti onnistunut tai epäonnistunut lapsen oikeuksien edistämisessä. Pitäisi tehdä kohdennetumpaa mittausta ja seurantaa.

Suomessa on pidetty hyvin tärkeinä sellaisia lapsia koskevia asioita, kuten koulutus ja terveydenhuolto. Tärkeintä kehitysavun antamisessa on läpinäkyvä budjetointi ja kun rahavirrat ovat pieniä, vain keskittämällä saadaan tuloksia», Hetemäki sanoo.

AINEELLISESTA AVUSTA VAIKUTTAMISEEN

© UNICEF/INDA2011-00484/Vishwanathan, Intia

»Minut tunnetaan ehkä kävelevänä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksena. Vahva missioni on ollut tehdä lapsen oikeuksien sopimuksesta ohjaava työkalu viranomaisille ja eri toimijoille», Hetemäki lausahtaa.

Lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin vuonna 1989 ja se tuli Suomessa voimaan vuonna 1994. Vasta 2000-luvulla sopimus on alkanut saada ansaitsemaansa huomiota. Lapsen oikeuksien sopimuksen myötä lapsen oikeudet saatiin aivan uudella tavalla kansainväliselle agendalle ja globaaliin keskusteluun. Siihen asti lapsen elämä on ollut aikuisen hyvän tahdon varassa.

UNICEFin kehitysyhteistyö siirtyy yhä enemmän aineellisen avun sijasta poliittiseen vaikuttamiseen, lainsäädäntövaikuttamiseen sekä vastuun siirtämiseen viranomaisille. Inka Hetemäki painottaa myös verotuksen merkitystä sekä kaupan epätasapainon ratkaisemista keinoina edistää kehitysmaiden lasten hyvinvointia.

Tämänhetkinen kehityspoliittinen ohjelma on hyvin vahvasti ihmisoikeusperustainen, mikä on järjestöjen mielestä hyvä asia. Parantamisen varaa on kuitenkin tavassa, jolla se jalkautuu ohjelmatyöhön.

Hetemäen mukaan pitää olla myös realisti sen suhteen, mitä Suomi pystyy saamaan aikaan kehitysavun antamisessa, sillä rahavirrat ovat pieniä.

•5•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

© UNICEF/BANA2014-00362/Mawa

Erittäin tärkeää on kauppa- ja kehitysyhteistyöpolitiikan yhdistäminen samalle agendalle.

LAPSEN OIKEUKSISSA ON PALJON TEHTÄVÄÄ Mitä sitten pitää tehdä, jotta lapsen oikeudet toteutuvat toivotulla tavalla?

Kaikki lapsen oikeuksien sopimuksen vahvistaneet maat eivät ole sisäistäneet sopimuksen velvoittavuutta. Esimerkiksi lapsia teloitetaan yhä siitä huolimatta, että sopimuksessa kielletään lapsen tuomitseminen kuolemaan.

Suomessa lapsen oikeuksien sopimus on toki ymmärretty, mutta silti täälläkään ei ole pantu täytäntöön sopimuksen neljää yleisperiaatetta, joista yksi hyvin keskeinen on lapsen edun harkinta. Jos se kirjattaisiin kaikkiin toimenpiteisiin, parantaisi se olennaisesti lapsen asemaa Suomessa ja heijastuisi myös tekemäämme ulkopolitiikkaan.

Kehitysmaissa puhutaan usein siitä, ovatko ihmisoikeudet länsimaalaisten keksintöä ja missä ne on luotu. Joka tapauksessa Yhdysvaltoja ja Etelä-Sudania lukuun ottamatta kaikki maat ovat ratifioineet lapsen oikeuksien sopimuksen, ja se velvoittaa kaikkia sen osapuolia. On kuitenkin mietittävä, miten lapsen oikeuksien sopimusta voidaan viedä tarmokkaammin eteenpäin.

PAINOPISTE PAIKALLISEEN OSAAMISEEN Kehitysmaiden tulevaisuudesta lasten aseman, oikeuksien ja hyvinvoinnin kannalta Inka Hetemäki toteaa, että kehitysyhteistyön tavoitteena on itse asiassa tehdä itsensä tarpeettomaksi, sillä vastuunkannon pitäisi kuulua kullekin valtiolle. Kriisien, kuten luonnonkatastrofien, lisääntyminen ja syveneminen lisäävät toisaalta tavara- ja kriisiavun tarvetta.

Anamika Chakma, 10, nauttii koulunkäynnistä Golachharin kylässä, Rangamatissa Bangladeshissa.

Pääosin kehitysyhteistyö kuitenkin tarkoittaa sitä, että asiantuntemus ja osaaminen ovat paikallisilla itsellään.

Hetemäkeä harmittaa, että paikallisia ja heidän panostaan ei nosteta esille. »Media ylläpitää harhakuvaa länsimaista pelastamassa maailmaa», hän hymähtää.

ERIARVOISTUMINEN ON GLOBAALI HAASTE Suurimpana haasteena Hetemäki näkee eriarvoistuvan yhteiskunnan, mikä koskee yhtä lailla kehitysmaita kuin länsimaita.

Osa väestöstä rikastuu ja osa suhteellisesti köyhtyy eli kuilu rikkaiden ja köyhien välillä syvenee. Eriarvoistumisen ehkäisy onkin UNICEFin työn painopisteenä.

Se on yhä moninaisempi ilmiö ja vaikuttaa siihen, että on yhä vaikeampi saavuttaa yhteiskunnan ulkopuolelle jäävät lapset fyysiselläkin tasolla, sillä monet heistä asuvat vaikeasti saavutettavilla, niin sanotuilla remote areas -alueilla. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi vuoristot, minne ei mene teitä sekä kaupunkien ympärille rakentuneet slummit.

Näillä alueilla asuvat pääsääntöisesti kouluakäymättömät lapset. Yli puolet maailman lapsista asuu jo kaupungeissa, joten köyhyyden kaupungistuminen ja slummiutuminen on kasvava ilmiö. Sekä konkreettinen eriarvoistuminen että sen kokeminen tunnetasolla herättävät katkeruutta ja vihaa. Hetemäen mukaan eriarvoistuva

•6•

yhteiskunta ja erityisesti ääriliikkeet ovat suuri turvallisuusriski.

Puhuttaessa talouskriisistä Hetemäki toteaa, että vaikeudet näkyvät kaikkein heikoimmissa asemassa olevilla väestöryhmillä. Taloudellisilla ja poliittisilla päätöksillä voi tehdä mittavaa hallaa lasten elämään: 1990-luvun laman aikana Suomen lapsiköyhyys kolminkertaistui.

TASAINEN TULONJAKO LASTEN HYVINVOINNIN TAKAAJANA »Veropolitiikka on hyvin keskeisessä asemassa arvioitaessa lapsia ja perheitä koskevia päätöksiä. On pystytty kiistatta osoittamaan, että lapset voivat hyvin maissa, joissa on hyvin pienet tuloerot, kuten Pohjoismaat ja Hollanti. Hyvä ja tasainen tulonjako takaa lasten hyvinvoinnin», Hetemäki sanoo.

Lopuksi Hetemäki lähettää viestin poliittisille päättäjille: »Painottaisin lapsen edun harkintaa eli lapsivaikutusten arviointia sekä ennen kaikkea poliittista päätöksentekoa, sillä se lisää johdonmukaisuutta ja parantaa lapsen asemaa kustannustehokkaasti. »Kehitysyhteistyössä kehottaisin lisäämään ymmärrystä sen määrästä ja laadusta sekä vaikuttavuudesta. Lisäksi pitäisi lisätä yhteistyötä eri ministeriöiden välillä ja on erittäin tärkeää yhdistää kauppa- ja kehitysyhteistyöpolitiikka samalle agendalle.»

LYHYESTI

Kehitysyhteistyöstä Kehitysyhteistyöllä on saavutettu viimeisten vuosikymmenien aikana paljon ja se on huomattavasti tämänhetkistä mielikuvamainettaan parempi ja tehokkaampi. Yhdistyneiden kansakuntien vuosituhatohjelman seurantaraportit kertovat konstailemattomasti työn tuloksista: lapsikuolleisuus ja köyhien osuus maailman väestöstä on puolittunut ja köyhien lukumäärä laskenut 700 miljoonalla viimeisten 25 vuoden aikana.

Jo yli 90 prosenttia kehitysmaiden lapsista pääsee nykyisin aloittamaan peruskoulun.

Eniten koulunkäynti on lisääntynyt Afrikassa: lähes 20 prosenttiyksiköllä vuoden 2000 jälkeen. Esimerkiksi Mosambikissa vuonna 2012 kuusivuotiaista 72 % aloitti koulun, kun vastaava luku kymmenen vuotta aiemmin oli 36 %. Samassa maassa peruskoulua käyvien tyttöjen lukumäärä on kaksinkertaistunut vuoden 2004 jälkeen ja maailmanlaajuisesti tytöt pääsevätkin nykyisin kouluun lähes yhtä usein kuin pojat. Kehitysyhteistyön vaikutus tähän on ollut kiistaton.

Toiminnanjohtaja Timo Lappalainen /Kepa Ry

Kehitysyhteistyöllä on parannettu lasten asemaa monella merkittävällä tavalla. Esimerkiksi kehitysmaiden lapsista 90 prosenttia aloittaa tällä hetkellä koulun.

Järjestöjen kohdalla kyse on ruohonjuuritason työn pitkäjänteisyydestä, jonka kerrannaisvaikutukset saavat aikaan isoja ja merkittäviä muutoksia. Esimerkiksi Boliviassa meidän varhaiskasvatushankkeemme on ollut niin onnistunut ja tuloksekas, että olemme sen seurauksena olleet mukana valmistelemassa koko maan kattavaa varhaislapsuutta koskevaa lainsäädäntöä. Brasiliassa puolestaan kouluväkivallan vastaisen kampanjamme seurauksena Maranhãon osavaltio kielsi koulukiusaamisen lailla.

Etiopiassa työskentelemissämme yhteisöissä 92 prosenttia vastasyntyneistä tytöistä on pelastettu sukupuolielinten silpomiselta, ja järjestöjen vaatimusten ansiosta lapsiavioliitot tuomitseva päätöslauselma hyväksyttiin YK:n ihmisoikeusneuvostossa vuonna 2013.

Pääsihteeri Ossi Heinänen / Plan Suomi

Suhteellisen pienellä mutta tehokkaalla ja tavoitteellisella panostuksella saavutetaan siis pitkässä juoksussa erittäin suuria, pysyviä parannuksia maailman lasten asemassa.

•7•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

Kathmandussa yli 21 000 lasta työskentelee kotiapulaisina.

Lapsityöläisillä ei ole vapaapäiviä ja palkka on hyvin pieni tai sitä ei makseta ollenkaan.

Globaalikasvatus

avaa lasten silmät Interpedia kuvasi syksyllä 2014 Nepalissa Erilaiset päivät -lyhytelokuvan, joka kertoo kahden 12-vuotiaan lapsen, koululaisen ja lapsityöläisen, arkipäivästä. Sarala työskentelee kathmandulaisessa perheessä kotiapulaisena kaukana maaseudulla asuvasta perheestään. Bikash taas asuu perheensä kanssa vuoristoisella maaseudulla ja käy koulua. Kotitaloustyöntekijänä työskentelevä Sarala kertoo videolla: »Suurin toiveeni on, että saisin olla perheeni ja ystävieni kanssa ja käydä taas koulussa.» Saralan tavoin monet lapsityöläiset eivät ole nähneet perhettään vuosiin.

Interpedia kuvasi syksyllä 2014 Nepalissa Erilaiset päivät -lyhytelokuvan, joka kertoo kahden 12-vuotiaan lapsen, koululaisen ja lapsityöläisen, arkipäivästä. Sarala työskentelee katmandulaisessa perheessä kotiapulaisena kaukana maaseudulla asuvasta perheestään. Bikash taas asuu perheensä kanssa vuoristoisella maaseudulla ja käy koulua. Kotitaloustyöntekijänä työskentelevä Sarala kertoo videolla: »Suurin toiveeni on, että saisin olla perheeni ja ystävieni kanssa ja käydä taas koulussa.» Saralan tavoin monet lapsityöläiset eivät ole nähneet perhettään vuosiin.

Pelkästään Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa työskentelee yli 21 000 las-

ta kotitaloustyöntekijänä. Lapsityöläisten määrää Nepalissa on vaikea arvioida, mutta arvioiden mukaan ainakin 1,6 miljoonaa lasta on työssä.

Videon avulla haluttiin lisätä tietoisuutta Nepalin lapsityöstä, mutta tärkeää oli tuoda näkyväksi myös positiivisia puolia nepalilaisten lasten arjesta; lapsuus kehitysmaassa ei ole pelkkää kurjuutta!

»SE ON EPISTÄ, JOS KAIKKI EIVÄT PÄÄSE KOULUUN!» Video on suunnattu erityisesti alakouluikäisille lapsille ja se herättikin paljon keskustelua lasten keskuudessa loppuvuo-

•8•

Minna Ala-Orvola Sami Sallinen

desta Pohjanmaalle ja Savonlinnaan suuntautuneilla kouluvierailuilla.

Lapset pohdiskelivat syitä mm. siihen, miksi maailman kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta käydä koulua ja miksi tytöt tuntuvat olevan poikia heikommassa asemassa. »Miltähän tuntuisi käydä joka päivä töissä koulun sijaan», pohtivat koululaiset Savonlinnassa nähtyään Erilaiset päivät – videon, joka kertoo lasten arjesta Nepalissa.

OPPIMATERIAALILLA ASIAT KONKREETTISIKSI Videon rinnalle tuotettiin myös oppimateriaali, joka tukee videon käsittelyä koulussa tai muissa lapsiryhmissä. Materiaalin pääpaino on erilaisissa toiminnallisissa harjoituksissa, joissa lapset pääsevät itse pohtimaan lapsen oikeuksiin liittyviä teemoja. Sekä video että oppimateriaali ovat vapaasti käytettävissä ja ne löytyvät verkosta osoitteesta www.interpedia.fi/globaalikasvatus. Koko aineisto löytyy myös ruotsinkielisenä.

Syksyisen kuvausmatkan tuotoksena syntyi myös valokuvanäyttely, johon voi kevään ja kesän aikana käydä tutustumassa Porvoon, Järvenpään ja Pasilan kirjastoissa.

Näyttelyn tarkemmat aikataulut löytyvät osoitteesta www.interpedia.fi/globaalikasvatus Kirjoittaja toimii järjestösuunnittelijana Interpediassa.

NÄYTTELYT

Mi mayor motivacíon es el amor por los niños.

Jasbleidy Ayala

Dokumentti lastensuojelutyöstä Kolumbiassa

Minne menet, pikku Andrés?

Yhteiset Lapsemme ry:n tekemä dokumenttielokuva Minne menet, pikku Andrés? kertoo lastensuojelutyöstä Kolumbiassa. Elokuvassa seurataan pienen kolumbialaisen pojan elämää Bogotan slummista esikouluun ja lastenkotiin.

Elokuva kertoo kolumbialaisten lasten elämästä lastenkodissa sekä sitä arvokkaasta työstä, jota paikalliset lastensuojelutyöntekijät tekevät suurella rakkaudella.

Dokumenttielokuva on kuvattu Kolumbiassa helmikuussa 2011. Elokuvaa varten on haastateltu kolumbialaista Jasbleidy Ayalaa, joka on omistautunut lastensuojelutyölle.

Minne menet, pikku Andrés? -elokuvaa voidaan käyttää kouluissa, järjestöissä, nuorisotoimessa yms. paikoissa globaalikasvatusaineistona. Se soveltuu parhaiten yli 10-vuotiaille. Kesto noin 7 minuuttia.

Tilaukset sähköpostilla toimisto@yhteisetlapsemme.fi. Toimituskulut 6 euroa.

TULE KUMMIKSI PEPE-kerholaisille!

Yhteiset Lapsemme ry:n kummit tukevat slummilasten esikoulua Bogotassa. Pepe-kerhossa lapset saavat perusvalmiudet koulunkäyntiin. Kummimaksu on 14 euroa kuukaudessa. Lue lisää kotisivuiltamme http://www.yhteisetlapsemme.fi/toiminta/kummikohteet/.

Erilaiset päivät –valokuvanäyttely Tervetuloa Erilaiset päivät –valokuvanäyttelyyn, joka kuvaa lasten arkipäivää Nepalin maaseudulla ja pääkaupungissa Kathmandussa. Valokuvanäyttely tuo esille hetkiä nepalilaislasten arjesta; koulua, vapaa-aikaa, perhettä, mutta myös lapsityötä. Monilla lapsilla on mahdollisuus käydä koulua, mutta osa lapsista on päivittäin työssä kaukana perheensä luota ja koulunkäynti jää pelkäksi haaveeksi. Yhteistä kaikille lapsille on kuitenkin unelmat tulevaisuudesta.

Interpedia ry on tuottanut valokuvanäyttelyn ulkoasiainministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella. Näyttely koostuu valokuvaaja Sami Sallisen ja kenkäsuunnittelija Minna Parikan vuonna 2014 Nepalissa ottamista valokuvista.

NÄYTTELY ON ESILLÄ: 16.2.–1.3.2015 Kirjasto 10:ssä, Elielin­aukio Helsinki ma–to 8–22, pe 8–20, la–su 12–18 2.–21.3.2015 Porvoon kaupunginkirjastossa ma–to 10–19, pe 10–17, la 10–15 30.3.–15.4.2015 Järvenpään kirjastossa 1.–31.7.2015 Pasilan kirjastossa

•9•

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

ADOPTIO

Suurin osa kansainväliseen adoptioon sijoittuvista lapsista on romanitaustaisia.

Adoptio­yhteistyö

­Bulgarian kanssa Klaus Ibold

HELSINGIN KAUPUNKI

PELASTAKAA LAPSET

Helsingin kaupungin yhteistyökontaktina Bulgariassa on Happy Child Association (HCA). Se on yksityinen voittoa tavoittelematon järjestö Sofiassa, jonka oikeusministeriö on valtuuttanut sijoittamaan lapsia kansainväliseen adoptioon vuodesta 2003. Helsingin kaupungin lisäksi HCA tekee yhteistyötä mm. Norjan ja Yhdysvaltojen kanssa.

Bulgariassa adoptioon sijoitettavat lapset asuvat yleensä valtion lastenkodeissa tai sijaisperheissä. Lapset, joille etsitään vanhempia kansainvälisen adoption avulla, ovat useimmiten romanitaustaisia leikki- ja kouluikäisiä lapsia. Bulgariasta sijoitetaan kansainväliseen adoptioon myös kahden, kolmen tai neljän sisaruksen sarjoja sekä erityistarpeisia lapsia.

Bulgaria hyväksyy adoptiohakijoiksi sekä naimisissa olevia pariskuntia että yksinhakijoita. Lapsen ja vanhemman ikäero tulee olla vähintään 15 vuotta ja korkeintaan 50 vuotta. Odotusaika hakemuksen lähettämisestä lapsitietoon on noin 3,5-4 vuotta. Useamman sisaruksen tai erityistarpeisen lapsen adoptiossa odotusaika voi olla vähän lyhempi.

Kaikki hakijat tekevät lapsiesityksen jälkeen noin viikon pituisen tutustumismatkan, jonka päätteeksi hakijat allekirjoittavat adoptioasiakirjat, joissa he ilmoittavat haluavatko adoptoida ko. lapsen ja palaavat Suomeen. Lapsitiedon hyväksymisestä varsinaiseen hakumatkaan menee keskimäärin neljä kuukautta.

Pelastakaa Lapset on saanut Suomen adoptiolautakunnan kansainväliseltä jaostolta luvan käynnistää adoptioyhteistyön bulgarialaisen ANIDO järjestön kanssa. ANIDO Association on Bulgarian adoptiokeskusviranomaisen hyväksymä adoptiojärjestö, jolla on voimassaoleva toimilupa adoptioyhteistyöhön Suomen kanssa.

ANIDO Association on yksi Bulgarian kokeneimmista adoptio­ järjestöistä. Sen työ perustuu vahvasti lastenoikeudelliseen näkökulmaan ja ammatilliseen osaamiseen. ANIDO:lla on myös aktiivinen rooli adoptio-osaamisen kehittäjänä Bulgariassa.

Bulgariassa on käynnissä laaja lasten laitoshoidon alasajo, minkä yhteydessä perhesijoituksia pyritään kehittämään. Kotimaisten perheiden lisäksi maa tarvitsee kansainvälisiä adoptioperheitä. Ulkomailta etsitään adoptiovanhempia erityisesti noin 1½ –18 -vuotiaille lapsille, joilla osalla voi olla terveydellisiä ongelmia. Adoption odotusajat vaihtelevat noin 1½ - 4 vuotta riippuen adoptionhakijoiden asettamista lapsen terveydentilaa koskevista toiveista.

Pelastakaa Lapset valmistelee parasta aikaa yhteistyön aloittamista.

Bulgariasta kohdemaana kiinnostuneille adoptionhakijoille järjestetään infotilaisuus torstaina 14.4. klo 13–16, Pelastakaa Lasten Tiukula -talossa, Koskelantie 38, Helsinki. Ilmoittautuminen www.pelastakaalapset.fi.

LISÄTIETOJA

LISÄTIETOJA

Kansainvälisen adoptiopalvelun päällikkö Irene Pärssinen-Hentula, puh 040 520 4823

Adoptiokoordinaattori Suvi Korenius, puh. 09 3104 3657

• 10 •

Vuonna 2013 Bulgariasta luovutettiin kansainväliseen adoptioon reilut 400 lasta.

Kansainvälinen adoptio Euroopassa

Taustalla yhteiskunnallinen

murros, köyhyys ja etninen syrjintä Irma Marttinen Rachel Titiriga

Itä-Euroopan maissa viime vuosikymmenten raju yhteiskunnallinen murros sekä nopea siirtyminen markkinatalouteen ovat vaikuttaneet erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin väestöryhmiin. Paikoitellen hyväkin talouskasvu on ohittanut eläkeläiset, työttömät, monilapsiset perheet, katu- ja lastenkotilapset ja kehitysvammaiset. Bulgariassa lapsiköyhyys lähentelee 18 prosenttia ja noin 60 prosenttia kaikista lapsista kuuluu huono-osaisisiin.

• 11 •

LASTENSUOJELUN TILANNE BULGARIASSA Lastensuojelun sijaishuollon tarpeessa oleva lapsi sijoitetaan Bulgariassa sukulaisille, läheiseen ystäväperheeseen, sijaisperheeseen tai laitokseen. Vuoden 2012 tilastojen mukaan noin 1000 lasta oli sijoitettuna sijaisperheisiin ja reilut 5000 lasta erilaisiin lastensuojelulaitoksiin. 2000-luvulta lähtien laitoksissa olevien lasten

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

ADOPTIO

Bulgariassa kansainvälinen adoptio on monelle lapselle vakavasti otettava tai ainoa vaihtoehto.

määrä on vähentynyt merkittävästi ja se on enää puolet siitä mitä se oli vuosituhannen vaihteessa.

Kaikista kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ainoastaan pieni osa on kokonaan orpoja. Suurin osa laitoksiin sijoitettujen lasten vanhemmista ei voi pitää huolta lapsestaan taloudellisesta tai muusta sosiaalisesta syystä. Osalla laitoksissa olevista lapsista on jokin kehityshäiriö tai –vamma ja romanitaustaiset lapset ovat niissä yliedustettuina. Laitoksissa on usein puutteelliset olosuhteet: riittämätön ravinto, virikkeettömyys sekä toisinaan myös vakavaa kaltoin kohtelua.

Adoptioon annettavat lapset asuvat sijaisperheissä tai lastenkodeissa, jotka ovat kooltaan ja tasoltaan erilaisia. Lastenkodeissa resurssit ovat yleensä pienet ja henkilökunnan kyky vastata lapsen tarpeisiin on vaihteleva. Lapset ovat useimmiten yksinhuoltajaäitien ja monilapsisten perheiden äitien luovuttamia. Suuri osa lapsista on romanitaustaisia.

Lapset päätyvät adoptioon kolmella tavalla: heidät annetaan adoptioon, heidät hylätään tai heidän vanhempansa ovat menettäneet vanhempainoikeutensa.

Bulgarialaiset adoptiohakijat haluavat useimmiten adoptoida pieniä, terveitä ja vaaleita lapsia. Tosin muutamia vuosia sitten aloitettu pakollinen adoptiovalmennus on muuttanut jonkin verran asenteita. Terveet vauvat sijoittuvat kotimaiseen adoptioon suoraan sairaalasta.

KANSAINVÄLISTÄ ADOPTIOTA TARVITAAN Romanitaustaisten ja erityistarpeisten (mm. kehitysvammaisuus, HIV, AIDS) lasten on edelleen vaikeaa saada adoptiovanhempia Bulgariasta. Suurin osa kansainväliseen adoptioon sijoittuvista lapsista on

Bulgariassa lapsiköyhyydestä kärsivät erityisesti romanilapset. Kuva: Mark L. Edwards

romanitaustaisia lapsia, koska bulgarialaiset perheet eivät yleensä ole halukkaita adoptoimaan heitä.

Bulgariassa on paljon lapsia, jotka tarvitsevat kotia ja kansainvälinen adoptio on vielä vuosia monelle lapselle vakavasti otettava tai ainoa vaihtoehto. Lapsen edun näkökulmasta kansainvälinen adoptio on lapselle ehdottomasti laitoshoitoa parempi ratkaisu.

Vuonna 2013 Bulgariasta luovutettiin kansainväliseen adoptioon yhteensä reilut 400 lasta. Vaikka Bulgariassa kehitetään perhehoitoa, ulkomaille adoptoitavien lasten määrän uskotaan nousevan jonkin verran seuraavien vuosien aikana. Yksi syy tähän on se, että maassa toimivien ulkomaalaisten adoptiopalvelunantajien kautta on mahdollista löytää adoptioperhe entistä useammalle erityistarpeiselle ja/tai romanitaustaiselle lapselle.

Samalla adoptiotoimijoissa aiheuttaa huolta kansainväliset havainnot, joiden mukaan Bulgariassa esiintyy myös lapsikauppaa. Raskaana oleva nuori nainen esimerkiksi avustetaan synnyttämään ulkomaille, missä lapsi päätyy kyseenalaisin perustein paikallisen perheen adoptoimaksi.

täin huonosti valtaväestöön verrattuna.

Romanilapset kärsivät eniten köyhyydestä ja terveydenhuollon sekä koulutuksen puutteesta. Romanien köyhyys johtuu suuresta työttömyydestä, mikä on seurausta romaneihin kohdistuvista ennakkoluuloista ja systemaattisesta syrjinnästä työmarkkinoilla.

Romanilasten rekisteröimättömyydellä on myös pitkäkantoiset vaikutukset lapsen tulevaisuuteen: se rajoittaa pääsyä niin terveydenhuoltoon, sosiaalisten palveluiden piiriin kuin koulutukseenkin. Vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan noin 45 prosentilla yli 18-vuotiaista romaneista oli Bulgariassa sairausvakuutus kun vastaava luku muulla väestöllä oli 80 prosenttia.

Bulgariassa romanilasten kouluun pääsy ei ole pääongelma, vaan koulutuksen laatu ja sen sopivuus romanivähemmistölle. Romanilapsi aloittaa koulunsa usein valmiiksi syrjäytyneenä, vailla päivähoidon tai esiopetuksen tuomia valmiuksia.

Syrjäytymistä lisää heikko peruskoulutuksen laatu, joka on puolestaan jo sinällään este jatko-opiskeluun hakeutumiselle – vain noin yksi prosentti romaneista siirtyy jatkokoulutukseen.

ROMANILAPSET VOIVAT HUONOSTI Useissa UNICEFin tutkimuksissa on osoitettu, että Itä-Euroopan romanivähemmistöön kuuluvat lapset voivat erit-

• 12 •

Lähteet: Suomen Unicef, ISS/IRC Bulgaria 2012, MIA 2011, Valvira/Adoptiolautakunta 2014

Zandile Ndlovu, antoi lapsensa adoptioon 18-vuotiaana. Myöhemmin hän meni naimisiin ja hänellä on kaksi lasta. Mitä hän ajattelee ja mitä tapahtuu, kun ulkomaille adoptoitu lapsi löytää biologisen äitinsä.

Adoption jälkipalvelussa palataan alkuun

Irma Marttinen Carla Gomez Monrov ja Irma Marttinen

Somessa voi harpata askeleen yli Silmissä vilahtavat Facebook, Twitter, Instagram, suora ja avoin yhteys maailmaan.

Omasta tutusta elämästä toiseen elämään, toiseen todellisuuteen. Todellisuuteen, joka voisi olla myös omani.

Kaikki on ihanan, kamalan lähellä. Tarvitsee vain klikata, eikä paikalla, ajalla, iällä tai hetkellä ole väliä.

Adoptiokuraattori Kerstin Rauma (vas.) ja adoptiokoordinaattori Suvi Korenius.

Reilun kymmenen vuoden aikana sosiaalinen media on rajusti muuttanut adoptiomaailmaa. Mitä uutta some on tuonut adoptiolasten ja -vanhempien elämään?

Mitä pitäisi ottaa huomioon biologisten vanhempien näkökulmasta? Näitä kysymyksiä pohdittiin viime syksynä järjestetyssä Sosiaalinen media ja adoptio –seminaarissa.

Internet on tuonut hyviä ja nopeita mahdollisuuksia adoptiotaustan selvittämiseen, mutta samalla se on luonut myös uudenlaisia pelon ja vaaran ulottuvuuksia.

Millaista on tulla löydetyksi? Mitä merkitsee, jos siihen ei ole valmis? Tai jos sitä ei halua? Entä jos kaikki tapahtuukin liian nopeasti? Sormet tanssivat näppäimistöllä, mutta ajatukset ja tunteet eivät pysy perässä. Paniikki ja halu paeta iskevät.

Sosiaalinen media ja adoptio –seminaarissa palvelunantajien edustajat, Marika Elmeranta Interpediasta, Suvi Korenius Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmästä ja Irene Pärssinen-Hentula Pelastakaa Lapsista, pitävät hyvän puheenvuoron Some adoptiokolmion eri kulmissa – mihin jälkipalvelua tarvitaan?

• 13 •

ADOPTION ISOT KYSYMYKSET Adoption isot kysymykset ovat yhteisiä adoption eri osapuolille. Adoptoitu lapsi, nuori tai aikuinen, adoptiovanhemmat ja biologiset vanhemmat pohtivat kukin omasta näkökulmastaan samoja kysymyksiä. Miksi ja miten adoptio on toteutettu, kuka olen tai keitä me olemme ja mikä on meidän välinen suhteemme?

Adoptoidulle lapselle adoptioäiti on äiti ilman etuliitettä. Kasvaessaan lapsi kuitenkin usein miettii, miksi minut on adoptoitu? Keitä ovat biologiset vanhempani, elävätkö he ja miten he voivat? Onko minussa jotain samaa? Voisiko meillä olla yhteys? Adoptoitu nuori saattaa pohtia, ymmärtävätkö adoptiovanhempani, että haluan selvittää taustani, ja kenen kanssa voin puhua ja saada tietoa adoptiostani.

Adoptiovanhemmat voivat miettiä, miten olisi mahdollista täydentää adoptiohetkellä saatuja tietoja. He voivat myös pohtia sitä, mikä on heidän roolinsa, kun nuori haluaa selvittää taustaansa. Miten voimme parhaiten tukea lastamme? Ja jos yhteys biologiseen perheeseen löytyy, mitä se merkitsee lapselle, meille ja koko perheelle?

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

ADOPTIO

Somessa vastaan voi tulla mitä vaan. Parempi olisi lähteä etsimään yhdessä jonkun, esimerkiksi oman äidin, kanssa.

Ulkomailta adoptoitu nuori aikuinen Irene Pärssinen-Hentula Pelastakaa Lapset ry:stä (vas.), seminaarin juontaja Ville Lehtinen ja Anja Wikstedt Yhteiset Lapsemme ry:stä.

Adoptioon lapsensa luovuttanut vanhempi tai vanhemmat miettivät, onko lapsella kaikki hyvin, tietääkö hän minusta tai meistä ja ymmärtääkö hän, miksi ja missä tilanteessa hänet annettiin adoptioon.

Kysymykset eivät ole helppoja. Hetken mielijohteesta ruudulle kirjoitettu nimi voi antaa yhden vastauksen, mutta samalla nostaa esille tunteiden ja kysymysten myrskyn.

ADOPTION JÄLKIPALVELU ON YHTEISTYÖTÄ Adoptio on tapa perustaa perhe, mutta se on myös kansainvälistä lastensuojelua.

Adoptio vaatii yhteistyötä, jossa on monta osapuolta. Luovuttavat vanhemmat ja adoptiovanhemmat, syntymämaan ja vastaanottavan maan viranomaiset sekä yhteistyötä säätelevät lait ja kansainväliset sopimukset. Adoptioperhe ei synny itsestään, eikä sen perustaminen ole vain yksityisasia.

Adoptiolapsen syntymämaan viranomaiset toimivat paikallisen adoptiolain mukaan. Kaikissa maissa toimintaan heijastuu myös paikallinen kulttuuri, joka vaikuttaa käsitykseen adoptiosta ja yhteyden säilyttämisen merkityksestä. Joissakin maissa painopiste on enemmän biologisten vanhempien oikeuksien rajoittamisessa kuin adoption jälkipalvelua toivovien ohjauksessa ja tuessa. Lähtömaissa oikeus lapsen adoptiotietojen saamiseen vaihtelee sekä samoin paikallisen toimijan käytettävissä olevat resurssit ja asiakirjojen arkistoinnin toteutus eri aikoina.

Suomessa adoptiopalvelunantajat vastaavat adoptioyhteistyöstä ja -kontakteista.

Ulkomaiset adoptiokontaktit edellyttävät myös adoption jälkeisten yhteydenottojen tulevan palvelunantajan kautta. Yhteistyössä ilmenevät ongelmat voivat johtaa

viime kädessä toimiluvan menettämiseen.

Suomalaisten palvelunantajien pitää säilyttää lasta ja hänen biologisia vanhempiaan koskevia asiakirjoja 100 vuotta niiden laatimisesta. Adoptiolaki velvoittaa palvelunantajia myös auttamaan adoptiolasta ja tämän huoltajia tietojen saamissa lapsen alkuperästä siitä maasta, josta lapsi on adoptoitu Suomeen, mm. tulkitsemaan asiakirjoja, avustamaan lisätietojen hankkimisessa sekä kontaktin saamisessa adoption eri osapuoliin.

Adoptiopalvelunantajan tehtävänä on ennen kaikkea tarjota tietojen saajalle asianmukaista tukea ja ohjausta. Käytännössä palvelunantajien resurssit ovat rajalliset, ja siksi myös adoptioneuvonnan puoleen voi kääntyä, jos haluaa pohdiskella adoptiotaustan selvittämistä.

SOMEN PLUSSAT JA MIINUKSET JÄLKIPALVELUSSA Sosiaalinen media on muuttanut pysyvästi adoptiomaailmaa. Netin kautta suorat yhteydet ovat tulleet osaksi sitä, ja ne ovat myös kaikkien lasten ja nuorten ulottuvilla. Tärkeää onkin, että netin käytöstä keskustellaan, sovitaan yhteiset pelisäännöt ja mietitään myös valmiiksi strategia yllättävien yhteydenottojen ja kohtaamisten varalta. Lasten ja vanhempien välinen luottamus ja keskusteluyhteys ovat avain turvalliseen surffailuun.

Adoptiotaustan selvittämisessä netti tarjoaa nuorelle uusia mahdollisuuksia. Se on nopea, helppo, ilmainen, avoin ja henkilökohtainen. Eipä ihme, jos se houkuttelee nuorta. Somen kautta juurien etsiminen saattaa olla kuitenkin yksinäistä, vaikeasti rajattavaa ja epäluotettavaa. Prosessi voi edetä hallitsemattomasti ja liian nopeasti – perääntyminen ei ehkä olekaan mahdollis-

• 14 •

ta. Myös todelliset turvallisuusriskit pitää tiedostaa.

Etsinnän lopputulos on aina epävarma.

Adoptoitu voi löytää juurensa ja sitä myöten paremmin itsensä sekä saada hyvän ja toimivan yhteyden biologiseen sukuunsa.

Aina haaveet eivät kuitenkaan toteudu toivotulla tavalla. Pettymyksen ja pahan mielen tunteitakin olisi hyvä voida jakaa jonkun läheisen ihmisen tai ammattilaisen kanssa.

Kun adoptoitu nuori tai aikuinen etsii juuriaan palvelunantajan kanssa, niin hän saa ohjausta, apua ja tukea. Biologisiin vanhempiin tai sukuun tehtävää yhteydenottoa suunnitellaan harkitusti nuoren ja ehkä myös vanhempien kanssa – se voi tapahtua kirjeitse, puhelimitse tai matkana juurille. Ja jos siltä tuntuu, niin tarvittaessa prosessin voi myös keskeyttää helpommin.

Palvelunantajan kautta myös adoption toinen osaspuoli – lapsensa adoptioon luovuttanut vanhempi tai vanhemmat - tulee huomioon otetuksi, mikä on kansainvälisen adoption etiikan kannalta tärkeää.

Adoptoidulla nuorella voi kuitenkin olla korkea kynnys ottaa yhteyttä adoptiotyöntekijöihin, kun halu selvittää omaa taustaa herää. Adoption jälkipalvelu on myös hidasta, ja usein se on byrokraattista ja maksullista. Vaikka juurten etsimisessä on tärkeää saada tukea, adoptoitu nuori ei aina halua käsitellä henkilökohtaisia asioita vieraiden ihmisten kanssa.

Ensin pitäisi löytyä hyvä ja luottamuksellinen suhde.

Tulevaisuuden näkymänä on, että adoptiopalvelunantajat niin Suomessa kuin ulkomaillakin voisivat käyttää yhä enenevässä määrin sosiaalista mediaa etsimisessä, kontaktien saamisessa ja ylläpitämisessä.

VASEMMALLA • Musiikkisatupaja pohjautuu suomalais-gambialaisten kaksostyttöjen päivästä kertovaan kirjaan.

YLHÄÄLLÄ • Kuvataidesatupajan tarina on Azeb Hailun kirjasta Punakorvan kaksi kotia.

Moninaisuutta edistäviä satupajoja pienille lapsille Yhteiset Lapsemme ry:n Ole rohkea ja reilu! -pajatoimintaa varten on kehitetty monikulttuurisuutta edistäviä satupajoja pienille lapsille ja keskustelevia rasisminvastaisia pajoja nuorille. Pajat ovat syntyneet ammattikorkeakouluopiskelijoiden opinnäytetöinä.

Laurea-ammattikorkeakoulun lastentarhaopettajaopiskelijat Johanna Rasimus ja Miina Kortesmäki ovat tehneet uusimmat alakoulu- ja päiväkoti-ikäisille tarkoitetut satupajat. Molemmat ovat suorittaneet syventävät opintonsa luovissa aineissa.

Nuoret naiset olivat vuosi sitten Yhteiset Lapsemme ry:n pajakoulutuksessa, jossa tutustuivat Tuijan Koivukosken Tanssin ja liikkeen -pajaan. Koulutuksesta he saivat innoituksen omaan opinnäytetyöhönsä. He halusivat myös tehdä opinnäytetyön, josta olisi aidosti iloa ja hyötyä, niin lapsille kuin yhdistykselle. Satupajojen tavoitteena on herättää lapsissa ajatuksia ja kysymyksiä monikulttuurisen teeman ympärillä tarinan ja yhdessä tehtävän toiminnan avulla. Yh-

teisessä opinnäytetyössään, jossa valmistui kaksi pajaa, Johanna käytti musiikkia ja Miina kuvataidetta menetelmänä.

MUSIIKKI JA KUVATAIDE SATUPAJOISSA Musiikin käyttö luovana menetelmänä monikulttuurisuutta käsittelevässä satupajassa on perusteltua. Ruokosen mukaan uudet kulttuurit voidaan musiikillisten elämysten kautta kokea kiinnostavina tutustumisen kohteina lasten parissa. Lapsen musiikillinen ymmärrys voi kasvaa laajemmaksi maailman musiikkia kuunnellessa lisäksi lapsi voi saada ilon ja onnistumisen kokemuksia spontaanissa musisoinnissa,

• 15 •

Minna Kiljala Johanna Rasimus ja Miina Kortesmäki

jossa ei ole oikeaa tai väärää suoritustapaa. Musiikkisatupajassa pyritään juuri tällaiseen toimintaan, jossa tärkeintä ei ole puhdas tai mallin mukainen suoritus vaan yhdessä tekeminen ja ihmetteleminen sekä luova ilmaisu.

Kuvan käyttö satupajan sisällön käsittelyssä antaa lapselle mahdollisuuden nonverbaaliin kanssakäymiseen ja madaltaa kynnystä tuoda esiin omia ajatuksia ja kokemuksia aiheesta. Kuvallinen ilmaisu antaa myös ujommille ja hiljaisemmille tai huonosti suomea puhuville lapsille mahdollisuuden itseilmaisuun ja näkyväksi tulemiselle. Kuvan tekemisessä ei ole oikeaa ja väärää tapaa toteutukselle ja sen tarjoamat materiaaliset mahdollisuudet ovat laajat.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

Satuja valittaessa kriteerinä oli, että satujen päähenkilöt ovat kiinnostavia ja heihin pystyisi samaistumaan. Johannan musiikkisatupaja kietoutuu Helena Oikarinen-Jabain lastenkirjan, Moonan ja Soonan maanantai, ympärille. Suomalais-gambialaisten kaksosten päivästä kertova kirja on Yhteiset Lapsemme ry:n kustantama.

Miinan kuvataidesatupajan tarinaksi valikoitui Pesäpuu ry:n kustantama, Azeb Hailun kirjoittama sekä Anita Polkutien kuvittama, Punakorvan kaksi kotia. Tarina käsittelee maahanmuuttajuutta, erilaisuutta sekä kiusaamista totuudenmukaisesti mutta lapsen näkökulmasta.

Lapset pystyvät samaistumaan kirjojen hahmoihin sekä käsittelemään saduista esille nousevia teemoja luovasti.

ELÄYTYMINEN TARINOIHIN VÄHENTÄÄ ENNAKKOLUULOJA Kirjojen ja kerrottujen tarinoiden on todettu toimivan lasten parissa ennakkoluulojen ehkäisemisessä. Satupajojen avulla voidaan lisätä tietoisuutta monikulttuurisuudesta lapsille ja tämän avulla ehkäistä mahdollisten ennakkoluulojen syntymistä.

Eri taustoista tulevat lapset pystyvät tarvittaessa samaistumaan kirjan hahmoihin ja käsittelemään saduista esille nousevia asioita luovin menetelmin. Satupajatoiminta soveltuu hyvin sekä kantaväestöstä koostuviin että monikulttuurisiin lapsiryhmiin.

Ennakkoluulot ovat päiväkoti- ja esikouluikäisten lasten parissa melko tavallisia ja kuuluvat myös lasten normaaliin kehitykseen. Noin 3-4 -vuotiaat suosivat omaa sukupuolta olevia lapsia ja myöhemmin tämä ulottuu myös saman etnisen ryhmän ja kansallisuuden suosimiseen.

Ennakkoluulot kasvavat tasaisesti esikouluikään mennessä ja ovat korkeimmillaan 5-7-vuotiaana. Tämä onkin paras ikä ennaltaehkäistä ennakkoluuloja tukemalla yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta.

Lähteet: Kortesmäki, Miina & Rasimus, Johanna TARINAA JA TOIMINNALLISUUTTA Monikulttuurisuutta käsittelevät satupajaohjeistukset Yhteiset Lapsemme ry:lle 2015 Koivukoski, Tuija Tanssin ja liikkeen työpaja esikoululaisille 2014 Friedrich Schiller University Jena 2012. http://www.uni-jena.de/en/News/PM120127_ Prejudices.html Viitattu 20.10.2014 Ruokonen, I. 2001 Äänimaisemia ja ilmaisun iloa musiikin kielellä teoksessa Taiteen ja leikin lumous: 4-8 –vuotiaiden lasten taito- ja taidekasvatus toim. Karppinen, S., Puurula, A. & Ruokonen, I. Finn Lectura. Helsinki.

Kuvan käyttö antaa ujoille tai huonosti suomea puhuville mahdollisuuden ilmaista itseään paremmin.

AIEMMIN OPINNÄYTETÖINÄ VALMISTUNEET OLE ROHKEA JA REILU! -TYÖPAJAT Tanssin ja Liikkeen paja päiväkoti-ikäisille ja ekaluokkalaisille, jonka on kehittänyt sosionomi (AMK) Tuija Koivukoski, Laurea-ammattikorkeakoulusta.

Työpaja rasismista – moninaisuuden käsittely nuorten kanssa – paja, joka soveltuu yläkoulu-ikäisille. Tekijöinä Metropolia-ammattikorkeakoulusta sosionomiksi (AMK) valmistuneet Heini Nygren ja Mikael Metsälä.

Rohkeasti rasismia vastaan – Rasisminvastaisia työpajoja vapaaehtoisille ohjaajille on kehitetty myös yläkouluikäisille.

Humanistisesta Ammattikorkeakoulusta (HUMAK) sosionomiksi (AMK) valmistunut Vilma Näverin paja.

• 16 •

Lapset saavat iloa ja elämyksiä spontaanissa musisoinnissa.

KOLUMNI

Kohti humanistista lastensuojelua Katriina Roiha

Humanistinen, ihmisläheinen lastensuojelu on ollut minulle mieluinen termi. Professori Tarja Pösö käytti sitä Tampereen lastensuojelupäivillä muutama vuosi sitten ja olen sitä miettinyt moneen suuntaan.

Olennaista minusta siinä on lapsen ja nuoren kuuleminen omassa asiassaan koko prosessin ajan, lapsen taustan tunteminen ja kunnioittaminen sekä sen mukaan ottaminen mahdollisuuksien mukaan.

Ehkäpä mukaan ottaminen, vaikka mahdollisuuksia ei aina olisikaan.

Tällaiseen lasten suojeluun ei kuulu se, että me jossain muualla miettisimme, mitä »noille» tuolla pitäisi tehdä. Ei vaikka se tuntuisi kuinka mahdottomalta.

Tämä lastensuojelu tunnistaa ja hyväksyy myös lasten kaverit - kaikkine puutteineen ja arveluttavine piirteineen. Yhteydenpitoa pitää mieluummin hallitusti vahvistaa kuin rajoittaa.

Tämä lastensuojelu käyttää myös kaiken sen tiedon, mitä meillä on, lasten hyväksi. Itsestään selvyyskö? Eipä taida. Hyviä käytäntöjä ei levitetä ollenkaan tarpeeksi, eivätkä ne aina murtaudu hoitopaikkojen sisälle. Ajattelun, jossa oikeasti pohditaan »sopisikohan tämä meille», tulisi olla sääntö eikä poikkeus.

Inhimillinen ote hyväksyy myös erehtymisen ja väärin käyttäytymisen. Kaikki se tyhmä ja vaarallinen mitä lastensuojelapset tekevät vahingoittaa eniten heitä itseään. Siinä tarvitaan suojelua eikä rangaistuksia. Toki rajat tarvitaan mutta eristyksessä tai arestissa harva mitään oppii. Mitä heikommassa

tilanteessa lapsi on päihteiden, väkivallan, juurettomuuden, heitteille jätön tai minkä vaan asian kanssa, joka kuormittaa ja syö resursseja, sitä tärkeämpää on ihmisen ja yksilön näkeminen. Juuri tällöin sovittuja menettelytapoja, laatua ja läpinäkyvyyttä kaikessa tekemisessä tarvitaan. Ilman tätä vallankäyttö on vaarallista, niin sen käyttäjälle kuin lapsellekin.

Mistä tällaisen humanistisen lastensuojelun tunnistaa? Sen tietää parhaiten siitä, miten lapsista ja nuorista puhutaan. Se erottelee hoitopaikat, sijoituksesta vastaavien kuntien sosiaalityöntekijät sekä johtajat esitelmissään.

Lämmin sävy, »meidän lapset» pohtiva ote ja jousto toiminnassa ovat näitä signaaleja. Avoimuus ja selkeys tavassa toimia, ei ehdollistettua toimintaa.

Omien rajojen tunteminen ja silti hyvästä arjesta huolehtiminen. Näistä tämä on tehty.

Miten nämä asiat saataisiin normeihin, lastensuojelun kehittämiseen ja nyt kaikkea lupaavaan valtakunnan hallitusohjelmankin kaavailuihin. Ehkä samalla lailla kuin saadaan tuloksia lastenkin kanssa. Kehumalla ja vahvistamalla hyvää ja tekemällä näkyviksi niin lapset kuin myös nämä periaatteet.

Seppo Sauro Kirjoittaja on Lastensuojelun Keskusliiton toiminnanjohtaja.

• 17 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

Sirje Nikulainen asuu perheensä kanssa Etelä-Afrikassa, jossa hänen poikansa on aloittanut myös koulunkäynnin.

Koulussa Etelä-Afrikassa Etelä-Afrikan epätasa-arvoisuus näkyy räikeästi kouluissa, jotka jakautuvat kahteen ryhmään: julkiset ja yksityiset.

Julkiset koulut on jaettu viidenneksiin. Alimpiin viidenneksiin kuuluvat koulut ovat käytännössä ilmaisia, ylimpään viidennekseen kuuluvissa lukukausimaksut ovat noin 2 500 euroa vuodessa. Yksityisten koulujen vuosimaksut alkavat 6 000 eurosta. Perspektiiviin nämä summat asettaa se, että kuusi päivää viikossa töitä tekevän kodinhoitajan palkka vuodessa on noin 3 000 euroa.

Sirje Nikulainen

• 18 •

Oppivelvollisuus alkaa seitsemänvuotiaana ja päättyy 15-vuotiaana yhdeksännen luokan jälkeen. Varsinaista koulua edeltää R-luokka, eli eskariluokka, josta tuli pakollinen vuonna 2014. Yhdeksännen luokan jälkeen alkaa lukio high school, joka on kaikille maksullinen.

ISOT EROT KOULUISSA Ilmaisissa julkisissa kouluissa luokkakoko on vähintään 50 oppilasta, jopa 100 oppilasta. Opetuksen taso on vähintäänkin vaihtelevaa ja keskimäärin surkealla tasolla. Maassa on edelleen kouluja, joissa ei ole juoksevaa vettä eikä minkäänlaisia vessoja.

Yksi viimeaikainen parannus on ilmainen kouluruoka kaikkein köyhimmille.

Maksullisissa julkisissa kouluissa luokkakoko on noin 30 oppilasta. Opetuksen taso on kohtuullisen hyvää ja

opettajat motivoituneita. Nämä koulut muistuttavat ulkoisilta puitteiltaan eniten suomalaisia kouluja, vaikkakin varustelutaso (esim. tietokoneet) on selkeästi Suomea alhaisempi. Iso ero on myös urheilun ja liikunnan korostunut merkitys: kouluilla on oma uima-allas, tenniskenttä ja urheilukenttä.

Yksityisissä kouluissa luokkakoko voi olla hyvinkin pieni, alaluokilla 12-15 oppilasta. Oppilaat ja heidän vanhempansa ovat asiakkaita, joten huonot opettajat eivät palkkalistoilla kauan pysy. Ulkoisesti monet yksityisistä kouluista muistuttavat brittihistoriasta kertovia linnoja valtavine puutarhoineen. Suomalaiselle mennyttä maailmaa edustaa yksityisten yläkoulujen jakautuminen tyttö- ja poikakouluihin.

Näistä parhaina pidetyt ovat yleensä sisäoppilaitoksia.

SISÄLLÖSTÄ TULOKSIIN OPETUKSESSA Ymmärtääkseen Etelä-Afrikan koulutuksen nykytilaa täytyy palata ajassa taaksepäin. Apartheidin loppumisen jälkeen vallinneisiin järjestelmiin, mukaan lukien koulutus, haluttiin ottaa etäisyyttä.

Sisältöön perustuvan opetuksen korvasi tuloksiin perustuva opetus, jossa mittaamisella ja tavoitteiden saavuttamisella on keskeinen rooli. Tähän yhdistyi ajatus kaikkien tasa-arvosta eli opettajat ja oppilaat olivat keskenään tasa-arvoisia ja opettajien rooli oli enemmänkin fasilitoida oppilaiden keskinäistä tiedon ja näkemysten vaihtoa. Tämä lähestyminen todettiin toimimattomaksi vuosituhannen vaihteessa, mutta opetussuunnitelma muuttui vasta vuonna 2012.

OPETTAJIEN VAIHTELEVA AMMATTITAITO Vuodesta 2002 lähtien uusilta opettajilta on vaadittu yliopistotutkinto. Valitettavasti tällä on ollut vain vähän vaikutusta kaikkein köyhimpien koulujen opetuksen tasoon. Opettajien sisältöosaamisessa on edelleen puutteita. Erään tutkimuksen mukaan parhaimpien kuudesluokkalaisten matematiikan taidot ylittävät kirkkaasti heikoimpien kuudennen luokan opettajien matematiikan taidot.

TULOKSIA ODOTETAAN Virallinen tavoite on, että 75 prosenttia kirjoittaa ylioppilaaksi (»matric»). Tämä

virallinen tavoite ylittyi vuonna 2014 – joka oli vaalivuosi – ollen 78 prosenttia. Todellisuudessa vain 48 prosenttia ikäluokasta kirjoittaa ylioppilaaksi. Joissakin kouluissa heikoimpia oppilaita jopa kannustetaan jättämään koulu kesken, jotta koulun tulokset näyttävät paremmilta. Kritiikkiä saa osakseen myös läpipääsyyn vaadittavan rajan alhaisuus, joka joissakin aineissa on 30 prosenttia. Huolestuttavaa on myös se, että tilastojen mukaan yhdeksäsluokkalaisista ainoastaan 14 prosentilla luku-, kirjoitus- ja laskentataidot ovat riittävät.

Koulutuksen surkeasta tasosta puhutaan Etelä-Afrikassa paljon. Kyse on rahasta ja resursseista, mutta ei vain niistä.

Etelä-Afrikan valtion budjetista noin 20 prosenttia ja bruttokansantuotteesta noin kuusi prosenttia menee koulutukseen. Suomessa vastaavat osuudet ovat 12 prosenttia ja noin kuusi prosenttia.

Ongelmina ovat edelleen opettajin koulutuksen vaihteleva ja jopa heikko taso ja se, että opettajat saavat paikkansa usein suhteiden - eivät pätevyyden - perusteella. Opettajan ammattia ei arvosteta kovin korkealle. Opettajien ammattiliitot pitävät kiinni saavutetuista eduistaan. Pahat kielet kertovat, että monissa kouluissa opetusta ei ole perjantaisin lainkaan.

Myös lasten vanhempien elämän näköalattomuus ja roolimallien puute vaikuttaa siihen, että lasten elinympäristö ei useinkaan kannusta opiskeluun.

OMIA KOKEMUKSIA Meidän etuoikeutettu poikamme aloitti yksityisen koulun eskariluokan kieliummikkona. Vanhemmat puolestaan olivat tottuneet suomalaiseen päiväkotiin, jossa lapsi sai ulkoistetun täysihoidon lähes ilmaiseksi.

Lapsi sai kavereita heti ensimmäisenä päivänä ja oppi englannin muutamassa kuukaudessa. Meille vanhemmille kulttuurishokki taisikin olla isompi, sillä sen lisäksi että opetuksesta maksetaan, täytyy koulun toimintaan osallistua esimerkiksi varainkeruun ja tapahtumien järjestelyn merkeissä. Käsitettä kouluruoka ei ole ja lounaan virkaa toimittaa päivittäin mukaan pakattava eväsboksi.

Kouluvuosi alkaa Etelä-Afrikassa kesäloman jälkeen eli tammikuussa. Meidän poikamme kävi R-luokan kahteen kertaan - joka täällä muuten on hyvin yleistä ja vanhempien itse päätettävissä - ja aloitti »isossa koulussa» tammikuussa 2015.

Pitkään pallottelimme kansainvälisen koulun ja maksullisen julkisen koulun välillä.

• 19 •

Etelä-Afrikassa koulutuksen heikosta tasosta puhutaan paljon. Eikä kyse ole vain resursseista.

Sirje Nikulainen

Päädyimme maksulliseen julkiseen pitkälti siksi, että siellä kaverit pysyvät toisin kuin kansainvälisessä koulussa, joka opetuksellisesti olisi ollut mieleisempi. Osin myös siksi, että haluamme lapsen käyvän koulua kaikkien (koulussa on suhteellisen paljon sponsoroituja vähävaraisia lapsia) eikä vain etuoikeutettujen kanssa. »Ison koulun» myötä meille kaikille uusia asioita ovat olleet koulupuku ja valtava määrä urheiluharrastuksia. Koulupuku sinänsä saa varauksettoman kannatukseni erityisesti maassa, jossa varallisuuserot ovat huikeat. Urheilulla tuntuu olevan valtava painoarvo, sillä tiedämme siitä paljon enemmän kuin itse opetuksesta ja usein perjantai-illat kuluvat jonkun lajin kilpailuissa.

Sisällöllisesti iso ero Suomen kouluun on se, että kaikenlaisella itseilmaisulla on täällä paljon isompi rooli. Toinen iso ero on kilpailu ja kilpailemiseen kannustaminen. Kolmas ero on se, että kaikki harrastustoiminta tapahtuu koulun kautta.

Meidän lapsemme harrastuksia ovat hengästyttävästi: tennis, uinti, karate, yleisurheilu ja draama.

Meiltä usein kysytään miten ihmeessä olemme vaihtaneet suomalaisen maailmankuulun koulujärjestelmän yhteen keskimääräisesti maailman heikoimmista. Jos ihan rehellisiä ollaan, hieman pelottaa eikä koulu ainakaan toistaiseksi täysin vakuuta.

Mutta lapsi viihtyy ja ehkäpä hänen tyyppiselleen »enemmän tekijä, vähemmän lukija» -lapselle eteläafrikkalainen hyvä koulu onkin sopivampi.

Kirjoittaja on Kapkaupungissa asuva yrittäjä, Etelä-Afrikasta adoptoidun lapsen äiti ja urheiluhullun miehen vaimo. Sirje pitää blogia elämästä Etelä-Afrikassa osoitteessa www.ctmeetshelsinki.com, toimii Cities by Locals –palvelun vetäjänä ja leipätyökseen tekee markkina-analyysejä yrityksessä nimeltä Amatka (Pty) Ltd. Lähteinä käytetty omien kokemusten lisäksi Lee Rusznyakin vuonna 2014 kirjoittamaa The Conversation –saitilla julkaistua juttua (www.theconversation.com/south-african-education-still-fails-many-20-years-after-apartheid-22069) sekä virallisia valtiollisia lähteitä.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

Afrikka Suomessa

–hanke ja näyttely Uyi Osazee /Työväenmuseo Werstas

Irma Marttinen

Työväenmuseo Werstas sekä afrikkalaisten diasporaa Suomessa käsittelevä Tampereen yliopiston tutkimushanke The African Presence in Finland toteuttavat yhdessä näyttelyja kokoelmahankkeen, jossa Suomen afrikkalaiset ja heidän jälkeläisensä esitetään osana suomalaista yhteiskuntaa, kulttuuria ja Suomen historiaa. Näyttelyyn voi tutustua Tampereen työväenmuseo Werstaalla 29.4. – 8.11.2015 Afrikka Suomessa -hankkeen suunnitteluun ja toteuttamiseen on osallistunut useita Suomen afrikkalaisyhteisöjä, diasporaa tutkivia suomalaisia ja kansainvälisiä yksittäisiä tutkijoita, taiteilijoita, järjestöjä ja muita toimijoita.

Näyttely tuo näkyviin sen, miten afrikkalaisten ja heidän jälkeläistensä läsnäolo ja toiminta ovat jo tähän mennessä muuttaneet Suomea ja suomalaisuutta monin tavoin useilla eri elämänalueilla. Lajissaan ensimmäinen laajasti afrikkalaisten diasporaa Suomessa esittelevä näyttely haastaa stereotyyppiset tavat puhua Suomen afrikkalaisista ja heidän jälkeläisistään ja avaa samalla uusia näkökulmia suomalaisuuteen.

Näyttelyn teemoja ovat perhe-elämä, työelämä, poliittinen ja uskonnollinen toiminta, lapsuus ja nuorisokulttuurit, urhei-

lu, afrikkalaisten ja heidän jälkeläistensä osallistuminen taide-elämään niin musiikin, kirjallisuuden kuin kuvataiteidenkin alueilla sekä toiminta monikulttuurisuustyössä ja rasismin vastustamisessa. Se tuo näkyviin myös diasporayhteisöjen elämän transnationaaleja ulottuvuuksia.

Näyttelyn käsikirjoittajana toimii Afrikka Suomessa -tutkimushankkeen johtaja, YTT Anna Rastas Tampereen yliopistosta. Työväenmuseo Werstaalla hanketta koordinoi VM Uyi Osazee.

Näyttelyssä nähdään elokuvantekijä Naima Mohamudin lyhytelokuvat 14E (2011) ja Samuel (2013), jotka Yhteiset Lapsemme ry on tuottanut. Yhteiset Lapsemme on antanut hankekokoelmaan somaliankielisen lastenkirjan Salaan! Terve!

(2003) sekä taustatukea Adoption ABC – näyttelyteoksen tekemiseen.

• 20 •

Somalialais-suomalainen lastenkirja Salaan!

Terve! on mukana hankkeen kokoelmassa.

ADOPTION ABC - kollaasiteos Olemme tekemässä Adoption ABC –kollaasiteosta Afrikka Suomessa –näyttelyyn.

Tutkija Anna Rastas kysyi minulta haluaisinko osallistua hankkeeseen ja ottaa vastuun Afrikasta adoptoitujen osuudesta Työväenmuseo Werstaaseen tulevasta näyttelytyöstä. Tarkoituksena oli tehdä konkreettinen aihetta esittävä teos.

Tavoitteena oli miettiä, miten adoptoidut erottuvat muista Afrikasta Suomeen tulleista, sekä kuinka adoptoidut itse näkevät tai kokevat itsensä Suomessa.

Tovin mietin ja päädyin siihen, että yksi suurin erottava tekijä muista Suomeen Afrikasta tulleista on suomen kielen taito.

Kielitaidosta syntyi idea aapisesta ja työ nimeltä Adoption Abc. Ilokseni veljeni Matias Heiro tuli mukaan hankkeeseen ja valmistimme työn yhdessä.

Ensin teimme sähköisen kyselyn ja keräsimme Afrikasta adoptoitujen kokemuksia, joiden pohjalta nostimme aiheet työhömme. Näin koottujen tekstien pohjalta syntyi kollaasi Werstaaseen.

Adoption Abc -kollaasin avulla kuvataan adoptoitujen kokemuksia ja ajatuksia lyhyesti ja monipuolisesti. Aihe on tärkeä, sillä adoptoitujen asema on hyvin vähän näkyvissä globalisoituvassa maailmassa.

Kollaasityön kautta on tarkoitus jakaa kokemusperäistä tietoa ja toivottavasti herättää ajatuksia.

Lopullinen tavoitteemme työn muodosta on adoptoitujen lasten ja nuorten oma aapiskirja. Näyttelyssä esillä olevan kollaasityön sekä sen pohjalta mahdollisesti tehtävän aapiskirjan avulla haluamme itsekin Afrikasta adoptoituna - jakaa ajatuksiamme ja kokemuksiamme tuleville sukupolville ja adoptioperheille.

Meron Heiro

Spoken word

Mitä Spoken word on?

– esityksillä rasismia vastaan Aloitimme Yhteiset Lapsemme ry:n ja Kallion ilmaisutaidon lukion spoken word -projektin teematapaamiset katsomalla yhdessä Sonya Lindforsin tanssiteoksen Noir?. Teematapaamisten tarkoituksena oli tuoda esille rasismia kokeneiden näkökulma rasismiin ja auttaa ryhmässä mukana olevia nuoria ilmiön syvällisemmässä ymmärtämisessä.

Noir? tuo taiteen avulla ainutlaatuisesti esille näitä kysymyksiä. Se kertoo siitä, mitä on olla tummaihoinen suomalainen.

Teoksessa käsittelyssä ovat afrosuomalaisten nuorten tunteet erilaisuudesta, juurettomuudesta ja häpeästäkin. Sen aihe on polttavan ajankohtainen puheenvuoro populismia, rasismia ja vihapuhetta vastaan.

Esityksen jälkeen saimme kuulla myös tekijöiden omista taustoista ja ajatuksista rasismi- ja identiteettiteemasta. Tanssiesitys oli meille suuri elämys ja se tarjosikin erinomaisen pohjan lähteä työstämään spoken word -videoita.

TAPAAMISIA JA HARJOITTELUA Jo ensimmäisessä palaverissamme pääsimme syvälle rasismiteemaan ja aloitimme tekstien työstämisen. Huomasimme todellakin olevamme vaikeiden kysymysten äärellä. Aihetta käsiteltiin monipuolisesti, tunteita ja ajatuksia nousi esiin, ja jopa väittelyjä syntyi, kuten myös solidaarisuuden osoituksia halauksin.

Toisessa tapaamisessa käsittelimme stereotypioita, ennakkoluuloja, rasismin määritelmiä, sekä sitä, miten rasismi ilmenee sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla ja mitä on olla valtaväestöstä erottuva.

Esille nousi myös kysymys valtaväestön ja vaaleaihoisten roolista ja vastuusta rasisminvastaisessa toiminnassa. Väittelyt olivat jälleen kerran kiihkeitä ja intensiivisiä. Luulen, että opimme kaikki jotain toisiltamme.

Spoken word on puhe-esitys, joka sisältää kirjallisia ja teatraalisia elementtejä.

Se on muodoltaan tarinankerrontaa tai runoutta musiikkitaustalla tai ilman.

Spoken wordia käytetään poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kommentointiin.

Spoken word kehittyi nykyiseen muotoonsa 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa Yhdysvalloissa.

»Mä puhun samaa kieltä» -videoteos koostuu rasisminvastaisista spoken word -esityksistä.

Teos on mahdollista tilata näytettäväksi yläasteen kouluissa ja lukioissa.

Opiskelijoille oli annettu tehtäväksi osata tekstinsä ulkoa joululomilta palattaessa. Kolmannessa tapaamisessa mietimme ajankohtaista aihetta, Pariisissa sarjakuvalehden toimitukseen tehtyä terroristi-iskua, erityisesti rasismin kontekstissa. Pohdimme rasisminvastaista toimintaa tavoitteellisena toimintana, ja jopa teoreettista taustaa vasten. Opiskelijoiden tekstit kulkivat mukana pohdinnoissamme.

Tässä kohtaa kirjallisen ilmaisun opettaja harjoitutti opiskelijoita, niin tekstien työstämisessä, ilmaisemisessa kuin esittämisessäkin. Viimeisessä tapaamisessa tekstejä käytiin läpi sekä videoryhmän kanssa suunnittelimme videoiden kuvausta ja toteutusta. Kävimme läpi siihen mennessä olevat tuntemukset sekä vielä joitain rasismiin liittyviä kysymyksiä.

JUURI NYT – KOHTA VALMISTA! Helmikuun toisella viikolla kaikki tekstit ovat kasassa ja suurin osa kuvauksista on

• 21 •

purkitettuna. Tässä vaiheessa videoryhmä ahkeroi materiaalin leikkaamisessa ja kokoamisessa. Meillä kaikilla on tunne, että tästä tulee hyvä!

Lopuksi haluaisin sanoa, etten voi kuin ihailla nuoria kaikesta osaamisesta, lahjakkuudesta ja rohkeudesta. Samaten kirjallisen ilmaisun opettaja Eva Havo ja mediataidon opettaja Emilia Lehtinen ansaitsevat kiitokset ahertamisesta ja sitoutumisesta.

Uskon, että myös videoissa näkyy, kuinka ryhmämme on ollut sydämellään mukana projektissa. Toivomme, että videoista on paljon hyötyä rasisminvastaisessa työssä!

Spoken word -videoteos julkaistaan rasisminvastaisella viikolla Nuorisokeskus Hapessa. SPR:n asennematkan päätöstapahtumassa 21.3 klo 18-22 Savoy -teatterissa nähdään myös videoesityksiä teoksesta. Lämpimästi tervetuloa!

Kirjoittaja on HUMAKin opiskelija, joka osana opintoihinsa liittyvää kehittämistehtävää ohjasi rasismiaiheisia teematapaamisia Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaille.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

VUOSI 2014

Haavoittuvassa asemassa olevien

lasten hyvinvointi

Tuula Kumpumäki YL-kuva-arkisto

ja oikeudet nostettiin esille

• 22 •

Yhteiset Lapsemme toimintavuosi 2014 oli jälleen kerran monipuolinen ja tapahtumarikas. Vaikka vuosi oli yhdistykselle taloudellisesti erittäin raskas, tekijöiden into kuitenkin mahdollisti suuren määrän hienoja kokemuksia niin lapsille kuin aikuisille. Kaikkea vuoden aikana koettua ei kuviin ja yhteen kirjoitukseen saada mahtumaan. Siitä huolimatta jokainen teko on ollut merkityksellinen.

Upea kampanjavuotemme 2013 tunnus, Ole rohkea ja reilu – uskalla välittää jatkoi kulkuaan myös vuonna 2014.

Viestimme myös mallinnettiin rasisminvastaiseen ja moninaisuutta edistävään Ole rohkea ja reilu –pajatoimintaan.

Systemaattinen pajatoiminta otti vuoden aikana vasta ensiaskeliaan, mutta pohja toiminnan jatkuvuudelle saatiin luotua.

Useita pajoja ja kouluvierailuja jo toteutettiinkin. Moninaisuuden hyväksymistä ja tietoa toisenlaisista kulttuureista välitettiin lapsille ja nuorille toimintavuoden aikana myös lukuisissa toiminnallisissa taidetyöpajoissa. Pajatoiminnan kautta tavoitimme suuren joukon koululaisia, nuoria sekä päiväkoti-ikäisiä lapsia. Lasten ja nuorten kohtaamisissa syntyi useita hienoja taideteoksia.

Vuoden aikana viestin merkitys korostui liikkuvan väestön ja paperittomien, ja erityisesti tähän ryhmään kuuluvien las-

ten, hyvinvointia edistävässä toiminnassa.

Liikkuvan väestön ja paperittomien lasten tilanteen monet epäkohdat nostettiin monin tavoin esiin vaikuttamistyössämme sekä viestinnässämme. Teemaan paneuduttiin niin rasismin vastaisen päivän keskustelutilaisuudessa kuin myös lapsen oikeuksien päivän asiantuntijaseminaarissa.

Yhteistyössä Vapaa liikkuvuus -verkoston kanssa toteutettiin juuri joulun alla Toisenlaiset joulukortit –hanke. Suomalaisten taiteilijoiden yhteistyössä romanien kanssa tuotetut joulukortit menivät hyvin kaupaksi ja hanke saavutti suuren näkyvyyden.

Ystävyyden ja ymmärryksen varjot on Romaniasta Suomeen muuttaneiden lasten yhdessä uusien suomalaisten kavereidensa kanssa tekemä varjoteatteriesitys. Esitys kertoo oivaltavasti perheen matkasta Romaniasta Suomeen. Samalla se kertoo suomalaisten lasten ajatuksista

• 23 •

YLHÄÄLLÄ VASEMMALLA • Yhteistyössä HUMAK’in opiskelijoiden kanssa järjestettiin alkuvuodesta Kampissa rasisminvastainen tempaus.

YLHÄÄLLÄ OIKEALLA • Liikkuvan romaniväestön lasten hyvinvointi ja oikeudet nostettiin esille monella tavalla eri tilaisuuksissa.

ALHAALLA VASEMMALLA • Kehitysyhteistyötä Boliviassa, monikulttuurista lastensuojelua ja kansainväliseen adoptioon liittyvää toimintaa jatkettiin.

uusien oppilaiden tulosta kouluun sekä siitä kun kohtaamiset alkavat pikkuhiljaa muuttua ystävyydeksi.

Meillä oli suuri ilo saada puoleksi vuodeksi joukkoomme meksikolainen taiteilija ja psykologi Rosamaria Bolom.

Hänen lämpimän ammatillisessa ja innostavassa huomassa suuri joukko lapsia, koululaisia ja nuoria saivat tuntuman naamio- ja kierrätysmateriaalitaiteen maailmaan.

Kansainväliseen adoptioon liittyvässä toiminnassa tehtiin uusia avauksia, kun valmennuskurssitoiminnan rinnalle kehitettiin Näkymätön lanka -ryhmätoiminta adoptiovanhemmille. Monikulttuurisessa perhekeskuksessa puolestaan aloitettiin yhteistyö Helsingin kaupungin neuvolatoiminnan kanssa. Yhteistyön tuloksena uudeksi palvelumuodoksi perhekeskukseen kehitettiin venäjänkielinen perhevalmennus.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

101858

Spoken word – esityksillä rasismia vastaan

Ryhmä opiskelijoita Kallion ilmaisutaidon lukiosta on valmistanut rasisminvastaisia spoken word –esityksiä. Esityksistä koottu »Mä puhun samaa kieltä» -videoteos (kesto noin 20 min.) julkistetaan rasisminvastaisella viikolla. Myöhemmin se on tilattavissa näytettäväksi yläasteen kouluissa ja lukioissa. Tiedustelut: irma.marttinen@yhteisetlapsemme.fi.

RASISMINVASTAISEN VIIKON PÄÄTÖSKONSERTTI SAVOYSSA 21.3. KLO 19-20 SPR:n Asennematkan päätöskonsertissa esiintyvät Kuningasidea, Prinssi Jusuf, Fela Kuti ja Maailman kuoro. Yhteiset Lapsemme on kumppanijärjestönä mukana tapahtumassa.

Cause my hair might be bushy but my Finnish is fluent like a river, and I may be Finnish, but Africa is in my blood.

I am not black, and I´m not white, I´m both.

I´m more than any of them.

And I´m more, than any colour.

Laura

TEATTERI-ILTA JA ETKOT BOLIVIAN HYVÄKSI 21.4. KLO 19 Yhteiset Lapsemme myy lippuja Avoimet Ovet Teatterin esitykseen Palava kaupunki – jatkosodan helsinkiläisiä Liput 35 euroa, tilaukset toimisto@yhteisetlapsemme.fi.

Ennen esitystä etkot keskustoimistolla klo 17 alkaen. Tuotto lasten oikeuksien hyväksi Boliviassa!

Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu, poliittisesti, uskonnollisesti ja ideologisesti sitoutumaton lastensuojelujärjestö.

Missio Yhteiset Lapsemme edistää monikulttuuristen lasten hyvinvointia vaikuttamalla suomalaisessa yhteiskunnassa sekä antaa tuen tarpeessa oleville lapsille mahdollisuuksia hyvään elämään.

Visio Yhteiset Lapsemme on johtava monikulttuuristen lasten hyvinvoinnin edistäjä Suomessa sekä luotettava ja aktiivinen lasten asioiden puolestapuhuja myös kansainvälisesti.

Kummi- ja avustustili FI25 1011 3000 2110 44

SEURAA MEITÄ!

Facebookissa https://www.facebook.com/Yhteiset-Lapsemme Twitterissä https://twitter.com/YLapsemme

Yhteiset LAPSEMME | Nro 1-2015

• Kevätnumero 2015 YHTEISET LAPSEMME RY:N KEVÄTKOKOUS 15.4.

Yhdistyksen sääntömääräinen kevät­ kokous pidetään keskustoimistolla 15.4. klo 17:30, os. Iso Roobertinkatu 1 A 5, 3 krs., Helsinki. Lämpimästi tervetuloa!

NÄKYMÄTÖN LANKA –RYHMÄ ADOPTIOVANHEMMILLE Näkymätön lanka on käytännönläheinen ja vuorovaikutteinen ryhmä eri-ikäisten adoptiolasten vanhemmille. Ryhmän tapaamiset alkaen 22.4. klo 16.45–20.00, Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimistossa. Hinta 250 euroa. Lisätietoa anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi.

Maailma kylässä

-FESTIVAALI 23.–24.5.

KAISANIEMEN PUISTOSSA Yhteiset Lapsemme –ständin löydät Mahdollisuuksien tori –teltasta. Tervetuloa mukaan!

JUURET, ADOPTIO JA SOME La 19.9.2015 klo 13-16 Steinerkoulu Virkkula, Asemakatu 3, Kuopio.

Ilmoittaudu (1.9. mennessä): psnuortentreffit@gmail.com tai puh 044 270 7686 / Tiina Autio Osallistumismaksu 20 euroa.

Kaikki tapahtumat ja uutiset: www.yhteisetlapsemme.fi