Yhteiset Lapsemme 4/2022

Pääkirjoitus Turvattomuus koskee yhä useampaa lasta ja nuorta

Hanna-Leena Ylönen Rasistisia oletuksia ja yksilöllisen kohtaamisen puutetta

Anja Wikstedt EurAdopt2022 konferenssi

Oscar Lehtinen Våga vara, en kolumn om mod

Vilhelmiina Vesterinen Rasismin tiedostaminen on tärkeää työssämme – vaikeistakin asioista uskallettiin puhua ääneen

Irma Marttinen Hallituksen palsta: Fatim Diarra on uusi puheenjohtajamme

Irma Marttinen Teatteri Zirikli tarjoaa kouluille videoesityksen Elämä kädessä -näytelmästä ja työpajan sen teemoista

Ada Koskinen Adoptoitujen toiveita ja tarpeita jälkipalveluun

Eilina Gusatinsky Mitä Suomen venäjänkielisille nuorille kuuluu?

Vapaaehtoiset esittelyssä

Elina Tossavainen Nykypäivän suomalaisten tarinoita Kirjamessujen päälavalla

Heini Aaltonen Retkellä Korkeasaaressa

Irene Pärssinen-Hentula Haagissa keskusteltiin laittomuusepäilyistä ja riskien hallinnasta kansainvälisissä adoptioissa

Lahjoita lapsille ja nuorille!

Lapsen oikeuksien viikon teemana oli tänä vuonna lapsen oikeus turvallisuuteen. Tämä sopii varautumistrendin ja -suositusten keskellä aikaamme valitettavankin hyvin. Toisaalta turvallisuus ja turvallisen lapsuuden varmistaminen ovat aikuisten vastuulla silloinkin, kun sota, pandemia tai jokin muu kriisi eivät uhkaa arkeamme. Viime kuukausien uutisoinnin perusteella on alkanut näyttää siltä, että kohtaamme myös uudenlaista turvattomuutta, jonka aiheuttajana on katuväkivalta. Tilastot seuraavat perässä, onko kyse ilmiöstä, mutta vähintäänkin keskivahvat signaalit ovat näkyvillä. Tapella on ”osattu” ennenkin, mutta nyt ilmiöön liitetään yhä useammin jengiytymistä, ryöstelyä, teräaseita sekä muita sellaisia asioita, joiden kanssa yksikään vanhempi ei toivoisi lapsensa joutuvan tekemisiin. Ongelmien taustalle on liitetty myös maahanmuutto, koska naapurissa Ruotsissa jengiytyminen on nähty nimenomaan maahanmuuttajiin liittyvänä ilmiönä, ja toisaalta Suomessakin on viitteitä siitä, että ilmiöön liittyy juurettomuudesta kärsiviä nuoria. Onko jengiin kuulumisen vaihtoehtona todella täydellinen sosiaalinen syrjäytyminen ja ulkopuolisuus? Näin ei missään tapauksessa saisi olla. Osallisuuden ja kasvun tuki ovat ratkaisuja.

Yhteiset Lapsemme ry:n lastenoikeuksien päivän seminaari käsitteli tänä vuonna romanilasten ja -nuorten asemaa yhteiskunnassamme. Myös historiaa lastensuojelun asiakkaina sivuttiin. Romaneihin liittyvät ennakkoluulot ja -käsitykset elävät edelleen valitettavan vahvoina. Nuorten oman äänen ja heidän kanssaan työskentelevien näkemysten kuunteleminen on ensiarvoisen tärkeää. Eräänä esille nousseena huolena on se, jakaantuuko Suomen romaniyhteisöön kuuluvat kahtia paremmin pärjääviin ja niihin, joilla sukupolvirajat ylittävä eriytyminen muusta yhteiskunnasta voimistuu. Sama ilmiö voidaan nähdä kaikissa muissakin nuorissa, jotka hakevat omaa paikkaansa rikoksiin ja väkivaltaan tukeutuvissa epäyhteisöissä ja toisaalta niissä, jotka pärjäävät ja joiden elämässä on toivoa ja tulevaisuudenuskoa.

Epäluulojen voimistumisen taustalla ovat tietysti myös ne teot, joita ei pitäisi tapahtua, eikä yksilön vastuuta voida unohtaa: niin makaa kuin petaa. Toisaalta ongelmien ennaltaehkäisy on yhteiskunnan eli aikuisten vastuulla.

Huhtikuun eduskuntavaaleissa joudutaan kysymään, mihin toimenpiteisiin Suomessa aiotaan ryhtyä, jotta vaarallinen kehityskulku saadaan pysäytettyä ennen kuin on myöhäistä. Mustavalkoisilla joko-tai -ratkaisuilla kuten rangaistusten koventamisella tai rajojen sulkemisella ei varmastikaan saada hyviä tuloksia aikaan. Tarvitaan pitkäjänteistä yhteistyötä, hallinnonalojen ja ammattien rajat ylittävää tahtotilaa, joiden avulla hyvissä ajoin voidaan kohdata ne lapset ja nuoret, joiden tiedetään olevan suurimmassa riskissä ajautua elämänmittaisiin ongelmiin. Ilman resursseja tätä ei voida tehdä, ja myös järjestöjen rooli ehkäisevän työn tekemisessä on syytä pitää esillä. Toisaalta pelkällä rahalla ei selvitä, jos arvot ja asenteet ovat kyynisiä. Optimismin pitää voittaa pessimismi, turvallisuuden pitää voittaa pelot, ja lasten ja nuorten oman äänen pitää kuulua. Jotta kukaan ei jäisi yksin.

Markus Söderlund

Turvattomuus koskee yhä useampaa lasta ja nuorta

Våga vara, en kolumn om mod

Text: Oscar Lehtinen

Det tog 25 år för mig att bli intresserad av min egen adoption. Detta skedde då mitt första barn kom till världen och jag första gången upplevde en annan människa som liknade mig, fast mycket sötare.

Ungefär 13 år senare så har jag varit med om att starta en förening för vuxna internationellt adopterade (VIA) och en podcast av adopterade för adopterade och deras familjer, Adoptoidun ääni/De adopterades röst och förra året blivit invald som suppleant i Yhteiset Lapsemme/Våra Gemensamma Barns styrelse. Det som jag ännu inte gjort är att återvända till mitt hemland Colombia.

Jag fick nyligen höra att det är vanligt att adopterade som reser tillbaka till sitt ursprungsland känner ett behov att göra resan själv. En del åker ensam och en del väljer att åka med sin familj men har ett behov att utforska ursprungslandet lite på egen hand. Att få höra detta lyfte en stor tyngd från mina axlar, jag var inte ensam. För det som länge hållit mig och troligen ännu också håller mig från att resa är att jag inte vågat eller velat säga att jag vill åka ensam. Jag känner skam att inte vilja ta med någon och dåligt samvete över tanken att åka ensam.

Popayán, staden uppe i bergen där jag kommer ifrån är starkt påverkad av spansk kolonialism på 1500-talet och är byggd enligt europeisk stil där husen är av vit sten. Då man kollar google street view så ser man en mysig stad med vackra väggmålningar och ett

vackert universitet i staden, som är ett av Colombias äldsta. Min dröm är att en dag sitta på trottoaren med ryggen mot en av de fina väggmålningarna och titta på människor som går förbi. Där föreställer jag mig att jag sjunker in bland personer som ser ut som jag och allt jag har är tid att suga in energin omkring mig.

Till yrket är jag krisarbetare på Krisjouren för unga som är en del av HelsingforsMissions verksamhet för unga. HelsingforsMissions mission är att minska ensamheten hos var och en av oss. Själv hittade jag till Krisjouren för unga efter att ha jobbat som ungdomsarbetare och senare speciallärare och märkte att oftast handlade inte elevernas dåliga prestationer på bristande intelligens, utan mycket oftare på grund av att eleverna hade det tungt i vardagen på andra områden än i skolan och då blev det inte energi över för skolprestationer. När eleverna mådde psykiskt bättre blev prestationerna bättre. Därför fann jag ett större intresse i att se till att eleverna mådde bra framför att lära ut olika skolämnen, och detta tog mig från lärarroll till krisarbetare som besöker skolor med föreläsningar och workshoppar om hur man kan ta hand om sin mentala hälsa.

Under karriären har min relation till ensamhet blivit rikare, mindre skrämmande och ett verktyg att stöda andra genom såväl samtalsstöd för enskilda individer, som par eller i form av grupper och workshops. Det har ändå inte varit en lätt väg, det har krävts sju år av terapi, burnouts och stort stöd av familj och vänner, vilket jag är oerhört tacksam för. Att våga börja prata om sin mörka sida, erkänna till sig själv och omvärlden att det finns mentala sår som inte läkt och styr ens handlingar är något jag är väldigt stolt över och är en erfarenhet jag inte skulle byta ut mot något. När jag vågade börja prata märkte jag att det är tyngre att gömma sina svagheter än att acceptera dem och vara ärlig med dem. Och är jag ärlig med mig själv och andra så vill jag åka ensam tillbaka till staden i bergen, Popayán.

Oscar Lehtinen, 38

Krisarbetare på Krisjouren för unga/HelsingforsMission.  Adopterad från Popayán, Colombia 1985 Styrselsesuppleant, Våra Gemensamma Barn rf.

Fatim Diarra on uusi puheenjohtajamme

Teksti: Irma Marttinen

Kuva: Assi Pulkkinen

Yhteiset

Lapsemme ry:n syyskokouksessa 15.11. valittiin Fatim Diarra, 36, yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi 1.1.2023 alkaen.

Fatim ”Fatu” Diarra (vihr.) toimii Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Hän on parhaillaan työstään viestinnän asiatuntijana Pohjoisranta BCW:ssa opintovapaalla ja kirjoittaa pro gradu -tutkielmaansa Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntapolitiikan oppiaineeseen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä. Aiemmin Fatim Diarra on toiminut Suomen ylioppilaskuntien liiton kansainvälisten asioiden asiantuntijana.

Diarralla on pitkä kokemus järjestötoiminnasta mm. Suomen Lukiolaisten liitosta, Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:stä ja naisoikeusjärjestöistä. Lapsen oikeuksien edistämiseen hän on perehtynyt Plan Suomi säätiön ja Aseman Lapset ry:n hallitustyössä sekä antirasistiseen työhön mm. Fem-R -järjestön hallituksessa.

Fatim Diarra on kasvanut Länsi-Afrikasta, Malista Suomeen muuttaneen isän ja lappilaiset sukujuuret omaavan äidin kanssa nelilapsisessa perheessä Helsingissä. Hän puhuu äidinkielenään suomea ja ranskaa.

”On mahtavaa, että voin tuoda omaa osaamistani muun muassa viestinnästä ja antirasistisesta työstä Yhteiset Lapsemme -järjestön käyttöön”, Diarra sanoo.

Fatim Diarra on vuonna 1988 perustetun Yhteiset Lapsemme ry:n neljäs puheenjohtaja. Aiemmin puheenjohtajina ovat toimineet KT Yrjö Männistö (1988–2012), kansanedustaja Eva Biaudet (2014–2021) ja opetusneuvos emeritus Pekka Iivonen (2013, 2022). Syyskokouksen yhteydessä Pekka Iivoselle luovutettiin Lastensuojelun Keskusliiton myöntämä pronssinen ansiomitali pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta vapaaehtoistyöstä. Onnittelumme!

Toivotamme Fatim Diarran lämpimästi mukaan työhömme lapsen oikeuksien, moninaisuuden ja antirasismin puolesta.

Yhteiset Lapsemme ry:n hallitus 2023

Puheenjohtaja Fatim Diarra Hallituksen jäsenet ja varajäsenet:

Joonatan Nsukami (Marja Eronen)

Nina Keres (Oscar Lehtinen)

Timo Leino (Meron Heiro)

Kitte Marttinen (Essi Lindberg) Harri Junttila (Tuija Lehesvirta) Jaana Ovaska (Merja Svensk)

Pekka Iivonen palkittiin Lastensuojelun Keskusliiton pronssisella ansiomitalilla pitkäaikaisesta vapaaehtoistyöstä.

Rasistisia oletuksia ja yksilöllisen kohtaamisen puutetta

Valkonormatiivisuus näkyy lastensuojelussa monin tavoin

Teksti: Hanna-Leena Ylönen

Maahanmuuttajataustaiset perheet ovat yliedustettuina lastensuojelussa sekä Suomessa, että kansainvälisesti. Puhutaan kaksi kertaa suuremmasta riskistä kodin ulkopuoliselle sijoitukselle, mikäli toinen lapsen vanhemmista syntynyt Suomen ulkopuolella. Syitä tähän on selitetty sosioekonomisilla tekijöillä ja koulutustaustalla sekä perheen traumaattisilla kokemuksilla, maahanmuuttoon liittyvillä stressitekijöillä ja huonolla integroitumisella paikalliseen yhteiskuntaan.1

Vaikka kulttuurinen moninaisuus näkyy lastensuojelun asiakaskunnassa, se ei näy valtakunnallisten lastensuojelupäivien osallistujissa, ohjelmistossa eikä asiantuntijuudessa. Voidaankin kysyä, kuinka hyvin tämä heijastaa lastensuojelun asiantuntijakentän todellisuutta ja valkonormatiivisuutta? Tästä syystä Ole rohkea ja reilu -tiimi teki vuoden 2022 valtakunnallisille lastensuojelupäiville ohjelmaehdotuksen koskien antirasismia lastensuojelussa. Ehdotus hyväksyttiin ja tiimi lähti Lahteen. Alaseminaarin teoreettisena pohjana toimivat sekä Suomessa että ulkomailla tehdyt tutkimukset rasismista lastensuojelussa. Jenni Pauvert (2022) on koonnut nämä aineistot yhteen Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan kanditutkielmassaan Rasismin esiintyminen lastensuojelussa maahanmuuttajataustaisten perheiden kohdalla - Vallitsevia tapoja ja tilanteita.

Ongelma on lastensuojelun palvelujärjestelmän valkonormatiivisuus. Sen vuoksi turvapaikanhakijoilla tai maahanmuuttajilla ilman oleskelulupaa ei ole riittäviä mahdollisuuksia päästä ennaltaehkäisevien palveluiden piiriin2. Lastensuojelun valkonormatiivisuus näkyy myös oletuksena siitä, että maahanmuuttajataustaisten perheiden tulisi toimia ja elää kuten valtaväestön edustajat ja sopeutua paikallisen yhteiskunnan toimintoihin muuttumalla samanlaisiksi ja sillä tavalla ”paremmiksi”3.

Maahanmuuttajataustaiset perheet joutuvat usein kulttuuristetuiksi. Toisin sanoen perheen toimintatavat selitetään lähes yksinomaan kulttuuritaustalla, kuten

Hanna-Leena Ylönen (vas.), Martha Vuori ja Marjukka Rauhala toimivat kouluttajina antirasismia lastensuojelussa käsittelevässä alaseminaarissa.

uskonnolla, kansalaisuudella tai ”rodulla”. Ongelmien lähteenä nähdään silloin ihmiset ja heidän kulttuurinsa, eikä se tilanne missä he ovat4. Sosiaalityöntekijät saattavat kokonaan ohittaa perheiden ongelmien taustalla olevat muut syyt, kuten rasismin, työttömyyden, syrjäytymisen, asumistilanteen tai köyhyyden5

Lastensuojelu ei siis ole rasismista vapaata aluetta, eivätkä sosiaalityöntekijät immuuneja yhteiskunnallisesti jaetuille ennakkoluuloille, vaan myös lastensuojelun kentällä tehdään rasistisia oletuksia. Yksi merkittävimmistä on maahanmuuttajataustaisten vanhempien oletettu väkivaltaisuus, ja se, että heidän vanhemmuutensa nähdään huonompana kuin paikallisen valtakulttuurin vanhemmuus.6 Maahanmuuttajataustaiset vanhemmat kokevatkin, että heidän mahdollisuutensa toteuttaa omannäköistään vanhemmuutta on erittäin rajattua7 Perheet ovat tietoisia taustaansa kohdistuvista

ennakkoluuloista, mutta apua ei haeta, jos sen uskotaan vahvistavan oman etnisen ryhmän negatiivista leimaa valtayhteiskunnassa8.

Lastensuojelun valkonormatiivisuus näkyy myös yksilöllisen kohtaamisen puutteena. Perheiden toimintatavat ja ongelmat selitetään lähes yksinomaan kulttuurisilla oletuksilla, mutta toisaalta heidän todellista kulttuuritaustaansa ja sen vaikutuksia ei osata oikealla tavalla ottaa huomioon. Lastensuojelun työntekijät eivät esimerkiksi yleensä tunnista/tunnusta rasismia, eivätkä siten puutu siihen tai tarjoa tukea rasismia kokeneelle9.

Lastensuojelussa antirasistinen toimijuus on lähinnä yksittäisten työntekijöiden harteilla10. Vaikka kulttuurinen moninaisuus näkyy lastensuojelun asiakkuudessa vahvasti, se ei näy riittävästi palvelurakenteissa eikä asiantuntijuudessa. Kulttuurisesti moninaisia ihmisiä saattaa kyllä toimia kentällä, mutta heidän valtansa ei yllä rakenteiden ja päätösten tasalle. Silti yksittäisen työntekijän asenteella on merkitys kohtaavassa työssä. Antirasistisen tiedon leviäminen lastensuojelun kaikille ”tasoille” on tärkeää.

Mitä lastensuojelutyössä sitten kannattaisi tehdä toisin? Lastensuojelun työntekijöiden on tärkeää pohtia omaa identiteettiään ja ennakkoluulojaan: Suhtaudunko eri taustaisiin perheisiin ongelmalähtöisesti? Selitänkö perheiden asiat heidän oletetulla kulttuurillaan? Kiellänkö rasismin? Jokainen yksilö

1 Kääriälä ym. 2020, Schick ym. 2016, Euser ym. 2011.

2 Anis & Turtiainen 2021.

3 Kritz & Skiveness 2010.

4 Vrabiescu 2017, Adjei & Minka 2018, Sawrikar 2019.

ja perhe on erilainen, eikä kaikkea voi selittää eri kansalaisuudella, kielellä tai uskonnolla, ja yleistäminen on sitä tavallisempaa, mitä suppeampi ihmisen oma sisäpiiri on. Yksilöllinen kohtaaminen tarkoittaa, että näemme jokaisen ihmisen omana yksilöllisenä tapauksenaan ja kuulemme hänen taustastaan kumpuavia kokemuksiaan, vaikka ne poikkeaisivat oletuksistamme.

Lastensuojelun piirissä on myös hyvä pohtia sitä, miten suomalaisuus määritellään. Kuka tai ketkä nähdään suomalaisina ja kenellä on oikeus suomalaisuuteen? Miten nämä käsitykset heijastuvat lastensuojelun representaatiossa: puheessa, kuvastossa ja leluissa? On tärkeää, että lapsen tai nuoren identiteettiä ja mahdollisia rasismikokemuksia ei ohiteta tai kyseenalaisteta, ja näin aiheuttaa kokemuksia erilaisuudesta ja ulkopuolisuudesta.

On myös hyvä muistaa, että vähemmistöryhmään kuuluvalla lapsella on oikeus omaan kieleen, kulttuuriin ja uskontoon, ja ne tulisi huomioida sijoituspaikkaa valitessa. Jokainen lapsi myös tarvitsee samastumiskohteita ja positiivisia roolimalleja.

Lastensuojelun kentällä on suuri tarve antirasistiselle osaamiselle. Ole rohkea ja reilu -tiimi kannustaakin kaikkia kentän toimijoita ottamaan asioista selvää, kouluttautumaan sekä keskustelemaan ja reflektoimaan omassa työyhteisössä lastensuojelun valtarakenteita, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi kaikkien lasten kohdalla.

5 Križ & Skivenes 2010, Eliassi 2015, Sawrikar 2019, Anis & Turtiainen 2021.

6 Eliassi 2015, Adjei & Minka 2018, Dalikeni 2021.

7 Adjei & Minka 2015.

8 Sawrikar 2019.

9 Mm. Anis & Turtiainen 2021.

10 Kritz & Skiveness 2010, Eliassi 2015, Anis & Turtiainen 2021.

Rasismin tiedostaminen on tärkeää työssämme –vaikeistakin asioista uskallettiin puhua ääneen

Teksti ja kuvat: Vilhelmiina Vesterinen / Loistohoiva

Yhteiset Lapsemme tuli pyynnöstämme pitämään työyhteisöllemme Loistohoivassa moninaisuusja rasisminvastaisuuskoulutusta syyskuussa. Koulutuskokonaisuus sisälsi teoriaa, yhteistä ja yksilökohtaista pohdintaa ja toiminnallisia harjoituksia ryhmässä.

Moninaisuus- ja rasisminvastaisuuskoulutuksen teemat ovat ajankohtaisia työssämme ja yhteiskunnallisessa mittakaavassa

Rasismin tiedostaminen yhteiskunnallisena rakenteellisena ilmiönä, sekä moninaisuuden arvostaminen asiakastyössä ja työyhteisössä ovat keskeisessä roolissa yrityksessämme. Terminä rasismi oli tärkeää käydä yhdessä läpi, sillä kyse on yhteiskunnallisesti laajalti vaikuttavasta ilmiöstä.

Vuonna 2018 tehdyssä tutkimuksessa Suomi oli rasistisimmaksi koettu EU-maa. Koulutus avasi silmiä rasistisiin yhteiskuntarakenteisiin, eri syrjinnän

muodoille ja omiin asenteisiin. Vaikka olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että työssämme pyrimme kohtaamaan jokaisen asiakkaan ja työntekijän tasavertaisesti niin tiedostamme myös mahdollisuuden alitajunnassa vaikuttaviin ennakkoluuloihin.

Osa henkilökunnastamme on törmännyt rasismiin enemmän kuin toiset. Kuitenkin olimme yhtä mieltä siitä, että vaikka emme henkilökohtaisesti kokisi rasismia tai olisi sitä todistamassa, emme voi sulkea silmiämme siltä, että toisille syrjintä tai rasistiset letkautukset ovat arkipäivää. Voimme omalta osaltamme vaikuttaa siihen, kuinka kohtelemme toisiamme tai kuinka toimimme tilanteessa, jossa huomaamme jonkun kokevan rasismia tai syrjintää.

Loistohoivassa arvostetaan moninaisuutta Työyhteisönä ja yrityksenä arvostamme moninaisuutta. Työntekijöidemme keskuudesta löytyy hyvin monen ikäisiä, kulttuuritaustaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia hoiva-alan ammattilaisia.

”Tunnistin paremmin etuoikeuskehän. Ymmärsin, että itselläni ovat asiat hyvin ja että meidän ympärillä on paljon ihmisiä jotka tarvitsevat apua, ohjausta ja tukea. Autetaan yhdessä!”

- Koulutukseen osallistunut

Koemme moninaisuuden rikkautena. Tämä tuli esille myös koulutuksen aikana. Oli upeaa kuulla myös suoraan hoivatyöntekijöiltämme, kuinka he kokevat moninaisuuden rikkautena.

Työntekijöiden lisäksi asiakaskuntamme on hyvin moninainen. Ikäihmisissä löytyy monenlaista diagnoosia ja avun tarvetta, erityislapsiperheissä monikulttuurisuus on vahvasti edustettuna. Rasismin tiedostaminen ja keinot siihen puuttumiseen ovat tärkeitä taitoja töissä ja sen ulkopuolella.

Koulutuksen ilmapiiri mahdollisti rehellisen tarkastelun omaan identiteettiin ja alitajunnassa vaikuttaviin ennakkoluuloihin

Koulutuksen aikana tutkimme omaa identiteettiä. Identiteetillä tarkoitetaan ihmisen omaa määritelmää itsestään. Siihen kuuluu omia henkilökohtaisia persoonallisuuden piirteitä, kykyjä, ideologioita, rooleja ja fyysisiä ominaisuuksia. Ne muodostavat meistä uniikin yksilön.

Itsereflektio auttaa meitä ymmärtämään paremmin itseä, ja myös toisten moninaisuutta. Oman identiteetin pohdiskelu auttaa meitä ymmärtämään myös muiden identiteetin muodostumisen moninaisuuteen.

Loistohoivan toimisto- ja hoivahenkilökunta kokee rasismin tiedostamisen olevan tärkeää työssämme. Kaikkien tasapuolinen kohtelu ja laadukas hoito on tärkeää arvoillemme. Kuitenkin monet kommentoivat, että pyrkimyksistä huolimatta on mahdollista, että ennakkoluulot vaikuttavat alitajuisesti taustalla. Positiivista oli huomata, että koulutuksen ilmapiiri oli niin lempeä ja turvallinen, että näistäkin asioista uskallettiin puhua ääneen.

Koulutuksen aikana saimme paljon tilaa avoimelle yhteiselle pohdinnalle. Usein päädyimmekin siihen, että omista pyrkimyksistä ja rasisminvastaisesta arvomaailmasta huolimatta törmäämme tilanteisiin, jossa alitajuntaiset ennakkoluulomme saattavat vaikuttaa kohtaamisiin.

Jokaisella meistä on ennakkoluuloja joistain asioista, se on normaalia ihmisen käyttäytymistä ja niin aivomme toimivat. Olennaista kuitenkin on pyrkiä huomaamaan ja tunnistamaan ennakkoluulot, ja tietoisesti pyrkiä toimimaan tasa-arvoisesti jokaista kohtaamaamme ihmistä kohtaan.

Koulutuksen palaute ja arviot 72 % koulutukseen osallistuneista koki saavansa paljon keinoja tunnistaa rasismia ja puuttua rasismiin ja rasistisiin tilanteisiin. 67 % osallistuneista koki tietämyksen omasta identiteetistä, ennakkoluuloista ja etuoikeuksista vahvistuvan. 67 % koki, että koulutuksesta on hyötyä heidän työssään ja arjessaan. Yleisarvio koulutuksesta oli kaiken kaikkiaan hyvä: 4,2/5

Yhteiset Lapsemme ry:n moninaisuuskoulutus kehittää valmiuksia ja osaamista toimia erilaisten ihmisten kans sa. Se lisää tietoa siitä, mitä rasismi ja syrjintä ovat sekä antaa keinoja tunnistaa ja puuttua rasistisiin käytäntöi hin, tilanteisiin tai syrjivään puheeseen.

Lisätietoja: https://www.yhteisetlapsemme.fi/ole-rohkea-ja-reilu/ yrityksille-ja-yhteisoille/

Marjukka Rauhala (vas.) ja Alice Jäske pitivät moninaisuuskoulutuksen Loistohoivan työntekijöille.

Elämä kädessä -näytelmä sai ensi-iltansa 15.10.2020

Teatteri Avoimissa Ovissa.

Teksti: Irma Marttinen Kuva: Salla Kallio

Lasten- ja nuorten erityisohjaaja, teatteriohjaaja Birgit Tapaninen Baltzarin ideoima ja ohjaama Elämä kädessä -näytelmähanke toteutettiin vuosina 2019–2020 Yhteiset Lapsemme ry:ssä. Nuorten omasta elämästä, tunnoista ja maailmakuvasta kertova teatteriesitys sai ensi iltansa Teatteri Avoimissa Ovissa 15.10.2020. Loppuunmyytyjä esityksiä oli korona-ajan takia mahdollista järjestää vain kolme, minkä takia näytelmästä päätettiin tehdä teatterifilmatisointi.

Birgit Tapaninen Baltzarin perustama monikulttuurinen teatteriyhteisö Teatteri Zirikli vie nyt Elämä kädessä -filmatisointia ja siihen liittyviä työpajoja nuorille kouluihin ja vapaa-ajan yhteisöihin. Esitys antaa nuorille malleja, miten selviytyä oman identiteetin rakentamisen haasteista tässä ajassa. Se avaa myös nuorten kanssa työskenteleville ja vanhemmille näkökulmia nuorten elämään tänä päivänä.

Elämä kädessä -videoesityksen yhteydessä järjestetään nuorille sen teemoja syventäviä työpajoja. Työpajoissa lähestytään näytelmän aiheita keskustelemalla ja purkamalla ajatuksia sen teemoista kirjallisesti.

Nuorten kanssa harjoitellaan tunteiden ilmaisua, itsensä ja muiden kuuntelemisen taitoa sekä vuorovaikutustaitoja.

Teatteri Ziriklin ydintavoitteena on auttaa nuoria aikuisia taiteen keinoin oman minäkuvansa rakentamisessa. Teatterityössä tapahtuvalla aidolla kohtaamisella se vahvistaa nuorten voimavaroja, jotta kaikki pystyvät työskentelemään ja rakentamaan omaa elämänpolkuaan, eikä kukaan syrjäydy yhteiskunnasta.

Lisätietoja, tilaukset ja yhteydenotot:

TEATTERI ZIRIKLI

Taiteellinen johtaja Birgit Tapaninen Baltzar, puh. 040 567 3556 Tuottaja Hanna Lehtinen, hanna@teatterizirikli.fi, puh. 045 159 8198 www.teatterizirikli.fi

Teatteri Zirikli tarjoaa kouluille videoesityksen Elämä kädessä -näytelmästä ja työpajan sen teemoista

Mitä Suomen venäjänkielisille nuorille kuuluu?

Teksti: Eilina Gusatinsky

Kuva: Darina Rodionova

Uskallan sanoa, että suunnilleen samaa kuin kaikille nuorille maailmassa. Toisaalta on kuitenkin olemassa erityispiirteitä, jotka on hyvä pitää mielessä.

Vaikka monien näiden nuorten kohdalla väestörekisteriin on merkitty äidinkieleksi venäjä, eivät he välttämättä osaa venäjää täydellisesti –todellisuudessa suomen kieli on usein vahvempi. Virallisesti heidät kuitenkin nähdään ja luokitellaan vieraskielisiksi.

Ulkopuoliselle taas venäjänkielisyys yhdistyy mielikuvissa Venäjään, vaaralliseen itänaapuriin, joka on kohta kymmenen kuukautta määrätietoisesti tuhonnut Ukrainaa. Eihän tavallinen ohikulkija voi tietää, että venäjää keskenään puhuvat teinit saattavat olla Harkovasta paenneita pakolaisia, joiden isovanhemmat ovat venäläistämistoimien vuoksi menettäneet ukrainan kielen ja osittain kulttuurin.

Voi myös olla, että heidän isovanhempansa pakkosiirrettiin Venäjältä Ukrainaan paikkamaan väestökatoa tahallisesti aiheutetun nälänhädän seuraamuksena, jolloin heistä itsestään tuli venäläistämisen symboleja.

Nämä kuvittelemamme teinit saattavat olla myös Virosta muuttaneiden venäjänkielisten vanhempien lapsia, joiden kotona katsotaan aamusta iltaan Venäjän TV-kanavia. Tai sitten heidän vanhempansa joutuivat pakenemaan Venäjältä, koska he vastustivat Venäjän toteuttamaa Krimin miehitystä vuonna 2014, ja nyt he auttavat ukrainalaisia pakolaisia sopeutumaan Suomeen.

Nämä keskenään erilaiset esimerkit kuvaavat murtoosaa koko kirjosta erilaisia tilanteita ja taustoja ”Suomen venäjänkieliset nuoret” -käsitteen takana.

Sen takia oli erittäin tärkeää, että heti kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, Suomessa alettiin puhua siitä, ettei täällä asuvia venäjänkielisiä saa syyttää sodan aloittamisesta. Selkeä viesti tuli presidentiltä, pääministeriltä ja viranomaisilta. Koulut lähettivät aiheesta kirjeitä koteihin.

Auttoiko se?

Cultura-säätiön teettämän selvityksen mukaan viime kesään mennessä 17 % Suomessa asuvista venäjänkielisistä oli kokenut, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan olisi aiheuttanut syrjintää tai vihapuhetta heitä kohtaan, koska he puhuvat venäjää. 20–24-vuotiasta venäjänkielisistä näin koki joka viides (21 %). Tilanne on saattanut muuttua Venäjän liikekannallepanon jälkeen ja se elää edelleen.

Eilina Gusatinsky on Cultura-säätiön ohjelmajohtaja ja asiantuntija, jolla on 25 vuoden kokemus kotoutumisen edistämisen työstä ja venäjänkielisen väestön realistinen tuntemus.

Saavatko opiskelijat tukea opettajilta, jos he kohtaavat syrjintää, vihapuhetta tai epäoikeudenmukaisuutta? Muistetaanko, että venäjänkieliset ovat hyvin moninainen ryhmä, ja niin ovat myös heidän kohtaamansa haasteet? Löytääkö opettaja oikeita tapoja kohdata nuoria, joiden kotona saatetaan nähdä Venäjän hyökkäys ihan eri tavalla kuin valtaosa meistä suomalaisista näkee? Puhutaanko kouluissa mahdollisista yhteentörmäyksistä, kun sotaa on jatkunut kohta vuoden ja Suomeen on tullut ihmisiä, jotka ovat kohdanneet itse venäläisen sotakoneiston julmuuden? Miten varmistetaan, että nämä tulijat eivät joudu käymään läpi uudestaan Venäjän ”pelastusoperaatiota” koulun muiden oppilaiden tai henkilökunnan taholta? Osataanko oppilaitoksessa sanoittaa, miksi meidän on tuettava Ukrainaa ja osataanko oppilaitoksissa pysyä selkeästi tämän tuen takana?

Kysymyksiä on enemmän, kuin on vastauksia — ja meidän on löydettävä vastauksia nopeasti.

Nykypäivän suomalaisten tarinoita Kirjamessujen

päälavalla

Teksti ja kuvat: Elina Tossavainen uudenlaista samaistumispintaa toisiinsa. Uusien käsitteiden avulla haluttiin haastaa ajatusta, että olisi olemassa kaksi eri joukkoa: suomalaiset ja ”jotkut muut”, kun todellisuudessa suomalaisuutta on olemassa niin monenlaisessa muodossa. Lukijoiden palautteen mukaan työ on ollut tärkeää ja merkityksellistä, sillä tarinat ovat tuntuneet omilta.

Kirjamessut järjestettiin Messukeskuksessa 27.–30. lokakuuta, ja Yhteiset Lapsemme ry oli mukana messuilla lauantaina kirjailijahaastattelun merkeissä Kultti ry:n lavalla. Kirjamessuilla oli tuttuun tapaan paljon kiinnostavaa ohjelmaa, mutta tänä vuonna erityisen hienoa oli se, että messujen ”pääpäivänä” eli lauantaina kaikista isoimmalla lavalla oli puhumassa kuusi POCnaista parhaaseen messuaikaan iltapäivällä. Mixed – Suomalaista elämää kulttuurien risteymässä- ja Third culture kids-kirjojen kirjoittajat Alice Jäske, Janina Waenthongkham, Priska Niemi-Sampan, Koko Hubara ja Mona Eid keskustelivat kirjojensa syntyprosesseista sekä siitä, miksi juuri nämä kirjat ovat tärkeitä tämän päivän Suomessa. Keskustelun vetäjänä toimi Noora Al-Ani kustannusyhtiö Otavasta. Molempien kirjojen kirjoittajat kertoivat, että käsitteet, joita heistä on vuosien ajan käytetty tutkimuksissa ja mediassa eivät ole aina tuntuneet omilta, ja niiden tilalle on kaivattu parempia vaihtoehtoja. Datan lisäksi tutkimuksiin tarvitaan käsitteitä, joihin kuvatut henkilöt voivat samaistua. Kirjoittajat korostivat sitä, että käsitteiden kautta Suomessa asuvat POC-henkilöt voivat saada myös

Helsingin

Tarve näiden kirjojen kirjoittamiselle on ollut siis suuri jo käsitemielessä, mutta suurena motivaattorina on toiminut myös vertaistuen tarjoaminen suomalaisille ei-valkoisille ihmisille. Kirjat haluttiin kirjoittaa ”meiltä meille”, eli POC-kirjoittajilta POC-ihmisille. Suomalaisten POC-henkilöiden joukko on kuitenkin laaja, ja vaikka kirjailijat edustavat tätä joukkoa, haluttiin kansien väliin sisällyttää muidenkin, useiden erilaisten ihmisten tarinoita. Tästä syystä molempia kirjoja varten järjestettiin lukuisia haastatteluita, ympäri Suomen. Molemmat kirjat kertovat siis suomalaisista, jotka luovat identiteettiään erilaisten kulttuuritaustojen keskellä.

Kirjoissa ja niiden syntyprosesseissa on paljon samaa, mutta ne ovat silti kaksi täysin eri teosta. Third culture kids-kirjan kerronta on minämuodossa ja se keskittyy henkilökuviin valokuvien kera, kun taas Mixedkirjassa henkilökohtaiset kokemukset tuodaan tarinoiden

Mona Eid (vas.), Koko Hubara, Priska Niemi-Sampan, Janina Waenthongkham ja Alice Jäske keskustelivat uusista kirjoistaan Helsingin kirjamessuilla. Keskustelun vetäjänä toimi Noora Al-Ani.

kautta esille. Mixed-kirjan kirjoittajat järjestivät yksilöhaastatteluiden lisäksi ryhmähaastatteluita, joiden aikana suurilta tunteilta ei vältytty. Moni haastateltava kertoi olleensa ensimmäistä kertaa elämässään tilassa, jossa ryhmän jäsenet jakoivat samankaltaisen kokemuksen suomalaisuudesta, ja pystyivät toimimaan kaikki toisilleen vertaistukena. Oli myös tilanteita, joissa haastateltava kuului vähemmistön sisällä toiseen vähemmistöryhmään, kuten seksuaalivähemmistöön, ja kohtasi haastattelutilanteissa muita kaltaisiaan.

Third culture kidsin kirjoittajat kiersivät ympäri Suomea tekemässä haastatteluita haastateltavien itse valitsemissa paikoissa. Kirjoittajille haastatteluiden läpikäyminen oli merkittävä ja tunteikas prosessi, koska tarinoista sai uudella tavalla ymmärrystä omille kokemuksille. Heille oli selvää, että jokainen haastateltava saisi lukea itsestään kirjoitetun tekstin ennen julkaisua. Erityisen mielenpainuva haastateltava oli ollut 8-vuotias Kylie, joka odotti kirjan julkaisun myötä tulevansa julkkikseksi ja miljonääriksi. Kirjoittajat iloitsivat yhteen ääneen siitä, että nykylapset ja -nuoret elävät sellaisessa maailmassa, jossa he uskaltavat unelmoida ja nähdä itsensä menestyneinä taustastaan riippumatta.

Molemmat kirjat ovat saaneet hyvän vastaanoton ja medianäkyvyyttä, josta kuka tahansa voisi olla ylpeä. Kirjoittajat toivovat, että mahdollisimman moni tutustuisi kirjoihin, ei siis pelkästään mixedsuomalaiset tai muut kirjoihin samaistuvat henkilöt. Heidän ilokseen kirjoja onkin tilattu myös kouluihin, joissa lapset ja nuoret saavat niiden kautta tietoa mm. antirasismista, ja erilaiset representaatiot tulevat näkyviksi entistä laajemmin.

Mixed – Suomalaista elämää kulttuurien risteymässä Alice Jäske, Janina Waenthongkham, Priska Niemi-Sampan Kosmos, 2022

Mixed – Suomalaista elämää kulttuurien risteymässä on tietokirja Mixed Finns -yhteisön perustajilta, joita ovat Alice Jäske, Priska Niemi-Sampan ja Janina Waenthongkham. Tämä tietokirja päivittää käsitystä nykypäivän suomalaisuudesta tarjoamalla haastatteluihin perustuvia tarinoita mixedsuomalaisten elämästä ja työkaluja omien kokemusten sanoittamiseen. Kirjassa käydään läpi myös rasismia ja antirasismin periaatteita.

Yhteiset Lapsemme ry:n asiantuntijoita on haastateltu lapsia käsittelevään osioon.

Third Culture Kids

Mona Eid – Koko Hubara – Caroline Suinner –Kiia Beilinson Otava, 2022

Third Culture Kids sisältää 40 henkilökuvaa tämän päivän suomalaisista, jotka elävät kulttuurien risteyksissä. Teoksessa kysytään, millaista on kasvaa ja elää usean kulttuurin todellisuuksissa samanaikaisesti?

Tähän vastaavat suomalaiset, jotka luovat omaa identiteettiään ja määrittelevät uusia olemisen tapoja erilaisten kulttuuritaustojen keskellä.

Nämä tarinat kertovat identiteeteistä, jotka ovat muuttuvia ja joustavia sekä hylkivät kaksinapaisia määrittelyjä. Samalla ne avaavat niitä kipeitä kokemuksia ja voimaantumisia, joiden keskellä yhä useampi suomalainen elää tänä päivänä.

Haagissa keskusteltiin laittomuusepäilyistä ja riskien hallinnasta kansainvälisissä adoptioissa

Teksti: Irene Pärssinen-Hentula

Haagin adoptiosopimuksen jäsenvaltioiden 5. Special Commission -seurantakokous toteutui heinäkuussa seitsemän vuoden tauon jälkeen, kun pandemia lykkäsi kaksi vuotta jäsenvaltioiden kokoontumista. Komission tavoitteena on seurata ja vahvistaa sopimuksen soveltamista, vahvistaa hyviä käytäntöjä ja tukea myös jäsenvaltioiden välistä yhteistyötä Haagin adoptiosopimuksen tavoitteiden toteutumisen tukemiseksi.

Euroopan maissa toteutetut ja käynnissä olevat selvitykset koskien laittomuusepäilyjä sekä ylipäätään riskienhallintaa koskeva keskustelu olivat taustalla ja viitekehyksenä tämänvuotiselle kokoontumiselle. Äänivaltaisia kokousosallistujia olivat jäsenvaltioiden edustajat, adoptioasioista vastaavista ministeriöistä tai viranomaistahoista, jotka toimivat Haagin adoptiosopimuksen mukaisina adoptiokeskusviranomaisina. Lisäksi kokouksessa oli kutsuttuina tarkkailijoina mm. UNICEF, Child Identity Protection, International Social Services sekä adoptioperheitä ja adoptoituja edustavia kansalaisjärjestöjä. Keskustelu oli vilkasta ja kaikkia tahoja osallistavaa. Ilahduttavaa oli myös keskustelun tarkka fokusointi etukäteen sovittuihin aiheisiin ja tavoitteellisuus työskentelyssä.

Vuonna 2015 komissiokokouksessa jäsenvaltiot käynnistivät kehittämistyötä laittomien adoptioiden ennaltaehkäisyn vahvistamiseksi. Useita vuosia työn alla ollut Preventing and Addressing Illicit Practices – aineisto käsitteli mm. valtioiden välistä yhteistyötä laittomuusepäilytilanteissa sekä keinoja tukea adoptoituja, biologisia vanhempia ja perheitä, mikäli tällaisia tilanteita tulee jäsenvaltioissa eteen. Komissiossa käsiteltiin lisäksi adoption jälkeisen tuen kehittymisen seurantaa, jäsenvaltioiden pandemiaajan sopeuttamistoimia, modernin teknologian hyödyntämistä adoptioprosesseissa, aikuisten adoptoitujen osallistamista adoption jälkeisen tuen kehittämiseen sekä tiedon lisäämistä adoptioperheiden hajoamistilanteista (vapaa käännös, engl. ”adoption breakdown”). Komissio ehdotti suosituksia jäsenvaltioille, jotka Haagin yksityisoikeuden konferenssi edelleen käsittelee annettavaksi jäsenvaltioille keväällä 2023.

Suomi muiden jäsenvaltioiden tavoin arvioi tämän jälkeen itse, miten suosituksia huomioidaan ja miltä osin ne antavat aihetta toimenpiteille. Myös Suomessa tätä pohdintaa on tarpeen käydä muistaen, että olemme osa Haagin yhteistyöjärjestelmää.

Samalla näyttäytyy jo nyt selvältä, että katse adoptiotyössä on kääntynyt lähes kaikissa Haagin sopimusvaltioissa adoption jälkeisten palvelujen aikaan. Komissiokokouksessa kuultiin hyviä adoptoitujen puheenvuoroja ja kokouksessa muotoiltiin myös väljää suositusta siitä, että aikuisia adoptoituja tulisi asiantuntijoina osallistaa, kun heille suunnattuja palveluja kehitetään. Heinäkuussa uuden toimikautensa aloittanut Suomen adoptiolautakunta pitää myös tärkeänä tällä lautakuntakaudella kuulla aikuisia adoptoituja erityisesti, kun seuraamme adoption jälkeisten palvelujen kehittymistä Suomessa.

Hyvinvointialueet aloittavat vuodenvaihteessa palvelujen tuottamisen sosiaali- ja terveyssektorilla.

Irene Pärssinen-Hentula

Uudistuksen keskeisimpiä tavoitteita on tiivistää eri palvelusektoreiden välistä yhteistyötä. Uusi kokonaisvaltaisempi lähestymistapa voi parhaimmillaan lisätä lasten ja perheiden palveluissa kohdatuksi tulemista ja vähentää raskaaksi koettua asiointia monella palveluluukulla.

Kokemuksia uusien hyvinvointialueiden palvelujen toimivuudesta saadaan lähivuosina. Samanaikaisesti olisi tärkeä lisätä adoptioasioiden tuntemusta siellä missä adoptoituja lapsia, nuoria ja aikuisia sekä heidän perheitään tuetaan. Adoptiokentällä tunnistetaan lisäksi, että adoptioerityisille palveluille, joissa adoptoitujen lasten ja perheiden erityiskysymykset tunnetaan hyvin, on samanaikaisesti tarvetta. Siksi myös saavutetuista adoption erityispalveluista on tarpeen huolehtia jatkossakin.

Tätä kirjoittaessani ajatukseni ovat myös Ukrainassa tai sieltä pakomatkallaan vanhemmistaan eroon joutuneiden lasten parissa samoin kuin lapsissa, joita on siirretty Venäjälle tämän sodan aikana.

Suomi siirsi 70 000 lasta sodan jaloista 1939–1940. Tunnemme operaation vaikeat seuraukset lapsille ja perheille ja sen, mitä tuosta ajasta opittiin, sotaolosuhteet ja adoptio eivät sovi yhteen. Kaikessa adoptioon liittyvässä toiminnassa tulee olla epäitsekäs ennaltaehkäisevä tarkoitus, jossa oikeissa kohdissa tunnistetaan myös tärkeä tehtävä suojella lapsia tarpeettomilta adoptioilta. Suomi on sitoutunut kunnioittamaan Ukrainan valtion vetoomusta, että muihin maihin paenneet perheistään erossa olevat lapset säilyttävät yhteyden Ukrainaan ja palaavat aikanaan kotimaahansa tavoitteena paluu perheisiinsä. Kirjoittaja on adoptiolautakunnan puheenjohtaja.

Komissiokokouksessa kuultiin erittäin hyviä adoptoitujen puheenvuoroja. Kokouksessa muotoiltiin myös suositusta siitä, että aikuisia adoptoituja tulisi osallistaa asiantuntijoina, kun adoptoiduille suunnattuja palveluja kehitetään.

Kansainvälisen adoption eettiset kysymykset, tulevaisuus ja jälkipalvelu esillä

EurAdopt2022 konferenssissa

Teksti: Anja Wikstedt

EurAdoptin konferenssi Sustainability of intercountry adoption from different perspectives järjestettiin Kööpenhaminassa 1.-2. syyskuuta 2022. Alun perin konferenssin piti toteutua maaliskuussa 2020, ja sitä jouduttiin koronapandemian vuoksi lykkäämään vielä toisenkin kerran. Osallistujia konferenssissa oli noin 170.

Päivien

puhujat olivat Haagin pysyvän toimiston (HCCH), keskusviranomaisten ja adoptiopalvelunantajien edustajia niin lähettävistä kuin vastaanottavista maista. Mukana oli myös tutkijoita ja adoptoituja. Puheenvuoroissa lähes poikkeuksetta korostettiin paikan päällä pidettävän konferenssin hyviä puolia.

Avauspuheenvuorossaan EurAdoptin puheenjohtaja, brittiläinen Gill Haworth totesi: ”Toivomme, että oppimalla, reflektoimalla ja keskustelemalla osallistujat saavat tietoa eri maiden kansainvälistä adoptiota käsittelevästä tutkimuksesta, käytännöistä, prosesseista ja haasteista. Toivomme myös, että tästä seuraa uusia ideoita ja kenties uusia yhteistyömahdollisuuksia, jotka vaikuttavat kansainvälisen adoption kehittämiseen tulevaisuudessa.”

Muutoksia lasten määrissä, lähtömaissa ja vastaanottavissa maissa

Kansainvälisten adoptioiden määristä ja trendeistä vuosina 1990–2020 oli puhumassa brittiläinen Peter Selman, pitkän linjan adoptioasiantuntija. Toisen maailmansodan loppumisen jälkeen yli miljoona lasta on adoptoitu maasta toiseen, puolet lapsista viimeisen 20 vuoden aikana. Haagin sopimuksen (1993) voimaantulolla oli suuri merkitys adoptioiden lisääntymiseen.

Ennätysvuosi oli 2004, jolloin kansainvälisiä adoptioita toteutui 45 000. Tämän jälkeen määrät alkoivat laskea. Vuonna 2013 adoptioiden määrä oli 17 000, vuonna 2018 se oli 8400. Vuonna 2020 määrä oli 3720, vähäisempi kuin viiteen maahan toteutuneet adoptiot vuonna 1970. Vuoden 2020 määriin vaikutti koronapandemia rajoituksineen.

Vuosina 2004–2020 suurimmat vastaanottavat maat olivat USA, Italia, Espanja, Ranska ja Kanada. Samana ajankohtana eniten lapsia adoptoitiin Kiinasta, Venäjältä, Etiopiasta, Guatemalasta,

Kolumbiasta, Etelä-Koreasta ja Ukrainasta. Monet tekijät ovat vaikuttaneet adoptoitavien lasten määrien vähenemiseen: luovuttavien maiden elintason nousu, kotimaan adoptioiden lisääntyminen, asenteiden muuttuminen aviottomia äitejä kohtaan ja lastensuojelun kehittyminen. Syitä ovat myös olleet laittomuudet, skandaalit ja politiikka. Venäjän hyökkäys Ukrainaan keskeytti kansainväliset adoptiot Ukrainasta. Nykyään pyritään siihen, että mahdollisimman moni adoptio toteutuisi maan sisällä. Kansainväliseen adoptioon päätyy yhä enemmän erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia.

Nyt ja tulevaisuudessa tulee olemaan paljon eettisiä kysymyksiä liittyen menneiden vuosikymmenien adoptioihin ja niiden suuriin määriin. Mitä tapahtuu, kun suuri määrä Kiinasta adoptoituja, monet aikuisia, alkavat etsiä juuriaan ja adoptioon johtaneita syitä? Miten turvata kaikki dokumentit, tietotaito ja osaaminen, jos adoptiojärjestö lopettaa toimintansa taloudellisista syistä? Selman kommentoi Hollannissa tehtyä selvitystä menneiden vuosikymmenien kansainvälisistä adoptioista. Komitea löysi väärinkäytöksiä, lapsi oli esimerkiksi adoptoitu väärien tietojen perusteella ja joskus etusijalla oli adoptioodottajien toiveet. Raportissa kävi myös ilmi, että on paljon tapauksia, jotka hoidettiin asiallisesti ja oikein. Väärinkäytöksiä tapahtuu myös juuri tällä hetkellä, esim. ukrainalaisia lapsia siirretään Venäjälle ja adoptoidaan siellä.

Selman puhui myös kansainvälisestä sijaissynnytyksestä. Adoption taustalla on useimmiten lapsettomuus. Onkin oletettavaa, että sijaissynnytys tulee kiinnostamaan yhä useampia. Jo tällä hetkellä kaupallisten kansainvälisten sijaissynnytysten määrä

on suurempi kuin kansainvälisten adoptioiden. Siihen liittyy suuria eettisiä ongelmia, osin vastaavia kuin kansainvälisessä adoptiossa varsinkin ennen Haagin sopimusta. Tästä syystä mm. Intia, Pakistan, Thaimaa ja Meksiko ovat lopettaneet. Kansainvälistä sijaissynnytystä ovat jatkaneet Bulgaria ja Ukraina, jossa toiminta keskeytyi sodan alkaessa.

Laitoksista sijais- ja adoptioperheisiin

Espanjalainen Jesús Palacios on aloittanut adoptioja sijaishuollon tutkijana jo 1990-luvun alkupuolella. Palacios pitää kansainvälistä adoptiota tapana vastata joidenkin lasten tarpeeseen saada pysyvä perhe –kunhan kaikki lailliset ja eettiset edellytykset täyttyvät. Usein sanotaan, että kansainvälisen adoption tulee aina olla viimeinen vaihtoehto. Joillekin lapsille kansainvälinen adoptio on kuitenkin ainoa tapa saada pysyvä perhe.

Maailmanlaajuisesti laitoksissa asuu 5–6 miljoonaa lasta. Tutkimukset ovat osoittaneet kerta toisensa jälkeen, että laitossijoituksella on pitkäkestoisia negatiivisia vaikutuksia lapsen kehitykseen, etenkin pienille lapsille. Vastuullisesti ja hyvin tuetusti toteutettu sijaishuolto on yksi parhaista tavoista vähentää laitoslasten määrää. Perinteisesti sijaishuolto ja adoptio on erotettu jyrkästi toisistaan. Tähän on tullut muutos. Nykyään USA:ssa suurin osa kotimaan adoptioista on seurausta sijaisperhetoiminnasta. Myös Englannissa on kehitetty sijaishuoltoa adoptiota edeltävänä systeeminä. Avoin adoptio tekee sijaishuollosta adoptioon siirtymisestä entistä helpompaa ja todennäköisempää.

Kansainvälisen adoption kautta tulevat lapset ovat usein aiempaa vanhempia ja erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia. Vanhemmilta edellytetään sitoutumista juuri näiden lasten vanhemmuuteen. Perheiden tulee saada oikea-aikaista ammatillista tukea. Oman tutkimuksensa kautta Palacios tietää, että monissa adoptioperheissä on suuria vaikeuksia. Hänen kokemuksensa mukaan usein käy niin, että tarjottu tuki ei vastaa perheiden tuen tarpeita. Kuuntelemalla adoptoituja, etenkin nuoria aikuisia, saisimme tärkeää

tietoa heidän hyvinvointiinsa vaikuttavista tekijöistä, tarpeistaan ja vaikeuksistaan.

Monimutkainen adoptiokolmio

Katinka Pieterse on eteläafrikkalaisen Abba Specialist Adoption & Social Services -lastensuojelujärjestön toiminnanjohtaja. Hänen ”ensikohtaaminen” kansainvälisen adoption kanssa on vuodelta 2000 – hän kuuli Peter Selmanin esityksen maailman adoptiotilanteesta. Se oli hyvä aika aloittaa työ kansainvälisen adoption parissa. Pieterse uskoi silloin, että kansainvälinen adoptio voi olla hyvä vaihtoehto lapselle. Hän uskoo samoin myös nyt.

Pieterse totesi ajankohdan konferenssille olleen täydellinen: on tärkeää miettiä, mikä toimii ja mikä ei, niin lähettävien kuin vastaanottavien maiden kannalta. Adoptio kuvataan usein niin laillisuuden kuin eettisyyden kannalta monimutkaiseksi ilmiöksi. Adoptiokolmion eri osapuolten edut ja oikeudet voivat olla ristiriidassa keskenään. Esimerkkejä adoptiospesifisistä eettisistä dilemmoista liittyvät mm. taloudellisen hyödyn estämiseen sekä vaiheeseen, jossa syntymävanhempi tai -vanhemmat antavat suostumuksensa adoptioon. Ihonvärin ja etnisen taustan sekä syntymämaan kulttuurin merkitys, adoption jälkeinen tuki, sosiaalityöntekijöiden pätevyys sekä adoption erillisyys lastensuojelusta ovat myös tärkeitä eettisiä kysymyksiä.

Adoptioita on ollut ”aina”, paljon ennen kuin siihen liitettiin juridisia toimenpiteitä. Etelä-Afrikassa monen mielestä adoptio ei ole hyvä asia, ja siihen liittyy paljon tabuja. Pidetään parempana, että lapsi pysyy perheessä, vaikka olisikin haavoittuvassa asemassa. Monet sosiaalityöntekijät ovat sitä mieltä, että hylättyjä lapsia ei voi vapauttaa adoptioon, koska vanhempi voi joskus palata hakemaan lapsensa. Tällä hetkellä adoptiota halutaan tehdä suositummaksi vaihtoehdoksi. Pieterse näkee hyvänä, että adoptiot lisääntyvät. Hän on kuitenkin samaan aikaan huolissaan prosessien eettisyydestä. Se, että lapsi pääsee köyhyydestä mahdollisuuksien pariin, on kiistelty näkökulma.

Good enough is not good enough

Gera ter Meulen on hollantilainen adoptiotutkija, joka koordinoi vuosina 2008–2016 Leidenin yliopiston yhteydessä toiminutta adoption ja sijaishuollon osaamiskeskusta (ADOC). Oman tutkimustyön lisäksi ter Meulen jakaa tietoa hollantilaisesta ja kansainvälisestä adoptio- ja sijaishuoltotutkimuksesta. ter Meulen keräsi vuonna 2018 EurAdoptin jäsenmaiden palvelunantajilta tietoa siitä, miten adoption jälkeinen tuki on järjestetty. Kyselyyn osallistuneet palvelunantajat tunsivat suurta vastuuta adoptoiduille järjestettävästä jälkipalvelusta. Työ on kuitenkin haasteellista toteuttaa, kun toteutuvien adoptioiden määrät laskevat samaan aikaan kuin adoptoitujen määrä nousee. EurAdoptissa on määritelty adoption jälkipalvelun minimivaatimukset, ja niissä on huomioitu laatu, saatavuus, adoptioosaaminen, rahoitus ja juridiset näkökulmat. Myös syntymävanhempien tulee kuulua adoption jälkeisen tuen piiriin. Syntymävanhemmille annetusta tuesta ei ole juurikaan tutkimustietoa. Lapsesta luopumiseen liittyy surua, vihaa, häpeää. Tukea tarvitaan myös silloin, kun lähtee etsimään lastaan tai tulee löydetyksi. ter Meulenin mukaan adoptoitujen kohtaamista vaikeuksista suurin osa kumpuaa varhaisista vaiheista. Mitä pidempään on ollut vaikeissa olosuhteissa, sitä suurempia ongelmat ovat myöhemmin. ter Meulen on sitä mieltä, että adoptiovanhemmuudessa ei ”riittävän hyvä” vanhemmuus riitä, vanhempien tulisi olla enemmän kuin ”good enough”. Adoptiovanhemmat tarvitsevat sensitiivisyyttä, kykyä auttaa lasta näkemään maailma turvallisena paikkana. Varhaisten vaiheiden laitosasuminen, vaille jääminen ja mahdollinen kaltoinkohtelu vaikuttavat lapseen monella tavalla. Pysyvä, turvallinen perhe on se, mitä lapsi eniten tarvitsee ja voi saada aikaan suuren muutoksen parempaan.

Vanhemmat ovat avainasemassa adoptiolasten psykologisen sopeutumisen, psyykkisen hyvinvoinnin ja identiteetin kehityksen osalta. ter Meulen pitää tärkeänä avointa adoptiokeskustelua. On myös tärkeää, että vanhemmat ovat lastensa tukena, jos he haluavat selvitellä taustojaan ja olla yhteyksissä biologisiin vanhempiin. Vanhempien tulee huolehtia siitä, että lapsella on mahdollisuus tutustua muihin adoptoituihin sekä lapsiin, joilla on sama etninen tausta.

Konferenssissa oli paljon puhetta adoptoiduille suunnatun adoption jälkeisen tuen tarpeesta, ja siitä vallitsee laaja yhteisymmärrys. Vaikka useimmat adoptoidut voivat hyvin ja viettävät hyvää elämää, tausta ja siihen liittyvät haasteet ovat kuitenkin monimutkaisia, yksilöllisiä eikä niitä aina ymmärretä. Adoptoiduilla tulee olla elinikäinen oikeus tukeen,

EurAdopt2022 konferenssi pidettiin syyskuun alussa aurinkoisessa Kööpenhaminassa.

ja sen tulee olla räätälöityä, helposti saatavaa, adoptiospesifistä ja julkisin varoin rahoitettua. ter Meulen mainitsi yhtenä seitsemästä eurooppalaisesta hyvästä käytännöstä Yhteiset Lapsemme -yhdistyksen Adoptoidun ääni -podcastin. Muut hyvät käytännöt olivat adoptioosaamiskeskukset, vertaistuki, opettajille suunnattu koulutus, adoptioon erikoistunut terveydenhuolto, tuetut juurimatkat sekä maksuttomat tukipalvelut adoptoiduille.

Kansainvälisen adoption tulevaisuus Onko kansainvälisiä adoptioita vielä vuonna 2040? Tämä kysymys esitettiin konferenssin puhujille. Vastaus tähän oli, että adoptiot jatkuvat, joka tapauksessa, sukupolvien ketjussa. Arvioitiin myös, että tulee edelleen olemaan lapsia, jotka tarvitsevat pysyvän kodin kansainvälisen adoption kautta, ja on kehitetty uudenlaisia ja parempia käytäntöjä.

Haagin pysyvän toimiston lakimies Capucine Page puhui luottamuksesta. Yhdenkään vastaanottavan maan ei tarvitse lähteä toteuttamaan kansainvälisiä adoptioita. Jos tähän lähdetään, tulee tehdä yhteistyötä vain sellaisten maiden kanssa, joiden toimijoihin luotetaan ja joissa noudatetaan Haagin sopimusta. Yhteistyömaat ovat suvereeneja valtioita, ja niissä päätetään itse kansainvälisestä adoptiosta. Luottamuksen tulee olla valmiina, se ei voi olla seurausta yhteistyöstä.

Euradopt2022 konferenssin ohjelma, puhujien esittelyt ja esitysdiat löytyvät tästä: https://d-i-a.dk/arrangementer/euradopt

Adoptoitujen toiveita ja tarpeita jälkipalveluun

Teksti: Ada Koskinen

Adoption jälkipalvelussa tarvitaan tietoa adoptoitujen omista näkemyksistä, kokemuksista ja ajatuksista. Ada Koskinen, itsekin adoptoitu, piti alkuvuodesta 2022 Adoptiolautakunnan koulutuspäivässä puheenvuoron siitä, millaisena adoptoidut näkevät jälkipalvelun ja millaisia tarpeita heillä on sille.

Puheenvuoroa varten hän toteutti pienimuotoisen kyselyn. Linkin kyselyyn hän välitti omissa adoptioverkostoissaan sekä aikuisten adoptoitujen Facebook-ryhmässä. Anonyymiin kyselyyn vastasi 43 henkilöä, joista 65 % oli kansainvälisesti adoptoituja ja 35 % kotimaan adoptoituja. Kyselyn pohjalta hän sai paljon ajankohtaista sekä arvokasta tietoa, jota hän jakaa tässä kirjoituksessa.

Suuri osa kyselyyn vastanneista oli tietoisia jälkipalvelusta, ja he kokivat tiedon jälkipalvelusta olevan helposti löydettävissä sekä saatavilla. Moni koki jälkipalvelun monipuoliseksi ja kunkin adoptoidun yksilölliset tarpeet huomioiviksi. Tämä välittyi esimerkiksi kommentista, jossa todettiin, että “… jälkipalvelu kattaa monta asiaa ja kukin voi hyödyntää sitä juuri niin paljon/vähän kuin itse haluaa.”

Kaikki kyselyyn osallistuneet eivät kuitenkaan olleet tietoisia jälkipalvelusta, eivätkä sen tarjoamista tuen muodoista. Tästä syystä moni toivoi, että tietoa olisi enemmän ja näkyvämmin tarjolla. Eräs vastaajista totesikin: ”Toivon, että jälkipalvelun saatavuudesta saisi paremmin tietoa. Mitä se pitää sisällään, mihin ja kenelle se on tarkoitettu ja minkälaista apua siitä kuuluisi saada”.

Enemmän resursseja taustan selvittämiseen Jokaisen adoptoidun tausta on erilainen ja siten myös tuen tarve on yksilöllistä. Nykyiseen jälkipalveluun kaivataan kehittämistä, jotta se vastaisi paremmin adoptoitujen tarpeeseen. Yleisin syy ottaa yhteyttä jälkipalveluun on tarve selvittää omaa taustaa, ja lisäksi kyselyssä nousi vahvasti esiin toive suuremmista resursseista biologisten vanhempien ja sukulaisten etsimiseen.

Jotkut vastaajat toivoivat myös nopeampaa vastausaikaa yhteydenottoon. Jälkipalveluun ei oteta yhteyttä kevyin perustein, ja siksi vastauksen viivästyminen voidaan kokea turhauttavana. DNA-testit ovat edelleen useille tuntemattomia, mutta mahdollisesti ainut keino saada tarkkaa tietoa taustasta, ja siksi myös niiden tekemiseen kaivattiin tukea ja ohjausta.

Terapia osaksi jälkipalvelua

Adoptoitujen vastauksista välittyi myös selkeä toive siitä, että terapiapalvelut kytkettäisiin osaksi jälkipalvelua.

Ada Koskinen, 20, on toisen vuoden tietojärjestelmätieteen opiskelija Vaasan yliopistossa. Hän on kansainvälisesti adoptoitu Kiinasta. Ada on ollut mukana Adoptioperheet ry:n toiminnassa vuodesta 2017 ja on nyt toista vuotta hallituksen jäsenenä.

Terapeuttista tukea ja keskusteluapua kaivattiin muun muassa adoptiotrauman käsittelyyn. Myös adoptiovanhemmille toivottiin mahdollisuutta käsitellä omia tunteita erikseen.

Koska jälkipalvelu oli osalle vielä tuntematon asia, toivottiin aktiivisempaa ja näkyvämpää jälkipalvelun markkinointia niin adoptoiduille kuin heidän vanhemmilleen. Tämä toive välittyi muun muassa seuraavasta kommentista: “Markkinointia adoptoiduille ja heidän vanhemmilleen on saatava jotenkin paremmaksi!”

Jälkipalvelun markkinointia toivottiin kohdennettavan enemmän myös sosiaali- ja terveyspalveluihin. Eräs vastaaja toi esiin sen, kuinka jälkipalvelu tunnetaan sosiaalihuollossa huonosti, eikä sen takia sitä osata tarjota tai myöntää tarvitseville.

Vertaistuki osaksi jälkipalvelua

Tutkimusten mukaan vertaistuki mahdollistaa yksilöille kokemusten jakamisen sekä sosiaalista ja käytännöllistä tukea. Vertaistuen tiedetään myös olevan tärkeää myönteiselle minäkuvalle.

Vaikka kyselyyn vastanneet arvostivat ammattilaisten tarjoamia palveluita, toivat he esiin myös vertaistuen merkityksen ja toivoivat sen kiinnittyvän vahvemmin osaksi jälkipalvelua. Eräs vastaajaa kuvasti vertaistuen merkitystä seuraavasti: “Vertaistuki on kaikkein tärkeintä, ja sitä ei saa virkailijoilta. Siksi tieto kaikille asiakkaille eri adoptioyhdistysten vertaistukitoiminnasta olisi todella tärkeää.”

Vapaaehtoiset esittelyssä

Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnassa on mukana suuri joukko vapaaehtoisia. Kysyimme muutamalta vapaaehtoi seltamme, mitä toiminta heille merkitsee ja miksi he innostaisivat myös muita tulemaan mukaan vapaaehtoistyöhön.

1. Kuka olet ja mitä / minkälaista vapaaehtoistyötä teet yhdistyksessä?

2. Kerro, mitä vapaaehtoistyö on antanut sinulle (ja ehkä myös perheellesi)?

3. Millä ajatuksilla tai sanoilla haluaisit kannustaa ihmisiä tulemaan mukaan vapaaehtoistoimintaan?

vähentämään osallistumista henkilökohtaisen elämän kiireistä ja aikataulusyistä johtuen ja potenut silloin hieman huonoa omaatuntoa. Jollain tapaa koen, että on myös minun ”velvollisuuteni” auttaa kun minulla on siihen kerta mahdollisuus. Toivon että mahdollisimman moni lähtisi mukaan, osallistuminen voi olla kultaakin kalliimpaa heille, jotka toiminnasta hyötyvät ja voit mahdollisesti jopa muuttaa jonkun toisen ihmisen näkemystä ja suhtautumista asioihin, vähintäänkin lisätä tietoisuutta ja tuoda uusia näkökulmia. Kun lähdet mukaan, saat todella hyvän mielen, aivan mahtavia kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa ja kaupan päälle uusia ystäviä elämääsi! :)

Parvathi, Adoptoidun ääni -vapaaehtoinen

1. Olen Parvathi Willberg ja olen mukana Yhteiset Lapsemme Ry: n Adoptoidun ääni - podcastissa sekä vierailen satunnaisesti adoptiovalmennuskursseilla kertomassa omista kokemuksistani tuleville adoptiovanhemmille.

2. Vapaaehtoistyö on antanut minulle mahdollisuuden lisätä ymmärrystä adoptiota kohtaan jakamalla omia kokemuksiani. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos voin jossain auttaa ja kokemuksistani on jollekin hyötyä, niin totta kai olen valmis siihen. Olen myös saanut ihania ystäviä vapaaehtoistyön piiristä.

3. Vapaaehtoistyöstä saa todella paljon onnistumisen iloa, kun huomaa miten paljon osallistumisesta on hyötyä muille. Minulle tulee aina valtavan hyvä mieli, kun olen ollut mukana missä tahansa vapaaehtoistoiminnassa. Joskus olen joutunut

Chisu, tukihenkilö ja työpajaohjaaja

1. Chisu, vapaaehtoinen, tukihenkilötoiminta ja työpajaohjaaja

2. Minun ensimmäinen motiivini oli kotoutuminen. Halusin opiskella lähihoitajaksi, mutta silloin suomen kieli ei riittänyt. Lisäksi minulla ei ollut paljon ystäviä. Vapaaehtoistyön kautta olen tutustunut erilaisiin ihmisiin, jotka ovat laajentaneet minun näkemykseni ja mahdollisuuksia. Olin jatkuvasti etsinyt omaa paikkaa Suomessa muuton jälkeen. Aikuisena muutin Suomeen Japanista, silti olen pitkään pohtinut, kuka minä olen. Pelotti kovasti, miten ihmiset reagoivat, kun he tietävät aitoa minua. Vapaaehtoistyö antoi minulle erityisesti rohkeutta olemaan omanlaisensa maahanmuuttajana Suomessa.

3. Vapaaehtoiset ja työntekijät, joiden kanssa olen tehnyt jotain tähän mennessä, eivät ehkä tienneet, miten heidän kanssa keskusteleminen voi tehdä isoa vaikutusta toiselle. Se vaikutus voi jatkua ikuisesti. Alussa minä tarvitsin enemmän apua ja tukea kuin mitä pystyin tarjoamaan vapaaehtoisena. Ei haittaa. Kun olet saanut riittävästi voimaa vapaaehtoistyöstä, voi antaa seuraavalle, mitä olet saanut.

Parvathi Willberg

Retkellä Korkeasaaressa

Teksti: Heini Aaltonen / Irma Marttinen Kuvat: Heini Aaltonen

Katariina, tukiperhevapaaehtoinen

1. Äiti Katariina ja tytär Marissa. Asumme lemmikkiemme kanssa Espoossa ja toimimme tukiperheenä alaikäiselle yksin Suomeen tulleelle turvapaikanhakijalle.

2. Olemme saaneet elämäämme uuden ihmisen ja katsomaan asioita elämässä ja ympärillämme hänen kauttaan uudesta näkökulmasta ja samalla laajentaneet omaa perspektiiviämme.

3. Tukiperhetoiminnalla on iso merkitys tukinuoren elämään kokemuksien ja ihan käytännön asioissa auttamisen ja neuvomisen kautta. On ihana tunne, kun huomaa että pystyy tekemään jotain millä on merkitystä toiselle ihmiselle.

Yhdessäolo tukiperheen kanssa on nuorelle tärkeää.

Monelle

Helsingissä kasvaneelle Korkeasaari on perinteinen kesäretkikohde. Korkeasaaren villieläimiä on käyty katsomassa ensin lapsena vanhempien kanssa, ja myöhemmin siellä on vierailtu omien lasten kanssa. Sukupolvien ketjussa.

Marraskuisena viikonloppuna Yhteiset Lapsemme ry:n tukiperhe- ja tukihenkilötoiminta järjesti retken talviseen Korkeasaareen. Toiminnassa on mukana ilman huoltajaa Suomeen tulleita lapsia ja nuoria ja heidän tukiperheitään.

Retkelle osallistui tukiperheitä, tukihenkilöitä, tukilapsia ja tukinuoria.

Talvisen kylmästä säästä huolimatta tunnelma oli erityisen lämmin ja yhdessä oli hauskaa seurata eläinten käyttäytymistä ja puuhailuja.

Yhdessäolo ja yhteinen tekeminen vapaaehtoisten tukihenkilöiden kanssa on merkityksellistä ja tärkeää yksin maahan tulleille alaikäisille lapsille ja nuorille. Se antaa heille osallisuuden kokemuksia ja auttaa kotoutumisessa Suomeen.

Lämmin kiitos kaikille vapaaehtoisillemme arvokkaasta työstä, jota teette!

Lue lisää tukiperhetoiminnasta: https://www.yhteisetlapsemme.fi/lapsi-ja-perhepalve lut/tukiperhe-ja-tukihenkilotoiminta/

Katariina ja Marissa-tytär.

Yhteiset Lapsemme ry:n vuoden 2022 joulukeräys

Anna lahjasi lapselle

Osallistu Yhteiset Lapsemme ry:n joulukeräykseen!

Maailmassa on yli 100 miljoonaa pakolaista, joista noin puolet on lapsia. Helmikuun 24. päivän jälkeen lähes 8 miljoonaa ihmistä joutunut pakenemaan kodeistaan Ukrainassa. Suomesta on hakenut turvaa ja suojelua noin 40 000 ukrainalaista. Heistä suurin osa on naisia ja lapsia.

Yhteiset Lapsemme tukee maahan muuttaneiden lasten ja perheiden kotoutumista, hyvinvointia ja oikeuksien toteutumista ja kouluttaa vapaaehtoisia tukihenkilöitä ilman huoltajaa tulleille turvapaikanhakijanuorille.

Joulukeräyksemme tuotto käytetään pakolaislasten ja -perheiden kanssa tehtävään työhön. Lahjoitusvaroilla järjestämme vapaa-ajan toimintaa vastaanottokeskuksissa asuville turvapaikanhakijaperheille ja Ukrainasta tulleille lapsille, nuorille ja perheille.

Haluamme antaa ilonhetkiä, leikkiä ja turvaa kaikille lapsille. Lämmin kiitos, että olet mukana työssämme!

Lahjoitukset:

MobilePay 74263

Yhteiset Lapsemme ry, NORDEA FI25 1011 3000 2110 44 (viite: Joulukeräys2022)

Verkkosivuilla: https://www.yhteisetlapsemme.fi/tule-mukaan/lahjoita/.

Rahankeräyslupa Poliisihallitus pvm 22.10.2020 nro RA/2020/1296

Lahjoita lapsille ja nuorille!

Voit tukea Yhteiset Lapsemme ry:n työtä tekemällä lahjoituksen juuri sinulle sopivalla tavalla. Lahjoitetut varat käytetään lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön rahankeräyslupamme mukaisesti. Voit lahjoittaa haluamasi summan. Pienikin lahjoitus auttaa!

Tekstiviesti

Tekstiviesti on nopea ja helppo. Esimerkiksi 10 euron lahjoitus: lähetä tekstiviesti

10 YL numeroon 16588. Saat vahvistusviestin siitä, että tekstiviesti on mennyt perille. Sopivan summan voit valita itse.

MobilePay

MobilePay on nopea ja turvallinen tapa tehdä kertalah joitus. Lahjoitus tehdään puhelimen MobilePay-sovel luksella numeroon 74263.

Facebook-varainkeruukampanja

Voit aloittaa esimerkiksi syntymäpäiväkeräyksen Face bookissa Yhteiset Lapsemme ry:n hyväksi. Kampanjan aloitus on helppoa ja avaat samalla varainhankinnan mahdollisuuksia ystäväpiirillesi. Varat tilitetään lyhentä mättöminä. Lahjoittajien tiedot eivät tallennu Yhteiset Lapsemme ry:n tietokantoihin. Lisätietoja ja ohjeet kampanjan perustamisesta löydät Facebookista.

Testamenttilahjoitus

Testamenttilahjoitus on tapa tehdä hyvää. Lahjoitetut varat ohjataan lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön eettisesti kestävällä tavalla Yhteiset Lapsemme ry:n arvojen mukaisesti. Yhdistysten saamista testa menttilahjoituksista ei tarvitse maksaa perintöveroa ja

Yhteiset LAPSEMME -lehden julkaisija: Yhteiset Lapsemme ry

Toimitusneuvosto: Susanna Ahonen-Coly, Pekka Iivonen, Harri Junttila, Kristiina Ikonen, Anja Wikstedt, Hanna-Leena Ylönen, Heini Aaltonen ja Elina Tossavainen

Päätoimittaja: Markus Söderlund

testamentit ovatkin järjestöille jo melko yleinen varain hankinnan muoto. Mahdollistamme maksuttoman tes tamentin tekemisen, kun se laaditaan yhteistyökump panimme Lakiasiaintoimisto Pro Laki Oy:n kanssa.

Yritysyhteistyö

Onko yrityksesi kiinnostunut yhteiskunnallisesti tärkeän työn tukemisesta tai vapaaehtoistyön mahdollista misesta työntekijöilleen? Yhteiset Lapsemme ry on kiinnostunut niin pienemmistä kuin pidemmistäkin yh teistyöprojekteista yritysten kanssa, jotka ovat kiinnos tuneita yhteiskuntavastuun edistämisestä. Ota yhteyttä: toiminnanjohtaja Markus Söderlund, puh. 040 7626 809, markus.soderlund@yhteisetlapsemme.fi

Lisätietoja: www.yhteisetlapsemme.fi

Toimitussihteeri:

Irma Marttinen

Ulkoasu ja taitto: Kathleen Dieme / KTMP Group Oy

Kansikuva: Elina Tossavainen, 2022

Painatus: KTMP Group Oy, Mustasaari ISSN: 2343-2152

Yhteiset Lapsemme ry on rasismia vastaan toimiva ja kulttuurista moninaisuutta puolustava lastenoikeusjärjestö. Perustettu Helsingissä 1988.

ARVOT: Rohkeus, yhdenvertaisuus ja välittäminen.

VISIO: Kaikkien lasten oikeudet toteutuvat yhdenvertaisesti Suomessa. Kummi- ja avustustili FI25 1011 3000 2110 44

Oppiaineistoja ja työpajoja kouluille ja päiväkodeille

Ole rohkea ja reilu -työpajat

Ole rohkea ja reilu -työpajoissa käsitellään moninaisuutta, rasismia ja siihen puuttumista, ystävyyttä ja yhteisöllisyyttä. Työpajoissa käytetään taidelähtöisiä ja toiminnallisia menetelmiä. Työpajoja ohjaavat koulutetut vapaaehtoiset.

Ole rohkea ja reilu -musiikkityöpaja on suunnattu varhaiskasvatuksen ammattilaisten itsenäiseen käyttöön, ja sen kohderyhmänä ovat 4–6-vuotiaat lapset Työpaja-aineistoon kuuluu video, ohjaajanopas ja satukortit. Tilaukset: pajatoiminta@yhteisetlapsemme.fi.

Oppiaineistot kouluille

Oppimateriaaleissa käsitellään yhdenvertaisuutta, ennakkoluuloja ja rasismia sekä siihen puuttumisen keinoja. Materiaaleihin kuuluu lyhytelokuvia ja videoteoksia ja niitä voi käyttää esimerkiksi teemapäivinä, aamunavauksissa tai perusopetuksen tunneilla.

EU:n arvot ja oikeudet –podcastsarja

Viisiosaisessa podcastsarjassa vähemmistöjen, maahanmuuton, pakolaisuuden ja yhdenvertaisuuden asiantuntijat keskustelevat perusoikeuksien toteutumisesta eri väestöryhmien osalta EU:ssa. Podcastsarja on tehty yläkouluille ja toiselle asteelle.

Adoptioluennot opettajille

Adoptioluennot opettajille on kolmiosainen videoluentosarja adoptiosta peruskoulun opettajille. Sen osat käsittelevät kiintymyssuhteen merkitystä, adoptiolasta koulussa ja identiteetin, erilaisuuden ja rasismin teemoja.

Koulutukset työyhteisöille Koulutamme kasvatus- ja sosiaalialan ammattilaisia yhdenvertaisuuteen, arvoihin ja vuorovaikutukseen liittyvissä kysymyksissä. Varhaiskasvatuksen henkilöstölle on tilattavissa Rohkeasti ja reilusti kasvatustyössä – antirasistinen verkkokoulutus.

Lisätietoja ja tilaukset: www.yhteisetlapsemme.fi

Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto sijaitsee Etu-Töölössä osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 6. krs., 00260 Helsinki.

www.yhteisetlapsemme.fi

Yhteystiedot

Ihmisoikeudet

Aihetunnisteet

Adoptio

Antirasismi ja rasismi Vapaaehtoistyö

Kehittyvä maailma Koulu ja kasvatus

Lastensuojelu Moninaisuus Pakolaisuus