Yhteiset Lapsemme 3/2022

Sisältö

Pääkirjoitus

Adoption ilot ja surut

Heini Aaltonen Lakimuutokset edistävät tilapäistä suojelua saavien yhdenvertaisuutta

Elina Tossavainen Fiona ’Elōnen esikoisteoksessa tuska, herkkyys ja huumori kulkevat käsi kädessä

Kari Jagt Hallituksen palsta: Pieni ILO on ISO asia

Nina Keres Kolumbialainen naisjärjestö vahvistaa naisten toimijuutta ja edistää muutosta

Sonja Valovaara-Annola "Olisinpa osannut ennakoida, mitä on tulossa"

22

Elina Tossavainen "Oli kivaa, kun oli samanlaisia lapsia"

Piia Ukura "Vuoden ihan paras viikonloppu"

Lahjoita lapsille ja nuorille!

Irma Marttinen

Podcastsarja avaa nuorille keskustelua EU:n perusoikeuksista

Elina Tossavainen

Ubuntu Film Club - Rakkaus elokuviin loi nuorille oman yhteisön

Marika Elmeranta

Juuret Kolumbiassa - ICFB tarjoaa adoptoiduille tukea taustan tutkimiseen

Lukuvinkkejä

Adoptioihin kytkeytyy aina sekä ilo että suru, kuten moniin muihinkin perhesuhteisiin. Adoption toteutuminen on pitkäkestoinen haave, joka tapah tuessaan tuottaa suurta iloa ja onnea perheeseen. Lapselle adoptio antaa perheen, joka antaa rak kautta ja huolenpitoa. Toisaalta adoptioprosessi voi erinäisistä syistä johtuen keskeytyä, mikä on haki joille rankka kokemus ja monesti päätepiste lapsi haaveiden toteutumiselle. Myös lapsen kasvuun, kehitykseen tai terveyteen voi liittyä suuri huoli. Suru voi tulla esille myös silloin, kun lapsi joutuu pohti maan kysymystä siitä, miksi on alun alkaen joutu nut eroon biologisista vanhemmistaan ja suvustaan. Hän joutuu pohtimaan, mikä on tai ei ole ollut hänen etunsa mukaista.

Adoption ilot ja surut

Useissa

tämän lehden artikkeleista käsitellään adoptiota, joka on yksi Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnan painopisteistä. Kansainvälisten adop tioiden määrät ovat laskeneet ja odotusajat piden tyneet, mutta tarve adoptiolle ei ole maailmasta poistunut. Adoptio on tuttu sana liki jokaiselle suo malaiselle ja jo lapset oppivat ymmärtämään mitä sillä tarkoitetaan. Kuitenkin vain suhteellisen harvalla on omakohtaista kokemusta adoptioon liittyvistä asioista, joko adoptoituna, adoptiovanhempana tai adoptioperheen läheisenä. Myöskään adoptioam mattilaisten määrä ei ole suuren suuri. Julkisuudessa aihetta käsitellään myös usein. Julkkisten perhesuh teet ja myös adoptiot ovat tapetilla ja muovaavat kuvaa adoptioista, tosin usein valitettavan yksipuo lisesti ja jutut voivat aiheuttaa myös vääriä tulkin toja prosessin helppoudesta. Adoptio ja erityisesti kansainvälinen adoptio ovat kuitenkin hyvin tarkasti säädeltyjä ja myöskin henkisesti ja aineellisestikin vaativia prosesseja.

Adoptioperheille päänvaivaa aiheuttavat pit kälti samat asiat kuin muillekin perheille. Esimerkiksi lähestyvä tai jo alkanut murrosikä herättää kysymyk siä ja huolia. Tyypillisesti juuri murrosiässä herää vät myös kysymykset adoptoidun omasta taustasta ja identiteetistä. Identiteetin rakentumisen kannalta arvokkaita ovat muun muassa kohtaamiset muiden adoptoitujen kanssa sekä myöhemmässä vaiheessa adoption jälkipalvelu tai matkustaminen synnyin maahan.

Vertaistuki auttaa myös vanhempia. Eräs tällai sen vertaistuen foorumi ovat kansainvälisesti adop toitujen niin sanotut maatapaamiset. Itse osallis tuin jokin aika sitten oman lapseni kanssa muutaman vuoden tauon jälkeen tällaiseen tapaamiseen, joka todella on yksi vuoden kohokohdista niin monille lapsille kuin aikuisillekin. Lapset ja aikuiset oppi vat toisiltaan ja lasten, tai jo melkein nuorukaisten, riemu ja energia ovat tarttuvaa sorttia. Vaikka jokai nen meistä ikääntyy matemaattisesti samaa vauhtia, ovat muutokset lapsissa kaikkein suurimpia ja näky vimpiä, jopa mullistavia. Tässä kohdassa on ilman muuta kyse adoption ilosta.

Markus Söderlund päätoimittaja

Yhteiset Lapsemme ry:n toimintaa lasten ja nuorten hyväksi voi tukea lahjoittamalla: www.yhteisetlapsemme.fi/lahjoita

Fiona ’Elōnen esikoisteoksessa tuska, herkkyys ja huumori kulkevat käsi kädessä

Teksti: Elina Tossavainen Kuva: Jonne Räsänen/Otava

Vuonna 2018 media-alan opiskelija Fiona ’Elōne osallistui Ruskeat Tytöt -yhdistyksen mediaja kirjoittajakoulun RT LIT Akatemian luovan kirjoittamisen kurssille, jonka tavoitteena on lisätä ruskeiden ja BIPOC-ihmisten ääntä ja vaikutusvaltaa mediassa, joka normaalisti on hyvin valkoinen ja miesvaltainen. ’Elōne huomasi pian kurssin edetessä pyörittelevänsä samaa, pitkään mielessä pyörinyttä tarinaa kaikissa kirjoituksissaan.

Kurssilla kirjoitusten tyylilajia ja muotoa vaihdettiin, mutta sama tarina puski sinnikkäästi esiin kaiken läpi. Hän oli tuolloin pienen vauvan yksinhuoltaja, ja vaikka lapsi oli kovin odotettu ja rakas, oli tuo ajanjakso hänen elämänsä raskainta aikaa. Kirjoituskurssin vetäjä, toimittaja-kirjailija Koko Hubara ymmärsi nopeasti, että nyt on sattunut kohdalle poikkeuksellinen tarina ja kirjoittaja.

Hubara kutsui ’Elōnen mukaan vuonna 2020 järjestetylle RT LIT Akatemian ja Otavan yhteiselle kirjoittajien master class-kurssille, jossa tarina lähti muovautumaan kohti lopullista muotoaan. ’Elōne onnistui vakuuttamaan Otavan kustantajat, ja nappasi itselleen kurssilta kustannussopimuksen omaa romaaniaan varten. Valmis teos julkaistiin nyt elokuussa 2022.

"Valitsisin sinut ennen itseäni tästä iäisyyteen, jos sinä et joka kerta valitsisi jotain muuta. Mutta valinta ei koskettanut enää pelkästään minua, jonkun täytyi valita lapsi.”

Romaanissa kuljetaan onnistuneesti menneisyyden ja nykypäivän välillä. Nykyhetkessä päähenkilö Ona on pienituloinen parikymppinen yksinhuoltaja keskellä kiireisintä arkiaamua lapsen kanssa, kun yhtäkkiä puhelimeen saapuu viesti, joka pysäyttää hänet muistelemaan aikaa ennen lapsen syntymää. Aikaa, jonka muisteleminen sattuu edelleen. Mitä silloin oikein tapahtui? Ona pohtii menneisyyttään, miltei järjen vienyttä ensirakkauttaan ja myös suhdetta omaan isäänsä, jonka kanssa yhteiselo ei aina ole ollut ruusuilla tanssimista.

”Tulit luokseni kutsumatta” on eheä kokonaisuus, joka kuvaa rehellisesti nuoren ruskean äidin kokemusta yksinhuoltajana tämän päivän Suomessa. Kirjassa äitiys on raikasta, ja äiti uskaltaa myös myöntää omat puutteensa. Rakkaus lasta kohtaan on kuitenkin käsinkosketeltavaa.

Tarina käsittelee isoja aiheita, kuten rakkautta, rasismia, päihdeongelmia, yksinhuoltajuutta ja luokkaeroja. Kirjassa pohditaan muun muassa sitä, miksi lapsuudessa Parhaan Ystävän pihaa eivät jakaneet kaikki lähiseudun asukkaat, ja miksi sen naapuruston jokaisessa pihassa oli oma grilli?

Fiona ’Elōne

”Kirjan kirjoittaminen oli myös terapeuttista, se opetti mulle musta itsestäni tosi paljon, ja auttoi vahvistamaan mun omaa ääntä. Se on heijastunut varmasti kaikille muillekin mun elämän osa-alueille.”

epämääräiseen massaan yhteiskunnassa? Hän kertoo pelänneensä eniten sitä, että kirjoittaisi aiheista liian demonisoivasti, ja loisi näin tahattomasti toiseuttavia rakenteita, kun tarkoitus on tehdä juuri päinvastoin.

’Elōne uskoo, että erilaisten tarinoiden kertominen rehellisesti ja erilaisten äänten lisääminen kirjallisuudessa ja mediassa ovat juuri niitä tekijöitä, joiden avulla haitallisten rakenteiden purkaminen voi alkaa.

Rankkojenkin aiheiden väliin on ujutettu sopivasti lempeyttä ja huumoria, joka muistuttaa kovasti elämää itseään: synkimmänkin risukasan keskelle voi paistaa aurinko. Kirjaa lukiessa spontaanit tirskahtelut vaihtuvat sujuvasti liikutuksen kyyneliin, ja toisinpäin. Ona on hyvin samaistuttava hahmo, vaikkei hänen kokemuksiinsa tai muihin kirjan tapahtumiin olisikaan mitään omaa kosketuspintaa. ’Elōne kertookin toivovansa, että jokainen kirjan lukenut saisi siitä itselleen jotain ajateltavaa; ehkä ymmärrystä erilaisia ihmisiä ja elämäntilanteita kohtaan, tai vastavuoroisesti samaistumispintaa ja vertaistukea. Kirjoittaessaan ’Elōne ei kuitenkaan miettinyt sitä, kuka kirjan lukisi tai kuka tarinaan voisi samaistua. Hän kirjoitti kirjaa itselleen.

Vaikka kirjasta lopulta tulikin fiktiivinen, sen tapahtumissa on myös kaikua hänen omasta elämästään. Hän kertoo, ettei lähtökohtaisesti kirjoittaisi mistään aiheesta, josta hänellä ei ole omaa kokemusta. Fiktiomuoto vapautti tarinan muovaamisen mielekkäämmäksi, todellisuus kun ei aina toimi draamankaaren sääntöjen mukaan.

”Vaikeinta oli lopulta miettiä sitä, mistä asioista voi kirjoittaa ja miten, ja mitä pidemmälle prosessi eteni, sitä enemmän mä mietin, miten mun kirjoitukset tulee vaikuttamaan ihmisiin.”

Kun romaanin julkaisu lähestyi, alkoi ’Elōne kuitenkin miettimään enemmän kysymyksiä representaatiosta, ja siitä, kuka kirjan tulisi lukemaan ja minkälaisia mielikuvia se aiheuttaisi lukijoille hänestä. Tai ehkä eniten sitä, mitä hänen kaltaisistaan ihmisistä ajateltaisiin? Kuinka se tulisi vaikuttamaan kaikkiin heihin, joilla ei ole tarinaan osuutta eikä arpaa, mutta jotka kuitenkin yhdistetään hänen kanssaan johonkin

5 3 • 2022 Tulit luokseni kutsumatta on vahva esikoisteos, ja seuraavaa kirjaa jää varmasti odottamaan moni lukija. Ideoita sitä varten ’Elōnella jo on, mutta missä muodossa ja milloin seuraava teos ilmestyy, jää nähtäväksi.

-yhdistyksen toiminnanjohtaja, sekä tasa-arvon, antikapitalismin ja antirasismin puolesta puhuva nuori äiti. Juuret hänellä on sekä Suomessa että Tongalla, ja hän määritteleekin itsensä tongansuomalaiseksi. Koulutukseltaan hän on medianomi (AMK), elokuvan ja tv:n linjalta Tampereelta. Jos kirjasta tehtäisiin elokuva, ’Elōne kertoo olevansa juuri se tyyppi, joka haluaisi itse käsikirjoittaa, ohjata, tuottaa sekä näytellä pääosan siinä. Onnelliseksi hänet tekee ystävät, ja yhteiset kortti- tai lautapeli-illat.

Muutokset lainsäädännössä edistävät tilapäistä suojelua saavien yhdenvertaisuutta

Teksti: Heini Aaltonen

Ukrainan sodan alkamisen jälkeen syyskuun alkupuolelle mennessä Suomesta oli hakenut tilapäistä suojelua noin 38 000 Ukrainan kansalaista. Noin 12 000 saapuneista on lapsia, ja heistä 600 ilman huoltajaa tulleita. On arvioitu, että vuoden loppuun mennessä tilapäisen suojelun päätöksiä tehdään noin 48 000. Tilapäinen suojelu mahdollistaa suojelun myöntämisen rajatulle ihmisjoukolle nopeammin ja kevyemmin kuin perinteisessä turvapaikkaprosessissa.

Sisäasiainministeriö valmistelee parhaillaan erillislakia, joka mahdollistaisi tilapäisen suojelun perusteella oleskeluoikeuden niin pitkään kuin tilapäinen suojelu EU:ssa jatkuu. Tämänhetkiset ukrainalaisten tilapäisen suojelun päätökset ovat voimassa 4.3.2023 saakka.

Suomen lainsäädäntöön on valmisteilla myös muutoksia, joiden tarkoituksena on helpottaa tilapäistä suojelua saavien palveluiden järjestämistä. Lakia kotoutumisen edistämisestä suunnitellaan muutettavaksi niin, että valtio voisi korvata kunnille tai hyvinvointialueille tilapäistä suojelua saavien palveluiden järjestämistä samoin kuin vaikkapa kansainvälistä suojelua saavan henkilön saamien palveluiden kustannuksia korvataan. Alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden tilapäistä suojelua saavien lasten ja nuorten asumisen ja tuen palvelut järjestettäisiin samoin kuin kansainvälistä suojelua saavien lasten ja nuorten palvelut.

Tilapäistä suojelua saavat ovat tällä hetkellä pääosin vastaanottopalveluiden asiakkuudessa. Vuoden yhtäjaksoisen Suomessa asumisen jälkeen tilapäistä suojelua saava voi hakea ja saada kotikunnan. Mikäli tilapäistä suojelua saavalla on perheenjäsen Suomessa, voi hän saada kotikunnan jo aiemmin. Kotikuntamerkinnällä on väliä siksi, että se oikeuttaa henkilön tiettyihin palveluihin ja etuuksiin. Korvausten maksaminen kunnille vastaanottoon ja kotoutumiseen liittyvien palveluiden tarjoamisesta taas edistää tilapäistä suojelua saavien palveluiden saantia. Tämä tulee lisäämään tilapäistä suojelua saavien yhdenvertaisuutta ja lasten oikeuksien toteutumista.

Vastaanottopalveluista kuntalaiseksi siirtyvä tilapäistä suojelua saava saa oikeuden kunnallisiin ja jatkossa hyvinvointialueiden järjestämiin sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä Kelan etuuksiin.

Vastaanottopalveluiden piirissä olevilla lapsilla ei ole oppivelvollisuutta, vaan oppivelvollisuus alkaa vasta lapsen saadessa kuntapaikan. Toki vastaanottopalveluita saavalla lapsella on silti oikeus esi- ja perusopetukseen. Subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen syntyy siinä vaiheessa, kun perhe saa kotikunnan. Tätä ennen kunta on velvollinen järjestämään varhaiskasvatusta tilapäistä suojelua saaville lapsille esimerkiksi silloin, jos lapsen huoltaja työskentelee tai opiskelee.

Kunnat ovat onnistuneet järjestämään Ukrainan sotaa paenneille lapsille ja nuorille melko hyvin paikkoja koulutukseen ja kasvatukseen. Esi- ja perusopetukseen, perusopetukseen valmistavaan opetukseen sekä toisen asteen koulutukseen osallistuvien ukrainalaislasten määrät ovat nousseet jatkuvasti, kun Suomeen on saapunut lisää ukrainalaisia ja tieto Suomessa tarjolla olevista koulutusmahdollisuuksista on levinnyt. Elokuun lopulla niihin osallistui jo noin 5000 Ukrainan sotaa paennutta. 68 % vastaanottojärjestelmän piirissä olevista 7–15-vuotiaista osallistuu tällä hetkellä perusopetukseen tai siihen valmistavaan opetukseen. 1–6-vuotiaista vastaanottojärjestelmässä olevista lapsista taas 25 % osallistuu suomalaiseen varhaiskasvatukseen. Joitakin satoja Ukrainan sotaa paenneita opiskelee tutkintokoulutukseen valmentavissa opinnoissa, lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa.

Sisäasiainministeriö valmistelee parhaillaan erillislakia, jossa mahdollistettaisiin, että tilapäisen suojelun perusteella myönnettyä oleskeluoikeutta Suomeen voitaisiin jatkaa niin pitkään, kuin tilapäinen suojelu EU:ssa jatkuu. Tällöin tilapäistä suojelua saavien ei tarvitsisi hakea erikseen jatkoa oleskeluluvalleen.

Pieni ILO on ISO asia

– Liten GLÄDJE är en STOR sak

Teksti: Kari Jagt

Sairaalaklovnit toimivat lapsen tukena hoitolaitoksissa tuottaen iloa tilanteissa, joihin liittyy kuormittavia tai rajoittavia tekijöitä. Toiminnan tavoitteena on vaikuttaa lapsen ja perheen sairaalakokemukseen ja siitä jäävään muistoon: luoda myönteistä potilaskokemusta, edistää sairaalaviihtyvyyttä ja tarjota psykososiaalista tukea.

Hallituksen palsta

Sairaalaklovnit toimivat säännöllisesti kaikissa yliopistosairaaloissa (Helsinki, Kuopio, Oulu, Tampere, Turku), ja lisäksi vierailemme useissa keskussairaaloissa. Sairaalaklovnit ry on virallisesti kaksikielinen yhdistys, ja klovnityötä tehdään säännöllisesti sekä suomeksi että ruotsiksi (ja mahdollisuuksien mukaan myös muilla kielillä). Suomalainen Sairaalaklovnitoiminta täytti tänä vuonna 20 vuotta – toiminta käynnistyi vuonna 2002. Sairaalaklovnitoiminnan pääkohderyhmää ovat sairaaloiden lastenosastoilla ja poliklinikoilla hoidossa tai vierailemassa olevat lapsipotilaat sekä heidän omaisensa. Vuonna 2021 toteutui noin 1 500 klovnityöpäivää ja yli 65 000 kohtaamista. Sairaalaklovnityö takaa taidelähtöiset kokemukset myös sairaalahoidossa oleville lapsille ja nuorille, ja on siten edistämässä yhdenvertaisuuden toteutumista. Sairaalaklovneria on keino lapsilähtöiseen ja tilanneherkkään vuorovaikutukseen leikin, mielikuvituksen ja improvisaation kautta.

Kari Jagt on Sairaalaklovnit ry:n toiminnanjohtaja. Hän toimii Yhteiset Lapsemme ry:n hallituksen varajäsenenä sekä adoptiovalmennuskurssiohjaajana.

Klovnitoiminta perustuu yleisinhimilliseen huumorintajuun, läsnäoloon sekä kohtaamisen voimaan.

Sairaalaklovnit ovat ammattitaiteilijoita, jotka yhdistys on kouluttanut toimimaan vaativassa sairaalaympäristössä. Heitä koskevat samat hygienia-, turvallisuus-, ja vaitiolosäännöt kuin muutakin henkilökuntaa. Hoivatyön ammattilaiset ovat kouluttaneet artistejamme vuosien varrella esimerkiksi psykiatristen lasten kohtaamiseen, anestesiologiaan ja kivun lievitykseen. Vuonna 2020 toteuttamassamme laajassa yliopistosairaaloiden hoitohenkilökuntakyselyssä (424 vastaajaa) 93 % koki sairaalaklovnien vaikuttavan positiivisesti lapsen potilaskokemukseen.

Kuluvan vuoden aikana olemme aloittaneet erillisellä hankerahoituksella säännöllisen toiminnan myös ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksiköissä – uuden kohderyhmän kanssa työskentelystä on saatu jo nyt erittäin lupaavia kokemuksia. Kesällä 2022 Sairaalaklovnit toteuttivat yhteistyössä Yhteiset Lapsemme ry:n kanssa myös muutaman vierailun Helsingissä Ukrainasta tulleiden pakolaisten avustuskeskuksiin. Näidenkin erityisten klovnipäivien yhteydessä päti tunnuslauseemme: pieni ilo on iso asia.

”Olisipa osannut ennakoida, mitä on tulossa”

Teksti: Sonja Valovaara-Annola Kuvat: Pixbay / YL-arkisto

Kun adoptiolapsi kasvaa ja tulee murrosikään, alkaa hän yleensä enenevässä määrin pohtia, kuka hän on ja minne hän kuuluu. Tällöin voi aktivoitua myös erilaiset tuen tarpeet. Pro gradu -työssäni selvitin adoptioperheiden kokemuksia tuen tarpeista adoptiolapsen ollessa murrosiässä.

Tutkimuksessani haastattelin viittä kansainvälisesti adoptoinutta vanhempaa, joiden kokemukset pohjautuivat yhteensä seitsemän adoptiolapsen murrosiän kokemuksiin [i]. Vanhempien kertomukset tuen tarpeista jakaantuivat lapsiin liittyviin kokemuksiin, omaan vanhemmuuteen liittyviin kuvauksiin sekä toiveisiin, miten tuen ja avun saamista tulisi kehittää.

Adoptiolapsi palveluiden piirissä

Kaikkien tutkimukseen osallistuneiden perheiden lapset olivat saaneet varhaisimman tuen koulusta. Lapsen haasteet koulussa alkoivat yleensä 5.–6. luokilla ja liittyivät oppimiseen, käyttäytymiseen tai kiusatuksi tulemiseen. Yläkoulussa haasteeksi

muodostuivat poissaolot. Osalle lapsista koulun tuki osoittautui riittämättömäksi ja vanhemmat päätyivät itse olemaan yhteydessä lastensuojeluun. Pääasiassa lastensuojelusta oli tarjottu tukimuodoksi perhetyötä. Se osoittautui palvelun vapaaehtoisuuden vuoksi usein hyödyttömäksi, sillä lapset eivät motivoituneet työskentelyyn kuullessaan sen olevan vapaaehtoista. Kahden lapsen kohdalla päädyttiin kodin ulkopuoliseen sijoitukseen. Sijaishuollossa haasteita tuotti vanhempien kokemusten mukaan raskaat päätöksentekoprosessit. Lapsilla alkoi tällöin jo täysiikäistyminen lähestyä, minkä seurauksena arvokasta työskentelyaikaa sijaishuoltopaikassa jäi vähän.

Koulun ja lastensuojelupalveluiden lisäksi useimpien vanhempien kertomuksissa esille nousi kokemukset lasten- ja nuorisopsykiatriaan liittyen.

Osa koki psykiatrian palvelut hyödyttömänä laajemman avun ja tuen saamisen kannalta. Erään vanhemman mielestä apua olisi tarvittu koko perheelle. Sen sijaan lapselle myönnettiin intensiivinen psykoterapiajakso. Osa perheistä oli puolestaan saanut hyvin apua psykiatrian palveluista. Eräs lapsi oli tavannut psykiatrista sairaanhoitajaa ja saanut luotua tämän kanssa luottamuksellisen suhteen, ja näin lapsi alkoi vähitellen toipua masennuksestaan.

Kun vanhemmat kertoivat palveluista, joita he olivat saaneet murrosikäiselle adoptiolapselleen, välittyi kokemuksissa palveluiden haastavat rakenteet. Haasteita tuotti aiemmin mainittu palveluiden vapaaehtoisuus, työntekijöiden niukat resurssit sekä työntekijöiden vaihtuvuus.

”[Lapsi] on itse sanonut, että hän on varmasti 7 kertaa vähintään kertonu oman tarinansa jollekin ohjaajalle, lääkärille, terapeutille ja sano, et nyt riittää. Hän ei kerro kenellekään enää yhtään kertaa, et ku ihmiset vaihtuu.”

Vanhempien kertomuksissa kuvastuivat toiveet kattavasta tukiverkostosta ja monipuolisista palveluista. Erityisesti haastavissa tilanteissa vanhemmat olisivat toivoneet tuen olevan pitkäaikaisempaa ja systemaattisempaa, jotta se olisi kantanut haastavan ajanjakson yli. Vanhempien kertomuksissa korostui avun ja tuen oikea-aikaisuuden merkityksellisyys. He pitivät lastensuojelupalveluja joustavampina ja perhekeskeisempinä kuin psykiatrian palveluita.

Murrosikäisen adoptiolapsen vaativa vanhemmuus

Vanhempien puheista ilmeni paljon heidän omaan vanhemmuuteensa liittyviä kuvauksia. Vanhempien omat voimavarat osoittautuivat merkityksellisiksi oikeanlaisen avun ja tuen etsimisessä lapselle. Adoptiovanhempia kuvataan usein joukkona, joka on valmis sinnikkäästi etsimään apua ja tukea lapselleen. He vaativat paljon omalta vanhemmuudeltaan [ii]. Adoptioäitien on todettu ottavan äitiytensä keskimääräistä vakavammin [iii]. Joillekin adoptiovanhemmille lisäpaineita selviytymiseen tuo heidän oma tietoinen valintansa adoptoida. Tämän vuoksi he kokevat, että vanhemmuudessa on selvittävä epäröimättä, uupumatta tai epäonnistumatta. [iv]

Tutkimukseen osallistuneet vanhemmat olivat reflektoineet omaa vanhemmuuttaan ja pohtineet kasvatustapojaan ja -käytänteitään. Avoin keskusteluyhteys vanhemman ja lapsen välillä osoittautui ensiarvoisen tärkeäksi. Eräässä perheessä,

vaikka luottamukseen ja avoimuuteen oli panostettu, ei keskusteluyhteys murrosiän aikaan enää vanhemman mukaan toiminut. Lapsi ei tuntunut enää puhuvan asioistaan. Adoptoiduilla murrosikäisillä on havaittu olevan muita murrosikäisiä yleisemmin haasteita keskusteluyhteydessä vanhempien kanssa [v].

Oman vanhemmuutensa tukemiseksi vanhemmat kaipasivat vertaisten tukea.

”Ilman vertaistukea mä en olis varmaan selvinnyt. Mä luulen, et mä olisin sairaseläkkeellä.”

Erityisen merkityksellinen vertaistuen muoto vanhemmille oli Facebookissa toimiva vertaistukiryhmä. Tärkein kokemus ryhmään liittyen oli, että siellä kaikki varmasti ymmärsivät toisiaan. Lisäksi ryhmästä koettiin saatavan oikeanlaista tukea ja paljon enemmän kuin ammattilaisilta.

Toiveena psykiatrinen ymmärrys ja adoptiotietämys

Lähes kaikki vanhemmat ilmaisivat kaivanneensa psykiatrista ymmärrystä ja tukea, mitä nuoren mielessä liikkuu, mistä kaikki kumpuaa ja miten vanhempana voisi siihen vastata. Tätä tietoa kaivattiin ensisijaisesti psykiatrian parissa työskenteleviltä ammattilaisilta, sillä vanhemmat arvostivat heidän ammattitaitoaan.

Ylipäätään psykiatrian palveluiden saaminen niin lapselle kuin vanhemmalle ei näyttäytynyt vanhempien kokemusten perusteella helpolta. Vanhemmat toivoivat tukea psykiatrian palveluilta paljon enemmän kuin todellisuudessa saivat, mikä johti siihen, että apua päädyttiin hakemaan muualta, kuten lastensuojelusta.

”Vanhemmuus, niin ku adoptiolapsen vanhemmuus, joo sanotaan, että pitäs olla pelkkä äiti ja et pitäs olla pelkkä isä, mut se on kuitenkin semmosta terapeuttista vanhemmuutta ja siin tarvii aika paljon tietoo ja infoo. Et verrataan vaikka sijaislasten vanhempiin, ni ei se poikkea ja sijaislasten vanhemmat saa kaikenlaista tukea, neuvoa ja ammatillista apua … et kyllä se [tuki, neuvo, apu] kuuluisi meillekin ja ne probleemat on vähintäänkin samanlaisia tai pahempiakin, et ei voi puhua helpommista ongelmista.”

Ylläoleva sitaatti vanhemman kuvauksesta, kuinka adoptiovanhemmuus on kuin terapeuttista vanhemmuutta, on osuva. On totta, että sijaisvanhemmille kuuluu vahva ammatillinen tuki työnohjauksineen. Adoptiovanhemmilla kaikki tällainen tuki riippuu siitä, mitä he itse omalla aktiivisuudellaan hankkivat ja kustantavat. Eräs vanhempi totesi

Tutkimusta varten haastateltujen adoptiovanhempien kertomuksissa kuvastuivat toiveet kattavasta tukiverkostosta ja monipuolisista palveluista. Haastavissa tilanteissa vanhemmat olisivat toivoneet tuen olevan pitkäaikaisempaa.

taitavasti, kuinka vanhempien tulisi muistaa, että avun hakeminen on viisautta, ei heikkoutta.

Adoptiotietämyksen jakaminen ammattilaisille jäi vahvasti vanhempien tehtäväksi. Vanhemmat toivoivatkin tukea sellaiselta ammattilaiselta, joka ymmärtää adoptiolasta sekä koko adoptioprosessia. He myös toivoivat, että ammattilaiset olisivat oikeasti kiinnostuneita adoptiosta ja perehtyisivät asiaan. Adoptiotietämyksen vahvistamista tarvittaisiin jo peruspalveluista lähtien, jotta varhaisen tuen piirissä tunnistettaisiin adoptiotaustan mahdollinen vaikutus ja osattaisiin tukea adoptiolasta ja tämän perhettä oikealla tavalla.

”Sosiaalityöntekijät ovat olleet sitä mieltä, että pitää löytyä ammattilainen, joka tietää, mitä adoptionuorten päässä liikkuu, mutta eipä vaan löytynyt.”

Adoption jälkeinen tuki kaipaa yhä kehittämistä. Yhtä vanhempaa lukuun ottamatta vanhemmat eivät tuoneet ilmi yhteydenottoja adoptioneuvonnan tarjoamaan tukeen tai adoptiopalvelun antajaan. Adoption jälkeisen tuen kehittäminen ja yleisesti sen merkityksellisyydestä puhuminen, voisi lisätä ammattilaisten kiinnostusta ylipäätään adoptiota kohtaan, ja tämän myötä mielenkiintoa lisätä omaa tietopohjaa aiheesta.

Adoption haasteena on sen marginaalisuus sosiaalialan laajalla kentällä. Toivon, että ammattilaiset

kohdatessaan adoptoidun, adoptiovanhemman, adoptioperheen, kenen tahansa, jota adoptio koskettaa, muistaisivat, että adoptio on juuri kyseiselle henkilölle yleensä jollakin tapaa erityinen asia.

Koko pro gradu -työn löydät https://trepo.tuni.fi/ handle/10024/139318

Lähteet:

[i] Tutkimuksessani haastattelin viittä adoptiovanhempaa. Heidän kokemuksensa pohjautuivat yhteensä seitsemän adoptiolapsen murrosiän kokemuksiin. Kaikki lapset olivat kansainvälisesti adoptoituja ja saapuneet Suomeen vuosina 2002–2007. Muutama lapsista oli adoptoitaessa alle vuoden ikäisiä. Vanhin oli neljän vuoden ikäinen.

[ii] Pietarila, Päivi (2021) Erityistarpeisen lapsen adoptoiminen vanhempien kokemana.

[iii] Mäkipää, Sanna (2014) Toivottuja lapsia ja hyviä äitejä – adoptioäitien lapsen saamisen jälkeinen masennus. Teoksessa Maarit Koskinen & Sari-Maaria Sarkkinen & Marjaana Svala (toim.) Kansainvälinen adoptio Suomessa. Tutkimusnäkökulmia adoptioon.

[iv] Pietarila, Päivi (2021) Erityistarpeisen lapsen adoptoiminen vanhempien kokemana.

[v] Ikonen, Riikka & Hedman, Lilli (2020)

Adoptoitujen nuorten hyvinvointi ja elintavat: Kouluterveyskyselyn tuloksia.

“Vuoden ihan paras viikonloppu”

Teksti: Piia Ukura

Kuva: Antti-Jussi Alarmo

Suuri Kenian lippu ottaa vastaan yhteiseen viikonlopunviettoon saapuvia, kun Keniasta adoptoineet perheet kokoontuvat 3.–4.9. Anjalan nuorisokeskukseen Kouvolaan. Vaikka monet eivät ole nähneet toisiaan vuoteen, ei yhdessä viikonlopussa ole aikaa jäykistelyyn ja ilo on heti huipussaan.

Kenia adoptiokontaktina oli pieni ja lyhytaikainen.

Noin viiden vuoden aikana Suomeen tuli vain kolmisenkymmentä lasta. Kenialaislapset ovat siis hyvin samanikäisiä. Lisäksi perheet viipyivät halumatkalla keskimäärin kahdeksan kuukautta, joten läheisiä ystävyyssuhteita solmittiin niin lasten kuin aikuistenkin välillä jo hakumatkalla. Tämän vuoksi Kenia-perheiden yhteisö on hyvin tiivis. Tänä vuonna paikalle on saapunut kuutisenkymmentä lasta ja aikuista.

Tämän vuoden tapaamisessa on ensin ohjelmassa aktiviteetteja ulkona. Osa lähtee kalastamaan upeaan Kymijokeen aivan Anjalankosken tuntumaan. On rauhoitusaika, joten saalis pitää päästää vapaaksi. Se ei kuitenkaan vähennä kalastusintoa. Osa puolestaan on halunnut lähteä kokeilemaan matalaharjoiterataa, jossa voi testata omia rajojaan, tai jopa ylittää ne.

Ulkoilun jälkeen suurimmat energiat on saatu purettua ja maltetaan istahtaa salin lattialle. Tänä vuonna päiville on kutsuttu kunniavieras, Keniasta adoptoitu nyt 25-vuotias palomies ja jääkiekkoerotuomari Rami Ruohonen. Rami on luvannut kertoa meille oman tarinansa ja sen jälkeen pelailla lasten kanssa salissa, jotta aikuiset pääsevät omaan ohjelmaansa.

Ramin tarina koskettaa meitä vanhempia. Poikavoittoiseen lapsijoukkoon taitaa tehdä suurimman vaikutuksen Ramin urheilullinen ulkonäkö ja elämäntapa. Rami itse puolestaan on ilahtunut saadessaan tutustua muihin Keniasta adoptoituihin, hänellä kun ei lapsena ja nuorena ole vastaavaa ystäväjoukkoa ollut. Nyt hänet toivotetaan suurten aplodien myötä osaksi Kenia-perhettä ja kunniajäsenenä mukaan tuleviinkin maatapaamisiin.

Vuosittaiset tapaamiset ja niiden tarjoama vertaistuki ovat tärkeitä niin vanhemmille kuin lapsillekin. Vanhimmat Kenia-lapsista ovat jo murrosiässä ja nuorimmatkin esiteini-iässä. Tämän vuoksi tämän vuoden tapaamisen aiheena aikuisten omassa ohjelmassa on adoptiolapsen murrosikä. Psykologi ja psykoterapeutti Tea Alarmo sekä yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja

Piia Ukura, omasta joukosta molemmat, vetävät keskustelua, mutta arvokkainta on vanhempien avoin kokemusten jakaminen.

Myös vapaa-aika on päivillä tärkeää. Sitä on jätetty iltaan ja sunnuntaiaamuun. Lapset pelailevat ulkona monitoimikentällä ja sisällä salissa. On ihana nähdä, miten myös pienemmät sisaret otetaan mukaan peleihin. Vanhemmat puolestaan jatkavat keskustelua kentänlaidalla. Joku uskaltautuu myös pelikentälle.

“Nyt se on taas ohi, vuoden ihan paras viikonloppu”, toteaa kenialaispoikani, kun sunnuntaina lähdemme kohti kotia, “täällä me kaikki ollaan samanlaisia.” Niin, tämä on viikonloppu, jolloin ei tarvitse kenellekään selitellä mitään, ajattelen ja liikutun vähän.

Turkka Ukura auttaa Ahti Ukuraa päästämään taimenen vaurioitumatta uimaan takaisin Kymijokeen.

Podcastsarja avaa nuorille keskustelua

EU:n perusoikeuksista

Teksti ja kuva: Irma Marttinen

Euroopan unionin tavoitteena on edistää rauhaa, unionin arvoja ja kansalaisten hyvinvointia. EU:ssa kaikille ihmisille kuuluvat oikeudet on kirjattu EU:n perusoikeuskirjaan. Yhteiset Lapsemme ry:n podcastsarjassa Arvot ja oikeudet EU:ssa – Kuuluvatko ne kaikille? kysymme, miten perusoikeudet käytännössä toteutuvat eri väestöryhmien kohdalla.

Podcastsarjan toimittaja etsii vastauksia siihen, mikä on todellisuus maahan muuttaneiden, toisen polven nuorten, romanivähemmistön, turvapaikanhakijoiden ja paperittomien oikeuksien toteutumisessa sekä miten EU torjuu rakenteellista rasismia ja syrjintää. Podcasteissa keskustelijoina on Euroopan vähemmistöjen, maahanmuuton, pakolaisuuden ja yhdenvertaisuuden asiantuntijoita. Sarjan näkökulma on lapsissa ja nuorissa – Euroopan tulevaisuudessa.

Viisiosainen podcastsarja on suunnattu erityisesti nuorille, yläkoulujen ja toisen asteen oppilaitosten käyttöön, ja sen tarkoituksena on syventää tietoa EU:n arvopohjasta sekä lisätä kriittistä keskustelua perusoikeuksien toteutumisesta Euroopassa.

Kaikille lapsille kuuluvat oikeudet

Syyskuussa alkaneen podcastsarjan esittely pidettiin 1.9. EU@Oodin tilassa Keskustakirjasto Oodissa. Tilaisuudessa Yagmur Özberkan haastatteli kahta podcasteihin osallistunutta keskustelijaa, Katja Mannerströmiä Suomen Pakolaisavusta ja Shadia Raskia Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Yhteiset

Lapsemme ry:stä. Tilaisuus striimattiin ja sen tallenne on katsottavissa yhdistyksemme YouTube-kanavalla.

”Lapsen oikeudet on kirjattu kansainvälisiin sopimuksiin, ja ne kuuluvat ihan kaikille lapsille. Juuri tätä haluamme nostaa esille tässä podcastsarjassamme”, Markus Söderlund totesi avauspuheessaan.

”Euroopassa on tällä hetkellä paljon pakolaisia, joista monet ovat lapsia ja nuoria. Osa heistä on myös liikkeellä yksin, mikä vaarantaa lapsen oikeuksien toteutumisen. Sota on varmasti vaikein tilanne, joka rikkoo lapsen perusoikeuksia”, hän sanoi.

Söderlund korosti myös, että vastuu lasten oikeuksien toteutumisesta on aina aikuisilla.

Miksi podcastsarjaa tarvitaan?

Yagmur Özberkan kysyi panelisteilta, miten hyvin Suomessa nuoret yleisesti tuntevat EU:n arvot ja oikeudet. Miksi tällaista podcastsarjaa tarvitaan?

”Moni nuorista varmasti tuntee rauhan, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden arvot, muttei ehkä miellä niitä juuri EU:n arvoiksi, vaan yleensä länsimaisiksi arvoiksi”, Katja Mannerström pohti.

Shadia Rask (vas.), Katja Mannerström ja Yagmur Özberkan.

Shadia Rask kertoi, että tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa nuorista toivoo, että Suomen tulevaisuus rakentuu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden arvoille. Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan seurauksena myös kahdella kolmasosalla nuorista ja nuorista aikuisista turvallisuuden tunne on heikentynyt.

Raskin mukaan podcastsarjan etuna on, että se ei ole vain kertaluonteinen tapahtuma, vaan se mahdollistaa perusoikeuksien tarkastelun eri aikoina ja eri paikoissa – luokkahuoneessa tai lenkkipolulla.

”Aihe on valtavan laaja, ja sen takia on hyvä, että on päätetty tuottaa kokonainen podcastsarja. Podcastkeskusteluilla on hyvät edellytykset herättää uusia ajatuksia, kun monimutkaisia kysymyksiä lähestytään eri puolilta. Toivoisin myös, että podcastit hälventäisivät me – he -raja-aitoja”, Shadia pohti.

Katja Mannerström nosti esille, että vaikka arvot ja oikeudet on kirjattu sopimuksiin, niin niiden käytännön toteutumisesta pitää neuvotella jatkuvasti.

”Sopimuksia ei voi lukea yksiselitteisesti, vaan niistä pitää keskustella EU:ssa ja EU-maiden kesken. Tämä podcastsarja keskusteluttaa ja antaa erilaisia näkökulmia, eikä vain oikeita tai vääriä vastauksia”, hän korosti.

Molemmat panelistit toivoivat, että podcastsarja tavoittaisi kouluissa myös niitä nuoria, jotka eivät ole valmiiksi kiinnostuneita ja tietoisia perusoikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

”On hienoa, että näistä aiheista kiinnostuneet nuoret saavat tietoa ja valmiuksia keskusteluun, mutta on tosi tärkeää, että niiden äärelle löytävät myös sellaiset nuoret, jotka eivät ole vielä niin tietoisia näistä asioista. Siihen koulu tarjoaa hyvän mahdollisuuden”, Shadia Rask tiivisti.

Turvallinen tila keskustelulle

EU:n perusoikeuksia käsittelevässä podcastsarjassa puhutaan toisen polven nuorista, rasismista, turvapaikanhakijoista ja romaneista. Miten toimia, jos luokassa on kohderyhmiä edustavia nuoria?

”Tämä on todella tärkeä kysymys. Turvallisen tilan säännöt pitää tehdä näkyviksi. Maahanmuuttokeskustelu on usein äärimmäisen polarisoitunutta. Keskustelulle pitää asettaa selkeät rajat, miten asioista puhutaan – ei saa vähätellä pakolaisuuden kokemusta halventavilla käsitteillä. Se on aikuisen, opettajan ja kasvattajan vastuulla”, Katja Mannerström painotti.

”Pitää luoda sellainen ympäristö, missä esimerkiksi turvapaikanhakijataustainen nuori voi turvallisesti, niin halutessaan, kertoa oman tarinansa.”

Shadia Rask korosti turvallisen ja rohkeamman tilan merkitystä:

”Annetaan nuorille oikeus itsensä identifioimiseen. Haluanko tuoda jotain omasta taustastani esille vai haluanko vain istua ja olla yksi muusta joukosta? Oppilaan taustan esille tuominen voi olla loukkaava ja yksinäisyyttä aiheuttava kokemus, jos hän itse ei halua siitä keskustella.”

Voiko EU edistää yksittäisen lapsen oikeuksia?

Euroopan unioni valvoo, että sen jäsenmaat noudattavat kansainvälisiä sopimuksia kuten EU:n perusoikeuskirjaa. Jäsenmaita voidaan sanktioida, jos ne eivät noudata sopimuksia. Tilanteessa, jossa jokin sopimus ei toimi, pitää päättäjien neuvotella, miten asia ratkaistaan.

”Sopimuksiin on siis kirjattu myös jokainen yksittäinen lapsi, jota pitää suojella”, Katja Mannerström painotti.

”Tämä podcastsarja on yksi hyvä keino lisätä ymmärrystä siitä, mitä EU ja sen oikeudet tarkoittavat yleisesti ja mitä ne tarkoittavat juuri minulle”, Shadia Rask sanoi.

OHEISMATERIAALIA

EU:n perusoikeuskirja FRA Perusoikeusraportti 2020

Arvot ja oikeudet EU:ssa – Kuuluvatko ne kaikille? -podcastsarjassa julkaistaan viisi jaksoa syksyn 2022 aikana. Jaksoissa käsitellään rasismia ja sen torjuntaa EU:ssa, romanivähemmistön, turvapaikanhakijoiden ja paperittomien tilannetta sekä toisen polven nuorten oikeuksien toteutumista.

Podcastsarjaa voi kuunnella kaikilla yleisimmillä podcastalustoilla mm. Spotifyssä.

Sarjan toimittaja on Yagmur Özberkan.

Tuottaja: Jaksomedia Oy. Hanke on rahoitettu ulkoministeriön Eurooppa-tiedotustuella.

Lisätietoa: Irma Marttinen, irma.marttinen@yhteisetlapsemme.fi, puh. 050 3782 463.

Ubuntu Film Club – Rakkaus elokuviin

loi nuorille oman yhteisön

Teksti ja kuva: Elina Tossavainen

Elokuinen perjantai-ilta Vuosaaren Aurinkolahden uimarannalla on hämärtymässä, ja lämpimän päivän viimeiset uimarit ovat suuntaamassa kotiin päin. Ranta ei kuitenkaan varsinaisesti tyhjene, sillä sen vasempaan päätyyn on pystytetty suuri valkokangas, jonka edustalle on kerääntynyt monen ikäisiä ja -näköisiä ihmisiä piknik-viltteineen, puhallettavine sohvineen ja retkituoleineen. Valkokankaan edessä seisoo dj-pöytä, jonka takana hyväntuulinen nuori nainen pyörittelee levyjä ja valmistautuu pian soittamaan. Tunnelma rannalla on odottavainen. Kun rytmikäs musiikki viimein pärähtää soimaan, dj-pöydän ympärille kokoontuu iloisten ihmisten tanssiva massa. On vaikeaa uskoa olevansa Suomessa, kun näkee hyvin erilaisten ihmisten aidosti pitävän hauskaa tanssien toistensa kanssa, ilman että alkoholi on läsnä sen kummemmin.

Kahden dj-setin jälkeen, illan pimentyessä toinen nuori nainen ottaa mikrofonin haltuunsa, ja toivottaa kaikki tervetulleeksi elokuvailtaan. Näytölle ilmestyy alkutekstit, ja ihmiset hiljenevät seuraamaan elokuvaa ”Vakoojaveli” (Undercover Brother, 2001). Action-komedian vitseille nauretaan yhteen ääneen, ja elokuvan syvempi teema, mustien oikeudet Amerikassa saa yleisössä spontaaneja riemunkiljahduksia aikaan. Kyseessä on kolmen nuoren tehonaisen, Alice Mutonin, Fiona Musangan ja Rewina Teklain perustaman Ubuntu Film Clubin elokuvanäytös yhteistyössä Pop Up Kino Helsingin kanssa, joka pidetään jo toista kertaa Aurinkolahden rannassa.

Mikä Ubuntu Film Club?

Idea Ubuntu Film Clubista syntyi Alice Mutonin rakkaudesta elokuvia, ja erityisesti dokumentteja kohtaan. Hän törmäsi vuonna 2018 au pairina ollessaan Lontoossa elokuvatapahtumaan, joka oli tarkoitettu erityisesti mustille naisille. Black Femme Film -yhteisö järjesti elokuvailtoja, joissa katsottiin elokuva, keskusteltiin sen herättämistä tunteista, ja kaiken jälkeen juhlittiin yhdessä. Tapahtuman jälkeen Mutoni oli mykistynyt ihastuksesta. Hän tiesi, että Suomeen oli saatava samanlainen tapahtuma.

Ensimmäinen tällainen elokuvanäytös toteutuikin tammikuussa 2019 Kontulassa kulttuuritila Museum of Impossible Formsin tiloissa, jotka järjestyivät Mutonin

ystävän kautta. Paikalle oli kutsuttu ystäviä ja tuttuja, ja puskaradion kautta viesti tapahtumasta oli saavuttanut ison joukon nuoria. Toisin kuin Black Femme Filmin tapahtumissa, Mutoni ei halunnut kuitenkaan rajata tapahtuman osallistujia ja kohderyhmää kovin tiukasti, vaan toivotti tervetulleiksi kaikki tapahtumasta kiinnostuneet. Rewina Teklai ja Fiona Musanga tulivat myös paikalle katsomaan elokuvaa ja viettämään iltaa, mutta ennen kaikkea auttamaan ystäväänsä järjestelyissä. Pian Mutoni tajusikin, että yhdessä tapahtuman järjestäminen olisi huomattavasti mukavampaa ja helpompaa.

”Sanoisin nyt nuoremmalle itselleni, että uskalla pyytää apua. Rakastan Rewinaa ja Fionaa, ne on mun siskoja. Meidän tiimi toimii niin hyvin, koska me luotetaan toisiimme täysin.” - Alice

Tarkoituksena oli alusta asti koota nuoria yhteen oppimaan uutta ja keskustelemaan yhdessä. Luoda kaikille turvallinen tila, jossa tulee nähdyksi ja pääsee myös ilmaisemaan itseään. Yhdestä asiasta ei tingitty: tapahtuman täytyi olla ilmainen, jotta kuka tahansa voisi osallistua. Elokuvan jälkeisillä bileillä viimeistään houkuteltaisiin nuoria paikalle. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää vain kerran, mutta yleisön positiivisen

Alice (vas.), Fiona ja Rewina Vuosaaren Aurinkolahden rannalla järjestetyssä elokuvaillassa.

”Ubuntu tarkoittaa inhimillisyyttä. Haluttiin viestittää sillä yhdellä sanalla meidän arvoista.” – Alice

palautteen ja kyselyiden myötä syntyikin Ubuntu Film Club, joka on järjestänyt jo kolmen vuoden ajan tapahtumia useissa eri paikoissa.

Sana ”Ubuntu” on Mutonin lempisana, ja se tarkoittaa inhimillisyyttä.

”Haluttiin viestittää sillä yhdellä sanalla meidän arvoista, et meille tärkeetä on inhimillisyys ja se et ajatellaan, et kaikki meidän ympärillä olevat ihmiset on osa meitä, ja niiden tarinat on yhtä tärkeitä kuin meidänkin.” – Alice

Koska esitettävät elokuvat käsittelevät isoja aiheita kuten rasismia, on näytöksiin tärkeää sisällyttää myös hauskanpitoa ja iloa. Ubuntu Film Clubin ydinajatuksena onkin, että yhteiskunnan ongelmista ja vaikeammistakin aiheista on pystyttävä puhumaan, mutta yhtä tärkeää on luoda tilaa ilolle, ja juhlia yhdessä kipeiden aiheiden käsittelyn jälkeen. Siksi musiikki ja tanssiminen kuuluvat tiukasti jokaiseen elokuvailtaan.

Vaikka kenelläkään kolmesta perustajajäsenestä ei ollut aiempaa kokemusta tapahtumien järjestämisestä, se ei ole näkynyt järjestelyissä. Tekemällä oppii – periaatteella mimmit ovat päässeet pitkälle, ja yhteistyötahoja on löytynyt helposti eritoten Ubuntun ympärille syntyneen yhteisön vuoksi, joka on monelle toimijalle tavoiteltava kohderyhmä. Yhteistyötä on tehty jo mm. Pop Up Kino Helsingin, Rakkautta & Anarkiaa-festivaalin ja Think African kanssa.

”Ekana vuonna järkättiin tapahtumat aina Museum of Impossible Formsissa, se tuli tutuksi niin meille kuin kävijöillekin. Saatiin siellä rauhassa opetella tapahtumien järkkäämistä, ennen kuin siirryttiin muuallekin.” – Rewina

Ystävyyttä, rakkautta ja yhteenkuuluvuutta

Nyt kolme vuotta elokuvakerhon perustamisesta järjestettyjä tapahtumia on kertynyt jo lukuisia. Mieleenpainuvimpia kokemuksia ovat järjestäjien mielestä olleet molemmat Aurinkolahdessa järjestetyt ulkoilmanäytökset, koska siellä yleisömäärät ovat

ylittäneet kaikki odotukset, ja tunnelma on ollut aivan omanlaisensa.

Elokuvanäytös, jossa esitettiin elokuva Moonlight (2016) on jäänyt perustajien mieleen, sillä sen yhteydessä käytiin vakavia keskusteluita LGBTQyhteisöön kuuluvien ihmisoikeuksista. Yleisössä oli nuoria, joille monet termit aiheeseen liittyen olivat olleet vieraita ennen tapahtumaa, mutta keskustelun edetessä järjestäjät huomasivat, että nuoret uskaltautuivat koko ajan enemmän ja enemmän ottamaan osaa keskusteluun, kysymään kysymyksiä ja ottamaan uutta tietoa vastaan. Siitä syntyi tunne, että jotain on onnistuttu tekemään oikein.

”Muistan myös, kun järkättiin POC Open Micin kanssa ystävänpäivän tapahtuma, jossa esitettiin elokuva ”Love Jones”.

”Meil oli sen näytöksen jälkeen open mic, eli kaikki sai mennä esiintyy mikkiin omalla tavallaan, esimerkiksi runoilee, laulaa tai mitä vaan muiden eteen. Se oli uskomattoman avoin ja kaunis tapahtuma, kun kaikki oli niin mukana siinä.” – Fiona

Parasta Ubuntun tapahtumissa onkin Alicen, Fionan ja Rewinan mielestä ollut niiden avoin ja hyväksyvä ilmapiiri, sekä etenkin niiden ympärille syntynyt yhteisö. Yhteisö on tuonut jokaisen heidän elämäänsä paljon enemmän kuin he olisivat uskaltaneet toivoakaan: yhteenkuuluvuuden tunnetta, uusia ystäviä, rakkautta ja uusia urapolkuja. Se on myös edesauttanut tekemään Helsingistä entistä enemmän kodin.

Tulevaisuudensuunnitelmia Ubuntu Film Clubin suhteen on monenlaisia. Perustajat haaveilevat omasta afrikkalaisen elokuvan festivaalista Suomessa, jossa tarkoituksena olisi yhdistää diasporaa ja afrikkalaisia elokuvantekijöitä, ja saada myös heidän ääntään kuuluviin suomalaisella mediakentällä. Tällä hetkellä ensisijaisena tavoitteena on kuitenkin saada normaali toiminta taas kunnolla käyntiin, sillä koronaaika vaikutti paljon peruuttamalla ja siirtämällä jo suunniteltuja tapahtumia. Jonain päivänä olisi myös tarkoitus virallistaa toiminta järjestömuotoon, jolloin siihen voisi keskittää aikaa ja energiaa vieläkin enemmän.

Ubuntu Film Clubin perustajat toivovat, että toiminta jatkuisi vuosikausia, silloinkin, kun he eivät enää siihen pysty.

”Tää kaikki toiminta kuuluu koko yhteisölle, ei pelkästään meille. Tavoitteena on, et tää eläisi tavallaan ikuisesti, ja siirtyisi meidän jälkeen sukupolvelta toiselle.” - Alice

Juuret Kolumbiassa – ICBF tarjoaa adoptoiduille tukea taustan tutkimiseen

Marika Elmeranta Kirjoittaja on Interpedian adoptiovastaava

Oman tarinan ja identiteetin pohtiminen on osa ihmisen kasvua, eikä pohdinta välttämättä lopu aikuistumiseen. Adoptoiduilla oman historian rakentaminen sisältää usein tavallista enemmän kysymyksiä. Adoption jälkipalvelu Suomessa tukee adoptoituja tässä rakennustyössä.

Kolumbiassa maan ylin lastensuojeluviranomainen Instituto Colombiano de Bienestar Familiar eli ICBF on perustanut jo useita vuosia sitten adoption jälkipalveluun ja juurien etsimiseen oman yksikön. Jälkipalveluyksikkö auttaa sekä ICBF:n että yksityisten lastenkotien kautta adoptoituja löytämään jatkuvuutta omaan tarinaansa syntymän ja lastensuojelun kautta nykyiseen elämänvaiheeseensa. Yksikössä työskentelee sekä sosiaalityöntekijöitä että psykologeja ja he tekevät tiivistä yhteistyötä ICBF:n muiden adoptio-osaston työntekijöiden kanssa.

ICBF:n jälkipalvelutoiminta on ollut esimerkkinä myös muille adoptiomaille. Interpedialla on ollut ilo ja kunnia olla mukana kehittämässä ICBF:n jälkipalvelutyötä.

Kolumbian lain mukaan lapsilla ja nuorilla on oikeus identiteettiinsä.

Adoptoidun oikeus identiteettiin on etusijalla

Kolumbian lain mukaan lapsilla ja nuorilla on oikeus identiteettiinsä. Kolumbiassa on tehty vuosien varrella uraauurtavaa työtä muun muassa siinä, miten lapsen taustaan liittyvää tietoa kerätään ja kirjataan. Nykyisin lapsiesityksen tiedot ovat huomattavasti yksityiskohtaisempia kuin esimerkiksi 1990-luvun lopulla.

Adoptiovanhemmilla on myös velvollisuus tukea lapsen identiteettiä. Kolumbian adoptio-ohjeistukset sisältävät neuvoja lapsen elämäntarinan tietojen keräämiseen, adoptioidentiteetin tukemiseen, alkuperän etsintään sekä kielen ja kulttuurin säilyttämiseen.

Adoptioasiakirjoihin tutustuminen

Aikuiset adoptoidut voivat lähettää Interpedian kautta ICBF:n jälkipalveluyksikköön pyynnön saada kopiot kaikista omaan lastensuojeluprosessiin ja adoptioon liittyvistä asiakirjoista. Alaikäisten kohdalla asiakirjapyynnön voivat lähettää adoptiovanhemmat.

Arkistosta löytyneet asiakirjat analysoidaan ja käydään läpi yhdessä adoptoidun kanssa. ICBF toivoo, että adoptoidulla on tässä yhteydessä mahdollisuus psykososiaaliseen tukeen asuinmaassaan, sillä tiedot ovat arkaluonteisia. Joskus on tarpeellista, että yhteistyötä tehdään myös adoptoidun psykologin tai terapeutin kanssa tietojen luovuttamisen yhteydessä.

Aina tietoja ei kuitenkaan löydy ICBF:n arkistoista adoptoidun antamien tietojen pohjalta. Tällöin käynnistetään laajempi etsintä eri viranomaisten ja arkistojen kanssa. Sen jälkeen tiedot analysoidaan, tarina rakennetaan niin hyvin kuin on mahdollista ja käsitellään adoptoidun kanssa. Tämä prosessi saattaa viedä aikaa.

Biologisen perheen etsiminen

Jos adoptoitu haluaa etsiä biologisia vanhempiaan, selvitetään ensin mahdollisuudet löytää heidät ja sen jälkeen heidän halukkuutensa tavata adoptoitu. Joskus tietoja ei löydy, mutta etsintää voidaan laajentaa sukulaisiin tai hoitajiin, joista on maininta adoptoidun tiedoissa.

Adoptoitu voi pyytää etsimään myös biologisia sisaruksia, jotka jäivät biologiseen perheeseen tai lastensuojelujärjestelmän suojiin. Kolumbiaan tai muihin maihin adoptoitujen sisarusten etsiminen on mahdollista ainoastaan, jos myös sisarukset ovat lähettäneet etsintäpyynnön ICBF:lle.

Alaikäisten adoptoitujen kohdalla biologisen perheen etsiminen on mahdollista, jos terveydenhuollon ammattilaisten mielestä etsiminen on adoptoidun terapeuttisen prosessin kannalta ehdottoman välttämätöntä eikä tälle haitallista.

Tähän arviointiin osallistuu myös jälkipalvelua antava sosiaalityöntekijä.

ICBF:lle on hyvin tärkeää, että adoptiokolmion (adoptoitu, biologinen perhe sekä adoptiovanhemmat) kaikille osapuolille tarjotaan psykososiaalista tukea koko prosessin ajan.

Tapaaminen biologisen perheen kanssa

Jos biologinen perheenjäsen löytyy, on viranomaisten ensin varmistettava, että hän on oikea henkilö. Sen jälkeen hänelle kerrotaan adoptoidun yhteydenotosta ja selvitetään mahdollisen tapaamisen onnistuminen ja siihen tarvittava tuki ja valmistelu.

Yhteystiedot annetaan adoptoidulle vasta kun siihen on saatu lupa.

Etsinnän mahdolliset tulokset

Adoptoidun on hyvä valmistautua etsinnän erilaisiin lopputuloksiin, joita voivat olla esimerkiksi:

1. Biologinen sukulainen on kuollut.

2. Etsittyä henkilöä ei löydetä.

3. Haettu henkilö ei ole halukas ottamaan yhteyttä adoptoituun.

Haettu henkilö haluaa ottaa yhteyttä, jolloin järjestetään fyysinen tai virtuaalinen tapaaminen. Tilanteeseen on otettava mukaan Interpedian ja ICBF:n ammattilaisten tuki.

Prosessiin on mahdollista saada tukea sekä ennen että jälkeen. Tapaamisen jälkeen Interpedian ja ICBF:n työntekijät pitävät yhteyttä ja tarjoavat tarvittaessa psykososiaalista tukea molemmille osapuolille.

Kolumbiassa on tehty uraauurtavaa työtä lapsen taustaan liittyvän tiedon keräämisessä ja kirjaamisessa.

Biologinen perhe etsii adoptoitua

Kolumbian lainsäädännön mukaisesti biologinen perhe menettää kaikki oikeutensa ja velvollisuutensa suhteessa adoptiolapseen.

Adoptoitujen biologisen perheen jäsenet voivat kuitenkin pyytää ICBF:ää lisäämään heidän yhteystietonsa tietojärjestelmään. Näin heihin voidaan ottaa yhteyttä, jos adoptoitu lähettää etsintäpyynnön ICBF:lle. He voivat myös lähettää ICBF:lle kirjeen tai kuvia, jotka ICBF voi jakaa pyydettäessä adoptoidulle.

ICBF ei lähesty adoptoitua biologisen perheen tai suvun yhteydenotoilla, ellei adoptoitu itse ole ilmoittanut kiinnostustaan etsiä biologista perhettään.

Yhteys Kolumbiaan

Me Interpediassa teemme tiivistä yhteistyötä ICBF:n kanssa jälkipalvelun kehittämiseksi. Voit ottaa yhteyttä jälkipalveluumme ja kysyä lisää: jalkipalvelu@interpedia.fi.

ICBF, kuten muutkin yhteistyömaidemme viranomaiset, korostavat, että on tärkeää etsiä juuria adoptioviranomaisten ja -järjestöjen kautta, jotta adoption kaikki osapuolet voivat hyötyä tuesta. Tämä ei ole mahdollista, jos yhteys syntyy somen tai yksityisten tutkijoiden kautta.

ICBF:n jälkipalveluyksikkö palvelee kaikkia adoptoituja, joten toisinaan yksikössä on ruuhkaa ja vastauksen saaminen voi kestää. ICBF pyrkii kuitenkin jatkuvasti kehittämään jälkipalveluaan, sillä kaikilla lapsilla on oikeus taustaansa ja omaan identiteettiin.

Lähteenä käytetty ICBF:n esitystä The Family Origins Search Procedure in Colombia, Child Identity Protection (CHIP) webinaari 18.2.2022

Lisätietoja ICBF:n verkkosivuilla

Lue lisää Interpedian jälkipalvelusta: Taustaa selvittämässä − adoptoidun jälkipalvelu Interpediassa

naisten toimijuutta ja edistää muutosta

Teksti ja kuvat: Nina Keres

Täällähän on lämmin!” Ja niin siistiä!” ”Koska pääsemme metsään?” ”Näkyykö täällä revontulia?” ”Entä poroja?” ”Ei kai nyt kuka vaan voi marjoja poimia?” Kolumbialaisen Asodamas-naisjärjestön opintomatkalaisia ei pitkä lentomatka tuntunut painavan elokuisena iltapäivänä helsinkiläisen hotellin aulassa.

Asodamas kokoaa yhteen naisten sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen innovaatiotaloihin Kolumbian kuvernöörien ja kaupunginjohtajien puolisot, joilla on virallinen asema eräänlaisina edustamansa alueen sosiaalijohtajina (gestora/gestor social), sekä paikalliset naisryhmät.

Taloja on 27 paikkakunnalla eri puolilla maata varsinkin ns. haavoittuvimmilla, yli 50-vuotisesta, aseellisesta konfliktista eniten kärsineillä alueilla. Näissä osissa Kolumbiaa on ajoittain jouduttu pärjäämään jopa vuosia eristyksissä muusta maasta ilman valtion instituutioiden läsnäoloa ja niiden tarjoamaa turvaa ja resursseja. Näillä alueilla

on valtavasti sosiaalisia ongelmia, osattomuutta, näköalattomuutta, lasten ja nuorten pakkovärväystä aseellisen rikollisryhmiin jne. Alueilla vallitsee edelleen myös voimakas machokulttuuri ja niin teiniraskaudet kuin naisiin kohdistuva väkivaltakin on yleistä.

18 Asodamaksessa nainen nähdään muutoksen moottorina ja järjestön perustamissa naisten taloissa alueen naisia pyritään nostamaan köyhyydestä ja osattomuuden tunteesta kohti aktiivista toimijuutta. Erilaiset koulutusohjelmat tähtäävät työllistymismahdollisuuksien ja tulonhankinnan parantamiseen, kansalaisaktiivisuuden lisäämiseen ja psykososiaaliseen voimaantumiseen. Taloissa

toteutetaan mm. kahvilatoimintaa, ompelimotoimintaa, hyötykasvien myyntiä, kierrätystä ja muuta yritystoimintaa osuustoimintaperiaatteella. Naisten aseman kehitystä myös dokumentoidaan tarkasti. Valtakunnan tasolla Asodamas ajaa mm. tasaarvolakien toteuttamista ja valvontaa maakunta- ja kuntatasolla.

Suomessa vieraillut ryhmä tutustui tasaarvopolitiikkaamme ja naisiin liittyvään vaikuttamistyöhön monesta eri näkökulmasta. Naisjärjestöjen Keskusliitossa ja kansanedustajien Eva Biaudet’n sekä Anders Adelcreutzin tapaamisessa saimme kattavan läpileikkauksen Suomen naisten oikeuksien kehityksestä aina viime vuosisadan alusta tähän päivään, ulkoministeriön tasa-arvosuurlähettiläältä kuulimme viestiä Suomen tasa-arvopolitiikasta maailmalla, Monika-Naisissa, Tyttöjen Talossa ja Martoissa meille kerrottiin, miten monipuolista työtä eri naisjärjestöt tekevät kukin oman segmenttinsä kanssa, mutta myös kiinteästi keskenään verkostoitumalla.

Tällaista yhteistyötä kolumbialaiset arvostivat kovasti: ”Ette kilpaile vaan puhallatte yhteen hiileen,” ihasteltiin. Käyntimme Naisten Linjassa valotti lähisuhdeväkivallan yleisyyttä ja keinoja siitä selviämiseen. Ilmiö on erittäin yleinen myös Kolumbiassa.

Yhteiset Lapsemme ry:ssä keskustelimme Kolumbian adoptioista sekä rasismin vastustamiseen liittyvästä työstä, jota tarvittaisiin enemmän myös monikulttuurisessa Kolumbiassa. Tummaihoista väestönosaa ja alkuperäisväestöähän on siellä systemaattisesti diskriminoitu näihin päiviin saakka.

Opintomatkan toisena tavoitteena oli tutustua Suomen maineikkaaseen kiertotalouteen sekä upcycle-kierrätysmuotiin, jota aletaan pian toteuttaa naisten taloissa. VTT:ssä näimme, kuinka ennen

polttoon päätyvien vaatteiden kuidut eritellään ja luonnonkuiduista valmistetaan ns. ikuisesti kierrätettävää vaatekuitua. Helsingin sosiaaliviraston Uusix-verstailla, Kierrätyskeskuksessa ja Globe Hopessa tutustimme kauniisiin, kierrätysmateriaaleista valmistettuihin tuotteisiin ja tuotemerkkeihin.

Viikon innostava, mutta varmasti myös uuvuttava ohjelma oli hyvä päättää lempeään, sipoolaiseen mustikkametsään. Porojen rapsuttelu jäi seuraavaan kertaan.

Kirjoittaja on Yhteiset Lapsemme ry:n perustajajäsen ja hallituksen jäsen.

Kolumbialaiset vieraat ihastuivat Helsingin toimivaan joukkoliikenteeseen.

Retki mustikkametsään päätti vierailuohjelman.

”Oli kivaa, kun oli samanlaisia lapsia”

Adoptiolasten päiväleirillä ystävystyttiin taidepajojen lomassa

Teksti ja kuvat: Elina Tossavainen

Yhteiset Lapsemme ry:n kesätoiminta alkoi aurinkoisissa merkeissä adoptiolasten taideleirillä Lapinlahden Lähteellä kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Leiri järjestettiin yhteistyössä Interkult Kassandra ry:n kanssa, ja sen aikana eri-ikäiset adoptoidut lapset ja nuoret pääsivät kokeilemaan taitojaan erilaisissa taidetyöpajoissa.

Työpajoissa ammattitaiteilijat opastivat lapsia afrotanssin saloihin, graffititaiteeseen sekä musiikin maailmaan. Suurin osa ohjelmasta tapahtui ulkona sään salliessa, vapaa-ajalla mm. puhallettiin saippuakuplia ja pelattiin jalkapalloa, ja viimeisenä päivänä järjestettiin lasten omat rantabileet. Leiriläisistä paljastui monta vesipetoa, ja kylmän meriveden jälkeen löylyt rantasaunassa maistuivat. Hauskapidon lomassa käytiin tärkeitä keskusteluja, ja ryhmän pienimmät heittivät väliin viisaita kommenttejaan.

Leiri järjestettiin ensimmäistä kertaa, mutta saadun palautteen mukaan tämänkaltaiselle leirille olisi jatkossakin kovasti tilausta. Jo leiriviikon aikana lapset kertoivat toivovansa leiriä myös ensi kesälle, ja palautekyselyn vastausten mukaan vanhemmatkin toivoivat leireistä tulevan vuosittainen perinne.

Sään salliessa suurin osa leirin ohjelmasta tapahtui ulkona.

Kuvataiteilija Fabu Piresin ohjauksessa valmistettiin koristeellisia naamioita.

Leirin järjestäminen koettiin tärkeäksi erityisesti siitä syystä, että se antoi lapsille mahdollisuuden päästä tapaamaan muita adoptoituja lapsia. Leirin aikana syntyikin monia uusia ystävyyssuhteita, ja puhelinnumeroita vaihdettiin puolin sekä toisin. Osa ohjaajista oli myös itse adoptoituja, ja sitä arvostettiin kovasti. Saimme palautteen kautta myös arvokkaita kehitysehdotuksia tulevaa ajatellen.

Lasten palautteissa korostui erityisesti yhteenkuuluvuuden tunne. ”Oli kivaa, kun oli samanlaisia lapsia”, kertoi eräs leiriläinen. Toinen taas tuumasi, että parasta oli se, kun hän oli saanut uuden

kivan kamun ja ohjaajat olivat olleet kivoja. Erään leiriläisen vanhemmat kertoivat palautteessaan, ettei heidän lapsensa ole koskaan tuntenut kuuluvansa mihinkään ryhmään niin hyvin kuin tähän, ja että lapsi koki ensimmäistä kertaa olevansa kuin kala vedessä muiden lasten seurassa.

Suuret kiitokset leirin mahdollistamisesta yhteistyökumppanillemme Interkult Kassandra ry:lle, kaikille taiteilijoille, ohjaajille sekä Lapinlahden Lähteen henkilökunnalle. Valloittavat leiriläisemme sekä heidän vanhempansa ansaitsevat myös erityiskiitoksen, toivottavasti pian leireillään taas!

Kesäleirin aikana syntyi monia uusia ystävyyssuhteita ja puhelinnumeroita vaihdettiin puolin ja toisin.

Julian Owusu & Crew ohjasi räppi ja graffitti -työpajan ja näytti esimerkkiä omalla esityksellään.

Lukuvinkkejä

Paratiisin tyttö

Like Kustannus 2022

Nimco Noor on Somaliasta kotoisin oleva kahdeksan lapsen äiti ja opettaja, joka asuu Helsingin Vuosaaressa. Paratiisin tyttö kertoo Nimco Noorin uskomattoman tarinan. Se kertoo hänen huolettomasta lapsuudesta Mogadishussa, sodan syttymisestä ja elämästä maan sisäisenä pakolaisena, pakolaisleirillä ja paperittomana Nairobissa, pitkästä matkasta Suomeen ja avioerosta.

Paratiisin tyttö on tabuja murtava elämäkerta, joka käsittelee ravistelevasti naisten oikeutta päättää omasta elämästään. Kirjaa avaa myös somalialaisen kulttuurin arkea ja monimuotoisuutta niin Suomessa kuin Somaliassakin.

Paratiisin tytön Nimco Noor on kirjoittanut yhdessä Maippi Luukisen kanssa.

Pois annettu

Into Kustannus 2022

Anne-Maarit Koivuniemi matkaa lapsuuteensa ja kokoaa elämänsä palasia yhteen. Hänet annettiin adoptiolapseksi 1960-luvun Suomessa, jolloin adoptioon liittyi paljon häpeää ja salailua, eikä lasten tunteita ymmärretty, arvostettu, saati huomioitu.

Anne-Maarit Koivuniemi antaa kirjassaan äänen Suomessa adoptoitujen kokemuksille ja avaa lukijalle yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien maailmaa.

Mixed – Suomalaista elämää kulttuurien risteymässä

Mixed – Suomalaista elämää kulttuurien risteymässä (Kustannusyhtiö Kosmos) on tietokirja Mixed Finns -yhteisön perustajilta, joita ovat Alice Jäske, Priska Niemi-Sampan ja Janina Waenthongkham. Tämä tietokirja mixed-identiteetistä nykypäivän Suomessa julkaistaan 13.10.2022. Se päivittää käsitystä nykypäivän suomalaisuudesta tarjoamalla haastatteluihin perustuvia tarinoita mixed-suomalaisten elämästä ja työkaluja omien kokemusten sanoittamiseen. Kirjassa käydään läpi myös rasismia ja antirasismin periaatteita.

Yhteiset Lapsemme ry:n asiantuntijoita on haastateltu lapsia käsittelevään osioon.

Nuoren antirasistin käsikirja

Norjalaisen Tinashe Williamsonin kirjoittama Nuoren antirasistin käsikirja (Otava) on ala- ja yläkouluikäisille suunnattu kirja rasismista ja siihen puuttumisesta, mutta toimii vanhemmillekin. Se antaa keinoja keskustella aiheesta niin rasismia kokeneille kuin etuoikeutetuillekin. Kirjassa käsitellään mm. rasismin historiaa, rakenteellisesta rasismia, ennakkoluuloja ja valkoista etuoikeutta tietoiskujen, esimerkkien ja tehtävien avulla. Kirjan päähenkilöt ovat 12–13-vuotiaita.

Audre Lorde: Sister Outsider: Esseitä ja puheita (Sister Outsider: Essays and speeches). Suomentanut Kaijamari Sivill. (Kosmos, 2022)

Legendaarisen feministin, runoilijakirjailijan ja ihmisoikeusaktivistin Audre Lorden tärkeimpien esseiden ja puheiden kokoelma, joka julkaistiin alunperin jo vuonna 1984, on vihdoin käännetty myös suomeksi. Vaikka kyseessä on vanha teos, on sen sisältö kivuliaan ajankohtaista edelleen. Sister Outsider : Esseitä ja puheita käsittelee terävästi valtavia aiheita, kuten seksismiä, rasismia, ableismia, ikäsyrjintää, homofobiaa ja luokkaa. Pohjimmiltaan tekstien taustalta välittyy kuitenkin sanoma toivosta.

Suomi toisena kielenä –Opetuksen äänenmurros

Rita Dahlin Suomi toisena kielenä –Opetuksen äänenmurros esittelee suomi toisena kielenä -tutkimuksen perusteita opetuksen suunnittelusta arviointiin asti. Kirjassa esitellään kielitietoisen kielenopetuksen perusteet ja korostetaan moniammatillisen opettajayhteistyön tarvetta todellisen kielitietoisen opetuksen toteuttamisessa.

Teoksessa pureudutaan myös kieli- ja kielikoulutuspolitiikan periaatteisiin Suomessa. Kielipolitiikka määrittää kielten roolia ja sen perusteella tehdään koulutusta koskevia valintoja, joilla on yksilön näkökulmasta kauaskantoisia vaikutuksia.

Lahjoita lapsille ja nuorille!

Voit tukea Yhteiset Lapsemme ry:n työtä tekemällä lahjoituksen juuri sinulle sopivalla tavalla. Lahjoitetut varat käytetään lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön rahankeräyslupamme mukaisesti. Voit lahjoittaa haluamasi summan. Pienikin lahjoitus auttaa!

Tekstiviesti

Tekstiviesti on nopea ja helppo. Esimerkiksi 10 euron lahjoitus: lähetä tekstiviesti

10 YL numeroon 16588. Saat vahvistusviestin siitä, että tekstiviesti on mennyt perille. Sopivan summan voit valita itse.

MobilePay

MobilePay on nopea ja turvallinen tapa tehdä kertalah joitus. Lahjoitus tehdään puhelimen MobilePay-sovel luksella numeroon 74263.

Facebook-varainkeruukampanja

Voit aloittaa esimerkiksi syntymäpäiväkeräyksen Face bookissa Yhteiset Lapsemme ry:n hyväksi. Kampanjan aloitus on helppoa ja avaat samalla varainhankinnan mahdollisuuksia ystäväpiirillesi. Varat tilitetään lyhentä mättöminä. Lahjoittajien tiedot eivät tallennu Yhteiset Lapsemme ry:n tietokantoihin. Lisätietoja ja ohjeet kampanjan perustamisesta löydät Facebookista.

Testamenttilahjoitus

Testamenttilahjoitus on tapa tehdä hyvää. Lahjoitetut varat ohjataan lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön eettisesti kestävällä tavalla Yhteiset Lapsemme ry:n arvojen mukaisesti. Yhdistysten saamista testa menttilahjoituksista ei tarvitse maksaa perintöveroa ja

testamentit ovatkin järjestöille jo melko yleinen varain hankinnan muoto. Mahdollistamme maksuttoman tes tamentin tekemisen, kun se laaditaan yhteistyökump panimme Lakiasiaintoimisto Pro Laki Oy:n kanssa.

Yritysyhteistyö

Onko yrityksesi kiinnostunut yhteiskunnallisesti tärkeän työn tukemisesta tai vapaaehtoistyön mahdollista misesta työntekijöilleen? Yhteiset Lapsemme ry on kiinnostunut niin pienemmistä kuin pidemmistäkin yh teistyöprojekteista yritysten kanssa, jotka ovat kiinnos tuneita yhteiskuntavastuun edistämisestä. Ota yhteyttä: toiminnanjohtaja Markus Söderlund, puh. 040 7626 809, markus.soderlund@yhteisetlapsemme.fi

Lisätietoja: www.yhteisetlapsemme.fi

Yhteiset LAPSEMME -lehden julkaisija: Yhteiset Lapsemme ry

Toimitusneuvosto: Susanna Ahonen-Coly, Pekka Iivonen, Harri Junttila, Kristiina Ikonen, Anja Wikstedt, Hanna-Leena Ylönen, Heini Aaltonen

Päätoimittaja: Markus Söderlund

Toimitussihteeri: Irma Marttinen

Ulkoasu ja taitto: Kathleen Dieme / KTMP Group Oy

Kansikuva: Elina Tossavainen, 2022

Painatus: KTMP Group Oy, Mustasaari

ISSN: 2343-2152

Yhteiset Lapsemme ry on rasismia vastaan toimiva ja kulttuurista moninaisuutta puolustava lastenoikeusjärjestö.

Perustettu Helsingissä 1988.

ARVOT: Rohkeus, yhdenvertaisuus ja välittäminen.

VISIO: Kaikkien lasten oikeudet toteutuvat yhdenvertaisesti Suomessa. Kummi- ja avustustili FI25 1011 3000 2110 44

Tulevia tapahtumia

TRAUMAN VAIKUTUKSET JA TUNTEIDEN SÄÄTELYN HAASTEET ADOPTIOPERHEISSÄ

Adoptiowebinaari

LAUANTAINA 12.11.2022 klo 9:45-14:30

Puhujina: nuorisopsykiatri, integratiivinen psykoterapeutti Nina Pyökäri, TYKS psykoterapeutti, psykologi Anna Vuorivirta, KKT-keskus Arvo

Webinaari on tarkoitettu adoptiovanhemmille, adoptionhakijoille, ammattilaisille ja aiheesta kiinnostuneille. Ilmoittautumiset 26.10. mennessä www.yhteisetlapsemme.fi

Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimisto sijaitsee Etu-Töölössä osoitteessa Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 6. krs., 00260 Helsinki.

www.yhteisetlapsemme.fi

Maahanmuutto Aihetunnisteet Osallistumismaksu: 25 €/hlö tai 40 €/pariskunta. Kaikki tulevat tapahtumat ja koulutukset löytyvät kotisivuiltamme www.yhteisetlapsemme.fi

Yhteystiedot

Adoptio

Ihmisoikeudet Kehittyvä maailma Koulu ja kasvatus

Lastensuojelu

Moninaisuus Pakolaisuus

Antirasismi ja rasismi Vapaaehtoistyö