Yhteiset Lapsemme 3/2023

Palestiinalaisyhteisön elämää miehitetyllä

Länsirannalla,

Nyt tarvitaan rohkeaa puhetta rasismista, s. 11

s. 14

Tanssi tuo ukrainalaiset lapset yhteen, s. 4

Ukrainalaiset lapset tanssivat Olexandra Sandblomin opastuksella

Lähialuekaveri lapsiperheen kotoutumisen tukena

Pelataan yhdessä!

Graffiteja ja breakdancea Lapinlahden Lähteellä

Palestiinalaisyhteisön elämää miehitetyllä Länsirannalla

Lahjoittajana edistät lasten oikeuksien toteutumista Kolumbiassa

Perhepäivä

Håkansbölen

kartanolla Hallituksen palsta

Antirasismin edistäminen on entistä ajankohtaisempaa

Kasvatus- ja

koulutusaloilla tarvitaan rohkeaa puhetta rasismista

Suomesta poistetut — Näkökulmia karkotuksiin ja käännytyksiin

Kiina-maatapaaminen Ikaalisissa

Lahjoita lapsille ja nuorille

Yhteystiedot

Lapsissa on tulevaisuus! Yhteiset Lapsemme ry:n 35-vuotisjuhlan nuorin vieras oli vasta 3 kuukautta vanha.

Tässä kuvassa yhdessä Amanda Chalimban (vas.) ja Salla Kallion kanssa.

Kuva: Martina Dahm.

Lisää 35-vuotisjuhlakuvia takakannessa.

Antirasismia pitää vahvistaa yhteisten lastemme takia

VIHDOINKIN SUOMESSA on käyty kunnollista keskustelua rasismista! On analysoitu poliitikkojen puheita ja käyty keskustelua rasismin määritelmästä ja siitä, mitä sanoja on vallanpitäjän soveliasta käyttää ja jopa siitä, mihin rasistinen ja leimaava puhe voi yhteiskunnassamme pahimmillaan johtaa. Syrjivän ja rasistisen puheen saama huomio on ollut Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen. Puheet eivät kuitenkaan ole olleet poikkeuksellisia vaan osa pitkää jatkumoa, jossa uudet ”maahanmuuttokriittiset” virrat ovat vallanneet alaa poliittisella kentällä samalla kun sosiaalinen media on yleistynyt tiedonvälityksen paikkana perinteisen ja ammatillisen journalismin haastajana. Trendi on alkanut jo 2000-luvun alkupuolella, mutta aikaisemmin poliitikkojen vähemmistöihin kohdistuvat ennakkoluuloiset ja leimaavat puheet ovat pitkälti jääneet vailla näin suurta huomioita.

Yhteiskunnassa käyty keskustelu ja laaja rasismiin herääminen on yllättänyt minut positiivisesti.

Ajattelen, että on hienoa, että vihdoin tätä ruoditaan kunnolla. Nyt toivon kuitenkin kovasti, ettei se keskustelu taas lakkaisi, vaan menisi eteenpäin. Koska niinkin on käynyt. Muistatko rasisminvastaisen Meillä on unelma -mielenosoituksen vuonna 2015? Kansanedustaja Olli Immosen monikulttuurisuutta vastustaneesta kirjoituksesta alkunsa saaneeseen mielenosoitukseen osallistui eri arvioiden mukaan 10 000–15 000 ihmistä. Silloinkin käytiin laajaa keskustelua rasismista ja osoitettiin mieltä niin kadulla kuin somessa. Suurta muutosta ei kuitenkaan nähty, vaikka rasismia kovaäänisesti vastustettiin.

Nyt tarvitaan mielenosoituksia ja somepostauksia vaikuttavimpia keinoja. Suoran syrjinnän ja rasismin tunnistaminen ja kovaääninen tuomitseminen on tietenkin hyvä asia. Paljon vaikeampaa on havainnoida rasismia omassa ajattelussaan tai yhteiskunnan rakenteissa kuten asunto- ja työmarkkinoilla, koulujen ja päiväkotien arjessa tai hetkissä, jolloin itse ei havaitse rasismia tai toimii itsensä mielestä oikein. Peilikuvassa olevan rasistin tunnistaminen on kaikista vaikeinta.

Suomalaista yhteiskuntaa ja itse rasismikeskustelua vaivaa toiseuttaminen ja ulkoistaminen. Meillä kasvaa Suomessa yhteisiä lapsia ja nuoria, joista puhutaan ongelmallisina ”S2-poikina”. Meillä on nuorten kaveriporukoita, jotka leimataan rikollisryhmiksi

ihonvärinsä tai puhetapansa takia. Meillä on lapsia, jotka näkevät miten oma vanhempi kerta toisensa jälkeen joutuu epäasiallisesti kohdatuksi. Liian moni meidän yhteisistä lapsistamme vajoaa epätoivoon, koska heidän omalla toiminnallaan ja pyrkimyksillään ei ole mitään merkitystä, koska ympärillä olevat ihmiset ovat ennakkoluuloisesti jo leimanneet heidät muita huonommiksi heidän oletetun etnisen taustansa, kulttuurinsa, uskontonsa tai äidinkielensä perusteella.

Puhumme heistä, jotka joutuvat rasismin uhreiksi ja heistä, jotka ovat rasisteja. On aika muuttaa näkökulmaa perinpohjaisesti. Ei ole heitä. On vain meitä ja meidän yhteinen haasteemme on rasismi meissä ja yhteiskunnassamme. On meidän tehtävämme taata jokaiselle lapselle yhtäläiset mahdollisuudet ilman ulossulkemista, vihaa ja turvattomuutta. Toimintaa tarvitaan nyt kaikilla tasoilla eikä se saa loppua mielenosoitukseen ja somepostaukseen. Antirasistisen toiminnan on jatkuttava jokaisen meidän arjessamme vaatimuksina paitsi päättäjille myös itsellemme. Haluaisitko sinä tehdä enemmän? Me Yhteiset Lapsemme ry:ssä puolustamme kaikkien lapsien oikeuksia ja voit tukea toimintaamme paitsi lahjoituksin myös lahjoittamalla aikaasi vapaaehtoistyöhön lasten, nuorten ja perheiden parissa. Tervetuloa mukaan rakentamaan syrjimätöntä Suomea kanssamme!

Katja Mannerström, päätoimittaja

Ukrainalaiset lapset tanssivat Olexandra Sandblomin opastuksella

Teksti ja kuvat: Irma Marttinen

Hiukset koreasti letitettyinä, välkkyvissä puvuissa lapset juoksevat ja hyppivät isossa salissa. Ilmassa on odottavaa jännitystä. Vanhemmat istuvat rupattelemassa. Innostava ja energinen tanssinopettaja Olexandra Sandblom ohjaa läpimenoharjoitusta ennen pian alkavaa lasten kevätesitystä

UKRAINASTA TULLEET lapset ja nuoret ovat harjoitelleet tanssikuvioita koko kevään kahdessa ryhmässä Helsingissä ja Espoossa. Ryhmän toimintaa organisoi Yhteiset Lapsemme ry yhteistyössä Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:n kanssa. Sen sielu on kuitenkin valovoimainen opettaja, tanssija Olexandra Sandblom.

Kilpa- ja showtanssijana meritoitunut ja maailmaa kiertänyt Olexandra muutti Ukrainasta Suomeen kaksitoista vuotta sitten.

”Se oli lovestoori”, hän nauraa. Olexandra tutustui tulevaan puolisoonsa ollessaan showtanssijana Silja Serenade -laivalla. Suomenruotsalainen mies työskenteli samalla paatilla. Seurusteluaikana Olexandra asui välillä Suomessa ja välillä Ukrainassa – työlupien ja työtilanteen mukaan.

”Sitten hän kosi minua, ja niin menimme naimisiin. Pian syntyi myös tyttäremme”, hän jatkaa. Keskustelemme maahanmuutosta.

”Minä tulin tänne vapaaehtoisesti, se oli oma valintani. Silti muutto Suomeen oli todella rankkaa. Jouduin odottamaan monta kuukautta virallisia asiakirjoja, enkä voinut tehdä töitä tai opiskella kieltä. Saatoin vain kävellä metsässä”, hän kertoo.

Nämä ukrainalaiset lapset ja heidän vanhempansa ovat paenneet sotaa. He eivät ole voineet valita. Sen täytyy olla kaksin verroin raskasta.

”Kaikki odottavat, milloin he voivat palata takaisin, mutta sitä ei kukaan tiedä.”

Olexandra Sandblom (oik.) lasten kanssa Taiteiden yön esityksen jälkeen.

Setlementti-talossa Helsingin Kalliossa.

Rutiinia ja iloa arkeen

Ukrainalaisten oma yhdistys ja suomalaiset järjestöt sekä monet vapaaehtoiset ovat järjestäneet erilaista vapaa-ajan toimintaa lapsille, nuorille ja perheille. Kaikesta siitä ja muusta avusta ollaan hyvin kiitollisia.

”Minulle on kerrottu, että tämä on ensimmäinen lapsille järjestetty kurssi, johon on osallistunut näin paljon lapsia ja enemmän on tulossa koko ajan”, Olexandra kertoo ylpeyttä äänessään.

Tanssitunnit jatkuvat syksyllä. Se on iloinen uutinen. Olexandra painottaa, että lasten harrastustoiminnassa on tärkeää säännöllisyys. Lapset tarvitsevat elämäänsä rutiineja. Rutiinit ja liikunta tuovat hyvinvointia.

”Liikunta antaa hyvän ryhdin ja vahvan kehon. Yhdenkään lapsen ei ole hyvä vain tuijottaa puhelinta tai Netflixiä”, hän muistuttaa. Sen lisäksi tällä tanssiryhmällä on paljon muutakin annettavaa.

”Tanssitunnit tuovat ukrainalaiset lapset ja vanhemmat yhteen. Sen muodostama yhteisö on hyvin tärkeä. Viestit kulkevat WhatsApp-ryhmässä, ja lapset ja vanhemmat vaihtavat yhteystietoja keskenään”, Olexandra kertoo.

Tanssitunnitkin alkavat usein pienillä, mutta niin tärkeillä, juttuhetkillä: ”Ope, katso minulla on uudet housut!”, ”Mehiläinen pisti minua tähän!”, ”Me tehtiin tänään koulussa sushia!”, ”Ope, voitko laittaa mun hiukset kiinni?”

Lapset kysyvät, juttelevat ja kertovat omalla äidinkielellään, tutussa ryhmässä. Yhdessä saman kulttuuritaustan ja elämäntilanteen jakavien kanssa.

Lapset joutuvat arjessaan tsemppaamaan kovasti. Koulussa pitää opetella suomen kieltä, pitää yrittää sopeutua, löytää uusia kavereita. Samalla koti-ikävä painaa. Tanssiessa lapset saavat hetken hengähtää, levätä kaikesta stressistä ja olla vain lapsia.

”Jos vain saan tanssia…”

Zaporižžjassa kasvanut Olexandra kertoo, miten hänen omat vanhempansa tukivat hänen tanssiharrastustaan ja myöhemmin kilpatanssijan uraa.

”Tanssi oli kallista, mutta vanhemmat antoivat silti jatkaa. Viisi kertaa viikossa kävin tunneilla. Papa sanoi aina, että olemme kauniita, taitavia ja parhaita. Hyvällä tavalla he kannustivat eteenpäin”, hän kertoo.

Olexandran kilpatanssiura huipentui yhdessä partnerin kanssa Ukrainan mestaruuteen, minkä jälkeen askeleet veivät showtanssijaksi Etelä-Korean loistokkaille areenoille. Isän sairastuttua vakavasti ja menehdyttyä Olexandran ollessa vain 22-vuotias tanssiura keskeytyi.

”En voinut lähteä ulkomaille, jäin kotiin äidin kanssa. Se oli vaikeaa, raskasta aikaa.”

Myöhemmin tanssi vei taas eteenpäin ensin Turkkiin, sitten Itämeren aalloille.

Suomessa Olexandra on työskennellyt monien nimekkäiden artistien kanssa eri ryhmissä ja paikoissa: Virgin Oilissa, Flamingossa, Hartwall Areenalla, TV:n ohjelma Putouksessa. Hän on UNIQ – Enterntainment Agency’n listalla Scandinavian Dancers -ryhmässä.

”Olen aina halunnut vain tanssia, ja se on edelleen suurin unelmani ja sitä, mitä haluan tehdä. Joskus vielä haluaisin perustaa oman tanssikoulun”, hän paljastaa.

Esitys antaa tavoitteen

Toukokuun illassa lämpö ja ilo ovat läsnä juhlasalin lavalla ja katsomossa. Lasten riemu tuo valon vanhempien katseeseen. Tässä hetkessä on vain lapsia ja vanhempia.

”Lapset rakastavat esityksen tekemistä. He ehdottivat erilaisia juttuja koreografiaan. Yhdessä suunnittelimme esiintymisasuja ja hiusten laittamista”, Olexandra kertoo.

Lapsille on tärkeää, että harjoittelulla on päämäärä. Syksyllä tunnit jatkuvat, ja Olexandralla on jo suunnitelma valmiina:

”Haluan tehdä lasten kanssa jouluksi spektaakkelin, jossa on tanssia ja enemmän myös teatteria. Ajatus koreografiasta on jo mietittynä, mutta se on salaisuus”, hän hymyilee.

Jäämme odottamaan. Lämmin kiitos työstäsi, Olexandra!

Artikkelin kuvat ovat Taiteiden yönä 17.8. Töölöntorilla järjestetystä Ukrainalaisen tanssin ja laulun illasta, jossa lasten tanssiryhmä esiintyi.

Pienet tanssijat odottavat oman ryhmänsä esiintymisvuoroa Töölöntorin lavalla.

Maahanmuutto

Lähialuekaveri lapsiperheen kotoutumisen tukena

Teksti: Sajiphan Koponen

UUDEN HALLITUSOHJELMAN maahanmuuttopolitiikka on puhuttanut paljon viime aikoina. Maahan muuttaneiden maassaolon edellytyksiä aiotaan tiukentaa monilla eri toimenpiteillä. Uusien pakolaisten määrää halutaan rajoittaa. Kiintiöpakolaisten määrä aiotaan puolittaa. Turvapaikkaa myönnettäisiin jatkossa enintään kolmeksi vuodeksi, jonka jälkeen arvioidaan suojelun tarvetta uudelleen. Maahan muuttaneiden pysyvän oleskeluluvan saannin maassaolon edellytystä aiotaan myös pidentää. Lisäksi ohjelmassa aiotaan tiukentaa Suomen kansalaisuuden saannin edellytyksiä.

Tilastokeskuksen mukaan maahanmuuttoja

Suomeen oli ennätykselliset 49 998 vuonna 2022, kun edellisvuosina maahanmuuttoja on ollut vuodessa 29 000–36 000.

Maahan muuttaneiden onnistunut kotoutuminen vaatii aktiivisuutta sekä maahan muuttaneelta itseltä että vastaanottavalta yhteiskunnalta. Tätä kutsutaan kaksisuuntaiseksi kotoutumiseksi. Kaksisuuntainen kotoutuminen tarkoittaa sitä, että maahan muuttanut omaksuu yhteiskunnassa tarvittavia tietoja ja taitoja. Samalla vastaanottava yhteiskunta, ja siinä jo elävät ihmiset, vastavuoroisesti opettelevat ja sopeutuvat monikulttuurisempaan ja moninaisempaan työ- ja kulttuurielämään sekä muuttuvaan ympäristöön.

Suomessa on laki kotoutumisen edistämisestä, jonka mukaan kunnat yhteistyössä hyvinvointialueiden ja työ- ja elinkeinotoimistoiden kanssa vastaavat maahan muuttaneiden kotoutumispalveluista. Kotoutumislain tavoitteena on vahvistaa maahan muuttaneiden osallisuutta yhteiskuntaan. Lain tavoitteena on myös edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja myönteistä vuorovaikutusta eri väestöryhmien kesken. Kotoutumislain kokonaisuudistuksen (KOTO24) yksi tavoitteista on monialaisen yhteistyön vahvistaminen. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2025 alusta.

Suomessa on useita järjestöjä, jotka tekevät työtä maahan muuttaneiden osallisuuden edistämiseksi. Lisäksi on paljon maahan muuttaneiden ja muiden etnisten vähemmistöjen omaa yhdistystoimintaa useilla eri kielillä, jotka tukevat ihmisten aktivisuutta ja osallisuutta. Järjestöjen ja vapaaehtoisten tekemä työ on ensiarvoisen tärkeää maahan muuttaneiden kotoutumisen edistämisen tekijä. Järjestöjen ja vapaaehtoisen tekemä työ täydentää kunnan lakisääteisesti tarjoamia palveluita.

Lähialuekaveritoiminta

Yhteiset Lapsemme ry:n Lähialueet tutuksi lähialuekaveri -kotoutumisen tukena (STEA 2023-2026) on toiminta, jossa maahan muuttaneet lapsiperheet saavat vapaaehtoisten lähialuekavereiden ja kaveriperheiden kautta kontakteja suomalaisiin ihmisiin sekä Suomeen kotoutuneisiin vertaisiin, tutustuvat oman kodin lähialueeseen, siellä liikkumiseen sekä sen palveluihin ja mahdollisuuksiin.

Toiminnan tavoitteena on maahan muuttaneiden perheiden osallisuuden vahvistaminen suomalaisessa yhteiskunnassa. Maahan muuttaneet perheet tutustuvat vapaaehtoisen lähialuekaverin kanssa heidän asuinalueidensa palveluihin, kulttuuriin, luontoon ja harrastusmahdollisuuksiin sekä viettävät yhdessä aikaa mukavan tekemisen merkeissä. Samalla perheet oppivat tekemisen lomassa lisää suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria. Toimintaa kehitetään yhteistyössä perheiden, vapaaehtoisten ja yhteistyötahojen kanssa.

Lähialuekaveritoimintaan tarvitaan vapaaehtoisia lapsiperheitä tai henkilöitä, jotka haluavat toimia alueensa maahan muuttaneiden perheiden ystävinä. Toiminta ei vaadi vapaaehtoiselta kuin läsnäoloa ja aikaa. Kaikki lähialuekaveritoiminnan vapaaehtoiset saavat kattavan koulutuksen ja perehdytyksen toimintaan sekä tukea työntekijöiltä koko toiminnan ajan. Järjestämme myös alueellisia perhepäiviä ja retkiä sekä virkistyspäiviä kaikille maahan muuttaneille perheille ja vapaaehtoisille.

Lähialuekaveritoiminnassa etsimme jatkuvasti lisää vapaaehtoisia. Olemme tehneet aiesopimukset Helsingin kaupungin maahan muuttaneiden erityispalveluiden sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kotoutumista tukevien palveluiden kanssa. Näin ollen suurin osa asiakasperheitä ohjautuu meille sosiaalipalveluiden kautta. Moni perheistä on pakolaistaustaisia perheitä, jotka ovat jo saaneet kotikunnan Helsinkiin, Vantaalle tai Keravalle. Toimintaan voi hakeutua mukaan statuksesta huolimatta kaikki maahan muuttaneet perheet. Tällä hetkellä etsimme lähialuekavereita kaikilta alueiltamme, Helsingistä, Keravalta ja Vantaalta.

Lue lisää kotisivuiltamme tai lähetä viesti osoitteeseen lahialuekaveri@yhteisetlapsemme.fi.

Perhepäivä Håkansbölen kartanolla

Teksti ja kuvat: Sajiphan Koponen

VIETIMME ENSIMMÄISEN perhepäivämme yhdessä vantaalaisten lapsiperheidemme kanssa. Etsimme paikkaa, jossa lapsiperheet voivat viettää aikaa sekä ulkona että sisällä. Toivoimme, että paikalla olisi tarjolla yhteistä mukavaa tekemistä ja nähtävyyksiä koko perheelle. Päädyimme järjestämään ensimmäisen perhepäivämme Håkansbölen kartanolla ja sen yhteydessä sijaistevassa Lastenkulttuurikeskus Pyykkituvassa.

Håkansbölen eli Hakunilan kartano sijaitsee kauniissa maisemassa Vantaalla, Hakunilan suuralueen Ojangon kaupunginosassa, nykyisen Hakunilan itäpuolella. Kartanon puisto on auki yleisölle ja siellä saa liikkua vapaasti ympäri vuoden. Vanhassa Pehtorin talossa toimii kahvila-ravintola Håkans, joka vuokraa myös tallirakennuksen juhlatilaa. Håkansbölen kartanoalueella on vuonna 1908 valmistunut Armas Lindgrenin suunnittelema jugendtyylinen päärakennus. Päärakennus on tällä hetkellä remontin alla, mutta ennen remonttia Kartanon kummit ry järjesti siellä kesäisin maksullisia opastuksia.

Vantaan kaupunki omistaa kartanon alueen, joka on

merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö. Kartanon aitta- ja tallirakennuksissa on Vantaan kaupunginmuseon näyttelyitä, jotka ovat auki kesälläviikonloppuisin. Vanhassa aitassa ja tallissa on erityisesti lapsiperheille mielenkiintoinen puuhanäyttely, jossa pääsee kokeilemaan entisajan elämiseen liittyviä hauskoja aktiviteetteja.

Kartanon alueella sijaitsee vuosi sitten avattu lastenkulttuurikeskus Pyykkitupa. Pyykkituvassa järjestetään kulttuuritoimintaa ja -tapahtumia lapsille, nuorille, perheille sekä päiväkoti- ja kouluryhmille. Pyykkituvan tilassa on yhteinen askartelutila, keittiö ja leikkikammari. Tilaan mahtuu isompikin porukkaa samaan aikaan sekä askartelemaan että leikkimään. Halusimme järjestää perhepäivän, jossa olisi tekemistä kaiken ikäisille!

Perheet kutsuttiin mukaan kutsukirjeillä. Kesälomasta huolimatta lähes kaikki perheet vastasivat pääsevänsä mukaan ensimmäiseen yhteiseen perhepäivään. Pidimme perhepäivän avoinna kaikille alueen perheille, ja toimintaan liittyi päivän aikana myös suomalaisia lapsiperheitä, jotka olivat vierailemassa

Päivän aikana lapset pääsivät kokeilemaan puujaloilla kävelyä. Se oli hauskaa!

Håkansbölen kartanon alueella. Päivän aikana Pyykkituvalla ja yhteisessä toiminnassamme vieraile lähes kolmekymmentä henkilöä.

Perhepäivän aamuna oli kaunis sää. Aurinko paistoi ihanasti ja oli lämmintä. Mutta kun perheet saapuivat paikalle, sadekuuro yllätti meidät. Vietimme siitä huolimatta mukavaa aikaa yhdessä lastenkulttuurikeskus Pyykkituvan sisätilassa askartelemalla ”lähialuekaveri kettua”. Lähialuekaverit Siili ja Kettu seikkailevat mukana toiminnassa, järjestön Instagramissa ja jopa paikan päällä. Sekä lapset että aikuiset innostuivatkin askartelemaan ja värittämään lähialuekaverihahmoja päivän mittaan.

Kun sade lakkasi ja aurinko alkoi taas paistamaan, kokoonnuimme kartanon pihaan odottamaan opastettua kierrosta puuhanäyttelyyn. Paikalla oli Vantaan kaupunginmuseon opas, joka näytti perheille puuhanäyttelyä ja aittanäyttelyä sekä kertoi kartanon elämästä. Sekä aikuiset että lapset pääsivät kokeilemaan erilaisia puuhia kuten kangaspuita ja perinneleikkejä näyttelyissä.

Kartanon pihalla päästiin kokeilemaan puujalkoja sekä krokettipeliä. Alueella kävi myös muita lapsiperheitä ja vierailijoita pitkin päivää. Lapset leikkivät pihassa ja ihmettelivät vanhempiensa kanssa puuhanäyttelyä. Näyttelykierroksen jälkeen sade taas yllätti, ja palasimme Pyykkitupaan nauttimaan välipalasta kahvin ja pullan merkeissä. Lapset olivat innokkaita pelaamaan sammakkopelejä leikkikammarissa ja yhteisessä pelissä kielimuurikin ylittyi kuin huomaamatta.

Ryhmän pienin osallistuja oli vasta kolmikuinen. Hän nukkui välillä päiväunensa perhepäivänvieton lomassa ja vanhemmat puolestaan nauttivat toisten seurasta ja osallistuivat itse myös askartelutuokioihin.

Perhepäivämme päättyi noin kello 14:30. Monet ilmaisivat, että aikovat tulla kartanon alueelle uudestaan perheensä kanssa ja toivovat vastaavaa ohjelmaa lisää. Perhepäivän lopuksi perheet saattoivat seikkailla katselemaan alueen lampaita lyhyen kävelymatkan päähän.

Tule mukaan toimintaan!

Keskustelu rasismista ja antirasismista on lisääntynyt viime aikoina mediassa nousseen hallituksen rasismikohun ja vihapuheen vuoksi. Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnassa keskeinen periaatteemme on edistää moninaisuutta ja yhdenvertaisuutta sekä torjua rasismia. Teemme antirasistista työtä monissa eri muodoissa. Meiltä löytyy niin antirasistisia työpajoja lapsille ja nuorille kuin koulutuksia yhteisölle. Myös Lähialuekaveritoiminta on osa antirasistista toimintaa. Se on kotoutumista tukevaa toimintaa, maahan muuttaneiden lapsiperheiden osallisuuden vahvistamiseksi ja kaksisuuntaisen kotoutumisen tukemiseksi.

Lähialueet tutuksi - lähialuekaveri kotoutumisen tukena eli lähialuekaveritoiminnassamme vapaaehtoiset saavat kattavan perehdytyksen maahan muuttaneiden kotoutumisesta sekä tietoa antirasistisista toimintatavoista. Toiminnan tueksi löytyy myös Lähialuekaverityön monikulttuuriset ja antirasistiset oppaat sekä vanhemmille että lapsille. Tämä on meidän tapamme vaikuttaa!

Tule sinäkin vaikuttamaan hakemalla vapaaehtoiseksi lähialuekaveriksi joko yksin, kumppanisi kanssa tai koko perheesi voimin! Voit toimia joko pitkäkestoisessa lähialuekaveritoiminnassa tai kertaluontoisena apukätenä vaikka meidän alueellisissa perhepäivissämme! Juuri sinusta tai perheestäsi voisi tulla tärkeä lähialuekaveri Suomeen muuttaneelle lapsiperheelle! Vapaaehtoistoiminnan kautta pääset tutustumaan uusiin ihmisiin, uusin kulttuureihin ja oppimaan uusia taitoja.

Kotoutumislain mukaan kotoutuminen on prosessi, jossa tapahtuu maahan muuttaneen ja yhteiskunnan vuorovaikutteista kehitystä, jonka tavoitteena on antaa maahan muuttaneelle yhteiskunnassa tarvittavia tietoja ja taitoja samalla kun tuetaan heidän mahdollisuuksiaan oman kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen. Toiseen maahan muuttaminen on elämän isoimpia muutoksia. Kotoutuminen uuteen maahan on jatkuva ja pitkä prosessi. Jokainen käy läpi omalla tavallaan kotoutumisprosessin. Jokaisella on oikeus turvalliseen ja vakaaseen elämään. Auttamalla ja oppimalla tuntemaan toisiamme Suomi on parempi paikka kaikille!

Lähialuekaverit Siili ja Kettu seikkailivat askartelutuokiossa.

Antirasismin edistäminen on entistä ajankohtaisempaa

Teksti: Nina Keres

PÄÄDYIN MUKAAN perustamaan Yhteiset Lapsemme yhdistystä onnellisen sattuman kautta. Opetin tuolloin espanjaa Kolumbiasta adoptoidulle tytölle ja kiinnostuin hänen kauttaan kansainvälisestä adoptiosta. Ei aikaakaan, kun olin jo töissä adoptiojärjestössä ja ideoimassa tytön adoptiovanhempien, Yrjö ja Pirkko Männistön, kanssa uutta lasten oikeuksien järjestöä.

Tuumasta toimeen. Männistöt kokosivat joukon lasten oikeuksista kiinnostuneita tuttaviaan - adoptiovanhempia, kollegoja kasvatus- ja opetusalalta, kehitysyhteistyöstä ja media-alalta keskustelemaan ja hahmottelemaan uutta yhdistystä, pohtimaan sen arvoja ja missiota. Myös minä sovin kokemukseni puolesta mukaan kuvioon. Unicefille tekemieni globaalikasvatusmateriaalien kautta olin pikkuiselta osaltani ollut vaikuttamassa siihen, kuinka tarinoiden, leikkien ja laulujen kautta vähennetään ennakkoluuloja, kun havaitaan kuinka samanlaisia lasten toiveet ja leikit ovat kaikkialla maailmassa ulkonäöstä ja kotimaasta riippumatta.

Koska vuonna 1988 erinäköisiä ihmisiä oli Suomessa jo jonkin verran ja heitä, myös lapsia kohtaan oli stereotypioita ja ennakkoluuloja ajattelimme, että oli välttämätöntä puuttua tilanteeseen ja luoda järjestö, jonka toiminta tähtäisi ennakkoluulojen poistamiseen ja ulkonäöltään valtaväestöstä poikkeavien lasten ja nuorten aseman parantamiseen. Toimintamme perustana oli silloin YK:n Lasten oikeuksien julistus. Lasten oikeuksien sopimus julkaistiin vasta seuraavana vuonna. Ensimmäinen logomme, hymyilevä maapallolapsi ja nimemme Yhteiset Lapsemme -Våra

Gemensamma Barn - All Our Children - viittasivat ajatukseen siitä, kuinka kaikki lapset ovat kuin omiamme ja yhdenvertaisia riippumatta siitä, missä he ovat sattuneet syntymään, mitkä heidän fyysiset ominaisuutensa ovat tai mitä kieltä he puhuvat.

Uudessa järjestössä riitti innostavaa tekemistä meille vapaaehtoisille. Toimin ensimmäiset vuodet järjestömme monitoiminaisena, hallituksen sihteerinä, Intian, Kolumbian ja Bolivian kehitysyhteistyöhankkeiden vetäjänä, lasten espanjankielen- ja kulttuurin kerhon ohjaajana ja myöhemmin, kun saimme oman toimiston ja ensimmäisen työntekijämme, Irma

“Rasismi on tragedia sen varjossa eläville ja suuri häpeä maallemme."

- Nina Keres

Marttisen, lähdin mukaan hallitustyöhön, johon olen aika ajoin palannut.

Olen asunut parikymmentä vuotta ulkomailla ja työskennellyt lasten oikeuksien parissa eri maissa ja maanosissa. Kaikkialla on ollut omat haasteensa lasten oikeuksien toteutumisessa ja moni asia on meillä Suomessa paremmin. Räikein poikkeus moniin maihin verrattuna on meillä lapsiin ja nuoriin kohdistuva avoin rasismi, jonka edessä instituutiomme (koulu, lainsäätäjät ym.) vaikuttavat harmillisen voimattomilta ja passiivisilta. Rasismin aiheuttama pelko ja ahdistus vaikuttavat läpi koko elämän, jopa seuraaviin sukupolviin. Rasismin kohtaaminen muuttaa tutkitusti käytöstä ja toimintamalleja, rajoittaa elämänvalintoja. Rasismi on tragedia sen varjossa eläville ja suuri häpeä maallemme.

Yhdistyksemme arvoperusta on vahva, se on ollut sitä alusta saakka, vaikka 35 vuotta sitten terminologia olikin hieman erilainen. Työmme yhdenvertaisuuden ja antirasismin edistämiseksi on tässä ajassa ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen ja näkyy kaikessa toiminnassamme.

On ollut etuoikeutettua saada olla mukana luomassa jotakin merkityksellistä ja nähdä sen kehittyvän ja kukoistavan. Järjestömaailma on vaativa, rahoituskanavat tiukassa eikä aina ole muutenkaan ollut helppoa, mutta motivoituneet, idearikkaat ja työhönsä sitoutuneet työntekijät sekä vapaaehtoiset ovat aina olleet yhdistyksen suurin voimavara.

Toivotan kaikille aktiivista syksyä ja voimia lasten ja nuorten hyvän ja rasismista vapaan elämän puolustamiseen.

Kirjoittaja on Yhteiset Lapsemme ry:n perustajajäsen ja hallituksen jäsen.

ANTIRASISMI YHTEISET LAPSEMME RY:N TOIMINNOISSA

Yhdessä ilman rasismia -hankkeessa osallistavat työpajat ja tehtävät auttavat muodostamaan laajan ymmärryksen rasismista ja sen ilmenemismuodoista, sekä haastavat pohtimaan toimintatapoja vastustaa ja vähentää rasismia vahvistaen antirasistisia asenteita luokassa ja kouluyhteisössä.

Ole rohkea ja reilu -toiminnassa pyritään rasististen asenteiden vähentymiseen ja antirasististen toimintatapojen juurtumiseen niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa työpajojen, opetusmateriaalien, koulutusten ja viestinnän keinoin.

Tukiperhe- ja tukihenkilötoiminnalla vahvistetaan nuorten hyväksytyksi tulemisen ja kuulumisen kokemuksia sekä tuetaan nuoria heidän kohdatessaan rasismia.

Lähialuetoiminnassa antirasismi näkyy vapaaehtoisten koulutusmateriaaleista työn käytäntöön, jonka keskiössä on kaksisuuntaisen, kokonaisvaltaisen kotoutumisen edistäminen yhteiskunnassa.

Adoptioon liittyvässä toiminnassa rasismi ja rasisminvastainen työ on mukana mm. valmennuskursseilla, Adoptoidun ääni -podcasteissa, koulutuksissa ja aiheesta on keskustelua myös adoptiokuraattorin yhteydenotoissa.

Koti Ilolan kasvatustyössä vahvistetaan lasten ja nuorten osallisuutta, erilaisuuden ja moninaisuuden ymmärrystä sekä nuorten itsetunnon ja antirasistisen ajattelutavan rakentumista.

Kasvatus- ja koulutusaloilla tarvitaan rohkeaa puhetta rasismista

Maksuttomat Ole rohkea ja reilu -aineistot tukena keskustelussa

Teksti: Marjukka Rauhala ja Hanna-Leena Ylönen Kuva: Martina Dahm

LAPSET IMEVÄT itseensä yhteiskunnan asenteita. Miten puolustaa yhdenvertaisuuden arvoja koulussa ja päiväkodissa, kun yhteiskunnallisesti tärkeässä asemassa olevat henkilöt esittävät ihmisarvoa loukkaavia ajatuksia? Aikuisilla on vastuu myös vaikeiden asioiden käsittelystä lasten kanssa. Ei riitä, että kerromme lapsille kaikkien olevan yhtä arvokkaita tai opetamme heille ystävyystaitoja, vaan meidän täytyy myös uskaltaa puhua yhdenvertaisuutta uhkaavista asioista, kuten rasismista, suoraan ja rohkeasti.

Rasismin käsitteleminen voi tuntua haastavalta lasten kanssa työskentelevälle aikuiselle. Maksuttomat Ole rohkea ja reilu -opetusmateriaalit tarjoavat rasismin käsittelyssä kättä pidempää. Valmiiksi kirjoitetut Mitä on rasismi? -aamunavauksemme käsittelevät rasismia ja siihen puuttumista, suomalaisuutta ja moninaisuuden arvostusta, ja voivat toimia keskustelunavauksina. Aamunavaus on saatavilla sekä ala- että yläkouluihin. Kaikkien opetusmateriaaliemme esittelyt ja ohjeet niiden tilaamiseen löytyvät nettisivuiltamme. Voit myös tilata ne ottamalla yhteyttä osoitteeseen pajatoiminta@yhteisetlapsemme.fi.

Opettajille ja toisen asteen opiskelijoille suosittelemme Arvot ja oikeudet EU:ssa – kuuluvatko ne kaikille? -podcastsarjaa. Sarjan toimittaja Yagmur Özberkan etsii vastauksia siihen, mikä on todellisuus maahan muuttaneiden, toisen polven nuorten, romanivähemmistön, turvapaikanhakijoiden ja paperittomien oikeuksien toteutumisessa sekä miten EU torjuu rakenteellista rasismia ja syrjintää. Podcasteissa keskustelijoina on Euroopan vähemmistöjen, maahanmuuton, pakolaisuuden ja yhdenvertaisuuden asiantuntijoita.

Sarjan näkökulma on lapsissa ja nuorissa – Euroopan tulevaisuudessa. Podcastiin on saatavilla myös tehtävä- ja keskusteluaineisto.

Monimuotoinen representaatio on oikeudenmukaisuutta

Representaatioilla voimme ylläpitää vallitsevia määritelmiä – tai uudistaa niitä. Yksipuolisuus liittyen

mihin tahansa ihmisryhmään luo ennakkoasenteita ja ennakkoluuloja, jotka vaikuttavat siihen, miten ryhmän jäseniä kohdellaan. Moninaisemmilla representaatioilla voimme murtaa vallitsevia ennakkoluuloja.

Monimuotoinen representaatio on myös oikeudenmukaisuutta. Jokaisella on oikeus tulla nähdyksi ja arvostetuksi omana itsenään, koko ihmisyydessään, ja sanoittaa oma tarinansa. Vallitseva yhteiskunnallinen tilanne on vahvistanut negatiivisia ennakkoluuloja haitallisella ja väkivaltaisella tavalla. Se on uhka ihmisoikeuksien toteutumiselle ja koko yhteiskunnalle.

Jokainen opettaja voi osaltaan vaikuttaa haitallisten ennakkoluulojen murtamiseen ja asenteiden uudistamiseen. Uunituore Moninaisemmat representaatiot

-materiaali on tarkoitettu opetus- ja kasvatusalan toimijoille, jotka haluavat omassa työssään ottaa paremmin huomioon representaatioiden moninaisuuden koulumaailmassa. Opetusmateriaalissa esitellään työpajamalli, jonka avulla opettajat voivat käsitellä representaatioita yläkouluikäisten tai toisen asteen oppilaiden kanssa.

Samaa teemaa käsitellään myös yläkoululaisille suunnatussa Rohkea ja reilu kaupunki -opetusmateriaalissa, joka ottaa kantaa rasismiin ja antaa vinkkejä siihen puuttumiseen. Osallistavien tehtävien avulla nuoret pääsevät pohtimaan, kenelle kaupunki tai koulu on turvallinen ja miltä suomalaisuus näyttää, sekä miten yhteiskuntaan voi vaikuttaa ja miten välittämistä voi osoittaa eri tilanteissa.

Älä jätä lasta yksin rasismikeskustelun aiheuttaman ahdistuksen kanssa

Lapsia ja nuoria täytyy tukea yhteiskunnallisen tilanteen aiheuttaman ahdistuksen käsittelyssä. Keskustelu ei kosketa kaikkia samalla tavalla. Valtaväestöön kuuluvan on helppoa levittää esim. aihetta käsitteleviä meemejä somessa, mutta vähemmistöön kuuluvalla lapsella aihe voi mennä syvälle identiteettiin, traumoihin ja

oman arvon tuntoon. Esimerkiksi natsiaiheisen vitsin näkeminen voi aiheuttaa lapsessa ahdistusta ja turvattomuuden tunnetta. Vähemmistöihin kuuluvia lapsia ja nuoria voi pelottaa oma tulevaisuus ja omien mahdollisuuksien ja ihmisoikeuksien kaventuminen. Lasta voi huolettaa myös perheen tai jonkun läheisen puolesta. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen, ja aikuisen tehtävä on pitää huolta, että se toteutuu. Kuuntele, tue ja auta lasta sanoittamaan ja käsittelemään vaikeita tunteita. Älä vähättele lapsen rasismikokemusta. Vinkkejä asian käsittelyyn ja lapsen tukemiseen löydät Opas yhdenvertaisuuden käsittelyyn lasten kanssa -materiaalistamme.

Moninaisuuden arvostus ja kaveritaidot osaksi arkea

Lapsille tulee puhua rasismiin liittyvästä epäoikeudenmukaisuudesta, koska jo pienet lapset näkevät, kokevat ja toisintavat rasismia. Lapsille tulee antaa työkaluja torjua rasismia sekä opettaa, kuinka tärkeää on kohdella kaikkia oikeudenmukaisesti.

TARVITSETKO LISÄÄ TUKEA RASISMIN KÄSITTELYYN LASTEN KANSSA?

Kartoitamme parhaillaan kasvatus- ja opetusalan ammattilaisten kiinnostusta vertaistuelliseen, keskustelevaan ja kokemuksia jakavaan lähitapaamiseen Helsingissä vuodelle 2024. Täytäthän oheisen lomakkeen, mikäli olet kiinnostunut. Lomakkeen täyttäminen ei sitouta osallistumaan.

• link.webropol.com/s/kiinnostuskartoitus

Pääkaupunkiseudulle tilattavissa Ole rohkea ja reilu -työpajoissa taidelähtöiset menetelmät ovat keskiössä. Taidelähtöiset menetelmät toimivat hyvin pienten lasten kanssa, joille leikki, mielikuvitus ja erilaiset roolit ovat arkipäivää. Lapset siirtyvät luonnollisesti fiktiivisen ja sosiaalisen todellisuuden välillä. Ole rohkea ja reilu -työpajoissa lapsia kannustetaan taidelähtöisten menetelmien avulla toimijuuteen ja omaan ajatteluun sekä vahvistetaan lasten yhteistyöja empatiataitoja. Taidelähtöisten menetelmien avulla voimme työpajoissamme testata, luoda uutta ja oppia vallasta ja normeista vapaana. Sadun ympärille rakentuva Leikin ja liikkeen työpaja on suunnattu 4–6-vuotiaille ja supersankariteemainen draamatyöpaja 6–9-vuotiaille. Molemmissa käsitellään toisen huomioon ottamista ja ystävyyttä sekä vahvistetaan itsetuntoa ja ryhmähenkeä ikäryhmälle sopivalla tavalla.

Kannustamme myös kokeilemaan itse ohjattavaa Ole rohkea ja reilu -musiikkityöpajaa, jossa laulut ja ohjeet tulevat videolta. Kissan ja pöllön musiikkiseikkailun teemoina ovat moninaisuuden arvostus, ystävyys ja tunnetaidot, joita harjoitellaan sadun ympärille rakentuvien musiikillisten toimintaosuuksien ja keskustelun avulla. Valmiiksi videoituihin, musiikillisiin toimintaosuuksiin sisältyy kehorytmiikkaa ja laulamista. Satu kannustaa lapsia ottamaan toiset huomioon ja mukaan leikkiin. Materiaali soveltuu 4–6-vuotialle.

Alakoululaisille suosittelemme Rohkeasti minä! -opetusmateriaalipakettia, joka pohjautuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja lapsen oikeuteen olla oma itsensä. Materiaalipaketti sisältää teoriaa ja taustatietoa, aiheeseen johdattelevia toiminnallisia tehtäviä sekä syventäviä taidepainotteisia tehtäviä. Opettaja

voi rakentaa opetusmateriaalista omalle ryhmälleen sopivan kokonaisuuden yhdistellen aiheeseen johdattelevia ja syventäviä tehtäviä.

Myös 14 E -lyhytelokuva ja materiaalipaketti sopii alakoululaisille. Naima Mohamudin ohjaama 14 E kuvaa sudanilaisen pojan ja suomalaisten ikätoverien välistä orastavaa ystävyyttä ja välittämistä yli kulttuuristen rajojen. Elokuvassa nousevat esille empatian, välittämisen ja kulttuurisen moninaisuuden teemat. Elokuva kertoo myös pelosta, yksinäisyydestä ja osattomuudesta, johon jokainen meistä — kaikkien pieninkin — voi puuttua ojentamalla auttavan kätensä. Tehtäväpaketin teemoja ovat tunteet, ystävyys ja välittäminen, empatia ja toisen asemaan asettuminen sekä oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus.

Lopuksi

Yhteiskunnan keskustelu- ja asenneilmapiirin kovenemisen takia on tärkeää, että koulussa ja päiväkodissa jokainen lapsi tuntee olevansa tervetullut ja hyväksytty omana itsenään. Lapset tarvitsevat vaikeiden asioiden käsittelyyn aikuisen tukea. Toivomme, että opetusaineistomme auttavat ja inspiroivat opetus- ja kasvatusalan ammattilaisia rasismin käsittelyssä lasten kanssa. Nyt tarvitaan rohkeutta puhua ja toimia!

Pelataan yhdessä!

Heitä noppaa, etene laudalla ja vastaa kysymyksiin. Ensimmäiseksi maaliin tullut on voittaja!

7

Lähtö Maali

5

8 Mitä oikeuksia sinulla on koulussa? Entä kotona?

4

Mikä auttaa sinua olemaan rohkeasti oma itsesi? Vastattuasi saat heittää noppaa uudelleen!

10

Suomessa asuu paljon eri maiden kansalaisia Kuinka monta kansalaisuutta tiedät?

Mitä piirrettä tai taitoa haluaisit itsessäsi kehittää?

Kerro kolme asiaa, joista pidät itsessäsi Voit pyytää apua kanssapelaajilta

Luokallesi tulee uusi oppilas, jolla ei ole vielä yhtään ystävää Miten toimit?

6 Millainen olisi koulu jossa olisi helppo olla oma itsensä?

Mitkä asiat lisäävät hyvinvointia? Jokainen pelaaja keksii yhden asian

Millaisissa tilanteissa lapsen mielipidettä on tärkeää kuunnella?

Ihmisoikeudet

Palestiinalaisyhteisön elämää miehitetyllä Länsirannalla

Teksti ja kuvat: Martina Dahm

OLEMME KESKELLÄ maaseutua. Matkustimme autolla auringonnousun aikaan pieneen palestiinalaisyhteisöön, joka on asuttanut kukkuloiden välissä olevaa laaksoa sukupolvien ajan. Tässä yhteisössä on nykyisin ainoastaan kahden veljeksen perheet ja vanha yksin asuva mies. Vuosikymmen sitten täällä asui vielä monia muita perheitä, mutta suurin osa heistä on pakon edessä muuttanut pois. Jäljelle jääneet perheet ja vanha mies paimentavat eläimiään ja viljelevät maata laaksossa ja lähiympäristössä.

Olemme Israelin valtion miehittämällä Länsirannalla. Laakson yläpuolella kukkulalla on Israelin puolustusvoimien tukikohta, josta näkee alas laaksoon ja perheiden kotipihoille. Lähimaastossa, parin kilometrin säteeltä, löytyy kaksi muuta armeijan tukikohtaa ja ampuma-alueita. Toisella kukkulalla on siirtokunta, eli israelilaisten perustama asuinalue. Siirtokunnat ovat YK:n turvallisuusneuvoston mukaan laittomia, koska

kansainvälinen oikeus estää väestön siirron vallatuille alueille kuten miehitetylle Länsirannalle. Kaksi muuta siirtokuntaa näkyy toisella puolella maantietä. Näiden lisäksi yksittäiset israelilaiset siirtokuntalaiset ovat perustaneet omia siirtokuntien “saarekkeita” (outposts) lähistölle, jossa he asuvat ja harjoittavat paimentamista ja maanviljelyä. Palestiinalaisyhteisö on käytännössä sotilastukikohtien ja siirtokuntien piirittämä.

Burhanin perheen luona

Auringon noustessa maisemat muuttuvat hiekan värisiksi. Kesä on ohi mutta sateet eivät ole alkaneet, ja maa on hyvin kuivaa. On ihme, että paimentajien vuohet ja lampaat löytävät kaiken kuivuuden keskellä ruokaa. Olemme tulleet viikottaiselle käynnille Burhanin perheen luo. Nousemme vielä asunnottomille kukkuloille paimentamaan eläimiä ja tarkkailemaan ympärillä

”Meillä on oikeus elää turvassa”

Burhan ja EAPPI-ohjelman ihmisoikeustarkkailija tarjoamassa suojelevaa läsnäoloa paimentamisen aikana.

olevaa maisemaa, asuinalueita ja tukikohtia. Kauempaa häämöttää myös pieniä palestiinalaiskyliä ja kaupunkeja. Burhan kävelee tyynen rauhallisesti ja sujuvasti kivisessä maastossa, me tulemme hitaasti perässä kompuroiden. Olemme täällä näkemässä ja kuulemassa, minkälaista elämä on Israelin miehityksen alla.

Burhan on 48-vuotias mies. Hänellä on vaimo Samaher ja kymmenen lasta. Yhdeksän tytärtä ja yksi poika. Viisi tyttäristä opiskelee yliopistossa, neljä käy koulua ja nuorin on vielä kotona. Burhan haluaa, että lapset opiskelevat, oppivat kieliä ja pääsevät matkustamaan maailmalle. Samalla hän toivoo poikansa jatkavan paimentamista kotiseudulla niin että perintö jatkuu sukupolvien ajan.

Burhanin perhe asuu askeettisessa yhden huoneen kodissa. Lattia on betonia ja seinät ja katto peltilevyjä. Ovia tai ikkunoita ei ole. Eläimille on katoksellinen vaja ja aidatut alueet. Israelin viranomaiset eivät anna lupaa rakentaa alueelle yhtään mitään, ei edes korjata olemassa olevia rakennelmia.

Vuonna 2013 yhteisössä purettiin Israelin valtion toimesta 58 rakennusta; palestiinalaisten koteja ja eläinten vajoja. Erityistä syytä talojen purkamiselle ei ilmoitettu. Punaisen Ristin kansainvälinen komitea lahjoitti perheille hätävaraksi telttoja, mutta Israelin turvallisuusjoukot takavarikoivat ne. Moni yhteisössä siihen saakka asunut perhe muutti alueelta pois.

Yhteisössä ei ole myöskään sähköä tai vettä. Burhanin perheelle lahjoitetun aurinkopaneelin avulla saa sen verran sähköä, että heidän on mahdollista keittää ruokaa kaasuhellalla, pitää jääkaappia päällä, ladata puhelimen akkua ja kuunnella radiota. Vesi ostetaan ulkopuolisilta ja säilytetään vesitankeissa. Israelin puolustusvoimien ja siirtokuntien vesiputket ja sähköantennit kulkevat yhteisön vierestä, mutta nämä eivät ole saatavilla palestiinalaisille. Kodin takana on joskus aikoja sitten lahjoitettu ulkohuussi, joka on nähnyt parhaat päivänsä. Perheen koti on askeettinen, mutta hyvin kotoisa. Täällä meille on tarjottu lukemattomia kertoja teetä, kahvia ja aamupalaa.

Kotipiha on kuin eläintarha. On vuohia, lampaita, kanoja, hanhia, kissoja, koiria, iso määrä kyyhkysiä ja hevonen. Burhan on istuttanut hiekkaiselle pihalle pari puuta, toivoen että tulevaisuudessa olisi enemmän varjoa kesän paahtavalta auringolta. Pihalta löytyy pari sängyn runkoa ja traktorin peräkärrystä patjoja. Kesällä täällä nukutaan taivasalla.

Jatkuvan tarkkailun alla

Kaikkea mitä yhteisössä tapahtuu tarkkaillaan ja siihen puututaan. Suurin puuttuja on paikalliset israelilaiset siirtokuntalaiset ja varsinkin sellaiset, jotka ovat asettautuneet miehitetylle alueelle ideologisen perustein. Heidän mukaansa palestiinalaisilla ei ole oikeutta elää

alueella, vaan Jumala on luvannut sen juutalaisille. He jopa väittävät, ettei palestiinalaista kansaa ole olemassa vaan he ovat “arabeja”. Näitä ideologisesti uskovia siirtokuntalaisia on paljon ja heidän joukossa on myös poliitikkoja ja ministereitä, kuten nykyinen Israelin kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir ja talousministeri Bezalel Smotrich. Molemmat lietsovat vihaa palestiinalaisia kohtaan avoimesti ja rohkaisevat väkivaltaisuuksiin.

Usein paimentaessamme Burhanin kanssa tapaamme ideologisesti uskovia siirtokuntalaisia. He seuraavat meitä autolla tietä pitkin hitaasti ajaen, nousevat autosta ja tulevat kävellen luoksemme, kuvaavat kasvojamme läheltä puhelimillaan, uhkaavat Burhania ja hänen perheenjäseniään, heittävät vuohia ja lampaita kivillä, säikäyttelevät laumaa ajamalla sitä kohti tai huutamalla niin, että se erkaantuu. Monet heistä kantavat käsiaseita.

Välillä, kun ulkopuolisia ei ole mukana paimentamassa, väkivalta eskaloituu. Paimentajia on satutettu kiviä heittämällä ja metalliputkilla lyömällä, heitä päin on ammuttu, eläimiä on varastettu ja tapettu. Tämän lisäksi siirtokuntalaiset soittavat usein puolustusvoimille tai poliisille. Seurauksena paikalle tulee ryhmä nuoria sotilaita tai poliisi, jotka kuuntelevat siirtokuntalaisia ja häätävät palestiinalaisia paimentajia pois paimennusalueelta sanoen, ettei heillä ole lupaa olla siellä. Samanaikaisesti siirtokuntalaisten eläinten paimentaminen voi jatkua, kun Burhan ja me poistumme paikalta sotilaiden käskystä. Sotilaiden ja poliisin ollessa paikalla, huomaa helposti läheisen suhteen heidän ja siirtokuntalaisten välillä. He tervehtivät ystävällisesti toisiaan, kättelevät, vaihtavat kuulumisia. Meitä ulkopuolisia kohdellaan käskyttäen, kuten palestiinalaisia. Heidän mukaansa meillä ei ole oikeutta olla alueella, ja meidän on poistuttava heti.

Pelkoa ja väkivaltaa

Paimentamisen lisäksi olen moneen otteeseen todistanut siirtokuntalaisten ajavan Burhanin pihaan. He astuvat ulos autosta ja kävelevät pihalla kuin olisivat kotonaan. Kerran siirtokuntalainen rupesi tyhjentämään Burhanin vesitankkia. He käskyttivät myös Burhania tuhoamaan puut, jotka hän oli istuttanut pihalleen. Siirtokuntalaiset voivat lähettää myös droonin pihalle tarkastelemaan, mitä siellä tapahtuu. Minkäänlaista yksityisyyttä ei ole. Burhanin kotiin on tultu myös keskellä yötä, pelottelemaan häntä ja hänen perhettään. Henkinen ja fyysinen väkivalta on systemaattista ja voi jatkua viikkojen ajan päivittäin siirtokuntalaisten toimesta. Silloin Burhan asuu yksin kotonaan. Vaimo ja lapset asuvat lähikylässä, koska tilanne on heille liian vaarallinen. Naapuriyhteisöistä on kerrottu myös tilanteista, joissa siirtokuntalaiset ovat tuhonneet perheen

koko omaisuuden ja varastaneet arvotavarat, kuten eläimet ja aurinkopaneelien akut.

Siirtokuntalaiset eivät joudu vastuuseen teoistaan. Palestiinalainen voi tehdä väkivallasta ja tuhoista Israelin poliisille rikosilmoituksen, mutta käytännössä ilmoitus jää käsittelemättä. Usein, vaikka rikoksesta olisi todistusaineistoa kuten videomateriaalia, palestiinalaisia ei uskota. Tilanne käännetään heitä vastaan. Jos Burhan on ollut paimentamassa kukkuloilla oman kotipihansa vierustalla, ja siirtokuntalainen ajaa autollaan hänen luokseen ja satuttaa tätä tai hänen eläimiään, saa Burhan syytteen siitä, että hän häiritsee siirtokuntalaista. Israelin puolustusvoimat ja poliisiviranomainen toimivat Länsirannalla käytännössä siirtokuntalaisten puolustajina, eikä muuta oikeusjärjestelmää alueella ole. Palestiinalaishallinto, joka on palestiinalaisten viranomainen, on monen palestiinalaisen mielestä miehityksen yksi työkalu ja sen takia toimintakyvytön ajamaan palestiinalaisten oikeuksia.

“Olen kasvanut näillä mailla, lapseni ovat kasvaneet täällä. En ole itse käynyt koulua, mutta olen oppinut rakastamaan tätä maata.”

- Burhan

Siirtokuntalaisten väkivallan lisäksi, Israelin puolustusvoimilla on säännöllisesti sotaharjoituksia laakson lähiympäristössä. Kukkuloiden toisella puolella kuulee varsinkin talvisin ammuntaa ja paimentaessamme Burhanin kanssa olemme löytäneet paljon käsikranaattien jäänteitä, joista ei voi tietää onko ne täysin turvallisia. Niitä voi lojua kasoittain ympäri luontoa,

Ihmisoikeustarkkailijoita ja Burhan paimentamassa, taustalla Israelin armeijan tukikohta.

missä paimentajat ja heidän eläimensä kulkevat. Puolustusvoimat ylläpitävät myös tarkastuspisteitä maantiellä, joilla he voivat rajoittaa palestiinalaisten liikkumista esimerkiksi kodin, koulujen tai sairaaloiden välillä.

Lapsen oikeudet ja tulevaisuus

Kun laaksossa asui vielä monta perhettä, tuli koulubussi hakemaan heitä lähikylän kouluun. Nyt lapsia on niin vähän, ettei koulubussi enää kulje. Käveleminen lähimmän kylän kouluun, joka on arkipäivää monelle palestiinalaislapselle Länsirannan maaseudulla, on liian vaarallista. Naapurikylistä on kuultu huolia siitä, että israelilaiset siirtokuntalaiset ahdistelevat, pelottelevat ja uhkailevat lapsia kävelymatkalla kouluun tai jopa koulubussin pysäkiltä kotipihalle. Lapsia on heitetty kivillä ja heitä kohti on tähdätty käsiaseella. Burhanin perhe asuu osittain lähikylässä, jotta lapset ylipäänsä voivat käydä koulua. Vanhemmat sisarukset ovat muuttaneet kaupunkeihin opiskelemaan. Vapaina päivinä lapset tulevat laaksoon viettämään aikaa vanhempiensa kanssa. Burhanin vaimo ja nuorin tytär asuvat laaksossa, mutta ovat myös ajoittain kylässä tilanteen laaksossa muuttuessa koko ajan vaarallisemmaksi siirtokuntalaisten väkivallan ja Israelin puolustusvoimien sotaharjoitusten takia.

Elämä laaksossa voisi olla yksinkertaista mutta hyvää ilman miehitystä. Miehitys tarkoittaa Burhanin perheelle, laakson yhteisölle ja monelle muulle palestiinalaiselle Länsirannalla, etteivät he saa elää rauhassa. Se tarkoittaa ihmisoikeuksien riistämistä, kuten sitä ettei saa vapaasti harjoittaa elinkeinoaan tai ei ole oikeutta maahan, jossa on asunut jo sukupolvien ajan. Ei ole oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen tai koskemattomuuteen, vapautta liikkua tai oikeutta yksityiseen elämään. Se tarkoittaa perustarpeiden riistämistä, kuten veden ja sähkön saannin estämistä. Se tarkoittaa myös sitä, etteivät lapsen oikeudet toteudu, kun perheen oikeuksia kokonaisvaltaisesti riistetään jokapäiväisessä elämässä.

Miehityksellä on myös syvä vaikutus ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Burhan kuvaa tätä sanomalla, että hän tiedostaa siirtokuntalaisten ja sotilaiden provosoivan häntä äärimmäisyyksiin. Yksi teini-ikäinen siirtokuntalainen sanoi paimentajalle suoraan, että hän haluaa murtaa Burhanin. “Minua pelottaa, mihin olen kykeneväinen, jos hermot joku päivä pettää. Seurauksena elämäni on ohi”, Burhan sanoo. Jatkuva pelkotila ja stressi vaikuttavat myös lasten hyvinvointiin ja kasvuun. Vanhemmat kertovat lasten näkevän painajaisia, ja koulun opettajat taas kertovat, kuinka leikit muuttuvat väkivaltaisemmaksi ja huumori raaemmaksi.

Istumme Burhanin kodin pihalla, juomme kuumaa teetä ja keskustelemme viime aikojen tapahtumista, elämästä ja tulevaisuudesta. Burhanin nuorin tytär on ollut mukana ruokkimassa eläimiä paimentamisen jälkeen, vaimo valmistelee meille aamiaista. Tyttö istahtaa isänsä syliin. Mietin minkälaista elämää hän tulee elämään. Saako hän joskus kokea turvallisuutta, vapautta tai rauhaa? Pääseekö hän kouluun, yliopistoon, puhumaan kieliä, matkustamaan maailmalle? Otammeko vastuun kansainvälisenä yhteisönä mahdollistaaksemme hänelle joku päivä elämää ilman miehitystä, jossa hänen ihmisoikeutensa toteutuvat ja hän ja hänen perheensä saa elää rauhassa?

Kirjoittaja on toiminut kansainvälisen EAPPIohjelman ihmisoikeustarkkailijana syksyllä 2022. Hän vietti 3 kuukautta Länsirannalla raportoiden ja dokumentoiden ihmisoikeusrikkomuksia, joita kohdistuu päivittäin alueen paikallisiin palestiinalaisyhteisöihin. Ihmisoikeustarkkailijan tärkein tehtävä on jakaa eteenpäin palestiinalaisten kokemuksia ja viestejä siitä, mitä Palestiinalaisalueella tapahtuu. Kirjoittajan näkemykset ovat hänen omiaan eivätkä ne välttämättä edusta EAPPI-ohjelman tai Kirkkojen maailmanneuvoston virallista kantaa.

Burhanin nuorin tytär, joka on mukana auttamassa isäänsä ja ihmisoikeustarkkailijoita aamupuuhissa kuten eläinten ruokkimisessa.

ISRAEL-PALESTIINA-ALUEEN HISTORIAA

1917 Britanniassa luotiin Balfourin julistus, joka osoitti brittien tukevan juutalaisten sionistien pyrkimystä luoda oma valtio Palestiinaan.

1922 Osmanien valtakunta hajosi ja Palestiinan mandaatti siirtyi Britannialle Kansainliiton (nykyisen YK:n) päätöksenä. Kansainliitto tunnisti Balfourin julistuksen samanaikaisesti ja Britannian mandaattihallinnon tuli varmistaa juutalaisten valtion perustamisen itsehallintoelimineen, turvaten ei-juutalaisten asukkaiden “siviili- ja uskonnolliset oikeudet”.

1922-1948 Palestiina oli osa Britannian mandaattia. Juutalaisten laillinen ja laiton maahanmuutto Palestiinaan kasvoi merkittävästi ja yhteydenotot palestiinalaisten ja juutalaisten välillä muuttuivat yhä väkivaltaisemmaksi.

1947 YK:n yleiskokouksessa esitettiin ratkaisua alueen konfliktille jakamalla Palestiina arabi- ja juutalaisvaltioihin. Palestiinalaiset ja aluetta ympäröivät arabimaat vastustivat ratkaisua, jonka seurauksena konflikti muodostui sisällissodaksi, jota Britannia ei pystynyt hallitsemaan.

1948 Britannian armeija vetäytyi alueelta ja Israel julistautui itsenäiseksi. Arviolta

750 000 palestiinalaista pakeni tai karkotettiin, jonka seurauksena Israelin valtion alue laajeni alkuperäisen YK:n yleiskokouksen ehdotuksesta. Palestiinalaiset kutsuvat tätä “AlNakba” -nimellä, arabiaksi katastrofi.

1967 kuuden päivän sodassa Israel valloitti ItäJerusalemin ja Länsirannan Jordanialta, Golanin kukkulat Syyrialta sekä Siinain ja Gazan kaistan

Egyptiltä. Israel miehittää vielä tänä päivänä ItäJerusalemia, Golanin kukkuloita ja Länsirantaa. Gaza on nimellisesti Palestiinalaishallinnon alainen.

1993 Oslon rauhanprosessissa perustettiin Palestiinalaishallinto, jonka tehtävä on edustaa palestiinalaisia kansainvälisessä yhteyksissä. Palestiinalaishallintoa on syytetty demokratian puutteesta, tehottomuudesta ja korruptiosta eikä sillä ole käytännössä toimintakykyä tai valtaa Israelin valtioon verrattuna, joka pitkälti hallitsee miehitettyjä alueita ja niiden kansoja.

YK:n ihmisoikeusneuvosto on tuominnut Israelin 26 kertaa kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja ihmisoikeuksien rikkomisesta, muun muassa siirtokuntien perustamisesta (oman kansansa asuttamisesta) miehitetylle alueelle ja paikallisväestön, eli palestiinalaisten, systemaattisesta sorrosta ja ihmisoikeuksien riistämisestä.

EAPPI-ohjelma on Kirkkojen maailmanneuvoston kansainvälinen vapaaehtoisohjelma, joka lähettää ihmisoikeustarkkailijoita Länsirannalle ja Itä-Jerusalemiin. Kolme kuukautta kestävän jakson aikana vapaaehtoiset seuraavat ihmisoikeustilannetta ruohonjuuritasolla ja raportoivat siitä sekä tarjoavat suojelevaa läsnäoloa paikallisille. Lue lisää: www.eappi.fi.

Lähteet

• Juusola, H. (2014). Israelin historia. Gaudeamus.

• fi.wikipedia.org/wiki/Palestiina_(alue)

• ohchr.org/en/countries/israel

Suomesta poistetut — Näkökulmia karkotuksiin ja

käännytyksiin

Teksti: Heini Aaltonen

SUOMESTA POISTETUT — Näkökulmia karkotuksiin ja käännytyksiin -teos avaa monitieteisesti maastapoistamiseen liittyviä ilmiöitä. Ihmisten karkottaminen ei ole poikkeuksellista, vaan järjestelmällinen tapa poistaa ei-toivottuina pidettyjä ihmisiä maasta. Maasta ei poisteta ainoastaan turvapaikanhakijoita, kuten julkisesta keskustelusta voisi joskus ymmärtää, vaan myös lähialueilta ja esimerkiksi työn perässä maahan saapuneita.

Karkottaa voidaan periaatteessa kuka tahansa ei-kansalainen, mutta karkotukset eivät kohdistu samalla tavoin kaikkiin ei-kansalaisiin. Viime vuosina Suomesta on karkotettu etenkin henkilöitä, jotka ovat saaneet oleskeluluvan virheellisten tietojen perusteella tai syyllistyneet rikoksiin tai joilla on heikko toimeentulo.

Yksilöille, perheille ja yhteisöille karkotuksilla voi olla rajuja seurauksia. Ne voivat rikkoa perheitä ja järkyttää yhteisöjä. Joillekin ihmisille karkotus voi olla tragedia, kun taas toisille karkotuksen seuraukset ovat arkisemmat. Karkotuksissa käytettävä pakkovalta vaikuttaa ihmisten turvallisuudentunteeseen, vapauteen ja ihmissuhteisiin. Elämä karkotettuna maassa, jonka turvallisuustilanne on epävakaa, voi olla äärimmäisen vaarallista. Ihmisiä karkotetaan myös maihin, joissa he eivät ole koskaan asuneet tai välttämättä edes vierailleet. Esimerkiksi Iranissa kasvaneita afganistanilaisia on karkotettu Afganistaniin, missä heillä ei välttämättä ole minkäänlaista yhteisöä, saati osaamista toimia uudessa elinympäristössään.

Suomesta poistetut -kirjassa Tiina Seppälä toteaa viranomaisten käyttävän valtaa määritellessään ihmisiä ei-toivotuiksi tai ”laittomiksi”. Seppälä arvelee laittomuuspuheen keskeisimpänä tavoitteena olevan lisätä karkotusten julkista hyväksyttävyyttä ja siten helpottaa karkotuksia. Laittomuuspuhe on myös sidoksissa esimerkiksi turvapaikanhakijoita koskeviin lainsäädännön tiukennuksiin.

Nykyisen hallitusohjelman myötä voitaneen olettaa, että karkotusten määrä lähtee Suomessa tulevina vuosina nousuun, kun maahanmuuttopolitiikkaa

tiukennetaan. Tällä tulee olemaan valtaisat inhimilliset vaikutukset paitsi yksilöille, myös perheille ja yhteisöille. Samanaikaisesti kuitenkin kansalaisyhteiskunnalla on voima kyseenalaistaa viranomaisten ja poliitikkojen retoriikkaa ja tuoda esille lainsäädännön tiukennusten, karkotusten ja rasismin inhimilliset seuraukset.

Pirkkalainen, P., Lyytinen, E. & Pellander, S. (toim.) (2022.) Suomesta poistetut — Näkökulmia karkotuksiin ja käännytyksiin. Tampere: Vastapaino.

Adoptio

Onnenkeksejä ja biljardia

Kiina-maatapaaminen Ikaalisissa 28.–30.7.2023

Teksti ja kuva: Jenni Heinonen

KIINA-MAATAPAAMISTA OLI odotettu ja jännitetty meidän perheessämme jo monta viikkoa. Ajoimme Ikaalisiin hurjassa kaatosateessa ja lapsi epäili hetkittäin, ettemme ikinä pääse perille. Sateinen sää ei kuitenkaan haitannut menoa perille päästyämme, sillä Ikaalisten kylpylässä riitti tekemistä myös sisätiloissa. Pääsimme kylpylään saunomaan, uimaan ja hurjapäisimmät laskivat myös vesiliukumäkeä. Pelihalli oli paras hengailupaikka, jossa lapset ja nuoret viihtyivät pelaten biljardia ja pingistä pitkälle iltaan, jolloin vanhemmilta tingattiin: ”Vielä yksi peli!”

Kiina-maatapaamisessa Ikaalisten kylpylässä kokoontui heinäkuisena viikonloppuna yhteensä 145 osallistujaa. Maatapaamiselta odotettiin erityisesti mahdollisuutta tavata vanhoja ja uusia kavereita ja vertaisuus onkin tärkein syy käydä maatapaamisissa. Lasten pelatessa me aikuiset ehdimme vaihtaa kuulumisia, tärkeimpänä aiheena tietysti lapset ja perhe-elämä. Muiden vanhempien kanssa on helppo keskustella ja jakaa kokemuksia, kun kaikilla on ymmärrystä erityistarpeiden ja lapsen adoptiotaustan vaikutuksista perheen arkeen. Lasten huikeasta kasvamisesta näkee sen, kuinka paljon aikaa on kulunut edellisestä tapaamisesta.

Yhteiset Lapsemme ry järjesti aikuisten adoptoitujen työpajan identiteetistä. Pajaan osallistui 15 aikuista adoptoitua. Puhuimme kansallisuudesta, etnisyydestä ja oikeudesta määritellä oma identiteetti. Juttua olisi riittänyt koko päiväksi ja osallistujat toivoivatkin identiteettikeskustelulle vertaisten kanssa lisää mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Työpajan lopuksi listasimme, mistä adoptoitu saa tukea ja apua omaan identiteettiin liittyville pohdinnoilleen. Tärkeimmiksi koettiin perhe ja ystävät, ja vertaiset sellaisena tukena, joiden kanssa voi puhua avoimesti myös niistä kaikkein vaikeimmista asioista. Lisäksi moni mainitsi saavansa tukea pohdintoihinsa myös taiteesta, musiikista, kirjoista ja elokuvista.

Pelastakaa Lapset ry ja Interpedia järjestivät juurimatkaluennon, jonka jälkeen kuultiin adoptioäiti Mirja Lassilan kertomus juurimatkasta. Pelastakaa Lapset suunnittelee ryhmäjuurimatkaa Kiinaan vuonna 2024. Suunnitellessa omatoimisia matkoja, joissa halutaan tehdä lastenkotivierailu, tulee olla yhteydessä Pelastakaa Lapset ry:n kansainväliseen adoptiopalveluun tai Interpediaan.

Karoliina Ståhlhammar (OmakaS Oy) piti mielenkiintoisen luennon adoptiolapsista ja neuroepätyypillisyydestä, ja moni vanhemmista nyökytteli päätään tuttujen teemojen äärellä.

Virallisen ohjelman päätti aikuisten adoptoitujen paneelikeskustelu, johon sai lähettää kysymyksiä etukäteen. Moni adoptiovanhempi kommentoi paneelin olleen yksi mielenkiintoisimmista adoptioaiheisista tilaisuuksista, johon he ovat osallistuneet. Oli arvokasta rakentaa ymmärrystä adoptoidun näkökulmasta ja siitä, miten vanhempi voi paremmin tukea murrosikäistä nuorta ja nuorta aikuista.

Paluumatkalla juttelimme 10-vuotiaan lapsen kanssa identiteetistä ja siitä, kokeeko hän olevansa suomalainen ja/tai kiinalainen: ”No se riippuu tilanteesta ja kenen kanssa on. Kiinakavereiden kanssa mulla on aina kiinalaisempi olo. Onhan tapaaminen taas ensi vuonna?”

Zàijiàn! – Nähdään taas!

Aikuiset adoptoidut Maria Kallio, Ira Tuomainen ja Sadelilja Larimo huolehtivat tapaamisen järjestelyistä. Adoptiovanhemmat Riikka Irjala ja Saaga Patala toimivat tukena järjestelyissä.

"Kiinakavereiden kanssa mulla on aina kiinalaisempi olo", tapahtumaan osallistunut 10-vuotias lapsi totesi.

Graffiteja ja breakdancea Lapinlahden Lähteellä

Teksti ja kuva: Jenni Heinonen

YHTEISET LAPSEMME ry järjesti yhdessä

Kulttuuriyhdistämö Interkultin (Kassandran ry) kanssa adoptiolasten kesäpäivän 10.6. Päivään osallistui 14 8–12-vuotiasta lasta ja ohjaajina toimivat Interkultin kokeneet tanssin ja graffitimaalauksen ammattilaiset. Lapinlahden Lähde on taiteen, kulttuurin ja mielen hyvinvoinnin keskus Helsingin Ruoholahdessa, ja vanhan sairaalan ympäristö ja aurinkoinen sää loivat täydelliset puitteet kesäpäivälle.

Ohjelmassa oli ensin breakdancea, jonka liikkeitä ja temppuja oli turvallista harjoitella Lapinlahden Lähteen sisäpihan pehmeällä nurmikolla. Taitavat ohjaajat näyttivät mallia, musiikki soi ja jokainen sai osallistua tanssiin omalla tavallaan ja tasollaan. Baby freeze ja matoliikkeet tulivat tutuiksi.

Rannassa olevalla pitseriateltalla jokainen sai tehdä oman pitsapohjansa ja lisätä oman makunsa mukaiset täytteet täydelliseen lounaspitsaansa. Pitsat paistuivat kuumassa uunissa ennätysnopeasti kolmessa

minuutissa. Pienen hetken ajan koko porukka istui (melko) hiljaa nauttimassa itsetehtyä lounasta. Jokin pitsantäyte taisi lipsahtaa myös rannassa päivystäville hanhille.

Hyvin suunniteltu graffiti on puoliksi tehty! Graffitien tekeminen aloitettiin suunnittelemalla graffiteja tusseilla paperille yhdessä kavereiden kanssa. Ohjaajat opastivat graffitimaalien turvalliseen käyttämiseen – tärkeintä on katsoa ensin, mihin suuntaan maalisuutin osoittaa. Graffitit maalattiin puiden väliin tiukaksi, suureksi seinäksi viritetylle kelmulle, joten Lapinlahden sairaalarakennuksen historialliset seinät olivat turvassa. Yhdessä tehtyjä värikkäitä teoksia ihailtiin ja ohjaajilta kyseltiinkin jo, mistä saisi ostaa omia maaleja.

Lasten palautteen mukaan kivointa päivässä oli mukavat ohjaajat, monipuolinen ohjelma ja rento meininki. Ja tietysti kaverit!

Adoptiolasten kesäpäivässä tavattiin vanhoja ja uusia kavereita sekä tehtiin taidetta mukavien ohjaajien opastuksella.

Lahjoittajana edistät lasten oikeuksien toteutumista

Kolumbiassa

Teksti: Hanna-Leena Ylönen Kuvat: Por Una Sonrisa

YHTEISET LAPSEMME ry tukee avustuksilla ja lahjoituksilla Por Una Sonrisa -järjestön toimintaa Kolumbiassa. Järjestön tavoitteena on edistää lasten perusoikeuksia sekä toteuttaa erilaisia lapsi- ja perhetyön projekteja Bogotan El Amparon esikaupunkialueella. El Amparo on yksi Bogotan vaarallisimmista kaupunginosista, jossa huumeet, ryöstely, väkivalta ja heitteillejätöt ovat yleisiä ongelmia. Järjestö työskentelee kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien lapsiperheiden kanssa.

Yhteiset Lapsemme ry:n kuukausilahjoittavat tukevat Por una Sonrisan järjestämää esikoulutoimintaa eli Pepe-kerhoa. Kerhossa lapset saavat koulunkäynnin perusvalmiuksia, joita ilman ei ole mahdollista päästä kouluun. Pepe-kerhoa käyneet lapset ovat yleensä luku- ja kirjoitustaitoisia aloittaessaan kuusivuotiaana koulunkäynnin, ja he menestyvät koulussa hyvin.

Por Una Sonrisa tarjoaa myös vanhemmuutta tukevaa toimintaa sekä läksyapua koululaisille. Lisäksi järjestö tukee nuorten opiskelumahdollisuuksia peruskoulun jälkeen. Toimintaan tullaan mukaan etsivän perhetyön kautta ja toiminnassa mukana olevat lapset ja perheet eivät yleensä saa tukea mistään muualta. Pandemia-aikana jouduttiin muuttamaan totuttuja kokoontumistapoja turvautumalla etäyhteyteen ja pienempiin tapaamisiin perheiden kotona. Järjestön ylläpitämä ruokala suljettiin ja ruoka-apua alettiin toimittamaan suoraan perheille. Kaikki toiminta pystyttiin

kuitenkin säilyttämään. Läksykerhon lapset suorittivat kouluvuotensa loppuun ilman puuttuvia aineita ja kolme Pepe-kerhon lasta aloitti koulun. Pandemia päättyi Kolumbiassa virallisesti kesäkuussa 2022. Tämän vuoden tavoitteena on ollut palauttaa toiminta entiselleen, mutta pyrkiä samalla säilyttämään pandemia-ajan pientapaamisten yksilöllisyys. Pepekerho jatkoi toimintaansa huhtikuussa, ja sen parissa 15 lasta saa esikouluopetusta. Läksykerhossa on 25 lasta, joille järjestö on hankkinut myös koulutarvikkeita. Ruoka-apua jaetaan edelleen, kunnes ruokala saadaan taas avattua. Aikuisten kanssa käsitellään kasvatusta, perheväkivaltaa ja lapsen elämänprojektia, jonka avulla lapsille pyritään luomaan toivotunlaiseen tulevaisuuteen tähtäävä elämänsuunnitelma.

Voit tukea El Amparon lapsia ja perheitä ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi, tekemällä kertalahjoituksen tai tulemalla teatteriin!

Myymme lippuja KOM-teatterin esitykseen "Nukkekoti – kohtauksia eräästä avioliitosta". Esitysajankohta on ke 8.11.2023 klo 19.00. Liput 38 €, lipputilaukset ke 11.10. mennessä osoitteeseen: anja.wikstedt@ yhteisetlapsemme.fi.

Kuvissa lapset lomailemassa Por una Sonrisan järjestämällä leirillä Sasaiman kaupungissa.

Lahjoita lapsille ja nuorille

Voit tukea Yhteiset Lapsemme ry:n työtä tekemällä lahjoituksen juuri sinulle sopivalla tavalla ja itse valitsemallasi summalla. Varat käytetään rahankeräyslupamme mukaisesti lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön. Pienikin lahjoitus auttaa!

TEKSTIVIESTI

Esimerkiksi 10 euron lahjoituksen teet lähettämällä tekstiviestin 10 YL numeroon 16588. Saat paluuviestinä vahvistuksen siitä, että lahjoituksesi on tullut perille. Voit valita itse sopivan summan.

MOBILEPAY

Tee lahjoitus puhelimen MobilePay-sovelluksella Yhteiset Lapsemme ry:n keräysnumeroon 74263.

FACEBOOK-VARAINKERUUKAMPANJA

Voit aloittaa Facebookissa esimerkiksi syntymäpäiväkeräyksen Yhteiset Lapsemme ry:n toiminnan hyväksi. Varat tilitetään lyhentämättöminä, eivätkä lahjoittajien tiedot tallennu Yhteiset Lapsemme ry:n tietokantoihin. Lisätietoja ja ohjeet kampanjan perustamisesta löydät Facebookista.

Yhteiset Lapsemme -lehden julkaisija

Yhteiset Lapsemme ry

Päätoimittaja

Katja Mannerström

Toimitussihteeri

Irma Marttinen

Toimitusneuvosto

Susanna Ahonen-Coly, Harri Junttila, Marja Eronen, Rojin Birzoi, Anja

Wikstedt, Hanna-Leena Ylönen, Heini

Aaltonen

Ulkoasu / taitto

Kathleen Diémé / Karmen Hellenurm

Kansikuva

Mathilda Selin

TESTAMENTTILAHJOITUS

Testamentit ovat järjestöille jo melko yleinen varainhankinnan muoto. Yhdistysten saamista testamenttilahjoituksista ei tarvitse maksaa perintöveroa. Mahdollistamme maksuttoman testamentin tekemisen, kun se laaditaan yhteistyökumppanimme Lakiasiaintoimisto Pro Laki Oy:n kanssa.

YRITYSYHTEISTYÖ

Onko yrityksesi kiinnostunut yhteiskunnallisesti tärkeän työn tukemisesta tai vapaaehtoistyön mahdollistamisesta työntekijöilleen? Yhteiset Lapsemme ry on kiinnostunut niin pienemmistä kuin pitkäaikaisemmistakin yhteistyöprojekteista yhteiskuntavastuusta kiinnostuneiden yritysten kanssa. Ota yhteyttä: Katja Mannerström –katja.mannerstrom@yhteisetlapsemme.fi, puh. 044 721 1235.

Yhteystiedot

Painatus

KTMP Group Oy, Mustasaari

ISSN 2343-2152

Yhteiset Lapsemme ry

Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 00260 Helsinki

toimisto@yhteisetlapsemme.fi www.yhteisetlapsemme.fi

Kummi- ja avustustili

FI25 1011 3000 2110 44

Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu, rasismia vastaan toimiva ja kulttuurista moninaisuutta puolustava lastenoikeusjärjestö.

Arvot Rohkeus, yhdenvertaisuus ja välittäminen.

Visio

Kaikkien lasten oikeudet toteutuvat Suomessa yhdenvertaisesti.

Seuraa meitä somessa!

@yhteiset_lapsemme

@YLapsemme

fb.com/YLapsemme

Yhteiset Lapsemme ry

www.yhteisetlapsemme.fi

Yhteiset Lapsemme ry:n 35-vuotista taivalta lapsen oikeuksien puolesta juhlittiin elokuun lopussa. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille!

Kuvat: Martina Dahm