Miten minusta tuli runoilija
Teksti: Vesa Lahti
Vesa Lahti. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen.
Olen aina lukenut paljon. Lapsuudenkodissani työläisperheessä oli niukalti kirjoja ja ne harvat kirjahyllystä poimimani teokset olivat pian luetut.
Opin lukemaan monelle suomalaiselle niin tuttua reittiä eli Aku Ankkaan tutustumalla jo paljon ennen kouluikää. Jyväskylän Keljonkankaan sivukirjasto oli aluksi vain pieni huone ja sielläkin kirjoja oli vain yhdellä seinustalla. Lasten ja nuorten kirjat olin kahlannut läpi varsin nopeasti. Nuorten Toivekirjaston teokset olivat minun ja monen muun lapsen suosikkeja. Siihen aikaan luin myös paljon matkakirjoja, jännitysromaaneja ja retkistä tuntemattomiin viidakoihin, vuoristoihin tai myrskyäville valtamerille.
Jyväskylän Lyseossa oli hieno, vanha kirjasto, jossa vallitsi aivan erikoinen tunnelma. Sieltäkin sai kirjoja kotilainaan. Tuolloin lainasin enimmäkseen Edgar Rice Burroughsin Tarzaneita ja Marsin sankareita. Samaisen koulun lukiossa valitsin ylimääräisen kirjallisuuskurssin, jota veti sittemmin opetushallituksen ensimmäiseksi pääjohtajaksi valittu Vilho Hirvi. Hänen opastuksellaan luimme ja analysoimme pääasiassa suomalaisia proosateoksia Veikko Huoviselta, Veijo Mereltä ja monelta muulta.
Lapsena olin koulussa hyvä ainekirjoituksessa lukemisen ja vilkkaan mielikuvitukseni takia aina siihen saakka, kun lyseossa piti kirjoittaa asiapitoisia tekstejä esseen tapaan ja innostukseni lopahti. Yo-kirjoituksissa sain aineesta
”vain” cum lauden. Pyrin yliopistoon lukemaan kirjallisuutta ja englannin kieltä, mutta jostain kumman syystä livistin pääsykokeista.
Varusmiespalvelun jälkeen siirryin suoraan työelämään 1970-luvun alussa. Tehtävänäni oli rakentaa, huoltaa ja korjata radio- ja tukiasemaverkkoja. Tätä kesti noin 37 vuotta. Aloitin asentajana ja päädyin lopulta aluepäällikön haastavaan toimeen Keski-Suomessa.
Jossakin
vaiheessa työ alkoi käydä raskaaksi ja pitkäveteiseksi, joten hakeuduin rakkaan kirjallisuuteni pariin ja ryhdyin opiskelemaan Jyväskylän avoimessa yliopistossa ensin kirjallisuutta ja hieman myöhemmin luovaa kirjoittamista.
Pääsin väylän kautta yliopiston varsinaiseksi opiskelijaksi ja valmistuin lopulta filosofian maisteriksi kirjoittamisen linjalta, vaikka yhtä hyvin olisin voinut viedä opinnot loppuun myös yleisen kirjallisuuden puolelta. Kun kävin juttelemassa päätöksestäni Tarmo Kunnaksen kanssa, hän oli kovin pahoillaan, mutta hyväksyi ajatukseni siirtymisestä luovan kirjoittamisen linjalle. Ehkä hän oli hieman pettynytkin, koska olin hänen mielestään kirjoittanut esimerkiksi erinomaisen esseen vertailemalla Charles Baudelairen ja T. S. Eliotin lyriikoiden estetiikkaa.
Pro graduni (2005) jälkeen vierähti kaksi vuotta, kunnes ensimmäinen runokokoelmani Ettei yksinäisyyteensä
murenisi ilmestyi Siniplaneetalta vuonna 2007. Kokoelman lähtökohtana oli maisterintutkintoni taiteellinen osa. Olin luonnollisesti päästäni pyörällä ja kovin innostunut julkaisusta. Työelämässä kului vielä parisen vuotta, kun yrityksen alasajo alkoi ja suuri määrä työntekijöitä irtisanottiin, minut muiden joukossa.
Edellisinä vuosina olin ollut aktiivisesti mukana Keski-Suomen kirjailijoiden toiminnassa ja pian sain aloittaa työttömyystuella yhdistyksen tuottajana kirjailijatalolla. Tämä oli varsin mielenkiintoista aikaa. Luonnollisesti kirjoitin runoja vähän kerrassaan samalla, kun organisoin yhdistyksen tapahtumia.
Tuli vuosi 2010 ja Jyväskylän yliopiston hungarologian ja kirjoittajakoulutuksen professori Tuomo Lahdelma ehdotti minulle väitöskirjan tekemistä. Yhdessä hänen kanssaan olimme opettaneet kääntämisen perusteita yliopiston opiskelijoille useiden vuosien ajan. Professori Lahdelman mukaan kurssin materiaaleista ja kertyneiden kokemusten pohjalta voisin toteuttaa laajemman tutkimustyön. No, lopulta prosessi vei oletettua pidemmän ajan ja valmistuin filosofian tohtoriksi keväällä 2022.
Samaan aikaan jatkoin lyriikan kirjoittamista. Oululainen kustannusyhtiö Nispero julkaisi toisen kokoelmani Kertosäkeessä kameran silmä 2015. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi kolmas, Valo murtautuu kynnen alta
Vain lukemalla eri genrejä edustavia tekstejä
voi huoltaa myös omaa kieltään ja sanavarastoaan.
Hain Taiteen edistämiskeskuksen KeskiSuomen kirjallisuuden läänintaiteilijaksi ja aloitin toimessa kolmivuotisen määräaikaisuuden 2014–2017. Järjestin lisää kirjallisuustapahtumia ja tutustuin eri genrejä edustaviin kirjailijoihin sekä eri alojen taiteilijoihin, joiden kanssa toteutimme moninaisia poikkitaiteellisia esityksiä.
Työni läänintaiteilijana päätyttyä siirryin eläkkeelle ja vapaaksi kirjailijaksi. Vuonna 2020 Osuuskunta Poesia julkaisi neljännen kokoelmani Laulaisit minulle mustakärki, joka sai hyvän vastaanoton. Kritiikkejä julkaistiin Keskisuomalaisessa, Helsingin Sanomissa ja verkkolehti Kiiltomadon sivuilla.
Elämäni ja opintojeni aikana kerryttämiäni tietoja ja taitoja olen hyödyntänyt ohjaamalla runo- ja luovan kirjoittamisen kursseja Oriveden opistossa (sääli, että sitä ei enää ole), Jyväskylän yliopistossa ja Jyväskylän kansalaisopistossa ja esimerkiksi kirjoitusleireillä. Yhä teen näitä töitä, sillä yhteistyö erilaisten kirjoittajien kanssa on hedelmällistä myös oman
kirjoittamiseni suhteen. Tuttuja asioita tulee pohtineeksi uudelleen ja uudelleen monelta näkökannalta. En ole unohtanut proosaakaan, sillä kirjoitan kritiikkejä käännöskirjallisuuden verkkolehden Maailmankirjat sivuille.
Aloitin
tämän tekstini kirjoittamalla lukemisen merkityksestä, sillä onhan lukeminen yksi kirjailijan tärkeimmistä työkaluista. Vain lukemalla eri genrejä edustavia tekstejä voi huoltaa myös omaa kieltään ja sanavarastoaan. Minusta tuntuukin, että luen itse nykyään enemmän proosaa kuin lyriikkaa.
Nuorempana en lukenut klassikkoja. Ne tulivat mukaan matkalleni oikeastaan vasta paljon myöhemmin kirjallisuusopintojeni myötä, jolloin tutustuin Tolkieniin, Dostojevskiin, Hemingwayhin, Bulgakoviin, Tšehoviin muiden muassa.
Suosikkirunoilijoitani ovat Pentti Saarikoski, Eeva-Liisa Manner, Bo Carpelan, Charles Bukowski, T. S. Eliot ja etenkin Raymond Carver, jota olen
siteerannut paljon myös opinnoissani vuosien varrella. Mainitsen tässä yhteydessä vain muutamia nimiä, koska heitä on joka tapauksessa lukuisia. Suomalaisista nykyrunoilijoista (joista useimmat ovat hyviä ystäviäni) haluan mainita ainakin Kristian Blombergin, Olli-Pekka Tennilän, Suvi Vallin ja Riikka Palanderin. Suomesta löytyy toki paljon muitakin hyviä runoilijoita ja kirjailijoita.
Runoni aiheet haen etupäässä suomalaisesta luonnosta, sen monimuotoisista elementeistä. linnuista, vesistöistä, metsistä. Katson elokuvia, kuuntelen musiikkia ja käyn taidenäyttelyissä. Poimin kaikista näistä elämyksiä ja luovuutta omaan kirjoittamiseeni. Kirjoitan ”aamusivuja ”ja päiväkirjaa. Kerään näin jatkuvasti materiaalia, johon on hyvä palata aika ajoin.
Palatakseni otsikkooni, Miten minusta tuli runoilija, niin olisi varmaankin syytä todeta, ettei siihen ole yksiselitteistä vastausta. Ehkä kuitenkin edellä kertomani selittää osan. Kokeiltuani kirjoittamisopinnoissani eri lajeja, ku-
Aivan kuin astuisi ison pallon sisälle ja sulkisi itsensä ympärilleen avautuvaan.
ten proosaa, asiakirjoittamista, draamaa ja lyriikkaa, päädyin lopulta minulle omimman eli runouden pariin. Ehkä joskus myöhemmin annan myös proosalle mahdollisuuden.
Kirjoittamisen suhteen olen hidas kulkija, koska esikoiskokoelmani näki päivänvalon ollessani noin viisikymppinen. Toisaalta tämä voi olla monelle kirjoittamisensa ja julkaisun kanssa kamppailevalle lohduttava tieto, ettei koskaan ole liian myöhäistä ja että sinnikkyys palkitaan aina lopulta.
Runous ei ole helppo kirjoittamisen laji, kuten hyvän tekstin synnyttäminen ylipäätään. Minua viehättää lyriikassa erityisesti se, kuinka tiivistetysti ja kirkkaasti asiat voidaan esittää. Oma runouteni onkin kulkenut pitkän matkan kertovasta tekstistä yhä minimalistisempaan ilmaisuun, ja nyt tunnen löytäneeni oman tyylini, vaikka kauanhan se kesti, jos näin voi sanoa.
Runokokoelmani
Alkuaikojen suodattimet käsittelee ihmisen
suhdetta luontoon. Tässä teoksessa erityisesti linnut ovat merkittävässä roolissa.
Pyrkimyksenäni on ollut luoda kokonaisuus, jossa maailmaa ja luontoa tarkastellaan eräänlaisessa mystisessä, omalakisessa maailmassaan. Aivan kuin astuisi ison pallon sisälle ja sulkisi itsensä ympärilleen avautuvaan. Tavoittelen runoissani hidasta, pitkää ja mystistä tunnelmaa. Runojen havainnoija tarkkailee luontoa ja pohtii ihmisen suhdetta eläimiin ja kasveihin.
Teksteissäni kuvastuu muun muassa huoli ilmastokriisistä, elinympäristömme muuttumisesta sekä metsien ja eri kasvi- ja eläinlajien tuhoutumisesta. Teoksessani asuu myös tarkkaileva ihminen, joka elää taustalla hieman piilossa samassa syklissä maiseman kanssa. Kokoelma jakautuu kuuteen osastoon, joista jokainen muodostaa oman, muutaman runon kokonaisuuden.
Olen aloittanut suunnittelun ja tekstien kokoamisen vuonna 2020. Vuosien 2021–23 aikana olen työstänyt tekstejä
yhdessä runoilija ja kirjallisuustutkija Kristian Blombergin kanssa.
Ensimmäisenä runojani lukee vaimoni Pia, joka sanoo heti, että ota pois se ja se sana ja minä mutristelen huuliani loukkaantuneena. Tiedän kyllä, että hän on oikeassa ja vaivihkaa teen hänen ehdottamansa muutokset. Yleensäkin, ennen kuin lähetän käsikirjoitukseni kustantajalle, teksteillä on ollut esilukijansa. Tässä yhteydessä voisin käyttää nimikettä ateljeekriitikko. Lisäksi omiin teksteihin on hyvä luoda etäisyyttä, antaa niiden kypsyä ja muhia ajan kanssa.
Olin hyvin innostunut, kun Marko Vesterbacka ilmoitti, että hän on kiinnostunut kokoelmastani ja lyhyen sähköpostiviestien vaihdon jälkeen allekirjoitimme kustannussopimuksen käsikirjoituksestani. Nyt tunnen olevani hyvissä käsissä kokoelmani kanssa Warelialla. Uskon, että kirjani saa hyvän vastaanoton ja kritiikin sekä kuluu näin lukijoidensa käsissä vielä pitkään.•
Vesa Lahden runokokoelma Alkuaikojen suodattimet julkistetaan Jyväskylän Kirjamessujen aikaan marraskuussa 2024.
VUODEN 2024 KAUNOKIRJAT
