SYLin liittokokous • Yksinäisyys Yhdysvaltain syvä etelä
JUTTUVINKKI?
Ota yhteyttä toimitus@visiirilehti.fi
CAN’T UNDERSTAND A WORD?
This is Visiiri, the student magazine of Tampere University. We are an independent journalistic publication, and we aim to keep our readers informed and entertained. We cover a variety of topics about university life, culture and society.
We are sorry to inform you that all the articles in this print issue are written in Finnish. However, we do publish some articles in English online, at visiirilehti.fi.
Give us a read, and let us know what kind of articles you would like to see in English in the future! For now, you can look at the pretty pictures and maybe use the paper for a scrapbooking project.
KATTO PÄÄN PÄÄLTÄ
Opiskelija-asumisen rakentaminen on vaarassa.
18 10
8 44
34
MYRSKY SYLISSÄ Riittävätkö torjuntavoitot?
VIIDENNES YKSINÄISIÄ Korona-ajan jäljet näkyvät yliopistolla.
TORSTAI ON OPETUSTA TÄYNNÄ Yliopisto pelaa tetristä luentoaikatauluilla.
@visiirilehti
TÄMÄN NÄKÖISET TYYPIT
TEKIVÄT LEHDEN
TOIMITUS
Maria Muilu Päätoimittaja
Joel Peltonen AD
TÄMÄN LEHDEN AVUSTAJAT
Eeva Valtokari
Ukko Kaukua
Aliina Ruuttunen
Anssi Bwalya
Pihla Parikka
Tanja Ritvanen
Tatu Vornanen
Elna Rikkinen
Pinja Nikki
Sakri Pölönen
4. vuosikerta
JULKAISIJA
Tampereen ylioppilaskunta
TOIMITUKSEN OSOITE
Kalevantie 4, 33100 Tampere toimitus@visiirilehti.fi
"Kun katto alkaa vuotaa eikä taloa korjata, yhteisö murenee yhtä nopeasti kuin nykyiset opiskelija-asumisen tukirakenteet."
ei ole ylellisyyttä
piskelijoiden asema asuntomarkkinoilla on kurjistumassa. Marraskuun lopulla korkeakouluopiskelijoiden kattojärjestöt SYL, SAMOK ja ESU julkaisivat karun lauselman Suomen opiskelija-asuntojen suoranaisesta kriisistä.
Hallitus on päättänyt siirtää opiskelijat yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisään, mikä voi pienentää opiskelijoiden kokonaistukea jopa yli 2000 eurolla vuodessa. Muutosta perustellaan “kannustimella” siirtyä edullisempiin asumismuotoihin – mutta mihin, kun kohtuuhintaisia opiskelija-asuntoja on tälläkin hetkellä tarjolla vain noin neljäsosalle korkeakouluopiskelijoista? Kirsikkana kakun päälle hallitus on päättänyt vähentää uusien opiskelija-asuntojen rakentamista tukevia investointiavustuksia käytännössä olemattomiin.
Tässä lehdessä tarkastelemme asumista eri kulmista. Iikka Sorvalin artikkeli valottaa Ara-rahoituksen leikkausten vaikutuksia opiskelija-asuntojen rakentamiseen Tampereella ja muualla (s. 8). Aliina Ruuttusen artikkeli puolestaan tekee historiakatsauksen vuoden 1987 Tallipihan valtaukseen, jossa opiskelijat ja työttömät nuoret otti-
vat asuntopulan ratkaisun omiin käsiinsä (s.30).
Tallipihan vallanneet nuoret loivat yhteisönsä tyhjästä – pihalle perustettiin kasvimaa, keittiönpöydän ääressä syntyi pala tamperelaista queer-kulttuuria. Entisten asukkaiden puheista kuitenkin ilmenee, että yhteisöllisyys on haastavaa ilman resursseja. Kun katto alkaa vuotaa eikä taloa korjata, yhteisö murenee yhtä nopeasti kuin nykyiset opiskelija-asumisen tukirakenteet.
TAMPEREELLA tilanne on toistaiseksi suhteellisen vakaa. Toisin on esimerkiksi Lappeenrannassa, jossa LUT-yliopiston kasvaneet sisäänottomäärät ja riittämättömät opiskelija-asunnot ovat ajaneet kaupungin syvään opiskelija-asuntopulaan. Jos Toasin vakavaraisuus horjuisi, voisiko vastaava tulevaisuus olla edessä Tampereellakin?
On järjetöntä, että hallitus peräänkuuluttaa nopeampia valmistumisia ja korkeakoulutettujen määrän kasvattamista ja leikkaa samalla opiskelijan perustarpeista. Edullinen opiskelija-asuminen ei ole ylellisyyttä vaan välttämättömyys, joka luo perustan hyvinvoinnille ja opinnoista selviämiselle.
Opiskelija tarvitsee elääkseen päänsä päälle katon, joka ei ole vuokran osalta tähtitieteellisen korkealla. •
Iikka Sorvali Harjoittelija
Frenckellin brunssi jatkuu
Ravintola Frenckellin brunssi jatkuu myös vuodenvaihteen jälkeen, sanoo ravintolapäällikkö Ulla Ainassaari-Vuorinen.
Hänen mukaansa brunssin on tarkoitus jäädä joulukuun alussa joulutauolle.
"Olemme suunnitelleet, että sitä jatkettaisiin taas tammikuussa.”
Ainassaari-Vuorisen mukaan brunssin suosio tuli alkusyksystä yllätyksenä. Nyt viikonloppuaamupäivät ovat hieman väljempiä.
”Se alku pääsi yllättämään meidät ihan positiivisesti, mutta nyt on tasaantunut niin kuin ajattelimme-
kin tapahtuvan.”
Ravintolapäällikkö arvelee, että suuri suosio johtuu yksinkertaisesti siitä, että kyseessä on ainoa opiskelijahintainen brunssi Tampereella.
Hänen mukaansa palaute on ollut positiivista alkuvaiheen töyssyjen jälkeen. Muutoksia tehtiin esimerkiksi linjastoon, ja uudistuksia voidaan tehdä jatkossakin tarpeen mukaan.
Brunssi jatkuu Ainassaari-Vuorisen mukaan keväällä todennäköisesti toukokuuhun asti, minkä jälkeen se jää kesätauolle.
Oikaisut
Visiirin numeron 5/2024 jutussa Pöhinää Paidiassa (s. 22) kerrottiin virheellisesti, että yliopistolla olisi 5 000 työntekijää ja 30 000 tuni-tunnusten käyttäjää. Luvut koskevat koko korkeakouluyhteisöä.
Visiirin numeron 5/2024 artikkelissa Poltetta Bommarissa (s. 42) mainittiin virheellisesti, että Scoville Challenge olisi järjestetty neljä kertaa, kun todellisuudessa se on järjestetty seitsemän kertaa. Yksi jutussa haastateltu opiskelija on nimeltään
Elli Oksanen, ei Okanen, ja toinen oli Chris Allen, ei Allan.
SYLin hallitus vuodelle 2025 valittiin marraskuussa
Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous valitsi SYLille puheenjohtajan ja hallituksen vuodelle 2025 marraskuun puolivälissä. Vuonna 2025 liiton puheenjohtajana toimii Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston eli LUT-yliopiston ylioppilaskunnan Anselmi Auramo
”Tätä on vaikeaa käsittää”, hän kommentoi Visiirille liittokokouksessa valintansa jälkeen.
27-vuotias Auramo on toiminut kuluvan vuoden ylioppilaskuntansa LTKY:n hallituksen puheenjohtajana.
Auramo haluaa panostaa SYLissä pitkäjänteiseen toiminnan suunnitteluun. SYLin hallitus valitaan vuodeksi kerrallaan, minkä takia liitossa vaihtuu vuosittain suuri osa toimiston väestä.
”Se ei ole välttämättä pitkäjänteistä, ja se on haaste, mikä pitää pystyä taklaamaan”, Auramo sanoo.
Hän aikoo panostaa tulevana vuonna strategiatyöhön, jonka valmistelusta vuoden 2025 aikana päätettiin liittokokouksessa. Varsinainen strategian laatiminen on määrä
MITÄ KUUNTELET JUURI NYT?
”The Higherside Chats -podcastia. Se on salaliittoteoreettinen podcast, jossa haastatellaan esimerkiksi ufotutkijoita.”
MOKKA LAITINEN Englannin kieli 3. vuosi
”Musiikkia, Elton John ja Dua Lipa – Cold Heart (PNAU remix).”
SHAGHAYEGH ELAHI Rakennustekniikan väitöskirjatutkija 1. vuosi
toteuttaa vuoden 2026 aikana.
SYLin jäseniä ovat suomalaiset ylioppilaskunnat, ja liitto edustaa kaikkia Suomen noin 140 000 yliopisto-opiskelijaa.
SYLin hallituksen jäseniksi valittiin kuusi henkilöä:
” Seuraavat 10 sekuntia tulee vielä Sabaton – Gott Mit Uns. Sen jälkeen tulee Rammstein –Ich will.”
EELI LUOMALA Konetekniikka 1. vuosi
KYSYTÄÄN TYHMIÄ
MedBoomare edustajiston suurimmaksi listaksi
Kauppatieteiden ja lääketieteiden opiskelijat yhteen koonnut MedBoomare-lista sai 6.11. päättyneissä TREYn edustajistovaaleissa kahdeksan paikkaa ja on vuoden 2025 edustajiston suurin ryhmä.
Toiseksi suurimmaksi listaksi äänestettiin Vihreä vasemmisto, joka sai vaaleissa kuusi paikkaa. Kolmannen sijan jakavat Kahden Tähden Teekkarit sekä Vihreä lista kumpikin viidellä paikalla.
Vihreät nostivat paikkamääräänsä eniten vuoden 2022 vaaleihin verrattuna. Tuolloin lista sai kaksi paikkaa. Kansainvälisiä opiskelijoita edustava International Representatives Group oli toiseksi suurin nousija, tuplaten paikkansa kahdesta neljään.
Vaalien suurimmat häviäjät löytyvät teekkaripainotteisista listoista, kun aiemmin viisipaikkainen BS Alchemy- ja KPS-listoista koostunut MEMES-ryhmä sai vain yhden paikan.
Osittain teekkarilistojen tappion takia järjestölistojen TEKIJÄ-rengas menetti neljä paikkaa vuoden 2022 vaaleihin verrattuna. TEKIJÄl-
lä on vuonna 2025 29, Punavihreällä kuplalla 11, Sillalla kuusi ja Oikeisto-opiskelijoilla kolme paikkaa.
Vaalien ääniharavat olivat Vihreän vasemmiston Lauri Lindén (118 ääntä), MedBoomaren Matti Kalttila (107 ääntä) ja MedBoomaren Nea Koskela (105 ääntä).
Vaalituloksen lisäksi jännityksen aiheena oli äänestysaktiivisuus, joka laski kaksissa edellisissä vaaleissa. Nyt äänestysprosentti nousi hieman yli kaksi prosenttiyksikköä 28,68 prosenttiin.
Edustajisto päättää ylioppilaskunnan asioista, kuten TREYn hallituksen kokoonpanosta sekä ylioppilaskunnan strategiasta ja taloudesta. Edustajistossa on 49 varsinaista paikkaa ja 147 varaedustajapaikkaa.
Tavallisesti edustajiston kausi kestää kaksi vuotta, mutta nyt edustajisto valittiin vain vuodeksi. Sekä TREY että Helsingin HYY järjestävät ensi vuonna ylimääräiset vaalit, jotta ylioppilaskunnat pääsevät samaan vaaliaikatauluun muiden Suomen ylioppilaskuntien kanssa.
TREYn viime vuoden hiilijalanjälki on laskettu
TREYn hiilijalanjälki vuonna 2023 oli 28 800 kiloa hiilidioksidiekvivalenttia (CO₂e). Määrä on pienempi kuin vuonna 2022, jolloin hiilijalanjälki oli 36 587 kiloa CO₂e.
Suurimman osan päästöistä synnyttivät edellisten vuosien tapaan jäsenpalvelut, joita ovat esimerkiksi lukuvuosikalenterit ja vuokrattavat pakettiautot. TREYn pakettiautoille kertyi viime vuonna 42 000 ajokilometriä.
TREYn sosiaalipoliittisen asiantuntijan Ilona Taubertin mukaan toimiston ja energian päästöt koostuvat pitkälti esimerkiksi toimistotilojen ja työntekijöiden läppäreiden energiankäytöstä, joihin TREY ei pysty vaikuttamaan.
Hiilijalanjälkeen liittyvissä päätöksissä katsotaan Taubertin mukaan kokonaiskuvaa. Siksi esimerkiksi pakettiautoihin ei ole hiilijalanjälkimielessä puututtu.
“Pakujen tuottamat päästöt eivät lähtisi maailmasta, vaan opiskelijat joutuisivat vuokraamaan pakut jostain toisaalta."
TREY tähtää hiilineutraaliuteen vuoteen 2025 mennessä. Taubertin mukaan jo tehtyjä toimenpiteitä ovat esimerkiksi vegaaniset tarjoilut TREYn tapahtumissa ja linjaus, että TREY ei lähtökohtaisesti lennä. Lisäksi esimerkiksi Visiirin painamisesta syntyvät päästöt kompensoidaan.
Taubertin mukaan TREYn päästöjen kompensaatioiden laajempi selvittely on ensi vuoden prosessi, eikä sen suhteen ole vielä tehty päätöksiä.
SARJAKUVA
TERVEISET
KARATESEURA
GAKUSEILTA!
Gakusei on kaikille Tampereen yliopiston korkeakouluyhteisön jäsenille avoin karateseura. Gakusein tyylisuuntana on Okinawalainen Gōjū-ryū, jonka suora suomennos on kova-pehmeä-tyyli. Kerho on perustettu syksyllä 1994 eli kerho täyttää tänä syksynä pyöreät 30 vuotta.
Gōjū-ryū on perinteinen karatetyyli ja nimensä mukaisesti se sisältää kovia ja pehmeitä tekniikoita. Gōjū-ryūn pehmeissä tekniikoissa pyritään hyödyntämään vastustajan voimaa ja liikettä sekä ohjaamaan hyökkääjä nopeasti ja pehmeästi epäedulliseen asemaan.
Yhteistyön kautta on mahdollista osallistua kansainvälisille harjoitusleireille ja oman mielenkiinnon mukaan lähteä vaikka Okinawalla järjestettäviin harjoitustapahtumiin.
Pehmeää ohjaavaa tekniikkaa seuraa usein kova ”murskaava” tekniikka, joka päättää kamppailutilanteen. Erona muihin karaten tyylisuuntiin Gōjū-ryū painottuu lyhyen etäisyyden tekniikoihin. Tällöin tekniikoiden voimantuotto täytyy tehdä pienemmällä liikeradalla ja matalien potkujen sekä suojaavien asentojen merkitys korostuu.
Gakusei on Okinawa Goju-ryu Karate-do Kyokai Finland eli OGKK Finland -yhdistyksen jäsenseura. Gakusei osallistuu OGKK Finlandin järjestämään toimintaan, kuten Suomen jäsenseurojen välisille harjoitusleireille. Tämän yhteistyön kautta on myös mahdollista osallistua kansainvälisille harjoitusleireille ja oman mielenkiinnon mukaan lähteä vaikka Okinawalla järjestettäviin harjoitustapahtumiin.
Yleistietoa toiminnasta verkkosivuilla webpages.tuni.fi/gakusei sekä ajankohtaisia aiheita Instagramissa käyttäjätunnuksella @tuni.gakusei.
Ystävällisin terveisin, Matti Mattila
ONKO SINUN
KERHOLLASI POSTIA?
Ota yhteyttä toimitukseen!
toimitus@visiirilehti.fi
Mitä vittua?! Miksi tulostussaldon lisäämiseen tuli vitosen minimi?
Korkeakouluyhteisö teki tulostusuudistuksen tämän vuoden elokuussa. Osana uudistusta poistui mahdollisuus maksaa tulostussaldoa käteisellä ja saldon lisäämiseen tuli minimisumma, joka on viisi euroa.
Yksipuolisen mustavalkoisen arkin tulostaminen maksaa opiskelijalle 5,41 senttiä, eli viiden euron minimiostolla tulostaa yli 90 yksipuolista arkkia. Käyttämättä jäänyttä tulostussaldoa ei voi lunastaa valmistuessa.
Miksi muutos tehtiin, tietohallinnon lähituen päällikkö Miikka Tahkokorpi?
Se tehtiin, koska edellisen tulostuspalvelun sopimus päättyi ja samalla tulostinlaitteet ja taustainfra tulivat elinkaarensa päähän. Uudistuksen myötä kaikki tulostinlaitteet vaihtuivat ja laitemäärä sovitettiin sopivaksi nykyisiin tulostusmääriin. Uudet laitteet ovat energiatehokkaampia ja ympäristöystävällisempiä kuin aiemmat. Käyttäjälle uudistus näkyy niin, että rfid-tunniste eli kortti pitää rekisteröidä tulostimessa uudelleen ja tulostusjonon nimi vaihtui.
Miksi tulostussaldon lisäykseen tuli minimisumma, kun aiemmin summan sai valita vapaasti?
Uudessa tulostusportaalissa on käytössä Paytrailin maksupalvelu, joten maksutavat ovat monipuolisemmat kuin aiemmassa tulostuspalvelussa. Maksu -
palvelun vaihtumisen kanssa samassa yhteydessä minimisumma määritettiin viideksi euroksi. Minimi päätettiin tulostuspalvelujen kilpailutusprojektissa, jolle oli ohjaus korkeakouluyhteisöltä.
Ovatko uudet säännöt voimassa kaikilla kampuksilla?
Tulostuspalvelu on koko korkeakouluyhteisön laajuinen palvelu, eli ohjeet ja säännöt ovat voimassa kaikille, myös Tamkissa.
Onko minimisummasta tullut palautetta?
En ole tietoinen, että olisi tullut palautetta. Tiedotimme intrassa asiasta sen, mitä uskoimme käyttäjien tarvitsevan tietää. •
Iikka Sorvali
JOEL PELTONEN
Investointiavustuksen
Leikkaukset uhkaavat opiskelija-asumista
Asiantuntijat varoittavat, että uusien opiskelija-asuntojen rakentaminen saattaa pysähtyä kokonaan. Toasin tilanne on toimitusjohtajan mukaan suhteellisen hyvä.
Teksti
IIKKA SORVALI Kuva JOEL PELTONEN
leikkaus voi vaikuttaa Toas Hippoksen viimeisen vaiheen vuokratasoon.
”Kohtuuhintaisia opiskelija-asuntoja ei ole tulossa enempää kuin mitä nyt ja ensi vuonna rakennetaan”, ennustaa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) sosiaalipolitiikan asiantuntija Sakari Tuomisto.
Synkkä tulevaisuudenkuva johtuu hallituksen suunnitelmasta leikata merkittävästi Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus Aran rahoitusta. Ara myöntää investointiavustuksia erilaisten erityisryhmien asumisen rakentamiseen.
Aralla oli käytössä investointiavustuksiin viime vuonna 120 miljoona euroa ja tänä vuonna 63 miljoonaa. Ensi vuonna rahaa tulee olemaan hallituksen esityksen mukaan 15 miljoonaa.
Investointiavustusta ei tarvitse maksaa takaisin, ja sitä on myönnetty opiskelija-asumisen lisäksi esimerkiksi vammaisille ja vanhuksille tarkoitettujen asuntojen rakentamiseen. Opiskelija-asumisen hankkeissa tuki on ollut yleensä 15 prosenttia kustannuksista.
Suoran avustuksen lisäksi opiskelija-asuntojen rakentajat voivat hakea Aralta myös korkotuettua lainaa, jota saa enintään 95 % hankkeen kustannuksista. Viisi prosenttia pitää siis kustantaa jollain muulla, ja juuri tähän avustus on ollut SYLin Tuomiston mukaan hyvin tärkeä.
”Koska opiskelija-asuntojen rakentajilla ei yleensä ole omaa pääomaa, sitä on tarvittu ulkopuolelta. Jos sitä viittä prosenttia ei ole, niin sitten raha ei riitä rakentamiseen.”
Samaan aikaan kun opiskelija-asuntojen rakentamisesta leikataan, myös opiskelijoiden toimeentulo heikkenee. Opiskelijat siirtyvät yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisälle ensi vuonna, mikä vähentää varsinkin yksin asuvien tukea.
”Edullisen opiskelija-asumisen kysyntä kasvaa, mutta uuden rakentaminen tyrehtyy”, tiivistää Tuomisto.
Tilanne huolestuttaa rakentajia
Myös Suomen opiskelija-asunnot SOA ry:n toiminnanjohtaja Jani Sillanpää on huolissaan tilanteesta.
”Tällä hetkellä näyttää siltä, että opiskelija-asuntojen rakentaminen sellaisena, kuin me siihen olemme tottuneet, on käytännössä pysähtymässä.”
Ensi vuodeksi kaavaillusta 15 miljoonan avustuspotista ei tule Sillanpään arvion mukaan riittämään opiskeli -
ja-asuntojen rakentajille mitään. Hallitus on tehnyt linjauksen, jonka mukaan avustukset kohdistetaan vammaisten sekä pitkäaikaisasunnottomien asumisen hankkeisiin.
Koska Aran investointiavustuksia on voinut hakea uudisrakentamisen lisäksi peruskorjauksiin, alalla ollaan Sillanpään mukaan huolissaan myös mahdollisuuksista korjata olemassa olevia asuntoja.
”Koska osalla rakentajista ei ole vapaata pääomaa, myös peruskorjausten toteuttaminen vaikeutuu.”
”Pelimerkkejä tulee olemaan jatkossakin, eikä tilanne ole katastrofaalinen. On niitäkin opiskelijaasuntorakentajia, joiden tilanne on huolestuttavampi.”
Opiskelija-asuntojen käyttöaste on valtakunnallisesti huippulukemissa, joten kasvavaan kysyntään ei pystytä vastaamaan ilman lisärakentamista.
”Tämän lisäksi pitkällä aikavälillä uusien opiskelijoiden määrä tulee nousemaan, koska korkeakoulutettujen määrää halutaan nostaa valtakunnallisella tasolla”, Sillanpää sanoo.
SYLin Tuomisto huomauttaa, että vuonna 2021 hyväksytyssä Asuntopoliittinen kehittämisohjelma vuosiksi 2021‒2028 -selonteossa asetettiin tavoitteeksi 10 000 uuden opiskelija-asunnon rakentaminen vuosikymmenen loppuun mennessä, jotta opiskelija-asunto olisi korkeakouluopiskelijoiden yleisin asumismuoto.
Opiskelijabarometri-kyselyiden mukaan suunta on päinvastainen. Kun vuonna 2019 25 prosenttia vastanneista korkeakouluopiskelijoista asui opiskelija-asunnossa, vuonna 2022 osuus oli 23 prosenttia.
Yksityisellä asuvien opiskelijoiden määrä ei muuttunut. Molempina vuosina 51 prosenttia vastaajista ilmoitti asuntonsa hallintomuodoksi ”muu vuokra-asunto”.
Tampereella tilanne suhteellisen hyvä
Toasin toimitusjohtaja Kirsi Kosken mukaan leikkaukset eivät vaikuta säätiön rakennushankkeisiin vielä. Visiiri uutisoi lokakuussa, että Hippoksen rakennushankkeen viimeisen vaiheen rahoitus on vielä epävarma, koska päätöstä avustuksesta ei ollut.
Tilanne on edelleen sama, ja avustuspäätöstä odotetaan Kosken mukaan joulukuulle. Toasin hallitus on kuitenkin päättänyt, että koko kortteli rakennetaan joka tapauksessa.
”Jos avustusta ei tule, koitamme selvitä ilman sitä. Meillä on onneksi hyvä tilanne, kun olemme aika vakavaraisia ja voimme käyttää omaa pääomaamme siihen.”
Koska koko Hippos-hankkeeseen on haettu Aralta korkotukilainaa, sen asuntojen vuokrat määräytyvät Aran sääntöjen mukaan riippumatta siitä, tuleeko investointiavustusta vai ei. Suuria korotuksia ei siis pitäisi olla luvassa, mutta investointiavustuksen leikkaus voi vaikuttaa Hippoksen viimeisen vaiheen vuokratasoon.
”Jos investointiavustus jää pois, vaikutus on 10–15 prosenttia verrattuna siihen, jos saisimme viime vuosien suuruisia avustuksia.”
Tällä hetkellä tarjolla olevien Hippoksen asuntojen vuokrat vaihtelevat noin 400 ja 900 euron välillä, joten korotukset voisivat olla 40–135 euron luokkaa.
Toasin muista tekeillä olevista hankkeista Pinninkadun talo on vapaarahoitteinen, eli siihen ei ole haettu Aralta avustusta tai korkotukilainaa. Rauhaniemen hankkeeseen on saatu avustus, ja se on jo rakenteilla. Ensi vuosi menee Kosken mukaan näiden jo päätettyjen hankkeiden rakentamisessa.
”Tulevia hankkeita on kaavakehityksessä, mutta vielä ei ole selvää, mitä lähdetään rakentamaan seuraavaksi. Meillä ei ole hätää, koska tätä rakentamista tosiaan riittää ensi vuodeksi.”
Koski uskoo, että Toas pystyy jatkossakin rakentamaan, tuli Aralta avustusta tai ei. Säätiö esimerkiksi omistaa tontteja, joita se pystyy käyttämään vakuutena lainoissa.
”Pelimerkkejä tulee olemaan jatkossakin, eikä tilanne ole katastrofaalinen. On niitäkin opiskelija-asuntorakentajia, joiden tilanne on huolestuttavampi.” •
Toasin toimitusjohtaja Kirsi Koski
TORJUNTAVOITTOJA
Opiskelijaliikettä lyödään nyt monelta suunnalta, mutta SYLin edustajat korostavat maltillisuutta edunvalvonnassa. Visiiri lähti SYLin liittokokoukseen selvittämään, onko opiskelijaliike pulassa.
Teksti IIKKA SORVALI Kuvat PINJA NIKKI
Espoon Otaniemi on tamperelaiselle kotoinen paikka. Punatiili hallitsee kaupunkikuvaa ja Aalto-yliopiston teekkarien, taiteilijoiden ja kauppatieteilijöiden liitto näkyy startup-pöhinään viittaavissa julisteissa ja mainoksissa.
Kampukselle on kerääntynyt satoja opiskelijaliikeaktiiveja Suomen ylioppilaskuntien liiton eli SYLin liittokokoukseen keskustelemaan, väittelemään ja vaikuttamaan.
Liittokokous on SYLin ylin päättävä elin. Kokouksessa muun muassa valitaan liiton hallitus ja puheenjohtaja sekä päätetään seuraavan vuoden poliittisista linjoista ja taloudesta.
Opiskelijaliikettä lyödään nyt monelta suunnalta. Leikkauspolitiikka kurjistaa opiskelijoiden elämää, ja samalla opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää, luovutaanko ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä.
Pitäisikö kaikesta tästä olla huolissaan?
”Tämä on vain myrsky, mistä pitää selvitä. Opiskelijaliikkeen vahvuus on, että isoja ja pieniä myrskyjä on aina ollut, ja kaikista niistä on selvitty”, sanoo SYLin pääsihteeri Roope Tukia
Tukia istuu suomalaisen opiskelijajärjestökentän pyramidin korkeimmalla huipulla. Sen alim-
man kerroksen muodostavat ainejärjestöt, killat ja muut järjestöt, jotka valvovat opiskelijoiden etua oppiaine- ja tiedekuntatasolla.
Seuraava kerros ovat ylioppilaskunnat, jotka toimivat pääasiassa yliopistojen, kuntien ja kaupunkien tasoilla.
Huipulla on SYL. Sen jäseniä ovat suomalaiset ylioppilaskunnat, ja liitto edustaa kaikkia 140 000:ta suomalaista yliopisto-opiskelijaa valtakunnanpolitiikassa. Pääsihteeri Tukia taas johtaa SYLiä yhteistyössä vuosittain valittavan hallituksen kanssa.
103-vuotiaan SYLin poliittisesta voimasta kertoo jotain se, että liiton alumneineen on vitsailtu olevan Suomen suurin mafia, koska se on tuottanut niin paljon poliittisia vaikuttajia. Entisiä sylliläisiä ovat muun muassa pääministeri Petteri Orpo (kok), vuorineuvos ja Tampereen yliopiston hallituksen pu-
”Opiskelijaliikkeen vahvuus on, että isoja ja pieniä myrskyjä on aina ollut, ja kaikista niistä on selvitty.”
SYLin pääsihteeri Roope Tukia
heenjohtaja Jorma Eloranta sekä presidentti Tarja Halonen.
Tästä huolimatta ajat näyttävät opiskelijalle synkiltä.
Kaikki liipaisimella
Poliittisesta ilmapiiristä kertoo jotain se, että SYListä korostetaan haastatteluissa torjuntavoittojen merkitystä liitolle ja opiskelijaliikkeelle.
”Kun lähtökohtaisesti kaikki on liipaisimella, niin myös näiden olemassa olevien asioiden puolustaminen on tosi tärkeää”, sanoo SYLin sosiaalipolitiikasta vastaava hallituksen jäsen Aino Halinen.
Hänen mukaansa hallituskauden tärkeimmät väännöt ovat liittyneet YTHS:n ja koulutuksen rahoituksen turvaamiseen sekä opiskelijoiden toimeentulon kohentamiseen.
”Yliopistoista ei ole leikattu ollenkaan, mikä on oikeasti aikamoista, kun ajattelee tätä poliittista tilannetta.”
Myös YTHS:n rahoitukseen on tulossa kohennusta ensi vuonna. Säätiö saa noin kolme neljännestä rahoituksestaan valtiolta Kelan kautta, ja tämä rahoitusosuus perustuu laskelmalle säätiön palveluiden piirissä olevien opiskelijoiden määrästä.
SYLin tiedotteen mukaan liitto on
kritisoinut opiskelijamäärien laskelmia epärealistisiksi jo pitkään. Sosiaali- ja terveysministeriö on esittänytkin, että rahoituksen perusteena käytettävää opiskelijamäärän arviota nostetaan ensi vuodeksi 26 000:lla.
Opiskelijoiden toimeentulon kannalta tilanne ei ole yhtä hyvä. Ensi vuodeksi suunniteltu opiskelijoiden siirto asumistuelta opintotuen asumislisälle tekisi SYLin laskelmien mukaan jopa yli 2 000:n euron loven opiskelijan vuosibudjettiin.
Kun suunnitelma tuli julkisuuteen kevään budjettineuvottelujen aikaan, SYL julkaisi kannanoton otsikolla ”Ei vittu taas”. Kyseessä on merkittävä heikennys ja askel taaksepäin, sillä opiskelijoiden siirto yleisen asumistuen piiriin
PAKKOJÄSENYYS ON PERUA 1800-LUVUN LOPULTA, JOLLOIN KAIKKI
YLIOPISTO-OPISKELIJAT
MÄÄRÄTTIIN VENÄJÄN
KEISARIN PÄÄTÖKSELLÄ
YLIOPPILASKUNTIEN JÄSENIKSI.
oli SYLille suuri voitto vuonna 2017. Tukien menetyksen paikkaamiseksi hallitus on nostanut haettavissa olevan opintolainan määrä. Vaikka muutos oli järkytys SYLille, vaikeassa tilanteessa saatiin Halisen mukaan torjuntavoitto.
”Sinne on saatu pieniä muutok-
sia, esimerkiksi kuntaryhmät. Siinä näkyy, että on keskusteluyhteys ja meidän asiantuntijuuttamme kysytään.”
Yhden valtakunnallisen summan sijaan asumislisän on siis määrä vaihdella sen perusteella, kuinka kallista eri puolilla Suomea on elää.
Pakkojäsenyyden ratkaisu on lähellä
SYLissä uskotaan, että poliittisten suhdanteiden vaihtelusta selvitään, mutta edessä on myös yksi eksistentiaalinen haaste: pakko- tai automaatiojäsenyyden tulevaisuus.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt selvityksen siitä, miten ylioppilaskuntien jäsenyyden ja yhdistymisvapau-
Anselmi Auramo LUT-yliopiston ylioppilaskunnasta valittiin SYLin puheenjohtajaksi vuodelle 2025.
den ristiriita saadaan ratkaistua. Asiasta on tehty selvityksiä aiemminkin, mutta nyt tavoite on kirjattu hallitusohjelmaan.
Kyse on yliopisto-opiskelijoiden velvollisuudesta olla ylioppilaskunnan jäsen. Jäsenyyden myötä kaikissa ylioppilaskunnissa maksetaan myös jäsenmaksua, joka on esimerkiksi TREYssä 65 euroa kuluvalta lukuvuodelta.
Opiskelijaliikkeessä puhutaan yleensä automaatiojäsenyydestä. Aiheesta tohtoriksi väitelleen Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden yliopistonlehtori Matti Muukkosen mukaan pakkojäsenyys on oikea termi kuvaamaan järjestelyä, koska ylioppilaskunnasta ei voi halutessaan erota.
Pakkojäsenyys on perua 1800-luvun lopulta, jolloin kaikki yliopisto-opiskelijat määrättiin Venäjän keisarin päätöksellä ylioppilaskuntien jäseniksi. Nykyisen selvityksen lopputuloksen kannalta merkittävimmäksi tekijäksi muodostuu
Muukkosen mukaan YTHS:n rooli.
”Kun uusi yliopistolaki säädettiin vuonna 2010, ylioppilaskunnille oli lisätty tehtäviä opiskelijahallintoon, opintotukeen ja opiskelijaterveydenhuoltoon liittyen”, hän sanoo.
Näillä ylioppilaskuntien lakiin kirjatuilla tehtävillä perusteltiin sitä, että jäsenyys on pakollinen. Ylioppilaskunnan merkitys opiskelijoille oli siis niin suuri, että negatiivisesta yhdistymisvapaudesta, eli oikeudesta olla kuulumatta yhdistykseen, voitiin poiketa.
Vuoden 2010 yliopistolain säätämisen jälkeen perustuslakivaliokunta teki ratkaisun, jonka mukaan ammattikorkeakouluopiskelijoille ei voi säätää pakkojäsenyyttä, koska heidän opiskelijakunnillaan ei ole samaa opiskelijaterveydenhuollon järjestämisen tehtävää kuin ylioppilaskunnilla.
”Muut tehtävät eivät riittäneet pak-
kojäsenyyden oikeuttamiseen.”
Vuonna 2018 tehtiin YTHS-uudistus, jonka myötä amk-opiskelijat pääsivät säätiön palveluiden piiriin, ja opiskelijaterveydenhoitomaksujen kerääminen siirtyi ylioppilaskunnilta Kelalle. YTHS siis irrotettiin ylioppilaskunnista, ja Muukkosen mukaan merkittävä perustelu pakkojäsenyydelle poistui.
”Nyt näyttää siltä, että pakkojäsenyys puretaan ja selvityksen tarkoitus on selvittää, millä mallilla ylioppilaskunnat voivat jatkaa toimintaansa, kun veroluontoisia maksuja ei enää voi kerätä jäseniltä.”
Toteutuessaan pakkojäsenyyden poistuminen vähentäisi todennäköisesti ylioppilaskuntien ja siten SYLin resursseja, koska osa opiskelijoista ei maksaisi jäsenyydestä. Esimerkiksi amk-opiskelijoiden vastaavalla kattojärjestöllä, SAMOKilla, on kuusi työntekijää verrattuna SYLin kymmeneen.
Elsa Tahiri (kuvassa vasemmalla) ja Nea Mikkelä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan delegaatiosta uskovat, että opiskelun ehtojen kiristäminen voi vaikuttaa heidän järjestötoimintaansa. ”Jos tukia kiristetään paljon, uskon, että tipun järjestötoiminnasta pois”, ensimmäisen vuoden opiskelija Tahiri sanoo.
SYLin istuva puheenjohtaja Akseli Tiitta sanoo, että päättäjät arvostavat SYLiä: ”Meitä mielellään kuullaan ja kanssamme keskustellaan, ja meidän pitää säilyttää se.”
TREYn pääsihteeri Adam Zeidanin mukaan TREY vaikuttaa liittokokouksessa käsiteltäviin asioihin hyvissä ajoin jo alkusyksyn kommenttikierroksella: ”Osa tulee tänne niin, että katsotaan kokousbussissa materiaaleja.”
TREYn istuva puheenjohtaja Noora Hakulinen oli ehdolla SYLin puheenjohtajaksi, mutta ei tullut valituksi.
Kokouksen toisena puheenjohtaja toimi saamelaisaktivistina tunnettu Petra Laiti, jolle liittokokous oli seitsemäs. ”Sellainen kärsimyksen meemiyttäminen vähitellen poistuu”, hän kuvailee liittokokouksen tunnelman muutosta viime vuosina.
Yksittäisille ylioppilaskunnille muutos voi olla katastrofaalinen. Taideyliopiston ylioppilaskunnan pääsihteeri Jane Kärnä arvioi Kauppalehdelle lokakuussa, että pakkojäsenyyden poistaminen voisi tarkoittaa jopa ylioppilaskunnan toiminnan lakkaamista.
’Ketään ei kiinnosta, jos vain valitat’
Liittokokouksessa pakkojäsenyysselvitys ei juuri puhuta. Visiirin haastattelussa SYLin istuvan puheenjohtajan Akseli Tiitan vastaus on niin samanlainen kuin pääsihteeri Tukian, että viestintästrategiasta on epäilemättä sovittu liitossa.
”Olemme pärjänneet yli 100 vuotta, ja tulemme pärjäämään jatkossakin.”
Tiitta korostaa sekä liittokokouksen poliittisen keskustelun avauspuheessaan että haastattelussa edunvalvonnan pitkäjänteisyyttä sekä ratkaisukeskeisyyttä.
VAIKUTTAA SILTÄ, ETTÄ OPISKELIJALIIKKEEN YTIMESSÄ TIEDETÄÄN JOTAIN, MITÄ MUUT EIVÄT TIEDÄ.
”Kun olen keskustellut ammattilobbarien ja poliitikkojen kanssa, he sanovat usein että ’ketään ei kiinnosta, jos vain valitat.’”
Tiitan mukaan tärkeintä on tarjota ratkaisuja, joita ministerit ja kansanedustajat voivat viedä eteenpäin. Nyt se tosin on haastavaa, kun rahahanat ovat käytännössä kiinni.
”Perinteisesti opiskelijaliikkeen tavoitteet ovat olleet aika suuria ja kauas katsovia. Tässä hetkessä keskeinen kysymys on, miten voimme sopeutua poliittiseen tilanteeseen ja löytää niitä asioita, joita pystymme edistämään.”
Niitä suuria ja kauas katsoviakin ta-
voitteita tosin hyväksyttiin liittokokouksessa. Henkilövalintojen ohella suurimman tunnereaktion kokoussalissa herätti Israelin akateemista boikottia vaatineen kannanoton hyväksyminen.
Politiikan pelikentillä pitää siis toimia perinteisten sääntöjen mukaan, mutta pääsihteeri Tukia peräänkuuluttaa laajempaa poliittista keskustelua. Liittokokouksen keskusteluosuudessa on ollut vähemmän puheenvuoroja, eikä kokouksissa käydä enää samanlaista dialogia kuin joitakin vuosia sitten.
”Keskustelu on poliittisen sparrailun kannalta hirveän tärkeä asia, ja vie liikettä eteenpäin”, Tukia sanoo.
Poliittisen keskustelun vähenemiselle voi Tukian mukaan etsiä selityksiä esimerkiksi koronan aikana tapahtuneesta sukupolvenvaihdoksesta, jossa joitain perinteitä on väistämättä hävinnyt.
Toisaalta kyseessä voi olla myös eräänlainen noidankehä.
Vaikka SYListä toivotaan vilkkaampaa poliittista keskustelua, samaan aikaan liiton toimistolta toistellaan maltillisuutta ja realististen tavoitteiden merkitystä edunvalvonnassa. Ajattelutapa voi valua alaspäin ylioppilaskuntiin.
Näin vaikeassa poliittisessa ympäristössä pitää kysyä, onko SYLillä varaa toppuutella opiskelijaliikettä ja kehottaa maltillisuuteen, vai pitäisikö liiton johtaa koko liikettä aggressiivisempaan edunvalvontaan?
Vaikutusvalta koetuksella
Kaikista opiskelijoita kohtaavista ongelmista huolimatta tunnelma on Otaniemessä vapautunut ja iloinen liittokokouksen päättyessä lauantaina. Poliittisen keskustelun niukkuuden ja yleisen vääntämisen vähyyden vuoksi kokous loppuu jo iltaseitsemän aikaan.
Myös TREYn pääsihteeri Adam Zeidanilla on hymy herkässä ylioppilaskunnan kokemista pettymyksistä huolimatta. TREYllä oli ehdokkaat SYLiin sekä puheenjohtajaksi että hallitukseen, mutta kumpikaan heistä ei tullut valituksi.
”Totta kai se harmittaa ehdokkaiden puolesta. He tekivät hyvät kampanjat, mutta kun tänne tullaan, niin mitään ei oteta itsestäänselvyytenä.”
Zeidan hehkuttaa, että liittokokous on hieno paikka, jossa nuoret päättäjät pääsevät haaveilemaan paremmasta tu-
levaisuudesta.
”Se puuttuu julkisesta keskustelusta. Tämän jälkeen on aina tosi innostunut olo.”
Vaikka kokouksen puheenjohtaja Eero Hiidenvuori julisti kokouksen kyynisyydestä vapaaksi alueeksi, takaraivossa kolkuttaa silti pieni epäilys siitä, onko tästä myrskystä selviäminen läpihuutojuttu.
SYLin vaikutusvaltaa mittaa pian pakkojäsenyysselvityksen tulos. Selvitys on valmistunut lokakuun lopussa, mutta tulosten julkaisemisen aikataulu ei ole tätä juttua kirjoittaessa vielä selvillä.
Todennäköistä on, että SYL on pyrkinyt vaikuttamaan selvityksen tulokseen kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Vaikka selvityksen asettanut tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok) ei ole SYL-alumni, pääministeri Orpo on. Tämä saattaa olla yksi selitys sille, miksi SYLissä ei olla asiasta huolissaan. Ainakaan huolta ei haluta näyttää ulospäin.
Vaikuttaa siltä, että opiskelijaliikkeen ytimessä tiedetään jotain, mitä muut eivät tiedä. Ehkä Suomen suurin mafia tulee ratkaisemaan tämänkin selvityksen edukseen. •
Liittokokouksessa äänestetään paperilipukkeilla. Tänä vuonna kokous järjestettiin Aalto-yliopiston Kandidaattikeskuksessa.
Yhteisöllisyyttä VAIKKAVÄKISIN
Viidennes opiskelijoista kokee toistuvaa yksinäisyyttä. Voivatko yliopistot ratkoa ongelmaa lisäämällä läsnäolovelvoitteita ja pakollisia ryhmätöitä?
Teksti ANSSI BWALYA Kuvitus TANJA RITVANEN
Olisi mukava ajatella, että opiskelijoiden yksinäisyys oli lähinnä korona-ajan ilmiö. Ei kai tästä nyt enää tarvitse puhua, kun poikkeusolot ovat takanapäin?
Tämän vuoden korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen perusteella opiskelijoiden yksinäisyys on kyllä vähentynyt vuoden 2021 korona-alhosta. Joka viides kokee silti yhä toistuvaa yksinäisyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa kymmeniätuhansia opiskelijoita.
Nyyti ry:n ja HelsinkiMission valtakunnallinen hanke on viimeiset kolme vuotta torjunut yksinäisyyttä korkeakouluissa. Hankepäällikkö Annina Lindberg painottaa, ettei ongelma selity vain pandemian vaikutuksilla.
”Opiskelijoiden yksinäisyyttä on ollut olemassa jo ennen koronaa, se syventyi korona-aikana, ja sitä koetaan edelleenkin isoissa määrin Suomen korkeakouluissa.”
Kenen vastuulla yhteisöllisyyden lisääminen sitten olisi? Jos asiaa kysytään opiskelijoilta itseltään, saadaan Lindbergin mukaan tyypillisesti kaksi vastausta: kanssaopiskelijat ja korkeakoulujen henkilökunta. Opiskelijoiden elämäntilanteet ja aktiivisuus järjestötoiminnassa vaihtelevat, mutta kaikki ovat tekemisissä toisten opiskelijoiden ja kurssiensa opettajien kanssa. Niinpä yksinäisyyden vähentämisenkin tulisi tapahtua korkeakoulujen arjessa, opetuksen lomassa.
”Kaikki opiskelijat eivät osallistu mihinkään opiskelija- tai ainejärjestötapahtumiin.”
Seuraa muillekin kuin järjestöaktiiveille
Ylioppilaskunnankin puolella tiedostetaan, ettei opiskelijajärjestötoiminta tavoita kaikkia. Esimerkiksi TREYn tämän vuoden yhdenvertaisuuskyselyssä vain noin puolet vastaajista koki olevansa osa jonkin opiskelijajärjestön sosiaalista ryhmää. TREYn sosiaalipoliittisen asiantuntijan Laura Kaipian mielestä onkin tärkeää muistaa, että monen opiskelijan kohdalla osallisuuden kokemus ja yhteisöllisyys voivat löytyä jostain toisaalta: muusta vapaaehtoistyöstä, harrastusryhmistä, yliopiston ulkopuolisista kaveriporukoista, perheen parista.
”Sillähän ei oikeasti ole merkitystä, mitä kautta se löytyy. Pääasia on, että kaikilla olisi oma henkinen koti, missä on hyvä olla.”
TREY on etsinyt yhteistyössä yliopiston kanssa erilaisia matalan kynnyksen tapoja tukea opiskelijoiden tutustumista toisiinsa. Kaipia mainitsee esimerkkinä StudyBuddy -Moodlen, josta opiskelijat voivat hakea kahdenkeskistä opiskelu- ja
Yhteisöllisyyttä ei voi jättää järjestöjen varaan
Järjestötoiminta voi olla monelle helppo tapa kiinnittyä uuteen yhteisöön. Järjestöissä pyritään myös koko ajan kehittämään omaa toimintaa saavutettavammaksi ja yhdenvertaisemmaksi. Viime vuosina on mietitty yhä enemmän esimerkiksi sitä, kuinka huomioida opiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet ja miten saada perinteisistä opiskelijatapahtumista aidosti antoisia myös heille, jotka eivät käytä alkoholia.
Perushaasteena on silti se, että järjestötoimintaa vetävät usein suhteellisen nuoret opiskelijat, mikä ohjaa osaltaan tapahtumien järjestämistä ja toiminnan suunnittelua. Samat asiat eivät välttämättä kiinnosta aivan koko opiskelijakuntaa, vaikka moni niistä innostuisikin. Ylipäänsä järjestöjen ja ylioppilaskunnan toiminnassa näkyy eräänlainen Matteus-efekti: helpointa on tavoittaa ne opiskelijat, jotka ovat jo valmiiksi aktiivisia.
Ystävyyssuhteet eivät ole opiskelijan arjessa erillinen saareke, vaan elämän eri osa-alueet vaikuttavat toisiinsa. Monille sosiaalisuus antaa voimavaroja opiskeluarkeen. Samalla uusiin ihmisiin tutustuminen on usein ensi alkuun kuluttavaa ja ainejärjestötoiminnalle omistautuminen vaatii aikaa kalenterista.
Hankepäällikkö Annina Lindbergin mukaan esimerkiksi kursseilla muodostetut ryhmät voivat olla monelle tapahtumia helpompi väylä tutustua uusiin ihmisiin. Kun on ensin työstetty yhdessä kurssitehtävää, ei muistakaan aiheista jutteleminen välttämättä enää jännitä niin paljoa. Se, että ryhmät muodostetaan kurssilla satunnaisesti ja alussa käytetään hetki yhteisten pelisääntöjen sopimiseen, voi olla yllättävän tehokas työkalu opiskelijoiden yksinäisyyden vähentämiseen.
Osa voi vierastaa täysi-ikäisten opiskelijoiden ”paapomista”, mutta opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ei voi yliopistoissakaan jättää vain yksittäisten järjestöjen, opintopsykologien ja hyvinvointitiimien vastuulle. Yliopisto, jossa opiskelijat kokevat enemmän osallisuutta ja vähemmän yksinäisyyttä hyödyttää lopulta kaikkia.
kaveriseuraa. Nyt on kehitteillä hanke, jossa tarjottaisiin opiskelijoille vastaavanlainen mahdollisuus löytää kavereita yhteiseen liikuntaharrastukseen.
Korkeakoululaisten arkeen vaikuttavat kuitenkin myös kunkin hallituskauden sosiaali- ja koulutuspolitiikka. Opiskelijoiden tukien leikkaukset ja lisääntynyt paine valmistua mahdollisimman nopeasti työelämään voivat Kaipian mukaan pahimmillaan lietsoa yksinäistä puurtamista yhteisöllisyyden sijaan.
”Kyllähän kaikki tuollainen kuluttaa opiskelijan voimavaroja ja vaikuttaa myös sosiaalisuuteen.”
Etä-Suomen yliopistot
Tampereen yliopisto on koulutuksesta vastaavan vararehtori Marja Sutelan mukaan erittäin sitoutunut tukemaan opiskelijoiden osallisuutta ja
”Opiskelijoiden yksinäisyyttä on ollut olemassa jo ennen koronaa, se syventyi korona-aikana, ja sitä koetaan edelleenkin isoissa määrin Suomen korkeakouluissa.”
Hankepäällikkö Annina Lindberg
hyvinvointia. Sutelakin tunnistaa opiskelijoihin kohdistuvat paineet ja mainitsee erikseen toimeentuloon liittyvät huolet, esimerkiksi opiskelijoiden siirtymisen yleiseltä asumistuelta pienemmän opintotuen asumislisän piiriin.
”Ja tutkinnon pitäisi sitten kuitenkin valmistua määräajassa, sitähän yliopistokin toitottaa koko ajan.”
Samalla kun yliopisto asettaa opiskelijoille tavoitteita, se haluaa tukea heitä niiden saavuttamisessa. Sutela
arvioi, että Tampereen yliopistolla on kattavat opiskelijoiden hyvinvointia tukevat palvelut. Tukitoimia on viime vuosina lisätty entisestään.
Toisaalta Sutela huomauttaa, että niin valtakunnallisten kuin yliopistokohtaistenkin tutkimusten perusteella suurella osalla opiskelijoista menee hyvin. Toistuva huolipuhe ei kerro koko totuutta. Esimerkiksi Tampereen yliopiston viime kevään kyselyssä ensimmäisen vuoden opiskelijoille 78 prosenttia vastaajista koki, että yksinäisyys oli heikentänyt heidän opiskelukykyään vain hieman tai ei yhtään.
Viime aikoina otsikoihin ovat nousseet korkeakoulujen läsnäolokäytännöt. Korona-ajan poikkeusjärjestelyjen jälkeen opetus on palannut kampuksille. Osa oppilaitoksista on tehnyt melko tiukkojakin linjauksia siitä, kuinka paljon poissaoloja opiskelijoille sallitaan kurssien luennoilta.
Tampereen yliopistolla ei ole yhtä kategorista linjaa kurssien lähiopetuksen suhteen. Yliopiston opetuslinjauksissa korostetaan kuitenkin lähiopetuksen merkitystä etenkin kandivaiheen opinnoissa. Sutelan mukaan tutkimustenkin perusteella tiedetään, että aito läsnäolo ja opiskelu yliopistolla on etenkin opintojen alkuvaiheessa tärkeää. Samalla opiskelijat tutustuvat yliopistoonsa, muihin opiskelijoihin, opetushenkilökuntaan ja ylioppilaskunnan toimintaan.
”Nämä ovat hyvin merkittäviä asioita sen kannalta, miten ne opinnot lähtevät etenemään ja miten tuntee olevansa osa yliopistoyhteisöä.”
Kandivaiheen loppupuolella ja erityisesti maisterivaiheessa on Sutelan mukaan enemmän tilaa joustavuudelle ja etäopinnoille. Myös opiskelijoiden elämäntilanteet ja tutkinto-ohjelmien opetuksen luonne vaihtelevat. Tärkeintä on, että opetusmuoto on aina pedagogisesti perusteltu.
Ryhmäytymistä vai sosiaalista ahdistusta?
Kysymys lähiopetuksesta jakaa Laura Kaipian mukaan mielipiteitä opiskelijayhteisössä. Jo korona-aikana osa koki etäopetuksen ahdistavana, kun taas toisille se sopi erinomaisesti. Sama pätee edelleen: osan elämäntilanne yksinkertaisesti on sellainen, että etäopetus helpottaa heidän arkeaan roimasti.
Yhteisöön kuulumisen tunnetta on silti vaikea saada aikaan ilman säännöllistä lähiopetusta. Opiskelijoiden keskinäisten suhteiden lisäksi kasvokkaiset tapaamiset ovat tärkeitä myös opiskelijoiden ja opettajien vuorovaikutuksen kannalta.
”Korona-aikana opiskelijat ja opetushenkilökunta ajautuivat kauemmas toisistaan, mikä saattaa aiheuttaa omanlaisia haasteita”, Kaipia sanoo.
Esimerkiksi erilaisten ristiriitatilanteiden selvittely on yleensä helpompaa, jos kurssin opettaja ja opiskelijat tapaa-
vat toisiaan muutenkin kuin Teamsin välityksellä.
Annina Lindberg uskoo, että lähiopetuksessa ihmisten kohtaamisen arkipäiväistyminen voi pikkuhiljaa auttaa lievittämään sosiaalista ahdistuneisuutta ja jännitystä. Korkeakouluopetuksenhan on tarkoitus valmentaa opiskelijoita tulevaisuutta ja työelämää varten.
Hänen mielestään lähiopetuksesta ei silti kannata tehdä itseisarvoa.
”Ajatus, että kaikki kasvokkainen on vain hyvää ja kaikki verkossa etänä toteutettava pahaa ja ikävää, on liian mustavalkoinen.”
Parhaimmillaan etäopetus voi auttaa löytämään sopivan tasapainon elämän eri osa-alueiden välille. Tämä tukee opiskelijan jaksamista ja hyvinvointia. •
TURHAT TAIDOT
MITÄ TURHIA TAITOJA
SINULLA ON?
”Osaan aivastaa käskystä.”
MIMI KORJUS Kriminologia 5. vuosi
”Osaan räpätä koko Superbass-biisin.”
OONA VALO
Luokanopettaja 3. vuosi
”Origamit.”
KADIR AL-KULABI
Tietojohtaminen 1. vuosi
Perin etuoikeuden äänestämiseen
Muutama klikkaus puhelimella ja olin antanut ääneni edustajistovaaleissa. Äänestäminenhän oli naurettavan helppoa omalta kotisohvalta käsin.
Helppoudesta huolimatta äänestysprosentti TREYn edustajistovaaleissa marraskuun alussa jäi vaatimattomaksi. Suurin osa opiskelijoista jätti äänestämättä näissäkin vaaleissa.
Opiskelijoiden matala äänestysaktiivisuus hämmästyttää minua. Me korkeakouluopiskelijat olemme edelleen niitä, joilla on todennäköisesti korkea sosioekonominen tausta. Moni on siis oppinut pitämään äänestämistä itsestäänselvyytenä, koska vanhempamme ovat käyneet vaaliuurnilla.
Jos joidenkin, niin meidän pitäisi kaiken järjen mukaan olla niitä mallioppineita, joilla on resursseja käyttää hetki elämästä ehdokkaan valintaan ja äänestämiseen. Näin ei silti näytä olevan.
Jos edes meitä ei kiinnosta vaikuttaa korkeakoulumme tulevaisuuteen, toivottavasti kukaan ei soimaa meitä vielä nuorempia osallistumisen puutteesta.
MUUTKIN kuin minä ovat huolissaan tilanteesta. Tilastokeskukselta selviää, että viime kuntavaaleissa vain 92-vuotiaat äänestivät kaksikymppisiä epäaktiivisemmin. Ratkaisuksi on esitetty esimerkiksi äänestysikärajan laskemista 16 ikävuoteen.
Kikkaa onkin kokeiltu Euroopassa.
Norjassa tulokset ovat olleet lupaavia, Virossa puolestaan todella kehnoja.Toimivuutta on kuitenkin turha arvioida vain matematiikalla. Tärkeää olisi kysyä, keitä äänestysmahdollisuus aktivoi. Ilman kotoa saamaani mallia käydä äänestämässä en varmaankaan olisi käyttänyt ääntäni edustajistovaaleissa. Nuoret, jotka eivät saa tätä mallia vanhemmiltaan, eivät hyötyisi äänestysikärajan madaltamisesta. Päinvastoin se voisi lisätä entisestään nuorten osallistumiskuilua eli äänestämisen vahvaa eriytymistä huono-osaisten epäaktiivisuuteen ja hyväosaisten aktiivisuuteen.
Jos joidenkin, niin meidän pitäisi kaiken järjen mukaan olla niitä, joilla on resursseja käyttää hetki ehdokkaan valintaan ja äänestämiseen. Näin ei silti näytä olevan.
On turha syyttää nuoria laiskuudesta äänestää, jos päätetään jättää poliittisen syrjäytymisen uhan alla olevat nuoret osallistumismahdollisuuksien ulkopuolelle.
Huomiota tulisi kiinnittää nyt oppivelvollisten koulutukseen. Peruskoulun tulisi tarjota tietoja ja taitoja poliittisesta osallistumisesta. Näin äänestämisestä voisi tulla tasa-arvoisesti jakautunut tapa eikä eriarvoinen etuoikeus. Toivottavasti me parikymppisetkin opimme tämän tavan – mieluiten ennen eläkeikää. • PIHLA PARIKKA Kirjoittaja on parinkymmenen ikävuoden tienoilla, eikä halua eläkeläisten päättävän asioistaan.
IIKKA SORVALI
VENYTTELYMYYTTI
Tampereella tehdyssä tutkimuksessa etsittiin parhaita tapoja ehkäistä aloittelevien juoksijoiden rasitusvammoja. Juokseminen lopetetaan usein loukkaantumisen takia, mutta tutkija haluaa innostaa ihmisiä jatkamaan harrastusta.
Teksti IIKKA SORVALI Kuvat ELNA RIKKINEN
On lokakuinen iltapäivä Kaupin ulkoilualueella. Rapa lentää ja kosteat juurakot ovat petollisen liukkaita, mutta auringonpaiste ja kauniit metsämaisemat pitävät mielen seesteisenä hankalammissakin olosuhteissa.
Vieressäni hölkkää Tampereen urheilulääkäriaseman eli Taulan tutkimus- ja kehittämisjohtaja Mari Leppänen. Olemme lenkillä, koska Leppäsen johtama tiimi tutkii juoksemista – ja sen vaaroja.
”Kymmenen vuotta sitten ajateltiin helposti niin, että ’sain tämän vamman, koska en venytellyt’”, hän sanoo.
Leppäsen johtaman Terve juoksija -tutkimushankkeen toukokuussa julkaistut tulokset osoittavat, että luulotiedosta huolimatta lihaskunto on venyttelyä tehokkaampi keino ehkäistä rasitusvammoja.
Tutkimuksen 325 tamperelaista osallistujaa jaettiin kolmeen ryhmään, joista yksi harjoitti lonkan ja keskivartalon lihaksia, toinen nilkkojen lihaksia ja kolmas, eli kontrolliryhmä, teki tavallisia venytyksiä.
Lonkan ja keskivartalon aluetta harjoittaneella ryhmällä oli tutkimusjakson aikana 40 prosenttia vähemmän rasitusvammoja ja 52 prosenttia vähemmän vakavia rasitusvammoja kuin venyttelyryhmällä. Nilkkaryhmä ei eronnut venyttelyryhmästä rasitusvammojen määrässä.
”Lonkan ja keskivartalon lihasten vahvistaminen oli tehokas tapa ennaltaehkäistä aloittelevien juoksijoiden yleisimpiä vammoja, jotka suurimmaksi osaksi ovat rasitusperäisiä vammoja ja kipuja”, Leppänen sanoo.
”Tarkoitus on innostaa ihmisiä juoksemaan”
Vaikka juokseminen on maailmanlaajuisesti yleinen harrastus, Leppäsen mukaan rasitusvammojen ehkäisyä ei ole juurikaan tutkittu etenkään aloittelevissa juoksijoissa. Esimerkiksi palloilulajeista aiheesta löytyi kymmeniä aikaisempia tutkimuksia.
”Tämä oli kansainvälisesti tosi merkittävä tutkimus, koska aiemmat juoksemisen tutkimukset ovat liittyneet esimerkiksi jalkineisiin ja harjoittelukuorman tutkimiseen.”
Taulan tutkimus- ja kehittämisjohtaja
Mari Leppänen johtaa Terve juoksija -tutkimushanketta.
Lonkan ja keskivartalon
lihasten vahvistaminen oli tehokas tapa ennaltaehkäistä
aloittelevien juoksijoiden yleisimpiä vammoja, jotka suurimmaksi osaksi ovat rasitusperäisiä vammoja ja kipuja.
Taula on osa UKK-instituuttia, joka tutkii liikkumista ja sen terveysvaikutuksia väestötasolla. Taulan tutkimusalueeseen kuuluvat liikuntaturvallisuus ja -vammat.
Tutkimukseen valittiin vapaaehtoisia osallistujia, joilla oli enintään kaksi vuotta juoksukokemusta ja jotka eivät juosseet säännöllisesti yli 20 kilometriä viikossa. Leppäsen mukaan ryhmään mahtui monenlaisia harrastajia.
”Osa pystyi hölkkäämään juuri sen minimin, millä pääsi mukaan. Sitten oli heitäkin, jotka lähtivät puolimaratonille tutkimuksen loppupuolella.”
Leppäsen mukaan oli tärkeää tutkia nimenomaan aloittelevia juoksijoita, koska he kärsivät rasitusvammoista eniten ja lopettavat usein juoksuharrastuksen vammojen takia. Siten Terve juoksija -tutkimuksessa oli myös kansanterveydellinen näkökulma.
”Tarkoitus on innostaa ihmisiä juoksemaan ja myös jatkamaan harrastusta.”
Lenkillämme kuvaaja Elna Rikkinen on innostunut juoksemisesta liiaksikin. Hän on sahannut lenkkipolkua edestakaisin metsästäessään parasta kuvauspaikkaa, ja viimeisimmän mäkispurtin jäljiltä vanha jalkapalloilijakin tarvitsee hengähdystauon.
Pohdimme hetken, mihin suuntaan lähdemme risteyksestä, ja pian matka saa taas jatkua.
Suurin osa rasitusvammoja
Tutkimus koostui kahdesta vajaan puolen vuoden harjoitusjaksosta. Vuosina 2021 ja 2022 järjestetyissä jaksoissa oli eri osallistujat. Osallistujat täyttivät yhteensä yli 6 700 terveyskyselyä, joilla kartoitettiin viikoittain mahdollisia vammoja.
Osallistujat kävivät fysioterapeuttien ohjaamissa harjoituksissa kaksi kertaa viikossa. Ryhmien omien oheisharjoitusten lisäksi kaikilla osallistujilla oli samanlainen juoksuohjelma. Leppäsen mukaan ammattilaisen ohjaus oli tutkimuksen onnistumisen kannalta tärkeää. Oikean suoritustekniikan lisäksi ohjaajat toivat ryhmille positiivista ryhmäpainetta.
”Ihmiset lopettavat tutkimukseen osallistumisen helpommin, jos he tekevät sitä yksin.”
Juoksutunteja kertyi yli 12 000, ja vammoja ilmeni yhteensä 310 kappaletta. Näistä 91 prosenttia oli alaraajoissa. Alaraajavammoista 87 prosenttia johtui ylirasituksesta.
Leppäsen mukaan juoksijoiden rasitusvammat kohdistuvat tyypillisesti polveen, akillesjänteeseen tai sääreen. Ne ovat hyvin yleisiä ja joko estävät juoksemisen tai aiheuttavat kipua juostessa.
”Merkittävin tekijä rasitusvammoissa on se, jos tulee no-
peasti liikaa liian samantyyppistä kuormitusta.”
13 prosenttia tutkimuksen alaraajavammoista johtui äkillisistä vammoista eli revähdyksistä tai venähdyksistä. Leppäsen mukaan tällaiset vammat ovat juoksijoilla harvinaisempia, ja tutkimuksessa ne aiheutuivat pääasiassa spurteissa ja mäkivedoissa.
Vaikka venyttely osoittautui tutkimuksessa hyödyttömäksi rasitusvammojen ehkäisyssä, se vaikutti äkillisiin vammoihin.
”Vaikutti siltä, että venyttely ehkäisi lihasrevähdyksiä. Tähän pitää kuitenkin suhtautua varauksella, koska äkillisiä vammoja tuli niin vähän, että tutkimusasetelma ei ole luotettava niiden tutkimiseen.”
Huipullakin treenataan lihaskuntoa
Tulokset eivät tulleet Leppäselle yllätyksenä. Urheilumaailmassa on hänen mukaansa ollut jo pitkään tiedossa lihaskuntoharjoittelun merkitys juoksijoille.
”En usko, että kovin moni huippu-urheilija vain juoksee ilman, että tekisi voimaharjoittelua. Senkin takia oli hyvä tutkia, että nähdäänkö myös aloittelijoille niitä hyötyjä.”
Keskivartalon lihasten vahvistamisen vaikutus nilkkaan asti johtuu Leppäsen mukaan siitä, että sillä on koko alaraajan hallintaa parantava vaikutus.
”Tutkimus on vielä kesken, mutta todennäköisesti vaikuttava tekijä oli liikekontrollin lisääntyminen alaraajoissa.”
Tutkimustulosten yhteydessä julkaistiin myös Terve juokTutkimustulosten yhteydessä julkaistiin myös Terve juoksija -harjoitusohjelma. Leppänen toivoo, että juoksuharrastajat ottaisivat tutkimuksen opit käyttöönsä.
Voimaharjoittelun lisäksi oheistreeninä voi toimia myös jonkin toisen lajin harrastaminen, kunhan rasitus ei muistuta liikaa juoksemista.
”Esimerkiksi pallopelit voivat olla liian samanlaisia, koska niissä juostaan niin paljon.”
Leppäsen mukaan tutkimus toi tuloksia myös osallistujille. Kaikki osallistujat suorittivat viimeisellä tutkimusviikollaan kymmenen kilometrin juoksuhaasteen, ja monet ovat kertoneet Leppäselle aikovansa jatkaa juoksuharrastusta pienryhmissään.
”Tutkimuksella oli varmasti kuntovaikutuksia heille. Se oli kiitollinen ryhmä tutkia, kun he olivat vapaaehtoisia ja innokkaita.”
Haastattelu on lopuillaan, kun poistumme metsästä ja päädymme takaisin UKK-instituutin parkkipaikalle. Selvisimme paikoittain haastavasta maastosta ilman äkillisiä vammoja, eikä rasituskaan mennyt liiallisen puolelle.
Metsään meneminen kannatti, kuten yleensäkin.
”Näitä haastatteluja voisi alkaa pitämään useamminkin lenkin ohessa”, Leppänen huikkaa. •
Teksti SAKRI PÖLÖNEN
Kuvat SANKAREIDEN KOTIALBUMIT
Ohjaajien neuvot auttoivat writer’s blockiin
JOONAS YLI-HUHTALA: ”Pallottelimme diplomityön aihetta yhdessä sen rahoittaneen rakennusyhtiö YIT:n kanssa, kunnes muotoutui sellainen dippa-aihe, joka tuntui järkevältä.
Kun aihe oli selvillä, ryhdyin aluksi miettimään dipan rakennetta ja sitten keräämään lähdemateriaalia. Tein myös haastatteluita YIT:llä erilaisissa hankkeissa olleiden ihmisten kanssa.
Diplomityöni käsittelee sitä, miten rakennusurakoitsijan kannattaa toimia hankkeiden eri osapuolien kanssa ja hallita niitä. Suunnittelu on tärkeää jo varhaisessa vaiheessa, samoin erilaisten ongelmakohtien arvioiminen. Osapuolet täytyy tunnistaa ja luokitella sen mukaan, miten vaikuttavia ne ovat hankkeen kannalta.
Tutkimushaastatteluiden koordinoimisessa oli omat hasteensa. Vaikein työvaihe oli kuitenkin kirjallisuuskatsauksen tekeminen, joka alkoi jossain vaiheessa vain junnata paikallaan. Koin writer’s blockin enkä saanut kirjoitettua mitään. Onneksi ohjaajilta löytyi käytännönläheistä apua ja pääsin lopulta työssä eteenpäin.
Kirjoitushommia tein enimmäkseen kirjastossa tai tietokoneluokassa, koska niissä pystyi keskittymään parhaiten. Usein menimme myös ystävieni kanssa esimerkiksi kahvilaan tekemään töitä. Työn loppuun vetäminen tapahtui parin kuukauden rutistuksessa, kun kirjoitin kotona töiden jälkeen.
Dippaprosessi oli hyvä kohta opetella itse itsensä johtamista. Pidin myös siitä, että sain kunnolla syventyä kiinnostaviin asioihin.
Itse valmistuminen tuntui siltä, kuin olisi saanut pianon pois harteiltaan. Se taakan keventyminen oli hieno tunne.” •
Dippaprosessi oli hyvä kohta opetella itse itsensä johtamista.
DIPPA
• OTSIKKO: Rakennushankkeen osapuolten sitouttaminen urakoitsijan näkökulmasta
• ALA: Rakennustekniikka
• MITTA: 55 sivua
• KAUAN KESTI? 1,5 vuotta
• KUINKA RANKKAA OLI ASTEIKOLLA 1–5? ”Viisi, koska työn loppurutistus laittoi todella koville.”
LOPPUTYÖN SANKARIT
Palstalla dipan ja gradun tehneet jakavat viisauttaan.
Vähemmän nysväämistä, enemmän tekemistä
ANU SALMINENI: ”Kuulin jo kandivaiheessa älykkäästä sopeutumisesta, samoin gradussani keskeisellä käsitteestä supistuva kaupunki (shrinking city). Aiheesta on melko vähän suomenkielistä teoriakirjallisuutta, joten se tuntui kiinnostavalta graduaiheelta.
Se, miten kunnat sopeutuvat pieneneviin väkilukuihin ja asukkaiden ikääntymiseen on todella ajankohtainen kysymys. Kuntien voi kuitenkin olla haastavaa myöntää, että väkiluku vähenee; sitä saatetaan pitää luovuttamisena. Älykäs sopeutuminen tarkoittaa muutoksen hyväksymistä ja uusien toimintamallien kehittämistä.
Haastattelin graduuni kunnanjohtajia, jotka kertoivat käytännön ajatuksia väestön vähentymisestä ja ikääntymisestä. Haastatteluiden tekeminen oli työn mieluisin vaihe, enkä pitänyt sitä mitenkään stressaavana. Olin valmistautunut kunnanjohtajien haastatteluihin hyvillä kysymyksillä.
Vielä graduseminaarissa näytti siltä, että valmistuisin ajoissa. Tahti alkoi kuitenkin hidastua, kun tuli varsinaisen kirjoittamisen aika. Sain lisäksi seminaarisyksynä kokoaikaisen työpaikan, ja minulla on perhettäkin, joten lopulta gradun tekemiseen meni yhteensä kaksi vuotta.
Kun sain gradun vihdoin palautettua, olo tuntui ensin aika tyhjältä: ”Tässäkö tämä oli?” Jos voisin tehdä kaiken uusiksi, niin nysväisin vähemmän ja tekisin vain.
Oman työni kannalta graduaihe oli hyvä valinta, koska siinä sai lisäymmärrystä suomalaisten kuntien nykytilaan ja tulevaisuuteen. Samalla kävi selväksi, että myös kasvukuntien täytyy tehdä älykkäitä ratkaisuja siinä missä supistuvienkin kuntien.” •
Kun sain gradun vihdoin palautettua, olo tuntui ensin aika tyhjältä: ”Tässäkö tämä oli?”
GRADU
• OTSIKKO: Kuntien älykäs sopeutuminen: kunnanjohtajien näkemyksiä älykkään sopeutumisen mahdollisuuksista
• ALA: Hallintotieteet
• MITTA: 68 sivua
• KAUAN KESTI? Yhteensä kaksi vuotta
• KUINKA RANKKAA OLI ASTEIKOLLA 1–5? ”Sanotaan kaksi tai kolme, koska annoin itselleni niin paljon siimaa.”
TALO, JOSSA MUUTETTIIN MAAILMAA
Vuonna 1987 joukko nuoria valtasi rakennuksen, joka tunnetaan nykyään Tallipihan kahvilana. Vallatun talon ruokapöydässä keksittiin muun muassa tamperelaisen sateenkaariyökerhon nimi.
Teksti ALIINA RUUTTUNEN Kuvat ALIINA RUUTTUNEN JA HAASTATELTUJEN KOTIALBUMIT
Lehtileike AAMULEHTI
Marraskuun kymmenentenä päivänä vuonna 1987 opiskelevista ja työttömistä nuorista koostuva joukko valtasi Kuninkaankadulla sijaitsevan puutalon. Talo kuuluu Tallipihana tunnettuun miljööseen, joka rakennettiin alun perin Finlaysonin tehtaat omistaneen Nottbeckin suvun palvelusväelle. Alueella sijaitsivat myös suvun hevostallit. Vallattu rakennus oli
alkujaan hevoskuskin talo.
Rakennus on nykyään hyvinkin tuttu monelle tamperelaiselle ja ulkopaikakuntalaisellekin. Se nimittäin toimii Tallipihan kahvilana.
Vuonna 1987 Suomessa oli asuntopula. Vuokra-asuntojen hinnat olivat korkeat, eikä asuntoja riittänyt kaikille. Tuo vuosi oli myös ensimmäinen, kun Suomessa tilastoitiin asunnottomuutta. Sen lisäksi, että asunnottomuuteen puututtiin niin kansainvälisesti kuin kotimaan politiikassa, eivät tavalliset kansalaisetkaan jääneet toimettomiksi.
Tallipihan kahvilarakennuksen valtauksessa oli kyse poliittisesta kannanotosta, ja valtaajat hakivat teolleen huomiota julkaisemalla lehdistötiedotteen valtausyönä. Talolla vieraileville medioille valtaajilla oli selkeä viesti: he eivät poistu rakennuksesta ennen kuin rakennuksen omistava Finlayson on suostunut solmimaan heidän kanssaan vuokrasopimuksen.
Talonvaltaaminen on Suomessa laitonta, mutta ei ennenkuulumatonta. 1980- ja 1990- luvuilla nuoret valtasivat tiloja kulttuurikäyttöön ja kiinnittääkseen huomiota nuorten asuntotilanteeseen. Laiton toiminta ei jäänyt Tallipihallakaan huomaamatta.
Yksi valtauksessa mukana ollut nuori oli Kirsi Marie Liimatainen. Nykyään elokuvaohjaajana työskentelevä Liimatainen oli valtaushetkellä työtön, mutta pääsi sittemmin opiskelemaan Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmaan Nätylle. Liimatainen kertoo, että alusta lähtien oli tarkoitus, että osa valtaajista jäisi asumaan rakennukseen. Neuvottelut rakennuksen vuokraamisesta saatiin käyntiin nopeasti, ja tilanne helpottui Tampereen opiskelija-asuntosäätiö Toasin tullessa mukaan välivuokraajaksi. Vuokrasopimus saatiin aikaiseksi noin viikko valtauksen jälkeen.
“Muistan vielä sen päivän, kun sovittiin, että ketkä lähtevät neuvottelemaan, ja sitten ne tulivat takaisin hurraten ja kertoivat, että paperit on allekirjoitettu ja kaikki on selvää”, Liimatainen muistelee.
Tamperelaista queer-historiaa
Vuonna 1877 rakennetun puutalon 78 neliöön ja kolmeen huoneeseen asettui asumaan neljä henkilöä. Takapihalle perustettiin kasvimaa. Pienet asuintilat pakottivat elämään yhdessä, eikä talossa voinut vain ajatella keskittyvänsä omaan elämäänsä. Talon asukkaista ja asukkaiden vaihtelevista kumppaneista ja ystävistä muodostui yhteisö.
Simo Mäki oli Liimataisen tavoin yksi niistä valtaajista, joka jäi asumaan taloon valtauksen päättyessä. Hän päätyi valtaukseen toimiessaan Vasemmistonuorissa. Mäki nostaa vahvasti esiin ihmiset ja talossa vallinneen tunnelman.
”Ystäväpiiri oli hirveän laaja, ja sii-
“Rakennuksen historiasta kerrottaessa on saatettu mainita, että talossa on majaillut asunnottomia. Meidät on pyyhitty pois siitä virallisesta julkisuuskuvasta”
hen kuului ihmisiä yliopiston puolelta, mutta myös muualtakin. Meillä oli aika paljon sellaisia juhlia, että tultiin porukalla jostain ravintolasta isolla porukalla sinne kotiin ja siellä tehtiin kaikkia esityksiä.”
Vallatun talon yhdistämä ihmisjoukko koostui pitkälti queer-ihmisistä. 1980-luvulla homoseksuaalisuus oli asia, josta vaiettiin. Homoseksuaalisuus oli määritelty sairaudeksi aina vuoteen 1981 asti.
“Me [sateenkaari-ihmiset] emme olleet näkyviä emmekä saaneet olla näkyviä. Monet yhteiskunnan muuttamiseen
liittyvät tavoitteet punoutuivat yhteen siinä talossa”, Liimatainen sanoo.
Talon ympärille rakentunut yhteisö on jättänyt jäljen tamperelaiseen sateenkaarihistoriaan. Tampereella ei ollut vakituisia baareja tai paikkoja, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset olisivat voineet kohdata toisiaan. Liimatainen toteaa, että ajassa vallitsi vahva “tee se itse” -henki. Kuninkaankadun keittiönpöydän ääressä keksittiin esimerkiksi vuonna 1990 avatun sateenkaariyökerho Mixein nimi.
“Kun mitään ei ollut tarjolla, niin ajattelimme, että luomme itse oman kulttuurimme. Meidän kotimme oli paikka, jossa tätä kaikkea suunniteltiin”, Liimatainen sanoo.
Vallatusta talosta matkailukohteeksi
Pelkkää onnea ja auvoa vanhassa talossa eläminen ei kuitenkaan ollut. Talon ikä alkoi näkyä vuosien kuluessa esimerkiksi katon vuotamisena. Toas ei
Kirsi Marie Liimatainen
Yllä kuskin talo eli Tallipihan kahvila nykyasussaan, oikealla Kirsi Marie Liimatainen talossa vuonna 1988. Liimatainen asui talossa lopulta vuoteen 1994 asti.
antanut rahaa rakennuksen korjaamiseen, ja vaikka asukkaat pyrkivät korjaamaan sitä, eivät raha tai taidot riittäneet. Liimatainen toteaa, että asumisolosuhteet muuttuivat hankaliksi.
“Jotain viemäreitä ja putkia me rassasimme kellarissa, aika mahdotonta touhua se oli.”
Liimatainen oli talon viimeinen asukas muuttaessaan pois vuonna 1994. Vaikka hän asui Tallipihalla lopulta suhteellisen lyhyen ajan koko elämän mittakaavassa, on aika jättänyt hänen mukaansa pysyvän jäljen ja tuonut elämään ihmissuhteita, jotka ovat kestäneet aina tähän päivään saakka.
Myös Simo Mäki muistelee Kuninkaankadulla vietettyjä hetkiä lämmöllä ja kertoo, että näkee toisinaan yhä unta vallatussa talossa asumisesta.
”Siihen aikaan liittyy niin paljon kaikkia muistoja, ihmisten tapaamisia, juhlia, politiikkaa ja kaikkea sellaista yhteisöllis-
tä tekemistä.”
Tallipihan alue kunnostettiin matkailukohteeksi 1990-luvun lopussa ja Tampereen kaupunki lunasti alueen itselleen. Kuskin talosta tuli kahvila, jossa myös valtaajat ovat vierailleet. Liimatainen on kahvilassa käydessään myös kertonut ääneen olleensa mukana valtaamassa taloa ja asuneensa siinä. Reaktiot ovat olleet hämmästyneitä, ja valtaajat yhteisöneen ovat jääneet muun julkisuuskuvan jalkoihin.
“Rakennuksen historiasta kerrottaessa on saatettu mainita, että talossa on majaillut asunnottomia. Meidät on pyyhitty pois siitä virallisesta julkisuuskuvasta”, Liimatainen toteaa.
Mäki pohtii, että rakennus asukkaineen saattoi jäädä huomioitta jo valtaajien siinä asuessa. Vaikka valtauksesta uutisoitiin ja ennen vuokrasopimuksen kirjoittamista talon liepeillä oli poliiseja, kaikki eivät välttämättä tajunneet, et-
tä talossa asutaan.
Valtaajat ovat kuitenkin jättäneet konkreettisen jäljen Tallipihan alueen historiaan, sillä he pitivät huolta nyt jo lähes 150-vuotiaasta talosta. Liimatainen toteaa, että asukkaat ymmärsivät vasta jälkeenpäin, kuinka kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta talosta ja alueesta on kyse.
”Eihän sitä voi tietää, mitä olisi tapahtunut, jos me emme olisi asuneet siinä ja pitäneet talosta huolta. Talo olisi vaikka voitu sytyttää tuleen, jos se ei olisi ollut asuttuna niinä vuosina.”
Konkreettinen jälki jäi myös monen asukkaan elämään. Liimatainen toteaa ajan Kuninkaankadulla muuttaneen ”kaiken”. Hän tutustui erilaisiin ihmisiin, joiden kanssa sai vaihtaa ajatuksia. Samankaltaisten ihmisten ympäröimänä sai rohkeutta olla oma itsensä.
”Ainakin kaksi meistä tuli kaapista sinä aikana. Toinen niistä olin minä.” •
Luentotetris
Miksi juuri minun kielikurssini järjestetään varhain maanantaiaamuna? Visiiri selvitti, miten luentoopetus aikataulutetaan ja miksi joinakin päivinä luentoja voi tuntua olevan enemmän kuin toisina.
Teksti UKKO KAUKUA Kuvitus TATU VORNANEN
Otetaanko torstain opiskelijabileet huomioon luentojen aikataulutuksessa? Entä kenelle pitää valittaa, jos pakolliset kurssit on aikataulutettu siten, että selviytyminen ilman Harry Potter -kirjoista tuttua ajankääntäjää tuntuu mahdottomalta?
Piilossa opiskelijoiden katseilta rehkii joukko ihmisiä, joiden tehtävänä on selvittää jatkuvasti muuttuva palapeli. Pia Turjanmäki Tampereen yliopiston opetus- ja aikataulutuspalveluista lupautui selventämään aikataulutusjärjestelmää.
Käytännössä järjestelmä toimii siten, että koulutusasiantuntija katsoo, mitkä opintojaksot tietyn alan opiskelijan olisi tarkoitus suorittaa ja mitkä eivät saa mennä päällekkäin. Tämä tieto välitetään eteenpäin aikataulutusosastolle, joka on lopulta vastuussa luentojen aikatauluttamisesta.
”Me pelataan tätä Tetristä”, Turjanmäki sanoo. Valmistumisen mahdollistamisen lisäksi aikataulutuksessa otetaan huomioon myös opiskelijaelämän inhimillisiä puolia. Turjanmäki kertoo, että perjantaiaamut pyritään pitämään mahdollisuuksien mukaan vapaana, koska torstai on usein opiskelijoiden bilepäivä. Myös kielikurssit pyritään aina ottamaan huomioon aikataulutuksessa niin, että ne eivät mene muiden opintojaksojen päälle.
Järjestelmä ensin Hervannassa
Alun perin keskitetty aikataulutusjärjestelmä otettiin käyttöön vain Hervannan kampuksella ennen yliopistojen yhdistymistä. Siellä muutos keräsi Turjanmäen mukaan
TURJANMÄKI
Lukuvuoden 2024–2025 luennot ja luentoihin rinnasteiset oppimistapahtumat eri viikonpäivinä. Mukaan ei ole laskettu pienryhmäopetusta. Taulukko on suuntaa antava, sillä kaikkea opetusta välttämättä ole aikataulutettu. Lähde: Pia Turjanmäki
SANOO, ETTÄ JO PELKÄSTÄÄN TILOJEN NIUKKUUS PAKOTTAA KÄYTÖN
KOKO VIIKON AJALLE, VAIKKA OPETUSTA USEIN TOIVOTTAISIINKIN
TIISTAIN JA TORSTAIN VÄLILLE.
kiitosta: opettajat olivat tyytyväisiä, kun luennoille pääsi enemmän opiskelijoita päällekkäisyyksien karsiutuessa pois. Järjestelmä tukeekin nimenomaan vuosikurssiajattelua, jossa kurssit suoritetaan aikataulutetusti tietyssä järjestyksessä.
”Tekniikan alan yhteiset perusopinnot sanelevat siellä koko pohjaa ja kaikille yhteisiä opintoja on paljon.”
Samanlainen tilanne on Turjanmäen mukaan myös Kaupin kampuksen lääkisopiskelijoilla, joiden opiskelussa on tiukka rakenne. Keskustakampuksella asiat toimivat kuitenkin hieman toisin.
Keskustakampuksella opetettaville aloille järjestelmä tuli käyttöön vasta yliopistojen yhdistyessä. Keskustakampuksella opetus on organisoitu hieman eri tavalla kuin Hervannassa, mikä aiheuttaa omat hankaluutensa, Turjanmäki sanoo.
”Keskustakampuksella ei yleensä ole tarkkaa järjestystä kurssien suorittamiselle, ja opinnoissa on muutenkin enemmän vapautta ja valinnaisuutta.”
Mitä enemmän vapautta, sitä vaikeampi kaikki liikkuvat osat ja esimerkiksi eri sivuainemahdollisuudet on ottaa huomioon, Turjanmäki selittää. Jotta järjestelmä toimisi ainakin
pakollisten opintojen kohdalla tarkoituksenmukaisesti, on ylimääräisiä rönsyjä pyritty Turjanmäen mukaan karsimaan. Tällä on se varjopuoli, että sivuaineopintoja valitsevalle opiskelijalle saattaa näyttää siltä, että kurssit menevät päällekkäin.
Eroja alojen välillä
Joissakin koulutusohjelmissa tehdään enemmän sisäistä suunnittelua, ja se voi Turjanmäen mukaan joskus aiheuttaa päällekkäistä työtä. Kaikki luennoitsijat eivät myöskään välttämättä ilahdu ajatuksesta, että valta opetuksen ajoittamisesta täytyy luovuttaa jollekin toiselle. Tulevaisuuden tavoitteena onkin Turjanmäen mukaan vähentää päällekkäisyyttä, jossa esimerkiksi jonkin alan sisällä tehdään omaa aikataulutusta keskitetyn järjestelmän ulkopuolella.
Turjanmäen mukaan päällekkäisyyksien välttämiseksi on kuitenkin tärkeää, että aikatauluttajilla olisi työssään mahdollisimman vapaat kädet.
”Teemme työtä opiskelijoiden valmistumisen eteen em-
mekä kenenkään opettajan kiusaksi.”
Opiskelijoille aikatauluttaminen voi tuntua kaukaiselta ja vieraalta. Turjanmäki kuitenkin kehottaa opiskelijoita nostamaan esille havaitsemiaan ongelmia. Ongelmista voi kertoa esimerkiksi oman ainejärjestön kautta tai suoraan aikataulutuspalveluille. Välillä intrassa on myös avoimia kyselyitä, joihin voi antaa palautetta.
Turjanmäki painottaa, että heillä on laissa velvoite järjestää asiat niin, että opiskelijoille olisi mahdollista valmistua viidessä vuodessa. Sitä velvoitetta he yrittävät aikataulutuksella täyttää.
”Opiskelijat ovat muutenkin niitä, jotka yleensä joutuvat vain sopeutumaan siihen, mitä annetaan. Me kovasti yritetään, ettei päällekkäisyyksiä tulisi.” •
SYVÄ HYVÄ ETELÄ
Yhdysvaltojen etelässä on enemmän aseita, fundamentalistikristittyjä, konservatiiveja, uppopaistettua ruokaa, ylipainoisia ihmisiä ja ylipäätänsä junttia meininkiä kuin muualla maassa. Samalla se on vastarinnan ja edistyksen kehto. Tennesseeläiset opiskelijat kertovat, mikä saa heidät ylpeäksi ristiriitaisesta kotiseudustaan.
Teksti & valokuvat JUUSO PIKKARAINEN
Kuvitus NORA NIEMINEN
Syvimpänä etelänä pidetään Louisianan, Mississippin, Alabaman, Georgian ja EteläCarolinan muodostamaa aluetta USA:n kaakkoisosassa.
Tennesseen Memphisissä on marraskuisena iltapäivänä vajaat 20 astetta lämmintä. Istun osavaltion pääkaupungista Nashvillesta kotoisin olevan Zoë Dominguezin ja alabamalaisen Ethan Morrisin kanssa vanhan tiilitalon kuistilla, missäs muuallakaan. Stereotypiat amerikkalaisista juomassa pontikkaa haulikko kädessä kuistillaan juontavat juurensa juuri täältä.
Donald Trump on voittanut vaalit toissa päivänä. Kysyn uupuneen näköiseltä kaksikolta, miten he jakselevat.
”No jaa. Tiedät kyllä.”
Zoë ja Ethan ovat molemmat vasemmalle kallellaan olevia liberaaleja opiskelijoita hyvin konservatiivisessa etelässä. He ovat silti ylpeitä kotiseudustaan, jopa tällaisena päivänä.
”Oman eteläisen identiteettini muodostuminen ja hyväksyminen vei minulta pitkään. Isäni on New Jerseystä, ja pilkkasi usein paikallisia heidän aksentistaan. Hän sanoi heidän kuulostavan sivistymättömiltä”, Zoë kertoo ja sytyttää tupakan.
Monet eteläläisten perheiden vanhemmat pyrkivät opettamaan lapsensa pois murteestaan, sillä mielikuva taka-
peroisista eteläläisistä on pinttynyt syvälle amerikkalaisten mieliin. Zoë tajusi tehdä niin itse.
”Päätin, etten aio sanoa ain’t, tai y’all, tai reckon. Halusin häivyttää eteläiset sananparret puheestani, sillä ne saisivat minut vaikuttamaan tyhmältä.”
Myöhemmin elämässään Zoë alkoi näkemään itseensä kohdistuneiden stereotypioiden ulkopuolelle. Niihin aikoihin, kun Trump nousi ensimmäisen kerran valtaan, Zoë alkoi lukea kansalaisoikeusliikkeen historiasta ja aktivismista etelässä.
”Ihmiset sanovat, että etelä on uskomattoman rasistinen paikka, eivätkä he ole väärässä. Mutta tämä on myös paikka, jossa valtaosa maamme rasisminvastaisesta liikehdinnästä on tapahtunut tai josta se on lähtöisin.”
Se on totta. Suurin osa maan mustasta väestöstä on aina asunut etelässä. Rosa Parks istui bussissaan naapuriosavaltio Alabamassa, Martin Luther Kingin murhapaikalle on tältä kuistilta varttitunnin ajomatka.
”Samoin esimerkiksi työväenliike ja ammattiliitot ovat saaneet alkunsa Appalakeilla rautatietyöläisten ja hiilikai-
vostyöläisten kapinoista”, Zoë jatkaa.
”Koko termi redneck viittaa alun perin lakkoileviin hiilikaivoksen työntekijöihin, jotka osoittivat kapinallisuuttaan sitomalla kaulaansa punaisen bandanan”, Ethan täydentää.
Edistykselliset ja kapinalliset liikkeet ovat syntyneet valkoisen ylivallan alla –jonkin, jota vastaan täytyi taistella.
Konfederaation haamut
Etelä on määritelmiltään jossain määrin kiistanalainen. Kaikki eivät laske Kentuckya aidosti eteläiseksi. Texasilaiset sanovat olevansa texasilaisia, eivätkä osa jotain itseään suurempaa.
Silti parhaiten etelä määrittyy niiksi osavaltioiksi, joissa orjuus oli laillista Yhdysvaltain ajautuessa sisällissotaan. Orjatyövoimalla rikastuneet eteläiset osavaltiot perustivat konfederaation, joka puolusti orjien pitämistä ja hävisi sodan. Sodan jäänteet näkyvät edelleen joka puolella etelää.
”Lukiossa kouluun tullessani parkkipaikalla saattoi hyvin olla kahdeksasta viiteentoista valtavaa pick-upia polt-
tamassa kumia, joiden lavalla liehuivat suuret konfederaation liput”, Zoë maalailee.
Moni lukee konfederaation lipun eli 'rebel flagin' merkitsevän kaipuuta sotaa edeltäneisiin valkoisen ylivallan aikoihin. Lipulla on kuitenkin eri ihmisille eri merkityksiä.
1970-luvulle saakka suuressa osassa etelän kouluja opetettiin valheellista, konfederaatiolle suopeaa historiankertomusta. Sen narratiivissa etelän sotilaat puolustautuivat urheasti pohjoisen tyranniaa ja laajentuvaa valtiovaltaa vas-
taan.
”En todellakaan yritä puolustella heitä, mutta en ole varma missä määrin lippu merkitsee heidän olevan pesunkestäviä rasisteja”, Ethan pohtii.
”Heille se luultavasti merkitsee ennemmin kapinallisuutta ja valtiovallan vastaisuutta.”
Siinä on Zoën mielestä jotain samaistuttavaa, tai ainakin eteläläistä mielenlaatua edustavaa.
”Mietin kansalaisoikeusliikettä, Mustia Panttereita, työväenliikettä. Kaikki eivät miellä niitä osaksi eteläläistä iden-
titeettiä, mutta minulle ne tulevat aina olemaan olennainen osa sitä. Ja minusta ne liput pick-upien lavoilla edustavat samaa asennetta, mutta ehkä vain eri suuntaan. Ihmiset viestivät niillä kapinoivansa – jotain vastaan.”
”Ja minusta se on myös ilmiselvästi se syy, miksi Trump voitti juuri vaalit. Harrisin kampanjan viesti oli suurin piirtein, että 'meidän täytyy pitää kiinni nykytilanteesta eikä vajota fasismiin'. Ja totta, meidän ei todellakaan pitäisi vajota fasismiin”, Zoë jatkaa kulmiaan nostaen.
”Mutta jos kampanjan viesti on vain,
että 'tuo toinen vaihtoehto on väärä ja minä tulen pitämään kaiken ennallaan', on täysin ymmärrettävää, että ihmiset, joilla ei ole rahaa kananmuniin tai bensiiniin kääntyvät toisen vaihtoehdon puoleen, joka ei ehkä ole tehnyt elämässään päivääkään töitä ja käyttää järkyttävää kieltä, mutta myöntää asioiden olevan huonosti ja edustaa kapinaa vallitsevaa järjestelmää vastaan.”
Ethan on samoilla linjoilla. Hän pitää etelän kapinallista mielenlaatua pääasiassa positiivisena asiana, jota ulkopuoliset voimat, kuten pääoman edustajat, osaavat käyttää hyväkseen.
”Ehdottomasti suurin amerikkalaista työväenluokkaa jakava asia on rasismi, ja minusta siinä on kysymys juuri tästä. Kun mainitut valkoiset hiilikaivoksen työntekijät menivät lakkoon, mitä kaivoksen omistajat tekivät? Hankkivat mustia rikkureiksi. Yhtäkkiä viha omistavaa luokkaa kohtaan saadaan käännettyä vihaksi samassa asemassa olevia, eri värisiä ihmisiä kohtaan.”
Juuristaan eksynyt kantri
Toisena esimerkkinä toimii kantrimusiikki, jonka epävirallinen keskus on Zoën kotikaupunki Nashville.
”Alun perinhän kantrikin oli kapinallista musiikkia”, Zoë selittää ja sytyttää uuden tupakan.
”Ei välttämättä siinä mielessä, että se olisi kutsunut ihmisiä johonkin vallankumoukseen, mutta se toi esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja sisälsi tietynlaisen järjestelmänvastaisen näkökulman.”
Johnny Cash lauloi vankilajärjestelmän valuvioista, Kris Kristofferson taas veteraanien huonosta kohtelusta ja sotimisen turhuudesta. Johnny Paycheck haistattaa suurimmassa hitissään pomolleen pitkät.
”Minusta kantri muuttui pysyvästi syyskuun 11. iskujen ja sen motherfucker Toby Keithin myötä. Oli kantri isänmaallista aikaisemminkin, mutta nykyään se on sitä kritiikittömästi ja islamofobisesti.”
”Kyllä esimerkiksi Willie Carlisle ja Nick Shoulders pitävät yllä perinnettä ja laulavat vaikka kuinka jokaisen golfkentän tulisi olla luonnonsuojelualue.”
Hänelle tähän perinteeseen kuuluminen on osa kielteisten stereotypioiden vastustamista.
”Voin olla ylpeästi eteläläinen ja edistyksellinen. Minä määritän itse, mitä eteläläisyys minulle merkitsee.”
”If you don’t have shit, you’ve got poop”
Arkansaslainen Annet-Claire Tilley, tai AC, kuten hän mieluummin tulee kutsutuksi, kaataa minulle teetä keittiössään sateisena lauantai-iltapäivänä. Vanhassa talossa on kuuma ja ilma on kosteaa kuin kylpylässä. Vaatteet tarttuvat ihoon.
Kysyttäessä identiteetistään hänellä
Zoë on itsekin aloitteleva kantrimuusikko, ja kirjoittaa yhteiskunnallisia lauluja, esimerkiksi vastikään tapahtuneesta aborttioikeuden kumoamisesta.
Annet-Claire "AC" Tilley on "southern lady ja muunsukupuolinen lepakko".
on selvät sävelet.
”Olen aivan ensimmäiseksi southern lady, sen jälkeen muunsukupuolinen lepakko – tuon voit muuten pistää siihen juttuusi – ja kaikki muut identiteetit tulevat noiden jälkeen.”
AC tuntee vahvaa yhteyttä maanviljelijäsukunsa elämäntapaan ja maisemiin.
”Ihmiset sanovat, että eteläläiset ovat hitaita, johon minä sanon, että damn right me olemme hitaita! Tiedän heidän tarkoittavan, että olemme tyhmiä, mutta siitä ei ole kysymys. Ensinnäkin, kun ulkona on nelisenkymmentä astetta lämmintä ja todella kosteaa, täytyy olla vähän hidas toimissaan, ellei halua pyörtyä”, AC sanoo makeasti nauraen.
”Toisekseen siinä on kysymys ihmisen aidosta, kiireettömästä kohtaamisesta. Southern hospitality on ihan oikea asia: täällä ihmiset ovat yhteisöllisiä ja välittävät ja huolehtivat toisistaan.”
Etelä todella on ystävällinen paikka. Varsinkin suurten kaupunkien ulkopuolella jokaista vastaantulijaa
moikataan, itseään vanhempaa puhutellaan aina etuliitteellä sir tai ma’am ja uusiin tuttavuuksiin suhtaudutaan lämmöllä ja iloisesti. Asioidessani huoltoasemalla myyjä aloittaa palvelemisen kysymällä ”How you doing, sugar?”
Samalla etelä on konservatiivisuudessa myös hyvin vihamielinen ja vaarallinenkin paikka erilaisille vähemmistöille. Tennesseessä dragissa esiintyminen julkisella paikalla on laitonta, ja monessa osavaltiossa on kielletty opetusmateriaalit, joissa kerrotaan seksuaalivähemmistöistä.
Tämän takia muulla Yhdysvalloilla on AC:n mukaan paljon opittavaa etelältä, sillä monet Trumpin hallintonsa kaavailemista sukupuolivähemmistöjä koskevista laista ovat täällä jo voimassa.
”Ihmiset ovat kauhuissaan, että nyt Trump tulee ja tekee sitä ja tätä. Minä olen, että girl, hän on ollut täällä meillä koko ajan. Me olemme eläneet ja toimineet täällä koko ajan valkoisen heteropatriarkaatin ja evankelistojen vallan alla – kolmannes Yhdysvaltojen LGBTQ-ihmisistä asuu täällä!”
”Me tiedämme, miten selviytyä ja saada asioita aikaiseksi pienillä resurs-
seilla tai ylipäätään sillä, mitä on saatavilla. If you don’t have shit, you’ve got poop. Me osaamme navigoida, organisoitua ja toimia näiden erilaisten sortavien rakenteiden paskasysteemissä, on kysymys sitten jalansijan saamisesta, joukkovoiman keräämisestä tai näkymättömissä pysymisestä.”
Myös AC:n mielestä kapinallisuus on kiinteä osa eteläläistä maailmankuvaa.
”Minusta ei ole mitään redneckimpää kuin olla järjestelmänvastainen. Mutta se 'anna minun olla, aion istua kuistillani, polttaa jointtiani, hoitaa maitani, omistaa aseita ja tehdä mitä lystään, ja sinun on parempi huolehtia omista asioistasi' -asenne on vääristynyt”, AC paasaa leveällä aksentillaan.
Hänen mielestään uskonto ja nykyrepublikaanit ovat pilanneet heidät.
”Ennen tällaiset saappaannuolijat, poliisinrakastajat ja auktoriteettien kumartajat olivat punaniskojen täydellisiä vastakohtia. Minusta Bidenin hallintoa ja sen transihmisiä ja Gazan sotaa koskevia päätöksiä vastaan mieltään osoittaneet opiskelijat ovat lähempänä kunnon vanhanajan punaniskoja kuin ajattelevatkaan.”
Violet Reynolds O’Brien ja tilkkutäkki.
”Sanon y’all kunnes kuolen”
Alaskasta varhaisen lapsuutensa jälkeen Georgian Atlantaan muuttanut Violet Reynolds O’Brien nyökkäilee kämppiksensä AC:n innokkaalle luennoinnille. Hänestä yksi etelän kulttuurin kauneimpia ilmentymiä ovat tilkkutäkit.
”Ne tarjoavat naisille mahdollisuuden kokoontua yhteen ja työskennellä.”
Tilkkutäkit myös kertovat tarinoita ja säilyttävät perinteitä. Lisäksi ne välittävät tietoa.
”Esimerkiksi orjuuden aikana nii-
tä käytettiin merkkeinä niin sanotussa maanalaisessa rautatiessä osoittamaan, missä on turvallinen talo pakeneville orjille”, Violet esitelmöi intohimoisesti.
”Etelässä kaikki käytetään uudelleen. Tilkkutäkitkin tehdään yleensä vanhoista vaatteista ja kankaanpaloista. Mitään ei heitetä pois, ennen kuin se on käytetty loppuun.”
Kysyn Violetilta, mistä hän on ylpeä etelässä. Hän oikein syttyy ja alkaa aivan kuin tanssimaan keittiön pöydän ääressä istuessaan.
”Rakastan eteläläisten ystävällisyyttä.
Rakastan etelän ruokaa, ja kuisteja, ja rehevää luontoa, ja etelän musiikkia. Rakastan etelän musiikkia. Rakastan kantria. Rakastan tanssia kantrimusiikkiin.”
”Olen hyvin ylpeä eteläläinen, puolustan sitä viimeiseen hengenvetooni asti ja sanon y’all kunnes kuolen”, Violet lausuu hieman pelleillen, yliampuvalla ryhdillä, ja jatkaa:
”Mutta on se hyvin kirjava identiteetti.” •
AMPUKAA!
Visiiri opetteli pistooliammunnan alkeita erityisesti naisten suosimilla ammunnan peruskurssilla. Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n mukaan Venäjän hyökkäyssota on lisännyt naisten hakeutumista maanpuolustustoimintaan.
Teksti & kuvat EEVA VALTOKARI
Alavutelaisella ampumaradalla kokoontuu syksyisenä sunnuntaina ryhmä, jota
ei demografisesti näytä yhdistävän mikään tietty tekijä. Nelisenkymmentä ihmistä istuu aamukasteesta huurteisella penkillä allekirjoittaen lomakkeita. Erilliselle lapulle tulee kirjata omat terveystiedot. Paperia säilytetään kurssipäivän ajan takin vasemmassa taskussa. Vahinkoja tapahtuu harvoin, mutta kerran MPK:n kurssille osallistunut reserviläinen on ampunut itseään jalkaan koteloidessaan pistoolia, kertoo Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n ammunnan peruskurssia vetävä koulutuspäällikkö Juhani Alkio. Sotilaseläkettään viettävä Alkio on ollut toiminnassa mukana vuodesta 2003.
Kohta meillä on iso vastuu paitsi itsestämme myös muista läsnäolijoista. Ammumme tänään oikeilla aseilla, osa ensimmäistä kertaa. Ryhmä jakautuu kahteen, kun kivääriampujat lähtevät omalle radalleen. Me jäljelle jääneet yhdeksäntoista kurssilaista tutustumme tänään pistooliin.
MPK:n kurssien suosio on kasvussa, ja kurssilaisista yhä suurempi osa on naisia. Kuluvan vuoden aikana kurssilaisista naisia on ollut noin 22 prosenttia. Alkio kertoo, että hänen kouluttamallaan kurssilla oli ensimmäistä kertaa enemmän naisia kuin miehiä kesällä 2023. Sekin oli ammunnan peruskurssi.
Vasemmalta oikealle Angela Delgado-Bellido, Sirpa Soukka, Anni Hartikainen ja Nea Niemi. Vapaaehtoisena Jussi Talvitie auttamassa Jaana Mäkystä.
NIDOMME PAHVILLE KAKSI
VALKOISTA PAPERIA. NE EDUSTAVAT PÄÄTÄ
JA ALAVATSAA, JONNE
VIHOLLISEN LUOTILIIVI EI
VARMAANKAAN YLTÄISI.
Jussi Talvitie auttaa Angela Delgado-Bellidoa asettamaan patrunaa lippaaseen apuvälineellä.
Miksi naiset haluavat oppia ampumaan?
Pohdimme vastausta kasslerpihvien ja perunoiden äärellä. 35 euron kurssimaksuun kuuluu lounas, joka nautitaan aamupäivän harjoittelun jälkeen Alavuden paikallisessa. Puolustusministeriön valtionavulla katetaan kurssimaksun ylittävät kustannukset kuten MPK:n ammunnassa tarvittavat välineet, esimerkiksi patruunat.
Alavutelaiset ystävykset Jaana Mäkynen ja Sirpa Soukka kertovat yleisen turvattomuuden tunteen olevan painavin syy oppia aseen käsittelyä. Tuija Peräinen taas tavoittelee aselupaa.
Pistoolia harrastamisvälineeksi haikaileva Peräinen on mukana myös Maanpuolustusnaisten liiton toiminnassa, jopa käynnistämässä jäsenjärjestöä kotikunnallaan Virroilla. Peräinen kertoo, että Venäjän hyökkäyssota on toiminut muille naisille kannustimena liittyä yhdistykseen.
Maanpuolustuskoulutuksen kursseille osallistui vuonna 2022 nainen 143 prosenttia edellisvuotta useammin. Koronapandemia vaikutti yhä 2021 MPK:n toi-
mintaan, joten nousu on ylikorostunut. MPK:n mukaan vertailukelpoista dataa ei ole saatavilla aiemmilta vuosilta, mutta Venäjän hyökättyä Ukrainaan kaikenlainen koulutuskysyntä kasvoi ”räjähdysmäisesti” . MPK tarjoaa kursseja maastossa selviytymisestä Moodle-kursseihin. Jos vuoden 2024 loppupuolella luvut seuraavat alkuvuotta, naisia osallistuu kursseille 16 462 kertaa – 12 prosenttia edellisvuotta useammin.
Vaikka hyökkäyssota näkyy osallistujamäärissä, kouluttajana Alkio muistaa kurssilaisen maininneen hyökkäyssodan syynä kouluttautua vain kahdesti. Alkion näkemyksen mukaan naisia tuo kursseille kokeilunhalu ja sanan leviäminen. Nopeimmillaan suositut ammuntakurssit täyttyvät tunneissa.
Ammunnan perusteita voi harjoitella myös vain naisille suunnatuilla MPK:n kursseilla.
”Joskus naiset tuntuvat empivän, koska luulevat miesten olevan jotenkin edellä. Se ei pidä missään nimessä paikkaansa. Eikä tämä ole niin vaikeaa”, pohtii Alkio, joka kokee naisille suunnattujen kurssien voivan madaltaa kynnystä osallistua.
Alkukurssin puhdistamme ja kokoamme aseita. Pistooli on yllättävän kevyt ja
yksinkertainen. Kaikkea aseeseen tarttumisesta ammunta-asentoon harjoitellaan tyhjällä aseella usean toiston ajan.
Aktiivisille naisille toiveissa rekisteri
Kasaamme maalitaulumme nurmialueen reunalle. Sitten nidomme pahville kaksi valkoista paperia.
Ne edustavat päätä ja alavatsaa, jonne vihollisen luotiliivi ei varmaankaan yltäisi.
Sekä Nea Niemi että Anni Hartikainen ovat saapuneet kurssille itsekseen. Miksi he haluavat opetella ampumaan pistoolilla?
”Oppiakseni uuden taidon ja kehittääkseni itseäni”, kertoo armeijassa ja metsässä aseita käsitellyt Hartikainen. Onko taustalla mitään isänmaallista?
”Varmaan vähän sekä että. Kun maailmantilanne on mitä on, ei tästä taidosta haittaakaan ole.”
Niemi on ampunut aikaisemmin lähinnä armeijassa, mutta käynyt sodan alkamisen jälkeen MPK:n kursseilla. Hän ampuu tänään pistoolilla ensimmäistä kertaa ja aikoo käydä syksyllä myös kivääriammunnan peruskurssilla.
Kävi MPK:n koulutuksissa kuinka paljon tahansa, ei reservin ulkopuolinen saisi Puolustusvoimilta asetta poikkeustilassakaan. Kursseille osallistumisesta jää silti MPK:n järjestelmään merkintä.
Tämänpäiväinen pistooliammunnan kurssi on SOTVA-kurssi eli sotilaallista valmiutta palveleva koulutus, mutta kurssille voi osallistua myös ilman armeijataustaa. MPK järjestää Puolustusvoimien ohjaamana myös ainoastaan reserviläisille suunnattuja SOTVA-kursseja. Peruskurssit ovat yleensä avoimia kelle tahansa 18 vuotta täyttäneelle.
Maanpuolustusjärjestöt kuten MPK ja esimerkiksi Naisten valmiusliitto haluaisivat ottaa käyttöön rekisterin, joka pitäisi kirjaa aktiivisista ja motivoituneista vapaaehtoisista. He voisivat tukea viranomaisia häiriö- ja poikkeusolossa. Rekisterin avulla koulutuksia voisi lisäksi täsmentää, liitot perustelevat.
Naisten valmiusliiton viestintä- ja järjestöpäällikkö Suvi Aksela kertoo, että rekisteri on monimutkainen ja hitaasti etenevä kokonaisuus.
”On edelleen auki, mikä taho ottaisi vastuuta, mutta asiasta on nyt kirjaus hallitusohjelmassa.”
Ammuntakurssilla ei tarvitse ajatella itse
Kurssilaisten on aika ladata tutuksi tullut Glock 17 yhdeksän millimetrin patruunoilla. Lippaaseen sellaisia mahtuu seitsemäntoista. Ammunnanjohtaja, maanviljelijä ja MPK:n vapaaehtoinen kouluttaja Jari Viertola huutaa käskyn ja me teemme rivissä liikkeitä kuin huutosakki. Protokolla on tuttu lataamattomalla aseella harjoittelusta.
Kymmenisen kurssia vuodessa vetävä Viertola on huomannut ammuntakurssien suosion kasvaneen erityisesti naisten parissa.Yhä useampi osallistuu ilman armeijapohjaa, hän kertoo.
Isokyröläisen kouluttajan ääni kantaa kauas tämän ojentaessa sekä vapaaehtoisia että kurssilaisia, jos nämä erehtyvät sooloilemaan, kuten laittamaan lippaan aseeseen ilman erillistä käskyä. Kuri on selkeästi turvallisuuskysymys. Meno on silti rennompaa kuin armeijassa, Viertola lupaa.Täällä on helppoa, jos tekee mitä käsketään, hän sanoo.
”Ampukaa!”
Laukeava ase potkaisee yllättävän paljon. Vierustoverien aseista lentävät hylsyt säikäyttävät ensikertalaisia. Ammunta on tähän asti ollut tekniikan oppitunti ja muistuttanut urheilua. Maalitauluun papereilla hahmoteltu ihminen vakavoittaa tunnelmaa.
Kurssilainen Jaana Mäkynen ampuu oikeista laukauksista vain ensimmäiset. Kun lopulta minäkin vaihdan pistoolin kameraan ja jään pois ampujien rivistä, jaamme ajatuksia kurssin sisällöstä. Mäkyselle sopisi paremmin yksilöllisempi opetus, hän pohtii. Hän osallistuisi mielellään uudestaan eri aseella.
”Nopeaan tahtiin etenevä koulutus ja paineen sieto kovassa paukutuksessa rupesi pelottamaan.”
Tilanne rivissä oli kieltämättä ensikertalaiselle jännittävä. Olin itsekin helpottunut syystä lopettaa ammunta. Seuraamme sivusta, kuinka muut oppivat päivän kuluessa käsittelemään pistoolia itsevarmasti.
Viertolan kotikunnalta kurssipaikalle on tunnin matka ja kurssipäivä kestää noin seitsemän tuntia.
”Mitä sitä ei tekis isänmaan eteen, tykkään olla kehittämässä vapaaehtoista maanpuolustusta”, Viertola pohtii harrastustaan.
Piikkejä myös reservistä eroamisessa
MPK:n naisten ja nuorten koulutuspäällikkö Satu Virtanen selittäisi naismäärän kasvua kahdelta kulmalta; tarpeella kehittää varautumis- ja turvallisuustaitoja sekä maanpuolustusjärjestöjen saaman mediatilan kasvulla. Kurssilaisten kanssa keskustellessa esille on noussut heille herännyt tarve olla aktiivisia toimijoita kokonaismaanpuolustuksen parissa ”vallitsevassa maailmantilanteessa”.
Suvi Aksela kertoo Naisten valmiusliiton saaneen juuri hyökkäyssodan alettua runsaasti yhteydenottoja.
”Yleensä ensimmäinen kysymys oli, kuinka voin olla avuksi. Suomalaiset naiset haluavat olla aktiivisia toimijoita, jotka pystyvät huolehtimaan itsestään ja läheisistään sekä haluavat kantaa kortensa kekoon.”
Maanpuolustusrintamalla on havaittavissa liikehdintää moneen suuntaan.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) kertoi helmikuussa Kyrönmaa-lehdelle etsivänsä keinoja estääkseen reservistä eroamisen. Niin Venäjän hyökkäys kuin Häkkäsen kommentti saivat aikaan piikin reservistä eroamiseen.
Vaikka Venäjän hyökkäyssota sai ihmisiä liikkeelle, näyttäytyy sota kurssilla käydyissä keskusteluissa eräänä osana laajempaa kokemusta. Viime vuodet ovat olleet niin yllättäviä, että aina voi tapahtua mitä tahansa. •
Alavutelaiset ystävykset Jaana Mäkynen ja Sirpa Soukka tulivat ammuntakurssille oppimaan uutta taitoa ja aseen käsittelyä. Soukka on ampunut ilmaaseella 1980-luvulla, mutta pistooli on kummallekin uusi tuttavuus.
Anni Hartikainen tarkastelee maalitauluun ampumaansa reikää. Paremminkin olisi voinut mennä, mutta ensimmäiseksi kerraksi tulos tyydyttää.
Palstalla esitellään Visiirin esivanhempien jälkiä.
Anturi 8/1994
Aviisi 13/1994
Naisten määrä tekniikan aloilla on kasvanut 1990-luvun lukemista, vaikka tasoihin miesten kanssa ei vieläkään ole päästy. Tämän vuoden kevään yhteishaussa tekniikan alan yliopistokoulutusten ensisijaishakijoista 37 prosenttia oli naisia.
Myös Visiirin toimituksen ovet pidetään näinä päivinä lukossa. Nykyään puhelimemme toimivat ilman omaa digitaalista puhelinkeskusta.
Kaikissa korkeakouluissa pitäisi opet taa teknillisiä aloja, Tamkin tuleva rehtori Mika Hannula
Palstalla ajankohtainen henkilö vastaa viiteen väitteeseen.
1 2 3 4 5
LÄHDIT TURKUUN TAMPERE3-HANKKEEN MYRSKYISINÄ VUOSINA, MUTTA NYT TILANNE ON RAUHOITTUNUT NIIN, ETTÄ PALAAMINEN ON JÄRKEVÄÄ.
Palaan mielelläni, koska Tampereen korkeakoulukonsernin ja koko alueen potentiaali on hurjan korkea ja paljon on vielä hyvää tekemättä.
KANNAT AINA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNALTA VUONNA 2018 SAAMAASI KUNNIAMERKKIÄ TODISTEENA SIITÄ, ETTÄ OLET OPISKELIJOIDEN ASIALLA.
Tämä todellakin pitää paikkansa, olin juuri lauantaina Turun yliopiston ylioppilaskunnan vuosijuhlilla ja kannoin siellä ylpeänä tamperelaista kunniamerkkiä.
KAIKISSA KORKEAKOULUISSA PITÄISI OPETTAA TEKNIIKAN ALOJA.
Ei, ei kaikissa. Yhä useammassa suomalaisessa korkeakoulussa on tekniikan alan opetusta, mutta ei se mikään itseisarvo ole.
OLIT AJAMASSA UUTEEN TAMPEREEN YLIOPISTOON SÄÄTIÖMALLIA. SEN KRITIIKKI ON AIVAN TURHAA.
Kaikkia erilaisia korkeakoulujen hallintomalleja saa ja pitää tarkastella kriittisesti. Tampereen uuden yliopiston säätiömallista oli päätetty ennen kuin minä edes kuulin koko hankkeesta.
AIOT LAITTAA TAMKIN JOHDON KURIIN SOTILAALLISELLA TEHOKKUUDELLA.
(Nauraa.) Ei, en ole ajatellut tehdä näin.
Iikka Sorvali
Tampereen ammattikorkeakoulun rehtorina aloittaa tammikuun alussa tekniikan tohtori ja tietojohtamisen professori MIKA HANNULA. Turun yliopiston vararehtorin paikalta takaisin Tampereelle palaava Hannula tunnetaan muun muassa Tampereen teknillisen yliopiston entisenä rehtorina.
Turussa Hannula oli perustamassa yliopistoon uutta teknillistä tiedekuntaa. Hän on toiminut myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen puheenjohtajana ja hänet on ylennetty toisena suomalaisena reservissä everstiluutnantiksi asti.
