This is Visiiri, the student magazine of Tampere University. We are an independent journalistic publication, and we aim to keep our readers informed and entertained. We cover a variety of topics about university life, culture and society.
We are sorry to inform you that all the articles in this print issue are written in Finnish. However, we do publish some articles in English online, at visiirilehti.fi.
Give us a read, and let us know what kind of articles you would like to see in English in the future! For now, you can look at the pretty pictures and maybe use the paper for a scrapbooking project.
Scan this code to head to the english content on our website.
TAISTELU TAMPEREEN KATUTILASTA
ERÄS MERKITTÄVÄ ALUMNI
TÄMÄN NÄKÖISET TYYPIT
TEKIVÄT LEHDEN
TOIMITUS
Maria Muilu Päätoimittaja
Joel Peltonen AD
Venni Uotila Harjoittelija
TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT
Saara Nenonen
Jaakko Leinonen
Juuso Pikkarainen
Iikka Sorvali
Kannen kuva: Joel Peltonen
5. vuosikerta
JULKAISIJA
Tampereen ylioppilaskunta TOIMITUKSEN OSOITE
Kalevantie 4, 33100 Tampere toimitus@visiirilehti.fi
Onnea, arvon lukija: pitelet käsissäsi juhlanumeroa. Tänä syksynä tulee täyteen viisi vuotta siitä, kun ensimmäinen Visiiri-lehti näki päivänvalon. Ihmisen iässä se menisi kohta eskariin, median iässä se on vielä aika vauva.
Visiirillä on ehtinyt olla kaksi päätoimittajaa, kaksi art directoria ja 11 toimitusharjoittelijaa. Lehteä on julkaistu 31 numeroa ja juttuja niin paljon, etten alkanut laskemaan. Toimitukseen ripustetut lehtien kannet täyttävät kuitenkin vasta yhden seinän, ja muiden ylioppilaslehtien joukossa Visiiri on tuore tulokas.
Helsingin Ylioppilaslehti on 112-vuotias seniori, Turun Tylkkäri täytti 94 vuotta. Jyväskylän Jylkkäri ja Oulun ylioppilaslehti ovat yli kuusikymppisiä. Historia ei takaa lehdelle kuolemattomuuta: Lapin ylioppilaslehteä ehdittiin julkaista 45 vuotta, kunnes se lakkautettiin säästösyistä viime vuoden alussa. Visiiri syntyi, kun Tampereen yliopistot yhdistyivät ja uusi ylioppilaskunta perustettiin. Vanhat Tampereen ylioppilaslehdet Aviisi ja Anturi oli lakkautettu. Uusi ylioppilaskunta päätti jo varhain, että opiskelijat tarvitsevat oman, journalistisesti itsenäisen median. Täällä päätös on pitänyt. Koska en henkilökohtaisesti saa tarpeekseni ylioppilaslehdistä, vietin viime kevään tutkimalla töiden ohessa gradussani ylioppilaslehtien asemaa mediakentällä ja ylioppilaskunnissa. Tutkielman tulosten perusteella ylioppilaslehdet toimittavat yhtä aikaa kahta eri tehtävää: ne toimivat vallan vahtikoirana ja opiskelijoiden yhdyssiteenä. Ylioppilaslehdet seuraavat ruohonjuuritasolla opiskelijoiden asioita tarkemmin kuin mikään muu media ja nostavat julkisuuteen aiheita, jotka muuten jäisivät pimentoon. Samalla ylioppilaslehdet täyttävät mediakentällä ammottavaa aukkoa suoraan nuorille yleisöille suunnatuista lehdistä. Ylioppilaslehti ei ole pelkkä kuriositeetti tai rahareikä ylioppilaskunnan budjetissa: se tallentaa opiskelijaelämää ja nostaa opiskelijoiden asioita julkisuuteen.
Viisivuotias lehti alkaa olla jo vakiinnuttanut asemaansa, mutta se ei ole vielä vankka instituutio. Tämän lehden olemassaolo on osoitus siitä, että riippumatonta journalismia on pidetty tärkeänä tässä ylioppilaskunnassa. Toivottavasti toimituksen seinät vielä vuorautuvat lehtien kansilla lattiasta kattoon.
Maria Muilu
Päätoimittaja
Esitys avoimen yliopiston tutkinnonantooikeudesta tuli yliopistoille yllätyksenä
Ylioppilaskunta toivoo, että yliopistot eivät lähtisi uudistukseen mukaan.
HALLITUS esitti keväällä puoliväliriihessään, että jatkossa korkeakoulututkinnon voisi suorittaa myös avoimessa yliopistossa. Tampereen yliopiston koulutusvararehtori Marja Sutela sanoo Visiirille, että esitys tuli yliopistoille täysin yllätyksenä.
“Asiaa ei ole valmisteltu avoimen yliopiston verkostoissa eikä yliopistoja ole kuultu tästä.”
Tällä hetkellä avoimessa yliopistossa voi suorittaa tutkintoon hyväksiluettavia maksullisia opintoja, mutta varsinaisen tutkinnon on voinut saada ainoastaan valintakokeen tai todistusvalinnan kautta opinto-oikeuden yliopistoon saanut henkilö.
Uudistus on vasta hyvin alkuvaiheessa virkamiesvalmistelussa. Opetus- ja kulttuuriministeriö piti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen
vararehtoreille toukokuun lopulla keskustelutilaisuuden.
“Heilläkään ei ollut asiasta oikein mitään muuta kuin kysymyksiä”, Sutela sanoo.
Sutelan mukaan yliopistolla ei ole käyty sisäisiä keskusteluja sen kannasta uudistukseen. Ihmettelyä on aiheuttanut se, miten avoin yliopisto voisi tutkintoja antaa. Minkäänlaisia valmisteluja ei ole Sutelan mukaan aloitettu yliopiston tasolla, sillä linjaukset puuttuvat.
Suomen ylioppilaskunnat julkaisivat keväällä yhteisen kannanoton uudistusta vastaan. Vararehtori Sutela sanoo ymmärtävänsä, että ylioppilasliike vastustaa uudistusta, sillä sen voi nähdä askeleena kohti koulutuksen maksullisuutta.
Treyn hallituksen puheenjohtaja Laura Heino sanoo ylioppilaskunnan
toivovan, etteivät yliopistot lähde uudistukseen mukaan.
“Olemme kyllä huolissamme yliopistojen rahoitustilanteista ja kevään puoliväliriihessä sovituista leikkauksista, mutta maksutonta koulutusta ei tule lähteä murentamaan säästöpaineidenkaan alla”, Heino sanoo. VU
OIKAISU
Visiirin numerossa 3/2025 sivulla 11 kerrottiin virheellisesti, että häirintäyhdyshenkilöiden järjestökoulutuksia olisi ollut 33, vaikka todellisuudessa määrä oli 4. Samalla sivulla puhuttiin myös 160 ainejärjestöstä, vaikka todellisuudessa tarkoitettiin 160 jäsenjärjestöä.
Kelan kuntoutukset voidaan kokea vaikeasti lähestyttävinä
TIETOISUUTTA Kelan maksuttomasta Oma väylä -kuntoutuksesta pyritään lisäämään sekä Kelan että palveluntuottajien taholta. Oma väylä -kuntoutus on tarkoitettu 16–29-vuotiaille nuorille, joilla on autismikirjon häiriö ilman kognitiivisen kehityksen viivästymää tai häiriötä ja joilla on tuen tarve opiskelussa tai työelämässä. Kuntoutuksella pyritään myös osin tukemaan valmiuksia pärjätä sosiaalisissa tilanteissa ja arjen hallinnassa.
Terapiapalvelut Emootiot Oy:n toimitusjohtaja Emmi Lönnqvist sanoo, että palvelu ei tavoita asiakkaita niin laajalti kuin olisi toivottavaa. Lönnqvist sanoo, että Kelan kuntoutukset nähdään ehkä kankeina tai vaikeasti lähestyttävinä ja sellaisina, jotka eivät kosketa opiskeluympäristöä.
“Meidän näkemyksemme mukaan terveydenhuolto osaa ohjata kuntoutuksen pariin, mutta mikään ei estä esimerkiksi opintoneuvojia kertomaan tällaisesta mahdollisuudesta”, Lönnqvist sanoo.
Kelan vastaava suunnittelija Kati Salonpää sanoo, että Kela tekee ennen kaikkea yhteistyötä hoitavien tahojen kanssa, sillä kuntoutusprosessi lähtee liikkeelle aina terveydenhuollosta. Kelassa on hänen mukaansa järjestetty webinaareja ja koulutuksia eri tahoille sekä tehty suoraan nuorille kohdennettuja viestintäkampanjoita. Tämän lisäksi tehdään kumppanuustyötä palveluntarjoajien kanssa, jotka tahoillaan markkinoivat omia palvelujaan.
“Tavoitettavuus on aina haaste tämänkaltaisissa palveluissa. Toivom-
me toki, että mahdollisimman moni nuori, joka palvelusta voisi hyötyä, löytäisi sen pariin”, Salonpää sanoo.
Oma väylä -kuntoutus kestää vuoden, ja siihen kuuluu 20 yksilötapaamista sekä ryhmätapaamisia. Kati Salonpää sanoo, että Oma väylä -kuntoutus voidaan myöntää asiakkaalle vain kerran, minkä vuoksi oikea-aikaisuuden pohtiminen on tärkeää.
“Esimerkiksi opintojen aloitus voi olla ratkaiseva vaihe tai sitten taas opintojen loppuminen ja siirtyminen työelämään”, Salonpää sanoo.
Salonpään mukaan Oma väylä -kuntoutuksesta hyötyvät eniten opiskelevat tai työelämässä ovat asiakkaat, sillä niiden kautta pystytään konkreettisesti harjoittamaan arjen valmiuksia. VU
Lähiluennon kanssa menisin naimisiin, koska se on semmonen perusluotettava ja tietää, mitä odottaa. Kirjatentin tappaisin, koska ei kiinnosta, voisin luopua kokonaan. Ja fuck etäluento, koska se nyt jäi jäljelle.
Henna Haapaniemi kasvatustieteet, 4. vuosi
Marry ehdottomasti lähiluento, koska ne on se syy, miksi olen tullut yliopistoon. Tapan etäluennon, koska harvoin niistä saa mitään, mielummin opiskelen itse. Ja fuck kirjatentti, koska ne on joko tosi toksisia tai sitten niistä voi saada tosi paljon irti.
Tuomas Vehkalahti politiikan tutkimus, 2. vuosi
Lähiluento marry, koska niistä saa eniten irti. Etäluento kill, niistä en taas saa yhtä paljon irti, koska opiskelusta pitää ottaa niin paljon enemmän itse vastuuta. Fuck kirjatentti, koska se jää siihen ääripäiden väliin. Tomas Sainio englanti, 2. vuosi
Opinnäytetöiden palautusaikatauluissa on suuria eroja
Joissain tutkinto-ohjelmissa myöhäinen palautus johtaa arvosanan laskuun, vaikka palautuksesta olisi keskusteltu etukäteen ohjaajan kanssa. Kaikissa tutkinto-ohjelmissa aikataulussa pysyminen ei ole edes arviointikriteeri.
Eri tiedekuntien kandidaatin opinnäytetöiden palautuskäytännöissä on suuria eroja. Joissakin tiedekunnissa aikataulutus ja siinä pysyminen muodostavat yhden arviointikriteerin, kun taas toisissa palautusaikataululla ei arvioinnin kannalta ole väliä. Visiirin toimitus sai fysiikan opiskelijalta juttuvinkin, jonka mukaan fysiikan pääaineessa palautuspäivämäärästä myöhästyminen alentaa opinnäytetyön arvosanaa, vaikka myöhästymisestä olisi sovittu ohjaajan kanssa.
Fysiikan yksikön yliopisto-opettaja Heino Kuuluvainen sanoo, että noin
kuusi vuotta sitten käyttöön otetussa kurssimuotoisessa kandiseminaarissa on ollut tarkoituksena motivoida opiskelijoita palauttamaan kandityöt aikataulussa. Aiemmin ongelmana on ollut, että kanditöiden palautukset ovat venyneet.
“Kurssin myötä opiskelijoiden kandin työstämiselle tulee yhteinen aikataulu ja yhteinen deadline”, Kuuluvainen sanoo.
Työ ei ollut riittävä syy poikkeusjärjestelyyn
Neljännen vuoden fysiikan opiskelija Vilma Kuusisto teki kandidaatintyönsä viime keväänä. Vaativan kolmivuorotyön sekä samalle periodille ajoittuvien pääaineen sekä sivuaineen kurssien vuoksi kandin palauttaminen kurssin aikataulun puitteissa ei onnistunut.
“Työt oli pakko tehdä juuri silloin ja muut kurssit myös, joten jostain oli pakko karsia”, Kuusisto sanoo.
Kuusisto kertoi tilanteestaan kurssin vastuuhenkilöille heti alussa ja
kysyi, tuleeko pistevähennys, vaikka asiasta on etukäteen keskusteltu. He sanoivat, että asiasta voi laittaa tiedekunnalle viestiä, mutta säännöistä ei oikein voi poiketa. Kuusisto ei tiedä, olisiko tilanne ollut eri, jos myöhästymisen perusteena olisivat olleet terveydelliset syyt, mutta hänelle mahdollisuutta keskustella poikkeusjärjestelyistä ei tarjottu.
Kuusisto palautti lopulta kandinsa vajaa kaksi kuukautta palautuspäivämäärän jälkeen, jonka seurauksena hänen arvosanansa oli yhden kokonaisen arvosanan alhaisempi kuin mitä se muuten olisi ollut.
Variaatiota arviontikriteereissä
Fysiikan yksikössä arviointi toimii niin, että osa-arvosanojen keskiarvosanasta tehdään mahdollinen myöhästymisvähennys. Vähennys on 0,6–1,8 pistettä riippuen siitä, kuinka myöhässä palautus tehdään. Lopullinen arvosana muodostetaan tehdyn vähennyksen jälkeen normaalien pyö-
Teksti: Venni Uotila Kuva: Joel Peltonen
ristyssääntöjen mukaisesti.
Käytännössä on siis mahdollista, että myöhästymisen vuoksi kandidaatintyön lopullinen arvosana on kokonaiset kaksi arvosanaa alhaisempi kuin mitä se sisältönsä puolesta olisi.
Koulutus ja oppiminen -palveluyksikön tiedekuntien lähipalvelutiimi B:n päällikkö Leena Wilkman sanoo, että hänen ymmärryksensä mukaan arviointi on enemmän tai vähemmän samanlaista useammalla eri tekniikan alalla. Wilkman sanoo, että useampien eri tutkinto-ohjelmien arviointiperusteissa on tavalla tai toisella mainittu aikataulussa pysyminen yhtenä arvioitavana osa-alueena.
Myös esimerkiksi kemian tutkinto-ohjelmassa kandidaatintyön arviointiperusteissa lukee aikataulussa pysyminen. Opiskelija saa kuitenkin ohjaajan kanssa määrittää aikataulut
itse.
“Kyllä näissä variaatiota on. On totta, että kaikissa tutkinto-ohjelmissa aikataulussa pysyminen ei ole edes arviointikriteerinä”, Wilkman sanoo.
Uudistuksen
tarkoituksena parantaa opiskelijoiden saamaa tukea
Heino Kuuluvainen painottaa, että keskeisenä motivaattorina on ollut se, että opiskelijoiden saamaa tukea työn tekemiseen parannetaan pedagogisesti. Uudistetussa systeemissä on aikataulutettuja välipalautuksia, teematyöpajoja ja erilaista tukea tarjolla. Tavoitteena on ryhmäyttää opinnäytetyötä tekevät opiskelijat, jotta he saisivat myös vertaistukea. Aiemmin
kukin on tehnyt työnsä itsenäisesti oman aikataulunsa mukaan.
“Haluamme palvella opiskelijoitamme mahdollisimman hyvin. Yhteinen deadline ja arvosanan laskeminen myöhästymisen seurauksena ovat osa kokonaisuutta”, Kuuluvainen sanoo.
Visiiri kävi juttua varten taustakeskusteluja useampien fysiikan opiskelijoiden kanssa, jotka kritisoivat joustamatonta palautusaikataulua. Kuuluvaisen korviin ei ole kantautunut kritiikkiä uudistuksesta. Toiminnan seuraamisen ja opiskelijoilta tulleen palautteen perusteella se näyttää hänen mukaansa toimivan hyvin.
Visiiri ei tavoittanut ainejärjestö Hiukkasen edustajia kommentoimaan sitä, onko asiaa viety eteenpäin heidän taholtaan.
VISIIIIIIIIIIIIIIIIRI
Kaipaatko kalenteriisi vaihtelevaa tekemistä opiskelijarientojen rinnalle? Visiirin toimitus kokosi listan syksyn kiinnostavista tapahtumista, joista et ehkä vielä ollut kuullutkaan.
4.9. Novellikoukku Novellien kuuntelua ja käsitöitä Hervannan kirjastossa.
5.9.
Pahisklubi: Mai Lume, Rückwater, DJ Silmälasipäinen asiakas Kulttuuriravintola Railossa tunnelmoidaan stoner rockin ja metallin parissa.
9.9. Talous haltuunBudjetointi oman talouden työvälineeksi Sampolan työväenopiston auditoriossa luennoidaan oman talouden hallinnan työkaluista.
13.9.
Tallipihan Syysmarkkinat Sadonkorjuutuotteita, kotimaista käsityötä, livemusiikkia, herkkuja ja ponitalutusta!
24.9. Mielen taikaa! Mentalismishow Tammelan lähitorilla matkataan mielen saloihin mentalisti Jenni Sofian johdattamana.
4.10. Sugrifest 2025
Kulttuuritalo Laikussa vietetään suomalais-ugrilaista sukukansapäivää vaihtuvan ohjelmatarjonnan merkeissä eri sukukansojen kulttuuria juhlistaen. Tänä vuonna tarjolla myös kielityöpajoja.
7.10. Tietoarkisto-seminaari 2025
ISSP Suomessa 25 vuotta
Yliopistolla juhlitaan maailmanlaajuisen vertailuohjelman ISSP:n neljännesvuosisadan mittaista taivalta Suomessa.
8.10. Lukiviikon vertaistilaisuus Keskustakampuksella vietetään kansainvälistä lukipäivää lukivaikeuksien vertaistilaisuudessa, jossa teemana on tänä vuonna “voimaa ja välineitä arkeen”.
16.10. Torstaitanssit Ideaparkissa Tahtia tansseihin lokakuun kekkereissä antaa tanssiyhtye Hurma.
Teksti:
Venni Uotila
Kuvitus: Joel Peltonen
?Mitä vittua?! Tulivatko uudet asumislisähakemukset Kelalle yllätyksenä?
Opiskelijat siirtyivät elokuun alussa yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisän piiriin. Tämä aiheutti Kelalle hakemusten hyökyaallon ja käsittelyn ruuhkautumisen, jonka seurauksena hakemusten käsittelyajat ovat päätähuimaavan pitkiä. Kela tiedotti, että jopa 10 000 toisen asteen opiskelijan tuet myöhästyivät elokuussa.
Opinto- ja asumistuen muutos oli tiedossa, mutta silti systeemi pääsi ruuhkautumaan. Mitä tapahtui, Kelan opintotukiryhmän suunnittelija Else Turtiainen?
Asumislisähakemuksia tuli muutamassa kuukaudessa paljon. Olemme viime syksystä asti valmistautuneet tähän ja kouluttaneet uusia työntekijöitä niin paljon kuin mahdollista. Parhaamme olemme tehneet.
Oliko hakemusten tulva siis vain yksinkertaisesti niin suuri?
Juu, kyllä.
Onko syyskuussa vielä odotettavissa uusi ruuhka-aalto, kun opinnot alkavat korkeakouluopiskelijoillakin?
Meillä ei ole vielä arviota, ovatko kaikki asumislisälle siirtyvät opiskelijat tehneet hakemuksen. Toisen asteen opiskelijoillakin on vielä aikaa hakea tukea, ja korkeakouluopiskelijoille voidaan myöntää tuki syyskuun alusta, vaikka vasta kuun viimeisenä päivänä tekisivät hakemuksen. Emme
osaa tarkasti arvioida, paljonko hakemuksia on vielä tulossa.
Mitä terveisiä haluaisit sanoa tukiaan odottaville opiskelijoille?
Haluaisin sanoa sen, että ymmärrämme, että tämä on opiskelijoille hankala tilanne. Varsinkin jos ei ole saanut kesätöitä eikä rahaa sukanvarteen säästöön. Yritämme saada hakemukset ratkaistua mahdollisimman nopeasti ja tuet opiskelijoille maksuun.
Teksti: Maria Muilu
Kuvat: Joel Peltonen
Asia edellä
PORMESTARI ILMARI NURMINEN ON TAMPEREEN YLIOPISTON ALUMNI. TÄSSÄ HAASTATTELUSSA HÄN HALUAA PUHUA ASIAA, EI
MUISTELLA RÄVÄKIMPIÄ OPISKELIJAKOKEMUKSIAAN.
Aulassa kääntyvät päät, kun Ilmari Nurminen kävelee sisään. Hän aloitti Tampereen pormestarin tehtävässä kesäkuussa. Nyt olemme kutsuneet hänet takaisin vanhaan opinahjoonsa.
Opiskelijat ovat Tampereella merkittävä väestöryhmä. Korkeakouluopiskelijoita on noin 35 000, reilu seitsemäsosa kaupungin asukkaista. On tärkeää, mitä kaupungin päättäjät ajattelevat opiskelijoiden asioista.
Nurminen sanoo haluavansa olla pormestarina lähellä opiskelijoita. Siksi hän on antamassa tätäkin haastattelua.
“Minulla on vahva yhteys tänne yliopistolle oman ainejärjestön, ylioppilaskuntapolitiikan ja opiskelijataustan kautta”, Nurminen sanoo keskustakampuksen Päätalon aulassa.
Melko nopeasti käy kuitenkin selväksi, että hän ei tullut tähän haas-
tatteluun jakamaan samaistuttavia anekdootteja opiskeluvuosilta tai muistoja kiihkeimmistä väännöistä Tamyn edustajistossa. Hän tahtoo mieluummin esiintyä pormestarina ja puhua asiaa.
KELLO on vähän yli yksi tiistai-iltapäivänä. Tarjouduimme viemään pormestarin lounaalle Juvenekseen, mutta hän on ehtinyt jo käydä syömässä. Tänään hän kävi ravintola Puistos-
“AI JAA, SELLAISTAKIN”, HÄN SANOO.
sa. Kaupungintalo on väistötiloissa Frenckellillä, ja kosken varressa on kätevä lounastaa. Aika usein hänellä on myös eväät. Kesän herkuttelujen ja pitsojen jälkeen on koittanut paluu salaattilounaisiin.
Nurmisen kevät oli hektinen. Pormestarikampanjaa, ihmisten pariin jalkautumista, paneelikeskusteluja.
Heti vaali-illan jälkeisenä päivänä alkoi pormestariohjelman kasaaminen ja koalition kokoaminen. Nurminen sulki kristilliset ja perussuomalaiset koalition ulkopuolelle.
“Mistään Pride-liputuksesta ja muusta ei tingitä. Ihmisoikeuskysymykset ovat kynnyskysymyksiä, enkä edes keskustele tasa-arvoasioista tällä tasolla”, Nurminen sanoo.
Kesä meni pitkälti perehtyessä pormestarin tehtävään, ja hän jäi myös pois kansanedustajan tehtävästä kymmenen vuoden jälkeen.
Mahtui kesään myös pesänrakennusta: pientä pintaremonttia ja sisustamista. Nurminen muutti puolisonsa Aapo Hettulan kanssa uuteen, vähän isompaan asuntoon.
Kysyn, ehtikö hän vähän lomaillakin, käydä vaikkapa mökillä tai festareilla. Hän vaikuttaa jotenkin yllättyvän kysymyksestä.
“Ai jaa, sellaistakin.”
Suomen ulkopuolelle hän ei ehtinyt, Tampereeltakin poistui vain vähän. Kavereiden ja puolison mökillä tuli käytyä, festareillakin ainakin
Ruississa, piipahdus Blockfesteillakin.
“Enemmän Tampere-fiilistelyä. Käytiin kesäteatterissa, urheiltiin, käytiin kävelyllä ja nähtiin ystäviä.”
Nyt kesä alkaa olla lopussa ja arki käynnistyy myös yliopistolla: fuksien orientaatioviikko on juuri alkanut. Iltapäivällä aulassa on silti rauhallista.
ILMARI Nurminen oli Tampereen yliopiston fuksi vuonna 2011. Pääaine oli kunta- ja aluejohtaminen, ainejärjestö Hallat ry. Hallintotieteiden kandidaatiksi hän valmistui vuonna 2019.
Nurminen ei ollut ainejärjestöaktiivi. Hän ei kuulunut hallitukseen, kirjoittanut ainejärjestön Hallanvaara-lehteen tai juurikaan hengaillut silloisessa ainejärjestötilassa Pinni A:ssa. Aika kului muuhun. Sen hän kuitenkin muistaa, että ainejärjestön maskotti oli pehmolelupingviini.
Nurmisen kandidaatintutkielmaa ei löydy hakemalla Treposta. Tiedustelen, onko hän kenties piilottanut tutkielman koska häpeää sitä. Hän nauraa ja kieltää tehneensä niin, mutta ei osaa sanoa, miksi tutkielmaa ei löydy. Kandin aihe oli Tampereen tilaaja-tuottajamalli, mutta Nurminen ei jatka siitä sen enempää, vaan alkaa kertoa omasta taustastaan.
Nurminen on kotoisin Sastamalasta. Hän oli perheensä ensimmäi-
nen, joka pääsi korkeakouluun. Äiti on kuntohoitaja, isä asvalttimies. Nuori Nurminen oli innoissaan korkeakouluopinnoista ja kiinnostavasta alasta.
Hän kuvaa olleensa aina sosiaalinen ihminen ja löytäneensä yliopistolta oman yhteisön. Vapaa-ajalla hän kävi esimerkiksi approilla, ainejärjestön bileissä, Leimareissa ja eli muutenkin “täysipainoista opiskelija-arkea". Yliopistolla hänet löysi todennäköisimmin Alakuppilasta, ruokalasta, luentosalista, joskus kuntosalilta.
Yritän kysellä häneltä erilaisia anekdootteja tai muistoja opiskeluvuosilta, mutta läpi haastattelun vaikuttaa siltä, että Nurminen ei oikein muista tai halua jakaa tarinoita opiskeluajoiltaan.
“Ei mulla nyt oikein ihan sellasta mitä sää nyt halusit.”
Vuonna 2015, kun Nurminen oli juuri täyttämässä 24, hänet valittiin eduskuntaan Pirkanmaan vaalipiiristä Sdp:n listalta. Samana keväänä hänen oli tarkoitus lähteä vaihtoon Tukholmaan kauppatieteelliseen. Nurminen päätyi perumaan vaihdon, ja hänestä tuli eduskunnan nuorin kansanedustaja ja ensimmäinen 1990-luvulla syntynyt kansanedustaja.
Vielä kesällä Wikipediassa luki, että Ilmari Nurminen opiskelee kunta- ja aluejohtamista Tampereen yli-
“EN
AJATELLUT SILLOIN AIKOINAAN, ETTÄ
OLEN TÄSSÄ KOHTI URANUURTAJA TAI
MIKÄÄN LIPUNKANTAJA,
MUTTA TÄSSÄ ON PITÄNYT OTTAA MYÖS SITÄ PUOLTA.”
opistossa. Sittemmin tieto on poistettu. Opinnot ovat olleet nyt jäissä, mutta hän ehti aiemmin tehdä jonkin verran maisteriopintoja. Haaveena olisi saada maisterintutkinto vielä joskus tehtyä. Nurminen haluaa viedä asiat loppuun asti. Hän jatkaa puheenvuoroa poliitikkona: on tärkeää, että kaikilla on taustasta riippumatta mahdollisuus päästä opiskelemaan niin pitkälle kuin haluaa.
Monet opiskeluaikaiset kaverit ovat nykyään politiikassa tai kunnanjohtajia. Siinä mielessä Nurminen päätyi sinne, minne pitikin.
“Lähdin kaupunginohtajaksi opiskelemaan, sitten eksyin kymmeneksi vuodeksi kansanedustajaksi eduskuntaan ja nyt ympyrä sulkeutui.”
Ehdotan, että jatkamme haastattelua vielä kiertelemällä kampusta. Voisimme käydä tutuissa paikoissa, ehkä jutella hieman rennommin. Nurminen haluaa kuitenkin hoitaa haastattelun saman pöydän ääressä, “sitten ottaa sen kuvan”. Jäämme siis vielä istumaan portaiden alle.
ILMARI Nurminen on voittanut Sanna Marinin yksissä vaaleissa.
Nurminen toimi vanhan Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan Tamyn edustajistossa kaksi kautta vuosina 2011–2015. Kerran hän sai edustajistovaaleissa enemmän ääniä
kuin ystävänsä Sanna. Hän nauraa hyväntuulisesti kertoessaan sen.
Vanhan ylioppilaslehti Aviisin sivuilla Nurmisen kuva näkyy edarivaalimainoksessa syksyllä 2013. Lista oli Tampereen Sosialidemokraattiset opiskelijat (TASY), ehdokasnumero 45.
“Kamppailtiin aina ainejärjestötyyppejä vastaan siellä. Siihen aikaan vaaliympyrä oli Vivan kanssa, edustin sosialidemokraatteja.”
Samaan aikaan Nurmisen kanssa edustajistossa vaikuttivat Marinin lisäksi esimerkiksi Iiris Suomela (vihr.) ja Jaakko Mustakallio (vihr.) ja kokoomuksen puoluesihteeriksi valittu Tampereen entinen yhteysjohtaja Maggie Keskinen. Nurminen oli juuri pitämässä Keskiselle läksiäispuhetta, ja he olivat muistelleet yhteisiä aikojaan edarissa.
Edustajistoryhmä oli hyvin pieni. Ensimmäisellä kaudella jäseniä oli kaksi. Toisella kaudella Nurminen oli ainoa jäsen, ja Sanna Marin oli hänen varajäsenensä. Nurmisella olisi voinut olla kiinnostusta myös Tamyn hallitukseen, mutta pienen ryhmäkoon takia vaikutusmahdollisuudet olivat pienet.
Konkreettisia esimerkkejä edustajistossa ajamistaan päätöksistä tai kovimmista väännöistä kokoussalissa Nurminen ei osaa lonkalta heittää,
vaikka toteaa minun tietysti tässäkin yhteydessä haluavan sellaisia.
“Ehkä se oli semmoinen oma harrastus ja tuki omaa poliittista työtä.”
Hän puhuu mieluummin yleisellä tasolla opiskelijapolitiikasta.
“Opiskelijapolitiikassa keskeistä on se, että vaikutetaan opiskelijoiden asemaan, otetaan kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, vaikutetaan edunvalvontakysymyksiin laajemmin ja yliopistoyhteisön sisäiseen toimintaan. Se on yhteisön edun eteenpäin viemistä.”
Nurminen pohtii opiskelijapolitiikan ja puoluepolitiikan eroa. Ne kulkevat käsi kädessä, hän sanoo. Politiikka ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen eivät ole toisistaan erillisiä asioita. Lähtipä ihminen ainejärjestötoimintaan, puoluepolitiikkaan tai kansalaisjärjestöön, on taustalla varmasti jonkinlainen kipinä vaikuttaa asioihin.
“Totta kai täällä on varmasti nälkäisiä yhteiskunnallisia vaikuttajia, jotka miettivät, olisiko politiikka ura, jossa jatkaa työskentelyä. Tämä on varmasti yksi ponnahduslauta.”
Tänä syksynä ylioppilaskunnassa käydään taas edustajistovaalit. Edustajistolla on keskeinen rooli, eikä ikinä tiedä, mitä ovia se aukaisee, Nurminen sanoo.
“On kiva laittaa itsensä vähän li-
koon ja katsoa, miten menee. Tuoda omia näkemyksiä ja arvoja esiin, ja sitä kautta vaikuttaa asioihin. Päättäjän työ vaatii rohkeutta, mutta siihen kannattaa tarttua ja uskaltaa heittäytyä.”
34-VUOTIAS Ilmari Nurminen on tällä hetkellä Suomen toiseksi nuorin pormestari. Helsingin Daniel Sazonov (kok.) on syntynyt vuotta myöhemmin. Silti Nurmisen ikä vaikutti nousevan pormestarikisassa ja julkisessa keskustelussa vielä suuremmaksi teemaksi kuin Helsingissä.
“Mun kohdalta sanottiin, että ‘hän on niin nuori’, ja hänen kohdalta ei mitään. Olen kokenut, että pitää vielä kaksin kerroin näyttää osaamista ja kykyä.”
Ikäkeskusteluun saattoi osaltaan vaikuttaa, että Nurmisen vastaehdokas pormestarikisassa oli entinen pormestari Kalervo Kummola (kok.), joka on 79-vuotias.
“Osa ihmisistä voi ajatella, että pormestarin pitää ollakin silinterihattuinen 80-vuotias mieshenkilö.
Tiedätkö, että se on oikeanlainen por-
mestari. Nehän ovat vaan mielikuvia ja ennakko-odotuksia.”
Nurminen huomauttaa, että hän on paitsi nuori pormestari, myös ensimmäinen julkisesti homoseksuaali pormestari Suomessa. Se jakaa joidenkin ihmisten mielipiteitä enemmän kuin nuori ikä.
Hän alustaa sanomalla, että puheenvuoro ei ole millään tavalla uhriutumista. Vähemmistöillä on kuitenkin eri standardit politiikassa, hän sanoo, samoin myös esimerkiksi naispuolisilla ihmisillä.
“Jos olisin ollut lihaa syövä, keski-ikäinen heteromies, niin tuskin kukaan olisi mua kyseenalaistanut. Päinvastoin, oltaisiin varmasti hypetetty ihan eri tavalla ja uskottavuus olisi eri tavalla.”
Nurminen on pyrkinyt nostamaan esiin omaa perhettään ja puolisoaan ja edustamaan tilaisuuksissa yhdessä puolisonsa kanssa.
“Siten voidaan niitä ennakkoluuloja madaltaa. Ehkä joku muu homoseksuaali sitä kautta uskaltaa myös olla näkyvästi oma itsensä. En ajatellut silloin aikoinaan, että olen tässä
kohti uranuurtaja tai mikään lipunkantaja, mutta tässä on pitänyt ottaa myös sitä puolta.”
Hän pitää konservatiivisten arvojen nousua yhteiskunnassa huolestuttavana kehityksenä. Tasa-arvotyötä on vielä tehtävänä.
“Yhdenvertaisuusasiat eivät ole heiluri, joka menee vain eteenpäin, vaan se voi myös heilahtaa taaksepäin, jos ei olla valppaana ja tehdä töitä.”
NURMINEN puhuu haastattelussa pitkiä poliitikon puheenvuoroja, välillä kuin kampanjapuheesta. Keskitytään siis hetki pormestariohjelmaan.
Koulutus mainitaan Nurmisen pormestariohjelmassa moneen otteeseen. Ohjelmaan on kirjattu esimerkiksi panostus laadukkaaseen koulutukseen aina varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen sekä tavoite olla Suomen houkuttelevin opiskelijakaupunki.
Pormestariohjelmaan on kirjattu myös selvittää yhteisen osaamiskampuksen toteuttamisedellytyksiä Tampereelle. Tätä kirjausta pormestari ei
uskalla vielä konkreettisesti kommentoida.
“Pormestariohjelmassa on tämäntyyppisiä kirjauksia, ja sitten niitä lähdetään käytännössä viemään.”
Pormestariohjelmaan on lisäksi kirjattu, että kaupunki kuulee opiskelijoita heihin vaikuttavissa asioissa. Nurminen on ollut jo kerran kaupungin ja yliopiston yhteisessä tapaamisessa, jossa oli paikalla myös opiskelijaedustus. Tarkemmin hän ei osaa vielä sanoa, millä tavoin yhteydenpitoa esimerkiksi ylioppilaskunta Treyn kanssa tullaan jatkossa käytännössä toteuttamaan. Takana on vasta muutama kuukausi, oli kesä. Hyvät yhteistyörakenteet ovat kuitenkin jo olemassa, hän sanoo.
Nurminen edusti opiskelijoiden edessä jo ennen virallista nousua pormestariksi. Vappuna hän lausui kaupungin tervehdyksen keskustorilla opiskelijoiden perinteisen Wappuvalan jälkeen. Hän sai kutsun myös kesäkuussa järjestetyille Torisitseille mutta ei päässyt osallistumaan, koska edusti samana päivänä Manse Pride -tapahtumassa. Nurminen sanoo, että
yrittää päästä paikalle, jos jatkossa saa kutsuja Treyn tapahtumiin. Hän on tulossa puhumaan yliopistoyhteisölle myös yliopiston lukuvuoden avajaisissa.
Nurmisen mukaan kaupunki voi tehdä paljon opiskelijoiden hyväksi, mutta häntä huolestuttaa laajempi mittakaava.
“Maan hallitus tehnyt aika isoja leikkauksia, ja ne kohdistuvat pitkälti erityisesti opiskelijoihin. Iso on nyt tämä asumistuen leikkaus. Tämä asettaa meille haasteita kaupunkina, että miten me pystymme ja voimme tarjota kohtuuhintaista asumista.”
Myös työttömyystilanne on hankala sekä valtakunnallisesti että Tampereella. Pitkäaikaistyöttömyys ja valmistuneiden korkeakoulutettujen työttömyys ovat ennätyksellisen korkealla tasolla. Nurminen sanoo, että ratkaisuja pitää löytää, mutta konkretiaa vastauksiin on vielä vaikeaa saada.
“Vaikka on tiukat ajat, koulutukseen pyritään panostamaan.”
Jos Nurminen voisi tehdä yhden opiskelijoita koskevan päätöksen heti
huomenna, hän parantaisi toimeentuloa. Opiskelijoilla tulisi olla mahdollisuus keskittyä opiskeluun.
ON Nurmisen elämässä muutakin kuin politiikkaa.
Nuorempana hän harrasti jalkapalloa ja salibandya. Äiti olisi halunnut pojasta musikaalisemman, mutta kitaransoittoa harrastanut nuori Ilmari ei päässyt musiikkiopistoon. Kysyn, vieläkö kitaralla lähtisi vaikka pieni Wonderwall. Ei lähtisi.
Urheiluharrastus on pysynyt, ja nykyään arjen vastapainona on kuntosalia ja lenkkeilyä. Penkkimaksimiaan Nurminen ei toimittajalle jaa.
“Ehkä ne on semmoisia omia muistiinpanoja. Eivät ole vielä niin suuria, että niillä voisi leveillä.”
Päätalon alakertaan on kesällä ilmestynyt leuanvetotanko. Haastattelun lopussa yritän vielä haastaa pormestaria leuanvetokisaan. En saa kovin montaa, vakuutan. Nurminen kieltäytyy vedoten vaatetukseensa.
Ehkä ylioppilaslehden haastattelussa irrottelu ei ole tarpeeksi asiallista pormestarille.
Puhallinmusaterveisiä PAHiksilta!
ONKO SINUN
KERHOLLASI POSTIA?
OTA YHTEYTTÄ
TOIMITUKSEEN: TOIMITUS@VISIIRILEHTI.FI
Me olemme Tampereen korkeakouluyhteisön oma puhallinorkesteri PAH. Lyhenne tulee sanoista Puhallinorkesteri Akateeminen Henkäys, mutta se on sen verran pitkä litania, että yleisimmin meihin viitataan PAHina. Olemme yltäneet jo huimaan kuuden vuoden ikään ja kokeneet melkoisen kasvupyrähdyksen viime vuosina. Vakituisia soittajia orkesteriimme kuuluu nykyään noin 45.
Voisi sanoa, että olemme ikuisessa uhmaiässä. Olemme jo alkuaikoinamme uhmanneet korona-ajan aiheuttamia vaikeuksia harrastustoiminnalle ja sen jälkeen uhitelleet muun muassa perinteisille mielikuville puhallinmusiikista. Jos puhallinorkesteri sanana tuo mieleesi vain marssimusiikin, olet auttamatta hakoteillä. PAHin ohjelmisto koostuu monipuolisesta sinfonisesta puhallinmusiikista. Olemme soitelleet konsertteja muun muassa elokuva- ja pelimusiikkiteemoilla, ja kantaesitämme myös ahkerasti nuorien nykysäveltäjien teoksia.
PAHia pääsee kuulemaan vähintään kaksi kertaa vuodessa, kun järjestämme omat syys- ja kevätkonserttimme. Olemme valloittaneet lavoja myös esimerkiksi vapputapahtumissa, Traconissa, ympäri maata Suomen korkeakoulujen puhallinorkesterien yhteisillä festivaaleilla ja viimeisimpänä Turussa Puhallinorkesterien SM-kisoissa. Jos olet jo soittotaitoinen ja haluat mukaan joukkoomme, onnistuu se ilmestymällä avoimiin harjoituksiimme. Tarkemmat tiedot näistä ja esimerkiksi tulevista konserteista löytyvät varmimmin meidän Instagram-sivulta @pahpuhku.
Nähdään keikoilla! PAH
Henrik Laakkonen
KOLUMNI Teksti: Venni Uotila
Kuva: Joel Peltonen
En samaistu Elizabeth Bennetiin, mutta se ei haittaa
TÄNÄ KESÄNÄ päätin ottaa tule vaisuuden projektikseni laajentaa kirjallisen fiktion klassikoiden tun temustani. Vahvasti lukutou kaksi identifioituvana koin kenties jonkinlaista alemmuuskompleksia siitä, että annakareninat ja oikeusjutut olivat vielä lukematta. Sattumoisin näitä pohdintoja läpikäydessäni perheen kesämökin hyllystä löytyi Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo.
Kirjallisuudesta puhuttaes sa olemme tottuneet säntillisiin tyylilajien lokerointeihin sekä tiuk koihin rajanvetoihin korkeakirjalli suuden ja populaarikirjallisuuden vä lillä. Hyvin monipuolisen kirjamaun omaavana ja Booktokin (toisinaan joidenkin kirjafanien keskuudessa nenännyrpistelyjä aiheuttavien) ilmiökirjojen seuraajana olen pitkään miettinyt suhdettani kirjallisiin klassikoihin. Olen vahvasti vieroksunut kirjojen arvottamista ja kirjasnobeilua, mutta alemmuuskompleksiksi tulkitsemani tuntemukset saattoivat
olla osasyy siihen, miksi tartuin Austenin klassikkoon.
LUKUKOKEMUKSENI on ollut oikein antoisa. Kieli on herkullista ja hahmot hauskoja. Vaikka 2020-luvulla elävälle nuorelle naiselle Elizabeth Bennetin elämä tarjoaa varsin vähän samaistumispintaa, näen kyllä teoksen arvon ihmisyyden ikuisuuskysy-
KLASSIKOT
myksien käsittelijänä ja kurkistusikkunana historiaan. Tässä piileekin klassikkokirjojen arvo: ne käsittelevät eri näkökulmista ihmiskuntaa aina kiehtoneita kysymyksiä ja asettavat ne historialliseen kontekstiinsa. Nämä seikat eivät tee klassikoista kirjojen ylimystöä, vaan asettavat ne kulttuurihistoriallisesti merkittäviksi nähtävyyksiksi, jotka antiikin veistosten lailla ovat vaikuttavia mutta myös hieman ajan myötä rapistuneita.
Lisään pian hitusella ylpeyttä uuden kirjan vielä melko lyhyeen listaani luettuja klassikoita. Välissä jotain muuta, ja kenties seuraavaksi Humiseva harju. Siihenkin aion suhtautua ripauksella tervettä ennakkoluuloa.
Kirjoittaja on Visiirin toimitusharjoittelija ja ylpeä lukutoukka.
Vapaa kustannustoimittaja
KORKEAKOULUTETTUJEN TYÖTTÖMYYS KASVAA, JA JOTKUT
PAIKKAAVAT TILANNETTAAN YHDISTELEMÄLLÄ USEITA TÖITÄ. KIRJALLISUUSTIETEISTÄ VALMISTUNUT ALEKSANDRA
HINTIKKA RAKENTAA URAA FREELANCETYÖN KAUTTA
KUSTANNUSTOIMITTAJANA.
Teksti ja kuvat: Saara Nenonen
Työ- ja elinkeinoministeriön työttömyys- ja lomautustilastojen mukaan toukokuussa 2025 työttömiä korkeakoulutettuja oli yli 12 000, mikä on Suomessa ennätyksellisen paljon. Myös korkeakoulutettujen vastavalmistuneiden työttömyys on kasvanut viimeisen vuoden aikana, eikä hidastumisen tai laantumisen merkkejä näy.
Luvut osaavat olla masentavia. Motivaatiota opintojen päättämiselle ja työelämään suuntaamiselle voi olla vaikea löytää.
Hankalan vakituisen työnsaannin takia erilaisten sivutöiden ja keikkatöiden tekeminen on lisääntynyt. Jotkut opiskelijat hakeutuvat freelancereiksi jo opintojen ollessa kesken.
Toiveena voi olla kerätä mielenkiintoista työkokemusta, kerryttää tarvittavaa palkkatuloa ja ehkä avata ovia vakituiseen työhön.
Kesällä Tampereen yliopistosta kirjallisuustieteistä maisteriksi valmistunut 26-vuotias Aleksandra Hintikka poimii helteisenä päivänä Helsingin Kallion kirjaston novellikokoelmasta käteensä teoksen. Sen on viime syksynä julkaissut kirjakustantamo, jossa hän työskentelee tällä hetkellä freelancer-kustannustoimittajana.
Freelancerin asema on toiminut Hintikalle opintojen päätösvaiheessa ja valmistumisen jälkeen mainiosti.
“Tällä tavalla voi aloittaa ja kerryttää kokemusta alalla”, hän sanoo.
Tampereelta kotoisin oleva Hintikka työskentelee noin puolet ajastaan kustannustoimittajana, alalla tuttavallisemmin “kustiksena.” Osan ajastaan hän on kirjakaupassa myyjänä. Joskus työt menevät ajallisesti päällekkäin niin, että myyntipäivän päätteeksi hän tekee kustannustoimittajan töitä iltaisin kotona.
Hintikka matkustaa toisinaan useamman kerran kuussa Tampereelta parin tunnin junamatkan Helsinkiin, jossa kustantamo sijaitsee.
Tavalliseen päivään kuuluu sähköposteihin vastailua, asiakkaiden tapaamista ja käsikirjoituksen lukemista.
Kustannustoimittaja on tekstin takana näkymättömänä vaikuttava kriittinen tsemppari. Kritiikin antaminen ei ole helppoa, mutta se on oleellinen osa työtä.
“Yleensä kysyn suoraan, kuinka kirjailija ottaa kritiikin vastaan. Kokeneemmat kirjailijat eivät kaipaa juurikaan kehuja, vaan nimenomaan kovaa kritiikkiä kehittääkseen kirjan huippuunsa”, Hintikka sanoo.
Käsikirjoitusta lukiessa hän hahmottelee tarinan teemat ja sanomat, hioo rakenteita ja kerronnan keinoja. Hän kiinnittää huomiota tasapainoisuuteen, jännitteeseen sekä mielekkääseen luettavuuteen ja kieleen. Etenkin uutuusarvo, ajankohtaisuus ja tuoreet näkökulmat herättävät hänen huomionsa.
“Mukana pitää olla koukkuja, joihin lukija jää kiinni ja haluaa jatkaa.”
Alalla suositaan freelancereita
Hintikka aloitti työt kirjakustantamossa yliopiston harjoittelupaikan
kautta noin puolitoista vuotta sitten. Kustannustoimittajan työ oli vielä siinä vaiheessa vieras ammatti, mutta se vei nopeasti mennessään. Harjoittelun päätyttyä hän jäi töihin freelancerina, jonka työtunnit vaihtelevat. Hintikalla on kuitenkin kaiken aikaa työn alla projekteja, tavallisesti käsikirjoituksia luettavana ja editoitavana.
Freelancer on itsenäinen ammatinharjoittaja, joka tekee töitä ilman vakituista työsuhdetta esimerkiksi toimeksiantosopimuksin ja keikkaluontoisesti työskennellen ja tarjoten työtään asiakkaille, kuten yrityksille tai yksityishenkilöille. Freelancer voi olla kevytyrittäjä, jolloin hän laskuttaa asiakastaan työkeikoista usein jonkin laskutuspalvelun kautta. Tilastokeskuksen Uusi Työ ry:lle kokoamien tietojen mukaan vuonna 2024 y-tunnuksettomien kevytyrittäjien määrä kasvoi 3,4 prosentilla edellisvuoteen verrattuna. Kevytyrittäjiä oli jo 73 200 ja heistä reilu puolet oli alle 35-vuotiaita. Koska kevytyrittäjistä ei ole olemassa virallista rekisteriä, hyödynnetään tutkimustuloksissa laskutuspalveluyrityksiin rekisteröity-
neiden lukuja.
Tampereen yliopiston kyselyyn vuonna 2022 vastanneista Suomen kirjallisuustieteistä maisteriksi valmistuneista 38 prosenttia kertoi olleensa valmistumisensa jälkeen yrittäjänä, ammatinharjoittajana tai freelancerina. Kyselyyn vastanneista neljäsosa kuvaili, että heillä on useita eri työnantajia, määräaikaisuuksia tai toimeksiantoja.
“Kustannusalalla suositaan paljon freelancereiden käyttöä, koska tämä on työnantajalle joustavampaa ja riskittömämpää”, Hintikka arvelee.
”Se ei ole kuitenkaan mikään uusi ilmiö. On vaikea sanoa, kuinka paljon yleisempää yrittäjyys alalla nykyään olisi.”
“Tällä nimityksellä paikkoja ei työkkärin sivuille tipu”
Hintikka hakeutui opiskelemaan kirjallisuustieteitä Tampereen yliopistoon rakkaudestaan kirjoihin ja valmistui kesällä 2025 maisteriksi. Kirjateemaisia juhlia vietettiin katke-
ransuloisin mielin.
“Valmistuminen oli haikeaa, sillä rakastin opiskelua ja kirjallisuuden tutkimista”, hän muistelee.
Tohtoriopintojen sijaan Hintikka kuitenkin haluaa tässä kohtaa uraansa päästä kiinni työelämään. Se ei ole aivan helppoa.
“Töiden haussa pitää käyttää luovuutta ja pohtia, missä voitaisiin tarvita tekstien asiantuntijaa. Tällä nimityksellä paikkoja ei työkkärin sivuille tipu.”
Töissä.fi-sivuston yliopistojen uraseurantakyselyistä (2019–2024) koottujen vastausten mukaan kirjallisuudesta maistereiksi valmistuneet päätyvät suurimmaksi osaksi opetus- ja kasvatusalalle opettajiksi. Seuraavaksi eniten he työllistyvät viestintä- tai mediatyöhön esimerkiksi viestinnän asiantuntijoiksi tai toimittajiksi. Kustannustoimittaja-nimike löytyy täältä viiden suosituimman ammatin listalla.
Hintikan mukaan kustannusala on hyvin kilpailtu ala työmarkkinoilla. Opiskellut sivuaineet määrittävät paljon.
“Jos lukee sivuaineena vaikkapa
Suomalainen lukee 16 kirjaa vuodessa
Kirjakauppaliiton vuoden 2025 Suomi lukee -tutkimuksen mukaan suomalaiset lukevat keskimäärin yli 16 kirjaa vuodessa, missä ei näy suurta muutosta aikaisempaan. Kirja-ala on kuitenkin voimakkaassa muutoksessa painettujen kirjojen ostamisen vähentyessä ja äänikirjapalveluiden käytön lisääntyessä. Samaan aikaan nuoret ostavat yhä enemmän vieraskielisiä, erityisesti englanninkielisiä kirjoja.
Sosiaalinen media, kuten Tiktokin “booktok”, vaikuttaa siihen, mitä ihmiset lukevat. Nopeiden trendien vaihdellessa toiset teokset nousevat hiteiksi vain yhden viraalivideon vaikutuksesta. Kirjailijat julkaisevat yhä useammin teoksensa itse omakustanteisena jatkuvasti kasvavien digialustojen mahdollistamana.
informaatiotieteitä, voi päätyä kirjastoon töihin.”
Yliopistojen uraseurantakyselyihin vuosina 2019–2024 vastanneilta valmistuneilta kysyttiin viisi vuotta valmistumisen jälkeen heidän työllisyystilanteestaan. Kirjallisuustieteistä valmistuneilla työttömyysaste oli varsin pieni, neljä prosenttia. Freelancerina tai yrittäjänä työskenteli niin ikään neljä prosenttia.
Reilu kuusikymmentä prosenttia Tampereen yliopiston kyselyyn vastanneista sanoi suoritetun korkeakoulututkinnon olleen vaatimus työn saannille. Vuodesta 2021 eteenpäin vastanneista puolet sanoi, etteivät he olleet olleet työttöminä valmistumisen jälkeen.
Hintikan mukaan kustannusalalle haluavan ei ole välttämätöntä tähdätä yrittäjyyteen tai freelanceriksi, vaikka alalle onkin haastavaa päästä. Se on
kuitenkin yksi keino löytää väylä vakituiseenkin työelämään.
Opinnot käytäntöön työelämässä
Kustannustoimittajan työ vaatii laajaa yleissivistystä, kielitaitoa ja herkkyyttä. Kirjallisuuden opinnot ovat tuoneet itsevarmuutta työssä.
“Käytän hyödykseni viiden vuoden kirjallisuustieteen opintojen aikana oppimiani kirjallisuuden analysointitaitoja, joiden avulla erittelen tekstistä heikkoja ja onnistuneita piirteitä. Enimmäkseen luotan intuitiooni, joka on kehittynyt elinikäisen lukuharrastuksen pohjalta.”
Tampereen yliopiston vuoden 2022 uraseurantakyselyssä Suomen kirjallisuustieteistä maisteriksi val-
mistuneet arvioivat tyytyväisyyttään tutkintoonsa uran kannalta viisi vuotta valmistumisensa jälkeen. 51 prosenttia vastasi olleensa tutkintoonsa uran kannalta joko erittäin tyytyväinen tai tyytyväinen.
Valmistumisen jälkeen haastavaa on Hintikan mukaan kirjallisuusalan epävarmuus. Käsikirjoituksia lukiessa on myös vaikea sanoa, minkä teoksen menestyminen ottaa tuulta alleen.
“On vaikea sanoa, kuinka paljon töitä riittää eteenpäin.”
Ideoita tulevaan kuitenkin on. Toisinaan Hintikka on miettinyt journalistin töitä, mutta tullut siihen tulokseen, että hän on enemmän lukija kuin kirjoittaja.
“Pyörittelen päässäni aina varavaihtoehtoja, mikäli kustannustoimitusprojekteja on joskus vaikeampi saada.”
Kuva: Matti Pietinen / Museovirasto |
Kuvankäsittely
Joel Peltonen / Visiiri
Harrastuksenaan Hintikka kirjoittaa lukemistaan teoksista ahkerasti kirja-arvioita Instagram-tililleen, joka sai alkunsa kirjagram-yhteisön löytämisestä. “Kirjagrammaamisessa” yhdistyvät Hintikan lempiharrastukset lukeminen, kirjoittaminen ja valokuvaaminen. Samalla hän pysyy kärryillä siitä, minkälaisia kirjoja lukijat lukevat tällä hetkellä.
Hän ajattelee brändäyksen ja kokemuksen kartuttamisen auttavan hän-
tä myös jatkossa.
“Toivon, että freelancerina kirjagramin tekeminen voi tuoda myös näkyvyyttä ja tätä kautta töitä tulevaisuudessa.”
Vaikka Hintikan tarinan seuraava luku ei ole selvillä, pohtii hän positiivisin mielin työnsaantia. Hän haaveilee pystyvänsä työllistämään itsensä kokonaan kustannustoimittajana ja saamaan töitä useista eri kustantamoista, ehkä joskus jopa vakipaikan
vain yhdestä. Lisäksi hän on myös pyöritellyt päässään oman arviointipalvelun perustamista.
Hintikka kokee olevansa onnekas elämäntilanteestaan.
“Minulla ole tässä elämäntilanteessa kiire sitoutua esimerkiksi vakitöihin, vaan voin katsella, mitä elämä tuo tullessaan. Elän muutama kuukausi kerrallaan. Olen kuitenkin toiveikas vakituisten töiden saannin suhteen.”
GALLUP: MITEN VIILENSIT ITSEÄSI HELTEILLÄ?
Ollaan käyty kavereiden kanssa uimassa, tuuletin on ollut päällä, ja sitten oon myös vaan nukkunut pahimmat helteet.
Enna Jokinen historia, 4. vuosi
Kämppää ei saanut mitenkään viileäksi Poasin lähettämästä vinkkilistasta huolimatta. Uiminen oli oikeastaan ainoa keino. Ja ehkä joku pieni tuuletin sängyn viereen yöksi.
Emma Tuominen elinikäinen oppiminen ja kasvatus, 1. vuosi
SARJAKUVA
Olen kotoisin Bangladeshista, niin ulkona lämpötilat olivat itselleni ihan ok. Mutta kotona oli vaikeaa, tuuletin helpotti vähän.
Sm Shafiqul Alam jatko-opiskelija Ecojust-tutkimusryhmä
Olin päiväkodissa töissä, ja jäätiin lasten kanssa sisälle tai leikittiin vedellä.
Aino Haverinen kasvatustieteet, 4. vuosi
Helteet hellivät ja hurjistuttivat – Suomessa mitattiin 22 peräkkäisenä päivänä yli 30 asteen lukemia (12.7.-2.8.25), joka on uusi ennätys sitten vuoden 1972, jolloin samanlaisia lukemia mitattiin vain vaivaiset 13 päivää peräkkäin.
LOPPUTYÖN SANKARIT
Palstalla dipan ja gradun tehneet jakavat viisauttaan.
“Gradun tekeminen on vain tavallista tiedettä”
Erika Mäkelä: “Graduni aihe on pääkirjoitukset suomalaisessa journalismissa. Tutkin, millainen niiden nykytila ja mahdollinen tulevaisuus on. Pääkirjoituksia on ollut suomalaisissa lehdissä 170 vuotta, mutta ne eivät juurikaan ole uudistuneet, vaikka lehdet ovat kaikilla muilla tavoin muuttuneet. Aihe syntyi, kun yritin kandissa etsiä tietoa pääkirjoituksista ja totesin, että sitä on tosi vähän. Ihmettelin, miten niin merkittävää alustaa on tutkittu niin vähän.
Minua motivoi se, että opiskeluoikeus kestää seitsemän vuotta, ja pyrin siihen, ettei minun tarvitsisi hakea lisäaikaa. Taktiikkani keskittymiskykyni ylläpitämiseen oli se, että tein gradua aina maksimissaan neljä tuntia päivässä. Kun ei yhtenäkään päivänä kyllästy työn tekemiseen lopullisesti, on helpompi taas jatkaa seuraavana päivänä.
Tein graduani lähinnä kirjastossa. Kannattaa eristää työskentely johonkin paikkaan, niin kouluttaa itsensä keskittymään työhön ainoastaan siellä. Opin itsestäni sen, että itse asiassa tykkään tieteellisestä kirjoittamisesta, vaikka se onkin vaikeaa. Yleensä tykkään aika vaivattomista asioista, mutta opin sen, että pystyn myös pitkäjänteiseen työskentelyyn. Loppujen lopuksi gradun tekeminen ei ole mitään rakettitiedettä, se on vain tavallista tiedettä.
Empiirisen osuuden toteuttaminen sujui hyvin, koska toimittajana haastatteleminen on helppoa. Vaikeaa oli tiedonhaku kirjallisuuskatsausta varten. Jos jotain tekisin toisin, niin olisin järjestelmällisempi ja ehkä yrittäisin saada työn kasaan vähän nopeammin.
Vinkkinä graduaan aloitteleville opiskelijoille sanoisin, että kannattaa käyttää jotain viitteidenhallintajärjestelmää. Kannattaa myös valita tarpeeksi yksinkertainen aihe, jotta ymmärrät, mitä olet tekemässä. Ja kannattaa hakea apurahoja.”
GRADU
Otsikko: “Tämä on aina ollut, niin miksei olisi nytkin” – Pääkirjoitusten nykytila ja tulevaisuus journalismissa
Ala: Journalistiikka
Mitta: 91 sivua
Kauan kesti? Puolitoista vuotta
Kuinka rankkaa oli asteikolla 1–5?
“Joku 3,5. Tuntuu, että aika on kullannut muistot. Oli se työlästä, mutta ei ollut niin kamalaa.”
Teksti ja kuvat: Venni Uotila
“Dipan teko on kokopäivätyötä”
Kalle Saari: “Tutkin diplomityössäni sitä, miten pysäköintialueen voi täydennysrakentaa kestävällä tavalla. Lähtökohta oli se, että ympäröivien rakennusten pysäköintipaikat piti saada pidettyä samalla tontilla. Lähdin suunnittelemaan pysäköintilaitosta, joka antoi tilaa asuinkorttelirakentamiselle.
Aihe tuli mieleeni, sillä olin kulkenut Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevan alueen ohi monesti. Minua häiritsi se, että alue on pelkkä avoin asfaltoitu kenttä, jossa on hirveästi näkyvää tilaa autoille. Muutoin eheä asuinalue pysähtyy kuin seinään. Aiheen valintaani vaikutti myös se, että halusin konkreettisen suunnittelutyön, jossa voin ratkaista olemassa olevan ongelman.
Suunnittelu oli helppoa ja luontevaa, vaikka se veikin aikaa. Viimeistely taas oli vaikeaa, kun suunnitteleminen täytyi lopettaa ja alkaa työstämään niitä suunnitelmia valmiiksi. Työssäni oli monta eri osaa, joten oli motivoivaa, että jos vaikka kirjoittaminen ei inspiroinut, saattoi edistää suunnitelmaa. Aina oli monta erilaista asiaa, jota pystyi tekemään työn edistämiseksi. Se tietysti motivoi myös, että aihe oli kiinnostava. Palautuakseni yritin vain siirtää ajatukset pois työstä ja viettää aikaa perheen kanssa.
Opin itsestäni sen, että pystyn syventymään näinkin spesifiin aiheeseen ja tekemään laadukkaasti laajan suunnitelman. Suunnittelutöissä löytyy aina parannusehdotuksia ja asioita, joita olisi ehkä voinut tehdä paremmin. Viimeistelyyn olisin käyttänyt ehkä vielä enemmän aikaa. Diplomityön tekeminen on niin kuin kokopäivätyö. Siihen pitää varata tarpeeksi aikaa. Helpottaa toki, jos ei ole muuta meneillään samaan aikaan. Kannattaa tehdä hyvä suunnitelma ja etsiä aktiivisesti lähteitä eri paikoista. On hyvä muistaa olla myös armollinen itselleen.”
Kuinka rankkaa oli asteikoilla 1-5?: “Suurin osa ajasta ehkä 2, loppurutistus oli kyllä 5. Ehkä siis keskiarvolta 3.”
Jossain on valo joka ei sammu on kunnianhimoinen esikoisohjaus, joka kiteyttää uuden nahan luomisen
alkavan sisältä käsin
Jossain on valo joka ei sammu
Ohjaus: Lauri-Matti Parppei
Teattereissa 12.9.
“Kui moni raumalainen on tehny levyn, mikä jonai päivänä lähetetään avaruuteen?” toteaa hahmo tarinassa, joka kuvaa raa’an rehellisesti nuoren aikuisen suorituspaineita, mielenterveysongelmia, kunnianhimoa ja oman äänen löytämistä. Lauri-Matti Parppein esikoisohjaus Jossain on valo joka ei sammu sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien ACID-sarjassa. Kansainväliset kriiti-
kot ovat kehuneet tarinaa koskettavuudessaan ja aitoudessaan samaan aikaan universaaliksi ja intiimiksi.
Elokuvassa ammattihuilisti Pauli (Samuel Kujala) palaa lapsuudenkotiinsa Raumalle käytyään läpi henkisen romahduksen. Vanha koulukaveri Iiris (Anna Rosaliina Kauno) taivuttelee Paulin mukaan taidekollektiiviin, jossa he luovat improvisoidusti rohkeaa kokeellista musiikkia. Yleisölle tarkkaan nuoteista esiintynyt Pauli ajautuu etsimään ensimmäistä kertaa omaa ääntään luovin ja rajoja rikkovin keinoin.
Paulin mennyttä ei palata kuvai-
lemaan tarkemmin, sillä tärkeää on tämä hetki. Ilmassa häilyy väistämättömän lopun tunnelma. Suorituspaineiden lyyhistämä Pauli pyristelee eroon muiden odotuksista ja repii itseään irti vanhasta muotista. Kujala tulkitsee koskettavasti uuvuttavan taistelun ja identiteetin ristiriitaisen uudelleen muovautumisen.
Kaunis ja heleä huilu muuttuu vaikeaksi ja raskaan keholliseksi. Kuvauksen visuaalinen intensiivisyys on iloa silmälle. Kamera tunkeutuu Paulin tilaan seuraten liian läheltä tämän pyrkimystä soittaa tuttua instrumenttia pitkän tauon jälkeen. Katsoja
Teksti: Saara Nenonen
Tero
Ahonen / Elokuvatuotantoyhtiö Made
tuntee syvän turhautumisen, kun täydellinen soundi ei tahdo syntyä hahmon päästäessä irti omasta kuristaan.
Tämä syvä kipu juontaa juurensa uhrautumiseen. Paulin on luovuttava jostain osasta itseään, jotta uutta voi tulla tilalle. Paha olo savustaa uudistumista liikkeelle.
Paulin kehosta on tullut jatke persoonalle, joka suoritti elämäänsä kohti muiden hyväksymää menestystä.
Olon käydessä liian tukalaksi Pauli alkaa satuttaa itseään. Hahmon itsetuhoisuus on esitetty hienovaraisesti, ja tekijät ovat halunneet välttää herkkien aiheiden romantisointia. Elokuva uskaltaa kuitenkin rehellisesti näyttää, kuinka Paulin kaltaisen hahmon käsittelemättömät tunteet purkautuvat ulos pahimmillaan.
Katsojan viihtyvyys ei kuitenkaan jää vaikeiden teemojen jalkoihin. Selittämättömin erikoisuuksin maustettu ja sopivan kieroa huumoria viljelevä elokuva kapinoi selkeitä genrejä vastaan muistamalla myös naurattaa, vaikka Cannessissa Rauma-läppä ei auennut kansainväliselle yleisölle.
Pitkään työstetty käsikirjoitus nä-
kyy todentuntuisiksi kypsyneissä hahmoissa ja näiden dynamiikassa. He tekevät vääriä päätöksiä ja ajautuvat pikkumaisiin riitoihin. Ihastuttavan syvälle hahmoihinsa uppoutuneet päänäyttelijät tuovat näiden läpi käymät muutokset esiin raivokkaissa tunteenpurkauksissa. Tunteet välittyvät yleisöön kylminä väreinä ja liikutuksena.
Kliseiseksi menemättä yksi kantava teema on ystävyys ja toiselle avautumisen mukana tuleva hauraus. Tarina esittelee hyvin myös ystävyyden epäkohtia. Paulin kamppaillessa tulemisesta sinuiksi itsensä kanssa, tuntee määrätietoinen Iiris oman luovuutensa arvon. Hahmojen kyseenalainen yhteensopivuus poikii hyviä huomioita kateuden ja häpeän asetelmista.
Vaikka musiikki on hahmojen kommunikoinnin pääväylä, olisi näiden välistä dialogia kaivannut lisää. Iiriksen hahmo jää jumiin pixie dream girl -muottiinsa ilman merkityksellistä motiivia menestyksen tavoittelun lisäksi. Tämä tuntuu huomattavasti moniulotteisemman Pau-
lin hahmon rinnalla valitettavasti ontolta.
Elokuvan trio kutsuu itseään puolisotilaalliseksi äänitaidekollektiiviksi, kaivaa esiin hammasharjat sekä sähkövatkaimen ja äänittää kappaleen, jossa luetellaan Suomen majakat pahaenteisessä basson jytinässä. Katsoja imeytyy improvisoidulta tuntuvan musiikin maailmaan, joka on ainutlaatuisuudessaan äänitetty kauttaaltaan livenä. Hahmojen taiteellinen kunnianhimo heijastaa elokuvantekijöiden pyrkimyksiä.
Jossain on valo joka ei sammu ottaa riskin, joka maksaa itsensä takaisin. Taiteellisesta kaaoksesta syntyy harmoninen ja mieleenpainuva teos, joka koskettaa yleisöä aidosti. Tarina kiteyttää kehollisen vapautumisen lähtevän oman tekemisen, luovuuden ja tunteiden tunnustamisesta. Sen hahmojen puntaroimat riskit eivät tule vain hyppäämisestä tuntemattomaan, kokeilullisen soiton lopputuloksesta tai yleisön reaktioista. Kyse on uskosta selviytymiseen tuntemattoman keskellä ja itseensä luottamisesta epävarmuuden edessä.
Anna Rosaliina Kauno, Ohjaaja Lauri-Matti Parppei ja Samuel Kujala.
Tero Ahonen / Elokuvatuotantoyhtiö Made
Tekijähaastattelussa näty-alumni Samuel Kujala
Tampereelta kotoisin oleva Samuel Kujala (s. 1995) näyttelee Jossain on valo joka ei sammu -elokuvan päähenkilö Paulia. Aiemmin elokuvissa kuten Levoton Tuhkimo (2024) ja Fucking with Nobody (2020) esiintynyt näyttelijä palkittiin Venla-ehdokkuudella Ylen menestyssarjasta Nörtti: DragonSlayer666 (2017–2019).
Kujala valmistui Tampereen yliopiston teatteritaiteen tutkinto-ohjelmasta maisteriksi keväällä 2021. Nyt hän suorittaa jatko-opintoja Tampereen yliopiston Ihmiset ja teknologiat -tohtoriohjelmassa.
“Olen havainnoinut, kuinka kohtauksen tekninen toteutus vaikuttaa siihen, miltä näyttelijästä tuntuu siinä ympäristössä, sekä sitä, millaisia näyttelijäntyöllisiä valintoja hänen on mahdollista tehdä”, Kujala kertoo tutkimuksensa sisällöstä.
“Asetelmaan liittyy kitkaa ja monesti kommunikoimattomuutta. Työni tarkoitus on sanoittaa tätä kokemusta ja keksiä näyttelijälle uudenlaisia tulokulmia siihen.”
Pikkulapsena Kujala olisi halunnut balettitunneille, myöhemmin mielessä kävi lääkikseen pyrkiminen. Tampereen yhteiskoulun lukion teatteridiplomin kautta Kujala kuitenkin löysi intohimonsa. Yhdessä ystäviensä kanssa Kujala osallistui projektiin, jossa hän pääsi osalliseksi tarinankerrontaa aina käsikirjoituksen laatimisesta ohjaukseen ja näyttelyyn. Hän huomasi, kuinka merkittävää oli päästä sitoutumaan tekemiseensä täysillä.
Onnistumisen kokemus valoi uskoa siihen, että
näyttelijän työn kautta hän voisi kiteyttää ajattelun koettavaksi ja havaittavaksi.
Jossain on valo joka ei sammu kertoo Paulista, joka etsii identiteettiään entisen ja uuden itsensä välillä. Tämä vavisuttaa perfektionismiin paatunutta hahmoa ja ihmisiä hänen ympärillään.
Samuel Kujalalle heittäytyminen on tuttua.
“Näyttelijänä mennään nopeasti projektista toiseen. On löydettävä nopeasti keino tyydyttää projektin tarpeita”, hän sanoo.
Työssään Kujala joutuu mukauttamaan habitustaan ja vaistojaan hahmon sekä teoksen tarpeisiin. Kujala näyttää, kuinka kokonaisvaltaista huilun soittaminen todella on: huulten on oltava rennosti, hartiat pidettävä alhaalla, hengitys lähtee tietystä kohtaa, eikä mitään saa jännittää liikaa. Rooliin valmistautuessaan hän harjoitteli tietoisesti vaikeita materiaaleja liian pitkiä aikoja tunteakseen itse Paulin kokeman turhautumisen.
Katsojasta tuntuu hahmoa seuratessa, kuin hän todistaisi jotain, mitä hänen ei kuuluisi. Kujala vältteli kameraan katsomista etäisyyden ylläpitämiseksi synnyttäen jännitteen kameran ja hahmon välissä. Kun hahmo kävelee tiettyyn suuntaan, hänen päänsä vetää toiseen. Kun hän käy ahdistavaa keskustelua, puhelin näyttää polttelevan hänen käsiään. Kujala kutsuu tätä ruumiin kapinaksi tilaansa vastaan.
“Pauli on rakentanut tietynlaisen kehon. Se hillitsee impulsseja, jotka voisivat horjuttaa arkea, jota hänen pitäisi nyt elää.”
Taiteen tutkimista ja tutkimusta
Elokuvassa taidetta tutkitaan monesta näkökulmasta. Pauli joutuu ottamaan musiikkiin itselleen vieraan näkökulman löytääkseen jotain, mitä hän ei ole aiemmasta asemastaan löytänyt. Vaikka Samuel Kujala tunnustaa klassisen musiikin tunteiden ilmaisun kauneuden, tuo hänen mielestään irti päästetty luovuus ulos Paulin hahmosta jotain vielä aidompaa.
Väitöskirjaansa työstäessään hän on pohtinut, että taiteen tutkimiseen suhtaudutaan vähättelevästi. Hänen mielestään aihetta saisi ja pitäisi tutkia enemmän. Tätä tutkimusta tulisi luonnollisesti myös rahoittaa paremmin.
“Toivon työstäni hahmottuvan sen, että näyttelijöillä on paljon ymmärrystä vuorovaikutuksesta ja ruumiista, sekä että tätä alikäytettyä osaamista voitaisi soveltaa monipuolisemmin.”
Kujala kertoo lavastusosaston henkilön tuoneen elokuvan kuvauspaikalle kasan rojua käkipillistä marmorikuuliin. Ohjaaja antoi näyttelijöiden kokeilla erilaisten äänten syntymistä, ja osaa näistä tekniikoista sovellettiin
mukaan lopulliseen musiikkiin.
“Kävimme läpi saman prosessin kuin hahmot musiikin luomisessa – yhdessä heittäytyen ja improvisoiden.”
Ohjaaja Lauri-Matti Parppei toimii elokuvassa myös säveltäjänä. Ennalta kirjoitettuja kohtauksia ja kappaleita harjoiteltiin muutamia kertoja etukäteen, vaikkakin ne esitettiin ja äänitettiin livenä. Viimeisessä kappaleessa myös Kujala on saanut kredittiä sävellyksestä. Hän on harrastanut pianonsoittoa vuosien ajan ja soittanut vähän myös rumpuja. Laulamiskokemusta hänellä on opinnoista, mutta laulajana hän ei itseään pidä. Tarinassa tekniikka tuntui kuitenkin toissijaiselta.
“Nostan hattua ohjaajalle siitä, että hän onnistui luomaan prosessin, jossa suoritusta ei pohdi ulkopuolelta käsin.”
Kujala pitää elokuvaa kunnianhimoisena. Hänestä elokuva, joka ei yritä kosiskella mahdollisimman suurta yleisöä on Suomessa omanlaisensa riski.
“On ihanaa, että elokuvantekijällä on selkeä konsepti siitä, mitä elokuvaan kuuluu ja mitä ei. Elokuvasta on helppo olla ylpeä.”
Saara Nenonen
Sadan tonnin törmäilyautot
TREY ON TEKEMÄSSÄ SUUREN LUOKAN INVESTOINNIN: VANHAT PAKETTIAUTOT VAIHDETAAN UPOUUSIIN. HERVANNASSA JA KESKUSTAKAMPUKSELLA MAJAA
PITÄVÄT PAKETTIAUTOT OVAT OLEMASSA PÄÄASIASSA OPISKELIJOITA VARTEN, JOTEN VISIIRI LÄHTI TESTAAMAAN, MITÄ OPISKELIJAT SAAVAT RAHOJAAN VASTAAN.
Teksti: Juuso Pikkarainen
Kuvat: Joel Peltonen
Elämä – myös pakettiauton – on matka, jolla on alku- ja päätepiste.
Olen tänään tullut kohtaamaan pakettiauton näiden molempien pisteiden seutuvilta. Trey on hankkinut uudet pakettiautot opiskelijoiden käyttöön, mutta pakettiautokaksikko saapuu sopivasti kahdessa erässä: keskustakampuksella odottaa jo uusi, uljas ajokki, mutta toinen vanhoista sotaratsuista palvelee vielä Hervannassa. Sekin on päivittymässä uuteen myöhemmin syksyllä.
Jotta voimme tietää minne olemme menossa, meidän tulee tietää mistä olemme tulleet, ja sekin koskee
pakettiautoja. On siis syytä aloittaa kehäraakista.
Treyn jäsenpalveluasiantuntija Helky Kouri ojentaa minulle avaimet tiskin takaa Hervannassa.
“Se on on it’s last legs”, Kouri varoittaa.
“Näet kyllä sitten.”
Treyn vanha pakettiauto on vuosimallin 2020 Volkswagen Crafter, pitkä ja korkea malli. Kourin mukaan auto on saanut iskuja niin keulaan, perään, kattoon, pohjaan kuin molempiin kylkiinsäkin.
“Minulla oli jossain kohtaa sellainen laskuri toimiston seinällä, missä luki, että “Treyn pakut” ja “ X Days Since The Last Accident”, Kouri sanoo.
“Parhaimmillaan päästiin johonkin kuuteenkymmeneen”, Kouri kehaisee.
Odotan karmivaa näkyä, mutta petyn hieman. Crafter on viisi vuotta vanha valkoinen pakettiauto, jossa on käytön jälkiä: pieniä kolhuja, naarmuja ja lommoja siellä täällä. Oikean takarenkaan kohdalta puuttuu palanen muovista kylkilistaa.
Sisään todella noustaan. Kuljetta-
jan penkin reunus on tullut monen kankun lipaisemaksi, ja vaahtomuovinen sisus lörpöttää verhoilun repeämästä kuin pieni ivallinen kieli.
Käynnistän auton. Moottorin varoitusvalo palaa. Olo on kuin kotiin palaisi: omassa autossani samaisen varoitusvalon kohdalla mittaristossa on pala mustaa ilmastointiteippiä, jotta valo ei häikäisisi kuljettajaa.
Kilometrejä ei ole paljoa: vajaat 140 000. Autokauppias kutsuisi tätä sisään ajetuksi.
Ajotuntuma on napakka. Vaihteet menevät helposti silmään, ja kytkimen liikerata ja toiminta-alue ovat loogiset. Ohjaus on tarkka ja tarpeeksi tunnokas. Dieselmoottorin vääntöalue on laaja, ja jokaiseen nopeuteen löytyy useampi sopiva vaihde. Tätä autoa on vaivatonta ajaa.
Peileistä näkyy hyvin ulos, mutta peruuttaessa tekee mieli pitää kieli keskellä suuta. Auton yli kuuden metrin mittaa on aluksi hieman hankala arvioida.
Ajelen Hervannasta keskustaan ja takaisin. Olen kuin suuri valkoinen kala vedessä.
Tuhansien takapuolten väsyttämä penkki lähestyy tiensä päätä.
Paluumatkalla Hervantaan saan jopa simuloitua valitettavan moneen muuttoon kuuluvan hetken, kun horisen kyytiläisilleni omiani ja meinaan ajaa punaisia päin. Auto pysähtyy nöyrästi hetkessä. En epäile, etteikö tätä pakettiautoa olisi mahdollista vaurioittaa – sen puolesta kun löytyy runsaasti todistusaineistoakin – mutta väitän, että montaa muuta pakua saa ruhjottua paljon pienemmällä määrällä välinpitämättömyyttä ja huolimattomuutta.
HUITAISEN pakettiauton takaisin ruutuun Hervannassa ja suuntaan keskustakampukselle uuden pirssin luo. Perillä en meinaa uskoa silmiäni. Onko tämä jokin teekkarijäynä?
Päätalon sisäpihalla seisoo sama auto, jonka jätin Hervantaan. Miten jäynäilijät ovat ehtineet tuoda auton tänne ennen minua?
Tarkemmin katsottuna käy ilmi, että kyseessä on kuin onkin eri auto kuin Hervannassa. Tai siis sama auto, mutta eri yksilö. Vuosimallin 2025 Volkswagen Crafter hohtaa uutuuttaan juuri niin vaatimattomalla tavalla kuin vain valkoinen pakettiauto voi.
Hytissä uuden Crafterin erottaa vanhasta aluksi vain moottorin varoitusvalon poissaolo. Mutta hetkinen: on täällä erojakin!
Kaiken kaikkiaan kaksi asiaa ovat toisin, mutta ne ovat juuri puikkoihin hypänneen kuskin kannalta varsin suotuisia parannuksia. Tässä yksilössä on nimittäin manuaalivaihteiston sijaan automaattivaihteisto, joten autoa voi amerikkalaisen puoliuniseen tyyliin ohjastaa vain yhtä jalkaa käyttäen. Toisella jalalla voikin ajaessa syödä vaikka ranskalaisia perunoita, eikä liikennevaloihin sammumisesta
ole huolta.
Toinen, kenties vielä merkittävämpi uudistus on peruutustutkan korvautuminen peruutuskameralla. Laajakulmaisella objektiivilla varustettu kamera on sijoitettu lähes kahden ja puolen metrin korkeuteen takaovien päälle, ja näyttö kajuutassa on tarpeeksi suuri. Vaikutus pyörittelytuntumaan on käänteentekevä. Mainittuja ranskalaisia voikin hyvillä mielin napostella vaikka porttikongiin peruutellessa.
Mainittakoon, että Visiiri ei kuitenkaan kannusta tekemään niin.
Otan kuvaajan kyytiin ja lähdemme piipahtamaan Lielahdessa. Vuoden 2025 Crafterissä on täsmälleen sama 103 kilowatin tehon tuottava moottori kuin vanhemmassakin mallissa, mutta automaattivaihteisto tuntuu repivän peltikaapin liikkeelle liikennevaloista ja risteyksistä joten-
Lommoja lukuunottamatta autot ovat ulkoisesti lähes identtiset.
Crafter selviytyi hyvin niin ahtaista väleistä... ...kuin rockin luukutusesta moottoritielläkin.
kin rivakammin kuin käsivalintainen voimansiirto. Lennokas pyörittely kaupungissa on jopa jossain määrin hauskaa. Ihan kuin stereoissakin olisi vähän parempi soundi?
Etsimme Lielahdessa reittiä graffitipuistoon. Reitti on epämääräinen ja Crafterilla voi todistetusti ajaa myös pyörätiellä, kävelytiellä ja raitiovaunukiskoilla. Suurisilmäinenkään sora tai suhteellisen jyrkät mäet eivät tuota Crafterille hankaluuksia, ainakaan kuormaamattomana.
Palaan keskustakampukselle ja pistän auton ruutuun. Automaattivaihteisto ja peruutuskamera ovat kivoja lisiä, mutta ne eivät tule ilmaiseksi. Uudet pakettiautot maksoivat
noin 60 000 euroa kappale. Toinen autoista oli liikkeen esittely-yksilö, ja maksoi 5 000 euroa upouutta vähemmän. Yli sata tuhatta euroa on silti aika paljon rahaa kahdesta kaltoin kohdeltavasta pakettiautosta. Mietin lisäksi vanhaa pakettiautoa. Eihän se nyt niin paha ollut?
Autoa on korjattu aika tavalla, Helky Kouri muistuttaa.
“Ja nyt oli kalliita huoltoja tulossa, joten oli hyvä aika vaihtaa uusiin.”
Eikä yli sadan tonnin yhteinen hankintahintakaan pidä aivan paikkaansa. Vanhat pakettiautot annettiin vaihdossa pois, ja hyvitysten jälkeen Treylle jäi uusista autoista maksettavaa noin 40 000 euroa kappaleelta.
“Tämä on myös yksi Treyn pitkäaikaisimmista, rakastetuimmista ja tunnetuimmista palveluista”, Kouri toteaa.
Kenties opiskelijat saavat myös rahoilleen parempaa vastinetta jo siksi, että peruutuskamerallista pakettiautoa on yksinkertaisesti hankalampi kolhia. Aika näyttää.
Kuten myös sen, pysyykö Hervannan vanha sotaratsu jaloillaan vielä uuden saapumiseen saakka. Vanhan pakettiauton pitäisi jaksaa vielä pari kuukautta.
“Pidetään sormet ristissä”, Kouri sanoo.
Peruutuskamera on kookkaassa autossa tervetullut varuste.
Pakettiautot ovat suosittu palvelu opiskelijoiden keskuudessa.
kuolee,Sarjakuva ja tilalla on brain rot
Teksti ja kuvitus: Jaakko Leinonen
ONKO NOPEATEMPOINEN VIDEOIDEN SELAILU JO TUHONNUT
DOPAMIINIJÄRJESTELMÄMME NIIN, ETTÄ EMME VIITSI
VAIVAUTUA LUKEMAAN JA KATSOMAAN JOTAIN SELLAISTA, JONKA OIVALTAMINEN VAATISI PIENEN HETKEN?
On syyskuinen sunnuntaiaamu vuonna 2001. Jussi istuu rivitaloasunnossaan Tampereella keittiössä aamukahvilla ja avaa sanomalehden. Kansainvälistä politiikkaa, kotimaan taloutta, kulttuuria ja jopa urheilua käsittelevät osuudet Jussi sivuuttaa nopeasti parilla vilkaisulla käännellen sivuja vimmatulla vauhdilla kohti aviisin loppua. Kun hän pääsee viimein lehden säätietolaatikon vieressä olevalle sarjakuvapalstalle, Jussin otsan kurtut suoristuvat ja häntä alkaa hymyilyttää. Fantom, Velho ja Viivi ja Wagner ovat hupaista luettavaa!
Syyskuussa 2025 Jussi istuu edelleen sunnuntaiaamuna saman pöydän ääressä juoden samaa kahvia kuin 24 vuotta aiemmin. Nyt hänellä on kuitenkin kädessään älypuhelin. Paperista Aamulehteä, Tamperelaista tai edes mainoskuvastoja ei näy mailla halmeilla. Jussi tarkistaa nopeasti
Ylen etusivun, mutta ei jaksa lukea uutisjuttuja otsikkoja pidemmälle. Otsan yhä syvemmiksi uurtuneet kurtut suoristuvat, kun Jussi avaa Tiktok-sovelluksen ja ruudulle lävähtää robottimaisella äänellä Take on me -hittiä tulkitseva pyörivä kissa. Onpas hupaista!
”Reels-videot” sanomalehtisarjakuvien haastajana?
Helsingin Seudun Journalistien Lööppi-lehden “Mistä uusi Fingerpori?” -jutussa toimittaja Tuukka Tuomasjukka kuvaa sarjakuvatarjonnan kehitystä suomalaisissa sanomalehdissä 2000-luvun alusta näihin päiviin. Vuosituhannen alun kultavuodet sarjakuvien monipuolisuuden suhteen ovat tiessään, ja sanomalehtisarjakuvien tarjonta on yksipuolistunut ja yksinkertaisesti vähentynyt. Uusien tekijöiden on yhä vaikeampaa saada töitään julkaistavaksi paperisiin painoksiin. Mutta mistä on kyse? Onko sanomalehtien strippisarjakuvien kysyntä todella vähentynyt? Eivätkö ihmiset enää halua nauraa tai muutoin irrottautua tavanomaisesta uutisvirrasta aamukahvilla, kuten Jussi tekee?
Huumorintajumme ja taipumuksemme heittäytyä viihteen ja fiktion
vietäviksi on tuskin kovin paljoa muuttunut viimeisen 20 vuoden aikana. Naurussa on jotain universaalia ja ajatonta. Sen sijaan julkaisumuodot ja formaatit naurun aiheille muuttuvat. Yhden sanomalehdessä julkaistavan, 2–4 ruudun mittaisen sarjakuvan lukemiseen ihminen käyttää keskimäärin 15–20 sekuntia. Saman verran aikaa kulunee yhden Tiktok-videon tai Instagram-reelsin katsomiseen.
Mikä ihmeen “brain rot”?
Siinä missä strippisarjakuvatkin, internetmeemit ja lyhytvideot ovat muodostaneet oman taiteenlajinsa. Kiinnostavalla tavalla niiden ekologinen lokero mediakentällä voidaan nähdä jotakuinkin samana kuin sanomalehtien strippisarjakuvien. Niiden tehtävänä on piristää ja huvittaa lyhyen, mutta sitäkin vaikuttavamman hetken ajan. Ne irrottavat ajatukset arkisesta uutisvirrasta, mutta toisaalta tarjoavat samaistumispintaa herättämiensä tunteiden ja oivallusten kautta.
Omanlaisensa kummallisen alakulttuurin internetin videomaailmassa muodostaa niin sanottu “brain rot” -sisältö. Termillä viitataan jollain tavalla heikkolaatuiseen tai merki-
“ONKO HUUMORINTAJUMME KYYNISTYNYT
NIIN, ETTÄ VIITSIMME ENÄÄ NAURAA VAIN
VESSANPÖNTÖISSÄ PYÖRIVILLE PÄILLE TAI
SIELLÄ HYPPIVILLE SAMMAKOILLE?”
tyksettömään mediasisältöön, jolla voidaan humoristisesti tai ihan tosissaan ajatella olevan jopa haitallisia kognitiivisia ja psykologisia vaikutuksia katsojiinsa. Kyse ei ole pienen somekuplan sisäpiirin vitsailusta, vaan kansainvälisestä trendi-ilmiöstä. Oxfordin sanakirja jopa valitsi brain rot -termin vuoden sanaksi viime vuonna. Jussin aamupalapöydässä katselema video pyörivästä kissasta on oppikirjaesimerkki brain rot -sisällöstä. Jussi tiedostaa katsomansa videon turhanpäiväisyyden, mutta se silti huvittaa häntä.
Sanomalehtien strippisarjakuvat eivät ole brain rot -sisältöä. Piirtäjät ovat käyttäneet niihin paljon aikaa, ja usein niihin liittyy jokin aidosti oivaltava vitsi, sanaleikki tai lukijan mietteitä herättävä teema. Silti esimerkiksi Jussi, tiedostamattaan tai tiedostetusti, on siirtänyt ennen strippisarjakuvien lukemiseen käyttämänsä ajan brain rot -videoiden selailuun. Sama ilmiö on nähtävissä peruskoulun käytävillä, joilla ei enää kuule keskustelua viimeksi luetuista Asterix- tai edes Aku Ankka -sarjakuvis-
ta. Nuoret katselevat sekavia videoita iskelmälaulajasta, jonka päähän photoshopattu ahven laulaa kappaleita väärinpäin ydinpommien räjähtäessä taustalla.
Kyyninen vaiko veikeä absurdismi?
Verrattuna esimerkiksi B. Virtanen -strippisarjakuvan arjenharmaaseen samaistuttavuuteen, Niilo Pielinen -huumorisarjan yleisinhimilliseen silmänpilkkeeseen tai Ressu-koiran allegorisiin ajatuksiin koirankoppinsa päällä, vaikuttavat absurdit brain rot -videot varsin halvoilta mediasisällön korvikkeilta. Mikä ihmisiä ja ennen kaikkea nuoria vaivaa? Onko sosiaalisen median nopeatempoinen videoiden selailu jo tuhonnut dopamiinijärjestelmämme niin, että emme viitsi vaivautua lukemaan ja katsomaan jotain sellaista, jonka oivaltaminen vaatisi pienen hetken? Onko huumorintajumme kyynistynyt niin, että viitsimme enää nauraa vain vessanpöntöissä pyöriville päille tai siellä
hyppiville sammakoille?
Brain rotin huvittavuus ja koukuttavuus perustunee taipumukseemme viehättyä ja huvittua absurdeista tilanteista ja asioista. Tämäkin lienee ajaton ja universaali ilmiö. Yön pikkutunneille venähtänyt lautapeli-ilta sanapeli Scrabblen äärellä usein päättyy yhteistuumaiseen höhötykseen siitä, voisiko sanan “tomaatti” kirjoittaa sittenkin “domaaddi”. Onneksi olkoon, olette luoneet oman brain rot -vitsinne!
Absurdius ja intertekstuaalisuus eivät suinkaan ole 2020-luvun lyhytvideoiden yksinoikeus, vaan myös sarjakuvat, pilapiirrokset, satiiriset novellit ja esimerkiksi erilaiset parodistiset opiskelijalehdet ovat hyödyntäneet näitä elementtejä sisällössään aina. Suomessa vuosina 1975–2000 ilmestynyt Pahkasika ja Yhdysvalloista tuontitavarana käännetty Mad-huumorilehti ovat näistä hyviä esimerkkejä. Kun teet Pahkasian puuhanurkan “yhdistä pisteestä pisteeseen” -tehtävää, jossa ympyrän muotoon asetellusta pisterykelmästä muodostuu pisteet yhdistä-
mällä (yllätys yllätys) ympyrä, tunnet jotain samaa kuin Youtuben “skibiditoilet”-videoita katsellessasi. Toisaalta Pahkasika- ja Mad -lehtien selailu on huomattavasti hidastempoisempaa kuin lyhytvideoiden scrollailu, ja ne tarjoavat näin hengähdystaukoja kuluttajalleen.
Tarvitsemme monipuolista viihdemediaa!
Ovatko sarjakuvat sitten kuoleva kansanperinne, jonka tilalle saamme aivotonta videosaastetta? Tuskinpa vain. Vaikka sanomalehtisarjakuvien tarjonta on surullisesti karsiutumassa, tarjoavat erilaiset sosiaalisen median alustat ja nettilehdet uusia julkaisualustoja myös pilapiirtäjille, kuvittajille ja sarjakuvataiteilijoille. Fyysisten albumien ja sarjakuvakirjojen painamisesta pitävät huolen pienet kustannusyhtiöt ja yhdistykset. Myös piirtäjien omakustanteiden määrä on kasvanut 2000-luvulla.
Optimistisesti tulkittuna internetin lyhytvideot ja brain rot eivät vie keltään, vaan laajentavat ja täydentävät mediatarjontaa. Siinä missä sata vuotta sitten absurdi tanssiva taskukello syntyi Salvador Dalin siveltimestä, on samankaltainen sisältö nyt nähtävillä Jussin kännykässä, jonkin videoeditorin tai tekoälyn yhdistelemänä ja kasaamana.
Eikä tässä vielä kaikki…
Juotuaan aamukahvinsa Jussi päättää viettää vapaapäivänsä pyöräilemällä lähikirjastoon ja lainaamalla sieltä pari Lucky Luke -sarjakuva-albumia. Eihän sitä Tiktokkia jaksa koko päivää selata.
Kirjoittaja on Visiirin sarjakuvapiirtäjä, joka on erittäin huolissaan entisten sarjakuvien lukijoiden nykyisestä huumorintajusta.
Teksti: Iikka Sorvali ja Joel Peltonen
Kuvitus: Joel Peltonen
Kenelle kadut kuuluvat?
TAMPEREEN KESKUSTA ON KAPEA KANNAS, JOLLA KATUTILA ON NIUKKA RESURSSI. KYSYIMME KUUDELTA KATUTILAAN VAIKUTTAVALTA TOIMIJALTA, MITEN ME KAIKKI MAHDUMME TÄNNE.
Tampereen keskusta muuttuu dramaattisesti. Laajentuva ratikkalinjaverkosto, ratapihan kansi areenoineen ja rakenteilla oleva uusi asemakeskus osuvat helposti silmään. Samaan aikaan taustalla käydään taistelua katutilasta. Kahden järven väliin jäävä Tampereen keskusta on kapea kannas, jota Tammerkoski halkoo. Tälle katuverkolle pitäisi mahduttaa seutukunnan 442 888 asukkaan eri liikennemuoto-
jen tarpeet – unohtamatta kaupallista toimintaa, kulttuuria ja viihtyisää oleskelua.
Lienee luonnollista, että parkkipaikoista ja pyöräteistä käydään välillä värikästäkin keskustelua. Tallennetta kaupunginvaltuuston ratikkaväännöstä on katsottu Youtubessa yli miljoona kertaa, ja joidenkin mielestä juuri se aloitti tuolloin valtuuston puheenjohtajana toimineen Sanna Marinin nousukiidon.
Ketkä täällä sitten ovat napit vastakkain? Useimmat kaupunkilaiset käyttävät monia liikkumismuotoja. Harva meistä on pelkästään autoilija, pyöräilijä, skuuttaaja, kävelijä tai nysseilijä. Eri liikkumismuodoilla on silti omat painotuksensa eri ryhmissä, ja niiden puolesta puhutaan eri suin.
Visiiri kysyi kuudelta katutilaan vaikuttavalta toimijalta, mihin kaupungin kadut heidän mielestään ovat menossa.
JALANKULKU: KESKUSTAN LIUKASTELEVAT KUNINKAAT
Katja Seimelä
Tampereen kaupungin jalankulusta vastaava liikenneinsinööri
Kuinka korkealla jalankulkijat ovat prioriteettilistalla, kun kaupunki suunnittelee liikenneinfraa?
Sanoisin, että keskustassa kaupunkia suunnitellaan kävely edellä. Mielestäni sitä arvostetaan ja pidetään tärkeänä asiana, eikä sitä myöskään mielestäni kyseenalaisteta. Yleiskaavassa on osoitettu keskustaan hitaan liikkumisen alue, jota kaavamääräyksenkin mukaan on kehittävä kävelyn ehdoilla.
Miten Tampereella onnistuu mielestäsi esteetön kulku esimerkiksi pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa talviaikaan?
Onnistuu, mutta talvi on haastava varmaan kaikissa kaupungeissa. Olemme yrittäneet kehittää talvihoitoa niin, että esimerkiksi suojateiden kohtia pidettäisiin käytettävissä myös talviaikaan.
Kulkumuotoja erottelevat pintamateriaalit jäävät lumen alle piiloon, eivätkä esimerkiksi Hämeenkadulla olevat varoittavat laatat erotu valkoisella kepillä. Jos ei ole katujen sulanapitojärjestelmää, varoituslaatat eivät talvella ole käytössä, mutta olemme halunneet ne kuitenkin helpottamaan sulan ajan liikkumista.
Esimerkiksi Ratinan edustan jalkakäytävät on suunniteltu hyvinkin luovasti. Mistä jalankulun paikoista kaupunki saa eniten palautetta epäonnistuneista liikennejärjestelyistä?
Löysit aika hyvän esimerkin, mutta siitä ei enää hirveästi ole tullut palautetta. Ei tule mieleen muutenkaan mitään palautevyöryä. Olemme tutkineet asiaa liikennebarometrillä, ja jalankulkijat ovat hyvin tyytyväisiä. Liikenneturvallisuudesta tulee jonkin verran palautetta vanhemmilta, jotka ovat huolissaan siitä, miten lapset pärjäävät koulumatkalla.
“Luovasti suunniteltu” oli kauniisti sanottu tuosta Hatanpään valtatiestä. Toivomme, että linja-autoaseman kohdalle saataisiin normaali ratkaisu, jossa olisi selvästi erikseen pyörätie, jalkakäytävä ja bussipysäkin odotustila.
Tampereen kauppakamari, vaikuttamisen ja edunvalvonnan johtaja
Tampereen asukasluku kasvaa. Miten kaikki kaupungissa autoilevat ihmiset saadaan mahtumaan rajalliseen tilaan?
Se on erittäin hyvä kysymys. Ihmisten määrä kasvaa, ja jossain määrin kasvaa myös autottomien talouksien määrä. Silti autojenkin määrä tulee kasvamaan, ja se pitää huomioida suunnittelussa.
Jos saadaan prosenttienkin lisäyksiä joukkoliikenteeseen ja kevyeen liikenteeseen, sekin auttaa. Raitiotie on toki ollut menestystarina. Palvelutasoon tämä usein kiteytyy: jos halutaan lisää käyttäjiä, tasoa pitää nostaa. Resurssit siihen ovat aina sen ajan kysymys.
Vuoden 2023 arvion mukaan Tampereen katutilasta 73 % on varattu autoille. Kaupungin asiointitutkimuksen mukaan autoilijat tuottavat keskustan liikkeiden tulovirrasta vain 29 %. Miksi keskustaan pitäisi saada lisää tilaa autoille?
En tiedä kuka haluaa lisää tilaa autoille, mutta haluamme, että sitä tilaa ei enää vähennettäisi. Tampereella on eurooppalaisittain erittäin isoja ja leveitä katuja, ja sinne mahtuvat erinomaisen hyvin autot, kävelijät, pyöräilijät ja julkinen liikenne. Joo, autoilija vie vähän enemmän tilaa kuin kävelijä, mutta teillä on pääsääntöisesti tilaa kaikille liikkujille.
Varmasti kun puhutaan irtokarkkien ostajista, tuovat kevyen ja julkisen liikenteen käyttäjät suuren osan liikevaihdosta. Kun siirrytään erikoiskauppaan ja viihde-elektroniikkaan, autoilijoiden rooli on siinä suurempi.
Oliko virhe muuttaa Hämeenkatu joukkoliikennekaduksi?
Olemme saaneet yrityksiltä palautetta, että meillä on hieno ja hyvä pääkatu, josta voi olla ylpeä. En usko, että kukaan meidän taustaryhmissämme haikailee takaisin vanhaa Hämeenkatua.
“AUTOILIJA VIE VÄHÄN ENEMMÄN
KUIN KÄVELIJÄ, MUTTA
Tampereen Kauppakamari
SKUUTIT: PELISÄÄNNÖT TARKENTUVAT
Max Thelen Voin maajohtaja
Onko Suomen kaupungeissa liikaa sähköpotkulautoja?
Osittain on. Se johtuu siitä, että operaattoreita on liikaa, mutta ne ovat yleensä alueellisia ongelmia. Esimerkiksi kaupungin keskustassa voi olla liikaa lautoja, koska keskustoissa on suurin kysyntä. Käyttöasteet ovat kuitenkin aika kovat. Jos se ei olisi kannattavaa, lautoja ei olisi niin paljon.
Miksi sähköpotkulautoja vuokraavat yritykset eivät ole pystyneet varmistamaan lautojen turvallista pysäköintiä?
Turvallinen pysäköinti riippuu kaupungista, ne ovat satsanneet eri tavoilla infrastruktuuriin. Helsingissä ja Tampereella on tehty keskustoihin pakollisen pysäköinnin vyöhykkeitä, joihin on tehty pysäköintipaikkoja joiden ulkopuolella pysäköinti on kielletty. Niitä ei ole keskustojen ulkopuolella, koska se vaatii infrastruktuuria.
Meillä on mahdollisuus valvoa pysäköintikuvia ja reagoida väärinkäytöksiin esimerkiksi varoituksilla tai sanktioilla. Se, miten me tarkistamme pysäköintikuvia, riippuu aina tarpeesta, kaupungin kanssa sovituista käytännöistä ja heidän toiveistaan.
Millaista vastuuta tunnette siitä, että skuutit aiheuttavat paljon vakavia, jopa kuolemiin johtavia onnettomuuksia?
Jokainen onnettomuus on liikaa, ja meillä on visiona, että joskus ei tapahtuisi yhtäkään liikenneonnettomuutta. Suomessa ylivoimaisesti yleisin syy sähköpotkulautojen onnettomuuksiin on, että ihmiset ajavat niillä alkoholin vaikutuksen alaisena. Sitä ei missään nimessä pitäisi tapahtua. Olemme hidastaneet lautoja tai ottaneet niitä pois käytöstä öisin tai tapahtumien aikaan.
Keskeistä on, että poliisi valvoo ja puuttuu rikkomuksiin. Nykyään laudoilla on myös pakollinen liikennevakuutus, jonka maksu nousee, jos tulee paljon onnettomuuksia. Se kannustaa operaattoreita olemaan vastuullisia.
Niklas
Långström
PYÖRÄILY: VANHENTUNEET VÄYLÄT HYÖTYKÄYTTÖÖN
Tuomo Pollari
Tampereen polkupyöräilijöiden puheenjohtaja
Mitä hyötyjä kaupungille ja asukkaille on pyöräilyinfran kehittämisestä?
Pyöräily tuottaa yhteiskunnalle aina hyötyä, erään tutkimuksen mukaan 0,18 euroa ajettua kilometriä kohden. Sillä on isoja terveyshyötyjä yksilön kannalta. Kaupungille ja yhteiskunnalle se on hyvin tilatehokas, eli tilaa jää kaupunkivihreälle, terasseille ja muulle.
Tietysti siinä on myös tasa-arvoisuus. Pyörä on halpa, sen käyttämisen voi opetella 3–4 vuoden iässä ja sitä voi jatkaa 80-vuotiaaksi tai ylikin. Se on hyvin laajan ihmisryhmän liikkumismuoto.
Kuinka suuren osan autoilijoiden käytössä olevista kaistoista pyhittäisit Tampereella pyöräilijöille, jos saisit päättää?
Riippuu hyvin paljon paikasta, se voi olla 50 prosentista nollaan. En osaa sanoa yksittäistä lukua, mutta Messukyläntie on hyvä esimerkki paikasta, missä kaistoista voisi ottaa puolet pyöräilylle, jalankululle ja kaupunkivihreälle. Sen kadun merkitys on ollut aikoinaan ihan toinen ennen kuin tehtiin Hervannan ohitustiet.
Toisaalta joillain asuinalueilla ajoratapyöräily on hyvin luonteva tapa järjestää pyöräily, ja silloin jaetaan tilaa autojen kanssa eikä pyhitetä sitä pelkästään pyörille.
Talvipyöräily on suhteellisen pienen ryhmän liikkumismuoto. Miksi pyöräväylien talvikunnossapitoon pitäisi käyttää yhteisiä resursseja?
Kritisoin vähän väitettä, että se olisi pieni osuus liikkujista. Kyllähän määrä tipahtaa talvella paljon, mutta talvipyöräilyä on yllättävän paljon varsinkin hyvin hoidetuilla väylillä. Esimerkiksi lapsille se on älyttömän hyvä liikkumismuoto myös talvella. Siinä on samat hyvät puolet kuin kesälläkin, kuten terveyshyödyt.
“PYÖRÄILY TUOTTAA
YHTEISKUNNALLE
AINA HYÖTYÄ.”
JOUKKOLIIKENNE: SUOSIOTA JA KASVUKIPUJA
Juha-Pekka Häyrynen
Nyssen suunnittelupäällikkö
Miksi Tampereella ei ole kokeiltu ilmaista joukkoliikennettä edes pienituloisille?
Ilmainen joukkoliikenne poistaisi lipputulot ja lisäisi matkustajamääriä. Kulut nousisivat huomattavasti. Lopulta kävely- ja pyöräilyolosuhteiden kehitys todennäköisesti heikkenisi ja kuntalaiset joutuisivat maksamaan enemmän. Se varmasti harmittaisi niitä, jotka eivät joukkoliikennettä niin paljon käytä.
Pienituloisten ilmaiset liput ovat enemmän sosiaalipoliittinen kysymys, ei niinkään suunnittelupuolen. Se voidaan kyllä toteuttaa, jos arvioidaan, että se on yhteiskunnallisesti järkevää.
Sampolan risteyksessä on mitattu jopa kuuden minuutin odotusaikoja. Miten joukkoliikenteen edut liikennevaloissa saadaan sovitettua niin, että muiden liikennemuotojen odotusajat pysyvät kohtuullisina?
Sampolan risteys onkin tuossa mielessä varmaan kaikista vaikein Tampereella. Odotusajat yritetään sovittaa niin, että yhteen laskettu odotusaika olisi eri suunnista tulevilla liikkujilla sama. Eli jos yhdessä ratikassa menee 100 ihmistä, ja se odottaa 10 sekuntia, niin se on 1000 sekuntia odottamista. Jos kymmenessä henkilöautossa menee kussakin kaksi ihmistä, ja ne odottavat 50 sekuntia, niin tilanne on tasan.
Ratikoissa ja busseissa on sattunut häiriköintitapauksia, joissa on soitettu paikalle jopa poliisia. Miten joukkoliikenteen matkustajien turvallisuutta aiotaan kehittää jatkossa?
Nämä tapauksethan ovat tosi harvinaisia, mutta lievässä kasvussa. Ehkä yhteiskunnan huono-osaisuuden kasvu näkyy myös joukkoliikenteessä. Lyhyellä aikavälillä ilmiötä on vaikea saada kuriin. Tällä hetkellä haluamme varmistaa, että liikennehenkilökunnalla kuljettajista lähtien on riittävä osaaminen näiden tilanteiden hallintaan. Lisäksi koitetaan tulevaisuudessa miettiä, miten teknologia voisi auttaa vaikkapa matkustajia ilmoittamaan näistä tilanteista.
“EHKÄ YHTEISKUNNAN HUONOOSAISUUDEN KASVU NÄKYY MYÖS
JOUKKOLIIKENTEESSÄ.”
KAUPUNKI: MITÄ TÄNNE
MAHTUU LIIKENTEEN LISÄKSI?
Ilkka Porttikivi (sdp) kaupunkiympäristön palvelualueen apulaispormestari
Pitääkö päihteidenkäyttäjät siivota pois kaduilta, jos he aiheuttavat turvattomuuden tunnetta muissa?
Ketään ei tietenkään pidä siivota pois, mutta ei myöskään ole ok käyttäytyä huonosti muita kohtaan. Lähtökohtaisesti päihdeongelmaisella on silti samanlainen oikeus istua keskustassa penkillä kuin kaikilla muillakin.
Miten kaupunkivihreää aiotaan lisätä, kun samaan aikaan keskustassa liikkuu yhä enemmän ihmisiä ja liikennemäärät kasvavat?
Keskustan suunnitteluun sisältyy aika monia tavoitteita ja ryhmiä, ja välillä tuntuu, että kaupunkivihreä meinaa unohtua. Viime aikoina sitä on kuitenkin nostettu prioriteeteissä ylemmäs, niin keinoja onkin sitten alkanut löytyä. Kaupunkivihreän tärkeyttä pitää siis edelleen korostaa.
Tampereen kaupunkipuustrategian mukaan vanhat puut pitäisi säilyttää. Miksi tätä ei noudateta työmailla?
Yleensä strategiaa käsittääkseni noudatetaan. Kyse voi poistotapauksissa olla väärintulkinnasta tai siitä, että esimerkiksi juuristot vahingoittuvat töiden yhteydessä. Välillä kuulee aika löysiäkin perusteluja sille, miksei puita pystyttäisi säilyttämään.
En tiedä millaisia sanktioita tai valvontaa säädökseen liittyy, mutta onhan se vähän turha linjaus ilman niitä.
Millaista liikennehaittaa kaupungissa järjestettävä mielenosoitus saa aiheuttaa?
Mielenosoitukset kuuluvat demokratiaan, ja niitä saa tietenkin järjestää myös kaupungissa. Ihan ilman liikennehaittoja ne eivät aina onnistu, eikä tarvitsekaan, kunhan homma hoidetaan fiksusti.
Tärkeintä on, että mielenilmaus suunnitellaan yhdessä viranomaisten kanssa. Silloin voidaan sopia reitit ja ajankohdat niin, että tapahtuma sujuu turvallisesti ja liikennevaikutukset pysyvät hallinnassa. Tilapäinen haitta kuuluu asiaan, mutta koko kaupunki ei saa mennä solmuun.
YHTEINEN
YSÄRI
Palstalla esitellään Visiirin esivanhempien jälkiä.
Vuonna 2025 vietetään Tampereen Teekkarien 60. juhlavuotta, joka huipentuu vuosijuhliin lokakuussa. Toimituksen tiedossa ei ole, kuuluuko juhlallisuuksiin tänä vuonna muurinpohjalettuja.
(Aviisi 6.9.1995)
(Anturi 10.10.1995)
Tänä vuonna Tampereen yliopistoon valittiin lähes 3700 uutta opiskelijaa. Ysärillä suosituimpien tiedotusopin, englantilaisen filologian ja näyttelijäntyön tilalle ovat nousseet kauppatiede, lääketiede ja psykologia.
Ysärillä uudistukset eivät hankaloittaneet opintotukihakemusten käsittelyä ja tietokoneetkin oli ohjelmoitu toimimaan näppärästi. 2020-luvulla sen sijaan... Lue lisää tämän syksyn opintotukien viivästymisestä sivulta 9.
(Aviisi 6.9.1995)
Onni Härkönen on valittu Treyn koulutuspolitiikan asiantuntijaksi. Asiantuntijan päävastuualueelle kuuluu paikallinen koulutuspolitiikka.
Aiemmin Härkönen on työskennellyt Suomen opiskelija-allianssi Oskun edunvalvonnan asiantuntijana. Hän on toiminut Treyssä aiemmin varapuheenjohtajana, edustajiston puheenjohtajana ja edaattorina. Koulutukseltaan Härkönen on yhteiskuntatieteiden kandidaatti yhteiskuntatutkimuksesta.
1
Sinua jännitti aloittaa töissä, koska toinenkin kopoasiantuntija vaihtui hiljattain. Hyppäsit liikkuvaan junaan.
Jännitti, joo... Mutta tunnen kuitenkin Villen (Jäppinen, toinen kopoasiantuntija) ja Treyn toimintatavat, niin ei liikaa jännittänyt.
2
Opiskelijaedustajia on vaikea houkutella yliopiston toimielimiin. Aiot turvautua halloped-hauissa lahjontaan tai uhkailuun.
lahjontaan tai uhkailuun, mutta valitettavasti se ei ole osa keinovalikoimaa. On heitä ajoittain vaikea saada, mutta toivon, että saadaan suuntaa muutettua niin, että opiskelijaedustajaksi lähteminen taas kiinnostaa.
3
Kaikki eivät tiedä, että ylioppilaskunnassa on ihan oikeita työntekijöitä. Se on pöyristyttävää.
Kaikki eivät todellakaan sitä tiedä, mutta niin vaan ollaan siellä. Sekin on asia, jossa ylioppilaskunnalla on mahdollisuus nostaa profiilia tulevaisuudessa: ollaan aidosti yliopisto-opiskelijuuden asiantuntijaorganisaatio Tampereella. Arvostus pitää myös ansaita. Ei kukaan tule kissan häntää nostamaan, jos ei kissa itse.
4
Olet tällä hetkellä myös sosiaalipolitiikan maisteriopiskelija. Aiot tehdä gradun joskus syssymmällä.
Ehdottomasti joskus syssymmällä. Ei onneksi ihan tänä syksynä vielä tarvitse alkaa ajattelemaan. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...
5
Yliopistodemokratia on rapautumassa, ja olet valmistautunut jyrähtelemään sen estämiseksi.
On ehdottomasti totta, että yliopistodemokratia on tietyllä tapaa rapautumassa. Hallinnollinen muutos vaikuttaa, ja samaan aikaan yliopistoinstituutio kokonaisuudessaan joutuu taistelemaan yhä vähemmästä määrästä resursseja, jotka jaetaan kaikkien kesken. Yliopistojen koventunut keskinäinen kilpailu kannustaa osaltaan toimintatapaan, jossa arvostetaan tehokkuutta. Se vie happea tilasta yliopistodemokratialta, mikä on kuitenkin periaate, jolle tämäkin instituutio rakentuu. Olen valmis jyrähtelemään, ja olen valmis tekemään töitä sen puolesta, että ainakin Tampereella asiat olisivat jatkossa vähän paremmin kuin ne ovat viime vuosina olleet.
Palstalla ajankohtainen henkilö vastaa viiteen väitteeseen.
H nuluoksutiojiS m itsoplehnaamo ellimmeenekok.ellijattiojist .assesimattiojisA
