Visiiri 6/2021

TAMPEREEN YLIOPPILASLEHTI

2021

2 TÄMÄN NÄKÖISET TYYPIT TEKIVÄT LEHDEN

TOIMITUS

PÄÄKIRJOITUS A ap o Laakso l Päätoi mi ttaj a Aapo Laakso Päätoimittaja

Pauliina Lindell AD

Nikke Sillanpää Harjoittelija

TÄMÄN LEHDEN AVUSTAJAT

Maiju Talala

Tuomas Ikonen

Eero Lassila

Suvi Tuomisto

Simu Perälä

Sakri Pölönen

Ilari Hauhia

Emilia Karvonen

Siru Tirronen

Heini Luotola

2. vuosikerta JULKAISIJA Tampereen ylioppilaskunta TOIMITUKSEN OSOITE Kalevantie 4, 33100 Tampere MEDIAMYYNTI helky.kouri@trey.fi sami.harmaala@trey.fi PAINOPAIKKA Punamusta Media Oyj

Kannen kuva: Maiju Talala

Terveiset uudelle konsistorille

ämä on vuoden viimeinen Visiiri. Lehden ollessa painossa järjestettiin yliopistolla sen olemassaolon ensimmäiset varsinaiset konsistorivaalit. Konsistori on yliopiston ylintä akateemista päätäntävaltaa pitävä toimielin, joka koostuu henkilökunnan, professorien ja opiskelijoiden

edustajista. Opiskelijaedustajat vaihtuvat erillisellä käytännöllä, koska neljän vuoden toimikausi olisi opintojen keston huomioon ottaen epäkäytännöllisen pitkä, mutta muuten konsistorin paletti laitetaan uusiksi ensimmäistä kertaa fuusioyliopiston aikana. Nykyinen konsistori koottiin vuonna 2018 vielä vanhojen yliopistojen aikana. Konsistorin perustamistavasta ja muutamista yliopiston johtamiseen liittyneistä lakiteknisistä epäselvyyksistä johtuen siitä muodostui käsittämättömän riitainen, keskustelukyvytön ja vainoharhainen toimielin. Konsistorissa istuneet opiskelijaedustajat ovat vuosikausia katselleet tätä teatteria hammasta purren ja silmiään pyöritellen, mutta aiemmin heiltä ei juuri ole näkemyksiä mediassa kyselty. Nyt on, ja koko stoorin voi lukea tämän lehden sivulta 8 alkavasta jutusta “Matopurkki auki”. Mukaansatempaava tositarina on kuin taloyhtiön hallituksesta ammennettua puskafarssia. Vakavasti ottaen konsistorityöskentely on ollut monelle opiskelijaedustajalle henkisesti raastava kokemus. “Itkettäisi jos ei naurattaisi”, totesi eräs edustaja syvästä päästä ylös kavutessaan. Oman mausteensa tuovat lukuisat kohdat, joissa yliopiston hallinnon puolelta konsistorin päätäntävalta on sivuutettu tai sen varpaille on muuten vain astuttu.Vaikka hyvää hallintotapaa voi opiskella tässä yliopistossa (HALKOS26 Korkeakouluhallinnon juridiikka 10 op), näyttää siltä, että toisinaan siitä on tietoisesti viis veisattu. Vuodenvaihteessa toimintansa aloittavan uuden konsistorin harteilla lepää iso vastuu siitä, että akateemista päätäntävaltaa käyttää toimintakykyinen ja suvereniteettinsa säilyttämistä edellyttävä ryhmä. On myös näytetty toteen yliopistoyhteisön halu siitä, että heidän ääntään kuullaan yliopiston päätöksenteossa enemmän kuin nyt. Jos tätä ääntä korkeimmalla tasolla edustava taho ei pysty keskustelemaan asioista edes keskenään, on sen merkitys helppo sivuuttaa. Siksi täytyy toivoa, että vaalien myötä poterot luodaan umpeen ja vanhat höyryt tuuletetaan kokoustiloista. Uusi konsistori, tehkää työnne hyvin.

29 ZOMBEJA JA PORNOA

Tamperelainen elokuvafestivaali on pyörinyt yli 10 vuotta kahden miehen voimin. Jututimme.

KAKS SEITTEMÄNKYMMENTÄ

1960-luvulla opiskelijalounaalla nautittiin vatkulia ja munakastiketta. Toiminta on sittemmin kehittynyt.

ETTÄ TOOPEKIN TAJUAA

Tiedeviestintä helppotajuistaa tutkimustuloksia, mutta kaikkia mutkia ei kannata vetää suoraksi.

PISTÄ HEI PARI PISTOKASTA

Huonekasvit valtaavat suomalaisten kodit. Joillain pysyy homma paremmin lavassa.

MITEN BLENDAA USKONTO JA TIEDE? Huhut jumalan kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja.

48 MAKUPYÖRÄN PYÖRITYKSESSÄ

Oolong, gong fu, puerh, yi-xing, gyokuro. Merilevämäinen umami.

kaa kahteen osaan, joista nyt käsitellään vain ensimmäistä, vuoteen 2025 ulottuvaa vaihetta. Toinen vaihe ajoittuu vuosille 2025–2030, ja sen suunnittelu on tarkoitus aloittaa keväällä 2022. Alun perin oli tarkoitus tehdä tila-asioissa päätökset kerralla vuoteen 2030 asti. Tilasäästöjen valmistelu ja esitetyt toteutusmallit ovat keränneet railakkaasti vastustusta niin opiskelijoilta kuin yliopiston henkilökunnalta. Kirjallisten kannanottojen lisäksi tilasäästöjä vastaan osoitettiin mieltä kolmesti. Linnasta ei luovuta -kansanliike järjesti ensimmäisen mielenosoituksen jo heinäkuussa, ja 5.11. liike organisoi yliopiston kirjastorakennus Linnan valtauksen. Ylioppilaskunta Trey järjesti vielä oman mielenosoituksensa samana päivänä, kun yliopiston hallitus teki päätöstä tilaohjelmasta. 4

@visiirilehti

liopiston hallitus päätti kokouksessaan 12.11. palauttaa tilasäästöjä valmistelleen toimenpideohjelman valmisteltavaksi. Hallitus ei pitänyt yhtäkään sille esitetyistä kolmesta toteutusvaihtoehdosta kelvollisena. Hallitus valmisteli oman esityksen säästöjen toteutukseksi. Mallissa luovuttaisiin kokonaan Pinni A:sta ja Festiasta sekä osittain Arvo 1 -rakennuksesta. Päätös tila-asioissa pyritään tekemään jatkovalmistelujen jälkeen hallituksen kokouksessa 20.12. Sitä ennen kerätään lausuntoja tiedekuntaneuvostoilta, konsistorilta, yhteistoimintaneuvostolta ja professorineuvostolta sekä ylioppilaskunnalta. Lausuntojen antajat voivat esittää valmiiden toteutusvaihtojen lisäksi myös muita vaihtoehtoja. Tilasäästöohjelma päätettiin myös ja-

Visiirin haalarimerkit tulossa pian.

SEURAA VISIIRIÄ SOMESSA

Tilasäästöt takaisin valmisteluun

@visiirilehti

UUTISET

KYSYTÄÄN TYHMIÄ

MITÄ SANA "KAAMOS" TUO MIELEESI?

"Kaamos tuo mieleen marraskuun pimeyden ja yleisen väsymyksen tunteen."

"Ei mitään positiivista."

"Tiettynä vuodenaikana oleva pimeä ja synkempi ajanjakso, joka aiheuttaa väsymystä."

VILI KUUSISTO Automaatiotekniikka, 1. vuoden opiskelija

NOORA HAKULINEN Journalistiikka, 3. vuoden opiskelija

MARIA HARJU Tietojohtaminen, 2. vuoden maisteriopiskelija

"Pimeyden, talven ja kylmyyden."

LOTTA JÄRVELÄ Psykologia, 2. vuoden opiskelija

UUTISET

RADIO MOREENIN AVUSTAJAOHJELMAT LOPPUVAT Radio Moreeni lähettää ensi vuoden tammikuusta alkaen pääasiassa opiskelijoiden tekemiä ohjelmia. Kanava lopettaa avustajien toimittamien puhe- ja musiikkiohjelmien lähettämisen joulukuun 2021 aikana. Myös ohjelmalainat muista yhteisöradioista jäävät pois ohjelmistosta. Kanavalla on ollut viime vuosina parikymmentä avustajaa ja ohjelmia on vaihdettu helsinkiläisen Lähiradion sekä turkulaisen Radio Robin Hoodin kanssa. ITC-tiedekunnan dekaani Jyrki Vuorinen vakuuttaa Radio Moreenin verkkosivuilla, ettei radiosta olla luopumassa, vaan sen toiminta ohjataan koulutuksen tukemiseen. Radion studiotilat ja laitteet ovat edelleen opiskelijoiden käytettävissä. Vapautuvilla voimavaroilla halutaan vahvistaa toimittajakoulutusta ja kehittää äänijournalismin opetusta laaja-alaisemmaksi. Radio Moreenin muutokset tarkoittavat kuitenkin, ettei se voi enää tarjota harjoittelupaikkaa toimittajaopiskelijoille. Radio Moreeni on Suomen ainoa yliopistoradio. e on toiminut Tampereen yliopiston päätalossa vuodesta 1989.

TUKIPALVELUJEN YT:T PÄÄTTYIVÄT ERIMIELISINÄ Yliopiston keskitettyjä tukipalveluita koskevat yt-neuvottelut päättyivät marraskuun puolivälissä. Yliopiston johto pyrki vähentämään 215 henkilötyövuotta tukipalveluista, jotka yhteensä työllistävät 1100 työntekijää. Lisäksi joitakin kymmeniä taloushallinnon työntekijöitä ulkoistetaan Certia Oy:lle. Neuvottelujen päättymisestä huolimatta tarkkaa irtisanottavien määrä ei ole kerrottu, koska osa työntekijöistä jättää yliopiston irtisanomispaketin tai eläkejärjestelyjen myötä. Teknisesti paketin valitsevat irtisanoutuvat itse ja esimerkiksi takaisinottovelvoite ei koske heitä. Kaksi kuukautta kestäneissä yt-neuvotteluissa henkilöstöä edustaneet neuvottelijat eivät kokeneet saaneensa yliopistolta vastauksia kysymyksiin henkilöstövähennysten perusteista tai toteutuksesta. "Neuvottelijat eivät ole saaneet työnantajalta vastausta kysymykseen, mitkä työt päättyvät tai vähentyvät olennaisesti ja pysyvästi niin, että työntekijöiden irtisanominen olisi välttämätöntä", toteaa TaYHY:n pääluottamusmies Jorma Viikki henkilöstön edustajien tiedotteessa. Neuvottelijoiden mukaan yliopisto ei myöskään ole kyennyt osoittamaan taloudellisia perusteita vähennyksille, sillä yliopiston tase on vahva ja tilinpäätös voitollinen. Henkilöstön edustajat pyrkivät tarjoamaan irtisanomisille vaihtoehtoa, jossa sopeuttamistarpeet olisi toteutettu pitkäkestoisempana rakenteellisena uudistuksena, mutta yliopisto ei tarttunut esitykseen.

RUOKAPÖYTÄSEURAA TARJOLLA Tampereen yliopiston ravintoloissa voi nyt löytää helpommin lounasseuraa, jos yksin syöminen ei hotsita tai haluaisi muuten vain tavata uusia ihmisiä. Kampusravintoloihin on merkitty pöytiä, jotka on tarkoitettu ruokapöytäseuraa etsiville. Pöydistä löytyy valmiita kysymyksiä, joiden avulla voi päästä helpommin keskustelemaan ihmisten kanssa. Ruokapöytäseuralle varattuja pöytiä löytyy keskustakampuksen ravintola Minervasta, Hervannan kampuksen ravintola Reaktorista ja Kaupin kampuksen ravintola Arvosta.

TREYLÄINEN SYL:N HALLITUKSEEN Suomen ylioppilaskuntien liiton uusi hallitus valittiin 20.11. Espoon Korpilammella pidetyssä liittokokouksessa. Vuoden 2022 hallitukseen valittiin puheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä, joista yksi on Tampereen ylioppilaskunnan edustaja Tuomas Karvonen. Karvonen toimii vuoden loppuun asti Treyn hallituksen koulutuspoliittisena vastaavana. Karvosen lisäksi liittohallitukseen valittiin Katariina Henttonen ja Elina Kuula Lapin yliopiston ylioppilaskunnasta, Jenna Rautionaho ja Suvituuli Lundmark Turun yliopiston ylioppilaskunnasta sekä Tiina Pajukari Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta. SYL:n puheenjohtajaksi vuodelle 2022 valittiin Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan Konstantin Kouzmitchev.

MENOVINKKI: KORONAROKOTUKSIA BUSSIN KYYDISSÄ Rokotusbussi kiertää jälleen Tampereen yliopistolla joulukuun aikana. Rokotusbussissa voi ottaa ensimmäisen, toisen tai kolmannen rokotusannoksen ilman ajanvarausta. Rokotusbussi pysähtyy Keskustakampuksella tiistaina 7.12. kello 12–15, Hervannan kampuksella keskiviikkona 8.12. kello 12–15 ja Tamkin kampuksella torstaina 9.12. kello 12–15. Koronarokotteen ottaminen on maksutonta ja vapaaehtoista.

VITRIINI

Kerho kohtasi muutenkin huonoa tuuria kun esimerkiksi luottovuokramökkimme myytiin, emmekä vielä ole löytäneet korvaavaa paikkaa meren rannalta vastaavaan hintaan. Mitä toimintaamme sitten kuuluu? Pilkki-Cup, luontoretket ja niin edelleen. Eräseurana vain taivas on rajana ja pienenä, pientä uudistusta tekevänä seurana mielemme on avoin kaikelle. Otamme mieluusti vastaan kaikki uudet ideat, ja niitä lähdetään toteuttamaan. Mahdollisesti alamme jatkossa myös järjestää kursseja kalastukseen liittyen, oman osaamisemme puitteissa. Seuraamme liittyessä saat paljon uusia eräilystä kiinnostuneita ystäviä, kalakavereita ja uusia

J A

erveisiä Eräseura Muikusta! Me olemme korkeakouluopiskelijoiden kalastukseen painottunut eräseura. Eräseura Muikulla pyrimme toiminnallamme yhdistämään samanhenkisiä ihmisiä, jotka nauttivat luonnosta ja eräilystä. Jos opiskeluelämä painaa välillä mieltäsi ja tiedät, että kaikki korjaantuu vaikka kalareissulla hyvässä seurassa, ota rohkeasti yhteyttä! Viime vuosina toimintamme on painottunut paljon kalastuksen ympärille, mutta pyrimme lisäämään muutakin toimintaa jatkuvasti. Viimeiset pari vuotta on ollut enemmän tai vähemmän hiljaiseloa liittyen pandemiaan.

E R Ä I L Y Ä

@KERHOPOSTIA

K A L A K A V E R E I T A

ihmisiä, joille venyttää tarinoissa saamiasi kaloja. Seuran jäsenistön käytössä on myös vene Särkijärven rannassa, jota voi käyttää pientä korvausta vastaan. Jos kiinnostuit edes hiukan, ota rohkeasti yhteyttä. Meidät löytää Instagramista @eraseuramuikku ja sähköpostilla eraseuramuikku@gmail.com. Kiitos, kun luit. Isompi kiitos, jos kiinnostuit. Isoin kiitos, jos otat yhteyttä. Kaikille tasapuolisesti hyvää joulunodotusta, uutta vuotta ja kireitä siimoja. Tavataan luonnossa! Terveisin, Toni Telin Eräseura Muikun rahastonhoitaja.

Eräseura Muikun logo

MITÄ VITTUA? (jo vuodesta 2002)

MIKÄ ON KESKUSTAKAMPUKSEN YLÄPIHAN TÖNÖ? S U N -

Kuka Lyhtyä voi käyttää? Onko se mahdollista varata esimerkiksi opiskelijoiden järjestämää tilaisuutta varten? "Lyhty on tällä hetkellä ainoastaan henkilökunnan varattavissa oleva tila. Lyhtyyn ei kuulu WC-tiloja, joten varsinaisena opiskelutilana sitä tuskin voidaan käyttää, mutta muita käyttötapoja suunnitellaan edelleen. Opiskelijoiden osalta mahdollisesta tilavarauksen mahdollisuudesta ei ole vielä keskusteltu tarkemmin. Siitä syystä kysymykseen on toistaiseksi mahdotonta antaa vastausta."

Lyhdyn ohessa oli tarkoitus olla jonkinlaisia viljelylaatikoita. Mitä niille kävi? "Näillä näkymin viljelylaatikot saadaan käyttöön ensi keväänä tai kesänä. Talvella viljely on luonnollisesti hankalaa. Meidän tulee vielä vähän miettiä, kuinka viljelylaatikoita hallinnoidaan ja miten niiden käyttö organisoidaan. Tarkoituksena kuitenkin olisi, että viljelylaatikoissa kasvaisi muutakin kuin horsmaa." Ilari Hauhia

Tampereen korkeakouluyhteisön tila- ja kiinteistöpalveluiden kehittämispäällikkö Taina Vimpari, milloin Lyhty on valmis ja koska se oikein avataan? "Lyhty on jo auki, ja se on ollut virallisesti käytössä syyskuusta alkaen. Paviljongin sisältä puuttuvat vielä sisustusvalaisimet ja muita pieniä yksityiskohtia, mutta ne lisätään mukaan myöhemmin. Koronaepidemian aiheuttaman

erikoistilanteen vuoksi Lyhty avattiin odotettua myöhemmin. Samasta syystä tilasta ei ole vielä pystytty ottamaan kaikkea iloa irti, sillä suuri osa opiskelusta ja työnteosta on tapahtunut etänä."

eskustakampuksen D-siiven kattoremontti valmistui tänä keväänä. Samalla uusiksi laitettiin katolla sijaitseva päätalon sisäpiha. Suurimmaksi katseenvangitsijaksi pihalle ilmestyi puusta ja lasista rakennettu tasakattoinen mökki. Pintaa raaputtamalla selviää, että rakennus tunnetaan nimellä Lyhty. Sitä hehkutettiin heinäkuussa 2020 Aamulehdessä saakka, jossa kerrottiin, että tilassa on mahdollista järjestää esimerkiksi opetusta. Samassa jutussa kerrottiin, että sisäpihalle olisi tulossa myös esimerkiksi opiskelijoiden ja opettajien yhteinen puutarha. Käytävähuhuja on kuultu viljelylaatikoista. Lyhty-rakennus on kuitenkin näyttänyt seisseen jo pidemmän aikaa pääsääntöisesti tyhjillään, eikä sen sisustakaan näytä vielä aivan valmiilta. Puutarhastakaan ei ole havaintoja.

ME TARJOAMME SINULLE PAIKAN, JOSSA VOIT KASVAA!

Oletko sinä ISS Palveluiden seuraava Global Management Trainee? Haemme jälleen uusia tulevaisuuden tekijöitä 1,5 vuotta kestävään Global Management Trainee -ohjelmaamme. Ohjelman aikana pääset työskentelemään mielenkiintoisten projektien parissa, suorittamaan 3 kuukauden vaihdon toisessa ISS-maassa ja kasvamaan kiinteistöpalvelualan todelliseksi ammattilaiseksi. Ohjelman jälkeen matkasi jatkuu ISS:n palveluliiketoiminnan monipuolisissa tehtävissä, kohti tulevaisuuden johtajapositiota. Kiinnostuitko? Hae mukaan! Hakuaika on 15.12.2021–31.1.2022 osoitteessa tyopaikat.iss.fi Voit lukea ohjelmasta lisää googlettamalla ”ISS Global Management Trainee”

TULEVIA KEIKKAELÄMYKSIÄ TAMPERE-TALOSSA! Su 5.12. klo 19 Iso sali KAIJA KOO – TAIPUMATON

Akustinen konsertti, jossa vahvat tarinat ja tulkinta ovat intiimisti pelkistetyn musiikin päällä. Tapahtumassa laulujen syntytarinat ovat keskiössä.

To–pe 9.–10.12. klo 19.30 Pieni sali MAUSTETYTÖT: VUODEN PIMEIN YÖ

Tämä maalaissiskosten tinkimättömällä punkasenteella varustettu koko kansan popduo esiintyy meillä kahden levyn kera! Liput 29,50 €

Liput 49,90 €/ 39,90 €

Ti 7.12. klo 19.30 Pieni sali MARIA YLIPÄÄ & YSTÄVÄT: STAR OF WONDER Laulaja-näyttelijä Maria Ylipää tulkitsee yhtyeineen jouluista musiikkia ja makupaloja niin Suomesta kuin maailmaltakin. Liput 32 €, opiskelijat ja eläkeläiset 27 €

Pe 10.12. klo 18 ja la 11.12. klo 13 & 18 Iso sali VIRON KANSALLISBALETTI: LIISA IHMEMAASSA – ALICE IN WONDERLAND Tampere Filharmonia Kapellimestari Kaspar Mänd Koko perheelle sopiva, valloittava ja visuaalisesti näyttävä kokoillan baletti. Liput 60 €/50 €, eläkeläiset 55 €/45 €, opiskelijat 40 €, lapset (13v. asti) 30 €

TUTUSTU KULTTUURITARJONTAAN: TAMPERE-TALO.FI/OHJELMISTO Osta liput tapahtumiin Tampere-talosta tai Lippu.fin myyntikanavista.

To 16.12. klo 19.30 Pieni sali MYRKUR (DEN)

Tanskalainen Myrkur oikealta nimeltään Amalie Bruun, on pohjannut monipuolisen taiteensa pohjoismaisiin kansanlauluihin sekä black metaliin ja saapuun nyt konsertoimaan Folkesangealbumin kanssa. Liput: 50,50 €

La 18.12. klo 20 Sorsapuistosali SORSAKLUBI: NELJÄ RUUSUA Poprockin legenda ei vietä poplaulajan vapaapäivää vaan valloittaa liveklubimme kymmenien hittien voimalla. Liput 29 €, opiskelijat 24 €

@TAMPERETALO

Matopurkki auki

MATOPURKKI AUKI Yliopiston konsistori vaihtuu vuoden 2022 alusta. Visiiri pyysi konsistorin opiskelijaedustajilta tunnelmia ja muistelmia ensimmäisen nelivuotiskauden ajalta. Niitä toden totta saatiin. Tältä näytti yliopiston alkutaival niin sanotusti pellin alta. Teksti AAPO LAAKSO

ykyisen Tampereen yliopiston hallinnosta ja johtamisjärjestelmästä on uutisoitu koko sen olemassaolon ajan melko säännöllisesti. Sävy on harvoin ollut kovin mairitteleva. Kuluvan vuoden aikana tapetilla on ollut muun muassa se, kuka yliopistossa käyttää valtaa ja millaisia jakolinjoja

kautensa kestää kaksi vuotta. Yliopiston myllerryksistä uutisoidessa opiskelijaedustajilta ei ole mediassa juuri näkemyksiä kyselty. Koska enemmistö konsistorin kokoonpanosta on vaalien myötä vaihtumassa, on aika korkata matopurkki. Millaista konsistorissa työskentely on ollut opiskelijaedustajien näkövinkkelistä, ja miten asiat ihan oikeasti ovat? Ehkä laillinen elin

yliopiston sisältä löytyy. Lisää kierroksia keskusteluihin ovat tuoneet yliopiston tilasäästötoimet ja tukipalvelujen yt-neuvottelut, ja erityisesti niiden valmisteluun liittyvät epämääräisyydet. Yksi keskustelujen polttopiste on ollut konsistori. Se on yliopiston päätöksenteon elin, joka pitää yliopistossa korkeinta akateemista valtaa. Se koostuu professoreista, opetus-, tutkimus- ja muusta henkilökunnasta. Ensimmäisen konsistorin jäsenten kausi päättyy vuoden 2021 loppuessa. Konsistorivaali järjestettiin marraskuun lopulla. Nyt tehtävänsä jättävät konsistorin jäsenet ovat hoitaneet tehtäviään vuodesta 2018 asti, eli jo ennen yliopistojen yhdistymistä. Professorien ja henkilökunnan lisäksi konsistorissa mukana on kerrallaan viisi opiskelijajäsentä. Muista konsistorin jäsenistä poiketen heidän

alataan uuden yliopiston alkua edeltäneeseen aikaan. Nykyinen konsistori aloitti toimintansa vuoden 2018 huhtikuussa. Tuolloin yliopistossa valtaa piti ja yhdistymistä valmisteli niin sanottu siirtymäkauden hallitus, joka koostui yliopistosäätiön perustajien edustajista. Siirtymäkauden hallitukseen ei kuulunut ylipistoyhteisön edustajia ja varsinaisen hallituksen valinta oli vielä edessä. Siirtymäkauden hallituksen valintaan liittyi epäselvyyksiä. Ensimmäisen konsistorin opiskelijaedustajat kertovat, että hallituksen laillinen asema herätti kysymyksiä ja se myös pyrki käyttämään valtaa toimivaltuuksiensa äärirajoilla. Siirtymäkauden hallitus valmisteli yliopiston johtosääntöä hyvin omapäisesti ja helmikuussa 2018 vanhan Tampereen yliopiston väki järjesti ulosmarssin. Siirtymäkauden hallituksen vallankäyttö kohdistui myös yliopiston var-

heen konsistorityöskentelyä ja valta-asetelmaa on kuvailtu muun muassa "absurdiksi". Suomeksi kyseessä oli pattitilanne, joka on leimannut konsistorin koko toimikautta näihin päiviin asti. Hannulan rintama

Tampereen yliopiston konsistori

sinaisen hallituksen valintaan, jonka oli määrä olla konsistorin ensimmäisen toimintavuoden isoimpia asioita. Toukokuussa 2018 konsistorin oli tarkoitus aloittaa toimet varsinaisen hallituksen valitsemiseksi. Yliopiston lakimies kuitenkin ilmoitti, että siirtymäkauden hallituksen toimikaudesta on olemassa kassakaappisopimus, jonka vuoksi konsistori ei voi valita uutta hallitusta. Tilanteeseen liittyi rikosoikeudellisella vastuulla uhkailua. Lopulta konsistori totesi lähes yksimielisesti, että minkäänlaisella salaisella sopimuksella ei voi olla painoarvoa hallituksen valinnassa. Myös konsistorin oma laillinen asema oli sekava. "Aloitimme tilanteessa, jossa yliopisto rakentui ja ei ollut toimivaa johtoa. Kaiken kaikkiaan tilanne oli sekavaa settiä, koska pohdimme, olemmeko edes laillisessa vai laittomassa tilassa", kertoo ensimmäisiin

opiskelijaedustajiin kuulunut Tiina Mikkonen. Ensimmäinen konsistori koottiin siten, että mukana oli yhtä monta professorien ja henkilökunnan edustajaa kummastakin yliopistosta. Lisäksi konsistorin puheenjohtajana toimi siirtymäkauden hallitukselle myötämielinen dekaani Antti Lönnqvist. Vanhan Tampereen yliopiston konsistoriedustajat tekivät hallinto-oikeuteen ja myös korkeimpaan hallinto-oikeuteen valituksen siitä, että konsistorin äänivaltaisena puheenjohtajana toimii henkilö, joka ei ole konsistorin jäsen. Valitukset torpattiin yliopistojen autonomiaan vedoten. Lönnqvistin asema oli merkittävä, sillä tasatilanteeseen päättyneissä äänestyksissä konsistorin puheenjohtajan ääni ratkaisi äänestyksen. Opiskelijaedustajien mukaan juuri nämä tasaäänestykset leimasivat alkuvai-

austaa varten täytyy piipahtaa hakemaan vielä kauempaa menneisyydestä. Yliopistojen yhdistyessä uudeksi säätiöyliopistoksi oli vanha Tampereen yliopisto (tekstissä myös lyhenteenä Uta) hallintomuodoltaan julkisoikeudellinen, niin sanotusti "tavallinen" yliopisto, TTY puolestaan valmiiksi jo säätiöyliopisto. TTY:n hallintomallissa yliopistosäätiötä johti hallitus, johon ei kuulunut yliopiston edustajia. Konsistori puolestaan toimi siten, että sen puheenjohtajana oli rehtori. Malli oli TTY:ssa yleisesti toimivana pidetty ja esimerkiksi ylioppilaskunnan kannattama. TTY:n johdossa oli halu saada malli myös uuteen yliopistoon. "TTY:n rehtori Mika Hannula aloitti usein kokoukset puhumalla siitä, kuinka Utan väki koettaa luikerrella irti säätiömallista ja 'yhteisestä sopimuksesta'", kertoo sekä TTY:n että uuden Tampereen yliopiston konsistorissa istunut Juha Köykkä. "Yhteisellä sopimuksella" viitattiin yliopiston perustamisasiakirjaan, jonka TTY:lla tulkittiin tarkoittavan sitä, että uusi säätiöyliopisto perustetaan toimimaan samanlaisella pohjalla kuin jo olemassa olleet säätiöyliopistot, eli Aalto-yliopisto ja TTY. Näitä yhdistää strateginen johtamisjärjestelmä, jossa yliopiston hallitukseen kuuluu vain yliopiston ulkopuolisia toimijoita ja esimerkiksi hallituksen nimityspäätökset konsistorille valmistelee erillinen toimielin, eli nimityskomitea. "Kaikki konsistorin jäsenet eivät suinkaan nähneet asioita samalla tavalla kuin Hannula, mutta keskustelua oli vaikea viedä vastakkaiseen suuntaan. Tähän vaikutti myös Hervannan kampuksen konsensushakuisempi kulttuuri, jossa konflikteja väl-

tettiin", Köykkä jatkaa. Siirtymäkauden hallitus ei toiveista huolimatta päätynyt estämään yliopiston sisäisten jäsenten pääsyä yliopiston hallitukseen. Tämä olisi vaatinut, että nimityskomitean puheenjohtajuus olisi annettu yliopiston perustajatahoille, mutta nyt se annettiin yhteisön jäsenille. Hannulan kanssa samanmieliset halusivat estää sisäisten jäsenten läpimenon muilla keinoin. Pelkona oli, että yliopistoyhteisön sisältä valitut jäsenet harrastaisivat hallituksessa väistämättä kotiinpäin vetämistä ja oman tieteenalansa suosimista, eivätkä kykenisi toimimaan aidosti yliopiston parhaan nimissä. Niinpä uuden yliopiston konsistoria muodostettaessa Hervannan puolelta konsistoriin hakeutui erityisesti TTY:n hallinnossa aktiivisesti toimineita edustajia, jotka pyrkivät säilyttämään TTY:n mallia noudattavan johtamisjärjestelmän. Jälkiviisaana tämän voi katsoa onnistuneen, sillä TTY:n henkilökunnan kiinnostus hallintotehtäviä kohtaan oli perinteisesti ollut melko laimeaa. Konsistorivaalissa läpimenoon riitti vaatimatonkin äänisaalis. Proffien huutokonsertti

astavuoroisesti Utan puolelta uuden konsistorin jäsenillä oli vakaa halu saada yhteisön edustajia läpi hallitukseen. Keskustakampuksella yliopiston hallinto oli perustunut yliopistodemokratialle eli sille, että ylin valta yliopistoa koskevissa asioissa on yhteisöllä. Ylhäältä johdettua linjaorganisaatiomallia vastustettiin henkeen ja vereen. Näkemyserojen yhteentörmäys oli väkevä ja taustalla kuumotti aikapaine, sillä konsistorin perustamisesta uuden yliopiston avajaisiin oli vain yhdeksän kuukautta aikaa. Konsistorille periytyi läjäpäin päätettävää. "Kaikki yhdistymisvaiheessa myöhemmälle ajalle lykätyt vaikeat päätökset ja kiistanalaiset kysymykset tulivat lopulta kuitenkin konsisto-

Yliopistodemokratia

rin pöydälle, ja sieltä niitä ei voinut enää minnekään muualle siirtää. Monet yliopiston perustamisen kannalta aivan olennaisista asioista tuotiin päätettäväksi kiireellä valmisteltuina", kertoo konsistorissa opiskelijajäsenenä toiminut Janne Kajander. Syvät jakolinjat ja isot päätettävät asiat näkyivät konsistorin työssä selvästi. "Konsistorin ilmapiiri oli erityisesti vuonna 2018 aivan karsea. Osa konsistorilaisista suhtautui yliopiston johtoon puolijumalina, osa taas itse saatanoina", toteaa opiskelijajäsenenä toiminut Ilona Taubert. "Jokainen kokous oli koetus, koska luvassa oli vääntöä ja kaikesta tästä tuli ahdistusta. Johtamisjärjestelmään liittyvät asiat saivat paljon huomiota, koska kukaan muu ei ollut linjannut niistä ennen meitä. Konsistorin piti ratkaista monia asioista,

joita olisi voitu pohtia ja sopia yhteisesti jo aiemmin", jatkaa Tiina Mikkonen. Välillä tilanteet kiristyivät äärimmilleen. "Kokouksissa huudettiin puheenvuorojen päälle ja vastapuolta saatettiin silmät kirkkaina syyttää valehtelijaksi. Voi kuulostaa erikoiselta, että akateemista päätösvaltaa käyttävässä toimielimessä professorit huutavat toistensa kanssa kilpaa, mutta erikoista aikaa se olikin", kertoo Juha Köykkä. Tulehtunut ilmapiiri johtui ajoittain vainoharhaiset mittasuhteet saavuttaneesta pelosta, että toinen yliopisto yrittää ujuttaa uuteen yliopistoon omia pyrkimyksiään ja pelata etua omille tieteenaloilleen. Esimerkiksi hallitusvalinnan yhteydessä Utan edustajien keskuudessa liikkui väärinkäsitys, että TTY:n edustajat aikoisivat ehdottaa siirtymäkau-

kilöstöstäkin 66 prosenttia kannatti sisäistä jäsentä ja vain 7 prosenttia vastusti, vaikka voimasuhteista on monille yhdistymistä seuranneille jäänyt aivan toisenlainen kuva. Konsistoriin kuuluva Kuusela on voimakas yliopistodemokratian kannattajana, mikä on saattanut saada osan ihmisistä sivuuttamaan tutkimuksen "asenteellisena". On kuitenkin mainittava, että tutkimuksen kyselyn vastausprosentit olivat erittäin vakuuttavat: Utassa tutkimuksen kyselyyn vastasi 51 prosenttia ja TTY:lla 48 prosenttia henkilöstöstä. Eri tiedekunnat olivat vastauksissa tasaisesti edustettuina. Kohti nykypäivää

S Korkein akateemisista asioista päättävä elin

den hallitusta sellaisenaan uudeksi hallitukseksi. Todellisuudessa myös TTY:n piirissä oltiin hyvin tyytymättömiä siirtymäkauden hallituksen toimintaan. Kommunikaatiota osapuolten välillä ei ollut. "Siirtymäkauden hallituksen mielivaltainen toiminta ja niukka tiedotuspolitiikka ruokki eri kampusten epäluottamusta sekä hankkeeseen että toisiinsa, ja avasi oven kaikenlaisille salaliittoteorioille. Konsistorissa vallitsi sairaalloisen epäluulon ilmapiiri", Köykkä toteaa. Oman osansa opiskelijaedustajilta saa myös opetus- ja kulttuuriministeriö. "Selvää oli, että molempien yliopistojen johdoilla oli täysin eriävät näkemykset siitä, minkälainen uudesta yliopistosta pitäisi tulla hallinnollisesti, mutta tämä hyväksyttiin vasta kun oli liian myöhäistä, jonka jälkeen ministeriö käytännössä pakotti yhdistymisen loppuun hinnalla millä hyvänsä", sanoo Janne Kajander.

Missä menevät jakolinjat?

piskelijaedustajien näkemyksistä käy toistuvasti ilmi, että eri hallintotapoja kannattavien välisen jakolinjan ei nähdä kulkevan yliopiston kampusten välillä, vaikka esimerkiksi mediassa asia oli erityisesti yhdistymisen aikaan niin kehystetty. "Erimielisyydet olivat hyvin pitkälti vanhojen yliopistojen johtojen ja hallitusten välisiä, ja molemmat yliopistoyhteisöt ovat selvästi enemmän samanmielisiä kuin ajateltiin. Selvästi suurin osa yliopistoyhteisöstä haluaisi yliopistosta demokraattisemman kaikilla hallinnon tasoilla", sanoo Janne Kajander. Useat edustajat viittaavat Hanna Kuuselan tutkimusryhmän vuonna 2019 julkaisemaan tutkimukseen Kenen yliopisto. Sen perusteella esimerkiksi sisäisten jäsenten ottoa yliopiston hallitukseen kannatti selvä enemmistö molempien vanhojen yliopistojen henkilöstöstä. TTY:n hen-

yksyllä 2018 konsistori sai suoritettua yhden merkittävimmistä tehtävistään, kun yliopistolle saatiin valittua varsinainen hallitus. Prosessi oli "raastava ja repivä", sisälsi pallottelua konsistorin ja nimityskomitean välillä ja vielä viimeisestäkin kokouksesta eräs professori lähti ovet paukkuen, sillä hänellä oli "parempaakin tekemistä". Kun yliopisto vihdoin aloitti toimintansa vuonna 2019, oli konsistorin kahtiajako yhä tulikuuma. Loppuvuotta kohti alkoi äänestyksissä kuitenkin näkyä jo muitakin kuin puheenjohtajan ratkaisemia tasaäänituloksia. Osin tähän vaikutti se, että toisin kuin yhdistymisvaiheessa, eivät vanhojen yliopistojen johtohahmot enää kummitelleet taustalla. Perustavanlaatuisia erimielisyyksiä oli silti vähän joka asiassa. Juha Köykän näkemyksen mukaan keskusteluyhteyden puute ja jatkuva riiteleminen nakersi konsistorin valtaa ja vei sitä kauemmas yhteisöstä, jota sen piti edustaa. "Jääräpäinen riitely esti yhtenäisen viestin viemisen hallitukselle ja rehtorille. Riitelevä konsistori antaa tekosyyn ohittaa yhteisön huolet sillä perusteella, että 'yhteisössä on erilaisia näkemyksiä asioista'." Edustajien mukaan konsistorin työkyky kuitenkin jatkoi kehittymistään hitaasti ja varmasti. Päätöksiä on voitu tehdä yhteisymmärryksessä muun

muassa tutkinto-ohjelmien perustamisen ja opetussuunnitelmien kohdalla. "Päätöksenteossa ongelmallista kuitenkin on, että vaara keskustelun kriisiytymiselle ja sitä seuraavalle poteroitumiselle on koko ajan läsnä – etenkin mitä lähemmäs keskustelu kulkee johtamisjärjestelmäkeskustelua", toteaa opiskelijaedustajana vuoden 2020 alussa aloittanut Mikko Kauhanen. Samoilla linjoilla on opiskelijaedustaja Ella Meriläinen, jonka kausi alkoi vuoden 2021 alusta. Hänen mukaansa opetusta ja tutkimusta koskevista asioista voidaan tehdä päätöksiä, mutta: "Mitä taas tulee siihen loppuun osaan asioita, jotka koskevat esimerkiksi nimityskomitean nimittämistä, hallituksenvalintaprosessia ja johtosääntöasioita, niin päätöksenteosta tulee suurilta osin kauheaa. Surkeaa sanoa, mutta tuntuu, että keskustelusta ei ole usein mitään hyötyä, vaan samaan lopputulemaan päästäisiin, jos asioista äänestettäisiin heti." Siinä missä konsistorissa vuonna 2018 aloittaneet alkuperäiset jäsenet vaikuttavat yliopiston syntytaisteluiden traumatisoimilta, ovat myöhemmät opiskelijaedustajat tympääntyneitä konsistorin työkulttuuriin. "Konsistorin suurin epäonnistuminen on mielestäni se, että näiden neljän ensimmäisen toimintavuoden aikana rintamalinjojen paikkaa ei olla onnistuttu muuttamaan juurikaan. Konsistoria leimaa kyvyttömyys kuulla toisten mielipiteitä. Kun erimielisyyksiä todetaan olevan, tyydytään suurin piirtein vain äänestämään jakolinjojen välillä", Kauhanen toteaa. Kauhanen kuvaa konsistorin kahtiajakoa linjaorganisaatiota kannattavaksi managerialistisiiveksi ja yhteisön vallan lisäämiseen pyrkiväksi demokratiasiiveksi. Hänen mukaansa jako ei paikkamäärien perusteella vastaa yliopistoyhteisön kantoja. "Omasta näkökulmastani konsistorin nykyiset managerialistit toimivat yliopistoa tervehdyttävän päätöksenteon esteenä, kun nämä eivät suostu kuuntelemaan edes omaa

Johtamisjärjestelmäkeskustelu

kenttäänsä ja vaihtamaan näkemystään toiseksi", toteaa Kauhanen. Myös onnistumisia

äysin tyhjäksi konsistorin työskentelyn tulokset eivät opiskelijaedustajien mukaan ole jääneet. Suurimmiksi saavutuksiksi edustajat nimeävät muun muassa sen, että yliopiston hallitukseen saatiin vuoden 2019 lopulla ensimmäinen sisäinen edustaja, professori Johanna Kantola. Toinen useasti mainittu onnistuminen on, että nykyään konsistorin puheenjohtajana toimii konsistorin valitsema jäsen, ei yliopiston rehtoraatin edustaja. Muutoksesta on käynnistynyt laajempi sisäisen toiminnan tarkastelu ja se on käytännössä lopettanut kokousteknisen pilkkimisen, jossa puheenjohtaja vetää käsiteltävän esityksen pois, jos siihen esitetään liian isoja muutoksia. Kolmas iso muutos onnistut-

tiin tekemään nimityskomitean kokoonpanossa. Nimityskomitea antaa konsistorille hyväksyttäviksi ehdokkaat yliopiston hallitukseen. Aiemmin konsistorin jäsenten toimiminen nimityskomiteassa oli erityisesti kielletty. Seurauksena keskusteluyhteyttä ei käytännössä ollut ja nimityskomiteasta tuli vallankäytön elin, vaikka sen tehtävä olisi vain valmistella esitys konsistorille. Kuluvan vuoden aikana puolet nimityskomitean jäsenistä on tullut konsistorista ja hallitusvalinnat ovat olleet huomattavasti sujuvampia. Jopa historian ensimmäinen yksimielinen nimityspäätös on saatu aikaan. Luottamuspula rassaa

piskelijaedustajilla on melko yksimieliset näkemykset siitä, mitkä ovat konsistorin nykyisiä ongelmia. Isolta osin ne keskittyvät yliopiston johdon tapaan käyttää valtaa ja sen aiheuttamaan luottamuspu-

Human potential unlimited

laan. Erityisen pahasti on jäänyt närästämään loppuvuonna 2020 työnsä tehneen johtosääntöä tarkastelleen työryhmän työn tulosten kohtelu. Laaja-alaisesti koottu työryhmä teki selvityksen yliopiston johtamisjärjestelmän ongelmakohdista, ja päätyi esittämään yliopiston hallitukselle 18:aa muutoskohtaa.Yliopiston hallituksen esittelijänä toimii rehtori Mari Walls, joka valmistelee päätökset hallituksen kokouksiin. "14 ehdotusta 18:sta rehtori esitteli hallitukselle saatteella 'johtosääntöä ei ole tarvetta tältä osin tarkastaa'. Kokouksessa hallitus äänestikin valtaosan työryhmän esittämistä ehdotuksista kumoon äänin 4–3", toteaa opiskelijaedustaja Katariina Kojo. Useat opiskelijaedustajat toteavat, että siirtymäkauden hallituksen nimittämän rehtori Wallsin toiminta ei ole useinkaan herättänyt tunnetta siitä, että yhteisön näkemyksiä pidettäisiin yliopiston johdossa kovin korkeassa arvossa.

Toinenkin isoksi ongelmaksi nostettu esimerkki liittyy kevääseen 2021, kun yliopiston hallitus käsitteli johtosäännön muutoksia. "Yliopiston hallituksen puheenjohtaja sanoi, että hallitus tekee tarvittavat muutokset, mutta vain jos päätetyt johtosääntöehdotukset ovat konsistorin yksimielisiä päätöksiä", toteaa Ella Meriläinen. "Se on niin väärin kun olla ja voi. Hallituksen puheenjohtajalla ei saisi olla mitään valtaa siihen, miten konsistori tekee päätöksiään. Kaikista vähiten asioissa, jotka määrittelevät sitä, miten hallitus valitaan. Konsistori on päättävä elin ja kaikki päätökset, olivat ne yksimielisiä tai ei, ovat päätöksiä." Yksi kritiikin kohta on myös siinä, ovatko konsistorin päätökset todella päätöksiä. Siinä missä yliopiston alkuvaiheissa konsistorin pöydälle kärrättiin kiireellä päätettäväksi asioita, joiden käsittelyä oli muissa elimissä vain lykätty eteenpäin, niin nyt pää-

tökset saattavat olla jo käytännössä etukäteen tehty. "Konsistorissa olemme isossa osassa asioita melko kumileimasinmaisessa roolissa", Katariina Kojo sanoo. "Tällä hetkellä konsistorin pöydälle tulee valmistelusta asioita, joihin konsistori ei voi enää ottaa kantaa. Meidän tulee joko hyväksyä esitys muodossaan tai pahimmillaan aiheuttaa muutosesityksillä tai esityksen hylkäämällä jonkinlainen kriisi yliopiston toimintaan", kertoo Mikko Kauhanen. Esimerkiksi Kauhanen nostaa teknillisten alojen DIA-yhteisvalinnan perusteet. "Konsistori käsittelee valintojen periaatteita vasta päätösvaiheessa. Tällöin yliopisto on jo sopinut muiden DIA-valintaan osallistuvien yliopistojen kanssa, miten asiassa tullaan toimimaan ensi vuonna. Konsistori voi käytännössä katsoen vain hyväksyä pohjaesityksen ilman mahdollisuutta antaa syötteitä opiskelijavalintojen tekemiseen, vaikka sen pitäisi olla akateemisista asioista vastaava päätöselin." Aitoa päätöksentekoa peräänkuuluttavat myös muut nyt opiskelijaedustajat. "Konsistorin päätöksenteossa on myös ongelmallista se, että johtosääntöä uudistettaessa konsistorin tehtävästä 'seurata ja kehittää yliopiston tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kokonaisuutta, vaikuttavuutta ja laatua' poistettiin tehtävä 'kehittää'. Tämä näkyy konsistorin päätöksenteossa erityisesti niin, että konsistorille esitettäviin koulutukseen, tutkimukseen ja laatuun liittyvissä päätösasioissa ei konsistorilla tosiasiassa ole juuri sanavaltaa tehtävän päätöksen sisältöön. Päätös on käytännössä tehty jo ennen konsistorin käsittelyä", toteaa vuoden 2021 alusta opiskelijaedustajana toiminut Ville Jäppinen. Artikkelia varten on kuultu siteerattujen lisäksi myös muita konsistorin opiskelijaedustajia. Jutun kuvitus on toteutettu neuroverkkoa hyödyksi käyttävällä Neuralblender-kuvageneraattorilla. Käytetyt hakusanat kuvateksteissä. III

TURHAT TAIDOT

MITÄ TURHIA TAITOJA SINULLA ON? SISÄTUNTEMUS NIKKE SILLANPÄÄ Kirjoittaja on Visiiri-lehden toimitusharjoittelija.

"Korttitemppujen tekeminen." JOONATAN SALMELA Rakennustekniikka, 2. vuoden opiskelija

"Osaan työntää kieleni nenääni." MIKA KIELA Taloustiede, 1. vuoden maisteriopiskelija

R I K O T T A V I K S I T E H T Y

MARIA SARAHEIMO Rakennustekniikka, 2. vuoden opiskelija

ampere hävisi Oululle kisan Euroopan kulttuuripääkaupungin tittelistä viime kesäkuussa. Uutinen teki minut tyytyväiseksi. Miksi en halunnut kotikaupunkini voittavan himoittua palkintoa? Syy on yksinkertaisesti se, että Tampere ei ansainnut voittoa. Vuosia jatkunut ruohonjuuritason toimijoiden mitätöiminen ei vastaa käsitystäni eurooppalaisesta kulttuuripääkaupungista. Älkää käsittäkö väärin, sillä pidän tuliterän Nokia Arenan kotikaupunkia varsin hyvänä paikkana asua. Tapahtumien ja erilaisten taidemuotojen kirjo on monimuotoista sekä inspiroivaa. Olen viettänyt unohtumattomia hetkiä ilmaisissa taidenäyttelyissä, punk-keikoilla ja teknoreiveissä. Minua vain pelottaa näiden asioiden puolesta. Aktiiviset vapaaehtoiset tekevät tuhansia työtunteja intohimonsa eteen. Arvostan suunnattomasti pienten toimijoiden, kuten rullalautailuyhdistys Kaarikoirien ja taidealue Pyynikin aikamatkojen tekemää työtä kaupunkimme kulttuurikentän rikastuttamiseksi. Mainittujen tekijöiden työ on johtanut konkreettisiin tuloksiin, kuten skeittihalliin Hiedanrannassa ja kaikille avoimeen ateljeeseen vanhan kulkutautisairaalan tiloissa Eteläpuiston lähettyvillä. Kulttuuritilat on kuitenkin tehty

K U L T T U U R I T I L A T

"Osaan nimetä hyvin monta eri urheilijaa, monista eri lajeista."

Kotipaikkani kulttuuripolitiikka uuvuttaa rikottaviksi.Viime talvena valmistunut skeittihallin lisäosa tullaan purkamaan Kuivaamo-rakennuksen mukana. Sen tilalle vedetään uusi ratikkalinja. Tulevaisuudessa kiskot kulkevat Hiedanrannan järvimaisemassa kiiltävien yritystilojen ja uusien asuintalojen ohitse. Koulukadulla sijaitsevan kulkutautisairaalan tontti on ollut myös muutosuhan alla useaan otteeseen. Ainaisen häätöuhan alla ovat myös Onkiniemen trikootehtaan tilat, joissa työskentelee kymmeniä luovan alan tekijöitä. Kaupunki haluaa alueen tuottavampaan käyttöön. Työtilojen menettämisen pelko ei kannusta uuden luomiseen, sillä epävarmuus tulevasta syö tekijän intoa. On epäreilua jättää kaupungin vanhoja rakennuksia aktiivien kunnostettavaksi, kunnes ennen pitkää paikalle rakennetaan uusia kerrostaloja suurilla hintalapuilla. Sinä olet ehkä kuitenkin tyytyväinen kaupunkimme toimimattomiin jouluvaloihin sekä kädenlämpöisiin komitean hyväksynnän saaneisiin talonpäätymuraaleihin. Kannustankin sinua käymään teatteriesityksessä tai keikalla, jota olet miettinyt pitkään. Et voi tietää, milloin moukari taas heilahtaa, ja tapahtumapaikka muutetaan seuraavaksi ketjukahviloiden ja 15 loft-asuntojen keskittymäksi. III

TIEDE TIEDE

MONENSIA ME OLLAAN? Yliopistorankingit ovat keskeinen osa korkeakoulubrändin rakentamista. Sijoitus ei kuitenkaan anna totuudenmukaista kuvaa yliopistojen paremmuudesta.

ka yliopistojen rahoitusmallit, lähtökohdat ja toimintaperiaatteet poikkeavat merkittävästi toisistaan. Siksi ainoat mahdolliset vertailukohteet ovat toiset suomalaiset yliopistot”, toteaa Tampereen yliopiston tutkimuspalveluiden asiantuntija Laura Himanen. Esimerkiksi Harvardissa on vain noin 20 000 opiskelijaa ja sen budjetti on lähes kaksi kertaa suurempi kuin kaikilla Suomen yliopistoilla yhteensä. Tilastoyritykset eivät myöskään yleensä paljasta metodologiaansa riittävästi. ”Rankingeja tehtailevat tilastoyritykset arpovat kokonaisluvun eri indikaattoreiden perusteella. Yliopistot saavat tietää vain kokonaissijoituksensa, jonka koostumusta emme tarkkaan ottaen edes tiedä”, kertoo Himanen. VENÄJÄ

S I J A L L A

UKRAINA

T A M P E R E

uosittain Tampereen yliopisto sijoittuu muiden korkeakoulujen joukossa erilaisiin ranking-listauksiin, jotka asettavat yliopistot keskenään paremmuusjärjestykseen. Listojen kärkipaikat vaihtelevat maailmankuulujen yliopistojen välillä. Välillä kärjessä on Oxford, toisinaan Massachusetts Institute of Technology tai Harvard. Kärjessä kahistelevat myös muut yliopistokentän supertähdet kuten Cambridge, Stanford ja Berkeley. Esimerkiksi QS World University Rankingissa Tampere on sijalla 414. Onko maailmassa siis 413 Tamperetta parempaa yliopistoa? ”Rankingit eivät ole vertailukelpoisia keskenään, kos-

4 1 4

Teksti EERO LASSILA Kuvitus PAULIINA LINDELL

MONGOLIA

KIINA

IRAN

TIEDE

Jos yli lähtee opistolta siteera yksikin pal toimij uksia kerääjon tippuaa, niin sijoit vä us kaksis ataa s voi LEA R YYNÄ ijaa. NEN-K ARJAL AIN EN

Sijoitus ei kerro koko totuutta Yliopiston sijoitus listoilla on monen tekijän summa. Perinteisissä rankingeissa sijoitukseen vaikuttavat esimerkiksi tutkimusten siteeraukset, rahoitus sekä oppilaiden lukumäärä suhteessa opettajiin. Jo pienikin muutos saattaa vaikuttaa sijoitukseen huomattavasti. ”Jos yliopistolta lähtee yksikin paljon siteerauksia keräävä toimija, niin sijoitus voi tippua kaksisataa sijaa”, kertoo Tieteellisten seuran valtuuskunnan toimitusjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen. Tampereen yliopiston provostin Janne Takalan mukaan sijoitukset ovat vain suuntaa-antavia. ”Kyllähän ranking antaa jonkinlaista osviittaa meidän

TIEDE

toimintamme tasosta. Korkean sijoittumisen kautta voidaan todeta, että 'mekin olemme hyviä tässä'. Samoin sijoituksesta tippuminen auttaa sparraamaan omaa toimintaa”, sanoo Takala. Tutkimuspalveluiden asiantuntija Laura Himasen mukaan sijoitus voi heilahdella sen mukaan, montako yliopistoa osallistuu mittaukseen. Lisäksi suhdelukujen manipulaatio on mahdollista, koska yritykset vaativat niistä selvitystä ainoastaan silloin, kun yliopiston toimittamat luvut muuttuvat huomattavasti. ”Emme tietenkään tee Tampereen yliopistossa tällaista”, Himanen painottaa. Mittauksissa suositaan perinteisesti luonnontieteitä. Ranking-tilastoja on kritisoitu yliopistojen asettamisesta kovaan muottiin ns. ”pehmeiden alojen” kuten humanististen tieteiden kustannuksella. Himasen mukaan rankingeissa käytettävissä julkaisutietokannoissa humanististen alojen kattavuus on vain noin 10–20 prosenttia. Koska kattavuus on kaikkia yliopistoja kohtaan yhtä pieni, on tilanteen ajateltu olevan siten tasa-arvoinen kaikille. Vaihtelevien ja epätasa-arvoisten painotusten vuoksi tär-

TIEDE

keintä on ymmärtää, miten mittaus on muodostunut ja miten paljon sille antaa painoarvoa yliopiston toiminnassa. ”Joissain mittareissa painoarvo on selkeästi luonnontieteillä ja joissain taas siteerauksilla. Sen vuoksi ei pidä lannistua huonosta sijoituksesta, vaan määrittää yliopiston omat intressit, ja mennä niitä kohti”, Ryynänen-Karjalainen summaa. Rankingit yliopiston kiiltokuvana Epämääräisyydestä huolimatta ranking toimii provosti Janne Takalan mukaan yliopiston vetonaulana. ”Mitä kattavampi mittari on, sitä enemmän se houkuttelee potentiaalisia opiskelijoita, jatko-opiskelijoita ja tutkijoita”, kertoo Takala. ”Esimerkiksi Aasian maissa rankingeilla on suurempi merkitys ja olen kuullut, että on olemassa yliopistoja, joiden oppilaat eivät voi hakea vaihtoon yliopistoon, jonka ranking on suositusta alhaisempi”, tutkimuspalveluiden asiantuntija Laura Himanen sanoo. Himasen mukaan kokonaisvaltaisin ja vastuullisin ranking on CWTS Leiden, joka valottaa yliopiston si-

joittumista yksittäisten mittareiden kautta. Se on kuitenkin samalla vähiten mediaseksikäs mittaus, koska sijoitukset vaihtelevat mittareiden välillä huomattavasti. Vastuullisuus kunniaan TAMPEREEN YLIOPISTO OSALLISTUI TÄNÄ VUONNA TOISTAMISEEN KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ MITTAAVAAN TIMES HIGHER EDUCATION IMPACT RANKINGIIN. MITTAUKSESSA MITATAAN SITÄ, MITEN YLIOPISTO NOUDATTAA YK:N AGENDA 50-TAVOITTEITA TUTKIMUKSESSA, OPETUKSESSA, KAMPUSKEHITYKSESSÄ JA YHTEISKUNNALLISESSA VUOROVAIKUTUKSESSA. Tampereen yliopiston innovaatiojohtajan

Taru Pilven mukaan yliopistojen toimintaa mitataan neljän mittarin kautta, joista pakollisena kaikille on yhteistyötä painottava SDG17 (Sustainability Development Goals). ”Mittauksen tavoitteena ei niinkään ole kilpailu muita yliopistoja vastaan, vaan yhteisymmärryksen saavuttaminen siihen, missä mennään tällä hetkellä ja millaisiin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota jatkossa”, summaa Pilvi. III

LOPPUTYÖN SANKARIT

DIPPA DIPPA Teksti SIMU PERÄLÄ Kuva HEINI LUOTOLA

esse Salmen diplomityön aihe, - konenäköön pohjautuvan ohjelmallisen anturin kehittäminen jätettä polttavalle arinakattilalle, - tuli Valmetilta, jossa Salmi aloitti kesätyöt vuonna 2020. Konenäön parissa työskentely oli Salmelle uutta, mutta opinnoissa aihe oli tullut tutuksi sivuaineen muodossa. “Konenäkö on tällä hetkellä haluttua teknologiaa, ja sen sovelluskohteet tulevat kasvamaan paljon tulevaisuudessa”, Salmi sanoo. Todellinen uurastus diplomityön parissa alkoi tämän vuoden tammikuussa. Salmi pääsi tekemään sitä työsuhteessa Valmetilla ja sai suurimman osan työajastaan pyhitettyä diplomityölle. “Pidin kesällä kuukauden kesälomankin. Työn tekeminen kesti noin 7–8 kuukautta. Hyvä, ettei se jäänyt roikkumaan pidemmäksi aikaa.” Diplomityön valmistuttua palkkatyöt Valmetilla jatkuivat. Diplomityössään Salmi kehitti pilottiversion, jonka parissa hän nyt tekee jatkokehitystyötä. “Syksyllä sitä on tuotteistettu enemmän käyttöön.” Diplomityön empiirisen tutkimuksen päätavoitteena oli kehittää ohjelmallinen anturi liekin alueen ja sijainnin havaitsemiseksi sekä selvittää, kuinka konenäköä voitaisiin hyödyntää kattavammin polton diagnosoinnissa arinakattilaympäristössä. Empiirinen osio sisälsi myös operaattorihaastatteluja. “Kuvasimme Valmetin kameroilla noin viikon ajan videokuvaa Tammervoiman jätteenpolttolaitokselta. Sen pohjalta luotiin sovellus, joka tunnistaa paloalueen ja liekkirintaman sijainnin arinakattilassa. Se mahdollistaa polton optimoinnin.” Haastavinta prosessissa oli Salmen mukaan itsensä motivoiminen kirjoittamaan sekä ajankäytön priorisointi. Hän kokeili erilaisia menetelmiä, kuten pomodoro-tekniikkaa rytmittämään työntekoa. “Tämä oli periaatteessa yhden henkilön kuusi kuukautta kestävä projekti. Tein exceliin päiväkohtaiset tavoitteet siitä, kuinka paljon pitäisi minäkin päivänä kirjoittaa ja milloin esimerkiksi teoriaosan olisi oltava valmis.” Aihe ja oman osaamisen syventäminen työssä innostivat, - kuten myös se, että firmalla oli selkeä tarve työlle, ja sen tulokset tulivat käyttöön. “Kyseessä oli myös ihan uusi tutkimus, sillä tätä aihetta ei ole kukaan tutkinut aiemmin”, Salmi kertoo. Salmen mukaan diplomityö oli “aika raskas prosessi”. “Työ oli vahvasti mielessä koko ajan ja tuntui hyvältä, kun työn sai palautettua.” III

» OTSIKKO: ”Developing computer vision-based soft sensor for municipal solid waste burning grate boiler – A practical application for flame front and area detection.” » MITTA: 145 sivua. » ALA: Automaatiotekniikan diplomiinsinöörin tutkinto-ohjelma. » KAUAN KESTI? Työmäärällisesti noin 7,5 kuukautta. » JÄIKÖ TRAUMOJA? ”Ei jäänyt. Työ oli hyvä konkreettinen loppu opinnoille.”

"TÄMÄ OLI PERIAATTEESSA YHDEN HENKILÖN KUUSI KUUKAUTTA KESTÄVÄ PROJEKTI."

Jesse Salmi

LOPPUTYÖN SANKARIT

Salla Kangas

GRADU Teksti SIMU PERÄLÄ Kuva HEINI LUOTOLA

"K "ELÄIMIIN VIITTAAMINEN HÄNPRONOMINILLA NOUSI KESKUSTELUISSA ESIIN."

GRADU » OTSIKKO: ”Eläinviitteiseen hänpronominiin liittyvät kieli-ideologiat, diskurssit ja indeksisyys sosiaalisessa mediassa.” » MITTA: 84 sivua. » ALA: Kielten tutkinto-ohjelma. » KAUAN KESTI? Noin yksi kalenterivuosi. » JÄIKÖ TRAUMOJA? ”Jäi. Aika paljon joutui sietämään epävarmuutta.”

ielten tutkinto-ohjelmasta suomen kieli opintosuuntanaan valmistunut Salla Kangas tutki gradussaan eläinviitteiseen hän-pronominiin liittyviä kieli-ideologioita, diskursseja ja indeksisyyttä sosiaalisessa mediassa. Kangas halusi tutkia nimenomaan some-keskustelua, ja gradun aihe löytyi kieliaiheisia Facebook-ryhmiä selailemalla. “Katsoin, mistä niissä keskustellaan. Eläimiin viittaaminen hän-pronominilla nousi keskusteluissa esiin”, hän kertoo. Gradun aineistona oli 431 twiittiä ja Facebook-kommenttia. Aloittaessaan gradua syksyllä 2020 Kangas ajatteli someaineiston olevan hyvä myös siksi, että mahdollisesti tiukentuvat koronarajoitukset eivät vaikuttaisi aineiston keräämiseen ja gradun tekemiseen. Koronatilanne kuitenkin hidasti gradun valmistumista, Kangas sanoo. Hän teki gradua pääasiassa kotonaan. Siellä oli helppo keksiä aina jotain muuta tekemistä, eikä työ edistynyt. Kun rajoitukset antoivat periksi, hän työskenteli myös Linnan hiljaisessa lukusalissa. “Mutta se oli joskus pitkiäkin aikoja kiinni.” Graduprosessin aikana Kangas oppi, että rajojen asettaminen ja aikatauluttaminen auttavat häntä työskentelyssä. “Joskus ajattelin aamulla, että teen jotain jossain vaiheessa, mutta ei se toiminut.” Kangas kertoo yllättyneensä siitä, miten paljon aineistossa esiintynyt keskustelu pyöri ihmisen ja eläinten välisessä suhteessa. “Sitä käsiteltiin pronominin kautta. Aika vähän lopulta keskusteltiin itse kielestä.” Yleinen perustelu sille, miksi eläimiin ei tulisi viitata hän-pronominilla, oli se, että sitä pidettiin sääntöjen vastaisena. ”Osin kyse oli myös näkemyksestä, että eläimellä on oma paikkansa lauman järjestyksessä ihmistä alempana. Näkemykset nojasivat ihmisen ja eläimen väliseen erontekoon.” Myös murretaustalla voi olla merkitystä, ylivieskalaislähtöinen Kangas sanoo. Hän viittaa koiraansa ja muihin eläimiin se-pronominilla, ja selittää sen ainakin osin pohjoispohjalaisilla juurillaan. ”Ylivieskan murteessa hän-pronominin käyttö rajautuu pääasiassa yhteyksiin, joissa referoidaan toisen puhetta tai eläydytään toisen kokemusmaailmaan. Lounais- ja kaakkoismurteissa pronominia käytetään muissakin yhteyksissä, eli enemmän.” Haasteitakin riitti. Tiukentuneiden tietosuojamääräysten vuoksi kaikilta Facebook-kommentoijilta piti pyytää lupa kommenttien käyttämiseen tutkimuksessa. Epätoivo meinasi iskeä, montakin kertaa. ”Viimeisenä vielä työn sivunumerojen asettelun kanssa.” III

JOKAPÄIVÄINEN LEIPÄMME  Juvenes on palvellut  Tampereen opiskelijaruokailijoita  jo 62 vuotta. Vuosikymmenten saatossa ja ruokakulttuurin  muuttuessa niin toimintamuodot kuin ruokalistatkin ovat muuttuneet radikaalisti. Teksti EMILIA KARVONEN Kuvitus PAULIINA LINDELL

aperikauppaa ja stripteasetanssijoita  Juvenes on ollut olemassa Tampereen yliopiston syntyajoista saakka. Kun Yhteiskunnanllisen korkeakoulun siirtoa Tampereelle valmisteltiin vuonna 1959, perustettiin Tampereen opiskelijatuki Ry ravintolatoimintaa käynnistelemään. Nykyiseen muotoonsa Juvenes Oy:ksi  Tampereen opiskelijatuki muuttui vuonna 1978 osakeyhtiöittämisen myötä. Juvenes on kautta historiansa ollut ylioppilaskunnan omistama.  Yliopistoruokailu oli keskustakampuksella pitkään Juveneksen monopoli – Fazer Amica, jonka sijalla toimii nykyään Compass Group, perusti ravintolan Pinni B:hen rakennuksen valmistuttua vuonna 2003, ja Sodexo tuli kentälle Linnan valmistuttua vuonna 2006. Juveneksen pääasiallinen fokus ei ole aina ollut opiskelija- ja henkilöstöravintoloissa, vaan yritys on vuosikymmenten saatossa ehtinyt harjoittaa monenkirja-

23 23

VUONNA 1985  JUVENEKSELLA  MAINOSTETTIIN VEGE-KASVISHAMPURILAISTA  SLOGANILLA “LUONNOLLINEN VÄLIPALA”.

vaa liiketoimintaa ympäri Tamperetta ja sittemmin sen ulkopuolellakin. Varsinaisen korkeakouluruokailun voisi nähdä syntyneen vasta vuonna 1979 Kelan ateriatuen myötä, mitä ennen ruokailu yliopistolla ei ollut opiskelijalle aina kannattavaa. Ateriatuki näkyi selvästi Juveneksen palvelujen käytössä – myynti lisääntyi kolmanneksella. Tätä ennen 1960ja 1970-luvuilla pääosa Juveneksen liikevaihdosta muodostui kioski- ja anniskeluravintolatoiminnasta. Lisäksi Juvenes on pyörittänyt myös muun muassa grillejä, kahviloita sekä kirja- ja paperikauppatoimintaa. Katalogiin on kuulunut myös hotellitoiminta. Kalevassa sijaitsevat opiskelija-asuntolat Vanha ja Uusi Domus toimivat 1960- ja 1970-luvuilla kesäkaudet hotelleina. Domuksella oli yhteyksiä ulkomaisiin matkatoimistoihin, ja hotellit toimivat välietappina matkailijoille Ruotsista Leningradiin ja Saksasta Lapin kautta Norjaan. Koska opiskelija-asuntojen vuokra oli korkea eikä asumistukea ollut edes olemassa, valtaosa Domuksen asukkaista luopui mielellään asunnoistaan kesäksi ja palasi kotiseuduilleen. Juvenes teki vielä paluun hotellitoimintaan vuosina 1996–2005 Hervannassa toimineen Hotelli Hermican myötä. Juveneksen omistamia anniskeluravintoloita sijaitsi 1960- ja 70-luvuilla Kalevassa ja Härmälässä. Uuden Domuksen ravintola Myssy rakennettiin tukemaan kesähotellitoimintaa, ja se toimi ympärivuorokautisesti täysin anniskeluoikeuksin. Myssyssä järjestettiin aikanaan harvinaisia naistentansseja, ja ravintolassa pääsi nauttimaan myös stripteaseesityksistä vuoteen 1973 saakka. Anniskeluoikeudet oli myös Vanhalla Domuksella ja Motelli Härmälässä, joista jälkimmäinen oli Pirkkalan kunnan ensimmäinen täysin anniskeluoikeuksin varustettu ravintola.

Vatkulista vegeburgeriin

uokakulttuurin muutoksen suuret linjat heijastuvat opiskelijaruokailussakin. Yliopistolla saattoi vuonna 1964 nauttia lounaaksi sotienjälkeiselle ajalle ominaisia ruokia – unkarinpaistosta, silliä ja munakastiketta, porsaankaretta, rydbergin pihviä, vatkulia ja sveitsinleikettä. Ajalleen tyypillisiä ruuista teki ensinnäkin lihapainotteisuus – lihan saatavuus oli tehostuneen tuotannon myötä kasvanut, ja sitä syötiin niukkuuden jälkeen suurella ruokahalulla. Pula-ajoilta ja niitä ennen tutut puurot ja juurekset saivat toistaiseksi väistyä pihvin tieltä. Myös varovaisen eksoottiset ruuat – unkarinpaistos ja sveitsinleike – kielivät ruokakulttuurin orastavasta kansainvälistymisestä. Kuitenkin sillin kaltaiset hyvin perinteiset ruuat pitivät yhä pintaansa. 25 vuotta Juveneksella työskennellyt tuotekehittäjä Kirsi Saarni kertoo, että uusia tuotteita kehitellään vakiintuneiden vakioreseptien pohjalta. Vanhimpien reseptien juuret ulottuvat Juveneksen syntyajoille, mutta reseptiikka on muuttunut erilaisten tuotantomenetelmien ja raaka-aineiden myötä. Enää lihoja ei tilata kokonaisina eikä salaatteja raasteta käsin, vaan tuotteet tulevat keittiöön pitkälle jalostettuina ja työnteko on vuosien saatossa koneellistunut.

“Enää ei ole keittiössä paistinpannuja, laitekapasiteetti on muuttunut moneen kertaan”, Saarni toteaa. 1980-luvun kasvava terveystietoisuus näkyi myös Juveneksella: kasvisten suosio alkoi nousta, ja ravintolassa vietettiin terveellisen ruuan teemaviikkoa. Vuonna 1985 Juveneksella mainostettiin Vege-kasvishampurilaista sloganilla “luonnollinen välipala”. Kasvisruokaa alettiin tarjota myös pääruokavaihtehtona, joskaan se ei Saarnin mukaan ollut alkuaikoina ravintokoostumukseltaan aina ihanteellista. Saarni kertoo, että 1980-luvun kasvisruokailijat olivat pääsääntöisesti sekasyöjiä, kenties nykytermein fleksaajia, jotka valitsivat yhtenä päivänä kasvisvaihtoehdon ja toisena lihavaihtoehdon. Ajan henkeen kuului myös ravintoarvojen ja -sisältöjen tarkkaan mittaamiseen siirtyminen. Suomen ensimmäiset ravitsemussuositukset julkaistiin vuonna 1987, ja tarkat tiedot ruokien ainesosista ja ravintoarvoista alettiin Juveneksella rustata ylös 1990-luvulta alkaen. Siinä missä 1970- ja 1980-luvuilla asiat oli käynyt tarkastamassa Kela-tarkastaja muutaman kerran vuodessa, 1990-luvulle tultaessa ja ATK-aikaan siirryttäessä reseptit ikuistuivat ravitsemustietoineen tänäkin päivänä käytössä olevaan Jamix-reseptiikkaohjelmaan. Samalla reseptit standardisoituivat. Yliopistoruokailun nykypäivää

iimeisen vuosisadan aikana tapahtunutta ruokakulttuurin muutosta määrittää pitkälti individualisoituminen ja pirstoutuminen – enää ei muinaisten talonpoikaissuomalaisten tavoin lusikoida samaa velliä samasta padasta, vaan nykyihmiselle ruoka on monesti omaa identiteettiä pönkittävä henkilökohtainen valinta. Kehityskulun voisi katsoa kiteytyvän esimerkiksi Juveneksen ravintoloiden vaiheittaisessa siirtymisessä kohti ruuan itseannostelua. Vuonna 1989 Päätalon ravintolalle tuli remontin myötä salaattibuffet, ja lämpimät lisukkeetkin sai annostella itse. Keittäjä lakkasi kauhomasta pääruokaa asiakkaan lautaselle lopullisesti vasta vuoden 2005 linjastoremontin myötä. Itseannosteluun on selvästi totuttu – tämä näkyy Kirsi Saarnin kertomuksessa lähimenneisyydessä flopanneesta lihaperunasoselaatikosta modernilla twistillä. Laatikko oli tehty ikään kuin kakuksi, jossa oli kerroksittain jauhelihaa, tomaattia ja perunamuussia. Ruokalajille ei syntynyt juurikaan menekkiä. Saarni arvelee, että perunasoselaatikon heikkoa suosiota selittää osaltaan asiakkaiden halu valita itse

ja koostaa oma kokonaisuutensa – joku saattaa esimerkiksi haluta korvata perunan salaatilla. Eniten menekkiä on kuitenkin yksinkertaisilla perusruuilla – uunimakkaralla, lihapullilla, makaronilaatikolla, kiusauksilla ja pastapaistoksilla. Saarni näkee ristiriidan palautteen ja menekin välillä: “Se on jännä juttu – vaikka palautteessa sanotaan, että ei makkaraa, ei mitään leivitettyä... Kyllä ne vaan silti ovat suosituimpia.” Kansainvälisiä vaikutteita puolestaan on näkynyt Juveneksen listoilla vakituisesti jo vuosituhannen vaihteessa – vuoden 2001 listalla on esimerkiksi possua sweet and sour, seitiä bbq-kastikkeella, bahmi-goreng-kasviskastiketta ja kasvishöystöä Länsi-Afrikkalaiseen tapaan. Saarni arvelee etnisten ruokalajien tuovan toivottua vaihtelua yksinkertaisempiin perusruokiin. Suomalainen heimokulttuuri kuitenkin elää yhä eksoottisten ruokalajien rinnalla – Juveneksen ruokalistat vaihtelevat nykyäänkin maantieteellisesti. Maakuntakohtaiset perinneruuat pärjäävät edelleen: esimerkiksi Juveneksen Oulun ravintolassa tarjoillaan rössypottua, minkä Saarni ei arvelisi käyvän kaupaksi muualla Suomessa. Nykyaikaiset heimorajat näkynevät kasvisruuan menekissä: mitä pohjoisemmaksi Suomessa mennään, sitä pienempi se on. Tampereen yliopistolla trendi on Saarnin mukaan selkeä: kala-, kasvis- ja broileriruokien suosio kasvaa, mutta punaisen lihan vähenee. Siinä missä vielä lähimenneisyydessä teknillisen yliopiston ruokalistat suunniteltiin melko erilaisiksi keskustakampuksen listoista, maistuu kasvisruoka nykyään Hervannassakin. Kasvisruokailun kasvavasta suosiosta kertoo myös vuonna 2010 avattu, täysin vegaaninen Såås Bar. Myös satokausiajattelu on ajan mukaisesti korostunut Juveneksellakin. Maailma muuttuu ja ruokakulttuuri sen mukana. Lähes kuusivuotisen yliopistourani aikana – vanhempien opiskelijoiden mukaan pidempäänkin – on yksi kuitenkin ollut ja pysynyt: Juveneksen sinappinen salaatinkastike. Artikkelia varten on haastateltu Juveneksen tuotekehityspäällikkö Nina Lyytistä sekä tuotekehittäjä Kirsi Saarnia. Kirjallisina lähteinä on käytetty seuraavia: Kylli, Ritva (2021): Suomen ruokahistoria — Suolalihasta sushiin. Helsinki: Gaudeamus. 50 vuotta hyvällä asialla: Tampereen Opiskelijatuesta Juvenes-yhtiöksi (2008). Tampere: Juvenesyhtiöt. III

Kauhua, scifiä ja totaalista roskaa. Sitä tarjoilee kahden ihmisen järjestämä elokuvafestivaali, joka on reilussa vuosikymmenessä saavuttanut lähtemättömän paikan Tampereen kulttuurikentällä. Teksti & Kuvat NIKKE SILLANPÄÄ

Ville Lähde ja Tomi Peuhkurinen

amperelainen Cinemadrome on elokuvatapahtuma, joka pyörii tiukasti kauhuelokuvien sekä B-luokan scifin, toiminnan ja erotiikan ympärillä. Ja kuten tapahtumatietoihinkin on kirjattu: Cinemadromen elokuvat ovat "yleisesti ottaen aina K-18". Niin sanottuihin genre-elokuviin keskittyvää tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2010 lähtien ja sen kasaamisesta vastaa elokuvafanaattinen kaksikko Tomi Peuhkurinen ja Ville Lähde. Peuhkurinen työskentelee Pirkanmaan Elokuvakeskuksella, Lähde puolestaan omistaa elokuvakokoelman, joka kattaa tuhansia leffoja. Hän pyörittää myös omaa Youtube-kanavaa nimeltä Videospace, jossa arvostellaan leffoja, käydään alan tapahtumissa ja häärätään yleisesti kaikkea elokuvaharrastukseen ja -keräilyyn liittyvää. Elokuvafestari syntyi saunassa

aastattelua varten istun tapahtumajärjestäjien kanssa elokuvateatteri Niagaran takaosassa olevaan Elokuvakeskuksen toimistoon, jossa minua ympäröivät lukuisat elokuvajulisteet. Peuhkurinen kertoo, kuinka ennen Cinemadromea Niagarassa esitettiin helsinkiläisen Night Visions -tapahtuman ohjelmis-

toa, mutta silloin elokuvia näytettiin vain yksi päivässä. Monta päivää kestänyt esitysaikataulu koettiin järjestäjien ja yleisön mielestä ongelmalliseksi, ja Tampereen elokuvaskene kaipasi uusia tuulia. Kuten monet hyvät ideat, Cinemadrome sai alkusysäyksen saunan lauteilla. Lähde tapasi Kalevan uimahallissa Pirkanmaan Elokuvakeskuksen teatterinhoitajan Juha Elomäen ja alkoi ihmetellä Niagarassa esitettyjen elokuvien ajankohtaa. "Maniac (1980) oli pyörinyt täällä jonain arki-iltana ja mietin että voi helvetti. Olisin halunnut nähdä sen, mutta mulla ei ollut mitään tietoa, että tämmöisiä esitetään Niagarassa", Lähde kertoo. Viikonloppuna järjestettävä kahden päivän elokuvafestari olisi faneille helpommin lähestyttävä konsepti, joka mahdollistaisi harvinaisten elokuvien näkemisen teatterin valkokankaalta. Tekijät inspiroituivat myös Night Visionsin järjestämästä leffayöstä, jossa esitettiin elokuvia illasta aamuyöhön asti. Cinemadromen alkuvuosina tapahtumassa näytettiinkin lähes pelkästään Night Visionsin ohjelmistoa. Lähde ja Peuhkurinen tiesivät toisistaan ennen Cinemadromen syntyä, mutta eivät olleet aikaisemmin työskennelleet yhdessä. Kahden genre-elokuvan ystävän yhteistyö mahdollisti oivallisen tilaisuuden Cinemadromen synnylle. Pirkanmaan Elokuvakeskuksen omistama Niagara valikoitui luonnollisesti tapahtumapaikaksi, ja Cinemadrome laajensi elokuvateatterin jo ennestään laaja-alaista ohjelmistoa. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna 21. kertaa kahden päivän mittaisena. Normaalisti vuoden aikana nähdään kaksi varsinaista Cinemadrome-viikonloppua ja li-

säksi pari pienempää tapahtumaa, kuten Tapahtumien yön elokuvanäytös. Cinemadromen tuottamisessa on mukana myös muutama talkoolainen, jotka eivät oikeastaan ole vaihtuneet vuosien saatossa. Elokuvajuhla saadaan kasaan pienillä resursseilla vapaaehtoisten auttaessa tapahtumapäivän lipunmyynnissä. Videovuokraamon kautta elokuvateatterin valkokankaalle

euhkurisen ja Lähteen kiinnostus elokuvia kohtaan heräsi niin aikaisin kun he muistavat, eikä loppua ole sen jälkeen näkynyt. 1980-luvulla eletty lapsuus toi mukanaan jotain muuta kuin Disneyn animaatioseikkailuja, kun genre-leffat alkoivat kiinnostaa jo varsin varhaisessa vaiheessa. Videovuokraamot olivat rantautuneet Suomeen ja niiden määrä kasvoi lähes räjähdysmäisesti 1980-luvun aikana. Tämä helpotti elokuvien saatavuutta, ja ennen vuonna 1987 voimaan tullutta videolakia myös kauhu- ja toimintaelokuvien vuokraaminen onnistui alaikäisiltä. "KAUHUA! ROSKAA! SCIFIÄ! erotiikkaa! TOIMINTAA!", tiivistää tämänkertaisen Cinemadronen juliste olennaisen. Tapahtumissa esitettävät elokuvat valitaan Peuhkurisen ja Lähteen yhteisen päätäntävallan mukaisesti, ja ne ovat alttiita subjektiivisuudelle. Kysyessäni vaikuttavatko järjestäjien henkilökohtaiset mieltymykset tapahtuman elokuvatarjontaan Peuhkurinen vastaa: "Kyllä, puhtaasti! Eihän me nyt varmastikaan alettaisi järjestämään Wim Wenders- tai musikaalifestaria."

Tapahtuman yleisö koostuu järjestäjien mukaan suureksi osaksi heidän ikäisistään katsojista, 30–40-vuotiaista miehistä. Vaikka genre-elokuvien fanikunta pyörii yli kolmenkymmenen ikävuoden paikkeilla, myös parikymppisiä nuorisoporukoita näkyy näytöksissä silloin tällöin. Tampereen alueella genre-elokuville uskolliset elokuvafanit ovat järjestäjien mukaan tuttu joukko, joka saa Niagaran 126-paikkaisen salin sopivasti täyteen. Cinemadromen elokuvatarjonta on usein harvinaislaatuista, eikä tällaisten leffojen näkeminen elokuvateatterin valkokankaalta olisi välttämättä laisinkaan mahdollista ilman intohimoisia järjestäjiä. Tapahtuman alkuaikoina elokuvat tulivat usein vielä filmikopioina Tampereelle, mutta nykyään leffat siirtyvät suurimmaksi osaksi netin kautta. Järjestäjät esittävät kuitenkin mielellään elokuvia myös filmiltä, mikäli niitä on järkevästi saatavilla. Isojen elokuvakelojen rahtaaminen Suomeen käy helposti kalliiksi touhuksi, eikä koronapandemian pitkittämä toimitusaika helpota asiaa. Peuhkurinen ja Lähde kehuvat myös elokuvien uudelleen masteroituja versioita, jotka ovat vanhoille filmeille uskollisia tuotoksia. Aika kuitenkin kultaa muistot helposti filmikeloja pyörittäessä. "Jokainen filmikela näyttää erilaiselta. Muistan esimerkiksi että Lucio Fulcin Zombie oli filmiltä pyöritettynä aivan seepian värinen", Lähde kertoo. "Jotkut ovat ihan punertuneeksi menneitä tai sitten niin täynnä naarmuja, että filmi ropisee ja paukkuu. Joillekin se on se tunnelma, mutta ei sitä elokuvaa ole varmaankaan tarkoitettu esitettäväksi sellaisena", Peuhkurinen jatkaa.

Peuhkurisen ja Lähteen innostus elokuvaa kohtaan ei rajoitu ainoastaan Cinemadromen pyörittämiseen, sillä Lähde on mukana järjestämässä Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä pyörivää Trash & Underground Film Festivalia, joka keskittyy suomalaisten ja ulkomaisten indie-elokuvien esittämiseen. Peuhkurinen taas on toimittanut näköispainoskirjan jyväskyläläisestä X-RATED-elokuvalehdestä, joka ruokki roskaelokuvaharrastajien tiedonjanoa 1990-luvulla. Kuinka paljon elokuvia harrastajat muuten katsovat? Riittääkö yksi viikossa? Kaksikko naurahtelee ja Lähde toteaa sitten katsovansa ainakin yhden elokuvan päivässä. "Kummallinen kysymys, yksi elokuva per viikko. Mitä se tarkoittaa? Katson varmasti lähemmäs 400 leffaa vuodessa", Lähde kertoo. Elokuvien katsominen ei ole enää yhtä helppoa Peuhkuriselle, sillä esikouluikäinen lapsi vie vapaa-ajasta ison osan. Intohimoinen suhtautuminen elokuvia kohtaan myös kismittää ajoittaan. "Aikaisemmin katsoin reilut 300 leffaa vuodessa, nykyään saatan katsoa 30–50 leffaa. Se pistää välillä ihan pilalle jonkun elokuvan, kun ei ole nähnyt mitään vaikka kahteen viikkoon. Sitten kun tulee katsottua yksi leffa niin on että 'voi vittu kun oli hyvä', vaikka se elokuva ei edes olisi kovin kelpo. Silloin elokuvasta tekee hyvän vain se, ettei ole nähnyt mitään pitkään aikaan," Peuhkurinen toteaa. Eroottiset ja tapahtumarikkaat iltanäytökset

"AIKAISEMMIN KATSOIN REILUT 300 LEFFAA VUODESSA, NYKYÄÄN SAATAN KATSOA 30–50 LEFFAA." TOMI PEUHKURINEN

Yli kolmesataa elokuvaa vuodessa

ekä Peuhkurisella että Lähteellä on myös jonkin verran omakohtaista kokemusta elokuvien tekemisestä. Lähde on ollut mukana hervantalaisen filmiporukan Trash Videon toiminnassa, joka on erikoistunut kieli poskessa tehtyihin ja monesti graafisen väkivaltaisiin omakustanne-elokuviin, niin sanottuun findie-genreen, joissa tietynlainen tuotannon käppäisyys on itseisarvo. Itse tekemisen ja oppimisen meininki näkyy muutenkin leffaintoilijoiden skenessä selkeästi, ja fanaattisuus Cinemadromen edustamia elokuvia sekä tyylilajeja kohtaan on erityisen kiehtovaa. Mitä enemmän tekoverta näyttelijän kehoon kiinnitetystä pussista saadaan irti, sitä parempi. Intohimo ja elokuvien herättämät tunteet näkyvät myös teatterisalissa, jossa yleisö on vapaa nauramaan mitä sikamaisinta röhönaurua ja ajoittainen valkokankaalle huutelukin kuuluu asiaan.

oronapandemian aikana Cinemadrome on joutunut pitämään esityksiä pienemmässä kokoluokassa, mutta viimeisimmässä tapahtumassa marraskuun puolivälissä saatiin juhlia taas normaalimpaan tapaan. Näytöksiin myytiin lippuja noin kaksi kolmasosaa täydestä salista. Tapahtuman yli kymmenvuotiseen historiaan mahtuu myös sattumuksia. Kun varsinaisissa viikonlopputapahtumissa käy kohtuullisen vakiintunut yleisö, kerää muun muassa Tapahtumien yönä järjestettävä erikoisnäytös vuosittain useita kävijöitä, jotka eivät välttämättä muuten tutustuisi Cinemadromen tarjontaan. Tapahtumien yönä järjestettävässä erityisnäytöksessä esitetään vuosittain jokin eroottinen elokuva, eikä yleisö tiedä lippua ostaessaan, mitä elokuvaa he ovat tulossa katsomaan. Vuonna 2016 tapahtumien yöhön saapunutta yleisöä ei ollut etukäteen varoitettu elokuvan eroottisuudesta. Valkokankaalla esitettiin vuonna 1975 julkaistu erotiikkaelokuva The Vixens Of Kung Fu, joka herätti yleisössä vahvoja tunteita. "Kyseessähän on kova pornoelokuva. Ajattelin, että kyllähän täällä on ennen nähty kaikennäköistä, ja myös tätä osastoa on esitetty", Lähde kertoo. Elokuvasali täyttyi yleisöstä ja tapahtumajärjestäjät alkoivat jännittää yleisön reaktioita. "Vähän alkoi hirvittää, kun sali oli täynnä. Siinä missä itse istuin, oli äiti–tytär porukkaa, jotka eivät varmasti tienneet, mitä he ovat tulossa katsomaan. Kun filmin eka kohtaus käynnistyi, niin ainakin puolet yleisöstä läh-

ti ulos. Kun leffa loppui, oli salissa varmaan neljäsosa katsojista jäljellä." Tämän jälkeen Tapahtumien yönä järjestettävissä näytöksissä on annettu sisältövaroitus eroottisesta materiaalista. Jutun kirjoittajakin sattui tällaiseen näytökseen vuonna 2018, tietämättä Cinemadromesta sen enempää. Valkokankaalla esitettiin humoristinen ja eroottinen elokuva Linda Lovelace for President, jonka pääosaa esitti pornoteollisuuden tunnetuimmasta elokuvasta Deep Throathista tuttu Linda Lovelace. Suurien tunteiden elokuvafestari

inemadrome 21 alkoi perjantaina 12. marraskuuta, ja ensimmäisenä elokuvana esitettiin italialaisen ohjaajan Lucio Fulcin kauhuelokuva The NewYork Ripper.Tapahtuman järjestäjiä haastatellessani totesin, etten ole nähnyt Fulcin elokuvia aikaisemmin. He toivottivat onnea matkaan.Tiedossa on kuulemma komeita kuvia ja graafista väkivaltaa. Kello kuuden lähestyessä Niagaran sali alkaa täyttyä. Viereeni istuu joukko nuoria, jotka olivat juhlimassa ystävänsä syntymäpäivää. Elokuvan aikana kuuluu naurunpyrskähdyksiä, huvittuneita huudahduksia, ja välillä yleisö vaipuu kireään kauhuntäyteiseen hiljaisuuteen, kunnes toiminta taas vapauttaa katsojan. Tässä lienee Cinemadromen viehättävin puoli kaltai-

selleni elokuvanoviisille. Salissa voi nauttia elokuvasta täysin siemauksin ja aistia, kuinka sata muutakin ihmistä elää samaa kokemusta. Tapahtuman järjestäjät ovat kanssani samoilla linjoilla. "Jos haluaa saada eniten irti tämän tyylisistä filmeistä, niin kyllä se oikea paikka kaikista rutoista ja teknisistä harppauksista huolimatta on elokuvateatterissa kummallisten ihmisten seassa", Lähde kertoo. "Jos vaatii elokuvan katsomiselle sellaisen ympäristön, että kukaan ei hengitäkään, niin sitten kannattaa pysyä kotona. Täällä nauretaan ja taputetaan. Ei kaikille elokuville, mutta silloin kun se on asianmukaista. Elämys tulee siitä tunnelmasta, sillä ilman yleisöä meillä ei olisi festareita", Peuhkurinen toteaa. Cinemadromeen tutustuminen osoittaa, kuinka suurella intohimolla elokuviin voi suhtautua. Lapsuudesta asti kumpuava mielenkiinto käytännön erikoistehosteita sekä kriitikoiden ja palkintoraatien karsastamia elokuvia kohtaan on luonut elinvoimaisen ja tiiviin yhteisön, joka pääsee kokoontumaan yhdessä Niagaran tunnelmalliseen saliin kerta toisensa jälkeen. Mutta siinä missä toisen roska on toisen aarre, eivät verihurmeiset hipat ymmärrettävästi kaikille sovi. Kun The NewYork Ripper päättyy ja valot syttyvät salissa, toteaa vieressäni istunut syntymäpäiväsankari kavereilleen: "Mä en enää koskaan lähde teidän kanssa leffaan." III

IKUISET

kiistakumppanit? Valtavirtatieteen kyseenalaistava kreationismi on vahvoja tunteita herättävä esimerkki tieteellisen maailmankuvan ja uskonnon välisestä ristiriidasta.

Teksti SAKRI PÖLÖNEN Kuvitus TUOMAS IKONEN

ilosofi Slavoj Žižek on kertonut seuraavaa vitsiä luennoillaan: miksi kvanttifysiikan esittämä kuva todellisuudesta tuntuu niin oudolta ja jopa keskeneräiseltä? Koska luodessaan maailmaa Jumala toimi kuin laiska ohjelmoija, joka ei ikinä odottanut kenenkään löytävän hänen subatomiselle tasolle piilottamiaan bugeja. Ihmiskunta sai siis modernilla tieteellään Jumalan kiinni housut kintuissa! Vitsissä on vinha perä liittyen tieteen ja uskonnon esittämiin maailmanselityksiin. Tosiaan, mihin tarvitsemme uskontoa, tuota ikivanhaa yliluonnollista jäännettä, jatkuvasti kehittyvän tieteen tarjotessa luotettavampaa tietoa maailmasta? Kaikkea ei voi selittää tieteellä, kuuluu uskonnollinen vastaväite. Todellisuuden merkitys löytyy jostain kovia tieteellisiä faktoja korkeammasta. ”Käännymme uskonnon puoleen, sillä pelkäämme tämän maailman ahtauteen tukehtumista”, kuten pessimismistään tun-

nettu filosofi Emil Cioran on todennut. Kysymykset tieteen ja uskonnon suhteesta pureutuvat usein väittelevien osapuolien arvomaailmoihin. Tämän maailmankuvallisen konfliktin keskellä on väittely evoluutiosta ja kreationismista. Alkuperää etsimässä

reationismia on tutkinut teologian tohtori Erkki Vesa Rope Kojonen Helsingin yliopistosta. Hänen tänä syksynä ilmestynyt kirjansa Luominen ja evoluutio kertoo läkähdyttävän kattavasti evoluutiota ja luomisoppia koskevan debatin eri argumenteista ja historiallisista vaiheista. ”Keskustelut ihmisen alkuperästä ja luomismyyteistä herättävät mielenkiintoa, koska niissä ollaan isojen kysymysten äärellä: mistä me tulemme, millaisessa maailmassa elämme, mikä on paikkamme siinä”, Kojonen sanoo. Selvennetään hieman debatin käsitteitä.

Evoluutioteoria eli kehitysoppi on kansainvälisen tiedeyhteisön todeksi toteama teoria, jonka mukaan eri eliölajit, kuten ihminen, ovat kehittyneet yhteisestä kantamuodosta sukupolvelta toiselle siirtyvien geneettisen muutosten kautta. Modernin evoluutiobiologian isä on 1800-luvulla elänyt Charles Darwin, jonka pääteos Lajien synty oli mullistava selitys perinnöllisten ominaisuuksien määräytymisestä evolutiivisessa prosessissa. Tällä luonnonvalinnaksi kutsutulla kehityksellä ei ole mitään tiettyä päämäärää tai taustamotiivia. Maineikas evoluutiobiologi Richard Dawkins on siksi kutsunut luonnonvalintaa ”sokeaksi kellontekijäksi.” KREATIONISMILLA TAI LUOMISOPILLA PUOLESTAAN TARKOITETAAN NÄKEMYSTÄ, JONKA MUKAAN ELIÖLAJIT OVAT KEHITTYNEET SATTUMANVARAISEN JA TARKOITUKSETTOMAN PROSESSIN SIJAAN YLILUONNOLLISEN LUOJAN TOIMESTA. Eräs krea-

tionismin muoto on 1980-luvulla Yhdysvalloissa syntynyt niin sanottu älykkään suunnittelun liike, jonka mukaan luonnosta on löydettävissä todisteita jonkinlaisesta, mitä todennäköisimmin jumalallisesta suunnittelusta. Älykkääseen suunnitteluun uskovat hyväksyvät yleensä joitakin osia evoluutioteoriasta. Evoluutiotieteilijät ovat kritisoineet ankarasti kreationismia ja tuominneet sen epätieteellisenä. Älyllisen suunnittelun liikettä on kritisoitu myös kristillisestä näkökulmasta, jolloin sitä on moitittu huonosta ja pinnallisesta teologiasta. ”Jos Jumala ymmärretään kaiken olevaisen perustaksi ja Luojaksi, niin tottahan Jumala on luonut myös luonnolliset prosessit”, summaa Kojonen argumentin kirjassaan. Suomessa kreationismi on noussut otsikoihin entisen kansanedustajan, nykyisen europarlamentaarikko Laura Huhtasaaren (ps.) evoluutiovastaisten lausuntojen myötä. Huhtasaari on esimerkiksi väittänyt olevan mahdotonta, että ihmisellä ja apinalla olisi voinut olla yhteinen esi-isä, kuten evoluutiotiede on todistanut. ”Jokainen saa toki olla niin epärationaalinen kuin haluaa ja uskoa mihin uskoon, mutta evoluutio ei ole mikään uskonasia, vaan tieteellisesti pätevä todellisuuden kuvaus siinä missä muutkin tieteelliset selitykset”, kommentoi evoluutiobiologi Tuomas Aivelo Huhtasaaren näkemyksiä Ylelle vuonna 2015. Siviiliammatiltaan opettajana toiminut Huhtasaari on sanonut noudattavansa opetuksessa valtakunnallista opetussuunnitelmaa, johon sisältyy myös evoluutiobiologiaa.

Dawkinsin karhunpalvelus

arwinin vaikutus on näkynyt muuallakin kuin luonnontieteissä. Osa evoluutioteorian sovelluksista on kiistanalaisia. Esimerkiksi evoluutiopsykologiaa, joka pyrkii selittämään ihmisten käytöstä evoluutiobiologisesta näkökulmasta, on syytetty taantumuksellisuudesta sekä tieteellisestä spekulatiivisuudesta. Filosofi Thomas Nagel puolestaan on kritisoinut reduktionistista materialismia, jossa kaikki tieteelliset selitykset palaavat fysiikan lakeihin ja darwinilaiseen evoluutiobiologiaan, siitä ettei se kykene todella selittämään esimerkiksi tietoisuuden syntyä. ”Ajattelipa suunnittelijan mahdollisuudesta mitä tahansa, vallitsevaa oppia – että elämän ilmestyminen kuolleesta aineesta ja sen evoluutio satunnaisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta eivät ole sisältäneet muuta kuin fysiikan lakien toimintaa – ei voi pitää kiistämättömänä”, ateistiksi tunnustautuva Nagel kirjoittaa teoksessaan Mieli ja kosmos. 2000-luvun aikana keskustelua herättänyt uusateistinen liike suhtautuu erityisen jyrkästi uskontoon. Uusateisteille, kuten Richard Dawkinsille ja tieteenfilosofi Daniel Dennettille, uskonto ei ole pelkkää epätieteellistä taikauskoa, vaikka on se heidän mielestään myös sitä, vaan aktiivisesti haitallinen ilmiö yhteiskunnassa. Uusateistit ovat kohdanneet oman vastareaktionsa, jossa heitä syytetään sekä uskonnon että tieteen yksinkertaistamisesta omia tarkoitusperiään varten. ”Voi olla karhunpalvelus kytkeä tiede liiaksi juuri uusateistiseen liikehdintään, koska silloin uusateismia vieroksuvat saattavat samalla lipsahtaa tiedeskeptisyyteen”, arvioi Kojonen.

Kulttuurisotaa

aikka luomisoppeja on monenlaisia, tulee helposti ensimmäisenä mieleen amerikkalainen kreationistinen liikehdintä, johon muidenkin kristittyjen kreationistien argumentit pitkälti perustuvat. Aihe on vahvasti politisoitunut Yhdysvalloissa, missä kreationistit ovat yrittäneet saada älyllistä suunnittelua käsitteleviä oppimateriaaleja kouluihin vaihtelevalla menestyksellä. Kojosen teoksessaan lainaama amerikkalainen teologi ja kreationisti William Dembski on kutsunut väittelyä älyllisestä suunnittelusta ”kulttuurisodan nollapisteeksi.” Paljon on siis pelissä. Ja kuten kaikki modernit kulttuurisodat, löytää kreationismi tiensä yliopistojen kampuksille. ”Yhdysvaltojen valtaväestöstä luomisoppiin uskovia on enemmistö, mutta silti kreationistit levittävät mielellään tarinoita kreationistitutkijoista, joita syrjitään tiedeyhteisössä. Kun täytyy selittää, miksi valtatiede ei ole näiden ajatusten kannalla, niin vastaukseksi annetaan yliopistojen puolueellisuus”, Kojonen kertoo. Tutkija Pia Vuolanto Tampereen yliopistosta oli vuosina 2018–2019 osana tutkimusryhmää, joka selvitti yliopistotutkijoiden uskonnollisia vakaumuksia. Tutkimuksessa haastateltiin 37 tutkijaa, opiskelijaa ja lääkäriä. ”Monien haastateltavien mielestä uskonto kuuluu yksityisalueelle, josta ei puhuta tai joka ei kuulu yliopistolle. Tutkimusympäristöä moni piti sekulaarina, jopa ateistisena ja uskontoa yliopistolle vieraana kenttänä”, kirjoitti Vuolanto Areiopagi-verkkolehdessä heinäkuussa 2020. Vaikka uskosta puhuminen voi olla vaikeaa, ei yliopisto kuitenkaan haastatteluiden perusteella näyttäydy uskonnollisuudelle vihamielisenä ympäristönä. Vuolannon mukaan järjestäytyneet uskonnolliset katsomukset ja yliopistot tuntuvat elävän rauhallista rinnakkaiseloa. ”Ei uskonnollisia tutkijoita ainakaan tietääkseni Suomessa systemaattisesti syrjitä. Alasta riippuen varmaan he joutuvat varmaan perustelemaan joitakin kantojaan, mutta haastattelututkimuksemme mukaan jotkut uskonnolliset tutkijat kokevat luontevaksi kertoa uskonnostaan yliopistossa työtovereilleen”, kertoo Vuolanto sähköpostissa. Moniarvoinen soppa

”

umala on kuollut! Jumala pysyy kuolleena! Ja me olemme hänet surmanneet!”, julisti filosofi Friedrich Nietzsche vuoden 1882 Iloisessa tieteessään. Lähemmäs 140 vuotta myöhemmin voidaan kuitenkin todeta, että huhut Jumalan kuolemasta ovat pahasti lii-

oiteltuja, ainakin mikäli tilastoja on uskominen. Amerikkalaisen Pew -tutkimuskeskuksen arvioiden mukaan 84% maailman ihmisistä tunnustaa jotain uskontoa. Muutosta on toki tapahtunut: Pew’n mukaan millenniaalit ja 1990-luvun puolivälin jälkeen syntynyt z-sukupolvi ovat edeltäjiään vähemmän uskonnollisia. Varsinaista ateismin kulta-aikaa tuskin on kuitenkaan näkyvissä. Täydellisen sekularisaation sijaan uiskentelemme E.V. Rope Kojosen mukaan nykyään hyperpluralistisessa sopassa, jossa on niin ateismia, perinteistä uskoa kuin monenlaista uushengellisyyttä. ”Joskus kristinuskolla on saattanut olla hegemoninen asema, mutta nyt se on yksi mahdollisista totuuksista.” KOJOSEN MUKAAN TEOLOGIAAN PEREHTYMISESTÄ ON ATEISTILLEKIN HYÖTYÄ JUURI SIKSI, ETTÄ LÄNSIMAINEN AJATTELU ON HISTORIALLISESTI NIIN VAHVASTI KRISTINUSKON MUOKKAAMAA. KUOLLEEKSI VÄITETYN JUMALAN RUUMIISTA ON OLLUT VAIKEA PÄÄSTÄ EROON.

”Meillä ateistitkin ovat tietyssä mielessä aika kristittyjä ateisteja”, Kojonen väittää, ”eli he lainaavat monia kristillisestä kulttuurista kasvaneita asioita ja pitävät tärkeänä vaikka ihmisoikeuksia, lähimmäisenrakkautta, köyhien auttamista ja näin. Esimerkiksi antiikin roomalaisessa yhteiskunnassa arvot olivat hyvin erilaisia, ja siksi se on meille paljon vieraampi ymmärtää.” Ymmärrystä Oudoille Ajatuksille

.V. Rope Kojosen vertaisarvioitu kirja Luominen ja evoluutio lienee vakavasti otettavin Suomessa julkaistu tietoteos kreationismista. Paljon helpompaa olisi vain huitaista kreationistiset argumentit roskakoriin pseudotieteenä väittämättä edes vastaan, kuten valtaosa tieteilijöistä tekeekin. Miksi kaikesta tästä pitäisi siis välittää? Kreationismi on keskuudessamme vaikuttava ilmiö ja siten varteenotettava tutkimuksen kohde, vastaa Kojonen.Yllättävän monet todella uskovat esimerkiksi Nuoren Maan kreationismiin, jonka mukaan maapallo on alle kymmenentuhatta vuotta vanha ja dinosaurukset elivät samaan aikaan ihmisten kanssa kuten Kivisissä ja Sorasissa. ”Mielestäni on valtavan jännää pyrkiä hahmottamaan ajattelutapoja, jotka eroavat niin radikaalisti tieteellisestä valtavirrasta, ja löytää keskustelutapoja sellaisten näkemysten kanssa”, Kojonen sanoo. Hän löytää tutkimuksesta myös eettisen tason. ”Kaikilla meillä on uskomuksia, jotka ovat jonkun toisen mielestä tosi kummallisia. Yrittämällä ymmärtää itsellemme outoja ajattelutapoja, vaikka sitten kreationismia, voimme osaltamme tehdä toiselle kuten itsellemme haluaisimme tehtävän.” III

“KESKUSTELUT IHMISEN ALKUPERÄSTÄ JA LUOMISMYYTEISTÄ HERÄTTÄVÄT MIELENKIINTOA, KOSKA NIISSÄ OLLAAN ISOJEN KYSYMYSTEN ÄÄRELLÄ: MISTÄ ME TULEMME, MILLAISESSA MAAILMASSA ELÄMME, MIKÄ ON PAIKKAMME SIINÄ” E.V. ROPE KOJONEN

Kasvien kaverit

Pandemia on vain vauhdittanut vääjäämätöntä: viherpeukalo kasvaa tulevaisuudessa yhä useammalle suomalaiselle. Huonekasvit ovat juurtuneet sisustukseemme, ja bisnes niiden ympärillä kukoistaa. Vehkojen vallankumouksen takana ovat ainakin lumous, tehtaat ja hidastaminen. Teksti & Kuvat MAIJU TALALA Kuvitus PAULIINA LINDELL

Huonekasvit tekevät Venla Koivun (vas.) ja Pihla Raution asunnosta kodin. Kasvit tuovat esteettisyyttä ja viihtyisyyttä ja jakavat erikoisen muotoista olohuonetta. Rautio pitää erityisesti maijojen (etualalla) ja mattien ulkonäöstä.

amperelainen Pihla Rautio ei tehnyt tietoista päätöstä ryhtyä huonekasviharrastajaksi. Silti kotiin on hivuttautunut yli sata kasvia. Ja lisää puskee. Satunnaisesti osteltujen siementen ja pistokkaiden lisäksi ruukkuja asuttavat vihannesosaston antimet. Muun muassa avokado, karambola, kiivi ja sitruuna ovat itäneet ihan tavallisista ruokakaupan hedelmistä. Kasviharrastuksen riistäytymisestä on merkkejä kaikkialla kerrostalokaksiossa. Seinillä kulkee köynnöksiä, keittiön maljakossa on peikonlehden varsi juuria kasvattamassa. Jokaista ikkunalautaa peittää saviruukkujen rivistö. ”Tässä asunnossa on oudon mallinen olohuone, mutta totesimme, että tähänhän voi laittaa kasveja”, Rautio muistelee yhteenmuuttoa Venla Koivun kanssa ja viittaa tilanjakajaan, joka muodostuu kirjahyllyistä ja kymmenistä viherkasveista. Tunnelma ei ole ahdas, vaan varsin kodikas. Huoneilma tuntuu keuhkoissa hyvältä, sillä vihermeren keskellä ilmankostutin hönkii vesihöyryä kasvien iloksi. Kasvatusvalojen ansiosta tuntuu kuin päivänvalo olisi erehtynyt vierailemaan marraskuuhun. Korona-ajan etätyösuositukset ajoivat muutkin ihmiset hakemaan kodikkuutta kasveista. Facebookin Huonekasvit-ryhmän jäsenmäärä roihahti ja kukkatalojen myynnit kasvoivat. Ilmiö kuitenkin oli alkanut kiihtyä jo ennen pandemiaa. Puutarhuri Harri Sokala totesi Etelä-Suomen Sanomien artikkelissa elokuussa, että huonekasvitrendi on maailmanlaajuinen ja voimakkaasti kasvava. Sokala on yrittäjä kasvikansan mekkana pitämässä puutarhakeskus Viherpajassa. Hänen mukaansa kasvi-innostuksen syy on uusissa sukupolvissa. ”Nuoret polvet eivät enää kasvata mummilta saatuja pistokkaita vaan ostavat kasveja ja sisustavat niillä.” Vaivannäkö on kuumaa valuuttaa

uonekasveilla sisustaminen on seurausta monesta asiasta, joista vanhimpia on teollistuminen, kertoo Jani Varpa, Helsingin yliopiston kulutustutkimuksen yliopisto-opettaja ja väitöstutkija. Ny-

kyisen kaltaista sisustamista on harrastettu 1960-luvulta lähtien. Kun ihmiset lähtivät maaseudulta kaupunkeihin ja työ oli tehtaassa tai palveluissa kotitilan sijaan, kodista muodostui erityisesti vapaa-ajan paikka. Vapaa-ajan ja varallisuuden lisääntyminen mahdollistivat kodin laittoa. ”Lisäksi ennen teollista tuotantoa jokainen huonekalu oli joko peräisin omasta metsästä tai puusepän käsityötä ja siksi kallis. Tehtaiden myötä valikoimat laajenivat ja hinnat tippuivat. Sisustaminen mahdollistui suuremmalle väestönosalle.” Huonekasveja on toki pidetty puoli maailmansivua, usein sillä perustelulla, että niitä kuuluu olla. Mikä on aiheuttanut sen, että äidiltä saadut ja janokuoleman partaalla kituneet rehut ovat joutuneet väistymään suurien ja komeiden viherkasvien tieltä? Yksi syy voi olla yleinen varallisuuden nousu. Rahalla ei voi enää erottua. ”Aiemmin saattoi ostaa hienon huonekalun ja pyyhkiä välillä pölyt ja statussymboli oli siinä. Kasvi taas on elävä organismi. Niiden kanssa tarvitsee paitsi taloudellista, myös henkistä pääomaa, että saa ne kukoistamaan”, Varpa sanoo. Menestyvät kodin kasvit ovat siis merkki maallista mammonaa ylevämmistä resursseista: ajasta ja taidosta. Moisella meriitillä aukeavat ovet yhteisöihin ja edelläkävijyyteen, jotka ovat kulutusteorioiden kulmakiviä. Varpa kuvailee, että tietynlaisilla kulutusvalinnoilla pyritään nimenomaan kuulumaan joukkoon, mieluusti vieläpä siihen, jolla on hoteissaan harvinaisempia kasveja kuin markettikukkien ostelijoilla. ”Sisustaminen on kommunikaatiota ja viestintää siitä, että kuulutaan tiettyyn ryhmään, jolla on tietyt arvot.” Yhteisöt ovat yhä useammin netissä ja somekanavissa. Esimerkiksi Facebookissa toimii aktiivisia osto- ja myyntiryhmiä, samoin kuin hoito-ohjeisiin ja yleiseen kasvihypetykseen liittyviä yhteisöjä. Moni etsii seuraavaa ihannekasviaan myös Instagramin kuvavirroista. Kaunis kukinto joskus ja jouluna ei tyydytä tämän päivän kasviharrastajaa. Kärsimätön nykyviherpeukalo kaipaa kauneutta ympäri vuoden, ja siksi kasveja metsästetään ensisijaisesti lehtien muodon ja värin ja kasvin koon perusteella. Myös Rautio toteaa, että ”mitä näyttävämpi kasvi, sitä näyttävämpi”. Hän pitää erityisesti maijojen ja mattien ulkonäöstä ja haaveilee isosta peikonlehdestä. ”Tärkeintä kasveissa on estetiikka ja että ne tuovat kivaa fiilistä. En hankkisi rumia kasveja vain siksi, että olisi jotakin huonekasveja”, hän sanoo. Fraktaalit langettavat lumouksen

stetiikan tavoittelu on kirjattu sisään jo ihmisen evoluutioon, tietää Tampereen yliopiston psykologian professori Kalevi Korpela. Hän on tutkinut 35 vuotta luontoympäristöjen hyvinvointivaikutuksia. Pari tutkimusta on käsitellyt erityisesti viherkasveja. ”Ihmisen elinaika rakennetuissa ympäristöissä on äärimmäisen lyhyt luonnossa vietettyihin miljooniin vuo-

Kansainvälistä politiikkaa opiskeleva Koivu tunnustautuu Raution kasviharrastuksen tukijaksi ja sivustaseuraajaksi, mutta uusien huonekasvien idättäminen erilaisten hedelmien siemenistä on molempien yhteinen innostus. Esimerkiksi kuvan avokadoja on ikkunalaudoilla kokonaisia laumoja. Mediatutkimuksen opiskelija Rautio on vastuussa kasvien hoitamisesta.

Hidasta ja hallitse

K 44

siin nähden. Noina vuosina meihin on syntynyt valmiuksia havaita eloonjäännin kannalta suotuisia ympäristöjä, joissa voimme syödä ja levätä tulematta itse syödyiksi”, Korpela kertoo. Suojaisa ympäristö on usein ollut vehmaista, näkösuojaa tarjoavaa luontoa. Siis kasvien keskellä. Viherkasvien ja vesielementtien läheisyydessä meissä herää muistuma ihmiselle sopivasta ympäristöstä, ja uhkan tunne poistuu. Keho alkaa rentoutua, minkä voi havaita mittaamalla esimerkiksi sydämen sykeväliä, aivotoimintaa tai otsan lihasjännitystä. Turvallisuuden kokemus vähentää surun ja vihan tunteita ja tuo mieleen herkemmin hyviä muistoja ja ajatusketjuja, mikä nostaa mielialaa. ”Lisäksi estetiikka aiheuttaa lumoutumisen ilmiön. Luontoympäristön fyysiset piirteet, esimerkiksi fraktaalimuodot, joita rakennetussa ympäristössä ei juurikaan ole, kaappaavat automaattisesti ihmisen tarkkaavuuden, jolloin unohdamme ajankulun ja itsemme.” Osa luonnon elvyttävää vaikutusta on unohtua tuijottamaan tulen loimun tai viherkasvien muotoja. Korpela arvelee, että lumoukseen voi päästä kotonakin. Koti itsessään on jo turvalliseksi koettu ympäristö, jolloin luonnon estetiikkaan uppoutuminen voi olla mahdollista jo muutamilla huonekasveilla. Yhä useampi asuu kuitenkin kodissaan yksin. Viime vuonna Suomen kotitalouksista 45,3 % oli yhden hengen asuttamia, kun vuonna 2000 vastaava osuus oli 37,3 %. Yksin asuvien osuus on noussut vuosittain, ja kehityskulku on samanlainen myös Euroopan tasolla. Korpela sanoo, että yksin asuminen on yleistynyt erityisesti alle 30-vuotiaiden keskuudessa. Sitä vastoin luonnollinen hoivan halu ei ole kadonnut. Kasvit voivat olla mielekkään huolenpidon kohde sellaiselle, joka asuu yksin, mutta jonka elämänmenoon lemmikit eivät sovi. ”Huonekasvi on esteettinen ja kaunis. Sitä saa hoivata, ja se on vieläpä ilmastoteko.” Kasvi voi tarjota konkreettisen kokemuksen luonnon hoitamisesta tai hiilen sitomisesta, kun ilmaston muutoksen edessä tuntee olonsa ahdistuneeksi tai voimattomaksi.

un kasvien pitämiseen on niin monia syitä, miksi niistä on tullut himoittuja vasta viime vuosina? Kulutustutkija Jani Varpa lähestyy asiaa kuluttamista jo jonkin aikaa läpileikanneen hidastamisen kautta. Esimerkkinä hän mainitsee pikaruoan vastaiskuksi syntyneen slow food -liikkeen. Kuluttajat ovat innostuneet esimerkiksi juureen leipomisesta ja oluen panemisesta itse, vaikka kaupan hyllyillä on enemmän valikoimaa kuin koskaan aiemmin. Maailman hektisyyteen halutaan lyödä jarrua tekemällä asioita hitaammin. ”Mitä enemmän vauhti kiihtyy ulkomaailmassa, sitä hitaammin halutaan olla kotona”, Varpa toteaa. Toinen kuluttamisen muutos liittyy turvallisuuteen. ”Jos mietitään ruokateollisuutta, niin siellähän on noussut aina kaikenlaisia skandaaleita. Ihmiset tuntevat olonsa turvattomaksi, kun isojen yritysten toimintaa ei voi tietää eikä muuttaa. Syntyy vastareaktio: leivotaan itse, jotta ei tarvitse ostaa leipää.” Ilmiöt ovat verrannollisia huonekasveihin. Pikkuhiljaa ilmestyvät uudet lehdet ilahduttavat eri tavalla kuin kaupasta ostettu leikkokimppu, joka kuihtuu viikossa. Voi spekuloida, liittyykö kasvienkin pitämiseen alitajuinen tarve saada ote ohjaksista. Kuolevat jos kuolevat, mutta ainakin omissa eivätkä Nestlén käsissä. Huonekasvitarvikkeet on osattu tuotteistaa kuten mikä tahansa kulutustrendi. Varpa vertaa asetelmaa koiriin. On lelua, valjasta, hoitotarviketta ja jokaiselle rodulle ja eri-ikäiselle yksilölle sopivat ruokansa. Samalla tavalla kasveihin hurahtaneet viittaavat kintaalla Kekkilälle ja sekoittelevat optimaaliset kasvualustat perliitistä, vermikuliitista, kaarnasta ja sopivankokoisesta seramis-sorasta. Sormea ei tarvitse enää tökätä multaan, sillä kosteusmittari kertoo, milloin seuraavan kerran kastellaan. Tässä vaiheessa ei yllättäne, että alan yhteisöissä kysellään jopa sopivimmasta kuun asennosta pistokkaiden ottamiselle. Tietenkin trendistä hyötyy myös sovellusteollisuus. Kun on ensin hankittu kasvivalot sopivien kelvinien, lumenien ja säteilykulmien perusteella, voi viedä älypuhelimen kasvin kupeeseen ja katsoa sovelluksesta, onko tyräkki tyytyväinen saamansa valon määrään. Varpasta kasveihin liittyvä välineurheilu on tyystin aikamme teknokratian ja mittauskulttuurin kuvaa. Jos katsomme älykellosta, miten nukuimme viime yönä, miksei samaa tehtäisi kasveille? Väärentäjät ja tulevaisuuden start-upit

aikki puhuu sen puolesta, että kasvit ovat laskeneet juurensa suomalaisten sisustukseen. On aika aprikoida tulevaa ja antaa ilmaisia bisnesideoita Visiirin lukijoille. Paikallisuus ja eettisyys ovat kuluttamisen megatrendejä, mutta fakta on, että esimerkiksi kotimaassa valmistetut vaatteet maksavat monin verroin pikamuotia enemmän. Kotimainen kolttu on siten identiteettikysymys. On luontevaa uumoilla, että lähitulevaisuudessa syntyy kukkatalo, joka markkinoi tuotteitaan suomalaisella työllä. Mitä luultavimmin monikymmenkertaisia hintoja haluavat maksaa vain ne, jotka tunnustavat eettisiä arvoja. Kasvualusta eettisten kasvien tuottajalle on nimittäin jo

olemassa. Vähitellen on alkanut selvitä, että esimerkiksi jotkin Kaakkois-Aasiassa toimivat nettikaupat eivät välttämättä edes kasvata myymiään huonekasveja itse vaan saattavat ryövätä niitä paikallisten ihmisten pihoilta. Lisäksi tietyille kasveille on käynyt kuin uhanalaisille eläimille: niitä on enemmän ihmisomistuksessa kuin luonnonvaraisena. Erittäin hitaasti kasvavia kasveja kerätään luvatta luonnosta myytäväksi nettikauppoihin. Huonekasveihin perehtyneet hoitavat ostoksena usein verkossa, sillä harvinaisia lajeja ei myydä Plantagenissa tai Ikeassa. Moni kasviharrastaja tunnustautuu keräilijäksi, joka havittelee esimerkiksi erilaisia vehkakasvien tai muulinkorvien lajikkeita, jotka tunnetaan vain latinankielisillä nimillään. Harvinaisimmat voivat maksaa satoja, jopa tuhansia euroja pistokkaalta. Pistokkaan arvoa nostaa, jos se on peräisin värivirheellisestä eli variegata-yksilöstä. Värimutaatiot ovat harvinaisia, joten niiden geneettisyydestä ollaan yhteisöissä äärimmäisen tarkkoja. Värimuutos voi nimittäin olla peräisin mekaanisesta vauriostakin, mutta silloin seuraavat lehdet eivät kanna värimuunnosta. ”Tässäkin on kyse vastaiskusta teollisuudelle. Ei haluta enää tehokasvatettua viherkasvia, koska sellainenhan on kaikilla”, Helsingin yliopiston kulutustutkija Jani Varpa toteaa. Lienee ajan kysymys, milloin harvinaisille variegatoille käy kreikkalaiset salaattijuustot. Huonekasviväärennökset vaikuttavat luontevalta jatkumolta elintarvikeväärennöksille. Palataan hetkeksi koiravertaukseen ja nostetaan katse

scifi-kaukaisuuteen. Ennen kuin koirissa alettiin arvostaa ruttuisia kuonoja, niiden funktio oli olla mahdollisimman hyviä paimenia, metsästäjiä tai vartioita.Viherkasveja kasvatetaan ja risteytetään visuaalisuus edellä, mutta nykyisten terveystrendien keskellä on perusteltua pohtia, miksei kukaan ole keksinyt jalostaa mahdollisimman tehokkaasti huoneilmaa puhdistavia viherryksiä. Niiden ei tarvitsisi edes olla kauniita. Edelläkävijät täyttäisivät niillä kotinsa ja hengittelisivät maireana Instagram-syötteessään. Vettä lurpattavalle – toistaiseksi

ihla Rautiolla kuluu kasveihin tällä hetkellä noin satanen kuussa. Hän antaa itselleen luvan ostaa uusia kasveja vain, jos vastaan tulee jokin oikein hyvä yksilö. Raha kuluukin pääasiassa jatkuviin pieniin hankintoihin: aina jokin kasvi tarvitsee uuden ruukun ja siksi uutta multaa. Jatkuva tekeminen on Rautiolle mielekästä. ”Telkkaria katsoessamme maltan yleensä olla viisi minuuttia aloillani, ja sitten katseeni alkaa harhailla. Sitten Venla kysyy, että mitä teet. Pian minun on käytävä siirtämässä jotakin kasvia tai hoidettava pikaisesti toista.” Rautio ei sano hifistelevänsä, vaan antaa kasville vettä, kun se alkaa lurpattaa. Jokaisen uuden lehden huomaaminen on riemastuttavaa. ”En silti sano, ettenkö voisi lähteä tähän syvällisemmin. Jos joku heistä alkaa voida huonosti, ja jossain sanotaan, että tarvitaan erikoisvalo, -kasvualusta ja niin edelleen, niin voisin hyvinkin hurahtaa niihin.” III

TIEDE TARINAN TAKANA Teksti SUVI TUOMISTO Kuvitus SIRU TIRRONEN

Kiihtyvä kilpailu rahoituksesta ajaa tutkijat muotoilemaan tutkimuksestaan houkuttelevan tarinan jo suunnitelmavaiheessa. Tieteestä kertominen laajalle yleisölle edellyttää helposti ymmärrettävää ja mieleenpainuvaa tiedeviestintää. Onko tarinallisten keinojen käyttö hyvä keino yleistajuistaa tutkimusta vai karhunpalvelus tieteelle?

yvä tutkimussuunnitelma kertoo tarinan. Näin kerrottiin tutkimuskurssilla, jolle osallistuin keväällä. Lause jäi leijumaan keittiööni etäluennon jälkeiseen harmauteen ja jätti jälkeensä kysymyksen. Millaisen tarinan voi kertoa tutkimuksesta, jota ei vielä ole olemassa? Tutkimussuunnitelma ei ole ainut osa-alue, jossa tieteestä tehdään tarinoita. Tarinallisten keinojen käyttö kuuluu tieteen popularisointiin. Tutkimustulos jää yleisölle mieleen, jos siitä voi kertoa tarinan keinoin. Esivanhempamme menettivät häntänsä 25 miljoonaa vuotta sitten – ja mahdollisesti siksi aivoihin tulee kehitys häiriöitä (HS Tiede 2.10.2021) Jos jokainen meistä söisi 1 annoksen täysjyväviljaa päivässä, Suomi säästäisi ainakin 300 miljoonaa euroa 10 vuodessa (Mediuutiset 26.10.2021) Flamingotkin "meikkaavat" saadakseen seksiseuraa – tapa voi aiheuttaa ällötystä (MTV Uutiset 31.10.2021) Yleisöjen ajasta ja kiinnostuksesta kilpailevaa sosiaalisen median logiikkaa voidaan kutsua huomiotaloudeksi. Tässä talousjärjestelmässä valuuttaa ovat klikkaukset ja ruutuaika. Kertomuksen vaarat -tutkimusprojekti (2017–2020) tarkasteli suurennuslasin alla yhtä huomiotalouden osa-aluetta. Tarinatalous on projektin mukaan ”ajatteluja toimintatapa, jossa tarinallistaminen nähdään ensisijaisena keinona kuluttajien ja yleisöjen huomion vangitsemiseksi”. Tieteen sullominen tarinatalouteen on haastavaa. Perinteinen aristoteelinen tarina sisältää alun, keskikohdan

ja lopun. Tiede ei tätä kaavaa noudata. ”Tieteellisellä prosessilla ei ole niin selkeää alkua tai loppua, koska tieto kumuloituu ja prosessit limittyvät ja lomittuvat. Tieteellinen prosessi on perinteistä tarinan kaarta sotkuisempi, mutkikkaampi ja usein todella paljon tylsempi”, kuvailee erityisasiantuntija ja väitöskirjatutkija Matias Nurminen. Nurminen oli mukana Kertomuksen vaarat -projektissa ja tuntee hyvin tarinallisuuden hyvät ja huonot puolet. Parhaimmillaan tarina voi olla kädenojennus tiedeyhteisön ulkopuolelle. ”On toisen ihmisen kunnioittamista kertoa tutkimuksesta sillä tavalla, jonka hän voi ymmärtää. Silloin tarinallisuus voi auttaa tuomaan esiin asiayhteyksiä ja omaa kiinnostusta aihetta kohtaan”, Nurminen sanoo. Tällä hetkellä hän järjestää Tampereella pitchauskilpailua tutkijoille. ”On arvokas taito tiivistää, mitä tutkii, jotta ihmiset ymmärtäisivät paremmin tiedettä. Kun tapaa uuden ihmisen bileissä ja pitäisi pystyä kertomaan, mitä työkseen tekee, ei monesti ole edes sitä kolmea minuuttia aikaa.” Tutkija myyntityössä

iletilanteiden lisäksi tiivistämisen taitoa tarvitaan julkisessa keskustelussa. Vuonna 2005 voimaan tullut yliopistolaki toi mukaan yliopistojen kolmannen tehtävän eli yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. Vaikuttavuuteen pyrkiessä tiedeviestinnän roolia on kasvatettu. Tiedejulkisuutta tutkinut Esa Väliverronen kirjoittaa, että yliopistojen ja tutkimuslaitosten suhde julkisuuteen on muuttunut aikaisempaa aktiivisemmaksi ja tavoitteellisemmaksi. Tieteen ja julkisuuden suhteeseen vaikuttaa lisäksi akateemisen maailman kaupallistuminen. Sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden korostaminen että ulkopuolisen rahoituksen etsiminen ovat johtaneet siihen, että yliopistojen tutkimusprofiilia on pyritty suuntaamaan yhä enemmän suoraa hyötyä tuottavaksi. Tällöin tieteen tulokset muuttuvat julkisista hyödykkeistä enemmän kaupallisiksi tuotteiksi, Väliverronen kuvailee kirjassaan Julkinen tiede. Pirstaloitunut rahoituskenttä on johtanut kilpailun kovenemiseen tutkimusrahoituksesta. ”Rahoituksen saaminen on loputonta kilpailua ja tutkimussuunnitelman rakentamista ja hiomista. Se on myös kauppaamista, ja tutkija joutuu aina tekemään hienoista myyntityötä. Hakemuksen arvioija pitää saada kiinnostumaan hakemuksesta”, Matias Nurminen kertoo. Ja niin tarinalliset keinot astuvat mukaan kuvaan. ”Abstraktissa pitää erottua ja koukuttaa lukija. Koukku voi olla joko aihe itsessään tai tapa myydä aihe.”

“ON ARVOKAS TAITO TIIVISTÄÄ, MITÄ TUTKII, JOTTA IHMISET YMMÄRTÄISIVÄT PAREMMIN TIEDETTÄ. ” MATIAS NURMINEN

Tarinan kaksi puolta

ysyimme Tampereen yliopiston tutkijoilta, miten tiedeviestinnän lisääntyminen ja tarinallisten keinojen käyttö tutkimustyötä tekevälle näyttäytyvät. Vastaajat kertovat olevansa aktiivisia sosiaalisessa mediassa ja käyttävänsä aikaa yleistajuisten julkaisujen tekemiseen. Tiedeviestintään kuluvan ajan kerrotaan kuitenkin olevan monesti pois tutkimus- ja opetustyöstä, ja siksi kasvavan tiedeviestinnän painotuksella koetaan vaikuttavan negatiivisesti tutkijan työhön. Vastaajat suhtautuvat tarinallistamiseen kaksijakoisesti. Hyvänä puolena pidetään sitä, että yleinen mielenkiinto tiedettä kohtaan voi lisääntyä. Tämä puolestaan voi kasvattaa tieteen arvostusta ja siten myös rahoitusta. Huolena on kuitenkin, että tarinallisuus kääntää tieteen fokusta vähemmän oleelliseen suuntaan ja hämärtää tieteen tekemisen ymmärrystä.

”Parhaimmillaan [tarinallisten keinojen käyttö] toimii loistavana keinona yleistajuistaa tiedettä, pahimmillaan rapauttaa tieteen uskottavuutta”, vastaaja kiteyttää. Huolta aiheuttaa, miten tarinallisuutta käytetään. ”Olen kyllä huolissani siitä, että tarinallisia keinoja (sekä tutkimuksessa että siitä viestimisessä) käytetään enenevissä määrin ja jokseenkin huolimattomasti. Tarinallisten keinojen käytössä tulisi tunnistaa sen eettiset ja moraaliset puolet, erityisesti tieteen tekemiseen ja tieteestä viestimisen suhteen”, vastaaja kertoo. Yksi kyselyymme vastannut tutkija kuvailee, että tarinallisten keinojen käytön lisääntyminen korostaa tieteen tunteisiin vetoavuutta ja jättää samalla varjoon tieteellisen tiedon arvon. Toinen vastaaja pelkää, että tarinallisuus nostaa esiin yksittäistapauksia ja yksityiskohtia kenties yleiskuvan kustannuksella.

Vaarallinen alue

issä menee raja – milloin tarinallisuus on liikaa? ”Tasapaino voi löytyä vilpittömyydestä omaa tekemistä ja yleisöä kohtaan. On tärkeää jatkuvasti tarkkailla, ettei kadota tutkimuksestaan olennaista tietoa”, Nurminen kuvailee. Vaarallisella alueella ollaan viimeistään silloin, kun tieto vääristyy liikaa. ”Selkeä raja menee viimeistään valehtelemisessa: ettei pyöristä kulmia liikaa vain siksi, että se olisi kiva paketti. Jos tarinan ylivalta nousee – niin voi käydä – mutta en usko, että tätä tapahtuu tällä hetkellä.” Paitsi että tapahtuu. Suomessa oli kesäkuussa ensimmäistä kertaa tapaus, jossa tutkijan katsottiin rikkoneen hyvää tieteellistä käytäntöä esittämällä julkisuudessa harhaanjohtavia tai vääristeleviä tietoja omasta tutkimuksesta, sen tuloksista, tieteellisestä merkityksestä ja niiden sovellettavuudesta. Tapauksesta kertoi syyskuussa Long Play. Kyseessä oli evoluutiopsykologian dosentti Markus J. Rantalan tutkimuksesta tehty Turun yliopiston tiedote, jonka katsottiin liioittelevan todellisia tutkimustuloksia. Rantalan kerrottiin ratkaisseen kaksisuuntaisen mielialahäiriön syntymekanismin. Tutkimusartikkelissa esiteltiin kuitenkin vain hypoteesi syntymekanismista, ei todistetta siitä. Tiedotteessa siis kauniisti sanottuna pyöristettiin kulmia. Huomiotaloudessa juuri tuollaiset, suurilta tieteellisiltä läpimurroilta kuulostavat tutkimustulokset pärjäävät erityisen hyvin. Hehkutus ei kuitenkaan välttämättä kannata. ”Tutkimusta ei kannattaisi markkinoida kuin mitä tahansa tuotetta, koska silloin syntyy epärealistisia käsityksiä tutkimuksen mahdollisuuksista ja hyödyistä. Samalla tieteen uskottavuus alkaa kärsiä ja yleisön luottamus rapautua”, Esa Väliverronen kommentoi tapausta sähköpostitse. Väliverronen oli mukana tekemässä Turun yliopistolle ilmoitusta, jossa Rantalan tutkimuksesta tehtyä tiedotetta epäiltiin hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta. Mikä mahdollisti sen, että yliopisto julkaisi räikeästi liioittelevan tiedotteen? ”Yliopistot, tutkimuslaitokset ja yksittäiset tutkijat ovat oppineet tekemään tiedotteita, jotka menevät ajoittain läpi mediassa lähes sellaisenaan. Tämä liittyy osittain PR-viestinnän ja journalismin epäsuhtaan. Samalla kun väki toimituksissa vähenee, PR:n resursseja kasvatetaan”, Väliverronen kuvailee. Markkinointiin ja brändäykseen kannustava kulttuuri voi houkutella tutkijoita ja tutkimuslaitoksia liioittelemaan tutkimustuloksia tai niiden hyödyllisyyttä.

”Tutkimusten mukaan tämä on yleistä varsinkin biolääketieteessä. Taustalla ovat varsinkin tutkijoiden ja rahoittajien kaupalliset motiivit. Joskus voi olla kyse myös siitä, että tutkijan oma käsitys tutkimuksensa merkityksestä on epärealistinen.” Liian helppoa tiedettä?

arinallisuuden yhtenä tehtävänä on yksinkertaistaa tiedettä. Välillä popularisointi saattaa kuitenkin tehdä tiedon ymmärrettävyydelle karhunpalveluksen. Tutkija Lisa Scharrer ja hänen kollegansa toteavat vuonna 2017 julkaistussa artikkelissaan When science becomes too easy, että vahvasti yksinkertaistettu tutkimustieto voi antaa lukijalle valheellisen hyvän kuvan omasta ymmärryksestään. Artikkelin kirjoittajat käyttävät tästä nimitystä ”easiness effect of science popularization”. Helppouden vaikutelma aiheuttaa sen, että lukija uskoo ymmärtävänsä sujuvasti ilmiön, jonka takana on popularisoitua versiota monimutkaisempi kuvio. Tällöin popularisointi itse asiassa peittää alleen tiedon tuottamisen luonteen. Scharrerin ja kumppaneiden mukaan popularisoitu tieto saa ihmiset aliarvioimaan riippuvuuttaan asiantuntijoiden tekemästä työstä. Kun oma kompetenssi ymmärretään todellista paremmaksi, ei tutkijoiden tekemää työtä välttämättä arvosteta. Kuulostaa siltä, että tämä voi edistää tutkimuksen vähättelyä. Tieteellisen tutkimuksen maine onkin välillä somessa koetuksella. ”Jos ei ymmärrä, miten tieteen prosessi menee, on helppo huudella, että te vain siellä istutte kahvihuoneessa”, Matias Nurminen toteaa. Maineen laskuun yritetään akateemisessa maailmassa vastata brändäämisellä – sekä tietenkin tiedeviestinnän lisäämisellä. Kyselyymme vastanneet tutkijat toivovat, että tiedeviestintä ja tieteen tarinallistaminen tehdään ajatuksella, ei kiireessä mitenkuten. Nurminen toivoisi myös, että tieteestä välittyvä julkisuus kertoisi tiedon tuottamisen monimutkaisuudesta. ”Haluaisin, että ihmiset tietäisivät myös tieteen toisen puolen. Tutkimuksen tekeminen on hassua puurtamista. Sitä saattaa lukea kymmeniä ja kymmeniä kirjoja ja todeta, että ei tästä ollut mitään hyötyä. Voi kirjoittaa artikkelin, joka jää pöydälle, koska sillä ei olekaan juuri arvoa.” Tavoitteena on siis kertoa tieteestä helposti, mutta niin ettei se kuulosta liian helpolta. Se on helpommin sanottu kuin tehty. III

Ota teetä Teksti & Kuvat MAIJU TALALA

Teetä pidetään edelleen ennen kaikkea flunssanlievittäjänä ja kahvipöytien hätävarana niille, jotka eivät koskaan oppineet juomaan mustaa kansallisnektariamme. Teen ei tarvitse jäädä limanirrottajan ja kahvinkorvikkeen asemaan. Se on asia, jota voi maistella samalla tavoin kuin vaikkapa oluita tai viskejä: aromeja ja sortteja on yhtä paljon. Kiinnostaisiko esimerkiksi pähkinäinen paahteisuus, merilevämäinen umami tai nuotionsavun ja olkien hento aromi? Pääset alkuun marketin hyllyltä. Mikä on teetä?

Miten pääsen alkuun?

Teeharrastajalle tee ei tarkoita mitä tahansa kuumaa hauduketta, vaikka esimerkiksi rooibos-kasvista uutettua juomaa kutsutaan rooibos-teeksi ja kuivattua kamomillaa tai minttua saatetaan myydä yrttiteenä. Todellisuudessa varsinainen tee on teekasvin eli Camellia sinensiksen lehdistä haudutettua juomaa. Kaikki tee on peräisin samasta kasvista, mutta teenlehti muuttuu jatkokäsittelystä riippuen joko valkoiseksi, keltaiseksi, vihreäksi, oolong-, mustaksi tai puerh-teeksi. Kategorioita sanotaan teelaaduiksi. Valkoista, keltaista ja vihreää teetä ei ole hapetettu, ja siksi ne ovat mauiltaan miedoimpia. Musta tee ja puerh ovat vahvimman makuisia. Oolong on osittain hapetettua eli vihreän ja mustan teen välimuotoa. Oolongien makukirjo on kaikkein laajin kevyen vihreää muistuttavista hyvin pähkinäisen paahteisiin saakka. Puerh on fermentoitunutta, ja siksi sen tuoksu tuo monelle mieleen navetan tai hieman mädänneen heinäkasan. Jokainen teelaatu pitää sisällään hurjan määrän vaihtelua. Makuerot syntyvät kasvuympäristöstä ja käsittelystä. Teen aromeihin vaikuttaa esimerkiksi kasvukorkeus merenpinnasta, maaperä ja kasvupaikan valoisuus. Kuulostaa niplaukselta, mutta kasvualueet oppii melko nopeasti maistamaan teessä. Myös teenlehtien käsittelytavat vaikuttavat merkittävästi teen aromeihin. Esimerkiksi japanilaisessa vihreässä teessä on vegetaalinen eli lehtivihreän maku teen höyryttämisen takia, kun taas Kiinassa vihreä tee paahdetaan, jolloin se maistuu olkimaiselta ja kypsemmältä.

Osta teetä, jossa voit erottaa lehtimäisiä rakenteita, sillä lehdestä irtoaa enemmän ja erilaisia makuja kuin pulverinkaltaisesta pussiteestä. Suurin osa perusmarkettien teepaketeista on ronskisti maustettuja, eikä varsinainen teen aromi ole helposti tunnistettavissa. Jos haluaa oppia, mistä teelaaduista pitää, kannattaa valita maustamattomia. Lue pakkauksen ainesosalistaus. Jokaisessa perusmarketissa on ainakin Nordqvistin maustamatonta Japan senchaa ja mahdollisesti Forsmanin maustamattomia laatuja. Tampereella markettien tilanne on hitusen harmillinen verrattuna esimerkiksi Turkuun tai Jyväskylään, joissa paikalliset teen erikoisliikkeet ovat alkaneet myydä tuotteitaan ruokakaupoissa. Tampereella täytyy esimerkiksi oolongia löytääkseen marssia Take T -liikkeeseen tai Mokkamestareille. Jos tee alkaa viedä koko käden, voi perehtyä kotimaisiin Chayaan, Teepolkuun ja Teemaahan, joilla on kattavat nettikaupat. Irtotee on varsin huokea maistelun kohde. Laadukkaampienkin irtoteiden hinta kuppia kohti muodostuu edullisemmaksi kuin pussiteessä: irtoteenlehtiä voi hauduttaa useamman kerran, ja toisaalta pussiteen kilohintaa nostavat pakkauskulut. Kaupasta kannattaa ostaa myös muutaman euron maksava lihan paistomittari. Se toimii hyvin teeveden lämpötilan mittaamiseen.

Miten tulee hyvää? Teen voi polttaa pilalle samalla tavalla kuin ruoankin. Siksi kannattaa muistaa pyhä kolminaisuus: veden lämpötila, haudutusaika ja teenlehtien määrä. Nyrkkisääntönä voi pitää, että vihreästä ja valkoisesta tulee parasta 70 asteessa, keltaisesta 80 asteessa ja muille voi kaataa lähes kiehuvaa vettä. Poikkeuksia on. Teenlehtiä mitataan lähtökohtaisesti yksi teelusikallinen mukia kohti, tai pannua käyttäessä teelusikallinen kahta desiä kohti ja vielä yksi lusikallinen pannun iloksi. Laita lehdet sihtiin tai teelle tarkoitettuun suodatinpussiin, jotta voit nostaa lehdet pois, kun sekuntikello pirisee. Jokainen uusi tee on kuin uusi ystävä, johon pitää tutustua. Lähde ensin liikkeelle pakkauksen antamista haudutusohjeista. Jos lopputulos on liian voimakkaan tai kitkerän makuinen, kokeile haudutusajan lyhentämistä puoli minuuttia kerrallaan, tai viileämpää haudutuslämpötilaa. Vastaavasti liian mietoa makua voi koettaa vahvistaa pidentämällä haudutusta tai lisäämällä lehtien määrää. Vähitellen löytyy oman suun myötäinen lopputulema. Mustaa teetä lukuun ottamatta samat teenlehdet voi lähtökohtaisesti hauduttaa kolme kertaa ja oolongit paljon useammin, kunhan lehdet eivät pääse täysin kuivumaan haudutusten välissä. Älä siis hilloa samoja lehtiä kahta päivää. Toisella ja kolmannella haudutuksella kannattaa seurata teen väriä sekuntikellon sijaan.

Löydätkö vihreän teen aromeista pinaattisuutta tai ehkä makeutta? Tuoksuuko musta tee pehmeältä vai kitkerältä?

Mitä pitää maistaa? Tee vaatii harjoittelua kuten mikä tahansa uusi asia. Ei ole syytä lannistua, vaikka ensimmäisillä maisteluilla ei osaisi eritellä nahkaliivit yllään ratsastavan aprikoosin aromia. Aloita haistelemalla ensin kuivia teenlehtiä ja sitten valmista teetä. Löydätkö vihreän teen aromeista pinaattisuutta tai ehkä makeutta? Tuoksuuko musta tee pehmeältä vai kitkerältä? Sitten on aika maistaa. Vastaako teen maku sen tuoksua? Joissain teelaaduissa maku on paljon tuoksua voimakkaampi, joissain päinvastoin. Voit kokeilla viininmaistelusta tuttua tapaa hörstää hitaasti ilmaa teen mukana. Se irrottaa aromeja paremmin. Entä miltä tee tuntuu suussa? Tuleeko suuhun nukkainen tunne tai kipristääkö jotakin kielen osaa? Maku voi olla pehmeä tai terävä, kuulas tai täyteläinen, yksiulotteinen tai tasapainoinen, raikas tai tumma. Aromeissa voi piillä erilaisia kukkia, hedelmiä, yrttejä, pähkinöitä, tummaa puuta, tervaa, karamellia ja niin edelleen. Vihreän teen vegetaalinen maku muistuttaa kurkkua ja salaattia. Teestä voi löytyä myös merilevän ja pinaatin aromia. Kyseinen maku on umami, jota pidetään myös lihan aromina. Makujen sanallistamisessa auttaa makupyörä, googlesta tea flavor wheel. Tärkeintä on antaa vapaasti tilaa omille tulkinnoille! On erittäin kelpo kuvaus, jos teen mausta tulee mieleen upottava suomätäs tai jos makujen viiveet suussa tuntuvat hymyilevältä kollegalta, joka yllättäen puukottaakin selkään.

Mitä on syvässä päässä? Hienoimmat teelaadut maksavat niin paljon, että pakkauksen voisi luulla sisältävän jotakin laitonta. Ei ole tavatonta, että 30 grammaa hyvää gyokuroa maksaa 15–20 euroa. Vuosikymmeniä idätettyjä puerh-kiekkoja, teemaailman shampanjaa, myydään huutokaupoissa jopa tuhansilla dollareilla. Mustan teen laatuluokituksissa on melko yleistä merkitä, onko teehen poimittu vain kasvin kärkisilmu vai myös toinen tai kolmaskin lehti. Tyyreimmissä laaduissa saatetaan kertoa, onko teenlehti poimittu painamalla etusormen kynnellä peukalonpäätä vasten, päinvastoin vai kenties kynsien välissä. Teepensaiden varjostukselle ja teenlehtien höyrytys- ja rullausmenetelmille on omat nimensä. Haudutusaika ohjeistetaan viiden sekunnin tarkkuudella. Hifistelijän kaappi täyttyy erilaisista välineistä: esimerkiksi kiinalaisessa gong fu -haudutusperinteessä alustoja, härpäkkeitä ja astaloita on helposti kymmenkunta. Parhaat gong fu -teepannut valmistetaan hienojakoisesta yixing-savesta ja niistä kaadettu nestevirtaus pysyy yhtenäisenä. Pannujen eri muotoja on kymmeniä. Jokainen niistä soveltuu parhaiten tietyn teen hauduttamiseen, aivan kuten eri alkoholijuomille on suotuisan muotoiset juomalasinsa. Hinnat liikkuvat 70–300 eurossa. Teeseremoniassa kyse ei ole enää lämpimästä juomasta vaan keskittymisestä tuoksuihin, makuihin, nestevirtauksen ääniin ja saven ja posliinin tuntumaan sormenpäissä. Samaan läsnäoloon voi päästä ilman kalliita välineitäkin. Aromeihin keskittyminen on rentouttavaa ja rauhoittavaa. Se palauttaa hetkeksi teenjuojan perusasioiden äärelle ja antaa tilaa hengittää hetkisen elämänmenon keskellä. III

YHTEINEN YSÄRI

AVIISI 17/1991

YHTEINEN YSÄRI ESITTELEE VISIIRIN ESIVANHEMPIEN JÄLKIÄ.

AVIISI 2/1992

YHTEINEN YSÄRI

AVIISI 1/1992

AVIISI 17/1991

YHTEINEN YSÄRI

ANTURI 9/1991

YHTEINEN YSÄRI

ANTURI 10/1991

visiirilehti.fi/mediatiedot

Seuraava Visiiri 26.1.2022