Visiiri 3/2024

ANNETTU ELÄMÄ Satu luovutti sukusolujaan. 44

JUTTUVINKKI? Ota yhteyttä toimitus@visiirilehti.fi

HARKKAPAIKAN PALKKASARKA

Unelmien työharjoittelu voi syödä säästösi.

NOITATOHTORI NENONEN

Noitavainokurssi ja sen vetäjä nousivat meemiksi.

ÄLYTÖN REISSU

Toimittaja matkasi Englantiin ilman älypuhelinta.

CAN’T UNDERSTAND A WORD?

This is Visiiri, the student magazine of Tampere University. We are an independent journalistic publication, and we aim to keep our readers informed and entertained. We cover a variety of topics about university life, culture and society.

We are sorry to inform you that all the articles in this print issue are written in Finnish. However, we do publish some articles in English online, at visiirilehti.fi

Give us a read, and let us know what kind of articles you would like to see in English in the future! For now, you can look at the pretty pictures and maybe use the paper for a scrapbooking project.

@visiirilehti

@visiirilehti

TÄMÄN NÄKÖISET TYYPIT

TEKIVÄT LEHDEN

TOIMITUS

Maria Muilu Päätoimittaja Pauliina Lindell AD

Anni Kanniainen Harjoittelija

TÄMÄN LEHDEN AVUSTAJAT

Nikke Sillanpää

Brenda Beltran

4. vuosikerta

JULKAISIJA Tampereen ylioppilaskunta

TOIMITUKSEN OSOITE

Kalevantie 4, 33100 Tampere toimitus@visiirilehti.fi

MEDIAMYYNTI samuli.aerikkala@trey.fi helky.kouri@trey.fi

PAINOPAIKKA Punamusta Media Oyj

Kannen kuva: Pauliina Lindell

PÄÄKIRJOITUS

MARIA MUILU l Päätoimittaja

Oikeus kokea maailma

Katsoin juuri White Lotus -sarjan kakkoskauden, jossa rikkaat ja eri tavoin kamalat hahmot lojuvat ja juonittelevat italialaisessa luksushotellissa. Välimeri kimmeltää kilpaa cocktailien kanssa, paikalliset ammattilaiset koittavat tienata elantonsa parhaansa mukaan. Vaikka kesälomatavoitteena ei olisi luksusmatka Sisiliaan, ei vaatimattomampikaan ulkomaanmatkailu ole kaikkien saavutettavissa.

Opiskelijat viettävät kesänsä tyypillisesti töissä, joten varsinaista lomaa tai sen myötä mahdollisuutta ulkomaanreissuun ei välttämättä ole ensinkään. Siirtymä keväällä suoraa opinnoista kesätöihin ja syksyksi takaisin kursseille voi olla läkähdyttävä. Ja toki on se toinenkin juttu: opiskelijat ovat taloudellisesti ahtaalla, tuistakin leikattiin taas, ja lentolippujen varailu voi olla viimeinen mielessä pyörivä asia.

Matkailu kuitenkin avartaa ja tarjoaa uusia näkökulmia maailmaan. Lomailun lisäksi kokemusta ulkomailta voi toki kerryttää myös yliopiston kautta lähtemällä esimerkiksi opiskeluvaihtoon tai työharjoitteluun ulkomaille. Jos vaihto-opiskelu ulkomailla kiinnostaa ja olisi mahdollista, voit hakea inspiraatiota kurkistamalla meksi-

kolaiseen huippuyliopistoon sivulla 44. Ulkomaanvaihdot ja -harjoittelut eivät nekään kuitenkaan ole kaikille avoimia samalla tavalla. Harjoittelujen palkat saattavat olla todella pieniä, ja kohdemaassa arjesta selviäminen voi vaatia säästöjä tai vanhempien taloudellista tukea. Voit lukea aiheesta lisää tämän lehden sivulta 12. Ovet tietyille urapoluille saattavat olla avoinna vain heille, joilla on niihin taloudellisia rahkeita.

Visiiri ilmestyy jälleen syksyllä – hyvää kesää!

Kaikilla tulisi olla oikeus kokea maailma. Ulkomaille matkailu todellakin kannattaa, jos siihen suinkin on mahdollisuus. Avartavia kokemuksia voi hakea monella tapaa: esimerkiksi tässä lehdessä toimittajamme matkasi Englantiin ilman älypuhelinta (s. 22) ja löysi maailmasta uusia ulottuvuuksia. Vietätpä tulevan kesäsi töissä tai lomalla, Sisiliassa tai Savonlinnassa, toivomme, että pääset latautumaan. Visiiri ilmestyy jälleen syksyllä – hyvää kesää! •

Ukko Kaukua Tatu Vornanen Liinu Nieminen Miira Parhiala Saara Peltola Eino Rissanen Aurora Kuusisto Kimmo Lust

Toas Hippokseen

Juvenes-ravintola

Opiskelijaravintolayritys Juvenes avaa ravintolan Tampereen opiskelija-asuntosäätiön (Toas) Hippos-asuntokohteeseen syksyn 2024 aikana.

Toas kertoo, että ravintolan on määrä avautua Teiskontien ja Uimalankadun risteykseen.

Juveneksen toimitusjohtaja Bodil Ståhl kertoo Visiirille, että ravintolan on määrä avautua Hippokseen marraskuussa, ja että se on suunniteltu erityisesti etäopiskelijoiden tarpeita varten.

Juveneksen ravintola toimisi opiskelijaravintolan lisäksi myös korttelin olohuoneena, jossa Ståhlin mukaan voitaisiin järjestää esimerkiksi keskustelupaneeleja, tietovisoja tai vapputapahtumia. Ainakin osa tapahtumista tulee olemaaan maksuttomia.

”Lähtökohtana on, että ravintola toimisi olohuoneena, jonne voisi tulla näkemään toisia asukkaita ilman, että siitä pitäisi maksaa,” Ståhl sanoo.

Tulevan ravintolan kalusteet ovat Ståhlin mukaan vastuullisesti hankittuja, ja sisustus on suunniteltu vastaamaan vuorokauden tarpeita.

”Pöytämateriaalit tulevat olemaan puuta, ja ostamme ravintolaa varten käytettyjä tuoleja, joita päällystämme uudelleen.” Ståhl kertoo.

Juvenes aikoo järjestää kilpailuja ja kyselyitä, joiden avulla ravintolan toteutukseen voidaan vaikuttaa. Perusteilla on Ståhlin mukaan asiakasraati. Juvenes tiedottaa vaikutusmahdollisuuksista sekä omissa somekanavissaan että yhteistyössä Tampereen ylioppilaskunnan Treyn kanssa.

Ståhlin mukaan koko Hippos on suunniteltu kokonaisvaltaisesti palvelemaan opiskelijoiden tarpeita kuntosalista ravintolaan ja tapahtumanjärjestämiseen.

YTHS säästökuurille– voi näkyä palveluiden laadussa

Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) on ryhtynyt säästötoimenpiteisiin, sillä sen nykyinen rahoitus ei pysty takaamaan lakisääteisiä terveyspalveluja kasvaneelle opiskelijamäärälle. Säätiön hallitus hyväksyi suunnitelman säästötoimenpiteistä helmikuussa.

YTHS haki Kelalta rahoitussuunnitelmansa mukaisesti 98,4 miljoonaa euroa vuodelle 2024. Kela myönsi ylioppilasterveydenhuollolle 89,9 miljoonaa euroa.

YTHS:n toimitusjohtaja Katariina Poskiparta sanoo Visiirille, että säästötoimenpiteet voivat näkyä palveluiden laadussa. Esimerkiksi YTHS Ravitsemus -sovellus jouduttiin säästöjen takia lopettamaan.

Investoinneista, kuten laite- kaluste- ja työvälinehankinnoista säästetään ja alihankintapalveluita minimoidaan. Hallinnollisia kuluja, kuten henkilökunnan työmatkoja, tullaan harkitsemaan tiukkaan.

”Pyrimme aina siihen, että kaikki saavat sen hoidon, mikä heille kuuluu, mutta emme voi taata, että se toteutuu kaikilta osin,” Poskiparta sanoo. Hänen mukaansa viime syksyllä tiukentuneen hoitolain seurauksena YTHS on tehnyt muutoksia, joiden kautta tarvittavat vastaanotot ja saantipalvelut on pystytty järjestämään. Ajan vastaanotolle voi esimerkiksi varata jo ottaessaan yhteyttä hoidontarpeen arviointiin. YTHS:n säästötoimenpiteitä voi seurata heidän verkkosivuiltaan osoitteesta yths.fi/ajankohtaista

Yliopisto leikkaa

Kielikeskuksen kursseista

Lukuvuonna 2024–2025 Kielikeskuksessa ei järjestetä japanin, italian, kiinan, korean tai portugalin opetusta, selviää Tampereen yliopiston intrassa julkaistusta tiedotteesta.

Kielikeskus ei järjestä myöskään tohtorikoulutettaville tarkoitettuja Writing for Research ja Research presentations -jaksoja. Myös vapaasti valittavia viestintä- ja kieliopintoja on karsittu.

Kielikeskuksesta kerrotaan, että kielten opintoja on karsittu, koska kurssien osallistujamäärä on ollut kurssitarjontaan nähden alhainen.

Opetustarjontaan on lisätty englannin ja ruotsin aktivointikurssit, joiden avulla pyritään valmentamaan opiskelijoita kieliopintojen suorittamiseen yliopistossa.

Kielikeskuksen kurssitarjonta suunnitellaan lukuvuodeksi kerrallaan. Lukuvuosisuunnittelussa voidaan päättää pois jääneiden kurssien uudelleenjärjestämisestä. Kursseja voitaisiin järjestää esimerkiksi vuorottaisina lukuvuosina.

KYSYTÄÄN TYHMIÄ

MITÄ SINUN PITÄISI JUURI NYT HANKKIA?

”Minun pitäisi varmaan hankkia seuraavaksi ruokaa kaupasta.”

MIIKA SORTILA Historia 5. vuosi

”Pitäisi varmaan hankkia töitä.”

JUHO HUHTALA

Konetekniikka 1. vuosi

”En tarvitse enää mitään, koska ostin juuri uuden pyörän.”

ADA-SOFIA LUOMAJOKI

Materiaalitekniikka (TAMK) 1. vuosi

”Ei mitään muuta, paitsi ruokaa selviämiseen. Olen ostanut liikaa vaatteita.”

MARKUS VARONEN

Venäjän kieli 3. vuosi

INNER-SISUSTUSARKKITEHDIT 2022

Sportunin

kevätlukukausimaksu kallistuu

Sportunin liikuntamaksuhinnasto kaudelle 2024–2025 on vahvistettu.

Hinnat pysyvät muuten ennallaan, mutta ensi kevään lukukausimaksu on opiskelijoille kaksi euroa ja henkilökunnalle seitsemän euroa kalliimpi.

Elokuusta 2024 myös Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijat voivat maksaa liikuntamaksun käyttääkseen liikuntapalveluita, vaikka eivät olisi Tamkon jäseniä.

Wappua vietetään kuninkaallisissa merkeissä

Suomen Suurin Wappu julkistettiin Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella tiistaina 2. huhtikuuta. Suomen Suurin Wappu on Tampereen ylioppilaskunta Treyn ja Tampereen teekkareiden yhdessä järjestämä tapahtumakokonaisuus.

Tänä vuonna wapun teemana on RoyalWappu. Perinteikkään Teemunkierroksen aikana opiskelija voi kerätä leimoja käymällä wapputapahtumissa. Tänä vuonna 24 leimaa saanut opiskelija kruunataan Emäteemuksi.

Muutamia yksittäistapahtumia lukuun ottamatta kaikkiin tapahtumiin saa leiman vain tapahtuman aikana.

Wapusta voi lukea lisää osoitteesta suomensuurinwappu.fi

SARJAKUVA

Tamkin rehtori sai potkut

Tampereen ammattikorkeakoulun (Tamk) osakeyhtiön hallitus tiedotti 7. maaliskuuta, että Tapio Kujalan toimisuhde rehtorina on päättynyt. Tiedotteen mukaan hallitus aikoo siirtyä seuraavaan vaiheeseen yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittämisessä.

Aamulehden 9. maaliskuuta julkaisemien tietojen mukaan ammattikorkeakoulun henkilöstö on pidemmän aikaa pitänyt Kujalan johtajuutta autoritäärisenä. Organisaatioon kohdistuu tietojen mukaan liian kiivaita muutoksia, ja henkilökunnalle jää muutosneuvottelujen jälkeen liikaa työtehtäviä.

Kujala kommentoi Aamulehdelle nostavansa hattua yhdessä tehdylle päätöksenteolle erottamisensa suhteen ja ilmoittaa, että jätti vuosille 2025–2028 hyvän rahoitustilanteen pohjaksi seuraajalleen.

Tampereen ammattikorkeakoulu pyrkii järjestämään rehtorihaun mahdollisimman pian.

Hervannan kampuksen Festia oli täpötäynnä Wappujulkkareissa 2. huhtikuuta.

KAMPUSKUULUMISIA

MARIA MUILU

OHEI OPISKELIJA,

letko kiinnostunut elokuvista? Haluaisitko olla mukana ideoimassa ja järjestämässä elokuvanäytöksiä? Tule mukaan elokuvakerhotoimintaan!

Elokuvakerho Monroe on vuonna 1968 perustettu tamperelainen kulttuuriyhdistys. Kerhon toiminnan ydinalueen muodostavat Arthouse Cinema Niagarassa toteutetut elokuvanäytökset ja niitä edeltävät avoimet keskustelutilaisuudet. Kerhon toiminta käsittää lisäksi leffavisoja O’Connell’sissa ja päiväkahveja keskustan kahviloissa. Järjestämme aktiivijäsenille myös erilaisia virkistystapahtumia, kuten esimerkiksi saunailtoja, elokuvateemaisia mökkireissuja sekä ekskursioita taidenäyttelyihin.

Meille on tärkeää vaalia nopeasti katoavaa filmikulttuuria, ja siksi lähes kaikki kerhon elokuvat näytetään filmikopioilta. Tänä vuonna ohjelmistomme teemana on Marginaali, eli pyrimme esittelemään pirkanmaalaiselle yleisölle elokuvataiteen vastavirtaa. Kevätkauden avaa 27. huhtikuuta feministitaiteilija Virginie Despentesin punk-henkinen eksploitaatiokuva Pane mua (Baise-moi, 2000).

Monroen aktiivina pääset keskustelemaan elokuvista asiantuntevassa seurassa, organisoimaan kulttuuritapahtumia ja verkostoitumaan ammattilaisten kanssa.

Monroen jäsenyys tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden syventää omaa elokuvatietämystä. Monroen aktiivina pääset keskustelemaan elokuvista asiantuntevassa seurassa, organisoimaan kulttuuritapahtumia ja verkostoitumaan ammattilaisten kanssa. Kerhotoiminta kehittää siis monia kulttuurialalla tarvittavia taitoja.

Elokuvarkerho Monroeta voi seurata Facebookissa (Elokuvakerho Monroe), ja kerholla on myös oma blogi FilmiLiekki (filmiliekki. blogspot.com). Lisätietoja kokouksista ja tapahtumista voi pyytää myös sähköpostilla osoitteesta elokuvakerhomonroe@gmail.com •

Leffaterveisin, Puheenjohtaja Noora Vaakanainen & Monroe-aktiivit

Monroen logo

ONKO SINUN KERHOLLASI POSTIA?

Ota yhteyttä toimitukseen!

toimitus@visiirilehti.fi

Kuka on Teemunkierroksen Teemu?

Teemunkierros on vuosittainen tamperelainen wappuperinne, jossa opiskelijat keräävät passeihin eli läystäkkeisiin leimoja 24 eri tapahtumasta suorittaakseen arvokkaan Emäteemun arvonimen. Alempia arvonimiä ovat Wappuhäslä (16 tapahtumaa) ja Wappulusmu (8 tapahtumaa).

Mistä Teemunkierros on saanut nimensä, Tampereen ylioppilaskunnan tapahtumatuottaja Jussi Kekki?

Tästä minulla ei ole tarkkaa tietoa, mutta olen kuullut tarinan, että kyseessä on ollut

puujalkavitsi, jossa sana ”Teemunkierros” tulee sanoista ”Tee mun kierros”. Kyseistä Teemua ei siis ole ollut olemassa.

Milloin ja miten Teemunkierros on saanut alkunsa?

Teemunkierroksen ovat keksineet Tampereen ylioppilaskunnan vapputiimiläiset vuonna 1987 Tampereen Hervannassa.

Mistä muut Teemunkierroksen arvonimet ovat peräisin?

Arvonimet tulivat vuonna 2019, kun ensimmäinen Suomen Suurin Wappu tuli ylioppilaskuntien yhdistymisen jälkeen. Monia

oli jäänyt harmittamaan, että vapputapahtumista ei ollut tätä ennen jäänyt mitään käteen, vaikka olisi käynyt todella monessa tapahtumassa.

Kuinka monta opiskelijaa osallistuu Teemunkierrokseen vuosittain?

Riippuu siitä, mitataanko kävijämäärä läystäkkeiden vai tapahtumista saatavien haalarimerkkien kautta, mutta joka tapauksessa määrä on tuhansia. •

Kandi – haluatko opiskelijaksi USA:han?

Fulbright-Idman Grant -apurahan haku avoinna 19.5.2024 asti.

Oletko suorittanut tai suorittamassa kandidaattivaiheen opinnot lähiaikoina? Haluatko opiskella maisteriksi Yhdysvalloissa arvostetussa Fulbright-ohjelmassa? Hankkia elämänkokemusta, verkostoja ja omakohtaista näkemystä kansainvälisessä ympäristössä? Idmanin säätiö ja Fulbright Suomi -säätiö mahdollistavat pirkanmaalaisille opiskelijoille täyden apurahan maisterintutkinnon suorittamiseksi USA:n huippuyliopistossa. Apuraha voi olla jopa 140 000 USD suuruinen ja se myönnetään 1-4 hakijalle vuonna 2025 alkaviin opintoihin.

Haku kestää 19.5.2024 asti. Valintapäätökset tehdään syyskuun puoliväliin mennessä.

idmaninsaatio.fi

Fulbright-apuraha

Anni Kanniainen

Kahville vai naimisiin?

Kirkon ja yliopiston yhteistyöllä on vuosikymmenten perinteet. Jos tarve päästä avioliiton satamaan yllättää, yliopiston kappelissa voi mennä jopa naimisiin.

Raskas opintopäivä takana? Suunnatako kirkkoon rauhoittumaan? Tampereen yliopiston keskustan ja Hervannan kampuksilla se on mahdollista. Keskustakampuksen kappelilla on harras tunnelma keskiviikkoaamupäivänä, mutta hengellisyys ei kuitenkaan liihota niin korkeissa sfääreissä, etteikö oppilaitospastori Risto Korhonen ehtisi muutamaa sanaa vaihtamaan.

Se on nimittäin kampuskappeleiden tehtävä: toimia opiskelijoille ja henkilökunnalle matalan kynnyksen rauhoittumisen tilana, jossa on mahdollista tulla myös kohdatuksi. Pastori Korhonen kertoo kampuskappeleiden olevan yliopiston tiloista niitä harvoja, jotka ovat työstä ja vaatimuksista vapaita vyöhykkeitä.

”Pyrimme tarjoamaan avointen ovien, ystävyyden ja vieraanvaraisuuden hengessä näitä tiloja myös heille, jotka eivät ole kirkon jäseniä tai kuulu mihinkään uskonnolliseen viiteryhmään.”

Seurakunnat tekevät oppilaitosyhteistyötä kaikilla koulutusasteilla ympäri Suomea. Suomen evankelisluterilaisen seurakunnan verkkosivuilla kerrotaan, että kirkon oppilaitosyhteistyön tehtävänä on tukea oppilaitoksissa tapahtuvaa arvokasvatusta ja laaja-alaista sivistystä. Kirkon verkkosivujen mukaan oppilaitosyhteistyön tarkoituksena on edistää oppilaitosyhteisön ja sen jäsenten kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä tukea ihmisarvon, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden, ympäristövastuun ja lähimmäisenrakkauden toteutumista oppilaitosyhteisöissä, koulutuksessa ja yhteiskunnassa.

Pitkät perinteet

Tampereen yliopiston ja Tampereen seurakunnan yhteistyön perinteet juontavat 1960-luvulle, jolloin yhteistyötä lähdettiin rakentamaan. 1980-luvulle tultaessa keskustakampuksen alueelle rakennettiin Atalpa-rakennus,

Teksti AURORA KUUSISTO Kuvat SAARA PELTOLA

Keskustakampuksen kappeli sijaitsee Pinni B:ssä.

Yliopiston kappelit

• Taivaanranta-kappeli, keskustakampuksen Pinni B:n ylin kerros. Avoinna arkisin klo 8:sta pitkälle iltapäivään. Kappelilla paikalla oppilaitospastori Risto Korhonen, jolle voi varata myös keskusteluaikoja. Tiloja mahdollista varata omaan käyttöön esimerkiksi kerhotoimintaan tai musisointiin. Café Taivaankansi palvelee torstaisin klo 12–14. Tarjolla kahvia, teetä ja juttuseuraa.

• Hervannan kampuskappeli Festiarakennuksessa. Tilat varattavissa omaan käyttöön esimerkiksi kerhotoimintaa varten. Oppilaitospastori Mervi Ulmanen ottaa vastaan keskusteluaikojen ajanvarauksia.

• Tamkilla Kuntokatu 4:ssä sijaitsee opiskelijoiden oleskelupaikka Pappila, jonka yhteydessä ovat myös oppilaitospappien työtilat. Oppilaitospastori Jussi Houttu vastaa Tampereen ammattikorkeakoulun ja Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijoiden ja henkilökunnan seurakuntayhteistyöstä.

Lisätietoja:

tampereenseurakunnat.fi/opiskelijat Instagram: @tampereen_oppilaitostyo

Hervannan kampuksen kappeli löytyy Festiasta.

Oppilaitospastori Risto Korhonen.

jonne myös ensimmäinen kampuskappeli avautui. Nykyinen Pinni B:ssä sijaitseva Taivaankansi-kappeli täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Toinen kampuskappeli löytyy Hervannan kampukselta Festia-rakennuksesta. Sen toiminta on kuitenkin hieman pienimuotoisempaa. Tampereen ammattikorkeakoulun tiloissa ei ole kampuskappelia, mutta siellä opiskelija voi suunnata oleskelupaikka Pappilaan, jonka yhteydestä löytyy myös oppilaitospappien työtila.

Risto Korhosen työhuoneessa on näyttävä kirjahylly, työpöytä ja kaksi nojatuolia vastakkain. Oppilaitospastorin yksi tehtävä on tarjota keskusteluaikoja. Keskusteluja käydään pääsääntöisesti opiskelijoita askarruttavista teemoista, kuten toimeentulosta, maailmantilanteesta ja ilmastonmuutoksesta, mutta myös hengelliset asiat ovat säännöllisesti pöydällä.

”Kun luottamus alkaa vahvistua, aika usein sieltä nousee elämänkatsomukseen tai uskontoon liittyviä kysymyksiä tai teemoja, joita varten myös koen olevani seurakuntien mahdollistama keskustelukumppani.”

Vaikka keskusteluja käydään seurakunnan tiloissa, kristillisen arvopohjan puitteissa, Korhonen korostaa oppilaitospastorin työetiikkaa. Käsiteltävät asiat ovat aina opiskelijan tai henkilökuntaan kuuluvan omiin kysymyksiin perustuvia, eikä pastorin tarkoitus ole keskustelussa koskaan nousta asiakkaan yläpuolelle.

”Parhaimmassa tapauksessa löydämme keskusteluissa polun päitä, ja umpisolmu alkaa aueta”, Korhonen sanoo.

Tiede vai uskonto?

Oppilaitospastori Korhosen mukaan yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa toimivat kappelit ja seurakuntayhteisöt ovat aallonharjalla tasa-arvoasioissa, joiden vuoksi kirkko voi joillekin opiskelijoille tuntua etäiseltä instituutiolta. Kampuskappelit muun muassa tarjoavat opiskelijoille ja henkilökunnan jäsenille tilaa dialogille, oli kyse sitten minkälaisista poliittisista näkökulmista tahansa. Kampuskappelit ovat myös sitoutuneet turvallisemman tilan periaatteisiin ja yhdenvertaisuuteen.

”Minä ja kollegani yliopistopaikkakunnilla olemme yhdenvertaisen avioliittokäsityksen ja avioliittoon vihkimisen pioneereja. Suomen kirkon piispat ovat juuri julistaneet kannanoton, että enää ei joudu piispan puhutteluun, jos vihkii samaa sukupuolta olevan pariskunnan. Oletettavasti minäkin tulen joskus tulevaisuudessa vihkineeksi, mikäli tehtävään pyydetään”, Korhonen toteaa.

Kampuskappelit tarjoavat tilojaan opiskelijoiden käyttöön melko vapaamuotoisesti. Tiloissa voi järjestää esimerkiksi kerhotoimintaa ja keskustakampuksen kappelin pianolle voi varata omia soittovuoroja. Ompahan järjestetty vihkimisiä ja kasteitakin. Seuraava onnellinen pari suuntaa avioliiton satamaan Taivaakansi-kappelissa kesän 2024 lopulla.

Suomalaiset ovat kuitenkin melko tiedemyönteistä kansaa. Sanotaan, että siitä mihin tiede loppuu, alkaa usko, ja tällä hetkellä tiede pystyy selittämään jo paljon. Kampuskappeleilla uskonto ja tiede tulevat toisiaan vastaan jo pelkän tilallisuuden sanelemana. Näiden kahden vastakkainasettelu on Korhosen mielestä kuitenkin vähentynyt merkittävästi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

”Itselleni uskon ja tieteen dialogi on tärkeää, ja yksi syy siihen, miksi olen aikanaan tullut valituksi yliopistopapin tehtävään. Koen tärkeänä, että dialogisuus säilyy, ja että teologinen tiede menee eteenpäin. Toivon, että löytyy enemmän yhteistä kosketuspintaa kuin jyrkkää vastakkainasettelua.”

Hän lisää, että molemmista suunnista väliä on silloitettu, ja ainakin evankelisluterilaisen kirkon viralliset kannanotot puoltavat sitä, että uskonto ja tiede eivät ole toisensa kumoavia tekijöitä. Sen sijaan ne antavat ihmiselle erilaiset linssit todellisuuden tarkastelemiseksi ja parhaimmillaan täydentävät toisiaan, Korhonen sanoo. •

Koen tärkeänä, että dialogisuus säilyy, ja että teologinen tiede menee eteenpäin. Toivon, että löytyy enemmän yhteistä kosketuspintaa kuin jyrkkää vastakkainasettelua.

Tuhansien eurojen harkkapaikka

Osa harjoittelupaikoista tarjoaa niin pientä palkkaa, ettei kaikilla opiskelijoilla ole niihin taloudellisia valmiuksia. Onko osa urapoluista avoinna vain hyvätuloisille?

Teksti MIIRA PARHIALA Kuva SAARA PELTOLA Kuvitus KIMMO LUST

Riittävätkö rahat, jos otan tämän harjoittelupaikan vastaan?

Tätä kysymystä Cecilia Ingman pyöritteli mielessään, kun hänet valittiin keväällä 2022 työharjoitteluun New Yorkiin, Suomen pysyvään YK-edustustoon rauhan ja turvallisuuden yksikköön.

Ingman oli hakuvaiheessa kolmannen vuoden kansainvälisen politiikan opiskelija, eikä odottanut tulevansa vielä valituksi.

”En ollut palauttanut vielä kandiakaan. Hain vähän sellaisella ajatuksella, että nimeni jäisi sinne mieleen ja voisin hakea myöhemmin uudestaan.”

YK:n pysyvä edustusto vastaisi harjoittelupaikkana parhaiten Ingmanin opintoihin, kiinnostuksen kohteisiin ja tu-

Cecilia Ingman opiskelee kansainvälistä politiikkaa.

levaisuuden tavoitteisiin. Rauhan ja turvallisuuden yksikön harjoittelun sisältö koostuu esimerkiksi rauhanrakentamisen, humanitaaristen asioiden ja asevalvonnan teemoista.

”Minulla on sellainen tavallinen kansainvälisen politiikan opiskelijan mentaliteetti, että elämässä pitää tehdä jotain merkityksellistä ja tärkeää. Haluan olla siellä, missä tapahtuu.”

Tulevaisuudessa Ingman toivoo työllistyvänsä esimerkiksi valtiolle ulkoministeriöön. Siksi kansainvälisen kokemuksen kartuttaminen jo opiskeluaikana on hänelle tärkeää.

YK-edustuston harjoittelun työhaastattelussa keskusteltiin esimerkiksi Ingmanin tietämyksestä YK-järjestelmään liittyen. Mitä annettavaa Ingmanilla itsellään olisi edustustolle?

Haastattelussa kysyttiin myös Ingmanin taloudellisista valmiuksista.

”Kuulemma sitä on tapahtunut, että hakija on tullut valituksi, mutta sitten on selvinnyt, ettei hakijalla olekaan taloudellisia resursseja lähteä harjoitteluun.”

Haastattelun jälkeen Ingman sai videon turvallisuusneuvoston istunnosta, jossa Yemenin erityislähettiläs piti ohjeistuksen maakohtaisesta tilanteesta. Hakijan piti kirjoittaa videosta maksimissaan puolen sivun harjoitteluraportti.

”Harjoitteluun kuuluu paljon raportointia Helsinkiin sekä Suomen suurlähetystöihin ja edustustoihin, joten raportoinnin sujuvuutta haluttiin testata hakuvaiheessa.”

Ingmanin kirjoittama raportti oli sitä, mitä rekrytoijat halusivat.

Taloudellisetkin asiat ratkeaisivat, tavalla tai toisella, joten Ingman pakkasi matkalaukkunsa ja päätti muuttaa puoleksi vuodeksi rapakon taa.

Juuri kuten elokuvissa

Kallis ja hektinen. Ne sanat tulevat Ingmanille ensimmäisenä mieleen, kun hän miettii elämäänsä New Yorkissa nyt vajaa kaksi vuotta myöhemmin.

”Ja kliseisellä tavalla se oli juuri sellainen, kuin elokuvissa. Siellä tuli olo, että voit olla ihan mitä tahansa ja tehdä ihan mitä vain. Sellainen pystyvyyden fiilis”, Ingman kertoo.

Arkisten asioiden hoitaminen oli kaupungissa hidasta. Kun Ingman meni ostamaan kaupasta kahdeksan dollarin kaurahiutalepakettia, oli edessä koko kaupan läpi kiemurteleva jono.

Myös etäisyydet ovat New Yorkissa pitkiä. Monella menee vain työmatkoihin useita tunteja päivässä.

Työnantaja ei auttanut Ingmania asunnon löytämisessä, mutta hän sai apua asunnon etsimiseen niin sanotusta harjoittelijan oppaasta. Lopulta Ingman löysi kodin vain 45 minuutin metromatkan päästä edustustosta Roosevelt Islandilla, saarelta Manhattanin ja Queensin välissä.

”Kämppikseni olivat aika puheliaita. Isoin kulttuurishokki liittyi varmaan siihen small talk -kulttuuriin.”

Huoneen vuokra oli 1200 dollaria, ja Ingmanin työharjoittelusta maksettiin palkkaa noin 1300 dollaria kuukaudessa. Omia säästöjä oli oltava.

”Rahan meno oli siellä niin ahdistavaa, että en halunnut laskea paljonko esimerkiksi ruokaan menee rahaa. Elin budjetilla ja varmistin, että rahat riittävät edes ruokaan.”

Ingman kertoo, että tavalliseen elämiseen meni lopulta tuhansia euroja säästöjä ja harjoittelu vaati paljon myös vanhempien taloudellista tukea. Ingmanin kohdalla työharjoittelu ei olisi onnistunut ilman vanhempien apua.

”Olen todella kiitollinen siitä, että he ovat halunneet ja pystyneet tukemaan unelmiani. Koen olevani onnekas, että vanhemmillani on ollut tähän resursseja.”

Istuntoja ja äänestyksiä

Ensimmäisellä työviikollaan Ingman lähetettiin Tanskan edustustoon seuraamaan selontekoa Afrikka-asioista vastaavan työntekijän sijasta.

”Kyllä siellä pääsi tekemään ihan oikeita töitä ja sai vastuuta. Olin harjoittelussa kesän lomakautena. Virkamiesten ollessa lomalla heidän hommansa delegoidaan muille tiimin jäsenille, kuten harjoittelijoille”, Ingman kertoo.

Harjoittelun aikana Ingman osallistui

HUONEEN VUOKRA

OLI 1200 DOLLARIA, JA INGMANIN

TYÖHARJOITTELUSTA

MAKSETTIIN PALKKAA

NOIN 1300 DOLLARIA

KUUKAUDESSA. OMIA

SÄÄSTÖJÄ

OLI OLTAVA.

esimerkiksi turvallisuusneuvoston istuntoihin ja seurasi YK:n yleiskokouksen puheenvuoroja, raportoi näistä Helsinkiin, muihin Suomen suurlähetystöihin ja edustustoihin ja piti briiffejä edustuston sisällä.

”Tuohon aikaan myös Ukrainan tilanne oli todella isosti pöydällä. Venäjä on turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen, niin siellä kuuli aika hurjiakin puheenvuoroja.”

Välillä Ingman koki vaikeita tunteita salissa istuessaan. Tiettyjä puheenvuoroja oli haastavaa kuunnella, koska ne eivät istuneet omaan maailmankuvaan. Maailmantuska konkretisoitui.

”Piti miettiä, että miten niistä asioista kirjoittaa raporttiin.”

Harjoittelu mullisti Ingmanin käsityksen kansainvälisestä yhteisöstä ja maailmasta: maiden keskinäisten suhteiden ja maiden ryhmittymien vaikutusvallan määrä yksittäisten ihmisten elämiin selkeytyi.

”Kun turvallisuusneuvostossa äänestetään jostain asiasta, saatetaan äänestää ryhmittymän mukaan. Se on absurdia, että nämä äänestyspäätökset vaikuttavat suoraan oikeisiin ihmisiin oikeilla konfliktialueilla.”

Viimeisten viikkojen aikana Ingman sai vastuulleen mentorinsa Afrikka-asioita ja rauhanrakennusta koskevan deskin.

”Vastuu auttoi hahmottamaan omaa asiantuntijuutta ja kyvykkyyttä haastavien asioiden parissa. Itseluottamus kasvoi.”

Harjoittelun jälkeen Ingman pääsi kesätöihin ulkoministeriöön. Ulkoministeriön rekrytoinnissa painotettiin esimerkiksi harjoittelukokemusta edustustosta.

”Harjoittelusta on ollut konkreettista hyötyä tulevaisuuden työnäkymiä ajatellen. Harjoittelun aikana minulle myös vahvistui ymmärrys siitä, että haluan tehdä kansainvälistä uraa”, Ingman kertoo.

Eriyttävä palkkaus

Ingman ymmärtää työharjoittelujen pienemmät palkat siinä mielessä, että kyseessä ei ole vielä niin sanotusti oikea työ, vaan ohjausta ja tukea vaativa työelämän harjoittelu.

”Palkkaus herättää kuitenkin kysymyksiä siitä, kenellä on loppujen lopuksi mahdollisuus tehdä tiettyjä harjoitteluita. Opiskelujen aikana tehdyt harjoittelut vaikuttavat myös siihen, mihin porukka päätyy myöhemmin työelämässä”, Ingman sanoo.

Tässä mielessä työharjoittelujen kehnot palkkaukset voivat Ingmanin mielestä eriyttää opiskelijoita.

”Ajatus siitä, että työharjoittelua varten pitäisi säästää rahaa, on aika ikävä. Tämä ei koske vain ulkomaan harjoitteluja, vaan onhan Helsingissäkin kallista ja palkat voivat olla todella pieniä. Kaikki harjoittelut eivät ole kaikkien saavutettavissa.”

Tampereen yliopiston yhteisten ohjauspalveluiden asiantuntija ja uraohjaaja Reeta Lehmusoksan mukaan pienet harjoittelupalkat vaikuttavat opiskelijoiden toimeentuloon ja esimerkiksi siihen, onko opiskelijalla varaa lähteä harjoittelun perässä toiselle paikkakunnalle.

Opiskelijat kokevat usein myös stressiä siitä, löytävätkö he harjoittelupaikkaa.

”Opiskelijat hakevat useita paikkoja ja prosessi voi olla itsessään stressaava. Siihen liittyy paljon epävarmuutta”, Lehmusoksa sanoo.

Yliopiston harjoittelutuella pyritään vaikuttamaan esimerkiksi siihen, että työpaikat maksaisivat harjoittelijoille asianmukaista palkkaa. Yliopiston harjoittelutuki on harjoittelutyönantajalle maksettava rahallinen tuki, jolla katetaan ohjaukseen kuluvaa aikaa ja harjoittelijan palkkakuluja.

Vuonna 2024 harjoittelutukea myönnetään enintään 1800 euroa harjoittelua varten.

Yliopisto asettaa työnantajalle tiettyjä ehtoja, jotta harjoittelutukea myönnetään. Harjoitteluajan palkan tulee esimerkiksi vastata suuruudeltaan vähintään vuosittain määriteltävää, Kelan työssäoloehdon täyttävää vähimmäispalkkaa. Vuonna 2024 Kelan määrittelemä vähimmäispalkka on 1399 euroa kuukaudessa.

Tampereen yliopisto ei Lehmusoksan mukaan mainosta työ- ja harjoittelupaikkatietokannassaan harjoitteluita, joissa harjoittelupalkka alittaa Kelan määrittelemän vähimmäispalkan.

”Yliopisto ei suosittele täysin palkattomia harjoittelupaikkoja. Jos opiskelijalle tulee palkaton harjoittelu vastaan, kannattaa miettiä tarkasti onko harjoittelun sisäl-

tö sellainen, että siihen kannattaisi lähteä.”

Lehmusoksan mukaan on totta, että harjoittelupaikkojen vaihteleva palkkaus voi asettaa opiskelijoita eriarvoiseen asemaan.

Tietyt harjoittelut ja sitä myötä urapolut saattavat olla vain sellaisten opiskelijoiden saatavilla, joilla on hyvätuloiset vanhemmat, paljon säästöjä tai energiaa tehdä rutkasti töitä opintojen tai harjoittelun ohella kustantaakseen matalapalkkaisen tai palkattoman harjoittelujakson.

Harjoittelupaikkojen palkkaukset sekä harjoittelujärjestelmät vaihtelevat myös alakohtaisesti. Esimerkiksi Cecilia Ingmanin suorittamassa politiikan tutkimuksen koulutuksessa harjoittelu ei ole opintojen suorittamisen kannalta pakollinen.

Tampereen yliopistolla ei ole toistaiseksi kerättynä dataa opiskelijoiden harjoittelupalkoista, eikä alakohtaista vertailua palkkojen suuruuksien eroista pystytä vielä tekemään. Lehmusoksan mukaan dataa on alettu kerätä alkuvuodesta 2024 lähtien.

”Haluamme selvittää yleisesti tarkemmin sitä, kuinka opiskelijoiden harjoittelut kaiken kaikkiaan toteutuvat ja sujuvat.”

Tietoa kuitenkin kertyy lähinnä yliopiston tukemista harjoitteluista, eli kaikkien harjoitteluiden palkkauksista ei kerry tietoa yliopistolle tälläkään hetkellä. •

Nenonen on joka luennolleen pukeutunut pikkutakkiin. Kotonaankin hän käyttää liivejä, ainakin kun toimittaja ja valokuvaaja tulevat kylään.

EPÄTAVALLINEN

OPETTAJA

Euroopan noitavainoista kertovasta kurssista kasvoi pieni ilmiö. Kurssilla luennoiva Marko Nenonen on historian laitoksen legenda, ja pian hän jää eläkkeelle.

Teksti EINO RISSANEN Kuvat NIKKE SILLANPÄÄ

Historian opintojen kurssi HIS.HIA.311:n nimi on konstailematon. Noitavainot Euroopassa. Otsake on paljon vähemmän abstrakti kuin monella muulla kurssilla.

Erikoinenkin se on. Nimessä on yliluonnollisuutta. Sellainen on yleensä akatemiasta kaukana.

”Onhan se vähän random, että yliopistossa on tällainen kurssi”, luonnehtii kasvatustieteitä opiskeleva Jonna Ala-Varvi Pinni B1100 -luentosalin penkkirivistä.

Sali on 192-paikkainen ja silti liki täysi. Se piti vaihtaa suurempaan ennen ensimmäistä luentoa, kun opiskelijoita ilmoittautui aina vain lisää, monelta eri alalta.

Kurssilla on oma Jodel-kanavansa ja kohta haalarimerkkikin, niin Patina ry on luvannut.

”Tässä on meemipotentiaalia, kun sanoo, että mennään noitavainoihin kello 16 keskiviikkona”, sanoo historian opiskelija Esko Laine

Ehkä kurssin nimi, sen jännittävä aihe tai Jodel-meemeily ovat saaneet salin näin täyteen. Mutta vaikuttaisi, että ainakin moni historian opiskelija on tullut kurssille myös, koska käsillä voi olla viimeinen tilaisuus päästä kuulemaan sen luennoitsijaa.

Ei häntä voi korvata mitenkään

Euroopan noitavainoista 1400–1600-luvuilla kertovan kurssin takana on yliopistonlehtori Marko Nenonen. Tämän kurssin jälkeen hän jää eläkkeelle.

”Nenonenhan on legenda”, historian opiskelija Annika Särkänmäki huikkaa, kun huomaa minun kiertävän luentosalissa kysymässä opiskelijoiden näkemyksiä luennoitsijasta.

Moni historian opiskelija on Nenosen lähdöstä harmissaan, surullinenkin.

”Hän on omanlaatuinen persoona. Hänen ei tarvitse nöyristellä ketään, hän osaa kaiken. Hyvin rakastettu persoona historian opiskelijoiden keskuudessa”, Särkänmäki kiteyttää. Samoilla linjoilla ovat muutkin historian opiskelijat.

”Hyvin poikkeava muista, ei tietenkään huonolla tavalla”, sanoo Daniel Piirainen.

”Suuri hahmo. Ei semmoista pysty korvaamaan mitenkään”, luonnehtii puolestaan Ville Järviö

Myös Nenosen työtoverit jäävät kaipaamaan häntä.

”Meitähän on tavallisia opettajia, ja sitten on epätavallisia. Hän on lähempänä epätavallista. Nokkela, terävä, ironinen”, yliopistonlehtori Marko Tikka luonnehtii historian laitoksen kollegaansa ja etunimikaimaansa.

Tikan muistikuvat Nenosesta ulottuvat 1990-luvulle. Jo tuolta ajalta hän muistaa Nenosen historian laitoksen nousevana tähtenä, innostavana ja poikkeuksellisena opettajana.

”Markollahan on hirveän laaja repertuaari tutkijana. Se on nykyään hirveän harvinaista, että on tutkinut uuden ajan alkua ja 1900-lukua”, sanoo puolestaan professori Raisa Toivo historian laitokselta.

Tai kuten eräs Nenosen opiskelija luonnehtii: noitavainot on aiheena ”maailman kiinnostavin” ja liikennehistoria ”maailman tylsin”. Nenosella on valtava tietämys molemmista aihepiireistä.

Minä puhun mistä vain

Olen kertonut Nenoselle haluavani tehdä hänestä eläköitymishaastattelun. Haluan tietää, kuka hän on. Siihen hän epäilee minun löytävän vastausta.

Kun kysyn, aikooko hän kirjoittaa muistelmat eläkkeelle jäätyään, hän sanoo: ”Minun elämäni on niin uskomaton, ettei sitä voi muistella. Ainakaan julkisesti.”

Jossain määrin Nenonen haluaa rajata julkisuuteen itsestään kertomiaan asioita, esimerkiksi jälkikasvusta puhuttaessa. Mutta haastattelun hän antaa silti hyvin avoimessa hengessä kotonaan Tampereen keskustassa.

Puhua kyllä osaan, mistä aiheesta tahansa, Nenonen on luvannut sähköpostissa jo ennen haastattelutuokiota. Se käy kyllä selväksi viimeistään haastattelun aikana, ellei se ole sitä luentosalista asti ollut.

KURSSIN ALKUPUOLELLA

NENONEN KYSELI

LUENTOSALISTA JOPA

VAPAAEHTOISIA TENTIN

TARKASTAJIA, JOS TENTTI

JOSSAIN VAIHEESSA

ENSINKÄÄN PIDETTÄISIIN.

Olkoon aiheena nyt vaikka ruoka, juoma ja kulinaristiset nautinnot.

Nenonen alkaa keittää teetä minulle ja valokuvaaja Nikke Sillanpäälle, kun takit on laitettu naulakkoon.

Teestä puhe kulkee luontevasti hunajaan (nykykuluttaja on niin tottunut keitettyyn juoksevaan hunajaan, ja sehän ei Nenosesta ole kunnollista hunajaa) ja mansikkatäytekakkuihin (kakun kerman pitäisi olla oikeaa kermaa eikä prosessoitua purkkikermaa, ”siis oikeaa kermaa, tajuutsä?”).

Suositun Napoli-pizzerian pizzatkin Nenonen tietää valmistettavan Fazerin lähettämästä valmiista taikinasta. Napolissa hän ei syö, vaikka asuu aivan lähellä.

En ole aivan varma, tiedänkö, mitä oikea kerma on.

Opettaja ennen muuta

Pitkään Nenonen on ollut liikkuvainen hahmo. Sitä kuvaa kollega Marko Tikan mielestä se, että Nenosella on yliopiston toimistollaan vähemmän kirjoja kuin monilla kollegoilla.

Nenonen on kirjoittanut toistakymmentä kirjaa, lukuisia artikkeleita, esseitä ja kolumneja lehtiin, kiertänyt maailmaa ”yhden naisen mukana”, ottanut virkavapaita yliopistolta, pyörittänyt omaa historia-alan yritystä ja lukenut, valtavasti.

Mutta ennen kaikkea hän näkee itsensä opettajana.

”Jos se pitää yhdellä sanalla sanoa. Mutta siinähän on semmoinen pieni harha, että kyllähän opettaja itse oppii aivan poskettomasti, kun opiskelijat tekevät töitään, kertovat juttuja mitä ovat lukeneet, mitä tekevät, mitä harrastavat, mikä somessa trendaa. Voisi luulla, että opettaminen on yksipuolista, mutta se on yllättävän interaktiivista.”

Noitavainokurssilla joitakin on huvittanut ja hämmentänyt se, ettei luennoitsija ole antanut yhtä selkeää tapaa kurssin

Noitavainokurssilla voi oppia muun muassa sen, että teoria paholaisen kanssa rietastelevista lentävistä noidista oli oman aikansa sivistystä Euroopassa.

suorittamiseen. Kurssin alkupuolella Nenonen kyseli luentosalista jopa vapaaehtoisia tentin tarkastajia, jos tentti jossain vaiheessa ensinkään pidettäisiin.

Sittemmin Nenonen kertoi, että tentti on tulossa 15. toukokuuta, mutta käytännössä kaikki muutkin suoritustavat ovat mahdollisia.

Tässä ei ole Nenosen tunteville opiskelijoille mitään uutta. Vuosien varrella hän on hyväksynyt kurssiensa suoritustavaksi esimerkiksi podcastin, sarjakuvaa, kuvataidetta, lehtijuttuja, ryhmätöitä.

Vapauden antamisessa Nenosella on taustalla oma filosofiansa.

”Tämähän asia tunnetaan yrityksissä. Jos sä säätelet liikaa sitä kaveria, joka tiimissä toimii, se on näkyvä haitta. Minusta eurooppalaista kulttuuria leimaa ohjeistamisen monumentaalinen trendi. Se on haitallista, se on luovuudenvastaista, se on tarpeetonta. Näkemykseni on, että pitää sitoutua visioon tai konkreettiseen tavoit-

Marko Nenonen

• Syntynyt 1956, täyttää 68 vuotta elokuussa

• Yliopistonlehtori Tampereen yliopiston historian laitoksella, pitää viimeisen luentonsa tämän lehden ilmestymispäivänä keskiviikkona 24. huhtikuuta

• Väitellyt tohtoriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1992, aiheena noitavainot Suomessa

• Noitavainojen tutkija ja liikennehistorioitsija

• Asunut Tampereella alkuvuodesta 2024

• Kaksi poikaa, asuvat IsossaBritanniassa

teeseen, mutta tiimissä jokainen tietää itse paremmin, miten homman käytännössä hoitaa.”

Historian maisteriopiskelija V enla Nenola oli Nenosen ohjaamassa kandiseminaarissa. Nenolan mielestä Nenosen opetustavassa korostuu akateeminen vapaus.

Minun elämäni on niin uskomaton, ettei sitä voi muistella. Ainakaan julkisesti.

”On virkistävää, kun kaikki opettajat eivät tee asioita samalla tavalla eivätkä ole niin byrokraattisia. Vaihtoehtoiset suoritustavat voi olla jollekin iso juttu”, Nenola sanoo.

Kirjoja on vaikea hävittää

Pian väitöskirjansa valmistumisen jälkeen 1990-luvulla Nenonen lähti Tampereen yliopistolta kiertämään maailmaa ja tekemään tilaustutkimuksia yrityksensä nimiin.

Sitten hän palasi Tampereen yliopistolle, vuosi oli 2006 tai 2007. Tuolloin Nenonen huomasi yliopiston kulttuurin muuttuneen.

”Mä tulin yliopistolle innostumaan tieteestä ja taiteesta. Kun tulen takaisin, muodissa on kännykät ja yrittäminen.”

Puheenaiheet tuntuivat muuttuneen urapainotteisemmiksi.Yliopiston henkilöstöön kuului nyt yhteiskuntasuhteista vas-

taavia henkilöitä, ei enää vain tutkimuksen ja opetuksen henkilöstöä.

”Kun mä olin sun ikäinen [parikymppinen], kaikki halusivat olla intellektuelleja. Nyt ihmiset haluavat olla muutosjohtajia. Heistähän tulee konttorirottia. Onhan meillä intellektuelleja täällä yliopistolla, mutta he ovat seinillä. Ei heitä pyydetä tanssiin.”

Nenosen kotona on suuret kirjahyllyt. Tosin kymmenestä hyllymetristä kirjoja piti luopua Tampereelle muuton yhteydessä. Muuttoyhtiö laskutti siitä vieläpä ”mielettömän summan rahaa”.

”Kirjoja on vaikea hävittää, koska ne eivät kelpaa minnekään.”

Sivistyksen puute nykyajassa tuntuu harmittavan Nenosta, ajattomasti pukeutunutta akatemian konkaria, josta sivistys huokuu.

Silti hän ei heittäydy kyyniseksi. Idea yliopistosta sivistyksen kehtona pilkahtaa

Kun Nenonen muutti Tampereelle, piti hävittää monta hyllymetriä kirjoja. Paljon tuli silti mukaan.

Encyclopedia Britannica -tietosanakirjasarjan hän päätti säästää, koska sen hävittäminen olisi ollut kallista.

edelleen näkyviin, sen Nenonen huomaa esimerkiksi opiskelijoiden ja kollegoiden kanssa keskustellessaan. Ehkä muotikin joskus muuttuu ja intellektuelleja pyydetään taas tanssimaan.

Sivistys ja kiire eivät sovi yhteen

Marko Nenosen piti jäädä eläkkeelle jo joitakin vuosia sitten, mutta koronapandemia lykkäsi eläköitymistä. Hän valitsi viimeisen kurssinsa aiheeksi noitavainot, koska halusi päättää uransa yliopistolla suosikkiaiheeseensa.

Kohta Nenosen ei enää tarvitse hoitaa yliopistonlehtorille kuuluvia hallinnollisia tehtäviä. Sälää jää pois, hän sanoo.

Säännöllisen luennoimisen ja opinnäytetöiden ohjaamisen lopettaminen huolestuttaa häntä kuitenkin hieman. Oppiihan opettaja opettaessaan niin paljon.

”Varmaan jään sitä keskustelukulttuuria

ja ihmisten välistä yhteyttä kaipaamaan. Ihmettelen, miten mä sen järjestän eläkkeellä. Jos menen eläketansseihin, ei se ole ihan sama juttu.”

Tilalle tulee kyllä kiireettömyyttä. Nenosen mielestä juuri se on sivistyksen avain.

Nykyajassa on helppo tuntea syyllisyyttä kesken jääneestä kirjasta ja soimata itseään, kun taas antoi somevirran viedä.

”Sehän on ihan normaalia, että avaa kirjan, toteaa, että tätä en lue ja sulkee sen. Pitää lukea tenttikirjat ja työhön liittyvät kirjat, lopun saa valikoida vapaasti.”

Nenosen mielestä sivistys lähtee siitä, että osaa ensin olla itsekseen. Pitää voida istua nojatuolissa, ja miettiä, mitä tänään tekee, ja mitä ei ainakaan tee.

”Siitä se alkaa, että on malttia dokumentin katsomiseen, sinfonian kuuntelemiseen, kirjan lukemiseen.”

Sivistys ei ole kokonaan kuollut eivätkä lukevat ihmiset kadonneet, Nenonen uskoo.

SIVISTYS EI OLE KOKONAAN KUOLLUT EIVÄTKÄ LUKEVAT IHMISET KADONNEET, NENONEN USKOO.

”Mutta maltti ei sovi nykyaikaan. Meillä kaikilla on haasteena se, että sivistys vaatii aikaa ja voimaa.”

”Jos harrastat viinejä, niin oletko nähnyt ketään viinilasin ääressä, joka olisi kiireinen? Viini on aika hyvä, se ei pelitä kiireellisessä kulttuurissa. Se ei vaan toimi.” •

ÄLYTÖN MATKA ENGLANTIIN O

Maailma pyörii älypuhelinten ympärillä. Vastaukset, seura ja turva ovat taskussa muutaman klikkauksen päässä kellon ympäri. Mitä tapahtuu, kun sammuttaa puhelimen ja lentää neljäksi päiväksi Englantiin?

nko sinulla puhelimessa sitä mobiililippua, sen tämä voisi paremmin tunnistaa”, Lontoon Stanstedin rautatieasemalla työskentelevä mies kysyy englanniksi. Hän on yrittänyt lukea printtilippuani kädessään olevan laitteen läpi ainakin viisi kertaa. Muste lipussani on haalistunut.

Mitään muuta lippua minulla ei ole. Älypuhelimen hyvästelin muutamaa tuntia aikaisemmin, ja nyt taskussani painaa CAT-merkkinen näppäinpuhelin, jonka yksi numeronäppäin on vuosien saatossa irronnut. Siinä ei ole mobiililippua, saati mitään muitakaan mukavuuksia.

Ajatus ulkomaille lähtemisestä ilman älypuhelinta syntyi jo kaksi vuotta sitten, kun kävin Englannissa siskoni luona ensimmäistä kertaa. Puhelimeni ei toimi-

nut maassa kuin harvoina ja valittuina hetkinä, ja jouduin jättäytymään muun matkaseuran kartanlukutaitojen ja tiedonetsintäkykyjen varaan. Epätietoisuus ja kontrollin tunteen puuttuminen olivat minulle paatuneena lankojen käsissä pitelijänä kamalia kokemuksia.

Tasan kaksi vuotta ja kaksi päivää myöhemmin päästin irti langoista kokonaan. Älypuhelimen apu, matkaseura ja kartalla liikkuva sijaintipallo jäivät tämän matkan ajaksi kokonaan pois. Sen sijaan matkaan lähti musta internetiä tukematon näppäinpuhelin, jonka matopelin puute jäi pitkillä junamatkoilla harmittamaan.

Silmät auki

Koneen humina tuntui vielä kovemmalta, kun korvat menivät lukkoon. Onneksi ikkunasta näkyvät kauniit pilvet veivät huomioni paineen aiheuttamista vaivoista ja antoivat muuta ajateltavaa. Aloin etsiä niistä kuvioita samalla tavalla kuin lapsena pihalla makoillessa tehtiin. Löysin kissan, jolla oli balettihame, oudosti virnistävät ihmisen kasvot sekä eläimen, joka oli puoliksi leijona ja puoliksi gerbiili. Sitten pilvet väistyivät, ja oli vain aurinkoa ja aikaa omille ajatuksille. Ja kun ajateltavat ajatukset loppuivat, jäivät jäljelle vain matkustamosta kuuluvat äänet ja puutuneet jalat.

Tylsyys oli matkalla suurin viholliseni. Älypuhelin kädessä tylsää ei ehdi tulla, sillä aina on ystäviä, joiden kanssa jutella tai sosiaalinen media, jota selata sen suurempia ajattelematta. Ja vaikka ei olisi kumpaakaan noista, olisi sentään musiikkia. Tylsät hetket ajoittuivat lentokoneessa olemiseen ja siihen, kun siskoni ja hänen kämppiksensä nukkuivat.

Teksti & kuvat LIINU NIEMINEN

TUNSIN ITSENI

ULKOAVARUUDESTA

LASKEUTUNEEKSI

TARKKAILIJAKSI, KUN LIIKUIN

JULKISILLA PAIKOILLA YKSIN

ILMAN PUHELINTA.

Heräsin jokaisena aamuna ennen muita talon asukkaita. Ensimmäisenä aamuna löysin keittiöstä mainoslehtiä, joiden ristikoita aloin täyttää. Se oli hauskaa noin neljän sanan verran, sillä englannin kielen sanavarastoni ei yltänyt ristikoiden vaatimalle tasolle. Googlaamalla olisin varmasti päässyt pidemmälle.

Toisena aamuna päätin poistaa tylsyyden käyttämällä lentokoneessa löytämääni näköaistia. Patjani vieressä kohoava seinä oli päällystetty kohokuvioisella tapetilla, josta aloin etsiä kuvioita. Tunnin tuijottelun ja yhden kirahvin löytymisen jälkeen lähdin alakertaan etsimään uutta ristikkolehteä.

QR-koodien ja ilmaisten appien yhteiskunta

Vietin Nottinghamissa yhteensä neljä päivää. Päivien aikana jokaisessa vierailemassani paikassa lisä-

tietoa milloin mistäkin sai skannaamalla puhelimella QR-koodin. Joskus lisätieto oli paikan kartta, joskus reaaliaikainen kulkuneuvon seuraaminen. Kerran myös ruoan tilaaminen. Opiskelijoiden suosimassa Wetherspoonsissa ruoka tilataan ja maksetaan ravintolan omalla applikaatiolla. Siskoni tilasi myös minulle, koska näppäinpuhelimeni ei olisi taipunut tuollaiseen suoritukseen. Rahojen takaisinmaksu ei tietenkään onnistunut Mobilepaylla, vaan hän sai odottaa rahojaan Suomeen pääsemiseeni asti.

Appien lataamiseen kannustettiin myös eduilla. Nämä kannustimet olisin mielihyvin ottanut vastaan. Olimme yhtenä iltana matkalla nottinghamilaisten majoittajieni kanssa baariin, kun yksi heistä huomasi, että applikaation lataamalla kyseisen baarin juomista saa tarjouksia. Kaikki kolme heistä latasivat sovelluksen: yksi sai kaksi juomaa yhden hinnalla, toinen sai puoleen hintaan haluamansa juoman ja kolmas laajennetun happy hourin. Minä en saanut appia enkä tarjousta. Siinä vaiheessa kyseenalaistin hieman koko ”ihmiskokeeni” tarpeellisuutta.

Samana yönä palelimme Nottinghamin keskustassa ja odotimme bussia takaisin talolle. Bussi kuitenkin jätti tulematta, ja sormet kohmeessa päätimme tilata Uberin kotiin. Se oli halvin ja helpoin vaihtoehto. Jos olisin ollut yksin liikkeellä, vaihtoehtonani olisi ollut joko odottaa aamuun asti seuraavaa bussia tai etsiä taksi tietämättä koko kaupungista yhdenkään taksitolpan sijaintia.

JOS OLISIN OLLUT YKSIN

LIIKKEELLÄ, VAIHTOEHTONANI

OLISI OLLUT JOKO ODOTTAA

AAMUUN ASTI SEURAAVAA

BUSSIA TAI ETSIÄ TAKSI

TIETÄMÄTTÄ KOKO

KAUPUNGISTA YHDENKÄÄN TAKSITOLPAN SIJAINTIA.

TUNSIN

VIEROITUSOIREITA, JOTKA ILMENIVÄT NIIN, ETTÄ NÄIN JOPA UNTA IPHONESTANI.

Wheels on the bus go round and round

Tunsin itseni ulkoavaruudesta laskeutuneeksi tarkkailijaksi, kun liikuin julkisilla paikoilla yksin ilman puhelinta. Puhelimen kädessä pitäminen on normi, josta poikkesin. Omassa päässäni kuvittelin itseni oudoksi tirkistelijäksi. Ymmärsin myös sen, miksi puhelin on ulkona liikkuessa niin tavallinen asia: se tuo turvaa ja seuraa. En ole koskaan tuntenut yksinäisyyttä ollessani yksin, mutta jokin sen kaltainen tunne hiipi mieleeni noina hetkinä.

Minulla oli välillä jopa ikävä puhelintani. Neljän päivän vieroitus ei ennen matkalle lähtöä tuntunut haasteelta, mutta yllättäen niin kävi. Kaipasin erityisesti ihmisiä, joiden kanssa olisin voinut olla yhteydessä yksinäisinä hetkinä, mutta myös joukkoon kuulumisen tunnetta. Kaipasin myös musiikkia ja muusta maailmasta pakenemista. Tunsin vieroitusoireita, jotka ilmenivät niin, että näin jopa unta iPhonestani.

Musiikin puuttuminen tuntui vaikealta jokaisella välimatkalla, mutta erityisesti viimeisellä bussimatkalla Leicesteristä Lontoon lentokentälle. Bussissa oli aluksi minun lisäkseni noin kymmenen ihmistä, ja olin saanut paikan, jossa oli lyhyisiin jalkoihini nähden valtavasti tilaa. Vielä viime hetkellä bussin rauha

rikkoutui, kun nelihenkinen lapsiperhe ryntäsi kyytiin laukut penkkeihin rymisten. Perheen nuorin lapsi oli innoissaan bussimatkasta, ja alkoi jo tien ensimmäisessä mutkassa laulamaan ”wheels on the bus go round and round” -rallatusta. Lapsella oli pieneen kokoonsa nähden valtavat keuhkot ja voimakas ääni. En voinut peittää ääntä mitenkään, toisin kuin kaikki muut matkustajat, joiden kuulokkeiden läpi esitys ei kantautunut. Matka Lontooseen kesti yhteensä kaksi tuntia, kaksikymmentä minuuttia ja yhdeksän sekuntia. Se oli lapsen tuottamasta taustamusiikista kärsiessä kaksi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia liikaa.

Ihmiskokeen itsereflektio

Ystäväni kutsuivat tätä neljän päivän haastetta ihmiskokeeksi. Ymmärsin vasta matkalla, että sitä se todellakin oli. Kun apu ja vastaukset eivät olekaan taskussa muutaman klikkauksen päässä, pitää olla todella tarkkaavainen omaa ympäristöään kohtaan. Yhtäkään kylttiä ei voi sivuuttaa, eikä yhtäkään kuulutusta olla kuuntelematta. Se tuntui puhelin käteen kiinni kasvaneelle ihmiselle kuormittavalta.

On pakko myöntää, että kaipasin puhelintani useammin kuin olisin voinut olettaa. Mietin mitä tutut ja ystävät ovat tehneet, mutta myös sitä, kuinka en voi itse kertoa heille mitä minulle on tapahtunut. Jo heti matkan alussa jäin satunnaistarkastukseen, jossa kroppani tunnusteltiin läpi mahdollisten kiellettyjen esineiden varalta. Kun lentokentän työntekijä tunnusteli housujeni vyötärön sisäosaa, pohdin, kuinka tästäkin olisin halunnut heti kertoa jollekin.

Matkan aikana opin sietämään tylsyyttä ja etsimään hahmoja sekä pilvistä että tapetista. Noita kahta asiaa en olisi ikinä aikaisemmin osannut yhdistää lomamatkalla olemiseen. •

TURHAT TAIDOT

MITÄ TURHIA TAITOJA

SINULLA ON?

”Olen hirveän kiinnostunut maantiedosta. Maista, kaupungeista, pääkaupungeista ja lipuista!”

VIIVI KAUTTA Hallintotieteet, 2. vuosi

”Osaan tehdä näin *laittaa silmät kieroon*. Osaan myös lausua hauskoja hyvästejä saksaksi.”

NILS SCHODER Ympäristötekniikka, vaihto-oppilas

”Kavereistani inspiroituneena: itseni vähättelemisen taito.”

VERNA LUKKARI Hallintotieteet 2. vuosi

ANNI KANNIAINEN Kirjoittaja on Visiirin toimitusharjoittelija, jolla ei toistaiseksi ole erityisiä suunnitelmia omakotitaloista tai luudan ylitse liittoon hyppäämisestä.

Hustlaamme itsemme katkeraan voittoon

Teini-ikää pidetään mullistuksen aikakautena, mutta joidenkin kasvatusalan ammattilaisten mukaan ihminen määrittää elämänsä suuret linjat vasta ikävuosien 18–25 paikkeilla. Omilleen on muutettu, ja edessä häämöttää uusi elämä. Ei tiedä, minne mennä. Takaisin ei ole palaamista.

Nämä vuodet ovat kiireisiä. Opiskeleminen, kaupassa käyminen, ruoanlaitto, siivoaminen, liikunta ja Kela-etsivää tekoripsien kanssa karkuun juokseminen syövät suuren osan keskimääräisen yliopisto-opiskelijan arjesta.

Siunattuja ovat he, joilla on aikaa työskennellä opiskelun ohessa!

Jos humanistien tutkimuksia on uskominen, juuri työnteko opintojen ohella hidastaa valmistumista. Varmaa työpaikkaa pitkittyneen kouluttautumisen jälkeen on vaikea löytää.

Suomalaisten keskimääräinen valmistumisikä maisteriksi korkeakoulusta on 29:n paikkeilla, hieman myöhemmin kuin muualla Euroopassa. Naimisiin mennään muutama vuosi sen jälkeen. Omakotitaloa tämän sukupolven edustajat eivät välttämättä tahdo.

Jos tahtovatkin, sen merkitys ei välttämättä ole yhtä suuri kuin ennen. Journal of Youth Studies -lehdessä vuonna 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan nuoret aikuiset eivät koe samaa tyytyväisyyttä aikuisuuden merkkipaalujen saavuttamisesta kuin ennen. Näennäinen menestys ympärillämme yhdistettynä van-

hentuneeseen elämänrytmikäsitykseen saa huolestumaan, että jää jälkeen.

NYKYSOSIOLOGIEN mukaan erityisesti Pohjois-Euroopan uusliberalistisessa järjestelmässä yksilöydestä on tullut yrittäjyyttä imitoiva henkilökohtainen projekti. Itseään on markkinoitava mahdollisimman hyvin, että olisi tehokas ja selviytyisi elämästä voittajana.

Ehdimmekö me opiskelijat nähdä elämäämme, kun se viilettää ohi?

”Tuntuu, että jotta koskaan kelpaisi mihinkään työelämässä, pitäisi opiskella paljon, nopeasti ja hyvin arvosanoin, haalia monipuolista työkokemusta, päteä järjestöissä eli ’verkostoitua’ ja sitten lisäksi tietysti olisi oman hyvinvoinnin vuoksi mukava ehtiä viettää aikaa todella läheisten ihmisten kanssa, urheilla ja harrastaa mukavalta tuntuvia asioita,” tuskailee nainen Katariina Nikulan vuonna 2011 julkaistussa korkeakouluopiskelijoiden kiirettä käsittelevässä gradussa.

Ehdimmekö me opiskelijat nähdä elämäämme, kun se viilettää ohi?

Jonakin päivänä heräämme, ja olemme vanhuksia tai vähintäänkin parhaat vuotemme nähneitä. Silloin huomaamme, että juuri kiireisimpinä vuosina muotouduimme omanlaisiksemme. •

SILTAA PITKIN

Kävimme tutustumassa tamperelaiseen yhdistykseen, joka tarjoaa kuntouttavaa työtoimintaa ja koulutusmahdollisuuksia rikos- ja päihdetaustaisille sekä työn ja koulutuksen ulkopuolelle joutuneille aikuisille ja nuorille.

Siltaan päädytään monesta syystä. Taustalla voi olla esimerkiksi yksinäisyyttä, päihdeongelmia, rikollisuutta tai mielenterveysongelmia.

Teksti ANNI KANNIAINEN Kuvat TATU VORNANEN

aavumme aamun räntäsateessa suurelle teollisuusalueelle. Parkkipaikan takana näkyy useita rakennuksia, joista ensimmäisessä haalaripukuiset henkilöt työskentelevät ison linja-auton läheisyydessä.

Silta-Valmennusyhdistys ry:n toimipisteessä, paikassa, jossa tarjotaan rikos- ja päihdetaustaisille sekä työn ja koulutuksen ulkopuolelle päätyneille aikuisille ja nuorille kuntoutumis- ja työpajapalveluita. Lisäksi Silta tarjoaa koulu-

tuspalveluita, jotka on toteutettu yhdessä ammattiopisto Luovin ja Tredun kanssa – esimerkiksi koulutuksen ulkopuolelle jääneet tai vankilasta vapautuvat nuoret voivat kouluttautua ammattiin Sillan seinien sisällä. Viinikan toimipisteessä sijaitsee peruskouluikäisille tarkoitettu Niva- ja ammattikouluikäisille tarkoitettu Tuva-koulutusohjelma.

Muutaman puhelinsoiton jälkeen meidät kuljetetaan toimistoon, jonka seinällä on entisten työntekijöiden jättämiä meemejä. Etsivät nuorisotyöntekijät Mia Roivas ja Meri Menke esittäytyvät.

Silta-Valmennusyhdistyksen rahoituspohja koostuu hankerahoituksista, kuten Euroopan sosiaalirahaston, kulttuuri- ja opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriöiden hankeavustuksista, minkä lisäksi hyvinvointialue voi ostaa siltä sosiaali- ja kuntoutuspalveluita. Hankerahoituksilla kehitetään palveluita heikommassa asemassa olevien henkilöiden tukemiseksi sekä mahdollistetaan jo olemassaolevien palveluiden jatkuminen.

Lisäksi Silta tarjoaa koulutuspalveluita, jotka on toteutettu yhdessä ammattiopisto Luovin ja Tredun kanssa

Päihde- ja rikostaustaisiin nuoriin opinnoissaan suuntautunut Meri Menke (oik.) kertoo, että Sillan asiakkaiden edistyminen kuntoutuspoluillaan on hänelle kantava voima.

– esimerkiksi koulutuksen ulkopuolelle jääneet tai vankilasta vapautuvat nuoret voivat kouluttautua ammattiin Sillan seinien sisällä.

Silta-Valmennusyhdistys on Roivaksen mukaan perua 1800-luvulla toimineesta Suomen vankeinhuoltoyhdistyksestä. Nyt toiminta on laajempaa, eikä osallistumiseen tarvitse rikosrekisteriä tai tuomiota.

Millaista toimintaa nuorille osallistujille nykypäivänä tarjotaan?

Tutkintoon valmentavan koulutuksen yksilövalmentaja Juuso Aalto pitää Silta-valmennusta viihtyisänä työympäristönä.

Tukea opintoihin nuorille

Aloitamme kierroksemme Tuvasta, tutkintoon valmentavasta opetuksesta. Se on peruskoulun jälkeen suoritettava opetusohjelma, jossa tutustutaan eri ammattikoulun aloihin, korotetaan peruskouluarvosanoja ja kehitetään opiskelijoiden taitoja.

Muutama teini maalaa kuvataideluokan reunoilla, yksi viedään pihalle mäiskimään ruukkuja mosaiikkitöitä varten. Yksilövalmentaja Juuso Aalto istahtaa eteeni juttelemaan.

”Nuorten kanssa voi tehdä oikeastaan mitä vain, mitä keksii.”

Tuva ja Niva ovat koulutusmuotoja, jotka on tarkoitettu eri ikäisille opiskelijoille. Tuva eli tutkintoon valmentava koulutus valmentaa ammattiopintoihin. Niva eli nivelvaiheen valmentava opetus on suunnattu 15–17-vuotiaille oppivelvollisuutta suorittaville opiskelijoille, joille koulunkäynti perinteisessä oppimisympäristössä on tuottanut haasteita.

Aallon mukaan koulutusohjelmien valmentajia on erilaisia: yksilö- ja työvalmentajia. Aalto itse kertoo olevansa yksilövalmentaja, ja käyttää työssään ”koulukuraattorimaista otetta” olematta kuitenkaan koulukuraattori – oppilasta oikealle polulle ohjaten.

Kurkistamme seuraavaksi Niva-perusopetukseen. Meidät ohjeistetaan bänditarvikkeita täynnä olevaan säilytystilaan haastattelua varten.

Sillassa työskentelevän Tampereen kaupungin erityisopettajan Miia Muukan mukaan Nivan opettajat työstävät kahden viikon mittaisia ilmiöpohjaisia oppimisjaksoja opetussuunnitelman ja oppilaiden tarpeiden mukaisesti.

Esimerkiksi elinteemaisen jakson aikana oppilaat saivat itse muotoilla elimen, joka oli heidän seuranaan opintojakson ajan.

Rikosta ja rangaistusta käsittelevällä jaksolla oppilaat ovat vierailleet käräjillä.

Pistäydymme muotoilupajalla, jossa tällä hetkellä on Tuvan opiskelijoita. Sienihupparinen henkilö siemailee Monster Punchia ja neuloo, jotkut ompelevat. Meille näytetään seinällä olevia hahmoja ja kerrotaan niiden kuvaavan pajojen ohjaajia. Ne ovat Tuvan ja Nivan musiikkimaalaussession tulos.

Pienillä askeleilla suuriin muutoksiin

Siirrymme alakertaan muotoilupajan toiseen tilaan. Paja on täynnä asiakkaita. Osa syö ja osa piirtää, maalaa, askartelee tai katsoo videoita netistä.

Havaitsen seinällä useita kumiankkaan viittavia töitä ja lappuja.

Valmentaja Sabina Karolehto selventää, että kumiankka on turvasana, jota käyttämällä voi vaihtaa keskustelunaihetta. Turvasanat ovat käytössä myös muilla pajoilla. Numa-pajalla sana on vesimeloni.

Tavoittelin reportaasia varten Silta-Valmennusyhdistykseltä haastateltavia. Siltaan päädytään monesta syystä. Taustalla voi olla yksinäisyyttä, päihdeongelmia, rikollisuutta tai mielenterveysongelmia, joista moni ei halua puhua nimellään tai kuvallaan. Kuntouttavaan työtoimintaan liittyy yhä ennakkoluuloja.

Muotoilupajalla kohtasimme yhden asiakkaan, joka halusi kertoa kokemuksistaan anonyymisti.

Noin vuoden ajan pajalla käynyt asiakas kertoo kärsineensä pitkään sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ensimmäiset käyntikerrat olivat ”täyttä kuraa”. Pajalla hän sai ahdistuskohtauksia, ja parantuminen pajakäynnistä kesti pitkään.

Nyt asiakas kertoo käyvänsä pajalla kaksi kertaa viikossa, ja tulevaisuudessa kerrat nostetaan kolmeen.

”Sosiaaliset akkuni ovat parantuneet, sosiaaliset taitoni ovat parantuneet, kaikki on parantuneet”, hän sanoo.

Pajalainen on täyttänyt kolmekymmentä, mikä tarkoittaa, että monet nuorille

Kumiankkaa hyödyntämällä ikävän keskusteluaiheen voi vaihtaa toiseksi.

JOS VOI HUONOSTI, TOINEN VOI JAKAA SAMAN TUNTEEN JA TARJOTA VERTAISTUKEA. PAJALLA

EI TARVITSE AINA VOIDA HYVIN.

suunnatut palvelut, kuten Nuotti-valmennus, etsivä nuorisotyö ja työ- ja ohjauspalvelut jäävät ikärajan toiselle puolen.

Pajalainen kertoo kokevansa, että 30 vuotta on aika nuori ikä. Kelan papereista ja hakemuksista ei välttämättä ota selkoa, varsinkaan, jos siihen ei ole voimavaroja.

”Koitan googlata, mutta tieto on piilotettu niin syvälle, ettei sitä löydä. Jos kysyy ohjaajalta, hän löytää sen parissa minuutissa”, pajalainen sanoo.

Tulevaisuudessa hän ajattelee hakevansa ammatilliseen kuntoutukseen työelämää varten. Prosessi on hidas ja vaatii voima-

varojen kartuttamista pikkuhiljaa: haave ei ehkä toteudu ensi vuonna, mutta sitä kohti askelletaan. Nyt työn alla on tölkkien avainklipsuista rakennettava lamppu.

”Vaikka täällä on kivaa, toivottavasti en ole täällä ikuisesti. Ohjaaja Sabina varmaan tulee hätistämään luudan kanssa pois,” pajalainen vitsailee.

Kuntoutusta ja kuntoutumista

Käymme luontopajassa, jonka saamme tietää olevan yhdistetty sote-pajan kanssa. Luontopajassa on juuri istutettu samettikukkia kesän viljelypalstaa varten. Joku hakee teetä, toinen värittää tyyliteltyä muistotekstiä. Istahdan pöytään. Läsnäoloni synnyttää kiivaan keskustelun.

Luontopajalaisten mukaan monilla pajalaisilla voi olla sairauksia, jotka estävät työnteon, ja rauhalliset luontoretket laavulle tai kartanoon lampaita syöttämään tuntuvat pajalaisista mielekkäämmiltä kuin etukäteen määrätyt työtehtävät. Jotkut pajalaiset ovat ottaneet koiriaan mukaan pajojen

luontoretkille, ja onpahan niitä hyödynnetty sote-pajoissakin.

”Olen ollut aika monessa kuntouttavassa työtoiminnassa, ja tuntuu, että tämä on nimenomaan kuntouttavaa. Joistakin on tullut sellainen olo, että olisin ilmaista työvoimaa,” eräs pajalaisista pohtii.

Samaa oli pohtinut myös muotoilupajan asiakas. Joissakin kuntouttavan työtoiminnan toimipisteissä saatetaan esimerkiksi askarrella ulkopuolisen tahon tarpeita vastaavia teoksia, ja määräykset voivat olla tarkkoja.

Pajalaiset pohtivat, että monilla osallistujilla voi olla sairauksia tai pitkäaikaistyöttömyyttä. Neljän seinän sisältä pääsee harvoin metsään laittamaan ruokaa tai pellolle viljelemään. Vaikka kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu työn ja koulutuksen pariin palaamiseen, voivat sairaudet silti merkitä työkyvyttömyyttä monelle asiakkaalle.

”Joillekin tämä voi olla se lopputavoite,” eräs pajalaisista kiteyttää.

Ohjatun toiminnan lisäksi pajalaiset saavat myös itse ohjata toimintaa. Sote-pajalla on opinnollistamisen kautta mahdollista suorittaa osia kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnosta. Pajalaiset kertovat ohjanneensa toimintaa vanhainkodeissa ja pelanneensa Aliasta maahanmuuttajien keskuksissa.

Luonto- ja sotepajoissa ei pajalaisten mukaan ilmene ”omalla huonolla tilanteella kilpailemista.” Jos voi huonosti, toinen voi jakaa saman tunteen ja tarjota vertaistukea. Pajalla ei tarvitse aina voida hyvin.

Vuorovaikutustaitoja roolipelaten

Tutustumme nuorten matalan kynnyksen starttipajaan, Numaan.

Valmentaja Juska Kuhanen kertoo, että

Juska Kuhanen hymyilee Numapajan seuraavan roolipelisession pelialustaa rakentavalle pajalaiselle.

Numa on nuorten matalan kynnyksen starttipaja, jonne usein päätyy koulupudokkaita tai putoamisvaarassa olevia opiskelijoita.

”Numa toimii ponnahduslautana nuorille, eli täältä lähdetään työkokeiluun, kouluun ja vaikka töihin.”

Pajan seinillä on maalattuja pienoismalleja, ja eräs pajalaisista työstääkin parhaillaan uutta pelilautaa roolipeliään varten. Jokainen päivä aloitetaan aamupiirillä, jonka johtajana toimii pehmolelu.

Pajalla on esimerkiksi tehty elokuvia tai opittu työtaitoja roolipelaamisen kautta. Kuhanen kertoo, ettei eräs pajalainen pitänyt itseään ennen roolipelaamista luovana ihmisenä. Kun koko joukko oli pelannut pajalaisen suunnittelemaa roolipeliä, sai hän huomata, kuinka moni oli todellisuudessa pitänyt hänen luovuudestaan.

Lisäksi Numan pajalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa. Juuri sinä aamuna heillä oli ollut hanke, jossa he saivat kertoa, millaisia asioita työnantajien on otettava huomioon nuorten kanssa työskennellessään.

Keskeytämme nuorten Bang-pelin kysyäksemme asiasta. Nuoret kertovat, että monilla työpaikoilla saatetaan käyttäytyä loukkaavasti tai ymmärtämättömästi erilaisia ihmisiä kohtaan.

”Helposti voi jäädä työyhteisön ulkopuolelle, kun on vanhollista porukkaa. Nuorena tai queerina tai nepsynä on vaikeata päästä työyhteisöön mukaan,” eräs nuorista kuvailee. Toinen lisää, ettei vanhempien työntekijöiden tulisi olettaa nuorista liikaa negatiivisia asioita.

Huomaankin, että pöydällä on lehtisiä, joissa mainostetaan kaupungin nuorisotakuuhankkeiden mahdollistamia työmahdollisuuksia transsukupuolisille.

Palaan takaisin Kuhasen luokse. Pöydällä on näytillä siltalaisten nuorten tekemä Kela-lautapeli. Peli, jossa hahmokorttien ja nopan avulla koitetaan selvitä Kelan viidakosta, on Kuhasen mukaan täysin pajalaisten käsialaa. Hahmot ja lauta on itse askarreltu ja piirretty, ja laudalle on sijoitettu myös Anssi Kelan koti.

Kuhasen mukaan pajalaiset ovat askarrelleet Afrikan tähdestä tamperelaisversion, jossa Tappara edustaa hevosenkenkää ja ilveksen pentu Afrikan tähteä.

Kuormitusten purkua ja keskittämistä

Oppaamme kutsuvat meidät loppuhaastatteluun toimistoon. Pohdin aiemmin kuulemaani siitä, miksi osa asiakkaista koki Silta-Valmennusyhdistyksessä olleen vapaampaa kuin jossakin muualla.

”Muualla voi olla sellaisia pajoja, jois-

sa ulkopuoliset tahot maksavat jostakin pajan toiminnasta, kuten vaikka kynttilöiden pakkaamisesta”, Mia Roivas kertoo, mutta lisää, että joillekin ihmisille nimenomaan jäsennelty toiminta on tärkeää.

”Kyllähän meilläkin myydään palveluita esimerkiksi lounasravintolan, kiinteistöpalveluiden ja tuon autokorjaamon muodossa. Myös koulutuspalvelut ovat vahvasti meillä läsnä.”

Kerron kuulleeni sattumoisin aamupalaverissa, että pajatoiminnasta on aiemmin poistettu aggressiivisesti käyttäytynyt henkilö. Vaikka suurin osa toiminnasta rauhalliselta vaikuttikin, tiedustelen, miten ongelmatilanteissa toimitaan.

”Emme hyväksy aggressiivista käytöstä, eikä päihtyneenä saa tulla,” Roivas painottaa.

Hän lisää, että päihtynyt asiakas ohjataan

usein kotiin. Jos ongelmat jatkuvat, Roivaksen mukaan otetaan yhteyttä toiminnan mahdolliseen tilaajatahoon ja keskustellaan asiakkaan kanssa siitä, mikä toiminta olisi asiakkaalle parempi vaihtoehto.

Miten Sillan työntekijät itse kuvaavat työnsä kuormittavuutta?

”Meillä on aika hyvä tiimi. Jos työpäivän aikana tulee kuormitusta, aina voi soittaa esihenkilölle ja purkaa. Meillä on myös säännöllisiä työnohjauksia. Jotkut tilanteet ovat rankkoja ja henkisesti vaativaa työtä, mutta oikeat palautuskeinot ja hyvä työyhteisö auttavat,” Roivas pohtii.

Meri Menke lisää, että on tärkeää tunnistaa, mikä itseä kuormittaa. Hän kertoo, ettei aina välttämättä haluta tietää ennakkotietoja, vaan nuoret lähdetään kohtaamaan avoimin sylin. •

Teksti SAARA PELTOLA

Sekajätteestä diplomityöksi

MARIKKI VÄISÄNEN: ”Ennen dipan aloittamista olin päättänyt, että haluan tuoda ympäristö- ja energiatekniikan työhöni poikkitieteellistä näkökulmaa. Halusin selvittää, onko sekajätteen koostumuksissa eroa eri asuinalueilla.

Ajatus tutkimusaiheesta oli alkanut kypsymään muutama vuosi aikaisemmin, kun luin Helsingin Sanomista kiinnostavan artikkelin. Siinä jäteautonkuljettaja kertoi, että varakkaimpien ihmisten asuinalueilla syntyy enemmän kartonkia ja pahvia. Halusin tutkia tarkemmin sosiodemografisten taustojen vaikutusta sekajätteen määrään. Tarjosin ajatusta Pirkanmaan Jätehuollolle ja se yhdistettiin heidän vuosittaiseen lajittelututkimukseensa.

Osallistuin jätteiden erotteluun ja oli hyödyllistä nähdä omin silmin, kuinka paljon sekajätteessä on sinne kuulumattomia roskia.

Artikkeleiden lukeminen ja niistä omien ajatusten koostaminen tuntui luontevalta, joten työn teoriaosuus rakentui vaivatta. Vaikeinta minulle oli tutkimusasetelman yksityiskohtien hiominen ja tulosten esittäminen. Jumppasin paljon tutkimustulosten kanssa, koska oli hankalaa päättää miten ja kuinka laajasti esittelen ne. Siinä vaiheessa ohjaajien tuki auttoi paljon. Osana työtä toteutin haastatteluja asuinalueilla, joissa jätteitä kerättiin. En ollut aiemmin toteuttanut haastatteluja, joten sain siitä tärkeää kokemusta.

Lopputyö kannattaa tehdä omalla tyylillään. Yleisohjeita lopputyön kirjoittamiseen ei kannata noudattaa liikaa, vaan tehdä siten, miten itsestä tuntuu parhaalta. Esimerkiksi minulle sopi hyvin kirjoittamisen aloittaminen nopeasti sen sijaan, että olisin lukenut lähteitä ensimmäiset kaksi viikkoa.” •

Halusin selvittää, onko sekajätteen koostumuksissa eroa eri asuinalueilla.

DIPPA

• OTSIKKO: Yhdyskuntien sekajätteen koostumus ja lajittelukäytännöt – Asuinaluekohtainen tarkastelu

• ALA: Ympäristö- ja energiatekniikka

• MITTA: 87 sivua

• KAUAN KESTI? ”Seitsemän kuukautta kokonaisuudessaan.”

• KUINKA RANKKAA OLI ASTEIKOLLA 1–5?

”Ehkä keskiarvo 3,5, koska teorian kirjoittaminen alussa ei ollut ollenkaan rankkaa, mutta sitten tuloksien esittelyvaihe oli haastavampi.”

LOPPUTYÖN SANKARIT

Palstalla dipan ja gradun tehneet jakavat viisauttaan.

Gradu tutki perheellisiä opiskelijoita

SANTA BÜRKLAND: ”Halusin tutkia gradussani sitä, miten perheelliset kokevat korkeakouluopintonsa. Minulla oli omakohtaista kokemusta yliopisto-opintojen aloittamisesta raskaana, ja halusin tutkia kaltaisteni kokemuksia. Halusin tutkimuksellani ymmärtää kurssijärjestelyiden vaikutusta sekä opettajien ja kurssikavereiden suhtautumista perheellisiin opiskelijoihin.

Henkilökohtaisen aiheen valitseminen tuntui tosi inspiroivalta. Halusin tehdä gradun aiheesta, joka on linjassa arvojeni kanssa ja jolla on positiivista sosiaalista vaikutusta ympäröivään maailmaamme. Koska pääaineeni on hallinto ja johtaminen, yhdistin aiheen korkeakoulun hallintoon.

Suurin haasteeni oli ensin ymmärtää suomalaisen korkeakoulun hallintojärjestelmää ja tehdä siitä monimutkaisesta aiheesta selkeä lukijalle.

Kirjallisuuskatsaus oli työssäni eniten hankaluuksia aiheuttava vaihe, mutta voitin haasteet tekemällä työtä itselleni parhaiten sopivassa järjestyksessä. Aloitin haastatteluilla sekä niiden analysoinnilla ja siirryin vasta lopuksi kirjallisuuskatsaukseen. Analyysivaihe oli kaikista mieluisin, ja siihen pureutuminen motivoi minua saattamaan työni loppuun.

Jos nyt aloittaisin työni alusta, en edes yrittäisi sopeutua siihen laatikkoon, jonka mukaan työ pitäisi tehdä jossain tietyssä järjestyksessä.

Ymmärsin gradua tehdessäni, että aiheen täytyy olla jollain tavalla henkilökohtainen ja itseä kiinnostava. Neuvoisin muille, että tärkeintä lopputyössä on oma innostus aihetta kohtaan – niin suuri innostus, että voisit tehdä aiheesta jopa puhujakeikkaa!” •

Ymmärsin gradua tehdessäni, että aiheen täytyy olla jollain tavalla henkilökohtainen ja itseä kiinnostava.

GRADU

• OTSIKKO: Governance role in challenges of parenting students in Finnish higher education

• ALA: Kauppatieteet

• MITTA: 69 sivua

• KAUAN KESTI? ”Kolme vuotta.”

• KUINKA RANKKAA OLI ASTEIKOLLA 1–5? ”2, koska vaikeuksista huolimatta luotin koko ajan itseeni.”

KOTIALBUMI

SAARA PELTOLA

HYVÄ AIKA LUOVUTTAA?

Olisiko nuorista ja vetreistä opiskelijoista ratkaisuksi sukusoluihin liittyvään kysynnän ja tarjonnan ongelmaan?

Teksti ANNI KANNIAINEN Kuvitus BRENDA BELTRÁN

onot ovat pitkät Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalla.

Lapsettomuutta kokevat naispariskunnat, itselliset naiset ja syystä tai toisesta hedelmättömyydestä kärsivät heteroparit. Yksi lahjoittaja voi antaa soluja viiteen perheeseen.

”Siittiöistä ja munasoluista on todellakin pulaa,” tiivistää apulaisylilääkäri Noora Kaartinen Taysin lapsettomuus- ja hormonipoliklinikalta.

Voisi arvella, että nuoret aikuiset ovat paras vaihtoehto sukusolujen luovuttajiksi. Opiskelijat ovat verrattain terveitä ja luultavasti hedelmällisimmässä iässä. Olisiko tavallinen yliopisto-opiskelija hyvä kandidaatti lahjasoluluovuttajaksi?

”Me ehdottomasti tarvitsemme nuoria ja terveitä lahjoittajia. Kyllä hän olisi erittäin tervetullut,” Kaartinen sanoo.

Tavoitimme erään munasolulahjoittajan. Haastateltavan yksityisyyden suojelemiseksi kutsumme häntä Saduksi. Haastateltavan henkilöllisyys on toimituksen tiedossa, ja Visiiri on nähnyt Omakannasta todisteet munasolujen lahjoituksesta.

34-vuotias Satu kertoo törmänneensä solulahjoittamiseen alun perin netissä. Satu on aiemmin luovuttanut verta, maitoa ja kantasoluja. Omat lapset ja lapsettomuudesta kärsivät tuttavat herättivät halun perehtyä asiaan syvemmin.

”Otin hoitajaan ensi kerran yhteyttä muutama vuosi sitten, mutta olin silloin raskaana. Tuli sitten semmoinen olo, että jos itse nyt pystyy niitä jonoja edes vähän lyhentämään, niin auttaisin mielelläni.”

Neljätoista solua

Satu aloitti lahjoitusprosessin viime vuoden kesällä. Aluksi verikokeet ja lääkärintarkastukset jännittivät, mutta hoitohenkilökunta oli ystävällistä. Satua opastettiin esimerkiksi kotona pistettävien munasoluntuotantoa tehostavien hormonien käyttöön.

”Niitä oli tietenkin vähän ikävä pistää, mutta se onnistui helposti kotonakin. Oli vatsan turvotusta ja herkkyyttä munasarjoissa, mutta sen tiesi etukäteen, kun ne asiat keskusteltiin läpi,” Satu erittelee.

Munasolujen kerääminen vie luovutuspäivänä vain noin vartin. Klinikalla vietetään tyypillisesti pari tuntia. Kun solut on kerätty, lahjoittajan vointia seurataan.

”Toiselta puolelta se vähän sattui, sillä munasarjani oli niin korkealla. Ne saatiin silti sieltä kerättyä tosi hyvin loppujen lopuksi. Kerättyjä soluja taisi olla yhteensä neljätoista,” Satu muistelee.

Kerätyt munasolut hedelmöitetään maljassa laboratorio-olosuhteissa. Kun hedelmöitynyt munasolu on kasvanut alkioksi, se siirretään vastaanottajan kohtuun.

Näin prosessi toimii

Lahjoitusprosessia edeltävät lääketieteelliset kokeet ja neuvonnat, joissa keskustellaan esimerkiksi sukusolujen luovuttamiseen liittyvistä psykologisista tekijöistä. On tärkeää, että lahjoittajaa ajaa todellinen halu luovuttaa sukusoluja.

Lääkärin vastaanotto kestää puoli tuntia ja soluneuvonta noin tunnin. Niitä seuraavassa terveyskartoituksessa määritellään, onko lahjoittajalla lahjoituksen estäviä sairauksia tai diagnooseja, kuten neurokirjon häiriöitä, psykiatrisia ongelmia tai periytyviä sairauksia.

Tupakointi on jätettävä kolme kuukautta ennen luovuttamista, eikä päihdehistoriaa saa olla. Täysin absolutistiksi ei kuormittuneen opiskelijankaan silti tarvitse käydä.

”Normaalia alkoholinkäyttöä saa olla, mutta ei liiallista,” apulaisylilääkäri Kaartinen sanoo.

Seuraavaksi lahjoittajilla teetetään verikokeita.

Siittiöitä luovuttavien ehdokkaiden siittiöistä otetaan näyte. Näyte analysoidaan ja tarkastetaan, kestääkö se pakastamisen. Munasolun luovuttajalle tehdään gynekologinen tutkimus ja gynekologinen ultraäänitutkimus, jolla arvioidaan munasarjakapasiteettia.

Siittiöiden luovuttaminen ei sinänsä vie luovuttajalta kerralla kovin pitkään, mutta klinikalla käydään noin kymmenisen kertaa. Tapaamisiin tulee sitoutua, sillä vastaanottajan hedelmöitys voi tarvita useita yrityksiä.

LAHJOITUSPROSESSIA

EDELTÄVÄT LÄÄKETIETEELLISET KOKEET JA NEUVONNAT, JOISSA KESKUSTELLAAN ESIMERKIKSI LUOVUTTAMISEEN LIITTYVISTÄ PSYKOLOGISISTA TEKIJÖISTÄ.

Munasolujen luovuttaja käy poliklinikalla noin viitisen-kuutisen kertaa. Osa käynneistä pitää sisällään seurantakäyntejä. Solujen tarkasta kypsymisajasta ei ole varmuutta. Luovuttaja saa kuitenkin miettiä, mikä olisi hyvä kuukautissykli, jonka aikana munasolujen stimulaatio voitaisiin käynnistää.

”Totta kai aikatauluja pyritään huomioimaan, mutta kun ollaan jo munasolun luovutusprosessissa ja alettu pistämään hormoneja, ei siihen oikeastaan pysty juuri kukaan vaikuttamaan,” Kaartinen sanoo.

Munasolut kerätään ultraääniohjauksella ohuella neulalla. Luovutuspäivä ja siitä seuraava päivä vietetään sairaslomalla.

”Töihin ei varmastikaan sinä päivänä pysty ajamaan,” Kaartinen sanoo.

Erilaisia reaktioita

Sadulla on usein tapana dokumentoida erilaisia tempauksia elämästään. Solulahjoittaminen ei ollut poikkeus.

Somepäivitykset herättivät kiinnostusta. Sadun mukaan muutama on itse pohtinut sukusolujensa lahjoittamista.

Toiset taas ovat kyselleet, onko Satu varmasti valmis siihen, että täysi-ikäistyttyään lahjasolusta kasvanut lapsi voi ottaa häneen yhteyttä.

”Eihän tuohon muuten lähtisi mukaan”, Satu teroittaa.

Lain mukaan lahjasolun luovuttajaan ei kohdistu lahjasolulapsen elättämiseen liittyviä velvollisuuksia, eikä sellaisia liity myöskään lapsen täysi-ikäistymiseen.

Satu itse kokee, ettei ole millään muotoa lapsen äiti. Hänestä olisi jännittävää ja mielenkiintoista tavata lahjasolusta syntynyt lapsi ja kuulla tämän elämästä ja kokemuksista.

”Peilaan usein luonteenpiirteitäni tai ulkonäköä lapsiini, joten olisi hauska nähdä, näyttääkö lapsi minulta. Olisi myös mielenkiintoista nähdä, miten kasvatus eri ympäristöissä on vaikuttanut lapseen.”

Suuri suru, silti tabu

Lapsettomuudella on monia syitä – sellaisiakin, joista ei usein puhuta. Apulaisylilääkäri Kaartisen mukaan siittiöluovuttajille voi syntyä tarve, jos lapsia yrittävällä ei ole siittiöitä tai jos tämän siemennesteen laatu on heikko. Kaartisen mukaan munasolulahjoituksia voidaan tarvita, jos munasoluja ei saada kerättyä tai jos hedelmöityneiden alkioiden laatu on heikko.

Koulutus- ja työkulttuurin muutokset ovat viivästäneet lasten hankintaa.

Myös elämäntavalliset seikat, kuten työ liuottimien parissa, tupakointi tai ylipaino vaikuttavat hedelmällisyyteen.

Satu kokee, että lapsettomuudesta pitäisi puhua jo peruskoulusta asti. Nykyisessä ehkäisykeskeisessä terveystiedon opetuksessa ei oteta hänen mukaansa huomioon sitä mahdollisuutta, ettei lapsen saaminen ole niin yksinkertaista.

”Vaikka olisi nuori ja terve, ei se lapsi välttämättä vain tule. Lapsi on monelle harras toive, maailman isoin juttu. Jos sitä ei saa, sehän on niin suuri suru. Ei sitä edes osaa ajatella, kun on saanut omia lapsia.”

Nuoret opiskelijat eivät välttämättä ole tulleet ajatelleeksi, että juuri kaksikymppisyyden ensimmäiset vuodet ovat hedelmällisyyden kulta-aikaa, eikä tulevaisuutta ehkä pystykään suunnittelemaan kovin pitkällisesti.

Kolmenkymmenenviiden vuoden takaraja kolkuttelee jo Sadun takapihalla, mutta jokin hänen sisällään kutsuu vielä luovuttamaan.

”Jos tässä keväällä tai kesällä luovuttaminen taas onnistuisi.” •

Innostuitko luovuttamaan?

• Lisätietoja Taysin lahjasolulahjoittamisesta saa menemällä verkko-osoitteeseen pirha.fi/palvelut/sairaalat-tays/ sukusolujen-luovutus tai soittamalla Pirkanmaan hoitoalueen lahjasoluhoitajalle numeroon 03 3116 3470, arkisin klo 8–14.

• Lahjasolujen luovuttajille, lahjasolutaustaisille ja lahjasoluperheille tietoa ja tukea tarjoaa Helminauha-hanke: helminauha.info

• Tahattomasti lapsettomille tukea tarjoaa Simpukka ry: simpukka.info

TYYLI

ennen tarkoitusta ?

Pukeutuminen ja nuorten panostus tyyliin kertovat yhteiskunnallisista ilmiöistä, ja vaatevalintojen takana voi olla monenlaisia arvoja ja ajatuksia. Jalkauduimme kampuksille katsomaan, miten opiskelijat pukeutuvat.

Teksti & kuvat UKKO KAUKUA

itävätkö stereotypiat verkkareissa ja huppareissa hiihtelevistä pelikoodareista, vakosamettihousuissa ja maripaidoissa haahuilevista humanisteista ja tyköistuvissa puvuissa ja kauluspaidoissa pöhisevistä ekonomeista paikkansa?

Koska operoimme akateemisessa maailmassa, tämän toteamisen tueksi tarvitaan teoriaa. Aalto-yliopiston vanhempi yliopistonlehtori Annamari Vänskä taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta tarjosi tukeaan tähän tarkoitukseen.

Suomen karuissa oloissa on perinteisesti pukeuduttu käytännöllisesti, vaatimattomasti ja rennosti. Riikinkukkoilu ei ole sopinut protestanttiseen moraalikäsitykseen ja ilmasto on määrännyt vaatetuksen vauvasta vaariin. Mukavuus on edelleen tärkeä arvo, vaikka nykyisin erityisesti suurissa kaupungeissa muotia ja erilaisia trendejä seurataan enemmän, Vänskä kertoo.

Tampere on yksi näistä suurista kaupungeista. Vänskä mainitsee myös yliopistojen vaikuttavan katukuvassa, sillä opiskelijat voivat luoda omia tyyliheimoja. Opiskelijagallupissa tämä spekulaatio saa vahvistusta: esimerkiksi arkkitehtiopiskelijoilla on kuuleman mukaan usein persoonallisia asukokonaisuuksia.

Vintagea ja signaaleja

Pukeutumiseen voidaan liittää ajatus isoista rahallisista panostuksista ja kalliista merkkivaatteista, mutta tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Vänskän mukaan ihmiset voivat ilmentää vaatetuksellaan monia erilaisia identiteette-

jä ja tapoja suhtautua ympäröivään maailmaan. Tällainen omien arvojen signalointi pukeutumisessa on Vänskän mukaan yleistynyt, ja se näkyy esimerkiksi käytettyjen vaatteiden suosion lisääntymisessä.

Vaikka käytetyt vaatteet voivat olla huomattavasti uutena ostettuja halvempia, eivät ne välttämättä signaloi matalaa sosioekonomista asemaa. Second hand ja vintage voivat trendeinä ilmentää nimenomaan kulttuurista pääomaa, vihkiytymistä ja erottautumista massakulttuurista ja esimerkiksi kriittistä suhtautumista kuluttamiseen, kertoo Vänskä.

Massakulttuurin nousu on hälventänyt selkeää luokkajakoa ja levittänyt muotikulttuureja hyvin toimeentulevista yläluokista muihin yhteiskunnallisiin luokkiin. Silti muoti ei ole osa kaikkien elämää.

”Perusasiat täytyy olla kunnossa, jotta voi osallistua ja ajatella muutakin kuin jokapäiväistä selviytymistä”, toteaa Vänskä.

Jos arjessa suuri osa resursseista kuluu päivästä toiseen selviytymiseen, ei pukeutuminen tai sillä signaalien antaminen ole päällimmäisenä mielessä.

”Kaikki pukeudumme jollakin tavalla. Vaatteet eivät putoa kenenkään ylle taivaasta.”

Identiteetin ilmentämistä

Vänskä tunnistaa, että erilaisiin ammattiryhmiin voi kohdistua tyylillisiä stereotypioita: huppareihin pukeutuvat pelisuunnittelijat, finanssiala ja hyvin istuvat puvut, humanistiset alat ja vakosamettihousut sekä maripaidat ja niin edelleen. Stereotypiat eivät kuitenkaan täysin pidä paikkaansa. Toisaalta joissakin ammateissa ja töissä työn luonne määrittää tarkasti sen, miten voi pukeutua. Esimerkiksi lääkärillä, rakennustyömaalla työskentelevällä tai sotilaalla on ammattinsa puolesta selkeä pukukoodisto.

Pukeutuminen voi ilmentää myös identiteettiä: esimerkiksi erottautumista muista räväkällä ja persoonallisella tyylillä ja toisaalta ryhmään kuulumista ja sulautumista pukeutumalla vaatimattomammin. Esimerkiksi keskustakampuksella monien päällä näkyvät ainejärjestö-colleget ovat hyvä esimerkki ryhmäidentiteetin ilmentämisestä.

Yksi Vänskän mainitsema ilmiö on oman identiteetin ilmentämisen lisäksi myös erilaisten mielipiteiden ilmaiseminen vaatetuksella. Esimerkiksi poliittisia sloganeita sisältävät paidat eivät ole aivan epätavanomaisia. Toisaalta myös konservatiivinen ja hillitty pukeutuminen voi ilmentää esimerkiksi vastustusta pinnalliselle kulttuurille tai perinteisten arvojen arvostusta, Vänskä pohtii.

Vaatetuksesta ei kuitenkaan suoraan voi vetää johtopäätöksiä ihmisen poliittisista kannoista tai muista ominaisuuksista, vaan yksilöllisiä eroja on myös paljon ja ympäristö ja monet muut seikat vaikuttavat vaatevalintoihin.

NÄIN KAMPUKSILLA PUKEUDUTAAN

Lähdimme toteamaan empiirisesti, miltä opiskelijat luonnontilassa näyttävät.

Onko totta, että keskustakampuslaiset eivät tiedä mitä eroa on S- ja L-koolla, koska ostavat vaatteensa kuitenkin käytettynä? Onko hervantalaisilla tehokkaasti vaatekaappi täynnä samaa fittiä kuten Aku Ankalla?

TAMK

Tänään Essi Aution päällä on ”i love emo boys” -paita ja tekonahkahousut, sillä ne sattuivat aamulla lattialta ensimmäisenä käteen.

Tamkissa Autio ei ole huomannut isoja eroja alojen välillä. Keskimääräinen tyyli on ”aika perus”, esimerkiksi farkut ja collegepaita.

Oma tyyli on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen, mutta osana jatkumoa, joka on alkanut jo Aution asuessa vielä vanhempiensa luona.

”Tyyli ennen tarkoitusta” on Aution mielestä osittain hyvä ja osittain huono ohjenuora – tyyli on hänelle tärkeää, mutta jos Autio lähtee metsään koiran kanssa, ei asuvalinta ole käytännöllisistä syistä parhaat vaatteet ja korkokengät. Tasapeli siis.

ESSI AUTIO, 21 Liiketalous, 2. vuosi, kotoisin Seinäjoelta

Tänään Nino Rissanen on laittanut päälleen maiharit, Dickiesin workhousut ja flanellin sekä garage-takin. Tamkissa Rissanen näkee pukeutumista laidasta laitaan. Oman tyylistä porukkaa hän on nähnyt vähemmän.

Rissaselle pukeutuminen on hyvin tärkeä osa identiteettiä ja oma tyyli vaihtuu lähes päivittäin.

Opintojen aloittamisen jälkeen hän on alkanut hyödyntää pukeutumisessaan enemmän business casual -elementtejä. Rissanen ajattelee aina tyyliä ennen tarkoitusta, tyyli siis vie voiton.

HELENA MAIJANEN, 24

NINO RISSANEN, 21 Kansainvälinen liiketalous, 2. vuosi, kotoisin Lahdesta

Verkostoissa oppimisen ja osaamisen tutkinto-ohjelma, 1. vuosi, kotoisin Etelä-Karjalasta

Helena Maijasen päivän pukeutumisen teema on smart casual: asialliset housut ja Suomen ainoan feministisen levy-yhtiön t-paita. Paidan Maijanen on valinnut, koska hyviä juttuja pitää tukea ja hän tykkää logopaidoista.

Tamkissa Maijanen on huomannut, että selkeästi erottuvat sellaiset ihmiset, jotka ovat löytäneet oman tyylinsä, tai muuten vain pukeutuvat tosi siististi. Toisaalta erottuvat myös he, joiden lookki on enemmän kasuaali ja rento. Lisäksi on jonkin verran ihmisiä, joiden tyyli on hyvällä tavalla todella silmäänpistävä. Kaikenlaista siis löytyy.

Maijaselle pukeutuminen on tärkeä osa itseilmaisua ja hän ei tykkää lähteä kauppaankaan miettimättä, mitä vetää päälleen.

Tyyli on muuttunut Tampereelle muuton jälkeen. Maijanen on aina tykännyt pukeutua, mutta pukeutumisessa on ollut monenlaisia kausia. Nyt hän on löytänyt oman tyylinsä.

Tyyli ja tarkoitus voivat Maijasen mielestä hyvin kulkea käsi kädessä, mutta jos on pakko valita, hän menee tarkoitus edellä, koska ei voi sietää epämukavia vaatteita. Maijanen tykkää valita hyvännäköisiä ja hyvin istuvia vaatteita, koska niistä tulee parempi fiilis.

ELMO PYYKKÖ, 21

Liiketalous, 2. vuosi, kotoisin Ylöjärveltä

Elmo Pyyköllä on kaapissaan paljon samantyylisiä vaatteita, joista koostuu myös tämän päivän asukokonaisuus. Vaatteiden tärkein valintakriteeri on hyvä fitti eli istuvuus. Pyykkö suosii löysästi istuvia vaatteita, kuten tämänkin päivän asuvalinnasta näkyy. Merkillä tai vaatteiden hinnalla ei ole niin väliä.

Tamkissa näkee Pyykön mukaan paljon tavallista pukeutumista. Poikkeuksia kuitenkin on, kuten hänen kaverinsa Nino.

Saku Smolander on tänään valinnut ylleen talvikengät, koska ulkona on liukasta, sekä vakiovaatteen mustat farkut ja ainejärjestön svetarin. Ainejärjestöpaitaa Smolander käyttää, koska siitä tulee yhteisöllinen fiilis ja sillä voi edustaa ainejärjestöään.

Keskustakampuksella pukeudutaan Smolanderin mukaan rennolla otteella. Omaa tyyliä uskalletaan näyttää ja ei pelätä sitä, mitä laitetaan päälle. Ainejärjestöjen välisiä eroja Smolander ei ole havainnoinut, mutta rohkeutta pukeutumisessa on paljon.

Omaan tyyliin on tullut opintojen aloittamisen jälkeen rentoutta. Smolander välittää sanomansa mukaan aika vähän siitä, mitä laittaa päälleen.

Kuitenkin esimerkiksi juhliin pukeutuessaan Smolander voi pukeutua erityisemmin ja kiinnittää enemmän huomiota vaatevalintoihin, kuin esimerkiksi yliopistolle mennessään.

Jos ulkona on 20 astetta pakkasta, Smolander priorisoi selviämisen siisteyden yli. Tarkoitus siis vie voiton.

SAKU SMOLANDER, 23

Informaatiotutkimus, 2. vuosi, kotoisin Lappeenrannasta

ANNASTIINA TORIKKA, 21

Pohjoismaiset kielet, 3. vuosi, kotoisin Savitaipaleelta

Annastiina Torikalla on yllään ainejärjestönsä Lexican college ja mustat farkut. Vaatteiden valintaan ei ollut erityistä syytä, mutta Torikka tykkää collegestaan paljon ja käyttää usein mustia housuja.

Keskustakampuslaisten pukeutumisessa näkyy paljon erilaisia pukeutumistyylejä, ja ainejärjestöcollegeja näkyy paljon. Torikka ei kuitenkaan ole kiinnittänyt hirveän paljoa huomiota toisten pukeutumiseen, eikä pukeutumisesta voi päätellä esimerkiksi sitä, mitä alaa joku opiskelee.

Oma tyyli on muuttunut Tampereelle muuton jälkeen hieman. Joistakin trendeistä tai toisten päällä nähdyistä kivoista asukokonaisuuksista Torikka on voinut bongailla pieniä elementtejä osaksi omaa tyyliään. Kokonaisuus on kuitenkin pysynyt omannäköisenä ja suhteellisen samanlaisena. Pukeutuminen on tärkeä osa Torikan itseilmaisua, mutta hän ei kuitenkaan ole erityisen kiinnostunut muodista. Torikka kokee itse pukeutuvansa enemmän tarkoitus edellä, mutta ”tyyli ennen tarkoitusta” -kysymykseen hänen on hankala vastata yleisellä tasolla. Tarkoitukselle siis minivoitto.

MERI LEHMUSVAINIO, 22

Pohjoismaiset kielet, 3. vuosi, kotoisin Helsingistä

Tänään Meri Lehmusvainion päällä on Vansit, mustat farkut, musta paita ja tummansininen flanelli.

Keskustakampuslaisten tyyliä on vaikea yleisesti hahmotella, mutta ympäristön tarkastelun perusteella ihmiset pukeutuvat varsin mukavasti.

Oma tyyli on pysynyt jo pitkään samana, eikä Tampereelle muutto ole vaikuttanut siihen.

Lehmusvainio ilmaisee itseään sen kautta, mitä pukee päälleen ja se on hänelle tärkeää. Tarkoitus menee silti Lehmusvainion mielestä tyylin edelle asuvalinnoissa, piste tarkoitukselle siis.

ALMA SARAMAN, 21

VINCENT BRÖSE, 23 Sähkötekniikka, 2. vuoden maisteriopiskelija, kotoisin Saksasta

Alma Saraman on pukenut ylleen väljät mustat farkut ja collegepaidan. Päivä on kylmä, joten säänmukaiseen vaatetukseen kuuluu kerrospukeutuminen: päällysvaatteiden alla on leggingsit ja trikoopaita. Tänään Saraman halusi laittaa päälleen sinistä väriä ja rennot vaatteet.

Hän kertoo, että kampuksella tyylejä löytyy laidasta laitaan. Esimerkiksi osa arkkitehtiopiskelijoista panostaa vaatteisiin ja pukeutuu trendikkäästi, mutta moni pukeutuu myös tavallisesti tyylillä huppari ja farkut.

Saramanin oma tyyli ei ole muuttunut paljoa, mutta hieman rohkeutta on tullut lisää. Tähän on vaikuttanut muutto pois pieneltä paikkakunnalta ja se, että ympäröivät ihmiset panostavat pukeutumiseen paljon. Tyyli on tärkeämpi osa itseilmaisua kuin aiemmin, mutta se ei ikinä ole ollut Saramanille hirveän tärkeää.

”Tyyli ennen tarkoitusta” -teesin Saraman huomaa monitahoiseksi: esimerkiksi ekologinen tarkoituksenmukaisuus ja kestävyys menevät tyylikkyyden edelle, eikä hän myöskään lähtisi työmaalle mekossa. Tarkoitus siis vie voiton.

VNELLA FORSTEDT, 21

Automaatiotekniikka, 3. vuosi, kotoisin Lahdesta

Nincent Bröse on tänään pukeutunut suuriin talvisaappaisiin, koska ne ovat pitävät liukkaalla kelillä. Sen lisäksi hänellä on housut ja paita, jotka hän on ostanut UFF:ilta. Ne hän valitsi, koska musta sopii hyvin yhteen mustan kanssa. Brösen asukokonaisuuden viimeistelee pieni kaulakoru.

Hervannan kampuksella Bröse näkee monenlaisia tyylejä. Useimmat pukeutuvat yliopistolle mukavasti ja tavallisesti, toisaalta monet pukeutuvat myös erottuvammin. Esimerkiksi mulletit ja kasarityylit ovat tehneet comebackin. Opiskelijat Hervannassa eivät Brösen havaintojen mukaan pukeudu niin koristeellisesti, mutta esimerkiksi arkkitehdit tuovat erottuvammilla tyyleillään vaihtelua.

Tamperelle muutto on muuttanut Brösen pukeutumista, sillä Suomessa on niin kylmä. Hän ei välitä tyylistä niin paljoa, vaan pukeutuu enemmän tarkoitus edellä, mutta nyt säiden lämmetessä myös vaatevalikoima laajenee.

Pukeutuminen on tärkeä osa Brösen itseilmaisua, mutta hän pukeutuu välillä myös hyvin yksinkertaisesti ja mukavuus edellä, esimerkiksi kollareihin. Toisaalta esimerkiksi juhliin mennessä Bröse saattaa panostaa enemmän. Bröse näkee tyyli ennen tarkoitusta -keskustelun molemmat puolet: jos ulkona on todella kylmä, kannattaa asu valita sen mukaan, toisaalta jos omasta mielestä kivoista vaatteista tulee hyvä fiilis, voi se olla tarkoituksenmukaista. Bröse arvostaa molempia näkökulmia, joten kyseessä on tasapeli.

ella Forstedtin päälle on tänään vaatekaapista tarttunut feikkinahkatakki karvavuorella, Adidaksen college-paita ja farkut. Kylmä ilma on vaikuttanut asuvalintoihin, sillä tänään oli aamulla rutkasti pakkasta.

Hervannassa Forstedt ei koe paineita pukeutua erityisen hienosti. Ihmisillä on rennot, kivat vaatteet päällä, ja toisaalta hieman panostetaan, normaalia suomalaista pukeutumista siis. Forstedtin tyyli on muuttunut iän myötä, joten Tampereelle muuton vaikutusta on vaikea yksilöidä, mutta suuremmassa kaupungissa voi myös rennommin pukeutua huomiota herättävämmin ja silti sulautuu joukkoon.

Pukeutuminen on Forstedtille tärkeä osa itseilmaisua ja sillä viestittää ulospäin paljon esimerkiksi siitä, millainen fiilis on.

Forstedt tunnustaa välillä pukeutuvansa liiankin paljon tyyli ennen tarkoitusta ja jos vaatetus näyttää hyvältä, ei ole niin väliä, onko kylmä vai kuuma. Jos pukeutumisella on tarpeen näyttää omaa persoonaa, sanonta on siis hyvä. Voiton vie tyyli. •

Arkkitehtuuri, 3. vuosi, kotoisin Jämsästä

HOL A Meksikosta

Millaista on opiskella yksityisessä yliopistossa Mexico Cityssä? Meksikolaiset kaksoset Juan ja Pamela kertovat oikeustiedeopinnoistaan suurkaupungin sykkeessä.

Olin ensin lennolla Helsingistä Amsterdamiin, kunnes yhtäkkiä auringonsäteet valaisevat violetteina kukkivat Jakaranda-puut ympärilläni. Lintujen laulu ja katusoittajien äänet sekoittuvat liikenteen meluun.

Tässä se on, olen saapunut Mexico Cityyn.

Työskennellessäni Tampereen ylioppilaslehdessä mietin, millaista on opiskella yhdessä maailman suurimmista kaupungeista. Kaupungissa, joka on täynnä kontrasteja ja yllätyksiä. Löysin oven, joka johdatti minut meksikolaiseen yliopistoelämään. Tapasin 25-vuotiaat kaksoset, Juan Manuel ja Pamela Pérez Beltrán, jotka opiskelevat oikeustieteitä yhdessä Meksikon arvostetuimmista yksityisistä yliopistoista, Panamerican Universitys-

sä. Paikallisesti siitä käytetään nimitystä UP (Universidad Panamericana).

Panamerican Universityn ovat perustaneet joukko varakkaita katolisia liikemiehiä ja tutkijoita vuonna 1967 alun perin kauppakorkeakouluksi. Yliopiston kolme komeaa siirtomaa-ajan muistomerkeiksi luokiteltua rakennusta ovat 1700- ja 1800-luvulta, ja niissä on ennen ollut muun muassa hevostalleja. Yliopistoalueen keskellä oleva julkinen puisto on viihtyisä.

Minun oli tarkoitus päästä yliopistoalueelle sisään tutustumaan, mutta turvallisuussyistä se ei onnistunutkaan. Selvisi, että yliopistolla on erittäin tiukka turvallisuusprotokolla. Yliopistorakennusten sisäänkäynneillä on vartijoiden lisäksi poliisivalvonta.

Juan kertoo, että päärakennuksessa on Starbucks-kahvila ja kappeli. Pääsin sisään ainoastaan filosofian opintojen rakennukseen poliisien ja vartijoiden luvalla. Rakennuksen eteisessä roikkui kaapuja ja sisäpihan perällä oli varjoisa rentoutumisalue riippukeinuineen.

Yksityisiä kouluja päiväkodista lähtien

Kaksoset ovat olleet päiväkodista lähtien samassa yksityisessä koulussa, josta on

suora yhteys Panamericanin yliopistoon. Pamela on valmistunut yliopistosta lakimieheksi ja opiskelee nyt jatkotutkintona erikoissuojelua. Hän on myös töissä samassa lakitoimistossa, jossa suoritti työharjoittelunsa.

Juan opiskelee parhaillaan lakimieheksi UP:ssa.

”Minulla on kokemusta vain yksityisestä koulutuksesta Meksikossa. Olen varma, että yliopistomme antaa minulle todella korkeatasoisen koulutuksen”, Juan toteaa.

Pamela myötäilee kehuja.

”Rehellisesti voin sanoa, että UP:n systeemi on todella hyvä, koska he painottavat humanistista puolta ja luovat opinto-ohjelmia, jotka opettavat teorian lisäksi myös käytännön puolta. Se on auttanut minua kasvamaan opiskelijana ja ihmisenä”, Pamela sanoo.

Molempien täytyi lukion lopuksi suorittaa kansallinen Ceneval-koe päästääkseen opiskelemaan yliopistoon. Ceneval-koe testaa yleistietoa ja sen pistemäärä määrittelee sen, mihin yliopistoon voi päästä opiskelemaan. Mitä paremmat pisteet, sitä enemmän vaihtoehtoja. Hakuprosessiin kuuluu myös haastattelu, koska tärkeä osa valintaa on tietää, millainen hakija on ja miksi hän haluaa hakea opiskelemaan valitsemaansa alaa.

Teksti & kuvat PAULIINA LINDELL

YLIOPISTORAKENNUSTEN SISÄÄNKÄYNNEILLÄ ON VARTIJOIDEN LISÄKSI POLIISIVALVONTA.

Juan mainitsee, että jokaisella opintoalalla on oma testinsä, ja Pamelan kokemuksen mukaan haastattelu on myös hyvin tärkeä, koska siten hakija voi tuoda esiin oman persoonansa ja osoittaa kunnianhimonsa ja intohimonsa kyseistä opintoalaa kohtaan.

Saako rahalla laatua?

Kaksoset kehuvat yliopistoaan vuolaasti. Pamela kertoo, että yksityinen yliopisto on aina maksullinen. Itse asiassa UP on hänen mukaansa yksi Meksikon kalleimmista elitistisistä yliopistoista.

”Kun saamme opiskelupaikan, meidän täytyy maksaa noin 1500 euron lukukausimaksu kuuden kuukauden välein. Sen lisäksi jokaisesta oppiaineesta on erillinen kuukausimaksu. Jokaiselle opintoaineelle on oma hinta. Kaikkien opintoaineiden kuukausihinta on noin 1400 euroa. Voit myös maksaa opintoaineita yksittäin 140 euroa kappaleelta kuukaudessa, mutta kuitenkin kaikki opinnot täytyy lopulta suorittaa ja maksaa. Puuttuvia opintoja voi suorittaa myös kesällä. Monet joutuvat myös keskeyttämään opinnot rahapulan takia.”

Huh, miten paljon maksuja. Ajattelevatko kaksoset, että rahalla saa parempaa koulutusta?

”En usko, että maksullisuus motivoi parempiin opintosuorituksiin. Mielestäni yliopiston korkea taso vaikuttaa eniten motivaatioon ja pärjäämiseen opinnoissa”, Juan kommentoi.

Pamelan mielestä yksityisessä ja julkisessa koulutuksessa on todella isoja eroja, ja erot näkyvät jo yläasteella ja lukiossa.

”Huomasin yliopistossa opiskellessani luokkakavereistani, jotka tulivat julkiselta puolelta, että heillä oli paljon haasteita. He eivät tienneet monia asioita, mitä me tiesimme, koska olemme käyneet yksityiset koulut. Jopa nyt, kun olen jo töissä, huomaan että työharjoittelijoiden välillä on todella isoja eroja riippuen tulevatko he yksityiseltä vai julkiselta puolelta. Siksi minun mielestäni yksityiset yliopistot ovat parempia”, Pamela summaa.

Kiinnostavaa. Ovatko Meksikossa yksityiset yliopistot siis arvostetumpia kuin julkiset yliopistot?

”Totta kai, koska täällä yksityinen yliopisto antaa parempaa opetusta ja valmiuksia elämään. Kukaan ei sano sitä ääneen, mutta kaikki tietävät, että työelämässä yksityisen yliopiston käyneet ovat arvostetumpia ja saavat helpommin työpaikan, ja jopa automaattisesti, riippuen opiskelupaikasta”, Juan vastaa.

Yliopistorakennusten keskellä sijaitseva julkinen puistoalue on vehreä ja viihtyisä.

Juan Manuel Pérez Beltrán kokee, että yksityinen yliopisto antaa parempaa opetusta ja valmiuksia elämään.

Pamela lisää, että heidän alallaan on avoimesti tiedossa, että työnantajat etsivät ainoastaan henkilöitä, jotka ovat käyneet yksityisen yliopiston.

”Vähän aikaa sitten työpaikalleni palkattiin työharjoittelija julkisesta yliopistosta, koska he halusivat antaa hänelle mahdollisuuden. Harjoittelu oli hänelle erittäin haastavaa eikä hän pysynyt työtahdissa mukana. Hän oli kolmannen vuoden opiskelija eikä osannut asioita, jotka olisi pitänyt oppia jo opintojen ensimmäisenä vuotena. Ikävä kyllä tämä opiskelija ei pystynyt jatkamaan harjoittelua”, Pamela kertoo.

Hän ajattelee, että UP tarjoaa jotakin erityistä, mitä ei saa muualta. Yliopistolla on hänen mukaansa uniikkeja, laajoja ja hyvin kehitettyjä opintokokonaisuuksia sekä esimerkiksi pakollista etiikan ja moraalin opetusta, joita monissa muissa yksityisissä yliopistoissa ei vaadita.

”Muut eivät ajattele, että se on niin tärkeää. UP on opettanut minua olemaan muutakin kuin kuutiomainen kylmä ammattilainen: he opettivat minulle, että ihmisyyttä ei tule unohtaa ja että minä oikeastaan yritän auttaa muita juristina. Voin todellakin sanoa, että kaiken, mitä yliopistossa opin, olen ottanut käytäntöön töissä ja elämässäni yleensä.”

Juanin mukaan isoin haaste on pärjätä yliopiston oletetulla ja vaaditulla tasolla opinnoissa. Esimerkiksi viimeisimmässä meksikolaisia yliopistoja vertailleessa raportissa Panamerican University oli ensimmäisellä sijalla monissa eri kategorioissa, ja yksi niitä oli lakiopinnot.

”Haaste on siis pitää korkea taso yllä ja näyttää, että kuulut parhaimmistoon. Pärjäämällä hyvin opinnoissa voit saada työtarjouksia parhaista yrityksistä ja päästä opiskelemaan maailman parhaisiin yliopistoihin”, Juan sanoo.

Kilpailu on kovaa

Yliopisto tarjoaa opiskelijoille erilaisia rahallisia apukeinoja. Opiskelija voi olla esimerkiksi töissä yliopistossa ja saada siitä yliopistolta palkkaa. Myös hyvillä arvosanoilla voi saada apurahaa.

”He todella arvostavat opiskelijoiden panostusta opintoihin. Heti kun aloitin opinnot, hain ja sain apurahan. Ja yksi asia, joka erottaa UP:n muista yliopistoista on ohjelma, jossa yliopisto auttaa etsimään sopivan työpaikan sellaisista paikoista, joiden kanssa yliopistolla on sopimuksia. Sain harjoittelupaikkani yliopiston kautta ja olen edelleen töissä samassa paikassa.”, Pamela toteaa.

Opiskelijoiden välillä on kaksosten mukaan paljon kilpailua, koska jokainen haluaa saada taloudellista tukea yliopistolta.

”Kilpailu on intensiivistä, koska jokainen haluaa saada parhaimmat arvosanat. Sen takia yliopisto ei pidä sitä ainoana syynä antaa apuraha. Yksi osa on arvosanat ja toinen on opiskelijan taloudellinen tilanne”, Juan sanoo.

Pamelan mukaan kilpailu ei kuitenkaan ole sellaista, että opiskelijat kilpailisivat toisiaan vastaan.

”Totuus on, että me kaikki autamme toisiamme. Opiskelijoiden kesken jaamme neuvoja, kirjoja ja oppeja.”

Pamela pohtii, että nuoret sukupolvet haluavat kaiken mahdollisimman nopeasti ja helposti. Opiskelijoilla on usein ajatus, että heti valmistuttuaan he saavat parhaan työn ja parhaan palkan. Jos kaikkea ei saa helposti ja nopeasti, opiskelijat muuttuvat epätoivoisiksi ja luovuttavat tai etsivät muita vaihtoehtoja.

”Tai he ajattelevat, etteivät halua tai jaksa enää opiskella lakia vaan alkavat esimerkiksi influenssereiksi, tekevät töitä sedän tai isän kanssa tai mitä vain muuta. Mielestäni menestys pohjautuu malttiin. Ja täytyy olla sinnikäs. Jos haluat menestyä, sinun täytyy laittaa se tapahtumaan. Täytyy olla realistinen”, Pamela sanoo.

Ylioppilaskunta on opiskelijoiden äänitorvi

Olen itse töissä Tampereen ylioppilaskunnalla tekemässä riippumatonta ylioppilasmediaa. Onko Meksikossa ylioppilaskuntia, ylioppilasmediaa, tapahtumia tai opiskelija-aktiviteetteja?

”Meillä on yleinen opiskelijakunta yliopistolla ja lisäksi jokaisella opintoalalla on oma opiskelijakuntansa. Minun alallani opiskelijakunta järjestää monenlaisia aktiviteetteja. Joka perjantai opiskelijat lähettävät viikon tärkeimmät uutiset omalle ylioppilaskunnalle. Meillä oli ennen lehti, mutta se ikävä kyllä lopetettiin, koska opiskelijat eivät olleet kiinnostuneet siitä”, Juan kertoo.

UP:n ylioppilaskunta järjestää erilaisia aktiviteetteja ja ohjelmaa, kuten stressinhallintaan ja ahdistukseen auttavia ja opiskelua tukevia kursseja. Pamela osallistui koronapandemian jälkeen ilmaiselle kurssille saadakseen apua pandemian tuomaan ahdistukseen. Ylioppilaskunta järjestää myös rentoutumiseen tähtääviä tapahtumia, kuten elokuvailtoja.

Panamerican University

• Perustettu vuonna 1967 kauppakorkeakouluksi

• Roomalaiskatolinen yliopisto

• Neljä kampusta Meksikossa

• Noin 12 000 opiskelijaa ja 33 pääainetta.

• Mexico Cityn kampuksella on kolme siirtomaa-ajan muistomerkeiksi luokiteltua rakennusta 1700- ja 1800-luvuilta sekä modernit työtilat.

• Yksi Meksikon arvostetuimmista yksityisistä yliopistoista.

• Motto: ”Ubi spiritus, libertas” ”Missä on henki, siellä on vapaus.”

Taukopaikalla voi pelata vaikkapa shakkia. Taustalla yliopiston päärakennus.

En usko, että maksullisuus motivoi parempiin opintosuorituksiin. Mielestäni yliopiston korkea taso vaikuttaa eniten motivaatioon ja pärjäämiseen opinnoissa.

Juan Manuel Pérez

Suomessa ylioppilaskunnalla on merkittävästi valtaa vaikuttaa opiskelijoiden asioihin ja pitää opiskelijoiden puolia. Pamelan mukaan myös UP:ssa ylioppilaskunta on opiskelijoiden äänitorvi.

”Mahdollisuuksia vaikuttaa on monia ja siihen on monia eri kanavia. Jos sinulla on joku oma ajatus tai idea, voit mennä kertomaan sen ylioppilaskunnalle. Lisäksi jokaiselle vuosikurssille ja luokalle on oma koordinaattori, joka on vastuussa kaikista opiskelijoiden asioista. Heille voit kertoa asioista, jotka ei toimi tai asioista, joihin tarvitsee muutoksia.”

Esimerkiksi pandemian aikana monet opiskelijat kertoivat koordinaattorille, että koulun maksuja pitäisi laskea, koska he opiskelivat etänä, ja että heille pitäisi antaa lisää apurahoja. Lopulta yliopisto jakoikin korona-apurahoja opiskelijoille. Myös Pamela ja Juan saivat korona-apurahan, jonka avulla kuukausimaksu oli pienempi.

”Yliopisto itse asiassa piti pandemian ajan lukukausimaksut alhaisempina. Koordinaattorien ja ylioppilaskunnan lisäksi yliopisto antaa sinulle opintojen alussa

oman henkilökohtaisen ohjaajan, joka voi olla opettaja tai professori, jolta voit pyytää neuvoa. Heillä on enemmän vaikutusvaltaa yliopiston sisällä, ja näin he kommunikoivat oppilaiden tarpeita muille”, Pamela sanoo.

Kurinalaista mutta mukavaa

Juanin mukaan opiskelu on kurinalaista ja yliopistolta on paljon vaatimuksia, mutta neljännellä opintovuodella yliopisto on keskittynyt enemmän valmistamaan opiskelijoita työelämään.

”Yliopisto rohkaisee sinua oikeaan maailmaan! Esimerkiksi viimeisen vuoden ammatillinen harjoittelu määrittelee sinua myös, se on erittäin tärkeä osa opintoja”, Juan sanoo.

Kampuksella opiskelijat kokoontuvat usein opiskelemaan yhdessä.Yliopiston alue on iso, ja sen keskellä on puisto. Kampuksella on monia paikkoja, joissa rentoutua – ei vain pelkkiä kirjastoja.

"Yliopiston vaativuuden ja tuen määrän välillä on hyvä balanssi. Loppujen lopuksi he vain haluavat opiskelijoiden kehittyvän parhaaksi mahdolliseksi ammattilaiseksi", Pamela sanoo.

Hän kertoo olleensa erittäin vaativa itseään kohtaan ja olleensa koko ajan tukihanke Smart UP:ssa, jossa ohjaajat neuvoivat stressinhallinnan, koearvosanojen ja jopa painonhallinnan kanssa. Koulu tuntui hänen mukaansa silti raskaalta vain koeviikkojen aikaan.

Opiskelun vastapainoksi ylioppilaskunta järjestää myös säännöllisesti erilaisia tapahtumia. Heti elokuussa on tapahtuma, jossa voi tutustua ihmisiin UP:ssä. Tiedon tapahtumista saa sosiaalisen median, lehtisten ja julisteiden kautta.

”Koko ajan on jotain tapahtumaa, myös musiikkitapahtumia, konsertteja, elokuvia. Esimerkiksi yliopiston keskuspuistossa

saatetaan näyttää elokuva. Voit osallistua ja sinulle tarjotaan popcornia. He organisoivat näitä, jotta opiskelijat voivat tutustua toisiinsa”, Pamela sanoo.

”Opiskelijat järjestävät itse myös valmistumisjuhlan, koska se on opiskelijoiden traditio. Ja totta kai yliopisto on kiinnostunut tapahtumasta, vaikka ei osallistu sen järjestämiseen”, Juan lisää.

Keskustelemme hieman vaihto-opiskelijoista. Pamela kertoo tavanneensa yliopistossa opiskelijoita esimerkiksi Englannista ja Kolumbiasta.

”Tapasin myös ruotsalaisen tytön, joka oli vähän hukassa, koska hän ei osannut juurikaan espanjaa, eikä englantiakaan kovin hyvin”, Pamela sanoo.

”Ulkomaisille opiskelijoille voi olla erikoista, ettei oppimismateriaaleja jaeta tai aiheita kerrota etukäteen vaan vasta tunnilla selviää, mitä asiaa opiskellaan. Siksi tunneilla täytyy olla aina myös läsnä,” Juan lisää.

Mitä Juan ja Pamela haluaisivat sanoa suomalaisille opiskelijoille?

Pamela kutsuu suomalaiset vaihtoon Meksikoon, jos siihen suinkin on mahdollisuus.

”Tulet oppimaan paljon. Myös Meksikon historia ja kulttuuri voivat rikastaa elämänkatsomusta. Ihmiset ovat lämpimiä ja olet tervetullut. Akateeminen taso on erittäin korkea.”

Hän neuvoisi päästämään irti Meksikoon kohdistuneista ennakkoluuloista.

”Päästä irti oletuksista, että Meksiko on vaarallinen ja epävarma. Uskon, että elokuvat ja sarjat Meksikosta antavat vääristyneen kuvan. Pidä mieli avoinna, kun ajattelet Meksikoa. Näe, mitä tämä kaunis maa voi sinulle tarjota”, Pamela summaa.

Juan kannustaa suomalaisopiskelijoita pitämään mielen avoimena ja uteliaana oppimaan Meksikon historiasta ja kulttuurista.

”Jätä ennakkoluulot taakse, jotta voit ymmärtää meidän meksikolaisen todellisuutemme.”

Lopuksi Juan ja Pamela kertovat, mitkä lauseet ovat inspiroineet heitä.

Pamelan lause on yliopiston filosofinen lause: ”Ubi spiritus ay libertas”, eli ”missä on henki, siellä on vapaus.”

Juania inspiroi ”Sapere aude”, ”uskalla olla viisas” •

Pamela Pérez Beltrán on valmistunut yliopistosta lakimieheksi ja suorittaa nyt jatko-opintoja töiden ohella. Taustalla näkyy yksi yliopiston rakennuksista, jossa opiskellaan muun muassa musiikkia.

Kone on ihmistä mahtavampi, tietojohtamisen professori

Henri Pirkkalainen

1 2

3

4

SAIT TIETOJOHTAMISEN PROFESSUURIN ALKUVUODESTA 2024. OMAAT SIIS VARMASTI DURACELL-PUPUMAISEN KYVYN JOHTAA TIETOA OPISKELIJOILLESI.

Duracell-pupumainen asenne varmasti löytyy. Luonteenpiirteisiini kuuluu ylienergisyys. Koen, että paras tapa saada uutta tietoa on sen etsiminen ja analysoiminen. Pyrin ottamaan opiskelijat mukaan esimerkiksi uusien tietojärjestelmien tutkimukseen ja kyseenalaistamaan vanhoja olettamuksia ja toimintatapoja. Toivon, että Duracell-pupumainen innokkuus tarttuu ja uuden tiedon oppiminen voi olla innostavaa.

OLET TUTKINUT TEKNOSTRESSIÄ JA METAVERSUMIN VAIKUTUKSIA TYÖPAIKOILLA. HALLITSET SEKÄ METATYÖSTÄ ETTÄ -VERSUMEISTA SYNTYVÄN STRESSIN LIEVITTÄMISEN.

Ymmärrys auttaa säätelemään omaa teknostressiä, mutta valitettavasti sitä aiheuttavat uudet tilanteet ja niiden yllättävyys. Itsekin huomaan, että kärsin teknostressistä toisina hetkinä enemmän kuin toisina. Mä en välttämättä ole itse aina paras henkilö taklaamaan teknostressiä, mutta mulla on hyvä ymmärrys teknologiasta. Myös vaihtoehtoiset tavat hoitaa omat työt auttavat stressin lievittämisessä.

SISÄLLÄSI ON ALGORITMI, JOKA TUTKIMUSJA OPETUSTYÖN LISÄKSI PURKAUTUU RUMPUKOMPPEINA.

Mitä? (Nauraa.) Tää oli hyvä. Koen kyllä, että tällainen rytmi on luontaisesti ihmisissä rytmittämässä kaikkea mahdollista tekemistä. Välillä se purkautuu uusiksi ideoiksi ja toisinaan rumpusooloiksi.

KONE ON IHMISTÄ MAHTAVAMPI.

Kone tekee toistuvaa prosessointia vaativat asiat tehokkaammin. Monimutkaisiin ongelmiin liittyviä sidonnaisuuksia ja ihmiskeskeisiä tekijöitä kone ei pysty löytämään tai käsittelemään. Vaikka koneella on enemmän prosessointitehoa, ihmisen pääkoppa on usein voittamaton. Pitää vain valita taistelunsa hyvin.

5

DIGIPALVELUIDEN SUORITTAMASTA

TIEDONKERUUSTA EI PUHUTA TARPEEKSI.

Täysin samaa mieltä. Ihmiset käyttävät erinäisiä digipalveluita tiedonkeräämiseen melkein päivittäisellä tasolla työssä ja vapaa-ajalla. Esimerkiksi kielimalleja hyödyntävät tiedonkeruumenetelmät eroavat useista analytiikkaan linkittyvistä työkaluista. Näistä pitää puhua enemmän, jotta tiedetään tarkemmin mihin mikäkin digipalvelu taipuu ja mihin ei. •

Anni Kanniainen

Palstalla ajankohtainen henkilö vastaa viiteen väitteeseen.

”Toivon, että Duracellpupumainen innokkuus tarttuu. ”

HENRI PIRKKALAINEN valittiin tietojohtamisen professoriksi Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekuntaan alkuvuonna 2024.

Pirkkalainen on myös teknis-taloudellisen tutkinto-ohjelman johdossa ja Gameful Realities -tutkimuskeskuksen varapuheenjohtaja. Aiemmin hän on tutkinut työntekijöiden ja teknologian suhdetta. Hänet tunnetaan myös Excalion-yhtyeen rumpalina.