Visiiri 3/2022

TAMPEREEN YLIOPPILASLEHTI

3

2022

2 TÄMÄN NÄKÖISET TYYPIT TEKIVÄT LEHDEN

PÄÄKIRJOITUS

TOIMITUS

Aapo Laakso Päätoimittaja

Pauliina Lindell AD

A ap o Laakso l Päätoi mi ttaj a

Hanna Eskelinen Harjoittelija

TÄMÄN LEHDEN AVUSTAJAT

Henrik Laakkonen

Henrietta Soininen

Arttu Timonen

Anssi Bwalya

Ilari Hauhia

Antti Kinnunen

Simu Perälä

Maiju Talala

Heini Luotola

Emma Nikander

2. vuosikerta JULKAISIJA Tampereen ylioppilaskunta TOIMITUKSEN OSOITE Kalevantie 4, 33100 Tampere MEDIAMYYNTI helky.kouri@trey.fi sami.harmaala@trey.fi PAINOPAIKKA Punamusta Media Oyj

Kannen kuva: Maiju Talala

L

Yksityiskohtien Tampere

ukuvuoden viimeistä numeroa kasaan laittaessa on eletty pandemian sitä vaihetta, että koronat on vihdoin olleet tulilla vähän joka iikalla. Toimituksessa on kädet kyynärpäitä myöten toivottu, että kukaan ei sairastuisi ennen kuin tämä lehti on painossa.

Jossain se toive on kuultu.

Aiemmin kuvittelin, että olisi historiallinen hetki, kun THL pudottaa virallisen maskisuosituksen pois. Ei se ollutkaan mitenkään juhlallista, vaan ihan tavallinen katupölynhajuinen harmaa torstai.

Koronahuolen kun on pitkälti syrjäyttänyt huoli Ukrainasta. Osa ihmisistä, ammattilaisistakin, on purkanut paniikkiaan jankuttamalla jo kuukausitolkulla sosiaalisessa mediassa. Ei mennä nyt enää siihen yhtään. Valtaosa on onneksi säilyttänyt jonkinlaisen tolkun ja ihailtavan moni on jopa ojentanut kätensä. Sotaa pakenevia on autettu ennennäkemättömällä tarmolla.

Koronan ja Ukrainan myötä en ole varmasti ainoa, jota tämän kevään päätteeksi vaivaa vähän raskas olo.

Onneksi kotikaupunkimme kehittyy. Toukokuussa Tampereen uusi monitoimihalli eli Nokia-areena näkee kymmenen vuotta odotetut jääkiekon MM-kisat ja lisäksi Venäjä-pakotteiden takia luvassa on useita Jokerien kotihallista siirrettyjä isoja keikkoja. Toivottavasti homma toimii.

SM-liigan perusteella areena ei ihan lunasta odotuksia "unohtumattomista tapahtumaelämyksistä". Areena on upea jäähalli, mutta elämys on pilattu aivan surrealistisella hinnoittelulla, joka saa Helsinki-Vantaan lentoasemankin näyttämään tarjoustalolta. Kolme nakkia pahvimukissa, 6 euroa. Pieni bulkkiolut suoraan tölkistä, 8,20 euroa.

Tampereella ikinä hirveästi tajuttu, kuinka yksityiskohdat vaikuttavat kokonaisuuteen. Harvoin ajatellaan ihan loppuun asti, ja se on tämän kaupungin taakka. Seuraavaksi Mustanlahden satama aiotaan halkaista rakentamalla siihen joku perkeleen silta. Ihan turhaan.

Onneksi meillä on ratikka, joka on kiistatta tamperelainen menestystarina. Vihdoin sen pahimmasta kauneusvirheestä päästiin. Öiseen pummilla ajamiseen houkutteleva yömaksu poistettiin, ainakin vuorokausilipun osalta.

Kävimme tekemässä ratikkaekskursion virkistystoiminnan merkeissä (sivu 54). Koko päivän (ja nyt myös yön) saa ajella halvemmalla kuin yhden oluen Nokia-areenalla.

Baareissa rymyämisen lisäksi toimituskuntamme on käynyt myös haltioitumassa Tupsulan yhteisöstä (sivu 20), valmentamassa itseään henkisesti (sivu 34) ja tonkimassa poliittista retoriikkaa (sivu 28).

Ylioppilaskunnan toimistolla on keväällä koettu muutoksen aikoja. Uusi pääsihteeri Roope Tukia otti vetovastuun maalis-huhtikuun vaihteessa, ja koko paikan pitkäaikaisin työntekijä toimistosihteeri Tuire Jalaskoski jää ansaitulle eläkkeelle.

Lukijoita pyydän nauttimaan tulevista kuukausista. Nauti vapusta, nauti juhannuksesta, nauti heinäkuun helteistä ja Toton keikasta Sorsapuistossa 5. elokuuta. Palataan syksymmällä!

P.s.Visiiri kirjoittaa vapun edelleen tavallisella v-kirjaimella.Wedenpitäwiä perusteita muulle käytännölle ei ole toimitettu toimitukseen.

10 LUE TÄÄ, MEE TÖIHI!

8

Kokosimme tärkeimmät työntekijän oikeudet omaksuttavaan muotoon.

1975–2022

3

Treyn toimistosihteeri jää eläkkeelle.

Hän on ollut täällä jo tovin.

42

KU PUREE NIIN SAATANAN LUJAA

34

Lapin kultakuume on vaivannut jo 150 vuotta. Kaikkea on sattunut ja tapahtunut.

MENTAALIVALMENNUKSESSA

20

Toimittaja yritettiin hypnotisoida keskuskirjasto Oodissa.

PALJUA, SIMAA, LUMITÖITÄ Kävimme vapun alla tutustumassa opiskelijatalo Tupsulaan.

54

TOIMITUS RÖPÖTTÄÄ RATIKASSA Visiiri kehitti uuden kiskoperäisen ekskursion.

UUTISET 4

RAKENNUSTALON L-SIIPI REMONTTIIN

Kaupunkipyöräverkosto laajenee Hervantaan

Hervannan kampuksella sijaitsevan Rakennustalon L-siipi peruskorjataan.

Remontti alkaa huhtikuussa ja sen arvioidaan valmistuvan vuoden loppuun mennessä. Peruskorjauksessa muun muassa vaihdetaan ikkunat ja kunnostetaan ulkoseinien eristystä. Remontti ei vaikuta rakennustalon muiden tilojen käyttöön, mutta siitä voi koitua meluhaittaa.

T

ampereen kaupunkipyörällä voi kesällä huristella Hervantaan asti. Kaupunkipyöräasemia tuodaan Hervantaan kymmenkunta ja asemia tulee myös Nekalaan, Muotialaan, Turtolaan, Hallilaan ja Lukonmäkeen.

Lisäksi kaupunkipyörien hinnoittelu muuttuu. Tänä vuonna päivän ajelu maksaa neljä euroa, joka on euron halvempaa kuin viime vuonna. Kuukauden käyttöoikeus maksaa seitsemän euroa ja koko kauden käyttöoikeudesta saa pulittaa 25 euroa.

TEKNOLOGIATEOLLISUUDELTA 800 000 EURON LAHJOITUS Tampereen yliopisto on saanut 800 000 euron lahjoituksen teknologia-alojen edunvalvontajärjestöltä Teknologiateollisuus ry:ltä. Järjestö lahjoitti yhteensä neljä miljoona euroa yhdeksälle yliopistoille, jotka tarjoavat tekniikan alan koulutusta. Suurimman lahjoituksen, 1,2 miljoonaa euroa, sai Aalto-yliopisto.

Lahjoitusten tarkoituksena on kehittää tekniikan alan koulutusta sekä vahvistaa yliopistojen tekemää tutkimusta ja yritysyhteistyötä.

KAUPUNKIPYÖRÄKAUSI ulottuu

huhtikuun puolesta välistä lokakuun loppuun. Käyttöä varten puhelimeen pitää ladata Tampereen kaupunkipyörät -sovellus.

Pyörällä voi ajella 45 minuuttia yhtäjaksoisesti, kunnes sille pitää kuitata sovelluksella lisäajoaikaa pyöräasemalla. Ajelun päätteeksi pyörän voi palauttaa mihin tahansa asemaan, joita on ympäri kaupunkia.

KYSYTÄÄN TYHMIÄ

MINNE KANNATTAA MENNÄ KESÄLLÄ?

"Töihin, niin on varaa rellestää."

"Terassille tai ulkomaille."

"Hankoon."

"Töihin."

MIKKO KUUSISTO Teknis-luonnontieteellinen, 4. vuoden opiskelija

OILI SALIN Materiaalitekniikka, 3. vuoden opiskelija

MIIA SILJAVAARA Bioteknologia ja biolääketieteen tekniikka, 1. vuoden opiskelijaa

ANTTON SANKELO Tuotantotalous, 2. vuoden opiskelija

UUTISET

KESKUSTAN YTHS MUUTTAA SYKSYLLÄ PENDOLIINOON Pitkään uusia tiloja etsinyt keskustan YTHS muuttaa syksyllä Pakkahuoneen ja Tampereen rautatieaseman kupeessa olevaan Pendoliino-rakennukseen. Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiö allekirjoitti uusien tilojen vuokrasopimuksen 23. maaliskuuta.

Pendoliinon neljännen kerroksen 1700 neliön tiloihin sijoitetaan YTHS:n yleis- ja mielenterveyden palvelut, jotka sijaitsevat nyt Linna-kirjaston vieressä Kalevantiellä. Muutto uusin tiloihin tapahtuu alkusyksystä, kunhan YTHS:n vaatimat muutostyöt on tehty.

TURKU KIILASI TAMPEREEN OHI HAKIJAMÄÄRISSÄ Kevään toisessa yhteishaussa Tampereen yliopistoon haki opiskelemaan lähes 28 881 hakijaa. Laskua viime vuodesta oli 3 400 hakijaa. Eniten hakijoita vetivät lääketieteen, kauppatieteiden ja psykologian koulutusohjelmat. Aloituspaikkoja uusille opiskelijoille on reilut 3 300.

Suosituin hakukohde oli Turun yliopisto 29 504 hakijalla. Turun yliopisto oli ensimmäistä kertaa Suomen suosituin hakukohde.

SYL JA SAMOK VETOVAT TAKE-AWAY -ANNOSTEN PUOLESTA Koronapandemian aikana opiskelijaruokaloissa on ollut mahdollista ostaa kaksi opiskelijahintaista take-awayateriaa kerralla. Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK vetoavat Kelaan, Verohallintoon sekä opetus- ja kulttuuriministeriöön, jotta käytännöstä tehtäisiin pysyvä. Tällä hetkellä take-awaykäytäntö on voimassa heinäkuun loppuun.

SYL ja SAMOK huomauttavat, että take-awaymahdollisuus parantaisi opiskelijaruokaloiden kannattavuutta ja edistäisi opiskelijoiden hyvinvointia.

SEURAA VISIIRIÄ SOMESSA @visiirilehti

@visiirilehti

NYSSE-KORTIN ARVOLIPPU KELPAA MYÖS LÄHIJUNASSA Nysse-kortille ostetulla arvolipulla on voinut huhtikuun alusta lähtien matkustaa myös Nysse-alueen kaikissa VR:n junissa. Matkakortti leimataan laiturialueen Nyssen lippulaitteessa ennen junaan nousua eikä matkakortille ostohetkellä valittuja vyöhykkeitä voi vaihtaa.

Nysse-alueella junalla pääsee ajelemaan Tampereelta Nokialle, Lempäälään ja Orivedelle.

TAMPEREEN YLIOPISTOLTA POLKUOPINTOKOKEILU Tampereen yliopisto käynnistää yhdessä Aalto-yliopiston kanssa kokeilun tekniikan alan polkuopintoihin. Kokeilu on suunnattu kansainvälisille opiskelijoille ja siinä opiskelija voi valmentautua yliopiston tutkinto-opintoihin verkkoyhteydellä kotimaastaan käsin.

University Pathway Finland (Science & Technology) -kokonaisuus on suunnattu niille opiskelijoille, jotka eivät suoraan täytä yliopistojen vaatimia hakukriteerejä. Polkuopintojen jälkeen opiskelijalla on mahdollisuus edetä neljään tutkinto-ohjelmaan Tampereen yliopistossa tai Aalto-yliopistossa.

YLIOPISTON KIRJASTOISSA KÄYTTÖÖN SÄHKÖINEN KIRJASTOKORTTI Jatkossa yliopiston kirjastoista lainaaminen onnistuu myös ilman opiskelijakorttia. Sähköisen kirjastokortin käyttö ei vaadi erillistä sovellusta vaan kortin käyttöön tarvittavan viivakoodin saa Andor-palvelun asiakastiedoista.

Sähköisen kirjastokortin käyttäminen vaatii kuitenkin opiskelijakortin tai erikseen tilatun kirjastokortin aktivoimista kirjaston asiakaspalvelussa.

5

VITRIINI

6

E L E K T R O N I N E N J A

dj-kerhon kemut. S-bileet ovat suuren kokoluokan konemusiikkitapahtumia, joissa pääesiintyjinä on kansainvälisiä eturivin artisteja, paikallisten tähtien ja kerhomme omien soittajien lämppääminä.

Spinni perustettiin vuonna 1996 TTYY:n alajärjestöksi ja rekisteröitiin yhdistykseksi 2017.

Monet perinteet ovatkin säilyneet läpi vuosien, näistä esimerkkinä kerhotorstaisin tarjoiltavat herkulliset vohvelit. Yliopistojen yhdistymisen myötä alunperin teekkarikerhona tunnetussa Spinnissä on nykyisin jäseniä ja aktiiveja ympäri kaupunkia. Spinnille ovatkin tervetulleita kaikki elektronisesta musiikista ja dj-hommista kiinnostuneet, aiempaa kokemusta soitosta ei tarvitse olla lainkaan. DJ-soittelun lisäksi

D J -

I

ltua, iltua!

Spinni ry on tamperelaisten korkeakouluopiskelijoiden dj- ja elektronisen musiikin kerho. Spinnin toiminnan tarkoituksena on ylläpitää ja herättää kiinnostusta konemusiikkikulttuuriin opiskelijoiden ja kaupunkilaisten keskuudessa. Järjestämme muun muassa keikkoja, tapahtumia, dj-kursseja, kerhoiltoja ja ekskursioita. Omien tapahtumiemme lisäksi tuotamme dj- ja tekniikkapalveluita ja vuokraamme kalustoa opiskelijaystävälliseen hintaan.

Opiskelijayhteisön ulkopuolella Spinni tunnetaan varmaankin parhaiten S-bileistä, vuosijuhlistamme, joihin saapuu konemusiikin ystäviä ympäri Suomen.

Tavallisista vuosijuhlista ei kuitenkaan ole kyse, ovathan nämä

M U S A

@KERHOPOSTIA

meillä voi oppia yhtä sun toista äänentoistosta, valojen ohjaamisesta, jopa videotaiteesta, mutta ennen kaikkea roudauksesta, joka on olennainen osa jokaista tapahtumaa ja keikkaa.

Kerhotilamme sijaitsee Sähkötalon kellarissa ja sinne pääsee harjoittelemaan soittoa ja hengailemaan aina kun paikalla on avaimellisia aktiiveja. Helpoiten mukaan pääset laittamalla viestiä sosiaalisessa mediassa tai yksinkertaisesti nykäisemällä jo tuntemaasi kerholaista hihasta.

Tule tutustumaan meihin ja meininkiimme wapputapahtumissamme: Wappunyssessä, Konttireiveissä ja Iltapäiväkerthossa.

Terveisin, Juha Järnvall Spinnin tapahtumavastaava.

Spinni ry:n logo

MITÄ VITTUA? (jo vuodesta 2002)

FRENCKELLIN OPISKELIJALOUNAALLE PÄÄSEE VASTA PUOLILTAPÄIVIN A U L I

T

ampereen keskustassa sijaitseva ravintola Frenckell ilmoitti, että 21. maaliskuuta alkaen ravintolassa voi ruokailla opiskelijahinnalla vasta puolenpäivän jälkeen.

K

A

Ravintola Frenckellin ravintolapäällikkö Ulla Ainassaari-Vuorinen, miksi opiskelijat eivät pääse aamupäivästä syömään?

Opiskelijahintainen lounas alkaa kello 11.30, eli nettisivujen tieto pitää paikkaansa.

U

Mukaan haettavia opiskelijalounaita saa kuitenkin ostettua koko aukiolon ajan?

Kyllä, koko aukioloajan on mahdollista ostaa kaksi opiskelijahintaista lounasta mukaan.

R

O

Ravintola Frenckell on henkilöstöravintola eikä varsinaisesti opiskelijaruokala. Kun Tampereen kaupungin työtekijät palasivat etätöistä toimistolle, rauhoitettiin ravintola aamupäivästä vain kaupungin työntekijöiden ruokailua varten.

Nettisivuilla lukee, että opiskelijahintaista lounasta saa jo puoli kahdeltatoista. Linjastolla olevassa lapussa kuitenkin luki, että opiskelijaruokailu alkaa vasta klo 12. Kummin päin tämä nyt menee?

Hanna Eskelinen

Opiskelijan edullisin lippu löytyy Nysse Mobiilista Lataa Nysse Mobiili sovelluskaupasta Rajattoman määrän matkoja sisältävä 30 vrk mobiilikausilippu kelpaa valituilla vyöhykkeillä niin busseissa, ratikassa kuin Nysse-alueen junissakin.

Lipun voivat ostaa 17 vuotta täyttäneet päätoimiset opiskelijat. Yölisää ei peritä ja yläikärajaa tai kotikuntarajoituksia lipun saamiselle ei ole.

Kaupunkipyörät

- saletisti nopea, edullinen ja tyylikäs

Opiskelijastatus osoitetaan jakamalla suoritustiedot Opintopolusta Nysse Mobiiliin. Tarkista, että tietosi ovat ajan tasalla.

Lue lisää: nysse.fi/opiskelijat

Lataa Tampereen kaupunkipyörät -sovellus, rekisteröidy käyttäjäksi ja osta käyttöoikeus päiväksi (4 €), kuukaudeksi (7 €) tai koko kaudeksi (25 €). Kaikki vaihtoehdot sisältävät rajattoman määrän korkeintaan 45 min matkoja. nysse.fi/kaupunkipyorat

Tampere Alumni – kaukana tai lähellä, olet osa meitä.

Tule sinäkin mukaan toimintaamme ja löydä oma tapasi toimia alumnina!

Veera Degerholm Tampere Alumni

tuni.fi/alumni #tamperealumni

8

Kymmenien tuhansien opiskelijakorttien

TUIRE Teksti & kuvat AAPO LAAKSO

T

änä vuonna kääntyy yksi iso lehti tamperelaisten ylioppilaskuntien historiassa, kun keskustakampuksen toimistosihteeri Tuire Jalaskoski jää eläkkeelle. Ihmisiä saa työuransa valmiiksi joka päivä, mutta harvan ura on sellainen kuin Tuirella: alusta loppuun samassa työpaikassa.

Jalaskoski aloitti työnteon silloisessa Tampereen ylioppilaskunta Tamyssa elokuussa 1975 vain 17-vuotiaana.

"Kävin iltaoppikoulua ja piti löytää työpaikka, jotta pystyi hankkimaan koulukirjoja. Lehdessä oli ilmoitus ja soitin silloiselle pääsihteerille Juha Sihvoselle. Hän sanoi, että ilmoitellaan."

"En muuten ole ikinä tehnyt työhakemusta", Jalaskoski lisää.

Jalaskosken kotona ei ollut puhelinta, mutta vielä samana iltana ylioppilaskunnasta toimitettiin sähke. Siinä ilmoitettiin, että seuraavana aamuna sopisi tulla töihin.

Sihvosen jälkeen pääsihteerit ovat vaihtuneet jo kolmisenkymmentä kertaa, mutta Jalaskoski on pysynyt.

"EI SITÄ 17-VUOTIAANA LIKKANA OSANNUT AAVISTAA, ETTÄ MIHIN SE PUHELINSOITTO JOHTAA."

Alkuun työtehtävät Tamyssa olivat lähetin tehtäviä.

"Lähes kaikki vietiin juoksemalla, ei ylioppilaskunnassa kauheasti mitään postiteltu."

Ylioppilaskunnan toimistolla oli tuohon aikaan paljon porukkaa töissä. Oli kansliasihteeri, konekirjoittaja, toimistosihteeri ja lähetti.

Jalaskoski kertoo, että työn ohessa hän opetteli "kaikkea muutakin hommaa", ja 1980-luvun kuluessa työtehtäviin tuli enemmän toimistohommia.

Samalla ylioppilaskunta muuttui, kun 1970-luvun pahin poliittinen koohotus vaihtui sitoutumattomiin ja osin ihan huumoritoimijoiksi laskettaviin vaaliliittoihin. Vuosikymmenen aikana myös Jalaskosken kaksi poikaa syntyivät.

Tampereen ylioppilaskunta alkoi myös tehdä laajempaa liiketoimintaa, joka lopulta vaikutti Jalaskoskenkin työnkuvaan.

Ylioppilaskunnan omistama paikallisradiokanava Radio 957 tuotti

Tamylle muutamassa vuodessa nykyrahassa laskettuna miljoonan euron velat. Niitä paikattiin irtisanomisilla 1990-luvun laman syventyessä.

Samalla piti opetella tyystin uusi tapa tehdä töitä, kun ATK otettiin käyttöön.

Uusia ohjelmistoja piti omaksua työn ohessa, eikä kukaan niiden käyttöä oikein ollut opettamassa. Erityisesti Paradox-relaatiotietokannan muistelu herättää toimistosihteerissä edelleen kauhunsekaisia tunteita.

Ennen pitkää Jalaskoski huomasi pyörittävänsä toimistoa käytännössä yksin. Hänen vastuulleen jäi muun muassa arkistointi, pöytäkirjojen puhtaaksikirjoitus, Tamyn pyörittämä asunnonvälitystyö ja monistushommat.

"Sitten siihen osui myös valtakunnallinen opiskelijakorttiuudistus. Totta kai apua sai, mutta kyllä se oli kovaa aikaa."

Edes tuolloin Jalaskoski ei haaveillut muista töistä. Työpaikan ilmapiiri säilyi hyvänä.

"Onhan ylioppilaskunta aivan erityinen työpaikka. Ei sitä kannata ver-

Tuire joskus 70-luvun lopulla.

rata mihinkään. Kavereideni kanssa en ole oikein voinut töitä vertailla, kun täällä tehdään niin eri asioita ja niin eri tavalla kuin missään. Kysyvät vaan että niin, mikä tuo tuollainen paikka on."

Raskaan 1990-luvun kääntyessä uudelle vuosituhannelle alkoivat Jalaskosken työtehtävät vähän helpottaa. Radion aiheuttamista veloistakin oli päästy eroon.

Erityisenä hetkenä Jalaskoski muistelee Tamyn muuttoa Yo-talolta Kalevantien varteen Pienteollisuustalolle vuonna 2013. Kosteusongelmista kärsinyt Yo-talo oli huonossa kunnossa, mutta oli myös ollut Tuiren työpaikka tuolloin jo 38 vuoden ajan.

"Se oli sellainen hetki, joka meinasi käydä tunteisiin. Mutta päätökset oli tehty, vesi tuli sisään ja siihen vähän kypsyi. Lopulta ihan iloisella mielellä pakkasin tavaroita ja hävitin valtavia määriä kaikkea rojua."

Seuraava muutos tuli Treyn aloittaessa vuoden 2019 alusta. Jalaskoski siirtyi uuteen ylioppilaskuntaan vanhana työntekijänä. Toimisto siirrettiin Hervantaan, ja Jalaskoski jäi keskus-

takampukselle pyörittämään palvelupistettä.

Suurin osa keskustakampuksen opiskelijoista on käynyt Tuiren palvelupisteellä ainakin hakemassa opiskelijakorttinsa. Vuonna 2005 Aviisissa julkaistussa artikkelissa esitettiin varovainen arvio, että tuolloin JALASKOSKEN KÄSIEN KAUTTA OLISI KULKENUT AINAKIN 50 000 OPISKELIJAKORTTIA. MIKÄLI LUKEMAA YRITTÄÄ YHTÄ VAROVAISESTI PÄIVITTÄÄ NYKYAIKAAN, PÄÄSTÄÄN YLI 70 000 OPISKELIJAKORTTIIN. MÄÄRÄ VASTAA NOIN LAPPEENRANNAN ASUKASLUKUA.

Mutta, sitten asiaan. Mitä aiot tehdä eläkkeellä?

"Ohhoh, nytkö on se iso kysymys. No, vähän aikaa ehkä aluksi ihmettelen.

Tärkeimpänä on kaksi lastenlasta, toinen aloittaa koulun ja toinen eskarin.

Mummulla ja papalla on siinä paljon tekemistä. Sitten on tietysti puutarha.

Vuosi vuodelta se on runsastunut ja kaipaa nyt huomiota."

9

Vuorossa on myös reissukotisivujen päivitys, tai oikeastaan "räjäytys", kuten Tuire sitä kuvaa. Sivut pitää tehdä Wordpressilla uusiksi, ja monen vuoden reissutarinat on vielä sivuille päivittämättä.

Tuire lähtee ennen elo-syyskuussa tapahtuvaa eläkkeelle jääntiä vielä kesälomille.

"Kesälomalla menemme ensimmäisenä Lappiin vaeltamaan. Se on ykkösjuttu. Voi olla, että päätetään kohde tarkemmin vasta, kun päästään perille.

Se riippuu vähän sulaveden tilanteesta ja niin edelleen. Isojen vesistöjen ylitykset ovat aina haastavia. Pohjoisen erämaissa me on oltu 20 vuotta joka vuosi. Auto pusikkoon, rinkka selkään ja menoksi. Mieluiten paikkoihin, joissa ei ole valmiita reittejä." III

10

SUVIUUNON SELVIYTYMISOPAS Monien ensimmäinen kosketus työelämään on kesätyö. Työelämän kiemuroissa on mahdollisuus sille, että työntekijän oikeuksia tallotaan, tahallaan tai tahattomasti. Visiiri keräsi yhteen kaiken, mitä pitää tietää työasioista ensimmäiseen tai viimeiseen työpaikkaan mennessään.

Teksti HANNA ESKELINEN Kuvitus PAULIINA LINDELL

Miten työsopimuksen voi tehdä ja mitä tietoja siinä pitää olla?

Mitä teen, jos työnantaja ei toimita minulle työsopimusta?

TYÖSOPIMUKSEN voi

tehdä suullisesti, sähköisesti JOS työsopimusta ei ole tehty kirjallisesti, tai kirjallisesti. Kirjallisen työsopimuksen etuna on työnantajan täytyy silti antaa työntekijälse, että riitatilanteissa on helppo todistaa, mitä on sole kirjallinen selvitys työehdoista. Se on vittu. annettava kuukauden kuluttua työsuhTyösopimuksessa pitää löytyä sopimusosapuolien yhteen alusta. Jos työnantaja ei anna teystietojen lisäksi vähintään tieto työteon alkamispäivästä työsopimusta tai selvitystä työehja koeajan pituus. Lisäksi työsopimukseen pitää olla merkitty doista, rikkoo työnantaja työsotyöaika (yleisimmin ilmoitetaan työtunnit viikossa tai kuukaupimuslakia. Asiasta voi olla yhdessa), työsuhteeseen sovellettava työehtosopimus sekä palkan teydessä aluehallintaviraston määrä ja palkanmaksukausi. työsuojeluun.

Sopimuksesta pitää myös ilmetä vuosiloman määräytyminen ja irtisanomisaika. Jos työsuhde on määräaikainen, niin on sopimukseen kirjattava määräaikaisuuden loppupäivämäärä.

Työsopimukseen ei saa kirjata sellaisia ehtoja, jotka ovat työlainsäädännön kanssa ristiriidassa.

11

Joutuuko ylitöitä tekemään aina kun työnantaja käskee? ylitöihin vaaditaan aina työntekijän lupa, eikä ylitöihin ole pakko suostua. Tyypillisesti ylityöllä tarkoitetaan työtä, joka ylittää päivittäisen kahdeksan työtunnin tai viikoittaisen 40 työtunnin rajan.

Ylitöistä on maksettava korotettua palkkaa tai ne voidaan vaihtaa myös yhteisellä sopimuksella vapaiksi. Tehdyt ylityötunnit kannattaa kirjata ylös ja tarkastaa palkkalaskelmasta, että on saanut niistä korvauksen.

TYYPILLISIMMIN

Mikä on koeaika ja kuinka pitkä se on? aikana molemmat työsuhteen osapuolet voivat purkaa työsuhteen yksipuolisesti ja ilman irtisanomisaikaa. Työsopimuksen purku ei saa kuitenkaan tehdä syrjivillä tai epäasiallisilla perusteilla.

Koeajan pituus voi olla maksimissaan kuusi kuukautta, mutta määräaikaisessa työsuhteessa koeaika voi olla enintään puolet työsuhteen kestosta. Eli esimerkiksi kolmen kuukauden määräaikaisessa työsuhteessa koeajan enimmäispituus on puolitoista kuukautta.

KOEAJAN

Mitä tehdä, jos joudun tekemään jatkuvasti töitä työajan jälkeenkin, esimerkiksi siivoamaan työpaikan tilat tai laskemaan kassan?

TYÖANTAJA ei voi velvoittaa tekemään palkatonta työtä tai jäämään työpaikalle työvuoron jälkeen. Vaikka työelämässä kannattaa joskus joustaa, ei kannata suostua tekemään työtehtäviä ilman asiaankuuluvaa korvausta.

Mitä teen, jos sairastun ja saanko silti palkkaa?

Pitääkö sairastumisesta olla todistus? on oikeus saada palkkaa, mutta käytännöt riippuvat kulloinkin noudatettavasta työehtosopimuksesta. Esimerkiksi joissain työehtosopimuksissa alle kuukauden töissä ollut työntekijä saa sairausajalta vain puolta palkkaa. Ilmoita sairastumisesta heti työnantajalle.Yleensä työnantaja vaatii sairaslomatodistuksen, jonka saat menemällä lääkäriin.

Työnantaja ei voi kieltää jäämästä sairauslomalle, vaan työkyvyn määrittelee lääkäri.

Minkä verran saan pitää taukoja työpäivän aikana?

SAIRAUSAJALTA

YLI kuuden tunnin työvuorossa on oltava vähintään puolen tunnin ruokatauko. Yleensä ruokatauko on palkatonta aikaa, eli kahdeksan tunnin työvuorosta palkkaa maksetaan seitsemältä ja puolelta tunnilta.

Jos töistä ei saa poistua ruokatauon ajaksi, on tauko laskettava työaikaan.

Alle kuuden tunnin työvuorossa työntekijällä on yleensä oikeus vähintään 10–15 minuutin kahvitaukoon.

Kahvitauko on yleensä palkallista.

Tauoilla on tärkeä merkitys palautumiseen ja työhyvinvointiin, joten tauoista kannattaa pitää kiinni.

12

Millä perusteilla minut voi irtisanoa?

TYÖNTEKIJÄN irtisanomisen perusteen pitää olla

Voiko työnantaja muuttaa jo sovittuja työvuoroja?

Voiko esimerkiksi jäätelökioskin laittaa sadepäivänä kiinni ja lähettää työntekijän kotiin?

TYÖVUOROLISTAAN merkittyjä vuoroja ei saa muuttaa ilman työntekijän lupaa: työaikaa ei saa lyhentää tai pidentää tai työvuoroa perua ilman työntekijän hyväksyntää. Työntekijä voi vaatia työvuorolistaan merkityistä vuoroista palkan, jos työnantaja peruu vuoron. Työvuorot pitää ilmoittaa työntekijälle vähintään viikkoa etukäteen.

painava ja asiallinen. Työntekijän voi irtisanoa taloudellisin ja tuotannollisin perustein, jos yrityksen taloustilanne on heikko. Irtisanominen voi johtua myös työntekijän toiminnasta, esimerkiksi työsopimuksen rikkomisesta tai työtehtävien laiminlyönnistä.

Ennen irtisanomista työnantajan pitää antaa kuitenkin työntekijälle varoitus Kuinka pitkä on irtisanomisaika? ja näin mahdollisuus petrata.

Irtisanomisen peruste ei saa olla syrjivä, eli esimerkiksi poliitIRTISANOMISAIKA on kirtinen, uskonnollinen tai yhjattava työsopimukseen ja teiskunnalliseen toimintaan se vaihtelee sen perusteelliittyvä. Myöskään osallistula, tekeekö irtisanomisen minen lakkoon tai muihin työntekijä vai työnantaja. työtaistelutoimiin ei ole oiIrtisanomisaika on minimiskeus irtisanoa työntekisään 14 vuorokautta. Työsojää. Työntekijän raskaupimus on voimassa myös irden, sairastumisen tai tisanomisajan, eli työnantajan perhevapaan pitämion maksettava palkkaa myös irsen vuoksi irtisanotisanomisajalta, ja työntekijän on minen on laitonta. tehtävä töitä, ellei työvelvoitteesta erikseen vapauteta.

Artikkelin pohjana on käytetty STTK:n Työelämään.fi-nettisivuja, Työsuojeluhallinon nettisivuja ja SAK:n Työelämän pelisäännöt -nettisivuja. III

TURHAT TAIDOT

MITÄ TURHIA TAITOJA SINULLA ON?

SISÄTUNTEMUS HANNA ESKELINEN Kirjoittaja on Visiirin toimitusharjoittelija

Pelkkiä vääriä valintoja

ERIKA KALLIO Kirjallisuustiede, 5. vuoden opiskelija

Ä I N R Ä K O K K I M Ä S N Ä M Ä L E

"Osaan täyttää astiakaapin tehokkaasti."

N

MIKKO SAVISAARI Teknis-luonnontieteellinen, 3. vuoden opiskelija

Joku päätös on aina kuitenkin tehtävä, sillä myös päätöksiin kykenemätön jahkailu johtaa pahaan paikkaan, kuten sarjassa käy moraalifilosofian professori Chidi Ananogyelle.

Itsemme lisäksi vaadimme muilta oikeita päätöksiä. Erityisen ankaria olemme, kun joku muu kehtaa olla julkisesti mieltä. Jos ilmoittaa Twitterissa olevansa vegaani tai edes vähentävänsä lihan kulutusta, kaivautuu koloistaan tusina oman elämänsä mikkokärnää viisastelemaan tuontisoijan ympäristövaikutuksista tai avokadon vesijalanjäljestä. Ilmastotoimien nimissä kadulla mieltään osoittavalta elokapinalliselta vaaditaan lähes hiilinegatiivisuutta.

Leimakirves heiluu myös toiseen suuntaan. Jos myönnät tykkääväsi pekonista enemmän kuin savuaromilla maustetusta paperista, niin kyllä olisi jo hyvä paikka miettiä, mihin raadonmakuun on nystyränsä totuttanut.

The Good Placessa hahmoille tarjoutuu mahdollisuus vaikuttaa pisteisiinsä vasta maallisen elämänsä jälkeen. Oikeassa elämässä taas mikään valinta ei sysää meitä lopullisesti pahaan paikkaan, vaan voimme joka päivä tehdä uuden 13 valinnan. Niistä tomaateistakin. III

A

"Osaan puhua stadia, vaikken olen stadista."

F

antasiasarja The Good Placessa päähenkilöt päätyvät tuonpuoleisen pahaan paikkaan piinattavaksi. Jokainen heidän elämänsä aikana tekemä valinta on kerryttänyt saldoa tuonpuoleisen monimutkaisessa pisteidenlaskussa, jossa jokaisella teolla ansaitaan plussaa tai miinusta.

Sarjan aikana päähenkilöille selviää, ettei käytännössä kukaan ihminen voi päästä hyvään paikkaan.

Sarjassa jokaisella ihmisen teolla on niin monimutkaisia vaikutuksia ympäröivään maailmaan, että käytännössä kaikki arkiset ostospäätökset kerryttävät henkilön tietämättä kosolti miinuspisteitä.

Tomaattien ostaminen lisää hyönteismyrkkyjen käyttöä ja pahentaa ilmastonmuutosta.

Samoin todellisessa maailmassa jokaisen kulutusvalinnan seurauksia pitäisi ehtiä punnitsemaan pyykinpesun, nukkumisen ja opiskelun keskellä. Media rakastaa nostaa yksilön kulutusvalintojen vaikutuksia tikun nokkaan. Polttomoottoriauto on hirvittävä ilmastosynti, sähköautojen akkutuotanto on kehitysmaiden riistoa. Puuvillapaidan valmistukseen menee kamalasti vettä, tekokuituvaate saastuttaa meret mikromuovilla, villantuotanto on silkkaa eläinten kiusaamista.

M

JOHANNES TAMMINEN Tuotantotalous, 2. vuoden opiskelija

O

"Jongleeraus."

14

14

TOIMISTON JOHTOON NATO-KOIRAN KOMENTAJA Ylioppilaskunnan pääsihteeri vaihtui alkuvuonna. Kahteenkin kertaan.

Haastattelimme tehtävään maalis-huhtikuun vaihteessa nousseen Roope Tukian.

Teksti AAPO LAAKSO Kuvat ARTTU TIMONEN

Olet kotoisin Jyväskylästä. Millä tavoin Tampere on Jyväskylän veroinen opiskelukaupunki?

Koetko, että puoluepolitiikassa on vähemmän merkitystä kuin opiskelijavaikuttamisessa?

No kyllä Tampere on paljon parempi. Täällä on elämää, rillumareita ja hurlumheita. Jyväskylässä ei oo ehkä niin paljon.

No, [naurua], en missään nimessä.

Merkitys on erilaista.

Jyväskylässä asuu kuitenkin prosentuaalisesti enemmän opiskelijoita.

On on, mutta ei se se ole sama asia.

Kyllä Tampere on se rakkaus minulle.

Sinulla on takana pitkä taival Tampereen yliopistossa ainejärjestöhommista aina Tamyn hallitukseen saakka. Sittemmin karkasit puoluepolitiikkaan. Mikä sai palaamaan opiskelijavaikuttamisen pariin?

Se oli se sama kipinä, joka joskus oli. Tehdään asioita, joilla on oikeasti merkitystä ja jotka sytyttää itsessäkin ammatillista iloa.

Astuit pääsihteerin paikalle lopulta nopeiden käänteiden jäljiltä vähän kylmiltään, kauanko harkitsit paikan vastaan ottamista?

Kaksi päivää.

Oliko se tarpeeksi?

Oli. Millaisen perehdytyksen sait tehtävään?

Jatkuvaa perehdytystä tulee edelleen sekä puheenjohtajalta että ex-pääsihteeri Venla Monterilta. Venla on ollut ihan mahtava apu siinä. Voi ihan ad-hocina pistää viestiä, tai soittaa ja kysyä. Olemme tavanneetkin jo muutaman kerran ja jutelleet käytännön asioista.

15

Olit mukana Tamyn viimeisessä hallituksessa, joka osaltaan valmisteli Treyn perustamista vuoden 2019 alusta. Joko sinulle on selvinnyt, millainen organisaatio tästä oikein tuli?

En oikein usko pysyvyyteen, että kaikki pysyisi aina samanlaisena, mutta kyllä tästä on tullut hieno organisaatio.

Kyllä silloin kun lähdettiin pois hallituksesta ja annettiin kapula seuraaville hieman jännitti, että mihin soppaan ne seuraavat ihmiset astuvat, ja teimmekö me tarpeeksi valmista. Ei ole tullut kysyttyä myöhemminkään, mutta hyvältähän tämä nyt näyttää.

Onko jotakin suurta kokoomuslaista, johon koet sielunyhteyttä?

Elina Valtonen. Aivan mahtava poliitikko, hieno ihminen, todellinen visionääri suomalaisessa politiikassa.

Erkki Tuomioja on viime joulukuussa ilmoittanut lyövänsä kymppitonnista vetoa kenen tahansa kanssa, että hänen nimeään ei löydy Tiitisen listalta. Lähtisitkö? [naurua]

Mitä aiot sillä tehdä?

Lähtisin!

Aion sitä johtaa parhaan kykyni mukaan.

[lisää naurua]

Olet toiminut kokoomusopiskelijoiden liittohallituksessa ja ollut myös ehdolla kuntavaaleissa.

Millainen oli poliittinen herätyksesi?

Sitten, sinulla on…

Se tapahtui oikeastaan Tamyssa, joka ei oikeastaan ollut kovin kokoomuslainen ylioppilaskunta. Sinä aikana kuitenkin heräsi ajatus, että haluan vaikuttaa, ja mietin pitkään, että mitkä ne omat arvot on. Kyllä talous- ja turvallisuuspolitiikka herättivät silloin. Sillä polulla ollaan.

…puolisosi kanssa koira nimeltä Nato.

16

[pääsihteeri Tukia nauraa edelleen]

[haastateltava saa viimein kasattua itsensä]

Minkälaiset turvatakuut teidän taloudessanne on?

Meillä on aika heikot turvatakuut. Meidän turvatakuueläimemme on enemmän sellainen, että kun tulee joku vieras, niin tämä heittäytyy selälleen. Siinä ei ehkä ole sellaista tarvittavaa kokonaisturvallisuutta edistävää ratkaisua, jota tällä hetkellä voitaisiin kaivata.

Mikä on mielestäsi yleisesti ylioppilaskuntien suurin haaste 2020-luvulla?

Pitää kiinni automaatiojäsenyydestä ja jäsenistään.

Eli olet automaatijäsenyyden puolustaja?

Olet aktiivisesti myös Twitterissä. Piditkö Heikki Pursiaisesta enemmän Libera-kaudella vai nykyisessä Twitter-runoilijan muodossa?

Olen aina ollut. Näen, että ylioppilaskunnan tekemä edunvalvonta on sellaista, jota ei tällä hetkellä muulla konkreettisella ja varteenotettavalla vaihtoehdolla voida korvata.

Ehdottomasti Libera-kaudella. Ilmaisu oli silloin selkeämpää.

Entä minkä näet olevan Visiiri-lehden keskeinen haaste 2020-luvulla?

Onko nykyinen Heikki Pursiainen sinulle liian abstrakti?

Todella vaikea sanoa. Lehti on todella hyvä ja hauska. Jos sisältö pysyy aina noin hauskana, niin olen ylpeä.

Hieman.

Missä vaiheessa opintosi ovat?

Jos palataan vielä asiaan, niin millaisia muutoksia näet Treyn tulevaisuudessa?

Kohta maisteri. Mutta se, mitä tarkoittaa "kohta", on noin yhden–viiden vuoden tähtäin. Nyt on seitsemäs vuosi loppumassa. Gradu on aloitettu, mutta "vaiheessa".

Kaikki muutokset, joita näen tulevan, liittyvät maailman muuttumiseen. Varmasti tulee asioita, joihin pitää varustautua, mutta tällä kahden viikon syvällä pääsihteerin kokemuksella, ei pysty vielä tuomaan esiin, mitä ne voisivat olla. Horisontissa ei minusta ole mitään suurta uhkaa.

Missä näet itsesi viidentoista vuoden päästä?

Luultavasti jonkin yrityksen johdossa… Edelleenkin opiskelijan etua mielessä pitäen ja edistäen. III

17

LOPPUTYÖN SANKARIT

DIPPA DIPPA

» OTSIKKO: ”Black liquor spray simulation : Estimating droplet size distribution with Eulerian to Lagrangian hybrid model.” » MITTA: 68 sivua. » ALA: Ympäristö- ja energiatekniikka. » KAUAN KESTI? Kahdeksan kuukautta. » JÄIKÖ TRAUMOJA? ”Ei oikeastaan.”

H

"

auskinta oli, kun sai keskittyä kaikessa rauhassa vain yhden ongelman ratkaisemiseen. Yliopistoopinnoissa keskittyminen täytyy yleensä jakaa usean eri kurssin kesken, mutta nyt kaiken energian sai käyttää yhteen asiaan”, Nea Kuosmanen summaa opintojen viimeistä ponnistusta.

Kuosmanen ratkoi dippatyössään mustalipeän pisaroitumista numeerisen mallin avulla.

Mustalipeä syntyy sellunkeiton sivutuotteena. Se muodostuu sellupuusta liuenneesta ligniinistä ja muista orgaanisista aineista. Mustalipeää voidaan polttaa soodakattilassa lämpöenergiaksi. Kattilaan syötettävä mustalipeä pitää kuitenkin saada pisaroitumaan oikein, jotta sen polttaminen on tehokasta.

“Loin numeerisen mallin, joka kuvastaa soodakattilaan syötettävän mustalipeän pisaroitumista. Pisaroituminen on polton onnistumisen kannalta tärkeä tekijä, sillä se vaikuttaa muun muassa siihen, kuinka paljon lämpöenergiaa mustalipeän polttamisesta saadaan ulos”, Kuosmanen kertoo.

Koska soodakattilan sisälle on vaikea asettaa mittalaitteita mustalipeän pisarakoon mittaamiseksi, vaihtoehdoksi jäi numeerinen mallinnus. Sitä hyödyntämällä koko polttoprosessista voidaan tehdä energiatehokkaampi ja kannattavampi.

Kuosmasen mukaan mustalipeän pisarakoon numeerinen mallintaminen kyllä onnistui, mutta käytännössä nykyisten tietokoneiden laskentateho ei ole vielä riittävä mallin kovin kattavaan hyödyntämiseen käytännössä. Mallinnusprosessin vaatima laskentateho on niin suuri, että sen vuoksi mallinnusprosessi on kallis ja kestää pitkään.

“Sain toimimaan mallin, jossa mustalipeän eri syöttönopeuksilla mallinnetaan aineen pisarakokojakaumaa. Mallin tarkentaminen vaatisi kuitenkin lisää laskentatehoa. Tulevaisuudessa tietokoneiden suorituskyky ja laskentateho toivottavasti riittävät, ja mallista voi tulla hyödyllisempi käytännössä”, Kuosmanen toteaa.

Mallintamiseen vaadittu laskentateho oli haasteena myös dippatyön tekemisessä. Mallien rakentaminen oli työlästä, koska pisaroitumisen lisäksi myös mustalipeän kiehuminen olisi haluttu huomioida. Yhdeksi ongelmaksi osoittautui myös useamman yhtälön yhteensovittaminen kokonaisuudeksi, jonka laskeminen onnistuisi.

Haasteista huolimatta projekti oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen, eikä dippatyöstä jäänyt sen suurempia traumoja. III

18

Tekstit ILARI HAUHIA Kuvat HEINI LUOTOLA

"LOIN NUMEERISEN MALLIN, JOKA KUVASTAA SOODAKATTILAAN SYÖTETTÄVÄN MUSTALIPEÄN PISAROITUMISTA."

Nea Kuismanen

LOPPUTYÖN SANKARIT

Otto Laakso

"KANNATTAA PYRKIÄ LÖYTÄMÄÄN ITSELLEEN PARHAITEN SOPIVAT OPISKELUTAVAT."

GRADU » OTSIKKO: ”Opiskelutuunaus: Faktorirakenne ja yhteydet opiskeluhyvinvointiin.” » MITTA: 49 sivua. » ALA: Psykologia. » KAUAN KESTI? Yhteensä noin puolitoista vuotta. » JÄIKÖ TRAUMOJA? ”Vain vähän, aika on kullannut muistot.”

GRADU

O

piskelu muiden ihmisten kanssa lisää opiskelun miellekyyttä ja parantaa opiskelijan hyvinvointia.

Psykologiksi valmistunut Otto Laakso selvitti gradussaan, miten työn "tuunaamisen" keinoja voisi hyödyntää myös opiskelussa ja miten ne vaikuttivat opiskelijoiden hyvinvointiin.

Nykyään monet työntekijät muokkaavat nykyään työntekoaan mieluisampaan suuntaan. Niin sanottu työn tuunaus onnistuu erilaisin tavoin, joita ovat esimerkiksi rutiinien rikkominen, sosiaalisen vuorovaikutuksen lisääminen ja työtapojen suunnittelu paremmin itselle sopiviksi.

Samankaltaisia keinoja hyödyntää myös opiskelutuunaus.

Laakson gradussa tehokkaimmaksi keinoksi osoittautui omien opiskeluun liittyvien työskentelytapojen muokkaaminen. Jos huomaa esimerkiksi nauttivansa enemmän videoiden katselusta kuin oppikirjan pänttäämisestä, kannattaa silloin keskittyä videoiden katseluun. Toinen opiskelija voi puolestaan nauttia lukemisesta enemmän kuin vaikkapa luennoista.

Opiskelun mielekkyyttä selvästi parantava tapa on opiskella yhdessä muiden kanssa. Esimerkiksi lukupiirit, tehtävien ratkominen porukalla ja muut vastaavat sosiaaliset työtavat osoittautuivat mielekkäiksi ja hyvinvointia kehittäviksi tavoiksi oppia. Sosiaalisuus vähensi myös opiskelijoiden kokemaa pahoinvointia.

“Kannattaa pyrkiä löytämään itselleen parhaiten sopivat opiskelutavat. Näin opiskelusta voi tehdä itselleen sekä tehokkaampaa että motivoivampaa”, Laakso toteaa.

Aineiston Laakso keräsi keväällä 2020 Tampereen yliopiston opiskelijoilta kyselylomakkeella. Siinä Laakso selvitti, millaisia opiskelutuunauksen keinoja opiskelijat käyttävät ja millaisia yhteyksiä niillä on opiskelijoiden hyvinvointiin.

“Aiheen tutkiminen lähti liikkeelle jo kandidaatintyön aikana. Pidin aihetta niin kiinnostavana, että jatkoin sen tutkimusta käytännössä heti kandidaatintutkinnon valmistuttua gradun merkeissä”, Laakso toteaa.

Laakson mukaan opintojen edistymisen ja mielekkyyden säilyvyyden kannalta on tärkeää, että opiskelijat ovat itselleen armollisia. Itsensä kannustaminen on tärkeää, ja tarvittaessa on viisasta myös keventää työkuormaa.

Vaikka viime metreillä gradun tekeminen alkoikin jo vähän painaa, on aika kokonaisuudessaan kullannut lopputyöhön liittyvät muistot.

“Noin puolitoista vuotta kestänyt graduprosessi oli kokonaisuudessaan mielekäs ja motivoiva projekti”, Laakso tiivistää. III

19

"NÄÄ ON KAIKKI TÄÄLLÄ Teksti SIMU PERÄLÄ Kuvat MAIJU TALALA

20

MUN KAVEREITA" Oikea vappu on täällä taas, kahden vuoden tauon jälkeen.

Tupsulassa ollaan siihen valmiita.

21

J 22

os nopeasti vilkaisee, pesubetoniseinäinen kerrostalo on samanlainen kuin muutkin annalalaiset talot.

Takapihalla kolataan lunta. Kun tarkemmin katsoo, eroavat talon parvekkeet naapureista koristeluillaan.

Pääsiäiskukat ja joulun jäljiltä arkeen jämähtäneet värivalot uupuvat. Autotien puolella alin parveke on autonrenkailla ja reunaparrulla varustettu laivalaituriksi. Pihan puolella talon keskimmäisen parvekkeen lautoihin on naulattu parisenkymmentä teflon-pannua. Yhdeltä parvekkeelta taas liehuvat Suomen, Israelin ja Kekistanin meemivaltion liput. Vuosien saatossa naapureita on ihmetyttäneet täällä ainakin EU:n, Itä-Saksan ja meJussi Kekki sanoo katuvansa Tupsulaan muutossa vain sitä, että muutti sinne niin myöhään. Venevajaksi nimetyn huoneen paatti on saatu Tupsulan 1-vuotislahjaksi ylioppilaskunnalta.

24

rirosvolaivaston liput. Liput ovat yksittäisten asukkaiden koristeita, mutta paistinpannut ovat koko talon yhteistä kulttuuriperintöä.

Kun kaarramme parkkipaikalle, kävelee joku läheisen kaupan suunnasta kohti määränpäätämme.

"Moi", kävelijä huikkaa.

Täällä kaikki taitavat tuntea toisensa. Kerromme asiamme ja tulija ohjaa meidät opiskelijatalo Tupsulan pihalle. Tulimme katsomaan, miten täällä valmistaudutaan vappuun.

Pihalla hakataan jäätä. Pyry Puumalainen ja Tomi Palovuori vuorottelevat lekan ja lapion varressa.

Parinkymmenen sentin paksuinen jää pirskahtelee ympäri pihaa jokaisella lyönnillä. Väylä saunalta paljulle eli padalle pitää saada auki ennen vappua. Leka iskee kevätjäähän tasaisella tahdilla.

Tumps, tumps, tumps.

Antti Kemppi saapuu jäänhakkuutalkoisiin kädessään lasi, jossa

palaa liekki kirkkaassa nesteessä. Pääosin etanolia, kuulemma.

"Ootteko koittanut sulattaa sitä tulella?" Kemppi kysyy.

Ratkaisukeskeistä, vai ihan normaalia toimintaa, kun saman katon alla asuu liki 40 tekniikan alan opiskelijaa.

Hetken perästä kuuluu enne särkyvästä lasista. Astian reuna alkaa sulaa ja Kemppi kiiruhtaa laskemaan sen käsistään jakkaralle. Lopulta lasi menee kappaleiksi, vaikka liekki vielä jää.

Tänä kummallisena vuonna vapun voisi sanoa olevan monella tapaa poikkeuksellinen. Ensinnäkin sääolosuhteet ovat kaukana huhtikuisesta.

"Suomen vappu on pitkä ja vähäluminen", toteaa Jussi Kekki, yksi Tupsulan asukkaista.

Lisäksi tämä vappu on monelle opiskelijalle se aivan ensimmäinen.

Useampi tupsulalaisistakin pääsee vasta nyt viettämään ensi kerran oikeaa opiskelijavappua.

EDELLISEN KERRAN OPISKELIJAT VIETTIVÄT VAPPUA TÄYDESSÄ MITTAKAAVASSA VUONNA 2019. opiskelijat viettivät vappua täydessä mittakaavassa vuonna 2019.Tuolloin järjestettiin ensimmäistä kertaa ylioppilaskunta Treyn hallinnoima, yli kaksiviikkoiseksi tapahtumakimaraksi yhdistetty Suomen Suurin Wappu. Spektaakkeli sai alkunsa kun Tampereen yliopistot ja samalla niiden ylioppilaskunnat yhdistyivät.

Alkuvuonna 2020 Suomeen iski pandemia ja vappu muuttui enimmäkseen Zoom-etäjuhliksi. Ylioppilaskunta pyrki järjestämään korvaavan syysvapun syksyllä 2020. Senkin korona söi. Myös viime vuonna jouduttiin tyytymään kelmeään etävappuun. Painetta vapunviettoon on kuin ravistetussa kaljatölkissä.

Tupsula on olennainen ja perinteikäs osa tamperelaista opiskelijavappua. Tupsulan pihalla jo vuodesta 1995 lähtien järjestetty ulkoilmakonsertti on osa teekkarivapun ytimeen kuuluvaa Teemunkierrosta. Siinä opiskelijat keräävät päivittäin leimoja tapahtumista suorittaakseen Emäteemun arvonimen. Nykyään kierros on tarkoitettu kaikille opiskelijoille, ei pelkille teekkareille.

Ulkoilmakonsertissa kuka tahansa talon asukkaista voi esittää lavaksi muunnetulta parvekkeelta periaatteessa minkälaisia ääniteoksia tahansa parhaimmillaan satapäiselle yleisölle.

Nyt tupsulalaiset raahaavat läpimärälle takapihan nurmelle kuormalavoja, jotta vapunviettäjien jalat eivät kastuisi.

"Haluatteko nähdä meidän eeppisen kattoterassin?", kysyy Olga Teräväinen.

Tie saunasta paljuun on saatava ennen vappua jäättömäksi. Antti Kemppi hakkaa jäätä lekalla palasiksi.

EDELLISEN KERRAN

Totta kai. Kiipeämme terassille, joka on rakennettu vanhan bussipysäkin päälle. Joku aiemman polven tupsulalainen laski aikanaan kattoterassin myrskynkestävyyden siten, että päällä on lisäpainona kymmenen koneteekkaria tukemassa massallaan rakennelmaa.

Kattoterassi, eli tuttavallisemmin EKT, ei ole miljöön ainut teekkareita tutkimustoimintaan inspiroinut

elementti. Tupsulan paljun eli padan lämmönsiirrosta on tehty kandidaatintyö.

"Siinä ehdotettiin parannuksia paljuun. Sen mukaan palju kannattaisi esimerkiksi eristää. Mitään parannuksista ei ole tehty", kertoo Eemeli Virkajärvi, joka on vasta muutaman kuukauden asuneena yksi Tupsulan tuoreimmista asukkaista.

23

24

Aatos Mickelsson teki vapuksi 20 litraa simaa. Hän käytti fariinisokerin lisäksi juoman teossa tavallista valkoista sokeria.

Suomen vappu on lyhyt ja vähäluminen.

Siksi siitä on nautittava nyt. Tomi Palovuori virkistäytyy talkoissa tekemällä lumienkelin.

Tupsulaan saa tuoda mukanaan myös lemmikkieläimiä. Lainakissat Mowgli ja Simba olivat myös virittäytymässä vapun tunnelmaan.

Eeppinen kattoterassi eli EKT on tupsulalaisille rakas. Eräs Tupsulan entisistä asukkaista on tehnyt terassista muun muassa lujuusanalyysin.

Kattoterassi on Jussi Kekin mukaan suosittu kahvittelupaikka. Joku keittää kahvit, huikkaa siitä Tupsulan Telegram-ryhmässä ja vie kahvin kauramaitoineen terassille. Sitten kahvinhimoiset tulevat paikalle omien kuppiensa kanssa. Toisinaan teekkaritalon yhteisöllinen elämä kiinnittää myös muiden Annalassa asuvien huomion. Asukkaiden mukaan ohikulkijat pysähtyvät välillä ottamaan kuvia talosta ja sen ihmisistä arkisienkin askareiden äärellä.

Teekkarien asuttama talo on ollut paikallaan jo liki 35 vuotta, mutta sen historia ei ole kaikille tuttu. Äkkiseltään ajatus Tupsulan kaltaisen paikan olemassaolosta on kieltämättä kuin toisesta ajasta ja maailmasta. Tehtäisiinkö vastaavaa enää näinä päivinä? Yhteisöllinen talo, jossa asukkaat saavat itse päättää tulevista seinänaapureistaan ja jonka tunnuslause "kotiin, ei kämpille" tuntuu individualistisessa ajassamme poikkeukselliselta.

Tupsulan henkinen perustuskivi valettiin vuonna 1976, jolloin perustettiin Tampereen Teekkarisäätiö edistämään tamperelaisten teekkarien asuinolosuhteita. Tuolloin Tupsulasta oli olemassa vasta tontti Annalassa.

Fyysinen peruskivi muurattiin vuonna 1987. Peruskiveen on muurattu muun muassa Alkon hinnasto, V. I. Leninin rintakuvapatsas ja kellopeli. Se soittaa myös internationaalina tunnettua vanhaa saksalaista kansanmelodiaa joka yö puolilta öin aina sadan vuoden ajan, tai näin ainakin Tupsulan nettisivuilla talon historiasta kertovassa osiossa väitetään.

Rakennustyöt viimeisteltiin rivakasti, ja ensimmäiset teekkarit muuttivat taloon huhtikuussa 1988.

Tupsulassa on tilaa 42 asukkaalle.

Huhtikuussa 2022 asukkaita oli noin nelisenkymmentä, eli muutama huone on vapaana. Koronavuosien aikana asukashakemuksia on Jussi Kekin mukaan tullut vähemmän kuin yleensä.

"Ei olla päästy tapahtumiin näyttäytymään Tupsula-paidat päällä ja

TUPSULAN HENKINEN PERUSTUSKIVI VALETTIIN VUONNA 1976, JOLLOIN PERUSTETTIIN TAMPEREEN TEEKKARISÄÄTIÖ EDISTÄMÄÄN TAMPERELAISTEN TEEKKARIEN ASUINOLOSUHTEITA.

kertomaan, mistä tässä on kyse. Ilman sitä Tupsula näyttäytyy monille vain jonain mystisenä kommuunina, joka on kolmen kilometrin päässä koulusta."

Hyvä esimerkki Tupsulan konkreettisesta asukasdemokratiasta on talon asukasvalinta. Hakuprosessi asukkaaksi on yksinkertainen: talon asukiksi halajava täyttää nettisivuilla lomakkeen. Perustietojen lisäksi siinä kysytään muun muassa hakijan motiiveja muuttaa Tupsulaan sekä kilta- ja kerhoaktiivisuudesta. Nykyään asukkaaksi hyväksytään muitakin kuin tekniikan alojen opiskelijoita. Tällä hetkellä talon asukkaista kaksi on ei-teekkareita.

Kun asukashakemus on lähetetty, se kilahtaa tiedoksi kaikille nykyisille asukkaille.

Tämän jälkeen hakija kutsutaan Tupsulan Klaanin kokoukseen. Siellä Klaani eli Tupsulan asukkaat haastattelevat hakijaa ja pyrkivät tutustumaan tähän paremmin.

"Se on vähän työhaastattelun kaltainen tilanne, mutta pääpaino on erilaisissa meriiteissä kuin töitä hakiessa. Tärkeintä on tutustua hakijaan paremmin ja selvittää, että hän tietää, mihin on hakemassa. Ei ole kenenkään etu, jos tänne muuttaa joku, joka ei tiedä, mihin on ryhtymässä", Jussi Kekki sanoo. jälkeen on hakijan performanssin vuoro. Se voi olla mitä tahansa pasuunasoolosta lemmikkihamsteria koskevaan tarinaan tai pienoisnäytelmään. Yhtäkään hakijaa ei tiettävästi ole hylätty performanssin perusteella.

Haastattelun ja performanssin jälkeen hakija hyväksytään lähes poikkeuksetta asukkaaksi. Vuokrat kerää HAASTATTELUN

Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiö TOAS. Viralliseksi Tupsulan Klaanin jäseneksi uusi asukas tulee vasta, kun hän on käynyt läpi Tupsulan kasteen. Kasteen sisältö on ulkopuolisille salaista tietoa: vain sen läpikäyneet tietävät, mitä se pitää sisällään.

"Se on Tupsulan parhaiten pidetty salaisuus", kertoo Sisu Suominen.

Kasteen jälkeen uuden asukkaan ääni on asukasdemokratiassa samanarvoinen kuin muidenkin. Hierarkioita ei ole.

Vappu on erityisen tärkeä juhla varsinkin opiskelijatoiminnan aktiivisimmille. Siksi olemme Tupsulassa seuraamassa vapunvalmistelutalkoita. Selvittämässä, mistä vapussa ja Tupsulassa oikein on kyse.

Yhteisten jäänhakkaus-, paljunpesu- ja esiintymislavanrakennustalkoiden lisäksi asukkaat ovat kukin valmistautuneet vappuun omalla tavallaan omissa asunnoissaan. Olga Teräväinen on ostanut 10 kiloa jauhoja ja kolme litraa öljyä munkkeja varten. Osassa kämppiä on käynnissä perusteellinen vappusiivous.

Aatos Mickelsson on tehnyt 20 litraa simaa.

Nämä vapun elementit ovat minullekin, amatöörille, tuttuja. Sima, munkit, serpentiini. Juhla, joka taittaa talven selän vihdoin kevääksi.

Mutta kun puhun teekkarien kanssa vapusta, herään aika ajoin ajatukseen: minun vappuni kestää päivän, heidän vappunsa kolme viikkoa. Vappukäsitykseni on täysin eri kuin heidän.

Miltä nämä asiat mahtavatkaan tuntua niistä, jotka ovat aloittaneet opintonsa pandemiavuosina ja jääneet vielä ilman kokemusta kunnollisesta opiskelijavapusta?

25

MIKÄ oikeastaan

on opiskelijavappu, ja miksi erityisesti teekkarit suhtautuvat siihen niin intohimolla? En ulkopuolisena usko löytäväni siihen vastausta tällä nopealla vierailulla.

Tunnen oloni turistiksi, kun kierrämme esittelykierroksella Tupsulassa. Huomion varastavia yksityiskohtia on niin paljon, että tekisi jatkuvasti mieli keskeyttää ja pysähtyä ihmettelemään.

Talon yhteisöllisyys konkretisoituu muun muassa venevajaksi kutsuttuun huoneeseen. Se on hengailutila, jossa asukkaat katsovat yhdessä elokuvia, pelaavat biljardia ja lautapelejä. Huone on saanut nimensä 1-vuotislahjasta, jonka Tupsula sai ylioppilaskunnalta vuonna 1989: monimetrisen soutuveneen. Tarina ei kerro, miksi teekkaritalolle lahjoitettiin vene.

Huoneen seinään on maalattu talon vanha tunnuslause: saunaa, viinaa ja poikkinaintia. Nyttemmin tunnuslause kuuluu kuulemma "löylyhuoneita, laatuoluita ja sosiaalista kanssakäymistä".

Jussi Kekki sanoo, että vanha motto lienee enemmänkin yhteisön ulkopuolisten olettama siitä, millainen talon meininki on, ei niinkään tupsulalaisten oma käsitys.

Pelkkää pämppäämistä teekkarielämä tai edes teekkarivappu ei tietenkään ole. Talossa asuu useita asukkaita, jotka eivät juo ollenkaan.

Tomi Palovuori on yksi heistä.

"Joillain ihmisillä toleranssi sietää humalaisia on suurempi kuin toisilla.

Itse olen yleensä alkuillan menossa mukana, mutta sen jälkeen vetäydyn omiin oloihini." vappu Tupsulassa rankempaa aikaa ihmiselle, joka ei ryyppää?

"Ei. Nää on kaikki täällä mun kavereita", Tomi Palovuori sanoo ja palaa saunaan.

Saman huomaan toistuvan muidenkin puheissa. Ystävät, ison perheen, sen että aina on joku, jonka kanssa kahvitella, pelata tai muuten vain viettää aikaa. Tupsulan koko toimintaidea perustuu yhteisöllisyyden ohella keskinäiseen luottamukseen, Kekki kertoo.

ONKO

26

IHMINEN HALUAA KUULUA JOHONKIN, JA NÄMÄ IHMISET OVAT PÄÄTTÄNEET KUULUA TUPSULAN KLAANIIN

Asuntojen ulko-ovet voi huoletta jättää auki, koska asukkaat tuntevat toisensa ja luottavat toisiinsa. Jos väliovi on kiinni, se tarkoittaa kämpän asukkaan haluavan yksityisyyttä.

Jussi Kekki muutti Tupsulaan seitsemäntenä opintovuotenaan tammikuussa 2020.

"Ainut asia, joka tänne muutossa harmittaa, on se että muutin tänne niin myöhään", hän sanoo.

Asukashakemuksen jättäessään hän tunsi jo useita Tupsulan asukkaita. Häntä oli lämmitelty vuositolkulla hakemaan Tupsulan asukkaaksi. Asukkaista Sisu Suominen taas muutti taloon tuntematta ennalta ketään.

"Asuin ensimmäiset kuukaudet fuksivuodesta yksiössä. Pää alkoi hajota, jos en pitkien viikonloppujen aikana nähnyt ketään."

Tupsulan yhteisöllinen asuminen oli ratkaisu.

Kekki ja Suominen eivät keksi tupsulalaisista mitään yhteistä piirrettä tai ominaisuutta, mitä yhteisöllinen asuminen vaatisi. Kiinnostuksenkohteet, harrastukset, opinalat ja poliittiset näkemykset vaihtelevat. Enää asukkaan ei edes tarvitse olla teekkari. Teekkarihenkisyys riittää, mitä ikinä se tarkoittaakin.

"Meitä kaikkia yhdistää se, että asumme Tupsulassa", Kekki tiivistää.

Mutta onhan heissä jotain yhteistä oltava, intän itselleni. Lopulta Kekin tokaisu siitä, että sama asuinpaikka yhdistää kaikkia tupsulalaisia, tiivistää kaiken oleellisen. Muuta yhteistä ei välttämättä tarvita. Pienin jaettu tekijä on tahto asua yhteisöllisessä talossa, jossa pääsee vaikuttamaan

siihen, kuka seinän taakse muuttaa, ja koska investoidaan uuteen yhteiseen telkkariin. Toisinaan se riittää.

Ihminen haluaa kuulua johonkin, ja nämä ihmiset ovat päättäneet kuulua Tupsulan Klaaniin.

Paljastan tupsulalaisille, etten ole koskaan viettänyt opiskelijavappua.

Mistä olen jäänyt paitsi?

"Oho", on Kekin ensimmäinen reaktio. Sen jälkeen hän vastaa: "Paljosta."

Tupsulalaisten puheissa vappu on useiden päivien mittainen, tasainen virta juhlimista yhden suureellisen juhlapäivän sijaan. Kekki hehkuttaa vapun olevan "uskomatonta aikaa ja yhteisöllisyyden juhlaa".

En täysin hahmota, mistä yhteisöllisyys tulee, vai tehdäänkö se, ja ketkä sen tekevät ja kenelle. Se kuitenkin tuntuu olevan sekä teekkarivapun että Tupsulan juju. Vapun ja Tupsulan, kahden toisiinsa erottamattomasti kietoutuvan ilmiön juuret kiteytyvätkin aihetta tuntemattoman tarkkailijan silmin yhteen tiettyyn hetkeen, johon olimme kuin ulkopuolisina livahtaneet mukaan ilman, että meitä oltaisiin kohdeltu ulkopuolisina.

Pyydämme päästä näkemään Aatos Mickelssonin simoja. Kävelemme huoneeseen Kekin ja Suomisen perässä. Asunnon väliovi kun on auki, eli sisään saa tulla. Mickelsson asettelee simapulloja pöydälle. Sillä välin Kekki ja Suominen ottavat keittiön kaapista lasit ja kaatavat itselleen maistiaiset isännän simasta.

Maku todetaan erinomaiseksi. Kekki ja Suominen ottavat Mickelssonin keittiön astiakaapista minulle ja kuvaajallekin shottilasit ja tarjoavat suulliset Mickelssonin tekemästä juomasta. Simaan on käytetty fariinisokerin lisäksi tavallista valkoista sokeria.

"Vanhat panomiehet epäilivät, mutta hyväähän tästä tuli", Mickelsson sanoo.

Hiivan haju. Kuulas maku. Kanssamaistajien hyväksyvät maiskaukset. Hetkellinen, jaettu odotus: vappu on pian täällä. III

27

Olga Teräväinen on ostanut vappumunkkeja varten 10 kiloa jauhoja ja kolme litraa öljyä. Hän päätti jo lukiossa haluavansa joskus muuttaa Tupsulaan.

Antti Kemppi ehdotti muille Tupsulan asukkaille, että pihan jäämassaa yritettäisiin sulattaa tulella.

Lasi hajosi ennen kuin sulatustöihin asti päästiin.

28

KULTTUURIT paremmuusjärjestykseen

Etenkin maahanmuuttokeskustelussa törmää usein julistuksiin suomalaisen tai länsimaisen kulttuurin paremmuudesta.

Mitä näillä puheenvuoroilla ajetaan takaa ja ketä tällainen retoriikka lopulta hyödyttää?

Teksti ANSSI BWALYA Kuvitus PAULIINA LINDELL

T

"

oiset kulttuurit ovat toisia parempia, sen sanominen on edellytys paremman suomalaisen kulttuurin puolustamiselle."

Näin totesi perussuomalaisten valtuuttettu Joakim Vigelius Tampereen kaupunginvaltuustossa viime syksynä, kun valtuusto käsitteli aloitetta kiintiöpakolaisten vastaanottamisen keskeyttämisestä. Saman sisältöisiä kommentteja kuulee julkisessa keskustelussa tasaisin väliajoin, tyypillisesti nimenomaan perussuomalaisen puolueen suunnalta.

Suomalaisen kulttuurin paremmuus tuntuu usein olevan perussuomalaisten poliitikkojen puheissa jopa itsestäänselvyys. Moni muu pitää kuitenkin näitä kommentteja vihamielisinä ja jopa rasistisina, koska useimmiten puheenvuoroilla tehdään rajanvetoa suomalaisten ja Lähi-idästä tai Afrikasta lähtöisin olevien maahanmuuttajien välille.

Vaikka Vigeliuksen kommentti oli tämän genren stan-

dardeilla vielä melko viaton, se tiivistää silti ytimekkäästi retoriikan perusajatuksen. Mutta mihin korkealentoiset julistukset kulttuurien paremmuusjärjestyksestä oikein perustuvat? Millä kriteereillä kulttuurin paremmuutta tai huonommuutta tulisi arvioida?

Islamilaista kulttuuria etsimässä

V

igelius toteaa heti alkuun ymmärtävänsä, että tällaisissa asioissa on toki lopulta kyse subjektiivisista kokemuksista ja näkemyksistä. Hän perustelee kuitenkin omaa kantaansa länsimaisilla arvoilla, joihin hän lukee muun muassa tasa-arvon ja sananvapauden.

Näiden arvojen toteutumisessa voidaan Vigeliuksen mukaan havaita objektiivisia eroja eri alueiden ja kulttuurien välillä.

"Kun puhutaan yleisellä tasolla siitä, mitä on länsimainen kulttuuri ja mitä on islamilainen kulttuuri, niin huomataan kyllä selkeitä eroja siinä, mikä on esimerkiksi keskiarvo ihmisoikeuksien toteutumisen suhteen: yk-

29

silönvapauksien, naisten oikeuksien, vähemmistöjen oikeuksien."

Juuri tällainen "yleisellä tasolla puhuminen", on kuitenkin yksi keskeinen syy siihen, miksi tällainen retoriikka voi monesta muusta tuntua arveluttavalta.

Vigeliuskin myöntää, että keskustelussa olisi hyvä tuoda esiin myös yksityiskohtaisempia näkökulmia esimerkiksi demokratian tilaan tai ihmisten kehollisen itsemääräämisoikeuden toteutumiseen liittyen, lehdistönvapaudesta naisten silpomiseen. Hän kuitenkin kokee, ettei poliittisessa keskustelussa ole usein tilaa tälle.

"Kyllähän näitä yksityiskohtaisempia näkökulmia ja yksittäisiä ilmiöitä keksii hyvinkin paljon, mutta politiikassa ei välttämättä aina mennä kauhean syvälle iskulauseiden taakse."

Tampereen yliopiston sosiaaliantropologian yliopistonlehtori Susanne Dahlgren ei sinänsä koe tarpeelliseksi lähteä kritisoimaan sitä, että joku sanoo pitävänsä suomalaista kulttuuria muita parempana. Se on hänestä aivan normaalia.

”Kaikissa maissahan ihmiset tykkäävät, että oma kulttuuri, elämänpiiri ja elämäntapa on paras.”

Toisten kulttuureiden parissa esiintyviä ilmiöitä kritisoitaessa pitäisi kuitenkin olla täsmällinen ja tietää, mistä puhuu. Dahlgren painottaa, ettei esimerkiksi ole olemassa mitään yhtenäistä "islamilaista kulttuuria".

Oleellinen ero Vigeliuksen ja antropologian näkökulmasta asiaa katsovan Dahlgrenin välillä vaikuttaisikin olevan se, että Vigelius näkee erilaiset muslimienemmistöisten maiden kulttuureissa ja yhteiskuntajärjestelmissä

MIHIN KORKEALENTOISET JULISTUKSET KULTTUURIEN PAREMMUUSJÄRJESTYKSESTÄ OIKEIN PERUSTUVAT?

YKSITTÄISTEN VALTIOIDEN SISÄLLÄKIN ESIINTYY AINA LUKUISIA ERI KULTTUUREITA JA USKONTOJA.

30

esiintyvät ihmisoikeusongelmat esimerkkeinä laajemman "islamilaisen kulttuurin" ongelmista. Yleistävät kommentit eivät tunnu ongelmallisilta, jos erilaisten kipukohtien ajattelee lopulta heijastelevan samaa piilevää ongelmaa.

Dahlgren kuitenkin korostaa, että ajatus yhteneväisestä islamilaisesta kulttuurista on kulttuurintutkimuksen näkökulmasta silkkaa fiktiota. Hänestä kritiikki pitäisi alusta asti suunnata tarkasti määriteltyihin ilmiöihin kuvitteellisten yläkäsitteiden sijaan.

Yksittäisten valtioiden sisälläkin esiintyy aina lukuisia eri kulttuureita ja uskontoja – vaikka maiden hallinnon retoriikassa pyrittäisiinkin väittämään, että kyseessä on yksiselitteisesti "islamilainen maa". Tämän vuoksi tutkijat puhuvat yleensä nimenomaan muslimienemmistöisistä maista.

Vielä monimutkaisemmaksi tilanne muuttuu, jos vertailua lähdetään tekemään eri valtioiden välillä.

"Islamia sovelletaan eri maissa eri aikakausina ihan eri tavoilla. Siihen linkittyvät paikalliset tapakulttuurit ja muiden uskontojen vaikutteet: siitä tulee sellainen paikallinen mosaiikki."

Vaikka esimerkiksi Saudi-Arabia, Indonesia ja Jemen ovat kaikki muslimienemmistöisiä valtioita, eroavat niiden kulttuurit ja poliittiset järjestelmät – ja tätä kautta myös ihmisoikeushaasteet – oleellisesti toisistaan.

"Ihmisten, jotka vertailevat 'suomalaista kulttuuria' ja 'islamilaista kulttuuria', kannattaisi perehtyä siihen, mistä puhuvat, ja käyttää parempia termejä. Jos he haluavat vastustaa esimerkiksi naisten huivin käyttöä, niin silloin kannattaisi puhua nimenomaan siitä."

Ihmisoikeuksista välitetään myös länsimaiden ulkopuolella

V

ihreiden Brigita Krasniqi istuu Vigeliuksen tapaan Tampereen valtuustossa. Hänkin kyseenalaistaa yleistävän kulttuurihierarkia-retoriikan hyödyllisyyden.

Jos huolenaiheina ovat aidosti miesten ylivalta kulttuurissa sekä naisten ja vähemmistöjen syrjintä, tuntuisi hänestä järkevämmältä puhua suoraan näistä asioista. Erityisen tärkeänä Krasniqi pitää tätä siksi, että hän näkee näiden perusongelmien juurtuneen syvälle myös suomalaiseen kulttuuriin.

Toisissa maissa haasteita on toki enemmän kuin toisissa.

Krasniqi kuitenkin ajattelee, että on vahingollista nähdä esimerkiksi naisten epätasa-arvoinen asema tai lähisuhdeväkivalta ensisijaisesti jonkin tietyn, meille vieraamman kulttuurin erityispiirteenä, kun samanlaisia rakenteellisia ongelmia löytyy myös suomalaisesta kulttuurista.

Krasniqi sanoo uskovansa itsekin universaaleihin ihmisoikeuksiin, mutta vierastavansa aiheesta käydyssä keskustelussa näkyvää länsimainen pelastaja-asennetta eli ajatusta siitä, että länsimaalaisten tulisi mennä ikään kuin kertomaan muille sivistyksestä ja ihmisoikeuksista.

"Mielestäni tämä pitäisi nähdä siitä näkökulmasta, että

miten me voimme tukea niitä ihmisiä, jotka esimerkiksi tekevät ihmisoikeustyötä eri maissa tai vähemmistöihin kuuluvia ihmisoikeusaktivisteja Suomessa."

Krasniqi muistuttaa, että kunkin maan sisällä on aina meneillään poliittisia kamppailuja siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa muutetaan, avain kuten meillä Suomessakin.

Kategoriset julistukset tietyn alueen kulttuurista sivuttavat tämän paikallisen ihmisoikeustyön. Muslimienemmistöisistäkin maista löytyy kyllä toimijoita, jotka pyrkivät edistämään esimerkiksi naisten tasa-arvoa.

Myös Dahlgren korostaa, ettei antropologiankaan piirissä toki kyseenalaisteta ajatusta ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Karkeiden vertailujen sijaan tarvittaisiin kuitenkin syvällisempää ymmärrystä siitä, millaiset yhteiskunnalliset hierarkiat, poliittiset käytännöt ja uskonnolliset tulkinnat kussakin maassa ihmisoikeusloukkauksiin johtavat – ja millaista vastarintaa alueella jo esiintyy. ”Kaikissa maissa, joissa esiintyy jonkun väestöryhmän huonoa kohtelua, on olemassa myös vastarintaa.”

Vigelius on tiettyyn pisteeseen asti samaa mieltä. Hän sanoo olevansa ehdottomasti kansallisen itsemääräämisoikeuden kannattaja ja ymmärtävänsä tätä kautta ajatuksen siitä, että ihmisoikeuksien turvaamisen ja mahdollisen muutoksen tulisi lähteä kunkin kulttuurin sisältä.

"Kyllä minuakin ärsyttäisi, jos meitä vaikka Brysselistä kehotettaisiin muuttamaan suomalaista kulttuuria tiettyyn suuntaan."

Toisaalta Vigelius huomauttaa, että vaikka jokaisesta maasta ja joka kulttuurin parista löytyisikin ihmisoikeustyötä tekevää ruohonjuuritason toimintaa, on silläkin aika paljon merkitystä, vastustaako ihmisoikeusloukkauksia valtaosa kansasta vai pieni vähemmistö. Hän ei itse näe edellytyksiä yhteistyölle tai edistyksen tukemiselle tilanteissa, joissa enemmistö tietyn yhteisön jäsenistä kannattaa vallitsevaa, ihmisoikeuksia loukkaavaa tilannetta.

Onko vastuu puhujalla vai yleisöllä?

V

aikka Joakim Vigelius ymmärtää jossain määrin kritiikkiä, jossa kaivataan syvempää ymmärrystä kunkin maan tai alueen paikallisen tilanteen suhteen, olisi kriitikoidenkin hänen mielestään syytä pyrkiä aidosti ymmärtämään, mitä hän koettaa omilla puheenvuoroillaan sanoa. Hän ei katso olevansa vastuussa siitä, jos joku esimerkiksi tulkitsee maahanmuuttopolitiikkaa yleistasolla kritisoivat kommentit hyökkäykseksi kaikkia maahanmuuttajataustaisia vastaan.

"Sellaistakin epäilemättä tapahtuu, että kun ihmiset puhuvat vaikka maahanmuuttokriittisiä asioita, niin pieni osa ihmisistä ajattelee sen jälkeen, että 'kaikki ulkomaalaiset pois Suomesta'", sanoo Vigelius. ”Mutta en halua rajoittaa tärkeistä asioista puhumista vain sen takia, että joku saattaa tulkita niitä väärin tai synnyttää korviensa välissä niistä jotain mielikuvia”, hän jatkaa.

31

LÄHTÖMAANSA PYSTYYN HAUKKUVAN JA SUOMEA VUOLAASTI KIITTELEVÄN MAAHANMUUTTAJAN VOI OLLA HELPOMPI SAADA MEDIANÄKYVYYTTÄ KUIN MAAHANMUUTTAJAN, JOKA PYRKII HUOLELLISESTI POHDISKELEMAAN KULTTUURIEN JA YHTEISKUNTAJÄRJESTELMIEN ERI PUOLIA.

yleisön vastuusta olisi järkevä lähestyä pragmaattisesti.

"Jos kysytään näin päin, että keiden toimintaa muuttamalla tilanne muuttuisi helpoiten, niin kyllähän se on ilmiselvästi nämä, jotka sitä keskustelua aloittavat."

Pyrhönen toteaa tavallaan ymmärtävänsä sen, että tällainen näkökulma voi turhauttaa toimijoita, jotka kokevat ihmisten reagoivan "väärin" heidän keskustelunavauksiinsa. Hänen mielestään aktivismia tarkasteltaessa tulisi kuitenkin ihmisten tavoitteiden sijaan keskittyä enemmän siihen, mitä puheesta ja toiminnasta tosiasiallisesti seuraa. Pyrhönen pitää täysin perusteltuna huolta siitä, että yleistävä ja kärjistävä retoriikka maahanmuuttokeskustelussa lietsoo muukalaisvihamielisyyttä ja rasismia.

"Kun katsoo, mitä maailmalla tapahtuu, millaiset toimijat ovat käyttäneet tällaista retoriikkaa, miten he ovat päässeet valtaan ja mitä siitä on seurannut, niin on ihan selkeästi nähtävissä, että vähäisimmilläänkin tämä tuottaa syrjintää ja polarisaatiota."

Krasniqi ei ole ollenkaan vakuuttunut selityksestä, että oikeistopoliitikkojen maahanmuuttokritiikki kohdistuisi nimenomaan rakenteisiin yksilöiden sijaan. Hänestä väite on ristiriidassa näiden poliitikkojen poliittisen agendan kanssa.

"Jos he puhuvat rakenteista ja ryhmistä, niin miksi he sitten vastuuttavat aina yksilöitä niistä rakenteista?"

Suomalaisessa maahanmuuttokeskustelussa kuulee Krasniqin mukaan ylipäänsä usein ongelmallisia linjauksia, eikä tämä ilmiö rajoitu vain perussuomalaiseen puolueeseen. Ihmisten olisi hänen mielestään tärkeä ymmärtää, että tietty puhetapa voi olla vahingollinen, vaikkei henkilö itse tarkoittaisikaan pahaa.

"Se, että puhuu esimerkiksi tietyissä yhteisöissä ja vähemmistöissä tapahtuvasta seksuaaliväkivallasta, ei tietenkään automaattisesti tarkoita, että olisi rasisti tai olisi syrjimässä ketään, mutta sillä on tosi paljon väliä, miten asiat muotoilee ja pyrkiikö käymään dialogia niiden ihmisten kanssa, keitä asia koskee."

Leimaavaksi ja aggressiiviseksi koetussa keskusteluilmapiirissä on Krasniqin mukaan sekin ongelma, että se voi vähentää vähemmistöryhmän edustajien halukkuutta puhua yhteisönsä parissa esiintyvistä ongelmista julkisesti. Osa voi pelätä, että tällaisia puheenvuoroja käytetään hyväksi rasistisessa vihapuheessa. Toki Suomesta löytyy silti monia vähemmistötaustaisia vaikuttajia, jotka ovat pyrkineet puuttumaan juuri tällaisiin ihmisoikeusongelmiin. Yhtenä esimerkkinä Krasniqi mainitsee Ujuni Ahmedin, joka tunnetaan etenkin tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisesta työstään.

Maahanmuuttokeskusteluun ja poliittisiin liikkeisiin perehtynyt yliopistotutkija Niko Pyrhönen Helsingin yliopistosta ajattelee, että kysymystä puhujan ja toisaalta

Somemyrskyt julkisen keskustelun pelastajana

32

V

igelius on tietoinen siitä, että moni toivoisi sensitiivisempiä puheenvuoroja esimerkiksi maahanmuutosta keskusteltaessa. Hänestä tällaisessa palautteessa kuitenkin unohdetaan se, millä logiikalla perinteinen ja sosiaalinen media tai ylipäänsä ihmisten välinen vuorovaikutus toimivat. Pitkillä sensitiivisillä analyyseillä kulttuurien välisistä eroista ei yksinkertaisesti tavoita laajoja ihmisjoukkoja. Näkyvyys edellyttää aina tietynlaista kärkevyyttä.

Kärkevää tyyliä ei pitäisikään Vigeliuksen mielestä paheksua. Hänestä ihmisten välisen ymmärryksen lisääntymisen kannalta tärkeintä on se, että tietty asia ylipäänsä nousee keskusteluun. Vaikka keskustelun alulle laittanut kommentti olisi yksinkertaistava kärjistys, voi lopputuloksena olla monipuolinen keskustelu aiheesta.

"Sen jälkeen siitä saattavat olla kymmenet tai sadat tuhannet ihmiset yhtäkkiä keskustelemassa – tuomassa erilaisia näkökulmia julkiseen keskusteluun, Jodeliin, Facebookiin, Twitteriin, Instragramiin, kaikille mahdollisille alustoille – ja siellä sitten punnitaan argumentteja."

Se, että asioista pitäisi pystyä puhumaan suhteellisen suoraan, on ollut Vigeliukselle keskeinen periaate politiikassa. Hänestä liiallinen varovaisuus ja itsesensuuri vain rampauttavat julkista keskustelua.

"Antaa sen somemyrskyn ja huutoyleisön sitten päättää, että oliko se niin hirveätä, mitä itse sanoi."

Myös Brigita Krasniqi kokee, että keskustelussa saavat usein näkyvyyttä vain sellaiset puheenvuorot, joissa vedetään mutkia suoriksi tai rakennetaan selkeitä vastakkainasetteluita. Tämä pätee kaikkiin osapuoliin: esimerkiksi lähtömaansa pystyyn haukkuvan ja Suomea vuolaasti kiittelevän maahanmuuttajan voi olla helpom-

pi saada medianäkyvyyttä kuin maahanmuuttajan, joka pyrkii huolellisesti pohdiskelemaan kulttuurien ja yhteiskuntajärjestelmien eri puolia. ”Tuntuu, että jos käsittelet asioita maltillisesti ja asiallisesti rakenteellisella tasolla, niin oikeastaan ketään ei kiinnosta.”

Toisin kuin kärkevään retoriikkaan uskova Vigelius, Krasniqi kuitenkin epäilee, että vihamielisiksi koetut yleistykset johtavat siihen, että ihmiset puhuvat poliittisesti herkistä aiheista mieluiten lähinnä turvalliseksi koetun sisäpiirin kesken.

Vigeliuksen teoria kärkevien kommenttien hyödyistä ei vakuuta myöskään politiikantutkija Niko Pyrhöstä. Provosoivat ja yksinkertaistavat kärjistykset voivat kyllä tuoda yksittäiselle toimijalle näkyvyyttä. Pyrhösestä tällaisten puheenvuorojen yleistyminen johtaa kuitenkin lähinnä yhteiskunnallisen keskustelun taantumiseen. Somemyrskyn keskellä ei synny todellista ajatustenvaihtoa tai muiden kuulemista.

Erityisen vahingollisena Pyrhönen kokee sen, että provosoivat heitot vievät tilaa ratkaisukeskeisemmiltä pu-

heenvuoroilta. Keskustelu etääntyy niistä ongelmista, joita politiikalla pitäisi koettaa ratkoa.

"Tällainen kärjistävä, keskustelunherättämiseksi kutsuttu puhetapa ajaa ratkaisut ja ongelmat yhä kauemmaksi toisistaan."

Pahimmillaan tästä voi syntyä negatiivinen kierre: mitä huonommin poliittinen järjestelmä toimii, sitä enemmän tilausta kärjistävälle retoriikalle on julkisessa keskustelussa.

Toisaalta Pyrhönen myöntää, että laadukkaan, analyyttisen ja ratkaisukeskeisen poliittisen keskustelun käyminen niin, että siihen osallistuisi aktiivisesti laaja joukko ihmisiä on käytännössä todella vaikeaa. Sosiaalisen median huomiotalous on tuonut tähän omat lisähaasteensa, mutta pohjimmiltaan kyse on klassisesta demokraattisen osallistumisen ongelmasta.

"On paljon helpompi nimetä ja osoittaa sellaisia yleisiä toimintatapoja, jotka ovat ongelmallisia, kuin sanoa, että miten saisimme polkaistua pystyyn hienosti toimivan poliittisen keskustelukulttuurin. En usko, että oikein 3kellään on siihen kovin hyviä vastauksia." III

"ANTAA SEN SOMEMYRSKYN JA HUUTOYLEISÖN SITTEN PÄÄTTÄÄ, ETTÄ OLIKO SE NIIN HIRVEÄTÄ, MITÄ ITSE SANOI." JOAKIM VIGELIUS

33

34

Päänuppi prässiin Visiirin toimittaja lähti selvittämään, saisiko mentaalivalmennuksesta apua opiskeluihinsa liittyviin epävarmuuksiin. Matkan varrelle osui epäuskoa, nolostumisia, mukatiedettä ja meheviä tuntiliksoja Teksti HANNA ESKELINEN Kuvitus HENRIETTA SOININEN

M

inun pitäisi olla transsissa. Näin hypnoterapiaharjoitusta pitävä mentaalivalmentaja oli minulle selittänyt. En taida olla transsissa.

Minun pitäisi olla transsissa. Näin hypnoosiharjoitusta pitävä mentaalivalmentaja on sanonut.

Olenko minä transsissa?

En taida olla transsissa.

Kokeilemani hypnoterapia ei ole populaarikulttuurista tuttua heiluvan kellon tuijottamista ja tahdottomaan tilaan valahtamista. Harjoituksen ajaksi olen kiinnittänyt katseeni eduskuntatalon takaa tehtaanpiipusta nousevaan savuun. Savu maalailee keväiselle Helsingin taivaalle kuvioita, kun yritän keskittyä valmentajan

ääneen.

Olen sopinut valmennustuokion järjestäjän ehdotuksesta Helsingin keskustakirjasto Oodiin.

Transsia kuvaillaan yleensä hengelliseksi hurmostilaksi, jossa kokija irtaantuu ympäröivästä todellisuudesta. Minulle hypnoterapiaa pitävä valmentaja puolestaan määrittelee transsiksi kaiken, jossa "suuntaamme ajatuksemme pois nykyhetkestä".

Olen kuulemma transsissa, kun uppoudun ajatuksiini tai haaveilen jostain. Siinä tapauksessa olen ollut transsissa lukemattomilla luennoilla.

Hypnoosiharjoituksen jatkuessa oloni muuttuu koko ajan vaivaantuneemmaksi ja epämukavammaksi.

Silmiäni kivistää, ja haluaisin vaihtaa katseeni paikkaa. Toivon, että voisin vaihtaa asentoa, mutta olen lukkiutunut paikalleni. Pelkään, että katsekontaktini pettää, jos nojaudun tuo-

lin selkänojaa vasten.

Tunnen oloni hölmöksi ja toivon, etten herätä kirjaston muissa ihmisissä liikaa huomiota. Ajatukseni harhailevat ja tunnen, kuinka pystyn jatkuvasti yhä huonommin keskittymään valmentajan miellyttävään ja rauhalliseen ääneen. Jossain vauva repeää itkuun.

Ikuisuudelta tuntuvan 20 minuutin jälkeen hypnoterapiaharjoitus on viimein lopuillaan. Valmentaja palauttaa minut todellisuuteen laskemalla hitaasti takaperin kolmesta yhteen.

"Kolme... Olet läsnä tässä paikassa ja tilassa."

"Kaksi... Tunnet kuinka energia virtaa kehossasi."

"Yksi... Olet takaisin."

Huokaisen ja vaihdan nopeasti mukavampaan asentoon. Valmentaja kehuu, kuinka vaikutan

35

OLEN KUULEMMA TRANSSISSA, KUN UPPOUDUN AJATUKSIINI TAI HAAVEILEN JOSTAIN. SIINÄ TAPAUKSESSA OLEN OLLUT TRANSSISSA LUKEMATTOMILLA LUENNOILLA. erilaiselta, jotenkin muuttuneelta.

Silmämunani ovat todennäköisesti kuivuneet kuoppiinsa, mutta pidän pääni kiinni ja tyydyn hymyilemään.

Hyvästelemme.

Tapasin valmentajan puolitoista tuntia aiemmin Oodin aulassa. Ajanvarauksen yhteydessä kerroin hänelle tarvitsevani tukea, koska en ole varma, onko opiskelualani minulle sopiva.

Jotta en munaa koko tapaamista aivan kättelyssä paljastamalla itseni toimittajaksi, kerron ylimalkaisesti opiskelevani viestintää.

Tällaiset henkisen suorituskyvyn parantamiseen pyrkivät coachingeli valmennuspalvelut ovat kasvattaneet suosiotaan viimeisen vuosikymmenen aikana. Toimintaa voidaan kutsua myös henkiseksi tai psyykkiseksi valmennukseksi, mutta pelkkää ylimalkaista valmentaja-termiä näkee käytettävän paljon.

Yleisemmin erilaiset valmennukset yhdistävät tietopohjaa kognitiivisesta ja käyttäytymispsykologiasta, sosiaalitieteistä ja positiivisesta psykologiasta. Positiivinen psykologia on ihmisen hyvinvointiin ja voimavaroihin keskittyvä psykologian osa-alue.

Mentaalivalmennuksen on todistettu olevan avuksi ainakin painonpudotuksen ja tupakoinnin lopetuksen

36

kaltaisissa elämäntapamuutoksissa.

Henkisen valmennuksen menetelmiä on käytetty myös erilaisten mielenterveysongelmien, kuten masennuksen ja ahdistuneisuuden, hoidon tukena. Valmennuksen on todettu auttavan myös diabeteksen itsehoidossa. Tällaisissa valmennuksissa valmentajana toimii kuitenkin yleensä terveydenhuollon ammattilainen.

Erilaiset henkisen valmennuksen muodot ovat olleet tavanomaisia kilpaurheilussa ja työelämässä, missä valmennus keskittyy yksittäisten suoritusten parantamiseen. Tavan tallaajalle tarjottava mentaalivalmennus keskittyy kokonaisvaltaisemmin valmennettavan elämään, ja vastaa ehkä suorimmin yritysmaailmasta tuttua konsulttitsemppausta yksilötasolle siirrettynä. Tällaisessa lifestyle coachingissa keskitytään valmennettavan henkilökohtaisiin tavoitteisiin.

Valmentajan johdolla Oodin liu'umme aulasta liukuportaita kolmanteen kerrokseen. Etsimme istumapaikat opiskelijoiden täyttämien pöytien keskeltä pienestä pöytäryhmästä, jota ympäröi vihreät nojatuolit. Punapaitainen lapsi käyttää kirjaston vinoa lattiaa liukumäkenä ja ottaa vauhtia toppatakkinsa päällä maaten.

Liuku loppuu lyhyeen.

Valmentaja kaivaa laukustaan muistikirjan ja pyytää lupaani muistiinpanojen tekemiseen. Hänellä on pitkät ruskeat hiukset, joukossa satunnaisia harmaita. Silmät ovat kauniit ja vihreät. Sormissaan hänellä on useita hopeasormuksia ja korvissaan kultaiset renkaat.

Koska olen kertonut aikaisemmin epävarmuudesta opinnoistani, val-

mentaja pyytää minua kertomaan minkälaisia ajatuksia päässäni pyörii. Kerron, että epäilen toistuvasti osaamistani ja alavalintaani. Valmentaja hymyilee tyynesti ja pyytää kertomaan lisää. Puntaroin mielessäni, kuinka paljon uskallan paljastaa.

Valmentaja pyytää kuvailemaan tarkemmin ajatuksia, joita pyörii mielessäni, kun epäilen itseäni. Soperran muutaman yleisimmän aatokseni suustani ja valmentaja kirjoittaa ne ylös. Huomaan, että sivun yläreunassa lukee nimikirjaimeni.

Valmentaja haluaa selvittää, mikä ajatuksista on vallitsevin. Hän lukee kaksi lausetta ääneen ja minun pitää valita se, joka pitää enemmän paikkaansa. Välillä teen valinnan umpimähkään. Lopulta päädymme lauseeseen "en tiedä mitä sanoa".

Lauseesta juolahtaa mieleeni huumori-podcast Radio Sodoman kieliohjelmille irvaileva Kielimakkara-insertti. Hetken aikaa kasvoni meinaavat alkaa nykiä.

Teemme harjoituksen, jossa toistelen lausetta eri tahtiin. Valmentaja lausuu lauseen ensin ja minun pitää seurata samassa tahdissa. Toivon, ettei viereisessä pöydässä istuvat kiinnitä hokemiseemme liian paljon huomiota. Yritän pitää naamani peruslukemilla. Naurattaa ja vähän nolottaa.

Ensin sanon lauseen normaalilla puhenopeudella. Sitten sanojen välinen aika alkaa venyä. Sanojen välissä on ensin sekunti, sitten kaksi ja kolme ja neljä.

Tuijotamme toisiamme silmiin ja

toistamme lausetta hitaasti. Jossain vaiheessa menen sekaisin ja toistelen heti valmentajan perässä. Hän kehottaa minua malttiin.

Parrakas ja kumara vanha mies kulkee ohitsemme. Ukon hengitys vinkuu kohtuuttoman kovaa kirjaston hiljaisuudessa.

Valmentaja selittää, että kun sanojen välistä etäisyyttä venyttää, aivomme alkavat käsitellä tietoa eri tavalla.

Jokaisen eri tempolla lausutun lauseen jälkeen valmentaja kysyy, miltä minusta tuntuu.

En tunne olossani eroa.

Jatkamme harjoitusta ja koen, että valmentaja yrittää kaivaa minusta jonkin oivalluksen esiin. Hän pyörittelee turhautuneesti päätään, kun yritän kuvailla, miltä minusta tuntuu.

Muutaman yrityksen jälkeen kaivat-

tu oivallus ilmeisesti tulee, kun totean, että lause on menettänyt merkityksensä.

Alitajuntamme toimii valmentajan mukaan mielen varastona. Sinne kertyy elämän aikana erilaisia ohjelmistoja, jotka ohjaavat toimintaamme.

Hänen mukaansa alitajunta muodostuu raskauden viimeisen kolmanneksen aikana, ja siksi siihen vaikuttaa kaikki mitä tapahtuu äidin verenkierrossa.

“Tämä on ihan perussolubiologiaa”, valmentaja toteaa.

Pohdin mielessäni, että nyt alkaa olla marianordin-osaston settiä. Tulkitsen, että tieteellisen kuuloinen selitys toimii valmentajan keinona vakuuttaa minut hänen osaamisestaan.

En ole täysin vakuuttunut.

Saan kuulla lisää teoriaa alitajun-

nan kehityksestä syntymän jälkeen.

Kuulemma lapsi imee synnyttyään alitajuntaansa vaikutteita 6–7 –vuotiaaksi asti "kuin pesusieni", ja sen jälkeen alitajunta ohjelmistoineen on valmis.

Näytän ilmeisesti lannistuneelta, koska valmentaja vakuuttaa, että alitajuntaa voi kyllä muokata vielä aikuisenakin.

Kesken tapaamisen valmentaja ottaa puheeksi sähköpostissa tarjoamansa kolmen kerran valmennuksen.

Hintaa kolmelle 1,5 tunnin kerralle kertyisi reilut 700 euroa. Väistän tiedustelut epämääräisellä selityksellä ja lupaan palata asiaan myöhemmin.

Pulitan tästä 1,5 tunnin tapaamisesta 250 euroa. Se vastaa suunnilleen kuukauden opintotukea.

Olemme käyneet noin tunnin ajan

PARRAKAS JA KUMARA VANHA MIES KULKEE OHITSEMME. UKON HENGITYS VINKUU KOHTUUTTOMAN KOVAA KIRJASTON HILJAISUUDESSA.

37

läpi ammatillisia epävarmuuksiani.

Olen piirtänyt paperille kaksi ihmishahmoa, joista ensimmäinen edustaa epävarmuuksiani ja toinen ammattilaista, joksi haluan tulla. Hahmojen ympärille olen pyynnöstä kirjoittanut adjektiivejä, jotka mielestäni parhaiten kuvaavat niitä.

Valmentaja kysyy, mitä pitäisi tapahtua, jotta minusta tulisi enemmän kuin kuvailemani ideaaliammattilainen. Kerron, etten oikein tiedä.

Valmentaja pyytää minua kuvailemaan minkälaisia ajatuksia minulla tällöin olisi. Kerron, että ajattelisin olevani osaava ja hyvä työssäni.

Valmentaja kyselee minulta tarkentavia kysymyksiä siitä, miten voisin tämän tavoittaa. En osaa vastata siihenkään. Hän turhautuu ja pudistelee taas päätään. Minua nolottaa.

Seuraavaksi teemme harjoituksen, jossa kuvittelen vastapäiseen tuoliin kloonin itsestäni. Kloonin pitäisi olla samanlainen kuin minä, mutta varustettu ihailemillani ammattimaisilla ominaisuuksilla. Valmentaja pyytää minua kuvailemaan kloonini olemusta ja sen tunteita.

En tunnu oikein onnistuvan, koska sopertelen niitä samoja asioita kuin tikkuhahmojen kohdalla.

Valmentaja tykkää puhua energioista. Hän selittää, että jos murehdin liikaa, en pysty suuntaamaan energiaani tarpeeksi hyvin. Jos mietin liikaa, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat, en pysty ammentamaan energiaani sisältä. Selitystä hän tehostaa viittomalla kohti rintakehäänsä ja ojentamalla kädet eteenpäin.

38

"Kaikki on energiaa, näin sanoin Einsteinkin. Ja kaikki energia on valoa", valmentaja toteaa varmana.

Epäilen, ettei Einstein ihan tätä tarkoittanut. Myöhemmin yritän tarkistaa lainauksen alkuperää, mutta en löydä sille Einsteiniin johtavaa lähdettä. Sen sijaan sitaatti taitaa olla peräisin avaruusolentojen kanssa juttelevalta kanadalaiselta meediolta Darryl Ankalta, joka taas väittää vastaanottaneensa sen jonkinlaiselta henkiolento Basharilta. No niin.

Viimein valmentaja ehdottaa minulle hypnoterapiaharjoitusta. Vaikka emme ole siitä alun perin sopineet, suostun. Alan tuijotella savupiippua eduskuntatalon takana.

Valmennuksen villi kenttä

K

uka tahansa voi alkaa mentaalivalmentajaksi. Mentaalivalmentajan titteli ei ole nimikesuojattu kuten esimerkiksi psykologin tai psykoterapeutin ammattinimike.

PULITAN TÄSTÄ 1,5 TUNNIN TAPAAMISESTA 250 EUROA. SE VASTAA SUUNNILLEEN KUUKAUDEN OPINTOTUKEA.

Mentaalivalmentajaksi ryhtyminen ei periaatteessa vaadi minkäänlaista muodollista koulutusta.

Henkisiä valmennuksia tarjoavien valmentajien nettisivut lupaillaan täyden potentiaalin saavuttamista, parempaa minää ja vapautumista jumittavista ajatusmalleista. Sivustoilla vilisevät sanat kuten "henkinen kasvu", "itsetuntemuksen vahvistuminen" ja "kokonaisvaltainen hyvinvointi". "Haitallisista ajatuksista irti päästäminen" auttaa "elämään omannäköistä elämää".

Verkkomateriaalinsa perusteella jokainen valmennusta tarjoava tuntuu olevan jatkuvasti ekstaattisen tyytyväisiä elämäänsä. Useimmat kertovat lyhyesti oman henkisen kasvun tarinansa ja kuinka ovat löytäneet valmentamisesta itselleen ammatin.

Myyntiä edistetään ripottelemalla sivuille asiakkaiden testimoniaaleja.

Niissä kerrotaan, että valmennus on auttanut löytämään itsevarmuuden ja uuden suunnan elämässä. Jokainen asiakas vaikuttaa olevan onnensa kukkuloilla valmennuksen jälkeen.

Valmennuksia on tarjolla yksilöstä yritykseen: johtajasparrausta, metsässä kävelyn ohessa hoituvaa valmennusta, hypnoterapiaa ja apua kadonneen itseluottamuksen löytämiseen. Osa tarjoaa myös ryhmätilaisuuksia esimerkiksi yrityksille.

Yhteydenotto-ongelmia

E

tsiessäni itselleni valmentajaa huomaan, että monien valmentajien tarkkaa hinnastoa tai vastaanottotilan osoitetta ei löydy. Varatakseen valmennuksen pitää liittyä postituslistalle tai täyttää yhteydenottolomake. Puhelinnumeroita valmentajille ei löydy.

Ensimmäistä varausta tehdessäni saan vasta sähköpostivahvistuksen jälkeen tietää, missä valmennus järjestetään. Joudun hakemaan yhden naisen yrityksen tiedot yritystietokannasta ennen kuin saan selville osoitteen. Se on pienellä paikkakunnalla kymmenisen kilometriä Riihimäeltä länteen. Perun varauksen.

Lopulta valitsen testattavaksi kaksi

valmentajaa, jotka kertovat suoraan sivuillaan tekevänsä valmennuksia Helsingissä. Laitan molemmille viestiä yhteydenottolomakkeen kautta.

Toisen mentaalivalmentajan tapaan helsinkiläisessä liikehuoneistossa. Viereisessä tilassa toimii parturi-kampaamo. Nurkan takana on pikaruokala ja metroaseman portaat. Yritys kutsuu itseään klinikaksi.

Aulassa on muovikasveista koottu viherseinä ja iso mainos kuivaverianalyysista, joka on omanlaistaan pseudolääketieteellistä puuhastelua.

Klinikka tarjoaa lääkäri- ja fysioterapiapalveluiden lisäksi hierontaa, akupunktiota ja psykologin vastaanoton. Lisäksi voi saada ravintovalmennusta, geenitestejä, kasvohoitoja ja Colonic-terapian nimellä tarjottavaa paksusuolen vesipesua. Se jääköön seuraavaan reportaasiin.

Vaaleahiuksinen, sinisiin farkkuihin ja klinikkayrityksen college-paitaan sonnustautunut valmentaja johdattaa minut työhuoneeseensa. Hän näyttää niin erilaiselta tosielämässä kuin nettisivujen kuvassa, että hetken epäilen, olenko laisinkaan tullut tapaamaan oikeaa henkilöä.

Yhdellä pöydällä, valkoisella nojatuolilla ja työtuolilla varusteltu huone voisi olla missä tahansa lääkäriasemalla. Yhdellä seinällä on iso valokuvatapetti sammaleisesta purosta.

Huoneessa soi taustamusiikkina korvanlotkautuksella ohitettavaa jatsahtavaa luritusta.

Istahdan nojatuoliin. Sen selkänoja joustaa painoni alla niin, että katselen lähinnä katonrajassa kulkevia putkia ellen kannattele päätäni ylhäällä. Tässä kohtaa tätä kokemusta ja Oodi-valmennusta yhdistää lähinnä asentojen epämukavuus.

Valmentaja kartoittaa nopeasti lähtötilanteeni. Kerron jälleen kerran olevani alavalinnassani epävarma viestinnän opiskelija. Valmentaja

39

kertoo, että tämän ensimmäisen tapaamiskerran on vain tarkoitus kartoittaa tilanteeni, emmekä siksi pääse pureutumaan asioihin kovin syvällisesti.

Rivien välistä ymmärrän, että käyntikertoja kannattaa sopia useampi.

Nettisivuilla suositellaan aloittamaan 4–10 kerran viikoittaisella tapaamisella.

Valmentaja kyselee, minkälaisia tunteita opiskeluuni liittyy. Kuvailen korona-ajan epätoivoa, itsevarmuuteni ailahteluja ja epävarmuuden tunteita, jotka eivät ole kolmessa vuodessa helpottaneet. Kerron stressistä, ahdistuksesta ja väsymyksestä.

Valmentaja haluaa tietää, mikä on näistä tunteista yleisin. Kerron sen olevan ahdistus. Valmentaja haluaa, että työstämme ahdistuksen tunnettani tänään. Hän kysyy, uskallanko tässä turvallisessa tilassa kokeilla, saanko luotua kehoon ahdistuksen tunteen.

Yritän parhaani. Laitan silmät kiinni ja kuvittelen niin hyvin kuin pystyn, miten ahdistus asettuu palleani päälle. Valmentaja pyytää minua ku-

40

vailemaan, minkälainen ahdistus on.

Kuvailen tunnetta niin hyvin kuin pystyn. Ahdistus on harmaanruskea, nihkeäpintainen ja kylmä liejukasa rinnallani.

Valmentaja haluaa, että muokkaan tunnetta. Aloitamme lämpötilasta.

Kuvittelen möykyn lämpimäksi kuin syliin asettuva kissa.

Sen jälkeen muutan valmentajan ohjeiden mukaisesti möykyn väriä ja kuvittelen sen violetiksi. Ilmeisesti Tampereen yliopiston brändiväri on kolmessa vuodessa porautunut alitajuntaani.

Kesken harjoituksen huoneen vesiputkista alkaa kuulua kovaäänistä pauketta ja pulputusta. Mietin, pestäänkö naapurihuoneessa nyt jonkun hyväuskoisen paksusuolta.

Valmentaja vakuuttaa äänien olevan täysin vaarattomia.

Jatkamme ahdistuksen tunteen parissa. Käsittelyssäni ahdistus muuttuu pehmeäksi ja lämpimäksi pieneksi mötkyläksi. Ehkä se ei enää tunnu niin inhottavalta.

Valmentaja vakuuttaa, että voin jatkossakin muokata tunteitani tällä tavalla.

Tapaamiseen varattu 50 minuuttia on mennyt ja valmentaja ohjaa minut aulan maksupäätteellä. Sen äärellä ahdistukseni palaa, kun 150 euron summa imuroidaan tililtäni nopeasti ja sujuvasti. Maksupäätteen viereen on aseteltu heräteostettavaksi paketti lisäravinteita.

Kotiin viemisiksi tarjotaan vielä Luontaisterveys-lehteä. Kieltäydyn kohteliaasti. Ajatus paksusuolen pesusta riivaa ison osan kotimatkasta.

Valmennuksessa on riskinsä

V

aikka valmennuksen on todettu auttavan ammatinvalinnassa ja urasuunnittelussa, sillä voi olla myös vähemmän suotuisia vaikutuksia.

Kun valmennuksessa pureudutaan valmennettavan elämäntilanteeseen ja persoonallisuuden piirteisiin, voi

valmennuksen aikana paljastua ristiriitoja valmennettavan tavoitteiden ja todellisen tilanteen välillä.

Tällainen ristiriita voi tuottaa tyytymättömyyttä nykyiseen elämäntilanteeseen ja alentaa valmennettavan minäpystyvyyden tunnetta. Minäpystyvyydellä tarkoitetaan yksilön käsitystä siitä, miten hyvin hän selviää kohtaamistaan ongelmista. Tyytymättömyys omasta tilanteesta voi heijastua myös työssä viihtymiseen ja valmennettavan läheisiin ihmissuhteisiin.

Valmennuksen jälkeen elämässä saatetaan tehdä suuriakin muutoksia, koska oma tilanne koetaan entistä kurjemmaksi.

Mentaalivalmennus on vain yksi keino loputtomassa itsekehityksen suossa. Työelämän tehokkuusajattelu on siirtynyt myös vapaa-ajalle ja jokaisen saavutuksen takana on uusi maalitolppa, jota kohti pyrkiä.

Koska työstä on tullut yksi identiteetin ja itsensä toteuttamisen väline, ei työn tarkoitukseksi riitä pelkkä rahallinen kompensaatio. Työn pitää palkita myös henkisesti ja urakehityksen on oltava jatkuvaa.

Oodissa tapaamani valmentaja huomautti, ettei valmennus ole terapiaa. Silti valmennukseen voi liittyä samankaltaisia ongelmia kuin terapiasuhteeseen. Valmennettavan ja valmentajan välinen suhde voi vääristyä ja valmennettava voi tulla riippuvaiseksi valmentajastaan.

ILMEISESTI TAMPEREEN YLIOPISTON BRÄNDIVÄRI ON KOLMESSA VUODESSA PORAUTUNUT ALITAJUNTAANI.

Tutkimusten mukaan valmennus voi pahentaa valmennettavan olemassa olevia mielenterveysongelmia tai laukaista uusia. Koska toiminta ei edellytä minkäänlaista terveydenhuollon koulutusta, ei valmentajalla välttämättä ole tarpeeksi tietoa erilaisten mielenterveysongelmien tunnistamiseen.

Ja koska valmennuksessa ei ole kyse terapiasta tai terveyden hoitamisesta, sitä ei Suomessa valvo kukaan.

Valmentajan osaamisen selvittämisen jää käytännössä valmennettavan vastuulle.

Valmentajan pätevyyden selvittäminen ei ole mitenkään helppo tehtävä. Koulutusten ja kurssien nimet vaihtelevat, eivätkä niissä käytettävät termit ja nimet avaudu maallikolle.

Koulutusta myyvät tahot lainaavat mielellään uskottavuutta tiedemaailmasta. Moni yritys on nimennyt itsensä jonkinlaiseksi akatemiaksi.

Valmennuksesta innostuville löytyy erilaisia valmennuskoulutuksia, kunhan tilillä riittää katetta. Suomen suosituimpana life coach-koulutuksena itseään mainostava kurssi kestää vuoden ja sisältää 30 lähiopetuspäivää. Nettisivujen mukaan koulutuk-

sen on käynyt ainakin tuhat suomalaista. Hintaa lystille tulee piirun verran päälle 5000 euroa.

Lyhyen kokeiluni perusteella ymmärrän, miksi erilaisille valmennuksille tuntuu riittävän asiakkaita. Valmennustuokio on epämuodollisempi kuin esimerkiksi psykologin tapaaminen, mutta asiakassuhteessa voi kuitenkin odottaa luottamuksellisuutta.

Valmentajalle voi olla helppo purkaa hölmöimpiäkin huolia ilman pelkoa tuomitsemisesta. Hektisessä elämäntilanteessa on helpottavaa päästä hetkeksi rauhassa miettimään elämänsä suuntaa.

Tapaamisten lopussa molemmat valmentajat vakuuttavat, että olemukseni vaikuttaa muuttuneelta.

Hypnoterapian jälkeen "katseeni oli erilainen ja tyyni" ja ahdistusmöykyn muokkailu toi "valoa kasvoilleni". Psykologin vastaanotolla tällaisia kehuja ei kuule.

Maininnat ulkoisen olemuksen muutoksista tulkitsen valmentajien yrityksenä vakuuttaa minut siitä, että valmennuksesta saatava hyöty olisi välitön ja konkreettinen.

Itse koen, että paremman vastineen 400 eurolle saa menemällä hierontaan ja avautumalla elämästään pikkuhiprakassa tuntemattomille.

Artikkelissa on käytetty lähteinä Carsten C. Schermulyn ja Carolin Graßmannin tutkimusta "A Literature Review on Negative Effects of Coaching –WhatWe Know andWhatWe Need to Know" ja Lauren Bishopin tutkimusta "A Scoping Review of Mental Health Coaching". Artikkelissa on käytetty lähteinä Carsten C. Schermulyn ja Carolin Graßmannin tutkimusta A Literature Review on Negative Effects of Coaching – What We Know and What We Need to Know sekä Lauren Bishopin tutkimusta A Scoping Review of Mental Health Coaching. III

41

Hengettömiä Lapin kultakentät ovat ainutlaatuisia Euroopassa ja suomalainen kullankaivuperinne on jatkunut yhtäjaksoisesti jo yli 150 vuotta. Myyttisen emäkallion löytämisestä unelmoivat niin suuryritykset kuin lapiosankaritkin.

K

eskiajan päätyttyä 1500-luvulla Ruotsin valtakunnassa alkoi kiertää huhuja sen pohjoisimmissa kolkissa piilevistä rikkauksista. Vuonna 1539 julkaistiin siihen asti tarkin ja laajin Pohjolan kartta. Ruotsalainen historioitsija ja kartografi Olaus Magnus käytti Carta marinaksi kutsutun kartan tekemiseen 12 vuotta.

Yhdellä sen mystisistä Venetsiassa painetuista sivuista on tiettävästi historian ensimmäinen merkintä pohjoisen Lapin kultamaista.

Huuhdontapaikkojen tarkat sijainnit olivat vuosisatoja vain paikallis-

42

ten saamelaisten tiedossa. Tuo osa Saamenmaata saikin syrjäisyytensä vuoksi jäädä kullanetsijöiltä pitkälti rauhaan. Lappi oli tarkkojen valtionrajojen ulottumattomissa olevaa erämaata.

Kultaesiintymien suunnitelmallinen tutkiminen alkoi vasta Suomen suuriruhtinaskunnan aikana. Kemijoella vuonna 1836 tehty hyväenteinen löytö johdatti venäläis-saksalaisen everstin ja geologin Ernst Hoffmanin etsimään kultaa Kemin ja Rovaniemen korkeudelta. Siperian ja Uralin kultakentiltä oppinsa saanut Hoffman ei löytänyt mitään ja päätyi lopulta geologian professoriksi Kiovaan.

Kymmenen vuotta myöhem-

min Suomen vuorihallitus, eli kaivosteollisuuden keskusvirasto, järjesti Kuusamoon virallisen tutkimusmatkan. Retkikuntaa johti paikallinen nimismies Conrad Wilhelm Planting. Tämäkin etsintä epäonnistui ja hankkeista luovuttiin. Planting asettui Kittilään Lapin kruununvoudiksi. Häneen oli kullanetsinnästä iskenyt kipeä haave merkittävän löydön tekemisestä, ja siksi Plantingin kerrotaan kantaneen virkamatkoillaan aina vaskoolia mukanaan.

On sitä sittenkin

A

ikaa ehti kulua lähes kolme vuosikymmentä, kunnes kesken nälkävuosien toivot-

ja isomuksia Teksti ANTTI KINNUNEN Kuvat ANTTI J. LEINONEN & ANTTI KINNUNEN

toman kurituksen viranomaiset saivat vihjeen eräiltä pyyteettömiltä norjalaisilta. Finnmarkin aluetta tutkinut vuori-insinööri Tellef Dahl oli käynyt rajajoki Tenon Suomen-puoleisella rannalla ja havainnut maaperässä lupaavia kultapitoisuuksia.

Vuorihallitus lähetti kesäksi 1868 paikalle retkikunnan tutkimaan asiaa. Sitä komensi suomalainen vuori-insinööri ja myöhemmin rahapajan johtajaksi asti noussut Johan Conrad Lihr. Kullankaivun tuntemusta toi Kalifornian kultakentillä yhdeksän vuotta työskennellyt loviisalainen perämies Fredrik Grönholm. Lisäksi retkikuntaan kuului oppaita, geologi ja kahdeksan Rovaniemeltä palkattua työmiestä.

Kesän kääntyessä syksyyn oli Lihrin retkikunta kuitenkin löytänyt vain "hengettömiä", eli pieniä alle puolen millimetrin kultahippuja.

Valtio katkaisi tutkimustyön rahoituksen ja Lapin kulta-aarteet näyttivät jälleen jäävän haaveeksi.

Vuori-insinööri Lihr tovereineen ei antanut periksi, vaan jatkoi etsimistä yksityisen rahoituksen turvin pitkin Lapin pohjoisen osan suurimpia jokia. Onnistumisia ei tullut, ja aika alkoi käydä siltä kesältä vähiin.

Palatessaan jo etelää kohti syyskuun puolivälissä retkue kolusi vielä Ivalojokea vastavirtaan. Viimein etsinnät alkoivat tuottaa tulosta. Kultaa löytyi vähitellen enemmän, mitä ylemmäs virtaa noustiin. Eräässä jokimutkas-

sa vaskoolin pohjalle kertyi lyhyessä ajassa 200 milligrammaa kultaa. Rahassa mitattuna saalis oli vähäinen, mutta alueen geologiset ja ilmastolliset olosuhteet merkitsivät, että sieltä löytyisi varmuudella suurempiakin hippuja.

Merimiehet apajilla

J

ohan Conrad Lihr raportoi asiasta senaatille, ja pian tieto saavutti myös keisarin. Puheet levisivät myös virallisten kanavien ulkopuolella, vaikka löytöjen pienuus aiheutti epäluuloa. Retkikuntaan kuulunut Fredrik Grönholm tapasi paluumatkallaan oululaisessa kapakassa sattumalta tuttuja merimies-

43

kavereita, joille hän lörpötteli kokemuksistaan Ivalojoella. Seuraavana kesänä Grönholmia tarkkaan kuunnellut oululais-raahelainen kaksikko Nils Lepistö ja Jakob Ervast päätyi noin 15 kilometrin päähän yläjuoksulle Lihrin löytöpaikalta. Sieltä he onnistuivat huuhtomaan ällistyttävät kaksi kiloa kultaa.

Löydöstä kuultuaan Lihrissä heräsi kateus. Hän kirjoitti lehteen väittäen olevansa esiintymän varsinainen löytäjä. Kalifornian Eldoradosta saakka kokemusta kartuttanut Ervast vuorostaan kirjoitti Oulun Wiikko-Sanomiin vastineen, jossa perustellen totesi Lihrin väitteet perättömiksi ja löytöjen sijaitsevan kaukana toisistaan.

Kunnia kullan löytämisestä kuuluu kaikille edellä mainituille. Lisäksi ensimmäisten joukossa oli muuan Edvard Björkman, jonka suhteesta Ervastiin ja Lepistöön ei ole yksimielisyyttä. Ervastin tavoin hän oli myös kotoisin Raahesta ja ollut aikoinaan samalla laivalla töissä.

Voi olla, että he olivat kavereita ja riitaantuivat myöhemmin, tai Björkmanin korviin sattumalta kantautuivat samat jutut oululaisessa kapakassa. Joka tapauksessa hän saapui kolmantena kaivajana Ivalojoelle ja onnistui yksinään löytämään 600 grammaa kultaa.

Suurin ongelma Lepistölle ja Ervastille koitui aiemmin mainitusta Kittilään kruununvoudiksi päätyneestä Conrad Wilhelm Plantingista, joka petoksen keinoin yritti kaapata kaksikon valtausta itselleen. Tapauk-

44

sesta seurannut pitkä oikeustaistelu päättyi lopulta entisten merimiesten hyväksi. Kruununvouti menehtyi lopulta vararikkoisena ja maineensa menettäneenä. Tapahtumia on kuvattu tarkasti kullankaivun historiasta kertovissa kirjoissa ja Åke Lindmanin ohjaamassa nimekkäässä elokuvassa Lapin kullan kimallus vuodelta 1999.

SUURIMMISSA TEHDASPIIREISSÄ SAATTOI KULLAN KAIVAMISEEN OSALLISTUA MELKEIN 40 TYÖNTEKIJÄÄ, JOILLE MAKSETTIIN 3 MARKAN PÄIVÄPALKKAA. Kuume nousee

L

apin ensimmäinen kultaryntäys syttyi Nils Lepistön ja Jakob Ervastin löydön jälkeen.

Lepistön ja Ervastin alkuperäinen huuhdontapaikka ajautui seurauksena valtion haltuun. Sen kohdalle rakennettiin vuonna 1870 historiallinen Kultalan "Kruunun stationi" virkamiesten tukikohdaksi. Lakeja uudistettiin ja kullankaivuuta markkinoitiin liittämällä se osaksi fennomaanista suurta kertomusta. Esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä kullankaivajia verrattiin Kalevalan

sankareihin.

Parhaimmillaan Ivalojoen ympäristössä hääräsi 600 työläisen, irtoväen ja viranomaisen joukko. Se kaksinkertaisti Inarin asukasmäärän ja muodosti harvaan asutulle erämaaseudulle poikkeuksellisen yhteisön.

Etsintäoikeus oli taattu "jokaiselle hyvämaineiselle miehelle Venäjän Keisarikunnan ja Suomen Suurruhtinaanmaassa". Tosiasiassa maksut olivat niin korkeita, että valtausten omistamiseen tarvittiin tukeva pääoma. Esimerkiksi kullanetsintälupa maksoi 100 markkaa ja kokonainen valtaus eli tehdaspiiri 600 markkaa. Ivalojoelle muodostui parikymmentä tehdaspiiriä, jotka työllistivät valtaosan kullankaivajista palkollisina. Suurimmissa tehdaspiireissä saattoi kullan kaivamiseen osallistua melkein 40 työntekijää, joille maksettiin 3 markan päiväpalkkaa.

Ryntäys loppui lähes yhtä nopeasti kuin alkoikin. Huippu oli ohi jo neljässä vuodessa. Parhaimmillaan kultaa nousi valtauksilta yhteensä yli 50 kiloa kesässä ja yksittäisen tehdaspiirin tuotto saattoi olla yli 10 kiloa. Apajat alkoivat kuitenkin pian hiipua ja samalla myös kaivajien into.

Voitolle jääneet tehdaspiirien omistajat sijoittivat tuottojaan esimerkiksi panimo- ja kahvilatoimintaan tai rakensivat kartanoita. Kaikki valtaukset eivät päässeet omilleen ja lisäksi viinapiru sekä vuolas joki vaativat omat uhrinsa.

Toimintaa yritettiin vielä elvyttää maksuja pienentämällä. Se mahdollisti valtaukset myös yksittäisille kaivajille ja auttoi luomaan "elinkautiset", eli harva-

lukuisen joukon kullankaivamiselle elämänsä omistavia jäkäläpartoja. He ovat pitäneet Lapin kullanhuuhdontaperinnettä hengissä hiljaisten kausien yli aina tähän päivään asti.

Ivalojoen Kultala pyhitettiin jo 1880-luvulla revontulitutkimukselle. Historian saatossa siitä muodostui kulttuurihistoriallisesti arvokas perintökohde. Nykypäivänäkin paikalle löytävät retkeilijät voivat yöpyä autiotuvassa ja täyttää juomapullonsa pihapiirin läpi edelleen virtaavasta Ervastin ja Lepistön kaivamasta ojasta.

Yhtiöiden hairahdukset

U

udella vuosisadalla Ivalojoella syttyi vimma kullan emäkallion löytämisestä. Teorian mukaan jokivarresta huuhdottu kulta on rapautunut suuremmista lohkareista, joiden löytäminen johtaisi lopulta kalliokullan jäljille. Ajoittain valtauksista kilpailtiin kiivaasti.

Maan johtavat asiantuntijat ja suurliikemiehet perustivat Prospektor Oy -nimisen yrityksen, joka rohmusi seudulta yli 450 valtausta. Se käytti etsintöihin ja koekaivauksiin 400 000 markkaa, mutta löydöt jäivät mitättömiksi.Yhtiö joutui selvitystilaan vuonna 1907. Sen entinen pääkonttori myytiin ja muutettiin Laanilan Kestikievariksi, joka oli samalla Saariselän ensimmäinen matkailuyritys. Kievari jatkoi toimintaansa syksyyn 1944 asti, kunnes vetäytyvät saksalaiset polttivat sen.

1920-luvulla suuryritykset kuten Ivalojoki Oy ja Lapin kulta Oy käyn-

nistivät jättihankkeita kirjaimellisesti kullan kiilto silmissä. Taustalla vaikuttivat mahtipontiset puheet kallioissa piilevistä tuhansista kultamalmitonneista ja koneellisen kullanhuuhdonnan luomista mahdollisuuksista. Osa tiedoista piti ehkä paikkansa, mutta niitä myös tarkoituksella vääristeltiin. Geologit ja muut asiantuntijat parjasivat kyseenalaista tutkimustietoa, mutta moni kritisoijista päätyi lopulta itse mukaan kultayhtiöiden toimintaan.

Ivalojoelle raahattiin suurella vaivalla kalliita höyry- ja kaivinkoneita ja jopa kelluva ruoppaaja. Rakennettiin maanteitä, siltoja, rautatiekiskoja ja kivenmurskaamoja.

Kalliokultaa tai emäkalliota ei koskaan löytynyt. Kokeilut epäonnistuivat, rahat loppuivat ja koneet jäivät rantatörmälle jälkipolvien ihailtavaksi. Esimerkiksi Ivalojoki Oy:n osakepääoma oli yli 6 miljoonaa markkaa, mutta yhtiö lopetti toimintansa jo kahden kesän jälkeen. Lapin kulta Oy poltti rantapenkereillä rahaa toista miljoonaa markkaa, mutta kultaa se sai kerättyä vain 17 grammaa.

Yhtiön Yhdysvalloista ostama 12 hevosvoiman massiivinen höyrykaivuri jäi käyttämättömänä erään sivujoen suulle muistomerkiksi, kun koneen kokoamisohjeet kadotettiin ja yhtiön rahamiehillä menivät välit poikki.

Nykyään Ivalojoen kulta-alue on merkittävää kulttuuriympäristöä täynnä ihmeellisiä maamerkkejä ja vihjeitä menneestä, kuten suunnattomia pirunpeltoja, kaivoskuiluja sekä tupien ja saunojen luurankoja. Sivujokia seuraa-

malla voi törmätä myös tuoreisiin valtauskyltteihin ja "kultametsällä" viihtyviin elinkeinonharjoittajiin.

Lemmenjoen rikkaudet esiin koneilla

K

ullankaivun edellyttämästä maansiirrosta on jäänyt joitain jälkiä myös Lemmenjoen kansallispuistoon, noin 40 kilometriä Kultalasta luoteeseen päin kohti Norjan rajaa. Kullankaivun painopiste siirtyi sinne rikkaiden esiintymien löytymisen myötä 1940-luvun lopussa.

Vilkkainta rallia kesti taas vain jokusen vuoden, kunnes 1950-luvullla kullan maailmanmarkkinahinta romahti ja työn vaativuus karkotti kairasta kaikki muut paitsi elinkautiset. Elpyminen alkoi kullan arvon nousemisen myötä 1970-luvun lopussa. Kun 1980-luvulla konekaivu vihdoin yleistyi, alkoi viimeisin kultaryntäys, joka joidenkin mielestä jatkuu edelleen.

Koneellinen kullankaivu on lähestulkoon kuin mitä tahansa kaivinkoneilla tehtävää maanrakennustyötä.

Kaivualueelta poistetaan puusto ja pintamaat. Mahdollinen puro siirretään uuteen uomaan. Sitten kaivospiirin maat kasataan vaiheittain ja syötetään huuhdontalaitteistoon, jossa kulta erotellaan muusta aineksesta. Parhaimmillaan kaivinkoneilla syötettävä huuhdontarumpu pystyy käsittelemään tunnissa sen verran maata, mihin yhdellä lapiokaivajalla yleensä menisi koko kesä.

Selvimmin Lemmenjoen maastosta erottuvat kaivujäljet ovat vanhempaa

45

perua ajalta, jolloin maisemoinnista tai ennallistamisesta ei niin välitetty. Sittemmin valvontaa on tehostettu ja kaivospiirien vuositarkastuksia suorittavat yhteistyössä Kullankaivajain liiton kanssa eri valtakunnalliset ja alueelliset toimijat.

Konekaivu päättyi Lemmenjoella lopullisesti vuonna 2020. Kielto tehtiin ympäristösyiden nojalla. Aihe on monisyinen ja monelle kipeä. Metsähallituksella, kaivajilla ja saamelaiskäräjillä on asiasta vastakkaiset näkemykset.

Kielto ei tarkoita, että Lemmenjoelta olisi kulta loppu. Alueelta on 2000-luvullakin kaivettu esiin useampi yli 200 gramman hippu ja vielä kaivukauden 2019 päätteeksi sieltä julkistettiin löytyneen viisi yli 20 gramman "isomushippua".

Kuka rikastuu?

L

46

emmenjoen konekaivu on vielä viime vuosina tuottanut kultaa 20–35 kiloa vuosittain, mikä on 85–90 prosenttia kaikesta Lapin huuhdontakullasta. Teollisen tason toimintaan verrattuna esimerkiksi Euroopan suurin kultakaivos Kittilässä tuotti vuonna 2020 ennätykselliset 6 473 kultakiloa.

Tuo saalis takasi 422 miljoonan euron liikevoiton kanadalaiselle Agnico-Eaglen kaivosyhtiölle.Tästä se maksoi valtiolle yhteisöveroa 12 miljoonaa ja rojalteja 5,5 miljoonaa. Finnwatchin mukaan verosuunnittelua harrastavan yrityksen sitoumukset vaihtelevat erityisesti yhteisöveron osalta, jota se maksoi esimerkiksi vuonna 2018 vaivaiset 140 euroa.

Tarkoin harkitun konsernirakenteen ansiosta tytäryhtiö Agnico-Eagle Finland Oy on osittain vastuussa emoyhtiön muualla tekemistä tappioista, investoinneista ja lainoista. Yhteisöveroaste Suomessa on 20, mutta kyseisen yhtiön osalta se on muodostunut noin kuuteen prosenttiin, vaikka Kittilän kaivos on pärjännyt erinomaisesti.

Kaivoksen suunniteltu toiminta-aika päättyy vuonna 2036.

Suurkaivosten tuotteeseen verrattuna pienkaivajien löytämät yksittäiset hiput saattavat olla moninkertaisesti kullan maailmanmarkkinahintaa arvokkaampia. Niiden hinnat nousevat antiikin tavoin keräilijöiden mielenkiinnon seurauksena, johon ei vähiten vaikuta kyseisen hipun löytötarina.

Tarinat ovatkin auttaneet Lappia sel-

viytymään myös taloudellisesti. Kullankaivun luoma lisäarvo on näkynyt eritoten matkailualalla viimeistään turistihuuhdonnan ja Tankavaaran kultamuseon perustamisen myötä 1970-luvulta lähtien.

Saamelaiskäräjien kanta huolimattomaan konekaivuuseen on ollut kielteinen, johtuen siitä aiheutuvista ympäristöhaitoista kuten vesistöjen samentumisesta. Ivalo- ja Lemmenjoki ovat myös merkittäviä kalojen kutujokia.

Lapiokaivuuta saamelaiset eivät ole vastustaneet, ja saamelaisia on ollut mukana toiminnassa kultahistorian alkuvuosista lähtien. Esimerkiksi merkittävän Tankavaaran kultalöydön 1930-luvun puolivälissä teki saamelainen Aslak Peltovuoma. Myös Tankavaaran kultaesiintymän ensimmäiset hyödyntäjät olivat saamelaisia Purnumukan kylän asukkaita.

Lapin kullankaivusta puhuessa ei voida silti tyystin sivuuttaa kolonialistista näkökulmaa. Lapin kultaryntäys oli ja on edelleen osa leimallisesti suomenmielistä kulttuuritarinaa. Usein muistutetaan, että Lapin kulta on kuitenkin "veretöntä", eli siihen ei muusta maailmasta poiketen liity valloitussotia tai orjuutta.

että kultakuume on tappava tauti, jonka uhrit voivat kitua vuosikymmeniä.

Kullan löytäminen vaatii sinnikkyyttä, järkeä ja kädentaitoja sekä toiveikkuutta. Monen siihen vihkiytyneen mielestä parempaa hommaa ei ole, eikä kullanetsinnän jälkeen mikään muu tunnu enää miltään.

Inarin hautausmaalla on kullankaivajille varattu "Pyrkyripalstaksi" kutsuttu alue. Siellä viimeisellä valtauksella nukkuu "Suuren Vaskaajan" huomassa yli 50 kultakentille elämänsä antanutta kaivajaa. Osa heistä jäi aikoinaan tuntureiden kupeeseen jahtaamaan emosuonta kaikin mahdollisin keinoin, kun taas jotkut keskittyivät vain nauttimaan erakkoelämästä ja luonnon helmassa filosofoimisesta huuhtoen kultaa siinä sivussa.

Lapin kullan todellinen rikkaus löytyy erään luonnon suurimman salaisuuden selvittämisestä. Kullankaivajan näkökulmasta luonto on rakentanut häntä varten erityisen järjestelmän, jota on mahdollista omiin taitoihin tukeutuen hyödyntää. Selviytyminen erämaan haasteista ja elämään oppiminen sillä kullalla mitä löytää, takaavat ainutlaatuisen vapauden tunteen, jollaista on mahdoton löytää muualta.

Lopulta Suuri Vaskaaja korjaa

Y

K

ullankaivun historiaan perehtyneen erätoimittaja Seppo J. Partasen näkemyksen mukaan Ivalojoen kultamaille lähtijöitä ajoivat ahneus ja nälkä. Partanen on todennut, että Inarille on ollut suurin onni, että niin kutsuttua emäkalliota ei ole koskaan löytynyt, vaan kultaa on aina ollut saatavilla vähän mutta säännöllisesti.

Lapin Kullankaivajain liiton jäsenmäärä on kasvanut huomattavasti 2000-luvulla ja nykyään liitossa on jo 4000 jäsentä. Ennen koneellisen kullankaivun loppua Suomessa oli Partasen mukaan 20–30 ammattikullankaivajaa, satakunta puoliammattilaista ja jokunen tuhat harrastajaa.

Valtaosa Inarin ja Sodankylän kaivajista etsii kultaa lapiolla rännittämällä.

Suomen 250 kaivuulupa-alueesta koneellisia oli noin 60, joista 28 lakkautettiin heinäkuussa 2020. Suurista vaikeuksista huolimatta ala on laajentunut ja monipuolistunut ja varsinkin harrastajien määrä on nousussa.

Kullankaivajien parissa on sanonta,

Tunnettuja hahmoja: rjö "Karhu" Korhonen (s.

1922): Yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista kullankaivajista värväytyi sodan syttyessä armeijaan 17-vuotiaana ja haavoittui kolme kertaa. Saapui Lemmenjoelle 1951. Korhonen perusti vuonna 1970 Tankavaaran turistihuuhtomon, josta kultamatkailu ja tunnettu Tankavaraan kultamuseo saivat alkunsa.

Lisänimensä hän ansaitsi metsästämällä ja kuvaamalla karhuja lähietäisyydeltä. Hän oli menestynyt ammattilainen, joka matkusti kultakentillä Alaskassa ja Kaliforniassa sekä timanttien perässä Brasiliassa ja Venäjällä. ”Karhu-Korhosen kirjastona” tunnetaan myös Suomen syrjäisin ja maailman pohjoisin kirjasto, joka sijaitsee Lemmenjoen kansallispuistossa Jäkäläpää-tunturin huipulla entisen lentokentän vieressä. Korhonen Haudattiin Pyrkyripalstalle Inariin vuonna 2003.

Georg Wilhelm Alexander (Wille) Hall (s. 1877): Wille Hall oli suomalainen insinööri-kemisti. Hän johti osaa Prospektor Oy:n tutkimustoiminnas-

ta vuosisadan taitteessa, jonka jälkeen siirtyi Venäjälle sikäläisten kultakaivoksien palvelukseen.

Seppo Partasen mukaan Hall oli vastuussa suomalaisen kultahistorian suurimmasta harhasta, jonka mukaan Ivalojoen ja Laanilan vesistöissä piili 13 000 kiloa kultaa. Hän julkaisi vuonna 1918 artikkelisarjan Suomen Teknillisen Seuran aikakauslehdessä, jossa käsitteli teorioitaan kultamääristä ja kaivumenetelmistä. Nämä jutut johtivat seuraavina vuosikymmeninä useiden kultayhtiöiden harharetkiin Ivalojoelle. Hän uskoi itse asiaansa viimeiseen asti.

Wille Hall vietti loppuelämänsä Lahdessa ammattien tarkastajana.

Sylvia van der Moer (Petronella) (s. 1923): Mysteerinen hollantilainen nainen saapui Suomeen vuonna 1949.

Jonkin aikaa ensin Helsingin seurapiireissä liikkunut Petronella värväytyi Lemmenjoelle kullankaivuporukan apulaiseksi ja ansaitsi ahkeruudellaan ja käytöksellään "hyvän naisen" maineen. Petronella ehti olla Lapissa vain vajaan kesän, kunnes hänet pidätettiin ja karkotettiin. Petronellaa epäiltiin jopa vakoojaksi, mutta lopulta karkotuksen perusteena olivat vähäisemmät teot: vanhentunut viisumi ja maksamatta jääneet hotellilaskut Helsingissä.

Lehdissä tapaus alkoi elää omaa elämäänsä. Kultamiehiin hänestä jäi kuitenkin lähtemätön vaikutus ja sittemmin Petronellan mukaan on nimetty niin ravintoloita, veneitä kuin tuntureitakin.

Petronellan liikkeiden todelliset motiivit ovat edelleen hämärän peitossa.

Hän esittäytyi freelance-toimittajana, mutta yhtäkään hänen kirjoittamaansa lehtijuttua ei ole löydetty Hollannista eikä Yhdysvalloista. Joidenkin tulkintojen mukaan hän oli pelkkä huijari, mutta Lemmenjoella sellaisesta ei ollut tietoakaan.

Petronella päätyi lopulta Yhdysvaltoihin ja eli lopun elämänsä karttaen julkisuutta. Petronella kuoli vuonna 2014 ja viimeisen toiveen mukaisesti hänen tuhkansa siroteltiin Lemmenjoelle luonnon hellään huomaan sekä Pyrkyripalstalle ystävien seuraan. III

47

48

Opiskelua ilman esikuvia Työväenluokasta akateemiseen maailmaan loikkaaminen on mutkikas prosessi. Jos yliopiston ovet aukeavat, vastassa ovat usein vierauden tunne, epäilykset ja ylisuorittaminen.

Teksti EMMA NIKANDER Kuvat HENRIK LAAKKONEN

O

lisinpa jo opintojen alussa tiennyt, että tälle kaikelle on selitys.

Vasta maisterivaiheen puolivälissä ymmärsin, etten ehkä olekaan tyhmä, huono ja väärässä paikassa. Minä vain olen äidinkieleltäni duunari.

Taustani on tehnyt yliopisto-opinnoistani omituista taistelua ja ohjannut identiteettini voimakkaaseen turbulenssiin.

Halusin toimittajaksi jo lukiossa. En kehdannut puhua siitä kenellekään, koska ajattelin, ettei korkeakoulutetun ihmisen työ ole minua varten. Lähisuvussani ei ole korkeakoulutettuja, eikä minulla ollut ketään näyttämässä esimerkkiä, kuinka akateemiseen maailmaan astutaan.

Akateemisesta taustasta hakeudutaan yliopistoon kahdeksan kertaa todennäköisemmin työväenluokkaisesta taustasta, kertoo työläistaustaisten naisten kokemuksia yliopistomaailmassa tutkinut sosiologi Mari Käyhkö.

Uusista korkeakouluopiskelijoista vain 29 prosenttia on korkeakouluttamattomasta taustasta, kun heidän osuutensa koko väestöstä on 46 prosenttia, selviää Opetus- ja kulttuuriministeriön vuoden 2021 Kohti saavutettavampaa korkeakoulutusta ja korkeakoulua -julkaisusta.

Luokkaa määritellään monin eri tavoin, mutta monesti jako työväenluokan ja keskiluokkaan tehdään koulutuksen, ammatin ja tulotason perusteella. Kriittinen jakolinja kou-

lutukseen hakeutumisessa löytyy siitä, onko vanhemmilla korkeakoulutusta vai ei. ”On tärkeää muistaa, että työväenluokka tai keskiluokka eivät tietenkään ole homogeenisiä ja tarkkarajaisia ihmisjoukkoja, vaan niiden sisällä on paljon hyvin erilaisia perheitä”, muistuttaa Käyhkö.

Korkeakouluopintoihin hakeutumiseen vaikuttaa ennen kaikkea lähipiirin malli ja se, millaisia asioita on pienestä alkaen opittu pitämään arvostettuna tai itsestään selvänä.

Aikuisuuden koulutus- ja ammattitavoitteiden asettaminen ei siis suinkaan tapahdu vasta yhdeksännellä luokalla, vaan sitä pedataan perheen arjessa hyvin pienestä pitäen.

"Puhutaanko kotona esimerkiksi ammattikoulusta ollenkaan, vai vain siitä, mihin lukioon haetaan? Entä millaisiin harrastuksiin kannustetaan tai joutuuko kirjoja hakemaan kirjastosta salaa vanhemmilta?", Käyhkö kertoo.

Duunariperheessä lukeminen voi näyttäytyä ajanhukkana, koska tulevaisuudessa tarvittavat taidot on totuttu hankkimaan muilla keinoin.

Keskiluokkaisuudesta palkitaan

K

eskiluokkaisiksi miellettävistä tavoista, esimerkiksi lukuharrastuksesta ja sitä kautta mahdollisesta hyvästä koulumenestyksestä, palkitaan jo peruskoulussa.

3749

Ranskalaisten sosiologien kehittämässä Kapital!-lautapelissä tutkaillaan, kuinka etuoikeudet ja osattomuus kasautuvat yhteiskuntaluokkien mukaan.

Vastapaino-kustantamo julkaisi pelin suomeksi helmikuussa 2022.

50

Sosiologi Mari Käyhkön mukaan keskiluokassa vanhemmat myös osallistuvat yleensä lapsen koulunkäyntiin duunariperheitä enemmän. Koulutetut vanhemmat saattavat myös osata kannustaa lapsiaan harrastuksiin, joista on koulussa hyötyä.

Kun keskiluokkaisissa perheissä kasvavat kaverini kävivät kielikurssilla ulkomailla, minä opettelin käsitöitä ompelemalla päivät pitkät pehmoleluja. Jatko-opintoja ajatellen kielitaito lienee pehmoelefanttiperhettä hyödyllisempää.

Kulttuuriset maailmat eri luokissa voivat olla hyvin erilaiset. Näissä maailmoissa arvostetaan eri asioita ja toimitaan eri tavoin.

Esimerkiksi matkustelu vanhempien mukana opettaa ja rohkaisee samaan myöhemmin. Minä en edes harkinnut opiskelijavaihtoon lähtöä, koska en pitänyt itseäni matkustelevana tyyppinä.

Keskiluokkainen maailma löytyy myös sanomalehtien sivuilta ja muualta mediasta, jolloin ymmärrys maailmasta karttuu koulun sanomalehtiviikkojen ulkopuolellakin. Itse en oikeastaan lukenut lehtiä ennen yliopistoa. Niissä ei oikein ikinä puhuttu sellaisesta todellisuudesta, jonka olisin kokenut omakseni.

Akateemisissa perheissä kasvaneet siis hyötyvät omasta kasvuympäristöstään, koska se on läsnä myös yliopistossa ja koko keskiluokkaisille arvoille perustuvassa kouluinstituutiossa.

Mutta kuten aiemmin mainittiin, luokat eivät ole tarkkarajaisia. On myös työväenluokkaisia perheitä, joilla voi olla pienituloisuudesta huolimatta hyvinkin keskiluokkainen arvomaailma ja kiinnostuksen kohteet. Ja toisaalta on myös varakkaita koteja, joissa ei lueta edes maitopurkin kylkeä.

Toisinaan joku tekee toisin kuin häneltä odotetaan.

Etenkin lukuharrastus kytkeytyneenä tiedonjanoon auttaa menestymään koulussa ja vaikuttaa paljon siihen, millaiseksi koulupolku muodostuu.

"Ahkera lukeminen voi irrottaa lukevan nuoren työläistaustaisen perheensä arjesta ja arvostuksista, ja luoda siten myös toisenlaista horisonttia."

Minä luin koko lapsuuteni ja nuoruuteni valtavasti. Se on kiistatta vaikuttanut opintopolkuuni, sillä opiskelua ei kotona mainostettu mitenkään. Sitä ei vastustettu, mutta siihen ei myöskään kannustettu. Aiheesta ei yksinkertaisesti puhuttu mitään, koska sitä ei pidetty oleellisena.

Lukioon menin, koska en tiennyt, mitä haluan tulevaisuudelta.

Ei liian kauas kotoa

O

len kotoisin keskisuomalaiselta pikkupaikkakunnalta. Kun lopulta aloin pohtia yliopistoon hakemista, oli minulla yksi ehto: ei Helsinkiin tai Turkuun. Ajatus itsestäni tuntemattomassa yliopistomaa-

51

Ammatti edellä yliopistoon

T

ilmassa kaukana kotoa tuntui hirvittävältä. Lapsuudenperhe ja ympäristön tuttuus toivat turvaa.

Sosiologi Mari Käyhkö sanoo, että ajatus on yleinen työväenluokkaisten korkeakouluhakijoiden keskuudessa.

"Koetaan, että pääkaupunkiseudulle on fyysisesti liian pitkä matka ja henkisesti liian korkea kynnys. Jos yliopisto on saavutettavissa ja lähellä, niin sinne hakemista voidaan ikään kuin testailla."

Siinä missä keskiluokkaisten perheiden lapset kasvatetaan itsenäisyyteen ja individualismiin, arvostetaan työläiskodeissa lasten tottelevaisuutta ja ahkeruutta. Ehkä siksi lähteminen tuntui niin vaikealta minustakin.

Kasvatuksen ja ympäröivien ihmisten tarjoamien esimerkkien vuoksi luokissa käsitykset omasta arvosta ja omista mahdollisuuksista ovat hyvin erilaiset.

"Työläisnuori oppii epäilemään itseään, hakeutuu epäröiden ja pidemmän reitin kautta opiskelemaan, ja epäröi vielä opinnoissakin", Käyhkö toteaa.

Minä olin juuri sellainen. Hain yliopistoon vasta kuusi vuotta lukion jälkeen. Välivuosina kokeilin muun muassa ravintola-alaa ja olin töissä leipomossa. Oikeastaan olin jo varma, että paikkani olisi vastaavissa duunarihommissa, vaikka en niistä ollut pitänyt.

Päädyin te-toimiston työharjoittelun kautta töihin paikallislehden toimitukseen. Pomoni sinnikkään kannustuksen myötä uskalsin lopulta hakea yliopistoon. Vaikka olin jo töissä, parantaisi alan koulutus huomattavasti mahdollisuuksiani pysyä unelma-alallani.

yöläistaustaan kuuluu käytännönläheisyys. Siksi sieltä ei ensimmäisenä ponnisteta lukemaan esimerkiksi filosofiaa, sanoo sosiologi Mari Käyhkö.

Sen sijaan matalasti koulutettujen vanhempien lapset hakeutuvat tutkintoihin, jotka tähtäävät konkreettiseen ammattiin. Tällaisia ovat esimerkiksi opettaja- tai toimittajakoulutus.

Voi ajatella, että duunaritaustaiset päätyvät ikään kuin vahingossa yliopistoon. Ensimmäisenä mielessä on tietty työpaikka, eikä varsinainen tutkinto ja sen tuoma status.

Tämä ei kuitenkaan koske osittain hyvin käytännönläheisinä pidettyjä tekniikan aloja tai lääketiedettä. Niille hakeudutaan verrattain korkeasti koulutetuista perheistä.

Todennäköisesti syy piilee hakumenettelyssä, joka on pitkään edellyttänyt lukion laajojen matemaattis-luonnontieteellisten kokonaisuuksien hallintaa.

Kuriositeettina voidaan todeta myös, että Suomessa varsinaiset koulutusalat periytyvät ensisijaisesti äidiltä tyttärelle ja isältä pojalle. Seikka käy ilmi vuonna 2019 tehdystä Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen tutkimuksesta.

Jos varsinaiset koulutusalat jakautuvat opiskelijoiden taustan perusteella kansanomaisiin ja elitistisiin, niin voimakkaasti jakautuvat myös yliopistot. Käyhkön mukaan Helsingin yliopisto on maamme elitistisin, maakunnissa sijaitsevat yliopistot taas kansanomaisempia.

"Koen tärkeäksi, että yliopistoja olisi kattavasti eri puolilla maata. Työväenluokasta kansanomaisiin yliopistoihin on selvästi matalampi kynnys hakeutua."

Toisaalta tausta vaikuttaa valinnanvapauteen myös korkeasti koulutettujen vanhempien lapsilla. Ammattikouluista ei välttämättä edes puhuta kotona, ja perheessä voi joutua varsinaiseksi mustaksi lampaaksi, jos päätyy sooloilemaan koulutuspolkunsa kanssa.

"Kiinnostavaa on, että monet akateemisesta perhetaustasta tulevat hakeutuvat ensin yliopistoon ja hankkivat sieltä tutkinnon. Vasta sen jälkeen heillä on ikään kuin lupa hakeutua ruumiillisiin ammatteihin."

Eriytyminen voi alkaa jo alakoulussa

V

ielä 1960-luvulla Suomessa oli käytössä rinnakkaiskoulujärjestelmä, joka erotteli oppilaat kansakoulun jälkeen ilmaiseen kansalaiskouluun tai maksulliseen oppikouluun. Jako tapahtui yleensä neljännen luokan jälkeen. Luokkatausta vaikutti tähän erotteluun valtavasti.

Muutos kohti hyvinvointivaltiota oli kuitenkin alkanut, ja sen arvoihin kuuluivat mahdollisuuksien tasa-arvo, solidaarisuus ja oikeudenmukaisuus. Siltä pohjalta 1970-luvun puolivälissä siirryttiin peruskoulujärjestelmään. Opiskelusta tuli maksutonta kaikilla luokka-asteilla. Lähikouluissa opiskelivat oppilaat kaikista taustoista, ja suomalaisten koulutustaso nousi merkittävästi 1970ja 1980-luvuilla.

52

mutta valmennuskurssit valahtivatkin korkeakoulun pääsykoesparrauksesta ylioppilaskokeisiin. ”Lukiosta on tullut preppauskoulu yliopistoon, ja kilpailu siirtyy koko ajan alemmille luokka-asteille.”

Tasa-arvoistavia muutoksiakin onneksi tapahtuu. Nyt toisen asteen opiskelu on maksutonta ja esimerkiksi lukiokirjoja ei tarvitse enää maksaa omasta pussista.

Musertava tyhmyydentunne

O

Laman kurittamalla 1990-luvulla rantautuivat myös Suomen koulutuspolitiikkaan ajatukset siitä, että jatkuva kasvu edellyttää tehokkuutta ja kilpailua. Sen myötä omaksuttiin tapoja esimerkiksi Iso-Britanniassa jo tovin käytössä olleesta mallista, jossa keskiössä olivat muun muassa markkinalähtöisyys ja valinnanvapaus.

Vuoden 1994 jälkeen Suomessa sallittiin kouluvalinta.

Sen myötä syntyivät koulumarkkinat, joilla keskiluokkaiset vanhemmat voivat valikoida lapsilleen parhaita mahdollisia kouluja. Se näkyy etenkin suurissa kaupungeissa, joissa on toisistaan sosioekonomisesti eriytyneitä alueita ja lisäksi hyvä- ja huonomaineisia kouluja. Lähikoulussa erilaisista taustoista tulevat oppilaat oppisivat toisiltaan erilaisuutta, ja työläistaustaiset saattaisivat saada keskiluokkaisilta kavereiltaan toisintekemisen mallia. ”Koulushoppailu tuottaa kuplia, ja nuori kasvaa todennäköisemmin kaltaistensa seurassa.”

Vuonna 2020 voimaan tullut pääsykoeuudistus muutti yliopiston pääsykriteereitä, ja sen myötä opiskelemaan pääsee nyt ylioppilaspapereilla helpommin kuin. Se asettaa aiemmalle koulumenestykselle entistä enemmän painoarvoa. Yksi uudistuksen tarkoituksista oli vähentää oppilaita eriarvoistavia maksullisia valmennuskursseja,

lin pärjännyt peruskoulussa hyvin ja lukiossakin keskiverrosti, mutta akateeminen maailma tuntui todella vieraalta.

En ymmärtänyt sanoja, joita muut opiskelijat viljelivät luontevan oloisesti kaikessa kanssakäymisessään. Jouduin tarkistamaan ruokapöytäkeskustelun sisältöä sivistyssanakirjasta.

Kun en pärjännyt maisteriopintojen kurssilla, koin valtavaa huonommuuden tunnetta ja ajattelin, ettei minun kuuluisi olla täällä. Suunnittelin opintojen lopettamista.

Tuolloin keskiluokkaisesta taustasta tuleva ystäväni sanoi, että hän olisi minun asemassani vain ajatellut vian olevan opetuksen laadussa, ei itsessä.

Kaltaisteni kokemuksiin perehtynyt sosiologi Mari Käyhkö tunnistaa kokemukseni.

"Työläistaustainen joutuu oikeuttamaan itselleen omaa olemistaan ja lunastamaan oman paikkansa. Se voi näkyä ylisuorittamisena, alisuorittamisena tai paljastumisen pelkona."

Eikä luokan mukana kulkevista tunteista pääse hevillä eroon. Käyhkö sanoo, että työläistaustaisilla yliopistouraa opettamisen muodossa jatkaneilla ihmisillä on edelleen samoja kokemuksia kuin työläistaustaisilla opiskelijoilla.

Tyypillistä on vierauden tunne, emotionaalinen ulkopuolisuus ja kokemus siitä, että on väärässä paikassa – paikassa, joka ei kuulu minulle.

Kyse on jälleen sisäistetystä alemmuudesta, jota kutsutaan toisinaan myös huijarisyndroomaksi. On eri asia kasvaa tiettyyn luokkaan kuin hankkia status myöhemmin, sillä aiemmat käsitykset itsestä seuraavat mukana.

Opiskelujen alkuvaiheessa ihmettelin myös muiden rohkeutta esittää mielipiteitään. Tuntui, ettei minulla ole mitään tärkeää sanottavaa. ”Työläistaustainen saattaa vierestä huomata, että ihmiset ovat vähemmälläkin tietämyksellä äänessä. Mutta kyse on myös tilan ja äänen ottamisesta ja sosiaalisesta itsevarmuudesta”, toteaa Käyhkö.

Lasten ja nuorten rooli on työläisperheessä usein hieman sivummalla, kun keskiluokkaisessa perheessä heillä on enemmän sananvaltaa. Lisäksi keskiluokkaisen kasvatuksen ja keskustelukulttuurin mukana seuraa usein myös argumentointitaito. Asioita opitaan pohtimaan ja yhteiskunnalliset aiheet, kuten politiikka, ovat tuttuja.

Työläisperheessä keskustelu taas on hyvin käytännönläheistä. Meilläkään ei puhuttu kulttuurista, politiikasta tai vaikkapa mediasta. Meillä puhuttiin käytännön askareista kuten työnteosta, mutta ennen kaikkea keskityttiin

53

itse tekemiseen. ”Moni on kertonut oppineensa olemaan hiljaa, jos ei ole mitään sanottavaa”, Käyhkö jatkaa.

Luokasta toiseen loikatessa voi menettää ihmissuhteita tai kytköksen kotimaailmaan. Työläistaustainen opiskelija on limbossa, kun toinen jalka on jo keskiluokassa, mutta kotona vallitsee erilainen kulttuuri. Itsekin raahauduin hitaasti ja epävarmasti kohti luokkaloikkaa ja koin, että käännän selkäni kaikelle, mitä olen ollut.

"Ero kotimaailman ja yliopistomaailman välillä tulee todella näkyväksi ja olo voi olla yksinäinen. Kotona ei välttämättä voi jakaa asioita tai iloita niistä. Voi olla pelko siitä, että muut näkevät sen leijumisena."

Lisää luokkapuhetta

L

uokan moninaisia merkityksiä ei nähdä, vaikka se lävistää melkein kaiken. Suurin syy tähän on aikamme yksilöusko, sanoo sosiologi Mari Käyhkö. ”Nuoret on kasvatettu uskomaan, että kyse on vain siitä, mitä itse haluaa. Luokka on sivuutettu. Olisi kuitenkin hyvä tiedostaa, että kyse on eriarvoistavista sosiaalisista rakenteista.”

Hankalaa luokassa on myös se, että se ei useinkaan näy ulospäin ja se, että luokkapuhe nähdään ihmisiä arvottavana. Käyhkö muistuttaa, että kyse on kuitenkin eriarvoisten rakenteiden näkyväksi tekemisestä, ei yksilöiden arvottamisesta. Luokka olisi tärkeää huomioida kaikilla kouluasteilla. ”Ongelma on se, että luokkasanasto ei ole läsnä arjessamme, eivätkä ihmiset kytke kokemuksiaan luokkakysy-

myksiin, koska sen ei ajatella olevan merkityksellinen.”

Jos ihmiset puhuisivat luokista enemmän ja sanottaisivat kokemuksiaan, olisi helpompi huomata ettei kyse ole vain minusta. Luokkataustasta puhuminen on kuitenkin sekin melko keskiluokkaista toimintaa, eikä minullakaan ollut aiheesta edes aavistusta ennen yliopistoa.

"Neuvoni on, että älä jää kysymystesi kanssa yksin.

Luokkataisteluja jää helposti käymään vain päänsä sisällä", sanoo Käyhkö.

Oma työläistausta voi olla myös voimavara ja rikkaus.

Maailmaa voi silloin katsoa kaksien erilaisten linssien läpi.

"Se ei tietenkään tule ensimmäisenä mieleen, kun kokee vierautta. Mutta jokainen katsoo maailmaa omasta pisteestä käsin. Elämänpiiriään kannattaa hyödyntää."

Niin tein lopulta minäkin. Graduni käsittelee journalismia ja luokan näkymistä sekä näkymättömyyttä siinä.

Se ei tosin meinaa millään valmistua, koska sydämessäni olen aina osaamisestani epävarma duunari. Ja vähän väärässä paikassa.

Artikkelissa on käytetty lähteenä Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen tutkimusta "Kolme näkökulmaa koulutuksen valikoituvuuteen" (2019), kasvatustieteiden professori Piia Seppäsen artikkelia ”Miten ja miksi kouluvalintapolitiikka tuli Suomen peruskouluun 1990-luvulla?” (2003), yliopistonlehtori Matti Lindbergin artikkelia ”Koulutuspolitiikan uusliberalisoitumisen vääjäämättömyys?” (2013) sekä kasvatustieteiden tohtori Hanna Norin väitöskirjaa "Keille yliopiston portit avautuvat?"

(2011). III

Kolmosen keppanat Visiirin työryhmä päätti selvittää, missä ratikkalinja kolmosen varrella on kylmintä kaljaa.

E

räänä kevätpäivänä Visiirin toimituksessa satuttiin pohtimaan uusia tapoja tutustua Tampereen anniskeluravintolatarjontaan. Jopa 15 minuuttia kestäneen suunnittelutyön päätteeksi syntyi Visiirin raitiovaunuekskursio. Koska toimitusharjoittelija elvisteli omistavansa erittäin tarkan elintarvikelämpömittarin, otettiin reissun tavoitteeksi löytää kolmosen ratikkareitin kylmin hanaolut.

Ratikan reitillä on toki aivan posketon määrä erilaisia ravintoloita, joten kriteereiksi asetettiin seuraavat:

1 Yksi ravintola per pysäkki 2 Ei anniskelullisia ruokaravintoloita (pizzeriat, Pancho Villa, mitä näitä nyt on) 3 Ei sisäänpääsymaksuja 4 Maksimietäisyys pysäkiltä ravintolaan 160 metriä

Esinäytös Lehden päätoimittajasta, AD:sta ja toimitusharjoittelijasta koostuva ryhmä hyppää Attilan nurkalta kohti Hervantaa kello 15.45 lähtevään ratikkaan. Maa on loskan vallassa ja taivaalta tulee vettä, kuten huhtikuun 8. päivä ei kuulu olla. Ratikka on varsin täynnä ja kovaäänisesti törisevä Kärppä-fani pitää yllä kevään playoffs-huumaa.

Kärppien kausi päättyi jo kaksi päivää aikaisemmin.

Uskottavan kokemuksen vuoksi ajamme linjan Hervantajärven päätepysäkille asti, nousemme kyydistä ja jäämme odottamaan, että sama ratikka vaihtaa suuntaa ja lähtee kuljettamaan meitä kohti ensimmäistä etappia.

Päätepysäkillä päätoimittaja huomauttaa, että Hervantajärvi haisee paskalta.

Ensimmäisessä kohteessa Hervannan toimintakeskuksen Varjobaarissa seuraamme on liittyvä vielä lehden ahkerimpaan avustajakuntaan lukeutuva alkoholittoman vaihtoehdon edustaja Sakri "sukupolvensa ääni" Pölönen. Myöhemmillä pysäkeillä mukaan nousee muitakin toimituskunnan liepeillä hääriviä. Kuka nyt mistäkin.

KOLMOSEN ratikkalinjalla on 19 pysäkkiä, kriteerit täyttäviä

ravintoloita osui matkalle 11 kappaletta. Etäisyys ravintolaan mitattiin linnuntietä Google Mapsissa.

54

OTA SEURAAVALTA AUKEAMALTA TALTEEN HUOLELLA LAADITTU RATIKKAKARTTA.

55

1 min

2 min

1

1 min

2 min

3 1 min

2 min

3

Hervantakeskus A

Hallila A

Varjobaari

klo 17:28 Männikönkatu 2 Etäisyys pysäkiltä: 159,54 metriä Takaisku! Pubin ovi ei hievahda, vaikka aukeamisajaksi on kirjoitettu kello 15.00.

Sälekaihtimet on vedetty kiinni, mutta ovessa ei ole mitään lappua. Hetken epäröinnin jälkeen päätoimittaja hakee viereisestä Salesta irtotölkin Rainbow-lageria (1,15 e / 14,9 astetta).

Pettynyt seurue kääntyy kohti pysäkkiä ja Tampereen keskustaa.

Myöhemmin selviää, että ravintola on asetettu konkurssiin helmikuussa 2022. Jatkajaa odotellessa.

klo 16:19 Insinöörinkatu 38 Etäisyys pysäkiltä: 30,94 metriä Hinta: Olut opiskelija-alella 4,30 e, ilman 5,30 e Oluen lämpötila: 4,2 astetta Hanaoluen merkki: Karjala Muita huomioita: Hervanta Must Die –paitoja myynnissä, yksi aikuisten miesten seurue on jo päässyt toden teolla aloittamaan viikonlopun.

Musiikkina soi mm. Mötley Cruen ja Iron Maiden.

2 Opiskelija A

Wanha Seppä klo 17:01

Opiskelijankatu 1 Etäisyys pysäkiltä: 146 metriä Hinta: Olut opiskelija-alella 4,70 e, ilman 5,20 e Oluen lämpötila: 8,0 astetta Hanaoluen merkki: Karhu Muita huomioita: Päätoimittajan penkki on irti alustastaan, ja voisi keikauttaa varomattoman istujan päistikkaa lattialle. Ravintolassa on tasainen Tappara- ja Ilves-fanien miehitys. Taustamusiikkina soi epämääräinen jytäpop. Vähän tuulettamaton haju.

56

H ak am et sä Ka le va nr in ne

H er va nt aj är vi Et el äH er va nt a

H Va er rik va ko nn an H ka er m va pu nt s ak e O sk pi us sk el ija Po hj oi sH er va H nt al a lil a 2

1

Tu rt ol a

! allinen Tunnelm

olut!

Kylmin

Hallilan Pub

4 Uintikeskus A

Public House Huurre

klo 17:49 Sammonkatu 46 Etäisyys pysäkiltä: 43,45 metriä Hinta: Iso olut opiskelija-alella 5,50 e, pieni 4 e Oluen lämpötila: 5,8 astetta Hanaoluen merkki: Aura Muita huomioita: Hallilan kohdalla lähes kymmenpäiseksi kasvaneen reissueen konsensus on, että Huurre on erinomaisessa kohdassa reittiä ruokailua varten. Iso kori ranskalaisia maksaa vain 4,5 euroa. Ainakin tässä kohtaa iltapäivää palvelu on nopeaa.

1 min

4 min

1 min

5 Sammonaukio A

Salhojankadun Pub klo 18:44

Salhojankatu 29 Etäisyys pysäkiltä: 102,95 metriä Hinta: Iso olut 6,70 e, pieni olut 4,70 e (hanaoluista opiskelija-ale su-to -10 %) Oluen lämpötila: 6,8 astetta Hanaoluen merkki: Karhu Muita huomioita: Suomen vanhimman brittipubin sisustus on kerrostunut 50 vuoden mittaan.

Kellertävät seinät muistuttavat vasta 13 vuotta sitten loppuneesta sisäsauhuttelusta. Musiikki ei soi, mutta soittotaitoisille tarjolla piano. Kohtelias mutta jämäkkä baarimikko kieltää innokasta soittajaa veivaamasta päivän viidettä Finlandiaa.

Pubin looseihin mahtuu isompikin seurue.

Välihuomio

Aikaisemmissa ravintoloissa on työryhmän kesken aiheuttanut ihmetystä se, että samaan aikaan ostetuissa juomissa on ollut mittaushetkellä useamman asteen vaihtelu. Pubissa kuulemme, että ensimmäinen hanasta laskettu olut saattaa tulla lämpimämpänä letkusta, ja toinen vasta viileämmästä tankista. Päätämme tarkastella mittaustuloksia tältä pohjalta.

6 Tulli A

Tentti klo 19:36

Itsenäisyydenkatu 5 Etäisyys pysäkiltä: 55,88 metriä Hinta: Iso olut opiskelija-alella 4,70 e, pieni olut 4,70 e Oluen lämpötila: 6,0 astetta Hanaoluen merkki: Karjala Muita huomioita: Opiskelijabaariksi profiloituvassa Tentissä on asiakkaita vain muutama.

Taustamusiikkina soi tunnistamattomaksi jäänyt radiokanava, joka soittaa tämän vuosituhannen pophittejä. Seinää koristavat Tampere University Hockeyn ja DDRNV:n pelipaidat, nurkassa nököttävä asiakastietokone henkii 2000-luvun alkua.

2 min

4

5 1 min

1 min

6 2 min

7 Rautatieasema A

Oluthuone Panimomestari klo 20:15

Tuomiokirkonkatu 15 Etäisyys pysäkiltä: 45,94 metriä Hinta: 5,60 e Oluen lämpötila: 7,5 astetta Hanaoluen merkki: Kippari Muita huomioita: Saapumisaikaan ravintola alkaa olla täynnä. Kiertueen monipuolisin olutvalikoima, jonka rungon muodostaa pitkä rivi Plevnan panimon oluthanoja. Pepsissä tiivistettä on lirahtanut reilusti ja maistuu erittäin makealta. Alakerran vessoihin johtavat jyrkät portaat ovat pelottavat mennä alas ja raskaat nousta ylös. Räntäisellä ja tyhjällä terassilla soi Tina Turnerin What's Love Got to Do With It.

8 Koskipuisto A

Henkka klo 20:53

Hämeenkatu 13 Etäisyys pysäkiltä: 20,47 metriä Hinta: Olut opiskelija-alella 5,0 e, ilman 6,9 e Oluen lämpötila: 6,0 astetta Hanaoluen merkki: Karhu Muita huomioita: Työryhmän tuorekasvoisimmilta jäseniltä kysytään ovelta henkilöllisyystodistukset.

Tapparan välieräottelu pyörii koko tilan kaappaavilta screeneiltä ja selostus on lujalla. Kouvolan KooKoo voittaa jatkoerässä 1980-lukua henkivällä lämärimaalilla.

7 1 min

8 2 min

9 2 min

Välihuomio

Kierroksen sääntöjen mukaisesti seuraava pysähdyspaikka olisi Tampereen halvinta tuoppia (Visiiri 1/2021) myyvä Old Irish Pub, mutta siellä on tähän aikaan perjantaita jotakin ohjelmaa, josta velotetaan kolmen euron narikkamaksua.

Ei mennä nyt sinne.

9 Keskustori A

Vanha Monttu

klo 21:45 Hämeenkatu 17 Etäisyys pysäkiltä: 22,84 metriä Hinta: Iso olut opiskelija-alella 4,30 e, pieni olut 4,30 e Oluen lämpötila: 5,6 astetta Hanaoluen merkki: Karhu Muita huomioita: Kaupungin olohuoneena mainostettu kellariravintola on melkein täynnä, mutta koko seurue mahtuu niin sanotulle kirjaston puolelle istumaan. Kovaääninen mies komentaa asiakkaita muodostamaan baaritiskille suoremman jonon. Jäämme arvuuttelemaan, kuuluuko hän henkilö- vai asiakaskuntaan.

10 Tuulensuu A

Mallas2 klo 22:27

Hämeenkatu 30 Etäisyys pysäkiltä: 17,66 metriä Hinta: Olut opiskelija-alella 4 e, ilman 5 euroa Oluen lämpötila: 4,2 astetta Hanaoluen merkki: Karhu Muita huomioita: kaksikerroksisen ravintolan ensimmäisessä kerroksessa on biljardipöytä. Alakerran tunnelmallisessa nurkkauksessa on seinä, jonne asiakkaat saavat jättää muiston itsestään. Seinään on kiinnitetty muun muassa käyntikortteja, narikkalappuja, hyttiavaimia ja kortsuja.

Py yn ik in to ri

Ke sk us to ri Tu ul en su u

Ra ut at ie as em Ko a sk ip ui st o

U in tik es ku s Ka le va

Sa m m on au ki o Tu lli

olut!

Halvin

10 2 min

11 2 min

11 Pyynikintori A

Tuoppi klo 23:17

Pyynikintori 6 Etäisyys pysäkiltä: 64,83 metriä Hinta: 4,50 e Oluen lämpötila: 6,2 astetta Hanaoluen merkki: Koff Muita huomioita: Päätepiste. Ravintola on melkein täynnä. Hyvä tunnelma. Osa seurueesta ottaa porukalla pullon viiniä ja kyllähän tästä joku vielä jatkoillekin jaksaa.

Loppupäätelmät

Loppujen lopuksi varsin verkkaisessa tahdissa tehdylle ratikkarundille tuli mittaa yhteensä noin seitsemän tuntia. Turneen kylmin olut löytyi Varjobaarista, 4,2 astetta, ja lämpimin Wanhasta Sepästä, 8,0 astetta. Oma Alkomme suosittelee lagereiden tarjoilulämpötilaksi 8–10 astetta.

Maailmalla niin sanottuja bulkkilagereita suositellaan tarjoiltavaksi yleisesti 4–7-asteisina.

Uskokaa mitä huvittaa.

Visiirin toimitus näkee ratikkaekskursion konseptissa runsaasti mahdollisuuksia ja kehityskelpoisuutta. Ainesta on vaikka järjestön opiskelijatapahtumalle tai pienemmän porukan seminaarille. Varsinaisia suoritustapoja ja -merkkejä ei tällä reissulla vielä kehitetty.

Päätoimittaja siemaisi jokaisessa ravintolassa pienen hanaoluen, mikä vaikutti vaikeustasoltaan hallittavalta tahdilta ja vastannee Hämeenkadun appron alimpia arvosanoja.

Tosin suorittajalta vaaditaan selkärankaa silloin, kun kävellen olisi jo perillä mutta seuraavaan ratikkaan on vielä kahdeksan minuuttia, sillä baarista toiseen ei todellakaan kävellä!

57

YHTEINEN YSÄRI

58

YHTEINEN YSÄRI ESITTELEE VISIIRIN ESIVANHEMPIEN JÄLKIÄ.

ANTURI 3/1992

ANTURI 3/1992

ANTURI 3/1992

ANTURI 3/1992

ANTURI 4/1992

YHTEINEN YSÄRI

59

AVIISI 6/1992

AVIISI 6/1992

AVIISI 7/1992

AVIISI 7/1992

AVIISI 7/1992

AVIISI 7/1992

Sattumalta ajankohtainen.

Seuraavan kerran syksyllä 2022.