Visiiri 1/2024

TAMPEREEN YLIOPPILASLEHTI

2024

HAS S U JA KU VIA S. 40

S I SÄ L LYS

18 RÄJÄYTETÄÄN KAIKKI Toas häärää nyt vähän joka paikassa.

28 32

Mitä mieltä yliopistossa saa olla?

POLIISIOPISTO Miksi poliisiopiskelijoita ei ikinä näy missään?

JUTTUVINKKI? Ota yhteyttä toimitus@visiirilehti.fi

RÄHINÄÄ

VIA DOLOROSA Toimittaja matkusti bussilla Puolaan.

@visiirilehti

CAN’T UNDERSTAND A WORD?

This is Visiiri, the student magazine of Tampere University. We are an independent journalistic publication, and we aim to keep our readers informed and entertained. We cover a variety of topics about university life, culture and society.

We are sorry to inform you that all the articles in this print issue are written in Finnish. However, we do publish some articles in English online, at visiirilehti.fi. Give us a read, and let us know what kind of articles you would like to see in English in the future! For now, you can look at the pretty pictures and maybe use the paper for a scrapbooking project. 2

PÄÄKIRJ OIT US MARIA MUILU l Päätoimittaja TÄMÄN NÄKÖISET TYYPIT TEKIVÄT LEHDEN TOIMITUS

Maria Muilu Päätoimittaja

Pauliina Lindell AD

Anni Kanniainen Harjoittelija

TÄMÄN LEHDEN AVUSTAJAT

Kaisa Hietalahti

Pihla Leppänen

Sakri Pölönen

Liinu Nieminen

Eeva Valtokari

Otto Rantanen

Miira Parhiala

Carla Ladau

Annika Leppäaho

Anriika Kauppi

Arttu Timonen

4. vuosikerta JULKAISIJA Tampereen ylioppilaskunta TOIMITUKSEN OSOITE Kalevantie 4, 33100 Tampere toimitus@visiirilehti.fi MEDIAMYYNTI samuli.aerikkala@trey.fi helky.kouri@trey.fi PAINOPAIKKA Punamusta Media Oyj

Kannen kuva: Liinu Nieminen

Ohutta mutta painavaa

ew year, new me! Joulutauon jälkeen Visiiri on palannut uudistuneena. Karsimme sivumäärää, ohensimme paperia ja säästimme rahaa. Saneerasimme ulkoasun, loihdimme uusia palstoja (katso s. 51) ja teimme ennenkuulumattomia juttuja esimerkiksi poliisiopiskelijoiden bilettämisestä (s. 32), Puolaan matkustamisesta hikisessä bussissa (s. 44) ja törkyhuuteluista NääsPeksissä (s. 8). Lehti on elinvoimainen ja voimme hyvin.

On surullista ja puuduttavaa, että leikkuriin halutaan kerta toisensa jälkeen paiskata riippumaton ylioppilasmedia. Valitettavasti kaikilla vuosi ei ole alkanut yhtä raikkaasti. Joulukuussa Lapin yliopiston ylioppilaskunta (LYY) päätti lakkauttaa Lapin ylioppilaslehden rahoittamisen. Tammikuuhun mennessä kävi selväksi, että se tarkoittaa käytännössä lehden toiminnan loppumista kokonaan. On surullista ja puuduttavaa, että leikkuriin halutaan kerta toisensa jälkeen paiskata riippumaton ylioppilasmedia. Jälleen 3

kerran yhdessä Suomen yliopistossa kukaan ei enää luotettavasti seuraa, millä tavoin vaikkapa yliopiston hallinto tai edari sekoilevat. Kukaan ei kronikoi yliopistolaisten elämää 2020-luvun Suomessa tai tarjoa aloitteleville kirjoittajille poikkeuksellista paikkaa tehdä laadukasta journalismia. JOURNALISTINEN lehti

yliopistossa ei ole itsestäänselvyys. Tapasin alkuvuodesta työn merkeissä bussilastillisen brittiläisiä ylioppilaskunta-aktiiveja. He olivat erittäin kiinnostuneita suomalaisen ylioppilasmedian toimintalogiikasta. Sikäläiset ylioppilaslehdet vertautuvat ehkä meidän ainejärjestö- ja kiltalehtiimme tai ylioppilaskunnan tiedotuskanaviin: lehtiä tehdään vapaaehtoisvoimin, eli oikeastaan kenellekään ei makseta mitään (ja siksi kirjoittajat palauttavat juttujaan milloin sattuu ja päätoimittajat ovat tuskissaan). Tulenarat artikkelit kiertävät ylioppilaskunnan pr-ihmisen kautta ennen julkaisua, ettei niihin varmasti päädy mitään, mikä esittäisi yliopiston tai ylioppilaskunnan liian ikävässä valossa. Se ei ole siis journalismia ensinkään. Onneksi meillä on toisin. Jatkamme Visiirin tekemistä ohuemmin sivuin mutta yhtä painavin sanoin kuin ennenkin.

•

U U T IS E T

ANRIIKA KAUPPI

Treyn hallitus järjestäytyi

ampereen yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto ja hallitus ovat järjestäytyneet vuodelle 2024. Ylioppilaskunnan edustajisto valitsi itselleen puheenjohtajiston ja hallituksen marraskuussa. Trey on opiskelijoiden edunvalvontajärjestö, joka vastaa esimerkiksi ylioppilasjärjestötoiminnan rahoittamisesta, opiskelijakorteista, vuokra-autoista, yliopisto-opiskelijoiden edunvalvonnasta ja tuutoroinnista. Hallituksen toimikausi on yksi kalenterivuosi.

TREYN HALLITUS JA EDUSTAJISTON PUHEENJOHTAJISTO 2024

Ylärivi vasemmalta oikealle: Riikka Yli-Rahnasto (järjestöt, vapaaehtoiset) Anna Andersson (kaupunki ja yhteiskunta, kestävä kehitys) Mira Kokko (kansainvälisyys, kansallinen koulutuspolitiikka) Rolands Jansons (hallituksen varapuheenjohtaja, järjestöt) Noora Hakulinen (hallituksen puheenjohtaja, talous) Sami Perkiö (tuutorointi, tapahtumat) Ingá Ryhänen (viestintä, yritysyhteistyö) Olivia Ranta (koulutuksen ja oppimisen kehittäminen, järjestöllinen koulutuspolitiikka, tapahtumat) Ellinoora Laaksonen (yliopistohallinto, hallinnon opiskelijaedustajat, jäsenpalvelut) Jemina Niskala (terveys, hyvinvointi, liikunta, yhdenvertaisuus) Alarivi vasemmalta oikealle: Onni Härkönen (edustajiston puheenjohtaja) Alisa Hakkarainen (edustajiston 1. varapuheenjohtaja) Arttu Timonen (edustajiston 2. varapuheenjohtaja)

KYSYTÄÄN TYHMIÄ

MISTÄ OIKEUDESTA VOISIT LUOPUA?

”Oikeudesta kansalaisuuteen. Voin olla itseni myös ilman, että mainostan olevani suomalainen.”

”Ehkä vapaan liikkumisen oikeudesta, jos se palvelisi jotakin suurempaa tarvetta.”

”Olisin valmis luopumaan aika monestakin oikeudesta, jos olisi vaikka sota.”

” Riippuu, mutta luopuisin oikeuksistani tarpeen mukaan.”

MARIA RUSILA Luokanopettaja 2. vuosi

NIKO RINNE Englannin kääntäminen 4. vuosi

HELMI PELTOMAA Rakennustekniikka 3. vuosi

PETJA KAURANEN Hallintotieteet 1. vuosi

UUT I SE T

Englanninkielisten maisteriohjelmien hakemusmäärä raketoi Tampereen yliopiston syksyllä alkaviin kansainvälisiin maisteriohjelmiin jätettiin ennätysmäärä hakemuksia. Edelliseen hakukierrokseen verrattuna nousua oli 46 prosenttia. Hakemuksia jätettiin kaikkiaan yli 14 500. Yksittäisiä hakijoita oli yhteensä lähes 7 300, ja edellisvuoteen verrattuna yksittäisten hakijoiden määrä kasvoi 38 prosenttia. Hakijat edustavat yli sataa eri kansalaisuutta, ja heistä 95 prosenttia oli EU/ ETA-alueen ulkopuolelta.

MARIA MUILU

KAMPUSKUULUMISIA

Presidentinvaalitentti veti Tampereen yliopiston keskustakampuksen 600-paikkaisen juhlasalin täyteen 18. tammikuuta. Osa jonottajista jouduttiin käännyttämään pois.

Konsistorissa tyytymättömyyttä hallituksen valintaprosessiin

onsistorissa kuohuu jälleen. Kahdeksan konsistorin jäsentä, mukaan lukien kaikki opiskelijajäsenet, julkaisivat joulukuussa kannanoton konsistorin päätöksenteosta yliopiston hallituksen valintaa koskien. Kannanoton allekirjoittaneet haluavat ilmaista tyytymättömyytensä konsistorin päätöksentekoprosessiin, joka liittyy hallituksen nimeämiseen ja avoimeen tiedonsaantiin. Opiskelijajäsen Eemeli Lahtinen jätti syyskuussa konsistorille aloitteen siitä, että konsistori saisi tietoonsa kaikkien yliopiston hallitukseen ehdotettujen nimet eikä vain nimityskomitean karsiman ehdotuksen. Aloite otettiin käsittelyyn vuoden viimeisessä konsistorin kokouksessa, ja aiheesta käytiin pitkällinen keskustelu. Monen jäsenen vastustelusta huolimatta puheenjohtaja palautti aiheen takaisin valmisteluun, eikä konsistorilla ollut mahdollisuutta päättää asiasta, vaikka useat jäsenet tätä halusivat. Konsistorin puheenjohtajan, professori Eeva Moilasen mukaan asia palautettiin takaisin valmisteluun juridisten syiden takia. Moilanen toimi kokouksessa asian esittelijänä, ja hänen mukaansa hän oli hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti palauttanut

Viime vuonna valmistui yli 4000 Tampereen yliopistosta valmistui 4297 henkilöä vuonna 2023. Valmistuneista 1744 oli kandidaatin tutkinnon suorittaneita, 2129 maisteritason tutkinnon suorittaneita ja 6 lisensiaatintutkinnon suorittaneita. Tohtoreiksi valmistui 167 henkilöä. Visiiri onnittelee!

SARJAKUVA

asian valmisteluun varmistaakseen sen lainmukaisuuden. Kokouksessa paikalla ollut yliopiston hallintojuristi totesi, että kokouksessa oli tullut esiin tietosuojaan ja julkisuuslakiin liittyviä kysymyksiä, jotka pitäisi selvittää ennen asian päättämistä, Moilanen kertoo. Lahtisen mukaan kulunut kausi konsistorissa on sujunut hyvin ja suuremmilta erimielisyyksiltä on vältytty. Siksi tämän asian palauttaminen takaisin valmisteluun yllätti hänet ja monet muut konsistorin jäsenet. Hän kokee, että demokraattinen prosessi on kokenut kolauksen, kun konsistori ei päässyt tekemään päätöstä erimielisyyttä aiheuttavasta asiasta. ”Tuntuu, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta”, Lahtinen kommentoi Visiirille. Lahtinen ja Moilanen uskovat, että tämä asia ei tule vaikuttamaan konsistorin muuhun työskentelyyn tulevana vuonna. Konsistori kokoontui tammikuussa tämän lehden mentyä painoon. Tätä kirjoittaessa ei ole varmaa, tuliko asia vielä silloin konsistorin päätettäväksi. Asia oli tätä kirjoittaessa yliopiston juristien selvityksessä. Arttu Timonen

Oikaisu Visiirissä 6/23 sivulla 14 jutussa ”Hiilitöppösen jalanjäljillä” hiiliekvivalentin lyhenne oli kirjoitettu joitain kertoja väärin. Lyhenne on ekv, ei evk.

@ K E R H O P O ST IA

TERVEISIÄ EXCALIBURILTA!

ANETTE KARPPINEN

ampereen akateeminen roolipelikerho Excalibur ry on Tampereen korkeakouluyhteisössä pöytäpelikulttuuria edistävä harrastejärjestö. Nimestä huolimatta kerholla pelataan monipuolisesti erilaisia pöytäpelejä: pöytäroolipelejä sekä lauta-, kortti- ja miniatyyripelejä. Kerholla voi pelata myös klassikkopelejä, kuten shakkia, go:ta ja mahjongia. Kerhohuoneemme sijaitsee Hervannan kampuksen Rakennustalossa. Jatkuvaan toimintaamme kuuluvat viikoittaiset lautapeli-illat ja kuukausittaiset roolipeli-illat. Lisäksi jäsenet aktiivisesti tekevät omia peliporukoitaan, joihin voi liittyä helposti esimerkiksi peli-illoissa tai tiedustelemalla kerhon viestintäkanavilla.

Jatkuvaan toimintaamme kuuluvat viikoittaiset lautapeli-illat ja kuukausittaiset roolipeli-illat. ONKO SINUN KERHOLLASI POSTIA?

Järjestämme peli-iltojen lisäksi isompia tapahtumia. Pelikausi avataan alkusyksyllä pöytäpelien täytteisellä avajaissaunalla, jossa etsitään uutta väkeä mukaan peliporukoihin. Kausi päätetään loppukeväällä kaudenpäättäjäissaunalla. Vuosittain Wappuaattona vanhat jäsenet pitävät uusille salaperäisen larp-henkisen fuksijäynän, johon osallistumalla voi hyvällä omallatunnolla sanoa olevansa excalainen. Kerho on myös mukana erilaisissa conitapahtumissa, joista merkittävimpiä ovat Tampereella järjestettävät Tracon ja Tracon Hitpoint. Juhlistamme 35-vuotisjuhlia maaliskuun alussa. Kerho on perustettu roolipelien yleistymisen aikaan Suomessa vuonna 1989 nimellä Tampereen teekkarien roolipelikerho Excalibur. Nykyään jäseniä on runsaasti kaikilta Tampereen kampuksilta. Yksi Suomen suurimmista roolipelitapahtumista, Tracon, on Excaliburin käsialaa. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005 Tampereen teknillisen yliopiston tiloissa. Lautapelija kirjallisuuskokoelmamme ulottuu usealle vuosikymmenelle. Jäsenmaksun suuruus on 10 €/vuosi. Jäsenet voivat muun muassa lainata vapaasti pelejä ja kirjallisuutta kokoelmastamme sekä tehdä kerhohuonevarauksia omiin pelailuihinsa. Kaikki järjestämämme peli-illat ja tapahtumat ovat avoimia eivätkä vaadi jäsenyyttä. Tule tutustumaan!

•

Excaliburin logo

Ota yhteyttä toimitukseen! toimitus@visiirilehti.fi

MITÄ VIT TUA ? ! (jo vuodesta 2002)

Kuka saa järjestää mielenosoituksen yliopistolla?

Millä perusteilla yliopisto päättää, mistä asioista yliopiston tiloissa saa järjestää mielenosoituksen? Korkeakoulun tilat ja laitteet on tarkoitettu ensisijaisesti käytettäväksi opiskeluun, tutkimukseen ja korkeakouluihin liittyvien työtehtävien suorittamiseen. Yliopistolla on työnantajana ja koulutuksen järjestäjänä velvoite taata kaikille turvallinen työ- ja opiskeluympäristö. Mielenosoitusten järjestäminen yliopiston tiloissa ei ole mahdollista perustuen yliopiston järjestyssääntöihin, turvallisemman tilan periaatteisiin sekä korkeakouluyhteisön turvallisuusteeseihin. Tampereen yliopiston toimintaan tai päätöksiin kohdistuva kritiikki on toki tiloissamme mahdollista turvallisen tilan periaatteiden mukaisesti. Vastaus mielenosoituksia koskeviin tiedusteluihin lähetetään yliopiston turvallisuustiimin tai tila- ja kiinteistöpalveluiden palvelusähköpostista. Millaisia toimenpiteitä mielenosoittajat aiheuttavat henkilökunnassa? Luvattoman mielenosoituksen tapahtuessa pyydetään mielenosoittajia siirtymään pois yliopiston tiloista yleisille alueille. Tarvittaessa yliopisto kääntyy viranomaisten puoleen.

valotaideteoksista? Yliopistoa on valaistu esimerkiksi Ukrainan tukemiseksi ja keskoslasten päivänä. Pyynnöt tulevat pääsääntöisesti yliopiston johdolle tai viestintään ulkopuolisilta tahoilta tai sidosryhmiltä, kuten valtioneuvostolta, Tampereen kaupungilta tai YK:n alaisilta järjestöiltä. Harkinnan jälkeen valaistus- tai liputuspyyntö välitetään tila- ja kiinteistöpalveluille.

LUVATTOMAN MIELENOSOITUKSEN TAPAHTUESSA PYYDETÄÄN MIELENOSOITTAJIA SIIRTYMÄÄN POIS YLIOPISTON TILOISTA YLEISILLE ALUEILLE. TARVITTAESSA YLIOPISTO KÄÄNTYY VIRANOMAISTEN PUOLEEN. Millä perusteilla nämä päätökset tehdään? Toteutettavat kannanotot liittyvät tyypillisesti tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen tai muuhun hyvää tarkoittavaan teemaan.Taustalla ovat usein myös valtakunnalliset linjaukset.

INKA AURANEN

liopiston linjaukset mielenilmausten suhteen ovat herättäneet keskustelua. Palestiinaa tukeva mielenilmaus linjattiin liian poliittiseksi, mutta hallituksen leikkauspolitiikkaa vastustavat valtaukset sallittiin ja yliopisto on itse valaissut keskustakampuksen ulkoseinää esimerkiksi Ukrainan tukemiseksi. Tila- ja kiinteistöpalveluiden toiminnasta vastaava palvelualueen johtaja Pertti Iso-Mustajärvi ja yliopiston turvallisuustiimin toiminnasta vastaava johtava asiantuntija Kirsi Reiman vastasivat Visiirin kysymyksiin sähköpostitse yliopiston viestinnän välityksellä.

Kuka päättää yliopiston omista kannanotoista, kuten esimerkiksi ulkoseinän 7

Vaikuttavia tekijöitä ovat luonnollisesti erilaiset säädökset sekä myös valtakunnalliset kannanotot, josta esimerkkinä on Ukrainan tueksi toteutettava liputus, joka toteutetaan valtioneuvoston suositukseen perustuen. Entä ylioppilaskunnan jäsenten mielipiteet – siis mihin nojataan päätöksiä tehdessä? Tampereen ylioppilaskunta ei ole kannanotoista päättävä elin. Yliopisto käy aktiivista keskustelua ylioppilaskunnan kanssa ja heidän mielipiteillään on painoarvoa päätöksenteossa.Tästä esimerkkinä voidaan mainita kesä–heinäkuussa yliopiston kampuksilla toteutettava Pride-liputus, joka lähti muutama vuosi sitten liikkeelle ylioppilaskunnan toiveesta. Mitkä mielipiteet ovat liian radikaaleja yliopiston seinälle? Korkeakouluyhteisömme jäsenillä on lakiin perustuva oikeus turvalliseen, terveelliseen, yhdenvertaiseen sekä tasa-arvoiseen opiskelu- ja työympäristöön niin fyysisesti, psyykkisesti kuin digitaalisestikin. Kaikki näitä asioita loukkaava, siveetön, poliittinen tai uskonnollinen julistava ilmoittelu on kielletty. Yliopiston on otettava huomioon monikulttuurinen yhteisö ja kaikille tulee mahdollistaa turvallinen työ- ja opiskeluympäristö. Toimitus

•

”Lopulta kokonaisuuteen suhteutettuna ylilyöntejä oli aika vähän”, sanoo NääsPeksissä näytellyt Satu Tammekann.

Speksiä, seksiä Opiskelijateatteri on menossa siistimpään suuntaan, mutta rajaa hyvän maun huumorille on silti vaikeaa linjata. NääsPeksin tekijät pohtivat, miten pitkälle yleisön toiveiden toteuttamiseksi tulisi venyä.

Teksti & kuvat EEVA VALTOKARI

yyslukukauden aikana Tampereella pääsi seuraamaan Tampereen yliopiston poikkitieteellistä speksiä eli NääsPeksiä viiden esityksen verran. Speksi, eli interaktiivinen opiskelijateatteri, seuraisi ilman yleisön keskeytyksiä rakenteeltaan tavallista näytelmää. Lopullinen teos syntyy yleisön ja tuotannon yhteistyöstä. Kun kuka tahansa katsoja huutaa Omstart!, juuri nähty kohtaus toistetaan uudella tavalla, joko vapaamuotoisesti tai pyydettyä tarkennusta noudattaen. Omstartin valta nousee päähän kohisten, eikä ihmekään. Parhaimmillaan sekä näyttelijät, bändi että tuotanto toteuttavat katsojan toiveen. Muun yleisön nauru validoi nokkelan heiton ja ajoituksen. Koska huumorintajua on yhtä monta kuin katsojaa, ei jokainen huuto voi olla onnistunut, pohtivat NääsPeksissä ensimmäistä kertaa näytelleet Lauri Ahonen ja Satu Tammekann. Syksyllä 2023 esitetty speksi Hokkuspokkus, beibi! oli molemmille hieno kokemus. NääsPeksiä esitettiin Helsingissä, Tampereella ja Turussa yhteensä seitsemän kertaa. Vaihtuvallakin yleisöllä saattoi huomata toistuvia suosikkihuutoja. Omstart! Kerro totuus ja Omstart! Ruotsiksi pysyivät suosittuina, näyttelijät kertovat. Lisäksi yleisön huudot ajoittuvat helposti samoihin kohtauksiin, jolloin improvisaation rinnalle syntyy rutiineja. Myös seksiyllytys ja homopornotoiveet tuntuvat säilyttävän oman kiintiönsä. Miten pitkälle näyttelijän tulee venyä täyttääkseen omstartien toiveet ja mistä alkaa yleisön vastuu?

→

Suutelua kerran per show

Silmäpeliä ja pelisilmää

Aikaisempina vuosina NääsPeksissä näytelleenkin tuottaja Jenni Arposen mukaan seksuaalissävytteiset huudot ovat valitettavan yleisiä ja toistuvia, vaikka niiden määrä onkin vähentynyt. ”Yleisö saattaa lähteä jopa pelleilemään sillä, mihin kaikkeen näyttelijä suostuu. Kun näyttelijän tulee reagoida nopeasti, täytyisi hetkessä punnita sekä omia että roolihahmon rajoja. Miten olisi kokonaisuuden kannalta parasta reagoida seksuaalissävytteiseen huuteluun?”, kuvailee Arponen. Myös Ahonen ja Tammekann tunnistavat ristitulen. ”On helppo tarjota yleisölle sitä, mitä heidän koetaan haluavan, vaikka poistuisi omalta mukavuusalueelta. Improvisaatioteatteria tehdessä parasta jälkeä tulee, kun vain lähtee seuraamaan impulssia. Välillä jäi toivomaan, että olisi keksinyt lähestyä tällaisia huutoja toisenlaisen koukun kautta” Ahonen sanoo. Hän esitti NääsPeksissä toista päähenkilöistä, velho Dabraa. Dabra ja Labim, siis Ahonen ja vastanäyttelijä Teemu Nieminen, olivat sopineet monen muun tavoin keskenäiset rajansa lavalle. Suudella voisi kerran esityksessä, vaikka kaksikon välille toivottiin usein lisää erotiikkaa. ”Niin kauan kun muistan, kaikki ovat nauraneet homojutuille, enkä osaa sanoa miksi se on hauskaa, että kaksi miesoletettua ovat läheisissä tunnelmissa. Toivottavasti Dabran ja Labimin väliset kohtaukset viihdyttivät enemmän yllättävyyden kuin kahden miehen takia. Mutta ei se tunnu kivalta”, pohtii Ahonen.

Omista rajoista on ollut näyttelijöiden mukaan helppo keskustella läheiseksi muodostuneessa tuotannossa. Kun Turun Logomon esityksessä omstartissa pyydettiin piiskaamaan Ahosta vyöllä, riitti ymmärrykseen jutun torjumisesta näyttelijöiden vaihtama katse. Luotettavassa seurassa on kevyt ja helppo reagoida – tai jättää reagoimatta. Jenni Arposelle on jäänyt speksissä näyttelemisestä mieleen erityisesti huuto, jossa häntä kehotettiin ottamaan housut pois. Tuolloin tämänkin vuoden speksin ohjannut Harri Kailanto meinasi Arposen mukaan puuttua asiaan tulemalla lavalle. ”Näyttelijöiden ei ole ikinä pakko tehdä mitään, mitä he eivät halua”, Kailanto painottaa. Yleisöstä huudetun omstartin saa halutessaan sivuuttaa. Kaikista asiattomimpiin kommentteihin on joskus varauduttu ULOS-kyltillä, jonka tarkoitus on viheltää peli poikki humoristisella tavalla. Tänä vuonna kylttiä ei tarvittu. ”Rajanveto on hankalaa, koska huumorille on vaikea asettaa selkeää nyrkkisääntöä. Toisille hauskat jutut voivat olla osalle liian seksuaalista tai mustaa huumoria. Nekrofilia-juttuihin ollaan puututtu, ja jatkuva homopornon pyytäminen käy nopeasti vanhaksi”, Kailanto sanoo.

Rajanveto on hankalaa, koska huumorille on vaikea asettaa selkeää nyrkkisääntöä. Toisille hauskat jutut voivat olla osalle liian seksuaalista tai mustaa huumoria.

Kokonaisuus on lähes kunnossa Ensi vuoden speksiä odottaessa näyttelijöiden tunnelmat ovat haikeat mutta onnelliset. He alleviivaavat, että kaikkea oli kiva tehdä, eikä mikään lavalla tapahtunut jäänyt kaduttamaan. ”Lopulta kokonaisuuteen suhteutettuna ylilyöntejä oli aika vähän. Seksuaalisetkin omstartit voivat olla yksittäin hauskoja”, summaa Tammekann. ”Kun tehdään yhdessä, syntyy jotain taianomaista. On ihana pelata tennismatsia muiden näyttelijöiden kanssa”, sanoo Ahonen, joka kuvailee speksissä näyttelemistä uransa parhaaksi kokemukseksi. Monta kertaa mukana ollut Arponen toivoo, että speksi liikkuisi kohti monimuotoisempaa ja vieläkin suvaitsevaisempaa tekemistä. Järjestötoimintaan vakiintuneita rakenteita pitäisi voida räjäyttää ja vanhoista muoteista irrottautua. Yleisöstä käsin voi saada kuvan, että näytelläkseen speksissä tulisi olla valmis tekemään mitä tahansa. Näyttelijöiltä ei kuitenkaan vaadita valmiutta intiimeihin kohtauksiin. Näyttelemiseen toki voi kuulua muita tapoja olla lähellä muita speksiläisiä – kuten vaikka tulla hirviön syömäksi ahtautumalla kaverin esiintymisasun sisään. Opiskelijateatterin etuliitteestä huolimatta mukaan hakeakseen ei tarvitse olla opiskelija. Lisäksi pientä mutta tärkeää sivuosaa pääsee kokeilemaan huutamalla taikasanan – omstart!

•

Näyttelijän uraa tavoitteleva Lauri Ahonen (vas.) tuli mukaan speksiin työelämästä. Luokanopettajaksi opiskeleva Satu Tammekann esitti Roxya.

TIESITKÖ, ETTÄ... Ensimmäinen NääsPeksi nähtiin keväällä 1999, jolloin Hamlet-raina sai ensi-iltansa. Seuraava speksiproduktio nähtiin jo saman vuoden syksyllä, ja siitä lähtien uusi raina on tehty joka vuosi.

”Näyttelijät ovat niin teräviä, että toivomme samaa myös omstarthuudoista”, sanoo Mediapoliksella opiskeleva Jenni Arponen.

Ketä kiinnostaa? Millaista opiskelijoiden kiinnostus presidentinvaaleja kohtaan on, kun presidentti rajattuine valtaoikeuksineen voi tarjota opiskelijoiden ahdinkoon lähinnä lämmintä kättä? Selvisi, että aihetta on tutkittu varsin vähän.

P Teksti & kuvat PIHLA LEPPÄNEN Kuvitus CARLA LADAU

residentinvaalit ovat jääneet tutkimuksessa eduskuntavaalien varjoon, ja dataa on kerätty ja tutkittu niukasti myös opiskelijoiden näkökulmasta. Nuorista, joiden ikäryhmään suuri osa opiskelijoista kuuluu, on kuitenkin enemmän tietoa. Kysyimme Tampereen yliopiston opiskelijoilta ja politiikan tutkijoilta, kiinnostavatko presidentinvaalit opiskelijoita. Valtio-opin dosentti ja Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tutkimuspäällikkö Sami Borg uskoo vaalien kiinnostavan opiskelijoita ja nuoria, vaikka presidentin valta ei suoraan opiskelijoiden asioihin yletykään. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka koskee kaikkia kansalaisia, ja se on ollut viime aikoina erityisesti tapetilla Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

→

VAALIKONEET OVAT NUORILLE KAIKKEIN TÄRKEIN TIETOLÄHDE ÄÄNESTYSPÄÄTÖKSESSÄ.

”Suurin osa nuorista miehistä ja osa naisistakin käy asepalveluksen. Presidentinvaalien teemat ovatkin itse asiassa aika paljon esillä nuorten elämässä, vaikka korkeakouluopiskelijan näkövinkkelistä siltä ei aina tuntuisikaan”, Borg muistuttaa. Kiinnostus vaaleihin on näkynyt myös opiskelijoiden kurssivalinnoissa. Valtio-opin ja viestinnän opintosuunnat järjestivät Tampereen yliopistossa syksyllä 2023

kurssin vuoden 2024 presidentinvaaleista. ”Kurssille ilmoittautui enemmän opiskelijoita kuin pystyimme ottamaan. Se kertoi, että kiinnostusta vaaleja kohtaan oli eri aloilla eikä vain politiikan tutkimuksen ja viestinnän opiskelijoiden keskuudessa”, valtio-opin väitöskirjatutkija Maarika Kujanen sanoo. Vuonna 2024 vaalien asetelma on myös ollut jännittävämpi kuin edeltävissä vuoden 2018 vaaleissa, joissa näytti jo etukäteen hyvin selvältä, että istuva presidentti Sauli Niinistö valitaan uudelle kaudelle. Presidentin vaihtuminen varmuudella on myös voinut lisätä kiinnostusta, tutkijat uskovat.

Ikä ei välttämättä ratkaise Presidenttikisassa ensimmäiselle kierrokselle yltäneistä ehdokkaista lähes kaikki olivat suhteellisen varttuneita. Nuorin oli Vasemmistoliiton ehdokas, 36-vuotias Li Andersson. Äänestyskäyttäytymiseen voi vaikuttaa ehdokkaan samaistuttavuus, ja nuoret äänestävätkin usein ikäänsä lähellä

olevia ehdokkaita. Presidentinvaalit saattavat kuitenkin olla poikkeus. ”Presidentinvaalien yhteydessä kerättyjen aiempien kyselytutkimusten mukaan kansalaisten ehdokasvalinnassa korostuvat muun muassa ehdokkaan pätevyys, arvot sekä ulkopoliittinen kokemus ja osaaminen. Vastaajat ovat asettaneet ehdokkaan henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten sukupuolen ja iän, melko alas vaikuttavissa tekijöissä”, kertoo Kujanen viitaten kaikkien ikäryhmien vastauksiin. Hän korostaa, että kyselytutkimukset mittaavat vain vastaajien omaa kokemusta. Ikä voi vaikuttaa äänestyspäätökseen tiedostamattakin. Vaalien seuraamistapoihin ikä kuitenkin vaikuttaa. Sami Borgin mukaan vaalikoneet ovat nuorille kaikkein tärkein tietolähde äänestyspäätöksessä. Ne myös ohjaavat sitä, mitä pidetään tärkeänä. ”Vaalikoneissa on paljon henkilökohtaisia arvoja monitoroivia kysymyksiä, mikä vaikuttaa siihen, että myös muilla kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikan niin sanotuilla kovilla ydinkysymyksillä on merkitystä presidentinvaaleissa”, Borg analysoi.

KIINNOSTAVATKO VAALIT?

PEETU HÄNNINEN Lääketiede Kolmannen vuoden opiskelija

LAURA JARYGIN Varhaiskasvatus Ensimmäisen vuoden opiskelija

Oletko kiinnostunut presidentinvaaleista? Ehdottomasti olen kiinnostunut. Olen kattavasti perehtynyt materiaaleihin, joita on vaaleihin liittyen tarjolla. Olen aktiivisesti seurannut yksilö- ja ryhmätenttejä sekä lukenut Helsingin Sanomissa julkaistuja ehdokkaiden kirjoittamia esseitä kirjallisuudesta.

Oletko kiinnostunut presidentinvaaleista? Kyllä, olen kiinnostunut. Miksi? Minua kiinnostavat kaikki yhteiskunnalliset asiat, ja mielestäni presidentinvaalit ovat osa meidän yhteiskuntaamme. Koen, että vaaleissa pääsee vaikuttamaan arkipäiväiseenkin elämään. Kyllä se on tärkeää, kuka meidän maatamme edustaa.

Miksi? Viimeiset 12 vuotta Suomella on ollut älyttömän vahva ulkopoliittinen johtaja. Sauli Niinistö on suoriutunut niin hyvin kuin vain voi olla. Kansansuosiokin on sen mukaista. Mielestäni on tärkeää, että vaikeana maailmanpoliittisena aikana Suomella on vahva ulkopoliittinen johtaja. Totta kai haluan antaa ääneni omasta mielestäni parhaalle ehdokkaalle, jotta voidaan jatkaa samaa rataa.

Opiskelijat ja nuoret eivät ole monoliitti

VUODEN 2018 VAALEISSA 18–24-VUOTIAIDEN NUORTEN KESKUUDESSA ÄÄNESTYSAKTIIVISUUS OLI SITÄ SUUREMPAA, MITÄ KORKEAMMIN KOULUTETTU NUORI OLI.

Opiskelijoiden äänestysaktiivisuutta presidentinvaaleissa ei ole juurikaan tutkittu, mutta vuoden 2018 vaaleissa 18–24-vuotiaiden nuorten keskuudessa äänestysaktiivisuus oli sitä suurempaa, mitä korkeammin koulutettu nuori oli. Borgin mukaan koulutustason vaikutus äänestysaktiivisuuteen onkin erityisen voimakasta nuorimmissa ikäryhmissä. ”Matalimmat äänestysprosentit löytyvät alle 30-vuotiaista väestöryhmistä, joilla ei ole ollenkaan perusasteen jälkeistä koulutusta”, Borg sanoo. Äänestäjinä opiskelijat eivät olleet poikkeuksellinen ryhmä viime vaaleissa. Kyselytutkimuksessa opiskelijoista 65 prosenttia kertoi kannattaneensa Sauli Niinistöä, 17 prosenttia Pekka Haavistoa, 12 prosenttia Matti Vanhasta ja kolme prosenttia kaikkia muita ehdokkaita vuoden 2018 presidentinvaaleissa. Kyselyyn vastasi 78 opiskelijaa. Kannatustiedot ovat Borgin vielä julkaisemattomasta tutkimusaineistosta.

EETU RISIKKO Automaatiotekniikka Ensimmäisen vuoden opiskelija

LEYLA LEPPÄNEN Kirjallisuustiede Ensimmäisen vuoden opiskelija

Oletko kiinnostunut presidentinvaaleista? Kyllä.

Oletko kiinnostunut presidentinvaaleista? Vähäsen.

Miksi? Vaalit vaikuttavat Suomen ulkopolitiikkaan ja samalla muiden valtioiden mielipiteisiin Suomesta. Presidentti edustaa Suomea.

Miksi? Kyllä kiinnostaa tietenkin se, että voi vaikuttaa. Sitten taas muuten ilmapiiri on niin sekaisin, että myös vähän ärsyttää ja harmittaa.

Gallup on toteutettu 11.1.2024 ennen vaalien ensimmäistä kierrosta.

→

”Tulos ei poikkea hurjan paljon vaalituloksesta. Viime vaalien osalta voidaan sanoa, että opiskelijoiden äänestysvalinnat presidentinvaaleissa vastasivat kaikkien äänioikeuttaan käyttäneiden tulosta”, Borg sanoo. Hän toteaa tulosten olevan kuitenkin vain suuntaa antavia vastaajien vähäisyyden vuoksi. Vuoden 2018 vaalit olivat poikkeukselliset Niinistön ylivoiman vuoksi, ja Borg pohtiikin, että opiskelijoiden äänestyskäyttäytyminen voi hyvin olla vuoden 2024 vaaleissa erilaista. Tutkijat muistuttavat myös, etteivät opiskelijat ole äänestäjinä homogeeninen ryhmä. Mukaan mahtuu niin toisen asteen opiskelijoita, korkeakouluopiskelijoita kuin uudelleenkouluttautujiakin. Myös korkeakouluopiskelijoiden sisällä on eroja. Vuonna 2015 tutkittiin silloisen Tampereen yliopiston opiskelijoiden koulutusalan yhteyttä poliittiseen orientaatioon. Yhteiskunta- ja sosiaalitieteellisillä aloilla näkemykset olivat vasemmistolaisimpia, kun taas vihreiden kannatus oli suurta journalistiikan ja politiikan tutkimuksen opiskelijoiden keskuudessa. Kauppa-, lääke- ja hallintotieteiden opiskelijat olivat oikeistolaisempia. Silloisesta

Tampereen teknillisestä yliopistosta vastaavaa tutkimustietoa ei tiettävästi ole.

Some aktivoi nuoria Vuonna 2024 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen ehdokkaista kaikki olivat Tiktokissa lukuun ottamatta Perussuomalaisten Jussi Halla-ahoa. Tunnepitoinen viestintä on somevideoille tyypillistä, mutta Borgin mukaan se ei välttämättä tarkoita nimenomaan nuorten kosiskelua, vaan on seurausta alustan yleisestä tyylistä. Vaaleista kiinnostumiseen some voi kuitenkin vaikuttaa. ”Näissä vaaleissa nuorten kiinnostukseen on apuna myös se, että kaikki presidenttiehdokkaat ovat melko, elleivät todella aktiivisia somessa. Nuoret hankkivat tiedot uutisista ja ajankohtaisista asioista pääasiassa somen kautta.” Pelkällä Tiktok-seurannalla vaaleista voi saada vääristyneen kuvan: presidentinvaalivaalikampanjat ovat valtavia, ja niitä tehdään edelleen paljon myös muualla kuin somessa. Vaikka viime eduskuntavaaleissa Pirkanmaaltakin nousi eduskuntaan monta nuorta Tiktok-tähteä, presidentinvaaleissa vaakakupissa voivat painaa muut asiat.

NÄISSÄ VAALEISSA NUORTEN KIINNOSTUKSEEN ON APUNA MYÖS SE, ETTÄ KAIKKI PRESIDENTTIEHDOKKAAT OVAT AKTIIVISIA SOMESSA.

”On vaikea arvioida somen todellista vaikutusta äänestyspäätöksiin. Toki sosiaalisen median avulla voidaan tavoittaa erilaisia yleisöjä verrattuna perinteiseen kampanjointiin sekä vaikuttaa mielikuviin ehdokkaista”, Kujanen tiivistää. Jutussa on käytetty lähteenä haastattelujen lisäksi Tilastokeskuksen vaalitilastoja sekä TARU-projektissa toteutettua tutkimusta ”Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon”. Tämä juttu tehtiin ennen ensimmäistä presidentinvaalikierrosta. Mahdollinen toinen vaalikierros on 11.2.2024.

•

KOLUM NI

MITÄ TURHIA TAITOJA SINULLA ON?

ANNI KANNIAINEN

TURHAT TAIDOT

EEVA VALTOKARI

Kirjoittaja on journalistiikan maisteriopiskelija ja aina avoin kuulemaan päivän horoskooppinsa.

Horoskooppini oli rasittavan totta

”Osaan laittaa silmät ristiin.” MARKUS HEIKKINEN Biolääketieteen tekniikka 1. vuosi

oulun alla alkoi kuukauden kestävä Capricorn Season, siis astrologiaa mukaillen kauriiden kausi. Kauris on joulukuun 21. päivän ja tammikuun 20. päivän välillä syntyneiden maamerkki, jonka edustajia luonnehditaan luotettaviksi, käytännöllisiksi ja maatuneiksi konkreettisen todellisuuden arvostajiksi.

”Osaan heiluttaa sieraimiani.” SAAGA HÄRKÖNEN Sosiaalipsykologia 6. vuosi tohtoriopintoja

”Pystyn koskemaan kielellä nenää.” ELENA ERKKILÄ Materiaalitekniikka 1. vuosi

Kerran erehdyin kertomaan, että olen skeptinen astrologian suhteen. Sain onnekseni nopeasti diagnoosin horoskooppeja rakastavalta tutultani. Hänen mukaansa en ole vielä löytänyt hengellistä totuutta – mutta kauriit nyt ovat usein tuollaisia tosikkoja – ja siksi aurani on huonossa kunnossa. Tilanne oli niin hälyttävä, että tuttu halusi puhdistaa ympäröivän ilman sytyttämällä kotonani palo santo-puunpalan suitsukkeeksi. Ja mikä pahinta – en voinut väittää vastaakaan! Olisin ehkä loukkaantunut syvemmin, mutta klassisen kauriin tavoin ajattelen päälläni. Olen rationaalinen ja vaadin todisteita. Oli syynä sitten jokin neuroepätyypillisyys tai puhdas itsekeskeisyys, en aisti hienovaraisia energioita ympärilläni. Ajatus siitä, että syntymäaikani määrittelisi itsessäni jotakin, lähinnä ahdistaa.

VAIKKA en uskokaan astrologiaan, sovin hyvin kauriiden muottiin. Myös oma Instagram-empiriani viittaa siihen, että kauriit jakavat horoskooppisisältöjä epätodennäköisesti (toisin kuin neitsyet, kalat, härät ja ravut).

Tilanne oli niin hälyttävä, että tuttu halusi puhdistaa ympäröivän ilman sytyttämällä kotonani palo santo-puunpalan suitsukkeeksi.

Googlatessa ”why capricorns” haetuin häntä kuuluu ”are the worst?”. Siis hyvää alkuvuotta kaikki kanssakauriit, loogisuutta arvostavat, matematiikalla maailmaa jäsentävät ja pätemistä rakastavat opiskelijat. Kannustan silti jokaista kaurismaista järkeilijää etsimään tänä vuonna itsestään lisää heittäytymistä ja supistamaan silmienpyörittelyä asioille, joita me vain emme vielä ymmärrä.

•

Kohti korkeuksia Tampereen opiskelija-asuntosäätiöllä on nyt ”rakentamisen supervuosi” – vahingossa. Monenlaisia hankkeita on viritelty pitkään, ja nyt monet niistä etenevät samaan aikaan. Vanhan purkamista on vastustettu. Toimitusjohtaja myöntää sen harmittaneen, mutta ei silti kerro, kuinka paljon ärsytti asteikolla yhdestä kymppiin. Teksti & kuvat KAISA HIETALAHTI

Purkuhaaveita vastustetaan

eiskontielle nousee jäätävän iso kerrostalokompleksi, Pinninkadulta lyötiin talo matalaksi, keskustan funkkistaloa aiotaan korottaa neljällä kerroksella ja Itsenäisyydenkadun Ilmari halutaan korvata isommalla. Tampereen opiskelija-asuntosäätiö (Toas) tuntuu hääräävän yhtäkkiä kaikkialla. ”Tämä vuosi on tosiaan aika lailla semmoinen supervuosi”, toteaa Toasin toimitusjohtaja Kirsi Koski. Se ei tosin ollut tarkoitus. Jos se olisi vain säätiöstä kiinni, se aloittaisi mieluiten joka vuosi yhden uuden talon rakentamisen ja peruskorjaisi yhtä vanhaa. Nyt vain on niin, että monen talon täydennysrakentamiskaava on ollut tekeillä ”tosi monta vuotta”, ja nyt hankkeet ovatkin nytkähtäneet samaan aikaan eteenpäin.

Idean ja valmiin urakan välissä voi olla monta välivaihetta. Kaupungissa kaavamuutoksia hiotaan, niistä kerätään palautetta ja niitä käsitellään lautakunnissa ja valtuustossa. Sitten tarvitaan vielä kaavan mukaiset piirustukset ja muu. Toasin ja tamperelaisten näkemykset eivät ole aina kohdanneet. Näkyvimmin tänä syksynä on hiertänyt Itsenäisyydenkadulla sijaitseva Toas Ilmari, jossa on opiskelija-asuntojen lisäksi nykyisin Hese, Mixei ja katukuvasta erottuvia pyöreitä ikkunoita. Talo tunnetaan myös ”pankkipalatsina”, sillä se rakennettiin 1970-luvulla Suomen työväenpankin tiloiksi.

TOAS Ilmarin tilalle Itsenäisyydenkadulle kaavaillaan uutta ja isompaa. 18

Aamulehti julkaisi marraskuussa mielipidekirjoituksen, jonka allekirjoittajina oli muun muassa arkkitehteja ja kaupungin rakennuspolitiikan parissa toimivia ihmisiä. Kirjoittajien mielestä olennaista ei ole se, onko rakennus kaunis vai ei, sillä se edustaa aikaansa, eikä sitä tulisi purkaa. Kirjoittajien mukaan Toas on viime vuosina ”lähinnä kunnostautunut kaupunkikuvallisesti- ja kulttuurisesti arvokkaiden vanhojen rakennusten purkajana uudisrakennusten tieltä.”

Koski muistaa tekstin heti. Kritiikki ei tunnu hänestä ihan reilulta, sillä tällaisissa tilanteissa pitää punnita monia asioita. Toas haluaa esimerkiksi rakentaa 80 asunnon tilalle noin 200, eikä rakennusta ole virallisesti suojeltu, hän muistuttaa. Kaavaa on valmisteltu jo useita vuosia. ”Ennen tätä syksyä missään kukaan ei ole millään lailla viitannut siihen, että se pitäisi säilyttää tai että kaava ei voisi edetä purkaen ja täydennysrakentaen”, Koski sanoo.

TOASIN JA TAMPERELAISTEN NÄKEMYKSET EIVÄT OLE AINA KOHDANNEET.

”Olen ollut reilut seitsemän vuotta talossa, ja syksyllä 2016 ensimmäiset palaverit kaavoituksen kanssa ovat koskeneet sekä Ilmaria että Tuomiokirkonkatua.” Toas ajoi pitkään Tuomiokirkonkadun ja Verkatehtaankadun kulman funkkistalon purkamista. Purkulupaa haettiin 2018, mistä lähtien asunnot ovat olleet tyhjillään. Kaupunki tyrmäsi hakemuksen, ja talosta väännettiin kättä pitkään. Alun perin Toas olisi räjäyttänyt satavuotiaan pyöreäkulmaisen rakennuksen ja tehnyt modernimpaa tilalle. Nyt pöydällä olevassa ehdotuksessa vanha julkisivu säilyy, mutta päälle rakennetaan muutama kerros lisää. Koski kehuu sitä, että eriävistä mielipiteistä on päästy hyvään kompromissiin.

→

Keskustassa hierottiin kompromissi Ehkä keskustelua viriää nyt, kun useat valmistellut projektit näkyvät samaan aikaan? ”Näin valitettavasti on”, Koski arvioi.

Toas Hippoksen tontille nousee noin 600 asuntoa, kauppa ja liiketiloja. 19

Tuomiokirkonkadun funkkistalo on ollut tyhjillään vuodesta 2018. 20

UUTEEN HIPPOKSEEN VALMISTUU ”YHTEISÖYKSIÖITÄ”, JOTKA PYRKIVÄT TASAPAINOILEMAAN YHTEISÖLLISYYDEN JA YKSITYISYYDEN VÄLILLÄ.

Kosken mukaan se näkyy kysynnässä. Suomennettuna: rahapula trendaa, kun hallitus leikkaa asumis- ja opintotukia. Koski nostaa esille myös uuteen Hippokseen valmistuvat ”yhteisöyksiöt”, jotka pyrkivät tasapainoilemaan yhteisöllisyyden ja yksityisyyden välillä. Käytännössä ne ovat 20 neliön pikkuyksiöitä, joissa on oma kylpyhuone ja keittiö. Sen lisäksi 6–9 naapuriasuntoa jakavat kuitenkin yhteisen olohuoneen. Se kuulostaa kivalta. Ja ehkä myös kätevältä tavalta esitellä hyvänä uutisena se, että yksiöiden kokoa nipistetään.

Missä ovat värit? ”Eiköhän me siis tässäkin päästä eteenpäin”, Koski sanoo. Hän korostaa, että kaupungin ja kaavoituksen kanssa yhteistyö sujuu edelleen hyvin, vaikka tänä syksynä muualta onkin kuulunut soraääniä. Kuitenkin. Hankkeet ovat olleet pitkissä kantimissa, ja usean kohteen säilytysarvosta on väännetty pitkään. Rehellisesti: kuinka paljon Museoviraston ja kaikenlaisten muiden suojeluhenkisten tahojen ja ihmisten lausunnot ovat viime vuosina ärsyttäneet, sanotaan, asteikolla 1–10? Koski nauraa, mutta ei sittenkään anna numerovastausta. ”Voi ei mikä kysymys.” ”Joskus viisi vuotta sitten ärsytti aika paljon, mutta en mä nyt asteikolla sano. Tai se harmitti, ettei meinannut olla keskusteluyhteyttä. Mutta sekin saatiin hyvin [toimimaan].”

Halpuus ja yksityisyys trendaavat Toasin hankkeista voi ehkä päätellä jotain siitä, mikä opiskelijoille rakentamisessa on nyt pinnalla. Tai sitten ei – oikeastaan nyt tekeillä olevat projektit ovat jo tavallaan last season. Koski muistuttaa, että niiden suunnitelmat on tietysti tehty jo useampi vuosi sitten, ja nyt haistellaan jo 2030-lukua. Joka tapauksessa, 2020-luku ei näytä valoisalta soluasunnoille. Suuren Mikontalon kolmen hengen soluja rempataan parhaillaan yksiöiksi ja kaksioiksi. Ovatko ne katoamassa kokonaan? Kyllä ja ei. Tampereellekin tehtiin vielä vuosituhannen alussa kahden hengen solukämppiä, eikä Toas ole luopumassa niistä, vaikka uusia ei enää tehdäkään. Oikeastaan solu on juuri nyt jossain määrin pinnalla. Ne ovat halvimpia, ja

Äkkiseltään vaikuttaa myös siltä, että uudiskohteiden mottona on tehdä isompaa ja korkeampaa. Hippos on korkeimmillaan 9-kerroksinen ja loputtoman leveä, ja keskustaan havitellaan kahdeksaa. Täyttääkö Toas kaupungin korkeilla kolosseilla? ”No ei niin kauhean korkeaa. Kaupunkihan määrittelee, että jos on 12 kerrosta, niin sitten vasta on korkeaa”, Koski sanoo. Varsinaiset tornit eivät välttämättä olisikaan Kosken mukaan kannattavia, sillä rakennussäädökset nostavat niiden hintaa. Peruskaava on silti selvä: mitä enemmän asuntoja tontille saadaan, sitä kannattavampaa se on. Keskustassa kaupunkirakenteen tiivistäminen on Kosken mukaan perusteltua. Ja naapureita korkeammalle ei hänen mukaansa havitellakaan. Esimerkiksi rautatieaseman tuntumaan on sen sijaan noussut ja nousemassa oikeasti korkeita, parikymmentäkerroksisia taloja Tampereella. Toasin hankkeiden havainnekuvista ilmenee vielä yksi yhdistävä tekijä. Julkisivuissa toistuu valkoinen tai ainakin niin valkoiset sävyt, ettei niitä muuksikaan osaa kutsua. Rakentuva Hippos hohtaa, ja Tuomiokirkon keltainen funkkistalo on arkkitehdin näkemyksessä valkaistu. Minne kaikki värit katoavat? ”Heh. No kyllä siellä Hippoksenkin sisäpihan puolella on enemmän sävyjä…” Funkkistaloon haettaneen vielä myöhemmin sävyjä, mutta toki vaaleita, ei tummia. ”Onhan se totta, että tässä ajassa ei kauheasti värejä ei käytetä. Ehkä enemmänkin sisätiloissa, käytäviin suunnitellaan värejä, ettei olisi ihan tylsän näköistä.” Niin, ja Pinninkadun seinille tulee aurinkopaneeleja, Koski lisää. Niistä tulee väkisinkin tummia.

•

Nämä aiotaan laittaa uusiksi • Hippos rakentuu Tampereen rumimmaksikin tituleeratun virastotalon paikalle. Tontille nousee noin 600 asuntoa, kauppa ja liiketiloja. Ensimmäiset asunnot valmistuvat kesällä 2024. • Mikontalon kolmen hengen solut muutetaan yksiöiksi ja kaksioiksi. • Vanhan Domuksen taloista Toas remontoi vanhimman eli säätiön ihan ensimmäisen rakennuksen. Muut se haluaisi purkaa. • Tuomiokirkonkadun funkkistalo on ollut tyhjillään vuodesta 2018. Purkusuunnitelmat tyrmättiin, ja kompromissina Toas aikoo säästää vanhan julkisivun ja korottaa taloa neljästä kerroksesta kahdeksaan. • Ilmarin tilalle Itsenäisyydenkadulle rakennetaan uutta ja isompaa, jos Toas saa tahtonsa läpi. Kaavaehdotus sallisi 9 kerrosta. • Pinninkatu 47 purettiin loppukesästä. Valitukset kumottiin oikeudessa, joten kenkätehtaan paikalle nousee 10 kerrosta. Rakentaminen alkaa lähikuukausina. • Rauhaniemen taloja puretaan ja rakennetaan vähä kerrallaan. • Lukonmäen kasaritalot on tarkoitus korvata uusilla.

TI E D E

PÄÄTÄ ITSE PALVELUISTASI Johanna Leväsluodon väitöskirja pohtii yhteiskehittämisen potentiaalia sote-palveluiden muuttamisessa. Miten perus-Pentti voi osallistua päätöksentekoon? Teksti SAKRI PÖLÖNEN Kuvitus ANNIKA LEPPÄAHO

T I EDE

→

TI ED E

ote-uudistus astui voimaan vuosi sitten, tammikuussa 2023. Mammuttiprojekti siirsi vastuun sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden sekä pelastustoimien järjestämisestä kunnilta hyvinvointialueille.

Itsehallinnollisia hyvinvointialueita on yhteensä 21, minkä lisäksi Helsingin kaupunki sai erityisvapauden järjestää itse palvelunsa. Uudistustarvetta pidettiin pitkään väistämättömänä. Ensimmäinen yritys soten uudistamiseksi polkaistiin käyntiin jo vuonna 2005 Matti Vanhasen (kesk.) johdolla. Vanhasen kahden pääministerikauden aikana puhuttiin ”kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta”, tai PARAS-hankkeesta. Toistuvasti tyssännyt, uudelleenkäynnistetty ja eteenpäin siirrelty sote-uudistus ehti aiheuttaa päänsärkyä usealle hallitukselle. Homman vei lopulta maaliin pääministeri Sanna Marin (sd.) kesäkuussa 2021, kun eduskunta hyväksyi Marinin hallituksen sote-esityksen.

YHTEISKEHITTÄMISELLÄ TARKOITETAAN PALVELUIDEN KÄYTTÄJIEN AIEMPAA AKTIIVISEMPAA OSALLISTAMISTA ERI PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ JA TOTEUTTAMISESSA.

T I EDE

Isot palveluihin liittyvät muutokset ovat vaikeita, kuten soten venynyt taival osoittaa. Jotain on kuitenkin keksittävä, koko ajan. Väestö vanhenee, mielenterveysongelmat lisääntyvät, eriarvoistuminen jakaa hoitoa tarvitsevia. Kello tikittää. Eräs tapa edistää muutosta voi olla palveluiden yhteiskehittäminen asiakkaiden kanssa, kertoo VTT:n tutkija Johanna Leväsluoto. Hänen yhteiskehittämistä ja sote-palveluiden muutoksia käsittelevä väitöskirjansa tarkastettiin joulukuussa Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa. Yhteiskehittämisellä tarkoitetaan palveluiden käyttäjien aiempaa aktiivisempaa osallistamista eri palveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa. Asiakas otetaan mukaan kaikkiin prosessin vaiheisiin, suunnittelusta lopputuloksen arviointiin. Oleellista on se, että käyttäjien tarpeet ohjaavat palveluiden kehittämistä.

Perus-Pentin kokemuksia kehitystyöhön

Suomessa tehdyt yhteiskehittämiskokeilut ovat jääneet yksittäisiksi demoiksi, joista opittuja asioita ei ole lähdetty kehittämään eteenpäin tai levittämään laajemmin palvelujärjestelmässä. Helposti herää myös hierarkioiden purkamista koskeva kriittinen näkökulma. Jokaisella terveyskeskuksessa asioivalla henkilöllä, sanotaan vaikka Pentillä, on varmasti mielipiteensä siitä, miten häntä pitäisi hoitaa. Mutta eihän Pentti oikeasti tiedä – siksi Pentti tulee tapaamaan lääkäriä, joka tietää paremmin. Ei Pentin tarvitsekaan tietää kaikesta kaikkea, Leväsluoto sanoo. Olisi kohtuutonta ja typerää vaatia Penttiä osallistumaan kaikkiin soteen liittyvän päätöksenteon ja palveluiden tuottamisen vaiheisiin. Pentin ja muiden hänen kaltaistensa asiakkaiden kokemuksia on kuitenkin mahdollista hyödyntää palveluiden kehittämisessä aiempaa enemmän. ”Siinä suomalaiset yhteiskehittämiskokeilut ovat lässähtäneet, että ne ovat usein jääneet mielipiteiden kyselyn tasolle, kuten 'oletko tyytyväinen palveluun', sen sijaan että

PENTIN JA MUIDEN HÄNEN KALTAISTENSA ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ON MAHDOLLISTA HYÖDYNTÄÄ PALVELUIDEN KEHITTÄMISESSÄ AIEMPAA ENEMMÄN.

Yhteiskehittämistä on analysoitu osana niin sanottua uutta julkista hallintaa (new public governance), jossa näkökulma asiakkaan rooliin eroaa edeltävistä julkisten palveluiden paradigmoista. Asiakasta ei toisaalta holhota ylhäältä käsin alaspäin, mutta ei myöskään vain lähestytä markkinavetoisesti kuluttajana. ”Ajatuksena on tuoda eri toimijat – yksityiset ja julkiset palveluntarjoajat, yhdistykset, palveluiden käyttäjät – mielekkäällä tavalla yhteen kehittämään palveluita. Asiakas on kuitenkin kaiken keskiössä”, sanoo Leväsluoto. Uudessa julkisessa johtamisessa painotetaan yhteistyötä: kaikki osalliset tuovat omat resurssinsa pöytään. Idea on kaunis, jopa utopistinen. Leväsluoto kertookin, että yhteiskehittämistä on usein pidetty tutkimuskirjallisuudessa itseisarvoisena hyvänä. Kokeilujen vaikuttavuuden analyysiin ei ole välttämättä keskitytty yhtä paljon kuin innovaatioista intoilemiseen. On syynsä, miksi Leväsluodon mukaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset eivät ole toistaiseksi juuri vakuuttuneet yhteiskehittämisestä.

→ 25

TI E D E

todella otettaisiin asiakkaan tarpeet ja kokemus lähtökohdaksi kaikelle kehittämiselle”, Leväsluoto sanoo. Sitten tulevat vielä sote-alan karut realiteetit. Yhteiskeittäminen vaatii pitkäjänteistä muutosta sote-alan työkulttuurissa, joka ei täysin kitkatta synny. Työterveyslaitos TTL:n vanhempi asiantuntija Mervi Halonen on maininnut esimerkiksi jatkuvan kiireen ja kolmivuorotyön tekijöinä, jotka voivat vaikeuttaa yhteiskehittämistä työpaikoilla.

Kauhuskenaariot värittävät sotepuhetta Olemme nyt eläneet vuoden sote-uudistuksen jälkeistä aikaa. Uudistuksen syvällisemmät vaikutukset saavat vielä odottaa myöhempää analyysiä, eikä Leväsluotokaan halua erikseen arvioida sote-uudistuksen hyvyyttä tai huonoutta. Hän kuitenkin huomauttaa, että sote-uudistuksen kaltainen suuri rakenteellinen muutos vaatii tuekseen toisiaan tu-

kevia alemman tason uudistuksia. Siihen yhteiskehittämisessä on kaikista yllä luetelluista ongelmakohdista huolimatta potentiaalia. Toiminnan pitää vain olla systemaattisempaa, eri kokeilut yhteen linkittävää. ”Täytyisi myös olla avoimia kokeilujen epäonnistumisista, koska useinhan innovaatiot eivät toimi, se kuuluu asiaan. Juuri epäonnistumiset ovat tärkeitä oppimiskokemuksia, mutta nyt niistä ei oikein puhuta.” Huolipuhe ja kauhuskenaariot korostuvat sotesta käytävässä keskustelussa. Se on Leväsluodon mukaan ymmärrettävää. Aihe kiinnostaa ja koskettaa ihmisiä. Silti pelkkä nykyisenkin tilanteen huonontumisella pelottelu ei riitä. ”Esimerkiksi missiolähtöinen innovaatiopolitiikka voi näyttää suuntaa, jotta inkrementaaliset muutokset saadaan yhdessä uudistamaan sote-järjestelmää”, hän sanoo. ”Taustalle tarvitaan kuitenkin yhteinen näkemys siitä, miten ja mihin suuntaan järjestelmää halutaan uudistaa.”

•

SOTE-UUDISTUKSEN SYVÄLLISEMMÄT VAIKUTUKSET SAAVAT VIELÄ ODOTTAA MYÖHEMPÄÄ ANALYYSIÄ

LOPPUT YÖN SANK A RI T Teksti & kuvat KAISA HIETALAHTI

Palstalla dipan ja gradun tehneet jakavat viisauttaan.

Ennen julkaisua dippa tuntui kauhealta

”Tiimi kannusti, kun epäilin itseäni”

MIKAEL PETÄJÄ: ”Tämä me-

ROBERT KARHI: ”Graduni oli

ni samalla tavalla kuin kandin tekeminen. Sitäkin kirjoittaessa ennen julkaisua tuntui, että se ei onnistu, vaan tulokset ovat kauheita, paperi on huonosti kirjoitettu ja aika ei riitä. Jälkeenpäin tulikin sitten sellainen olo, että työstä tulikin ihan hyvä – ei maailmaa järisyttävä, mutta ei niissä mitään vikaakaan ollut.

yhteistyöprojekti Ylen kehitystiimin kanssa. Päätymiseni sellaiseen kuvioon yllätti minutkin, koska olin ajatellut, että vain insinööreillä on tällaisia yrityskuvioita. Mutta tässä järjestelyssä oli hyvää se, että tiimiltä sai aina tosi hyvää palautetta. Jos olin tehnyt vaikka jonkin ideapaperin ja mietin, onko siinä mitään järkeä, sainkin kannustusta. Siinä tunsi sen, että työni meni heillä suoraan käyttöön – että tätä oltiinkin kuulemma juuri mietitty ja tiedoistani oli hyötyä. Se rohkaisi jatkamaan, varsinkin kun urakka tuntui välillä suurelta ja mahdottomalta. Koin, että ohjaaja katosi ja jätti minut yksin. Työmäärä oli myös paljon suurempi kuin olin kuvitellut. Olen valmistunut ammattikorkeakoulusta, mutta sen opinnäytetyö ei ollut mitään tähän verrattuna, kun taustalla ei ollut kandiopintoja. Olin alkuun muutenkin vähän hukassa yliopistossa. Poukkoilin, kunnes kiinnostuin ylipäätään äänestä mediumina, ja pyrin sitten sitä kautta pääsemään kiinni eri aiheisiin, joita kursseilla käsiteltiin. Ehdotus yhteistyön virittämisestä tuli ohjaajaltani, joka kertoi Ylen kyselleen, voisiko joku vähän katsoa koneälyjuttuja. Se oli silloin vielä aika nouseva trendi, vaikka nyt alkaa olla jo vakiintunutta, kun monet käyttävät työssäänkin Chat-GPT:tä ja vastaavia. Keskusteluissa muotoutui se, että tutkisin keinotekoista ääntä. Tie oli kivinen, mutta ei pelkästään. Voi kuulostaa typerältä, mutta juuri äänen kautta kurssien sisältöjen tarkastelu on ehdottomasti muuttanut sitä, miten katson maailmaa.”

Yleensä kai insinöörit tekevät lopputyönsä tilaustyönä jollekin yritykselle, mutta minä tein sen yliopistolle. Robotiikan projektikurssin ohjaaja mainitsi mahdollisuudesta, ja se kävikin kätevästi. Silläkin oli vaikutusta, että tunsin ohjaajan ja hän minut. Työni oli jatkoa projektille, joka pyrki toteuttamaan systeemiä, jolla ohjataan pöytään pultattua robottikättä puheella. Minun työni kehitti tälle järjestelmälle teollista käyttöä. Jälkikäteen neuvoisin samassa tilanteessa olevia, että työlle kannattaa varata enemmän aikaa kuin kuvittelee tarvitsevansa. Puoli vuotta kuulosti älyttömän pitkältä ajalta, mutta eipä se ollutkaan. Ja toinen vinkki: kirjoittaminen kannattaa aloittaa heti, vaikka ei olisi mitään hajua, mitä pistäisi paperiin. Tein kyllä alussa muistiinpanoja, joissa sanottiin, että tämä paperi kannattaa lukea ja että toisessa sanottiin näin, mutta ei siitä ollut mitään hyötyä jälkeenpäin. Minulle oli tärkeää se, että saan projektin valmiiksi syksyn aikana. Seitsemän kuukauden jälkeen ohjaaja arvioi, että työni olisi nyt arvosanaltaan 4 ja kertoi, miten sitä voisi vielä parannella. Sanoin siinä kohtaa, että ei kiitos, nyt valmistutaan. Se oli meidän molempien mielestä hyvä.”

•

Olin ajatellut, että vain insinööreillä on tällaisia yrityskuvioita.

Sanoin siinä kohtaa, että ei kiitos, nyt valmistutaan.

DIPPA

GRADU

• OTSIKKO: Natural Language Pathfinding for Industrial Applications on a Collaborative Robot Master’s Thesis

• OTSIKKO: Luottamus synteettiseen ääneen – toimijuus ihmisen ja koneälyn vuorovaikutuksessa

• MITTA: 63 sivua

• MITTA: 79 sivua

• ALA: Automaatiotekniikka

• ALA: Mediatutkimus

• KAUAN KESTI? 7 kuukautta

• KAUAN KESTI? 2,5 vuotta

• KUINKA RANKKAA OLI ASTEIKOLLA 1–5? ”Ehkä 4,5, jos vertailun vuoksi kokopäivätyö olisi kolmonen.”

• KUINKA RANKKAA OLI ASTEIKOLLA 1–5? ”Alkuun ehkä 1 tai 2, mutta kun työ kehittyi ja rönsyjä oli karsittava, sanotaan suoraan että 5.” 27

Saako yliopistossa enää olla mitään mieltä? Liput liehuvat Ukrainan tueksi, yliopisto värjäytyy oranssiksi lisätäkseen tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta, mutta yliopiston tiloissa ei sallita postikorttipajaa Palestiinaan. Millaista sijaa poliittiselle toiminnalle nykyajan yliopistossa on? Teksti ANNI KANNIAINEN Kuvitus PAULIINA LINDELL

→

yksyllä 2023 joukko Tampereen yliopiston opiskelijoita marssi aulaan vaatien yliopistoaan tuomitsemaan Israelin toiminnan Gazan alueella. Aulassa pidettiin puheita ja kirjoitettiin postikortteja presidentille ja ulkoministerille. Kyseessä oli solidaarisuusmielenosoitus, jollaisia oli pidetty Jyväskylän ja Aalto-opiston ohella suurimpana mielenosoituksena Helsingissä. Kaikkialla mielenosoittajat kohtasivat saman kohtalon: yliopisto käski heitä poistumaan. Helsingin yliopistossa mielenosoitus oli väkirikkaampi, ja myös keinot olivat rajummat – siellä poliisi poisti 13 mielenosoittajaa yliopiston tiloista. Ratkaisu tuntui monista mielenosoittajista epäreilulta.Yliopistoissa on osoitettu mieltä aiemminkin, viimeksi muutama kuukausi aiemmin hallituksen leikkauspolitiikkaa vastustaneissa yliopistovaltauksissa. Lisäksi Helsingin yliopiston opiskelijoilla oli erityistä syytä kismitykseen. Helsingin yliopistossa on vieläkin käynnissä vaihto-ohjelmia Israelilaisten yliopistojen kanssa, vaikka useat yliopiston tutkijat ovat antaneet negatiivisia lausuntoja Israelista. Miten yliopistossa saa nykypäivänä näyttää mieltään?

Läheisyydestä kaukaisuuteen Päätökset julkisista kannanotoista eivät ole ainoastaan yliopiston johdon tai akateemisen yhteisön tekemiä. Taustalla on usein opetus- ja kulttuuriministeriön tai Euroopan unionin toimintaan liittyviä suosituksia. ”Toimenpiteet, jotka edustavat kansallista linjaa, ovat tavallaan epäpoliittisia”, tiivistää filosofi ja politiikan tutkija Mikko Lahtinen työhuoneellaan Tampereen yliopistossa. Yhteistyön lopettaminen Venäjän kanssa on Lahtisen mukaan siis eräänlainen ylhäältäpäin valutettu välttämättömyys tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. ”Se kuuluu tähän järjestelmään, jonka alistettu osa olemme. Jos protestit koskevat jotakin muuta kuin välittömästi Suomeen liittyviä asioita, voidaan katsoa, että ne ovat liian poliittisia.” Lahtinen pohtii, että aiemmat mielenosoitukset, kuten hallituksen kaavailemia leikkauksia vastustavat valtaukset, koskivat opiskelijoiden elämänpiiriä. Asumistukia leikataan, opiskelu vaarantuu. Telttaretki yliopistolle on mahdollisen tulevaisuuden irvikuva. Vaikka yliopisto itsessään ei ota kantaa Israelin ja Palestiinan tilanteeseen, ilmiötä tutkitaan. Lahtinen nostaa esille Tampereen yliopiston Palestiina-tutkimusryhmän. ”Kyllä yliopiston tutkijat saavat tutkia ja tutkivat täällä kriittisesti tätä konfliktia. He eivät tietystikään asetu heti ideologisesti jommallekummalle puolelle, mutta esittävät voimakasta tutkimukseen perustuvaa kritiikkiä”, Lahtinen toteaa.

Radikaalia historiaa Vaikka yliopistot ovat itsessään vakaumuksettomia, on niiden sisäinen alue toiminut radikaalienkin aatteiden temmellyskenttänä tai ponnahduslautana. 1910–1930-luvuilla yliopiston sisäinen aktivismitoiminta sai vahvoja oikeistolaisia piirteitä nationalistisine aatteineen ja kansojen yhdistämiseen pyrkivine liikkeineen, selviää esimerkiksi Toivo Nygårdin tutkimuksesta Suomalainen äärioikeisto maailmansotien välillä.

Sotien jälkeen kiintopiste siirtyi sinitaivaan tavoittelusta hyvinvointivaltion rakentamiseen. Tutkija Mikko Lahtinen luonnehtii, että silloiset yliopistot kuvastivat kehittyvää hyvinvointivaltiota ja ne olivat siinä mielessä poliittisia. Kriittinen marxilaisuus tuli puolestaan yliopistoihin 1960- ja 1970-luvuilla, ja samanaikaisesti tapahtuneet mielenosoitukset Keski-Euroopassa yhdistettynä kotimaisen puoluepolitiikan kentän muutoksiin myllersivät mielenliikkeitä. Osa yliopistossa työskentelevistä uusista yhteiskuntatieteiden opettajista oli Lahtisen mukaan itsessään radikaaleja ajattelijoita. Työväenkaupunkina Tampere on ilmeikäs esimerkki. Kustaa H. J. Vilkunan teoksessa Kapina Kampuksella (2013) esitetään, että opiskelijat kääntyivät 1940–1950-luvulla omaksi kapinalliseksi luokakseen. 1960-luvulla opiskelijat aktivoituivat. Suu avattiin useammin, järjestettiin kylmään sotaan liittyviä mielenosoituksia, perustettiin apujärjestöjä ja kynät sauhusivat ylioppilaslehdissä. Vanha yliopistotalo vallattiin Helsingissä 1968, ja samaa henkeä on nähtävissä myös vuoden 2023 mielenosoituksissa. Jokin on kuitenkin muuttunut.

Toimia ja tuotantolaitoksia Telttaretki yliopistolle yhdisti ja aktivoi nuoria mielenosoittajia. Kun kerran ollaan kokoonnuttu, on helpompaa lähteä liikkeelle myös itsensä ulkopuolisten asioiden tukemiseksi. ”Yliopiston valtaukset ovat lisänneet poliittista liikehdintää. Se, että ympäri Suomen on ollut Palestiinaa tukevia solidaarisuusliikkeitä, on innostanut asiasta kiinnostuneita mukaan toimintaan ruohonjuuritasolta”, sanoo kolonialismiin erikoistunut filosofian tohtori Lauri Uusitalo. Uusitalo on ollut mukana Lähi-Idän konflikteihin liittyvässä kansalaistoiminnassa 1990-luvulta asti, ja hän on osallistunut myös viimeaikaisiin mielenosoituksiin. Uusitalon mielestä kriittinen keskustelu ja toiminta kuuluvat yliopistoon. ”Opiskelijaliike on ollut mukana kansainvälisessä solidaarisuustoiminnassa jo vuosikymmeniä. Kun yliopistoja on viety keskusjohtoisempaan suuntaan, vapaa yhteiskunnallinen keskustelu on muuttunut vaikeammaksi”, Uusitalo sanoo. Mikko Lahtisen mukaan 1990-luvun alun laman jälkeen yliopistoa alettiin arvioida yhä enemmän tuotannollis-taloudellisen tehokkuuden kriteereillä sivistyksen tai koulutuksellisen tasavertaisuuden sijaan. ”Uusliberalismin luulisi tarkoittavan valtiosta vapautumista. Päinvastoin se tarkoittaa sitä, että jokaista annettua resurssia tutkitaan tarkemmin. Tulosta mitataan rahasta, ei epämääräiseltä sivistyspohjalta.” Lahtinen kuvaa, että vaikka yliopistoissa verkostoidutaan kansainvälisesti enemmän, ei aikaa ole esimerkiksi kirjoittaa suomen kielellä yleistajuisiin julkaisuihin tai muuten osallistua aktiivisesti yhteiskunnallisiin liikkeisiin. ”Tämäkin depolitisoi yliopistoa ja silloin ei ole enää luontevaa, että tutkijat ovat intellektuelleja ja yhteiskunnallisia muutosvoimia”, tiivistää Mikko Lahtinen. Tällaisessa tiedeyhteisössä opiskelijoiden radikalisoituminen näyttäytyy epätavallisena, peräti huolestuttavana poikkeustilanteena. Tutkijoidenkaan ei ole yhtä hyväksyttävää osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Yhteiskuntakritiikin merkitys Lahtisen mukaan varsinkin yhteiskuntatieteissä on luontevaa esittää myös yliopistokritiikkiä. ”Yliopistolla vaikuttaminen ja yliopiston kritisointi on paitsi sen yliopiston kritisointia, myös sen yhteiskunnan, josta yliopisto on alistettu osa”, Lahtinen sanoo. Lauri Uusitalon mukaan tutkijoilla on velvollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, vaikka sitten vetoomuksia kirjoittamalla tai erilaisiin aktioihin osallistumalla. ”Ei pitäisi poteroitua akateemisiin norsunluutorneihin, vaan voidaan osallistua ympäröivään yhteiskuntaan”, Uusitalo summaa. Uusitalo sallisi yliopistoon kaikki muuallakin maailmassa sallituksi mielletyt vaikuttamismuodot, mukaan lukien kansalaistottelemattomuuden. Muotoa enemmän hän kiinnittäisi huomiota mielenilmauksen sisältöön. ”Vihamielisille mielenosoituksille, joilla pyritään edistämään vaikkapa jonkun ihmisryhmän syrjimistä, ei pitäisi antaa minkäänlaista tilaa. Ihmisoikeuksien puolustaminen kuuluu ilman muuta yliopistoon.” Mikä sitten on näiden kahden mielenosoituslajin ero? Uusitalo sanoo sen olevan ihmisoikeuksien puolustaminen tai riistäminen. Hänen mukaansa kaikkien ihmisten oikeuksia puolustetaan, jos puolustetaan yhden ihmisen oikeutta olla osa akateemista maailmaa tai laajemmalti yhteiskuntaa. ”Kukaan ei ole vapaa, ennen kuin jokainen on vapaa”, Uusitalo sanoo.

•

TIESITKÖ, ETTÄ... Vanha ylioppilastalo vallattiin Helsingissä marraskuun 25. päivänä 1968 vastauksena Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) elitistisenä pidettyyn toimintaan. HYY oli järjestämässä rakennuksessa kalliita 100-vuotisjuhlia, eikä opiskelijoille ollut annettu mahdollisuutta kritisoida ylioppilaskunnan toimintaa. Sisälle päästiin, vaikka ovikahvat oli etukäteen poistettu rakennuksesta. Opiskelijoiden aseman puolustamisen lisäksi valtauksessa osoitettiin mieltä yliopistodemokratian puolesta ja Vietnamin sotaa vastaan. Valtaus jatkui vuorokauden ympäri.

Suomen ainoa poliisikoulu Poliisiopiskelijat eivät saa käyttää opiskelijahaalareita oman turvallisuutensa tähden, ja poliisille sopiva käytös tulee muistaa vapaa-ajallakin. Kävimme Hervannassa tutustumassa Poliisiammattikorkeakouluun. Teksti MIIRA PARHIALA Kuvat ANRIIKA KAUPPI

→

ampereen kaupungilla on erityinen paikka lähes jokaisen Suomen poliisin sydämessä. Opiskeluvuosista poliisien muistoihin jäävät mahdollisesti niin mustamakkara, Kultaisessa Apinassa kumotut opiskelijahintaiset tuopit, Popeda, jääkiekko ja siipien lähes kohtuuton mättäminen, sillä poliisiksi on voinut opiskella ainoastaan Tampereen Hervannassa vuodesta 1993 alkaen. Ennen kultaisia Hervanta-vuosiaan poliisikoulu toimi Tampereen Tammelassa 1970-luvulla, Espoon Otaniemessä 1960-luvulla sekä Suomenlinnassa ja Helsingin keskustassa ennen 1960-lukua. Mutta nyt olemme Hervannassa, Suomen ainoassa Poliisiammattikorkeakoulussa.

Poliisiammattikorkeakoulun kokonaispinta-ala on noin 21 hehtaaria. Alueella on koulutilojen lisäksi esimerkiksi liikuntasali, ajoharjoittelurata, teknisen rikostutkinnan laboratorio, johtokeskus ja harjoitusalue kulissikaupunkeineen.

Meenu Tarna on ensimmäisen vuoden poliisiopiskelija ja opiskelijakunnan puheenjohtaja. Helmi Hieta-aho on opiskelijakunnan varapuheenjohtaja ja palkittu Vuoden opiskelijaksi 2023.

→

Sikajuhla on poliisiopiskelijoiden vuosittainen perinnejuhla. Juhlan nimeen viittaa ainakin se, että juhlissa on tarjolla kokonainen sika.

Opiskelijoiden pyörittämässä kampuskioskissa myydään poliisiaiheisten lelujen lisäksi muun muassa käsirautojen avaimia ja suojalaseja vapaa-ajan ampumisharjoituksia varten.

Kuljemme valokuvaajan kanssa metallinpaljastimien läpi ja ilmoittaudumme vierailijoiksi. Näytämme henkilöllisyystodistuksemme ja allekirjoitamme hys hys -lomakkeen, jossa lupaamme olla paljastamatta salassa pidettäviä asioita ja kuvaamatta ilman erityistä lupaa. Sitten kerromme lyhyesti koulun viestintävastaavalle, miksi olemme täällä. Poliisi-instituution ympärillä on verho, joka ymmärrettävästi suojelee poliisien salassa pidettäviä tietoja, mutta joka voi samalla luoda lainvalvojista etäisen ja vaikeasti lähestyttävän kuvan. Kuilu, joka erottaa tavallisia kansalaisia lainvalvojista ulottuu myös poliisikouluun. ”Tulimme siis kysymään, mitä poliisiopiskelijat oikeastaan edes tekevät ja miksi heitä ei näy missään”, kerron viestintävastaavalle.

Lakia ja teoriaa Poliisiopiskelijoiden keski-ikä on noin 25 vuotta. Opiskelijoiden keskuudessa on tyypillistä, että taustalla on jo aiempi tutkinto tai muuta elettyä elämää. Myös Meenu Tarna, 22, ehti opiskella hetken ammattikorkeakoulussa kätilöksi ennen poliisikoulua. Helmi Hieta-aho, 29, on aiemmalta koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. ”Päädyin oikiksessa työharjoitteluun poliisille. Tajusin korkeakouluharjoittelussa, että poliisit tekevät mielenkiintoisimmat hommat ja juristit vain laativat päätöksiä”, Hieta-aho kertoo. Poliisiammattikorkeakouluun haki vuonna 2022 lähes 5 500 hakijaa, joista vain 255 sai opiskelupaikan. Poliisiammattikorkeakoulussa on vuosittaisia aloituspaikkoja 400. Tällä hetkellä osa paikoista jää siis täyttämättä, sillä hakijoiden taso ei yllä vaadittuihin kriteereihin. Kaksivaiheisen pääsykokeen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu fyysinen testi, kirjallinen koe ja psykologisia testejä. Toiseen vaiheeseen kutsutaan ensimmäisestä vaiheesta parhaiten suoriutuneet. Toisessa vaiheessa hakijat tekevät lisää psykologisia testejä, yksilö- ja ryhmätehtävän ja heille suoritetaan henkilökohtainen haastattelu. Vuonna 2022 Poliisiammattikorkeakoulu päivitti hakijoiden valintaperusteita soveltuvuuden arvioinnin ja fyysisen testin osalta. Muutoksen jälkeen hakijan ei enää tarvitse läpäistä jokaista kuntotestin osuutta. Esimerkiksi jos hakija tekee penkkipunnerruksessa vain yhden toiston, tuloksena on nolla pistettä ja hakija saa silti jatkaa valintakoetta.

Aloin treenata kuntotesteihin vuotta ennen pääsykokeita. Nuoruuden kilpaurheilutausta pääsi yliopistovuosina vähän repsahtamaan, kun tuli juhlittua.

Päivityksillä pyritään kasvattamaan opiskelijoiden määrää ja vastaamaan poliisien määrän lisäämisen tarpeeseen. ”Aloin treenata kuntotesteihin vuotta ennen pääsykokeita. Nuoruuden kilpaurheilutausta pääsi yliopistovuosina vähän repsahtamaan, kun tuli juhlittua”, Hieta-aho kertoo nauraen. Koulua ei kuitenkaan läpäistä pään kokoisella hauiksella, vaan poliisiopinnoissa pääsee pänttäämään lakia ja tenttimään teoriaa. Hieta-ahon mukaan hommia on saanut paiskia Helsingin yliopiston oikeustieteelliseenkin verrattuna paljon: koulupäivissä on pääsääntöisesti läsnäolopakko ja päivät ovat pitkiä. ”Opiskeltua poliisilakia aletaan sitoa nopeasti jo toisessa periodissa käytännön työhön. Täytyy tietää, miksi tehdään niin kuin tehdään”, Tarna kertoo.

harjoittelu kentällä, neljän kuukauden harjoittelu rikostutkinnassa ja kuukauden mittainen harjoittelu lupapalveluissa. Poliisiopiskelijat saavat harjoittelunsa aikana nuoremman konstaapelin palkkaa, joka on noin 2120 euroa kuukaudessa. Kenttäjaksolta palkkaan kertyvät myös työhön kuuluvat lisät. Hieta-ahon harjoittelu alkaa huhtikuussa Helsingin Pasilassa. Tarnan harjoittelu alkaa tammikuussa 2025, eikä harjoittelupaikka ole vielä tiedossa. ”Meidän kurssiltamme Tampereen poliisilaitoksen harkkaan oli eniten tunkua. Monet haluaisivat jäädä tänne”, Hieta-aho kertoo. Harjoittelupaikat jaetaan kurssilaisten kesken toiveiden ja paikkojen määrän mukaan. Kaikki harjoittelupaikat tulee saada täytettyä, jonka vuoksi poliisiopiskelijoiden paikkatoiveet eivät aina toteudu. Käytännössä opiskelija saattaa päätyä kymmenen kuukauden harjoittelujaksolle Kemiin, vaikka toive olisi ollut Helsinki. Perheellisten toiveet huomioidaan ensisijaisesti, mutta muuten harjoittelupaikan määrittelee puhtaasti arpaonni. Opintojen menestyksellä tai motivaatiolla ei ole tässä kilvassa merkitystä.

Kymmenen kuukauden harjoittelu Poliisiammattikorkeakoulun kokonaispinta-ala on noin 21 hehtaaria. Toistaiseksi opiskelija-asuntolataloja on kahdeksan, ja niissä on majoitustilaa yli 750 opiskelijalle. Kampuksen asuntoloiden portaikosta avautuvat ovet suoraan soluasuntoihin. Hieta-ahon mukaan ovia ei juuri lukita, ja lähtökohtaisesti kaikki opiskelijat ovat tervetulleita käymään. Erityisesti eräs solu tunnetaan Muumitalona juuri tästä syystä. Talojen purkaminen on suunnitteilla niiden huonon kunnon takia. Tampere on kohdellut pääkaupunkiseudulta kotoisin olevaa kaksikkoa hyvin. Puolentoista vuoden aikana kaupunki on alkanut tuntua kodikkaalta, ja pois muuttaminen harmittaa. Poismuutto on edessä todennäköisesti molemmilla, sillä kymmenen kuukauden työharjoittelu vie poliisiopiskelijat opintojen päätteeksi ympäri Suomen. Harjoitteluun kuuluu viiden kuukauden

TIESITKÖ, ETTÄ... Myös Tampereen yliopiston opiskelijoille mainostetaan ristiinopiskelun mahdollisuutta Poliisiammattikorkeakoulun kursseilla. Tällä hetkellä englanninkielisiä kursseja on tarjolla 9 opintopisteen edestä. Jotkut poliisiopiskelijat suorittavat vapaavalintaisia opintoja Tampereen yliopistossa ja Tampereen ammattikorkeakoulussa ristiinopiskelumahdollisuuden ansiosta.

→

LÄSNÄOLOPAKOLLINEN KOULUPÄIVÄ ALKAA AAMUVARHAIN JA JATKUU ILTAVIITEEN ASTI. SEN JÄLKEEN LUETAAN TENTTEIHIN, URHEILLAAN JA HARJOITELLAAN VOIMANKÄYTTÖÄ.

”Paikat tietysti pyritään jakamaan toiveiden mukaisesti, mutta se ei aina toteudu. Esimerkiksi meidän kurssiltamme muutama joutui huonolla arvalla muualle kuin toivepaikkaansa”, Hieta-aho kertoo. Poliisin työharjoittelu on varsinaista poliisin työtä ensimmäisestä päivästä alkaen. Kenttäjaksolla työskennellään kahdestaan partiokaverin kanssa, joka toimii harjoittelijan ohjaajana. ”On se jännittävää, että sitä sitten mennään Helsinkiin. Se on iso kaupunki ja siellä tapahtuu paljon, mutta sitä varten täällä koulussa treenataan puolitoista vuotta”, Hieta-aho sanoo. Tuntuuko Hieta-ahosta, että hän on valmis porhaltamaan pillit päällä Mannerheiminkadulla jo reilun kolmen kuukauden kuluttua? ”Tuntuu siltä, että sinne kehtaa lähteä. Olen nähnyt paljon vaivaa opintojeni eteen, enkä ole mennyt sieltä mistä rima on matalin.” Läsnäolopakollinen koulupäivä alkaa aamuvarhain ja jatkuu iltaviiteen asti. Sen jälkeen luetaan tentteihin, urheillaan ja harjoitellaan voimankäyttöä: koulun alueella sijaitsevat ampumaradat, painisali ja kuntosali ovat opiskelijoiden vapaassa käytössä. Monella on perhe tai kumppani toisessa kaupungissa, ja joidenkin pitää käydä opintojen ohessa töissäkin. ”Täytyy myöntää, että on tämä raskastakin ollut”, Tarna sanoo. ”Kaikki on kuitenkin niin mielenkiintoista, että kyllä puolitoista vuotta jaksaa painaa. Opettajien kannustus ja opiskelijoiden yhteishenki ovat meillä ihan omaa luokkaansa”, Hieta-aho kertoo.

”Tunnistettavat opiskelijahaalarit voisivat aiheuttaa ikäviä tilanteita yöelämässä” Yhteishenki on poliisiopiskelijoiden kesken tiivis, mutta kupla vaikuttaa myös

sulkeutuneelta ja aavistuksen sisäänpäin kääntyneeltä: en muista koskaan tavanneeni poliisiopiskelijoita yksissäkään opiskelijabileissä. Myös Hieta-aho ihmettelee poliisiopiskelijoiden ja muiden opiskelijoiden välistä kuilua. ”Ei sitä meidän ja muiden opiskelijoiden välistä yhteistyötä valitettavasti juurikaan ole. Olemme aika omissa oloissamme täällä. Jos me järjestämme täällä juhlat, niin emme voi lähtökohtaisesti kutsua tänne koulun alueelle muita”, Hieta-aho kertoo.

Ei ole fiksu ajatus ryönätä tuolla yöelämässä tunnistettavasti tulevana poliisina. Koulun aitojen sisäpuolella voimme juhlia rauhassa omalla porukalla ilman, että poliisien juhlintaa aletaan spekuloida.

Tarna muistuttaa, ettei kutsuja Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijakunnalle toisaalta juuri tule muiltakaan ainejärjestöiltä. Poliisikoulu on unohdettu omaksi laitoksekseen, eikä opiskelijoita pyydetä osallistumaan poikkitieteelliseen tapahtumajärjestämiseen. ”Se vaatisi ehkä sen, että joku ulkopuolelta ottaisi meidän perinne- ja viihdetoimikuntaamme yhteyttä ja pyytäisi mukaan suunniteltuun tapahtumaan”, Hieta-aho pohtii. Eli jos vaikka oman ainejärjestöni tapahtumavastaava nakkaisi Poliisiammattikorkeakoulun opiskelijakuntaan viestiä, saat-

taisi meillä olla tiedossa yhteiset bileet? ”Miksipäs ei!” opiskelijakunnan puheenjohtaja Tarna hihkaisee. Toisaalta poliisiopiskelijoiden juhlinta ei ole aivan yhtä mutkatonta kuin vaikkapa valtio-opin opiskelijan. Poliisiopiskelijat eivät saa käyttää opiskelijahaalareita oman turvallisuutensa tähden, ja poliisille sopiva käytös tulee muistaa vapaa-ajallakin. ”Kaikkien suhtautuminen poliiseihin ei ole myönteistä, joten tunnistettavat opiskelijahaalarit voisivat aiheuttaa ikäviä tilanteita yöelämässä”, Tarna sanoo. ”Eikä ole fiksu ajatus ryönätä tuolla yöelämässä tunnistettavasti tulevana poliisina. Koulun aitojen sisäpuolella voimme juhlia rauhassa omalla porukalla ilman, että poliisien juhlintaa aletaan spekuloida”, Hieta-aho jatkaa. Eivät kai kaikki yliopiston sitsitkään päivänvaloa kestäisi. Millä muilla keinoin tulevat poliisit aikovat edistää suomalaisten luottamusta poliisiin tulevalla urallaan? ”Lakia opiskelleena ajattelen, että ne lait on säädetty syystäkin. Myös poliisin on noudatettava sääntöjä työssään”, Hieta-aho sanoo. Poliisikoulussa varoitetaan Hieta-ahon mukaan opiskelijoita siitä, että resurssipulan vuoksi työelämässä asioita ei voida aina tehdä piirulleen oppikirjan mukaan. ”Haluan itse noudattaa yhteisiä pelisääntöjä. Jos harkkaohjaaja neuvoisi joustamaan jostain, niin sanoisin, ettei se käy”, Hieta-aho sanoo. ”Lakien mukaan on mentävä, eikä siten että vähän oikaistaan kiireessä. Haluan myös pyrkiä aina kohtaamaan ihmiset siten, että ihmiselle jäisi siitä tilanteesta mahdollisimman hyvä fiilis”, Tarna jatkaa. Usealle poliisin kohtaaminen voi olla elämässä ainutkertainen tilanne, johon voi liittyä traumaattinenkin tapahtuma. ”Haluan kuunnella kohtaamaani ihmistä, ja pystyä olemaan siinä hetkessä mahdollisimman läsnä hänelle”, Tarna sanoo.

•

Poliisiopiskelijat oppivat varustautumaan poikkeustilanteisiin. Vaikka henkilörekisterit ovat nykyään digitaalisia, opitaan sormenjäljet ottamaan myös musteen avulla. Tällä varustaudutaan poikkeustilanteeseen, jos vaikka rajalla olisi paljon pakolaisia, ja sormenjälkiä pitäisi ottaa suuri määrä nopeasti.

Joidenkin opiskelutilojen edessä sijaitsee lokerikkoja, joihin puhelimet laitetaan luennon ajaksi turvallisuussyistä.

Ikuisesti iholla Tatuoinnin ottamisen ei tarvitse olla vakava ja syvällinen päätös. Opiskelijoiden ihoja koristavat esimerkiksi kaverin piirtämät hymynaamat, parittelevat sammakot ja bilettävä Sanna Marin.

Teksti & kuvat LIINU NIEMINEN

auhallinen surina. Ihoon pureutuva neula. Kivusta kavahtaminen. Lopullinen päätös. Lopullinen, mutta ei välttämättä vakava. Mustettahan se vain on. Tatuoinnit ovat yleistyneet huimaa vauhtia. On arvioitu, että jopa joka kuudennella suomalaisista aikuisista on yksi tai useampi tatuointi. Määrän voisi olettaa olevan vieläkin suurempi, sillä kampuksia kiertäessä tatuointeja tuntuu näkyvän melkein jokaisella. Tatuointien ottamisen syiksi on tutkimustuloksissa löydetty esimerkiksi itselle tärkeän asian saavuttaminen, rakkauden ilmaisu ja yksilöllisyyden luominen. Tuloksissa sen sijaan ei ole listattu sellaisia syitä kuten meemi, koska huvitti, yolo tai läpällä. Hauskoja tatuointeja ja tatuointien taustalla olevia hassuja tarinoita löytyy myös Tampereen yliopiston kampuksilla liikkuvien ihmisten ihoilta. Opiskelijoiden mukaan tatuoinnin ottamisen ei tarvitse olla vakava ja syvällinen päätös. Vaikka tatuointi olisi huumorilla otettu, sen taustalla voi olla merkityksellinen tarina.

Veera Pölhö ja hymynaama pakarassa

arhaiskasvatusta ensimmäistä vuotta opiskeleva Veera Pölhö otti ensimmäisen tatuointinsa 17-vuotiaana kaverin sängyllä. Pakaraan ikuistettu hymynaama oli Pölhön kaverin ensimmäinen oikealle iholle tekemä tatuointi. Nykyään kyseinen kaveri tatuoi sängyn sijaan omassa studiossa Kuopiossa. ”Hymynaama-tatska aina hymyilyttää ja naurattaa ihmisiä. Se on ihan parasta! Vaikka haluan kehoni täyteen tatuointeja, niin haluan säilyttää tämän aina, sillä on ihan erityinen merkitys.” Pölhön iholta löytyy myös kaunis ja värikäs kuva, joka ei ulospäin vaikuta naurua pidätellen tehdyltä. Sen taustalta löytyy kuitenkin epätavallinen tarina. ”Tämän tatuoinnin näin ensimmäisen kerran vasta, kun se oli jo ihollani. Suunnittelimme kaverini kanssa toisillemme tatuoinnit ja päätimme, että toinen saa nähdä sen vasta sitten kun se on jo iholla. Siihen tarvittiin kyllä luottamusta, mutta hän on paras kaverini, niin ei jännittänyt.” Pölhön mielestä tatuointeja ei kannata ottaa liian vakavasti. ”Elämässä pitäisi muistaa sellainen asenne, että me vain vähän aikaa tyhmäillään täällä ja sitten kuollaan. Nyt jos koskaan on aika ottaa tatskoja.”

Johanna Puukari ja lastenlaulu päästä varpaisiin

nspiraatio tatuointeihin voi lähteä ihan mistä tahansa. Yhteiskuntatutkimusta viidettä vuotta opiskelevalla Johanna Puukarilla on pitkin kehoaan Fröbelin palikoiden lastenlaulun sanoja. Pää päässä, olkapää olkapäässä ja niin edelleen aina varpaisiin saakka. Inspiraatio lähti polvista, ja lopulta idea kehittyi lastenlaulun kertosäkeen pituiseksi. ”Kaveri teki nämä stick & poke -tyylillä vanhempien vessassa samalla, kun äiti oli viereisessä huoneessa katsomassa telkkaria. Samassa vessassa on tehty muutamien muidenkin kavereiden tatskat. Siinä oli sellaista tekemisen meininkiä. Olin vaan, että yolo mennään!” Puukarilla on iso motivaatio valmistua, jotta hän pääsisi hyväpalkkaiseen työhön ja tekemään tatuointikuumeelle jotain konkreettista aina heti sen iskiessä. ”Mietin että olisi hauska, jos olisi myös Muumi-tatska. Laitoin samana iltana, kun Suomi voitti maailmanmestaruuden, että haluisin mörkö-tatskan. En seuraa jääkiekkoa enkä ollut yhtään tietoinen tästä mörköilmiöstä. Siitä sai tatskaaja ja moni muukin myöhemmin hyvät naurut.” Puukari on ottanut kaikki tatuointinsa niin, että on laittanut heti idean saamisen jälkeen viestiä tatuoijalle. ”Tatuoinnit ovat niin iso osa omaa ulkonäköä, että kun näen tyhjiä kohtia ihossa, tulee tylsä olo ja sellainen, että siihen tarvitsee jotain. Ne ovat iso osa itseilmaisua.”

→

Adam Zeidan ja ”I Treyd”

ervannassa työskentelevän ja opiskelevan Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Trey) pääsihteeri Adam Zeidanin iholta löytyy monta hauskaa ja erikoista tatuointia aina lapsuuden suosikkihahmoista nykyisiin. Tatuoinnit on sijoiteltu niin, että ne saa halutessaan piiloon hihoilla ja lahkeilla. Hihan alta löytyy esimerkiksi kolme musikaalista hahmoa. ”Minulla on ollut pitkään musiikkiharrastus, niin halusin ottaa jotain siihen liittyvää. Jos olisin alkanut ottaa levyn kansia, niin siinä olisi mennyt rahat ja puoli ihoa. Lähestyin tätä aihetta sitten niin, että mietin, mikä olisi mielestäni symppis musiikkitatska. Meillä oli ollut kaveriporukassa lentävä lause tästä ”bängerilinnusta” eli tällaisesta bängäävästä ja tanssivasta linnusta, niin päädyin tähän lehtokurppaan.” Lahkeen alta puolestaan paljastuu tiiliseinä, jossa lukee I Treyd. Treyllä nykyisin palkallisena työskentelevä Zeidan istui vuonna 2019 ensimmäisessä Treyn hallituksessa ja tatuoinnin tarina liittyy juuri siihen aikaan. ”Tämä oli ensimmäinen näistä hassuista tatuoinneista. Se kuvastaa tätä minun Trey-matkaani. Olin siellä hallituksessa, ja kun hallitusvuosi loppuu, kaikki lähtevät omille teilleen. Sitten yhden hallituskaverin kanssa päätettiin, että otetaan jotkut tatskat tämän vuoden muistolle. Parhaamme siellä yritettiin. En silloin vielä tiennyt, että päädyn Treylle takaisin hommiin. Se oli muisto siitä vuodesta, mutta se jäi näin sitten kummittelemaan.” ”Tästä voi löytää sellaista pientä symboliikkaa, että Mari Wallsia vastaanhan siellä tietty vähän taisteltiin.”

Anni Huhtala ja parittelevat sammakot

eljännen vuoden biotekniikan opiskelija Anni Huhtala pohti ensimmäistä tatuointiaan kauan. Pitkän mietinnän jälkeen hän päätyi ottamaan jalkaansa parittelevat sammakot. ”Sammakot ovat mielestäni suloisia eläimiä, ja niiden lisääntymistapa on sympaattinen. Se, että otin ensimmäiseksi tatuoinniksi tällaisen hauskan, madalsi kynnystä ottaa muitakin tatuointeja myöhemmin. Esimerkiksi otin lisää sammakoita, eikä niillä ole mitään sen suurempaa merkitystä. Tatuointi on herättänyt monenlaisia reaktioita. ”Yksi reaktio, mikä on jäänyt mieleen, on se, kun näytin tämän yhdelle kv-opiskelijakaverille. Hän katsoi tatuointia ja sanoi huolissaan ”do you know that they...”

Justiina Juutilainen ja bile-Sanna

atuoinnit voivat liittyä myös itselle tärkeisiin henkilöihin. Keskustakampuksen tiloissa Voionmaan koulutuskeskuksessa opiskeleva Justiina Juutilainen pitää Sanna Marinista erityisen paljon, joten entinen pääministeri on päätynyt myös hänen iholleen. ”Sanna Marin -tatskan otin keväällä 2022, kun Suomi voitti MM-lätkäkultaa ja Sanna Marinista alkoi pyöriä somessa kuva, jossa hän juhlii aitiossa viinilasi kädessä. Kaikki nauroi sille, ja näin, että joku muu oli ottanut sen kuvan tatuointina. Mietin, että olisipa hauska itsekin ottaa sellainen. Sanna Marin on ihana. Mietin sitä tatskaa 15 minuuttia ja sitten laitoin tatskaajalle viestiä.” Juutilaisen nilkasta paljastuu monen rap-kuuntelijan tunnistama lause: Gettomasa is chosen one. ”Gettomasa-sääri” rakentuu tatuointi tatuoinnilta, ja seuraavana haaveena onkin ”gekkomasan” ikuistaminen samaan jalkaan. ”Gettomasa-tatska lähti siitä, että olin viime kesänä Blockfesteilla. Siellä oli mahdollisuus ottaa tatuointeja, niin minä menin. Ajatuksena oli ottaa huulitatska, mutta jonossa päätin, että otan tämän tekstin.” Ensin tatuoija kirjoitti Gettomasan nimen väärin, mutta Juutilainen oli onneksi festaritilanteesta huolimatta selvin päin ja huomasi virheen ennen kuin teksti oli iholla. Gettomasan lisäksi Juutilaisen iholta löytyy toisenlaisten musiikintekijöiden inspiroima kuva. ”Unelmia ja toimistohommia on uskomaton Leevi and the Leavingsin kappale, ja ainoa kappale, jonka suostun laulamaan karaokessa tai baarissa. Punaiset kynnet tässä tatuoinnissa oli mustan lisäksi ensimmäinen väri, mitä ihooni tuli.” Kulttuuriset viittaukset eivät pääty musiikkiin ja pääministeriin, vaan Juutilaisen kädestä löytyy viittaus myös elokuviin. ”Koska nimeni on Justiina ja olen muutaman kerran elämäni aikana saanut kuulla Pekka Puupää -vitsejä kaulimien heiluttelusta, niin päätin, että ownaan sen. Tatskaaja aluksi luuli, että rakastan leipomista, mutta kaulimen merkitys on ihan toinen.”

•

ITÄ MEIDÄN

Veiksel virtaa ruskeana Varsovan läpi. 44

Istuimme yli 30 tuntia linja-autossa Baltian yön halki kohti Varsovaa. Voiko Itä-Eurooppa tarjota niitä matkailuelämyksiä, joita Venäjältä ennen sai? Teksti & kuvat OTTO RANTANEN

egendaarinen Trans-Siperian junarata alkaa Moskovasta ja päättyy Vladivostokiin. Maailman pisimmällä junaradalla istutaan yhteen soittoon noin viikko, minkä jälkeen voi väittää tuntevansa idän, vaikka on oikeasti humaltunut sukkiensa hajusta. Tällä hetkellä Venäjälle ei pääse matkailemaan huvin vuoksi. Suomen ulkoministeriö on kehottanut välttämään turhia idänreissuja, ja rajakin on laitettu säppiin. Mutta viime kesänä tuli uutinen, jonka turvin suomalaisopiskelijalle tarjoutui mahdollisuus turhaan idänreissuun. Heinäkuun viimeisinä päivinä saksalaisyhtiö Flixbus aloitti matkat Suomesta Itä-Euroopan pääkaupunkiin, Puolan

Varsovaan. Linja-autoreitti kulkee Baltian maiden läpi. Niinpä päätin tehdä ylioppilasyhteistyötä ja lähteä matkaan Turun ylioppilaslehden kahden toimittajan kanssa, jotka sattuivat olemaan myös ystäviäni. Muodostui kysymys: Jos tilanne Venäjällä jatkuu epävakaana, eikä junahaaveitaan pääse toteuttamaan esimerkiksi kymmeneen vuoteen, voisiko entisen Itäblokin alueesta tulla korvaava, fyysisesti eteläinen mutta henkisesti itäinen matkakohde, jota voisi matkaesseissä mystifioida naurettavuuksiin asti? Ja voisiko alueeseen tutustua parhaiten juuri kuluttamalla kankkuaan tällä bussilinjalla? Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin selvittää asia.

→ 45

Linja-auto löytyy laivamatkan jälkeen Tallinnasta.

KOKO REITTI KESTÄÄ 28 TUNTIA, JOISTA MUUTAMA MENEE LAIVASSA JALOITELLEN. HELSINGISTÄ KYYTIIN HYPÄTESSÄ YHDENSUUNTAINEN MATKA SISÄLTÄÄ NOIN KUUSITOISTA TUNTIA BUSSISSA ISTUMISTA.

Menomatkan kyydissä mukavuudet ovat vielä kohdallaan.

Linja-autossa on tunnelmaa Bussiterminaalissa kanssani odottava väki on kielestä päätellen matkustamassa kotia kohti. Nousen kyytiin Kampista, sillä jostain syystä reitti on vedetty kulkemaan menneisyyden Suomen eli Vaasan, Rauman ja Turun kautta eikä tulevaisuuden Suomen eli Tampereen kautta. Löydän kaksi suomalaista, jotka ovat matkustamassa Riikaan asti. He päivittelevät matkaseurueemme tavoitetta istua paikallamme Varsovaan ja takaisin. Toinen heistä on sitä mieltä, että reissua voisi harkita kesällä, kun ikkunasta näkisi ulos. Se on hyvä huomio. Kuskilla ja meillä ei ole yhteistä kieltä. Muuten rupatella ei tarvitse, mutta kun yritämme Länsiterminaalissa selvittää, milloin linja-auto jatkaa matkaansa Tallinnan satamasta, venäjänkieliset vastaukset eivät lohduta meitä. Niinpä siirrymme laivaan. Neljällä mantereella toimivan Flixbussin astuminen Suomen markkinoille tapahtui pidentämällä Varsova-Tallinna-reittiä Suomenlahden yli Helsinkiin ja Vaasaan asti. Koko reitti kestää 28 tuntia, joista muutama menee laivassa jaloitellen. Helsingistä kyytiin hypätessä yhdensuuntainen matka 46

sisältää noin kuusitoista tuntia bussissa istumista. Tampereelta tullessa mukaan voi tietysti laskea myös Helsinkiin pääsemiseen käytetyt tunnit. Matka Helsingistä Varsovaan maksaa yhteen suuntaan alle kuusikymppiä. Halvemmallakin Puolaan siis pääsisi. Tallinnassa istahdamme jälleen linja-auton penkkeihin. Kello on seitsemän tienoilla illalla, ja perillä Puolassa ollaan kymmeneltä aamulla paikallista aikaa. Kulkupeli nytkähtää liikkeelle, ja valot himmenevät. Mainostettu wifi ei aivan pelitä, eivätkä lukuvalot toimi. Jos linja-autossa on laulun mukaan tunnelmaa, tällaista se on: pitkälle iltaan äänimaisema koostuu bussin huminasta, kattokaiuttimista tulevasta pop-musiikista, ainakin neljällä eri kielellä käydyistä keskusteluista sekä Leonardo DiCaprion ja Jonah Hillin vuorottaisesta karjunnasta, kun edessäni istuvat suomalaismiehet katsovat läppäriltä Wolf of Wall Streetiä – ilman kuulokkeita tietysti. Tienlaitojen valot pyyhkivät tasaisin väliajoin matkustamon päiden ylitse. Välillä pimeyteen repeytyy kirkas, jääkaappivalon värinen aukko, kun joku menee vessaan. Siellä ei pysty istumaan suorassa, eikä hanasta tule vettä. Sentään on vessa.

Riiassa matkustajat käyttävät lyhyen pysähdyksen hyödyksi.

Toiseutta ja vodkaa Jokin idässä kiehtoo suomalaisia. Antero Holmila kirjoittaa Suomalaisten kylmä sota -kirjassaan, että Neuvostoliitto tarjosi suomalaisturisteille eksotiikkaa ja toiseuden kokemuksia. 1970- ja 1980-luvuilla Suomesta tehtiin itään niin paljon matkoja, että joka kolmas ulkomailla käynyt suomalainen oli käynyt Neuvostoliitossa, arvioi Ville-Juhani Sutinen Neukkuturismi-kirjassa. Aleksanteri-instituutin tutkimuskoordinaattori ja Venäjän kulttuurihistorian dosentti Elina Kahla taas on sitä mieltä, että puhe Venäjän ymmärtämisestä näillä matkoilla on klisee. Kahlan oma kokemus 1980-luvulta matkanjohtajana esimerkiksi Pietarissa, Tallinnassa ja Riiassa oli se, että ihmiset eivät olleet niinkään ymmärtämässä erilaista kulttuuria vaan ostamassa vodkaa ja rakentamassa rauhaa naapurin kanssa, jota vastaan oli sodittu. Samaa ennakkoluulottomuutta Kahla toivoisi nyt, kun Suomen idänsuhde on surkeampi kuin aikoihin. Että idässä nähtäisiin muutakin kuin pahuus, eikä omilla aivoilla ajattelu loppuisi. Aluksi Flixbussimme ajaa pittoreskin Tallinnan lävitse. Ensimmäinen stereotyyppistä neuvostokarvalakkia pitävä ih-

minen näkyy kuuden minuutin ajamisen jälkeen. Kun Tallinna on ohitettu, avautuvat laajat lumiset pellot. Mustien puiden viiva on minuutti minuutilta tuhnuisempi vesiväriveto vaalean maan ja tumman taivaan välissä. Marraskuinen illan pimeys alkaa muuttua yön pimeydeksi. Rosa Liksomin klassikkoteoksessa Hytti nro 6 matkataan juuri Siperianjunassa. Meidänkin reittimme maisema on sellaista kuin Liksom kuvailee, pitkälle ulottuvaa tyhjyyttä. Eikä ihme – tällaistahan tässä maailmankolkassa on, myös Suomessa. Ennen Pärnuuta ohi vilahtaa vain aaltomaisen muotoinen huoltoasema. Sen jälkeen tien vieressä lumen alla seisoo neljä hylättyä traktoria. Riian Ikean edustalla linja-automme jumittuu yhtäkkiä hankeen. Renkaat pyörivät tyhjää ja matkustajat alkavat kuikuilla ulos ikkunoista, kun kuskit korottavat toisilleen ääntään venäjäksi. Kukaan ei halua jäädä tänne. Lopulta kunnon rykäisy tuo pitoa renkaiden alle, ja matka jatkuu. Kun Baltiassa ohitamme Hesburgereita ja Nesteitä, olo on suomalaisena jopa kolonialistinen. Andres Kasekampin luonnehdinta Baltian historia -kirjassa siitä, kuinka pakanalliseen Liettuaan vuosittain järjestetyistä ristiretkistä tuli 1300-luvulla 47

RIIAN IKEAN EDUSTALLA LINJAAUTOMME JUMITTUU YHTÄKKIÄ HANKEEN. RENKAAT PYÖRIVÄT TYHJÄÄ JA MATKUSTAJAT ALKAVAT KUIKUILLA ULOS IKKUNOISTA, KUN KUSKIT KOROTTAVAT TOISILLEEN ÄÄNTÄÄN VENÄJÄKSI. KUKAAN EI HALUA JÄÄDÄ TÄNNE.

→

Flixbussia odottava pysäkki Puolassa.

Puolan Łomżassa bussi ajaa paikallisen torin viereen.

TUIJOTAN PIMEYDEN KESKELLÄ TÖNÖTTÄVIEN HUOLTOASEMIEN HEHKUVIA NEONVALOJA JA POHDIN, MIKSI PÄÄTIMME TULLA LINJA-AUTOLLA MYÖS TAKAISIN PÄIN. Euroopan ritarijäbien yleinen aikuistumisriitti, tuntuu kiusallisen samaistuttavalta. Peltoja tuijottaessa tulee pohtineeksi myös sitä, miten menneisyyden taakan alta pois pyristelevät itäeurooppalaiset kokisivat sen, että kolme suomalaista yrittää etsiä juuri tuota menneisyyden taakkaa heidän mailtaan. Moderni matkailu on moraalisesti arveluttavaa pällistelyä, eikä tämä reissu ole poikkeus, vaikkemme olekaan etsimässä itseämme Balilla. Yöllä saavumme Riikaan. Matkalla kaikki tauot ovat kymmenisen minuutin pysähdyksiä. Liian kauas bussilta ei kannata harhailla, sillä kuskit eivät ilmoita lähtemisestään. He polttavat vuorotellen tupakkaa oven vieressä, ja sitten matka jatkuukin jo. Tankkaustaukojen aikana aikataulussa pysytään tupakoimalla toinen käsi bensaletkussa kiinni.

Viikonloppu Varsovassa Idän tunnelma, se mainittu toiseus, alkaa paradoksaalisesti tuntua kunnolla vasta, kun bussi on ajanut yhden aikavyöhykkeen

länteen päin. Puolan puolella radiosta soi tuttuja pop-kappaleita, joiden säkeistöt on korvattu slaavikovereilla. Aamupäivällä Varsovaa lähestyttäessä harmaat kuutiokerrostalot alkavat vilistä maisemassa. Viimeinen pysäkki ennen Varsovaa on Łomża, jossa pysähdymme torin viereen. Käyn jututtamassa kananmunia ja kaalia myyvää vanhaa miestä. Nähtyään kaulassani roikkuvan kameran hän kaivaa taskustaan kännykkänsä ja tarjoaa sitä minulle. Ymmärrän jaetun pantomiimikielemme perusteella, että tarkoituksena on katsoa hänen ottamiaan kuvia. Niissä esiintyy valkoinen labradorinnoutaja ja tasakattoinen pieni talo. Syvällisempää haastattelua en kuitenkaan saa, sillä bussikuskien tupakat ovat palaneet loppuun. Kaalinmyyjä hymyilee harvoill harvoilla hampaillaan ja vilkuttaa. Varsovaan saavutaan lauantaiaamuna. Pian selviää, että siinä missä kylmän sodan suomalaiset elivät herroiksi matkoillaan Itäblokin maihin, ei asetelma ole järin muuttunut. Holmilan kirjan mukaan yhdellä sukkahousuparilla saattoi saada vaihtokaupassa kuusi pulloa vodkaa. Aivan niin kovaan kurssiin ei nyky-Puolassa pääse, mutta ravintolaillallisen ja pari kierrosta ruokajuomaa saa alle viidellätoista eurolla. Flixbussit saapuvat Varsovaan aamuisin ja lähtevät iltaisin. Sunnuntai-iltana istahdamme oikeaan linja-autoon luultuamme ensin kaksikerroksista maanteiden luksusristeilijää kulkupeliksemme. Flixbussin parempi kalusto suuntaa kuitenkin Pariisiin, ja meidän on tyytyminen rähjäistä Paunun bussia muistuttavaan ajoneuvoon.

Kahden päivän ajan on Varsova nyrkkeillyt meiltä ilmoja pihalle. Puolassa menestyvän oikeistokonservatiivisen Laki ja Oikeus -puolueen politiikka ja maan huolestuttava demokratiakehitys ovat näkyneet katukuvassa enemmän kuin kuvittelisikaan. Ensimmäisiä näkyjä kaupunkiin astuessamme on ollut suurta, kuolleita sikiöitä esittänyttä plakaattia perässään vetänyt auto, jonka ikkunasta huudetaan megafoniin vihaisen kuuloista tekstiä aborteista. Poliiseja olemme nähneet viikonlopun aikana enemmän kuin missään muualla. Vain yksi ihminen on yrittänyt majoittua metrotunnelissa, mutta poliisit ovat olleet heti nostamassa häntä ylös. Toisaalta myös menneisyys näkyy kaupungissa. Stalinin satelliittivaltiolleen lahjoittama kulttuuri- ja tiedepalatsi kohoaa keskellä Varsovaa kuin Sauronin silmä. Mennyt totalitarismi ja nykyinen kevytversio ovat jatkuvasti ja samanaikaisesti läsnä.

Via Dolorosa Nyt Varsova jää kuitenkin taaksemme. Tulomatkan kyyti alkaa tuntua ylelliseltä, sillä nyt jalkatilaa on puolet vähemmän, jousitusta ei ole eikä ilma kierrä. Pääasiassa miehistä koostuva bussilastillinen soittaa yhtä aikaa Facetime-puheluita äänet täysillä ja Itä-Euroopan kaikilla kielillä. Kuskit tekevät ohituksia pieniin väleihin. Tällä kertaa vessasta on paperi loppu. Ahtaassa ja hikisessä sopessa unen ja valveen rajamailla nuokkuminen saa suun tahmeaksi. Ilmastointi ei toimi, mutta tuuli ulisee keskikäytävää pitkin. Sitä taas tasa-

Varsovan kulttuurin ja tieteen palatsista avautuu näkymä harmaan kaupungin ylle.

painottaa tulikuuma patteri seinän vieressä. Kiristyneeseen pakkaseen jaloittelemaan astuessa hikiseksi muhinoituneet ruumiintaipeet alkavat välittömästi kangistua. Kymmenen minuutin tauot venyvät nyt puolen tunnin pysähdyksiksi ilman mitään ilmeistä syytä. Tämä kulmista repsottava pakettimatka sopii heille, jotka ovat kyllästyneitä suomalaisille tyypilliseen matkailuun – siis siihen, että lennetään antiseptiseltä lentokentäl-

tä toiselle ja maataan viikko altaanreunalla. Jos asennoituu oikein, Varsovaan maata pitkin matkaamalla voi tavoittaa jotakin harmaasta mutta absurdista neuvostoestetiikasta. Hyvää oloa metsästävälle travellerille matkaa ei voi sen sijaan suositella. Kun matkaseurueeni yrittää nukkua, tuijotan pimeyden keskellä tönöttävien huoltoasemien hehkuvia neonvaloja ja pohdin, miksi päätimme tulla linja-autolla myös takaisin päin. Edes slaavilainen poppi ei enää soi radiosta. Oletettavasti Suwałkissa, lähellä Valko-Venäjän rajaa, hätkähdän horkastani hetkeksi hereille, kun kyytiin nousee kaksi suomalaismiestä Ukrainan asevoimien vaatteissa. Toinen on tatuoitu naamaan asti. He puhuvat hiljaa ja vakavina keskenään. Aamupäivällä Virossa näemme jo ulos ikkunoista. Nyt oliivinvihreään pukeutuneet sotilaat katselevat bensatolppia, joissa polttoaine maksaa joitakin kymmeniä senttejä vähemmän litralta kuin Suomessa. Toinen heistä kommentoi, että pitäisi koota porukka, jonka kanssa

Kaunasin linjaautoasemalla ei ole ruuhkaa aamuyöstä.

aloittaa sisällissota Suomessa, jotta meille saataisiin samat bensiinin hinnat. Toinen hymähtää ymmärtävästi Tärisevä kyyti kirnuaa tuota kommenttia ja koko matkaa koskevat ajatukset päässäni vaahdoksi. En saa enää mistään kiinni. On vain tie. Via Baltica. •

Moderni ja absurdi kohtaavat Varsovan kaduilla.

JOS ASENNOITUU OIKEIN, VARSOVAAN MAATA PITKIN MATKAAMALLA VOI TAVOITTAA JOTAKIN HARMAASTA MUTTA ABSURDISTA NEUVOSTOESTETIIKASTA. HYVÄÄ OLOA METSÄSTÄVÄLLE TRAVELLERILLE MATKAA EI VOI SEN SIJAAN SUOSITELLA.

YH T E IN E N YSÄ R I

Yhteinen ysäri esittelee Visiirin esivanhempien jälkiä.

Aviisi 1/1994 Kinkyyden käsite tunnettiin anglistisessa muotoilussaan jo 1990-luvullakin. Tässä pakinassa toistaiseksi tuntemattomaan lakiehdotukseen liittyneessä keskustelussa sekoitetaan iloisesti insesti, fetissit sekä seksuaalisiin suuntautumisiin liittyvä raamatunluku.

Aviisi 1/1994

Anturi 1/1994

Miten teekkareista tehdään salonkileijonia? Lenita Airisto tiesi tämän jo 1990-luvulla. Tiukat käytösetiketit ja tarkoin valitut silitetyt kravatit ovat nykypäivänä harvemmassa, mutta Lenita luotti koulutettaviinsa. Teekkareissa oli avain hyvinvointivaltion vahvistamiseen. 50

HENKI LÖ Palstalla ajankohtainen henkilö vastaa viiteen väitteeseen.

Visiirin viisi väitettä

3 4 5

HAIT PUHEENJOHTAJAKSI, KOSKA JANOAT VALTAA JA KUNNIAA. Noh, niinhän sitä voisi varmaan luulla. Ehkä janoan enemmän sitä opiskelijoiden palvelemista.

AJAUDUIT JÄRJESTÖTOIMINTAAN VAHINGOSSA, JA NYT OLET JO LIIAN SYVÄLLÄ LÄHTEÄKSESI POIS.

ANRIIKA KAUPPI

1 2

”Janoan opiskelijoiden palvelemista.”

Kyllähän tämä pitää paikkansa. Ensi kertaa minut houkuteltiin järjestötoimintaan, kun olin vielä pieni ja viaton fuksi. Minulle soitettiin Vostokin syyskokouksesta, että ”terve, tarvittaisiin yksi hallituksen jäsen”, ja minä olin että ”no, minä tulen sitten.” Nyt sillä tiellä yhä ollaan.

KOSKA OLET TAUSTALTASI TOIMITTAJA, TIEDÄT KAIKKI JOURNALISTIEN METKUT. SIKSI ET HALUNNUT NÄHDÄ NÄITÄKÄÄN VÄITTEITÄ ETUKÄTEEN. No justiin näin. Väitän tuntevani mediaa ihan hyvin, ja olen kyllä joutunut kaikkina osapuolina sen kanssa toimimaan. En ehkä kaikkia metkuja vielä tiedä, mutta olen itsekin metkutellut aikanaan, niin on aika selkeä juttu, miten homma toimii.

KUKAAN EI OIKEASTAAN EDES TIEDÄ, MITÄ TREYN HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA TEKEE. Pitää varmasti paikkansa. Sen tietää ehkä pääsihteeri, toivottavasti enenevissä määrin muutkin. Tämähän on viestinnällinen kysymys!

TAMPEREEN YLIOPISTO ON SUOMEN PARAS YLIOPISTO. Tää on fakta! Tampereen yliopisto on Suomen toisiksi suurin mutta vaikuttavin yliopisto.

•

Maria Muilu

NOORA HAKULINEN on valittu Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Trey) hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2024. Hän on 24-vuotias viidennen vuoden journalistiikan opiskelija. Aikaisemmin hän on työskennellyt muun muassa viestintäharjoittelijana Suomen ylioppilaskuntien liitossa (SYL) ja toimittajana Hämeen Sanomissa.

Tuleeko sinustakin isona alumni? Ihan jokainen Tampereen yliopiston nykyinen tai entinen opiskelija on alumni. Meitä yhdistää ylpeys omasta yliopistostamme – ja pieni pala Tamperetta sydämissämme. Tule sinäkin osaksi tätä yhteisöä!

Tutustu alumnitoimintaamme osoitteessa tuni.fi/alumni Alumni Sean Ricks

Haluatko kirjoittaa, kuvata tai kuvittaaVisiiriin? – ota yhteyttä. TOIMIT U S@VISIIRILEHT I.FI