Rauma-lehti 3/2020

Page 10

KESÄTEEKKARIKAMPANJA toi Mikko Mäkelän Raumalle Teksti ja kuvat: Saija Laaksovirta

Rauman kaupunki on toteuttanut neljän vuoden ajan kesäteekkarikampanjaa. Tavoitteena on kannustaa nuoria työllistymään raumalaisiin yrityksiin, tuoda Raumalle osaavaa työvoimaa sekä lisätä kaupungin tunnettuutta teknillisten alojen opiskelijoiden keskuudessa. Kesäteekkarikampanjaan osallistuville, raumalaisiin yrityksiin työllistyville teekkariopiskelijoille, on tarjottu vuokra-asunto sekä kaupunkiliikenteen bussikortti tai polkupyörä ilmaiseksi kolmen kuukauden ajaksi. – Ensi kesän teekkarikampanjan järjestämistä pohditaan parhaillaan. Toteutettujen kampanjoiden tulosten perusteella näyttäisi siltä, että toimintaa kannattaisi jatkaa, yritysasiantuntija Heikki M. Nurmi kertoo.

Raumaster Oy kannattaa kampanjaa Raumaster Oy on yksi raumalaisista yrityksistä, joka on ollut kesäteekkarikampanjan yhteistyötahona jo useita vuosia. Yritys on tunnettu edistyneiden materiaalinkäsittelyjärjestelmien ja -laitteiden toimittaja. Henkilöstökoordinaattori Paula Suominen pitää kampanjaa mielenkiintoisena ja hyvänä keinona houkutella korkeasti koulutettuja osaajia Rauman seudulle. – Kesäteekkarikampanjan avulla olemme löytäneet innokkaita ja motivoituneita tekijöitä joukkoomme. Tällä hetkellä Raumasterilla työskentelee kaksi kampanjan kautta työllistynyttä nuorta, Suominen kertoo.

Kesäteekkarikampanja avasi Mikolle uran Raumalla Kankaanpäästä kotoisin oleva Mikko Mäkelä, 26, on opiskellut konetekniikkaa Oulun yliopistossa, ja hän valmistui diplomi-insinööriksi kesäkuussa 2020. Opintojensa aikana hän oli kahdesti mukana Rauman kesäteekkarikampanjassa. Kesät 2017–2018 kuluivat Raumasterilla suunnittelutöiden parissa. – Hain Raumasterille kesätöihin ja Oulun yliopistolla järjestetyillä Pestipäivillä kävin juttelemassa Raumasterin ja kesäteekka-

10


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.