
2 minute read
Karin kampuksen käyttäjät odottavat yhteistyötä
KARIN KAMPUKSEN KÄYTTÄJÄT
odottavat yhteistyötä
Advertisement
Teksti: Kari Riikilä Kuvat: Verstas Arkkitehdit Karin kentälle nousevan liikunta-, vapaa-aika- ja koulukeskuksen työmaalla on syksyn mittaan alkanut tapahtua, kun maanrakennusurakka käynnistyi syyskuussa. Maanrakennustyöt ovat ensimmäinen näkyvä työvaihe projektissa, jonka on tarkoitus huipentua elokuussa vuonna 2023, kun koulu- ja opistotoiminta käynnistyy uusissa tiloissa. Urakan on tarkoitus valmistua alkuvuodesta 2021, ennen keväällä alkavia rakennustöitä.
Kampuksen suunnittelun yksi tärkeimmistä asioista on alusta alkaen ollut käyttäjälähtöisyys. Kokonaisuuteen kuuluvat Hj. Nortamon peruskoulu, kansalaisopisto ja musiikkiopisto, uimahalli, liikuntahalli sekä nuorisotilat, jotka pyritään luomaan mahdollisimman toimiviksi ja tarkoituksen mukaisiksi. Tiloja tullaan käyttämään yhteisesti, jotta kampuksen käyttöaste pysyy mahdollisimman korkeana aamusta iltaan. Ympäristö luo yhteistyötä
Tilatarpeiden yhteensovittaminen vaatii yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Musiikkiopiston ja kansalaisopiston rehtori Mira Ellmén, nuorisopäällikkö Rea Poikonen ja Hj. Nortamon koulun apulaisrehtori Janne Malmelin korostavat yhteistyön ja uudenlaisen toimintaympäristön merkitystä. – Yhteiset tilat tuovat yhteen myös eri käyttäjäkunnat ja palvelut. Yhteistyö lisääntyy ja kasvaa arjessa tapahtuvien kohtaamisten kautta. Samoissa tiloissa toimivat musiikin, teatterin ja kuvataiteen harrastajat, urheilijat, kuntoilijat, nuoret ja vanhat sekä kaikille heille tarkoitetut palvelut, Ellmén kertoo.
Yhteistyön mahdollisuuksia odotetaan myös opetus- ja nuorisopalveluissa. – Tiloihin tulevien osapuolten välillä on jo nyt tehty tiivistä ja antoisaa yhteistyötä tulevaa suunniteltaessa. Projektin aikana on ollut hyvä yhdessä tekemisen meininki ja sen odotetaan jatkuvan, kun tilat otetaan käyttöön. Kampuksen yhteydessä olevat palvelut antavat valtavasti erilaisia mahdollisuuksia ja voimavaroja toiminnan järjestämiseen, Poikonen toteaa. – Eri toimijaryhmät tuovat mukanaan uutta osaamista ja monipuolisia tiloihin liittyviä kokonaisuuksia, joiden puitteissa mahdollisuudet erittäin laaja-alaiselle toimimiselle ja uuden oppimiselle kasvavat, Janne Malmelin jatkaa. Ensimmäistä kertaa omiin tiloihin
Monet kampuksen tulevista käyttäjistä ovat tottuneet toimimaan alun perin muuhun käyttöön suunnitelluissa tiloissa. – Esimerkiksi musiikki- ja kansalaisopiston nykyisin käytössä olevat varastotilat ovat välillä hankalasti käytettäviä, ahtaita

tai liian kaukana itse käytettävästä tilasta. Samoin esitys- ja harjoitustilat ovat olleet alun perin muuhun toimintaan tarkoitettuja ja niiden tekniikkaa on päivitetty vuosien varrella vastaamaan muusikkojen tarpeita. Uuden kampuksen tilat tehdään tarkoitukseensa alusta alkaen uusinta esitys- ja tallennustekniikkaa hyödyntäen. Tarkoitus on, että 2020-luvulla tehdään tilat myös 2050-luvun tarpeisiin, Ellmén iloitsee.
Hj. Nortamon koulun väki odottaa uudelta koulukeskukselta akustisesti, teknisesti ja toiminnallisesti laadukasta kokonaisuutta, jonka seinien sisä- ja ulkopuolella voi toimia monipuolisesti ja muunneltavasti. Avaruutta, valoisuutta, toiminnan helppoutta ja erityisesti toimipisteiden pysyvyyttä korostetaan tällä hetkellä väistötiloissa toimivan koulun henkilökunnan keskuudessa.
Uusista tarkoituksenmukaisista tiloista on innoissaan myös nuorisopäällikkö Rea Poikonen. Musiikki- ja kansalaisopiston tavoin nuorisopalvelut saa nyt ensimmäistä kertaa täysin uutuuttaan kiiltävät tilat nuorten käyttöön.
– Nuorisotiloiksi on aiemmin otettu käyttöön muusta käytöstä vapautuneita tiloja, joten on mahtavaa saada upeat uudet tilat. Nuorillakin on ollut mahdollisuus kertoa mielipiteensä ja päästä vaikuttamaan tuleviin yhteisiin puitteisiin. Koulun oppilaat ovat toivoneet kampukselle oleskelupaikkoja ja mahdollisuuksia viettää kavereiden kanssa aikaa esimerkiksi pihapelien muodossa, Poikonen kertoo.
Nuorisopäällikkö toivoo uuden sijainnin houkuttelevan paikalle entistä enemmän nuoria. – Kampus tulee aivan kaupungin keskustaan enemmän näkyville, kaikkien saavutettavaksi ja muiden palveluiden yhteyteen. Toiveena on, että uusiin tiloihin olisi jokaisen helppo tulla.
