Utain 3/2012

Page 3

ajassa kartalla luotain näkymä media elämykset huvit 3

Härmälän Opiskelijatalon homeongelmasta on vaiettu vuosia HOMEKOTI Terveyden vaarantavassa asuntolassa elää tälläkin hetkellä 80 ihmistä. Härmälän Opiskelijatalon jokainen käytävä haisee erilaiselta. Yhdessä käytävässä haisee samalta kuin kylpyhuoneessa suihkun jälkeen, toisessa virtsansekaiselta mullalta. Pyykkituvan ovella katossa kulkee viemäriputki, joka täyttää käytävän löyhkällä. Putkea on korjattu useita kertoja. Yläkerran käytävissä haju on vaimeampi kuin alakerrassa, mutta asunnoissa on ongelmia. 25-vuotiaan Julia Sankovan vessan putket vuotavat jatkuvasti, ja viemärit tukkeutuvat usein. Keittiön roskiskaappi ja siellä kulkevat putket haisevat raadolta. Siivoojan töitä tekevä Sankova on puhdistanut kaapin kaikilla mahdollisilla aineilla. Putkista ei ole löytynyt kuollutta eläintä. — Viikonloppuisin herään siihen, että täällä haisee pahalta, hän sanoo. Utaimen tietojen mukaan asuntolan kosteus- ja homeongelmat ovat jatkuneet vuosien ajan. Asuntolan purkamista on suunniteltu virallisesti vuodesta 2007 saakka, mutta päätöstä on lykätty joka vuosi. Asuntolan omistaa Pirkan Opiskelijaasunnot Oy. Rakennuksessa on selviä valmistusvirheitä, jotka vaarantavat opiskelijoiden terveyden. Asuntojen kylpyhuoneita ei ole eristetty kunnolla. Kylpyhuoneiden rakennusratkaisut perustuvat 1990-luvun alun määräyksiin, jotka ovat nykyään vanhentuneet. Viimeksi kylpyhuoneet on peruskorjattu 1990-luvun alussa. Myös rakennuksen ilmastoinnissa on ongelmia. Kesällä 2011 Pirkan Opiskelijaasunnot sulki käyttökelvottomia huoneita. Hajusta huolimatta yhtiö ei ole mitannut ilman homepitoisuutta. – Olemme arvioineet asuntolan kuntoa silmämääräisesti ja tehneet mittauksia mahdollisista kosteusongelmista. Suljimme huoneet viime kesänä niiden kehnon pinta-

kunnon vuoksi. Muita ongelmia emme ole löytäneet, toimitusjohtaja Matti Halmetoja sanoo. Tampereen opiskelija-asuntosäätiön valtuuskunta erotti Halmetojan Toasin toimitusjohtajan paikalta vuonna 1996. Valtuuskunnan opiskelijajäsenten mukaan Halmetoja ei ajanut opiskelijoiden etua kiinteistöasioissa.

Opiskelija-asuntolan kanssa samassa rakennuksessa sijaitsee myös perheryhmäkoti, johon Tampere on asuttanut 14–18-vuotiaita maahanmuuttajanuoria. Aluehallintovirasto antoi tammikuussa määräyksen, jonka mukaan perheryhmäkodin asukkaat on siirrettävä pois tilasta helmikuun loppuun mennessä. Asukkaat ja henkilökunta ovat sairastel-

leet poikkeuksellisen paljon, ja asuntolassa on todettu homeongelma. – Perheryhmäkodin siivessä on kosteusongelmia, koska yhteiset suihkutilat ylikuormittuvat. Opiskelija-asuntolan puolella tällaista ongelmaa ei ole, Halmetoja sanoo. Mikko Gustafsson, Tapio Pellinen Tapio Pellinen

Home haisee selvästi Heidi Korkeelan, 23, nenään. Toimitusjohtaja Matti Halmetojan mukaan Härmälän Opiskelijatalossa ei ole kosteusvaurioita.

⋆ ⋆NÄIN lehti TEHTIIN

Parturi ei saa starttirahaa

YTHS:n mielenterveyspalveluissa on ennätysruuhkainen talvi

Yhteisenä kielenä fingelska

Starttirahan saaminen on usein kiinni yrittäjän alasta. Kauneudenhoitoalalla tukea on vaikea saada. Parturi-kampaamoyrittäjä Ulla-Riitta Koskinen perusti liikkeensä reilu vuosi sitten pankkilainan turvin. – En tiedä yhtään kampausalan yrittäjää, joka olisi saanut starttirahaa. Starttirahan saaminen edellyttää, että yritys työllistää hyvin. Tampereen Työ- ja elinkeinotoimiston yritysneuvojan Jarmo Lepistön mukaan starttirahaa on mahdollista saada, jos liiketoimintasuunnitelma on tarpeeksi hyvä. Hyvä toimintasuunnitelma ei aina auta. Yrityksen palveluille pitää olla kysyntää, eikä alalla ei saa olla liikaa kilpailua. Yrityksen pitää työllistää, mutta sen olisi hyvä olla myös kekseliäs ja kansainvälinen. Pelialan yrittäjät saavatkin nykyään usein starttirahaa.

Ruuhka ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) mielenterveyspalveluihin on tavallista pahempi. Aiemmin ruuhkaa on voitu tasoittaa ostopalveluilla, joilla YTHS järjestää kokonaan Porin ja Hämeenlinnan opiskelijoiden mielenterveyspalvelut. Viime vuonna Porin mielenterveyspalveluiden kysyntä kasvoi, eikä budjetoitu raha siksi riittänyt lyhytpsykoterapioiden ostamiseen yksityissektorilta Tampereella. YTHS:n mielenterveyden ylilääkärin Pauli Tossavaisen mukaan psykologille tai psykiatrille pääsee noin kolmessa kuukaudessa. Terveydenhoitajat ja yleislääkärit hoitavat lievät tapaukset. Noin joka kymmenes opiskelija käy YTHS:ssä mielenterveysongelmien takia. Sekä opiskelijoiden mielenterveyspalveluissa että Tampereen kaupungin nuorisopsykiatrian poliklinikalla on huomattu asiakasmäärien kasvaneen 2000-luvulla. – Uusia lähetteitä tulee nyt 450–500.

Lue verkosta erään opiskelijan kokemus YTHS:n mielenterveyspalvelusta: utain.uta.fi

Dealflow, startup, payback-culture, venture-sijoittajat, seed-vaiheen rahoitus, greentech. Kasvuyrittäjistä ja bisnesenkeleistä kirjoittaessa melkein joka toinen asiantuntijoiden sana oli fingelskaa, suomen ja englannin sekoitusta. Mitä enemmän haastateltavat olivat tehneet töitä ulkomailla, sitä useammin vieraat sanat putkahtivat puheeseen. Onneksi ensimmäisen haastattelun jälkeen termit olivat jo niin tuttuja, että Piilaaksossa vierailevan suomalaisen sekakieltä oli helppo seurata. Termien puute ei ole tietenkään asiantuntijoiden syy – he käyttivät puheessaan kaikista selkokielisimpiä termejä. Startup nyt vaan on helpompi ymmärtää kuin iältään nuori ensimmäistä tuotettaan kehittävä yritys, joka ei vielä ole voitollinen, mutta jossa on vahva lupaus tulevasta kasvusta.

Noora Laaksonen

Iida Tikka

Mirjam Tahkokorpi

2000-luvun alussa niitä tuli 250–280, Nuorisopsykiatrian ylilääkäri Klaus Ranta kertoo. YTHS:ssä potilaita on 50 prosenttia enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Kasvun Tossavainen ja Ranta arvioivat johtuvan siitä, että hoidoista tiedetään paremmin. Kynnys hakea apua on madaltunut ja avun tarve tunnistetaan nopeammin. Yleisimpiä nuorten ongelmia ovat masennus, ahdistuneisuus ja syömishäiriöt. Keskusteluapua haetaan kriisitilanteissa. – Työelämän kovat odotukset, kilpailu ja ihmissuhdeongelmat huolestuttavat opiskelijoita. Yliopistoon pääsy ei enää aina tarjoa sellaista eteenpäin pääsyä kuin se ennen antoi, Tossavainen sanoo.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Utain 3/2012 by Moreeni - Issuu