6 ajassa kartalla luotain näkymä media
SARITA PIIPPONEN
Riku Vallin mielestä tatuointi on suurin sijoitus, jonka ihminen voi elämänsä aikana tehdä.
Kaiken kannan mukanani TATUOINTI Iholle ikuistetut kuvat muistuttavat
elämän kolhuista ja ihmisistä. Tosi-tv lisäsi tatuointien suosiota ja teki niistä arkipäiväisiä. KUN TATUOINTILIIKKEET avasivat oven-
sa yleisölle, ihmiset alkoivat ymmärtää, että tatuointeja ottavat ihan tavalliset ja kaikenikäiset ihmiset. Putka Tattoon tatuoija Riku Valli, 34, kiittää edistysaskeleesta tosi-tv:tä. Vallin aloittaessa tatuoimisen vuonna 2007 katukuva oli erilainen. – Ei kaupan kassoilla ollut näkyvillä paikoilla tatuointeja, niin kuin nykyään on. Tatuoinnit ovat tehneet läpimurron. Iholle ikuistetut kuvat ja lauseet ovat itseilmaisun muoto siinä missä mikä tahansa muu ulkoinen piirre. Olennaista on, että tatuoinneilla halutaan aina kertoa jotakin. Tatuoinnin trendeissä ollaan menossa entistä luovempaan suuntaan. – Nykyään otetaan koko ajan enemmän taiteellisia tatuointeja. 1990-luvulla valittiin tribaali tai kiinalainen merkki suoraan kansiosta. Tänä päivänä meillä ei edes ole mallikansioita studiolla, Valli kertoo. VALLILTA löytyy kuvia kaikkialta kehosta. Jos hän saisi säästää iholtaan 3 tatuointia, hän säästäisi idoliensa kuvat. Mahassa hänellä on Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä elokuvahahmo Conan Barbaari. Hän on Vallin lapsuudensankari. Alun perin fantasiahahmo edusti vain Schwarzeneggerin tekemiä rooleja. – Luettuani Total Recall -kirjan tajusin, kuinka kova jätkä Arnold oikeastaan on. Itävaltalainen maalaispoika lähtee hevonkuusesta toteuttamaan unelmiaan ja vielä
saavuttaa ne. Hän kulkee läpi uskomattoman matkan. Mahassa Vallilla komeilee myös Hellboy, joka on supersankarihahmo samannimisestä elokuvasta. Valli kokee toheloivan ja alati itseään satuttavan hahmon kanssa sielunkumppanuutta. – Hellboy näyttää pahikselta, mutta on hyvisten puolella. Vaikka sattuu ja tapahtuu, niin aina mennään eteenpäin, Valli kertoo. VALLIN IHOLLA on myös synkkää tarinaa. Käteen, kainalon kupeeseen on tatuoitu Peter Steele. Hän oli Vallin ihaileman yhtyeen Type O Negativen basistilaulaja, jonka veivät masennus ja lääkkeet. Mistään elämää suuremmasta tarinasta tatuoinnin taustalla ei kuitenkaan tarvitse olla kyse. – Ihminen on vain tullut sellaiseen pisteeseen elämässään, että päättää jonkun kuvan olevan hyvä juuri hänelle. Usein sopivan tatuoinnin löytäminen on alitajuinen prosessi, Valli summaa. Valli ei kysele tatuoitaviensa tarinoita, mutta hyvin usein asiakkaat niitä kertovat. Kuvan suunnitteluvaiheessa tulee yleensä ilmi, millainen ajatusprosessi tatuoinnin taustalla on. Tatuointi on aina helpompi suunnitella, mitä enemmän tarinaa sen taustalla avaa. TATUOINTI voi toimia voimanlähteenä ja muistuttaa vaikeista ajoista. Ella Laakso, 25,
hankki tatuoinnin muutettuaan Tampereelle opiskelemaan. – Ensimmäiset pari vuotta olivat todella vaikeita. Yliopisto-opiskelut eivät sujuneet. Tämä tuotti paljon tuskaa ja masennustakin. Vuonna 2013 Laakso otti oikeaan käsivarteensa kompassin. – Tatuointi on minulle henkilökohtainen tsemppari. Kompassi näyttää suuntaa ja muistuttaa, että pohjalta pääsee ylös. Aina on hyvää odotettavissa, Laakso kertoo. Laakso ei ole juuri tatuointinsa tarinaa aiemmin mainostanut. – Tämä on ensimmäinen kerta, kun kerron tatuoinnistani näin syvällisesti. Tatuointi on minulle todella henkilökohtainen.
VAIKEAT AJAT tulivat Beatallakin, 27, iholle asti. Tatuointeja hänellä on useita, mutta tärkein teksti löytyy ranteesta. Beata oli matkaoppaana Bulgariassa, kun sairastui vakavasti ja joutui sairaalaan. – Minulla oli jonkinlainen virus, johon mikään lääke ei auttanut. Päivät menivät testien tekemiseen. Beata kuumekouristeli ja oli tipassa 5 päivää. Loppuvaiheessa tilanne oli niin paha, että vanhemmat alkoivat suunnitella lentoa Bulgariaan. – Soitin äidille, vaikken jaksanut edes puhua. Tuon puhelun jälkeen menin nukkumaan ja ajattelin, etten enää herää, Beata kertoo. Seuraavana päivänä kuume oli laskenut. Virus hävisi aivan yhtä yllättäen kuin oli tullutkin. Sairaalasta päästessään Beata näytti hakatulta ja oli aivan täynnä neulanreikiä. Hän mietti, miten on edes elossa. Ahdistavasta tapahtumasta Beataa muistuttaa vasemmassa ranteessa teksti: Trust, faith & pixie dust.
– Vaikka asiat olisivat kuinka huonosti, niin koskaan ei saa lopettaa uskomista. Aina pitää kantaa mukana luottamusta, toivoa ja taikapölyä. VUODEN KULUTTUA Beata palasi Bulgariaan oppaaksi, vaikkei uskonut enää koskaan palaavansa. Paikallisen kehotuksesta Beata osti seinälle ripustettavan siepparin päästäkseen eroon painajaisistaan, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Seuraavaksi hän keksi laittaa siepparin ihollensa. Näin se olisi aina mukana. Tekstitatuoinnin alapuolella Beatalla komeilee tänäkin päivänä pienen pieni painajaisten karkottaja. – Tuon tatuoinnin ottamisen jälkeen en ole yhden yhtä painajaista nähnyt. Tämän on pakko olla alitajunnan asia, Beata pohtii hieman huvittuneena. SALLA KONSÉNIN, 29, rannetta koristaa mansikka. Konsénilla on pieni suku, ja täti asui aina kaikista kauimpana, Saksassa. – Täti keräili kaikkea mansikoihin liittyvää. Kahviastiastoa, koruja, lakanoita, pyyhkeitä, verhoja…oikeastaan kaikkea mahdollista koristivat mansikat, Konsén kertoo. Täti kuoli syyskuussa 2013. Hautajaiset pidettiin Saksassa, ja Konsénilla ei ollut mitään mahdollisuutta osallistua niihin. Hautajaiskutsun hän kuitenkin sai. Kutsua koristi mansikka. Tuo samainen mansikka on ikuistettu Konsénin iholle. – Vaikka täti oli suvun jäsenistäni aina kaikista kauimpana, hän oli minulle kaikista läheisin. Teresia Jokinen