Metsän henki 4/2020

Page 26

TALOUS YHTEISMETSÄ

”Yhteismetsään liittyminen oli hyvä päätös” Yhteismetsä on helppo ja kannattava tapa omistaa metsää. Pirjo Kaistinen ilahtui, kun hän huomasi, miten paljon sijoitus alkoi hänelle tuottaa. TEKST I J A K UVA M A R K K U P U L K K IN E N

PIRJO KAISTINEN, 70, LIITTI

­ etsänsä UPM:n Keski-Suomen m yhteismetsään viisi vuotta sitten. Hän on tyytyväinen päätökseensä. ”Nyt saan metsästä tuottoa joka vuosi. Itse ei tarvitse tehdä enää mitään, ei täyttää edes metsäveroilmoitusta.” Yhteismetsä on osakaskiinteistöille yhteisesti kuuluva alue. Metsänomistaja saa liittämänsä metsäalueen arvoa vastaavan määrän yhteismetsän osuuksia, jotka rekisteröidään hänen kiinteistölleen. Hoitokunta hallinnoi yhteismetsää osakkaiden hyväksi. Pirjo Kaistisen tarina on varsin tyypillinen UPM Yhteismetsän osakkaan tarina. Hän sai vuonna 26 – METSÄN HENKI 4/20

2013 omistukseensa vajaan 20 hehtaarin metsäpalstan Jämsästä. Metsien hoito ei ollut Kaistiselle tuttua, sillä hänen isänsä oli hoitanut palstaa kuolemaansa asti. Kaistinen yritti kuitenkin perehtyä metsänhoitoon ja kävi hoitotoimet läpi metsänhoito­ yhdistyksen asiantuntijan kanssa. Yhdelle kuviolle sovittiin harvennushakkuu. ”Harvennus tehtiin vuonna 2014. Bruttotulo puista oli 23 000 euroa, mutta korjuukulujen ja verojen jälkeen käteen jäi vain 6 000 euroa. Olin pettynyt.” SAMANA VUONNA UPM METSÄ

järjesti Jyväskylässä kaksi

y­ hteismetsätilaisuutta, ja Kaistinen osallistui molempiin. Toisen tilaisuuden jälkeen hän pyysi laskelman siitä, mitä hänen metsänsä liittäminen yhteismetsään tarkoittaisi taloudellisesti. ”Laskelma näytti hyvältä, ja siitä prosessi käynnistyi.” Ennen yhteismetsään liittymistä Kaistinen erotti 17,9 hehtaarin palstasta noin hehtaarin tontin kesämökilleen ja myi yhden järvenrantatontin. Yhteismetsään liitettäväksi jäi 16 hehtaaria. ”Asiointi UPM:n kanssa oli nopeaa ja sujuvaa. Kaikki paperit tehtiin valmiiksi.” Metsä liitettiin UPM:n Keski-­Suomen yhteismetsään

”Saan entisestä metsästäni tuottoa joka vuosi. Olen siihen todella tyytyväinen.”


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.