Jännitysryhmän järjestäneet Sanna Savolainen ja Laura Lintula ovat olleet iloisia siitä, että he ovat voineet auttaa ryhmään osallistuneita.
Jännittäminen ei ole häpeä Psykologian opiskelijat järjestivät marraskuun aikana vertaistukiryhmän jännittäjille Joensuussa. - Jouni Kovanen, teksti & Juuso-Valtteri Kivimäki, kuva
I
hmiset jännittävät usein esiintymistä, eivätkä yliopisto-opiskelijat ole poikkeuksia. Esitelmien pitäminen ja koko luokan edessä oleminen ovat yleisimpiä tilanteita, jotka hermostuttavat opiskelijoita. Tätä ei kuitenkaan tarvitse hävetä, kertovat Laura Lintula ja Sanna Savolainen, jotka järjestivät Joensuussa marraskuussa vertaistukiryhmän jännittäjille osana Vertaisryhmän ohjauskurssiaan. ”70 prosenttia ihmisistä jännittää jollain tasolla. Vaikka tuntuisi siltä, että olen ainoa huoneessa, joka jännittää, se ei todennäköisesti pidä paikkaansa”, toteaa Sanna Savolainen. Jännittämisen yleisyys näkyi myös ryhmän hakijamäärissä. Lintulan ja Savolaisen ryhmään ilmoittautui yli kaksikymmentä ihmistä, mikä oli järjestäjille positiivinen yllätys. Ilmoittautujista täytyi kuitenkin karsia yli puolet pois. ”Totta kai olisimme halunneet ottaa
12
Uljas 8 | 3.12.2018
kaikki mukaan, mutta ajattelimme, että liian suuri ryhmä saattaisi vaikuttaa siihen, miten paljon uskaltaa jakaa omia kokemuksiaan.” Jännittämiseen ja sen helpotukseen on
olemassa monenlaisia apukeinoja, joista iso osa on kuitenkin hyvin henkilökohtaisia, minkä vuoksi on tärkeää löytää juuri itselleen sopiva keino. Tässä vertaistukiryhmä on tärkeässä asemassa. ”Me olemme antaneet joitain neuvoja, kuten erilaisia hengitys-, ja rentoutumisharjoituksia, samoin kuin mielikuvaharjoituksia, joilla voi esimerkiksi rauhoittaa hengitystä”, Laura Lintula sanoo. ”Sen lisäksi ryhmäläiset ovat jakaneet toisilleen keinoja, joita he ovat tähän asti käyttäneet helpottaakseen omaa jännitystään”, Savolainen lisää. Ryhmäläisten omat kokemukset ja niistä kertominen ovatkin olleet isossa osassa ryhmän toimintaa. Monia on helpottanut huomata, ettei ole ainoa, jota
jännittäminen vaivaa. Vertaisryhmässä kenenkään ei tarvitse pelätä joutuvansa oudoksunnan, tai tuijotuksen kohteeksi. Molemmat ryhmän vetäjistä uskovat myös, että osallistujat ovat saaneet ryhmässä rohkaisua, ja ehkä myös olemaan yhteydessä toisiinsa ryhmän ulkopuolella. ”He ovat löytäneet itselleen vertaisen, jolle kertoa jännityksestään, ja tämä henkilö ymmärtää heidän tunteitaan ja ajatuksiaan täysin”, Savolainen sanoo. Lintula ja Savolainen kehottavat myös kaikkia, joille jännitys tuottaa vaikeuksia, hakeutumaan avun piiriin, sillä sitä on tarjolla paljon niin virallisten tahojen, kuten opintopsykologin ja YTHS:n kautta. Myös opiskelijat järjestävät omia ryhmiä. ”Yksin ei tarvitse aina pärjätä, kun on ihmisiä, joilta voi saada apua”, Lintula toteaa. Jos avun hakeminen virallisia kanavia
pitkin kuitenkin epäilyttää, Lintula ja Sa-
volainen neuvovat tekemään esimerkiksi listan itseään jännittävistä tilanteista, ja pyrkimään juuri noihin tilanteisiin, jotta niihin tottuisi. ”Niiden ei tarvitse olla edes kovin suuria asioita, vaan pieniä askelia, joiden kautta mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle.” Lintula ja Savolainen ovat hyvin iloisia, että ovat voineet auttaa ryhmään osallistuneita, ja tärkeintä on ollut, että ryhmäläiset todella tuntevat saaneensa apua jännitykseensä. Sen lisäksi ohjaajat ovat todella tyytyväisiä siihen, mitä ovat itse saaneet ryhmän kokoontumisista, kuten oppia ja uusia näkemyksiä. ”Tämä on ollut tosi antoisaa. Olen oppinut paljon ja päässyt perehtymään itse aiheeseenkin paremmin kuunnellessani muiden kokemuksia”, Savolainen sanoo. ”Kun keskustelu ryhmässä on alkanut sujua itsestään, me olemme saattaneet vain kuunnella ja ajoittain liittyä siihen”, Lintula kertoo.