Ajateltu
Lähidemokratian kuolema Näkökulma | Essee | Näkökulma |
D
emokratiasta yleisesti tunnetaan kaksi toistensa kaltaista muotoa. Toista kutsutaan suoraksi demokratiaksi ja toista edustukselliseksi demokratiaksi. Suorassa demokratiassa kansalaiset saavat äänestää miten lainsäädäntö tai käytännön asiat hoidetaan omassa kunnassaan tai valtiossaan. Edustuksellisessa demokratiassa kansalaiset taas saavat kyllä äänestää, mutta eivät saa suoraan päättää lainsäädännöstä, verotuksesta ja muista yhteiskunnalle luovutetuista tehtävistä. Itse päätöksenteko jätettiin eliitin harteille. Me muut saamme päättää ketkä tähän eliittiin milloinkin kuuluuvat Edustuksellisen demokratian moderni muoto kehitettiin aikanaan, jotta valtioissa voitaisiin jotenkin kuvitella olevan jonkinlainen kansanvalta. Kansallisvaltioiden koko länsi-Euroopassa 1800 -luvun alkupuolella alkoi olla väkiluvultaan ja pinta-alaltaan niin suuri, ettei antiikin Kreikasta peräisin olevaa suoraa kansanvaltaa olisi voinut käytännössä mitenkään toteuttaa. Ranskalaisen filosofi Montesquieun (1689–1755) kuuluisan teorian mukaan suora demokratia voi toimia ainoastaan hyvin pienissä yhteisöissä ja jo pienissä valtioissa vain edustuksellinen demokratia on toimiva hallintomuoto. Hänen mukaansa suurissa valtioissa kansalaisten ei tulisi edes voida valita edustajiaan suoraan, vaan välillisesti. Esimerkiksi suomalaisten ei tulisi hänen mukaan suoraan valita Euroopan unionin parlamentin jäseniä, vaan esimerkiksi eduskunnan tulisi tehdä tuo valinta. Tätä Montesquieun ajatusta voi kutsua vaikka demokratian läheisyysperiaatteeksi.
Maakunta- ja soteuudistus kaventaa kuntien todellista valtaa ja jatkossa käskyjä kunnille sekä maakunnille tulee latelemaan rahoittaja eli valtio. Silti näkyvää vastarintaa tätä kehitystä vastaan ei ole noussut.
kokoontuvat sitten yhteen ja valitsevat mielestänsä parhaan henkilön presidentiksi. Järjestelmän alkuperäinen ajatus oli estää kansalaisten hetken mielijohteesta tekemien valintojen vaikutus yhteiskuntaan pidemmäksi ajaksi. Ja sehän toimi hienosti. Suomessa me valitsemme edustajat kunnanvaltuustoihin ja eduskuntaan. Eduskuntavaaleissa tämä Montesquieun läheisyysperiaate toteutuu niin, että esimerkiksi tämän lehden ilmestymisaluetta kutsutaan Savo-Karjalan vaalipiiriksi. Vaalipiirissä sitten meidän tulisi henkilökohtaisesti pystyä tutustumaan eri ehdokkaisiin ja heidän ajatuksiinsa. Kun tätä vaalipiirin kokoa miettii, niin ajatus tuntuu melko hölmöltä. Todellisuudessa tuosta läheisyysperiaatteesta on taidettu vähin äänin jo kauan sitten luopua. Onneksi Suomessa on kuitenkin alempikin demokratian taso, eli kunnat. Kaikkien viimevuosikymmeninä tapahtuneiden kuntaliitosten jälkeen kuntienkin koko alkaa kuitenkin olla jo aika mittava, esimerkiksi Joensuun sekä Kuopio ovat pinta-alaltaan ja väkiluvultaan aika suuria toteuttaakseen mitään demokraattisen päätöksenteon läheisyysperiaatetta. Monta vuotta olen seurannut keskustelua, jossa joukko ihmisiä, joita olen kutsunut (mielestäni) leikkisästi ”lähidemokratiahipeiksi”, on vaatinut edustuksellisen demokratian siirtämistä kuntatasoa alempiin toimielimiin. Osa on vaatinut jopa sellaista pelottavaa asiaa kuin suoraa demokratiaa tähän alimman tason päätöksentekoportaaseen. Tässä olisi kyse jonkin sortin kyläyhdistyksistä tai näin itse olen asian ymmärtänyt. On ihan ymmärrettävää, että demokratian tulisi toimia mahdollisimman lähellä ihmisiä. Suunta on kuitenkin toinen. Sote-
Yhdysvaltojen perustajat olivat aikanaan
kovin innoissaan tästä hallintomallista ja lainasivat omaan perustuslakiinsa suoraan osia Montesquieun Lakien hengestä. Yhdysvalloissa kansalaiset äänestävät edustajat, joiden tehtävä on esimerkiksi valita presidentti äänestäjien puolesta, koska kaikkien äänestäjien ei oletettu tutustuvan presidenttiehdokkaisiin. Kansalaisten äänestämät edustajat
28
Uljas 4 | 26.4.2017
uudistuksen vanavedessä ollaan luomassa uutta hallinnollista ylempää tasoa. Maakunnallisia hallintoalueita on ajateltu perustettavan 18 pitkin Suomea. Maakunnat vastaavat osapuilleen samoja eduskuntavaalien vaalipiirejä kuin ne olivat ennen vaalipiiriuudistusta. Näistä uusista hallintoalueista 15 huolehtisi alueensa terveyspalveluista ja kolme niistä perustetaan jostain muusta syystä jota
en ole ihan ymmärtänyt. Kuntien entinen terveydenhoito ja sairaanhoitopiirit ollaan siirtämässä näihin suurempiin yksiköihin. Samaan aikaan perinteisen sosiaalityön asioita ollaan siirtämässä Kelaan. Oikeastaan sote-uudistuksen alkuosa eli so on jatkossa Kelan tehtävä ja te maakuntien. Suuri te-uudistus kuulostaa ehkä niin hölmöltä, ettei se kelvannut näille uudistajille. Maakunnille ollaan perustamassa kunnanvaltuustojen kaltainen maakuntavaltuusto joka äänestetään kunnanvaltuuston tavoin. Jos maakuntavaltuuston kokoonpano äänestetään ilman maakunnan sisäisiä vaalipiirejä, niin veikkaanpa ettei juuri pikkukuntien edustajia tuohon valtuustoon pääse. Väki suomessa on pakkautunut varsin tiheästi maakuntien keskuskaupunkeihin. Demokraattinen ohjattavuus karkaa tavallisen kansalaisen käsistä aika kauas, kun se siirretään vielä kauemmas kuntatasosta. Kela taas on jo täysin demokraattisen päätöksenteon ulottumattomissa. Minulle ei ainakaan selvinnyt mitä puoluetta olisi viime vaaleissa tullut äänestää, jos olisi halunnut vaikuttaa Kelan erilaisiin käytäntöihin ja päätöksentekoperiaatteisiin. Lakia Kelassa on jo vuosia luettu sanoisinko luovasti, kun tuo virasto on halunnut muuttaa toimintatapojaan. Jostain syystä uudistusten rullatessa
eteenpäin lähidemokratiahipit ovat pysyneet hiljaa. Kukaan ei tunnu elämöivän kunnanvaltuustojen kapenevan päätösvallan perään niillä argumenteilla, joilla kyläyhdistyksiä haluttiin perustettavan. Itse asiassa näistä vanhoista kaupungeista on tulossa niitä kyläyhdistyksiä. Kunnat tulevat päättämään jatkossa vain pehmeistä vähän höttöisinä pidetyistä asioista kuten koulut, päiväkodit, kirjastot ja kulttuuripalvelut. Isot ja tärkeät asiat hoidetaan jatkossa politiikan raskaammissa sarjoissa, maakunnissa tai Kelassa. Edellistä mielikuvaa on vahvistanut myös valtamedioiden uutisointi. Viime kuntavaalien ehdokasasettelun alkuvaiheessa niin Maikkari, Hesari kuin iltapäivälehdetkin huutelivat, ettei kukaan ´oikea´ poliitikko enää lähde mukaan
kuntavaaleihin, kun ne valtuustot ei enää oikeasti mitään tee. Vaalien alla samat mediatalot alkoivat huudella, että on puolueiden vika kun vaalit eivät näytä kiinnostavan kansalaisia ja gallupit näyttävät siltä, että äänestysinto romahtaa entisestään. Vaalien jälkeen huomattiin, että kuntavaalien äänestysprosentti putosi sille ”normaalille” tasolle jolla se on ollut koko 2000-luvun. Ainoa poikkeus oli viime kuntavaalit, joissa perussuomalaiset saivat suuren voiton. Kaikki jotka ovat sitä mieltä, että äänestysprosentin putoaminen on huono asia, siis halusivat enemmän perussuomalaisia valtuustoihin? Maakuntien demokratia on sen demo-
kraattisen läheisyysperiaatteen puutteen lisäksi täysin vailla todellista omaa päätöksentekokykyä. Koska maakunnat eivät saa kerätä veroja tehtäviensä hoitoon, ovat ne täysin rahoittajan armoilla. Tässä tapauksessa rahoittaja on valtio eli Suomen hallitus. Maakunnista tulee yhtä ”autonomisia” kuin yliopistot ovat nykyään. Uuden yliopistolain mukaan toimivat autonomiset yliopistot ja yliopistodemokratia ovat lähinnä vitsejä. Rahoittaja voi pakottaa yliopiston ja tulevat terveydenhoitopiirit tekemään tosiasiassa mitä haluaa. Nyt kuuluttaisin niitä kaikkia lähidemokratiasta takavuosina intoilleita tahoja puolustamaan kunnanvaltuustojen ja kuntien vahvempaa päätöksentekooikeutta. Ongelma taitaa kuitenkin olla, että lähidemokratiasta intoilleille kunnanvaltuustot on niitä tahoja, jotka identifioitiin lähidemokratiaa vastustaviksi tahoiksi. Paikkoja joissa paatuneet poliitikot vanhat sedät ja tädit pitivät kynsin hampain kiinni vallastaan. Nyt sekin valta on kadonnut äänestäjien ulottumattomiin, mutta kritiikki on aika vähäistä niin erilaisissa medioissa kuin poliittisissa liikkeissäkin. Pekka Koivaara Kirjoittaja ei ollut ehdolla kuntavaaleissa. Lisälukemista: Montesquieu, Charles-Louis de Secondat: The Spirit of Laws