Vitsaa kannattaisi säästää
Suomalaiset eivät olekaan niin verenhimoista kansaa kuin yksinkertaisten kyselyjen perusteella voisi päätellä. Vaatimukset rangaistusten koventamisesta löytävät otollisen maaperän kun ihmisiltä puuttuu tietoa, epävarmuus lisääntyy ja luottamus yhteiskuntaan heikkenee. - Pasi Huttunen, teksti & Mira Asikainen, kuvitus
S
uomen kansa vaikuttaa pintapuolisella vilkaisulla armottomalta joukolta. Etenkin lapsiin kohdistuneista rikoksista kuullessaan ihmiset kiihtyvät vaatimaan kovempia rangaistuksia. ”Minä niin toivon, että tämän edesmenneen tytön isä ja äitipuoli kidutettaisiin hengiltä. Pitkän kaavan mukaan. Ei riitä sanat”, toteaa järkevä, perushumanistinen tyyppi Facebookissa Eerikan tapauksesta. Eerika, 8, surmattiin Helsingissä vuonna 2012 pitkäaikaisen kaltoin kohtelun jälkeen. Lapsen isä ja isän naisystävä tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin, mutta se ei tunnu millään riittävän. ”En kannata väkivaltaa, mutta jotenkin lämmittää ajatus siitä että nämä ’vanhemmat’ eivät vankilasta hengissä lähde”, komppaa joku ihan yhtä järkevä ja humaani ihminen kommenttiketjussa. Lapsia kaltoin kohtelevien lisäksi rattijuopoille vaaditaan säännönmukaisesti kovempia rangaistuksia, ja toki siinäkin on paljolti taustalla kauhukuva rattijuopon autollaan rusentamasta pienestä lapsesta. Juuri nyt on hyvä aika huomioida, että rattijuopot ovat kuvaava tapausesimerkki siitä, kuinka niin sanottu pohjoismainen kriminaalipolitiikka vaikuttaisi toimivan aika hyvin. Tietomme rattijuopumuksista viittaavat siihen, että rangaistuksia ei kannata koventaa. Kovempia tuomioita rattijuopoille vaativa kansalaisaloite sai 62 tuhatta kannatusilmoitusta ja on pian menossa eduskunnan hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. ”Rattijuopumusten kohdalla Suomessa on tarkka näyttö siitä, kuinka rangaistusjärjestelmä vaikuttaa. 70-luvulla järjestelmää lievennettiin. Vankeustuomiot vaihdettiin sakoiksi ja ehdollisiksi. Samalla asetettiin promillerajat ja annettiin poliisille alkometrit. Eli rangaistukset lievenivät, mutta kiinnijäämisen
18
Uljas 3 | 13. 3. 2015
todennäköisyys kasvoi. Ja mitä tapahtui?” Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin johtaja Tapio Lappi-Seppälä pitää toimittajaa hetkisen jännityksessä ennen kuin jatkaa: ”70-luvun lopulta lähtien on mitattu todellisen rattijuopumuksen määrää. 40 tuhatta kuljettajaa puhallutettiin vuosittain ja tsiigattiin, paljonko liikennevirrassa on rattijuoppoja. Humalassa ajamisen yleisyys putosi puoleen kun rangaistuksia lievennettiin ja kiinnijäämisriskiä kasvatettiin. Niistä ajoista rattijuopumusten määrä on alentunut entisestään. Silti nyt kuvitellaan, että rangaistusten koventamisella voidaan vaikuttaa”, hän hymähtää ja lisää, että voi kysyä mihin poliitikkojen vaatimukset rangaistusten kovennuksista nyt vaalikeväänä perustuvat. Rattijuoppoja on vähemmän kuin aikoihin. Rattijuopumusten määrä lisääntyi 90-luvulla, mutta vuosituhannen vaihteen jälkeen se on laskenut jatkuvasti. Vuonna 2004 rattijuopumuksia tuli ilmi 26 977, mutta vuonna 2013 enää 17 994. Rikosseuraamusjärjestelmän tehosta suuri osa perustuu sen normeja luovaan vaikutukseen. Kiinnijäämisriski on tuomion kovuutta paljon merkittävämpi tekijä. Perinteisesti Suomessakin harjoitettu
pohjoismainen kriminaalipolitiikka on käsitellyt rikollisuutta lähinnä sosiaalipoliittisena kysymyksenä. Tulokset ovat olleet niin hyviä, että ne ovat herättäneet maailmalla paljon huomiota. Täälläkin kriminaalipolitiikka on silti koventunut talouskriisien jälkilöylyissä kun rangaistusjärjestelmällä yritetään paikata hyvinvointivaltion aukkoja. Populismiin taipuvaisemmat poliitikot ja kansalaisaloitteiden tekijät perustelevat aloitteitaan usein kansan oikeustajulla, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa ja onko sitä olemassa? Lappi-Seppälä toteaa, että kansan oikeustajun määritteleminen on vaikeaa, ehkä mahdotonta. Ihmisten käsitykset
vaihtelevat niin paljon. Vaatimukset ovat myös yhteydessä siihen, kuinka hyvät tiedot vaatijalla on oikeusjärjestelmästä. Usein rangaistuksia vaaditaan kovemmiksi, koska kuvitellaan niiden olevan lievempiä kuin ovatkaan. Tiedon lisääntyminen vähentää vaatimuksia kovemmista rangaistuksista. ”Jos kysytään yksinkertaisia kysymyksiä siitä, ovatko rangaistukset riittävän ankaria, on vastaus, että eivät. Jos taas tehdään tarkempia analyyseja, niin mitä enemmän yksityiskohtia ja taustoja rikostapauksista kerrotaan, sitä lähempänä ihmisten oikeustaju on todellista oikeuskäytäntöä”, hän kuvailee. Jotta oikeusjärjestelmä nauttisi kansalaisten luottamusta, on sen seurailtava ihmisten tuntoja, mutta se on kokonaisuudessa vain yksi huomioitava seikka. Muita ovat ainakin järjestelmän kustannukset ja sen tehokkuus rikollisuuden vähentämisessä. Pidempiä ja ehdottomia vankeustuo-
mioita vaaditaan, koska niiden uskotaan ehkäisevän rikollisuutta kahdella tavalla. Ajatellaan, että jos rangaistukset ovat kovempia, on korkeampi kynnys tehdä rikos ja toisaalta, että sillä tavalla saadaan siivottua rikolliset pois kaduilta. LappiSeppälä painottaa, että rangaistusjärjestelmän välitön kyky muuttaa ihmisten käyttäytymistä on paljon rajallisempi. Ihmisten pitäminen vankilassa aiheuttaa myös lisää ongelmia. Kuten jo Michel Foucault 70-luvun puolivälissä totesi: vankila tuottaa rikollisia. ”Se on ihan oikea havainto. Järjestelmä ei ole täydellinen ja sen käyttöön liittyy haittoja. Vankilaan tuomittu jatkaa vapauduttuaan todennäköisemmin rikosten tekemistä, hänen tulotasonsa putoaa, elinajanodote on pienempi, avioerot yleisempiä ja hänen lapsilleen käy huonommin”, Lappi-Seppälä luettelee. On sellaisia erittäin törkeitä rikollisia, joiden sulkeminen vankilaan luultavasti kannattaa, mutta ihmisen sulkeminen ulos yhteiskunnasta tuottaa harvoin entistä yhteiskuntakelpoisempaa kansalaista. ”On turha olettaa, että jollakin rangaistuksella saadaan ihmeitä aikaan. Yksi nyrkkisääntö on, että laitosseuraamusten vaikutukset eivät ole tehokkaita verrattuna yhdyskuntapalveluun. Esimerkiksi päihdekuntoutuksella ja työllistymisen
edistämisellä saadaan rikoksen tekemisen todennäköisyyttä olennaisesti pienennettyä”, hän jatkaa.
Suomalainen kriminaalipolitiikka on herättänyt huomiota maailmalla. Muuallakin on kiinnostuttu siitä, kuinka Suomessa on onnistuttu pitämään vankien, etenkin lapsi- ja nuorisovankien määrä alhaisena ja kehitetty toimivia vaihtoehtoja vankeusrangaistuksille. ”Suomalainen kriminaalipolitiikka kehittyi pohjoismaiselle tasolle, koska meistä tuli pohjoismainen hyvinvointivaltio. Monet maat ovat olleet kiinnostuneita siitä, miten Suomi on kyennyt uudistamaan järjestelmänsä niin nopeasti”, Lappi-Seppälä toteaa. Tulevaisuuden kehityssuunnista on mahdotonta sanoa mitään kovin tarkkaa, mutta suunta on huolestuttava. ”No tietysti on niin, että jos ihmisillä ahdinko lisääntyy yhteiskunnassa, niin sillä on heijastuksia rikollisuustilanteeseen. Jos perusturva heikkenee, niin kyllä se heijastuu oikeusjärjestelmän puolelle.” Vasta ilmestyneessä Nuorisobarometri 2014 -artikkelissaan Kaarina Korhonen kuvailee kuinka nuorten epävarmuus työn saamisesta on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi. Nuoret ovat huolissaan erityisesti taloudellisesta tulevaisuudestaan. Myös tyytyväisyys vapaa-aikaan ja ihmissuhteisiin on vähentynyt. Lappi-Seppälä ei suoraan puhu näistä nimenomaisista muutoksista ja painottaa, että tulkintoja on tehtävä hyvin varovasti, mutta kokonaiskuvasta ei silti saa maalattua kovin kaunista. ”Muutokset ovat aika pieniä, mutta suunta on huolestuttava. Kun eduskuntaan viedään jotain rikoslakia koskevaa, jotakuinkin varmasti voi sanoa, että kyse on kontrollin kiristämisestä.” Sosiaalisen luottamuksen ja turvallisuudentunteen heikkeneminen saa kansan vaatimaan kovempia rangaistuksia. Ne puolestaan johtavat helposti yhteiskunnallisen ilmapiirin koventumiseen. Jopa humanisti vaatii sosiaalisessa mediassa päitä vadille sen sijaan, että huomaisi vaatia hyvinvointivaltion aukkoja paikattavaksi.
Uljas 3 | 13. 3. 2015
19