4 minute read

Alumnitoiminnasta harrastus ja sosiaalinen verkosto

Porin yliopistokeskuksella toimii aktiivinen alumniverkosto. Alumnien juurruttaminen Poriin vaatii aktiivista toimintaa.

Alumniksi

Advertisement

Porin yliopistokeskuksesta valmistuneet asiantuntijat muodostavat alumniverkoston. Alumnitoiminnan johtoajatuksena on tarjota antoisa kumppanuus niin valmistuneille opiskelijoille kuin Porin yliopistokeskuksellekin. Alumnien verkosto on linkki yliopistokeskuksen sekä työ- ja elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan välillä. Jäsenyys yliopistokeskuksen alumniverkostossa on maksutonta, eikä velvoita mihinkään. Alumniksi voivat liittyä valmistuneiden lisäksi Porin yliopistokeskuksen henkilökuntaan kuuluvat. Porin yliopistokeskuksen alumniksi voi liittyä heti valmistuttuaan tai myöhemmin.

Alumniksi liittyneenä saa sähköpostiin uutiskirjeitä, joissa tiedotetaan alumnitapahtumista ja tilaisuuksista sekä yliopistokeskuksen toiminnasta ja pääsee halutessaan kertomaan omasta asiantuntijuusalueestaan ja/tai omasta työstä opiskelijoille sekä kuulemaan muiden alumnien urakehityksestä. Lisäksi voi saada alumnineuvostolta apua ja tukea vuosikurssitapaamisten järjestämiseen, esimerkiksi yliopistokeskuksen tilojen varaaminen tai opiskelutovereiden yhteystietojen hankkiminen.

Alumnineuvosto

Porin yliopistokeskuksella toimii valmistuneista opiskelijoista koostuva alumnineuvosto, joka on perustettu 21.5.2010. Neuvostoon kuuluu eri vuosina valmistuneita alumneja kaikista yliopistokeskuksen neljästä yksiköstä. Alumnineuvosto linjaa kokouksissaan alumnitoiminnan suuntaviivat. Neuvoston tarkoitus on aktivoida ver- koston jäseniä ja lisätä alumnitoimintaa sekä Porin yliopistokeskuksen tunnettuutta. Neuvosto valitsee vuosittain alumniverkoston ehdotusten perusteella Vuoden alumnin sekä opinnäytetyöohjaajien ehdotusten perusteella Vuoden opinnäytetyön. Tunnustukset jaetaan vappuaattona yliopistokeskuksen Wappumatineassa Raatihuoneella.

Alumnineuvostossa istuvat ovat useimmiten opiskeluaikanaan olleet aktiivisia järjestötoimijoita. Alumnineuvosto on luonnollinen jatkumo koukuttavalla harrastukselle. Vuoden 2022 aikana neuvostossa vaikutti 18 jäsentä ja he kokoontuivat 7 kertaa.

Neuvoston jäsenet muodostavat monipuolisen joukon, mikä on tärkeää toimintaa suunniteltaessa. Muun muassa elämäntilanne, ikä ja koulutusala vaikuttavat alumnien mielenkiinnon kohteisiin ja osallistumiseen tapahtumiin. Onkin tärkeää, että myös toiminnasta vastaavassa neuvostossa on jäseninä eri ikäisiä, eri elämäntilanteissa olevia ja eri tutkinnon suorittaneita alumneja. Näin mahdollisuudet onnistuneen ja mahdollisimman monia miellyttävän toiminnan luomiseen paranevat. Neuvosto pyrkii kokoamaan mahdollisimman laajan joukon alumneja yhteen muutamia kertoja vuodessa.

Vuosi 2022

Aloitin vuoden 2022 alussa alumnineuvoston puheenjohtajana. Kahden koronavuoden jälkeen toiminta oli luonnollisesti vähentynyt ja elvytystoimet oli aloitettava. Aloitimme kehittämällä viestintäämme ja uudistimme ensimmäiseksi UCPori Alumni -logon.

Ehkä jo hieman vanhanaikaisen Facebook-viestinnän oheen loimme Instagram-tilin, joka on kerännyt jo yli 500 seuraajaa. Instagram on tavoittanut niin vanhoja kuin myös uusia alumneja hyvin. Kohdeyleisöä on kuitenkin yhä myös Facebookissa.

Alumnitoiminnalle luotiin myös LinkedIn-profiili, jossa on tarkoitus viestiä alumnien onnistumisista kuten työstä ja tehdystä tutkimuksesta. Vuoden lopussa aloitettiin alumnitoiminnan markkinointivideon kuvaaminen, mikä jatkui vielä vuoden 2023 puolella. Uusien alumnien rekrytointia varten tuotettiin uusi materiaali. Alumnien ja alumnitoiminnan näkyvyyttä nykyisten opiskelijoiden keskuudessa on lisätty. Alumnit kirjoittavat säännöllisesti alumnikolumneja UCPori News -verkkolehteen ja Porin ylioppilaslehti Pointtiin.

Vuoden 2022 aikana järjestettiin vappuaattona yhteinen ruokailu Rossossa, jossa oli myös ohjelmaa. Jazz-viikolla alumnit kokoontuivat yliopistokeskukselle viinitastingiin. Onnistuneen tastingin järjesti Porin Akateeminen Tasting Seura. Elokuussa alumnit kokoontuivat pienpanimo-olutjuhlaan Winstoniin.

Syksyn aikana järjestettiin myös kaksi alumni-iltaa. Ensimmäisessä KTM Danuta Jaakkola esitelmöi pro gradunsa aiheesta Näkökulmia etänä johtamiseen ja toisessa FM, väitöskirjatutkija Tommi Iivonen esitelmöi aiheesta Musiikkiskenejen Pori. Yhteistyössä Porin Akateemisten Naisten kanssa järjestettiin kaksi tapahtumaa, joissa yliopistokeskukselta väitelleet YTT Jenni Huhtasalo ja FT Lilli Sihvonen esitelmöivät omista väitöstutkimuksistaan. Syksyllä alumnit vierailivat Olkiluodon ydinvoimalassa ja vuoden lopuksi kokoonnuttiin pikkujouluihin Pieni olutpuoti Humalaan olut-tastingiin. Alumneille on siis luotu mahdollisuuksia kokoontua niin rennosti yhteen keskustelemaan kuin myös sivistävän toiminnan pariin.

Alumnien juurruttaminen

Poriin vaatii aktiivista toimintaa

Alumnitoiminnassa on tapahtunut kehitystä vuoden 2022 aikana. Toiminta on lisääntynyt ja tullut näkyvämmäksi. Alumneja on tavoitettu enemmän ja uusia alumneja liittyi verkostoon vuoden 2022 aikana 47. Yhteensä verkoston jäseniä on nyt 388.

Vielä paljon on kuitenkin tehtävää ja haasteita ratkaistavana. Tapahtumia järjestetään luonnollisesti Porissa, joka on alumneja yhdistävä kaupunki. Kuitenkaan merkittävä osa alumneista ei asu enää Porissa. Haaste yhteisön luomisesta on hieman samankaltainen kuin opiskelijoiden osalta. Yhden tiiviin yhteisön luominen on hieno tavoite, mutta kuinka realistinen se on? Yliopistokeskuksella suoritetaan neljää täysin toisistaan poikkeavaa tutkintoa, ja osa opiskelijoista ei käy koko opintojensa aikana Porissa.

Toisena haasteena koen jo opiskeluaikana tapahtuvan identifioitumisen omaan yksikköön. Pienempään yhteisöön on helpompi identifioitua kuin suurempaan ja monitieteiseen. Tämä asettaa haasteen myös alumniyhteisön syntymisessä. Haasteita tarkasteltaessa voi vain todeta, että tärkeintä on tarjota mielekästä toimintaa siitä kiinnostuneille.

Alumnitoiminnan kehityksen kannalta yhteistyön lisääminen Porin kaupungin, alueen yritysten ja emoyliopistojen alumnitoimijoiden kanssa olisi tärkeää. Tulevaisuudessa toiminnassa tulisi tehdä rohkeita valintoja mutta säilyttää kuitenkin tekemisessä rentous. Vapaaehtoisuuteen perustuva tekeminen ei voi olla liian raskasta. Porin yliopistokeskuksen alumnitoimintaa ei voi täysin verrata muihin Suomen alumnitoimijoihin, sillä niissä liikkuu raha ja palkatut työntekijät. Esimerkiksi yhdistystoiminta antaa paljon mahdollisuuksia kehittyä mutta on raskaampi pyöritettävä.

Alumnien tulisi olla voimavara Porin yliopistokeskukselle ja Porin kaupungille. Alumnit voisivat toimia mentoreina, tarjota opiskelijoille graduaiheita ja jakaa osaamistaan kursseilla. Esimerkiksi alumnien vetämä kurssi omista asiantuntemusalueistaan voisi olla opiskelijoille ja myös alumneille todella opettavainen ja monipuolinen oppimiskokonaisuus. Vuoteen 2023 on lisätty rahoitusta ja vaikka summa ei ole suuri, niin se on todella merkittävä toiminnan kannalta. Alkanut vuosi tuo toivottavasti tullessaan uusia kokeilevia tapahtumia ja ympäri Suomea asuvia alumneja kokoavia yhteisiä hetkiä.

Milla Hautaoja

puheenjohtaja

Porin yliopistokeskuksen alumnineuvosto

This article is from: