Kaupunkiluonto musiikkijuhlien näyttämönä

Mikä on kaupunkiluonnon ja kulttuurin välinen suhde?

Artikkelimme tarkastelee tätä laajaa kysymystä musiikkijuhlien näkökulmasta. Selvitämme, miten kaupunkien luontoa on hyödynnetty erilaisten musiikkijuhlien järjestämisessä lähihistoriamme aikana.

Ulos puistoista!

Kaupunkeja koskeva historiantutkimus on keskittynyt pitkälti kaupunkien keskustojen puistoihin. Mutta minkälaista muuta luontoa kaupungeista löytyy? Ja miten asukkaat ovat hyödyntäneet kaupunkiluontoa kokonaisuudessaan? On aika laajentaa näkökulmaa kaupunkipuistosta kaupunkeja ympäröivään lähiluontoon.

Lähiluonto on kaupunkiluonnon keskeinen osa. Suurin osa lähiluonnosta on enemmän tai vähemmän luonnontilaisia sini- ja viheralueita, jotka sijaitsevat kaupunkien keskustojen ja ulkolai- dan välisellä vyöhykkeellä. Useimmat ovat erilaisia virkistys- tai luonnonsuojelualueita.

Lähiluonto syntyy

Kaupunkeihin alettiin perustaa eri tavoin suojeltuja lähiluontoalueita siinä vaiheessa, kun teollistuviin kaupunkeihin muuttanut työväestö alkoi kaiva- ta luonnonläheisiä paikkoja, joissa he saattoivat virkistäytyä lyhyen vapaa-aikansa puitteissa. Lähiluonnon tuli siksi sijaita kävelyetäisyydellä työväen asuinalueilta.

Luonnon keskellä?

Muistoja festivaalien lähiluonnosta

Tarvitsemme apuasi selvittääksemme, millä eri tavoilla lähiluontoa on hyödynnetty vuosikymmenien aikana musiikkijuhlilla tai festivaaleilla. Lähetä kokemuksesi tai tarinasi lähiluonnosta nimelläsi tai nimimerkilläsi varustettuna s-postiosoitteeseen nimhak@utu.fi

Työväestön ehkä ensimmäinen suhteellisen luonnontilainen virkistysalue oli Korkeasaari, jonka Helsingin kaupunki osoitti työläisten käyttöön vuonna 1862. Eläintarha perustettiin saarelle vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Vähitellen tällaisia työväestön virkistysalueita lähiluonnossa alettiin kutsua kansanpuistoiksi. Kansanpuistoja perustettiin varhain esimerkiksi Viipuriin, Turkuun ja Tampereelle.

Kansanpuistoille oli ominaista alueiden moninaiskäyttö ja erilaiset palvelut. Koska kävijämäärät kaupunkiluonnon helmoissa kasvoivat nopeasti, järjestettiin näille alueille kuljetuksia, polkuja, huusseja, vesipisteitä, uimalarakennuksia, kahviloita tai ravintoloita.

Usein niille rakennettiin näkötornikin maisemien ihailuun.

Lähiluonnossa oleiltiin, seurusteltiin, soudeltiin, uitiin, kalasteltiin, keitettiin kahvit ja ruokailtiin. Oleminen oli siten hyvin vapaata – joissain kansanpuistoissa saattoi yöpyäkin. Lähiluonnon moninaiskäytön tavoitteena oli ihmisen hyvinvoinnin edistäminen luonnon avulla.

Sivistystä kuorolaulusta luonnon helmassa

Mutta miten ja milloin kaupunkien lähiluontoalueita ryhdyttiin sitten hyödyntämään musiikki- ja lauluesitysten paikkoina?

Suomalaisten musiikkitapahtumien juuret ulottuvat 1800-luvun loppupuoliskolle, jolloin kansallisuus- ja valistusaatteet saivat jalansijaa Euroopassa. Näiden aatteiden siivittämänä perustettiin Suomeen Kansanvalistusseura vuonna 1874. Seura halusi tarjota arjen paheiden tilalle hyveitä ja sivistystä. Keski-Euroopan ja Viron jalanjäljissä yhdeksi toimintamuodoksi valikoitui kuorolaulanta, jota ammattiyhdistykset alkoivat harjoittaa kaupungeissa ja nuorisoseurat maaseudulla.

Pääasiassa Viron kautta Suomeen rantautui ajatus myös laulu- ja soittojuhlista. Kansanjoukoille haluttiin tuoda musiikin mieltä ylentävää riemua. Jyväskylän Harjulla ja Koillispuistossa jär- jestettiin vuonna 1884 maan ensimmäiset laulu- ja soittojuhlat, jotka levisivät vuosien saatossa ympäri maan keräten kuulijoita muutamista kymmenistä jopa kolmikymmentuhatpäiseen yleisöön saakka.

Laulu- ja soittojuhlat jakautuvat

Kansanvalistusseura järjesti juhlia valtakunnallisesti, mutta hiljalleen nuorisoseurat ja ammattiyhdistykset alkoivat pitää lisäksi omia paikallisia tapahtumiaan. Kansallista omakuvaansa kiivaasti hakevan kansan lauluun ei kuitenkaan aina löytynyt yhteistä säveltä. Ensin maan ruotsinkielinen väestö ja myöhemmin työväki alkoivat järjestää omia juhliaan.

Vaikka kieli ja aatteet loivat riitasointuja, yksi kuitenkin yhdisti. Laulujuhlakansan kehdoksi valikoitui lähiluonto. Luonto- ja virkistysalueet olivat liki poikkeuksetta musiikkitapahtumien lähiympäristönä. Luonnon sinivihreän seppeleen ympäröimiä laululavoja rakennettiin muun muassa Tampereella Pyynikille, Sortavalassa Vakkosalmen puistoon, Viipurissa Huusniemeen ja Kuopiossa Väinölänniemeen.

Tapahtumapaikan lisäksi kävijät retkeilivät tai urheilivat juhlakaupunkien lähiluonnossa. Kuopiossa juhliin kuului kävelyretket Puijolle, Tampereen lähisaarissa tanssittiin ja Pyhäjärvellä sou- dettiin kilpaa. Sortavalan vuoden 1935 Kalevan riemuvuoden suurjuhlissa Laatokka saaristoineen oli vähintään yhtä merkittävässä roolissa kuin laulu ja soitto. Juhlaväki nautti yhtäläisesti niin kulttuurista kuin luonnosta.

Jotain uutta – jotain perinteistä

Into laulu- ja soittojuhliin hiipui sotavuosina ja niiden jälkeen. Samalla uudenlainen nuorisokulttuuri alkoi hiljalleen sykkiä kiivaammin myös Suomessa. Vaimenevien laulu- ja musiikkijuhlien tilalle alettiin järjestää kovaäänisempiä festivaaleja.

Ensimmäinen populaarimusiikin festivaali, Helsinki Folk Festival, järjestettiin Espoossa toukokuussa 1966. Muutamaa kuukautta myöhemmin Porissa soi puolestaan jazz. Ja kuinka ollakaan, tapahtumaympäristönä oli kummassakin jälleen lähiluonto. Porissa jazzista nautittiin Kokemäenjoen rantamilla Kirjurinluodon puiden varjossa, Espoossa folk soi Suomenlahden rannalla vehreän idyllisessä Sandvikissa. Musiikin ilo haluttiin yhä jakaa lähiluonnon helmassa.

Rokkijuhlille

Rockin noustua suosioon uusien musiikkijuhlien, festivaalien, määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Ruisrock, Provinssirock, Ilosaarirock, Kuusrock ja moni muukin rockfestivaali syntyi rytmittämään nuorten kesänviettoa.

Rockfestivaaleillakaan alueiden käyttö ei rajautunut soittopaikoille, vaan lähiluontoa hyödynnettiin laajalti. Porissa tuhannet jazzkansalaiset leiriytyivät Isomäen tai Reposaaren leirintäalueilla ja moni kävi rentoutumassa Yyterin dyyneillä. Ruissalossa moni löysi tiensä kansanpuistosta viereiselle luonnonsuojelualueelle. Ilosaarirockissa koetettiin puolestaan rikkoa Linnunlahden rannalla naku-uinnin maailmanennätystä.

Laulu- ja musiikkijuhlia – luonnollisesti

Musiikkitapahtumat ovat olleet kiinteä osa Suomen suvea täyttäen notkoja ja niemennokkia etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Ajan saatossa musiikki on luonnollisesti elänyt kehittyen ja kehittäen ympäröivää maailmaa tahdikkaasti. Kuorolaulanta on vaihtunut moninaiseen musiikin kirjoon. Kansanmusiikista ja taidemusiikista on siirrytty työväenmusiikkiin, humppaan ja tangoon, folkista jatsiin, bluesiin sekä rokkiin. Lähiluonto tapahtumien ympärillä on kuitenkin pysynyt. Puolitoista vuosisataa ensimmäisten laulu- ja soittojuhlien jälkeen sinivihreä lähiluonto on edelleen suomalaisen musiikkikulttuurin ytimessä.

Digitaalisen kulttuurin, maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma

Turun yliopisto Pori maiseman ja kulttuuriperinnön tutkinto-ohjelma

Turun yliopisto Pori