Perkeleen itikat Teksti: Roope Nykänen – Kuvitus: Viivi Halonen
H
yttynen, sääski, itikka, moskiitto. Moninimisyys ei välttämättä tarkoita, että lapsi olisi rakas. Näin tuntuu olevan kaikkien tunteman kaksisiipisen kanssa, joka seuraa hikistä kulkijaa maailman ääriin. Metsäretken pilaaminen on kuitenkin pientä verrattuna siihen, mihin kaikkeen muuhun hyttyset ovat kykeneväisiä. Hyttyset ovat suurenmoinen esimerkki siitä, etteivät suuri koko ja terävä purukalusto ole välttämättömiä ollaksesi todellinen tappaja. Hyttyset rajoittavat ihmispopulaation kasvua eniten kaikista maailman eläimistä, kun vuosittain miljoonia ihmisiä kuolee hyttysen levittämiin tauteihin. Näitä ovat esimerkiksi malaria, dengue, keltakuume ja Länsi-Niilin kuume. Hyttysten vaarallisuutta havainnollistaa esimerkiksi se, että hyttysten levittämät taudit tappavat päivässä enemmän ihmisiä kuin hait sadassa vuodessa. Hyttynen on oiva vektori sen tarjotessa mikrobille suoran pääsyn imettävän verenkiertoon. Hyttynen itse tarvitsee verta, jotta munasolut saavat tarvittavia proteiineja kehittymiseensä. Koiraat eivät siis vereen koske, vaan tyytyvät kasvien meteen tai kirvojen mesikasteeseen. Naaraat tekevät myös samaa, sillä veri ei sisällä hyttysen elintoiminnoille tärkeitä sokereita.
Saalistusta useilla aisteilla Verenhimoinen sääski käyttää useita eri aisteja uhrinsa löytämiseen. Kun uhri on kaukana hyttysestä, toimii paikantamismekanismina yleensä hajuaisti. Heikossa tuulessa hyttynen lentää yleensä vastatuuleen, jotta uhrin hiilidioksidijäljet löytyisivät helpommin. Lähemmäksi päästyään hyttynen voi haistaa myös muita uhrin erittämiä aineita, kuten asetonia ja maitohappoa. Hajuaistin lisäksi itikka voi hyödyntää lämpö- ja näköaistimustaan. Näköaistin avulla tapahtuvassa tunnistuksessa hyttynen löytää uhrinsa liikkeen, värin ja muodon perusteella. Väreistä etenkin punainen, sininen ja musta houkuttelevat itikoita luokseen. Kesäasustusta vallittaessa kannattaakin suosia valkoista ja keltaista, sillä niihin hyttyset reagoivat heikommin.
Imemisen mestarit Itikat ovat kehittyneet ajan saatossa veren imemisen virtuooseiksi. Tässä suurena apuna on hyttysten imukärsä eli proboscis, joka sisältää monia veren anastamiseen otollisia ominaisuuksia. Imukärsä koostuu kuudesta ulokkeesta, joita ympäröi alahuuli. Ulokkeista neljä on terämäisiä rakenteita, joista kaksi vastaa reiän tekemisestä ihoon. Näiden ulokkeiden päissä on hammasmaisia teräviä rakenteita, jonka avulla hyttynen voi ”sahata” itselleen reitin ihon läpi. Kaksi muuta terää antavat mekaanista tukea ja pitävät reikää auki. Terien lisäksi imukärsään kuuluu kaksi putkea. Toinen näistä vastaa varsinaisesta veren imemisestä. Toinen putkista erittää sylkeä, jolla estetään veren hyytyminen.
16
Symbiontti 4/ 2020
