Perkeleen itikat

Teksti: Roope Nykänen – Kuvitus: Viivi Halonen

Hyttynen, sääski, itikka, moskiitto. Moninimisyys ei välttämättä tarkoita, että lapsi olisi rakas. Näin tuntuu olevan kaikkien tunteman kaksisiipisen kanssa, joka seuraa hikistä kulkijaa maailman ääriin. Metsäretken pilaaminen on kuitenkin pientä verrattuna siihen, mihin kaikkeen muuhun hyttyset ovat kykeneväisiä. Hyttyset ovat suurenmoinen esimerkki siitä, etteivät suuri koko ja terävä purukalusto ole välttämättömiä ollaksesi todellinen tappaja. Hyttyset rajoittavat ihmispopulaation kasvua eniten kaikista maailman eläimistä, kun vuosittain miljoonia ihmisiä kuolee hyttysen levittämiin tauteihin. Näitä ovat esimerkiksi malaria, dengue, keltakuume ja Länsi-Niilin kuume. Hyttysten vaarallisuutta havainnollistaa esimerkiksi se, että hyttysten levittämät taudit tappavat päivässä enemmän ihmisiä kuin hait sadassa vuodessa. Hyttynen on oiva vektori sen tarjotessa mikrobille suoran pääsyn imettävän verenkiertoon. Hyttynen itse tarvitsee verta, jotta munasolut saavat tarvittavia proteiineja kehittymiseensä. Koiraat eivät siis vereen koske, vaan tyytyvät kasvien meteen tai kirvojen mesikasteeseen. Naaraat tekevät myös samaa, sillä veri ei sisällä hyttysen elintoiminnoille tärkeitä sokereita.

Saalistusta useilla aisteilla

Verenhimoinen sääski käyttää useita eri aisteja uhrinsa löytämiseen. Kun uhri on kaukana hyttysestä, toimii paikantamismekanismina yleensä hajuaisti. Heikossa tuulessa hyttynen lentää yleensä vastatuuleen, jotta uhrin hiilidioksidijäljet löytyisivät helpommin. Lähemmäksi päästyään hyttynen voi haistaa myös muita uhrin erittämiä aineita, kuten asetonia ja maitohappoa. Hajuaistin lisäksi itikka voi hyödyntää lämpö- ja näköaistimustaan. Näköaistin avulla tapahtuvassa tunnistuksessa hyttynen löytää uhrinsa liikkeen, värin ja muodon perusteella. Väreistä etenkin punainen, sininen ja musta houkuttelevat itikoita luokseen. Kesäasustusta vallittaessa kannattaakin suosia valkoista ja keltaista, sillä niihin hyttyset reagoivat heikommin.

Imemisen mestarit

Itikat ovat kehittyneet ajan saatossa veren imemisen virtuooseiksi. Tässä suurena apuna on hyttysten imukärsä eli proboscis, joka sisältää monia veren anastamiseen otollisia ominaisuuksia. Imukärsä koostuu kuudesta ulokkeesta, joita ympäröi alahuuli. Ulokkeista neljä on terämäisiä rakenteita, joista kaksi vastaa reiän tekemisestä ihoon. Näiden ulokkeiden päissä on hammasmaisia teräviä rakenteita, jonka avulla hyttynen voi ”sahata” itselleen reitin ihon läpi. Kaksi muuta terää antavat mekaanista tukea ja pitävät reikää auki. Terien lisäksi imukärsään kuuluu kaksi putkea. Toinen näistä vastaa varsinaisesta veren imemisestä. Toinen putkista erittää sylkeä, jolla estetään veren hyytyminen.

Kyseinen sylki on syypää monille tuttuun allergiseen reaktioon pistoalueella. Myös patogeenit päätyvät isännän verenkiertoon juuri syljen kautta.

Uskomattomia sopeumia veren varastamiseen löytyy etupään lisäksi myös takapäästä. Kun hyttysen takapää paisuu imetystä verestä, alkaa hyttysen keho poistamaan vettä verestä. Erittäin tarkkasilmäinen voikin nähdä, kuinka tositoimissa olevan veitikan takapäästä pullahtaa pieni vesipisara ulos. Tällä tavoin hyttynen saa vapautettua lisää tilaa kehostaan, jotta suurempi määrä tärkeitä punasoluja saadaan haalittua.

Veriaterian jälkeen hyttysen rasvakudos alkaa pilkkomaan veren proteiineja ja rakentamaan syntyneistä aminohapoista munien kehittymiseen olennaisia proteiineja. Valmistamisen jälkeen nämä proteiinit kulkeutuvat hemolymfan mukana munasolujen yhteyteen.

Muutama päivä veriaterian jälkeen naaras on valmis munimaan. Mainioimpina munahautomoina toimivat pienet vesialueet, joiden vesi seisoo paikallaan. Naaraan kykyä löytää sopiva vesialue ei vielä täysin tunneta, mutta erilaisten kemiallisten viestien tiedetään ohjaavan hyttysen etsintäprosessia. Esimerkiksi vedestä nousevan hiilidioksidin ja metaanin avulla hyttynen voi päätellä ravintokasvien esiintyvyyttä. Lisäksi hyttyset aistivat joitain petojen ympäristöön erittämiä kairomoneja, ja onnistuvat näin välttämään munimisen kalman kosteikkoon.

Eroon itikoista

Tehokkain tapa torjua hyttysiä kotipihaltaan on hävittää hyttysille otolliset munintapaikat. Muun muassa sadevettä keränneet ämpärit voivat toimia oivallisena hautomona tuleville itikkasukupolville. Markkinoilla on myös tarjolla useita hyttysiä hätisteleviä laitteita, jotka kuitenkin onnistuvat tehtäväs- sään vaihtelevin tuloksin.

Pelättyjä kaksisiipisiä on yritetty nujertaa myös laajaalaisemmin, usein heikoin tuloksin. Välillä tavoitteessa on kuitenkin onnistuttu, kuten Rio de Janeirossa, josta onnistuttiin hävittämään malaria. Torjuntamenetelmiä on useita, kuten DDT:n käyttö, geenimuunnellut koiraat (kuten tänä vuonna Floridassa) sekä Bti-bakteerikäsittely.

Vaikka hyttyset voivat tuntua ikävinä seuralaisina saunaterassilla tai pimeässä makuuhuoneessa, on niillä kuitenkin oma roolinsa luonnon kokonaisuudessa. Hyttyset muun muassa pölyttävät joitain kasveja ja toimivat usealle eläimelle tärkeänä ravintona. 3600 hyttyslajin monenkirjavat sopeumat ja kyky sopeutua mitä ihmeellisimpiin ympäristöihin myös toimivat näyttävänä todisteena siitä, mihin kaikkeen evoluutio voi pystyä. Itikoita voi siis inhoamisen sijaan myös ihailla.

Mitä tauteja hyttyset levittävät Suomessa?

Pogostantauti on Sindbis-viruksen aiheuttama infektio, jonka selkeimmät oireet ovat nivelkivut sekä punaiset pisteet iholla. Tautia esiintyy etenkin Itä- ja Keski-Suomessa. Pogostantaudin vektoreina toimivat Culex- ja Culiseta-sukujen hyttyset.

Jänisrutto on Francisella tularensis -bakteerin aiheuttama tauti. Taudin oireita ovat kuume, paukamat iholla, imusolmukkeiden turpoaminen sekä joissain tapauksissa keuhkokuume. Suomessa taudin sairastaa vuodessa keskimäärin 50-100 ihmistä. Tauti voi levitä myös punkkien välityksellä.

Inkoon tauti on samannimisen viruksen synnyttämä tauti. Inkoon tauti on kaikista yleisin hyttysten levittämä tauti Suomessa, ja vasta-aine tutkimusten perusteella sen on sairastanut noin joka toinen suomalaisista. Tauti on kuitenkin usein varsin harmiton kuume, mutta nuorilla se voi aiheuttaa vakavan aivokalvontulehduksen. Inkoon taudin vektoreina toimivat Ochlerotatus-suvun hyttyset.

Möhkö on Suomessa esiintyvän Chatanga-viruksen kanta. Taudin nimi tulee Pohjois-Karjalaisen kylän nimestä. Suurelle osalle ihmisistä virusinfektio ei aiheuta mitään oireita, mutta jotkut voivat kärsiä kuumeesta, päänsärystä ja pahoinvoinnista.